Kylkirauta 2/2024

KYLKIRAUTA

Naton pohjoinen sivusta

Maailman huomio on viime vuosina kiinnittynyt Venäjän oikeudettomaan hyökkäykseen Ukrainaan, Gazan sotaan, Yhdysvaltojen värikkääseen sisäpolitiikkaan, talouden heilahteluihin ja moniin muihin hullujen vuosien ilmiöihin. Vielä muutama vuosi sitten niin trendikäs arktinen ulottuvuus on jäänyt hieman taka-alalle, mutta arktisellakin tapahtuu. Venäjä, Kiina ja osin Yhdysvallat ovat vahvistaneet läsnäoloaan alueella ja aluetta on erilaisissa skenaarioissa pidetty jopa seuraavana potentiaalisena konfliktialueena Etelä-Kiinan meren ja Lähi-idän ohella. Miksi arktinen alue kiinnostaa suurvaltoja tai sellaiseksi pyrkiviä, ja miksi sen pitäisi kiinnostaa meitä suomalaisia?

Arktinen alue oli vuosisatoja venäläisille ”jäätynyt takapiha”, joka sopi lähinnä rikollisten ja poliittisesti epäluotettavan aineksen karkotuspaikaksi. Kylmän sodan aikaan Neuvostoliitto kyllä tunnisti arktisen alueen merkityksen strategisille pommituslennoille ja mannertenvälisille ohjuksille – lyhin hyökkäysvektori Pohjois-Amerikan ja Neuvostoliiton ydinalueiden välillä kulki pohjoisnavan kautta. Lisäksi Neuvostoliitto pyrki suojaamaan osan ydinaseidensa vastaiskukyvystä piilottelemalla hyökkäyssukellusveneitään napajäätikön alla. Uudella vuosituhannella ilmaston lämpeneminen ja Venäjän federaation kasvava riippuvuus raakaöljystä saatavista myyntituloista ohjasivat hyödyntämään aiempaa aktiivisemmin arktisen alueen luonnonvaroja. Taloudelliset intressit ja niiden turvaaminen lisäsivät samalla alueen sotilaallista merkitystä. Venäjä ryhtyi 2010-luvulla lisäämään ja modernisoimaan sotilasvoimaansa arktisella alueella. Vanhoja varuskuntia kunnostettiin ja uusia rakennettiin. Kuolassa sijaitsevasta Venäjän Pohjoisesta laivastosta tuli Venäjän ydinasetriadin merkittävin yksittäinen joukko. Alueen tärkeyttä Venäjälle korosti lisäksi näkyvä koe- ja harjoitustoiminta.

Kiinalaisesta näkökulmasta arktisen alueen merkitys on niin ikään ensisijaisesti taloudellinen. Alueen toistaiseksi hyödyntämättömät luonnonvarat maalla, merenpohjassa ja mannerjalustalla ovat Aasian kasvavalle talousmahdille tulevaisuuden resurssivarasto. Lisäksi ilmaston lämpeneminen on avannut Koillisväylän uudeksi merireitiksi Aasian ja Euroopan välille. Koillisväylä on eteläistä reittiä lyhyempi, eikä se kulje Punaisenmeren kaltaisten konfliktialueiden halki. Kiinassakin taloudelliset ja sotilaalliset intressit ovat kytköksissä toisiinsa, ja siten Kiinan sotilaallinen läsnäolo pohjoisilla merialueilla tulee kasvamaan.

Yhdysvallat on kiinnostunut arktisesta alueesta toden teolla vasta viime vuosina. Yhdysvalloille alue on ennen kaikkea turvallisuuskysymys. Hyökkäysvektori napa-alueen yli Yhdysvaltoihin on yhtä lyhyt kuin toiseenkin suuntaan. Lisäksi Venäjän ja Kiinan sotilaallisen läsnäolon vahvistuminen pohjoisilla merialueilla lisää huolta alueen turvallisuudesta. Ensimmäisenä yrityksenä ehtiä mukaan arktisen alueen kilpajuoksuun Yhdysvallat ja Nato ovat lisänneet merellistä läsnäoloaan alueella.

Vaikka Suomi ei ole merkittävä toimija arktisella alueella, on alueella merkittävyyttä Suomelle ja eritoten Suomen turvallisuudelle. Venäjän, Kiinan ja lännen kasvanut kiinnostus arktiseen alueeseen on lisännyt alueen geopoliittista merkitystä ja jännitteitä. Mahdollinen konflikti Suomen lähialueella heijastelisi todennäköisesti myös Suomeen. Pohjoisen operaatiosuunnan kehitystä tulee seurata ja on tärkeää arvioida mahdollisen arktisen alueen konfliktin vaikutuksia Suomen turvallisuudelle.

Suomella on useiden sukupolvien aikana kertynyttä osaamista arktisesta alueesta. Alue on tunnettu olosuhteiltaan yhtenä maailman vaikeimmista –sääolosuhteet voivat vaihdella nopeasti ja olla erittäin ankarat. Tämä asettaa haasteita niin sotilasoperaatioille, sotilaille ja erilaisille varusteille. Lisäksi logistiikalle tuovat haasteita pitkät välimatkat ja hankalat kulkureitit. Maailmalla Puolustusvoimien osaamista esimerkiksi sotilaiden talvitoiminnassa ja talvimerenkulussa arvostetaan suuresti.

Kylkiraudan tämänkertainen teema –Arktinen alue – tuo kylmän henkäyksen kesän ennustettujen helteiden keskelle. Näkökulmia geopoliittisesti merkittävään alueeseen tuovat jälleen kerran maan parhaat asiantuntijat. Aiemmista Kylkiraudoista poiketen mukana on myös hieman kansainvälistä väriä. Viron merivoimissa palveleva komentaja Tanel Kangro avaa lukijoille Venäjän arktisen alueen sotilasstrategiaa ja majuri evp Rolf Helenius kirjoittaa lehden kansainvälisille lukijoille englanniksi Itämeren muuttuneesta geopolitiikasta. Kiitän jälleen kirjoittajia pyyteettömästä panoksestanne yhteisen lehtemme tekemiseksi. Kaikille Kylkiraudan lukijoille toivotan rentouttavia lukuhetkiä Suomen lyhyessä, mutta kauniissa suvessa.

Päätoimittaja Komentaja Ville Vänskä ville.vanska(at)kylkirauta.fi

Vyötti miekan vyötärölle kupeellensa Kylkiraudan.

Teiss’ on taiston tulta, peistä, kylmyyttä myös Kylkirauan.

– Eino Leino

Kadettikunta ry on itsenäisen

Suomen kadettikouluissa upseerin tutkinnon suorittaneiden upseerien ja Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevien kadettien maanpuolustusaatteellinen yhteisö.

1 Naton pohjoinen sivusta

Ville Vänskä

3 Arvot puntarissa

Mika Kalliomaa

4 Suomi ja arktinen alue

Antti Häkkänen

8 Venäjän arktinen sotilasstrategia

Tanel Kangro

12 Nouseeko arktinen alue geopolitiikan keskiöön?

Ossi Kettunen

16 Kiinan arktinen strategia – uusi napa-alueiden suurvalta?

Sanna Kopra ja Matti Puranen

20 Avaruustoiminta arktisella alueella

Juuso Liekkilä

24 Arktiset merialueet Naton merivoimajohtoportaasta

katsottuna

Ville Suominen

28 Nordic Response 24 ja Naton pohjoinen ulottuvuus

Petteri Kauppinen

32 NATO’s Northern Flank

Rolf Helenius

37 Kolumni

Tapani Montonen

39 Perinnetietoutta – tiesitkö tätä? Maastokuvioitu taisteluasu eli maastopuku

Marko Palokangas

41 Kolumni

Heikki Välivehmas

42 Pääsihteerin palsta

Heikki Pohja

43 Tapahtumia ja muuta ajankohtaista

64 In memoriam

KYLKIRAUTA

Kadettikunta ry:n jäsenlehti vuodesta 1935, N:o 301, 2/2024 ilmestyy neljä kertaa vuodessa painos 6 300 kappaletta

Tilaukset, osoitteenmuutokset ja laskutus

Sabina Krogars, puh. 050 470 7291 sabina.krogars(at)kadettikunta.fi

Kadettikunnan toimisto

Eino Leinon katu 12 E 64, 00250 Helsinki

Tilaushinnat

Vuosikerta 40,00 €, irtonro 10,00 €

Painopaikka

PunaMusta Oy

ISSN 0454-7357

Kansi Pasi Väätäinen.

Kannen kuvat zoommaps.com, Shutterstock ja Puolustusvoimat.

LEHDEN TOIMITUS

Päätoimittaja

Komentaja Ville Vänskä, ville.vanska(at)kylkirauta.fi puh. 050 523 1270

Artikkeli- ja kirjallisuustoimittaja Komentaja evp Kari Aapro, kari.aapro(at)kylkirauta.fi puh. 040 503 1483

Kuvatoimittaja

Majuri evp Pasi Väätäinen pasi.vaatainen(at)kylkirauta.fi

Kieliasiantuntija

FM Elias Salminen

elias.salminen(at)kylkirauta.fi

Ulkoasu

PunaMusta Oy, Sisältö- ja suunnittelupalvelut, Eira Rantanen

Verkkotoimittaja

Everstiluutnantti evp Kari Sainio kari.sainio(at)kylkirauta.f

Kylkiraudan verkkolehti www.kylkirauta.fi

Seuraava numero

Seuraavaan numeroon tarkoitetun tekstimateriaalin on oltava toimituksella (toimitus(at)kylkirauta.fi) ja kuvamateriaalin kuvatoimittajalla 5.8.2024 mennessä. Kuvat tulee toimittaa joko digitaalisessa muodossa tai paperikuvina. Digikuvien tulee olla jpegmuodossa vähintään 300 dpi:n resoluutiolla. Ei internetkuvia, kaavioita, taulukoita eikä Powerpoint-kuvia. Toimitus muokkaa ja lyhentää artikkeleita tarvittaessa. Toimitus päättää sisältösuunnittelun yhteydessä, mikä osa materiaalista julkaistaan paperilehdessä ja mikä osa verkkolehdessä. Ilmoitusmyynti

TJM-Systems Oy, Sari Aarnio sari.aarnio(at)tjm-systems.fi puh. 044 566 7194 Kadettikunnan verkkosivut www.kadettikunta.fi facebook.com/kadettikunta X.com/kadettikunta

Arvo on jotakin, jonka ihminen kokee arvokkaaksi ja jota hän tavoittelee. Normit ovat ohjeita tai toimintasääntöjä, jotka perustuvat arvoihin. Niillä pyritään ohjaamaan oikeaan toimintaan eri tilanteissa.

Vuoden 1940 joulukuun Kylkirauta oli omistettu talvisodassa kaatuneille kadettiupseereille. Lehden pääkirjoituksessa Mannerheim korosti Kadettikoulun merkitystä yhtenäisen, ajan vaatimuksia vastaavan, pätevän upseerikunnan muodostamiselle. Tuolloin kaksikymmentävuotiaan koulun antaman upseerikasvatuksen hän kiteytti isänmaallisena soturihenkenä, ”joka upseerikunnan käsitteeseen liittää velvollisuuden tunnon ja vastuualttiuden vaatimukset”. Kirjoituksessaan Mannerheim korosti vielä kadettiupseerien vastuuta asevelvollisille muodostuneen yhtenäisen lujan hengen muodostamisessa, joka sodassa näyttäytyi aseveljeytenä.

Talvisodan jälkeisessä kirjoituksessa ylipäällikkö kiteytti nykyiset Puolustusvoimien arvot: ammattitaito, yhteistöllisyys, oikeudenmukaisuus, isänmaallisuus, vastuuntunto ja luotettavuus. Toki kirjoituksesta voidaan löytää myös Rajavartiolaitoksen arvot: luotettavuus, ammattitaito ja yhteistyökyky.

Jokaista järjestöä ja organisaatiota haastetaan yhteiskunnan muutoksessa. Yhteisön on pidettävä kiinni arvoistaan, mutta samalla on luotava uusia tulkintoja siitä, miten arvot toteutuvat käytännössä. Siis normeja ja ohjeita muuttamalla pitäydymme yhteisömme arvojen suunnassa toimintaympäristön muuttuessa. Arvojen puntarointi kuuluu jokaisen arvoyhteisön ydintoimintaan. Kadettikunnan puntaroinnissa vaa’an vastapainoina ovat Puolustusvoimien arvot. Tasapainon löytämisessä yhteisön normien tulee ohjata jäseniään toimimaan arvojen suunnassa. Käytännössä kuitenkin viime kädessä yksilön oma puntarointi arjessa mahdollistaa löytämään arvojen mukaisen toiminnan.

Upseerikasvatuksen ja kadettitoveruuden avulla voimme auttaa toinen toisiamme arjen valinnoissa ja täten varmistaa ammattieetoksen näkymisen arjen työssä. Käyttäytymiseen liittyvät valinnat ja vastuut ovat aina yksilön valintoja. Valintojen hyväksyttävyys muuttuu yhteiskunnan muuttuessa. Myös Puolustusvoimien arvojen suunnassa tehtävät

Arvot puntarissa

valinnat elävät ajassa ja arjessa. Esimerkiksi oikeudenmukaisuuden toteutuminen teoissamme muuttuu yhteiskunnan kehityksen mukana.

Puntari ei ole kuitenkaan tuuliviiri. Arvot ankkuroivat suuntamme. Suunta ei muutu yhteiskunnan tuulten muuttuessa. Yhteiskunnan pintatuulten muuttuessa arvot pitävät organisaation toiminnan suunnassa.

Yhteiskunnassamme on käynnissä paljon suuria asioita, joiden aikana puntarin herkkyyttä testataan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut turvallisuusympäristöämme pitkäaikaisesti. Nato-jäsenyys muutti Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittista peruspilaria merkittävästi, vaikka muutos oli kehityksen suunnassa. Sotaveteraanien äänen lopullinen siirtyminen perinnetyöksi katkaisee henkilökohtaisen linkkimme veteraanisukupolvien kokemuksiin. Nämä muiden joukossa ovat muutosvoimia, jotka haastavat arvojemme tulkintaa.

Mannerheimin peräänkuuluttamaa ammattitaitoa, isänmaallista soturihenkeä ja lujaa maanpuolustustahtoa vaaditaan kadettiupseereilta ja heidän ympärillään olevilta organisaatiolta edelleen.

Palautteet yhteiskunnan suunnalta ovat kannustavia. Viimeisimmän Kansalaispulssi-tutkimuksen mukaan 91 prosenttia kansalaisista luottaa Puolustusvoimiin. Se on luotetuin organisaatio, ja ehkä hieman yllättäen poliisin jälkeen

kolmanneksi luotetuin instituutio on suomalaisten mukaan Nato. Varusmiehet antavat mittaushistorian parhaita arvosanoja varusmiesajastaan. Kansalaisten kiinnostus yhteisen turvallisuuden tekemiseen on poikkeuksellisen korkea.

Itsenäisen Suomen ensimmäinen kadettikurssi perusti kurssinsa ensimmäisessä vuosijuhlassa Kadettikunnan elinikäisen kadettitoveruuden vaalimiseksi. Heidän ajatuksensa oli omaa kurssia laajempi, sillä he oivalsivat eri ikäluokkien välisen yhteisöllisyyden merkityksen. Muutamaa vuotta myöhemmin 4. huhtikuuta 1924 he päättivät asettaa varuskuntiin yhteysupseerit kurssien välisen yhteyden ylläpitämiseksi. Pian yhteysupseerit vaihtuivat kadettipiireiksi. Vietämme siis tänä vuonna kadettipiirien 100-vuotisjuhlaa.

Arvoyhteisömme on säilynyt yli sata vuotta aktiivisena. Toiminnan eläminen ajassa on osoittautunut välttämättömäksi elinkelpoisuudelle. Tämän vuoden kevään kevätkokouksessa raportoimme toimintakertomuksessa kadettipiirien toiminnassa yli kuusisataa tapahtumaa, joihin osallistui kaikkiaan 44 000 henkilöä eri puolilla Suomea.

Jatkossakin toimintamme ytimessä on kadettipiirien toiminta ja kadettikurssien kokoontuminen yhteisten valtakunnallisten toimintojen rinnalla.

Kevätkokouksemme Kuopiossa mahdollisti myös konkreettisen pysähtymisen suomalaiseen kadettiupseeriuteen. Suomen ensimmäinen kadettikoulu aloitti Kuopion sataman tuntumassa, josta se pian siirtyi Haapaniemen ratsutilalle. Ensimmäinen suomalainen upseerikoulutus sai alkunsa, kun Savon prikaatin komentaja Yrjö Maunu Sprengtporten lähetti kuninkaalle esityksenä suomalaiseen maastoon soveltuvan taisteluohjesäännön luonnoksen. Ohjesääntöluonnos sisälsi esityksen upseerikoulutuksen aloittamiseksi Savossa.

Haapaniemen kadettikoulun ensimmäisessä opetussuunnitelmassa luetellaan 19 oppiainetta, jotka sisältyivät opetukseen. Teologia, moraali, historia ja retoriikka olivat mukana sotilasaineiden joukossa. Hengen miekkaa taottiin jo ensimmäisessä Kadettikoulussa.

Mika Kalliomaa Kenraalimajuri Kadettikunnan puheenjohtaja

Arktinen alue sotilaallisen turvallisuuden näkökulmasta

TEKSTI: ANTTI HÄKKÄNEN

Suomen 4. huhtikuuta 2023 toteutuneen Nato-jäsenyyden myötä liittokunnan pohjoinen vastuualue kasvoi merkittävästi. Huomattava osa tästä alueesta kuuluu Arktikseen. Arktinen alue muodostuu pohjoisnavan ympärille levittäytyvästä alueesta, jonka eteläraja riippuu tarkastelunäkökulmasta. Luonnonvalon määrä, lämpötila, metsänraja, ikirouta, merijää, väestö ja hallinnollinen aluejako määrittävät alueen hieman toisistaan poiketen. Selkein arktista aluetta määrittävä eteläraja on pohjoinen napapiiri. Kaikkien napapiirin pohjoispuolella sijaitsevien alueiden katsotaan kuuluvan Arktikseen.

Sotilaallisesti arktinen alue kuuluu maailman haastavimpiin toimintaympäristöihin. Voimakkaat olosuhteiden vaihtelut asettavat yksittäiselle sotilaalle ja tämän varustukselle poikkeuksellisia vaatimuksia. Maa-alueilla joukkojen keskittämisen, ylläpidon ja täydennysten näkökulmasta arktisen alueen hyvin rajallinen infrastruktuuri rajoittaa toimintamahdollisuuksia. Koska vain noin viisi prosenttia maapallon maa-alueista sijaitsee Arktiksella, on hyvin harvalla valtiolla sinne soveltuvia ja varustettuja joukkoja.

Sotilaallisesti arktiset merialueet eivät juurikaan poikkea haastavuudessaan maa-alueista. Noin 60 prosenttia Arktiksesta on merta, josta huomattava osa on

ympärivuotisen jään peitossa. Jäistä vapaan merialueen erittäin rajallinen meriturvallisuus- ja tukeutumisinfrastruktuuri yhdessä vaativien sääolosuhteiden kanssa rajoittavat pinta-alusten ja meriilmavoimien käyttöä. Ilmavoimallisesti tilanne on samankaltainen. Harva tukikohtaverkosto ja puuttuva etsintä- ja pelastusinfrastruktuuri vaikuttavat ilmaaseen käytön suunnitteluun.

Toiminta ja intressit kasvussa Arktisen alueen merkitys on kasvussa. Ilmastonmuutoksen seurauksena Koillisväylän käyttö muuttuu jatkuvasti helpommaksi ja merireitti Euroopasta Aasiaan lyhenee olennaisesti. Pääosa Koillisväylästä kulkee Venä-

jän aluevesillä tai talousvyöhykkeellä ja Venäjä on osoittanut pitävänsä väylällä liikennöinnin tiukasti johdossaan. Se ei tule sallimaan täysin vapaata merenkulkua väylällä ja pyrkii hyötymään sen käytöstä monin eri tavoin. Venäjän motiivit ovat niin taloudelliset kuin turvallisuuspoliittiset. Se on lisännyt sotilaallista läsnäoloaan alueella perustellen sitä muun muassa merenkulun turvallisuudella ja aluevalvonnan tarpeilla. Kiinan intresseissä olisi päästä hyödyntämään täysimääräisesti Koillisväylän tuomaa logistista etua ja ky-

ANTTI HÄKKÄNEN

seisen merireitin hyödyntäminen saattaakin nousta tulevaisuudessa Venäjän ja Kiinan väliseksi kiistakysymykseksi. Vaikka Koillisväylän tehokas hyödyntäminen on vielä vuosien päässä, on se jo nyt vaikuttanut arktisen alueen tasapainoon.

Haasteellisista olosuhteista huolimatta myös alueen sotilaallinen merkitys on kiistaton. Venäjän kannalta Kuolan niemimaa ja siitä länteen ulottuvat pohjoiset merialueet ovat sille elintärkeät. Venäjän ydinpidäkkeelle keskeisten ohjussukellusveneiden päätukikohdat sijaitsevat arktisella alueella. Myös sen kaukotoimintailmavoimat ovat enenevässä määrin tukeutuneet pohjoisiin tukikohtiin Ukrainan sodan aikana. Venäjän talous nojaa öljyn ja kaasun vientiin, jossa pohjoisilla alueilla on jatkuvasti suurempi rooli. Venäjä on myös ilmoittanut sotilaspiiriuudistuksensa myötä lisäävänsä joukkojaan Leningradin sotilaspiirissä, johon uudessa aluejaossa myös pohjoiset alueet kuuluvat.

Vaikka huomattava osa Venäjän maavoimajoukoista on tällä hetkellä sitoutuneena Ukrainaan, ylläpitää se Kuolan niemimaan alueella jatkossakin varsin merkittävää sotilaallista voimaa. Kylmän sodan päättymisen jälkeen Venäjä on kuitenkin välttänyt sotilaallisten jännitteiden luomista pohjoisille alueille. Venäjän konventionaalinen sotilasvoima pohjoisessa onkin luonteeltaan puolustuksellinen, mutta se on säännöllisesti harjoitellut myös lisäjoukkojen keskittämistä ja johtamista pohjoisilla alueilla. Pohjolan turvallisuuspoliittisen asetelman muutos – käytännössä Suomen ja Ruotsin jäsenyydet Natossa – saattaa vaikuttaa Venäjän sotilaalliseen läsnäoloon arktisella alueella. Tällä vääjäämättä on vastaavasti käänteinen vaikutus myös Suomen ja liittolaistemme suunnitelmiin.

Nato ja pohjoinen ulottuvuus Naton kannalta arktisen alueen merkitys on kasvanut huomattavasti Suomen ja Ruotsin jäsenyyden myötä. Yhtäältä uusien jäsenmaiden puolustuksen vahventaminen asettaa uusia vaatimuksia liittokunnan puolustussuunnittelulle, mutta toisaalta uusien jäsenten omat kansalliset suunnitelmat voidaan nyt sisällyttää liittokunnan vastaaviin. Tämä helpottaa olennaisesti Naton pohjoisen sivustan puolustusta. Naton vahvennukset Pohjois-Amerikasta keskitetään meritse Pohjois-Atlantin kautta ja

ARTIKKELIT

on elintärkeää, että mahdollisessa konfliktissa pohjoiset merialueet ja ilmatila eivät jää vastustajalle vapaasti hyödynnettäväksi. Tässäkin Suomen ja Naton intressit ovat täysin yhtenevät. Pohjoismaisessa kontekstissa arktinen alue on luonnollinen toimintaympäristö. Tämän artikkelin ilmestymishetkellä pohjoismaiset puolustusministerit ovat allekirjoittaneet puolustusyhteistyön syventämistä koskevan tavoiteasiakirjan (NORDEFCO Vision), joka antaa vahvan poliittisen selkänojan puolustusyhteistyön kehittämiselle operatiivisempaan suuntaan Pohjolassa. Vision myötä Nordefcossa korostetaan yhteisen alueellisen pelotteen vahvistamista sekä kykyä puolustautua yhdessä kaikissa oloissa,

sekä maaryhmänä että osana laajempaa liittoumaa. Lisäksi visiossa painottuvat muun muassa suorituskykyjen kehittäminen, sotilaallinen liikkuvuus ja logistiikka sekä materiaaliyhteistyö. Pohjoismaisessa yhteistyössä on huomattavaa, että kun kaikki Pohjoismaat ovat myös Naton jäseniä, voidaan Nato-kehyksessä tapahtuvaa varautumista Pohjolassa viedä huomattavasti pidemmälle ja alueellisesti tarkemmalle tasolle. Pohjoismaista puolustusyhteistyömekanismia voidaankin pitää eräänä keskeisimmistä Euroopan pohjoisten alueiden varautumistyökaluista.

Arktinen kriisinkestävyys Suomi kuuluu niihin harvoihin valtioi-

Kuvat: Puolustusvoimat. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

hin, joiden asevoimilla on kyky ja varustus sodankäyntiin arktisella alueella. Puolustusvoimat harjoittelee säännöllisesti Lapissa – nykyään myös liittolaisten kanssa. Liittokunnan jäsenenä pohjoisten alueidemme puolustus on entistäkin tärkeämpää. Jatkossa, kun ulkomaisten vahvennusjoukkojen toimintaa pohjoisessa suunnitellaan, nousevat isäntämaatuki ja sen vaatimukset aivan uudelle tasolle. Isäntämaatuella tarkoitetaan kaikkia toimintoja, joilla myötävaikutetaan ja helpotetaan ulkomaisten joukkojen maahantuloa, keskittämistä, ylläpitoa maassa ja lopulta kotiuttamista. Maahan keskitettävät liittolaisten joukot ovat periaatteessa omavaraisia, mutta tiettyjen

toimintojen osalta isäntävaltio, erikseen sovitusti, luo toiminnalle edellytykset.

Logistinen infrastruktuuri Merkittävä osa isäntämaatuesta liittyy logistiseen infrastruktuuriin. Suomen Lapin liikenne-, sairaanhoito- ja tukeutumisinfrastruktuuri on mitoitettu omien kansallisten tarpeidemme mukaan. Näiden kehittäminen ja kapasiteetin nosto edellyttävät pitkäjänteistä työtä ja usean eri viranomaisen osallistumista. Työ on toki alkanut, mutta se jatkuu vielä vuosien ajan ja edellyttää investointeja usealla hallinnonalalla. On äärimmäisen tärkeää, että nykyisessä taloustilanteessa investoinnit ovat harkittuja, suunnitelmien mukai-

sia ja että ne hyödyttävät myös paikallisesti väestön ja viranomaisten jokapäiväistä elämää.

Arktisen alueen laajempi turvallisuuspoliittinen tarkastelu on suomalaisille verraten uutta. Kansallisen puolustuksemme yhteydessä olemme tyypillisesti puhuneet Lapin tai PohjoisSuomen puolustuksen järjestelyistä rajoittaen käsittelyn omien rajojemme sisäpuolelle. Naton jäsenenä joudumme katsomaan aluetta nyt entistä laajemmin. Puolustuspoliittisessa ajattelussamme on huomioitava myös liittolaistemme tarpeet ja liittokunnan suunnitelmat. Näitä testattiin muun muassa viime talven Nordic Response -harjoituksessa, jossa kolmen Pohjoismaan joukot operoivat joustavasti toistensa alueilla. Seuraava askel puolustuksen yhteensovittamisessa on Naton alueellisten suunnitelmien määrittämien vahvennusjoukkojen harjoittelu pohjoisilla alueilla. Olisi luontevaa ja operatiivisesti järkevää, jos alueelle osoitetut joukot kävisivät säännöllisesti harjoittelemassa pohjoisessa eri vuodenaikoina.

Pohjoisten alueiden puolustuspoliittinen merkitys on kasvussa, mikä samalla haastaa mutta myös hyödyttää kansallista puolustustamme. Joudumme todennäköisesti jatkossa panostamaan entistä enemmän pohjoiseen suuntaan. Tämä ei kuitenkaan voi tapahtua eteläisen Suomen puolustuksen kustannuksella, vaan ainoastaan sovittaen yhteen omat, Naton ja liittolaistemme kansalliset puolustussuunnitelmat. Tämä yhteensovittaminen on ollut käynnissä jo jonkin aikaa ja tulee jatkumaan myös tästä eteenpäin. Vaikka Lapin puolustus tuleekin jatkossa saamaan entistä enemmän huomiota, ei eteläisen sydänmaan puolustuksesta tulla tinkimään tuumaakaan. Onneksemme emme enää ole näiden haasteiden kanssa yksin.

Puolustusministeri Antti Häkkänen

Venäjän arktinen sotilasstrategia ja Suomen turvallisuus

TEKSTI: TANEL KANGRO

Venäjän arktinen politiikka vuoteen 2035 korostaa alueen rauhanomaisuutta ja yhteistyötä arktisten valtioiden kanssa. Se myös toteaa, että konfliktipotentiaali alueella on nousussa. Aiemmin pohjoisten rajojen turvana olivat jääpeite ja ankara ilmasto, mutta nyt ilmastonmuutos luo arviolta 20 000 kilometriä valvomatonta rajaa. Venäjä vahvistaa sotilaallista voimaansa arktisella alueella suojatakseen rajansa ja intressinsä.

Presidentti Vladimir Putinin toisen virkakauden (2004–2008) lopusta alkaen Venäjä on yhä aktiivisemmin katsonut pohjoiseen. Venäjän sotilaalliset toimet alueella ovat herättäneet lännessä pelkoja siitä, että kilpajuoksu arktisella alueella on alkanut. Alueen merkityksen kasvaminen Venäjän politiikassa on osa Venäjän sisäistä kehitystä – Moskova haluaa muuttaa jäätyneestä takapihastaan itselleen uuden strategisen resurssin.

Vuodesta 2005 lähtien Venäjä on avannut uudelleen kymmeniä neuvostoaikaisia sotilastukikohtia arktisella alueella ja modernisoinut laivastoaan. Vuonna 2007 Venäjän lippu vietiin mielenosoituksellisesti pohjoisnavalle merenpohjaan. ”Arktinen alue on aina ollut venäläinen”, julisti Artur Tšilingarov, yksi Venäjän arktisen alueen tutkijoista, kun Venäjän johtama naparetkikunta Mir-sukellusveneellä istutti titaanista tehdyn venäläisen lipun neljän kilometrin syvyyteen pohjoisnavan alapuolelle. Lippu merenpohjassa voidaan nähdä symbolina, joka kuvastaa voimaa ja kykyä painostaa muita valtioita. Venäjä on esittänyt vaatimuksen saada nykyisen talousvyöhykkeen lisäksi suuren osan myös Jäämerestä.

Ilmastonmuutoksen seurauksena sekä arktisen alueen vapautuminen alusliikenteelle että alueen mannerjalustan hyödyntäminen ovat jo vaikuttaneet Venäjän asevoimien tehtäviin ja strategiseen ryhmittämiseen. Vaikka kilpailu arktisen alueen merkityksestä on jäänyt jossain määrin Ukrainan kriisin varjoon, alueen merkitys strategisena suuntana kasvaa tulevaisuudessa huomattavasti.

Arktinen alue Arktinen alue on luonnonvaroiltaan yksi maailman rikkaimmista. Se on maantieteellisesti suunnilleen samankokoinen kuin Afrikka – noin 8 prosenttia maapallon pinta-alasta – mutta sieltä löytyy arviolta 22–30 prosenttia maapallon öljy- ja maakaasuvaroista. Fosfaatin, raudan, bauksiitin, nikkelin ja kuparin lisäksi alueella on suuret timantti-, hiili-, sinkki- ja kultavarannot. Hieman yli 50 prosenttia näistä resursseista sijoittuu Venäjän alueelle tai sen talousvyöhykkeelle, koska Venäjällä on arktisen alueen pisin maaraja. Osa luonnonvaroista on avomerellä, ja niiden louhinta on helpompaa, kun merijää on ohuempaa tai meri on kokonaan auki. Yksi arktisen alueen suurimmista rikkauksista piilee mannerja-

TANEL KANGRO

lustan alla: hyödyntämättömät öljy- ja kaasukentät.

Verrattuna muihin arktisiin maihin Venäjä on toiminut arktisella alueella aktiivisesti. Se on ymmärrettävää, koska Venäjän arktinen raja on yli 16 000 kilometriä, rantaviiva 24 140 kilometriä ja Venäjä omistaa yli 53 prosenttia Jäämeren rannikosta. Noin 1/5 Venäjän alueesta sijaitsee arktisella alueella, mutta vain 1,7 prosenttia väestöstä asuu siellä. Alueella asuu noin 2,5 miljoonaa venäläistä, mikä on noin puolet kaikista arktisella alueella asuvista ihmisistä. Venäjän suurin ja tärkein kaupunki napapiirin pohjoispuolella on 307 000 asukkaan Murmansk.

Arktisella alueella on suuri strateginen merkitys Venäjälle, koska alueen tehokas ja kestävä kehitys on yksi Venäjän federaation keskeisistä kansallisista prioriteeteista. Bruttokansantuotteesta 20 prosenttia ja öljyn kokonaisviennistä 22

prosenttia tulevat tältä alueelta. Vaikka arktinen alue on taloudellisesti Venäjälle erittäin tärkeä, on se silti maan köyhimpiä ja vähiten kehittyneitä alueita. Köyhyys ja huonot elinolosuhteet ovat luoneet tilanteen, jossa väestön määrä arktisella alueella pienenee.

Venäjä ennakoi aktisen alueen luonnonvaroihin kohdistuvan tulevaisuudessa kasvavaa kilpailua, ja Venäjän täytyy korvata Ukrainan sodan takia menetetyt markkinat. Tätä varten Venäjän on löydettävä uudet markkinat, ja siksi Venäjä katsoo ennen kaikkea kohti Kiinaa ja Intiaa. Tämän takia korostuu myös Koillisväylän tärkeys Venäjälle sekä arktisen alueen turvallisuus. Uudet vallanhimoiset toimijat alueella muuttavat jo ennestään vaikeata tilannetta jännitteisemmäksi. Tämä liittää arktisen suunnan kysymyksiin myös huomattavan sotilaallisen ulottuvuuden.

Venäjälle arktinen alue on merkittävä toimintasuunta ja -alue poliittisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti. Seuraavien vuosikymmenien aikana arktisen alueen resurssien ja väylien hallinnoinnista tullaan todennäköisesti keskustelemaan, kiistelemään ja mahdollisesti jopa sotimaan. Etusijalla Venäjälle on ratkaista rajakysymykset naapurimaidensa kanssa. Venäjä on kiinnostunut mineraalivaroista, meriväylien hallinnoinnista ja erityisesti Murmanskin laivastotukikohdan sekä koko arktisen alueen suojelemisesta.

Sotilaallinen merkitys

Neuvostoliiton hajoamisen myötä arktisen alueen sotilaallinen merkitys kasvoi, koska Venäjälle jäi enää osia Mustastamerestä ja Itämerestä. Tämä käänsi sotilaspoliittisen huomion pohjoiseen, jossa lisäksi sijaitsevat valtavat luonnonvarat. Toisaalta katsotaan, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maan johto teki suuren virheen aliarvioidessaan arktisen alueen sotilaallisen uhan merkitystä kansalliselle turvallisuudelle. Useita alueella toimivia sotilasyksiköitä lakkautettiin.

Venäjä on viime vuosina vahvistanut sotilaallista läsnäoloaan arktisella alueella. Tosin puolustusministeriöllä on ollut vaikeuksia avata uudelleen neuvostoaikaisia tukikohtia ja rakentaa uusia ilmastonmuutoksen ja kasvavien kustannuksien takia. Venäjän voidaan katsoa aloittaneen arktisen alueen systemaattisen militarisoinnin vuonna 2007. Sen seurauksena kaksi kolmasosaa ydinaseis-

ARTIKKELIT

ta ja merkittävä osa ilmapuolustuksesta sekä ja merivoimasta sijaitsevat tällä hetkellä Kuolan niemimaalla. Viime vuosina on aloitettu mittavat rakennustyöt koko arktisella rannikolla ja Jäämeren saarilla Murmanskista Kaukoitään. Jäämeri on aina ollut Venäjälle tärkein laivaston pelikenttä. Mannerjään alaiset vesialueet toimivat yhtenä strategisten ydinsukellusveneiden väistö- ja suoja-alueena. Vuoden 2014 arvion mukaan yhteensä 81 prosenttia Venäjän laivaston ydinasesuorituskyvyistä oli sijoitettu Pohjoisen laivaston sukellusveneisiin. Tulevaisuudessa jään sulamisen jälkeen myös venäläisten sukellusveneiden on kuitenkin muutettava toimintatapojaan ja löydettävä muita piilopaikkoja. Sotilaallisesta näkökulmasta arktinen alue antaa paremmat toimintaedellytykset Venäjän maavoimille ja merivoimille. Itämerellä ja Mustallamerellä kulkevia Venäjän aluksia pystyvät Nato-maat helposti seuraamaan ja tarvittaessa vaikuttamaan niihin tai estämään niiden toiminnan. Venäjä pitää tärkeimmät aluksensa Pohjoisessa laivastossa ja Tyynenmeren laivastossa tarkoituksenaan varmistaa alusten vapaampi liikkuvuus ja turvallisuus. Pohjoisen laivaston kotitukikohta on Kuolan niemimaalla sijaitseva Murmanskin tukikohta-alue, jonne on sijoitettu laivaston ydinkäyttöiset alukset, lentotukialus ja strategisesti tärkeät alukset. Murmanskin tukikohdan merkitys on siinä, että lämpimien Atlantin virtausten ansiosta tämä satama on jäätön ympäri vuoden ja se on ainoa jäätön satama Venäjälle arktisella alueella. Venäläisten ohjusten ja pommikoneiden lyhin reitti Pohjois-Amerikkaan kulkee pohjoisnavan ja Jäämeren yli. Neuvostoliiton ajoista lähtien arktinen alue on ollut Venäjälle tärkeä ydinaseiden ja ohjusjärjestelmien testialue. Tällä alueella Venäjä kehittää ja testaa uusia pitkän kantaman ohjuksia. Arktikseen kuuluva Kuolan niemimaa on Venäjän ydinpelotteen avainalue.

Suomen turvallisuus

Suomi ei ole Venäjän arktisen määritelmän mukaan arktinen valtio, koska sillä ei ole arktista rantaviivaa. Vaikka Suomella ei ole arktista rantaviivaa, maan sijainti Itämeren ja arktisen alueen risteyskohdassa antaa sille strategisen merkityksen Venäjän kannalta. Suomen liittyminen Naton jäseneksi oli Venäjälle paitsi suuri pettymys myös merkittävä ulko- ja turval-

Kuvat: mil.ru, cgtn.com, thesun.co.uk ja Russian Ministry of Defence. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

lisuuspoliittinen tappio. Suomen liittymisen myötä Venäjän yhteinen raja Naton kanssa kasvoi 1 300 kilometrillä. Tämän rajan voidaan katsoa kulkevan Venäjälle sotilasstrategisesti tärkeiden alueiden läheisyydessä. Venäjän sotilaallisena tavoitteena arktisen alueen turvallisuusstrategian perusteella on alueellisen sotilaallisen ylivoiman ylläpitäminen ja pelotteen rakentaminen erityisesti Pohjoisen laivaston avulla. Venäjän arktisen alueen turvallisuusstrategia nojaa sotilaallisen infrastruktuurin laajentamiseen, tulevaisuudessa erityisesti alueen keski- ja itäosissa. Kuitenkin Venäjän pääasiallinen sotilaallinen intressi on edelleen läntisellä arktisella alueella, missä myös Pohjoisen laivaston tukikohta sijaitsee.

Venäjän sotilasstrategian vaikutus Suomen turvallisuuteen tulee kasvamaan, mutta uhka Suomen ja Venäjän väliselle sotilaalliselle konfliktille säilynee matalana. Venäjän sotilasjoukkojen lisääminen Leningradin sotilaspiirin alueelle ja joukkojen kasvattaminen Suomen ja Baltian maiden suuntaan vaikuttavat merkittävästi Suomen turvallisuustilanteeseen. Venäjän sotilaallisen toiminnan lisääntyminen alueella herättää huolta ja haastaa Suomen turvallisuuspolitiikkaa sekä puolustusvalmiutta. Venäjän sotilaallisen voiman kasvattaminen lähellä Suomen rajaa lisää jännitteitä ja luo epävakautta alueelle. Suomen Natoon liittymisen seurauksena Venäjä voi kokea turvallisuustilanteen heikentyneen Murmanskin ja Kuo-

lan niemimaan alueella, mikä todennäköisesti johtaa tiedustelutoiminnan lisääntymiseen ”epäystävällisissä” Nato-maissa, kuten Suomessa ja Norjassa. Venäjä pyrkii tarkentamaan tiedustelutietoja ja seuraamaan tarkemmin alueen turvallisuustilanteen kehittymistä. Tämä johtaa mahdollisesti lisääntyvään sotilastiedusteluun, hybridivaikuttamiseen ja valvontatoimintaan Suomen rajojen sekä varuskuntien lähellä.

Suomen on tärkeää ottaa Venäjän sotilastoiminnan kasvu lähialueellaan vakavasti ja huomioida sen vaikutukset maan turvallisuuteen. Turvallisuuspolitiikan ja puolustusvalmiuden vahvistaminen sekä yhteistyö liittolaisten kanssa ovat tärkeitä tekijöitä, joilla Suomi voi vastata näihin haasteisiin.

Nato-jäsenyyden tuomat muutokset arktisella alueella vaativat herkkää ja tasapainoista lähestymistapaa, jotta vältetään mahdolliset lisäjännitteet ja pidetään alue rauhanomaisena yhteistyön keskuksena. On tärkeää, että alueen toimijat jatkavat dialogia ja yhteistyötä alueen turvallisuuden ja vakauden takaamiseksi. Komentaja Tanel Kangro palvelee Viron merivoimissa. Artikkeli perustuu hänen vuosien 2022–2023 Suomen yleisesikuntaupseerikurssilla laatimaan diplomityöhön Venäjän arktinen sotilasstrategia ja sen vaikutukset Suomen puolustukselle.

Nouseeko arktinen alue geopolitiikan keskiöön?

TEKSTI: OSSI KETTUNEN

Arktisen alueen pitkäkestoisena jännitteenä on ideologinen ristiriita Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä. Huolimatta Neuvostoliiton romahtamisesta ja sen seurauksena olleesta suurvaltojen suojasäästä, geopoliittiset ristiriidat ovat voimistuneet arktisella alueella, jossa Venäjä on systemaattisesti vahventanut sotilaallista läsnäoloaan.

Maailmanpoliittisessa tilanteessa elämme kiihtyvää jännitteellistä aikaa. Siinä on sekä pitkään nähtävissä olleita piirteitä että erityisesti Ukrainan sodan mukanaan tuomia nopeita käänteitä. Kudelmassa ovat mukana geopolitiikan kaikki vivahteet, maantieteelliset alueiden ristiriidat, historialliset narratiivit ja niiden muunnokset, hegemoniatavoitteet, uskonnolliset ja etniset näkemyserot, taloudelliset intressit, väestösiirrot, taloudelliset pakotteet, poliittisesti eri ideologioihin pohjautuvien valtioiden strategiset kumppanuudet sekä valtioiden johtajien omat mieltymykset ja kunnianhimot. Tarkastelen tässä yhteydessä nostona vain muutamia näkökohtia vallitsevasta tilanteesta, joiden katson vaikuttavan merkittävästi arktisen alueen tilanteeseen.

Yhdysvaltojen katse Aasiassa Yhdysvaltojen ja Kiinan kiristyneiden suhteiden vuoksi Yhdysvallat on lisännyt läsnäoloaan Aasian kumppanivaltioissa. Yhdysvallat on ryhtynyt myös kunnostamaan ja varustamaan Guamin tukikohtaansa vastineena Kiinan toi-

miin Etelä-Kiinan merellä. Yhdysvallat on myöskin ryhtynyt kiihdyttämään sukellusveneiden rakennusohjelmaansa sekä hakenut Aasian liittolaisvaltioista telakoita, joissa se voisi korjata aluksiaan, jottei niitä tarvitse siirtää PohjoisAmerikan mantereella oleviin telakoihin. Vaikka Yhdysvaltojen puolustusbudjetti on maailman suurin, silläkin on rajoitteensa. Muun muassa tavoitteena on pitää sukellusveneiden lukumäärä 66 aluksessa, mutta ohjelma on viivästynyt ja jäänyt jälkeen tavoitteesta 14 sukellusveneellä. Yhdysvallat on lisäksi ilmoittanut olevansa jäljessä hypersoonisten ohjusjärjestelmien kehittämisessä Kiinaan ja Venäjään nähden. Venäjä on käyttänyt niitä Ukrainassa ja näin saanut niistä myös sota-alueen käyttökokemuksia. Parhaillaan Yhdysvallat testaa sukellusveneestä ammuttavien hypersoonisten ohjusten laukaisemista. Lukumääräisesti Kiinalla on jo enemmän sota-aluksia kuin Yhdysvalloilla, mutta suurten lentotukialusten vuoksi Yhdysvaltain tonniston kokonaismäärä on edelleen suurempi.

Kilpajuoksu Aasiassa heikentää Yhdysvaltojen mahdollisuuksia toimia ja

OSSI KETTUNEN

ylläpitää pelotevoimaa Euroopassa siten kuin eurooppalaiset valtiot toivoisivat. Tästä presidentti Donald Trump puhui omalla presidenttikaudellaan. Trendi on huolestuttanut eurooppalaisia. Huolimatta joukkojen määrän supistamispuheista Yhdysvaltojen joukkoja on kuitenkin huomattavan paljon maan ulkopuolella. Joukkoja on sijoitettuna Japanissa (55 600), Saksassa (39 050), Etelä-Koreassa (30 400), Puolassa (15 700), Italiassa (13 050), Isossa-Britanniassa (10 000), Romaniassa (4 000), Espanjassa (3 250) ja Turkissa (1 700) sekä pienempiä määriä lukuisissa muissa maissa. Huolimatta poliittisesta retoriikasta, ulkomaille sijoitettu joukkomäärä on hieman kasvanut viime vuosina. Kuitenkin ollaan kaukana kylmän sodan aikaisista luvuista, jolloin esimerkiksi Saksassa oli jopa 300 000 henkilöä.

Yhdysvallat havahtui Kiinan ja Venäjän strategiseen kumppanuuskehittelyyn vuonna 2017. Silloinen Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo lausui tästä vakavan huolensa vuonna 2019 Rovaniemellä pitämässään puheessa. Sotilaallisesti tämä heijastui muun muassa Yhdysvaltojen uutena tavoitteena kehittää kauaskantoinen, moderni tulenkäytön järjestelmä. Maavoimille ryhdyttiin vuonna 2017 kehittämään tallaista tuliyksikköä ja muodostettiin MTDF (Multi­Domain Task Force). Organisaatioon kuuluvat tulenjohto- ja maalinosoitusyksiköt tarvittavine viestijärjestelyineen, jotka käyttävät hyväkseen myös satelliiteista saatavaa informaatiota. Tuliyksikköinä ovat Himars-raketinheitinyksiköt, keskimatkan ohjusyksiköt sekä hypersooninen ohjusyksikkö. Niitä suojataan ilmapuolustuksella sekä tuetaan logistisella yksiköllä.

MTDF-yksikkö on tarkoitettu ”sotanäyttämölle”, joten ne jakautuvat Yhdysvaltain mantereen sekä Tyynen valtameren, Aasian ja Euroopan alueille Eurooppaan varatun yksikön ollessa jo sijoitettuna Saksaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti yksi yksiköistä olisi tarkoitettu arktisen alueen taistelujen tukemiseen. Yksikön kokoonpanoa muokataan olosuhteiden ja joukon komentajan vaatimalla tavalla.

Nato arktisella alueella Venäjän käynnistettyä ”erikoisoperaation” Ukrainaa vastaan Suomi ja Ruotsi hakivat nopeasti Naton liittolaisuutta, joka toteutuikin Suomen osalta 4. huhtikuuta 2023. Ruotsin jäsenyys virallistettiin Turkin ja Unkarin viivyttelyn jälkeen lopulta 7. maaliskuuta 2024. Nato sai pitkään kaipaamansa maat jäsenikseen ja arktinen alue kaksi sotilaallisesti vahvaa liittolaista alueen strategisen tilanteen muuttuessa historiallisesti. Pohjoiseen muodostui vahva Naton voima, joka mahdollistaa hyvinkin erilaisten asejärjestelmien ja joukkojen ryhmittämisen näihin valtioihin. Lisäksi Yhdysvallat ja Eurooppa ovat olleet huolissaan erityisesti mannertenvälisten ohjusten torjunnasta, joka näin parani oleellisesti. Miesmäärän osalta Pohjoismaiden yhteenlasketuksi sodan ajan vahvuudeksi on ilmoitettu 450 000 miestä. Vertailukohdaksi voidaan ottaa Itä-Euroopan Nato-maat, joiden kansallisten joukkojen sodan ajan vahvuudeksi on laskettu 290 000 miestä, mutta johon lisätään

ARTIKKELIT

Kuvat: army.mil, crsreports.congress.gov ja intermin.fi. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

niissä olevat noin 30 000 miehen vahvuiset kansainväliset joukot.

Ennen liittoutumistaan Ruotsi ja Suomi olivat olleet kiinteässä yhteistoiminnassa Naton kanssa ja osallistuneet jo usean vuoden ajan yhteisiin sotaharjoituksiin. Lisäksi molemmat maat ovat verkottuneet Naton ja Yhdysvaltain välisten sopimusten lisäksi yhteisiin joukkopooleihin, joiden harjoituksia on pidetty sekä pohjoisessa että Itämeren piirissä runsaasti. Naton itäraja Venäjään nähden kasvoi yli 1 300 kilometrillä. Naton sopimuksen tuomaan uuteen strategiseen tilanteeseen Venäjä on vastannut kärkevästi ja ryhtynyt sotilaallisiin uudelleenjärjestelyihin luomalla uuden johtojärjestelyn sekä pyrkimällä lisäämään joukkoja rajamme läheisyydessä.

DCA-sopimuksen merkitys Suomi ja Ruotsi solmivat Yhdysvaltain kanssa kahdenväliset DCA-puolustusyhteistyösopimukset ( The Defence Cooperation Agreement) Ruotsin kanssa sopimus allekirjoitettiin 5. joulukuuta 2023 ja Suomen kanssa 18.

joulukuuta 2023. Sen olivat jo aikaisemmin tehneet muun muassa Puola, Norja, Viro, Latvia ja Liettua. Sopimus mahdollistaa Yhdysvaltain joukkojen ja materiaalin ennalta sijoittamisen kyseisten maiden varastoihin ja tukikohtiin sekä vapaan liikkumisen näiden alueella.

DCA-sopimuksessa mainitut varastot, tukikohdat ja joukko-osastot. Olen oheen kirjannut joitakin mielipiteen tasoisia arviointeja tukikohtien merkityksestä ja käytettävyydestä, eivätkä ne edusta Puolustusvoimien kantaa.

Norja: Norjan neljän ilmavoimien tukikohdan voidaan arvioida liittyvän transatlanttisen yhteyden suojaamiseen. GIUK (Grönlanti, Islanti, Iso-Britannia) -kapeikko muodostuu periaatteessa kahdesta tasasta: Pohjoinen, Norja–Grönlanti-tasa, on tiedustelun ja torjunnan käynnistämistasa, johon Norjan pohjoiset lentotukikohdat liittyvät. Toiseen, eteläisempään, Iso-Britannia–Islanti–Grönlanti-tasaan, muodostettuun torjun-

tavyöhykkeeseen liittyvät Norjan kaksi eteläistä lentotukikohtaa.

Ruotsi: Ruotsin DCA-sopimuksen pohjoiset tukikohdat liittyvät Lapin alueen puolustusjärjestelyihin. Ilma- ja maavoimien tukikohdat mahdollistavat kansainvälisten joukkojen varustamisen ja ilmavoimien operoinnin pohjoisessa. Etelän tukikohdat on varattu joukoille, joiden tehtävänä on Etelä-Ruotsin alueen puolustaminen sekä operaatioiden suuntaaminen Itämeren alueelle ja Bal-

tiaan, jonne Ruotsi on ilmoittanut antavansa ensi vaiheessa 800 henkilön vahvuisen osaston ja lupautunut vahventamaan sitä.

Tanska: Tanska on antanut DCA-sopimuksen mukaan käyttöön kolme ilmavoimien tukikohtaa. Niiden voidaan ajatella liittyvän sekä Itämeren että Pohjanmeren alueiden puolustusjärjestelyihin. Samalla on muistettava, että Tanska joutuu varautumaan myös Grönlannin puolustamiseen. Siellä on jo Yhdysvaltain tukikohtia, joten niitä ei tässä sopimuksessa ole erikseen mainittu.

Islanti: Samoin Islannissa on jo olemassa tukikohtia, joiden käyttö on ollut vakiintunutta.

Suomi: Suomen DCA-sopimuksessa mainitut tukikohdat, varikot ja joukkoosastot antavat viitteen Yhdysvaltojen vahvasta sitoutumisesta tukemaan koko Suomea. Lapin alue näyttäisi muodostuvan toiseksi painopistealueeksi, jonne on mahdollista sijoittaa valmiiksi materiaalia sekä harjoitella Rovajärven ampua-alueella raskaiden aseiden tulenkäyttöä. Sopimuksessa määritetyt tukikohdat mahdollistavat tiedusteluun ja valvontaan liittyvän korkeatasoisen tekniikan sijoittamisen. Toinen painopiste on maamme eteläosassa. DCA-sopimuksessa määritetyt varikot ja joukko-osastot antavat viitteen vahvasta osallistumisesta Itämeren–Suomenlahden alueiden puolustusjärjestelyyn sekä mahdolliseen tukeen Baltian valtioille. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että sopimuksessa mainitaan laivastoaseman lisäksi erikseen Russarön linnake, joka viittaa Yhdysvaltain merijalkaväen kiinnostukseen rannikkoamme kohtaan ja suomalaisen rannikkopuolustuksen kasvavaan

merkitykseen meripuolustuksen vahvana tukielementtinä.

Johtopäätöksiä

Pohjoismaat muodostavat näin yhtenäisen operaatioalueen, jossa joukkojen sijoittamista ja operatiivista toimintavalmiutta voidaan säätää nopeasti joko Pohjoismaiden omien joukkojen toimenpitein tai tuomalla lisää voimia painopistealueille. Yhdysvallat on DCA-sopimusten avulla varmistanut läsnäolonsa sen strategisesti tärkeiksi katsomillaan alueilla riippumatta, miten ”eurooppalainen Nato” toimii. Kuten olemme nähneet, Naton poliittisen yksimielisyyden saaminen saattaa olla hidas prosessi, josta Turkin ja Unkarin poliittisten päätösten viivyttely Ruotsin Natoon liittymisen yhteydessä oli selkeä esimerkki. Tämän sopimuksen myötä Yhdysvallat voi nopeuttaa ja valmistella joukkojensa käyttöä kahdenkeskisiin sopimuksiin perustuen. Kun katsomme Yhdysvaltain tämänhetkisen varautumisen painopistettä, Aasiaa, Pohjoismaiden varikoihin sijoitettu materiaali on erittäin merkittävä voimavara. Lisäksi, niin sovittaessa, materiaalia voivat käyttää myös jommankumman sopijaosapuolen sotilaat. Se edellyttää koulutuksen yhtenäistämistä joiltakin osiltaan. Näin ollen sopimus antaa myös isäntämaalle mahdollisuuden joustavaan voimien ja teknisesti vaativien asejärjestelmien käyttöön.

Suomi on siirtynyt globaalin geopolitiikan arkipäivään.

Eversti evp Ossi Kettunen on palvellut muun muassa Suomenlinnan Rannikkorykmentin komentajana.

Kuvat: Ernest Gunasekara-Rockwell ja reuters.com.

Kiinan arktinen strategia –uusi napa-alueiden suurvalta?

TEKSTI: SANNA KOPRA JA MATTI PURANEN

Kiina on ollut kiinnostunut sekä eteläisistä että pohjoisista napa-alueista yli vuosikymmeniä. Mao Zedongin kerrotaan ällistyneen, kun Yhdysvaltain ydinsukellusvene USS Skate tunkeutui jään läpi pohjoisnavalla vuonna 1959. Tämän seurauksena Kiinan asevoimien tavoitteeksi asetettiin samanlaisen suorituskyvyn kehittäminen. Napa-alueet painuivat kuitenkin intressilistassa taka-alalle Kiina ajautuessa Maon kauden sisäpoliittisiin myllerryksiin.

Arktinen alue palasi Kiinan kiinnostuksen kohteeksi 2010-luvulla, kun Kiina oli kasvanut globaaliksi suurvallaksi. Vuonna 2013 ensimmäinen kiinalainen rahtialus purjehti Koillisväylää myöten Eurooppaan, ja samana vuonna Kiinasta tuli Arktisen neuvoston tarkkailijajäsen. Seuraavana vuonna Kiinan merellisen hallinnon silloinen johtaja esitti Kiinan tavoitteeksi kohota ”napa-alueiden suurvallaksi” vuoteen 2035 mennessä. Vuonna 2018 julkaistiin Kiinan ensimmäinen arktinen strategia, jossa se kuvattiin ”lähellä Arktista olevaksi valtioksi”, joka pyrkii vaikuttamaan alueen vakauteen positiivisessa hengessä.

Kiinan intressit Kasvavan arktisen kiinnostuksen taustalla ovat alueen mittavat luonnonvarat, varsinkin kaasu, öljy ja mineraalit. Ilmastonmuutoksen edetessä Jäämeri sulaa ja alueen luonnonvarojen hyödyntäminen ja kuljettaminen uusia merireittejä pitkin Aasiaan on mahdollistumassa. Jäämeri tarjoaa nopeamman kauppaväylän Aasian ja Keski-Euroopan välillä, eikä reitti ole merirosvojen tai huthikapinallisten uhkaama. Arktisen matkailun kehittäminen tarjoaa taloudellisia mahdollisuuksia myös kii-

nalaistoimijoille, mikä on havaittu Lapissakin.

Taloudellisten intressien lisäksi Kiinaa kiinnostaa arktinen tiede. Arktis tarjoaa näyteikkunan ilmastonmuutoksen tutkimukseen, sillä ilmastonmuutos etenee alueella merkittävästi nopeammin kuin muualla maapallolla. Kiinalaiset tutkijat haluavat selvittää arktisen ilmastonmuutoksen vaikutuksia esimerkiksi Kiinan sääilmiöihin, ekosysteemeihin ja yhteiskuntaan. Jäämeren pohjan kartoittaminen on keskeistä merenkulun turvallisuuden takaamiseksi ja napa-alueen ylittävät satelliitit tarjoavat tietoa navigoinnin tueksi. Lisäksi tutkijat tarkastelevat Kiinan mahdollisuuksia osallistua arktisen luonnon monimuotoisuuden suojeluun: esimerkiksi monet arktiset linnut suuntaavat talveksi Kiinan leudompaan ilmastoon ja kokevat muuttomatkallaan monenlaisia vaaranpaikkoja. Arktinen tiede kiinnostaa siis kiinalaisia monesta legitiimistä syystä, mutta tutkimustietoa voidaan käyttää myös sotilaallisiin tarkoitusperiin. Kiina on ollut hyvin vaitonainen sotilaallisista intresseistään arktisella alueella. Kiinan näkemyksiä arktisen alueen sotilaallisesta merkityksestä voidaan kuitenkin lukea rivien välistä kiinalaisesta tutkijakeskustelusta. Esimerkiksi Kiinan kansallisen

SANNA KOPRA

MATTI PURANEN

puolustusyliopiston oppikirja Strategian tiede toteaa, että napa-alueet edustavat ”Kiinan intressien päälaajentumissuuntaa”, ja synnyttävät uusia tehtäviä myös Kiinan asevoimille.

Uusina tehtävinä tutkijat näkevät ydinpelotteen sekä merireittien turvaamisen. Arktinen alue nähdään ilmailun solmukohtana, josta on vain 8 000 kilometrin etäisyys kaikkiin tärkeimpiin suurvaltoihin niin Euroopassa, Aasiassa kuin Amerikassakin. Sieltä voidaan siten hallita koko pohjoista pallonpuoliskoa sekä ballistisin ohjuksin että strategisin pommikonein. Ballististen ohjusten lentoradat kulkevat pohjoisen napa-alueen kautta myös Yhdysvaltojen ja Kiinan välisessä hypoteettisessa konfliktissa, ja Yhdysvaltojen tärkeimmät ohjuspuolustusjärjestelmät sijaitsevat arktisella alueella (Alaskassa). Alue on siis Kiinan ydinpelotteen kannalta hyvin relevantti.

Kiinalaiset tutkijat korostavat arktisen alueen merkitystä myös strategisten ydinsukellusveneiden operaatioalueena, ja jotkut tutkijat ovat suoraan kehottaneet Kiinaa kehittämään Jäämeren olosuhteisiin soveltuvia sukellusveneitä.

Ydinpelotteen lisäksi kiinalaisessa tutkijakeskustelussa korostuu arktisten merireittien turvaamisen merkitys. Mikäli Kiinasta tulee strategiansa mukaisesti keskeinen taloudellinen ja tieteellinen toimija arktisilla meriväylillä, tulee Kiinan asevoimien kyetä tarvittaessa suojelemaan omia intressejään sekä osallistumaan esimerkiksi pelastusoperaatioihin.

Arktiset meriväylät nähdään Kiinassa huoltovarmuuden kannalta tärkeinä vaihtoehtoina Intian valtameren reitin korvaamiseksi. Potentiaalisessa konfliktissa Yhdysvallat liittolaisineen saattaisi asettaa Kiinan merelliseen saartoon, jolloin arktinen kulkuväylä voisi jäädä kriittiseen asemaan. Jotkut tutkijat kehottavatkin kehittämään Koillis-Kiinan satamainfrastruktuuria arktista merenkäyntiä silmällä pitäen, jotta Kiinan huoltovarmuus ei jäisi Intian valtameren strategisten pullonkaulojen varaan.

Arktinen strategia Kiinan johdon ja tutkijoiden välillä vallitsee selkeä yhteisymmärrys siitä, ettei Kiina voi jäädä arktisen alueen suurvaltakilpailun ulkopuolelle, vaan sen tulee kohota merkittäväksi alueelliseksi toimijaksi. Kiina on kuitenkin vain ”lähellä Arktista oleva valtio”, eikä sillä ole kansainvälisten sopimusten puitteissa

oikeutta hyödyntää valtaosaa arktisista merialueista, jotka sijaitsevat arktisten valtioiden, ennen kaikkea Venäjän, aluevesillä ja talousvyöhykkeillä. Miten Kiina siis pyrkii kohti ”napa-alueiden suurvallan” statustaan?

Monien kiinalaisten arktisten asiantuntijoiden mukaan Kiinan tulisi noudattaa arktisessa strategiassaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa, eli laajentua arktiselle alueelle samanaikaisesti taloudellista, tieteellistä ja diplomaattista yhteistyötä hyödyntäen. Näin Kiina voisi ajan myötä rakentaa vahvan ja kokonaisvaltaisen läsnäolon, jonka kautta se saisi oikeutuksen sotilaallisen voiman projisoinnille arktiselle alueelle.

Venäjä on Kiinan keskeinen kumppani näissä pyrkimyksissä. Kiina on investoinut Jamalin niemimaan kaasuhankkeisiin ja ryhtynyt kehittämään niin sanottua Jääsilkkitietä yhdessä Venäjän kanssa. Viime keväänä maat solmivat aiesopimuksen merilainvalvontayhteistyön vahvistamisesta ja sen lisäksi Venäjä kutsui kiinalaiset seuraamaan Arctic Patrol -merisotaharjoitusta. Tämä voidaan nähdä maiden välisen arktisen sotilaallisen yhteistyön ensiaskeleena.

Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Kiina huolsi aktiivisesti suhteitaan myös muiden arktisten maiden kanssa. Kiina on käynnistänyt aktiivisesti erilaisia taloudellisia ja tieteellisiä yhteistyöhankkeita muun muassa Norjan, Islannin ja Grönlannin kanssa. Myös Suomeen on kohdistunut useita investointisuunnitelmia, joista tunnetuin lienee ”arktinen käytävä”, jossa Jäämeren rata yhdistäisi Norjan Kirkkoniemen syvänmeren sataman Helsingin–Tallinnan tunnelin kautta Euroopan markkinoihin.

Valtaosa Kiinan suunnitelmista on kariutunut sekä taloudellisista että turvallisuuspoliittisista syistä. Kemijärven lentokenttää ei ole haluttu myydä tai vuokrata kiinalaisille, eikä Sodankylään perustaa kiinalaisten hyödyntämää satelliittien maa-asemaa. Tutkimus- ja talousyhteistyöstä on käyty viime vuosina lisääntyvää julkista keskustelua. Mediassa on nostettu esille esimerkkejä Suomessa toimivien tekniikan alan tutkijoiden arveluttavista kytköksistä Kiinan aseteollisuuteen tai asevoimiin.

Kytkökset eivät ole sattumaa, sillä kiinalaisessa turvallisuusalan tutkimuskeskustelussa on korostettu ”sotilassiviilifuusion” merkitystä osana Kiinan arktista laajentumisstrategiaa. Sotilassiviilifuusio on Kiinan valtiollinen suurhanke,

Kuvat: warontherocks.com, Murmanski Vestik, atlanticcouncil.org ja navyhistory.au. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

jonka tavoitteena on lisätä kytkentöjä ja osaamista Kiinan siviili- ja sotilassektoreiden välillä. Arktisella alueella sotilassiviilifuusio voisi tarkoittaa erilaisten kaksikäyttöisten teknologioiden, kuten satelliittijärjestelmien ja jäänmurtajien, hyödyntämistä sekä asevoimien läsnäoloa tieteellisillä tutkimusasemilla. Fuusio tarkoittaa myös arktisen tutkimuksen, kuten jäänalaisen akustiikan, hyödyntämistä sotilaallisen toiminnan kehittämisessä.

Arktisen strategian tulevaisuus Kiinan kokonaisvaltainen arktinen laajentuminen on edennyt vähitellen, ja Kiina on saanut sillanpääasemia useissa arktisissa maissa. Länsimaiden skeptisyys Kiinan motiiveja kohtaan on kui-

tenkin kasvanut ja viimeistään Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai läntiset arktiset maat havahtumaan Kiina-yhteistyön riskeistä. Kiina on asettunut sodassa Venäjän puolelle, mikä sulkee oven arktisen yhteistyön syventämiselle ja hankaloittaa Kiinan kokonaisvaltaisen arktisen strategian edistämistä. Venäjän riippuvuus Kiinasta voi tarjota Kiinalle uusia arktisia mahdollisuuksia, mutta leimautuminen Venäjän kätyriksi heikentää maan taloudellisia tavoitteita globaalilla tasolla.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä arktinen alue on jakautumassa Venäjän ja Naton väliseksi kilpakentäksi. Tämä lisännee kiinalaista tiedustelutoimintaa, kybervakoilua ja informaatiovaikuttamista Pohjolassa.

Vaikka Jääsilkkitie on ajautumassa umpikujaan, niin Kiinan ja Venäjän yhteistyö saattaa kehittyä huomattavasti. Kiina voi tulevina vuosina hyödyntää Venäjän riippuvuutta vaikkapa pyytämällä myönnytyksiä Koillisväylän säätelylle tai esittämällä sukellusveneidensä satamakäyntien sallimista Venäjän pohjoisrannikolla. Yhteistyö voi saada yllättäviä muotoja, kuten Balticconnector-kaasuputken vaurioituminen kiinalaisen Newnew Polar Bear -rahtialuksen ylittäessä sen viime syksynä osoitti. Globaalien jännitteiden vuoksi arktinen yhteistyö ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen eteen on yhä haasteellisempaa. Arktinen yhteistyö onkin lisääntyvässä määrin sotilaallista varautumista. Kiinan kiinnostus na-

pa-alueita kohtaan tuskin vähenee, joten sen kokonaisvaltaisen turvallisuusstrategian analyysi on keskeinen osa tätä varautumista nyt ja tulevaisuudessa.

Artikkeli pohjautuu osin kirjoittajien viime vuonna laatimaan raporttiin Arktinen harppaus: Kiinan turvallisuusstrategia ja arktisen alueen geopolitiikka.

Yhteiskuntatieteiden tohtori Sanna Kopra toimii vanhempana tutkijana Lapin yliopiston arktisessa keskuksessa ja johtaa Arctic International Relations ­tutkimusryhmää.

Erikoistutkija Matti Puranen on Kiinan politiikkaan ja historiaan keskittynyt tutkija, joka työskentelee Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Avaruustoiminta arktisella alueella

TEKSTI: JUUSO

LIEKKILÄ

Arktisella alueella käytetään satelliitteja eri tarkoituksiin. Satelliittien merkitys korostuu erityisesti arktisella alueella, koska vaihtoehtoisia menetelmiä ei aina ole saatavilla johtuen suurista etäisyyksistä ja osin kiinteän infrastruktuurin puuttumisesta. Arktisella alueella on myös paljon maanpäällistä avaruusinfrastruktuuria. Lisäksi ohjuspuolustuksen ja avaruustoiminnan keskinäinen yhteys näkyy alueella.

Satelliittien tuottamat palvelut eivät ole ainutlaatuisia, vaan samoja palveluita voidaan tuottaa myös muilla järjestelmillä maasta, mereltä tai ilmasta. Satelliittien etuina ovat kuitenkin niiden laaja alueellinen kattavuus ja globaali käytettävyys. Satelliitit tehostavat suorituskykyjä muissa toimintaympäristöissä, esimerkiksi lisäämällä niiden liikkuvuutta, tarkkuutta, tehokkuutta ja johtamiskykyä. Satelliittien keskeiset käyttötarkoitukset voidaan jakaa aikaja paikkatiedon tuottamiseen, kaukokartoitukseen ja tietoliikenteeseen.

Paikannussatelliitit lähettävät käyttäjille aika- ja paikkasignaalia. Aikasignaalin avulla eri järjestelmien kellot voidaan synkronoida säännöllisesti, koska tarkka aika on edellytys järjestelmien väliselle tietoliikenteelle. Paikkasignaalia hyödynnetään liikkumisen tukena. Vaihtoehtoisia menetelmiä satelliittien käyttöön on löydettävissä, mutta satelliitit ovat helppo tapa näiden palveluiden tuottamiseen.

Kaukokartoitus avaruudesta sisältää useita toimintoja. Ensimmäisenä usein mieleen tulee tiedustelukuvaus, mutta tämä on vain yksi kaukokartoituksen osa-alue. Satelliiteilla tuotetaan myös esimerkiksi sääolosuhteisiin liittyvää

tietoa. Sääennusteet perustuvat paljolti satelliittien tuottamaan tietoon, koska valtamerien yllä olevien säärintamien seuraaminen muilla menetelmillä on hankalaa. Myös erilaisiin olosuhteisiin liittyvää tietoa (maaperän kosteus, kasvillisuuden määrä ja laatu, jäätilanne ja niin edelleen) seurataan satelliiteilla. Lisäksi kaukokartoitus käsittää ballististen ohjusten laukaisuiden havainnoinnin. Satelliittitietoliikenteen etuna on se, että yhteyksiä kyetään muodostamaan ja ylläpitämään pitkilläkin etäisyyksillä ilman kiinteää infrastruktuuria. Tähän kyetään myös maanpäällisillä radioyhteyksillä esimerkiksi HF-taajuuksilla, jotka kaareutuvat horisontin taakse. Näiden rajoituksena on kuitenkin varsin pieni tiedonsiirtokapasiteetti. Korkeammilla radiotaajuuksilla taas horisontti rajoittaa etäisyyksiä yhteydenpidossa.

Suurvaltojen satelliitit Yleisesti satelliittien merkitys on suurempi, kun toimitaan kaukana omalta alueelta. Satelliitit mahdollistavat johtamisjärjestelmien käytön ja tietoliikenteen alueilla, missä ei ole kiinteitä johtamisyhteyksiä tai infrastruktuuria. Satelliiteilla voidaan ylläpitää operaatioalueen sisäisiä yhteyksiä sekä ulottaa

JUUSO LIEKKILÄ

yhteydet aina kotimaahan asti. Satelliittipaikannus tekee liikkumisesta helpompaa etenkin alueilla, joiden maasto ei ole tuttua, tai suurilla merialueilla täysin vailla maastonmuotoja. Satelliittien avulla voidaan havainnoida laajoja alueita, joiden kattaminen muilla menetelmillä on hankalaa esimerkiksi suurien etäisyyksien tai valtionrajojen takia. Satelliitit ovat olleet tärkeitä etenkin suurvalloille, koska näiden tavoitteena on kyky projisoida voimaa globaalisti. Arktisella alueella kuitenkin myös pienempien valtioiden riippuvuus satelliiteista korostuu. Arktisen alueen satelliittipalveluiden käytössä nousevatkin esille myös eri valtioiden erilaiset intressit ja sotilaalliset tarpeet. Pohjoismaista esimerkiksi Norjalla ja Tanskalla on pääsy Pohjoiselle jäämerelle, jossa myös osa valtioihin kuuluvista saarista sijaitsee. Alueiden valvonta ja niillä toiminta edellyttänee satelliittivalvontaa, -pai-

kannusta ja -tietoliikennettä. Suomi ja Ruotsi ovat taas toimineet lähinnä omalla alueellaan tai Itämerellä, missä kiinteään infrastruktuuriin ja maanpäällisiin järjestelmiin tukeutuminen on ollut mahdollista.

Avaruussää vaikuttaa avaruusjärjestelmien käyttöön. Auringosta lähtee jatkuvasti avaruuteen varattuja hiukkasia ja säteilyä eri taajuuksilla. Osa hiukkasista jää Maan magneettikenttään, mistä ne ohjautuvat ilmakehään, pääosin napa-alueiden lähettyvillä ja näkyvät muun muassa revontulina. Valo- ja lämpösäteilyn määrä on suhteellisen tasaista, mutta säteilyn määrä muilla taajuuksilla ja edellä mainitun hiukkasvirran voimakkuus vaihtelevat enemmän. Avaruussää vaikuttaa radiosignaalien kulkemiseen ionosfäärin läpi (satelliittitietoliikenne ja satelliittipaikannus) tai heijastukseen siitä (pitkän kantaman HF-radioyhteydet). Pienempien häiriöiden vaikutukset näkyvät lähinnä arktisella alueella ja niitä on säännöllisesti. Suuremmat häiriöt vaikuttavat taas enemmän eteläisemmillä leveyspiireillä, mutta ne ovat harvinaisempia.

Maanpäällinen avaruusinfrastruktuuri

Avaruustoiminta ei tarkoita ainoastaan avaruudessa liikkuvia satelliitteja, vaan avaruuden hyödyntäminen edellyttää maasijoitteista infrastruktuuria sekä tietoliikennettä radiotaajuuksilla Maan ja avaruuden välissä.

Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Toistaiseksi suurin osa satelliiteista on ollut naparadoilla, eli radoilla, jotka kulkevat kummankin napa-alueen yli jokaisella ratakierroksella. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä tiheämmin naparadalla oleva satelliitti voidaan havaita. Esimerkiksi Pohjois-Suomesta matalalla naparadalla oleva satelliitti nähdään noin parin tunnin välein. Keski-Euroopasta havaintoväli vaihtelee enemmän, mutta keskimäärin satelliitti voidaan nähdä noin viiden tunnin välein. Tämän takia avaruusvalvontatutkien ja maa-asemien sijainti arktisella alueella on hyödyllistä. Avaruusvalvontaa tarvitaan avaruustilannekuvan muodostamiseksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana toiminnassa olevien satelliittien määrä on kasvanut noin 1 000 satelliitista noin 9 000 satelliittiin, eli lähes kymmenkertaistunut. Jatkuvasti kasvava avaruustoiminta lisää avaruustilannekuvan merkitystä. Avaruustilannekuva tarkoittaa ymmärrystä avaruudessa tapahtuvasta toiminKuvat: Ilmatieteen laitos, valtioneuvosto.fi, Airbus/turpopankki.fi ja wikipedia.com.

ARTIKKELIT

nasta, mikä sisältää myös satelliittien kiertoratojen seurannan ja törmäysuhkien arvioinnin. Satelliittien törmäykset avaruudessa lisäävät merkittävästi avaruusromua, mikä aiheuttaa ongelmia avaruustoiminnalle. Maa-asemia tarvitaan puolestaan satelliittien tuottaman tai välittämän tiedon siirtämiseen avaruudesta maahan sekä uusien komentojen välittämiseksi satelliiteille. Tuotettu data ei ole merkityksellistä avaruudessa, vaan se saa merkityksen vasta, kun sitä käytetään johonkin maan päällä. Mahdollisimman pohjoisessa olevat valvontatutkat ja maa-asemat ovat siis tärkeitä, koska yhteys naparadoilla oleviin satelliitteihin on saatu useammin. Naparatojen etuna on se, että yksittäinen satelliitti ylittää jollakin aikajänteellä kaikki maailman alueet. Satelliittien määrän lisääntyessä tämä ei välttämättä

ole enää tavoiteltavaa, vaan globaaliin kattavuuteen pyritään konstellaation kokonaisratkaisulla. Esimerkiksi Starlinktietoliikennesatelliiteista suurin osa ei ole naparadoilla, vaan ne kiertävät vain ylitse leveyspiirien, missä suurin osa maailman väestöstä asuu. Pienempi osa niistä kiertää myös yli arktisen alueen, missä väestö on vähäistä. Tämänkaltaiset konstellaatioratkaisut tulevat mahdollisesti heikentämään Suomen maantieteellisen aseman merkitystä avaruustoiminnan näkökulmasta.

Avaruus, geopolitiikka ja arktinen alue

Myös geopolitiikka ja suurvaltakamppailu vaikuttavat avaruustoimintaan arktisella alueella. Valtiot pyrkivät varmistamaan avaruusjärjestelmien käytettävyyden ja osana tätä on maan-

päällisen infrastruktuurin turvaaminen arktisella alueella. Avaruustoiminnalla on myös yhteyksiä ohjuspuolustukseen, mikä näkyy etenkin suurvaltojen toiminnassa.

Ohjuspuolustus voidaan jakaa karkeasti laukaisun havaitsemiseen, ohjusten seurantaan ja ohjusten torjuntaan. Avaruus liittyy näistä kahteen ensimmäiseen. Havainto ballistisen ohjuksen laukaisusta saadaan satelliiteilta ja samalla saadaan arvio ohjuksen todennäköisestä osumaalueesta. Tämä on osa aiemmin mainittua kaukokartoitusta. Ohjusten lentoradan seurantaan tarvitaan maanpäällisiä tutkajärjestelmiä. Monet tutkista ovat kaksoiskäyttöisiä, koska samoja tutkia käytetään myös satelliittien seurantaan ja niiden ratojen määrittämiseen. Yhdysvaltojen maailmanlaajuisessa avaruusvalvontaverkostossa sensorit on jaettu

päätoimisiin, sivutoimisiin ja tukeviin järjestelmiin. Tutkista suurin osa kuuluu sivutoimisiin järjestelmiin. Niiden ensisijainen tehtävä on ballististen ohjusten – ei satelliittien – seuranta. Mannertenvälisten ballististen ohjusten lentorata kulkee usein napa-alueen ylitse. Tämän takia ohjuspuolustukseen liittyvien tutka-asemien sijoittaminen arktiselle alueelle on hyödyllistä. Yhdysvalloilla niitä on muun muassa Alaskassa ja Grönlannissa. Samat sijainnit ovat kuitenkin hyviä myös naparadoilla olevien satelliittien seurantaan ja samat tutkat kykenevät myös tähän.

Kiina ja arktinen alue Arktisen alueen valtioiden lisäksi Kiinan kiinnostus arktiseen alueeseen on kasvanut 2000-luvun aikana. Kiina on pyrkinyt saamaan käyttöönsä maan-

päällistä avaruusinfrastruktuuria alueella. Tämä ei pelkästään tue Kiinan pyrkimyksiä arktisella alueella, vaan mahdollistaa satelliittien tehokkaamman käytön globaalisti, kun niihin saadaan yhteys tiheämmin. Samaa tavoittelevat luonnollisesti myös arktisen alueen suurvallat, Yhdysvallat ja Venäjä. Osin Kiinan toiminta kytkeytynee myös Jääsilkkitie-projektiin, missä Kiina hakee vaikutusvaltaa arktisella alueella, pääsyä hyödyntämään alueen luonnonvaroja ja mahdollisesti ilmastonmuutoksen myötä avautuvia pohjoisia merireittejä.

Yleisesti Kiina on viime vuosina panostanut merkittävästi avaruusohjelmaansa, mikä näkyy muun muassa satelliittien laukaisutahdissa. Toisaalta monet satelliitit ja maa-asemat ovat kaksoiskäyttöisiä. Näiden mahdollinen sotilaskäyttö on lisännyt myös geopoliittisia jännitteitä alueella. Kiinan ensimmäinen valtion alueen ulkopuolinen maa-asema avattiin Ruotsin Kiirunaan vuonna 2016. Ruotsalaisviranomaiset eivät ole kyenneet valvomaan, mitä dataa maa-aseman kautta liikkuu, ja maa-aseman kaksoiskäyttömahdollisuus on aiheuttanut huolta. Vuonna 2020 Ruotsi päätti olla uusimatta sopimusta kiinalaisten kanssa aseman käytöstä. Julkisuudessa ei ole kuitenkaan ollut tietoa siitä, kuinka kauan nykyinen sopimus on voimassa.

Kiinalaiset ovat olleet kiinnostuneita tutkimuskeskuksen ja maa-aseman perustamisesta Sodankylään. Alustavia keskusteluja käytiin ainakin vuodesta 2018 alkaen, mutta yhteistyö päättyi äkillisesti vuonna 2020. Ilmeisesti syynä oli suomalaisten turvallisuusviranomaisten huoli Kiinan motiiveista. Tällä hetkellä kiinalaisyhteistyö ei näyttäisi olevan etenemässä Suomessa. Vastaavan kaltaisen yhteistyön hakeminen kuitenkin muiden alueen valtioiden kanssa jatkunee tulevaisuudessa avaruuteen liittyen. Tulevaisuudessa onkin mielenkiintoista nähdä, miten Venäjän ja Kiinan välinen yhteistyö arktisella alueella avaruuteen liittyen tulee mahdollisesti kehittymään.

Kapteeniluutnantti, avaruustekniikan DI Juuso Liekkilä opiskelee yleisesikuntaupseerikurssilla ja tekee sotatieteiden tohtorin opintoja Maanpuolustuskorkeakoulussa sotilaallisen avaruustoimintaan liittyen.

Kuvat: en.m.wikipedia.org

Arktiset merialueet Naton merivoimajohtoportaasta katsottuna

TEKSTI: VILLE SUOMINEN

Liittokunnan merivoimajohtoportaan (Allied Maritime Command, MARCOM) näkökulmasta arktiset merialueet ja varsinkin Karhusaarilta Norjanmeren ja Grönlanti–Islanti–UK-kapeikon kautta Pohjois-Atlantille johtava vyöhyke eivät suinkaan ole Natolle sivusta. Kyseessä on sen kaikkein keskeisin merellinen eturintama.

Nato valmistautuu puolustamaan jäsenvaltioitaan ja vastuualuettaan sekä Venäjän että terroristiryhmien uhkia vastaan ”360 astetta kaikkiin suuntiin”. Tästä puolustusliiton poliittisesta lähtökohdasta on kuitenkin tärkeää sotilastasolla merivoimallisesta näkökulmasta huomioida, että ainoa sotilaallinen voima, joka voi merellä tällä hetkellä aidosti haastaa liittokunnan, on Venäjän merivoimat, erityisesti sen Pohjoisen laivaston ydinsukellusvenekomponentti. Sen keskeisin toiminta-alue on arktisilta merialueilta Pohjois-Atlantille johtava vyöhyke kapeikkoineen. Tällä alueella on myös Naton keskeisin haaste erityisesti sukellusveneentorjunnassa.

Pyrkimys Pohjois-Atlantille

Jo kylmän sodan aikana kyky Euroopan transatlanttiseen vahventamiseen

Amerikan mantereelta merikuljetuksineen oli Naton Akilleen kantapää, johon Neuvostoliiton laivasto valmistautui iskemään meri-ilmavoimien ja pintalaivaston tukemalla huomattavalla sukellusvenelaivastolla. Nykyinen Venäjän laivasto on kokoluokaltaan onneksi enää vain varjo entisestä punalaivastosta. Sen kokoonpanossa on kuitenkin myös erittäin moderneja, suorituskykyisiä ja täysin länsimaisiin suorituskykyihin verrattavissa olevia, nopeita ja myös liikkuessaan hyvin hiljaisia hyökkäyssukellusveneitä. Nämä aiheuttavatkin Naton merivoimajohtoportaalle ja puolustusliiton jäsenmaiden merivoimille harmaita hiuksia. Venäjän merivoimien yksiköistä on tässä syytä mainita Pohjoisen laivaston Jasen/Severodvinsk-luokan risteilyohjussukellusveneet (SSGN), jotka voidaan 10 torpedoputken lisäksi varustaa myös

32 risteily/meritorjuntaohjuksella, mukaan lukien hypersoonisilla aseilla (esimerkiksi 3M22 Zircon). Tätä alusluokkaa rakennetaan jatkuvasti lisää, sen ensimmäiset veneet ovat jo varsin vakiintuneita kävijöitä Atlantilla ja ajoittain myös Välimerellä. Julkisissa lähteissä on mainittu, että Severodvinsk II -luokka olisi paljon hiljaisempi kuin aiemmat venäläiset risteilyohjus- tai hyökkäyssu-

VILLE SUOMINEN

kellusveneet, ja kykenisi liikkumaan lähes äänettömästi 20 solmun nopeudella. Tämä olisi vastaava suorituskyky kuin Yhdysvaltojen Seawolf-luokalla, eli ainoastaan Virginia-luokka olisi sitä hiljaisempi. On myös väitetty, että Severodvinsk II -luokka pystyisi lähes äänettömänä jopa 28 solmun nopeuteen. Mikäli nämä pääsevät sodan aikana tukialueeltaan läpi GIUK-kapeikon ja toimimaan Atlantilla, olisi Natolla merkittäviä haasteita.

Siilipuolustus pohjoisessa Venäjän strategisten ydinasejoukkojen kaikkein selviytymiskykyisin komponentti on ballistiset ydinohjussukellusveneet, jotka toimivat pääosin Pohjoisella jäämerellä. Sinne on jo kylmän sodan aikana vakiintunut Venäjälle keskeisin merialue, jossa tätä ydinaseilla vastaiskuun valmistautuvaa komponenttia voidaan sodan aikana suojata. Neuvostoliiton aikana tämä alue valmistauduttiin suojaamaan Naton hyökkäyssukellusveneiltä ja sukellusveneentorjuntakoneilta muun muassa merimiinoitteilla ja Pohjoisen laivaston sukellusveneiden (muun muassa Kiloluokka), pinta-alusten ja ilma-alusten yhteistyönä. Pohjoisen laivaston kokoonpanoon kuuluu sekä vanhentuneita Delta IV -luokan että moderneja Boreiluokan ballistisia ydinohjussukellusveneitä (SSBN). Naton näkökulmasta ne toimivat usein Naton vastuualueen ulkopuolella. Osa puolustusliiton jäsenmaista on kuitenkin läsnä myös Pohjoisella jäämerellä, erityisesti ilmasta ja veden alta käsin.

Venäjän tavanomaisilla aseilla Natolle tuottama haaste perustuu nykyisin sukellusveneiden, laivasto- ja ilmavoimien lisäksi myös erityisesti merkittävään meritorjunta- ja ilmatorjuntaohjusvoimaan muun muassa Kaliningradissa, Pietarin alueella ja Kuolan niemimaalla. Nämä yhdysvaltalaistermillä ”A2/AD” (Anti­Access/Area Denial) kuvatut ilmaja pintatorjuntavyöhykkeet ovat haaste Naton laivastovoimien ja ilmatoiminnan käytölle ja rajoittavat konfliktin aikana merkittävästi toimintamahdollisuuksia mainituilla alueilla. Yhtenä esimerkkinä Venäjän A2/AD-vyöhykkeiden tuottamista haasteista sukellusveneentorjunnan osalta voidaan mainita se, että niiden ilmapuolustuksen vaikutuspiirin sisällä Nato ei pysty sukellusveneentorjuntaan ilmasta käsin. Tätä rajoitetta jouduttaisiin kompensoimaan esimerkiksi Naton

ARTIKKELIT

sukellusveneiden aggressiivisemmalla käytöllä. Venäjän A2/AD-vyöhykkeiden murtamiseen tarvittavien suorituskykyjen ja sotilaallisen voiman laadullinen ja määrällinen kasvattaminen onkin viime vuosina ollut melkoisen trendikäs keskustelunaihe lännessä.

Venäjän haaste pohjoisessa Ensisijainen vastaus edellä kuvattuihin haasteisiin on yhteistyö. Naton näkökulmasta voimasuhteet Atlantilla ja pohjoisilla merialueilla ovat ainakin paperilla kohtalaiset, mutta eri valtioiden kansallisten tarpeiden ja operaatioiden yhteensovittaminen on haastavaa. Keskeistä on kolmen ydinsukellusveneitä operoivan jäsenvaltion eli Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Ranskan yhteistyö, jonka ympärille rakentuvat muiden jäsenmaiden tukemat ja Naton koordinoimat kontribuutiot alueellisessa sukellusveneentorjunnassa. Tässä keskeinen toimija Naton puolelta on sen merivoimajohtoporras MARCOM Ison-Britannian Northwoo-

dissa. Naton merkittävimmässä merivoimallisessa esikunnassa palvelee tällä hetkellä liki 500 upseeria ja aliupseeria, mukana myös 3 suomalaista.

MARCOM johtaa Naton pysyviä laivasto-osastoja sekä merilentotoimintaa ja koordinoi alueellisten sukellusvene- ja sukellusveneentorjuntaoperaatioiden lisäksi liittouman ja jäsenmaiden muita merellisiä operaatioita. Yksi MARCOM:in tärkeimpiä rooleja onkin tiivis koordinaatio merivoimien komentajien kesken sekä yhteydenpito jäsenmaiden kansallisten merioperaatiokeskusten ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Tässä pohjoisten alueiden jäsenvaltioilla on merkittävä oma roolinsa sekä pohjoisten olosuhteiden asiantuntijoina että paikallisina sotilaallisina toimijoina. Nato tunnistaa myös, että osa asioista tehdään täysin kansallisesti, eikä kaikkea kerrota Natolle. Eli toisin sanoen, Naton näkökulmasta keskeisintä ei ole se, kenen johdossa operaatioita toteutetaan, vaan että suunnitelmat ja operaatiot koordinoidaan siten, että Kuvat: en.m.wikipedia.org, mil.ru, Russian Ministry of Defence,

ARTIKKELIT

kansalliset, kahdenväliset tai koalitioiden operaatiot tuottavat kaikille hyödyllisiä vaikutuksia.

Toinen vastaus haasteisiin on voiman ja teknologisen etumatkan ylläpitäminen ja kehittäminen. Naton tunnistettuina suorituskykyhaasteina merialueilla on uusien teknologioiden, kuten esimerkiksi miehittämättömien järjestelmien, käyttäminen ja niiden torjunta, lisäksi erityisesti riittävän sukellusveneentorjuntakyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen. Tässä keskeisiä lavetteja ovat sukellusveneet, modernit sukellusveneentorjuntalentokoneet (esimerkiksi P-8 Poseidon) sekä hiljaiset ja kehittyneillä sensoreilla varustetut pinta-alukset. Pinta-alusten osalta oleellisimpana ja kysytyimpänä resurssina nähdään Natossa modernit sukellusveneentorjuntafregatit ja -hävittäjät (esimerkiksi FREMM). Kyseessä ei ole pelkkä laadullinen suorituskykyvaatimus, vaan myös käytettävissä olevien pinta-alusten ja lentokoneiden lukumäärillä on valtavan toiminta-alueen takia varsin suuri merki-

tys. Erityisesti pienempien jäsenvaltioiden haasteena on tästä perspektiivistä omien merivoimiensa kehittäminen merkittäviksi toimijoiksi, sekä laadullisesti että määrällisesti.

Nato panostaa myös huomattavasti tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Erityisesti arktisella alueella olosuhteet eivät kovin usein ole otollisia ainakaan pienille miehittämättömille pinta-aluksille tai pienille ilmassa toimiville drooneille. Sen sijaan vedenalaisessa sodankäynnissä tullaan varmasti näkemään merkittäviä satsauksia miehittämättömiin, todella pitkällä toiminta-ajalla varustettuihin valvonta- ja etsintälavetteihin. Samoin pitkäkestoiseen merivalvontaan keskittyvien suurempien miehittämättömien ilma-alusten käyttö arktisilla alueilla lisääntynee. Tämä kehitys koskee myös Itämeren aluetta. Me olemme omien suorituskykyjemme kehittämisessä luonnollisesti keskittyneet omien aluevesiemme ja lähialueemme tarpeisiin, mutta koko liittouman merellisen näkökulman osalta olisi ehkä syytä myös pyrkiä osallistumaan voiman projisointiin edellä kuvatulla alueella.

Tilaa uudelle ajattelulle?

Suomi, Ruotsi ja Norja ovat jatkossa Natolle merkittävä pohjoinen puolustusvyöhyke, mutta myös tärkeä tukialue Karhusaarilta läpi Norjanmeren ja Grönlanti–Islanti–UK-kapeikon kautta Pohjois-Atlantille johtavan vyöhykkeen kyljessä. Pohjolan lentotukikohdat ja satamat ovatkin jatkossa hyvin tärkeitä Naton ilmasta ja mereltä arktiselle vyöhykkeelle projisoitavan voiman mahdollistaja. Suomelle ja suomalaisille tämä näkökulma on osittain uusi. Olemme perinteisesti – varsin hyvistä syistä – tarkastelleet merellistä sodankäyntiä melko suppeasti Itämeren alueella ja alivoimaisen merivoiman puolustuksellisesta näkökulmasta. Voi kuitenkin olla, että jatkossa joudumme jälleen pohtimaan hyökkäyksellisyyttä, sukellusveneentorjuntaa ja vastustajan puolustusvyöhykkeiden murtamista sekä Itämerellä että pohjoisessa arktisilla merialueilla. Liittyminen maailman vahvimpaan puolustusliittoon vuonna 2023 oli merkittävä muutos myös pohjoisten merialueiden merkityksen ymmärtämisen osalta. Jatkossa meillä onkin oman lähialueemme vahvan merellisen osaamisen varmistamisen lisäksi uusia velvoitteita ja myös paljon uutta opittavaa liittolaistemme näkökulmista.

Liittoutuneena sekä Amerikan ja Euroopan välisestä transatlanttisesta yhteydestä niin poliittisesti, sotilaallisesti kuin taloudellisesti riippuvaisena maana tämä merkitsee myös osittain tietoista poisoppimista aiemmasta roolistamme, jossa hoidimme yksin oman tonttimme, ja muu ei kuulunut meille. On myös oma etumme osallistua jatkossa mahdollisuuksiemme mukaan muun muassa yhteiseen sukellusveneentorjuntaan pohjoisilla merialueilla, joko omilla suorituskyvyillämme tai ainakin tukemalla muiden suorituskykyjen projisointia näille merialueille.

Naton merivoimakomponentin näkökulmasta Suomi ei ole vain tärkeä jäsenvaltio ja osa Naton itäistä etulinjaa maa, meri- ja ilmatilansa osalta, vaan myös mahdollisesti merkittävä toimija lähellä Natolle keskeisiä pohjoisia merialueita ja Venäjän A2/AD-vyöhykkeitä Kaliningradissa, Pietarissa ja Kuolan niemimaalla. Näistä viimeksi mainittu on strategisesti merkittävä myös Venäjän Pohjoisen laivaston sukellusveneiden tukialueena.

Onkin tulevaisuudessa mielenkiintoista nähdä, miten löydämme ja otamme uutta mahdollista rooliamme osana Naton yhteistä puolustusrintamaa ja sotilaallista hyökkäyspotentiaalia, jonka Venäjä joutuu ottamaan huomioon laskelmissaan. Jatkossakin osoitettu kyky nopeaan ja voimakkaaseen vastahyökkäykseen lienee myös arktisilla merialueilla paras tapa nostaa vastustajan kynnystä aloittaa sotatoimet.

Komentaja Ville Suominen palvelee Suomen kansallisena vanhimpana liittokunnan merivoimajohtoportaassa (Allied Maritime Command, MARCOM) Northwoodissa Isossa­Britanniassa.

Nordic Response 24 ja Naton pohjoinen ulottuvuus

TEKSTI: PETTERI KAUPPINEN

Puolustusvoimat osallistui Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosissa maaliskuussa 2024 Nordic Response 24 -harjoitukseen, joka oli Norjan johtama taisteluharjoitus. Harjoitukseen osallistui yhteensä noin 20 000 sotilasta 13 eri maasta. Tavoitteena oli parantaa Naton ja sen kumppaneiden kykyä vahvistaa ja puolustaa Naton pohjoisia osia sekä integroida Suomea Natoon. Puolustusvoimat osallistui harjoitukseen kaikilla puolustushaaroillaan. Harjoituksessa oli noin 4 100 suomalaissotilasta, joista lähes puolet oli reserviläisiä.

Nordic Response 24 oli osa kesäkuun loppuun kestävää Naton Steadfast Defender 24 (STDE24) harjoitussarjaa. NATO HQ Joint Force Command Norfolk (JFCNF) toimi operatiivisen tason johtoportaana harjoituksessa toimiville joukoille. Harjoituksessa Puolustusvoimat luovutti (Transfer of Authority, TOA) ensimmäistä kertaa joukkoja Naton operatiivisen johtoportaan alaisuuteen. Tämän prosessin harjoittelu toi lisää osaamista Puolustusvoimiin.

Joukkoja tai henkilöstöä harjoitukseen asettivat Pääesikunta, kaikki puolustushaarat sekä Puolustusvoimien logistiikkalaitos (PVLOGL) ja Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus (PVJJK). Puolustushaarojen joukot luovutettiin Naton johtoon. PVLOGL:n ja PVJJK:n joukot olivat kansallisessa johdossa, mutta tukivat tehtävällä Suomessa toimivia joukkoja.

Mistä harjoituksessa oli kyse?

Operatiiviselta tasolta tarkasteltuna harjoitus keskittyi Naton voimassa olevan pohjoisen suunnan operaatiosuunnitelman osien harjoituttamiseen.

Harjoitus ei ollut yksi yhteen operaatiosuunnitelman toteuttamista, vaan sen perusteella harjoitutettiin skenaarioperusteisesti eri vaiheita. Keskeistä oli kuitenkin onnistua harjoittelemaan yhteisoperaatiota maalla, merellä (sen alla ja rannikolla) ja ilmassa sekä viestiä tästä siten, että jokainen ymmärtää Naton puolustavan jokaista senttiä alueestaan.

Maantieteelliset rajoitteet, joita Norja on itselleen asettanut, vaikeuttivat erityisesti ilmavoimallisen osuuden ja maihinnousujoukkojen osuuksien sitomista yhteisoperaatioon, mutta tämäkin saatiin toteutettua kohtuullisesti. Harjoitus toteutettiin lähes täysin siviilimailla, kun ilmavoimien tukikohdat jätetään huomioimatta. Lisäksi harjoitusta hyödynnettiin osana Puolustusvoimien integraatiota Natoon. Tällä saralla saatiin niin konkreettisia yhteyksiä kuin paljon henkistä pääomaa ja osaamista.

Taktisella tasolla Ilmavoimat keskittyi kehittämään yhteispohjoismaista ilmavoimakyvykkyyden käyttöä sekä kehitti yhteistoimintakykyä pohjoisella operaatioalueella. Ilmavoimat osallistui harjoituksessa monimutkaisiin use-

an puolustushaaran ilmaoperaatioihin ja toisaalta pienillä osastoilla toteutettuihin lähitulitukitehtäviin.

Maavoimat keskittyi divisioonatasolle johtamisessa ja taisteluosastotasolle taisteluteknisellä tasolla. Lisäksi jatkettiin Suomi–Ruotsi (FISE) -yhteistyön syventämistä divisioonakokoonpanossa. Maaoperaatiota päästiin toteuttamaan pohjoisen erittäin haastavassa toimintaympäristössä, kyvykästä vastustajaa vastaan. Pohjoisen rajallinen teiden määrä haastoi operoinnin ja logistiikan. Merivoimien osallistuminen keskittyi rannikkojoukkojen taistelutekniseen operointiin. Merivoimat saikin alkuperäistä suuremman roolin ja johti USS Gunston Hall -alukselta operoinutta joukkoa menestyksekkäästi, Ranskan merijalkaväen pääjoukon jäädessä pois harjoituksesta.

Puolustusvoimat asetti henkilöstöä kaikille johtamistasoille ja arvokasta ko-

PETTERI KAUPPINEN

kemusta kerrytettiin eri esikunnista. Pääesikunta osallistui harjoituksen operatiivisen johtoportaan JFCNF:n taistelurytmin mukaisiin tilaisuuksiin, josta saatiin paljon lisää ymmärrystä mahdollisesta Suomen tulevasta operatiivisesta johtoportaasta.

Valmistelut onnistumisen takeena

Harjoitustoimintaa Natossa valmistellaan BI­SC 075­003 Collective Training and Exercise Directiven mukaisesti, jota opetetaan Naton harjoitusten suunnittelukurssilla. Ensimmäinen Cold Response 24 -kokous oli heinäkuussa 2022 Oslossa, jolloin Suomi ja Ruotsi olivat jo hakeneet Naton jäsenyyttä. Tässä kokouksessa ja sen jälkitöinä harjoituksen perusteet luotiin ja näillä suuntaviivoilla harjoitus myös toteutettiin maaliskuussa 2024. Norja teki elokuussa 2022 päätöksen vaihtaa harjoituksen nimi kuvaamaan paremmin tulevaa tilannetta Pohjolassa. Suomea ja Ruotsia aloitettiin integroimaan Natoon ja harjoitus nimettiin Norjan puolustusvoimien komentajan toimesta uudelleen Nordic Response 24 -harjoitukseksi.

Syksyn 2022 aikana valmisteltiin kansallinen harjoitusperusteasiakirja (EXSPEC). Tämä laadittiin Pääesikunnan johdolla, mutta laatimisessa olivat mukana kaikki harjoitukseen osallistuvat puolustushaarat sekä Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja johtamisjärjestelmäkeskus. Tällä asiakirjalla annetaan perusteet päämäärästä, tavoitteista ja osallistumisesta. Syksyn 2022 aikana toteutettiin muutamia Norjan johtamia ydinsuunnitteluryhmän kokouksia. Initial planning Conference (IPC) toteutettiin joulukuussa 2022 ja suomalainen valmisteluosasto viettikin itsenäisyyspäivää Stavangerissa tulevien liittolaisten kanssa hieman paremmin syöden omakustanteisesti. Kokoukset järjestettiin Naton Norjan Stavangeriin sijoitetussa Joint Warfare Centerissä (JWC), jossa maastontiedusteluja ja yhtä ydinsuunnitteluryhmänkokousta lukuun ottamatta kaikki valmistelutilaisuudet järjestettiinkin.

Pääesikunta johti valmistelua, jossa kaikilla puolustushaaroilla ja laitoksilla oli omat valmistelijat ja tärkeä rooli oman vastuualueensa päävalmistelijana. Pääesikunnan rooli oli toimia koordinaattorina ja ohjata laivaa oikeaan suuntaan ja pyrkiä välttämään suurimmat karikot. Keväällä 2023 jatket-

ARTIKKELIT

tiin ydinsuunnitteluryhmän kokouksilla Portsmouthissa. Lisäksi toteutettiin ensimmäiset maastontiedustelut harjoitusalueilla Hetan ja Altan välisellä alueella Maavoimien osalta ja Ilmavoimien perehtyessä tuleviin tukikohtiin. Valmistelun problematiikkaan tuo oman osansa toteuttamiskelpoinen harjoituksen liikekuvio, jonka toteuttamiseen vaikuttavat tosielämän ongelmat, kuten pohjoisessa liikenneverkon haasteet, porotalous tai rekikoirakilpailut.

Kesäkuussa 2023 järjestettiin Main Planning Conference (MPC). Suomalaisilla valmistelijoilla oli totuttelemista hieman rauhallisempaan tempoon, jossa kaikkien mielipide pyritään ainakin kuuntelemaan. Osassa tilaisuuksista, kuten MPC:ssä, valmistelijoiden määrä kasvaa osin kohtuuttomiin mittasuhteisiin. MPC:n kokonaisvahvuus oli yli 600 valmistelijaa. Tärkeintä näihin tilaisuuksiin lähdettäessä on, että puolustushaaran tai laitoksen päävalmistelija tekee selväksi omalle työryhmälleen, mitä tilaisuudessa pitää saada aikaiseksi. Suunnitteluprosessin mukaisesti MPC:stä saatiin mukaan harjoituskäskyn luonnos (EXPLAN).

Syksyllä 2023 käynnistyi operatiivinen suunnittelu, joka joukkojen harjoituksessa tehdään liikesuunnitelman perusteella. Näihin tilaisuuksiin osallistuttiin jälleen eri tasoilla. Lisäksi toteutettiin toinen maastontiedustelu harjoitusalueelle.

Syksyn aikana valmisteltiin Puolustusvoimien osallistumiskäsky, joka allekirjoitettiin itsenäisyyspäivänä 2023.

Valmistelun aikana harjoituksen johtosuhteiden muodostaminen oli yllättävän haastavaa ja lopulliseen muotoon päästiin vasta Final Coordination Conferencessa (FCC) joulukuussa 2023. FCC:ssä jouduttiin käymään yllättävän kova vääntö vielä harjoitusalueiden käytettävyydestä Norjan puolella, jossa porotalous ja saamelaisten oikeudet haastavat siviilimaiden käyttöä. Tässäkin väännössä hyvällä suomalaisten yhteistyöllä päästiin tavoitteeseen.

Tärkeä osa harjoitusta oli viranomaisyhteistyö, jota valmisteltiin kahdella tasolla. Maavoimat piti yhteyttä ja valmisti Lapin alue- ja paikallisviranomaisia pöytäpeleissä ja tiedotustilaisuuksissa tulevaan harjoitukseen. Pääesikunnan roolina oli pitää virastotason viranomaiset tietoisena harjoituksen suunnitteluvaiheesta. Tällä tavalla varmistettiin koko viranomaiskentän tie-

Kuvat: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia, Puolustusvoimat, nato.int ja forsvaret.no. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

toisuus tulevasta, eikä kukaan yllättynyt harjoituksen alkaessa ja viranomaiset olivat varanneet riittävät resurssit harjoituksen toteuttamiseksi. Yhteistyö sujuikin jälkikäteen arvioituna erinomaisesti. Vastaavissa harjoituksissa toimintatapaa tuleekin jatkaa.

Jälkikäteen voidaan myöskin todeta harjoituksen tulleen toteutetuksi suunnitelman mukaan ja harjoituksesta on kerätty huomattava määrä oppeja jatkoa varten. Lisäksi Puolustusvoimiin on saatu melkoisesti osaamista harjoituksen valmistelusta ja toteuttamisesta.

Viestinnän toteuttaminen Harjoituksen viestinnän osuuksien valmistelusta vastasivat Pääesikun -

nan viestintäosaston ammattilaiset. Harjoituksen viestintä oli koordinoitu Naton strategisen viestinnän suunnitelmien kanssa. Oma viestintä suunniteltiin kansalliset tavoitteet ja piirteet huomioiden. Viestintä toteutettiin yhdessä puolustushaarojen ja laitosten viestijöiden kanssa viestintäsuunnitelmaa noudattaen. Harjoituksen aikana Pääesikunnan viestijät koordinoivat kansallista viestintää ja toteuttivat viestintää NATO Media and Information Centeristä (NMIC), joka oli sijoitettu Altaan. Tällä menettelyllä saatiin riittävä määrä viestinnän ammattilaisia toteuttamaan suunniteltua viestintää ja vastaamaan median kyselyihin. Combat Camera -suorituskyky tuki vies-

tintää tuottamalla jälleen kerran erinomaista kuvamateriaalia ja videoita suunnitelman mukaan.

Haastattelu- ja lisätietopyyntöjä harjoituksen aikana sitten riittikin, joten viestijät ja harjoituksen johto oli tältäkin osin hyvin työllistetty. Harjoitus saavutti merkittävän näkyvyyden, jota vielä entisestään lisäsi juuri valitun tasavallan presidentin Alexander Stubbin ensimmäinen virkamatka Naton harjoitukseen. Toinen erinomainen lisä oli Ruotsin Nato-jäsenyyden toteutuminen harjoituksen aikana ja ennakkoon suunniteltu Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusministereiden tapaaminen Kivilompolon tulliasemalla jäsenyyden varmistuttua. Sellaista määrää kansainvälisiä

isoja mediataloja ei ole kovin monessa Puolustusvoimien tilaisuudessa nähty. Kaikilla mittareilla voidaan todeta, että viestintä oli erittäin onnistunut kokonaisuus. Loppukaneettina olkoon, että kirjoittamispäivänä Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova kommentoi harjoitustoimintaa Suomessa. Välillä vaikuttavuutta on vaikeampaa mitata ja välillä helpompaa. Elämme uutta aikaa!

Majuri Petteri Kauppinen palvelee Pääesikunnan koulutusosaston harjoitus­ ja suunnittelusektorissa harjoitustiimissä. Hän toimi Puolustusvoimien päävalmistelijana Nordic Responce 24 ­harjoituksessa.

NATO’s Northern Flank

TEXT: ROLF HELENIUS

Change is the only constant, so is the case with borders and boundaries. Since the formation of the North Atlantic Treaty Organization (NATO) on 4 April 1949, its borders have been changing. During the Cold War these changes were small since only small mostly interior adjustments were possible due to bipolar global power balance. NATO’s land borders with the Soviet Union were with Norway in the North (197,7 kilometres) and Turkey’s border with Georgia and Armenia (536 kilometres) in the South.

During the Cold War the Baltic Sea shoreline was mainly made up of the Soviet Union and the Warsaw Pact members. Other shoreline states were Finland and Sweden both perceived as neutral states. NATO only had a fringe of the shoreline at the mouth of the Baltic Sea with the Baltic shores of the Federal Republic of Germany and Denmark. This gave the dominance of the Baltic Sea to the Soviet Union as head of the Warsaw Pact which at the time had nine major naval bases in the Baltic Sea, five on territory at that time belonging to the Soviet Union, three in Poland, and one in the German Democratic Republic.

This situation had a potentially heavy impact on Finland’s trade. Forcing Finland to uphold good relations with the Soviet Union, since trade with Western countries was relying on the sea lanes through the Baltic Sea. Sweden’s trade is not as reliant on the Baltic as Finland’s

due to large ports on its west coast and the mouth of the Baltic Sea.

During the Cold War, the time of Warsaw Pact’s naval dominance of the Baltic Sea, NATO’s naval activity and exercises in the Baltic Sea were mainly held in the western part and the mouth of the Baltic Sea. Sweden’s Navy in the Baltic Sea was mainly focused on the country’s sea lines of communication and the region around Gotland.

The Northern Flank of NATO during the Cold War may be described with Norway’s shore and territorial waters towards the Norwegian and the Barents Sea, and Germany’s and Denmark’s capabilities preparing to keep the Soviet Baltic Fleet and its Warsaw Pact allies from entering the North Sea in the case of conflict.

Collapse of the Soviet Union

The end of the Cold War brought on a process moving the dominance of the

Baltic Sea away from Russia, the successor of the Soviet Union.

The first immediate effect may be seen as Germany’s reunification. The reunification not only integrated the German Democratic Republic (GDR) into the Federal Republic of Germany (BRD). Also, the armed forces of the GDR were disbanded and partly integrated into the armed services of the BRD. For the Baltic Sea that meant that GDR’s navy the Volksmarine was integrated into the Bundesmarine which changed its name to Deutsche Marine. At the same time the territory of GDR became NA-

ROLF HELENIUS

TO territory including its naval base at Rostock, at present the main base for the German Navy. This started NATO’s expansion into the Baltic Sea Region.

The end of the Cold War concluded the Warsaw Pact and led to the collapse of the Soviet Union before the end of 1991. The Russian Federation, the successor of the Soviet Union had lost its influence over Poland. The task of the Polish Navy as part of the Warsaw Pact had been Baltic Sea control and preparation for landing operations along the NATO shores in effect Germany and Denmark. This ended with the dissolvement of the Warsaw Pact.

Prior to the collapse of the Soviet Union Estonia, Latvia, and Lithuania were Soviet Republics. Immediately as they regained their independence in 1991, they started their journey to become part of the West. After leaving the Soviet Union the shores of the Baltic states were lost to Russian influence. In effect leaving Russia with only two naval bases, one at Saint Petersburg at the end of the Gulf of Finland the other one at Kaliningrad. Kaliningrad had after the collapse of the Soviet Union become an exclave with a rail line, known as the Suwałki corridor through Lithuania, as only land connection through Belarus to Russia major.

During the 1990’s, there was a period of appeasement between Russia and the West. In 1994 Russia joined NATO’s Partnership for Peace program. Later, on the 27 May 1997 during the Paris summit NATO and Russia signed the NATO-Russia Founding Act (NRFA) making the formation of NATO-Russia Permanent Joint Council (NRPJC) possible. This led many western politicians to believe that military threats in Europe where at their end.

NATO’s northern expansion

During the first post-Cold War expansion of NATO in 1999 the Czech Republic, Hungary, and Poland joined NATO. Leading to an increase of NATO shoreline on the Baltic Sea and started a process of NATO dominance increasing in the region.

Poland’s joining of NATO was except for objections by Russia not complicated since its western borders were joining it to NATO territory. Neither does Poland have any land border towards Russia except with the exclave of Kaliningrad.

Kuvat: maavoimat.fi, foi.se, nato.int

NATO’s next enlargement in 2004 brought with it seven new members, Bulgaria, Estonia, Latvia, Lithuania, Romania, Slovakia, and Slovenia. This was the first time that former Soviet Republics, namely Estonia, Latvia, and Lithuania became members of NATO, increasing the direct border between NATO and Russia with 508 kilometres.

During the previous NATO enlargements Russia had reacted with diplomatic protests. Now with NATO arriving on Russia’s border the reaction became stronger, straining the already difficult relationships of that time between Russia and NATO. Even though Russia’s presi-dent Putin downplayed the significance of the situation, Russia made a few air incursions into the airspace of the Baltic states. Directly after them having joined NATO, an air patrolling force and a contingent of soldiers from NATO countries were deployed to the Baltic states.

The challenge with the Baltic states

as NATO members, was the fact that even though there was a land connection from Poland through Lithuania, Latvia all the way to Estonia the lack of capable national armed Forces enough to stop or significantly stall a Russian offensive was a significant challenge for NATO. This highlighted by the Kaliningrad exclave with its significant military contingents lying partly between Poland and Lithuania. In the case of a crises support to forces stationed in the Baltic states would be difficult to say the least. Even though the Baltic states brought a significant part of the Baltic Sea into NATO, the Gulf of Finland remained contested water since Finland was still militarily nonaligned and may have been pressurized by Russia.

With Sweden at the time politically abiding to its neutrality the Baltic Sea was a potentially contested body of water.

After the end of 1999 rise to the presidency of Russia by Vladimir Putin new

effort was being put into Russia’s military capacity. This included Russia’s Baltic Fleet. Both the equipment and the manpower of the armed forces were slowly put into shape.

Northern Cooperation

In 2009 an effort to increase the defence cooperation between the Nordic countries an initiative named Nordic Defence Cooperation (NORDEFCO) was started first at the political and with the start of 2010 also at the military level.

NORDEFCO had great aspirations which at the time where hard to meet due to the very different security political solutions of the Nordic countries. Of the five nations in the cooperation three where at the time NATO members, three where European Union (EU) members with one (Denmark) not at that time participating in EU’s military dimension.

NORDEFCO initiated many studies in different cooperation areas identi-

fying aims that were hard to reach, but were possible put into action. Of these, cooperation in material acquisition and in training and exercise became successes that may still be built upon. The fact that there is a structured organization with fixed processes for decision making are an asset to be used.

Russia’s attempt to Invade Ukraine

Russia’s attack on Ukraine 24 February 2022, changed the overall security situation in Europe. Russia’s disrespect for international treaties and recognized borders which already had been question by its interventions in Georgia 2008 and the previous occupation of the Crimea and participation in military activity in the Donbas region starting 2014 became too clear. This time European leaders and the majority of UN member states condemned Russia’s attempt at military expansionism.

The Russian leadership had probably anticipated that Western states would consign them to diplomatic bickering and setting up embargos with limited effect against Russia. The effect of Russia’s action was much more far reaching. The European Union cooperated in an unforeseen way supporting Ukraine and setting up hard embargos on all sort of trade with Russia. This even though many of the larger EU members were highly reliant on Russian gas. The United States acted in a similar way. Not only Russian state but also the funds of oligarchs where frozen in Western banks.

The least anticipated effect of the attack on the Ukraine, were Finland and Sweden jointly applying for NATO membership 18 May 2022. Probably the larger surprise was Sweden abandoning years of neutrality to become a member of NATO. With both Finland and Sweden being members of the alliance, the Baltic Sea has become a NATO sea leaving Russia with one naval base boxed into the end of the Gulf of Finland and another at the exclave of Kaliningrad. This surprised Russia which couldn’t do anything else than threaten Finland and Sweden and use hybrid means to show its discontent with the change.

Finland’s joining of the alliance more than doubled the direct border between Russia and NATO, bringing it from 1242 to 2582 kilometres of which 1848 kilometres are on the Northern Flank.

Another change in security policy on NATO’s Northern Flank often forgotten was Denmark changing its decision on not participating in EU’s military dimension.

Conclusion

NATO’s new Northern Flank, that quickly has been able to adapt to its new role since Finland and Sweden have been integrating with NATO since they joined the Partnership for Peace program in 1994. The effect of cooperation in the forum of NORDEFCO should not be underestimated since many of cooperation forms started in 2010 but hampered by the nations’ different security political solutions can now be used in the way to enhance the cooperation. The cross-border training including sharing of bases, in the beginning mainly performed by the air forces brings depth to the airpower over the Nordic Flank. So does the Naval cooperation between Finland and Sweden within the Baltic Sea.

NATO’s Northern Flank, even without the benefit of the bilateral Defence Cooperation Agreements with the United States, is a formidable conventional military deterrence in the region. With time the command structures and command and control of the military forces of the region will be adjusted and trained to further enhance this deterrence.

Major ret. Rolf Helenius worked before retirement in the Defence Command J5 Plans Division and J3 Operations Division on issues concerning setting up NORDEFCO and FISE.

Turvallisuuspolitiikan tietopankki –Säkerhetspolitiska databanken

Kadettikunnan Turvallisuuspolitiikan tietopankki on päivitetty. Uudistetussa versiossa on erityisesti huomioitu uudet kriisialueet sekä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys.

7 PÄÄALUETTA 17

TURVALLISUUSHAASTEET

Kyber ja Hybridi

Arktinen alue

Avaruus

Ilmastonmuutos

Tietopankin tarkoituksena on tukea opetusta kouluissa ja turvallisuuspolitiikan kursseilla, toimia turvallisuuspolitiikan tietohakemistona ja lähdemateriaalina lukiolaisten Turpotietäjä-kilpailussa sekä palvella kaikkia kansalaisia tiedonhankinnassa.

Tietopankista on suomen- ja ruotsinkieliset versiot.

www.turpopankki.fi

VVälkommen, Sverige!

ierailimme taannoin harjoituksessa naapurimaassamme Ruotsissa. Siellä käydyissä keskusteluissa pohdimme muun muassa Ruotsin roolia Natossa sekä muita puolustuspolitiikan ajankohtaisuuksia. Ruotsin pitkähköksi venynyt hakemusprosessi päättyi 7. maaliskuuta 2024, kun naapurimme viimein hyväksyttiin Naton 32. jäsenmaaksi. Ruotsin jäsenyys viimeistelee Pohjolan puolustuksen yhden liittouman alle – voidaan puhua historiallisesta tapahtumasta. Baltian, Itämeren alueen, Skandinavian ja arktisen alueen yhdistävä Naton koillinen sivusta mahdollistaa tehokkaan operatiivisen suunnittelun, harjoittelun ja tarvittaessa sotilaallisen puolustuksen alueella. Ruotsin panos yhteiseen puolustukseen liittyy sen maantieteelliseen sijaintiin, joka tarjoaa niin Pohjolan kuin Baltiankin viitekehyksessä operatiivista syvyyttä sekä tuki- ja kauttakulkualueen. Kansallisista vahvuuksista on tunnistettava ainakin edistyksellinen sotilasteknologia, suorituskykyinen kalusto ja laaja puolustusteollisuus.

Täytyy muistaa, että Suomeen verrattuna tämä tarkoittaa noin kaksinkertaista puolustusbudjettia, yli 10:tä miljardia euroa. Inflaatio ja maailman asemarkkinoiden kuormitus toisaalta lisäävät hankintojen kustannuksia.

Suomi ja Ruotsi valitsivat erilaisen tien 2000-luvun alussa. Suomi päätyi säilyttämään kattavan asevelvollisuuden, kun Ruotsi kavensi palvelukseen astuvien määrää ja lakkautti merkittävän osan joukko-osastoistaan. Keskittyminen pieniin ja ammattitaitoisiin joukkoihin pääosin kriisinhallinnan viitekehyksessä osoittautui kestämättömäksi ratkaisuksi turvallisuusympäristön kiristyessä 2010-luvun jälkipuoliskolla. Vuonna 2018 käynnistynyt puolustusjärjestelmän uudelleenkäynnistäminen vaatii merkittäviä taloudellisia panostuksia. Kuluvan vuoden aikana Ruotsin puolustusbudjetti nousee Naton suosituksena olevan 2 prosentin tasolle bruttokansantuotteesta ja kehitys näyttää jatkuvan kasvun merkeissä myös 2030-luvulle mentäessä.

Ruotsin korkean teknologian puolustusteollisuus on uuden edessä maan liittoutumisen avatessa mahdollisuuksia. Esimerkiksi sukellusveneteknologia ja sen käyttö Itämeren matalissa syvyyksissä on erityisosaamista, joka varmasti hyödyttää myös liittolaisia. Ruotsilla on paraikaa tuotannossa kaksi uutta sukellusvenettä, joiden valmistumista odotellaan kuitenkin vuoden 2027 jälkeiseen aikaan. Laajemmin ajateltuna miehittämätön vedenalainen teknologia on kehittymässä muun muassa maan puolustusteollisuuden kruununjalokiven, Saabin, saamien viimeaikaisten tilausten kautta. Vaikka modernin hävittäjän JAS-39E Gripenin kauppaaminen ei juuri ottanut tuulta alleen, on naapurin teollisuudessa valtavasti potentiaalia esimerkiksi sensori- ja valvontateknologian, aseiden ja ammusten sekä taisteluajoneuvojen tuotannossa.

Ruotsissa suunnitellaan mittavia henkilöstöpanostuksia Naton rakenteisiin. Ruotsalaispataljoona tullee vahventa-

maan Latviaan muodostettavan monikansallisen prikaatin joukkoja noin 600 sotilaan vahvuudella vuodesta 2025 alkaen. Pataljoona toimii 6 kuukauden rotaatioissa yhdessä tanskalaisen pataljoonan kanssa. Naton komentorakenteisiin liittyen puheissa on esiintynyt noin 250 upseerin määrääminen Nato-tehtäviin – tämäkin noin kaksinkertainen panostus Suomeen nähden. Lopullisen tehtäväkokoonpanon vakiintumiseen arvioidaan kuluvan joitakin vuosia. Nämä lisäpanostukset kansainvälisiin tehtäviin yhdessä kotimaan puolustuskyvyn kasvattamisen kanssa aiheuttavat haasteensa henkilöstön rekrytoinnin näkökulmasta, kuten Suomessakin. Ruotsin pyrkimyksenä on lisäksi muodostaa kaksi uutta maavoimien joukko-osastoa, vahventaa muutenkin maavoimia sekä panostaa paikallispuolustuksen joukkoihin. Esimerkiksi varusmiesten käytöstä kansainvälisissä tehtävissä käydään lähitulevaisuudessa keskustelua, mutta jo upseeritehtävien täyttäminen on lyhyellä aikavälillä haaste.

Ennen kaikkea keskustelut kollegoiden kanssa osoittivat kuitenkin sen, kuinka samankaltaisten haasteiden kanssa kahdessa tuoreimmassa Naton jäsenmaassa työskennellään. Maiden ulko- ja turvallisuuspoliittinen suuntautuminen on samankaltainen ja molemmille Natoon liittyminen tarkoittaa uutta identiteettiä ja merkittäviä panostuksia, erityisesti henkilöstön näkökulmasta. Meillä Pohjolan puolustajilla on kuitenkin omia vahvuuksiamme, joita kykenemme hyödyntämään myös tiivistyvän kahden- ja monenvälisen puolustusyhteistyön kautta. Kuten matkallamme eräs ukrainalaiskollega totesi: ”Valmistautukaa, olkaa valmiina. Voima löytyy maidenne sisältä.” Yhdessä olemme vahvempia.

Tapani Montonen

Varmaa toimintaa kaluston koko elinjaksolle.

Millog on Suomen puolustusvoimien strateginen kumppani, joka ylläpitää maa- ja merivoimien kalustoja sekä ilmavoimien valvontajärjestelmiä niin normaali- kuin poikkeusoloissa.

MILLOG.FI

� YOUTUBE LINKEDIN-IN

Perinnetietoutta – tiesitkö tätä?

Maastokuvioitu

Kaikki nykyaikaiset sotilaat tuntevat maastopuvun, mutta harva tuntee sen historiaa tai sen kehitystä. Maastopuvuksi kutsutaan taistelijan suoja-asukokonaisuutta, joka pyrkii visuaalisesti sulauttamaan sotilaan vallitsevaan ympäristöön. Maastopukuinen sotilas on siten taistelukentällä vaikeampi havaita. Maastopukuja on suunniteltu ja valmistettu lukuisia erilaisia, eri valtioiden tyylien ja tarpeiden mukaan, käytettäväksi erilaisissa toimintaympäristöissä. Maastopuvut voidaan karkeasti jakaa kuvioiltaan metsään, aavikkoon tai asutuskeskuksiin sulautuviksi.

Asepukuna maastokuvioinen asuste tuli laajemmin käyttöön vasta 1900-luvun alkupuolella. Vielä 1800-luvulla oli armeijoiden asepuvuissa sekä kirkkaita värejä että koristeellisia kuvioita. Niiden tarkoitus oli säikäyttää vihollinen, rekrytoida uusia sotilaita joukkoihin, lisätä joukkojen yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä mahdollistaa henkilöiden omien sotilaiden tunnistaminen taistelukentällä huonolla säällä ja ruudinsavussa. Ensimmäisinä ruskea- ja vihreäkuvioisia maastoon sulautuvia pukuja ottivat vähitellen käyttöön pienet sotilasosastot sekä erikoisjoukot. Taistelukentän ja taisteluiden kokemukset pakottivat massamaiset armeijat siirtymään pois kirkkaanvärisistä asuista. Esimerkiksi britit joutuivat tappioiden vuoksi värjäämään punaiset asetakkinsa neutraalimmiksi, lopulta khakin värisiksi. Vuonna 1902 koko Ison-Britannian armeijan univormut vaihdettiin harmaanruskeisiin maastopukuihin. Monet muut valtiot seurasivat brittien esimerkkiä, mutta tultaessa ensimmäiseen maailmansotaan, käyt-

taisteluasu eli maastopuku

tivät muutamien valtioiden asevoimat edelleen värikkäitä asepukuja.

Ensimmäisen maailmansodan alussa esimerkiksi ranskalaiset kärsivät raskaita tappioita, sillä heidän joukkojensa punaiset (garance) housut näkyivät maastossa helposti. Asia korjattiin vuonna 1915, osittain tappioiden vuoksi. Ranskan asevoimat otti pian värikseen takin horisontinsinisen. Belgian armeija alkoi käyttää khakiväriä vuonna 1915. Ranskalaiset perustivat myös vuonna 1915 naamiointiosasto Section de Camouflagen. Osaston asiantuntijat olivat enimmäkseen maalareita, kuvanveistäjiä, teatterin lavastajia ja muita alalle hyvin soveltuvia.

Maailmansotien välissä taisteluasujen maastokuviointia tutkittiin ja kokeiltiin useissa asevoimissa. Kehitystyö oli salaista ja pitkälle käsityötä. Vallitseva teknologia ei mahdollistanut maastopukujen massatuotantoa vielä toisessa maailmansodassakaan. Jokainen kuvioitu puku oli käsin maalattu, ja ensisijaisesti pukuja saivat tarkka-ampujat, tiedustelijat ja muut havaitsemiselle alttiit sotilasosastot. Toisessa maailmansodassa maastopukuja käyttivät sodan alussa saksalaiset laskuvarjojääkärit ja SS-osastot.

Suomen puolustusvoimien ensimmäinen maastopuku oli puuvillainen maastopuku malli 62, joka on edelleen pienimuotoisesti asevelvollisten harjoituskäytössä. Vuonna 1991 M/62:n korvasi maastoasukokonaisuus M/91, joka oli edeltäjäänsä selvästi tummempi. Pukukankaassa oli puuvillan lisäksi 35 prosenttia polyesteriä, jolloin siitä tuli kestävämpi ja paremmin vettä hylkivä.

Puuvillan kastuttua ja imettyä vettä sisäänsä sen kuivuminen kestää pitkään ja siihen pukeutunut saattaa kylmettyä kosteuden höyrystyessä. M/91:n kangas on erikoiskäsitelty infrapunalaitteilla havaitsemisen vaikeuttamiseksi. Vetoketjulla varustetut rintataskut ovat pystysuorassa, jotta niitä voitiin hyödyntää taisteluvyö M/85:n kanssa.

Uusin maastopuku M/05 on toteutettu pikselitekniikalla, mutta useimmista pikselikuvioista poiketen pikselit ovat neliöiden sijaan pyöristetympiä. Pohjoismaiden puolustusvoimat saavat vuoden 2024 aikana käyttöönsä uuden ja yhtenäisen taisteluasun. Vuonna 2017 käynnistynyt Nordic Combat Uniform (NCU) -hanke on osa Pohjoismaiden välistä NORDEFCO-puolustusyhteistyötä. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan yhteiseksi taisteluasujärjestelmäksi on valittu norjalaisen Oskar Pedersen AS:n valmistama taisteluasukokonaisuus. Ensimmäistä kertaa asukokonaisuus on kaikissa neljässä maassa yhtenäinen. Vaikka kaikki NCU-hankkeeseen osallistuneet maat käyttävät samoja taisteluasusteita, jokainen maa käyttää asuissa omia kansallisia maastokuvioitaan.

Suomessa maastopukua käytetään henkilökunnan palvelusasuna sekä tietyissä tapauksissa myös paraatipukuna. Maastopuvussa paraatipukuna voidaan kantaa rinnassa kannettavia alkuperäiskokoisia kunniamerkkejä. Rintatähtiä ja kaularistejä ei käytetä. Kunniamerkkien käyttämisestä maastopuvussa on aina käskettävä erikseen.

Marko Palokangas

Suomalainen sotilas ansaitsee menopaluulipun

Preussilainen kenraali Carl von Clausewitz (1780–1831) pyrki selittämään 1800-luvun alkupuolella käytyjä Napoleonin sotia. Hän kirjoitti muun muassa absoluuttisesta sodankäynnistä, jolla tarkoitettiin sodankäyntiä ilman poliittisia tai moraalisia rajoitteita. Sota ei tunne rajoja, eikä sota itsessään sisällä myötäsyntyisiä moraalisia tai poliittisia näkökantoja tai rajoituksia. Niitä luovat sotaa käyvät osapuolet ja ulkopuoliset.

Clausewitzin mukaan sota on väkivaltainen toimi, jonka tarkoituksena on pakottaa vastustaja noudattamaan ”meidän” tahtoamme. Sota on vuorovaikutteisesti kasvavaa väkivallan käyttöä, jonka tarkoituksena on nujertaa vihollinen riittävää voimaa käyttäen. Väkivallan käytössä häikäilemätön osapuoli saa yliotteen, ellei toinen osapuoli toimi samoin. Tämä johtaa siihen, että osapuolet voivat siirtyä väkivallan käytössä äärimmäisyyksiin, jossa ei tunneta rajoja. Vihollinen on tehtävä puolustuskyvyttömäksi tai muuten itselle käy näin. Sotaponnisteluihin käytetään voittamisen edellyttämä määrä välineitä ja tahdonvoimaa. Sotaa jatketaan niin kauan, että vastustaja taipuu hyökkääjän tahtoon.

Sodankäynti Napoleonin kaudella oli toki monin tavoin erilaista kuin sodankäynti 2020-luvulla. Jos katsotaan Venäjän toimintaa Ukrainassa, edellä oleviin tiivistyksiin Clausewitzin vanhasta teoriasta on löydettävissä yhtymäkohtia. Venäjällä ei juuri ole poliittisia eikä moraalisia rajoitteita, kun se yrittää pakottaa vastustajansa taipumaan tahtoonsa. Ukrainassa siviilikohteet eivät ole säästyneet sotilaalliselta vaikuttamiselta. Venäjän talous on saanut painua kuralle ja poliittiset ystävät ovat miltei kadonneet. Silti sota jatkuu politiikan jatkeena. Vaikka Ukrainan sodan tappiolukuihin pitääkin suhtautua kyseenalaistaen, Ukrainan ilmoituksia Venäjän tappioista voitaneen pitää oikeansuuntaisina. Puoli miljoonaa menetettyä sotilasta on valtava luku myös 144 miljoonan suuruiselle

kansalle. Venäjän valmius uhrata omia sotilaitaan suppeilla alueilla käytävissä kulutustaisteluissa on korkealla tasolla. Jokainen menetetty sotilas johtaa tragediaan perheissä ja yhteisöissä. On vaikea arvella, miten Venäjän asevoimien jatkuvat tappiot edelleen pitkittyvässä sodassa vaikuttavat muun muassa kansan suhtautumiseen.

Suomessa suhtautuminen tappioihin on todennäköisesti muuttunut sotiemme ajoista. Tämän päivän Suomessa tappioiden sietokyky lienee selkeästi sotien aikaista alhaisempi. Nuoret sukupolvemme ovat aiempia tietoisempia ja ehkä kriittisempiäkin. Media toteuttaa tehtäväänsä toisin kuin sotien aikana 80 vuotta sitten. Mahdollisista tappioista syntyisi kriittisiäkin keskusteluja. Ne pitää kyetä perustelemaan.

Kun todistamme Ukrainan sodan tapahtumia ja rakennamme Suomen puolustusta, suunnittelun ja valmistelujen perusajatuksen pitää olla omien tappioiden minimointi ja toisaalta kyky maksimaaliseen vaikuttamiseen. Tarvitaan taistelut voittamaan valmennettuja ja varustettuja joukkoja, joiden tehtävät suunnitellaan niin, että niistä selviydytään.

Lähtökohtaisesti jokaiselle taisteluun lähetettävälle tai lähtevälle sotilaalle pitää tulevaisuudessa pystyä antamaan menopaluulippu pelkän menolipun sijaan. Liittoumalta saatavissa olevat suorituskyvyt on osattava hyödyntää.

Sotilaallisen suunnittelun ja toimeenpanon lähtökohta on hyvä ymmärrys omista kyvyistä heikkouksineen ja vahvuuksineen. Tähän perustuen voidaan pohtia olosuhteisiin sopeutettuja vaihtoehtoisia taktiikoita sekä käyttöperiaatteita. Joukoilla on oltava riittävä määrä olosuhteisiimme soveltuvaa kalustoa ja varustusta myös pitkäkestoisiin operaatioihin.

Johtajien, yksilöiden sekä joukkojen osaaminen ja tahto ovat ratkaiseva suorituskyvyn osa. Niitä on rakennettava jatkuvasti. Alaiset ja heidän potentiaalinsa on syytä tuntea etukäteen. Luottamus on hyvä rakentaa eturivissä. Joukkotuotantojärjestelmämme luo tähän hyvän alustan.

Sotilaillamme ja koko kansalla on oikeus olettaa, että johtajat ovat ajan tasalla ja päteviä vastuullisissa tehtävissään. Niinpä heidän tulee jatkuvasti perehtyä ja paneutua tehtäviinsä liittyviin asioihin luodakseen syvällisen käsityksen joukkonsa toimintamahdollisuuksista, käytettävyydestä ja kehittämistarpeista. Kansallisten perusteiden lisäksi johtajilla riittää opittavaa ja perehdyttävää toiminnasta osana Natoa. Kaiken kukkuraksi on tunnettava sodassa noudatettavat lait. Perusteet on oltava hallussa, jotta osataan suunnitella, toimeenpanna ja johtaa sekä opettaa ja kouluttaa taistelut voittavat tiimit.

Loppupeleissä vastuu on aina esimiehillä, joiden johdolla rakennetaan suorituskyvyt sekä valmistellaan ja toteutetaan taistelut. Asiat ovat kunnossa, jos johtajat voivat pahan päivän tullessa sanoa alaisilleen ”käytä välineitäsi niin kuin olen opettanut, ja sinulla on menopaluulippu”.

Heikki Välivehmas

Yhteenkuuluvuutta vahvistamassa

Kadettikurssien ja merikadettikurssien yhteysupseerit kokoontuivat 11. huhtikuuta Maanpuolustuskorkeakoululle. Tapahtumapäivään oli kutsuttu myös elossa olevat Vuoden kadettiupseereiksi nimetyt vuodesta 1976 alkaen.

Tilaisuuden tarkoituksena oli ennen kaikkea ylläpitää yhteisöllisyyttä eri kadettiupseerisukupolvien välillä sekä jakaa tietoutta hyvistä käytänteistä eri kurssien sisäisessä yhteydenpidossa ja toiminnassa. Tilaisuuteen osallistui kaikkiaan 68 henkilöä, joista vanhin osallistuja oli 40. Kadettikurssilta ja nuorin 108. Kadettikurssilta.

Kenraalimajuri Mika Kalliomaa toivotti osallistujat tervetulleeksi ja esitteli Kadettikoulun johtajan, eversti Jukka Nurmen kanssa upseerikoulutuksen ajankohtaisia asioita. 61. Kadettikurssin kadettivääpeli Kari Rekola alusti kurssinsa käytänteistä viiden menneen vuosikymmenen ajalta, jonka jälkeen käytiin vilkas keskustelu eri kursseilla vallitsevista käytänteistä. Vanhempien kaadereiden opit kirjattiin tarkasti nuorempien kurssien yhteysupseerien muistiinpanoihin. Aamupäivän jälkeen nautittiin maittava lounas Leijona Cateringin Varuskuntaravintola Ignatiuksessa, jossa nuorimman, 110. Kadettikurssin kadetteja toimi isäntinä.

Kadettiupseerien yhteenkuuluvuutta vahvistettiin myös Merisotakoulussa Suomenlinnassa 16. toukokuuta järjestetyn Kaaderipäivän aikana. Tapahtumaan osallistui 37 henkilöä. Päivän aikana tutustuttiin Merisotakouluun ja kadettien koulutusjärjestelyihin. Tapahtumapäivä päättyi yhteisöllisyyden syventämiseen omakustanteisella päivällisellä Suomenlinnan Upseerikerholla.

Kadettipiirit 100 vuotta -seminaari

Huhtikuun 11. päivänä juhlistettiin Kadettipiirien 100-vuotisjuhlavuotta seminaarissa Maanpuolustuskorkeakoulun Auditoriotalossa. Seminaarissa kuultiin pääsihteerin historiakatsaus ja Kanta-Hämeen kadettipiirin puheenjohtajan, everstiluutnantti Riku Rantakarin esitys kadettipiirin nykypäivästä. Kadettivääpeli Ville Karirinne (108.k) kertoi kadettina olosta 2020-luvulla,

ja eversti Mikael Salo piti ajankohtaisesitelmän kadettiupseerien arvoista. Seminaari päättyi eversti Aki-Mauri Huhtisen moderoimaan arvokeskustelupaneeliin. Seminaaritallenne on katsottavissa Kadettikunnan YouTube-kanavalla.

Turpo-pankki ajan tasalla Kadettikunta julkaisi loppuvuodesta 2023 päivitetyn Turvallisuuspolitiikan tietopankki – Säkerhetspolitiska databanken -oppimisympäristön. Tietopankki päivitettiin vuosien 2022–2023 aikana yhteistoiminnassa tietopankin suomenkielisen ja ruotsinkielisen asiasisällön valmistaneen Comprendum Oy:n kanssa. Teknisen alustan muutokset toteutti AD Nikolai Ylirotu Sarvikuono Designista. Sisällön viimeistelyn teki everstiluutnantti evp Kari Sainio.

Tietopankkiin tehtiin kokonaispäivitys, jossa sisältöpäivityksen lisäksi oppimisympäristön luettavuutta ja käytettävyyttä parannettiin. Päivityksessä otettiin erityisesti huomioon Suomen Nato-jäsenyys. Keskeisiä muutoksia tehtiin myös muun muassa Naton laajentumisen vaikutuksien tietosisältöön sekä päivittämällä Ukrainan osuus Konfliktialueita-kokonaisuudessa.

Maaliskuussa Turvallisuuspolitiikan tietopankkiin tehtiin muutokset Ruotsin tultua hyväksytyksi Naton jäsenvaltioksi. Tavoitteenamme on pitää tietopankin sisältö jatkossakin mahdollisimman ajan tasalla. Vuoden 2023 aikana vierailijoita tietopankin sivustolla oli noin 46 000 henkilöä, ja tietopankista ladattiin kaikkiaan noin 358 300 tiedostoa.

Tulevaa toimintaa Kadettikurssien ja kadettipiirien välinen golfmestaruus ratkaistaan Turun kadettipiirin isännöimänä XXVI Kaaderigolfissa keskiviikkona 14. elokuuta Aura Golfin kentällä Turussa. Kokoa kolmen hengen joukkue kadettikurssiltasi tai tule mukaan yksilökisaan. Kilpailukutsu on julkaistu vuoden ensimmäisessä ja tässä lehdessä sekä verkkosivuillamme.

Kadettikunta ja Suomen Sotatieteellinen Seura järjestävät yhteistoiminnassa turvallisuuspolitiikan seminaarin kes-

kiviikkona 4. syyskuuta Tieteiden talossa Helsingissä. Seminaarin teemana on Läntiset yhteydet. Tapahtumailmoitus on toisaalla lehdessä.

Perinteiset ja suositut Kaaderitanssiaiset järjestetään perjantaina 25. lokakuuta Maanpuolustuskorkeakoululla Santahaminassa. Ilmoittautumisohjeet ovat toisaalla lehdessä. Tervetuloa mukaan tanssiaisiin!

Onnittelut valmistuville Lämpimät onnittelut elokuussa sotatieteiden maisterikursseilta valmistuville. Menestystä tulevissa palvelustehtävissänne ja kannustan teitä jakamaan hankittua uutta osaamistanne kadettipiirien tapahtumissa.

Toivotan onnea ja menestystä elokuussa valmistuville 108. Kadettikurssin ja 91. Merikadettikurssin kadettiveljille ja -sisarille. Valmistuessanne siirrytte Kadettitoverikunnasta alueellisiin kadettipiireihin, jotka ottavat teidät juhlallisesti vastaan.

Constantem Decorat Honor – Kunnia kestävän palkka

Heikki Pohja Kadetti 7265 heikki.pohja(at)kadettikunta.fi

HEIKKI POHJA

Vuoden kadettiupseeri – majuri Maria Hokkanen

Kadettikunnan hallitus nimesi

Vuoden kadettiupseeriksi majuri

Maria Johanna Hokkasen Helsingin kadettipiiristä. Nimeäminen tapahtui Kadettikunnan kevätkokouksessa Siilinjärvellä 20. huhtikuuta 2024. Hokkaselle luovutettiin omistuskirjan kera Kadettikunnan Maanpuolustusrahaston stipendi. Hänen nimensä merkitään Kadettikunnan Kultaiseen kirjaan Maria Hokkanen on syntynyt Helsingissä vuonna 1979 ja valmistunut upseeriksi 88. Kadettikurssin jääkäriopintosuunnalta vuonna 2004. Hänen kadettinumeronsa on 9401. Esiupseerikurssin majuri Hokkanen on suorittanut vuonna 2018 ja hän palvelee tällä hetkellä henkilöstöpäällikkönä Kaartin jääkärirykmentissä. Maria Hokkanen on toiminut Kadettikunnassa muun muassa Helsingin kadettipiirin hallituksen jäsenenä vuodesta 2013 alkaen sekä Kadettikunnan hallituksen ja Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2023 alkaen.

Majuri Maria Hokkanen on omalla aktiivisella panoksellaan ja esimerkillään edistänyt ansiokkaasti Kadettikunnan toimintaa. Majuri Hokkanen on osallistunut kadettipiirin hallituksen toimintaan tunnollisesti ja tuoden esille uusia ajatuksia. Hän on osallistunut aktiivisesti kadettipiirin ja Kadettikunnan tapahtumiin ja niiden järjestelyihin. Majuri Hokkaselle on myönnetty Kadettikunnan ansiomitali vuonna 2018. – Olen erittäin otettu ja kiitollinen minulle myönnetystä Vuoden kadettiupseerin nimityksestä ja tunnustuksesta. Kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun aloitin Helsingin kadettipiirin hallituksessa ja nyt toista vuotta Kadettikunnan hallituksessa. Tähän ajanjaksoon mahtuu paljon tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa olen saanut olla mukana. Hienointa on ollut saada tutustua eri ihmisiin, vanhempiin ja nuorempiin, joiden kanssa on saanut tehdä yhteistyötä. Tässä yhteisössä elämän arvot ja asenteet kohtaavat ja luovat yhteenkuuluvuuden tunteen. Haluan kiittää kaikkia niitä, jotka mahdollistivat tämän huomionosoituksen ja koen että yhdessä me olemme tätä mer-

kittävää työtä tehneet. Ja kiitos Kadettikunnalle valinnasta. Arvostan tätä huomionosoitusta todella.

Kaartin jääkärirykmentin henkilöstöpäällikkönä majuri Hokkasella on monipuolinen ja selvä käsitys upseerin ammatista sekä Puolustusvoimista työnantajana.

– Puolustusvoimissa on erittäin laajasti eri työtehtäviä mikä tuo mielekkyyttä ja oppiminen on jatkuvaa. Tässä ammatissa pääsee jatkuvasti kehittämään omaa ammattitaitoaan. Uralleni onkin osunut monia monipuolisia, mielenkiintoisia ja hyviä tehtäviä, joista esimerkkinä erilaisuudestaan johtuen nostaisin esiin edustusvalmennuksen sotilasviisiottelussa, kriisinhallintatehtävät Libanonissa sekä Uudenmaan aluetoimiston reserviläissektorin johtajan tehtävät. Kaikki hyvin erilaisia, mutta jokainen erittäin mielekäs.

Ylimääräistä puhtia työelämään majuri Hokkaselle antaa liikunnallinen elämäntapa, johon kuuluu paljon monipuolista liikuntaa kuten salilla käyntiä, juoksua ja pyöräilyä.

– Liikkuminen ja urheilu on iso osa omaa elämäntapaa. Tavoitteellinen urheilu on jo taakse jäänyttä elämää, kokonaisvaltainen hyvinvointi on tämän päivän tavoitteeni.

Hokkanen näkee Kadettikunnan roolin ja merkityksen ennen kaikkea perinteiden ylläpitäjänä ja upseerit yhteen kokoavana järjestönä ilman ammattiyhdistystoimintaa. Ohjeeksi vasta Kadettikouluun astuvalle itselle hän sanoisi: – Olet oikean urapolun valinnut ja tapaat matkalla hienoja ihmisiä. Astu rohkeasti eteenpäin ja nauti joka päivästä.

Kunnia Kestävän Palkka!

Kevätkokous Pohjois-Savossa

Kadettikunta ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin Pohjois-Satakunnan kadettipiirin isännöimänä Karjalan lennoston 31. Hävittäjälentolaivueessa Siilinjärvellä lauantaina 20. huhtikuuta 2024. Kokoukseen osallistui 33 Kadettikunnan jäsentä.

Kevätkokoustapahtumien yhteydessä juhlistettiin myös Pohjois-Savon kadettipiirin 100-vuotishistoriaa.

Esitän Kadettikunnan puolesta lämpimät kiitokset kadettipiirille ja sen puheenjohtajalle, majuri Joni Piriselle juhlavan ja mielenkiintoisen kokoustapahtuman järjestelyistä.

Upseeripäivällinen Samuelkabinetissa

Kokouspäivää edelsi perjantai-iltana upseeripäivällinen Hotelli Puijonsarven Samuel-kabinetissa. Päivälliselle osallistuivat Kadettikunnan hallituksen ja kadettipiirien kokousedustajat sekä kokoustapahtuman käytännön järjestelyistä vastanneen Pohjois-Savon kadettipiirin edustajia.

Kadettipiirin puheenjohtaja, majuri Joni Pirinen toivotti vieraat tervetulleiksi, ja upseeripäivällinen nautittiin hyvässä seurassa ja tyylikkäässä ympäristössä. Päivällistilan nimi johti keskustelut suomalaisen upseerikasvatuksen juurille, Haapaniemen Sotakoulun kolmannen johtajan, everstiluutantti Samuel Möllerin luomiin perinteiden ja kasvatuksen perusteisiin.

Upseeripäivällisen ikikaaderi oli eversti Hannu Aikio (61.k). Nuorinta kurssia edusti kadetti Atte Sormunen (110.k). Upseeripäivällisen yhteydessä kuultiin myös Kadettikunnan puheenjohtajan, kenraalimajuri Mika Kalliomaan tervehdys, ja illan aikana kuultiin myös kadettiveli Joni Pirisen musisointia.

Perinteitä kunnioittaen

Kevätkokouspäivä aloitettiin 20. huhtikuuta Kuopion matkustajasatamassa Suomen ensimmäisen Kadettikoulun muistomerkillä. 109. Kadettikurs-

si asetti muistomerkille kunniavartion, ja kadetti Konsta Heikkinen johdatteli seurueen Haapaniemen Sotakoulun historiaan.

Suomen ensimmäinen Maavoimien upseerikoulu oli Yrjö Maunu Sprengtportenin perustama Haapaniemen Sotakoulu. Eversti Sprengtporten oli tehnyt 20. maaliskuuta 1779 aloitteen Ruotsin kuninkaalle sotakoulun perustamiseksi, jotta saataisiin joukkojen upseeritarve tyydytetyksi. Haapaniemen Sotakoulu aloitti toimintansa 1. elokuuta 1780 Kuopiossa. Koulu siirrettiin 1. toukokuuta 1781 Haapaniemen tilalle Rantasalmen pitäjään. Vuonna 1791 koulun nimeksi muutettiin Haapaniemen Kadettikoulu, ja sillä nimellä se toimi aina vuoteen 1808 asti.

Kevätkokouspäivän seppeleenlasku järjestettiin Kuopion Sankaripuistossa, jossa Kadettikunnan seppeleen laskivat kenraalimajuri Mika Kalliomaa, eversti Hannu Aikio ja kadetti Atte Sormunen. Pohjois-Savon kadettipiirin seppeleen laskivat kapteeni Tommi Lyytikäinen ja yliluutnantti Lauri Ikonen. Karjalan lennosto asetti kunniavartiomiehet seppeleenlaskuun ja toteutti seppeleenlaskun aikana Hornet-ylilennon.

Kuopion sankarihaudoissa lepäävät myös kaksi Kadettikunnan perustaneen 1. Kadettikurssin kadettiupseeria, eversti Toivo Elomaa ja majuri Pauli Kontio. 109. Kadettikurssin kadetit olivat seppeleenlaskun aikana kunniavartiossa heidän haudoillaan. Kunnianosoituksen jälkeen kokousväki tutustui Karjalan lennostoon.

Päiväjuhla

Päiväjuhlan tervehdyssanat lausui Pohjois-Savon kadettipiirin puheenjohtaja, majuri Joni Pirinen. Siilinjärven kunnanjohtaja Janne Airaksinen ja Kuopion kaupungin valtuuston varapuheenjohtaja Harri Auvinen esittivät kokousväelle yhteiskunnan tervehdykset. 31. Hävittäjälentolaivueen komentaja, everstiluutnantti Rami Lindström toi tilaisuuteen Karjalan lennoston tervehdyksen sekä esitteli Ilmavoimien len-

totoiminnan ajankohtaisia asioita sekä Suomen Nato-jäsenyyden vaikutuksia Ilmavoimien toimintaan.

Päiväjuhlan esitelmänä oli Kadettikunnan vuonna 2023 julkaiseman Mannerheim-ristin ritareista kertovan Tunnettu sotilas -teoksen esittely. Kirjan tekijä, majuri Joni Pirinen kuvasi kuvakavalkadin avulla teosta ja sen valmisteluprosessia. Hän päätti teosesittelyn tunteikkaaseen tulkintaan, jossa häntä kitaralla säesti lääkintäyliluutnantti Heini Ilmavirta. Majuri Pirinen lauloi runon Oivallinen lentokone, joka kertoo Ilmavoimien ensimmäisestä Mannerheim-ristin ritarista, lentomestari Oiva Tuomisesta.

Kadettikunnan puheenjohtaja, kenraalimajuri Mika Kalliomaa esitti kokousväelle Kadettikunnan tervehdyksen. Tervehdyksen yhteydessä kenraalimajuri Kalliomaa luovutti Siilinjärven kunnalle, Kuopion kaupungille ja Karjalan lennostolle Kadettikunnan standaarin. Kevätkokouspäivämäärällä oli myönnetty Kadettikunnan standaarit myös everstiluutnantti Timo Paimelalle ja everstiluutnantti Jukka Tonterille Kanta-Hämeen kadettipiiristä. Heille standaarit luovutetaan myöhemmin kadettipiirin tilaisuudessa.

Maria Hokkanen Vuoden kadettiupseeriksi Vuosikokoustapahtumassa julkistettiin Kadettikunnan hallituksen nimeämä neljäskymmenesyhdeksäs Vuoden kadettiupseeri, majuri Maria Johanna Hokkanen Helsingin kadettipiiristä. Hän on valmistunut upseeriksi 88. Kadettikurssilta vuonna 2004. Majuri Hokkanen palvelee tällä hetkellä henkilöstöpäällikkönä Kaartin jääkärirykmentissä.

Majuri Maria Hokkanen on omalla aktiivisella panoksellaan ja esimerkillään edistänyt ansiokkaasti Kadettikunnan toimintaa. Majuri Hokkanen on osallistunut kadettipiirin hallituksen toimintaan tunnollisesti ja tuoden esille uusia ajatuksia. Hän on osallistunut aktiivisesti kadettipiirin ja Kadettikun-

Kuvat

Risto

Kaakinen

nan tapahtumiin ja niiden järjestelyihin. Maria Hokkanen on toiminut Kadettikunnassa muun muassa Helsingin kadettipiirin hallituksen jäsenenä vuodesta 2013 alkaen sekä Kadettikunnan hallituksen ja Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2023 alkaen.

Majuri Hokkaselle luovutettiin omistuskirjan kera Kadettikunnan Maanpuolustusrahaston stipendi. Hänen nimensä merkitään Kadettikunnan Kultaiseen kirjaan

Kadettikunnan ansiomitalit

Kevätkokouksessa luovutettiin puolustusministeri Antti Häkkäsen 27. tammikuuta 2024 myöntämät Kadettikunnan ansiomitalit. Kadettikunnan ansiomitalin on suunnitellut edesmennyt Kadettikunnan kunniajäsen, everstiluutnantti Paavo Salonen. Tasavallan presidentti vahvisti mitalin käyttöön 14.12.1990.

Kadettikunnan ansiomitali miekkojen kera myönnettiin 27. tammikuuta seuraaville henkilöille: kansanedustaja Antti Kaikkonen (Sipoo), kenraaliluutnantti

Vesa Virtanen (Helsinki), kontra-amiraali Markku Hassinen (Vihti), kommodori Henrik Nystén (Helsinki) ja eversti Timo Pöysti (Lapua).

Kadettikunnan ansiomitali myönnettiin 27. tammikuuta seuraaville henkilöille: prikaatikenraali Antti Lehtisalo (Kouvola), prikaatikenraali Juha Pyykönen (Turku), komentaja Pentti Miettinen (Riihimäki), everstiluutnantti Ville Viita (Turku), majuri Pertti Keränen (Joensuu), majuri Pertti Enlund (Helsinki), majuri Jani Ristimäki (Tampere), majuri Asko Ainoa (Espoo), kapteeniluutnantti Jussi Ahokas (Espoo), yliluutnantti Lauri Ikonen (Kuopio), yliluutnantti Ville Vänskä (Rovaniemi), asiamies Raimo Ilveskero (Espoo), professori Tommi Koivula (Helsinki) ja talousjohtaja Kristiina Olsson (Porvoo).

Kevätkokous

Päiväjuhlan jälkeen pidettiin Kadettikunnan kevätkokous, jonka puheenjohtajiksi valittiin kenraalimajuri Mika Kalliomaa ja majuri Joni Pirinen. Kokouksen aluksi vietettiin hiljainen hetki 73:n vuoden 2023 aikana kuolleen kadettiupseerin muiston kunnioittamiseksi.

Kevätkokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin hallituksen valmistelema vuoden 2023 toimintakertomus. Kevätko-

TOIMINTA

kous vahvisti tilinpäätöksen 31.12.2023 sekä myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille toimihenkilöille.

Toimintavuosi 2023

Vuosi 2023 oli Kadettikunnan 102. toimintavuosi. Toimintavuoden teemana oli Kadettiupseerit yhteiskunnan palveluksessa . Toimintavuonna julkaistiin teemaan liittyvä teos Kadettikunta turvallisuuspolitiikan kentällä, joka kuvaa yhdistyksen vaikuttavuutta yhteiskunnassamme viime vuosikymmenten aikana.

Kadettikunnan uusitut säännöt hyväksyttiin kevätkokouksessa. Sääntömuutosta oli valmisteltu yhdessä kadettipiirien kanssa useissa seminaareissa. Kadettikunnan oman toiminnan kehittämiseksi toteutettiin strategiaprosessi vuoden 2023 aikana. Suunnittelutyö käynnistettiin vuoden 2022 syyskokouksessa. Kadettipiirit tekivät piirianalyysit kevättalven aikana, joiden tulokset olivat lähtökohtana strategiaseminaarin työskentelylle toukokuussa. Kehittämisseminaarissa saatiin syötteet strategia-asiakirjojen valmistelemiseksi, jotka hyväksyttiin Kadettikunnan syyskokouksessa.

Toimintavuoden laajimpina jäsentapahtumina olivat Kaaderitanssiaiset Maanpuolustuskorkeakoululla ja Kaaderigolf Hollolan Messilässä. Tilaisuuksiin osallistui kadettiupseereja kumppaneineen useilta eri kadettikursseilta. Toimintavuoden mittavin yksittäinen maanpuolustusaatteellinen tilaisuus oli Kouvolassa järjestetty koululaisten itsenäisyyspäivän juhla, johon osallistui noin 2 600 henkilöä.

Kadettikunta jatkoi yhteistoimintaa Suomen Sotatieteellisen Seuran kanssa järjestäen ajankohtaisia avoimia turvallisuuspolitiikan ja kokonaisturvallisuuden alan seminaareja. Yhdistysten yhteinen turvallisuuspolitiikan seminaari Naton pohjoinen ulottuvuus järjestettiin hybriditapahtumana Tieteiden talossa Helsingissä.

Kadettikunta osallistui yhteistoimintakumppanina ja asiantuntijana Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton järjestämään valtakunnalliseen lukiolaisten turvallisuuspolitiikan Turpotietäjä-kilpailuun.

Kadettikunta ylläpiti kansalaisille avoimia historian ja turvallisuuspolitiikan tietopankkeja. Turvallisuuspolitiikan tietopankin – Säkerhetspolitiska databanken sisältö päivitettiin toimintavuoden aikana. Maailman muutos ja

Suomi -oppimisympäristölle toteutettiin tekninen uudistaminen.

Yhteistoimintaa Tammenlehvän Perinneliiton kanssa jatkettiin veteraanien perinnön vaalimisen osalta siirryttäessä perinneaikaan. Kadettikunta aloitti hallitustyöskentelyn Tammenlehvän Perinneliiton edustajistossa. Osana veteraanityötä julkaistiin majuri Joni Pirisen kirjoittama Tunnettu sotilas -teos.

Kadettipiirien toiminta on ollut moninaista ja aktiivisuudeltaan vaihtelevaa. Kadettipiirit tekivät laajalti maanpuolustustahtoon vaikuttavaa maanpuolustustyötä erityisesti nuorten, koululaisten ja opettajien keskuudessa. Yksittäiset jäsenet edistivät jälleen ansiokkaasti Kadettikunnan päämääriä esiintymällä asiantuntijoina julkisuudessa ja mediassa sekä pitämällä esityksiä monipuolisille kuulijakunnille.

Kadettipiirien järjestämiin tapahtumiin osallistui vuonna 2023 yli 44 200 opettajaa, koululaista tai muuta kansalaista. Tilaisuuksia järjestettiin lähes viisisataa. Kadettipiirien maanpuolustusaatteellisiin tilaisuuksiin on osallistunut 1970-luvulta alkaen yli kolme miljoonaa henkilöä, joista yli miljoona on koululaisia.

Kadettikunnan jäsenmäärän todettiin pysyneen vakaana. Kadettikunnassa oli vuoden 2023 lopussa 5 579 jäsentä, joista 2 762 oli palveluksessa, 2 290 evp-upseereja ja 527 kadetteja. Naisia Kadettikunnan jäseninä oli 138.

Heikki Pohja

Pääsihteeri

Kadettipiirit 100 vuotta

TEKSTI: HEIKKI POHJA

Kadettikunta perustettiin 27. tammikuuta 1921, kun ensimmäisen kadettikurssin upseereja kokoontui tapaamiseen Arkadian Kadettikoululle. Yhteisön organisaatiota kehitettiin vuonna 1924 siten, että yhdistyksen asiamiehet nimettiin eri varuskuntiin. Kadettipiirien perustamista tuli 4. huhtikuuta 2024 kuluneeksi 100 vuotta.

Kadettikunnan tarkoituksena on ollut alusta alkaen ylläpitää yhteyttä jäseniensä kesken sekä kehittää upseeriston keskuudessa yhteenkuuluvaisuutta, toveruutta ja suomalaista upseerihenkeä. Kadettikunnan toiminnan päämäärä kohdentui ensimmäisinä vuosina kahdelle alueelle. Ensinnäkin jäsenistön yhteishengen sekä keskinäisen aktiviteetin luomiseen ja ylläpitämiseen. Toisena tavoitteena oli vakiinnuttaa kadettiupseeriston asema puolustusvoimien muiden upseeriryhmien keskuudessa.

Alueorganisaatio muotoutuu Kadettikunnan asiamiehet nimettiin eri varuskuntiin johtokunnan kokouksessa Katajanokan Upseerikerholla 4. huhtikuuta 1924, ja tästä päivästä muodostui siten kadettipiirien perustamisen vuosipäivä. Päätös asiamiehistä johti myöhemmin piirijakoon ja piiritoimikuntiin.

Kadettikunnan organisaatiota kehitettiin vuosien varrella. Merkittävä organisaatiotarkistus toteutettiin vuonna 1930. Silloin otettiin käyttöön perusjärjestely, jonka mukaan Kadettikunta jaettiin paikallisesti 24 kadettipiiriin. Ilmavoimien ja laivaston piirit olivat koko valtakunnan käsittäviä.

Kadettipiirijako oli jatkuvasti muuttuva organisaatio, sillä se muuttui joukko-osastojen muuttuessa ja usein myös kadettiupseerimäärien mukaan. Vuoden 1930 piirijakoon tehtiin laaja muutos vuonna 1934 puolustuslaitoksen siirtyessä aluejärjestelmään. Tällöin maa jaettiin 34 kadettipiiriin, ja muutos hel-

potti erityisesti evp-upseerien piireihin kuulumista.

Talvisodan syttyessä maa oli jaettu 37 kadettipiiriin. Sotien aikana keskeinen Kadettikunnan toiminnan muoto oli maksujen kerääminen muun muassa ryhmävakuutuksen vuoksi. Eri tahoilla palveleville kadettiupseereille lähetettiin vetoomus, jossa kehotettiin perustamaan erityisiä keräyspiirejä.

Paluu rauhan aikaan

Sotatoimien päättyminen merkitsi Kadettikunnalle ja kadettipiireille paitsi siirtymistä rauhan ajan oloihin myös uuden ja vaikean taipaleen alkamista. Edessä olivat suuret yhteiskunnalliset muutokset sekä rauhan ajan puolustusvoimien muodostaminen.

Kadettikunnan toiminta palautettiin heti Lapin sodan päätösvaiheissa vuonna 1945. Sodanaikainen kadettipiirijako, joka edusti kenttäorganisaatiota, oli täydellisen uudistuksen tarpeessa. Vuoden 1944 piirijako käsitti laajimmillaan 57 kadettipiiriä. Tammikuussa 1945 laadittiin väliaikainen piirijako, mikä perustui alueperiaatteeseen noudattaen mahdollisimman suuressa määrin sotilaspiirien ja -läänien rajoja. Organisaatiossa päädyttiin lopulta 33 kadettipiiriin.

Tultaessa 1950-luvulle alkoi uusi yhteistoiminnan ja elvyttämisen kausi. Kadettikunnan toimintaperiaatteita ja sääntöjä täsmennettiin sekä järjestettiin uudenlaisia tilaisuuksia ja tapahtumia. Vuoden 1957 sääntömuutoksista keskeisin oli Kadettikunnan tarkoitusta käsittelevä pykälä. Uudelleenmuotoilussa painotettiin aikaisempaa enemmän aatteelli-

suutta sekä käännettiin katseet yhteiskunnan suuntaan.

Huomattavin piirien toimintatapa oli Kadettikunnan vuosipäivän vietto – päivällä laskettiin seppele sankarihaudoille ja illalla kokoonnuttiin naisten kanssa iltajuhlaan. Yhdeksi Kadettikunnan perinteeksi muodostuikin vuosipäivän iltajuhla, johon liittyi myös kursseittain laulettava Juuan Ville Vähitellen ohjelmiin tulivat yhteiset retket, usein muiden upseeriyhdistysten kanssa. Taloudelliset huolet estivät kuitenkin piirien laajemman toiminnan. Monessa piirissä aloitettiinkin keräämään piirimaksua tapahtumien kustannusten kattamiseksi.

Vuosien saatossa alaorganisaatio muuttui. Murrosvaiheen aikana 1950ja 1960-luvuilla muodostettiin kaksi eri piirimuotoa. Osa piireistä luokiteltiin aiemman käytännön mukaan organisaatioineen järjestötoiminnallisiksi, ja loput olivat niin sanottuja alueellisia piirejä, joissa yhteysmies hoiti piiritoiminnan tehtävät alaportaan koostuessa kadettija upseerikerhoista. Vasta 1970-luvulla ryhdyttiin yhdenmukaistamaan alaorganisaatiota.

Turvallisuuspoliittista vaikuttamista

Uusia tuulia ja osaltaan yhdistystoimintaa alati leimaavia vaikeuksia koettiin 1960-luvulla, ja silloin keskusteltiin laajasti Kadettikunnan olemassaolosta. Kentällä olevien yksittäisten jäsenten tietous Kadettikunnan tehtävistä, tekemisestä ja mahdollisuuksista jäi vajavaiseksi.

Kadettikunnan toimintamuotoja tarkasteltiin kriittisesti vuosikokouksissa vuosina 1964 ja 1965. Kadettikunnan tulevaisuutta pohdittiin huolellisesti myös valtuuskunnassa 1966, ja se päätyi yksimielisesti ratkaisuun Kadettikunnan toiminnan jatkamisesta. Vuoden 1970 kevätkokouksessa käytiin vielä tiukka keskustelu Kadettikunnan toiminnan jatkamisesta. Kevätkokous päätti äänestysten jälkeen, että Kadettikunta jatkaa omana järjestönään.

Kadettipiirien toiminta rajoittui 1960-luvun alussa pääasiallisesti vuosipäivän viettoon ja joihinkin retkiin. Oulun kadettipiiri aloitti vuonna 1962 uusien, valmistuneiden upseerien vastaanoton pienin juhlallisin menoin. Toimintatapa laajeni, ja 1970-luvun alussa vastaanottotilaisuudet olivat käytössä kaikissa piireissä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtui suuria muutoksia 1960-luvun lopulla. Maanpuolustusvastaisuus lisääntyi kansalaisten keskuudessa ja sai taakseen yhä uusia kansalaispiirejä ja järjestöjä. Laskevaan maanpuolustustahtoon vastaamiseksi Kadettikuntaan perustettiin maanpuolustusaatteellinen jaosto. Jaoston tehtävänä oli valistaa kansalaisia maanpuolustuksen asioista sekä kasvattaa ja edistää maanpuolustustahtoa mitä moninaisimmilla viestinnän keinoilla.

Työ konkretisoitui järjestämällä erilaisia maanpuolustusseminaareja ja keskustelu- ja opetustilaisuuksia sekä lähettämällä Kadettikunnan jäseniä oppikouluihin jakamaan tietoisuutta maanpuolustuskysymyksistä, upseerin ja aliupseerin ammatista sekä varusmiespalveluksesta. Kadettipiirit osallistuivat myös aktiivisesti alueensa messuille ja jakoivat siellä maanpuolustusta tukevaa materiaalia.

Kadettipiirit aktivoituvat 1970-luvun alussa kadettipiirit käynnistivät yhteistoiminnan muiden maanpuolustusjärjestöjen ja yhteiskunnallisten vaikuttajajärjestöjen tai niiden alaosastojen kanssa. Erityisesti voidaan mainita opettajajärjestöt sekä paikkakuntien historian ja yhteiskuntaopin opettajat.

Haminan kadettipiiri kunnostautui opetusmateriaalin tuottajana, ja piirissä laadittiin vuonna 1976 yliluutnantti Martti Haaviston johdolla Turvallisuuspolitiikan opetuskansio. Helsingin kadettipiiri järjesti vuonna 1977 Helsingin yliopiston opettajainkoulutuslaitoksessa turvallisuuspolitiikan opintopäivän. Tilaisuudessa opettajakokelaat saivat tarvitsemaansa tietoa turvallisuuspolitiikasta sekä eväitä tulevalle opettajanuralleen.

Vaasan kadettipiirissä järjestettiin majuri Olavi Wetterstrandin johdolla vuonna 1977 turvallisuuspoliittinen opintopiiri, jossa kymmenen illan aikana syyskuusta marraskuuhun oli luento ja sen jälkeen keskustelutilaisuus. Etelä-Karjalan piiri järjesti vuonna 1977 ja Lapin kadettipiiri vuonna 1978 niin ikään seminaarin alueensa opettajistolle.

1990-luvun alussa Kadettikunnan sääntöjen ja organisaatiouudistuksen päämääräksi asetettiinkin sellaisten kadettipiirien muodostaminen, joilla oli aktiivien järjestötoiminnan mahdollistama jäsenmäärä ja joiden toimintakeskuksena oli joukkoosasto tai varuskunta. Toinen johtava periaate oli, että yksityinen jäsen sai liittyä mihin kadettipiiriin halusi. Kadettipiirien nimissä pyrittiin maakunnallisuuteen. Kadettipiirien organisaatio on sen jälkeen pysynyt lähes ennallaan. Vuonna 2024 Kadettikuntaan kuuluu 21 alueellista kadettipiiriä ja Kadettitoverikunta.

Kadettikunta tänään

Kadettikunnan suuntaviivat tulevaisuudelle ovat selvät. Kadettikunta on kadettiupseerien ja kadettien maanpuolustusaatteellinen yhteisö. Kadettikunnan toiminnalla vahvistetaan kadettiupseeriston yhteenkuuluvuutta, aatteellista lujuutta ja perinteisiin rakentuvaa suomalaista upseerihenkeä. Kadettiupseerit vahvistavat toiminnallaan kansalaisten maanpuolustustahtoa jakamalla oikeaa tietoa Suomen turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta sekä kokonaisturvallisuudesta. Kadettikunta on aktiivinen ja arvostettu yhdistys, joka vaikuttaa ja elää ajassa. Kadettiupseerit voivat luottavaisin mielin katsoa tulevaisuuteen.

Constantem Decorat Honor.

Artikkelin laajempi versio on julkaistu osoitteessa: https://kadettikunta.fi/kadettipiirit­100­vuotta/

Kuvat

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän seppeleenlasku 4.6.2024

Maanpuolustus- ja ammattijärjestöt osallistuivat puolustusvoimain komentajan ja kenraalikunnan kunnianosoitukseen Helsingin Hietaniemen hautausmaalla tiistaina 4.6.2024

Suomen marsalkka Mannerheimin haudalle seppeleen laskivat Kadettikunnan puheenjohtaja Mika Kalliomaa, Naisten Valmiusliiton puheenjohtaja Paula Risikko ja Aliupseeriliiton puheenjohtaja Mika Tiitinen.

Kuvat Ahti Kannisto

Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö palkitsi kirjoittavia kadettiupseereita

Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö palkitsi 2. toukokuuta 2024 kirjoittavia kadettiupseereita Katajanokan kasinolla.

Tänä vuonna sata vuotta täyttävä Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö palkitsee vuosittain suomalaisten kadettiupseerien tekemiä teoksia. Säätiön juuret löytyvät kenraali Hannes Ignatiuksen aateveljien vuonna 1921 muodostamasta rahastosta, josta vuonna 1924 syntyi Kadettikunnan hallinnoima kenraali Hannes Ignatiuksen nimeä kantanut stipendirahasto. Sääntöjen mukaan tarkoi-

tuksena oli ”herättää Kadettikunnan jäsenissä harrastusta sotatieteisiin palkitsemalla heidän edellisen vuoden kuluessa julkisesti esittämistään sotatieteellisistä töistä̈ ja kirjoituksista”. Hannes Ignatius oli itse rahaston arvostelulautakunnan puheenjohtaja.

Tänä vuonna palkittiin 20 erilaista julkaisua ja palkintojen yhteisarvo oli yli 60 000 euroa. Elämäntyö-kunniapalkinto luovutettiin kommodori evp Kai Varsiolle hänen mittavasta sotalaivoja käsittelevästä tuotannostaan. Everstiluutnantti evp Vladimir Panschi-

nin teos Venäjän sotilaallinen voima Suomen lähialueilla – Pohjoisen operatiivisstrategisen johtoportaan ja Läntisen sotilaspiirin joukot sekä niiden taistelun kuva palkittiin edellisen vuoden parhaana.

Kylkirauta-lehden nuoren kirjoittajan palkinto myönnettiin kapteeni Vilho Rantaselle artikkelista ”Ilmatorjuntaoppeja Ukrainan sodasta” (julkaistu numerossa 2/2023).

Kylkirauta onnittelee palkittuja!

Luova soittaja turvallisuuspolitiikan näppäimissä

Aimo Pajunen – Kylmän sodan kenraali

Henrik Tala

Siltala 2024

Sivuja 377

ISBN 978-952-388-070-2

Aimo Pajunen oli poikkeusyksilö. Tämä tuodaan hyvin selvästi esille tuoreessa Henrik Talan kirjoittamassa elämäkerrassa Aimo Pajunen – Kylmän sodan kenraali. Kekkosen ajan Suomessa Pajunen rakensi itselleen laajan suhdeverkoston, jota hän käytti hyvin luovalla ja parhaaksi näkemällään tavalla puolustushallinnon eduksi. Tavanomaisten upseerin uran alkuvuosien jälkeen terävän kynän omannut Pajunen kehittyi tunnetuksi turvallisuuspolitiikan kommentaattoriksi ja asiantuntijaksi muun muassa Ulkopoliittisen instituutin ympärille rakentuneessa keskustelupiirissä. Julkisuuteen nousu tapahtui viimeistään SALT-neuvotteluiden järjestelytoimiston päällikön tehtävissä. Hyvin hoidettuja tehtäviä ja presidentti Kekkosen luottamusta osoitti 40 vuoden iässä saatu ylennys everstiksi. Turvallisuuspoliittisen näkemyksen sekä yhteiskunnallisen verkoston kasvattamiseen tehtävät puolustusneuvoston yleissihteerin apulaisena ja myöhemmin yleissihteerinä sekä tehtävät valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla loivat erinomaiset edellytykset. Vuonna 1979 Pajunen nousi puolustusministeriön kansliapäälliköksi, tehtävään, jossa hän palveli aina eläköitymiseensä 1994 saakka. Poikkeuksellista uraa korosti ylennys täyteen kenraalinarvoon muutama viikko eläköitymisen jälkeen.

Monella Kylkiraudan lukijalla on omakohtaisia kokemuksia ja muistoja kenraali Pajusesta ja näin ollen olisivat tämän arvion kirjoittajaa parempia esittämään näkemyksensä kirjasta. Tala on valinnut pääosin kronologisen lähestymistavan, mutta sisältöä ohjaavat muutamat pääteemat. Pajusesta korostuvat erityisesti hänen puolustus- ja turvallisuuspoliittinen ajattelunsa sekä laaja suhdeverkosto ja sen taitava käyttö. Ku-

ten usein vuosikymmenien takaisia asioita käsitellessä, joudutaan jo inhimillisistä ja käytännön syistä nojaamaan kirjallisiin lähteisiin. Pajusen toimintaa tarkasteltaessa tämä tarkoittaa virallisten asiakirjojen ja esimerkiksi lehtihaastatteluiden hyödyntämistä. Teoksessa onkin onnistuttu hyvin tuomaan Pajusen oma turvallisuuspoliittinen ajattelu ja sen kehitys esiin suorien sitaattien kautta. Pajusen keskeisiä ja pysyvimpiä ansioita olivat juuri poliitikkojen sitouttaminen pitkän aikavälin hankintaohjelmiin ja yleisemmin maanpuolustuksen asian taakse. Parlamentaaristen puolustuskomiteoiden synnyssä Pajusella oli keskeinen rooli. Puolustuskomiteoiden ohella kansliapäällikön paikalta johdettu Hornet-hankinta on myös taidonnäyte, jolla oli vaikutusta Suomen puolustuskykyyn ja jopa pitkän aikavälin turvallisuuspoliittisiin valintoihin. Pajunen toimi puolustusministeriön kansliapäällikkönä 15 vuotta. Ministeriön sisäistä johtamista, muutoksia tai kenraalin johtajuutta yleensä olisi voinut käsitellä kirjassa laajemmin.

Kirjallisten lähteiden lisäksi kuva kylmän sodan kenraalista piirtyy runsaan haastatteluaineiston pohjalta. Haastattelut on koottu pitkän ajan kuluessa ja

näin on saatu taltioitua varsin kattavasti Pajusen lähipiirin ääni. Kenraaliin liittyviä anekdootteja olisi varmasti riittänyt useampaankin kirjaan, mutta niitä on osattu ripotella mukaan sopivasti teemaa maustamaan. Vaikka Pajusen erityisluontoisuutta ja poikkeuksellista lahjakkuutta tuodaan kirjassa esiin usealla äänellä, ei kyseessä ole kritiikitön ylistyslaulu. Esiin tuodaan kohteen ominaispiirteiden haittavaikutukset, niin urakehitykseen, ihmissuhteisiin kuin perhe-elämäänkin. Oman aikansa kohut ja huhut tulevat myös kuitatuiksi. Kaksi kertaa komentajanimityksissä lyhyemmän korren vetänyt Pajunen riitautui viimeisinä vuosina jopa Puolustusvoimien johdon kanssa, mutta henkilötasolla välit sovittiin eläkepäivillä kuntoon. Ehättipä nopealiikkeinen kenraali eduskuntavaaliehdokkaaksikin sekä perustamaan Lapsen ääni ry:n, joka jo 1990-luvulla oli huolissaan syntyvyyden laskusta ja lapsiperheiden asemasta yhteiskunnassa. Lopulta muistisairaus pakotti aktiivisen yhteiskunnallisen vaikuttajan poistumaan julkiselta näyttämöltä.

Kirjaa voi suositella lukemiseksi kaikille turvallisuuspolitiikasta tai värikkäistä henkilöhahmoista kiinnostuneille. Ainoa kriittinen havainto kohdistuu kanteen. Olettaisin, ettei mustavalkokuva hanuria näppäilevästä kenraalista palveluspuvussa houkuttele ainakaan nuorempaa väkeä tarttumaan kirjaan sattumalta. Tämä on harmi, sillä monet Pajusen aikanaan alulle laittamat kehityskulut vaikuttavat puolustushallinnossamme edelleen. Lisäksi mielenkiintoisesti osa yya-ajan teemoista on kääntynyt päälaelleen, kuten Pajusen kritiikki Yhdysvaltojen aseiden ennakkovarastoinnista Norjaan. Kirja on sujuvasti kirjoitettu kuvaus soittajasta, joka osasi ilman kirjoitettuja nuotteja mukauttaa soittonsa aikansa turvallisuuspoliittiseen sävellajiin sopivaksi sekä varioida teemaa mahdollisuuksien mukaan.

Christian Perheentupa

Taustoitettu sotapaketti

Suomen sodat 1939–1945 – Selviytyminen maailmansodasta

Pekka Visuri, Pasi Kesseli & Carl-Fredrik Geust Docendo 2024

Sivuja 544

ISBN 978-952-382-776-9

Kun perustetaan työryhmä, jossa on kaksi tohtorieverstiä ja yksi sota- ja ilmailuhistoriaan perehtynyt diplomi-insinööri (tohtori h.c.), ja joka ottaa tehtäväkseen kirjoittaa kirjan Suomen sodat 1939–1945, niin pitää kysyä miksi? Suomen kolmesta viime sodasta on kirjoitettu faktakirjallisuutta satoja hyllymetrejä, tarkkoja dokumenttikirjasarjoja ja mitä erilaisimpia tutkimuksia ja tietokirjoja fiktiosta puhumattakaan. Mitä uutta kyseisellä kolmikolla on annettavanaan historiankirjoitukseen.

Teoskokonaisuuden lähtökohtana on asettaa Suomen käymät sodat Neuvostoliittoa ja Saksaa vastaan laajempiin yhteyksiinsä. Tässä periaatteellisessa osuudessa näkyy Pekka Visurin kynänjälki. Vaikka hänet tunnetaankin poleemisena kirjoittajana, voin kaikella tavalla yhtyä hänen näkemyksiinsä maailmansodan taustoista ja sodan ajan politiikasta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Jo se, että hän lähteittensä avulla kytkee eurooppalaisen ja suomalaisen sodankäynnin laajempaan, lähes koko maapalloa koskevaan voimainmittelyyn, on huomionarvoinen lähtökohta.

Euroopassa olemme katselleet toista maailmansotaa taisteluna toisaalta Saksan ja toisaalta liittoutuneiden, pääasiassa Britannian, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen, välisenä mittelönä, jossa sattumana sopassa mukana oli myös Ranska. Mutta maailmansota itse asiassa alkoi jo Japanin hyökkäyksestä Koreaan, Mantšuriaan ja Kiinaan vuonna 1936 ja laajeni loppujen lopuksi imperiumien väliseksi taisteluksi.

Imperiumeja sanan varsinaisessa merkityksessä edustavat Britannia ja Ranska. Sellaisena on nähtävä myös Neuvostoliitto, joka peri mantereisen imperialistisen politiikkansa tsaarien Venäjältä, ja Japani, joka halusi lisää elintilaa

Aasian mantereelta. Aivan samalla tavalla kuin elintilaa huusi kansallissosialistinen Saksa ensimmäisen maailmansodan turhauttamana.

Ei siinä sitten pienemmiltä kysytty, kun rajoja siirreltiin ja alueita okkupoitiin. Puola jaetiin samoin kuin itäinen Eurooppa Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Saksa lähti ”suojelemaan” germaanejaan naapuristoon, samalla tavalla kuin Venäjä nyt ”suojelee” omiaan Ukrainassa. Saksan ja siihen liittolaissuhteessa olevan Neuvostoliiton hyökkäys vuonna 1939 Puolaan ja Puolan jako aloitti teurastuksen Euroopassa. Ensioireita olivat italialaisten yritykset Afrikassa ja naapuristossaan. Ja, kuten kirjassa kerrotaan, lopputuloksena olivat uudet imperiumit. Rajansa länteen laajentanut Neuvostoliito, yhdistynyt Kiina ja talousimperiumiksi ja sotilasmahdiksi noussut Yhdysvallat.

Kaikki tämä on välttämätöntä kerrata, kuten Visuri ja kumppanit tekevät, jotta maailmanpalon syyt avautuisivat.

Varsinaisiin sotatapahtumiin kirja ei tarjoa juuri mitään uutta. Talvi-, jatkoja Lapin sodan kuvaukset, joissa pääkirjoittajana on ollut Kesseli, ilmasodan osalta Geust, tarjoavat saman kronologisen tarinan, joka on luettu lukuisia kertoja aiemmassa kirjallisuudessa.

Kun teksti ei onneksi syyllisty jälkiviisaaseen kommentointiin ja kysele ”miksi näin tai miksi ei noin”, voi sotahistoriaan perehtynyt lukija suoriutua taistelukuvauksista helpolla läpilukemisella.

Sodan eri vaiheiden kuvaukset ovat luotettavaa työtä, ainoana moitteena nostan esiin karttamateriaalin, joka olisi voinut olla joiltain osin selkeämpää. Jo läpikalutut Suomen Sota -kirjasarjan sotatilannekartat olisin mielelläni nähnyt uudelleen piirrettyinä.

Voi myös kysyä, miksi juuri nämä sotaoperaatiokohteet ovat jääneet laajasta materiaalista esille. Missä on vaikkapa sotakirjallisuudessa ylisuurenkin roolin saanut kaukopartiotoiminta, tai vaikkapa mihin jäi lähdeluettelosta ja tekstistä merisodan osalta vuonna 2022 ilmestynyt Harri Hietikon Someri –Jatkosodan saaritaistelu? Sen sijaan kiitän kaiken muun ohella sitä, että tässä teoksessa ei tuomita 10. Divisioonan perääntymistaistelua Kannaksen suurhyökkäyksen painopistekohteessa, kuten aiempi sotakirjallisuus on aiheetta tehnyt ja mustannut divisioonan joukoissa taistelleiden maineen.

Mutta nämä sotatapahtumien kuvaukset sinänsä ovat tärkeitä tekstejä ja tärkeää kronologiaa kirjan varsinaiselle kohderyhmälle. Sille uudelle lukijakunnalle, jolla on halu perehtyä Suomen (lähi)historian sotatapahtumiin, ja joka ei siihen ole aiemmin halunnut, osannut tai ymmärtänyt syventyä.

Kiitän Pekka Visurin kokoamaa laajaa poliittista katsausta, jossa yhdistyvät kotimaan politiikka, sisäeurooppalainen suomalais-saksalainen valtiopolitiikka ja Eurooppaa koskenut maailmanpolitiikka.

Kirjan nootitus kulkee historioitsijoille ominaisesti sivujen alareunassa, lähdeluettelo on laaja ja osoittaa tekijöiden perehtyneisyyttä asiaansa. Henkilöhakemistokin on muistettu laatia, ja loppuhenkäyksenä leipätekstin lopussa on kalenteri keskeisistä kirjassa kuvatuista tapahtumista. Kuvamateriaali on pääsääntöisesi SA-kuvastosta. Valitettavasti kuvat eivät kirjan paperilaadun vuoksi pääse oikeuksiinsa.

Lassi Saressalo

Liput korkealle, vaikka mikä olisi

Stalingradin viemärit

Sampo Terho

WSOY 2024

Sivuja 895

ISBN 978-951-48736-5

”Yrittäkää saada selville, mikä massoja ärsyttää ja puhaltakaa hiillokseen tulta”. Tämän ohjeen saa toimitusharjoittelija Werner Greiser Der Angriff -lehden toimituksessa. Päätoimittajan evästyksessä tiivistyy kansallissosialistien pää-äänenkannattajan sanoma timanttisimmillaan. Terhon järkäle kertoo kahden kuvitteellisen veljeksen –Werner ja Valter Greiserin Bad Aiblingista – tarinan kolmannen valtakunnan nousun ja tuhon ajoilta. Päähenkilöt lähituttuineen ovat kuvitteellisia, mutta muut raakaan todellisuuteen perustuvia kolmannen valtakunnan silmäätekeviä. Kirjallisesti lahjakas Werner päätyy toimitusharjoittelijasta peräti valtakunnan propagandapäällikkö Joseph Goebbelsin valtiosihteeriksi. Velipoika Valter – kuumakalle ja katutappelija – aloittaa SA-joukoissa ja kulkee SSjäsenyyden kautta lopulta Stalingradin hornankattilaan.

Terho on taustatyönsä tehnyt hyvin. Kirjan tapahtumat ovat historiallisesti todennettavissa, ja alkupuolen kuvaus kansallissosialistien vähittäisestä noususta yksinvaltiaiksi on vakuuttava; yleinen ajankuva on tavoitettu elävästi. Kirjan ehdoton päähenkilö näyttää olevan juuri Joseph Goebbels. Terho kuvaa hänet osin epävarmana johtajana: Berliinin alue – Gau – ei tunnu pysyvän hänen käsissään, kun SA-joukkojen röhmiläiset haluaisivat viedä kansallissosialistien vallankumouksen päätökseensä, eli suurpääoman likvidoimiseen. Tämä ei tietenkään sovi Adof Hitlerille, vankan tuen mainitulta suurpääomalta saatuaan. SS:n kakkosmies Reinhard Heydrich orkestroi oletetun SA-joukkojen vallankaappausuhan, jonka seurauksena oli Hitlerin raivonpurkaus ja ”kapinallisten” teloitusaalto. ”Pitkien puukkojen yö”, niin kuin tapahtumaa tultiin kutsumaan. Werner Greiser seuraa lähietäisyydeltä esimiehensä nousua Hitlerin sisäpiiriin. Samalla käy selväksi, miten

eripurainen ja toisiaan selkäänpuukottajina pelkäävä tuo lähipiiri oli. Terhon kuvauksessa Goebbels ja Göring epäilevät toisiaan ja molemmat Bormannia. Ja kaikki tuntuvat pelkäävän Heydrichiä, jopa Himmler. Kaikkia näyttää huolettavan sama asia: kuinka lähelle Führeriä voi päästä? Terhon Goebbels on maaninen propagandisti, joka vääntää totuutta tarpeensa – tai puolueen tarpeen – mukaan. Samalla hänet esitellään hierarkiassa nousemisensa mukana yhä turhamaisemmaksi käyvänä, luksusta hamuavana miehenä, jolla on erikoinen suhde vaimoonsa Magdaan. Tuota suhdetta eivät paranna ainakaan molempien osapuolien avioliiton ulkopuoliset suhteet. Tosin Goebbels saa poistetuksi yhden vaimonsa rakastajista saamalla tämän määrätyksi rintamapalvelukseen sodan alkaessa.

Terho kuvailee kolmannen valtakunnan pääkaupungin muuttuvaa kuvaa kansallissosialistisessa otteessa: prostituoidut ovat poistuneet vakiokulmiltaan, ja miesten keskinen suudelma vie oitis keskitysleirille. Werner Greiserin uuden asunnon naapuri – lääkäri – kertoo joutuneensa taloudellisiin vaikeuksiin potilaskadon vuoksi. Hetken tuumattuaan

Werner älyää naapurinsa olevan juutalainen. Kiinnostavaa onkin, kuinka Wernerin usko Johtajaan ja koko aatteeseen alkaa horjua. Kahden rintaman sodan todellisuus ja sodanjulistus Yhdysvalloille laittaa Wernerin arvioimaan uudelleen käsitystään Führerin perimmäisestä neroudesta. Horjuvaa uskoaan Werner lääkitsee heroiinilla ja konjakilla. Valter-veljeä eivät epäilyt vaivaa. Tuore SS-mies saa erityistehtävän SSSturmbannführer Alfred Naujocksilta, jonka perusteella Valter liitetään erityistoimintaryhmään. Ryhmän tehtävänä on – ei enempää eikä vähempää – kuin lavastaa puolalaisten hyökkäys Gleiwitzin radioasemalle, jotta salamasota Puolaan saadaan aikaiseksi.

Terhon jykevän kokoinen teos olisi ehkä tarvinnut hieman kustannustoimittajan otetta varsinkin Stalingrad-osioissa, jotka kuvaavat Valter Greiserin taistelua kirjan nimen mukaisesti Stalingradin viemäreissä. Tylyn naturalistiset kuvaukset komppanian jäänteiden selviytymistaistelusta alkavat osin puuduttaa uutteraa lukijaa.

Tunnollisena pilkunviilaajana allekirjoittanutta hieman häiritsi yksi kauneusvirhe. SS-joukoissa ei nimittäin edes kenraalin arvoisia upseereita herroiteltu. Puhuteltaessa käytettiin vain SS-sotilasarvoa, toisin kuin perinteisesti Wehrmachtissa.

Pekka Holopainen

Militarismi suomalaisessa yhteiskunnassa

Sodan pauloissa – Militarismi suomalaisessa yhteiskunnassa

Susanna Hast & Noora Kotilainen (toim.)

Gaudeamus 2024

Sivuja 363

ISBN 978-952-345-251-0

Teos on ensimmäinen suomenkielinen kriittistä militarismitutkimusta esittelevä vertaisarvioitu teos. Kyseessä on odotettu monitieteinen keskustelunavaus, jossa feminismiperustaista angloamerikkalaista akateemista kulttuuria saatetaan vuorovaikutukseen myös suomalaisen strategisen kulttuurin kanssa. Onhan sekä yhteiskunnallisesti että asevoimallisesti keskeistä, ettei se mitä asevoimissa tapahtuu, tai voisi ja tulisi tapahtua, jää vain asevoimien sisäiseksi ja sotilaspoliitikkojen (vertaa teoksen sivuun 21) väliseksi yleisen asevelvollisuuden ajan asiaksi.

Ymmärtääkseni olemme tottuneet Suomessa tunnistamaan militarismia ja militarisaatiota etenkin toisissa, ei vähiten Venäjässä ja venäläisissä. Tämä teos tarjoaa avauksia siihen, mitä näillä käsitteillä tieteellisen tutkimuksen parissa tarkoitetaan; kuten siihen, miten näiden käsitteiden avulla voidaan tarkastella myös monien muiden tahojen, kuin vain Nato-Suomen, militarismia, antimilitarismia ja militarisaatiota; kenties myös mahdollista demilitarisaatiotakin, josta tosin teos enemmälti vaikenee.

Suomenkielisyydestään huolimatta teos on kansainvälinen ja monikulttuurinen, sillä siinä on kolme englannista suomennettua lukua. Johdannon jälkeen kirjan avaa professori Victoria M. Bashamin teksti kriittisen militarismistutkimuksen itseymmärryksestä. Bashamin mukaan tutkimusalasta tekee kriittisen pyrkimys kyseenalaistaa sekä akateemisella kentällä että laajemmin yhteiskunnassa vallitsevia oletuksia sodasta ja sotilaallisesta vallasta

Kriittinen militarismitutkimus versoaa feministisestä rauhantutkimuksesta, jossa professori Cynthia Enloella on (ei vähiten tämän teoksen valossa) edelleen varsin keskeinen asema. Näyttäisikin siltä, että esimerkiksi vuonna 2014 alkanut Ukrainan sota on vaikuttanut ”enloelaiseen” feministiseen kriittiseen milita-

rismitutkimukseen siten, että oletetuista pasifistisista perusoletuksista ollaan valmiita kollektiivisemminkin näin tiukan paikan tullen luopumaan, eli kuuntelemaan tässä tapauksessa esimerkiksi ukrainalaisia ja feministejä ylipäätään: mitä tehdä, kun Venäjä asevoiminensa hyökkää? Miten ja miksi Ukrainan sotaan ajauduttiin ja miten voisimme välttyä sodan eskaloitumiselta, pitkittymiseltä ja suhteettoman tuhoisuuden etenemiseltä?

Apulaisprofessori Leena Vastapuun, yhteiskuntatieteiden tohtori Saara Särmän ja teoksen toimittajien enloelainen määritelmä militarismista merkitsee sotilaallisten arvojen ja käytäntöjen valtaa yhteiskunnassa. Toisaalta he kytkevät väitetysti syventyneen militarismin kasvaneeseen maanpuolustustahtoon, mutta kuten tiedetään, on myös empiirinen kysymys millaisin menetelmin empiirisestikin tutkitaan vaikkapa sotilaallisia arvoja ja käytäntöjä? Militarisaatiolla mainitut tutkijat taas viittaavat sekä prosesseihin että kehityskulkuihin, joissa militarismin mukaisia arvoja ja tapoja tuodaan esiin, vahvistetaan ja ilmaistaan. Ehkäpä hedelmällisimmän näkökulman militarisaatioon teos tarjoaa jäsentäessään esimerkiksi tohtori Henri Myrttisen toimesta seuraavasti: ”militarisaatio ja sen sukupuolitettu pohjavire kytkeytyy usein kaksijakoiseen maailmankuvaan”, eli siihenkö samaan, mihin

ajoittain teoksessakin sorrutaan: erottelemaan sotilaat ja siviilit, kuten esimerkiksi ”siviilipoliitikot” ja varmaan myös ”sotilaspoliitikotkin” sekä politiikkaan osallistuneet veteraaniaktivistitkin, omiin ”poteroihinsa” ideologioidensa mukaisesti?

Teos on myös historiallinen, sillä se tarjoaa hedelmällisiä lähtökohtia syventyä ”poteroitumisen” sekä ulko- että sisäpoliittisiin kansallisiin ilmentymiin. Luvussa Nälän ja sotien kriisikertomukset suomalaisten sukupolvien ketjussa Antti Häkkinen ja Mikko Salasuo havainnollistavat yhteiskunnallisten sukupolvien kriisikertomuksia aina 1700-luvun alusta asti. Avartavasti he kertovat, miten Suomen ideaa 1800-luvun lopulla työstettäessä runebergiläinen sotakertomus ja 1860-luvun nälkäkriisin synnyttämä tarina kulkivat kansamme keskuudessa erillään; yhdistyäkseen vuonna 1918 sodan muodossa. Teos avaa puhuttelevia näköaloja sille, miten epädemokraattinen taipumus vaieta poliittisista virheistä ja epäonnistumista saattaa strategisessa kulttuurissamme hälventyä taustalle, kun poliittisen eliitin juhlapuheissa ja -käytänteissä ylistetään menneitä ja tulevia sotilaallisia ”voittoja”.

Tämän teoksenkin valossa näyttäisi aikamme ilmeisenä vaarana olevan se, että maailmanjärjestyksen ollessa kamppailujen kohteena tarkastelumme rajautuu valitun yksittäisen kansallisvaltion militarisoitumiseen, sen sijaan että systeemisemmin ja kytköksellisemmin tarkastelisimme strategisella ja etiikan tasolla ylikansallisen militarisaation ajassamme tapahtuvaa muutosta. Ukrainan sodan (yli)korostamisen sijasta ei liene tarpeen vain vaihtaa ylikorostuksen kohdetta vaikkapa Gazan, Syyrian tai johonkin muuhun yksittäiseen sotaan; eläessämme ”kansallisesti toistuvien 9/11-kokemusten aikaa” lukuisat ”yli-ihmiskunnalliset” ”antroposeenin aikamme” luonnonympäristölliset riskit ja uhkat näyttäisivät jäävän toistuvasti vähemmälle yhteiselle huomiolle – valitettavasti vaarantaen lukuisien jo nykyisten, saati tulevien, sukupolvien edustajien edellytyksiä elämään, hyvästä elämästä puhumattakaan.

Juha Mäkinen

Kirjalöytöjä hyllystäni – U-veneissä Jäämerellä

U-veneissä Jäämerellä

Käännös Aleksi Lehtonen

Kustantaja Arvi A. Karisto

Hämeenlinna 1917

Sivuja 98

Helmikuun vallankumous vuonna 1917 poisti Suomesta lehdistösensuurin kertaheitolla. Käynnissä olleen maailmansodan tapahtumista oli aiemmin saanut julkaista ainoastaan sotasensuurin tarkastamaa ja keisarillista Venäjää myönteisessä valossa käsittelevää kirjallisuutta. Sensuurin poistaminen sai suomalaiset kustantamot julkaisemaan kilvan erityisesti saksalaisia sotakirjoja. Yksi suosittu sotakirjallisuuden alagenre oli jo tuolloin sukellusvenekirjallisuus. Olihan sukellusvene eli vedenalainen uusi ja pelätty merisodankäynnin ase. Saksalaiset sukellusveneet olivat toimineet menestyksekkäästi Itämerellä ja moni suomalainenkin höyrylaiva tai kuunari oli päätynyt näiden saaliiksi. Yksi eriskummallisimmista vanhoista suomenkielisistä sukellusvenekirjoista on nimettömän saksalaiskirjoittajan teos U­veneissä Jäämerellä. Kirjan tekee poikkeukselliseksi se, että se ilmestyi samanaikaisesti kahden eri kääntäjän ja suomalaiskustantamon niteenä. Syy lienee puhdas sattuma. Kustantaja Arvi A. Kariston teos on U­veneissä Jäämerellä ja oululaisen Pohjolan kustannusosakeyhtiön teos puolestaan U­veneitä Jäämeressä. Erilaisista käännösversioista huolimatta teosten alkuperäistarina on sama. Se kertoo saksalaisen 14. U-vene-eskaaderin sukellusveneen U-195:n ja sen sisaraluksen U-196:n saamasta tehtävästä siirtyä Nordkappin pohjoispuoliselle merialueelle ja edelleen Vienanmerelle estämään sotatarvikkeiden kuljettaminen Venäjältä ja Venäjälle. Venäjältä kuljetettavat sotatarvikkeet olivat lähinnä Britteinsaarille kuljetettavaa erilaista puutavaraa. Ja Venäjälle puolestaan virtasi pohjoisen merialueen kautta amerikkalaisia ampumatarvikkeita. Kirjaseen kootut tapahtumat sijoittuvat purjehduskauden 1916 loppuun. Saksalaisten sukellusvenesodan -

käynti oli vuonna 1916 ylivoimaista vastustajiin nähden. Vuosisadan alussa nopeasti kehittynyt sukellusvenease ei ollut saanut rinnalleen vielä kunnollista vasta-asetta. Sukellusveneentorjunta perustui lähinnä yrityksiin puskea pintakulussa oleva sukellusvene upoksiin, nopeiden hävittäjien tykistöön ja sukellusveneitä vaaniviin Q-laivoihin. Q-laivat olivat viattomiksi kauppa-aluksiksi naamioituja apuristeilijöitä, jotka paljastivat aseensa ja todellisen luonteensa vasta sukellusveneiden pysähdyttyä tarkastamaan kulkijaa. Sukellusvenesodankäynnissä oli lisäksi vielä ripaus ritarillisuutta, joka puuttui sodan loppuvaiheen rajoittamattomasta upotussodasta ja toisen maailmansodan saattuetaisteluista. Ainakin U­veneissä Jäämerellä -kirjan kertomuksissa sotatarvikkeita kuljettavat kauppa-alukset ensin pysäytettiin tarkastusta varten, miehistölle annettiin aikaa jättää laiva ja pelastusveneisiin siirretty miehistö hinattiin rannikon tuntumaan tai luovutettiin puolueettomien maiden kauppalaivoille. Sukellusvenetaktiikan näkökulmasta on huomattavaa, että yhtäkään kirjassa mainituista kauppa-alusten upotuksista ei tehty torpedoaseella, kuten toisessa

maailmansodassa. Upottamiseen käytettiin sukellusveneen kansitykkiä tai sukellusveneestä lähetetty kaappausmiehistö kävi polttamassa tai räjäyttämässä saaliiksi joutuneen aluksen. Yhdessä kertomuksessa pysäytetyn norjalaisaluksen miehistö käskettiin purkamaan lastina ollut 250 tonnia kapakalaa mereen, jonka jälkeen alus sai miehistöineen jatkaa matkaa. Saksalaisveneiden saaliita eivät olleet pelkästään sotatarvikkeita kuljettavat kauppalaivat, vaan sukellusveneet kävivät lisäksi Kuolan rannoilla Aleksandrovskissa eli nykyisessä Poljarnyissa tulittamassa tykeillään rantojen makasiineja ja lennätinasemaa.

Muista aikakauden sukellusvenekirjoista poikkeavaa on saksalaissukellusveneiden toiminta-alue kaukana pohjoisessa. Veneiden miehistöt saavat ihastella revontulia tähtikirkkaalla taivaalla ja tuntea kylmän kostean pohjoistuulen. Kansivahtien öljykankaiset vaatteet jäätyvät kantajiensa päälle ja tähystäjien hampaat kalisevat kylmästä yhteen niin, että leukoja särkee. Kirjoittajan mukaan kaikkien muiden merialueiden huonoimmat puolet yhdistyvät Jäämeren olosuhteissa.

U­veneissä Jäämerellä on vanhahtavasta kielestään huolimatta mainio kirjanen edelleen. Lyhyet tuokiokuvat saksalaisten sukellusveneiden kamppailusta kauppasodassa kuvaavat hyvin sitä millainen yhteys merisodalla on maasotaan. Yksi tai useampi pysäytetty ampumatarvikelasti Vienanmerellä saa venäläisten aseet vaikenemaan maarintamalla. Lisäksi teos antaa elävän kuvan palvelusta ensimmäisen sukupolven sukellusveneillä. Kuten suomentaja kirjan esipuheessa toteaa: ”Nyt suomennettu esitys antaa tuolta erikoiselta sodankäynnin alalta mukanaolleen kyhäämiä pikku kuvia, jotka sisältävät yhtä ja toista uutta meikäläisille lukijoille.”

Ville Vänskä

Kaapeloinnit, johtamisjärjestelmät ja sähkömekaaniset kokoonpanot ketterästi ja kustannustehokkaasti – rautaisella ammattitaidolla.

Nämä mouldatut liittimet ja monet muut räätälöidyt ratkaisut vaativien kumppaneiden haasteisiin löydät Milconista.

38. Merikadettikurssin valmistumisen

55-vuotisjuhla

Linnasta linnaan! Semmoisella teemalla kokoonnuimme huhtikuussa 2024 kansanomaisesti linnaksi mainittuun Kakolaan Turussa. Kakolanmäellä sijaitseva hotelli Kakola oli juhlamme keskuspaikka. Kakolanmäestä, sen olleesta, menneestä ja muutoksesta nykyiseen moninaiseen asuunsa, siitä saimme värikkään katsauksen juhlaillallisemme aluksi, kun kiinteistöneuvos Olli Ojala kertoi, miten valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö muunnettiin elävään nykykäyttöön mennyttä ja sen merkitystä kunnioittaen. Komea kulttuuriteko, näin me totesimme Kakolanmäen koettuamme. Reilun puolen vuosisadan mittaan olemme oppineet, että puolisomme ovat oleellinen osa kurssiamme. Luutnantteina emme vielä ymmärtäneet sitä, mikä nykyisissä arvoissamme, täysamiraalia myöten, on tyystin selvää, komentajallakin on komentajansa. Puolisomme ovat mukana kurssimme tapaamisissa yhtä tärkeinä kumppaneina, kuin kadettiveljetkin. Meitä oli 55 vuotta sitten Presidentinlinnassa Kekkosen käteltävinä 23 luutnanttia. Nyt rivivahvuutemme on

kuusitoista. Seitsemän meistä purjehtii elon takaisia aavoja, mutta heidän puolisonsa ovat mukanamme.

Ohjelmassa ennen illallista rouvat valtasivat Turun kaupungintalon, jossa vastassa olivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Maaskola ja protokollapäällikkö Mika Akkanen. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kaupungintalo valloitti rouvat. Parahin kiitos teille Mikat kumpaisellekin sekä valloitetuilta että meiltä valloitettujen puolisoilta. Me herrat taapersimme, bussilla tosin, komentaja Ossi Liimataisen johdolla Turun satamaan ja Auriga-taloon. Siellä meitä isännöi ja hienosti isännöikin Turun sataman talous- ja hallintojohtaja Kim Söderström. Ennen hänen monipuolista katsaustaan sataman toimintaan kommodori Mikko Laakkonen päivitti meidät Merivoimien nykytilaan ja Itämeren turvallisuusympäristön muutokseen. Päivitys oli tiivis, tiukka ja niin vaikuttava, että kontribuutiomme (Mikon sivistyssanasuosikki) oli enimmin kunnioittava kuuntelu. Kiitos Mikko, puhuit oivaa asiaa.

Auriga-talosta Ossi vei meidät kier-

toajelulle Pansioon, menneisyytemme maisemaan, joka paljolti on muuta kuin joskus silloin ennen. Muistojemme pulina uhkasi ylittää Ossin asiantuntevan opastuksen kuulumattomiin. Kiitos Ossi, hienosti paimensit ukkokööriämme.

Sitten olikin vuorossa aiemmin mainittu juhlaillallinen. Marskin menu nautittiin Kakolan juhlavassa kirkossa, joka taitaa olla Suomen ainoa kirkko täysin anniskeluoikeuksin. Illasta ei enempää, koska se on kurssimme ikiomaa: puhetta ja kuuntelua, kuvia ja keskusteluja, meistä läpi kymmenien vuosien kadettiajoista nykypäivään.

Tapaamisemme toisena päivänä tutustuimme Forum Marinumin näyttelyihin ja lounastimme museon ravintola Göranissa Sitten, kiinteiden kättelyjen ja hellien halausten lopetukseen haluttomissa viipyilyissä, erosimme toisistamme, taas kerran. Lämmin kiitos järjestelyistä Varpu Malkamäki, Mikael Miikkola ja Juhani Kaskeala. Ensi vuonna…?

Arto Vainio

Merikadetti 765

89. Kadettikurssin ja 72. Merikadettikurssin tapaaminen Santahaminassa

Erilaisten pandemioiden ja sotien sotkettua suunnitelmia kurssimme pääsi viimein määräaikaistapaamiseensa 10. helmikuuta 2024. Osa toki pohti etukäteen, että kannattaako näihin osallistua, koska kohtahan se on vuorossa 20-vuotistapaaminen. Osallistuneiden puolesta voidaan sanoa, että kyllä kannatti!

Tilaisuuteen pääsi paikalle noin 70 kurssilaista. Päivä alkoi Sankariaulassa seppeleen laskulla ja hiljaisella hetkellä kuolleiden veljien muistolle. Hiljentymisen jälkeen siirryimme pääauditorioon, jossa jokainen kertoi lyhyesti oman tari-

nansa ”miten tähän on päästy?” Tämän jälkeen pidetty virallinen kurssikokous oli lyhyt ja ytimekäs. Päätimme, että seuraavan tapahtuman järjestää ilmasotalinja ja paikkakuntana on Tampere.

Kurssilaisia on siirtynyt vuosien mittaan paljon pois sotaväen palveluksesta ja välillä tuntuikin, että olemme erilaisten poliisien ja Puolustusvoimien ulkopuolisten turvallisuusviranomaisten tapahtumassa. Kokonaisturvallisuuteen on ainakin meidän kurssin toimesta panostettu!

Runsas ja laadukas päivällinen nautittiin Juhlasalirakennuksessa, jonka jälkeen siirryimme joko saunan kautta tai

suoraan Kadettikellarille jatkamaan iltaa. Pitkän päivän päätteeksi osa tarmokkaimmista jatkoi tilaisuutta Kadettikouluaikaisten perinteiden mukaisesti erilaisiin Helsingin yökerhoihin asti. Uskon, että tälläkin kerralla aamun aurinko nauroi yön töille.

89. ja 72. kurssit kiittävät tilaisuuden järjestänyttä Rajalinjaa sekä Pasia, joka toimi äänitorvena kurssien suuntaan.

Petteri Viitanen Kadetti 9993

kenraaliksi

CONSTANTEM DECORAT HONOR

Ylennetty Puolustusvoimissa 1.4.2024 ja 4.6.2024 sekä Rajavartiolaitoksessa 21.3.2024.

Janne Alpertti JAAKKOLA 74.k 1.4.2024

kenraaliluutnantiksi

Kari Juhani NISULA

kenraalimajuriksi

Sami Heikki NURMI

prikaatikenraaliksi

Jami Olavi VIRTA 81.k 4.6.2024

everstiksi

Antti Juhani LAUTALA 84.k 4.6.2024

Ari Markus MÄÄTTÄ 80.k 4.6.2024

Kimmo Juhana NORDBERG 84.k 4.6.2024

Tomi Olavi PEKURINEN 82.k 4.6.2024

Mikko Olavi SARANTOLA 84.k 4.6.2024

Janne Mika Antero KURVINEN 82.k 21.3.2024

Jussi Tuomas NAPOLA 82.k 21.3.2024

Urpo Armas Kalevi RIISSANEN 79.k 21.3.2024

kommodoriksi

Janne Kalevi ILVONEN 63.mek 4.6.2024

Mika Kalervo SALIN 80.k 4.6.2024

everstiluutnantiksi

Antti Samuli AHTOLA 89.k 4.6.2024

Pasi Johannes JALKANEN 89.k 4.6.2024

Aarni Olavi JOURIO 77.k 4.6.2024

Arro Petri JÄNTTI 79.k 4.6.2024

Paavo Johannes KAIVONURMI 89.k 4.6.2024

Mikko Juhani KANKAISTO 91.k 4.6.2024

Heikki Ilmari KANKKIO 90.k 4.6.2024

Mika Tapio KINNARINEN 78.k 4.6.2024

Juha Petteri KOHONEN 89.k 4.6.2024

Tommi Joonas LAINE 87.k 4.6.2024

Timo Tapani LUUKKAINEN 89.k 4.6.2024

Eero Eemeli MANNISMÄKI 90.k 4.6.2024

Tapani Mikael PARVIO 90.k 4.6.2024

Otto Julius PEKKARINEN 89.k 4.6.2024

Lassi Juhani PIIRAINEN. 74.k. 4.6.2024

Joni Petri Juhani POUTA 82.k 4.6.2024

Janne Markus TAPIALA 77.k 4.6.2024

Simo Samuli TOIVONEN 82.k 4.6.2024

Jussi Petteri VIITANEN 89.k 4.6.2024

Janne Petteri VÄHÄTALO 81.k 4.6.2024

Heikki Tapani KAMMONEN 81.k 21.3.2024

Heikki Matias OJALA 90.k 21.3.2024

Krister Kenneth ROSENQVIST

komentajaksi

Eva Kristina BAUMGARTNER 72.mek 4.6.2024

Eero Sakari KORPI-TASSI 72.mek 4.6.2024

Jussi Bruno Johan RIIMUVUORI 82.k 4.6.2024

majuriksi

Sampo Ilmari AUNOLA

Henry Juhani FRÖBERG

Janne Henrik HAAPANEN 89.k 4.6.2024

Tony Mikael HIETANEN 88.k 4.6.2024

Jaakko Taito Juhani HÄRÖ 92.k 4.6.2024

Tommi Petteri IISKONMÄKI 84.k 4.6.2024

Jouni Johannes JESIÖJÄRVI

Juha Johannes JYRKKÄ

Mikko Markus KEMILÄINEN 77.k 4.6.2024

Ilkka Kalevi KUUSISTO

Toni Mikko Tapio LEIKAS

Rikupekka LEMBERG

Tommi Sakari LYYTIKÄINEN

Jukka Petteri MARTIKAINEN

Camilla Teija Maria MAUNU

Janne Kalevi MIETTINEN

Arttu Antero MUINONEN

Joni-Petri Mikael MÖRK

Juha Petteri MÄENPÄÄ

Ville Henrik Olavi NIKKINEN

Mika Henrik NORTUNEN

Mikko Tapani OLLILA

Anu Piritta POSTI

Simo Heikki Aleksi PUUMALAINEN

Andreas Johan QVIST

Jussi Samuli REGINA

Raimo Olavi RUOKONEN

4.6.2024

Mikko Olli Juhani SIVONEN 92.k 4.6.2024

Toni Jouni TUMMAVUORI

Sampo Eemeli VAINIO

Jussi Eerik Esanpoika ASIKAINEN

Ville Markus Juhani LUOMA 88.k 21.3.2024

Antti Juhani RAASSINA

insinöörimajuriksi

Mika Erik STÅHLBERG

komentajakapteeniksi

Markus Johan AALTO

Mikko Antero KOTILAINEN

Osku Juhani KÄLKÄJÄ

Jari Matias ROUVINEN 92.k 4.6.2024

Karoliina Anna-Lotta WICHMANN 92.k 4.6.2024

Mikko Tapio LEMINEN 75.mek 21.3.2024

Janne Markus MIKKOLA 72.mek 21.3.2024

Joni Fredrik Ludvig SJÖBERG 76.mek 21.3.2024

Mikko Juhani ÄÄRI 74.mek 21.3.2024

kapteeniksi

Juha Matti HÄMÄLÄINEN 88.k 4.6.2024

yliluutnantiksi

Jani Juhani ANTTILA 104.k 4.6.2024

Markus Valtteri ANTTILA 87.mek 4.6.2024

AJANKOHTAISTA

Valtteri Juho Feelix FINSKA 104.k 4.6.2024

Riku Erik HAANPÄÄ 104.k 4.6.2024

Jere Migael HEIKKINEN 104.k 4.6.2024

Risto Martti Einari HIRVIKALLIO 104.k 4.6.2024

Ilkka Juho Sakari IIVONEN 104.k 4.6.2024

Miika Juha Markus ISOLA 104.k 4.6.2024

Tuomas Juhani JALONEN 104.k 4.6.2024

Jori Lauri Verneri JUOMOJA 104.k 4.6.2024

Oliver Anton JURVANEN 104.k 4.6.2024

Kasper Eelis Oskari JUSSILA 104.k 4.6.2024

Eetu Johannes JÄRVI 104.k 4.6.2024

Pekka Oskari JÄÄSKÖ 104.k 4.6.2024

Onni Ilmari KAIHLAJÄRVI 104.k 4.6.2024

Peppiina Sarina KAJANNE 104.k 4.6.2024

Meri Marita Maria KARJALAINEN 104.k 4.6.2024

Sami Mikael KARJALAINEN 104.k 4.6.2024

Joni Kristian KENTALA 104.k 4.6.2024

Anni Eliisa KINNUNEN 104.k 4.6.2024

Joonas Saku Petteri KITUNEN 104.k 4.6.2024

Matti Antti Antero KNAPP 104.k 4.6.2024

Aleksi Lassi Ilari KOHTANEN 104.k 4.6.2024

Aleksi Kristian KONTKANEN 104.k 4.6.2024

Jalmari Antinpoika KORTESUO 104.k 4.6.2024

Matti Eemeli LAAKSO

Jani Risto Juhani LAINE

Janne Petteri LEPISTÖ

Juuso Valtteri MAKKONEN

Jere Matti Elias MANNBERG 104.k 4.6.2024

Jan Mikael Samuli MIETTINEN 104.k 4.6.2024

Amanda Sari Jasmin MOBERG 104.k 4.6.2024

Joonas Valtteri MOILANEN 104.k 4.6.2024

Joonas Mikael MÄKELÄ

Tuomas Olavi MÄKINEN 104.k 4.6.2024

Waltteri Eemil NIEMI 104.k 4.6.2024

Verneri Väinö NEVALAINEN

4.6.2024

Antton Emil NURMI 104.k 4.6.2024

Juuso Edward PELTTARI 104.k 4.6.2024

Patrick Onni Andreas PETERSEN

Niklas Joona Petteri PULLI

Jere Aleksi Juhani PURHONEN

Otto Olavi PÄIJÄNEN

Joel Konsta Paavali ROSSINEN

Paavo Antero RINTALA

Eero Paavo Juhani SAUKKONEN

Aleksi Tapio SAVINAINEN

Miikka Ilari SUNI

4.6.2024 Markus Aleksi SUONTO

Jaan-livar Tuomonpoika TARVAINEN

Victor Karl-Gunnar THOMANDER

Tuomas Heikki Yrjänä

Toni Matti Petteri TIENHAARA 103.k 21.3.2024

Jussi Pekka Sakari VIKKULA 98.k 21.3.2024

Aku-Kalle Kasperi MÄKINEN 86.mek 21.3.2024

Hautakivitunnus kadettiupseerin haudalle

Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiö on valmistuttanut hautakivitunnuksen kiinnitettäväksi kadettiupseerin hautakiveen. Reliefinomaisesti toteutettu merkki on 60 mm korkea, 45 mm leveä ja sen kokonaisvahvuus on noin 7 mm. Tunnus kiinnitetään hautakiveen piilokiinnityksenä kahden mukana olevan tapin avulla.

Hautakivitunnuksen hinta on 64 euroa + postimaksu 6 euroa. Kiinnitys hautakiveen maksaa merkin myyjäyrityksessä

Helsingissä 15 euroa. Merkin kiinnityksessä voi olla yritys- ja paikkakuntakohtaisia eroja.

Hautakivitunnuksen voi tilata Hautaustoimisto Autio Oy:stä, osoite Runeberginkatu 42, 00260 Helsinki, puhelin 09 448 346, fax 09 449 841 ja sähköposti info(at)hautaustoimistoautio.fi. Tunnuksia myydään vain kadettiupseerin hautakiveen kiinnitettäväksi. Hautaustoimisto tarkistaa osto-oikeuden tarvittaessa Kadettikunnasta.

Kadettikunnan merkki kuolinilmoituksiin

Helsingin Sanomat on Kadettikunnan esityksestä ottanut Kadettikunnan jäsenmerkin (upseerin tutkinnon merkki) niiden merkkien joukkoon, joita on mahdollisuus liittää kuolinilmoitukseen.

Merkin käyttö edellyttää upseerin tutkinnon suorittamista.

Merkin saa Helsingin Sanomien toimituksesta ja se on ladattavissa Kadettikunnan verkkosivuilla kohdassa jäsenistölle.

antaa Kadettikunta ry:n jäsenille

antaa Kadettikunta ry:n jäsenille oikeudellista neuvontaa perhe- ja perintöoikeuden sekä riita-asioiden alalta. Ensimmäinen puhelinneuvonta on maksuton.

oikeudellista neuvontaa perhe- ja perintöoikeuden alalta sekä avustaa perintöoikeuteen liittyvässä verosuunnittelussa. Maksutonta puhelinneuvontaa voi saada enimmillään tunnin ajan.

Puh. 02 251 1004 toimisto@asianajotoimistolindell.fi

Puhelin 02 251 1004, www.asianajotoimistolindell.fi Olli-Pekka Lindell, asianajaja, varatuomari Elisa Nordling, asianajaja, varatuomari, sposti: elisa.nordling@asianajotoimistolindell.fi

www.asianajotoimistolindell.fi

Neuvontapalvelu perustuu Kadettikunta ry:n ja Asianajotoimisto Lindell Oy:n sopimukseen.

Neuvontapalvelu perustuu Kadettikunnan perustaman Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön ja asianajotoimiston väliseen sopimukseen.

Testamenttilahjoitus

Kadettikunnan maanpuolustusaatteellista työtä tai Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön sosiaalista tukitoimintaa voi tukea testamenttilahjoituksilla.

Yleishyödyllisen yhteisön, kuten Kadettikunnan, ei tarvitse maksaa testamenttilahjoituksesta perintöveroa. Asianajotoimisto Lindell Oy avustaa testamenttilahjoituksen laatimisessa.

Penttilä

IN MEMORIAM

Pekka Tapani

Everstiluutnantti

s. 15.7.1962

k. 7.7.2023

Kad.nro 7012

69. Kurssi

Isosomppi

Eero Asser

Komentajakapteeni

s. 1.10.1941

k. 9.11.2023

Kad.nro 728me

37. Merikadettikurssi

Konsala

Tomi Matti

Komentajakapteeni

s. 29.11.1957

k. 17.1.2024

Kad.nro 912me

51. Merikadettikurssi

Tervahartiala

Markku Sakari

Komentaja

s. 23.2.1955

k. 17.2.2024

Kad.nro 878me

47. Merikadettikurssi

von Fieandt

Otto Juhani

Everstiluutnantti

s. 23.7.1941

k. 6.3.2024

Kad.nro 4443

49. Kurssi

Lareva

Pentti Juhani

Everstiluutnantti

s. 3.10.1934

k. 6.3.2024

Kad.nro 3602

41. Kurssi

Ruutu

Kaarle Ylermi

Eversti

s. 29.8.1945

k. 11.3.2024

Kad.nro 5213

52. Kurssi

Alajärvi

Matti Pauli

Majuri

s. 23.6.1940

k. 11.3.2024

Kad.nro 4664

50. Kurssi

Miss Antero

Everstiluutnantti

s. 26.11.1931

k. 17.3.2024

Kad.nro 3455

39. Kurssi

Myllyaho

Jouko Erkki

Everstiluutnantti

s. 1.9.1939

k. 25.3.2024

Kad.nro 4059

46. Kurssi

Miettinen

Pentti Juhani

Komentaja

s. 8.6.1960

k. 3.4.2024

Kad.nro 6869

68. Kurssi

Viitanen

Martti

Everstiluutnantti

s. 26.5.1939

k. 10.4.2024

Kad.nro 4856

50. Kurssi

Kuusi

Matti Juhani

Majuri

s. 29.1.1942

k. 4.5.2024

Kad.nro 4732

50. Kurssi

Korpela

Jarmo Tapani

Everstiluutnantti

s. 29.3.1970

k. 9.5.2024

Kad.nro 8103

77. Kurssi

Larimaa

Pentti Allan Armas

Majuri

s. 1.6.1941

k. 10.5.2024

Kad.nro 4524

51. Kurssi

Bruun

Martti Oliver

Everstiluutnantti

s. 27.8.1936

k. 12.5.2024

Kad.nro 3785

44. Kurssi

Honkanen

Taisto Aatami

Majuri

s. 23.12.1939

k. 13.5.2024

Kad.nro 4899

51. Kurssi

Kinnari

Matti Elias

Everstiluutnantti

s. 22.1.1934

k. 27.5.2024

Kad.nro 3589

41. Kurssi

Patria 6x6 – Liikkuvuutta ja suojaa

Patrian tulevaisuuden haasteisiin vastaavat ajoneuvot sekä puolustus- ja asejärjestelmät antavat asiakkaillemme mahdollisuuden suoriutua kriittisissä operaatioissa täysin uudella tasolla. Patria tarjoaa erinomaisia ratkaisuja, joilla operatiivisia valmiuksia voidaan parantaa kaikissa olosuhteissa. Luotettava suorituskyky yhdistettynä ainutlaatuiseen huoltovarmuuteen tekee meistä kumppanin, johon on helppo luottaa.

Patria 6x6 -ajoneuvo on huippuluokan tuote, jossa yhdistyvät erinomainen maastoliikkuvuus ja helppokäyttöisyys. Pitkä elinkaari ja tehokas ylläpidettävyys tekevät siitä erittäin kustannustehokkaan. Se sopeutuu useisiin tehtäviin ja on erittäin muuntautumiskykyinen tulevaisuuden tarpeisiin. Patria 6x6 -ajoneuvossa yhdistyvät kaikki Patria XA- ja AMV-ajoneuvojen testatut ominaisuudet. Se on yksinkertaistettu, luotettava ja suunniteltu vastaamaan asiakkaiden korkeimpia vaatimuksia.

Protected mobility and defence systems