2 minute read

Johdanto

Kuntatyössä on meneillään murros, jonka myötä hallinto, prosessit ja päätöksenteko on päivitettävä. Hierarkkinen johtamiskulttuuri ja hallintolähtöinen työn organisointitapa heikentävät sujuvaa yhteistyötä ja palveluntuotantoa. Kankeat toimintamallit eivätjousta asiakastarpeen tai toimintaympäristön muutosten mukaan.

“Niin työntekijöillä, päättäjillä, johdolla kuin kuntalaisillakin on odotus, että kunta on moderni organisaatio. Tämän suhteen kuntasektorilla on kehitysvelkaa”, toteaa Järvenpään kaupungin henkilöstöjohtaja Merja Soosalu. Hierarkian rinnalle on tunnistettava vaihtoehtoja, jotka auttavat sekä työntekijöitä että kuntaorganisaatiota hyödyntämään joustavammin eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja verkostomaisuutta.

Vuoden 2023 alussa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi organisoituvat hyvinvointialueiksi. On ilmiselvää, ettei eilisen malleilla tuoteta huomisen palveluja eivätkä kuntasektorille hakeutuvat osaajat tyydy perinteiseen ”esimiestietää-ja-määrää” -malliin, sillä se ei motivoi eikä sitouta. Kokemustemme mukaan vallan ja vastuun tasaisempi jakautuminen tukevat henkilöstön työssä suoriutumista ja työhyvinvointia. → Myös tutkimus tukee tätä havaintoa

Järvenpää kaupunki reagoi muutostarpeisin kehittämällä itse- ja yhteisöohjautuvuutta. Lähdimme tutkimaan ja kokeilemaan uusia toimintatapoja KEVA:n osarahoittaman Monimuotoinen itseohjautuvuus -hankkeen avulla. Hankkeessa oli mukana 2019–2021 kolme pilottiyksikköä, joista jokainen kävi läpi omanlaisensa muutosmatkan.

Näin uuden ajan toimintakulttuuria on sanoitettu Järvenpäässä:

Sisäinen motivaatio: halu, intohimo, mielekkyys ja syy toiminnalle tulee sisältä.” Esimiehen rooli vähenee, (tai muuttuu) koska päätöksiä tekevät pitkälle työntekijät.”

Itseohjautuvuus omassa työssä, vastuu/valta vaikuttaa voimakkaasti omaan työhön tehdä päätöksiä ja kantaa niistä vastuu.”

Itse- ja yhteisöohjautuvuus eri painotuksineen muodostavat laajan kokonaisuuden, jota voi toteuttaa monin eri tavoin. Tämän vuoksi tarjoamme lukijalle periaatteita ja käytäntöjä sovellettavaksi, mutta emme valmista ”tee näin” -opasta. Lukija voi hyödyntää kirjassa kuvattuja sisältöjä peilaten niitä omaan toimintaympäristöönsä ja siinä tapahtuviin muutoksiin.

Kirjan sisällöt kiteytyvät muuttuvan johtajuuden ja uusien organisoitumisen tapojen ympärille. Punaisena lankana on ajatus, jonka mukaan johtajuus ei ole pelkästään johdon, päälliköiden, esihenkilöiden tai tiimivastaavien työn tulosta. Järvenpäässä ajatellaan, että johtajuus on joukkuelaji, ja yhteisöohjautuvuudessa onnistuminen on yhteisten ponnistelujen tulosta:

”Yhteisöohjautumisessa on kyse siitä, miten me yhdessä ohjaudumme oikeaan suuntaan – ei pelkästään siitä, miten me yksilöinä suoriudumme.”

”Jos joku suorittaa tunnollisesti hänelle annetut tehtävät, se on toki hyvää itsensä johtamista. Mutta pelkästään oman tehtävän hoitaminen ei vielä sisallä meidän yhteisestä kokonaisuudestamme vastaamista, yhteisöohjautuvuutta.”

Tämä kirja on toteutettu Työsuojelurahaston tuella. Olemme koonneet siihen teemoja ja sisältöjä, joiden avulla on mahdollista rakentaa uudenlaista ajattelua ja toimintakulttuuria tulevaisuuden organisaatioihin. Toivomme kirjasta olevan hyötyä eri tyyppisille kunnille ja kaupungeille, jotka ovat käynnistämässä kehittämistyötä tai jo lähteneet liikkeelle.

Esimerkit ja sitaatit on kerätty aineistostamme – keskusteluista, työpajoista ja haastatteluista. Kiitämme pilottiyksiköidemme henkilöstöä saumattomasta yhteistyöstä, ennakkoluulottomasta heittäytymisestä ja rohkeasta ajattelusta.

llman teitä ei olisi ymmärrystä siitä, millaista on ihmisen kokoinen itseohjautuvuus.

Järvenpäässä, 22.12.2021 Kati ja Perttu

This article is from: