Jäsenlehti 5/2025

![]()
Jäsenlehti 5/2025

fiinis Poris
Aluetoiminnanasiantuntija
Jani Loponen haastattelussa
Jytyn
Terveydenhuollon sihteerikoulutus on murroksessa

TALVI SAAPUU Suomeen luki tällä viikolla lehdessä. No ehkä ei sentään ihan talvi, mutta kyllä ulkona jo hämärtää syksyinen keli. Vaikka välillä tuntuu harmaalta, niin katsokaa myös keltapunaisia vaahteranlehtiä ja aurinkoa, joka vielä välillä pilkistää syksyisten sadepilvien välistä. Näinhän se on myös työelämässä. Joskus on harmaata arkea ja joskus auringonpaistetta. Viime aikoina olen miettinyt paljon työelämän asenteita ja sitä, miksi välillä vain kaikki tuntuu syksyisen harmaalta? Jokainen meistä voi vaikuttaa omaan ja työkavereiden, asiakkaiden ja palveluntarjoajien tai vaikka kenen päivään joko ilahduttavasti tai masentavasti. Usein koulutuksissa kuultu kommentti on, että ”mitä tuot huoneeseen, kun astut sisään?” Sitä jokaisen kannattaa miettiä. Vaikka syksy vetää välillä mielen matalaksi niin laitetaan jalkaan punaiset korkkarit ja nostetaan hymy kasvoille niin voi huomata, että muutkin hymyilevät. Usein rankatkin tilanteet tai murheet tuntuvat kevyemmiltä, kun ne jakaa toiselle ja pelkkä ”miten sulla oikeasti menee” -kysymys voi ratkaista paljon. Huomatkaa myös liiton järjestämä työhyvinvointikortti -webinaari. Ilmoittautuminen 27.10. asti.
Ikäväksemme olemme joutuneet myös kuulemaan useista muutosneuvotteluista jäsenten eri työnantajilla. Voimme vain toivoa, että tunnelin päässä on valoa ja ratkaisuja löydetään muualta kuin työntekijöiden irtisanomisista. Siitä ei koidu mitään hyvää maan taloudesta ja työllisyystilanteesta puhumattakaan. Näissä tilanteissa on hyvä muistaa luottamusedustajat, jotka tekevät pyyteettömästi työtä paremman ja oikeudenmukaisen työelämän puolesta. Taas kerran voin todeta, että harmillisesti osasta työpaikoista puuttuu jytyläinen luottamusedustaja. Jos mielen sopukoissa on pienikin ajatus, että ”olisiko minusta luottamusedustajaksi” niin ota rohkeasti yhteyttä. Aivan varmasti sinusta on!

Syksyyn kuuluu myös paljon muita asioita. Pääosin jokaisessa TESissä lokakuussa on tiedossa hieman lisää liksaa eli palkankorotukset, jotka liitot ovat neuvotelleet. Edelleen kannattaa muistaa, että neuvottelutulos tälle kierrokselle oli yllättävänkin hyvä. Yhdistyksen syyskokouksessa voi tavata vanhoja ja uusia tuttuja ja vaikuttaa asioihin. Esityslistalla ovat tuttuun tapaan ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Ja tiedättekö – jouluun on enää vain muutama kuukausi! Ja jos vielä ei ole ehtinyt lomia hakea niin kannattaa huomata, että muutamalla päivällä saa joulun tienoille aika pitkän loman.
Syysterveisin Kirsi Kuukkanen puheenjohtaja
Hallituksen kokous 13.8.2025
• Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja
• Kuultiin aluetoimiston, liittohallituksen ja -valtuuston ajankohtaiset asiat
• Hyväksyttiin uudet jäsenet ja eroilmoitukset
• Kuultiin paikalliset edunvalvontakuulumiset
• Merkittiin tiedoksi tehdyt paikalliset sopimukset
• Vahvistettiin Oriveden yhteistyöryhmän jäsenen nimeäminen
• Merkittiin tiedoksi koulutuksiin ilmoittautuneet
• Merkittiin tiedoksi markkinointitiimin ajankohtaiset asiat
• Merkittiin tiedoksi lehden kävijätilasto
• Merkittiin tiedoksi yhdistyksen talouskatsaus
• Merkittiin tiedoksi tapahtumien tilanne
• Keskusteltiin ensi vuoden JytyBest-risteilyn sponsoroinnista
• Keskusteltiin mahdollisuudesta osallistua ensi vuoden MansePrideen
• Merkittiin tiedoksi paikallistiimien ajankohtaiset asiat
• Merkittiin tiedoksi senioritoiminnan tilanne
• Päivitettiin yhdistyksen linjaukset: koulutuskustannusten korvaamisen periaatteet, muistamisen linjaus ja vapaa-ajan tapahtumien jäsenhinnoittelun periaatteet
• Siirrettiin hallituksen talousarvioseminaaria johtuen päällekkäisestä ammattialakoulutuksesta
• Käsiteltiin esitys hallitukselle koskien varajäsenten oikeutta asiakirjoihin ja liitteisiin
Hallituksen ylimääräinen kokous 9.9.2025
• Päätettiin yhdistyksen asunto-osakkeen myynnin aloittamisesta vuokralaisen lähtiessä
• Päätettiin pyytää yhdistyksen toisen asunto-osakkeen välitystarjous, vuokralaisen lähtiessä
• Päätettiin Vierumäen viikkojen vuokraustilanteen seurannasta
• Päätettiin asunto-osakkeen irtaimiston myynnistä
Hallituksen sähköpostikokous 26.-28.9.2025
• Päätettiin hyväksyä välitystarjousta yhdistyksen toisesta asunto-osakkeesta
Hallituksen kokous 8.10.2025
• Hyväksyttiin edellisten kokousten pöytäkirjat
• Kuultiin liittovaltuuston ajankohtaiset asiat
• Hyväksyttiin uudet jäsenet ja eroilmoitukset
• Kuultiin paikalliset edunvalvontakuulumiset
• Merkittiin tiedoksi liittovaltuustoinfo
• Merkittiin tiedoksi koulutuksiin ilmoittautuneet
• Merkittiin tiedoksi markkinointitiimin ajankohtaiset asiat
• Merkittiin tiedoksi lehden kävijätilasto
• Merkittiin tiedoksi yhdistyksen talouskatsaus
• Hyväksyttiin asunto-osakkeen ostotarjous
• Jaettiin vuoden 2026 paikallistiimien tapahtumakuukaudet
• Merkittiin tiedoksi paikallistiimien ajankohtaiset asiat
• Merkittiin tiedoksi senioritoiminnan tilanne
• Merkittiin tiedoksi syyskokouksen aiemmin sovittu ajankohta ja paikka
• Päätettiin kutsua talousarvioseminaariin myös hallituksen varajäsenet ja vaihtaa kokous livestä Teamsiin.
Talousarvioseminaari 27.10.2025
Yhdistyksen syyskokous 29.11.2025
Seuraava hallituksen kokous 17.12.2025
Aika Lauantaina 29.11.2025 klo 12.00
Paikka Ståhlberg Lunch & Catering, Näsilinnankatu 26, Tampere
Tarjoilu buffettarjoilu alkaen klo 11.00 ennen kokousta
Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset 20.11.2025 mennessä kotisivulla: https://jytypirkanmaa.jytyliitto.net/uutiset/yhdistyksen-syyskokous-29-11-2025/
Kokouksen asiat
1. Vahvistetaan jäsenmaksut vuodeksi 2026 huomioon ottaen 8 §:n säännökset.
2. Määrätään hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten sekä tilintarkastajien sekä muiden luottamustehtävien mahdolliset palkkiot ja matkakustannusten korvausperusteet vuodeksi 2026.
3. Vahvistetaan vuoden 2026 talousarvio ja toimintasuunnitelma.
4. Valitaan yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja tarkastamaan vuoden 2026 tilejä.
5. Valitaan tarvittaessa jäsenyhdistyksen edustajat ja riittävä määrä varaedustajia Jytyn sen vaalipiirin kokoukseen, johon yhdistys kuuluu.
6. Käsitellään jäsenaloitteet *) ja hallituksen vastaukset niihin.
7. Päätetään muista kokoukselle esitetyistä asioista huomioon ottaen yhdistyslain 24 §:n määräykset.
Tervetuloa!
Hallitus
*) Jäsenaloitteet kokoukselle tulee toimittaa 29.10.2025 mennessä toimisto@jytypirkanmaa.fi


Sihteereitä on Jytyssä moneksi. Yksi ryhmä on terveydenhuollon sihteerit, joita työskentelee sairaaloissa, terveyskeskuksissa sekä yksityisen työnantajan palveluksessa. Ammattikunta on vanha, ja koulutus työhön on perinteisesti monenkirjavaa.
TEKSTI: RIITTA AHONEN
Alalla on perinteisesti paljon merkonomeja, ja kauppaoppilaitoksen käyneitä. Monesti sihteeriksi opiskelevilla on ollut tietyt yleisopinnot, ja erikoistumisen myötä on terveydenhuollon sihteeriksi sitten valmistunut. Sihteerien työnimekkeet ovat vuosikymmenten varrella vaihdelleet esimerkiksi osastoavustajasta osastonsihteeriksi. Osa terveydenhuollon paperitöistä on kuulunut myös lähihoitajille; heidän opinnoissaan on ollut mahdollista valita sihteerintyöhön kuuluvia oppiaineita. Terveydenhuollon sihteeriksi miellämme nykyään ehkä henkilön, joka on keskittynyt potilasasiakirjojen sähköiseen käsittelyyn, eikä juurikaan ole suorassa kontaktissa potilaaseen. Vaikka kyllähän moni muistaa vielä terveyskeskusten ja poliklinikoiden ”luukut” tai lasikopit, joissa usein istui sihteeri potilaan ohjaajana ja ensimmäisenä kontaktina vastaanotolle saapuessa.
Nykyinen liiketoiminnan ammattitutkinto on Opetushallituksen johtamassa uudistusvaiheessa. Miltä uudistus näyttää ja mitä opintoja osastonsihteereiksi haluaville on jatkossa tarjolla – vai onko mitään? Asiaan voi tutustua Opetushallituksen sivuilla. Vaikuttamisen aika ja paikka on nyt.
Tampereen seudun ammattiopisto Tredun liiketoiminnan lehtori Paula Pihlus vastasi alkusyksyllä muutamaan kysymykseen asian tiimoilta – tässä niistä yhteenvetoa:
Kuinka kauan Tredussa on koulutettu terveydenhuollon sihteereitä?
Paula kertoi, että Tredu on nykymuodossaan perustettu 2013. Tuolloin pari isompaa ammatillista oppilaitosta yhdistyi. Tampereella ja Tampereen kauppaopistolla on koulutettu sihteereitä todella kauan, ja heistä osa on toiminut myös terveydenhuollon tehtävissä, ennen kuin nimenomaan siihen nimettyä tutkinnon osaa tunnettiin. Koulutusmuodot ja -tavat ovat vuosien varrella kokeneet muutoksia. Sihteerin ammattitutkinnon osana alkoi vuonna 2012 terveydenhuollon sihteerinä toimiminen. Sihteerin ammattitutkinnon korvasi vuonna 2019 uusi liiketoiminnan ammattitutkinto, jossa tuon osuuden nimeksi tuli terveydenhuollon sihteeripalvelut. Kyseisen osan suorittaneet ovat usein suorittaneet myös assistentti- ja sihteerityön sekä liiketoiminnan tehtäviin yleisesti tähtääviä opintoja, sillä koko tutkinto on ollut kolmiosainen.
Jos vertaillaan koulutuksen painopistealueita, mikä on muuttunut vuosien varrella?
Tähän mennessä terveydenhuollon sihteeri on mielletty erityisesti lääkärien sanelujen puhtaaksikirjoittajaksi. Ja mitäpä muuta kuin kirjoituskonetta sihteeri perinteisesti on näppäillyt. Tietokoneen näppäimistöhän on tuolle ollut selkeä perillinen, mutta puheentunnistus on nyt muuttanut sihteerinä toimimisen painopistea-
luetta sikäli, että saneluiden purkaminen alkaa olla historiaa. Sihteerit tarvitsevat nykyään monenlaisten it-ohjelmistojen tuntemusta ja käyttöosaamista potilastietojen sähköisessä käsittelyssä. Kun nuo ohjelmistotkin ovat vauhdikkaasti kehittyneet, murisee sihteerin ”konepellin alla” niin automatiikka, robotiikka kuin tekoälykin, Paula kuvaili. Hintavien ohjelmien osaaminen on opiskelijan hankittava työssäoppimisen kautta, esimerkiksi oppi- tai koulutussopimuksella.
Onko hakijamäärässä ollut paljon vaihtelua pidemmällä aikavälillä?
Kiinnostus terveydenhuollon sihteerin opintoihin on aina ollut vahvaa. Joka vuosi on alkanut uusi kurssi, monesti kahdesti vuodessa. Havaittavissa on jonkin verran nyt opiskelijamäärän vähentymistä. Paula arveli tämän johtuvan monestakin asiasta, kuten esimerkiksi aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta, hyvinvointialueiden organisaatiomuutoksista, yleisestä työllisyystilanteesta sekä työtehtävien muutoksesta.
Jatkaako Tredu sihteereiden ja terveydenhuollon sihteereiden kouluttamista tulevaisuudessakin?
Paula muotoili vastausta siten, että jokaisen tutkinnon perusteissa on ne ammattitaitovaatimukset, jotka opiskelijan pitää näytöissä osoittaa. Näytöt tapahtuvat työpaikalla käytännön tilanteissa. Opetushallitus työstää sitä, minkälaisia tutkinnon osia ja edelleen sisältöjä uusi liiketoiminnan ammattitutkinto käsittää. Opetushallituksen sivuilta löytyy julkista tietoa asiasta, sekä myös linkkejä ja yhteystietoja. Tredun osalta koulutuspäätökset tehdään yleensä vuodeksi kerrallaan. Paulan erikoistoive on, että nykyiset terveydenhuollon sihteerityön ammattilaiset osallistuisivat tulevaisuuden tutkinnon kehittämiseen. Sihteereiden ammattiliitot sekä myös työnantajat omien kanaviensa kautta ovat tärkeitä vaikuttajia tulevaisuuden sihteeritutkintojen sisällön suhteen.
Mikä on sihteerien todellinen koulutustarve tällä hetkellä?
Paula mainitsi tämän mielenkiintoiseksi kysymykseksi. Toimistoalaltahan on kadonnut paljon työpaikkoja, ja myös terveydenhuollon toimistotyötä tekeviä on jäänyt työttömäksi. Digitalisaatio näyttäisi tällä hetkellä supistavan työmarkkinoita, vaikka sihteerienkin koulutuksessa on digitaitoja painotettu jo vuosia. Osa perinteisestä sihteerintyöstä on siirtynyt asiantuntijoiden itsensä tehtäväksi. ja lääkäri tai rehtori kokee toisinaan olevansa ”valesihteeri”. Automatiikka ja tekoäly hoitavat jo menestyksellä rutiineja, mutta nykysihteerien kannattaa Paulan mukaan silti jatkaa digitaitojensa kehittämistä. Sekä kohdata asiakaspalvelun osalta ihminen ihmisenä.
Kirjoittajan loppusanoja:
Eipä ihme, jos edellä olevasta herää kysymyksiä ja ristiriitaisia tunteita. Sihteerin työ, siihen kouluttautuminen ja ammattitaidon kehittäminen innostaisi, mutta samaan aikaan ennusmerkit viittaavat siihen, että terveydenhuollon sihteeri on katoava ammatti ainakin jollain aikavälillä. Hyvinvointialueet eivät juurikaan avaa sihteerin toimia, eläkkeelle lähtevien tilalle ei palkata uusia.
Alla olevasta linkistä voit seurata Opetushallituksessa meneillään olevan uudistuksen vaiheita. Sivulta löytyy mahdollisuus ilmoittautua mukaan perusteiden uudistamistyöhön ja jakamaan omia kehittämisideoita. Kyseisen ilmoittautumislomakkeen sisällöstä löytyy mielenkiintoinen luettelo uudistuksen sisällöistä ja teemoista. Käy katsomassa, miten sihteerityö ja terveydenhuollon sihteerin työ listalla näkyy, vai näkyykö? •
Liiketoiminnan ammatti- ja erikoisammattitutkintojen perusteiden uudistaminen

Meitä kipparoi Crista Sjöholm-Aaltonen: Haluan ilolla esittäytyä uutena osana Jyty Pirkanmaan markkinointi- ja viestintätiimiä. Aloitin tiimin vetäjänä tammikuussa 2025, ja jo alusta lähtien minut on otettu mukaan lämpimästi ja ystävällisesti. Olen todella innoissani siitä, että saan tehdä työtä näin osaavien ja yhteisöllisten ihmisten kanssa.
Työtehtäviini kuuluu tiimin vetäminen ja yhteistyö Jyty Pirkanmaan yhteistyökumppaneiden kanssa. Teemme aktiivisesti työtä rakentaaksemme kumppanuuksia, jotka tuovat lehteemme uusia mainostajia ja tarjoavat jäsenillemme Pirkanmaalla etuja, jotka rikastuttavat niin arkea kuin vapaa-aikaakin.
Tiimimme työskentelee monipuolisten ja innostavien aiheiden parissa. Ideoimme yhdessä lehtien sisältöjä, jäsenetuja ja tapahtumia sekä mietimme, miten voimme osallistaa teitä, meidän jäseniämme, entistä paremmin. Yhdessä haluamme tehdä Jyty-yhteisöstä näkyvän, helposti lähestyttävän ja jokaiselle jäsenelle merkityksellisen.


Odotan innolla, mitä kaikkea voimme saada yhdessä aikaan. Jos sinulla on ideoita tai ajatuksia, joita haluaisit nähdä viestinnässämme, laita rohkeasti viestiä toimistolle – kaikki ehdotukset ovat lämpimästi tervetulleita!
Kippari tarvitsee rinnalleen hyvän kirjoittajan, Riitta Ahosen: Olen ollut markkis-tiimissä (lempinimi tiimille) kaksi vuotta, kirjoittaen juttuja Pirkanmaan Jytyn jäsenlehteen. Kun en kirjoita juttuja, niin harrastan kolmea koota eli kirjoja, kuorolaulua ja kuntoilua.

Mitä sattuu ja tapahtuu, siihen kippari pyytää mukaan, Henna Koistisen: Minä olen somesta tuttu, teen teille instaan etenkin stooreja, toivottavasti ne ovat tuoneet iloa!
Lehteen kirjoitan juttuja myös. Minä en synkistele, sillä elämääni ja someenkin kuuluu vahvasti ilo sekä lempivärini pinkki. Vapaa-aikana minut löytää joko luonnosta tai jumppasalilta, toki välillä sohvankin pohjalta hyvän kirjan kera.

Koska kuviakin tarvitaan, pyydetään kuvien kanssa kipparoimaan Päivi Humalamäki: Minun ottamia kuvia löytyy monesta lehdestä ja some -kanavistamme. Etenkin luonnon sekä maisemien kuvaus on lähellä sydäntäni.

Kippari tarvitsee uusia ajatuksia, joten uutena mukaan on tullut, Anne Lautamo:
Keväällä 2025 pääsin mukaan markkinointi- ja viestintätiimiin! Vapaalla ulkoilen koiran kanssa, käyn paritansseissa/lavalla, vietän aikaa mökillä, välillä käyn konserteissa/kulttuuritapahtumissa. Vesijuoksu alkamassa!
Lisäksi tiimiin kuuluu kaikille tuttu Jyty Pirkanmaan toimisto-Satu eli Satu Ahola, sekä Susu Kaukinen, joka taittaa mm. jäsenlehtemme sekä kikkailee kuvien kanssa mm. lehteen ja someen.
Tällainen on meidän tiimimme, nyt loppuvuotta kohti teemme teille jälleen kerran joulukalenterin, joten olkaa kuulolla! •
Ota muuten seurantaan somekanavat: Instagram: jytypirkanmaary Facebook: Jyty Pirkanmaa ry

HAASTATTELIJA: CRISTA SJÖHOLM-AALTONEN
Kuka olet ja mitä teet?
Millainen on tavallinen työpäiväsi Jytyn aluetoiminnan asiantuntijana?
Ihan täysin tavallista ja toistuvaa työpäivää ei ole. Kunkin työpäivän sisältöön vaikuttaa hyvin paljon mitä juuri silloin on meneillään. Esimerkiksi tällä hetkellä viimeistellään paljon loppusyksyn koulutuksiin liittyviä luentomateriaaleja. Yleisellä tasolla päivät koostuvat kuitenkin paljolti sähköposteihin vastaamista, edunvalvontatapausten hoitamisia, työryhmiin liittyvien vastuiden hoitamista, yhteydenpidosta luottamusedustajiin sekä Teams palavereista.
Mitkä ovat työsi tärkeimmät tavoitteet ja mitä koet saavuttaneesi viime aikoina?
Tärkeimmät tavoitteet itselleni ovat luottamusedustajien ja yhdistysten toiminnan tukeminen ja näihin tahoihin luottamuksellisen suhteen luominen. Niin kauan, kun nämä tahot haluavat näkemystäni eri asioihin, niin olen tuossa tavoitteessa onnistunut.
Mikä tekee työstänne merkityksellistä?
Työn merkityksellisyys tulee parhaiten ja konkreettisimmillaan esiin jytyläisten halukkuudesta osallistua erilaisiin tapahtumiin. Jotain on tehty oikein, jos jäsenet tällaisena kiireisenä aikana ovat valmiita antamaan omaa aikaansa vapaaehtoisesti alueen järjestämiin koulutuksiin ja tapahtumiin. Jäseniä varten tätä työtä tehdään
Mitkä ovat suurimmat haasteet, joita kohtaatte työssänne, ja miten niistä selvitään?
Suurin haaste on tällä hetkellä niin Jytyssä, yhdistyksissä ja ylipäätään koko ammattiyhdistyskentässä, on pienevä järjestäytymisinnokkuus. Tämän haasteen taklaamisessa meillä kaikilla on valtava työmäärä edessä, mutta ehkäpä tässä on pyrittävä vain tuomaan toiminnan vai-
kuttavuutta julki oikeiden tekojen avulla. Lisäksi pienenevät henkilöstöresurssit hankaloittavat työn tekemistä joka sektorilla. Näihin haasteisiin täytyy vastata priorisoimalla rohkeasti, koska kaikkea ei pysty tekemään siinä mittakaavassa mitä on aiemmin tehty isommalla henkilöstömäärällä.
Miten Jyty tukee jäseniään tässä muuttuvassa työelämässä?
Jyty kehittää jatkuvasti omaa toimintaansa, jotta se vastaisi koko ajan vain paremmin jäsentensä tarpeisiin. Jäsenille tarjotaan mm. paljon erilaista koulutusta, jossa hyödynnetään entistä enemmän webinaareja, joita voidaan järjestää lyhyemmälläkin varoitusajalla ja tavoittaa suurtakin jäsenkuntaa. Lisäksi Jytyn moniammatillisuutta huomioidaan koko ajan paremmin esim. ammattialaryhmätoiminnan kautta, joissa jytyläiset asiantuntijajäsenet pääsevät konkreettisesti vaikuttamaan liiton toiminnan kehittämiseen.
Miten kuvailisit alueesi Jyty-jäsenistöä? Mitä erityispiirteitä alueellanne on?
Työpaikkojen suuri määrä Länsi-Suomen alueella on yksi silmiinpistävimmistä erityispiirteestä. Pelkästään Pirkanmaan maakunnan alueella jäsenet ovat sijoittuneet liki 200 eri työpaikkaan. Tämä toki aiheuttaa samalla myös valtavasti haastetta, koska monessa työpaikassa jäseniä on vain 1-5 ja noihin työpaikkoihin on haastavaa löytää luottamusedustajaa.
Mikä on ollut ikimuistoisin hetki työssäsi Jytyssä?
Vuoden 2022 työtaistelut. Kyllä on pakko nostaa ne ikimuistoisimpana hetkenä. Jyväskylässä ja Tampereella toteutuneet lakot olivat kaikesta valtavasta työmäärästä huolimatta hieno kokemus. Vaikka lakot ei koskaan voikaan olla tavoitetila, niin olihan se hienoa päästä olemaan osa tuollaista yhteisöllisyyttä.
Millaisia kehitystoiveita tai tavoitteita teillä on Jytyn toiminnan suhteen alueellanne?
Suurimpana tavoitteena alueella on löytää yhdessä yhdistysten kanssa henkilöt puuttuville luottamusedustajapaikoille. Toivomme myös entistä tiiviimpää yhteistyötä alueen paikallisyhdistysten kesken, mikä onkin mennyt kovasti eteenpäin viimeisten vuosien aikana.
Miten huolehdit omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta työelämässä?
Miten pidät huolta omasta jaksamisestasi kiireisessä työarjessa?
Kesäaikana tuuletan päätäni parhaiten moottoripyörän selässä. Siinä ajaessa ei ehdi miettiä mitään muuta kuin tiellä pysymistä. Lisäksi koira ja omakotitalon pikku nikkaroinnit niin sisällä kuin pihalla antavat hyvää vastapainoa työlle. Syksyisin sienimetsään meneminen lataa loistavasti akkuja.
Millaisia vinkkejä antaisit jäsenille työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi?
Itse olen joutunut opettelemaan olemaan hyvällä tavalla itsekäs työn ja vapaa-ajan erottamisen kanssa. Näiden kahden erottamista pidän erittäin tärkeänä, johon kaikkien kannattaa opetella. Lisäksi kannustan kaikkia puuttumaan rohkeasti työpaikoilla mahdollisesti havaittaviin epäkohtiin. Ilman puhetta ei voi syntyä muutostakaan.
Mitä harrastuksia tai vapaa-ajan aktiviteetteja suosittelet rentoutumiseen tai palautumiseen?
Luonnossa liikkuminen toimii aina. En ole tullut metsästä koskaan stressaantuneena takaisin. Ylipäätään kaikki liikkuminen on aina hyvästä, koska samalla pidetään huolta myös omasta fyysisestä jaksamisesta henkisen jaksamisen lisäksi. Kaikki me toki olemme yksilöitä ja jokaisella on ne omat mielenkiinnon kohteet, mutta liikunta toimii hyvänä yleisohjeena kaikille.
Mikä tuo sinulle iloa ja energiaa työpäivän aikana?
Etätöissä ollessa koira täyttää kaikkein parhaiten nuo kriteerit. Se pakottaa välillä nousemaan pois koneiden äärestä ja ottamaan hengähdystauon. Lisäksi voi mainita oman työtiimin, joilta saa tukea aina tarvittaessa.
Miten Jyty vastaa työelämän muutoksiin ja kehittää toimintaansa tulevaisuudessa?
Miten näet työelämän ja ammattiliittojen roolin muuttuvan tulevaisuudessa?
Pelkään pahoin, että nykymallilla etenkin ammattiliittojen välinen yhteistyö menee kilpailuksi jäsenistä. Ajan henki on nykyisen muuttunut enemmän itsekeskeiseen suuntaan, jossa monesti ajatellaan hyvin yksipuolisesti sen sijaan, että mietittäisiin asioita kollektiivina. Koska valtion nykyhallinto pyrkii jatkuvasti luomaan heikennyksiä, niin nyt olisi korkea aika ammattiliittojen löytää keskenään yhteinen sävel. Työelämässä päivän sana on muutos. Niin nyt kuin tulevaisuudessa on pystyttävä asennoitumaan siihen, että vanhan ajan ”eläkevirkoja” ei enää ole.
Mitä Jyty tekee, jotta se pysyy merkityksellisenä ja ajankohtaisena jäsenilleen?
Jyty tekee itseään yhä paremmin itseään näkyväksi myös valtakunnan tasolla luotettavana ja yhteistyökykyisenä neuvottelukumppanina kehittäen jatkuvasti omaa toimintaansa mm. uudistamalla omaa strategiaansa niin, että se olisi koko ajan lähempänä jäseniään ja yhdistyksiään.
Mitä odotat loppuvuodelta 2025? Onko aluettanne koskevia erityisiä tapahtumia tai projekteja tulossa?
Loppuvuoden aikana keskitytään vuoden 2026 toiminnan suunnitteluun ja uuden strategian jalkauttamiseen yhdistyksille. Alueella järjestetään vielä koulutuksia luottamusedustajille. Lisäksi pyritään mahdollisimman paljon kiertämään jytyläisiä työpaikkoja yhdessä yhdistysten toimijoiden kanssa.
Millaisia mahdollisuuksia digitalisaatio tuo Jytyn toimintaan ja jäsenille?
Liitossa on otettu käyttöön laajalti Howspace ympäristö, joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet luottamusedustajille osallistua edunvalvonnan kehittämiseen riippumatta alueesta ja asuinpaikasta. Lisäksi webinaarit ovat tulleet jäädäkseen, joilla tavoitetaan jäsenistö huomattavasti paremmin, kun jäsenten ei tarvitse matkustaa ja lisäksi se pienentää merkittävästi niin liiton kuin yhdistysten kustannuksia.
Millainen on oma suhteesi työhön, arvoihin ja Jytyn jäsenyyteen?
Jos et työskentelisi Jytyssä, mitä luulet tekeväsi työksesi?
Jossain muodossa olisin varmasti edelleen erityisnuorisotyössä.
Mikä on paras työelämään liittyvä neuvo, jonka olet itse saanut?
Jos joku ei ole rikki, sitä ei kannata yrittää korjata.
Onko sinulla joku motto tai ajatus, joka ohjaa sinua työelämässä ja elämässä yleensä?
Se joustaa kellä on siihen kykyä.
Jos voisit viedä jytyläiset yhteiselle virkistyspäivälle, mitä järjestäisit?
Veisin heidät kanooteilla koskenlaskuun. Siinä olisi loistava tapa opetella ja vahvistaa ryhmässä työskentelyn taitoja, jossa kaikki on pakko ottaa huomioon. Lisäksi tuo toimintamuoto ei mahdollista multitaskausta. Lukuisia kertoja moista harrastaneena voin sanoa, että siinä on jotain ennenkokemattoman hienoa kastua ja mennä hieman äärirajoille ja sen jälkeen istua porukalla nuotiolla.
Mitä haluaisit sanoa Jytyn jäsenille, jotka miettivät, miten voisivat hyödyntää paremmin jäsenyyttään?
Olkaa enemmän yhteydessä omaan yhdistykseenne ja aktivoitukaa. Moni jäsen ei edes tiedä mitä kaikkea oma yhdistys voi tarjota jäsenmaksulla. Lisäksi kannustan kaikkia osallistumaan oman yhdistyksen vuosikokouksiin ja sitä kautta vaikuttamaan paikalliseen toimintaan.
Miten Jyty tukee jäseniään ja kannustaa aktiiviseen osallistumiseen?
Miten jäsenet voivat olla aktiivisesti mukana Jytyn toiminnassa?
Parhaiten se onnistuu olemalla aktiivisesti mukana oman paikallisyhdistyksen toiminnassa. Lisäksi jokainen yksittäinen jäsen voi olla merkittävä toimija vaikkapa hankkimalla yhden uuden jäsenen, jolloin he ovat vaikuttamassa Jytyn rooliin ison kokoluokan ammattiliittona.
Mitä hyötyä aluetoiminnan asiantuntijan kanssa keskustelemisesta on jäsenelle?
Ajattelen, että meidän roolimme jäsenelle on ensisijaisesti luoda tietoisuutta työelämän lainalaisuuksista.
Millaisia terveisiä tai kiitoksia haluaisit lähettää Jyty Pirkanmaan jäsenille?
Olkaa jatkossakin aktiivisia kaikessa yhdistyksen järjestämässä toiminnassa. Tuokaa rohkeasti esiin omat näkemyksenne toiminnan kehittämisen suhteen. Muistakaa suositella Jytyn jäsenyyttä työkaverille, joka ei vielä ole jäsen.
Onko jokin asia, jonka toivoisit Jytyn jäsenten tietävän paremmin alueesi toiminnasta?
Länsi-Suomen alue kattaa kuusi maakuntaa ja n. 8000 jäsentä, joiden edunvalvonnasta huolehtii kolme liiton työntekijää, joten aina välillä asioiden hoitaminen ottaa aikansa. Alueellamme on kolme koko ajan kasvavaa kaupunkia, Tampere, Seinäjoki ja Jyväskylä, joissa myös jäsenpotentiaali on isoin, joten haastan kaikki nykyisen jytyläiset jäsenhankintatalkoisiin. Pidetään Jyty jatkossakin vahvana. •


Edunvalvonta on liiton ja yhdistyksen tärkein tehtävä. Sitä tehtävää hoitavat paikallisesti luottamusedustajat (ent. luottamusmiehet). Olemme saaneet viestejä, etteivät kaikki jäsenemme tunne oman työpaikan luottamusedustajia, joten tämän vuoden lehdissä heitä esittelemme tekstein ja kuvin. Ottakaa rohkeasti yhteyttä omaan edustajaanne, vaikkei mitään ongelmia olisikaan! Yhteystiedot löytyvät toisaalta lehdessä.
Kaikilla työnantajillamme ei ole luottamusedustajaa. Jos homma kiinnostaa, ole yhteydessä puheenjohtajaan – hommaan koulutetaan ja muiden tuki on taattu. Meillä on hyvä porukka – yhdessä olemme enemmän!
HAASTATTELUT: CRISTA SJÖHOLM-AALTONEN
Sastamalan kaupunki Pääluottamusedustaja
Susanna Maja
Asustelen Jämijärvellä ja toimin maatalouslomittajana. Kohta 47 vuotta mittarissa. Kotoisin Nokialta ja erinäisten vaiheiden jälkeen Kangasalan ja Kurun kautta vuonna 2004 muutettiin Jämijärvelle. Suku kotoisin Mouhijärveltä joten
Sastamala tuttu paikka. Alkuperäiseltä ammatilta suurtalouskokki ja toiminut myös perhepäivähoitajana. Tänä vuonna valmistuin Agrologiksi Seinäjoelta, opinnot suoritin töiden ohessa monimuoto opiskeluna. Perheeseen kuuluu yrittäjänä toimiva puoliso ja meillä on kolme tytärtä jotka tosin jo kotoa muuttaneet pois. Meillä asustaa myös kaksi Dreeveriä 10v Pekoni rouva ja 2v Mauno Mato herra, näiden kanssa harrastetaan metsästystä talvisin. Kerran vuodessa pyritään käymään pohjoisessa vaeltamassa tuntureilla. Kesällä kasvattelen eri lajeja chilejä ja tomaatteja. Sienestys ja marjastus myös lähellä sydäntä.
Luottamusedustajana olen toiminut entisen Kankaanpään lomitusalueen lomittajille. Luottamusedustajaksi ajauduin aikoinaan siksi, koska haluan viedä työntekijöiden asioita eteenpäin ja jotta kaikkia kohdeltaisiin saman arvoisesti. Nämä asiat onkin päätavoitteena jatkuvasti, sekä myös se, että jokaisen jäsenen ääni tulee

kuulluksi. Motivoivana tekijänä on kun on saanut jonkin asian niin sanotusti maaliin. Tykkään etsiä myös faktatietoa ja selailla erinäisiä pykäliä, näistä saa aina hyvää informaatiota käsiteltäviin asioihin.
Toivotan jäsenille hyvää loppuvuotta ja oli asia pieni tai suuri niin aina voi ottaa yhteyttä.
Kuka olet ja mitä teet?
Olen Anne Lautamo Tampereelta ja työskentelen Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa opintosihteerinä/asiakaspalvelussa. Työpisteeni on Santalahdentien kampus. Treduun menin töihin syksyllä 2020 ja sillä polulla ollaan edelleen.
Kuinka ajauduit luottamusedustajaksi?
Luottamusedustajana olen ollut aikaisemminkin. Toimin pääkaupunkiseudulla varaluottamusmiehenä, nuorisovastaavana ja hallituksen jäsenenä viitisen vuotta. Paikkakunnan vaihdoksen ja muutaman mutkan jälkeen löysin Jytyn uudelleen ja syksyllä 2024 läksin mukaan Jytyn agentiksi. Keväällä 2025 pääsin mukaan markkinointi- ja viestintätiimiin ja samoihin aikoihin minut valittiin varaluottamusmieheksi.
Mikä on tärkein asia minkä haluat saavuttaa tai edistää luottamusedustajana?
Hyvät työolot ja oikeudenmukaista kohtelua Jytyn jäsenille.
Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?
Ulkoilen koiran kanssa, käyn paritansseissa/lavalla, vietän aikaa mökillä, välillä käyn konserteissa/ kulttuuritapahtumissa. Vesijuoksu alkamassa.

Mitä terveisiä haluat lähettää jäsenistölle?
Kannattaa olla jäsenenä. Aina voi kysyä. Joukossa on voimaa. •
Kuka olet ja mitä teet?
Olen Jaana Airismaa ja työni toimistosihteerinä Oriveden kaupungilla olen aloittanut heinäkuussa 2023. Työhöni kuuluu myyntireskontran hoito sekä vesihuoltolaitoksen toimistosihteerin tehtävät, mm. vesilaskutus ja sopimusten teko.
Kuinka ajauduit luottamusedustajaksi?
Pitkäaikainen luottamusmiehemme lopetti tehtävässään vuodenvaihteessa ja kysyi josko minua kiinnostaisi jatkaa. Itselleni on tärkeää, että meillä Oriveden kaupungilla säilyy luottamusedustaja omasta takaa, joten päätin ilmoittautua luottamusedustajaehdokkaaksi. Olen aloittanut pääluottamusedustajana 1.1.2025.
Mikä on tärkein asia minkä haluat saavuttaa tai edistää luottamusedustajana?
Minulle tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja reiluus ovat tärkeitä arvoja myös työelämässä, joten tältä pohjalta tässäkin tehtävässä. Haluan olla jäsenillemme myös helposti lähestyttävä, joten ottakaahan yhteyttä matalalla kynnyksellä, oveni on aina auki.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?
Olen neulootikko, eli tykkään neuloa ja virkata. Minulla on joku käsityö aina kesken tai juuri valmistumassa. Keväisin sisäinen puutarhurini nousee pintaan, kun pääsen istuttamaan, lannoittamaan, nyppimään ja kastelemaan. Kevät on paras vuodenaika.
Mitä terveisiä haluaisit lähettää jäsenistölle? Ilon, positiivisuuden ja yhdessä tekemisen kautta hyvä tulee! •






Varalan urheiluopisto 23.–24.8.2025
Kertoisitko, kuka olet ja mitä teet työksesi?
Hanna: Hanna Rantakokko, varhaiskasvatuksen opettaja.
Eeva: Eeva Määttälä sairaanhoitaja. Olen juuri yt- neuvottelujen jälkeen siirtynyt terveydenhoitajan tehtävästä perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon. Yt- neuvottelujen aikana tuki tuli Jytystä.
Maria: Maria Camara, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja.
Mikä sai sinut lähtemään Jytyn työhyvinvointipäiville?
Hanna: Hyvä kokemus edellisistä hyvinvointipäiviltä.
Eeva: Aikaisemmista kerroista tosi hyvä kokemus! Mukava päästä vain omien asioiden äärelle. Keskittyä itseensä.
Maria: Ei aiempaa kokemusta työhyvinvointipäivistä. Sisältö vaikutti kiinnostavalta ja innostavalta.
Miten ylläpidät omaa hyvinvointia?
Hanna: Pyrin lepäämään nykyisin riittävästi ja lisäämään arkeen pieniä elvyttäviä ja rentouttavia hetkiä ulkoilun, kirjojen ja musiikin muodossa. Rakkaat ihmiset tärkeitä hyvinvoinnin tuojia.
Eeva: Olen pyrkinyt lisäämään ja tekemään itselle kiinnostavia ja mieluisia asioita, kuten ystävien ja läheisten tapaamisia enemmän. Olen myös lakannut ”sinkoilemasta” ja toteuttamaan suunniteltuja asioita. Teen asioita omassa aikataulussa.

Maria: Olen pyrkinyt lisäämään liikuntaa (työmatkapyöräily) ja huolehtimaan riittävästä levosta. Katselen elokuvia, käyn näyttelyissä ja vietän aikaa läheisten parissa.
Mitä terveisiä haluaisit lähettää?
Hanna: Kannattaa osallistua yhdistyksen toimintaan ja tapahtumiin!
Eeva: Osallistukaa rohkeasti yhdistyksen toimintaan ja tapahtumiin. Aina oppii jotain uutta. Hyvä mahdollisuus myös tutustua uusiin ihmisiin.
Maria: Yhdistys on yllättänyt aktiivisuudellaan. Olen yllättynyt myös itsestäni lähtemällä mukaan kursseille ja tapahtumiin. Aiemmin ammattiyhdistystoiminta ei kiinnostanut (ennen Jytyyn liittymistä).
Kertoisitko, kuka olet ja mitä teet työksesi?
Petra Lahtinen, 41 v. Tampereelta. Työskentelen Pirkanmaan hyvinvointialueella kotiin vietävissä palveluissa, mutta tällä hetkellä opintovapaalla sosionomi opintojen takia.
Päivi Saarilahti 41 v. Tampereelta. Työskentelen Kotiin vietävissä palveluissa sekä opiskelen työn ohessa sosionomiksi. Olen työskennellyt lapsiperheiden parissa yli 20 vuotta.
Mikä sai sinut lähtemään Jytyn työhyvinvointipäiville?
Petra: Hyvinvoinnin merkitys on korostunut iän myötä ja koen, että se on tärkeää muistaa niin vapaa-ajalla, kuin työelämässä. Niiden yhdistäminen onkin oma haasteensa.
Päivi: Kiinnostavat aiheet hyvinvointiteeman ympärillä. Aina on hyvä tarkastella omaa arkea ja hyvinvointia kiireisen arjen keskellä.
Miten ylläpidät omaa hyvinvointia?
Petra: Syömällä hyvin ja säännöllisesti. Tykkään tehdä ruokailtoja. Perheen kanssa hassuttelemalla ja ystävien kanssa keskustelemalla. Olen hyvä nukkumaan ja pyrin lenkkeilemään ja tekemään lihaskuntotreeniä.
Päivi: Olen innokas liikkumaan, liikunta tuo itselleni hyvää oloa ja – mieltä. Säännöllinen arkirytmi (uni, ruoka, lepo, liikunta). Perheen ja ystävien kanssa vietetty aika.

Mitä terveisiä haluaisit lähettää?
Petra: Ihanaa ja hyvinvoivaa syksyä.
Päivi: Muistakaa pitää itsestä huolta ja nauttia arjen pienistä asioista! Rentouttavaa syksyä kaikille!
Kertoisitko, kuka olet ja mitä teet työksesi?
Sami Keto, asun Tampereella. Olen työskennellyt yli 20 vuotta Sote-sektorilla. Nykyisin työskentelen Pirkanmaan hyvinvointialueen Lasten, nuorten ja perheiden asiakasohjauksessa Pohjoisella alueella.
Mikä sai sinut lähtemään Jytyn työhyvinvointipäiville?
Minut sai lähtemään päiville molempien päivien mielenkiintoinen kokonaisuus ja pysähtyminen omalle hyvinvoinnilleni.
Miten ylläpidät omaa hyvinvointia?
Vapaa-aika kuluu musiikin, liikunnan ja ruoan parissa.
Mitä terveisiä haluaisit lähettää?
Elämä on hyvin yksinkertaista, mutta teemme siitä jatkuvasti monimutkaista ”kungfutse”.






lavvantaina 11.10.25
Jyty Pirkanmaa antoi jälleen tiimeille rahaa järjestää jäsenilleen retkiä, tapahtumia ja tempauksia kohdata toisia jäseniä ja viettää aikaa yhdessä.
TEKSTI: TUIJA MÄKINEN
KUVAAJAT: ALLI LEMMETTY & JAANA KAKKONEN & TUIJA MÄKINEN & KULJETTAJA JUHA
NLVP-tiimin eli (Nokian, Lempäälän, Vesilahden ja Pirkkalan) agentit kokoontuivat keväällä Nokialle pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja ja lopputuloksena valitsimme teatteriretken Poriin. Mukaan järjestelyihin saatiin myös Pirhan tiimi.
Porin näyttämölle on tuotu Dustin Hoffmanin aikoinaan tähdittämä Tootsie, mihin rooliin Porissa nousi sutjakkaasti Joonas Nordman. Saimme nähdä, mitä työttömyys voi saada aikaan. Hulvatonta hassuttelua, iloittelua ja huijaamista musiikin tahdissa. Ja se ravintola Toreron ruoka! Huikeaa makujen yhdistelyä ja kulinaarista nautintoa.
Mukaan retkelle lähti suuri joukko jytyläisiä ja muutama avec. Matka taittui Vesilahden liikenteen bussilla kuljettaja Juhan hyvässä hoidossa. Matkanjohtajana ollut Tuija pisti retke-
läisten aivonystyröitä tulille, kun piti neuvotella, pohtia sekaisin menneitä henkilöitä, koettaa onnea Jyty-bingossa sekä miettiä, millainen Ammattiliitto Jyty on ja itse siinä jäsenenä ja työntekijänä osana työyhteisöä. Ryhmä ideoi kymmenittäin adjektiiveja kuvaamaan edellä mainittuja asioita. Alla erikseen tiivis yhdistelmä kyseisistä adjektiiveista by retkellä olleet fiinit jytyläiset!
Ja tämä Jyty tarjosi meille mukavassa seurassa lämminhenkisen musikaalikomedian, jonka kokemisen ansiosta syksy tuntuu jo nyt paljon rikkaammalta. Musikaalin lisäksi saimme yhdessä nauttia ravintola Toreron ruoista upeassa seurassa. Päivä on ollut ikimuistoinen. Kiitos teille ihanat jytyläiset ystävineen! Tavataan taas! MORJES! •
Nämä adjektiivit kuvaavat retkeläisten mielestä Ammattiliitto Jytyä ja retkeläisiä työntekijöinä, osana työyhteisöä ja ammattiliiton jäsenenä:
A avulias, avoin, ammattilainen, aito, arvokas
M mahtava, mukava, mukautuva, mutkaton, mielikuvituksellinen
M monipuolinen, muutossopeutuva, määrätietoinen
A aurinkoinen, auttavainen, aktiivinen, ahkera
T toimelias, tomera, tuottelias, tyylikäs, tahtova
T turvallinen, tunnollinen, taitava, tunteikas, tasapuolinen
I ihana, innostava, innostuva, inhimillinen
L laadukas, luova, luotettava, lämmin, lempeä, liikunnallinen
I ihmisläheinen, iloinen, ihmettelevä, itsevarma
I idearikas, inhimillinen, itseohjautuva, innovatiivinen,
T tuottelias, tasokas, taitava, tavallinen, tuloksellinen
T totuudenmukainen, tunnollinen, tunteellinen, tiukka
O onnellinen, oma-aloitteinen, osaava, oikeudenmukainen, oppiva
J joustava, järjestelmällinen, järkevä, jämäkkä
Y ystävällinen, ylpeä, yritteliäs, ylivoimainen, yhteistyökykyinen
T tarpeellinen, tahdikas, touhukas, tärkeä
Y yhteistyökykyinen, ymmärtävä, yhteisöllinen, yllätyksellinen

Golf kokeilu 4.9.2025 Toriseva Golfissa Virroilla, joka on 9-reikäinen golfkenttä niin pro harrastajille kuin aloittelijoillekin.
Pääsimme opettelemaan golf-lyöntejä golfpro opettajan Jyrki Makkosen johdolla. Ensiksi aloitimme driving renge -alueella harjoitellen pitkiä lyöntejä, saimme myös kokeilla erilaisia mailoja. Opetus oli kädestä pitäen tarvittaessa. Jokainen

löi pari ämpäriä palloja pitkin kenttää, osa lyönneistä alkoi menemään pitkällekin. Tämän jälkeen vaihdoimme mailoja ja siirryimme lähipelialueelle harjoittelemaan puttauksia. Keli suosi ja kaikkien osallistujien mielestä oli kivaa. •















p i d ä i t s e s t ä s i
h u o l t a

p a r a s t a p ä ä l l e
v a i k k a

u l k o i l e
Y s t ä v i e n
k i i t ä
l a k k a a k y n n e t
i h a n m u u t e n
v a a n !
k a n s s a
t r e f f i t .

r e n t o u d u
j u o
o t a l o m a a !

k a a k a o t a .

k i i t ä

t e e
h y v ä ä
r u o k a a !
Mieti
tähän oma juttu!
i t s e ä s i !
s i l i t ä
l e m m i k k i ä . p i d ä t a u k o a
s o m e s t a !
p u n a i s e k s i !

t e e
k a s v o n a a m i o .
h e m m o t t e l e
i t s e ä s i !
n u k u
k a v e r i a !
u n e l m o i ! s a u n a a n !

h y v i n
l u o n t o o n
m a r s !
a j a t t e l e
p o s i t i i v i s e s t i o t a
o m a a
a i k a a .
h a l a a !
u p p o u d u k i r j a a n !

o l e
k i r j o i t a
k i r j e t a i k o r t t i
h y v ä
i t s e l l e s i !

Tilanne 10.10.2025
2025 Tapahtumat koko jäsenistölle
Lokakuu Tootsie-näytelmä+ruokailu, Pori
Marraskuu
Päivä
11.10. Viesti, vaikuta ja vakuuta, Helsinki
Jyty ammatilliset opintopäivät, Vantaa
Tiimin järjestämä tapahtuma: Rakkaudella Jorma ja Helena -konsertti, Kangasala
Tiimin järjestämä tapahtuma: Teatteria Valkeakoskella: Pari sanaa parisuhteesta/Ilkka Heiskanen
Yhdistyksen syyskokous, Ståhlberg Lunch & Catering, Tampere 11.11. 19.11. 29.11.
Johdatusta tekoälyyn -webinaari
Työhyvinvointikortti -webinaari
Tekoälyn vaikutukset työntekoon -webinaari
Sosiaalialan ammatilliset opintopäivät, Hämeenlinna
Opi tekoälyn perusteet -webinaarikurssi
ryhmä 1 ryhmä 2
25.–26.10. 25,–26.10.
Lisää ryhmiä keväällä 3.11. 11.–12.11. 13.11. 15.–16.11. 10.11.-8.12. 17.11.-15.12.
Hallituksen kokous
Talousarvioseminaari
8.10. 25.10.
Joulukuu
Hallituksen kokous 17.12. 2026
Lokakuu JytyBest-risteily HelsinkiTukholma 2.–4.10.
Lisätietoja tapahtumista yhdistyksen kotisivuilla: https://jytypirkanmaa.jytyliitto.net ja ilmoittautumiset: https://jytypirkanmaa.tapahtumiin.fi
PERUUTUSEHDOT: Ilmoittautuminen on sitova. Osallistumisen peruutus ja kulujen palautus onnistuu vain lääkärintodistuksella. •
Kriteereinä yhteistyöyritykselle on:
1. Pirkanmaalaisuus
2. Mielellään hyvinvointiin liittyvä toimiala (tuote tai palvelu), mutta myös muut huomioidaan
3. Plussaa on, jos yrityksellä on myös nettikauppa käytössä
Täällä voit vinkata yhteistyöyrityksen.
Tarkista yhdistyksen jäsenedut -sivulta kaikki voimassa olevat jäsenedut!
Tavoitteena on löytää jäsenetuyhteistyöhön sopivia yrityksiä ympäri Pirkanmaata. Näin saamme sinulle Jyty Pirkanmaan jäsen alennuksia paikallisista palveluista tai tuotteista ja samalla voimme tuoda esille pirkanmaalaista osaamista. Yritykset saavat tarjoamistaan jäseneduista vastineeksi mainostilaa lehdessämme, sekä näkyvyyttä yhdistyksemme nettisivulla ja Facebook-sivulla. •


Toimialue
Monetra Pirkanmaa Oy
Pirkanmaan Voimia Oy
SASKY koulutuskuntayhtymä
Tampereen kaupunkikonsernin vakuutuskassa
Sarastia (Numera Palvelut Oy)
Luottamusedustaja
Ritva Välläri, 040 536 9238 ritva.vallari@monetra.fi
Niina Nyman, 040 801 6279 (toimipisteen numero) niina.nyman@voimia.fi
Marko Hulkkonen marko.hulkkonen@sasky.fi
Tiina Jormalainen. 044 753 4108 tiina.jormalainen@tampere.fi
Elina Autio, 050 306 6213 elina.autio@sarastia.fi
Koko hyvinvointialue (pled)
Alueelliset luottamusedustajat
Pirkanmaan pelastuslaitos (SPAL)
Kari Hämäläinen, 040 806 2347 kari.hamalainen@pirha.fi
Crista Sjöholm-Aaltonen (varapled), 041 730 8179 crista.sjoholm-aaltonen@pirha.fi
Jaana Niemelä, 040 806 2382 jaana.niemela@pirha.fi
Katriina Nyrö, 040 718 0215 katriina.nyro@pirha.fi
Sari Suokas, 040 806 2284 sari.suokas@pirha.fi
Markku Mäntysaari 045 1558 699 Mikko Rantala 050 3170 586
Varaluottamusedustaja
avoin
avoin
avoin
avoin
Sari Kanerva
Crista Sjöholm-Aaltonen, 041 730 8179 crista.sjoholm-aaltonen@pirha.fi
Luottamusmies on nykyisin luottamusedustaja


Toimialue
Luottamusedustaja
Varaluottamusedustaja
Akaan kaupunki (pled) avoin avoin
Hämeenkyrön kunta (pled) Maria Anttila maria.anttila@hameenkyro.fi avoin
Ikaalisten kaupunki (pled) avoin avoin
Kangasalan kaupunki (pled) Santeri Rintalahti, 040 610 7113 santeri.rintalahti@kangasala.fi avoin
Lempäälän kunta (pled) avoin avoin
Mänttä-Vilppulan kaupunki (pled) avoin avoin
Nokian kaupunki (pled)
Oriveden kaupunki (pled)
Jaana Kakkonen, 040 728 8296 jaana.kakkonen@nokiankaupunki.fi
Maarit Polviander
Jaana Airismaa, 040 133 9131 jaana.airismaa@orivesi.fi avoin
Pälkäneen kunta (pled) avoin avoin
Sastamalan kaupunki (pled)
Susanna Maja, 040 723 2624 susanna.maja@sastamala.fi
Maatalouslomittajat luottamusedustaja Laura Himanen
Ringa Karvanen, 040 750 9686 ringa.karvanen@sastamala.fi
Maatalouslomittajat varaluottamusedustaja Anne Ahola
Urjalan kunta (pled) avoin avoin
Valkeakosken kaupunki (pled)
Marika Mahkonen, 040 335 6047 marika.mahkonen@valkeakoski.fi
Vesilahden kunta (pled) Tuija Mäkinen, 0400 834 638 tuija.makinen@vesilahti.fi
Virtain kaupunki (pled)
Sanna Viitanen, 044 715 1930 sanna.viitanen@marttinen.fi
Keiturin Sote (tytäryhtiö) pled Tuija Loukaskorpi 044 715 1512, tuija.loukaskorpi@keiturinsote.fi
avoin
Merja Vallin, 040 5702 396 merja.vallin@vesilahti.fi
avoin avoin
Ylöjärven kaupunki (pled) avoin avoin
Koko kaupunki (pled)
Konserniohjaus, kaupunkiympäristön palvelualue, elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue ja liikelaitokset
Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus ja perusopetus, sekä Liikunta-, kulttuurija nuorisopalvelut 2025–2028
Mikko Leikko, 040 187 7145 mikko.leikko@tampere.fi
Satu Laine, 040 801 6779 satu.laine@tampere.fi
Nelli-Anna Palojoki (vv) Meri Lust, 040 800 4487 lustmeri@gmail.com
valitaan myöhemmin
Anne Lautamo, 041 730 6859 anne.lautamo@tampere.fi
Jenni Hytönen, 040 6464 478 jenni.hytonen@tampere.fi

PUHEENJOHTAJA
Kirsi Kuukkanen
VARAPUHEENJOHTAJA
Crista Sjöholm-Aaltonen 044 025 1269 041 730 8179 puheenjohtaja@jytypirkanmaa.fi crista.sjoholm-aaltonen@pirha.fi
VARSINAINEN JÄSEN
Elina Autio
VARAJÄSEN
Tuija Mäkinen 040 719 7070 0400 834 638 tuija.makinen@vesilahti.fi
Henna Koistinen
Maritta Kartaslammi henna.koistinen@sasky.fi
Satu Laine
Teija Helin 040 801 6779 040 801 6249 satu.laine@tampere.fi teija.helin@tuni.fi
Tiina Mäkinen
Tarja Ruukala 040 133 6551 040 133 6643 tiina.makinen@kangasala.fi tarja.ruukala@kangasala.fi
Crista Sjöholm-Aaltonen
Kari Hämäläinen 041 730 8179 040 806 2347 crista.sjoholm-aaltonen@pirha.fi kari.hamalainen@pirha.fi
Sanna Viitanen
Marianne Saarinen 044 715 1930 marianne.saarinen@marttinen.fi sanna.viitanen@marttinen.fi
Anu Valtonen
Maarit Mäkiaho anu.valtonen@valkeakoski.fi maarit.makiaho@valkeakoski.fi
Yhdistyskoordinaattori Satu Ahola 045 2778 084 • toimisto@jytypirkanmaa.fi https://jytypirkanmaa.jytyliitto.net

Todenna jäsenyytesi Irti Maasta -keskuksen kassalla. Jäsenyyden todentaminen tapahtuu jäsenkorttia näyttämällä. Varatessasi lippuja osoitteessa irtimaasta.fi mainitse kommenttikentässä yhdistyksemme nimi. Muistathan jättää maksamisen paikan päälle saadaksesi alennuksen.

• Kasvohoidon yhteydessä ilmaiset ripsien tai kulmien värjäyksen
• Perusjalkahoidon yhteydessä ilmaisen kynsien lakkauksen tai 15 min jalkahieronnan
• Muista varata lisäpalvelut varausta tehdessäsi
www.lamari.fi
Puhelin 040 7254157
Kauneushoitola La’ Mari sijaitsee Lempäälän Kuljussa, Kuljun kartanon lähistöllä ja noin 4 km Ideaparkista. Pihassa on ilmainen parkkeeraus ja paikalle pääsee busseilla 50, 52A ja 52B.
Tervetuloa nauttimaan!



Tsekkaa myös instagramissa @reddoor.fi


Nyt JYTYN jäsenille kokeilu kymppikortilla -50%





Tule testaamaan Nokian monipuolisimmat treenit, huikeat treenitilat ja oheispalvelut


Lunasta kymppikortti -50% verkkokaupasta koodilla: jyty50 kauppa.reddoor.fi



Sillä sinun työsi on tärkeä








Monipuoliset palvelut mm. kasvo- ja jalkahoidot, ripset/kulmat, kynnet sekä hemmottelevat hieronnat. Lempeästi ja ammattitaidolla sinua varten.

Tarjous Jyty Pirkanmaan jäsenille: Kosmetologipalvelut Tmi Jenni Vuolle tarjoaa käsi-, kasvo- ja jalkahoidot –10 % sekä kasvohoitotuotteet –10 %.

Meiltä löydät kattavat kosmetologin ja jalkahoitajan palvelut. Olet lämpimästi tervetullut hemmoteltavaksi viihtyisään hoitolaamme. Tutustu palveluihimme ja löydä juuri sinulle paras tapa rentoutua.
Vällintie 1, 36200 Kangasala • jennivuolle@gmail.com • 040 962 1458 www.kauneusjahyvinvointihuone.com

Kuulutko Tampereen kaupunkikonsernin vakuutuskassaan?
Saat 10 % alennuksen.

MOTIVOIDU ISTU, SEISO JA
Epämukava olo on kehon kutsu toimia, kipu on vaatimus

LIIKU VAIVATTA
Pienillä muutoksilla on suuri vaikutus
Nopea helpotus, pysyvä hyöty
Malla Helenius Kokeillaan yhdessä, mikä keventää oloasi – 30 min videotapaaminen
Fysioterapeutti SunErgo
Jyty Pirkanmaan jäsenille jäsenkorttia näyttämällä
• personal training palvelun ostajalle 30 min. hieronta kaupan päälle

• veloitukseton liikuntaneuvonta/ konsultaatio
Voimakas Oy
044 989 3231 • Liisantie 2a, 36200 Kangasala • voimakas.net





Jäsenen etuhinta kylpylään on 19 €/henkilö (norm. 24 €/hlö)
Etu on henkilökohtainen ja sen saadakseen tulee esittää jäsenkortti.
Holiday Club Tampereen Kylpylä Lapinniemenranta 12 33180 Tampere
