Opetus: Messiaaninen seurakunta – aikamme merkki

Messiaaninen seurakunta – aikamme merkki

”Te kristityt olitte sionisteja jo ennen meitä juutalaisia. On tärkeää tiedostaa tämä.”

Näin totesi Israelin entinen pääministeri Benjamin Netanjahu puhuessaan Jerusalemin rukousaamiaisen osallistujille Israelin parlamentissa knessetissä kesäkuussa.

Uskonpuhdistuksen eli reformaation jälkeen vaikuttaneet protestanttiset ja evankeliset teologit ja pastorit olivat todellakin niiden ensimmäisten henkilöiden joukossa, jotka ajoivat julkisesti juutalaisen kansalliskodin perustamista Israeliin. Oli sitten kyse puritaaneista, moravialaisista, metodisteista, pietisteistä tai orastavasta helluntailiikkeestä, he kaikki uskoivat juutalaisen kansan paluuseen muinaiseen kotimaahansa.

Reformaatio antoi tavallisille kristityille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden lukea Raamattua omalla äidinkielellään. Sen ansiosta kristityt löysivät uudelleen keskeiset raamatulliset totuudet, kuten lupauksen juutalaisten kokoamisesta esi-isiensä maahan.

heprealaisten juurten liike Kun Jumalan Sana tuli lähemmäksi tavallista kristikansaa, tietoisuus Israelin keskeisestä ja pysyvästä roolista pelastushistoriassa alkoi kasvaa erityisesti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Samalla heräsi kiinnostus kristinuskon juutalaisiin juuriin. Talmudin ja Vanhan testamentin tutkimus alkoi kukoistaa monissa teologisissa instituuteissa Euroopassa.

John Gillin (1697–1771) ja piispa J.B. Lightfootin (1828–1889) teoksilla oli suuri vaikutus Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Heidän Raamatun selitysteoksensa sisälsivät monia rabbiinisia näkemyksiä, ja niitä luettiin laajasti kristittyjen keskuudessa. 1700- ja 1800-luvuilla saksalaisiin yliopistoihin perustettiin useita juutalaisuuden tutkimuksen instituutteja. Merkittävin niistä sijaitsi Leipzigissä, perustajanaan Franz Delitzsch (1813–1890), jonka Vanhan testamentin selitysteosta luetaan edelleen laajalti. Delitzsch oli myös ensimmäinen henkilö, joka käänsi Uuden testamentin hepreaksi – vuosikymmeniä ennen Eliezer Ben-Jehudan merkittävää työtä heprean kielen elvyttämiseksi. Myös Oxfordin yliopiston luennoitsijalla Alfred Edersheimillä oli suuri vaikutus kasvavaan ymmärrykseen kristinuskon juutalaisista juurista. Edersheim oli rabbiinisen perheen poika ja Talmudin opiskelija ennen kääntymystään messiaaniseen juutalaisuuteen. Hänen uraauurtava teoksensa ”Jeesuksen Messiaan elämä ja aika” havahdutti kristityt Jeesuksen ja evankeliumikirjojen juutalaiseen taustaan.

uusi ilmiö leviää Tämä uusi ymmärrys Jeesuksen ja alkuseurakunnan juutalaisuudesta johti myös toisen uuden ilmiön leviämiseen kristittyjen keskuudessa. Monet juutalaiset alkoivat pitää Jeshuaa (Jeesusta) juutalaisen kansan odottamana Messiaana, vaikka he samaan aikaan pitäytyivät edelleen juutalaisissa perinteissään.

Tämä oli merkittävä muutos aikaisempaan, koska vuosisatojen ajan Jeesukseen uskovat juutalaiset oli uskoon tultuaan pakotettu luopumaan juutalaisesta identiteetistään. Ensimmäisistä kirkolliskokouksista lähtien juutalaisia esimerkiksi kiellettiin osallistumasta synagogan kokouksiin, harjoittamasta juutalaisia tapoja tai viettämästä sapattia ja muita juutalaisia juhlapyhiä.

Mutta kun ymmärrettiin, että Jeesus ja apostolit olivatkin juutalaisia, alettiin käsittää, etteivät nuo ensimmäisen vuosisadan uskovat liittyneet mihinkään kristilliseen uskontoon tai kirkkokuntaan, vaan he olivat juutalaisia, jotka uskoivat Jeesukseen Messiaana.

ENSIMMÄISEN VUOSISADAN USKOVAT EIVÄT LIITTYNEET MIHINKÄÄN KRISTILLISEEN KIRKKOKUNTAAN.

Ensimmäinen nykyhistorian esimerkki tästä on vuodelta 1882, jolloin rabbiinisen perheen poika Joseph Rabinowitz omaksui uskon Jeshuaan Messiaanaan. Hän kuitenkin kieltäytyi liittymästä kirkkoon, eikä hän hylännyt juutalaisia perinteitään. Hän säilytti juutalaisen tavan ylistää ja rukoilla ja harjoitti uskoaan Moldovan Kishinevissä sijainneessa juutalaisessa rukoushuoneessa, jossa kokoukset pidettiin jiddishin kielellä. Monet pitävät tätä modernin messiaanisen juutalaisen liikkeen alkuna.

Vaikka Rabinowitz odotetusti koki toisinaan vahvaa vastustusta sekä juutalaisten että kristittyjen taholta, hänellä oli myös innokkaita tukijoita protestanttien keskuudessa. Yksi heistä oli saksalainen Franz Delitzsch, joka näki Rabinowitzin näkemyksessä uuden ilmentymän alkuperäisestä kristinuskosta. Kun Rabinowitz myöhemmin liittyi anglikaaniseen kirkkoon, alkoi juutalaiskristillisyys kiinnostaa protestantteja ja evankelisia entisestään.

Kirkkohistorian professori Donald M. Lewisin mukaan juutalaiskäännynnäisten kasvava määrä vaikutti merkittävästi uuden, Israelin restoraatiota ajavan liikkeen kehitykseen ja teologiaan erityisesti Englannissa. Juutalaiskristityt tukivat juutalaisen kansankodin perustamista Israelin maahan (Eretz Israel). Lewisin mukaan näiden juutalaisten uskovien opetukset muokkasivat voimakkaasti jopa Balfourin julistuksen (1917) ”restoraatiokieltä”.

Traagisesti messiaanisten juutalaisten usko ei kuitenkaan pelastanut heitä holokaustilta maassa, jossa reformaatio oli alkanut, koska suurin osa Euroopan messiaanisista juutalaisista menehtyi Auschwitzissa ja muilla natsien kuolemanleireillä. Tuohon aikaan yksi evankelinen kirkko Saksassa jopa kielsi juutalaisten pääsyn seurakuntiin, koska heitä pidettiin ”Kristuksen tappajina”. On surullista, että maasta, joka tuki kristillisen sionismin liikettä sen alkutaipaleella, tulikin näin kansakunta, joka muistetaan yhdestä synkimmästä ajanjaksosta juutalaisten ja kristittyjen historiassa.

ikkuna alkulähteille Tänä päivänä messiaaninen liike kasvaa eri puolilla maailmaa. Tuoreimpien arvioiden mukaan Israelissa on noin 7 000–20 000 messiaanista uskovaa. Monille teologeille ja seurakuntajohtajille messiaaninen yhteisö edustaa pientä, mutta profeetallista Jumalan liikehdintää meidän aikanamme. Jopa Vatikaanissa on viime vuosina pidetty katolisen papiston ja messiaanisten juutalaisten johtajien välisiä keskusteluja. Se tosiasia, että 1 800 vuoden jälkeen kristinuskon juutalainen haara on ilmestynyt uudelleen, avaa kiehtovan ikkunan alkuseurakunnan aikaan ja uskomme alkulähteille.

Monille kristityille sionisteille pieni, mutta kasvava messiaaninen liike edustaa kristinuskon alkuperäisintä muotoa. Vuosisatojen aikana monet unohtivat, että Jeesus oli juutalainen ja että hänen seuraajansa kutsuivat häntä rabbiksi. Jeesuksen opetuslapset ja Uuden testamentin kirjoittajat olivat kaikki juutalaisia. Toisen vuosisadan puoliväliin asti seurakunnat harjoittivat juutalaisia perinteitä. Alkuseurakunnan uskovat kokoontuivat Jerusalemin temppelissä ja noudattivat juutalaisia ruokasäädöksiä, eikä heillä ollut minkäänlaista intoa perustaa uutta maailmanuskontoa. Alussa pakanakristittyihin suhtauduttiin jopa vastahakoisesti, ja ensimmäinen pakanauskova Kornelius kastettiin vasta, kun Pyhä Henki erityisellä tavalla vahvisti asian (Apt. 10).

Joseph Rabinowitz

Balfourin julistus

messiaaniset itä-euroopassa Orastava messiaaninen liike kasvoi merkittävästi Itä-Euroopassa erityisesti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Tunnettu luterilainen pastori Richard Wurmbrand arvioi, että pelkästään Romaniassa oli tuolloin muutamia kymmeniä tuhansia messiaanisia. Chosen People Ministries -liikkeen johtaja Mitch Glaserin väitöstutkimuksen mukaan itäisessä Euroopassa asui 200 000–300 000 messiaanista juutalaista ennen toista maailmansotaa. Näistä kuitenkin vain muutamat seurasivat Rabinowitzin esimerkkiä harjoittaa uskoaan hylkäämättä juutalaisuuttaan, suurin osa sulautui perinteisiin kirkkoihin.

KRISTITYILLE SIONISTEILLE MESSIAANINEN LIIKE EDUSTAA KRISTINUSKON ALKUPERÄISINTÄ MUOTOA.

Kun Paavali, pakanoiden apostoli, aloitti lähetysmatkansa Vähä-Aasiaan, Kreikkaan ja Roomaan, hänkin vieraili aina ensin paikallisessa synagogassa, koska hän ymmärsi, että Hyvä Sanoma Messiaasta oli luvattu ensin juutalaisille ja vasta sitten pakanoille

(Room. 1:16). Mutta kun ensimmäiset pakanat hyväksyttiin seurakuntiin, niiden väestörakenne alkoi muuttua nopeasti. Jo ensimmäisen vuosisadan loppuun mennessä suurin osa kristityistä oli pakanoita, ja siten myös kirkon johtaminen siirtyi nopeasti juutalaisilta pakanoiden käsiin.

Tähän muutoksen vaikutti erityisesti kaksi tekijää. Ensimmäinen näistä oli se, että pakanakäännynnäisten määrä ylitti nopeasti juutalaiskristittyjen määrän. Rooman valtakunnan alueella monet seurakunnat, jotka olivat aloittaneet toimintansa juutalaisina seurakuntina, alkoivat jo Paavalin eläessä muuttua pakanakristittyjen suuren määrän vaikutuksesta. Toiseksi, kun Rooma valloitti Juudan Vespasianuksen ja Tiituksen aikana (69/70 jKr.) sekä myöhemmin Hadrianuksen aikana (134 jKr.), juutalainen väestö hävisi Israelin maasta lähes kokonaan. Noin kaksi kolmasosa juutalaisista tapettiin ja loput joutuivat hajaannukseen. Samaan aikaan Jerusalem menetti asemansa juutalaisen hengellisen elämän keskuksena.

jerusalemin erityinen merkitys Jerusalemin merkitystä alkuseurakunnalle on vaikea yliarvioida. Ensimmäinen seurakuntaneuvosto kokoontui Jerusalemissa, ja myös Paavali vieraili siellä säännöllisesti raportoidakseen johtaville apostoleille lähetystyöstään. Jerusalemissa Paavali kävi temppelissä raamatullisten juhlien aikana ja toi mukanaan avustuksia uusilta seurakunnilta ”Jerusalemin pyhille, jotka ovat köyhyydessä” (Room. 15:26). Hän ei koskaan tullut yksin, vaan otti mukaansa uusia pakanakäännynnäisiä (Apt. 20:4). Ilmeisesti hän halusi varmistaa, että uudet uskovat saisivat näin hyvän yhteyden Jerusalemiin.

Tämän kaiken johdosta Jerusalemin temppelin tuhoutuminen vuonna 70 jKr. ei ollut ainoastaan poliittinen, vaan myös hengellinen ”maanjäristys”. Vuonna 134 jKr. keisari Hadrianus kielsi juutalaisilta pääsyn Jerusalemiin. Israelia nöyryyttäen Juudean maakunta nimettiin uudelleen Palestiinaksi yhden Israelin muinaisen vihollisen mukaan, ja Jerusalemista tehtiin Aelia Capitolina.

Myös Jerusalemin hiippakunta asetettiin pakanoiden johtoon. Antiikin ajan viimeinen juutalainen, joka toimi Jerusalemin piispana, oli Juuda Kyriakos, Jeesuksen veljen Juudan lapsenlapsenlapsi. Mutta 135 jKr. hänen tilalleen astui ensimmäinen pakanakristitty piispa, Markus, jota ei enää kutsuttu Jerusalemin vaan Aelia Capitolinan piispaksi. Roomasta tuli kristinuskon uusi hengellinen keskus. Seuraavien 200 vuoden aikana juutalainen vaikutus kirkkoon haihtui ja kirkko erkani Israelista ja juutalaisista. Pakanakirkko alkoi pitää itseään uutena Israelina, joka oli korvannut juutalaiset Jumalan valittuna kansana.

merkki toivosta Messiaaniset seurakunnat Israelissa ovat nyt monille kristityille osoitus Israelin ennalleen asettamisesta ja myös voimakas vastalääke korvausteologialle ja Israel-vastaisuudelle. Jopa Paavali, joka kuului Benjaminin heimoon, hyödynsi omaa juutalaista identiteettiään osoittaakseen, ettei Jumala ole hylännyt omaa kansaansa (Room. 11:1).

Monet nykypäivän teologit kysyvät, mikä Uuden testamentin valossa on

messiaanisen juutalaisen seurakunnan asema? Tällainen pohdinta olisi saattanut olla alkuseurakunnalle loukkaava, kun taas myöhemmille pakanaseurakunnille – kuten Saksan luterilaiselle kirkolle, joka itsepintaisesti jättää messiaaniset juutalaiset pois kansallisten kirkkopäiviensä ohjelmasta – se voisi olla mahdoton. Niiden on vaikea hyväksyä sitä, että alkuseurakunnan usko oli juutalaisen kansan ikivanhojen kansallisten toiveiden täyttymys.

Ensimmäisille apostoleille, kuten Paavalille ja Pietarille, juutalainen identiteetti ei ollut koskaan ongelma, ei edes silloin kun he taistelivat pakanauskovien seurakuntaan hyväksymisen puolesta. Paavali ymmärsi, että pelastushistoria on verrattavissa oliivipuuhun. Tämä jalo puu kasvaa ja kohoaa juurinaan Aabrahamin usko ja juutalainen toivo tulevasta Messiaasta. Samalla Jumala kuitenkin ‘teki tilaa’ pakanoille tulla osaksi tätä vanhaa oliivipuuta. Jotkut näistä jaloista oksista (juutalaiset) leikattiin osittain pois, jotta villit oliivipuun oksat (pakanat) voitaisiin oksastaa mukaan, jotta hekin voisivat näin saada elinvoimaa tästä muinaisen messiaanisen uskon oliivipuun ravitsevasta mahlasta. Paavali näki tässä prosessissa Jumalan Aabrahamille antaman lupauksen täyttymyksen: ”… ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä” (1. Moos. 12:3; Gal. 3:8).

”… JA SINUSSA TULEVAT SIUNATUIKSI KAIKKI SUKUKUNNAT MAAN PÄÄLLÄ”.

Tämä ”oksan korvaaminen” ei kuitenkaan ollut pysyvää, koska yhtenä päivänä Jumala jälleen oksastaa jalot oksat takaisin oliivipuuhun. Roomalaiskirjeessä 11:12–15 Paavali sanoo: ”Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!” Alkuperäisten oksien oksastaminen takaisin oliivipuuhun kertoo Jumalan ylösnousemusvoimasta. Siksi saarnaajat, kuten John Wesley, näkivät että kun se tapahtuu, siitä alkaisi ennen näkemätön herätys. Kristillisen yhteisön tulisi siksi keskittyä siihen, kuinka kirkko voi antaa tilaa tälle uudelle, mutta vielä hennolle juutalaisuskovien versolle, joka jälleen kasvaa silmiemme edessä. Kirkon pitäisi seisoa messiaanisten juutalaisten rinnalla rukouksissa, ystävyyden osoituksin ja eri tavoin tukien.

Kun seisomme Israelin ja juutalaisen kansan rinnalla, tunnustamme erottamattoman yhteytemme ja ystävyytemme messiaanisten veljiemme ja sisartemme kanssa erityisesti Israelissa. Näin tehdessämme voimme suojata kirkkoa korvausteologialta ja todistaa, että Jumalan ikuiset lupaukset ovat todellakin ”kyllä ja aamen” Kristuksessa (2 Kor. 1:20). Elämme todellakin ainutlaatuisia aikoja.

JÜRGEN BÜHLER

ICEJ:N PRESIDENTTI

VOIT TUKEA ICEJ:N TYÖTÄ MESSIAANISTEN JUUTALAISTEN HYVÄKSI VIITENUMEROLLA 9800 02209.