■ Palstaviljelijän elämää

from Herttoniemeläinen 2021

■ Kotikaupunkipolku tekee kaupunginosasta nähtävyyden

Huhtikuu. Kevään ensimmäinen käynti palstalla on karu. Ilma on kylmä, maa on kylmä, mikään ei ole vielä elossa. Keräämättä jääneet mäkimeiramin varret törröttävät puisina ja kuivina. Tulppaaneja ei vielä näe, mutta ihan kohta ne nousevat, toivottavasti. Innostus alkaa sekoittua huoleen. Mitkähän perennat nousevat tänä vuonna? Kukkiiko pioni, joka viime vuonna kasvatti vain lehdet? Muistanko tilata olkia ja hevosenlantaa yhteistilauksessa? Sopisikohan äidille, että tämä äitienpäivä vietetään lapion ja talikon ääressä hikoillen? Palstalla kun olisi niin paljon tehtävää. Laitoinkohan kuitenkin liian aikaisin kesäkurpitsan siemenet itämään, mitä jos maa ei olekaan riittävän lämmintä siinä vaiheessa, kun ne pitäisi istuttaa? Pitää hankkia siemenperunaa!

Toukokuu. Työt alkavat. Yllättävän nopeasti eloton palsta on alkanut vihertää. Penkkien kääntäminen on rankempaa kuin muistikaan, ehkä talven suunnitelmista voi vähän oikoa ja penkkejä tehdä vähän vähemmän. Toisaalta yksi lavakaulus lisää voisi olla kätevä. Pieniä hentoja kasvinalkuja pitää tietysti kastella, kai nyt jotain voi jo kastella. Vettä ei ole vielä kytketty, sitä pitää hakea kastelukannulla lammesta. Hakumatka on työläs, mutta sen taittaa mielellään. Viimeistään kuudennella hakumatkalla alkaa olla kiitollinen palsta-alueen vesijärjestelmästä.

Kesäkuu. Tekemistä on enemmän kuin aikaa. Perunat, porkkanat, nauriit, kurpitsat, kurkut, lehtikaalit ynnä muut pitää kylvää tai istuttaa. Sitä ennen penkit pitää kitkeä ja lannoittaa. Suojaharsoja on liian vähän ja komposti on edelleen kääntämättä. Pääsiäiseltä jääneet narsissitkin pitäisi työntää multaan johonkin päin palstaa. Onneksi ne unohtuivat taas kotiin. Vihdoin sataa. Palstalla ei tule käytyä yli viikkoon. Rikkaruohot ja heinät ovat hujahtaneet puolen metrin pituisiksi. Voikukka lainehtii keltaisena merenä. Unikko tiputtelee jo terälehtiään. Illalla mieli on autuas, mutta selkää kolottaa.

Heinäkuu. Kesä on rutikuiva ja kuuma. Suuret suunnitelmat maantasoitustöistä saa hylätä. Kompostiakaan ei voi tässä paahteessa kääntää, se saa pärjätä kastelulla. Varjoisampi palstapaikka alkaa tuntua houkuttelevalta. Kukkien ja hyötykasvien kasteluun menee aikaa, mutta kaikki on pakko kastella ja parin päivän välein. Vesi ei tunnu läpäisevän maata. Ei auta kuin toivoa, että kasvit selviävät. Rikkaruohot tietysti kukoistavat kuivuudesta huolimatta. Kastelu pitää ajoittaa niin, että aurinko ei enää porota, mutta hyttysarmadat eivät ole vielä liikenteessä. Se ei onnistu koskaan. Naapurin kokeneempi viljelijä hoitaa puutarhaa hyttyshattu päässä, nerokasta. Ötökänpuremat, kuivuus, kuumuus, hiki, loputon kastelu, liian aikaiset ja myöhäiset esikasvatukset ja epäonnistuneet suursuunnitelmat menettävät merkityksensä, kun huomaa, että kurpitsapenkkiin on ilmestynyt useampi pulska pötkylä. Punaviinimarjatkin näyttävät kypsyneen kuin huomaamatta ja ne maistuvat makealta, makeammilta kuin mitkään punaviinimarjat aiemmin.

Viljelypalstaa Fastholmasta voi hakea Herttoniemi-seuran kautta. Jonossa on noin 80 henkeä.

TEKSTI JA KUVA: MILLA OLIN

Hitsaajankatu 9 , Herttoniemessä 15v. kokemuksella , kävelymatka metrolta