Ex nunc 1/2017

Page 23

ta. Kaupungissa ollessa täytyy aina olla varautunut siihen, että joku soittaa ja pyytää hoitamaan jonkin asian. Vähä vapaa-aika mitä on, kuluu yleensä ihan vain kotioloissa akkuja lataillessa. Työt ja yrittäjyys vaikuttavat siihen, että esimerkiksi koulun tapahtumissa käymisestä on joutunut tinkimään.

käyttö helpottavat arkea. Kun asiat saa laitettua paperille, ne ovat usein pois rasittamasta päätä. Keskittyminen yhden asian hoitamiseen kerrallaan on mielestäni tehokkainta. Jos yrittää samaan aikaan tehdä montaa asiaa, saa yleensä aikaiseksi vain huonoa tulosta. Omat rajat ja jaksaminen on myös hyvä Suurimmat haasteet työn ja opiske- muistaa. Kaikkien täytyy saada levätä riittävästi. Omalla kohdalla stressiä helpottaa se, lun yhdistämisessä liitettä usein pahimmat ajat tyvät ehdottomasti ajankäyttöön sekä stressiin. YRITTÄJYYS VAATII STRESSINHALLIN- kestävät vain hetken ja tieTAA, MUTTA TOISAALTA MYÖS OPET- tää niiden menevän ohitVälillä tuntuu olevan viikTAA SITÄ. se. Se tunne, että tähänkin koja, joille kasaantuu tumennessä on kaikesta selhat eri asiaa. Asiat painavitty, antaa voimaa myös vat päälle eikä aikaa meinaa millään löytyä kaiken tarvittavan tekemiseen. Lisäksi ai- jatkossa. Tyttöystäväni on myös yrittäjä ja on nakin yrittäjyyden osalta stressiä lisää jo ehdottomasti mahtavaa, kun kotona on joku, aiemmin mainittu tekemisen loputtomuus. joka ymmärtää ja osaa tukea oikeilla hetkillä. Omat keinot stressinhallintaan sekä kii- Pään kylmänä pitäminen ja usko omaan tekereeseen ovat löytyneet kokemuksen kautta. miseen ovat avainasemassa kiireen keskellä. Asioiden järjessä pitäminen sekä kalenterin

1/2017

Ex Nunc

23


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.