HESA inprint - Issue 21

MYSTERY ARVOITUS issue 21 路 october 2012

SISÄLTÖ TEKIJÄT CONTENT STAFF & ARTISTS Pääkirjoitus 6 Editor's Note — Anna Puhakka A Myth is as Good as a Smile 8 Myytti on Yhtä Hyvä kuin Hymy — Andrew Campbell-Kearsey Peep 11 Kurkistus — Erin Josephson-Laidlaw Only as the Sun Sets Vasta kun Aurinko Laskee — Eman Alshawaf

13

Timeless Souls Ajattomat Sielut — Danielle Fafchamps

16

STAFF – TEKIJÄT Anna Puhakka Curator & Editor-in-Chief Kuraattori Ja Päätoimittaja Thierry François Art Director & Head of Online Media Kaisa Ahtiainen Editor of Linguistics Kielitieteen toimittaja

Big Eye 18 Iso Silmä — Aj Nafziger The Stair-Spirit 20 Portaiden Henki — Dennis Andrew S. Aguinaldo Time Series Aika -Sarja — Ryan Michael Reynolds

22

The Greatest Mystery Suurin Arvoitus — Jari Sunnari

26

CONTRIBUTORS – TEKIJÄT Dennis Andrew S. Aguinaldo Eman Alshawaf Andrew Campbell-Kearsey Danielle Fafchamps Erin Josephson-Laidlaw Aj Nafziger Ryan Michael Reynolds Jari Sunnari COVER – KANSIKUVA Erin Josephson-Laidlaw Peep Kurkistus

SEURAAVAKSI NEXT 1-30.10.2012 1-29.11.2012

Mellakka · Riot Maailmanloppu · Apocalypse

You don’t have to be a professional artist, writer, photographer or a filmmaker to get involved with hesa inprint. We are looking for anyone with a vision and voice to share their opinions, work and stories not for a pay check but for the love of creating.

You can buy your own printed copy of the magazine online at hesainprint.com/issues

Sinun ei tarvitse olla ammatiltasi taiteilija, kirjailija, valokuvaaja tai filmintekijä osallistuaksesi hesa inprinttiin. Me etsimme henkilöitä, joilla on oma ääni, visio ja jotka rakastavat uuden luomista ei rahan tähden vain vaan rakkaudesta luoda.

Voit ostaa oman painetun kopion lehdestä netissä osoitteessa hesainprint.com/issues

HESA inprint

hesainprint.com issn-l 1799-8549 issn 1799-8549 (Painettu ⁄ Printed) issn 1799-8557 (Verkkolehti ⁄ Online)

anna puhakka editor-in-chief päätoimittaja

PÄÄKIRJOITUS EDITOR'S NOTE

A mystery can be described as something, which requires a revelation to be believed and as something, which we cannot fully explain, grasp or understand even once witnessed.

“There are no wrong or right answers, there is only the option to believe in the mystery or not to believe in anything.”

This is something my very wise grandfather used to tell me and which I often think about when feeling a bit lost.

For whatever reason we are here and for whatever reason we choose to do what we do, the ability and drive to question and continue with our convictions and opinions, is a mystery.

This month’s issue is the 21st issue of hesa inprint.

It is with pleasure that I present the works of artists, writers and poets who all delve into subjects unknown and mysterious within their practice.

I hope you enjoy this Mystery edition of hesa inprint. While the world around me turns to rusty tones I wish you all a happy change in seasons.

Until our paths cross again, — Anna

Arvoitusta voi kuvailla sellaisena asiana, joka vaatii uskoa, ja jonakin sellaisena, jota ei voi täysin selittää, ymmärtää tai edes todistaa. ”Ei ole vääriä tai oikeita vastauksia, on vain mahdollisuus uskoa mysteeriin tai olla uskomatta mihinkään.”

Näin kertoi viisas isoisäni, ja näihin sanoihin palaan usein, kun tunnen itseni hieman neuvottomaksi.

Mistä tahansa syystä olemmekaan täällä, ja mistä vain syystä teemmekin sitä mitä teemme, kyky ja palo kyseenalaistaa ja tukeutua vakaumuksiimme ja mielipiteisiimme on mysteeri.

Tämän kuun numero on hesa inprintin 21. numero. Esittelemme ilolla taitelijoiden, kirjoittajien ja runoilijoiden töitä, joissa he kaikki ovat sukeltaneet tuntemattomiin ja arvoituksellisiin aiheisiin. Toivon, että nautitte tästä Arvoitus-numerosta. Maailman muuttuessa ruosteen eri väreihin toivotan teille kaikille mukavaa vuodenajan vaihdetta.

Kunnes polkumme taas kohtaavat, — Anna.

www.hesainprint.com

andrew campbell-kearsey story · tarina

A MYTH IS AS GOOD AS A SMILE MYYTTI ON YHTÄ HYVÄ KUIN HYMY

The Americans are the worst. Or from my perspective the best.

They take gullibility to new lengths. If I get a whiff of an accent from when they call up to book, I know I’m in for a good night. Plus, they’re big tippers.

I throw in some stuff at the beginning about Dickens and they lap it up. They’re practically salivating when I mention Shakespeare. Now, you don’t have to be a geographical genius to know that there is a world of difference between Stratford-Upon-Avon and Brighton. There’s also the small matter of one hundred and sixteen miles.

I’ve been running my ‘Ghost Walk Tours of Brighton’ for several years now. I’ve thought about branching out, franchising the format but it keeps me in beer and baccy, especially in the summer months. I start the tour at eleven o’clock at night on the seafront in front of the twisted rusting structure that the sea is doing its best to reclaim; the West Pier.

I give the punters some old spiel about it being haunted. They love that.

Then I take them across the road and we wind our way through the narrow streets of ‘the Lanes’. I tell them tales of impoverished orphans, knife-wielding jilted wives and Plague-victims whose souls can never rest.

My audiences can never get enough. Some of it may even be true. I was never big on research.

Tonight’s crowd seem particularly eager. There’s a bunch from Texas. One of them claims his forefathers were “originally fisherfolk from Brighton”. I couldn’t have cared less – I only moved here five years ago but to the paying public I’m a born and bred Brightonian. I feign interest in his internet genealogical findings. My pantomime reactions of ‘Wow!’ and ‘That’s amazing!’ seem to convince him. He offers to send me links to his family tree. I’m wary that he’s taking up too much of my attention. I whisk them through the Pavilion Gardens and give them some old rubbish about the Royal Palace. I throw in a story about a murderous monster of a monk who is only rarely sighted in the cemetery, where we complete our tour at midnight. I impress on them that we all need to be completely silent. That shuts them up, even the gobby one who’s been going on about his ancestors. It’s my mate Andy, who peeps out from behind a gravestone and wails. He wears a cloak and covers his face with flour. It’s not bad money for a few minutes’ work. I slip him twenty quid usually. He’s even better than usual tonight. The ghostly smile even puts the wind up me.

God knows how he got over the cemetery wall so quickly. It’s almost like he went through it. The tips don’t disappoint. I might even give Andy a bit extra.

Back at home the answerphone is flashing.

I need a drink. That was a message from Andy.

‘Sorry I couldn’t make it tonight.’

Amerikkalaiset ovat pahimpia. Tai minun näkökulmastani, parhaita.

He vievät herkkäuskoisuuden uudelle tasolle. Jos kuulen korostuksen häivähdyksen heidän soittaessaan varausta, tiedän, että edessä on tuottava ilta. Plus he ovat kovia antamaan tippejä.

Alkuun heitän jotakin Dickensistä ja he nielevät kaiken. He oikein kuolaavat, kun mainitsen Shakespearen. No, ei tarvitse olla maantieteen asiantuntija tietääkseen, että Stratford-Upon-Avonin ja Brightonin välillä on valtava ero. Ja tietysti lähes 200 kilometrin välimatka.

Olen järjestänyt Brightonin kummituskävelyjä jo usean vuoden ajan. Olen ajatellut tekeväni siitä liiketoimen ja hankkivani toimiluvan formaatille, mutta saan tarpeeksi rahaa olueen ja tupakkaan, eritoten kesäkuukausina. Aloitan kierroksen kello yksitoista illalla rannalta, vääntyneen ja ruostuvan rakenteen edestä, jossa meri tekee parhaansa vaatiakseen sen kokonaan itselleen; paikka on West Pier. Kerron osallistujille vanhoja tarinoita siitä, että paikassa kummittelee. He rakastavat sitä. Sitten ohjaan heidät tien yli ja matkamme jatkuu the Lanes -alueen kapeille kujille. Kerron heille satuja köyhistä orvoista, veistä heiluttavista vaimoista ja ruton uhreista, joiden sielut eivät koskaan lepää.

Yleisöni ei koskaan saa tarpeekseen. Jotkut saduista saattavat olla tottakin.

En ole koskaan jaksanut tutkia aihetta.

Tämän illan yleisö vaikuttaa erityisen innokkaalta. Osa on Texasista. Yksi heistä väittää esi-isiensä olleen alun perin brightonilaisia kalastajia. Minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa – muutin itse tänne vasta viisi vuotta sitten, mutta maksaville vieraille olen syntyperäinen brightonilainen. Teeskentelen olevani kiinnostunut hänen genealogisista Internet-löydöksistään. Pantomiimireaktioni ”Vau!” ja ”Ihmeellistä!” tuntuvat vakuuttavan hänet. Hän tarjoutuu lähettämään minulle linkkejä sukupuuhunsa. Varon, ettei hän vie liikaa huomiotani. Kiirehdin heidät Pavilion Gardensin läpi ja tarinoin lisää kuninkaallisesta palatsista.

Heitän sadun murhanhimoisesta munkista, joka vain harvoin nähdään hautausmaalla, jonne matkamme päättyy keskiyöllä. Annan heidän ymmärtää, että meidän on oltava täysin hiljaa. Se sulkee heidän suunsa, jopa sen yhden suurisuun, joka on ylpeillyt esi-isistään. Kaverini Andy kurkkii hautakiven takaa ja päästä valitusääniä. Hänellä on päällään viitta ja hän on peittänyt kasvonsa jauholla. Muutaman minuutin työ maksaa ihan hyvin. Yleensä annan hänelle pari kymppiä. Tänään hän on tavallistakin parempi. Aavemainen hymy hermostuttaa minutkin. Luoja yksin tietää, kuinka hän pääsi hautausmaan muurin yli niin nopeasti. Aivan kuin hän olisi mennyt sen läpi. Tipit eivät petä. Annan Andyllekin ehkä vähän ylimääräistä.

Kotona puhelinvastaajan valo vilkkuu.

Tarvitsen drinkin. Andy on jättänyt viestin. ”Pahoittelen, etten päässyt tänään paikalle.”

erin josephson-laidlaw printmaking · taidegrafiikka

fence 1 (15 cm x 19.5 cm) silkscreen with watercolour on paper / silkkipaino ja vesiväri paperilla fence 2 (15 cm x 19.5 cm) silkscreen with watercolour and gouache on paper / silkkipaino, vesiväri ja guassi paperilla

PEEP KURKISTUS

fence 3 (15 cm x 24 cm) silkscreen on cut paper with a found image / silkkipaino leikatulla paperilla lรถydetyn kuvan kanssa

eman alshawaf photographic series and video piece 路 valokuvasarja ja videoteos http://youtu.be/njfCWIPcU5g

ONLY AS THE SUN SETS VASTA KUN AURINKO LASKEE

I spend my time considering the past, a nostalgic desire for the ghosts that left but are still there. “Only as the Sun Sets� is a series of images and a video piece that speak of traveling through space and encountering the ghosts of the past.

The images were taken at sunset, the best time for demons to travel between worlds as some cultures believe. As an artist creating contemporary work, I see myself addressing issues of existence and place. My work is a translation of feelings and moments that I cannot define. It's like standing in a dark room knowing you are never alone and talking to these others. You question them and their presence, wanting to know why they never left. I've always been mystified by these thoughts and un-answered questions and I think they are emotionally and visually appealing.

The audio in the video piece is of me reciting poetry in Arabic by Nizar Qabani; his romantic poetry can be dark and mysterious when taken out of context and broken down.

Kulutan aikaani miettien mennyttä; nostalgisesti kaipaan aaveita, jotka ovat poistuneet, mutta yhä läsnä. Vasta kun aurinko laskee on kuvien ja äänen sarja, joka kertoo aikamatkasta ja näiden menneisyyden aaveiden kohtaamisesta. Kuvat on otettu auringonlaskun aikaan, jolloin joidenkin kulttuurien uskomusten mukaan on demonien paras hetki matkustaa maailmojen välillä. Nykytaiteen tekijänä näen itseni nostamassa esille olemassaoloon ja paikkaan liittyviä kysymyksiä. Työni on käännöstyö tunteista ja hetkistä, joita en voi määritellä. Tunne on sama, kun seisot pimeässä huoneessa tietäen, ettet koskaan ole yksin ja puhut näille toisille. Kyseenalaistat heidät ja heidän olemassaolonsa, ja haluat tietää, mikseivät he lähteneet. Minua ovat aina kiehtoneet nämä ajatukset ja vastaamattomat kysymykset, ja olen sitä mieltä, että niissä on jotakin tunteellista ja visuaalista vetovoimaa. Videon ääni on omani, ja lausun siinä arabiankielistä runoa, jonka on kirjoittanut Nizar Qabani; hänen romanttinen runoutensa voi olla tummaa ja arvoituksellista, jos se on otettu pois asiayhteydestä ja rikottu osiin. photography, video and sound art / laji; valokuvaus, video ja ääni size of prints / kuvakoko: 25 × 17 in original video size / alkuperäinen videokoko: 720 × 480 px the voiceover by eman alshawaf recited words are excerpts from a poem by nizar qabbani.

kertojan ääni on eman alshawaf, hän lausuu nizar qabbanin runosta otteita.

danielle fafchamps sculpture 路 veistos

My impulse to create large heads in clay and bronze started a few years ago during a visit to Chaco Canyon in New Mexico, USA. Chaco Canyon houses the impressive ruins of the Ancient Pueblo Peoples - sometimes referred to as Anasazi or Ancient Ones - who inhabited the land between 850 and 1150 AD. Hiking along the many trails the numerous anthropomorphic rocks impressed me.

Overlooking the quiet peacefulness of the walking paths the rocks with archetypal human features seemed to stand watch over the land: I saw them as incarnations of the long-disappeared souls.

The feeling of timelessness and the serenity of the vast area around Chaco Canyon influence the sense of inner strength and dignity the heads convey.

This inspiration from the past is actualized in the contemporary need to distance ourselves from the complexity of modern life and the ability to find peace and harmony - even for brief moments of self-renewal.

TIMELESS SOULS AJATTOMAT SIELUT

The patina had to reflect the sentiments Chaco inspired therefore a standard bronze patina was not an option. I used both fire hot and cold patina and integrated the serendipitous and fortuitous

reactions that took place to mark the passage of time. In this planned yet unpredictable process each patina is unique in a way that completely satisfies the recollection of my experience at Chaco.

head #2 2012 1/8 bronze/pronssi (50 × 20 × 30 cm)

head #3 2012 1/8 bronze/pronssi (56 × 50 × 20 cm)

Luon suuria pääveistoksia savesta ja pronssista, ja tähän sain alkusysäyksen muutama vuosi sitten kun vierailin Chaco Canyonissa Uudessa-Meksikossa, USA:ssa. Chaco Canyonissa on vanhat Pueblo-kansan rauniot, joista joskus puhutaan Anasazeina tai Ikivanhoina – he asuivat siellä vuosina 850 – 1150 eKr.

voimaan ja siihen arvokkuuteen, joita päistä välittyy. Tämä menneisyydestä tuleva inspiraatio aktualisoituu nykyajan tarpeeseen ottaa etäisyyttä modernin elämän monimutkaisuudesta ja kykyyn löytää rauhaa ja tasapainoa – joskin vain lyhyeksi hetkeksi itsensä uudistamisessa.

Kävellessäni monia polkuja, suuri määrä antropomorfistisia kiviä teki minuun vaikutuksen. Kivet, joilla oli ihmismäisiä piirteitä, valvoivat hiljaista ja rauhallista kävelypolkua ja tuntuivat pitävän vahtia; näin ne kauan sitten kadonneiden sielujen inkarnaatioina.

Ajattomuuden tunne ja valtavan Chaco Cayonin alueen tyyneys tekevät vaikutuksen sisäiseen

Patinan tuli heijastaa niitä ajatuksia, joita Chaco inspiroi, joten peruspronssipatina ei tullut kysymykseen.

Käytin kuuma- ja kylmäpatinaa ja yhdistin siitä syntyneet positiivisen yllättävät ja satunnaiset reaktiot merkitsemään ajan kulua. Tässä suunnitellussa, mutta ennalta ennustamattomassa prosessissa jokainen patina on uniikki niin, että ne täysin vastaavat kokemukseni muistoja Chacosta.

aj nafziger painting · maalaus

BIG EYE ISO SILMÄ

oil on panel / öljyä paneelilla: 48 × 36 in

dennis andrew s. aguinaldo poetry · runous

Nostalgia must remain a word foreign like the hiss and lick and release from the roof of a stranger’s mouth, must seek to become etymology running back to years of lost avenues, To music and a late morning sky, or to an afternoon of you Blessing a stairwell with shadow, seeing the steps for what they were – a craft of stone, the points of ants from a wet crack – not for where they led to, or for who had been sitting upon them, waiting for exits.

Nostalgia is a poem thing, a thing tongueless still drawing a name from our veins.

Here I am, there you were, and what belongs to now can’t be my friend.

For years ago we left our roots hanging in the air, and today a blind wind began whistling on my skin.

THE STAIRSPIRIT PORTAIDEN HENKI

Nostalgian tulee jäädä vieraaksi sanaksi, kuten vieraan suusta tuleva sihinä, lipaisu ja vapautus, joiden on etsittävä alkuperää vuoden takaisilta teiltä musiikkiin ja myöhäisaamun taivaaseen, ja iltapäivään sinussa, siunaten portaikkoa varjoineen, nähden askelmat, kuten ne olivat – kivinen käsityö, märän halkeaman muurahaisjono – vaan ei sitä, mihin se johti, eikä sitä, kuka niiden päällä oli istunut, odottaen poispääsyä.

Nostalgia on runoutta, sanatonta sellaista, joka yhä etsii sisältämme nimeään.

Tässä minä olen, siellä sinä olit, ja mikä nykyhetkeen kuuluu, ei voi olla ystäväni.

Sillä vuosia sitten jätimme juuremme ilmaan roikkumaan, ja nyt sokea tuuli viheltää ihollani.

Ryan Michael Reynolds painting 路 Maalaus

TIME SERIES AIKA -SARJA

One of the most mysterious phenomenons is the perception of time. My place-based Time series explores how perceptions of time relate to the other three dimensions.

By visually expressing time as a series of layers rather than as static or linear, I seek to reflect on our perceptions of time.

Throughout the process of observation and recording I hope to gain insights into the fundamental structures of the universe and the constructs of human consciousness. oil on panel Üljyä paneelilla alameda beach a few weeks

This work explores the intersection between past and present, by integrating historical photographs into a daily record of a site specific location. A painting evolves over time through a series of layers that both merge with and cover up previous observations. By departing from the static image of the traditional landscape, I explore the boundaries between light, space, solid form, and memory- conveying the passage of time and a sense of place. The painting acts as a reflection on the nature of our shared existence, individual visual perceptions and collective impressions of time.

Yksi arvoituksellisemmista ilmiöistä on ajan käsite. Paikkaan sidottu Aika -sarjani tutkii ajan käsitteen suhdetta kolmeen muuhun ulottuvuuteen. Visuaalisesti ilmaisemalla aikaa kerroksina, ennemmin kuin jonakin staattisena tai lineaarisena, pyrin ottamaan kantaa omaan käsitykseemme ajasta. Koko prosessin ajan, seuraamalla ja tallentamalla, toivon saavuttavani näkökulmia maailmankaikkeuden tärkeimpiin rakenteisiin ja ihmisen tajunnan rakennelmiin. rain frog's head overpass alma submerged

Työni tutkii menneen ja nykyhetken läpileikkausta integroimalla historiallisia valokuvia päivittäisiin tallennuksiin tietyissä paikoissa. Maalaus kehittyy ajan mukana moniin kerroksiin, jotka sekä yhdistyvät edellisiin havaintoihin ja peittävät niitä. Etääntymällä perinteisen maisemakuvan staattisesta kuvastosta, tarkkailen valon, tilan, kiinteän muodon ja muistojen välisiä rajoja siirtäen niihin ajan kulun ja vaikutelman paikasta. Maalaus toimii heijastuspintana omaan jakamaamme olemassaolon luonteeseen, yksilön näkemisen havaintoon ja yhteisölliseen ajan käsitykseen.

Jari Sunnari essay/painting 路 Essee/Maalaus

THE GREATEST MYSTERY SUURIN ARVOITUS

Mysteries can be small, big, scientific or ordinary. Small mysteries, (where did I put my keys) are normally solved by a little bit of thinking or merely waiting – the keys are found in your pocket. There are no guaranteed answers to the great mysteries (the meaning of life). They may be solved in years, in centuries, or maybe never. The solutions to small mysteries are often based on small glitches in thoughts and on fixing that glitch, or on revealing hidden information, but without generating any new information about the world, whereas solving the bigger mysteries may remarkably increase our awareness about reality. Small mysteries are not really mysteries, although they mistakenly are taken as such. They always have answers, which are hidden, for example the ufos in Roswell, or the Bermuda triangle. Perhaps these cannot be comprehensively explained, or somewhere the essential knowledge is being held captive.

Aliens are great mysteries, because their existence or nonexistence has great impact on the mystery of life itself, and on our understanding of the universe. Instead, the question on whether or not Elvis lives is not a huge mystery, except for the true fans. Elvis does not live, but if he did, someone might know about it and be able to prove it to others, too. There are always people who are a bit suspicious, think of their own good, or hide skeletons in their closet. As time passes, the possessor of the knowledge can take it to his grave, and the big audience will never find out the solutions to these mysteries. They will live on, perhaps forever.

Scientific mysteries can be unsolved problems or anomalies, which mean exceptions. The first mentioned include mathematical problems, which every now and then are solved. Anomalies are any types of discrepancies, which undo scientists’ pretty theories and thought constructions. Normally these mysteries are due to the theories not being completely proven, or they are lacking something. For example, the mystery of dark matter and energy would be one. The everyday mysteries are questions, with hidden answers. They can be pictogram puzzles, crime mysteries, brain-teasers etc.

The can be visual riddles (find a specific detail in an image), mathematiclogical puzzles (solve equation 101 - 102 = 1 by only moving one number), linguistic riddles (what has four legs in the morning, two in the day and three at night). These riddles are usually trick questions, where the trick is portrayed in the form of the mystery, like for example “There are seven birch trees on one side of the road, and six on the other side, how many trees are there altogether?” The answer, (in Finnish), would be seven, for the six here means a single fur tree. What all these riddles have in common is that they demand problem solving, where creativity plays an important role. The artist himself can experience the phenomena he faces in his own life as mysterious, as he tries to solve them to himself through his art. The same goes for experiencing art. Good art always includes

mystery. An interesting piece of art stops you and makes you wonder, what it is that makes it interesting. The person experiencing this wants to solve a mystery. There is something about the work that demands interpretation, participation, and understanding. It is profoundly about psychology and self-examination: why did I get interested in this piece? The wondering about the mystery of art may help in knowing yourself. Perhaps “I” is the greatest mystery, and perhaps art can provide the answer.

dark matter charcoal, acrylic and tempera on paper hiili, akryyli ja tempera paperille 2012 (42 × 29,9 cm)

Arvoitukset voivat olla pieniä, suuria, tieteellisiä tai arkisia. Pienet arvoitukset (minne avaimeni katosivat) ratkeavat tavallisesti pienellä päänvaivalla tai vain odottelemalla – avaimet löytyvätkin taskusta.

Vastauksista suuriin arvoituksiin (elämän arvoitus) ei ole mitään takeita. Ne saattavat ratketa vuosien päästä, satojen vuosien tai sitten eivät koskaan.

Pienten arvoitusten ratkaisut perustuvat usein ajatusnyrjähdykseen ja sen korjaamiseen tai piilotetun tiedon paljastamiseen tuottamatta mitään oleellisen uutta informaatiota maailmasta, kun taas suurten arvoitusten ratkaisu voi lisätä merkittävästikin tietoamme todellisuudesta.

Pienet arvoitukset eivät oikeasti ole arvoituksia, vaan niitä erheellisesti pidetään sellaisina. Niihin on aina olemassa vastaukset, mutta ne ovat piilossa, esimerkkinä vaikkapa Roswellin ufot tai Bermudan kolmio.

Näihin ei ehkä osata esittää tyhjentävää selitystä tai joku taho panttaa oleellista tietoa.

Alienit ovat suuria arvoituksia, sillä niiden olemassa- tai olematta olo vaikuttaa suuresti itse elämän arvoitukseen ja ymmärrykseemme maailmankaikkeudesta. Sen sijaan kysymys siitä, elääkö Elvis, ei ole varsin suuri arvoitus, paitsi tosifaneille. Elvis ei elä, mutta jos eläisi, saattaisi joku tietää asiasta ja kyetä todistamaan sen muillekin. Aina on ihmisiä, joilla on koira haudattuna, lehmä ojassa tai luurankoja kaapissa. Ajan kuluessa

tiedon haltija voi viedä tiedon hautaansa, eikä suuri yleisö saa koskaan tietää arvoitusten ratkaisuja. Ne jäävät elämään, kenties ikuisestikin.

Tieteelliset arvoitukset voivat olla ratkaisemattomia ongelmia tai anomalioita eli poikkeavuuksia. Ensin mainittuihin kuuluvat esimerkiksi matemaattiset ongelmat, joihin aina silloin tällöin löydetään ratkaisut.

Anomaliat ovat mitä tahansa poikkeavuuksia, jotka rikkovat tiedemiesten nättejä teorioita ja ajatusrakennelmia. Yleensä tällaiset arvoitukset johtuvat siitä, että teoriat eivät olekaan täysin oikeita tai niissä on puutteita.

Esimerkkinä tällaisesta käy universumin pimeän aineen ja energian arvoitus.

Arkipäiväiset arvoitukset ovat kysymyksiä, joiden vastaukset on piilotettu.

Ne ovat esimerkiksi kuva-arvoituksia, rikosmysteerejä, aivopähkinöitä jne.

Niistä löytyy visuaalisia arvoituksia (löydä kuvasta tietty yksityiskohta), matemaattis-loogisia arvoituksia (korjaa yhtälö 101 - 102 = 1 siirtämällä vain yhtä numeroa), kielellisiä arvoituksia (millä on aamulla neljä jalkaa, päivällä kaksi jalkaa ja illalla kolme jalkaa). Tällaiset arvoitukset ovat usein kompia, joissa sukkeluudet esitetään arvoituksen muodossa, esimerkiksi: ”Tien toisella puolella oli seitsemän koivua ja tien vastakkaisella puolella kuusi. Kuinka monta koivua oli yhteensä? Vastaus: seitsemän, koska tien toisella puolella oli seitsemän koivua mutta toisella puolella oli kuusi(puu).”

Yhteistä arvoituksille on, että ne vaativat aina ongelmanratkaisua, jossa luovuudella on varsin suuri merkitys. Taiteilija itse voi kokea elämässään kohtaamia ilmiöitä arvoituksellisina yrittäen selvittää niitä itselleen taiteensa avulla. Sama pätee taiteen kokemiseen. Hyvä taide sisältää aina arvoituksen. Kiinnostava teos pysäyttää ja saa pohtimaan, mikä siitä tekee kiinnostavan. Kokija haluaa ratkaista arvoituksen. Taideteoksessa on jotain, mikä vaatii tulkintaa, osallistumista, ymmärrystä. Kyse on syvimmiltään psykologiasta ja itsetutkiskelusta: miksi minä kiinnostuin tästä teoksesta?

Taiteen arvoituksen pohdinta voi auttaa oman itsensä tuntemisessa. Ehkä ”minä” on se suurin arvoitus, ja ehkä taide voi antaa siihen vastauksen.

hesainprint.com