Page 1

1 12

KULTA&YRITTÄMINEN - TALVI&KESÄ - TYÖ&ASUMINEN - RUOKA&JUOMA

Ilomantsiin saatiin kultakaivos Pannussa porisee viskimallas Kaviaari – himoittu herkku Talvihurmosta

SIVU 4

SIVU 67 SIVU 67

SIVU 89

Mainiot kesäretkikohteet

SIVU 1417

www.joensuuregion.fi 1


PÄÄKIRJOITUS

1/2012

”Mikset suuntaisi tänä kesänä kohti Joensuuta. Meillä on paljon tekemistä ja näkemistä. Olemme koonneet tähän lehteen muutamia esimerkkejä käyntikohteista, ruokapaikoista sekä näkemisen ja kokemisen arvoisista paikoista Joensuun seudulla.”

HURMAANNU JOENSUUN SEUDULLA

Linkkejä www.endomines.fi www.hermanninviinitila.fi www.teatterimohko.fi www.roukalahti.fi/teatteri www.pkssk.fi www.josek.fi

2 Joensuu Region

Meillä Pohjois-Karjalassa eletään ”kulta-aikaa”. Suomen viides kultakaivos aloitti toimintansa Ilomantsin Pampalossa viime vuonna. Eikä siinä kaikki – Ilomantsista saadaan lähivuosina myös viskiä ja sekä mustaa että valkoista kaviaaria. Kuulostaa herkulliselta! Viskiä odotellessa kannattaa piipahtaa Hermannin viinitornissa vaikkapa paikallista, palkittua kuohuviiniä maistamassa. Joko olet suunnitellut kesälomaa ja kesän rientoja? Mikset suuntaisi tänä kesänä kohti Joensuuta. Meillä on paljon tekemistä ja näkemistä. Olemme koonneet tähän lehteen muutamia esimerkkejä käyntikohteista, ruokapaikoista sekä näkemisen ja kokemisen arvoisista paikoista Joensuun seudulla. Ennen kesää meillä ehtii vielä nauttia talven riemuista ja jos et ehdi tänä talvena, niin meillä on takuuvarmasti lunta myös ensi talvena. Kesän parhaita rientoja ovat kesäteatterit ja lavatanssit. Lähes joka kylällä on oma kesäteatteriesitys, ja tanssilavat elävät kukoistustaan. Kesäteatterit ovat jopa niin suosittuja, että liput pitää varata hyvissä ajoin. Maakunnan kesäteatterit on koottu Teatterikesälehteen, joka löytyy useimmista matkailukohteistamme.

Pari vinkkiä kannattaa nostaa jo nyt esille. Näkemisen arvoisia ovat Ilomantsin Möhkön kesäteatterin Kerttu ja Liperin Roukalahden teatterin Katsastus, jossa on aito ja oikea Hillman katsastettavana. Näytöskauden jälkeen auto myydään eniten tarjoavalle ja onnellinen uusi omistaja voi rekisteröidä sen museoautoksi. Oletko kenties harkinnut palaamista kotikonnuillesi? Lue Kipinän perheen kipinästä palata takaisin ja heidän elostaan Joensuussa. Meiltä löytyy töitä osaaville tekijöille ja elämisen laatu on se, jota kaikki tänne tulleet tai palanneet kehuvat. Joensuun tori on kesällä tapaamisten keskipiste. Minä aloitan aamun torikahviossa seuraamalla kaupungin heräämistä ja torin täyttymistä, ensin myyjistä ja sitten asiakkaista. Torikirppis kesäsunnuntaisin kruunaa torin tapahtumat – sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Tavataan Joensuun seudulla! Anne Mujunen, päätoimittaja


4 5 1/2012

Kustantaja Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy – www.josek.fi

6

8

Päätoimittaja Anne Mujunen markkinointipäällikkö Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy anne.mujunen@josek.fi Puh. 0500 285 906 Toimitus Leila Koistinen Mainostoimisto Idealmainos Oy Ulkoasu Petra Niemi Mainostoimisto Idealmainos Oy Valokuvat Leila Koistinen Mainostoimisto Idealmainos Oy

18

Sami Tirkkonen (s. 18), Petra Tiihonen (s 24.) Alias Studiot Oy Asiakkaiden arkistot Kansi Viskiä&kaviaaria Kuvankäsittely: Leila Koistinen Paino Kopijyvä

12

14 20

Painosmäärä Suomi 8000 kpl, englanti 1000 kpl

www.joensuuregion.fi 3


- KULTA&YRITTÄMINEN -

Ilomantsin Pampaloon saatiin

kultakaivos Kaivannaisteollisuuden lippulaiva Joensuun seudulla, kultakaivos Ilomantsin Pampalossa, on saatu nyt täyteen vauhtiin. Kullan markkinahinta on noussut jatkuvasti ja kaivoksesta odotetaan jatkavan kannattavaa liiketoimintaa pitkään. Endomines Oy:n Pampalon kultakaivos aloitti varsinaisen toimintansa vuonna 2011. Ensimmäisen vuoden aikana kultaa saatiin reilut 600 kiloa. Samaan aikaan kullan hinta nousi uusiin ennätyksiin ja markkinoilla oli kysyntää tälle arvometallille. Jatkossa tavoitteena on tuottaa kultaa 800-900 kiloa vuodessa. – Pampalon kaivos on Suomen viides kultakaivos. Olemme rakentaneet Ilo-

mantsiin murskaamon, rikastamon, rikastushiekka-alueen sekä konttori- ja huoltotiloja. Kaivoksen perustaminen osui hyvin otolliseen ajankohtaan. Rakentaminen oli vielä edullista ja juuri nyt kullan hinta on korkealla, Endominesin toimitusjohtaja Markus Ekberg kiittelee. Rakennusvaiheessa Endomines investoi kaivokseen reilut 20 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä tunnetut malmivarat

riittävät noin kahdeksaksi vuodeksi. On todennäköistä, että malmia löytyy lisää ja louhittavaa riittää jopa vuosikymmeniksi eteenpäin. – Olemme hakeneet ympäristölupaa tuotannon kasvattamiseen. Tavoitteenamme on nostaa malmin louhinta 450 000 tonniin. Tehokkuutta nostamalla saamme malmin louhinnan vähäisemmästäkin kultapitoisuudesta huolimatta

Firotec Oy rakentaa

Kultamalminkuljettimia Pari vuotta sitten avattu Pampalon kultakaivos aloitti Ilomantsissa uuden aikakauden – kulta-ajan. Maailman markkinoilla jatkuvasti kallistuvaa jalometallia on louhittu maan uumenista jo satoja kiloja. Koko malminkäsittelyjärjestelmän kuljettimineen sekä rikastamon päälaitteiden asennukset on toteuttanut outokumpulainen kokenut erikoisosaaja Firotec Oy osaamisensa taidonnäytteenä. Firotec Oy on Outokummun Metalli Oy:stä eriytetty metallialan erikoisosaaja. Yhtiön päätuotteet ovat New Firo -kappaleenkäsittelylaitteet sekä materiaalinkäsittelyn ja kuljetinjärjestelmien projekti- ja osaprojektitoimitukset. Lisäksi yritys tarjoaa asiakkailleen erikoislaitteiden sopimusvalmistusta sekä erilaisia asennus-, kunnossapito-, perusparannus- ja huoltopalveluja. – Suunnittelimme, valmistimme ja asensimme malmin murskauspiirin ja rikastamon myllyn syöttölaitteet kokonaistoimituksena. Lisäksi teimme rikastamolle laitetoimituksia sekä asensimme sinne kaikki päälaiteet ja putkistot. Itse asiassa olimme suurin laiteurakoitsija Pampalon työmaalla, kertoo Firotec Oy:n toimitusjohtaja Keijo Mutanen.

4 Joensuu Region

Firotecin parasta osaamista on pienten ja keskisuurten kaivosten malminkäsittely-, murskaus- ja kuljetusjärjestelmät. Yhtiöllä on kokonaisvaltaista prosessiosaamista. Kultakaivoksella erikoisvaatimukset koskevat malmin murskausta. – Kaivoksesta tulevat malmiliuskeet ovat suurimmillaan jopa metrin mittaisia. Jotta ne voidaan käsitellä prosessissa eteenpäin, ne pitää murskata halkaisijaltaan korkeintaan noin 10 millin kokoisiksi. Tässä haasteessa olemme onnistuneet, Keijo Mutanen sanoo. Firotec Oy on kehittyvä ja vahvasti kasvuhakuinen yritys. Se on valittu niiden 50 suomalaisen yrityksen joukkoon, joista Tekesin Kasvuväylä-ohjelma tuottaa todellisia osaajia vientiteollisuuteen. Vuoden 2012 alussa yhtiössä työskenteli 20 työntekijää. Lisäksi alihankintaverkostossa oli yli sata ammattilaista. Vuoden 2011 liikevaihto oli noin 6 miljoonaa euroa ja vuodelle 2012 ennuste on yli 10 miljoonaa. – Firotec hakee kasvua myös ulkomailta. Viimeisin aluevaltaus on ollut päänavaus Venäjän markkinoille. Toteutamme merkittävän projektin liittyen Murmanskin alueelle tulevaan uuteen fosfaattikaivokseen. Toimitamme avaimet käteen -periaatteella fosfaatin junalastausterminaalin yhteistyössä Ahma insinöörit Oy:n kanssa, toimitusjohtaja Mutanen kertoo.


- KULTA&YRITTÄMINEN -

kannattavaksi, Ekberg perustelee. Ilomantsille Endominesin tulo on ollut todellinen kultakaivos. Kaivos työllisti rakennusvaiheessaan toistasataa henkilöä lähialueelta ja työllisyystilanne jatkuu edelleen hyvänä. – Toiminnan vakiinnuttua työllistämme noin sata henkilöä, joista kolmisenkymmentä on urakoitsijoita. Välilliset työllisyysvaikutukset tulevat lisäksi, sanoo Markus Ekberg.

VIHREÄÄ KULTAA Pampalon kultaesiintymä sijaitsee arkeeisella vihreäkivivyöhykkeellä, jossa on vulkaanisperäistä kiviainesta. Juuri tällaisessa kallioperässä saattaa suotuisissa olosuhteissa muodostua kultamalmia. Vihreäkivivyöhyke sijaitsee suureksi osaksi Ilomantsin kunnan alueelle, jatkuen valtakunnan rajan yli aina Laatokan rannoille saakka. Suomessa sijaitsevan vyöhykkeen leveys on viitisen kilometriä ja pituus noin 80 kilometriä.

LISÄÄ LOUHOKSIA Endomines suunnittelee viiden uuden satelliittilouhoksen avaamista Ilomantsiin. Myös näistä louhoksista tuotettava malmi kuljetettaisiin Pampalon rikastamoon. – Teemme parhaillaan tarkkoja ympäristöselvityksiä mahdollisille uusille louhoksille. Haluamme toimia ympäristön ehdoilla. Tähän saakka toimintamme on ollut kiitettävällä tasolla – emme ole esimerkiksi saaneet yhtään huomautusta ympäristöasioista. Tästä toimintalinjasta pidetään kiinni jatkossakin, Ekberg lupaa.

Kaivoksen perustamisen osui hyvin otolliseen ajankohtaan. Kullan hinta on juuri nyt huipussaan, sanoo Markus Ekberg.

Kulta – muodikas jalometalli Kulta on tulossa muotiin, arvioi alan asiantuntija korutrendejä.

Vinkki! Osta korusarjoja! Yhtenäinen kokonaisuus on aina kaunis.

Joensuulaisen kultasepänliike Kulta Nallen yrittäjä Heli Lillunen tietää millaiset korut kiinnostavat tällä hetkellä. Hänen mukaansa joitakin vuosia vähän taka-alalla ollut kulta on nostanut taas suosiotaan. – Viime vuosien valkokulta- ja hopeakorujen suosio on tasoittumassa ja perinteinen keltakulta on nousemassa korumuodiksi. Ilmiön ovat huomanneet myös lukuisat kullanostajat, harmittelee Heli Lillunen. – Toivoisin ihmisten muistavan, että kulta on muokattava materiaali. Kannattaisi kysyä asiantuntijalta kuinka korun

voisi uudistaa nykyaikaiseksi. Vanhoissa, kenties isoäidiltä perityissä, koruissa on myös tunnearvoa, yrittäjä muistuttaa. Kulta Nallessa työskentelee yrittäjän lisäksi 3 työntekijää. Kiirettä pitää erityisesti korukaupan sesonkien, joulun, äitienpäivän ja valmistumisjuhlien aikaan. – Koruja ostetaan yleensä lahjaksi, mutta yhä useammin lahjansaaja on mukana tekemässä valintaa. Tänä päivänä ostetaan melko näyttäviä koruja. Ja ilahduttavaa on huomata nuorten innostus Kalevala-koruihin. – Meillä ammattilaisilla on vinkki korujen hankintaan; osta korusarjoja, vaikka osa kerrallaan. Yhtenäinen kokonaisuus on aina kaunis. Muista myös puhdistuttaa korut aika-ajoin, Heli Lillunen neuvoo. Hyvä palvelu, laadukkaat tuotteet ja tunnetut brändit ovat asioita, joista Kulta Nallessa huolehditaan. – Me haemme jatkuvasti uutta osaamista ja kouluttaudumme. Uusia tuotteita ja trendejä etsitään messuilta eri puolilta Eurooppaa. Suomalaiset brändit kuten Kalevala ja Lapponia pysyvät valikoimissamme, Heli Lillunen vakuuttaa. www.joensuuregion.fi 5


- RUOKA&JUOMA -

Hermannin Viinitila

Käymiskuja 1, 82900 Ilomantsi

VIINIMYYMÄLÄN AUKIOLOAJAT: Kesä-elokuussa ma-pe klo 9-17, la klo 10-17 Heinäkuussa myös su klo 12-17 Syys-toukokuussa ma-pe klo 10-16

Hermannin Viinitorni

Kappalaisentie, 82900 Ilomantsi VIINITORNIN AUKIOLOAJAT: kesäkuun alusta elokuun puoliväliin joka päivä klo 10-22 Muina aikoina tilauksesta.

Kaviaari –

himoittu herkku Harvempi uskoisi, että Ilomantsissa, Suomen itärajan pinnassa, tuotetaan yhtä maailman halutuimmista herkuista. Kaviaarin kasvatuspaikaksi Ilomantsi valikoitui kauniin luonnon, rauhallisen ympäristön ja valmiiden tilojen myötä. Kaviaari on himottu herkku. Tuotanto Caviar Empirik Oy:n Ilomantsin kaviaaritehtaalla on nyt täydessä vauhdissa.

6 Joensuu Region

Caviar Empirik Oy:n kaviaarintuotanto käynnistettiin vuoden 2011 syksyllä. Toiminta on alun hienosäädön jälkeen saatu hyvään vauhtiin ja ensimmäiset kaviaariannokset ovat jo lähteneet maailmalle. Kaviaaritehtaan sijainti kaukana suurkaupungeista, kaviaarin otollisimmista ostoalueista, kiinnostaa monia. Selitys on kuitenkin varsin ymmärrettävä. – Täällä Ilomantsissa on puhdas luonto ja rauhallinen tunnelma. Lisäksi täältä löytyi valmis, vapaana oleva kiinteistö, johon mahtui sekä kalankasvatusaltaat että kalan- ja kaviaarinkäsittelytilat, kertoo Caviar Empirik Oy:n toimitusjohtaja Seppo Kapanen.


- RUOKA&JUOMA -

Hermanni uskaltautuu uusille urille

Pannussa porisee viskimallas

Hermannin Viinitila on Suomen vanhin viinitila. Alun perin marjatilana Ilomantsin keskustassa toimineella Hermannilla on nykyään hehtaareittain omia marjaviljelyksiä, viinehtimö, viinimyymälä ja oma viinitorni. Seuraavaksi Hermanni tähyää kuuluisuutta aidon viskin tekijänä. Alan uranuurtajat Timo Kettunen, Arto Liimatta ja Harri Turunen perustivat PeltoHermanni Oy:n 1989 ja keskittyivät kotimaisen viinitila-ajatuksen eteenpäin viemiseen sekä viinien tuottamiseen. Sittemmin nimi on lyhentynyt Hermannin Viinitila Oy:ksi ja tuotevalikoima on kasvanut kuohuviineillä ja likööreillä. Viimeisin aluevaltaus on viskin valmistus. – Ajatus kokeilla viskin valmistusta lähti kahdelta viskiharrastajalta, Taposen veljeksiltä. Meillä oli tislauspannu vajaalla käytöllä ja asiaa hieman selviteltyämme löysimme huippuluokan raaka-aineen, kotimaisen ohramaltaan. Innostuimme ideasta tosissamme, Hermannin toimitusjohtaja Harri Turunen sanoo. – Alussa teimme kovasti tuotekehitystä. Jouduimme myös kaivelemaan esiin ihan perustietoa viskin oikeista termeistä. Esimerkiksi sanaa viski saa käyttää vasta kolme vuotta vanhoista tisleistä, Turunen opastaa. Ilomantsissa valmistuva viski on arvostettua ”single malt” eli yhdessä tietyssä tislaamossa valmistettua viskiä. Ensimmäinen erä on nyt kypsynyt tammitynnyrissä puolisen vuotta ja viskiksi sitä päästään kutsumaan vuonna 2015. – Olemme tehneet paljon kokeita ja parhaillaan kypsymässä on kymmenkunta erilaista sekoitusta. Tammitynnyreiden metsästys oli oma episodinsa. Pitkällisen etsimisen jälkeen löysimme viskin kypsytykseen sopivia vanhoja tynnyreitä Yhdysvalloista ja Portugalista, Harri Turunen kertoo.

PITKÄ PROSESSI Kaviaarin tuotantoprosessi on melko pitkä. Kaloja pitää kasvattaa viidestä seitsemään vuoteen ennen kuin tuotantoa voidaan aloittaa. – Kaviaari on sammen mätiä, joka prosessoidaan suolan kera valmiiksi tuotteeksi. Mätiä lypsetään yli viisivuotiaasta naaraskalasta. Kasvatamme myös tulevia sukupolvia ja siihen tarvitaan naaraskalojen työkaveriksi urospuolisia kaloja, Kapanen selvittää.

KASVUA YRITYSOSTOLLA Ilomantsin tehtaalla kaviaaria tuotetaan ensimmäisen vuoden aikana tuhannesta kahteen tuhanteen kiloon. Vuoden 2011 lopussa Caviar Empirik osti espanjalaisen Caviar De Riofrion ja tehtyjen yrityskaup-

– Viskin tislaus on herättänyt suurta mielenkiintoa. Kysyntää olisi, mutta saa nähdä voimmeko tuoda viskiä koskaan ilman välikäsiä kotimaan markkinoille. Haasteet ovat erityisesti suomalaisessa alkoholilainsäädännössä. Sen sijaan vienti onnistuu jopa helposti, Turunen toteaa.

TILAVIININ MARKKINAJOHTAJA Hermannin viinitilan toiminta on laajentunut voimakkaasti viime vuosina. Hermannin ja Valamon luostarin yhdessä perustaman Valamon Viinihermannin kanssa nämä viinitilat hallitsevat huomattavaa osaa Suomen tilaviinimarkkinoista. – Valamon Viiniherman on Suomen suurin viinitila viinin myynnillä mitattuna. Suosituin tuotteemme on Hengi-kuohuviini. Uusimpana markkinoille on tullut koivun mahlasta tuotettu Koivu-kuohuviini. – Vaikka nyt teemmekin kokeiluja viskin kanssa, keskitymme lähitulevaisuudessa kuohuviinin valmistukseen. Vuosi sitten lunastimme viinehtimön kiinteistön omaksi ja raaka-aine, viinimarjat, kasvavat omilla pelloilla. Tästä on hyvä mennä eteenpäin, yrittäjä Harri Turunen kiittelee.

pojen myötä tuotanto nousee lähivuosina jopa 15 000 kiloon vuodessa. – Espanjalaisella tehtaallamme on meidän tietojen mukaan maailman ainoa luomusertifikaatti. Kaviaarimme on testattu eri maissa ja se on tällä hetkellä kaikkien kriteerien mukaan yksi parhaista kaviaareista mitä on markkinoilla saatavilla, toteaa Seppo Kapanen ylpeänä.

SUOSIKKI LÖYTYY MAISTAMALLA Kaviaareissa on makueroja. On raikkaampaa, intensiivisempää, miedompaa ja suolaisempaa makua. Maku riippuu täysin valmistustavasta. – Minä suosittelen tutustumaan kaviaariin ihan perusmaistiaisten muodoissa. Aluksi kannattaa ostaa eri laatuja, maistella ja paneutua asiaan. Tällä tavoin oma

www.hermanninviinitila.fi

suosikki löytyy, Seppo Kapanen kehottaa. Huippuluokan kaviaarin tuotantoprosessi on liikesalaisuus. Sen verran Caviar Empirik kuitenkin paljastaa, että tuotannossa ei käytetä lisäaineita. Lisäksi kalat kasvatetaan kontrolloidusti hyvälaatuisessa vedessä, ja kalojen ruokinta tapahtuu korkealuokkaisilla kalanrehuilla. – Meidän kaviaarimme laatu on erinomainen ja maku miellyttävä. Lopputuloksen takaa puhdas ja huolellinen valmistusprosessi. – Kaviaaria voi toki nauttia ihan minkä kanssa haluaa, mutta perinteiset kaviaarin kumppanit ovat samppanja tai vodka, seppo Kapanen vinkkaa.

www.joensuuregion.fi 7


- TALVIMATKAILU -

a t s o m r u h i v Tal -aikaan. talviseen vapaa et te h u os ol t ea p hulp soottinen yllätys. a ek oa a rj m ta ta u tu u u m se a n Joensuu , lisukkeen laidasta laitaan yy yt lö tä is m ke Te

Jokaiselle sopiva talviurheilulaji on lumikenkäily. Lajia pääsee harrastamaan melkein missä vaan, mutta aloittelijan kannattaa pysytellä merkityillä ja kovapohjaisilla kävelyreiteillä. Umpihankikenkäily vaatii kuntoa. Lajin himoharrastajille löytyy sopivia reittejä kautta maakunnan. Yksi vaativimmista on monipäiväinen vaellus Joensuusta Kolille. Matkanvarrella on muutaman yöpymispaikkakin – tosin vain ennakkoon varaamalla. Joensuun kaupunkikeskustan vierestä, uuden kaupunginosan Penttilänrannan läheltä, Kukkosen saaresta löytyy aloittelijoille mainio lumikenkäilyreitti, josta avautuu mahtavat maisemat Pyhäselälle ja Joensuun kaupunkiin. Muutaman kilometrin reitin välietapiksi sopii Kalman katiskan kota, jossa voi nauttia nuotiomakkarat.

PILKILLE Pilkkiminen on perinteinen talviharrastus tässä tuhansien järvien maakunnassa. Erityisesti ulkomaiset vieraat nauttivat jääkenttien rauhasta ja runsaasta kalasaaliista. Saaliiksi Joensuun seudun vesistöistä nousee särkien ja ahventen lisäksi joskus jopa järvitaimenia ja lohia. 8 Joensuu Region

Paras aika pilkittelyyn on helmikuun alusta huhtikuun loppupuolelle, tietenkin jäätilanteesta riippuen. Ohjatusti pilkille pääsee monen alueen ohjelmistoyrittäjän kautta. Heidän opastuksellaan löytyvät myös parhaat kalapaikat, esimerkiksi metsien kätköissä piilottelevat pikkulammet.

MOOTTORIKELKKAILU Moottorikelkkailu on jatkuvasti kasvattanut suosiotaan. Kotimaiset matkailijat nauttivat hyvästä reitistöstä ja ulkomaiset vieraat ovat hämmentyneen ilahtuneita paikallisista järvi-vaara -maisemista. Kaikki tarvittavat kelkkailuvarusteet kelkoista ja kypäristä, ajohaalareihin ja hanskoihin saa vuokrattua. Ohjatulla moottorikelkkaretkellä pääsee tutustumaan maakunnan parhaimpiin reitteihin ja nauttimaan erämaan koskemattomuudesta turvallisesti ja luvallisesti. Ohjattuja retkiä tehdään muutaman tunnin pituisista useamman päivän kestäviin elämysmatkoihin.

LASKETTELU Laskettelijoille Joensuun seudulta löytyy useampikin rinne. Kolin rinteet ovat eteläisen Suomen korkeimmat ja mai-

semiltaan uskomattoman kauniit. Kolilla on tarjolla mökki- ja hotellimajoitus- sekä ruokapalveluja. Mustavaarasta Kontiolahdelta löytyy viehättävä laskettelukeskus ja neljä hyvin hoidettua rinnettä. Mustavaaran valaistut rinteet tarjoavat hyvät laskumahdollisuudet ensikertalaisille sekä kokeneemmillekin laskettelijoille. Mustavaara on erityisesti nuorten lumilautailijoiden ja lapsiperheiden suosiossa. Maarianvaarassa on yhdeksän rinnettä, joita pääsee huristelemaan alas. Pisin rinne on reilun kilometrin mittainen. Alueella on myös välinevuokraamo, rinneravintola ja tasokasta majoitusta. Lisäksi rinteiden vierestä lähtee huolletut hiihtoladut.

RETKILUISTELU JA POTKUKELKKAILU Viime vuosina suosioon on noussut liikkuminen luonnon jäällä. Retkiluistelu ja potkukelkkailu ovat kaikille sopivia tapoja nauttia talvisesta luonnosta. Joensuusta järjestetään retkiä, joilla pääsee kokeilemaan retkiluistelun hurmaa Suomen pisimmälle retkiluistelureitille. Retki sopii sekä aloittelijoille että kokeneille luistelijoille. Jokainen voi luis-


- TALVIMATKAILU -

tella omaa vauhtiaan. Ennen retkeä on mahdollisuus lajin perusopastukseen. Jos meno luistimilla arveluttaa, kannattaa valita menopeliksi potkukelkka. Potkukelkkailu jäällä on mukavaa ja eteenpäin pääsee vauhdikkaasti. Välineitä voi vuokrata välinevuokraamoista mm. Joensuusta.

HIIHTO Joensuun seudun murtomaahiihtolatuverkosto on laaja. Alueella on kymmeniä kilometrejä valaistuja latuja moneen makuun. Lisäksi umpihankihiihtoa voi harrastaa lähes missä tahansa. Latukarttoja löytyy kuntien www-sivuilta.

KOIRAVALJAKKO

Talvihurmokseen pääsee omatoimisesti tai käyttämällä Joensuun seudun ohjelmistoyrittäjien palveluita. Muun muassa seuraavat yritykset toimivat Joensuun seudulla:

Koiravaljakkoajelulla saa tuntumaa vauhdin hurmaan. Koiravaljakkosafarilla kuljetaan luonnossa koirien vetäminä. Rekeen mahtuu yksi kyytiin ja ohjastaja seisoo jalaksilla ohjaten koiria oikeaan suuntaan. Laji on ammattilaisen ohjauksessa turvallinen, mutta vaatii kokemattomiltakin jo vähän taitoa ja voimaa.

KOKEILE MYÖS

Korpisoturi Oy

Kolintie 94, 83960 Koli Kiviniemen tila: Mustalahdentie 27, 81160 Romppala sales@korpisoturi.fi www.korpisoturi.fi

Metsänväki Oy

Tuulentie 10, 75500 Nurmes Loma-Kolin Portti, Hiekkaniementie, 83960 Koli sales@metsanvaki.fi www.metsanvaki.fi

Holiday Linnunlahti Oy

Linnunlahdentie 1, 80110 Joensuu sales@linnunlahti.fi www.linnunlahti.fi

Lieksan Matkakaverit Oy

Siikakoskentie 65, 81750 Pankakoski rauni@lieksanmatkakaverit.fi www.lieksanmatkakaverit.fi

Koli Activ Oy

Koli Shop Retkitupa Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli kolisales@koliactiv.fi www.koliactiv.fi

Talvella voi opetella myös uusia taitoja. Kokeile miten onnistuisi jääkiipeilyä. Jääkiipeilytreenausalueella voi totutella Monkey-otteisiin ja saada tuntumaa hakkukiipeilyyn. Varsinaista kalliokiipeilyä harrastetaan sitten kesällä. Uskallatko pulahtaa avantoon? Avantouinti on helppo ja melkein ilmainen tapa hoitaa terveyttään ja stressinsietokykyään. Siitä saa hyvän olon ja monille avannossa käynti tuo lievitystä erilaisiin kipuihin ja vaivoihin. Avantouintiin on Joensuun seudulla tarjolla useita paikkoja. Intohimoinen futaaja? Talvella pelataan hankifutista, joka ottaa mehut irti kovakuntoiseltakin pallonpotkijalta. Kysy hankifutistapahtumia ohjelmistoyrityksiltä.

LUMIKAMMI – EKSOOTTINEN ELÄMYS USKALIAILLE Lumikammi on majoite, joka on tehty lumesta. Ensin kasataan iso keko lunta, joka tampataan tiiviiksi. Sitten kekoon upotetaan 30 sentin pituisia tikkuja, joiden tehtävänä on varmistaa katon tasainen vahvuus. Parin odotuspäivän jälkeen keko kaivetaan ontoksi. Kaivamista jatketaan niin kauan kunnes tikun pää tulee näkyviin. Vielä pari päivää kovettumisaikaa ja majoite on valmis. Lumikammissa uni maittaa eristävällä makuualustalla ja talvimakuupussissa. Aamuherätykseltä maistuukin sitten saunan lämmöt. Kokeile jos uskallat! www.joensuuregion.fi 9


- TALVIURHEILU -

Ampumahiihtokeskus vetää väkeä

Ampumahiihto on sulkeutunut suomalaisten sydämiin viime aikoina saadun kansainvälisen menestyksen myötä. Suomalaismenestyksestä on erityisesti vastannut Kaisa Mäkäräinen, jolla on ollut mainiot harjoitteluolosuhteet äärellään.

Vuoden Urheilija 2011 Kaisa Mäkäräinen Viime vuosina ampumahiihdon suomalaismenestyksestä on pitkälti vastannut kontiolahtelainen Kaisa Mäkäräinen. Hänen ansionsa urheilun saralla on huomioitu kautta valtakunnan. Viime vuonna Kaisa Mäkäräinen valittiin Vuoden Urheilijaksi ylivoimaisella äänimäärällä. Valinnan suoritti suomalaiset urheilutoimittajat. Vuoden urheilija on Urheilutoimittajain liiton vuodesta 1947 alkaen myöntämä kunniamaininta. Millainen ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen on sitten urheilijana ja ihmisenä? Antaa Kaisan itsensä kertoa...

Kaisa Mäkäräisen kotimaisemissa, Kontiolahdella, on lajin harrastukseen hyvät puitteet. Kontiolahden ampumahiihtokeskus on kansainvälisestikin tunnettu laadukkaana urheilupaikkana. Viimeisin MM-cup veti katsomoon yli 4000 kisaturistia rajanaapurista. Stadion sijaitsee kauniin ja kirkasvetisen Höytiäisen rantamaisemissa, kuitenkin lähellä Joensuuta. Matkaa kaupungin keskustaan kertyy vajaat kymmenen kilometriä ja Venäjän rajalle alle 100 kilometriä. Stadionalueelta löytyy kansainväliset vaatimukset täyttävät lehdistö- ja tv-keskukset. Lisäksi alueella on erinomaiset voitelu- ja huoltotilat. Kesäaikaan ah-keskuksessa on harjoitusmahdollisuudet rullaluistelijoille ja -hiihtäjille. Ympäristössä on myös kattavat kävely- ja juoksureitit. Ammunnan harjoitteluun on käytettävissä omat paikat pienoiskivääriammuntaan sekä skeet- ja trap-radat haulikkoammuntaan. Eko-aseammuntakin on mahdollista. Lokakuulla ah-stadionille avataan jäähdytetty ja tykkilumetettu ensilumen latu. Pysyvän lumen tultua valaistuja latureittejä löytyy useita. Alue soveltuu hyvin kaiken ikäisten ulkoilu- ja harrasteympäristöksi. Kontiolahden ah-stadionilla on järjestetty lukuisia arvokisoja, viimeisimpänä Maailmancupin kisatapahtuma helmikuulla. Hyvin sujuneen kilpailuviikonlopun aikana yleisömäärässä tehtiin kaikkien aikojen ennätys. Kolmen päivän aikana kilpailuja seurasi yhteensä runsaat 20 000 katsojaa. Kilpailujen järjestelyissä oli mukana 630 vapaaehtoista. Upean viikonlopun kruunasi, Vuoden 2011 Urheilijan, Kaisa Mäkäräisen takaa-ajokilpailun voitto.

www.biathlon-kontiolahti.fi

Mie ja maailman meno

Otteita Kaisa Mäkäräisen henkilökuvasta osoitteesta:

www.kaisaleena.com

10 Joensuu Region

heeseeni kuuluu äiti, iskä n 11. tammikuuta 1983. Per nyi Syn pa. Kap Lähinnä in mm tutu ötä tehokkaassa käytössä. Olen Kaisa Mäkäräinen, suun Noljakassa – 57,5 neli ntoon Joen asu on ini aan kot sam a t Om ime ä. Ava elje ja kaksi pikkuv desta vietän reissun päällä. vuo let imisiin puo Na yli 9. sillä 200 a na, kihlasi minut helmikuuss tavaroiden säilytyspaikka tuntee nimen Jarkko. Hän a jok ies, rasm her s erä s omistaa myö mme ehitään! mennään kunhan kiireiltä . pistossa fysiikan laitoksella isuusopiskelija Joensuun ylio iku an aen ima alk 3 toim us 200 t josk ollu tä n Mie ja miun koulut Olettikorkeakoulussa medianomi-linjalla ja valmistun (ehkä) siel ma ei ole vielä suoritettu. Syksyllä 2010 “aloitin” am toimittajana. Yhtään kurssia eilu urh ana stav pela a. Tilaan jotain oita urheilij ni ulkona hyvässä seurass ? Jos on, niin syön mielellä sitä o n yksin. Haluan Onk kui a essä aik yhd aain vap mm Mie ja miun s matkustaa, mieluu myö n kää Tyk n. . juo ä illa mit arjo n juo leffoilla ja turhilla tv-s vähemmän terveellistä. Ja tolatuja. Viihdytän itseäni hiih ja ta lun an ilm a s myö nähdä paikkoja ran kohdalla tulosluetteloss miettii treeniohjelmia ja seu o kista kai Jarm sti sen yise kki erit Pun utin ut Mie ja miun urheilujutat. Tykkään eniten kilpailla takaa-ajossa ja yhteislähdössä. Na jani. ikko apa ikis sikk suo eilij t Urh ova z en lukee Kontiolahd f, Ruhpolding ja Anthol pyhä kolminaisuus Oberho Venäjän Kamchatka. kutsukisoista. Tammikuun ä-Korean PyeongChang ja Etel et olle t ova aan lest puo ja kko pai kisa Eksoottisimpia vasta 20-vuotiaana. t tuli puolestaan aloitettua kisa ihto ahi pum Am voittoa na. iaa tänyt 4-vuot ailman cupin kokonaiskisan Ensimmäisen kisani olen hiih Khanty-Mansiyskistä ja ma ita tale -mi MM än pid ni Parhaimpana saavutuksena kaudella 2010-11.


- KOLIN TULEVAISUUS -

Mystinen Koli lumoaa ainutlaatuisella kokonaisuudella vaaroja, järviä, lampia ja ikiaikaista kalliota.

Koli Cultura

Matkailun kansainvälinen mallikohde Kolille on rakentumassa kansainvälinen kestävän kehityksen huippukohde. Koli Cultura -nimellä tutuksi tuleva hanke pitää sisällään matkailijoiden majoitusta ja tekemistä monipuolisesti, mutta luontoa kunnioittaen ja arvostaen. Koli kohoaa maailman vanhimmasta, jopa kolme miljardia vuotta vanhasta kallioperästä. Kolin huippu on ollut maamerkkinä suomalaisille jo tuhansien vuosien ajan ja se on edelleen Suomen tunnetuimpia kansallismaisemia. Kolin luonto on ainutlaatuinen kokonaisuus vaaroja, järviä, lampia ja ikiaikaista kalliota. Kolin alueen merkitys on monimuotoisessa luonnossa. Siten luonnon vaaliminen on erottamaton osa Koli Culturan toiminta-ajatusta. Kolin kansallispuisto on ekologisesti ja kulttuurisesti ainutlaatuinen alue, jonka arvojen säilyminen on myös kaiken toiminnan lähtökohta. Seuraavien neljän viiden vuoden aikana tavoitteena on rakentaa Kolille 1000 vuodepaikkaa aivan kansallispuiston välittömään läheisyyteen. Ainutlaatuiseksi hankkeen tekee luonnonarvojen huomioiminen, kestävä kehitys sekä puurakentaminen. Alueella rakennukset sulautuvat maisemaan ja maisema ulottuu osaksi asumista. – Tälle rakennuskohteelle on huikea tilaus. Kansallinen ja erityisesti kansainvälinen kiinnostus on ylittänyt kaikki odotukset, kertoo hankkeen vetäjä Koli Culturan toimitusjohtaja Ari Uusikangas. – Tuleva keskus suunnataan kansainvälisille luontomatkailijoille, joista 47 prosenttia tulee tutkimusten mukaan Kolille puhtaasti luonnon takia. Heistä lähes 90 prosenttia kertoo ainutlaatuisen maiseman olevan syyn lomailla alueella, Ari Uusikangas toteaa. Koli Culturan rakennuskompleksi tehdään energiatehokkaasti elinkaarikustannukset ja hiilijalanjälki huomioiden. Pääpaino on puurakentamisella ja luonnon ja rakennusten kohtaamisella.

– Koko hankkeen arvomaailma pohjautuu kestävän kehityksen elementteihin. Rakentaminen tapahtuu paikallisten osaajien toimesta. Energialähteenä käytetään uusiutuvaa energiaa. Myös rakennusten sijoittuminen saumattomasti luontoon on tärkeää, Ari Uusikangas sanoo. – Tämä kohde rakennetaan luontoa kunnioittaen ihmistä varten. Tarkoitus on ottaa vieraat vastaan yksilöinä ja tarjota hiljainen turvapaikka luonnon keskeltä. Keskuksessa tarjottavissa palveluissa huomioidaan esimerkiksi esteettömyyden ja meluttomuuden vaatimukset, Ari Uusikangas painottaa.

VASTUULLISEN MATKAILUN EDELLÄKÄVIJÄ Koli Cultura on kansallisen ja kansainvälisen vastuullisen matkailun edelläkävijä. Alue tulee toimimaan puurakentamisen, vastuullisen matkailun ja seudullisen sekä maakunnallisen kestävän kehityksen käynnistäjänä, ylläpitäjänä ja uudistajana. Lisäksi se on puurakentamisen innovatiivinen ja arkkitehtonisesti korkeatasoinen pilotti- ja esimerkkikohde. – Tavoitteena on rakentaa arkkitehtonisesti, energiataloudellisesti ja sisustuksellisesti korkeatasoinen pilottirakennus Kolille vielä tämän vuoden aikana. Varsinainen keskuksen on kaavailtu valmistuvan vuonna 2015. Nyt menossa on alueen kaavoitus, Uusikangas kertoo. – Toiminnan vahvuus perustuu kestävän kehityksen arvopohjaan, jonka mukaisesti kaikki toiminnot suunnitellaan ja

Kolille rakennetaan luontoa kunnioittaen ihmistä varten, siksi rakennusten sijoittuminen saumattomasti luontoon on tärkeää.

toteutetaan; arvopohjainen lähestymistapa on myös tuonut mukaan keskeiset yhteistyökumppanit. – Toimintakonsepti kuvataan laajalti sovellettavaksi, kansainväliseksi malliratkaisuksi vastuulliseen matkailuun mm. tutkimuksen sekä UNESCOn biosfäärialueohjelman tuella, toimitusjohtaja Uusikangas päättää.

www.kolicultura.fi www.joensuuregion.fi 11


- TYÖ&ASUMINEN -

Syntyi kipinä JA

palattiin kotiko Tyypillinen keskivertoperhe – äiti, isä, kaksi lasta ja koira. Perhe asuu uudehkossa paritalossa, tyttö on seitsemänvuotias, poika kuusi ja koira noutaja. Ei ole epäilystäkään, Kipinän perhe edustaa kultaisen keskitien suomalaisuutta.

Sari Kipinä työskentelee sairaanhoitajana Pohjois-Karjalan keskussairaalan teho-osastolla. Myös puoliso Mika on sairaanhoitaja. Hän on löytänyt mieluisan työpaikan samaisen sairaalan heräämössä. Kipinän perhe muutti Joensuuhun kuutisen vuotta sitten. Joensuuhun veti kotiseuturakkaus ja mahdollisuus saada molemmille hyvä työpaikka. Koti löytyi netistä ja isovanhemmat varmistivat silmämääräisesti talon soveltuvuuden lapsiperheelle. Lähes kaksikymmentä vuotta sitten sairaanhoitajaksi valmistunut Sari on ennen Joensuuhun sijoittumistaan ehtinyt kokea myös ruuhka-Suomen asumispaikkana. – Muutin vuosituhannen vaihteessa Helsinkiin ja työskentelin useamman vuoden Meilahden sairaalassa. Sieltä löytyi myös Oulusta kotoisin oleva aviomies, Sari Kipinä paljastaa. – Pian syntyi esikoistyttömme Aava ja vuotta myöhemmin Atte. Silloin syntyi myös kipinä paluusta kotiseudulle. Las-

keskelimme mieheni kanssa, että kaksion hinnalla saisimme lisää laatua ja neliöitä Joensuusta. Lisäksi vaakakupissa painoi isovanhempien läheisyys, Sari kertoilee. Pohjois-Karjalan keskussairaalassa hykerreltiin tyytyväisinä, kun palkkalistoille saatiin kerralla kaksi osaavaa ammattilaista. Kipinän perheessä taasen todettiin sairaalassa olevan monipuolisia vaihtoehtoja urakehitykselle ja muutenkin hyvät työsuhde-edut. – Sairaala on sopivan kokoinen. Täällä oppii nopeasti tuntemaan kaikki työkaverit. Yhteishenki ja yhteen hiileen puhaltaminen on arkea. Lisäopintoihin ja ammattitaidon edelleen kehittämiseen kannustetaan. Viihdymme erinomaisen hyvin, Sari Kipinä toteaa. – Työmatka on vajaat parikymmentä minuuttia kävellen. Muutenkin alueen palvelut ovat hyvät. Kaikki mitä normaali lapsiperhe tarvitsee löytyy läheltä. Lisäksi hintataso on kohtuullinen. Esimerkiksi lasten urheilukerhot maksavat selkeästi vähemmän mitä etelään jääneiden ystäväperheiden lapsilla.


- TYÖ&ASUMINEN -

Sairaalan heräämössä hyvä yhteishenki ja yhteen hiileen puhaltaminen on arkea.

Perheen lemmikki sileäkarvainen noutaja Mocca viihtyy hyvin Joensuussa.

nnuille – Täällä myös luonto on äärellään. Enää ei tarvitse ”lähteä” luontoon, vaan olet luonnossa heti, kun astut kotiovesta ulos. Ja jos joskus tulisi mieleen päästä Helsinkiin, niin sinnekin pääsee ihan kätevästi muutamassa tunnissa junalla, lentokoneella tai autolla, Sari sanoo. Perheen lapsilla ei ole muistikuvia ajasta pääkaupunkiseudulla. Sen sijaan

yksin yöksi, Atte miehekkäästi tunnustaa järjestelyn haittapuolia. – Aavan pitää tulla mukaan, hän vaatii. Tarmokkaan ja teknistä taidokkuutta huokuvan Aten urasuunnitelmat ovat selvillä. Vaihtoehtojakin on useita ja vaikutteita lienee saatu isältä. – Minusta tulee kärppien maalivahti tai ralliajaja. Tai sitten sairaalalääkäri, Atte

”Laskeskelimme mieheni kanssa, että kaksion hinnalla saisimme lisää laatua ja neliöitä Joensuusta.” elämä paritalossa Joensuu keskustan tuntumassa kirvoittaa puhetulvan. – Parasta täällä on leikkipuisto, jossa on kiikku ja laskuliukumäki. On kiva, että kaikki kaverit asuu lähellä. Minun paras kaveri on Emilia, selittää Atte innoissaan. Sari-äiti kertoo, että Atte ja Aava ovat saaneet paikan läheisestä vuoropäiväkodista. Vanhempien vuorotyön vuoksi lapset myös yöpyvät silloin tällöin päiväkodissa. – Minä en tykkää mennä päiväkotiin

kertoo haaveistaan. Myös siskotyttö Aavalla on tulevaisuuden kuva on selkeä. Kampaaja, eläinhoitaja tai laulaja, kuuluu taiteellisen tyttösen toiveet. Perheen sileäkarvainen noutaja, Mocca, tarjoaa hyvää harjoitusta nuoren neidon uralle. Laulellen Moccan turkkia harjaamalla Aava treenautuu kaikkiin toiveammatteihinsa yhtäaikaisesti.

Vetovoimainen työnantaja Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, PKSSK, on vetovoimainen työnantaja. Toiminnan perusta on monipuolisesti osaava ja hyvinvoiva henkilöstö, kehittyvät toimintamallit sekä teknologian tehokas hyödyntäminen. PKSSK:lla on sosiaali- ja terveysministeriön suositusten mukaiset henkilöstömitoitukset ja riittävästi koulutettua henkilökuntaa eri osaalueilla. Hoitotyön toimet ja virat ovat sataprosenttisesti täytetty pätevillä työntekijöillä. Henkilökunnalla mahdollisuus osallistua koulutuksiin tai kouluttautua työn ohella sekä hyvät mahdollisuudet työkiertoon. Lisäksi tarjolla on mahdollisuus erilaisiin työaikamalleihin, kuten ergonomiseen työvuorosuunnitteluun tai työaika-autonomiaan. Henkilökunnalle on myös erinomaiset henkilökuntaedut liikuntaan, kulttuuriin ja vapaaajan viettoon sekä henkilökunta-alennuksia useista kauppaliikkeistä. Lisäksi on mahdollisuus vuokrata eritasoisia mökkejä ja huviloita vapaa-ajan käyttöön.

Kiinnostaako ura Pohjois-Karjalassa? Ota yhteyttä! Heli Sivonen, työhönottaja rekrytointi@pkssk.fi www.pkssk.fi www.facebook.com/pkssk.rekrytointi


- KESÄMATKAILU -

1.

3.

Jännittävä rotkolaakso vie retkeilijän ajassa taaksepäin. Puolessa päivässä ehdit kiertämään vaativan luontopolun, joka johdattelee välillä kivilouhikossa ja välillä iäkkään puuston tai saniaislehdon halki puron solinan säestämänä.

12

TOP

eksi makohte ukuloimaan? lo t u n n ali os Oletko v seudun? Tuletk iseen? u n lee it u ukavaa. k u s a n v Joe dulla, tu erilaista ja m eella u e lu s a n o u in tk u Tai asu t aikaasi Joens alu tehdä jota elle elämyksiä ja h e Kun vietä iheessa kenties tä, tarjota perh a is v m e in k a ? ä te joss ti nähdä irkistävä ottomas rjonnasta. d Löytää v ia asioita. h e ä ä s västä ta Mitä pit uusia oppia uu mennä? suun seudun hy eläimiä, hanki teita. a a tt a n n oh le outoja kejä Joen illoin ka voisia k Minne s e kesäisiä vink ksia, kummaste ja käymisenar m u ia Kokosim onnon erikoisu mia suositeltav lu ta u le u te s m a ä Ih ss ksia. Tä kokemu

14 Joensuu Region

Mainsiuoutn Joen

1. PikkuKili sijaitsee upealla vaaran laella, noin tunnin ajomatkan päässä Joensuusta pohjoiseen. PikkuKilin eläintarhassa on yli 200 koti- ja luonnonvaraista eläintä mm. alpakka, minipossu, poroja, aaseja, muuleja, villisikoja. Näkötornista avautuu kymmenien kilometrien huikaisevat maisemat. Kodassa voit pitää taukoa ja syödä omia eväitä eläinten katselun lomassa. Lapsille riittää tekemistä ja ihmettelemistä, lisäksi alueella on leikkikenttä, uintipaikka, kioski ja kalastusmahdollisuus. PikkuKilissä voit myös saunoa ja majoittua tunnelmallisiin vanhoihin hirsitaloihin. www.pikkukili.net

2. Mukulakatu - lasten satukaupunki

Tunnelmallinen puukaupungin kuja taloineen, toreineen ja satamineen on täynnä monenlaista toimintaa, tekemistä ja elämyksiä perheen pienimmille. Mukulakatu on kaikkien lasten suosikkipaikka. Sinne tullaan leikkimään ja viihtymään perheen kesken ja yhdessä muiden lasten kanssa. Siirtomaatavarakaupassa voi toimia myyjänä ja


- KESÄMATKAILU -

2. Toimintaa, tekemistä ja elämyksiä perheen pienimmille!

4.

5.

Patikointia, kalastusta, melontaa ja koskenlaskua!

t e e t h o k i kesäretk

seudulla

uusi hattukauppa tarjoaa paikan modistin ammatin harjoittelemiselle. Lisäksi tarjolla on nukketeatteria, roolileikkejä ja tarinoita. Mukulakatu on Joensuun keskustassa Carelicumissa. www.carelicum.fi

3. Kolvananuuron rotkolaakso on muodostunut miljoonia

vuosia sitten. Retkeilijät ihastelevat rotkolaakson koskematonta luontoa ja sen erikoista kasvistoa. Puolessa päivässä ehtii kiertämään vaativan luontopolun, joka johdattelee kulkijaansa välillä kivilouhikossa ja välillä iäkkään puuston tai saniaislehdon halki puron solinan säestämänä. Jyrkät kallioseinät ovat kymmeniä metrejä korkeita. Rotkolaakso on noin kilometrin pituinen, paikoin louhikon takia vaikeakulkuinen. Kolvananuuron rotkolaakso on mielenkiintoinen nähtävyys tavanomaisesta poikkeavan maisemansa ja monipuolisen kasvillisuutensa ansiosta. www.luontoon.fi/kolvananuuro

4. Ruunaan koskialue Ruunaan alueella voi patikoida, kalastella sekä harrastaa melontaa ja koskenlaskua. Alueella sijaitsevat Neitikosken retkeilykeskus, paljon retkeilyreittejä, retkeilyä ja kalastusta helpottavia rakennelmia, kuten telttailu- ja tulentekopaikkoja sekä laavuja.

Neitikoskella on mahdollista tutustua koskeen myös pyörätuolilla. Joen ylitystä varten on riippusillat Haapavitjalla ja Siikakoskella sekä veneylitys Neitikosken alapuolella ja Murroojärven yläosassa. Metsähallituksen ylläpitämä Ruunaan alue voitti Vuoden Retkikohde 2009 -kilpailun.

www.ruunaa.fi

5. Koli on vaarojen kansallispuisto. Taiteilijoiden näköalapaikat, valkoiset kvartsiittikalliot, erämainen Pielinen, kaskitulet ja perinnemaisemat sekä laaja polku- ja latuverkosto yhdessä monipuolisten palvelujen kanssa tekevät Kolista päiväretken ja vaelluksen huippukohteen. Koli on yksi Suomen tunnetuimmista kansallismaisemista. Pieneltä alueelta löytyy varsinainen luonnon aarreaitta: harvinainen geologia, monipuolinen eläimistö ja monilukuiset kasvilajit. Kolin kansallispuistossa kaadetaan, poltetaan ja viljellään vuosittain kaskea ja niitetään vanhoja ahoja. Kyyttölehmät ja suomenlampaat laiduntavat puiston niityillä. Matkailun ja suojelun tarpeet on huolellisesti sovitettu yhteen hoitosuunnitelmassa. www.koli.fi

www.joensuuregion.fi 15


- KESÄMATKAILU -

6.

9.

10.

Kaivoshistoriaa ja geokätköilyä!

6. Jongunjoki on luonnonkaunis, mutkikas, erämainen ja monin paikoin vauhdikas melontareitti. Vaativaa reittiä kannattaa aloittelijoiden välttää kevättulvien aikaan. Reitillä on pituutta 68 kilometriä ja putousta matkalla 80 metriä. Reitillä voi meloa myös lyhyempiä osuuksia. Sykähdyttävällä Jongunjoella järjestetään ohjattuja melontaretkiä, joille voi osallistua turvallisesti myös aloittelijat. www.erastely.fi 7. Chippewa Range sijaitsee Joensuun Kiihtelysvaarassa luonnonkauniilla paikalla aivan kirkasvetisen Suuren Hietajärven rannalla. Ratsastuksen lisäksi voit testata taitosi lasson ja cowboyruoskan käsittelyssä, heittää tomahawkia, kirvestä, heittoveistä tai vaikkapa hevosenkenkää. Voit myös ampua inkkarijousella tai Winchesterillä (ilmakivääri) ja selvittää nopeutesi kaksintaistelussa oikeilla revolvereilla, tietenkin turvallisesti paukkupanoksilla. Jos haluat testata kykyjäsi rodeoratsastajana se onnistuu sähköhärällä. www.chippewarange.net

16 Joensuu Region

Kesäinen paratiisi!

8. Vikilän Taidetalot Juuassa sijaitsevassa Vikilän Taidetaloissa on yli 1500 taideteosta eri puolilta Suomea. Lisäksi esillä on runsaasti keramiikkaa ja muita käsitöitä Itä-Suomesta ja Savosta. Kesänäyttely avataan kesäkuun alussa ja se jatkuu aina elokuun loppuun saakka. Näytteilleasettajina on taidemaalareita, kuvanveistäjiä, keraamikkoja, lasitaiteilijoita. Lisäksi esillä on ikonitaidetta, perinnetöitä tuohesta, päreestä, puusta, pajusta, kivestä ja takoraudasta. Tutustu myös juukalaisiin käsitöihin ja kudonnaisiin, kirjoihin, kortteihin, kuviin ja musiikkiin. www.vikilantaidetalot.fi

9. Outokummun vanha kaivos ja kaivosmuseo

Outokummussa kannattaa osallistua opastetulle kaivoshistoriakierrokselle, jossa pääsee kurkistamaan kaivoksen uumeniin. Lapsille on oma Minimainareiden kierros, joka sisältää kaivoshistoriaa lapsille sopivalla tavalla, tarinan ympärille kerrottuna. Kovakuntoiset tarttuvat Keretin tornin haasteeseen, joka edellyttää hyvää fyysistä kuntoa.


- KESÄMATKAILU -

7.

8. Taidetta sekä perinneja käsitöitä!

Aitoja Westernelämyksiä!

11.

12.

Maisemasauna Wiuhahdus on elämys, josta riittää kertomista tuttaville. Kysy myös muita suosittuja risteilyjä luonnonkauniissa saaristomaisemassa tai joella.

Tornissa on 338 jyrkkää rappusta. Nousun aikana korkeuserot näkyvät selvästi (ritilärappuset), ja se ei sovellu korkeanpaikan pelosta kärsiville. Kokeile taitojasi geokätköilyssä. Löytöretket ovat gps-paikannukseen perustuvaa geokätköilyä Vanhan Kaivoksen ainutlaatuisessa miljöössä. Kartan ja gps-navigaattorin avulla etsitään reitin varrelta mielenkiintoisia kätköjä ja opitaan kaivoshistoriaa. Tulevan kesän näyttelyinä ovat mm. Ismo Hyvärisen taidenäyttely, Kaivosmuseon 30-vuotis juhlanäyttely sekä kivien ja mineraalien aarreaitta. Avoinna: 21.5.-31.8.2012 klo 10-18.

www.kaivosmuseo.net/

10. Kontiolahden Satama Kontiolahden Satama on kesäinen

paratiisi. Satamassa on grillikahvio, kesäterassi, pikkuinen tanssilava ja kota. Vieraat läheltä ja kaukaa tulevat viettämään mukavaa kesäiltaa katsellen auringonlaskua Höytiäiseen. Alueen välittömässä läheisyydessä on ilmainen matkaparkki matkailuvaunuille ja -autoille. Matala ja hiekkapohjainen uimaranta on suosittu virkistäytymispaikka niin isoille kuin pienillekin. www.kontiolahti.fi

11. Jokiasema on palveleva joenrantakeidas melkein keskellä

kaupunkia. Jokiasemalta löytyy satamapalveluiden ohella kaupungin kaunein terassi, laadukkaat saunat sekä tilat kokouksiin ja juhliin. Pihapiirissä on puuhasteltavaa myös perheen pienimmille. Monipuolinen leikkipaikka ja herttaiset kotieläimet tekevät lapsiin lähtemättömän vaikutuksen. www.jokiasema.fi

Jokiaseman caravaanarialueella voi levähtää ja rauhoittua luonnonkauniissa jokimaisemassa. Alueen läheisyydessä ovat myös Hasanniemen Kesäteatteri ja Joensuun pursiseuran huvila. www.jokiasema.fi

12. Maisemasauna Wiuhahdus on elämys, josta riittää

kertomista tuttaville. Risteilyn aikana ajellaan maisemasaunalla järvellä, voidaan uistella, kalastaa, uida, ruokailla ja tietenkin nauttia lasisaunan pehmeistä löylyistä. Kysy myös muita suosittuja risteilyjä luonnonkauniissa saaristomaisemassa tai joella. www.jokiasema.fi

www.joensuuregion.fi 17


- TAPAHTUMAT -

puukaton ia m

muistoi i s Ik

apahtu t ia

Joensuun Areenan katto kohoaa ylväänä korkeuksiin. Mahtipontiset puurakenteet on jätetty näkyviin kävijöiden ihasteltaviksi. Areenaan mahtuu kerrallaan jopa 10 000 vierasta, ja se on oivallinen paikka järjestää erilaisia ikimuistoisia tapahtumia.

h Nightwis eenassa r Joensuu A n noussut yhtye

ee ilmanmenestyks na Kiteeläinen maa aailman kiertueensa perjantai ikalle m Pa tti . oi ta al as h is en w re A ht Nig Joensuu ä än iv pä a aa, nt en is ku a maa maaliskuun to 0 fania eri puolilt tossa koko 50 7 s he lä ut oli saapun elma oli ka ulkomailta. Tunn tapahtuman ajan. maata, ja jopa n ty ite osteilla ryyd tuli- ja videoteh Joensuun Areena on Suomen suurin puurakennus. Mahtava koko tekee vaikutuksen, erityisesti ensikertaa sisään astuviin. Rakennuksen puinen kantava kehikko yllättää valtavilla mittasuhteillaan ja kauneudellaan. Suuresta koostaan huolimatta Areena muuntuu ketterästi tapahtuman mukaan megatähtien konserttisalista massoja vetäväksi messuhalliksi tai suurkokousten seminaaripaikasta juhlaillallistilaksi. Muunneltavassa Areenassa voidaan järjestää kokouksia, ruokailuja, juhlia – vaikka samanaikaisesti. Tiloja voidaan jakaa helposti tarpeiden mukaan. Väliverhoilla ja siirrettävillä esiintymislavoilla taataan, että tunnelma on katossa olipa tavoitteena 200 luentovierasta tai 20 000 messukävijää. Areenan kenttätaso voidaan jakaa useampaan osaan, ja jokainen tila suunnitella halutun teeman mukaisesti. Näin vaikkapa kokouspäivä, 18 Joensuu Region

lounasruokailut ja iltajuhla esiintyjineen saadaan tehokkaasti saman katon alle – ilman turhia siirtymisiä. Joensuu Areena sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa. Aivan vierestä löytyvät Mehtimäen alueen muut palvelut; pururata, jäähalli, yleisurheilukenttä, keilahalli ja uimahalli, yliopisto sekä Joensuun Tiedepuisto.

VARUSTELU ENSILUOKKAISTA Areenan monipuolisia tiloja tukee erinomainen varustelu. Hyvä akustiikka, televisiointitasoinen valaistus sekä langattoman tietoverkon sisältävä nykyaikainen tekniikka on suuri apu tapahtuman kuin tapahtuman järjestelyssä. Valtavan hallitilan lisäksi areenassa on kokous-, aula- ja oheistiloja erilaisiin tarpeisiin. Tapahtumissa tarvittavan kaluston voi vuokrata asennuspalveluineen. Kalus-

toon kuuluu muun muassa tuolit, pöydät, esiintymislava, av-laitteet ja trussi.

LIIKUNNAN ILOA Joensuu Areenan huipputasoiset liikuntapaikat tarjoavat erinomaiset harjoittelu- sekä kilpailumahdollisuudet lukuisille eri lajeille pesäpallosta seinäkiipeilyyn. Siirrettävällä parketilla ja tekonurmella saadaan jokaiselle lajille oikeanlainen alusta. Liikuteltavat katsomot takaavat aina tiiviin tunnelman. Hallin 24 metrin vapaan korkeuden ansiosta voidaan sisällä heittää erikoisjärjestelyillä jopa kiekkoa ja keihästä! Areenan asiantunteva henkilökunta on apuna tapahtumien suunnittelussa ja järjestelyissä. Kysy lisää.

Mehtimäenaukio 2, 80100 Joensuu

www.joensuuareena.fi


- MAJOITUS -

alla

Majapaikka keskellä kaupunkia Joensuun kaupunkiin on tullut muutaman vuoden sisään useita uusia majoittumispaikkoja. Uudet ja uudistetut hotellit sijaitsevat aivan kaupungin keskustassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Cumulus

Cumulus Joensuu on moderni, suomalainen kaupunkihotelli aivan keskustassa. Hotellissa on yhden ja kahden hengen huoneiden lisäksi 10 superior-tason huonetta ja asiakassaunat. Kaikissa huoneissa on huonekohtainen ilmastointi. Kiinteistössä palvelee myös eteläeurooppalaisia makunautintoja tarjoava Martina-ravintola. Cumulus majoitaa mielellään myös asiakkaiden kotieläimet. Kirkkokatu 20, 80100 Joensuu joensuu.cumulus@restel.fi

Hotel GreenStar®

Joensuun ydinkeskustassa sijaitsee uudisrakennettu Hotel GreenStar®, joka säästää ympäristöä mm. kuluttamalla perinteisiä hotelleja vähemmän energiaa ja vettä. GreenStarissa hotelliyöpyminen viihtyisässä huoneessa on samanhintainen majoitutpa yksin, kaksin tai kolmisin. Omia eväitä varten jokaisessa huoneessa on matalaenergiajääkaappi ja vedenkeitin. Katutasossa oleva mikroaaltouuni on myös aina asiakkaiden käytössä. Aamiainen, paikoitus ja muut lisäpalvelut on mahdollista ostaa hotellista erikseen. Torikatu 16, 80100 Joensuu info@greenstar.fi Nightwishin basistin Marco Hietalan ääni on muhkeaa kuunneltavaa. Myös lavaesiintymisessä on aidon rokkarin elkeitä.

lista sti konserttisa taipuu joustava hlatilaksi. na ee Ar u su en Jo risaliksi tai ju vaikkaseminaa detty muun muassa pi on a ss na ee t ja Ar et Yrittäjäpäivä Valtakunnallis uekokouksia. useampia puol

Holiday Linnunlahti

Holiday Linnunlahti on Joensuussa sijaitseva ympärivuotinen lomakohde, jossa lomanautintoja tarjoavat tyylikkäät majoituskohteet sekä laaja aktiviteettien kirjo. Alueelta löytyy 18 kappaletta yli 60 neliön lomahuoneistoa. Makuuhuoneen, tupakeittiön ja parven lisäksi jokaisessa tyylikkäässä huoneistossa on oma sauna. Leirintäalueella voi majoittua mökissä, teltassa tai asuntovaunussa. Alueen vieressä sijaitsee erinomainen uimaranta rantalentopallokenttineen. Vastaanoton yhteydessä olevasta kahvilasta voi ostaa pientä purtavaa tai virvokkeita. Leirintäalue sijaitsee kävelymatkan päässä Joensuun keskustasta. Linnunlahdentie 1, 80110 Joensuu sales@linnunlahti.fi

Hotelli Karelia

Joensuun klassikko, Hotelli Karelia, sijaitsee kaupungin sydämessä lämmitetyn kävelykadun varrella. Hotellin välittömästä läheisyydestä löytyvät monipuoliset palvelut sekä valtaosa Joensuun tasokkaasta kulttuuritarjonnasta. Hotelli Karelian jokainen hotellihuone on uudistettu yksilölliseksi. Karelia on toiminut hotellina yhtäjaksoisesti tunnetussa funktionaalisen tyylisuunnan edustajassa, Teräskulman talossa, vuodesta 1939. Hotelli Karelia onkin miellyttävä sekoitus kaupungin historiaa ja nykyaikaisia mukavuuksia. Kauppakatu 25, 80100 Joensuu info@hotellikarelia.fi

Hotelli Aada

Hotelli Aada sijaitsee Joensuun keskustassa, torin ja palveluiden äärellä. Ystävällinen palvelu, viihtyisät huoneet, kodikas ilmapiiri maustettuna hyvällä ruualla kutsuvat viihtymään ja nauttimaan olosta. Hotellissa on 40 huonetta, jotka sijaitsevat rakennuksen toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee monipuolinen lounas- ja A la Carte -ravintola sekä kokoustilat. Kesäisin ravintolan aurinkoinen terassi kutsuu viihtymään. Hotellin neljännestä kerroksesta löytyy tilava saunaosasto ja kokouskabinetti. Kauppakatu 32, 80100 Joensuu sales@hotelaada.fi

Tutustu myös: Sokos Hotel Vaakuna Torikatu 20, Joensuu www.sokoshotels.fi Sokos Hotel Kimmel Itäranta 1, Joensuu www.sokoshotels.fi Finlandia Hotel Atrium Siltakatu 4, Joensuu www.hotelliatrium.fi www.joensuuregion.fi 19


- PERINNE -

Piiroot herauttaa

makumuistoja Ravintola Parppeinpirtti sijaitsee Suomen itäisimmän kunnan, Ilomantsin, keskustaajaman kupeessa olevassa Parppeinvaaran runokylässä. Parppeinpirtillä vaalitaan karjalaista ruokaperinnettä ja tarjotaan vierailijoille makumuistoja, joista riittää mielihyvää pitkäksi aikaa.

Parppeinpirtin piirakkatsupussa eli perinneleipomossa emäntä Leena Tiittanen pyörittää piirakkapalikkaa tottunein ottein.

20 Joensuu Region


- PERINNE -

Parppeinpirtti on saanut nimensä siellä 1800-luvulla asuneen runonlaulajana tunnetun talonpojan Jaakko Parppein mukaan. Karjalaistyylinen ravintola on suosittu juhla- ja edustustilaisuuksien pitopaikka, ja siellä on tilaa jopa 160 vieraalle. Alueen ruokakulttuuri on osa Suomen itäistä, uunin käytön ympärille syntynyttä

kulttuuria, kertoo Parppeinpirtin yrittäjä Hannu Lappalainen. – Olemme koonneet nykykarjalaisen pitopöytämme perinnettä kunnioittaen unohtamatta nykyajan matkaajan ruokatottumuksia. Karjalan piirakat, piiroot, kuten täälläpäin sanotaan, ovat ruokapöytämme suurimmat suosikit, Hannu Lappalainen tietää.

”Kesällä, heinäkuun 21.päivänä, kannattaa jokaisen kynnelle kykenevän saapua Parppeinvaaralle. Silloin pidetään ”Piiroovestivaali”, jossa pääroolissa on kulta, kaviaari, kuohuva ja tietenkin piiroot.” ruokaperinnettä. Historiaa tunteva tietää, että Ilomantsin alue oli täysin ortodoksista aluetta 1600-luvulle saakka. Ortodoksinen ruokakulttuuri paastoperinteineen on nähtävissä karjalaisessa ruokaperinteessä vielä tänäkin päivänä. – Tästä esimerkkejä ovat sienten, kasvisten ja kalan runsas käyttäminen ruuanvalmistuksessa. Alueen rikas piirakka- ja kukkoperinne on myös osa itäistä ruoka-

PIIROOT PAISTUVAT PÄIVITTÄIN Parppeinpirtin piirakkatsupussa eli perinneleipomossa leivotaan päivittäin herkkuja nykykarjalaiseen lounaspöytään tai kotiin viemisiksi. Kesäaikaan päivittäin katettavassa nykykarjalaisessa pitoateriassa on valinnanvaraa ja heinäkuisilla perinneruokapäivillä on tarjolla monenlaisia karjalaisia herkkuja. – Halusimme näyttää vieraille kuinka piiroot syntyvät. Siksi perinneleipomon yksi seinä on lasia. Leipomon emäntä Tiittasen Leena apureineen on päivittäin pyörittämässä palikkaa. Parhaiten piiroot maistuvat juuri uunista tulleina, Hannu Lappalainen hersyttelee. Piirakan historiaan voi tutustua piirakkanäyttelyssä, joka on koottu talon yläkertaan. Asiasta innostuneet voivat ostaa muistoksi kirjasen karjalaisen ruuan taustoista, josta löytyy myös selkeitä ohjeita oikeaoppiseen piiroiden valmistukseen. – Kesällä, heinäkuun 21.päivänä, kannattaa jokaisen kynnelle kykenevän saapua Parppeinvaaralle. Silloin pidetään ”Piiroovestivaali”, jossa pääroolissa on kulta, kaviaari, kuohuva ja tietenkin piiroot, yrittäjä Lappalainen mainostaa. – ”Piiroovestivaalissa” ulkotulella paistetaan Suomen suurinta karjalanpiirakkaa ja Piiroomestari-pajassa voi jokainen kokeilla rypytystaitojaan Marttojen opastuksella. Lapsille on omaa ohjelmaa ja illalla aikuiset testaavat kuinka piiroot taipuvat kaviaarin ja kuohuviinin kaveriksi, innostuu Hannu Lappalainen selittämään. Parppeinpirtin kanssa samassa pihapiirissä on myös Luontopirtti Mesikässä, joka kertoo ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta sekä erityisesti paikallisesta metsäluonnosta ja sen perinteistä. Mesikässa on myös lapsia suuresti ilahduttava oma maja, josta voi turvallisesti kurkistella kuinka suuri mesikämmen on takajaloille noustessaan.

Hannu Lappalainen innostaa osallistumaan kesän ”Piiroovestivaaleille” ja tutustumaan Elämää Elian kyydissä -näyttelyyn.

ELÄMÄÄ ELIAN KYYDISSÄ -JUHLANÄYTTELY Tulevan kesän kohokohta on Runonlaulajan pirtin päänäyttely – Elämää Elian kyydissä. Se esittelee Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan pääpyhäkön 120-vuotista historiaa. – Juhlavuoden kunniaksi Runopirttiin kootaan edustava otos Elian kirkolle ajansaatossa lahjoitetuista sakraaliesineistä ja liturgisista tekstiileistä. Näyttelyyn tulee myös kirkon pyhää pöytää vastaava rakennelma, johon sijoitetaan kirkon arvokkain esineistö, paljastaa Hannu Lappalainen.

www.parppeinpirtti.fi

www.joensuuregion.fi 21


- AKTIIVILOMA -

HUHMARI

– lomakeidas aktiivisille Lomakeskus Huhmari sijaitsee upean ja puhdasvetisen Höytiäisen rannalla. Huhmariin kannattaa suunnata, kun kaipaat rentoutusta vaaramaisemassa, haluat kuulla luonnon ääniä tai toiveissasi on viettää huoleton viikonloppu tanssin merkeissä. Huhmarissa ei kituutella toimettomana. Lomakeskus on täynnä monipuolista toimintaa kaiken ikäisille. Lapsille on ohjattuja retkiä, askartelua, pelejä ja seikkailuja. Aikuisten suosiossa ovat erityisesti hemmotteluhoidot, liikuntaryhmät, luonto- ja sieniretket sekä erilaiset kuntoilumahdollisuudet. – Kaipaatko hikiliikuntaa, hemmottelua vai huoletonta hauskanpitoa? Meillä voit tankata uutta energiaa itsellesi sopivimmalla tavalla. Lomakeskus Huhmarissa on eritasoisia majoitusvaihtoehtoja sekä pienille että suuremmille ryhmille, kertoo myyntipäällikkö Pirjo Kauhanen-Kuikka. – Päärakennuksessamme on suosittu tanssiravintola, jossa on elävää musiikkia joka lauantai ja karaokea perjantaisin. Myös Vesimaailma-kylpylämme on ahkerassa käytössä. Kukapa ei haluaisi pulahtaa hellivään veteen kunnon liikuntasuorituksen jälkeen, hän jatkaa. Huhmarin runsaaseen tarjontaan kuuluu myös lasten leikkipaikka, iso

auditorio ja useita erilaisia kokouskabinetteja. Vieressä sijaitsee loiva, hiekkapohjainen uimaranta, tenniskenttä, grillauspaikat ja rantakahvila. – Lomakeskus Huhmari on sekä lasten suosikkipaikka että myös elämyksellinen kokemus kalamiehelle, kuntoilijalle tai marjastajalle. Nälkäisenä meillä ei lomaile kukaan. Noutopöytälounaamme on maakunnankuulu herkullisuudesta ja runsaudestaan, myyntipäällikkö kehaisee.

TEKEMISTÄ RIITTÄÄ Lähiympäristössäkin on paljon kiinnostavia retkikohteita. Jo kiipeämällä viereisen Huhmarisvaaran laelle voi uppoutua historiallisesti kiinnostaviin hetkiin – siellä sijaitsi sota-aikaan Salpalinjan pohjoisin patteri. Kesäisin Huhmarin satamasta tehdään m/s Tuulalla risteilyjä taimenista, järvilohista ja vahvasta kuhakannasta tunnetulle Höytiäiselle sekä lähisaariin. – Erityisen kysyttyjä ovat rosvopaistiristeilyt sekä lasten merirosvoristeilyt. Niihin kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin, että mahtuu mukaan, Pirjo Kauhanen-Kuikka opastaa.

Huhmarisentie 43, 83700 Polvijärvi

a k t a m u k a m Hurmaava i, eikä ohikulkijaa erasta ei jätetä nälkäiseks Vi iä. äis yll äk ylt at ov t va ilu on maankuulu. Tarjo si kiertomatkalle uskaltautu ok hd oe iht va n uje rkk Karjalainen ruokaperinne he n ste on monipuolinen ja perintei janoiseksi. Ruokatarjonta Joensuun seudulla! tka ma ku Tee ma iä. ks my elä ku ma sia uu saattaa löytää

HYVE&PAHE Joensuun keskustassa, kävelykadun sykkeessä, idyllisessä elokuvateatteri Tapion talossa sijaitsee Hyve&Pahe. Alakerran suklaakahvila Pahe sulattaa sydämet taivaallisella suklaaherkuillaan, kakuilla ja leivonnaisilla sekä monenlaisilla kylmillä ja kuumilla juomilla. Yläkerran Hyve-ravintolassa nautit toiveittesi wokkiannoksen, salaatti-antipastibuffeen tai istahdat hyvän erikoiskahvin ääreen nauttimaan tunnelmasta.

Kauppakatu 27, 80100 Joensuu 22 Joensuu Region

HOUKUTUS

RISTORANTE LA PASSIONE

Paikan paikanpäällä valmistetut, toinen toistaan ihanammat tuotteet on Houkutuksen tavaramerkki. Kahviloiden yhteydessä toimii leipomo, jossa valmistuvat herkut niin kahvilan vitriiniin, kuin myös tilauksesta yritysten tarpeisiin, kodin juhliin, hääkakusta illanistujaisiin...

Ruokalista koostuu italialaisista herkuista, joista jokainen löytää varmasti mieleisensä vaihtoehdon. La Passionesta voi myös tilata kotiin viemisiksi itse leivottua Focaccaa sekä erilaisia italialaisia herkkuja; oliiveja, oliiviöljyä, Parman kinkkua, salameja ja erilaisia juustoja. Lounaalla on tarjolla seisovasta pöydästä salaatit, keitto sekä joka päivä itse paistetut leivät ja ruokajuomat. La Passionessa voi myös saunoa ja nauttia herkullista illallista tai vaikka maistella ihania viinejä.

Torikatu 24, 80100 Joensuu

Penttilänranta, Vallilanaukio 1, 80220 Joensuu


- MAKUMATKAILU -

MÖHKÖN MANTA Savottakahvila Möhkön Manta tarjoaa kesäaikaan kahvila- ja ruokailupalveluita Möhkön ruukin alueella. Lisäksi hoituvat erilaisten juhlatilaisuuksien pitopalvelutarjoilut. Tilauksesta järjestyy kaikille sopivia, esteettömiä luontopalveluita ympäri vuoden. Möhkössä voi myös majoittua rauhallisella ja luonnonkauniilla paikalla Koitajoen äärellä aivan Möhkönkoskien virkistyskalastusalueen välittömässä läheisyydessä.

KALLIORAVINTOLA LOUHI Huhmarin kansainvälistäkin kiinnostusta herättänyt tilausravintola Louhi on rakennettu lähes kokonaan kallion uumeniin. Viehättävästä noin 80-paikkaisesta ravintolasalista avautuu upeat näkymät Höytiäiselle. Tunnelmallinen tila tarjoaa mainiot puitteet kaikenlaisiin juhliin ja illanviettoihin. Ravintolasalin lisäksi Louhesta löytyy suuri kokoushuone, kaksi tyylikästä saunaa, kastautumisallas vilvoitteluun ja tietenkin suihku sekä pukeutumishuone.

www.lomakeskushuhmari.com/louhi

PAIKALLIN E SUKLAAPII N ERIKOISUUS – RAKKA Karja

lainen tai tummast suklaapiirakka on ma it valkosuklaa a suklaasta valmistett osuklaasta u ta . Su k la apiirakka o konvehti, jonka sisu suunnittelem nT so Suklaapiira a ja Kultasuklaan valmaito Pohjois-Karjala ry n kkaa voi m :n is ta m a herkku. aistaa Kaup Piirakan jäll p Kauppaneu eenmyynti Joensuun Ta aneuvoksen kahvilass v a. Pohjois-Karj oksen puodissa, kaikis ito Shopissa, a -myymälöis lan toimipisteissä sekäsa Taito sä kautta m Kultasuklaa aan.

Möhköntie 210, 82980 Möhkö

HILUN PAIKKA

KERUBI

Kotoisasta Lounas-kahvila Hilun Paikasta saa arkisin, paikallisista raaka-aineista alusta loppuun itse valmistettua, maukasta kotiruokaa. Päivittäin on tarjolla myös tuoreita suolaisia ja makeita leivonnaisia kahvikupposen kanssa nautittavaksi tai vaikkapa mukaan ostettavaksi. Haluatko todellisen makuelämyksen? Etukäteen tilattava suussa sulava salmiakkisuklaakakku saa suorastaan hurmioon. Kysy myös pitopalvelua monipuolisilla menuehdotelmilla niin ilon kuin surunkin tilaisuuksiin, perhejuhliin tai kokouksiin. Pitopalvelulla on omissa juhlatiloissa Aoikeudet. Hilun Paikka on avoinna arkisin ma-pe 8-16.

Kerubin Keittiössä on tarjolla Itäsillan maukkainta ruokaa. Keittiömestari on yhdistänyt maakunnan omat ainekset maailmanmatkoilla poimittuihin vaikutteisiin ja tuloksena on syntynyt mielenkiintoisia vivahteita tuttuihin makuihin. Kerubin lounasta tarjoillaan Ilosaaren kauniin rauhallisessa ympäristössä joka arkipäivä. Listalta saa maistuvaa keskiviikosta lauantaihin. Kesäisin voi nauttia talon antimista taajaman aurinkoisimmalla terassilla Pielisjoen upeaa saaristomaisemaa ihaillen. Yksityisiä ruokahetkiä varten talossa on erillinen kabinettitila.

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu

Keskuskatu 21, 81100 Kontiolahti

KIVIKYLÄN RAVINTOLA TEATTERIRAVINTOLA Joensuun Teatteriravintola on ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa yhdistyvät arvoympäristö, joustavat tilat, erinomainen ruoka ja laadukas palvelu. Ravintola käyttää ruuan valmistuksessa paikallisten tuottajien tuotteita. Teatteriravintola toimii Joensuun keskustassa Eliel Saarisen piirtämässä ja 1914 valmistuneessa kaupungintalossa. Rakennus on vastikään entistetty alkuperäiseen asuunsa ja on kiehtova kokonaisuus, jossa monenlaiset tapahtumat saavat arvoisensa puitteet.

Rantakatu 20, 80100 Joensuu

Kahvila on sisustettu maalaisromanttiseen tyyliin ja siellä voit maistella erilaisia kotileivonnaisia sekä karjalaisia perinneherkkuja. Kahvila tarjoaa kiireettömän aistinautinnon upeassa ympäristössä. Asiakaspaikkoja on sisällä 50 ja viihtyisillä ulkoterasseilla 50.

Kivikylän sydämessä on Suomen parhaaksi tienvarsiravintolaksikin kehuttu viihtyisä kahvila-ravintola. Ravintolassa toimii Juhlapalvelu Pilke, joka loihtii kotiruokatyyppistä tarjottavaa päivittäin ohikulkijoille ja viereisen Tulikiven henkilöstölle. Perjantaisin paikalla paistetaan aitoja karjalanpiirakoita ja kesällä kiviarinapizzoja – tietenkin Tulikiven vuolukivileivinuunissa. Paikan kokkikoulu ja lasten piirakkakoulu ovat niittäneet suosiota laajalla alueella.

Koskikatu 1, 80100 Joensuu

Kuhnustantie 10, 83900 Juuka

KAUPPANEUVOKSEN KAHVILA

www.joensuuregion.fi 23


Josek Oy on ajassa toimiva, tulevaisuuden tarpeet ennakoiva ja kansainvälisesti verkottunut yritysten kehittäjä.

Yritysten palveluksessa Seudun markkinointi on osa Josekin tehtävistä, kertoo markkinointipäällikkö Anne Mujunen.

Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö, Josek Oy, palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa aloittavia kuin liiketoimintaansa kehittäviä. Josekin yritysneuvonta on myös Joensuun seudulle sijoittumista suunnittelevien yritysten ja yhteisöjen apuna. Joensuun seutu on kasvava noin 125 000 asukkaan talousalue ja kansainvälinen osaamiskeskittymä. Alue on vetovoimainen ja kilpailukykyinen sijaintipaikka yrityksille sekä työntekijöille. Se on myös turvallinen ja monien mahdollisuuksien viihtyisä asuin- ja opiskeluympäristö. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiön, Josek Oy:n tehtävät ovat yritysneuvonta, seudun markkinointi, omistajanvaihdospalvelut sekä yritysten kehittäminen. Lisäksi Josek tarjoaa kattavat sähköiset rekisterit mm. alueen kokous- ja toimitilarekisterit, yrityspörssin sekä maakunnan yritysrekisterin.

MONIPUOLISTA PALVELUA Josek Oy:n asiantuntijat ovat käytettävissä, kun liikeideaa testataan tai valmiuksia yrittäjyyteen pohditaan. Myös talouslaskelmiin ja liiketoi-

Yritysneuvonnan johtaja Risto Ravattinen opastaa kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa aloittavia kuin liiketoimintaansa kehittäviä. Myös seudulle sijoittumista suunnittelevat yritykset ja yhteisöt saavat tarpeellista tukea.

mintasuunnitelmien tekemiseen saa apua. – Kun pohdit liiketoimintasi suuntaa tai yrityksen kehittämistä, ota tueksesi keskustelukumppani ja toimialueen tunteva asiantuntija, kehottaa Josekin yritysneuvonnan johtaja Risto Ravattinen. – Josek tarjoaa myös sijoituspaikka- ja toimitilaneuvontaa, sidosryhmäkontaktien hakua sekä opastusta yrityshautomoon sijoittumisesta, Risto Ravattinen listaa. Osa Josekin yritysneuvontaa on omistajanvaihdoksiin keskittynyt maksuton Osuvapalvelu. – Autamme tasapuolisesti sekä luopujaa että jatkajaa, olipa kyseessä sitten sukupolvenvaihdos tai yrityskauppa. Palvelu toimii koko maakunnan alueella alueellisten yhteyshenkilöiden kautta, Josekin toimitusjohtaja Pekka Nuutinen sanoo. Osuva-omistajanvaihdospalvelun näkyvin toiminta on Osuva-yrityspörssi Josekin wwwsivuilla. Osuva-yrityspörssissä jatkajaa hakevat yrittäjät ja toimivaa yritystä etsivät ostajat löytävät toisensa. – Menestystarinan rakentamista ei kannata aloittaa tyhjästä. Valmiin liiketoiminnan jatkaminen on usein uuden yrityksen perustamista järkevämpi vaihtoehto, Pekka Nuutinen muistuttaa. Lue lisää Josekin monipuolisista palveluista:

www.josek.fi

Joensuun Seudun Kehittämisyhtiön, Josek Oy:n toimitusjohtaja Pekka Nuutinen luotsaa 25-henkistä asiantuntijaorganisaatiota. Ota reilusti yhteyttä!

Kysy lisää! puh. 020 721 8787 | info@josek.fi | www.josek.fi

Joensuu Region 2012  

Joensuu Region - Business & Technology