201
kuvaa yhteiskunnasta, jossa ei ole vain taloutta tai kulttuuria tai vaikkapa terveydenhuoltoa, vaan erilaisia kytköksiä perinteisesti rajattujen toimialojen välillä. Samalla tämä todellisuus vaatii uutta toimintatapaa, joka on ollut kulttuurituotannoissa arkipäivää jo melko pitkään. Esimerkiksi kulttuuritapahtuman tai elokuvan tuotannoissa on otettava jatkuvasti huomioon toisaalta esille tuotavan kulttuurin ja taiteen näkökulma, mutta suurta osaa siinä näyttelee myös tuotannon talous, esimerkiksi rahoittajat tai sponsorit, joiden lähtökohdat on huomioitava. Samalla kulttuurintuotannot ovat laajentuneet osaksi tavaroiden ja palvelujen tuotantoa fanituotteineen tai vaikkapa uutuuselokuvien yhteydessä markkinoille lanseerattavina ”faniaterioina”. Hyvänä esimerkkinä tästä on Angry Birds –peliin pohjautuva monikanavaisuus, jossa tuoteperhe kattaa kaiken pehmoleluista huvipuistoon tai makeisista sukkien kautta iPad-kuoriin ja ulkoilmatapahtumiin. Kulttuuritapahtuman onnistumisen kannalta taas alueella oleva muu infrastruktuuri, mutta myös lähialueiden palvelutarjonta tulee ottaa huomioon, koska se on yleisön kokemuksen kannalta lähes yhtä tärkeää kuin tapahtuman ohjelmisto. Kulttuurituotannoissa on siis jo lähtökohtaisesti ajateltava kokonaisuutta moni-
puolisesti rakentamisesta markkinointiin, yleisön viihtyvyydestä artistien huomioimiseen, tarjotun kulttuurin korkeatasoisuudesta erilaisten oheistuotteiden suunnitteluun ja niin edelleen. Kysymys on siis mosaiikkimaisena näyttäytyvien monialaisten verkostojen hallinnasta. Kulttuurituotannon näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla esitetyillä tuottajamäärittelyillä on paikkansa ja merkityksensä. Julkiset palvelut tarvitsevat yhä kulttuurisihteerin toimenkuvasta nousevaa tuottajuutta ja taiteentekijät tarvitsevat myyntiin ja markkinointiin suuntautuneita agentteja ja taiteellista toimintaa tukevia ”teknisiä” yksittäisen taiteenalan osaavia tuottajia. Sama koskee osallisuuteen tähtääviä tuottajia ja fasilitaattoreita. Verkostotalouden kautta olisi kuitenkin tärkeää hahmottaa vielä yksi tuottajan rooli, jonka lähtökohtana on se, että kulttuuria ei ole ainoastaan ”kulttuuriksi” määritetyllä toiminnan kentällä, vaan se on osa kaikkea toimintaa. Nämä alueet eivät ole toisistaan erillisiä, vaan muodostavat verkostoja, klustereita, ekosysteemejä tai mosaiikkeja. Monialaisen tuottajuuden ammatillinen osaaminen voisikin näyttäytyä vielä nykyistä suurempana solmukohtana, verkostotuottajana. Tämä toimenkuva on