Uuden opiskelijan opas, Informaatioteknologian tiedekunta (Jyväskylän yliopisto)

Page 1

JYU. Since 1863.

JYU. IT’S ABOUT IT.

UUDEN IT-OPISKELIJAN OPAS LUKUVUOSI 2020-2021 1


Tervetuloa Jyväskylän yliopistoon!

Onneksi olkoon! Sinut on valittu opis­ke­ lemaan Jyväskylän yliopiston informaa­ tioteknologian tiedekuntaan. Olemme laatineet Sinulle tämän uuden opiskeli­ jan oppaan, jonka avulla voit alkaa val­ mistautua tuleviin opintoihisi jo hyvissä ajoin. Tämä opas ei kuitenkaan ole täy­ dellinen käsikirja opiskeluun. Siksi on erittäin tärkeää, että osallistut uusien opiskelijoiden nimenhuutoon. Nimen­ huutopäivänä käymme yhdessä läpi kes­ keisimmät opiskeluun liittyvät asiat ja tutustumme toisiimme. Informaatioteknologiaa on kaikkial­ la. Meiltä valmistuneet työskentelevät useilla eri aloilla monenlaisissa tehtävis­ sä. Opiskelemalla IT-alaa koko maailma on avoinna! Jyväskylän yliopisto on yksi maamme suurimmista yliopistoista, jonka kuudes­ sa tiedekunnassa voit opiskella noin sa­ taa oppiainetta. Yliopistossamme voitkin rakentaa tutkinnostasi juuri omanlaisesi. Mikset siis lähtisi rohkeasti tutkimus­ matkalle myös muihin tiedekuntiimme ja valitsisi tutkintosi osaksi esimerkiksi psykologian, kielten, viestinnän tai vaik­ kapa sosiologian opintoja? Jyväskylä on todellinen opiskelijan kaupunki. Vilkas opiskelijaelämä näkyy niin katukuvassa kuin opiskelijatapahtu­ mien määrässäkin. Opiskelijan arkea voit piristää vaikka lautailemalla Laajavuoren rinteillä tai lenkkeilemässä Jyväsjärven Rantaraitilla. Jyväskylän kesä, Jyrock,

Yläkaupungin yö ja monet muut kult­ tuuritapahtumat tuovat kaupunkiin eloa ympäri vuoden. Tervetuloa opiskelijaksemme! Edes­ sä olevat opintosi tarjoavat Sinulle uu­ sia tietoja, taitoja ja kokemuksia. Ota opiskeluajasta kaikki irti ja muista, että me yliopistolaiset olemme täällä teitä opiskelijoita varten. Jos jokin asia siis jää epäselväksi ja ihmetyttää, älä epäröi ky­ syä!

Tästä se alkaa! Tervetuloa!

2


TERVETULOA OPISKELIJAKSEMME! 3


DEKAANIN TERVEHDYS 4


Dekaanin tervehdys

Tervetuloa yliopistoyhteisöön!

asiantuntijoille, data-analyytikoille kuin ihmisten ja teknologian väliseen vuoro­ vaikutukseen erikoistuneille kog­ni­tio­ tieteilijöillekin. Tietojärjestelmätieteen maisteriohjelma on alansa suurimpia Euroopassa, ja tekoälyyn voi suuntau­ tua laskennallisten tieteiden puolella. Tiedekunnassamme on myös kaksi kansainvälistä maisteriohjelmaa, jotka tarjoavat loistavat mahdollisuudet koti­ kansainvälistymiseen. Koulutustarjon­ tamme on selvästi alan ajanmukaisin­ ta. Omaa tulevaisuuttasi voit rakentaa myös yhdistämällä opintoihisi muiden tieteenalojen tarjontaa tai suuntautu­ malla yrittäjyyteen. Kysyttävää varmasti tulee paljon, varsinkin näin alussa. Ole rohkea täällä on tapana kysyä ja vastata kun kysytään. Autamme sinua rakentamaan oman polkusi.

Yliopistoon tullessasi moni tuttu asia muut­tuu: uutta opittavaa on paljon, ys­ täväpiiri laajenee ja myös asuinpaikka saattaa vaihtua. Moni teistä on miettinyt pitkään eri aloja ennen valintaa. Voit olla rauhallisin mielin: olet tehnyt hyvän va­ linnan, ja Sinulla onkin hyvä pohja pon­ nistaa tulevaisuuteesi globaalisti lokaa­ lissa sivistysyliopistossamme - ja kaikki muutkin asiat kyllä selviävät. Opiskelijakaupunkina Jyväskylä on loistava. Täällä on 40 000 opiskelijaa so­ pivankokoisessa kaupungissa, jossa on erinomaiset liikuntamahdollisuudet ja polkupyörällä pääsee kaikkialle. Monialainen Jyväskylän yliopisto kuuluu tutkitusti maamme parhaim­ mistoon. IT-tiedekunta on alansa suu­ rin Suomessa - jo parina viime vuonna meiltä on valmistunut toiseksi eniten IT-alan kandidaatin tutkintoja. Opiske­ lujen jälkeen työpaikan saaminen alalla on helppoa: kysyntää riittää niin ohjel­ mistokehittäjille, kyberturvallisuuden

Pasi Tyrväinen professori, dekaani informaatioteknologian tiedekunta

5


Jyväskylän yliopisto vuonna 2019 / Tiedekuntia Kuusi. Lisäksi neljä erillislaitosta. / Henkilöstöä Yhteensä 2600 joista 1600 tutkijaa ja opettajaa. / Opiskelijoita Yhteensä 14700. Ulkomaalaisia noin 600.

YKSI YLIOPISTO. MONTA MAAILMAA. 6


Osaksi sukupolvien ketjua

Jyväskylän yliopisto on saanut alkunsa Uno Cygnaeuksen kaupunkiin vuonna 1863 perustamasta Suomen ensimmäi­ sestä suomenkielisestä opettajankoulu­ tusseminaarista. Sisäoppilaitosmainen seminaari, jos­ sa oli sekä mies- että naisosasto, oli aika­ naan uskalias ajatus. Pedagogiset oppiai­ neet olivat opetuksessa etusijalla, mutta myös työkasvatusta ja liikuntaa pidettiin arvossa. Seminaarin panos suomalaisen kult­ tuurin kehitykselle oli huomattava. Mo­ nista seminaarin oppilaista tuli kulttuu­ rin merkkihenkilöitä; Jyväskylässä ovat opiskelleet mm. Minna Canth, Johannes Linnankoski ja J. H. Erkko. Seminaarin myötä naiset saivat ensimmäisen kerran mahdollisuuden korkeampaan koulutuk­ seen. Vuonna 1934 seminaari muuttui Kas­ vatusopilliseksi korkeakouluksi. Laitos oli ylioppilaista kahdessa vuodessa kan­ sakoulunopettajia valmistava korkea­ koulu. Akateemisten tutkintojen suorit­ taminen tuli mahdolliseksi 1940-luvulla. Ensimmäinen väitöstilaisuus järjestettiin vuonna 1949. Korkeakoulu laajeni huomattavasti vuonna 1958. Filosofisen tiedekunnan ja humanististen tieteiden professuurien perustaminen suuntasi korkeakoulun ke­ hityksen kohti yliopistoa. Jyväskylän yliopisto aloitti toimin­ tansa heinäkuussa 1966. Informaatio­ teknologian alan koulutus Jyväskylän yliopistossa alkoi vuonna 1967 toisena Suomessa, kun tietojenkäsittelyopista tuli yksi yliopistomme oppiaineista. Vuosien mittaan yliopistostamme on kehittynyt ihmistieteisiin ja luonnontie­ teisiin keskittyvä monialainen tiedeyli­ opisto ja koulutuksen asiantuntija, jossa työskentelee noin 2600 yliopistolaista ja opiskelee noin 14 700 opiskelijaa.

Jyväskylän yliopisto on Suomen val­ takunnallisin yliopisto - opiskelijamme hakeutuvat meille tasaisesti kaikkial­ ta Manner-Suomesta. Olemme myös kansainvälinen yliopisto: yliopistolaiset edustavat yli 100 kansallisuutta. Yliopiston tehtävänä on edistää va­ paata tutkimusta sekä tieteellistä ja tai­ teellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvat­ taa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Koulutamme akatee­ misia asiantuntijoita, jotka muuttavat maailmaa uutta tietoa tuottamalla ja so­ veltamalla tieteelliseen ajatteluun perus­ tuvalla kriittisyydellä. Jyväskylän yliopisto ja sen edeltäjät ovat yli 150-vuotisen historiansa aika­ na muuttaneet merkittävästi Suomea ja maailmaa. Uutena opiskelijana Sinusta­ kin tulee osa sukupolvien ketjua, joka on saanut sivistyksensä perinteikkäässä, mutta alati uudistuvassa yliopistossam­ me. Tervetuloa tulevaisuuden palveluk­ seen! Vuonna 1863 perustettu Jyväskylän seminaari oli suomenkielisen koulutuksen edelläkävijä, joka mahdollisti opiskelun kaikille - niin miehille kuin naisillekin. Seminaarin seuraaja Jyväskylän yliopisto on avoin kansainvälinen ja monikulttuurinen oppimisen ja tutkimuksen suunnannäyttäjä. Ymmärrämme mennyttä ja nykyisyyttä sekä luomme tulevaisuutta lähes 18000 yliopistolaisen yhteisössä. Kysymme ja kyseenalaistamme - emme usko itsestäänselvyyksiin. Teemme työtä niin Suomen kuin koko maailmankin parhaaksi.

7


Informaatioteknologian tiedekunta - alallaan maamme ensimmäinen ja suurin

Jyväskylän yliopiston informaatiotekno­ logian tiedekunta on alallaan Suomen ensimmäinen ja suurin. Koulutamme osaavia informaatioteknologian asian­ tuntijoita kauppatieteellisellä ja luon­ nontieteellisellä alalla.

ta ikkunoista Jyväsjärven maisemaa. Mattilanniemen kampusalueeseen kuuluvat myös punatiiliset MaA- ja MaD-rakennukset (kuvassa keskellä ylin rakennusryhmä). Muut kampusalueet ovat vain kivenheiton päässä. Jyväsjär­ ven toisella puolella (kuvassa vasem­ massa laidassa) siintävät Ylistönrinteen valkoiset rakennukset, joissa sijaitsevat mm. yliopistomme hiukkaskiihdyttimet. Kolmas pääkampus on perinteikäs, Al­ var Aallon arkkitehtuurista kuuluisa Se­ minaarinmäki (ei näy kuvassa, sijaitsee Mattilanniemen oikealla puolella). Semi­ naarinmäellä sijaitsevat mm. yliopiston päärakennus ja kirjasto. Mattilanniemen ja Seminaarinmäen välissä kohoaa yli­ opistomme uusin rakennus, Ruusupuis­ to.

Agora ja yliopiston kampukset Informaatioteknlogian tiedekunta sijait­ see Mattilanniemen kampuksella Ago­ ra-rakennuksessa (kuvassa keskimmäi­ nen rakennus). Agorassa järjestetään lähes kaikki tiedekunnan opetus. Kes­ kustasta on matkaa Agoraan alle kaksi kilometriä, ja matka taittuu helposti kä­ vellen tai pyöräillen esimerkiksi Jyväs­ järven rannan Rantaraittia pitkin. Mat­ tilanniemeen kulkee myös kaksi bussia eli jyväskyläläisittäin ”Linkkiä”, linjojen numerot ovat 5 ja 20. Agoran pihassa voit pysäköidä autosi niille paikoille, joi­ ta ei ole merkitty varatuiksi. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että varsinkin lukukausien aikana pysäköintipaikoista on pulaa. Agoran viidennessä kerroksessa on opiskelijatila, jossa voit vaikka lukea tenttiin tai tehdä harjoitustehtäviä. Li­ säksi Agoran käytävillä on paljon työs­ kentelypisteitä esimerkiksi ryhmätöiden tekoa varten. Myös tiedekuntamme ai­ nejärjestöjen toimistot sijaitsevat Ago­ rassa. Ravintola Piatossa voit nauttia lounasta tai käydä kahvilla ihaillen samalla suuris­

/ Osoite Agoran katuosoite: Mattilanniemi 2. / Kartta Jyväskylän kartta verkossa: kartta.jkl.fi / Joukkoliikenne Aikataulut: linkki.jyvaskyla.fi

8


MEIDÄN TIEDEKUNTAMME. IT-TIEDEKUNTA. 9


Jyväskylä on yksi Suomen suurimmista kaupungeista, ja täällä on helppo viihtyä. Olemme nuorekas opiskelijoiden kau­ punki: kaupungissa on paljon erilaisia oppilaitoksia ja joka neljäs vastaantulija kaupunkimme kaduilla on opiskelija. Kun Jyväskylä vielä on suomenkielisen ope­ tuksen syntysija, on sitä jo pitkään kut­ suttu Suomen Ateenaksi. Jyväskylässä tekeminen ei lopu kes­ ken. Suomen parhaat liikuntamahdolli­ suudet ja erilaiset kulttuuriaktiviteetit pitävät mielen ja kropan jatkuvassa liik­ keessä. Jyväskylä on myös tapahtumien kaupunki: parhaiten tunnetaan jokavuo­ tinen MM-ralli, mutta myös muita tapah­ tumia on paljon läpi vuoden. Vilkas ja vuorovaikutteinen kaupun­ kiyhteisö on muutenkin täynnä elämää. Uutta ja kiinnostavaa tapahtuu koko ajan kaikkialla ja yhdessä tekemisen meininki on käsin kosketeltavissa. Urbaani kau­ punkikulttuuri yhdistettynä järviluon­ toon tekee Jyväskylästä ainutlaatuisen paikan asua, opiskella ja työskennellä. Kompaktissa kaupungissamme kaikki on lähellä. Keskustasta on alle kilometrin matka yliopistolle ja opiskelija-asunnot sijaitsevat pyöräilyetäisyydellä kampuk­ silta. Jyväskylä on kannustava kasvualus­ ta uusille ideoille. Yliopistomme on tärkeä talouden kasvun veturi ja vah­ vasti mukana alueen kärkialojen ke­ hittämisessä. Informaatioteknologia ja kyberturvallisuus, liikunta ja hyvinvointi, biotalous, koulutusosaaminen ja -vienti ovat päivänpolttavia aloja, joissa kau­ pungin, yritysten ja oppilaitosten yhteis­ työllä saavutetaan suuria. Monipuolinen koulutustarjontamme takaa, että osaa­ vaa työvoimaa näille aloille löytyy nyt ja tulevaisuudessa. Jyväskylään on helppo tulla niin au­ tolla, bussilla, junalla kuin lentäenkin.

10


JYVÄSKYLÄ. SUOMEN ATEENA JA LIIKUNTAPÄÄKAUPUNKI.

11


Mitä Sinun tulee tietää ja tehdä? Ennen opintojen aloittamista

Tilaa käyttäjätunnus

Olet jo ilmoittautunut läsnäolevaksi Oi­ li-palvelussa. Huomaathan, että myös seuraavina lukuvuosina sinun on ilmoit­ tauduttava joka lukuvuosi joko läsnä- tai poissaolevaksi. Vain läsnäoleva opiskelija voi suorittaa opintojaksoja ja valmistua. Poissaoleva opiskelija ei saa opiskelijae­ tuja, mutta hän on kuitenkin yliopistossa kirjoilla. Huomaathan, että poissaolevak­ si ilmoittautumista on rajoitettu ensim­ mäisenä lukuvuonna.

Yliopiston digipalvelut tarjoaa opiske­ lijoille erilaisia tietotekniikkapalveluita, kuten sähköpostin, kotihakemistotilaa ja tietokoneluokat. Käyttääksesi näitä palveluita sinun tulee ensin aktivoida käyttäjätunnuksesi. Aktivointi kannattaa suorittaa ennen opintojen alkamista. Voit aktivoida käyttäjätunnuksen ja sähköpostiosoitteen Internetin kautta verkkopankkitunnuksillasi sen jälkeen, kun ilmoittautumisesi yliopistoon on kunnossa. Aktivointia ei tarvitse tehdä, jos sinulla jo on yliopiston käyttäjätun­ nukset. Jos et voi tehdä tunnusten ak­ tivointia netissä, saat tunnuksen ensim­ mäisen viikon aikana joko tutoriltasi tai digipalveluiden palvelupisteestä. Yliopiston tärkeät tiedotteet ja vies­ tit tulevat aktivoimaasi Isa-sähköpos­ tiin, joten muista seurata sitä aktiivisesti opintojesi aikana. Ohjeita osoitteessa r.jyu.fi/zDD.

Opintojen alkaessa IT-tiedekuntaan saapuvien uusien opiskelijoiden ensimmäinen ko­ koontuminen, ”nimen­huuto”, jär­ jestään maanantaina 24.8.2020 Mattilanniemessä, Agorassa. Tarkis­ tathan oman nimenhuutosi aikataulun. Kokemuksesta tiedämme, että osal­ listuminen perehdytys- ja infotilaisuuk­ siin on tärkeää opintojen sujuvan käyn­ nistymisen varmistamiseksi. Erityisen tärkeää on, että osallistut niin nimen­ huutoon kuin muuhunkin ohjelmaan nimenhuutopäivänä. Huolehdi siis siitä, että pääset Jyväskylään nimenhuutopäi­ vänä.

Kysyttävää? / Tiedekunnan palvelukeskus it-studyaffairs@jyu.fi 040 805 3088

Todistusten esittäminen

IT-ongelmia?

Jos olet aloittamassa maisteriopintoja, varaudu näyttämään todistus ja opin­ torekiserioteet siitä tutkinnosta, jonka perusteella Sinut on hyväksytty opiske­ lemaan.

/ Digipalveluiden yhteystiedot 014 260 3600 HelpJYU-palveluportaali jyu.fi/digipalvelut

12


UUDEN OPISKELIJAN TO DO 13


ETUJA OPISKELIJAKORTILLA 14


Hanki opiskelijakortti

JYY, on opiskelijoiden oma etu- ja pal­ velujärjestö. JYY on jäsenenä Suomen ylioppilaskuntien liitossa (SYL), joka edustaa Suomen yliopisto-opiskeli­ joita valtakunnallisesti. JYY:n tärkein tehtävä on ajaa opiskelijoiden etuja sekä yliopistolla että sen ulkopuolel­ la. Opiskelijat voivat osallistua JYY:n kautta yhteiskunnalliseen toimintaan, kulttuuritoimintaan tai rentoon yhdessä­ oloon muuten vain. JYY tarjoaa monipuolista toimintaa eri valiokunnissa. Kaikki opiskelijat ovat erittäin tervetulleita mukaan toimintaan. Lisätietoa JYY:stä saat osoitteesta jyy.fi sekä kaikille opiskelijoille jaettavasta ka­ lenterista. JYY:n jäseniä ovat kaikki Jyväskylän yliopistossa alempaa tai ylempää korkea­ koulututkintoa suorittavat opiskelijat. Yliopistolain mukaan ylioppilaskunnalla on oikeus periä jäseniltään jäsenmaksu. Jokaisen läsnäolevan opiskelijan on siis maksettava ylioppilaskunnan jäsenmak­ su. Jäsenmaksu sisältää Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n tervey­ denhoitomaksun. Jäsenmaksua ei tarvit­ se maksaa niiltä lukukausilta, joina olet ilmoittautunut poissaolevaksi. Lisätietoja ylioppilaskunnasta ja sen jäseneduista on osoitteessa jyy.fi.

Sinut rekisteröidään opiskelijaksi opis­ kelijarekisteriin ennen opintojesi alkua. Saat Opintopolussa tai ilmoittautumis­ järjestelmä Oilissa antamaasi sähköpos­ tiosoitteeseen opiskelijakortin tilaus­ ohjeet. Mikäli et saa tätä sähköpostia, otathan yhteyttä osoitteeseen opiskeli­ japalvelut@jyu.fi. Opiskelijakortti toimii virallisena kei­ nona todistaa opiskelijaetuoikeutesi. Opiskelijakortin kehittäjänä toimii yritys nimeltä Frank, joka kehittää ja ylläpitää opiskelijoille tarkoitettua verkossa toimi­ vaa etupalvelua. Katso lisätietoja osoit­ teesta frank.fi. Opiskelijana olet oikeutettu mo­ niin opiskelija-alennuksiin ja -etuihin, kuten VR:n ja Matkahuollon alennuk­ siin, opiskelijahintaiseen ruokailuun ja ylioppilaskunnan jäsenetuihin. Lisäksi saat alennuksia useista Jyväskylän liik­ keistä, urheilutapahtumista ja teatteris­ ta. Opiskelijakorttia odotellessa saat opiskelijahintaiset ateriat kampuksien opiskelijaravintoloissa näyttämällä kui­ tin maksetusta JYY:n jäsenmaksusta. Voit myös noutaa opiskelijatodistuksen tiedekunnan palvelukeskuksesta tai tut­ kinto-ohjelmasi opintoasioita hoitavalta koulutussuunnittelijalta. Jos et ole vielä saanut opiskelija­ korttiasi, voit hankkia VR:n ja Matka­ huollon yhteisen maksuttoman opiske­ lijakortin. Lisätietoja VR:n verkkosivuilla www.vr.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Aloittaessasi opiskelun Jyväskylän yli­ opistossa sinustakin tulee Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan jäsen. Jy­ väskylän yliopiston ylioppilaskunta,

15


Hanki asunto

Hae tukea opintoihisi

Jos aiot muuttaa Jyväskylään, asunnon hankkiminen kannattaa aloittaa heti, sil­ lä Jyväskylän asuntomarkkinat ovat syk­ syisin kuumimmillaan tuhansien uusien opiskelijoiden etsiessä itselleen kattoa päänsä päälle. Opiskelija-asuntoja tarjoavat Korte­ pohjan ylioppilaskylä ja Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö (KOAS). Ylioppilaskylä sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Seminaarinmäen kam­ pukselta. Ylioppilaskylässä on soluasun­ toja, yksiöitä ja perheasuntoja. KOASilla on kerrostaloja eri puolilla Jyväskylää. Tarjolla on soluasuntoja, yk­ siöitä ja perheasuntoja. Jyväskylästä löytyy myös lukuisia asuntoja vapailta markkinoilta. Niitä voit etsiä esimerkiksi ylioppilaskunnan asuntopalstalta www.jyy.fi/asunnot tai kaupungin vuokran- ja kiinteistönvä­ litysyrityksistä. Jyväskylän kaupungin Asuminen-sivut ovat verkossa osoittees­ sa www.jyvaskyla.fi/asuminen/asunnot.

Opintotuen tarkoitus on turvata toi­ meentulosi opiskelun aikana. Opinto­ tukeen kuuluvat opintoraha ja opin­ tolainan valtiontakaus. Opintotuen myöntämisesta ja maksamisesta vastaa KELA. Lisätietoja opintotuesta on ver­ kossa osoitteessa http://www.kela.fi/ opintotuki. KELAn opintotuen maksaminen edellyttää päätoimista opiskelua. Opin­ tojen edistymistä seurataan lukuvuosit­ tain. Opiskelijan tulot vaikuttavat siihen, kuinka monelta kuukaudelta tukea voi nostaa. Tulovalvonta tehdään kalente­ rivuosittain jälkikäteen. Jos teet töitä opiskelun ohella tai sinulla on pääoma­ tuloja, ota selvää tulorajoista! Vuokral­ la asuva voi myös hakea KELAn yleistä asumistukea. Jos olet ollut työelämässä yhteensä vähintään kahdeksan vuotta ja nykyisen työnantajan palveluksessa tai päätoimi­ sena yrittäjänä vähintään vuoden, voit olla oikeutettu aikuiskoulutustukeen. Aikuiskoulutustuen myöntämisesta vas­ taa koulutusrahasto. Lisätietoja aikuis­ koulutustuesta saat verkosta osoitteesta www.koulutusrahasto.fi.

Muuttoilmoitus ja osoitteenmuutos Muista tehdä muuttoilmoitus hyvissä ajoin! Uudet osoitetietosi päivittyvät sa­ malla ilmoituksella sekä postiin että val­ takunnalliseen väestötietojärjestelmään. Väestötietojärjestelmästä ne välitetään automaattisesti viranomaisille ja useille muille tahoille. Osoitteenmuutos yliopistolle teh­ dään verkossa. Lisätietoa: r.jyu.fi/Bs5

16


17


OPISKELU YLIOPISTOSSA 18


Akateemista vapautta ja vastuuta Yliopistossa et ole koulussa vaan olet osa tieteen tekijöiden joukkoa – tiede­ yhteisöä. Tiedeyhteisön nuorempana jä­ senenä et ole pelkkä tiedonsyötön koh­ de vaan tietoa aktiivisesti oppiva, luova ja uusintava tekijä - nuorempi tutkija. Opintojen alkuvaiheessa tutustut akateemiseen maailmaan, tieteeseen, tiedeyhteisöön ja ennen kaikkea opis­ keluun ja siinä tarvittaviin valmiuksiin yliopistossa. Opiskelu yliopistossa on koulumaa­ ilmaa itsenäisempää. Opiskelijan tulee itse asettaa tavoitteet opiskelulleen. Opintojen alussa laadit itsellesi henkilö­ kohtaisen opintosuunnitelman eli HOP­ Sin. Sen avulla rakennat polun omaan itse määrittelemääsi asiantuntijuuteen. Yliopisto tarjoaa uusimpaan tieteel­ liseen tietoon perustuvaa opetusta ja opiskelumahdollisuuksia, mutta kukaan ei voi opiskella sinun puolestasi. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että vaikka yliopistossa ei useinkaan tule varsinaisia kotitehtäviä, opiskeltuja asioita on kerrattava itsenäisesti, ja kon­ taktiopetus muodostaa vain osan kunkin opintojakson työmäärästä. Opiskelijan tuleekin ottaa vastuu omasta oppimises­ taan.

me kuitenkin, että osoitat arvostavasi opettajiemme ja tutkijoidemme työtä osallistumalla aktiivisesti opetukseen ja antamalla siitä asiallista palautetta. Akateemiseen vapauteen liittyy myös akateeminen vastuu. Se tarkoit­ taa, että Sinulla on velvollisuus opiskella aktiivisesti ja ottaa vastuu omasta op­ pimisestasi ja opintojesi etenemisestä. Akateemiseen vastuuseen kuuluu myös rehellisyys ja se, että annat niin itsellesi kuin opiskelukavereillesikin mahdolli­ suuden hyvään oppimiseen ja opiskelu­ ympäristöön. Akateemiseen vastuuseen kuuluu myös asiallinen käyttäytyminen kaikkia yliopistoyhteisössä toimivia kohtaan. Esimerkiksi opetus- ja ohjaushenkilöstöä lähestyttäessä on hyvä ottaa huomioon henkilöstön mahdolliset vastaanottoajat sekä muistaa asiallinen kielenkäyttö. Yliopistossa valvontaa ja kontrollia on selvästi vähemmän kuin muissa op­ pilaitoksissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemme olisi kiinnostuneita oppimises­ tasi: luotamme Sinuun, mutta olemme aina valmiita neuvomaan ja auttamaan, jos tarvitset tukea.

Akateeminen vapaus

Opiskelu yliopistossa tapahtuu opin­ tojaksoilla, joita kutsutaan tuttavalli­ semmin kursseiksi. Kursseilla tavallisin opiskelumuoto on edelleen luento, joka on asiantuntijan pitämä esitelmä omasta alastaan. Nykyään monilla luennoilla on myös pieniä ryhmätehtäviä tai -keskus­ teluita. Kurssien kuvauksissa kerrotaan, millaiset esitietovaatimukset milläkin

Opiskelutavat

Yliopistossa opiskeluun liittyy keskeises­ ti akateemisen vapauden käsite. Se tar­ koittaa sitä, että Sinulla on opiskelijana vapaus ja oikeus oppia, tehdä opiskeluu­ si liittyviä valintoja, suunnitella opiske­ luasi ja vapaus osallistua (tai usein myös olla osallistumatta) opetukseen. Toivom­

19


kurssilla on. Monilla kursseilla on käytännönlä­ heisiä harjoituksia. Demonstraatioissa eli demoissa tehdään yleensä useita pie­ nempiä tehtäviä, jotka tarkastetaan yh­ dessä. Demot ovat tavallisesti joko pa­ kollisia tai niistä saa lisäpisteitä tenttiin. Harjoitustyö on laajempi, itsenäisesti tai pienessä ryhmässä tehtävä työ, joka pa­ lautetaan kurssin pitäjälle. Harjoitustyön tekemiseen saa toki ohjausta ja opetus­ ta. Harjoitustyö on monilla kursseilla pa­ kollinen. Kursseihin liittyy aina myös itsenäistä opiskelua. Luentomuistiinpanojen ker­ taukseen ja kurssikirjallisuuden lukemi­ seen kannattaa varata erikseen aikaa ka­ lenterista. Jotkin kurssit on mahdollista suorittaa kokonaan kirjatentteinä: asiat opiskellaan itsenäisesti kurssin pitäjän ilmoittamasta kirjallisuudesta, joka ten­ titään. Monet kurssit päättyvät tenttiin, jossa mitataan kurssilla opittuja asioita. Yleensä samaan aikaan samassa salissa on useiden kurssien tenttejä. Tentissä vastataan tavallisesti tenttikonseptille, joita jaetaan tentin alussa kysymyspa­ pereiden kanssa. Tenttiin pitää ottaa mu­ kaan kirjoitusvälineet ja henkilöllisyysto­ distus. Yliopistossa opetus alkaa viisitoista minuuttia yli tasatunnin. Tätä käytäntöä kutsutaan akateemiseksi vartiksi. Tentit alkavat aina tasalta.

jaustilaisuuksiin, varaa henkilökohtaisia ohjausaikoja ja kysy rohkeasti neuvoa. Ohjausta antavat opintojen alussa tutorit eli uusia opiskelijoita ohjaavat vanhem­ mat opiskelijat, oman tutkinto-ohjelmasi koulutussuunnittelija, opintoneuvojat ja opettajat sekä tiedekunnan palvelukes­ kuksessa opintopäällikkö, suunnittelija ja opintosihteerit. AHOT eli hyväksiluvut Jos olet suorittanut aiemmin opintoja muissa yliopistoissa, korkeakouluissa tai esimerkiksi avoimessa yliopistossa ja et ole käyttänyt näitä opintoja minkään aiemmin suorittamasi tutkinnon osana, muista mainita asiasta opintoneuvojalle heti opintojesi alkuvaiheessa. AHOT-pe­ riaatteen mukaisesti aiemmin hankittua osaamista voidaan hyväksilukea opintoi­ hisi. Myös työssä tai harjoittelussa han­ kittua osaamista voidaan soveltuvin osin lukea hyväksi. Hyväksiluku edellyttää, että hankittu osaaminen vastaa opetus­ suunnitelman osaamistavoitteita. Saat hyväksiluvusta ja sen toteuttamisesta lisätietoja jo ensimmäisenä päivänä. Opintojaksoille Sisu

ilmoittautuminen

ja

Opetussuunnitelmaan sisältyvien kurs­ sien järjestäminen kunakin lukuvuonna näkyy opetusohjelmasta, joka julkais­ taan Sisu-nimisessä järjestelmässä (sisu. jyu.fi) elokuun alussa. Sisusta voit nähdä kurssien kuvaukset sekä niiden luentoja harjoitusajat. Lisäksi Sisussa ilmoittau­ dutaan kursseille, luennoille, demoihin ja muihin kurssin tapahtumiin. Opintotarjontaa voit selata myös osoitteessa opinto-opas.jyu.fi.

Opintojen ohjaus ja tuki Vaikka yliopisto-opiskelu tarjoaa aka­ teemista vapautta, se vaatii myös itse­ näisyyttä ja omatoimisuutta. Opiskelijaa ei kuitenkaan jätetä yksin: tarjolla on monenlaista opinto-ohjausta niin tie­ dekunnista kuin muualta yliopiston eri yksiköistäkin. Osallistu tiedotus- ja oh­

20


Jyväskylän yliopiston kirjasto

kinto-ohjelmassa opiskelet. Viestintä- ja kieliopinnot järjestää Monikielisen aka­ teemisen viestinnän keskus (Movi). Pakollisten kieli- ja viestintäopintojen lisäksi kannattaa tutustua myös muuhun Movin tarjontaan. Kielten opetus yli­ opistossa on korkeatasoista ja Sinulle käytännössä ilmaista. Jos myöhemmin haluat opiskella esimerkiksi täysin uuden kielen, voi opiskelun järjestäminen olla selvästi vaikeampaa ja opinnot hyvinkin kalliita.

Pääkirjaston peruskorjauksen ajan (2019-21) opiskelijoiden ja henkilökun­ nan käytössä ovat Mattilanniemen ja Ylis­ tonrinteen kirjastot. Kirjastoissa voit mm. lainata kurssikirjoja, lukea lehtiä, käyttää yliopiston tietokoneita ja tehdä ryhmä­ töitä. Kirjastossa on myös koti- ja ulko­ maisia aikakauslehtiä ja päivän sanoma­ lehtiä sekä rauhallista työtilaa itsenäiseen työskentelyyn. Mattilanniemen kirjasto sijaitsee MaA-rakennuksessa lähellä Agoraa osoitteessa Ahlmaninkatu 2. Ylistönrin­ teen kirjasto sijaitsee YK-rakennuksessa osoitteessa Survontie 9. Kirjastossa asioidessasi lainaaja­ korttina toimii opiskelijakortti, joka täytyy ensin aktivoida jossakin kirjas­ ton palvelupisteistä (Mattilanniemen tai Ylistönrinteen kirjastot). Lainatta­ van aineiston laina-ajat vaihtelevat yhdestä vuorokaudesta noin yhteen kuukauteen. Osa aineistosta on vain lukusalikäytössä. JYKDOK-tietokannasta löydät tiedot mm. oman alasi kirjoista. Yliopiston kir­ jastolla on myös hyvät verkkopalvelut. Yliopiston verkkotunnuksilla saat JYK­ DOK-tietokannasta käyttöösi e-kirjat, tietokannat, hakuteokset ja artikkelit myös kotoasi käsin. Kirjasto tarjoaa tiedonhankin­ nan opetusta uusille opiskelijoil­ le esi­merkiksi verkkokurssina. Voit pyytää ohjausta tiedonhankinnan kysy­myksiisi kirjastosta.

Yliopistossa vastuu tiedotuksen seuraamisesta on opiskelijalla, seuraa siis yliopiston sähköpostiasi aktiivisesti opintojen alusta asti! Muista myös pitää yhteystietosi ajan tasalla!

Jyväskylän yliopiston Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi Tutkintoosi kuuluu pakollisena opintoi­ na vieraan kielen opintoja. Pakollisten opintojen määrä riippuu siitä, missä tut­

21


Kansainvälistyminen Opiskelijavaihtoon lähteminen on suo­ situin tapa hankkia kansainvälistä koke­ musta opintojen aikana. Vaihto tarkoittaa yleensä lukukauden tai -vuoden mittais­ ta opiskelujaksoa ulkomailla kotimaisen tutkinnon suorittamisen aikana. Yliopistolla ja IT-tiedekunnalla on runsaasti vaihtosopimuksia, joiden puit­ teissa vaihtoon lähteminen on helppoa niin Eurooppaan kuin Euroopan ulko­ puolellekin. Myös työharjoittelun voi tehdä ulkomailla. Ulkomailla suoritetut opinnot hyväksiluetaan tutkintoosi. Voit kansainvälistyä myös kotimaas­ sa esimerkiksi hakemalla kv-tutoriksi ja osallistumalla JYY:n kv-toimintaan. Li­ säksi IT-tiedekunnassa on tarjolla kaksi kansainvälistä maisteriohjelmaa, joiden opintojaksoja voit suorittaa. Näiden ope­ tus tarjotaan kokonaisuudessaan eng­ lannin kielellä. IT-tiedekunnalla on myös muuta englanninkielistä opetustarjon­ taa, johon voit osallistua. Tiedekunta järjestää lukukausittain infotilaisuuksia, joissa vaihdossa olleet opiskelijat kertovat kokemuksistaan vaihdosta. Lisätietoa kansainvälistymi­ sestä saat Jyväskylän yliopiston kansain­ välisistä palveluista ja tiedekunnan kan­ sainvälisten asioiden suunnittelija Niina Ormshaw’lta

työnhaussa. Tiedekunta järjestää yhdes­ sä ainejärjestöjen kanssa DuunIT kaik­ kialla -messut, joissa voit tavata a tutus­ tua alan yrityksiin. Työelämäpalveluiden sivuilla on vinkkejä työnhakuun, työ- ja harjoittelupaikkoja sekä tietoa valmis­ tuneiden opiskelijoiden sijoittumisesta työelämään. Haluamme pitää yhteyttä myös meil­ tä valmistuneisiin opiskelijoihin, joita kutsutaan myös alumneiksi. Vastavalmis­ tuneille maistereille järjestetään publiik­ ki, jossa juhlitaan hyvän ruoan, seuran ja ohjelman parissa.

Työllistyminen ja alumnitoiminta Informaatioteknologiaa on kaikkialla, jo­ ten meiltä valmistuneet työskentelevät useilla eri aloilla monenlaisissa tehtävis­ sä. Jyväskylän yliopisto ja IT-tiedekunta tukevat työllistymistä monin eri tavoin: järjestämällä yhteyksiä työelämään, tu­ kemalla työharjoittelua ja ohjaamalla

22

Verkko-osoitteita / Kansainvälistyminen r.jyu.fi/tSa / Työelämäpalvelut r.jyu.fi/tSb


23


NÄIN OPINTOSI ALKAVAT 24


Tästä se lähtee! Nimenhuuto Opinnot alkavat yliopiston perinteisiin kuuluvalla nimenhuutotilaisuudella. Ni­ menhuudossa tarkastetaan, ketkä va­ lituista opiskelijoista ovat saapuneet aloittamaan opintonsa. Nimenhuutoon ja nimenhuutopäivän ohjelmaan osallis­ tuminen on erittäin tärkeää, jotta pääset aloittamaan opintosi sujuvasti. Nimenhuudot järjestetään maanan­ taina 24.8.2020 Mattilanniemen Ago­ ra-rakennuksessa. Muistathan tarkistaa oman nimenhuutosi ajan ja paikan ohei­ sesta tervetulokirjeestä. Opintojen alussa on tarjolla infotilai­ suuksia, tutustumistapahtumia ja opin­ toneuvontaa. Uusille opiskelijoille järjes­ tetään myös akateemiseen opiskeluun valventavat kurssit: ITKY100 (kandiopis­ kelijoille) ja ITKY4000 (maisteriopiskeli­ joille). Tutorit ovat sinua vastassa! Uusille opiskelijoille järjestetään pien­ ryhmäohjausta. Opiskelijat jaetaan ryh­ miin, joiden vetäjinä toimivat pienryh­ mäohjaajat eli tutorit, jotka ovat aiemmin aloittaneita saman aineen opiskelijoita. Näin pääset heti tutustumaan oman ai­ neesi opiskeluun ja opiskelijoihin.

25


EI PELKKÄÄ OPISKELUA 26


Opiskelijan Jyväskylä on täynnä mahdollisuuksia Opiskelu on opiskelijan tärkein tehtävä, mutta se ei ole koko elämä. Opiskelun vastapainoksi Jyväskylä tarjoaa pal­ jon erilaista tekemistä - yleensä vieläpä edulliseen opiskelijahintaan. Lähde roh­ keasti mukaan yliopiston piirissä toimivi­ en järjestöjen toimintaan ja ota kaikki irti monipuolisista harrastusmahdollisuuk­ sista ja muista aktiviteeteista. Opiske­ luaika on elämän parasta aikaa - minkä ikäisenä tahansa!

Pääset alkuun esimerkiksi kaupungin verkkosivuilta www.jyvaskyla.fi. Ylioppi­ laskunnan järjestö- ja harrastustoimin­ nasta löydät lisätietoja osoitteesta bit. ly/2xhSJWb. Liikunnasta lisää virtaa Jyväskylässä on runsaasti latuja, lenkki­ polkuja ja pyöräilyreittejä. Talvisin Jyväs­ järven jäälle aurataan luistelurata, joten Agoralle voi tulla vaikka luistellen. Jyväs­ kylä on juuri sen kokoinen kaupunki, jos­ sa kaikkiin paikkoihin pääsee mukavasti pyörällä. Korkeakoulu- ja yliopistoliikunnan monipuolisesta ohjelmasta löydät run­ saan lajitarjonnan. Ohjatuille tunneille osallistuminen sekä Monitoimitalon ja Kortepohjan kuntosalin käyttö edellyt­ tävät liikuntamaksun maksamista. Yli­ opistoliikunnassa voit suorittaa kaksi liikuntakurssia, jotka saat sisällytettyä tutkintosi vapaavalintaisiin opintoihin. Liikuntatieteellisen tiedekunnan rakennuksessa (L) oleva kuntosali on maksutta käytössä Jyväskylän yliopiston opiskelijakortilla.

Osakunnat Osakunnat kokoavat yhteen eri alojen opiskelijoita, jotka ovat kotoisin samoilta seuduilta. Osakuntatoiminnan kantava­ na voimana on poikkitieteellisyys: muka­ na on opiskelijoita kaikista tiedekunnista ja opintosuunnista. Lisätietoja on osoit­ teessa osakunnatjkl.wordpress.com. Järjestöt ja harrastustoiminta Ylioppilaskunta edistää opiskelijoiden yhteisöllistä toimintaa ja tarjoaa piiris­ sään toimivien järjestöjen kautta luon­ tevia tapoja tutustua uusiin ihmisiin, harrastaa ja vaikuttaa. JYY:n piirissä toimiikin paljon erilaisia harrastusryhmiä ja -yhdistyksiä, esimerkiksi Jyväskylän ylioppilasteatteri ry (JYT), Jyväskylän opiskelijakamerat (Jopka) ja yliopiston reserviläisseura JARU ry. Jyväskylässä on paljon myös yliopiston ulkopuolista harrastustoimintaa ja järjestöjä.

/ Korkeakoululiikunta Jyväskylässä korkeakoululiikunta.fi Myös ainejärjestöillä on omaa liikunta­ toimintaa kuten viikoittaisia sählyvuoro­ ja. Näistä voit saada lisätietoa ainejärjes­ töjen omilta sivuilta.

27


Opiskelijatapahtumat Ympäri vuoden järjestettävät opiskeli­ jatapahtumat varmistavat, että puuhaa löytyy opiskelun ulkopuolellakin. Tässä muutama esimerkki: Kauppakadun Approssa kierretään keskustan ravitsemusliikkeitä ja suori­ tukset taltioidaan leimoina diplomiin Tiedekunnastamme on ollut usein edustus Akateemisen kyykän MM-kil­ pailuissa, joka on yksi suurimmista suo­ malaisista opiskelijoiden liikuntatapah­ tumista. Ainejärjestöt järjestävät paljon ta­ pahtumia ja bileitä. Yksi akateemisista perinteistä on sitsit, joihin pukeudutaan teeman mukaan, syödään ja juodaan hy­ vin, lauletaan ja pidetään humoristisia puheita. Vappu on perinteisesti vuoden suurin opiskelijatapahtuma, jolloin mm. lakite­ taan Minna Canthin patsas Kirkkopuis­ tossa. Ainejärjestöt Tiedekunnassamme on kolme ainejär­ jestöä; Cogito, Dumppi ja Linkki. Cogito on kognitiotieteen, Dumppi tietojärjes­ telmätieteen, kyberturvallisuuden sekä turvallisuuden ja strategisen analyysin, ja Linkki tietotekniikan sekä koulutus­ teknologian ainejärjestö. Ainejärjestöjen toimintaan voit tu­ tustua tarkemmin niiden omilta netti­ sivuilta ja/tai sosiaalisesta mediasta.

/ Dumppi dumppi.fi facebook.com/dumppi / Linkki linkkijkl.fi facebook.com/linkkijkl/

/ Seuraa meitä: instagram.com/jyu.it facebook.com/jyu.it

/ Cogito instagram.com/cogitory

28


29


Palveluja vain opiskelijoille Opiskelijana pääset nauttimaan monis­ ta vain opiskelijoille tarkoitetuista pal­ veluista. Avaimesi näihin palveluihin on voimassa oleva opiskelijakortti. Muista siis tilata se tässä oppaassa olevien oh­ jeiden mukaan.

Olet oikeutettu opiskelijahintaiseen lounaaseen kaikissa niissä ravintolois­ sa, jotka ovat KELAn ateriatuen piirissä. Saat alennuksen kaikkialla Suomessa. Voit etsiä opiskeljaravintoloita KELAn sivuilla osoitteessa www.kela.fi/ateria­ tuki-opiskelijaravintolahaku.

Tuettu opiskelijaruokailu

Terveyspalvelut tarjoaa YTHS

Opiskelijaravintoloista saat ravitsevaa ja hyvää ruokaa nopeasti ja halvalla. Yliopistossa ei ole erillisiä ruokatunteja, vaan jokainen käy syömässä luentoaika­ taulunsa mukaan. Ajankohdat parillisten tuntien ympärillä ovat usein kaikkein ruuhkaisimpia. Pääruoan lisäksi aterian hintaan sisältyy salaatti, leipää ja yksi ruokajuoma.

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on oikeus käyttää Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n palvelui­ ta, kun ylioppilaskunnan jäsenmaksu on maksettu. YTHS tarjoaa yleisterveyden, mielen­ terveyden ja suunterveyden palveluja sekä akuuteissa että kiireettömissä on­ gelmissa. Osa palveluista on maksutto­ mia ja osasta palveluista peritään pieni käyntimaksu. YTHS kutsuu kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat terveystarkastuk­ seen, joka koostuu sähköisestä ter­ veyskyselystä (Sätky) sekä tarvittaessa henkilökohtaisesta tapaamisesta. Ota opiskelijakortti mukaan terveydenhoito­ asemalle, se helpottaa asiointia. Jyväs­ kylässä opiskelevalla on oikeus tarvit­ taessa käyttää myös muiden kaupunkien YTHS:n terveydenhoitoasemien palve­ luja.

/ Jyväskylän opiskelijalounaslistat semma.fi ilokivi.fi opiskelija.net Mattilanniemen opiskelijaravintolat ovat Piato Agorassa ja Maija MaA-rakennuk­ sessa. Seminaarinmäen suosituimpia ravintoloita ovat Lozzi ja Ilokivi. Ruusu­ puiston Uno on painottunut kasvisruo­ kaan. Lisäksi Kauppakadulta löytyy Kas­ visravintola Katriina. Opiskelija-alennuksen saat näyttä­ mällä opiskelijakorttia. Jos et ole vielä saanut opiskelijakorttia opintojen alussa, saat opiskelija-alennuksen JYY:n jäsen­ maksun maksukuitilla tai opiskelijatodis­ tuksella. Opiskelijatodistuksen saat mm. tutkinto-ohjelmasi koulutussuunnitteli­ jalta tai opintosihteeriltä.

/ YTHS yths.fi Puistokatu 4

30


31


32


Hyvis-yhteydenotot voivat koskea esimerkiksi jonkin hankalaksi muodostu­ neen kurssin suorittamista, sairauslomaa, jaksamista, harrastuksia, ajankäytönhal­ lintaa, opintojen etenemistä, työn, per­ heen ja opintojen yhteen sovittamista, läheisen menetystä, heräämisen vaikeut­ ta eli melkeimpä mitä vain, mikä on si­ nulle ajankohtainen ja askarruttava aihe, jossa kaipaat keskustelua jonkun kanssa. Tiedekunnan yhteiset hyvikset tavoit­ taa parhaiten sähköpostilla hyvis-it@jyu.fi. Kerro lyhyesti viestissäsi, mistä aihepiiristä haluat jutella, niin sovitaan tapaamisesta. Toivotamme Sinulle ikimuistoista ja menestyksellistä opiskeluaikaa Jyväsky­ län yliopistossa! / Hyvikset hyvis-it@jyu.fi r.jyu.fi/zCD

Hyvis – Opiskelijan hyvinvoinnin tukena Menestyksekäs opiskelu edellyttää, että elämän muutkin osa-alueet ovat kunnos­ sa. IT-tiedekunnassa työskentelee myös hyviksiä eli hyvinvointineuvojia. Hyvis on henkilö, jonka kanssa voit luottamuksel­ lisesti ja rennosti keskustella opiskeluun tai muuhun elämäntilanteeseesi liittyen. Hyvis ei ole terapeutti vaan helposti lä­ hestyttävä opiskelijoiden tukihenkilö. Yliopistolla on paljon erilaisia tukipal­ veluita opiskelijoiden hyvinvoinnin tuke­ miseen ja mahdollisten eri ongelmatilan­ teiden ratkaisemiseen. Usein kuitenkin kuulee opiskelijoilta, ettei näistä tukipal­ veluista oikein tiedetä tai niihin on jonoa. Voit ensin keskustella tilanteestasi ja siitä miten kannattaisi edetä ja mikä olisi oikea taho, jonka puoleen tarvittaessa kääntyä. Ota rohkeasti yhteyttä hyvikseen, jos vä­ hänkin jokin asia mietityttää. Ei anneta asioiden paisua liian suuriksi, vaan pyri­ tään ratkaisemaan tilanteet hyvissä ajoin.

Opiskelijan kompassi Verkkopohjainen hyvinvointi- ja elämän­ taito-ohjelma Opiskelijan kompassi löy­ tyy osoitteesta opiskelijankompassi.jyu.fi. Esteettömyys Jos olet esimerkiksi liikuntaesteinen, Si­ nulla on lukivaikeus tai jostakin muusta syystä tarvitset opiskelussasi erityisjär­ jestelyitä, ota yhteys oman koulutus­ ohjelmasi koulutussuunnittelijaan. Hän antaa sinulle lisäohjeita opiskeluun ja opetukseen liittyen yksilöllisten järjeste­ lyjen sopimisesta.

33

/ Esteetön yliopisto r.jyu.fi/Bb5


Muistiinpanoja

34


Mistä saat lisätietoja? Tärkeitä verkko-osoitteita

Yhteystietoja

/ Yliopiston opintoportaali jyu.fi/fi/opiskelijalle

/ Opintohallinnon yleisneuvonta IT-tiedekunnan palvelukeskus it-studyaffairs@jyu.fi 040 805 3088

/ Tiedekunnan opintoportaali r.jyu.fi/qWI

/ Opintojen alku ja nimenhuuto Tietojärjestelmätiede, kognitiotiede Tapio Tammi tjt-opintoasiat@jyu.fi 050 376 1204

/ Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta jyy.fi / Navi – Yliopiston kartta navi.jyu.fi

/ Opintojen alku ja nimenhuuto Tietotekniikka, koulutusteknologia, kyberturvallisuus sekä turvallisuus ja strateginen analyysi Jaana Markkanen jaana.markkanen@jyu.fi 040 805 3279

/ Jyväskylän kaupungin karttapalvelu kartta.jkl.fi / Henkilökunnan yhteystietohaku jyu.fi/fi/yhteystiedot / Opiskelijan kompassi opiskelijankompassi.jyu.fi

/ Opintososiaaliset asiat JYY sopo-asiantuntija@jyy.fi 050 307 0540

/ Sivusto uudelle jyväskyläläiselle jkl.fi/asuminen/uusiasukas

/ Opiskelijakortti frank.fi info@frank.fi / Opintotuki kela.fi/opintotuki / Muut asiat, etkä tiedä, keneltä kysyä Yliopiston opiskelijapalvelut opiskelijapalvelut@jyu.fi 040 805 3346

35


f

DO IT! Vuonna 1863 perustettu Jyväskylän seminaari oli suomenkielisen koulutuksen edelläkävijä, joka mahdollisti opiskelun kaikille - niin miehille kuin naisillekin. Seminaarin seuraaja, Jyväskylän yliopisto, on avoin, kansainvälinen ja monikulttuurinen oppimisen ja tutkimuksen suunnannäyttäjä. Ymmärrämme mennyttä ja nykyisyyttä sekä luomme tulevaisuutta lähes 18 000 yliopistolaisen yhteisössä. Kysymme ja kyseenalaistamme - emme usko itsestäänselvyyksiin. Teemme työtä niin Suomen kuin koko maailmankin parhaaksi. TULEVAISUUDEN PALVELUKSESSA. JO VUODESTA 1863.

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA Oppaan tiedot toukokuun 2020 tilanteen mukaan. Sisällön suunnittelu ja taitto Panu Moilanen ja Kinna Tasala. Oppaan tekstit informaatio­ teknologian tiedekunta, kuvat Jyväskylän yliopisto ja IT Crew.

36


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.