Opetus: Rikotusta eheäksi Jumalan käsissä

OPETUS

Rikotusta eheäksi Jumalan käsissä

Yhdysvaltalainen pastori, lähetystyöntekijä Andrew Brunson puhui lehtimajanjuhlilla vaikeuksien voitt amisesta ollessaan kaksi vuott a vangitt una uskonsa tähden.

Tämä on minulle erityinen päivä, koska neljä vuott a sitt en, 12. lokakuuta 2018, seisoin tuomarien edessä turkkilaisessa oikeussalissa. Minut oli juuri tuomitt u terroristiksi ja odotin vankilatuomion langett amista. En tiennyt, näkisinkö enää koskaan vaimoani ja perhett äni.

Olin lukenut hengellisten esikuvieni elämänkertoja, jossa he kuvaavat, kuinka he olivat kärsineet Herran tähden, mutt a kokeneet uskomatt omia voitt oja vankeudessa ja muissa ahdingoissaan. Omassa vaelluksessani Jumalan kanssa olin vuosia tavoitellut Hänen läsnäoloaan. Aavistin, ett ä jos joutuisin vankilaan, se olisi vaikeaa ja yksinäistä. Minulla olisi murhett a, mutt a toisaalta myös ilon, voiman ja armon tuntemuksia. Ja tuntisin tietenkin myös Jumalan läsnäolon, olinhan tavoitellut sitä kaikki nämä vuodet!

Siksi minut todella yllätt i se, ett ä vankilaan saavutt uani aloin hyvin nopeasti eri tavoin särkyä. Olin ollut suhteellisen vahva lähetystyöntekijä. Olimme istutt aneet seurakuntia erääseen muslimimaahan jo vuosien ajan. Olimme saaneet pommi- ja tappouhkauksia, ja kerran aseistetut miehet hyökkäsivät kimppuuni. Siksi yllätyin, ett ä rikkouduin niin nopeasti. Ensin olin eristysvankina, jonka jälkeen minut laitett iin kahdeksan hengen selliin. Sinne meitä oli ahdett u 22–23. Kaikki sellitoverini olivat muslimeja, eikä vankilassa ollut ketään toista uskovaa. Ainoa kristitt y kontaktini oli vaimoni.

Olin eristyksissä ja aloin pohtia monia kysymyksiä. Missä Jumala on? Olin kadottanut kaiken tunteen Hänen läsnäolostaan enkä kuullut Hänen ääntään. Se haavoitt i minua syvästi, ja kysyin, miten tällaista voi

En ole täällä kuitenkaan puhuakseni rikkinäisyydestäni, vaan kertomassa, miten Jumala rakensi minut uudelleen. Samalla haluan korostaa, kuinka vaarallinen haavoitt unut sydän voi olla ja mihin se voi johtaa. Tilanteeni alkoi muutt ua, kun ensimmäisen vuoden lopulla mieleeni nousi kuva koett elemusten laaksosta, jossa uskovat lankesivat ahdingoissaan. En puhu nyt siitä, menevätkö he taivaaseen vai eivät, vaan siitä, ett ä paineen alla uskovat saatt avat luopua suhteestaan Jumalaan.

Silloin aloin huutaa Jumalan puoleen: ”En halua päätyä tuohon samaan.

Olen niin lähellä epäonnistumista.

Olen niin lähellä sitä, ett ä menetän suhteeni Sinuun.” Päätin taistella. Vaikka en voinut taistella vapauteen fy ysisesti, saatoin taistella jumalasuhteeni puolesta. Sanoin Herralle: ”Jumala, jos sinä vielä joskus vapautat minut tästä paikasta, niin aion seurata sinua edelleen.”

Päätin kääntää katseeni Jeesukseen, ja jouduin tekemään saman päätöksen yhä uudelleen ja uudelleen. Joskus ainoa asia, johon pystyin, oli kääntyä yhden asteen verran Hänen suuntaansa, koska olin niin heikko ja särjett y. Tärkeintä on, ett ä käännyt edes tuon yhden asteen Hänen puoleensa, etkä pois Hänestä.

Vaikutt aa siltä, ett ä Jumala etsii niitä, jotka pääsevät loukkaantumisen yli, jotka puskevat eteenpäin läpi epäilysten ja hämmennyksensä. Näin tehdessään he osoittavat sitoutumisensa ja uskollisuutensa Jeesukseen ja tavallaan myös todistavat, ett ä he ovat Hänen arvoisiaan.

"Päätin kääntää katseeni Jeesukseen."

tapahtua. Nyt jälkeenpäin voin nähdä, ett ei Jumala minua hylännyt, vaikka tunsinkin eläväni synkässä hiljaisuudessa koko tuon kahden vuoden ajan. Itse asiassa aloin jopa epäillä Jumalan olemassaoloa. Kyseenalaistin Hänen luonnett aan, rakkautt aan, uskollisuutt aan, hyvyytt ään ja totuutt aan. Nyt ymmärrän, ett ä se kumpusi haavoitt uneesta sydämestäni. Olin loukkaantunut Jumalalle, koska Hän ei täytt änyt odotuksiani.