KESKINKERTAINEN OIKKARI: OIKIS ON IHMISEN PARASTA AIKAA

Luen työpaikkailmoituksen huolellisesti. Kirjoitan, mitä olen oppinut yliopistossa ja nykyisessä työpaikassani. Kirjoitan, millä tavalla osaamiseni vastaa sitä, mitä he etsivät. Oikoluen. Oikoluen. Oikoluen. Kaverini oikolukee. Oikoluen. Lähetän. Tiedän, että kyseiseen työpaikkaan on monta hyvää hakijaa, mutta täytän edellytykset ja uskon, että minulla on mahdollisuus. Minua ei kutsuta edes haastatteluun. Yritän pitää mielessä, että suurin osa hakijoista ei saa paikkaa ja että epäonnistuminen on normaalia. Mutta on yhä vaikeampi olla ottamatta uutta “valintamme ei tällä kohdistunut sinuun” -kirjettä henkilökohtaisesti. “Kuka sut haluis palkata, kato nyt itseäsi”, pilkkaan itseäni. Hiukset hapsottavat, koska en ehtinyt harjata niitä aamulla. Iho näyttää samealta, koska olen stressannut. Silmät ovat väsyneet, koska en ole nukkunut hyvin. En näytä pätevältä, vaan näytän siltä, että pysyn juuri ja juuri kasassa. Yritän opiskella, mutta ajatukset harhailevat. Olen aikaisemmin onnistunut pääsemään yli motivaatiopulasta vakuuttamalla itselleni, että kova työ palkitsee tekijänsä, mutta nyt en ole enää varma. Kuinka kauan minun täytyy vielä odottaa, että tuhannet kirjojen ääressä vietetyt tunnit, sadat sivut muistiinpanoja ja lukemattomat työhakemukset kantaisivat hedelmää? Avaan Facebookin ja näen että yksi opiskelukaveri on päässyt harjoittelijaksi asianajotoimistoon, johon olin kovasti halunnut, ja johon olin laittanut hakemuksenkin. Painan likea ja mietin, miten ihmeessä pystyn kuromaan välimatkan opiskelukavereihin valmistumisen jälkeen. “Kyllä se työpaikka vielä tulee”, kuulen usein. Mistä he voivat muka tietää, että saan työpaikan, eihän kukaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Jos nykyhetkeni

antaa osviittaa tulevaisuudestani, ei hyvältä näytä. Minun pitäisi nytkin olla opiskelemassa, mutta itkettää. Oikeudenalan periaatteiden omaksuminen tuntuu ylitsepääsemättömältä esteeltä. Siitä huolimatta jatkan, koska tiedän, että vihaisin itseäni vielä enemmän, jos muutaman vuoden kuluttua auskultointipaikka jäisi saamatta tämän valinnan takia- ja koska en keksi mitään muutakaan tekemistä, millä saisin oloni paremmaksi. En halua nähdä kavereita, koska minusta ei oikeastaan ole seuraksi tällä hetkellä. Väsyttää, mutta tiedän jo, että sängyn pohjalla makaaminen keskellä päivää ei ole vaihtoehto. Mietin itsekseni, että tämäkö on se piste, jolloin tulisi hankkia apua. Mutta ihmismieli on petollinen ja minun mieleni sallii aika ajoin hyvän päivän, jolloin ajattelen, että ehkä sittenkin ylireagoin.

Keskinkertainen oikkari on uusi pakina-, avautumistai seuranhakupalsta, jonne voi kirjoittaa joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Lähetä oma tekstisi toimitukselle osoitteeseen intervivos@pykala.fi. Tämän numeron palstan laati anonyymiksi jäävä henkilö.

Ota urallasi loikka ylöspäin.

Haluaisitko saada mielenkiintoisia työtehtäviä mukavassa työympäristössä ja olla osa sitoutunutta ja kansainvälisesti arvostettua tiimiä?

Olemme Suomen johtavia liikejuridiikkaan erikoistuneita asianajotoimistoja ja etsimme jatkuvasti joukkoomme opintojensa eri vaiheissa olevia opiskelijoita.

Jos kiinnostuit, lue lisää ja lähetä hakemus osoitteessa www.ww.fi/careers.

Autamme sinua ottamaan loikan kohti huippuammattilaisuutta.