Imetystarinani

TEKSTI ANNIINA PÖYRI

Takaraivossani on harakan pesä, milloin olen viimeksi harjannut hiukset? En ole käynyt missään vielä, joku kävi kyllä katsomassa vauvaa, muistinkohan harjata hiukseni silloin? Minä päivänä se oli?

Pumppaan ja imetän, syötän pumpatut maidot pullosta, pesen pullot. Kului 45 minuuttia. Nyytti kantoliinaan ja juoksuun. Aamupalaa koululaisille, aamupalaa pienemmille, pyykkikone päälle, kuivuri päälle. Ai niin itselle aamupala, laitan puolet aineksista blenderiin. Yksi huutaa pyyhkimään, tiskikone tyhjäksi, ai niin mun aamupala, loput ainekset ja blenderi päälle. Pullojen pesusta on tunti. Nyytiltä vaippa pois, että saan sen hereille. Heräilepäs nyt murunen. Nyytti katsoo mua, ootko tosissasi? Nukkuisin vielä. Tuherran itkua, kulta sun on syötävä, paino laskee liikaa. Pumppaan ja imetän taas yhtä aikaa, toinen, sitten toinen rinta, syötän pumpatut maidot. Nyytti onneksi huolii sen. Että on epäonnistunut olo. Yritän psyykata itseäni, olen imetystukiäiti – kyllä handlaan tämän.

Paino on noussut vieläkin huonosti. Ensin pumpattua tai korviketta pullosta 50 ml ja sitten imetys ja pumppujen ja pullojen pesu…meni tunti, oi luoja saisinpa luovuttaa, ei, en halua. Nyytti takaisin liinaan. Kolmevuotias itkee sohvalla jalkaan ilmestynyttä pitkää kipsiä. Kannan sohvalle ruokaa, halaan ja laitan lastenohjelmia, pahoittelen, että äiti juoksee nyt tekemään kotihommia. Ruokaa perheelle, ruokaa peltotöissä olevalle miehelle, jätän sen postilaatikkoon. Kipsipotilas itkee, vauva itkee. Menen imettämään itkijän viereen, halataan, kyllä selvitään, pakko. Vauva liinaan, maksan laskut ja homma alkaa alusta. Syötän pullosta, imetän ja pumppaan sekä pesen pullot ja pumpun osat.

Ai niin se mun aamupala. Lämmintä rahkaa ja marjoja, hyi. Ruokakauppatilaus netistä, ei toivoa keretä kauppaan. Imetän ja autan matikan läksyissä. Laitan kolmevuotiaan selkään kantoreppuun ja vauvan rinnalle toiseen. Hytkytellessä juttelen 13-vuotiaan koulupäivän kuulumisia. Ketään ei saa unohtaa. 11-vuotias tuo mukanaan koulusta kaverin, ei ainakaan helpottanut päivää. Imetän ja latelen pojille sääntöjä ulkoiluun, koulukaveri katselee olohuoneemme kattoon kummallisesti!? Ai niin mulla ei ole paitaa ollenkaan, hupsista. Imetän ja luen iltasatua, imetän ja autan hammaspesuissa. Laulan iltalaulut. Vien eväät miehelle postilaatikkoon, käyn samalla hoitamassa kanit. Vielä alusta. Nukkumaan, parin tunnin päästä taas syötän ja pumppaan.

Päivät kuluvat kahden tunnin sykleissä. Kuljen pää sumussa, tuntuu etten ymmärrä muiden aikuisten puhetta, vain vauvan ruoka-ajat, kolmevuotiaan tuskan, toisen vanhemman poissaolon ja käsittämättömän riittämättömyyden tunteen. Ystävät yrittävät tsempata, oot ihan mahtava kun pystyt tuohon, kiittelen vaan vaikka tekisi mieli huutaa, en pysty, joko saan lopettaa? Kuusi viikkoa kuluu näin. Olen ihmisraunio. Vähitellen pumppaamista ja korvikekertoja saa vähentää, vihdoin kipsi poistetaan, tuntuu että olen juossut maratonia 40 päivää putkeen. Iskä on palannut pellolta normaaleihin 12 tunnin työpäiviin, lapsilla alkaa kesäloma.

Nyytti on ihana, kaikki kuusi ovat ihania. Nyytille on ilmestynyt asentorajoite, vain makuultaan imetys käy. Opettelen imettämään kantorepus

sa, se helpottaa. Nyytti on kaksi kuukautta ja saa enää kaksi kertaa päivässä lisämaitoa, en vieläkään usko, että onnistuin. En uskalla iloita, kun joku kehuu onnistumistani tässä imetyksen sodassa, se vain ärsyttää jostain syystä. Kesälomalla imetän ulkoillessa lasten kanssa, kaupan tahmaisella penkillä, rautakaupassa samalla kun latelen myyjälle ostoksiani, autossa maaten istuimen päällä. Imetän syödessä. Hevostallilla samalla katsoen kun 8- ja 6-vuotiaat ratsastavat. Imetän ympäri Suomea, kun kierrämme kesälomareissuilla: kirkoissa, ravintolassa. Vain maatessa nyytti on tyytyväinen rinnalla, minäkin ehkä rennompi siinä, ja maitoa heruu paremmin. Muttei kaupan lattialle voi mennä maate ja elettävä on.

Nyytistä kasvoi ihanan aurinkoinen, makkarareisillä varustettu, kokonaisia öitä nukkuva pullaposki. Hän on nyt yhdeksän kuukautta. En ole uskaltanut muistella tai tuntea, niin ahdistavaa tuo aika ennen tätä oli. Vasta tämän tekstin kirjoittaminen saa minut tuntemaan ylpeyttä kovasta työstä, kiitollisuutta ympärilläni vallitsevasta imetysmyönteisyydestä, kaikista minua auttaneista tukiäideistä ja imetyksen ammattilaisista. Olen kiitollinen isosta perheestämme, kenenkään ei tarvinnut olla yksin. Ymmärrän nyt, miten monessa tilanteessa olen normalisoinut imetystä, eipä ole kertaakaan tullut mieleeni, ettei jossain voisi imettää. Ainoastaan 13-vuotias tyttäreni on muutaman kerran ollut kasvot kalpeana, kun olenkin unohtanut sujauttaa tissin takaisin paidan sisään ja juttelen juuri hänen ystävälleen. Vielä pitkään saan imettää kullanmurua, hän kasvaa minun maidollani. Kasvoin myös tukiäitinä. Upeinta on nyytti, joka ihan kohta jo oppii tulemaan itse luokseni pyytämään tissiä ja saa siitä turvaa, lohtua, läheisyyttä ja kullanarvoista ravintoa!

Ps. Leikkautin tukkani lyhyeksi! Olisiko sinulla oma imetystarina kerrottavana?

Kirjoita noin 5000 merkin pituinen teksti ja lähetä se meille. Pidätämme oikeuden muokata tekstiä ja valita julkaistavat tarinat. Voit kirjoittaa halutessasi nimettömänä. Tarinat voi lähettää osoitteeseen imetysuutisia@ imetys.fi.