Page 1

1

REFLECTION hesa inprint 路 june 2012 路 issue 17

PEILIKUVA


3


Staff & Artists

hesa inprint | WWW.hesainprint.coM

4

Tekijat staFF | tekijÄt

contriButors | tekijÄt

Anna Puhakka Founder & Editor-in-Chief Perustaja Ja Päätoimittaja

A. Joseph Black Valérie Boivin Melissa Campbell Knoll+Cella Oriane di Pasquale Katarina Rankovik Topp & Dubio

Thierry François Art Director & Head of Online Media Kaisa Ahtiainen Editorial Director | Toimituspäällikkö

coVer | kansikuVa Oriane di Pasquale Fractional Reality Murrettu Todellisuus


Content

hesa inprint | issue 17 | june 2012

Sisaltö 6

Editor's Note | Pääkirjoitus — Anna Puhakka

8

The Visit | Vierailu — A. Joseph Black

22 Fractional Reality Murrettu Todellisuus — Oriane di Pasquale

12 The Guilty Sisters Syylliset Siskokset — Valérie Boivin

24 Snowball from Kaliningrad Snowball from The Hague Lumipallo Kaliningradista Lumipallo Haagista — Topp & Dubio

14 The Railway Rocket Dog Rautateiden Rakettikoira — Katarina Rankovik

26 A Life Backwards Elämä Väärinpäin — Melissa Campbell

18 Out of Place Mukaan Kuulumaton — Knoll+Cella

28 Next | Seuraavaksi Deadlines | Hakuajat

5


Editor's Note

anna puhakka | editor-in-chieF | pÄÄtoiMittaja

Pääkirjoitus

6

hesainprint.com


Hei lukijat, ja tervetuloa numeroon 17, Peilikuvaan. Taiteen, runojen ja tarinoiden suuri määrä oli ilo kokea. Tämän kuun numeron työt vaihtelevat aiheittain, perhesuhteiden mietinnästä ja kulttuurin fuusiosta veistoksiin, jotka kirjaimellisesti heijastavat ympäröivää maailmaa ja lumipalloihin, jotka matkustavat Haagin ja Kaliningradin välillä. Joskus on hyvä idea viettää hetki peilaten maailmaa ja katsoa asioita uusin silmin sekä nähdä kuvat, jotka tulevat esiin. Me HESA inprintin toimituksessa toivomme, että nautitte peilikuvista, joita näette lehden sivuilla ja kutsumme teidät kokemaan juhlavat Pidot ensi kuussa. Hey there readers Ensi kertaan, and welcome to issue 17, Reflection. — Anna. The bounty of art, poetry and story submissions have been a joy to experience. The work in this months magazine ranges from reflecting on issues like familial relationships and cultural fusion to sculpture that literally reflects the world around us and snowballs that travel between the Hague and Kaliningrad. Sometimes it is a good idea to take a moment and to put a mirror to the world to look at things from a new angle and see what image appears. We here at HESA inprint hope you enjoy the reflections you will find in the following pages and invite you back to experience a feast next month. Until next time, — Anna

7


THE VISIT

a. joseph Black | short storY 路 noVelli | Flash Fiction

Vierailu

8


Sonny Lucas was twenty two and had never set foot in as much as a police station, let alone Death Row of a state penitentiary. He was directed to his seat in the kiosk by a Bond movie henchman prison guard. Sonny reflected for the thirteenth time in twenty nine minutes on how closely the reality of visiting a man on Death Row resembled the innumerable fictional depictions of it he had seen. That the man he was visiting was his father, and that they were meeting for the first and last time in their lives, placed this iteration firmly on the ‘True Life Drama’ cable channel. To his left a dirty yellow plastic phone sat squat and mute, bolted to the kiosk wall. He looked down at his hands, slowly turning the palms toward him, as if unsure what to do with them. � Forty four year old double murderer Sal Lucas entered the visiting room between two hulking prison guards, his feet and hands tied together and to each other. He reflected for the second time in five days on how the failure of his final appeal had led to his seeing parts of the prison for the first time in his eighteen years inside. As he took his seat, one of his wrists was chained to the desk in front of him as the other was released to use the phone on the kiosk wall beside him. He had asked more in hope than expectation for this meeting with the son he had never seen or spoken to. He had no idea then why he was asking, just as he had no idea now what he wanted to say. Although the Good Lord Jesus knew he hadn't been short of time in which to reflect on such matters. � There was a <tik tik> on the thick Perspex. Sonny's eyes remained fixed on the palms of his hands. In the soft folds of the flesh there he saw grit from the prison air and minuscule droplets of sweat conspire to create tiny glittering diamonds, reflecting back at him the stark prison lighting overhead. On the other side of the desk, Sal stared at the inky blue jay tattooed on the back of his hand as it took flight from the Perspex screen back down to the desk. Sonny didn't move. Sal sat soundlessly. His head dropped. The silence was total. � Then, at precisely the same instant, the two men lifted their heads in concert until they stared one another squarely in the eye. And in that moment, each saw the reflection of their own face superimposed on the others' in the perspex screen between them. The older man saw himself as he was when he was young, a still-blank page latent with mistakes as yet unwritten. The younger man saw a version of his life gone wrong, an older, harder, defeated version of himself. And then that moment too was over. � end

9


10

Sonny Lucas oli kaksikymmentä kaksi, eikä ollut koskaan käynyt poliisiasemalla, puhumattakaan kuolemansellistä valtion rangaistuslaitoksessa. Hänet ohjasi istumaan kioskissaan Bond -elokuvasta tuttu kätyrimäinen vartija. Alle puolessa tunnissa Sonny oli miettinyt jo kolmattatoista kertaa, kuinka lähellä todellisuutta vierailu kuolemansellissä istuvan vangin luona muistutti niitä lukemattomia kertoja, jotka hän oli lukenut tai nähnyt. Henkilö, jonka luona hän vieraili, oli hänen isänsä, ja he tapasivat ensimmäistä ja viimeistä kertaa, Sonny toisti tämän kohtauksen, kuin tosielämän draamassa kaapelikanavalla. Hänen vasemmalla puolellaan oli likainen, keltainen muovipuhelin mykkänä ja pultattuna kioskin seinään. Hän katsoi alas käsiään ja käänsi hitaasti kämmenet kohti itseään, kuin epävarmana siitä, mitä niillä tekisi. � Neljäkymmentäneljävuotias kaksoismurhaaja Sal Lucas tuli huoneeseen kahden vartijanköntyksen saattelemana, jalat ja kädet sidottuina. Hän mietti toistamiseen viiden päivän sisällä sitä, kuinka hänen viimeisen vetoomuksensa epäonnistuminen johti siihen, että hän näki nyt osia vankilasta ensimmäistä kertaa kahdeksantoista vuoden tuomionsa aikana. Kun hän istui alas, hänen toinen kätensä sidottiin ketjulla pöytään hänen edessään, ja toinen vapautettiin, jotta hän pystyi käyttämään kioskin seinällä olevaa puhelinta. Hän toiveensa olivat korkeammalla kuin hänen odotuksensa poikansa tapaamisen suhteen; pojan, jota hän ei ollut koskaan tavannut, ja jolle hän ei ollut koskaan jutellut. Kuitenkin hän oli toivonut tapaamista poikansa kanssa enemmän kuin odottanut sitä. Kuitenkin jopa itse Jeesus tiesi, ettei hänellä ollut puute ajasta, jolloin miettiä näitä asioita. �


Paksun lasin läpi kuului tikitystä. Sonny piti katseensa tiukasti kiinni kämmenissään. Ihon pehmeissä juonteissa hän näki vankilailmasta tarttunutta likaa ja pienen pieniä hikipisaroita, jotka loivat kiiltäviä timantteja heijastamaan vankilan korutonta valaistusta. Pöydän toisella puolella Sal tuijotti sinimusteista närheä, joka oli tatuoitu tämän kämmenselälle, lensi kohti turvalasia ja takaisin pöytään. Sonny ei liikkunut. Sal istui päästämättä ääntäkään. Hänen päänsä valahti alas. Hiljaisuus oli kaikkialla. � Sitten, täsmälleen samaan aikaan, molemmat miehet nostivat katseensa yhdessä ja tuijottivat toisiaan silmiin. Sillä hetkellä molemmat näkivät omien kasvojensa heijastuksen päällekkäin toisen kasvojen kanssa turvalasissa heidän välillään. Vanhempi mies näki itsensä nuorena, tyhjänä sivuna täynnä vielä kirjoittamattomia virheitä. Nuorempi mies näki version omasta elämästään epäonnistuneena, vanhempana, kovempana; tyhjäksi tehdyn version itsestään. Ja sitten sekin hetki oli ohi. � loppu

11


The guilty sisters

ValĂ&#x2030;rie BoiVin | diGital print | diGitaalinen printti

Syylliset siskokset

12


13

‘Le Sorelle Colpavoli’


The Railway Rocket Dog

katarina rankoVik | draWinG · storY | piirros · tarina

Rautateiden rakettikoira

14

When the government in a panic stripped the country of its railroad tracks to supply metal for weapons that the society had devolved to need, the railway travelling species of the Rocket Dog was of course, heavily affected. With these natural habitats and means of travel destroyed, their immobilised bodies lay scattered in massive numbers across what is today known as the Desert of the Dying Dog. This remarkably compassionate and romantic creature was like many other things, greatly underestimated, and the society was largely ignorant of the significance of the demise of the Rocket Dog. At the time, each Dog that lay parched and wheezing, knew perfectly well of its own doom, the coming doom of everything else, and even the glimpses of hope that were the saviours to come. Embracing


those final hours, hope of survival was acceptedly discarded. A mass extinction took place beneath the blazing sun. The hairy romance-sensitive feelers slithered through pores of bellies and backs and reached feebly up to the skies - the Rocket Dogs absorbed all the romance left in the air and began to make beautiful poetry. A lone travelling, hardy old woman came across the first dying Dog, and so touched was she by the lyrics it sang that she abandoned survival as a priority there and then. Overcome by passion, she sought strength to venture on through the wilting masses. All the dying Dogs were singing, and though her heart throbbed with overwhelming melancholy, her face was lit with purpose as she sat amongst them listening to and documenting their words, etching their poetry onto scraps of bark with bloody fingernails. They stroked her face with their gentle tentacles, thinking: We have touched the saviour! Around them, the smoky, post-war world had quietly brewed a new Earth. Wild-eyed, naked human beings scampered through luscious jungles and towns that looked like crumbling teeth, desperately scavenging for splinters of life. Society had disintegrated, and allowed the biosystem's creeping imbalances to go by unnoticed. At nature's gradual but dramatic pace, towering metropolises of nuclear power plants had formed in the absence of their greatest predator: the Railway Rocket Dog. A toxic massacre ensued and humanity was reduced to practical extinction. Legend has it that, many years later, a lone traveller scavenging the desert for splinters of life, had come across some delicious bark. He was seized with a hysterical nostalgia on recognising the ancient symbols etched upon them and produced unintelligible grunts in a frustrated attempt to recover those clear sounds he had once spoken long ago. The saviour was touched. He did not eat the bark, but gathered the rest buried with the bones and returned with them to his cave, where passion fed him understand the inscription. Abandoning the survival way of life, his heart welled up and out of his tears as he discovered poetry like stars and galaxies, drawing chalk lines on cave walls, working like a mathematician of love.

15


Anatomy of a Railway Rocket D og, diagram Rautateiden rakettikoiran anatomia

16

Kun hallitus paniikissaan riisui maan sen rautateistä tarjotakseen metallia aseisiin, joita yhteiskunta oli tullut tarvitsemaan, vaikutti tämä rautateillä matkustelevaan rakettikoiralajiin paljoltikin. Kun näiden luontainen elinympäristö ja matkustustapa oli tuhottu, niiden lukemattomat liikkumattomat ruumiit makasivat ympäriinsä alueella, joka nyt tunnetaan Kuolevan Koiran Aavikkona. Tämä huomattavan myötätuntoinen ja romanttinen otus oli hyvin monen muun olennon kaltainen, paljolti aliarvioitu, ja yhteiskunta oli hyvin epätietoinen siitä, kuinka merkittävä Rakettikoiran kuolema olisi. Tuona hetkenä, jokainen Koira, joka makasi janoisena ja hengitys vinkuen, tiesi varsin hyvin omasta lopustaan, kaiken muun lopusta, ja toivon hipusta, jonka tulevat pelastajat voisivat tarjota. Noita viimeisiä tunteja syleillen, pelastumisen toivo vähitellen hiipui. Palavan auringon alla tuli sukupuutto. Karvaiset romantiikalle altistuvat tuntosarvet luikertelivat läpi selän ja mahan huokosten ja venyttäytyivät voimattomasti kohti taivasta – Rakettikoirat imivät ilmasta kaiken jäljellä olevan romantiikan ja aloittivat kauniin runouden tekemisen. Yksinäinen matkustaja, karaistunut vanha nainen näki ensimmäisen kuolevan Koiran, ja häntä koskettivat niin paljon tuon laulun sanat, että hän hylkäsi ajatukset selviytymisestä sillä hetkellä. Intohimon valtaamana hän etsi voimaa vaeltaakseen kuihtuvien massojen seassa. Kaikki kuolevat Koirat lauloivat, ja vaikka hänen sydämensä sykki musertavan melankolian valtaamana, hänen kasvonsa olivat tarkoituksen valaisemat hänen istuessaan niiden joukossa, kuunnellen ja tallentaen niiden sanoja, kaivertaen niiden runoutta puunkuoren säpäleisiin verisin sormenkynsin. Ne silittivät hänen kasvojaan hellillä lonkeroilla ja ajattelivat: Olemme koskettaneet pelastajaa!


Niiden ympärillä savuava, sodanjälkeinen maailma oli hiljalleen valmistellut uutta Maata. Villisilmäiset, alastomat ihmiset puikkelehtivat rehevien viidakoiden seassa ja kaupunkien, jotka näyttivät murenevilta hampailta, epätoivoisina etsien elämän sirpaleita. Yhteiskunta oli hajonnut, ja antanut biosysteemin epätasapainoisuuden hiipiä ohi huomaamatta. Luonnon asteittaisen, mutta dramaattisen vauhdin hurmassa korkeat ydinvoimaloiden suurkaupungit olivat muodostuneet niiden suurimman saalistajan, Rakettikoiran, poissa ollessa. Myrkyllinen joukkosurma oli seuraamus, ja ihmisyys oli pakotettu lähes sukupuuton partaalle. Legendan mukaan, useita vuosia myöhemmin, yksinäinen matkustaja, joka oli etsinyt aavikolta elämän merkkejä, oli löytänyt herkullista puunkuorta. Hänet lamaannutti hysteerinen nostalgia tämän tunnistaessaan ikivanhat symbolit, jotka kuoreen oli kaiverrettu, ja hänen suustaan pääsi sekavaa murinaa tämän yrittäessään epätoivoisesti tuottaa niitä selviä äännähdyksiä, joita hän oli puhunut kauan sitten. Pelastajaa kosketti. Hän ei syönyt kuorta, mutta keräsi loputkin luiden seasta ja palasi niiden kanssa luoolaan, jossa, intohimo auttoi tätä ymmärtämään kaiverruksen. Hylätessään elämästä pelastumisen ajatuksen, hänen sydämensä täyttyi surusta ja hänen kyynelistään hän löysi runoutta, kuin tähdet ja galaksit, joka liitukuvituksina päätyi luolan seinille tämän työskennellessään kuin rakkauden matemaatikko.

17


OUT OF PLACE knoll+cella | c-prints

MUKAAN KUULUMATON

18


Reflecting the impact of globalization and cultural fusion on personal circumstance, ‘Inside Out’ deals with displacement, liminality and cultural identity in the lives of collaborating artists Klaus Knoll and Cella, neither refugees nor migrants or expatriates, rootless all the same. Like many of their projects, Inside Out shares an attention to the built environment, specifically to temporary architecture and ideas about the use of  space. cella: These images diary a preoccupation with home. Creating a camera obscura out of places I have lived temporarily or imagined living is in a/my sense the embodiment of a place, a room (a sort of outer skin). The act of creating a camera obscura is a way of bringing that which is outside inside (a kind of internalizing which is not dissimilar to a plant digging its roots). The ‘live’ rooms nurture a desire to belong where I  am, a  kind of non-material home and the photographs document these acts. klaus: We don’t have the same word: Cella's ‘home’ is not congruent with my ‘Heimat’. She is envious for something I lost long ago. We each form our own idea of the term, talking of roots and other subterranean intentions. Some experiences are still comparable, beyond all boundaries of culture and language: exile, being without a home, her early hunger for and my old hatred of normality. Home/Heimat is the focal point of this work, in fantasy as well as the one felt painfully missing. The play with projections speaks of deception, vision and the flowing boundaries between them. The melding of interior and outer world, the mutual permeation of normally separated spaces is not without a certain erotic component. process: In apartments, houses, hotel rooms and other places we have stayed in we blacken the rooms with tarp and tape, then allow sketchy ambient light to seep through, illuminating the interior without losing the upside down exterior projection created by a single small hole, transforming the room into a giant camera obscura. We then photograph the rooms with a 4 × 5 or 8 × 10 camera for anywhere between four hours and a week.

19


’Väärinpäin’ kuvastaa globalisaation ja kulttuurien fuusion vaikutusta henkilökohtaisiin olosuhteisiin, ja käsittelee irrallisuutta, muutosta, ja kulttuuri-identiteettiä yhteistyötä tekevien taitelijoiden, Klaus Knollin ja Cellan elämässä. Heistä kumpikaan ei ole pakolainen, maahanmuuttaja tai muukalainen, vaikka molemmat juurettomia ovatkin. Kuten monet heidän aikaisemmat projektinsa, Väärinpäin huomioi ympäristön, ja eritoten nykyarkkitehtuurin ja tilan käytön käsitteet.

20

cella: Nämä kuvat dokumentoivat koti-ympäristöön syventymistä. Tavallani loin pimeän huoneen niistä paikoista, joissa olen asunut väliaikaisesti tai kuvitteellisesti, ja se toimii paikan tai huoneen (tavallaan toisen ihon) ilmentymänä. Tämä on tapa tuoda esiin se, mitä on ulkona, sisäänpäin (sisäistäen samankaltaisuuden sen kanssa, että kasvi kaivaisi omia juuriaan). ’Elävät’ huoneet hoitavat halua kuulua sinne, missä olen, eräänlaiseen aineettomaan kotiin – valokuvat dokumentoivat näitä käytäntöjä. klaus: Me emme elä samassa maailmassa. Cellan ’koti’ ei ole linjassa minun ’Heimat -kotini’ kanssa. Hän kadehtii sitä, mitä menetin kauan sitten. Me kummatkin muodostamme omat ideamme käsitteestä, juurista ja muista maanalaisista aikomuksista. Joitakin kokemuksia voidaan yhä verrata kaikkien kulttuurin ja kielten rajojen ulkopuolella: maanpako, kodittomuus, hänen aikaisempi normaaliuden nälkänsä ja minun vanha vihani sitä kohtaan. Koti/Heimat on tämän työn kiinnekohta, sekä mielikuvituksessa että kivuliaasti kadoksissa. Heijastumien kanssa leikkiminen puhuu petoksesta, visiosta ja niiden välisistä häilyvistä rajoista. Sisä- ja ulkomaailman yhteensulautumiseen ja normaalisti erossa olevien lajien yhteiseen läpäisevyyteen kuuluu tiettyä eroottisuutta. prosessi: Asunnoissa, taloissa, hotellihuoneissa ja muissa paikoissa, joissa olen oleskellut, pimennämme huoneet pressuilla ja teipillä, ja päästämme sitten vähän ympäröivää valoa tihkumaan läpi. Se valaisee sisätilaa, mutta ei kadota pienen reiän kautta tuleva ylösalaisin oleva kuvaa – näin olemme luoneet huoneesta jättikokoisen kameran.


c-prints 16 × 20 in or 24 × 30 in 2001–2012

21


FRACTIONAL REALITY

oriane di pasQuale | sculpture | Veistos

Murrettu todellisuus

22


23


SNOWBALL FROM Kaliningrad SNOWBALL FROM THE HAGUE topp & duBio

Lumipallo Kaliningradista Lumipallo Haagista

24

Reflection is one image mirrored into another.

Peilikuva on yhden kuvan heijastuma toiseen.

We have melted snowballs from The Hague and put them into a b ottle. We have asked our friends in Kaliningrad to do the same and send it to  us.

Olemme sulattaneet lumipalloja Haagissa ja laittaneet ne pulloon. Olemme pyytäneet ystäviämme tekemään saman Kaliningradissa ja lähettämään ne meille.

Now we have two bottles with snowballs reflecting each other.

Nyt meillä on kaksi pulloa, joissa lumipallot heijastuvat toisistaan.


25


A LIFE BACKWARDS

Melissa caMpBell | photoGraphY | ValokuVaus

Elämä väärinpäin

26


Käytän löydettyjä valokuvia tutkiakseni muistia ja katoamista. Kuvat sarjasta ’Elämä väärinpäin’ koostuvat isäni vanhoista valokuvista. Aloin miettiä, kuinka monta kertaa olemme katselleet niitä vuosien saatossa: vakuutteluun ja lohdutukseen; tai tullaksemme siirretyksi niihin. Pölytin ne sormenjälkijauheella paljastaakseni noiden hetkien visuaaliset todisteet.

I use found photographs to investigate memory and disappearance. The images in ‘A Life Backwards’ are an old set of my father’s photographs. I began to wonder how many times we have looked at them over the years: for reassurance and comfort; or to be transported there. I dusted them with fingerprint powder to reveal visual proof of those moments.

27


Next

deadlines | hakuajat

Seuraavaksi

28


1–29.6.2012 1–30.7.2012

Feast | Pidot Harvest | Elonkorjuu

You don’t have to be a professional artist, writer, photographer or a filmmaker to get involved with HESA inprint. We are looking for anyone with a vision and voice to share their opinions, work and stories not for a pay check but for the love of creating. You can buy your own printed copy of the magazine online at hesainprint.com/issues

Sinun ei tarvitse olla ammatiltasi taiteilija, kirjailija, valokuvaaja tai filmintekijä osallistuaksesi HESA inprinttiin. Me etsimme henkilöitä, joilla on oma ääni, visio ja jotka rakastavat uuden luomista ei rahan tähden vain vaan rakkaudesta luoda. Voit ostaa oman painetun kopion lehdestä netissä osoitteessa hesainprint.com/issues

HESA inprint

hesainprint.com issn-l 1799-8549 issn 1799-8549 (Painettu ⁄ Printed) issn 1799-8557 (Verkkolehti ⁄ Online)

29


31


hesainprint.com

hesainprint.com

HESA inprint - Issue 17  

Seventeenth issue of art magazine HESA inprint, "Reflection - Peilikuva" including work by A. Joseph Black, Valérie Boivin, Melissa Campbell...

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you