Hyria: mikä muuttuu työelämälle

Page 1

#AMISREFORMI

MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA TYÖELÄMÄLLE? UUSI LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA TULEE VOIMAAN 1.1.2018 YKSI TAPA SUORITTAA TUTKINTO Kaikki osaaminen osoitetaan näytöillä, jotka suoritetaan työpaikoilla käytännön työtehtävissä. Sekä nuorilla että aikuisilla on vain yksi tapa suorittaa ammatillinen tutkinto tai sen osa. Tutkintoja on vähemmän ja ne ovat laajaalaisempia. Siirtymäkauden jälkeen tutkintojen määrä puolittuu 164:ään. Opiskelijat erikoistuvat tutkintojen sisällä ja valinnaisuus lisääntyy. Osaamista voi hankkia suorittamalla koko tutkinnon tai aiempaa joustavammin myös tutkinnon osia. Tutkinnot uudistuvat vaiheittain vuoden 2019 alkuun mennessä.

OPISKELIJA ETENEE JOUSTAVASTI OMAAN TAHTIINSA Opiskelija etenee opinnoissaan omien tarpeidensa ja edellytystensä mukaisesti. Vain osaaminen ratkaisee, ei opiskeluun käytetty aika. Opiskelija opiskelee vain sellaista, mihin hänellä ei ole vielä osaamista (osaamisperusteisuus). Oppilaitos ja opiskelija laativat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS), johon kirjataan myös työpaikalla tapahtuva oppiminen ja sen tavoitteet. Työpaikalla tapahtuvalle koulutukselle ei ole määritelty vähimmäis- tai enimmäiskestoa ja koulutus on tavoitteellista ja ohjattua. JOUSTAVUUTTA JA SELKEYTTÄ TYÖPAIKALLA OPISKELUUN Työpaikan edustaja osallistuu työpaikalla järjestettävän koulutuksen suunnitteluun. Opiskelijan työpaikalla tapahtuva oppiminen voi sisältää sekä koulutus- että oppisopimuksen kautta tapahtuvaa oppimista.

KOULUTUSSOPIMUS KORVAA TYÖSSÄOPPIMISEN

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKEYTYY

• • • • •

Opiskelija ei ole työsuhteessa eikä hänelle makseta palkkaa eikä muuta vastiketta. Koulutuksen järjestäjä ja työpaikan edustaja tekevät jokaiselle opiskelijalle sopimuksen kirjallisesti tutkinnon osa tai sitä pienempi kokonaisuus kerrallaan. Sopimukseen määritellään opiskelijan käytännön työtehtävät. Koulutuksen järjestäjä vastaa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. Työpaikalle nimetään työpaikkaohjaaja, jota opettaja tukee ohjauksessa. Opiskelija on oikeutettu opintotukeen, koulumatkakorvaukseen ja maksuttomaan ateriaan Työnantajalle ei makseta korvausta (poikkeuksena vaativaa erityistä tukea saava opiskelija).

• • • • •

Perustuu työsopimukseen sekä työnantajan ja koulutuksen järjestäjän sopimukseen. Oppisopimus voidaan sopia kerralla koko tutkintoon tai yksittäiseen tutkinnon osaan. Osaaminen hankitaan pääosin työpaikalla ja opiskelua täydennetään tarvittaessa muulla oppimisella. Työajan tulee olla keskimäärin vähintään 25 tuntia/viikko. Yrittäjälle voidaan tehdä yrittäjän oppisopimus. Työnantajalle voidaan maksaa koulutuskorvausta.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.