Vasen-lehti 1 / 2018

Vasen

HELSINGIN VASEMMISTON LEHTI 1/2018

Vaikuttamista pieniin ja suuriin asioihin Anna Vuorjoki s. 2

Asunnot: liian vähän, liian kalliita Työttömien rankaiseminen lopetettava s. 3

Päiväkoteihin saatava lisää henkilökuntaa s. 7

Enemmän raitioteitä ja pyöräkaistoja s. 10–11

Paperittomien ­tilanne parani s. 12

Pääkirjoitus

Jäsenmäärän kasvu

Vasemmistoliitto Vaikuttamista nuorentui pieniin ja suuriin kertarysäyksellä asioihin Teksti: MERI VALKAMA Grafiikka: MIKKO KOIKKALAINEN / JANNE NURMI

KAHDEKSANKYMMENTÄLUVUN alussa,

kun olin muutaman vuoden ikäinen, vanhempani veivät minut rauhanmarssille.

Kylmän sodan ilmapiiri oli vaikuttanut minuun, ja näin usein painajaisia sodasta.

Rauhanmarssista innostuin valtavasti, ja laitoin pienen lapsen tarmoni iskulauseiden huutamiseen. Marssin jälkeen painajaisunet loppuivat.

Muistan nuo tapahtumat vain hämärästi, mutta yhä tavoitan voimaantumisen tunteen, joka syntyy yhdessä toimimisesta hyvän puolesta. Uskon, että saman tunteen jakaa moni, joka lähtee toimimaan paremman maailman eteen, tapahtuu se sitten kansalaisjärjestöissä, omalla työpaikalla tai politiikassa.

Vasemmistoliittolaiset joutuvat usein vastaamaan epäilyksiin, vaikuttaako puolue asioihin oikeasti. Olemmeko vakavasti otettavia poliitikkoja vai mielenosoituskulkue, joka huutaa näkemyksiään saamatta muutoksia aikaan?

Kuntapolitiikan arjesta käsin on ilmeistä, että vasemmistoliitolla on Helsingissä valtaa.

Kuntapolitiikan arjesta käsin on ilmeistä, että vasemmistoliitolla on Helsingissä valtaa. Esimerkiksi tällä valtuustokaudella on aloitteestamme päätetty laajentaa kaupunkipyörät koko kaupunkiin, edistää luopumista turpeenpoltosta ja selvittää, miten erityisoppilaiden tuki kouluissa toteutuu. Lisäksi olemme ratkaisevasti vaikuttaneet useamman ryhmän yhteistyössä ajamiin päätöksiin. Esimerkiksi paperittomille tarjotaan nyt välttämättömät terveyspalvelut, ja omaishoidon tuki säästettiin pahimmilta virkamiesten ehdottamilta heikennyksiltä.

Emme toki päätä kaupungin asioista yksin. Yksi suurimmista poliittisista ristiriidoista Helsingissä koskee rahaa.

Vasemmistoliiton mielestä kaupungin vaurautta pitää käyttää helsinkiläisten hyvinvoinnin parantamiseen sekä lähikoulujen, -kirjastojen ja -liikuntapaikkojen ylläpitämiseen. Kokoomus käyttää päinvastoin vahvaa valtaa julkisten menojen leikkaamiseksi ja verojen alentamiseksi.

Tässä poliittisessa tilanteessa voi pitää merkittävänä voittona, että vuoden 2018 budjetissa sosiaali- ja terveyspalveluihin lisättiin rahaa samassa suhteessa kuin väestö kasvaa. Toki tavoitteemme ovat paljon kunnianhimoisemmat. Esimerkiksi vanhustenhoidon puutteet ovat ihmisoikeusongelma, jonka korjaamiseen ei riitä pidättäytyminen leikkauksista vaan tarvitaan isoja lisäsatsauksia.

Moni 80-luvun lapsi koki sodan luonnonmullistuksen kaltaiseksi uhaksi, johon ihmiset eivät voi vaikuttaa. Hiukan samaan tapaan puhutaan 2010-luvulla julkisten resurssien niukkuudesta. Tällainen puhe luo turhaa pessimismiä, kun Helsingin veronalennukset osoittavat, että jaettavaa rahaa on. Pahinta on, jos vaikkapa erityislapsen tai muistisairaan vanhuksen oikeuksia puolustavalle omaiselle annetaan kuva, että kaupungin asioihin vaikuttaminen on mahdotonta.

Kenties juuri kalliiden uudistusten vaatiminen synnyttää vasemmistoliitosta mielikuvia puolueena, joka ei saavuta tavoitteitaan. Olisi kuitenkin väärin olla vaatimatta oikeudenmukaista talouspolitiikkaa, jotta saisimme esiintyä voittajien puolella. Kuntapolitiikassa tarvitaan yhtä lailla työtä pienten arkisten uudistusten ajamiseksi kuin myös rohkeutta puhua suurista epäkohdista, jotka eivät korjaannu hetkessä.

Minulle antaa paljon voimaa tunne, että pystyn työlläni muuttamaan Helsinkiä edes hiukan oikeudenmukaisemmaksi. Samalla koen huolta siitä, että aivan liian harva pystyy jakamaan tunteen vaikuttamisesta tärkeisiin asioihin. Iso haaste onkin, miten pystyisimme paljon nykyistä paremmin tuomaan kuntapolitiikkaa kabineteista kaikkien kaupunkilaisten yhteiseksi asiaksi.

Aivan vähimmillään tämä tarkoittaa ihmisten toiveiden kuulemista ja ottamista tosissaan. Emme saa kääntää selkäämme niillekään huolille, joihin vaikuttaminen on vaikeaa.

PERUSSUOMALAISTEN vuoden 2011 jyt-

polvea yhdistävät poliittiset arvot ja aate, mutta eroavaisuuksiakin löytyy: nuorten kohdalla puolueeseen liittymisen taustalla on usein kyse laajasta, maailmankatsomuksellisesta päätöksestä, kun taas vanhemmilla ikäpolvilla syyt liittyvät yksittäisiin poliittisiin tapahtumiin. ”Kuppi on täyttynyt kikystä tai vastaavasta”, toteaa Koikkalainen.

Ansiotasoltaan vasemmistoliiton jäsenkunta on puoluekentän pienituloisinta. Tästä huolimatta he ovat poikkeuksellisen halukkaita tukemaan puoluetta rahallisesti, kertoo vuonna 2017 julkaistu Puolueiden rakenteet ja jäsenistön verkostot -tutkimus. Tämä viestii vasemmistoliiton jäsenten poikkeuksellisen kovasta sitoutumisesta ja luottamuksesta puolueeseen. ”Ollaan valmiita tekemään talkootyötä ja maksamaan jäsenmaksuja. Vaikka vasemmistolaisuus ei tänä päivänä periydy sukupolvelta toiselle samaan tapaan kuin aiemmin, sitoutuminen on siitä huolimatta hyvää”, Mikko Koikkalainen sanoo.

Jytkyn alulle panemasta muutoksesta huolimatta suurin kasvu jäsenmäärässä tapahtui vuosien 2016 ja 2017 aikana, jolloin puolueeseen liittyi viidesosa sen nykyisistä jäsenistä. Tämä tekee vasemmistoliitosta käytännössä varsin nuoren puolueen. ”Tässä mielessä esimerkiksi Timo Soinin puheet vanhoista puolueista eivät päde meihin. Vasemmistoliitto on muuttunut suurten ikäpolvien puolueesta nuorten aikuisten puolueeksi, ja tämä muutos tapahtui kertarysäyksellä.”

ky. Jos vasemmistoliiton jäsenmäärän viime vuosien nousulle pitäisi nimetä jokin alkulähde, se olisi jytky. Näin analysoi vasemmistoliiton järjestö- ja kuntapoliittinen asiantuntija Mikko Koikkalainen puolueen jäsenmäärässä viime vuosina tapahtuneita liikahduksia. Vasemmistoliitto saavutti vuoden 2017 lopulla tämän vuosituhannen ennätyslukemansa, 11 200 jäsentä. ”Vuosi 2011 oli kova vaalitappio­vuosi, mutta silti silloin puolueeseen liittyi kertarysäyksellä valtava määrä ihmisiä.

Heitä yhdistää vahva vasemmistolainen identiteetti. Perussuomalaisten menestys sai nämä ihmiset reagoimaan ja sitoutumaan puolueeseen selvästi vahvemmin kuin aiemmin. Sama trendi on voimistunut siitä lähtien”, Koikkalainen sanoo.

Jytkyn lisäksi poliittisia vastareaktioita ovat synnyttäneet viime vuosina ainakin äärioikeiston nousu, nykyhallituksen epätasa-arvoinen politiikka sekä ilmasto- ja ympäristökysymykset.

Koikkalainen uskoo, että myös puolueen imagon parantumisella on vaikutusta.

Profiililtaan kannattajakunta on muuttunut 2010-luvulla erityisesti ikäjakaumaltaan. Paavo Arhinmäen puheenjohtajakaudella alkanut jäsenistön nuorentuminen on viime vuosina kiihtynyt. Tällä hetkellä vasemmistoliiton suurin yksittäinen jäsenryhmä ovat 31–36-vuotiaat korkeasti koulutetut kaupunkilaisnaiset. Toisaalta uusia jäseniä liittyy myös suurista ikäluokista. Mikko Koikkalaisen mukaan nuorta ja vanhaa

Vuonna 2017 liittyneiden ikäprofiili sukupuolittain 80

70

60

50

40

30

20

10

0

ANNA VUORJOKI Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja

15–18

19–24

19–24

31–36

37–42

43–47

NAINEN

1 / 2018 Vasen on Helsingin vasemmistoliiton lehti

2 Vasen

Päätoimittaja: Aila Pervonsuo Ulkoasu ja taitto: Janne Nurmi Kansikuva: Henna Aaltonen Ilmoitusmyynti: Aila Pervonsuo Julkaisija: Helsingin Vasemmistoliitto, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki Paino: Painoyhtymä Oy, Porvoo

48–52

53–57

MIES

58–62

63–67

68–72

73–77

78–82

83–87

87+

MUU

Helsingin Vasemmisto

helsinki.vasemmisto.fi

@vashelsinki

Tukea, ei rangaistuksia Aktiivimalli

Vasemmistoliitto vaatii ihmisiä rankaisevien työttömyysturvamallien kumoamista.

Myös t­yöelämän muutokset on otettava huomioon.

Teksti: MERJA HELLE Kuva: HENNA AALTONEN

AKTIIVIMALLI rankaisee suurinta osaa

työttömistä. Ennakkoarvion mukaan vain alle puolet työttömyysturvan saajista täyttää sen ehdot: työttömyyskorvausta leikataan jopa 116 000 työttömältä. ”Työttömyysturvan karenssien ja leikkurien tilalle tarvitaan kannustavia ja positiivisia ratkaisuja sekä aivan uudenlaista ajattelua työelämän muutoksista”, vaatii vasemmistoliiton puheenjohtaja Li ­Andersson. ”Emme saa katsoa työelämän muutosta vain lattea juovan läppärityöläisen näkökulmasta. Perinteinen kuukausipalkkainen työ on katoamassa myös teollisuudesta digitalisaation, robottien ja globalisaation myötä. Vuoden alusta voimaan tullut aktiivimalli jättää kuitenkin irvokkaasti palkkatyön ulkopuolella tapahtuvan aktiivisuuden huomioimatta. Se rankaisee asioista, joihin työtön ei voi vaikuttaa, eikä ota huomioon alueellisia eroja.”

Anderssonin mukaan pitäisi päästä eroon ajattelusta, että vain säännöllinen palkkatyö tekee ihmisestä arvokkaan yhteiskunnan jäsenen. Ihmiset tuntevat itsensä arvottomiksi ja syrjäytyneiksi, jos he eivät pääse palkkatyöhön kiinni. ”Ihmisen työura katkeilee ja polveilee tulevaisuudessa entistä enemmän työllisyyden ja työttömyyden, kokopäiväisen ja osa-aikaisen, työn sekä työn ja opiskelun välillä. Monet haluaisivat tehdä työtä järjestöissä js yhdistyksissä. He haluavat, että työllä on merkitystä muille ihmisille ja luonnolle. Suuri kuukausipalkka ei ole kaikille pääasia”, muistuttaa Andersson.

Tarvitaan uusia, positiivisia, ihmisiä kannustavia ratkaisuja ja niiden kokeiluja. Vaihtuvien elämäntilanteiden takia tarvitaan riittävää ja joustavaa perusturvaa, esimerkiksi perustulon muodossa.

Elinikäistä oppimista on tuettava, eikä työvoimaviranomainen saa yksin päättää, mitä koulutusta ihmiset tarvitsevat. ”Perustulon laajentaminen, työajan lyhentäminen kuuteen tuntiin päivässä, subjektiivinen päivähoito-oikeus, palkkatuki, työn sekä yritys- ja pääomaverotuksen uudistaminen”, listaa Andersson tarvittavia uudistuksia.

KAUPUNKI VOISI TYÖLLISTÄÄ

Helsinki on Suomen suurimpia, ellei suurin työnantaja. Täällä voitaisiin monin eri tavoin vähentää työttömyyttä ja parantaa työttömien asemaa. ”Helsingin kaupungin viime vuoden budjetin ylijäämä oli 465 miljoonaa euroa. Eikö siitä voitaisi käyttää enemmän palvelujen parantamiseen ja työntekijöiden palkkaamiseen, ihmettelee vasem-

Kannattaisi kyllä laskea, kuinka paljon uutta väkeä kaupunki voisi tuolla rahalla palkata. mistoliiton kaupunginvaltuutettu Dan Koivulaakso. ”Tilastojen mukaan Helsingissä työttömyys on hiljalleen vähenemässä, mutta

toisaalta on todella huolestuttavaa, että yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvaa koko ajan. He tarvitsevat lisää palveluja, ja kaupunki voisi työllistää heitä monin eri tavoin: vakituisina, sijaisina tai esimerkiksi palkkatuen avulla.

Palkkatuki voi olla jopa 50 prosenttia palkkauskustannuksista. Valtion pitäisikin budjetoida siihen enemmän rahaa,” vaatii Koivulaakso.

Kuitenkin kaupunki maksaa mieluummin vuodessa työttömistä yli 60 miljoonaan euroa ns. sakkomaksua Kelalle. ”Kannattaisi kyllä laskea, kuinka paljon uutta väkeä kaupunki voisi tuolla rahalla palkata. ”

Kela maksaa työttömyystuen kokonaan 300 työttömyyspäivään asti. Sen jälkeen kunta maksaa työttömyystuesta puolet takaisin Kelalle, ja 1 000 päivän jälkeen osuus nousee jo 70 prosenttiin.

Aktiivimallin kolmen ensimmäisen kuukauden aikana alle puolet työttömistä sai täyteen vaaditut 18 tuntia työehtosopimuksen mukaan palkattua työtä, 241 euroa tuloa yritystoiminnasta tai viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä palvelussa. Tukea leikataan 4,65 prosenttia kuukaudessa, alimmillaan noin 32 euroa kuukaudessa. Kuukaudessa maksettava tuki pienentyisi noin 697 eurosta 664 euroon.

Hallituksen suunnittelema aktiivimalli 2 tekisi vieläkin rajumpia leikkauksia.

Kahden kuukauden karenssi lätkäistään heti, jos ei viikoittain todista hakeneensa ainakin yhtä työpaikkaa – mitä tahansa, vaikkei se liittyisi edes omaan osaamiseen.

Pääasia, että hakee jotain. ”Suunniteltu malli tarkoittaa, että työnantajat saavat miljoonia uusia hakemuksia ja TE-toimistot yli miljoona viikkoselvitystä työnhausta. Karenssin myötä ihmiset putoavat yhä enemmän toimeentulotuelle ja byrokratia lisääntyy, samoin ihmisten pallottelu luukulta toiselle. Ei siinä ole mitään järkeä”, kritisoi Koivulaakso.

Aktiivimallin leikkuriin joutuvista ei ole vielä mitään tarkempaa tutkimusta.

Siksi Dan Koivulaakso on tehnyt valtuustoaloitteen, jossa pyydetään tarkempia tietoja siitä, kuinka moni helsinkiläinen työtön on joutunut niin sanotun aktiivimallin piiriin ilman, että heillä on mahdollisuuksia työllistyä tai päästä työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin. Samalla on laskettava, miten aktiivimalli kohdistuu eri sukupuoliin sekä ikä-, kieli- ja kansallisuusryhmiin.

Selvityksen avulla lasketaan, kuinka paljon maksaisi leikkurin kynsiin joutuneiden työllistäminen tai parempien työllisyyspoliittisten toimenpiteiden tarjoaminen.

Aloitteessa vaaditaan myös, että jokaiselle helsinkiläiselle työttömälle järjestetään TE-toimiston kanssa palveluja niin, etteivät he joudu aktiivimallin leikkuriin.

Li Anderssonin mielestä pitää päästä eroon ajattelusta, että vain säännöllinen palkkatyö tekee ihmisestä arvokkaan ­yhteiskunnan jäsenen.

3

Yleiskaava

Vielä on toivoa

Keskuspuisto on tärkeä lähiluontoalue, johon kuuluu paitsi metsää myös pieniä viljelyalueita.

Hallinto-oikeus otti helmikuussa kantaa Helsingin vuonna 2016 valmisteltuun yleiskaavaan. Ennen kaikkea Keskuspuiston ja Vartiosaaren osalta vasemmistoliitto on tyytyväinen HO:n päätöksiin Teksti: SALLA NAZARENKO Kuvat: HELSINGIN KAUPUNGIN AINEISTOPANKKI / KUVATOIMISTO KUVIO OY HALLINTOIKEUS TOTESI muun muassa,

että suunnitelmat rakentaa Keskuspuiston länsireunalle ja Vartiosaareen ovat lainvastaisia.

Lisäksi se totesi laittomaksi neljä seitsemästä suunnitellusta kaupunkibulevardista. Ajatus oli muuttaa Vihdintie, Tuusulanväylä, Länsiväylä, Turunväylä, Hämeenlinnanväylä, Lahdenväylä Kehä I:n sisäpuolelta sekä Itäväylä asuinkaduiksi, joiden keskelle rakennetaan raideliikenneverkko.

Hallinto-oikeus ei tarttunut Vihdintien, Tuusulanväylän ja Itäväylän bulevardisointiin, sillä niistä ei valitettu.

Bulevardit tai Keskuspuiston ja Vartiosaaren rakentaminen eivät kuitenkaan ole vielä kaatuneet, sillä Helsinki on valittanut niistä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

VARTIOSAAREN SÄÄSTYMINEN TÄRKEÄÄ

Vasemmistoliiton mielestä yleiskaava on lähtökohdiltaan hyvä, sillä se tiivistää asumista, luo liikenneyhteyksiä ja mahdollistaa pääkaupunkiseudun kasvun.

Lähiluonnon suojelu on tärkeää, ja vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittikin, ettei Keskuspuiston päälle rakennettaisi.

Kaavassa suunniteltu rakentaminen kaavassa ehdotetulla tavalla tuhoaisi metsät Pirkkolan ja Maunulan kohdalla.

Valtuustoryhmän tavoite ei ollutkaan palauttaa tai hylätä kaavaa vaan muuttaa 4 Vasen

sitä Keskuspuiston osalta, jolloin kaavaa ei olisi alkuperäisessä aikataulussa voitu hyväksyä – kuten nyt kävikin, kiitos valitusten.

Toinen vasemmistoliitolle tärkeä kaavakysymys oli Vartiosaari. Sen rakentamisesta päätettiin osayleiskaavassa, ja vasemmistoliitto hävisi äänestyksen kahdella äänellä. Vasemmisto on vastustanut Vartiosaaren rakentamista koko ajan. Äänestys osayleiskaavasta oli lopulta äärimmäisen tiukka. Lopulta rakentamisaikeet saatiin ainakin täksi valtuustokaudeksi jäihin. ”Veronika Honkasalo teki esityksen Vartiosaaren säilyttämisestä luonnontilaisena. Puolustimme ympäristöarvoja ja epäilimme myös, että osayleiskaava on maakuntakaavan vastainen. Hallintooikeus oli samaa mieltä”, vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Paavo Arhinmäki sanoo.

Totta on, että niin yleiskaavassa kuin Vartiosaaren osayleiskaavassa lukee saaren olevan ”kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeä alue.”

Moni pitikin alkuperäistä osayleiskaavaa Vartiosaaren osalta suorastaan käsittämättömänä.

EI HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ

Keskuspuiston ja Vartiosaaren osalta hallinto-oikeuden ratkaisu oli varsin selkeä. Kaupunkibulevardikysymyksessä

sen päätös oli Arhinmäen mukaan epäselvempi. ”Jos oikein ymmärrän hallinto-oikeuden päätöstä, ongelma ei ollut siinä, että bulevardit olisivat vaikkapa maakuntakaavan vastaisia, vaan siinä, että tietoa ei ollut tarpeeksi niiden vaikutuksista. Nyt, kun oikeudellinen valitusprosessi on meneillään, kysymys ei enää ole poliittinen”, sanoo Arhinmäki.

Hän selventää: ”Kuten kaupungin lakimies kaupunginhallituksen kokouksessa sanoi: kaupungin viranhaltijoiden tehtävä on puolustaa tehtyjä päätöksiä. Poliittista harkintaa ei ole tehty enää tässä vaiheessa, ja jos korkein hallinto-oikeus antaa valitusluvan, prosessi jatkuu sitä kautta.”

Aikaa tämä prosessi vie joka tapauksessa vähintään vuoden.

Niin Helsingin väestönkasvuarviot kuin ilmastokestävyys edellyttävät kaupungin kehittämistä joukkoliikenteen ehdoilla.

Siksi vasemmistoliitto on kannattanut bulevardisuunnitelmaa raideliikenneverkkoineen, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. ”Kaupunkibulevardit eivät ole olleet meille ideologinen kysymys”, Arhinmäki toteaa. ”Kysymys kuuluu: Miten syvälle Helsinkiin voi ajaa moottoritiemäistä tietä pitkin? Koska haluamme suojella Keskuspuistoa, olimme kriittisiä suhteessa Hämeenlinnanväylän reunan rakentamiseen Keskuspuiston kohdalla. Ennakoimme

myös, että Keskuspuistoon rakentaminen olisi maakuntakaavan vastaista”, Arhinmäki sanoo.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikennevastuualueen johtajan Tuovi Päiviön mukaan ELY-keskus ei olisi valittanut bulevardeista, jos niiden rakentaminen olisi sidottu ajoituksellisesti niihin keinoihin, jotka ehkäisivät autoliikenteen kasvua, käytännössä esimerkiksi raideliikennesuunnitelmiin. ”Sekä ELY-keskus että Liikennevirasto valittivat neljästä bulevardista. Meidän tehtävämme on huolehtia seudullisista ja valtakunnallisista maantieyhteyksistä. Meille on tärkeää, että liikenne toimii ja eteneminen on hallittua. Länsiväylä, Turunväylä, Hämeenlinnanväylä ja Lahdenväylä ovat pitkämatkaisen seudullisen ja valtakunnallisen liikenteen kannalta kaikkein keskeisimmät väylät”, Tuovi Päiviö sanoo.

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Silvia Modig kutsuu tätä ”muna vai kana” -ongelmaksi. ” Ei voi suunnitella raideliikennettä ennen kuin on kaava, jossa on suunni­ teltu taloja, joiden asukkaat olisivat käyt­ tämässä näitä raideliikenteen palveluja.”

Helsinki oli myös lanseeraamassa liikennemaksuja ruuhkien vähentämiseksi, vaikka sillä ei ole valtaa päättää maksuista yksin.

Yleiskaava

Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus

Alku yskähteli

Silvia Modigin mielestä kaupunkisuunnittelua vaikeuttavista keinotekoisista kuntarajoista pitäisi päästä eroon.

Kalasataman helmikuussa auennut terveys- ja hyvinvointikeskus symboloi sitä suuntaa, johon sosiaali- ja terveystoimea Suomen suurissa kaupungeissa viedään.

Teksti: SALLA NAZARENKO Kuva: ANNA TERVAHARTIALA

KESKUS KORVAA muun muassa Kallion,

Kokonaisuutena vasemmistoliiton toiveissa on joukkoliikenteeseen panostava Helsinki.

MULLISTUUKO KAAVAVALTA?

Bulevardikysymyksessä näkyy myös se yleinen kaavoitusta koskeva ogelma, kun yksittäinen kaupunki tekee suurempaa seutua koskevia päätöksiä. Vantaa ja Espoo ovat vastustaneet bulevardisointia, sillä se vaikeuttaisi ympäryskuntien asukkaiden pääsyä autolla Helsinkiin. ”Bulevardisointi oli tärkeä ennakkotapaus. Maakuntakaavanhan pitäisi ohjata seudullista kaavoitusta: tässä nähtiin, että se ei kaikilta osin niin tee”, sanoo Silvia Modig.

Paavo Arhinmäki muistuttaa, että tämäntyyppisiä tilanteita on ollut muitakin. ”Yksittäiset kunnat eivät voi tehdä välttämättä kaavoitusmonopolinsa perusteella päätöksiä, jotka haittaavat merkittävästi alueen kokonaisuutta. Esimerkistä käy Vihdin Ideapark, jonka kumosi silloinen asuntoministeri.

Silvia Modig huomauttaa, että kaupunkien välillä on myös kilpailua ja kuntarajat ovat identiteettikysymyksiä. ”Tärkeä kysymys on, miten säilyttää identiteetti mutta päästä eroon keinotekoisista rajoista. Kuntarajat ovat kaupunkisuunnittelussa ongelma. Se näkyy siinä, että Helsinki rakentaa tiivistä kaupunkia – Helsingin loppuessa alkaa pelto”, Modig pohtii.

Pääkaupunkiseudun maankäytössä näkyy Paavo Arhinmäen mukaan esimerkiksi aikaisempi linjaus siitä, että

Helsinki ei ole halunnut kaavoittaa automarketteja vaan huolehtia keskustojen elinvoimasta. ”Vantaan ja Espoon rajoilla automarketit alkavat heti, kun kaupunki vaihtuu.”

Paavo Arhinmäki kuitenkin säilyttäisi kaavavallan pääosin kunnilla: ”Kuntien kaavoitusoikeus on lähidemokratian kannalta tärkeää ”.

Kokonaisuutena vasemmistoliiton toiveissa on joukkoliikenteeseen panostava Helsinki, jonka kantakaupunki jatkuu sekä laajenee ja on saavutettavissa kiitos toimivan raideliikenteen. ”Mieleen tulee esimerkiksi Kööpenhamina. Kantakaupunki jatkuu pitkälle, ja kaikkialla voi liikkua pyörällä.” ”Helsinkiä ei pidä kehittää yksityisautoilun ehdoilla. Bulevardikysymyksessä kyse on myös siitä, miten pitkälle Helsinkiin ympäryskuntien asukkaat pääsevät autoillaan. Toki osan täytyy päästä keskustaan asti, mutta heidänkin etunsa on, että ruuhkia on vähemmän ja mahdollisimman moni autoilija käyttää liityntäpysäköintiä ja jatkaa matkaansa raitiovaunulla tai junalla”, Paavo Arhinmäki summaa.

Silvia Modig on samaa mieltä: ”Maakuntakaava lähtee siitä, että kaupunkirakennetta pitää tiivistää ja antaa vaihtoehtoja henkilöautoille. ”

Vallilan ja Herttoniemen terveysasemien palvelut ja tarjoaa esimerkiksi kuntoutusta, psykiatria- ja päihdepalveluja, erilaisia sosiaalipalveluja ja asumisneuvontaa.

Neliöitä keskuksessa on huimaavat 18 000, sen vastuualueeseen kuuluu 120 000 helsinkiläistä, ja lääkärinvakansseja on 49.

Hyvinvointikeskuksen ensi viikot eivät sujuneet ongelmitta. IT-ongelmat hidastivat lääkärien työtä. Lisäksi järjestelmä, jossa lääkärit vaihtavat työpistettä vähintään päivittäin, ei tuntunut kaikista pelkästään mukavalta vaihtelulta.

Nimettömänä pysyvä 39-vuotias yleislääkäri siirtyi Kalasatamaan toiselta suurehkolta terveysasemalta. Hän käyttää Kalasatamasta nimitystä ”tehdas.” ”Vielä en ole ymmärtänyt, mitä lisäarvoa siitä on, että meillä on noin iso talo. Periaatteet ovat toki hyviä. Työtä tehdään moniammatillisissa tiimeissä, ja esimerkiksi fysioterapiaan tai psykiatrisen sairaanhoitajan pakeille voi päästä käymättä ensin kääntymässä lääkärin vastaanotolla. Valtava organisaatio on tuonut kuitenkin muassaan valtavan organisaation ongelmia: joustavuus ja yksilöllisyys ovat kadonneet työstä.” ”Lääkärit ovat olleet erittäin stressaantuneita. Nuorille lääkäreille on ehkä kivaakin, että tehdään työtä tiimeissä ja kokeneemman lääkärin apu on lähellä.

Mutta järjestelmä, jossa työvuorot ja -huoneet ovat joustamattomasti Excelissä, tekee mahdottomaksi sen, että työpäivien pituuteen tai rytmiin voisi itse vaikuttaa.”

TYÖYHTEISÖ HAJALLAAN

Yleislääkärin mielestä tuntuu kurjalta työskennellä akateemisessa ammatissa, joka on täysin kellokortitettu. Hän kaipaa myös työyhteisöä. Aiempikin työpaikka oli helsinkiläiseksi terveyskeskukseksi suuri, siellä työskenteli 20 lääkäriä. Yhteisö oli kuitenkin tiivis ja toimiva. ”Meillä oli tapana ahtautua kahville pieneen lääkärien kahvihuoneeseen. Siellä tehtiin konsultaatioita ja keskusteltiin.

Nyt koko työyhteisömme on hajallaan jättikeskuksen eri kerroksissa ja huoneissa.”

Vanha työyhteisö on viety whatsupsovellukseen. Siellä sovitaan yhteisiä lounaita tietyssä kerroksessa ja pidetään muutenkin yhteyttä. Uusilla tulijoilla ei tätä luksusta kuitenkaan ole. Yleislääkäri epäileekin, että pelkästään Kalasataman keskuksen koko tulee tekemään sen, että vaihtuvuus tulee olemaan suurta.

Hän kuitenkin uskoo, että Kalasataman ongelmat saadaan ratkaistua, ja kokee henkilökunnan tsempanneen valtavasti. Myös johto otti alkukankeudet vakavasti ja reagoi niihin. Lääkäri itse ei kuitenkaan usko tekevänsä koko työuraansa Kalasatamassa. ”Entisessä paikassa olisin voinut olla koko urani, tuolla en”, hän summaa.

ASIAKKAALTA MYÖS KEHUJA

Jättikeskus on hämmentänyt jossain määrin myös potilaita. Jo se, että lääkärin luo mennään vuoronumerolla siten, että sekä oma vuoro että vastaanotto näkyät taululla vain numeroina, hämmentää erityisesti sukunimellä kutsumiseen tottuneita ikäihmisiä.

Ensimmäistä kertaa hyvinvointikeskuksessa asioiva Maija (joka ei halua kertoa sukunimeään) ei oikein vielä osaa sanoa, mitä ajatella tästä uudesta keskuksesta. ”Suuri ei mielestäni ole suinkaan aina kaunista. Olen tottunut asioimaan Kallion terveyskeskuksessa. Onhan tämä rakennus kyllä sisältä valoisampi ja miellyttävämpi. Mutta matka tänne on pidempi ja hankalampi, niin minulle kuin varmaan useimmille muillekin asiakkaille. Positiivista on, että osa palveluista on auki iltakahdeksaan ja että täällä on myös laajat laboratoriopalvelut. Nyt ei tarvitse erikseen lähteä jonnekin muualle esimerkiksi verikokeisiin. Ja jonotusaika labraan oli ainakin aamulla klo 8 lyhyt.

Lääkäriajan (ei kiireellisen) sain vasta lähes kolmen viikon päähän, eli siinä suhteessa parannusta entiseen terveyskeskukseeni ei ole”, hän kertoo. ”Sitä en ymmärrä, ettei näin isoon keskukseen ole hankittu röntgenlaitetta.

Nyt pitää sitten lähteä kuvausta varten muualle.”

Tuloaulassa asiakkaita neuvoo Pepper-robotti.

5

Vanhustenhoito

Ihmisarvoinen loppuelämä

Vasemmistoliitto vaatii Helsingin kaupunkia selvittämään vanhustenhoidon todellisen resurssitarpeen.

Teksti: MERI VALKAMA

VAIHTAMATTOMIA VAIPPOJA ja yksinäi-

syyttä. Ahdistusta ja masennusta. Oman onnensa nojaan jätettyjä muistisairaita, surkeassa kunnossa sairaalasta kotiutettuja vanhuksia. Muun muassa näiden kaltaisia asioita on uutisoitu viime vuosien varrella vanhustenhoidon osalta niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa.

Helsingin vasemmistoliiton valtuustoryhmä vaatii hanakasti muutosta ongelmiin.

Vanhusten riittämätön hoito on yksi Suomen tämän hetken vakavimmista ihmisoikeusongelmista. ”Kaupungin tehtävä on huolehtia kaikista asukkaistaan niin, että heillä on mahdollisuus inhimilliseen ja ihmisarvoiseen elämään. Tämä koskee kaikkia ihmisryhmiä, mutta vanhusten kohdalla tilanne on monin paikoin niin huono, että siihen on tartuttava erityisen tiukin

6 Vasen

ottein. Vanhusten riittämätön hoito on yksi Suomen tämän hetken vakavimmista ihmisoikeusongelmista. Vaatimuksemme asian suhteen on selvä: sekä vanhusten kotihoitoon että palveluasumiseen tarvitaan lisää resursseja. Helsingin on kannettava todellista vastuuta hauraassa ja puolustuskyvyttömässä tilassa olevista vanhuksista”, Helsingin vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna Vuorjoki sanoo.

Syksyllä 2017 pormestari Jan Vapaavuori (kok) esitti kaupungille 0,5 prosentin kuntaveron alennusta, joka astui voimaan vuoden 2018 alusta. Vasemmistoliitto kritisoi päätöstä. Valtuustoryhmä muistutti, että veronalennukset hyödyttävät lähinnä varakkaita kaupunkilaisia, samaan aikaan kun kaupungin kassasta katoaa 70 miljoonaa euroa verotuloja. Vasemmistoliitto esitti valtuustoryhmien syksyn 2017 budjettineuvotteluissa 20 miljoonan euron lisäsatsausta vanhustenhoitoon.

ENEMMÄN TYÖNTEKIJÖITÄ JA PALVELUASUMISPAIKKOJA

Tammikuussa 2018 sosiaali- ja terveystoimiala ilmoitti vahvistavansa kotihoitoa

palkkaamalla kertarysäyksellä 30 uutta työntekijää. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mukaan lisäys on kuitenkin tarpeeseen nähden riittämätön. ”Todennäköisesti vanhustenhoidon ongelmien korjaamiseen tarvittava m ­ äärä työntekijöitä olisi kymmeniä kertoja suurempi kuin nyt tehty satsaus. Vielä ei siis olla lähelläkään sitä tasoa, jonka inhimillisen ja ihmisarvoisen loppuelämän turvaaminen jokaiselle helsinkiläisvanhukselle aivan välttämättä kaipaisi. Nyt tärkeitä olisi tehdä huolellinen arvio siitä, mikä todellinen tarve on.”

Helsingin kaupungin tarkastuslautakunta totesi vuonna 2016, että kaupungilla on vaikeuksia tarjota tarvittavia palveluita erityisesti tilanteissa, joissa vanhuksen kunto heikkenee nopeasti ja dramaatti­sesti.

Liian pieni määrä palveluasumipaikkoja on johtanut muun muassa pitkiin jonoihin, joissa lukuisat huonokuntoiset vanhukset odottavat palveluasumispaikkaa kuntoonsa nähden epäinhimillisen pitkään.

Viime valtuustokaudella Vuorjoki teki toivomusponnen, jossa vaadittiin selvittämään vanhusten palveluasumiseen pääsyn kriteerejä ja sitä, miten ne turvaavat vanhusten hyvän hoidon ja elämänlaadun. Vuoden 2018 budjettiin sisällytettiin puolestaan kirjaus, jonka mukaan selvitetään, miten ikäihmisten ympärivuorokautiseen hoitoon pääsyä voidaan parantaa ja jokaiselle vanhukselle taata hänelle sopivin hoitomuoto.

MYÖS LAPSIIN JA NUORIIN PANOSTETTAVA

Vanhustenhoidon lisäksi Helsingin vasemmistoliiton valtuustoryhmä vaatii kaupunkia panostamaan lasten ja nuorten ennaltaehkäisevään työhön. Ryhmä korostaa, että kun ongelmiin tartutaan ajoissa, säästää se paitsi nuoren voimavaroja myös yhteiskunnan kustannuksia. Muutoksia halutaan esimerkiksi perheneuvoloiden resurssivajeeseen. Vuorjoen mukaan perheneuvolat olivat viime valtuustokaudella suuri murheenkryyni. ”Siellä tehdään töitä todella niukilla resursseilla”, hän toteaa.

Helsingin syksyn 2017 budjettineuvotteluissa vasemmistoliitto sai läpi kirjauksen, että jonoja ryhdytään purkamaan.

Vuoden 2018 budjetissa sosiaali- ja terveysmenoihin tehtiin 21 miljoonan euron lisäsatsaus, joka kohdennetaan muun muassa perheneuvoloiden jonojen purkamiseen.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä vaatii myös lähineuvoloiden säilymistä. Sen mukaan peruspalveluiden on sijaittava ihmisten lähellä.

Vuoden 2018 budjettiin vasemmistoliitto sai lisäresursseja myös jalkautuvaan eli kaduilla tehtävään sosiaalityöhön. Jalkautuva sosiaalityö tekee sosiaalityöstä aiempaa helpommin lähestyttävää ja läpinäkyvää ja vie palvelut asiakkaiden luo esimerkiksi ruokajonoihin.

Varhaiskasvatus

Yksityistäminen ei ole ratkaisu

Helsingin varhaiskasvatuksen hankaluudet pullahtivat pintaan helmikuussa, kun useat kaupungin päiväkodit joutuivat sijaispulan takia pyytämään vanhempia hakemaan lapsensa hoidosta aikaisemmin tai järjestämään lapsensa hoidon muutoin.

Teksti: SALLA NAZARENKO Kuva: ANNA TERVAHARTIALA

TILANTEEN SANOTTIIN syntyneen siksi,

että sijaistarpeen kasvua ei ollut pystytty arvioimaan. Varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas sanoi Helsingin Sanomille parantuneen työllisyystilanteen vaikuttavan siten, että useampi lapsi tarvitsee hoitopaikkaa. Lisäksi varhaiskasvatuksen työntekijöillä saattaa olla nyt muitakin työllistymismahdollisuuksia.

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu, varhaiskasvatuslautakunnan jäsen ­Petra Malin järkeilee tilanteen syntyneen osittain siksi, että varhaiskasvatuksen vähimmäishenkilöstömäärä per lapsi kirjattiin lain asetukseen. Aikaisempi tilapäinen ryhmäkokojen kasvattaminen henkilökunnan sairastuessa ei enää onnistunutkaan samalla tavoin. ”Henkilöstön määrä nousi, mutta vakituisen varahenkilöstön määrä ei. Seure (pääkaupunkiseudun kuntien omistama henkilöstöpalvelu) ei ollut varautunut kasvavaan sijaistarpeeseen. ” ”Ilmeisesti alalla on ollut hiljainen käytäntö, että budjetissa on pysyttävä ja sijaisia ei ole tilattu. Laki teki siitä uudella tavalla välttämätöntä, minkä jälkeen sijaisia ei löytynytkään”, toteaa Malin.

SIJAISMÄÄRÄÄ KASVATETTAVA

Malin kertoi sijaisjärjestelmän olevan moniportainen: jos vakituista varahenkilöstöä ei ole käytettävissä, kuten usein käy, ensin on selvitettävä, voiko joku toisesta ryhmästä tai lähipäiväkodista sijaistaa.

Tämä vie aikaa ja on Malinin mukaan myös stressaavaa. ”Vasta tämän jälkeen otetaan yhteys Seureen. Tilanteethan ovat yllättäviä, j­ oten

ei ihme jos ei Seure pysty vastaamaan tarpeeseen.”

Malinin mielestä vakituisen varahenkilöstön määrää olisikin pikimmiten nostettava vastaamaan vähintään muun vakituisen henkilökunnan kasvanutta määrää. ”Tavallaanhan tilannetta voi verrata hoitoalan ylityökieltoon. Kun ylitöistä kieltäydyttiin, tilanne kriisiytyi. Samalla tavalla kävi Helsingin päiväkodeissa, kun henkilöstömitoituksesta poikkeaminen kiellettiin.”

Julkisuudessa on myös silloin tällöin kuultu anonyymiksi jääneitä lastentarhanopettajia ja muita varhaiskasvatuksen ammattilaisia, joiden viesti on ollut se, että ”omaa lastani en tällaiseen hoitoon laittaisi.”

Petra Malin pitää ulostuloja järjestelmän kannalta kaksipiippuisina. ”Tietenkin on hienoa ja välttämätöntä, että lastentarhanopettajat kertovat ongelmista ja vaikeuksista. Kuitenkin totuus myös on, että kaupungin varhaiskasvatuksessa tehdään hyvää työtä ja suurin osa ihmisistä on erittäin tyytyväisiä siihen.” ”Kun puhutaan vain kunnallisen päivähoidon ongelmista, voivat yksityiset toimijat ikään kuin brändätä itsensä julkista paremmiksi, vaikka tiedossa on, ettei henkilöstömitoitus tai mikään muukaan ole yksityisissä päiväkodeissa sen paremmassa jamassa. Julkisia sitä paitsi valvotaan paremmin.”

PALKKAKARTELLIUUTINEN IHMETYTTI

Vain muutama viikko tämän jälkeen varhaiskasvatuksen ympärillä kuohui taas,

kun julkisuuteen valui väite siitä, että pääkaupunkiseudun kunnat olisivat sopineet keskenään siitä, ettei lastentarhanopettajien palkkoja nosteta. Runsaaseen 2 300 euroon juuttunut palkka ei houkuttele kalliiden asumiskustannusten paikkakunnilla – koko pääkaupunkiseudulla onkin täyttämättä tyrmäävät 600 lastentarhanopettajan paikkaa.

Vasemmistoliitto on koko ajan ajanut parempia palkkoja naisvaltaisille pienpalkka-aloille. ”Vasemmistoliitto on koko ajan ajanut parempia palkkoja naisvaltaisille pienpalkka-aloille. Nyt tarvittaisiin selvitystä, miten palkankorotuksilla voitaisiin vaikuttaa työvoimapulaan. Teimme maaliskuussa valtuustossa aloitteen palkkakuoppaan jääneiden naisvaltaisten alojen palkkojen nostamisesta”, kertoo Malin.

Hänen mielestään on erikoista, että samaan aikaan kun voivotellaan työvoimapulaa, puhutaan voimakkain sanankääntein varhaiskasvatuksen laajemmasta yksityistämisestä, vaikka tiedossa on yksityisten päiväkotien maksavan julkisia pienempiä palkkoja.

Maaliskuun alussa ehdotus selvityksestä palvelusetelin käyttöönotosta varhaiskasvatuksessa tuli kasvatus- ja koulutuslautakunnan iltakoulun – ei edes

varsinaisen lautakunnan - käsittelyyn, jossa selvityksen laatimisesta päätettiin saman tien, mitä Malin pitää erikoisena. ”On ihmeellistä, miten erilaisia yksityistämisprosesseja koskevat päätökset tehdään aina niin nopeassa tahdissa. Tähän saakka linja on ollut, että kunnallinen päivähoito on hyvä tällaisenaan. Lisäksi puhe siitä, että kaupungilla ei ole tiloja, on aika omituista. Aivan kuin kaupungin eri instanssit eivät pystyisi tästä sopimaan; onhan kaupungilla erilaisia tiloja. Miksi ei tätä saada kaupungin investointiohjelmaan? Tässä on selvästi tapahtunut ideologinen käänne.”

Malinin mukaan suuret yksityisen varhaiskasvatuksen toimijat lobbasivat kasvatus- ja koulutuslautakuntaa voimallisesti syksyllä 2017.

Vielä viime vuoden keväänä silloisen varhaiskasvatuslautakunnan oma selvitys palvelusetelin käyttöönotosta oli erittäin kriittinen. ”Aiemmin yksityisellä päivähoidolla oli lähinnä täydentävä vaikutus julkiseen. Nyt yksityisen sektorin tukeminen eri tavoin lisääntyy koko ajan. Tämä kasvattaa yksityisiä ja tuo niille niin kutsuttua pulling poweria, joka muuttaa koko kenttää. Palveluseteli muuttaisi tilannetta vielä enemmän.”

Malin pelkääkin, että jos palveluseteli otetaan käyttöön, pienemmät erikoistuneet yksityiset toimijat eivät enää kiihtyvässä kilpailussa pärjää, vaan kenttää siirtyvät dominoimaan Touhulan kaltaiset suuret ketjut. Malin itse pitää varhaiskasvatusta peruskoulun kaltaisena fundamentaalina palveluna, jota ei pitäisi valjastaa voiton tavoitteluun.

Inari ja Annikki päiväkoti Linnun­ laulussa. Vaikka se on yksi Helsingin suurimmista, ei sijais­ten saannin kanssa ole ollut ongelmia, ja ryhmät on pystytty pitämään pieninä.

7

Asuminen

Liian vähän, liian kalliita

Helsingissä valmistui viimekin vuonna tuhansia asuntoja, mutta tavoitteisiin ei kuitenkaan päästy.

Teksti: MERJA HELLE Kuvat: HENNA AALTONEN

JUHLAPUHEISSA ja suunnitelmissa asun-

totilanne näyttää kohtuulliselta, mutta todellisuus on toinen. Helsingissä rakennettiin viime vuonna 4 890 uutta asuntoa eli­­ 1 110 asuntoa vähemmän kuin mitä tavoite oli. Lähes 59 prosenttia uusista asunnoista on niin sanottuja kovan rahan asuntoja, joista 30 prosenttia on vuokra-asuntoja. ”Kohtuuhintaisia asuntoja on aivan liian vähän. Kaupungin asuntoihin on tälläkin hetkellä sisällä reilut 20 000 hakemusta, ja asuntoa voi joutua odottamaan vuosikausia”, harmittelee kansanedustaja ja kaupunginhallituksen jäsen Paavo ­Arhinmäki.

Huoli asuntojen määrästä ja kalleudesta ei kuitenkaan käänny teoiksi valtuustossa.

Ratkaisuja kyllä löytyisi, jos poliit­tista tahtoa riittäisi, Arhinmäki vakuuttaa. ”Huoli asuntojen määrästä ja kalleudesta ei kuitenkaan käänny teoiksi valtuus­tossa.”

8 Vasen

Vasemmisto esitti valtuustossa, että kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen suhtellista osuutta rakentamisesta olisi lisätty ja vastaavasti kovan rahan asuntojen osuutta pienennetty. Tämä olisi tarkoittanut vapaa-rahoitteiseen rakentamiseen 2 000 asuntoa eli kolmasosaa tavoitteesta, kolmasosaa tuettuihin vuokra-asuntoihin ja kolmasosaa niin sanottuihin välimuodon asuntoihin, esimerkiksi Hitas- ja asumisoikeus- sekä osa-omistusasuntoihin.

VEROVAROIN TUETAAN ASUNTOSIJOITTAJIA

Ara-asunnoista puhutaan usein tuettuina asuntoina. Arhinmäki huomauttaa, että pitäisi pikemminkin puhua omakustanteisesta asumisesta eikä tuetusta, sillä vuokralaiset tai ostajat maksavat jokaisen euron pääomakuluista ja hoitokuluista niin sanotussa tuetussakin asumisessa. ”Kokoomuslaisten lisäksi jotkut vihreätkin talouskeskustelijat pitävät tukena kaikkea, josta ei nyhdetä maksimaalista voittoa, mutta me emme ajattele niin.”

Osa ihmisistä joutuu turvautumaan toimeentulotukeen asumisen hinnan noustessa jatkuvasti. Asumistukea maksetaan Suomessa lähes kaksi miljardia. Tukea saavien määrä on noussut yli 200 000:lla liki 860 000:een kymmenessä vuodessa. Vuokriin menevät

ASUNTOTUOTANTO HELSINGISSÄ 2017 TAVOITE

VALMISTUNEET

ALOITETUT

ARA-vuokra-asunnot (sis. opiskelija- ja nuorisoasunnot)

1500

1129

1483

Välimuodon asunnot (Hitas, asumisoikeus ja osaomistus)

1800

888

965

Sääntelemättömät asunnot

2700

2873

2623

YHTEENSÄ

6000

4890

5071

rahat ovat poissa muusta kulutuksesta ja valuvat asuntosijoittajien kukkaroon. ”Nyt tuetaan verovaroin asuntosijoittajia, ja verorahoja valuu pois Suomesta, kun esimerkiksi ruotsalainen kiinteistösijoittajayhtiö Balder osti Saton”, Arhinmäki muistuttaa.

Pari vuotta sitten vasemmistoliitto ehdotti myös vuokrajarrua eli vuokrankorotusten suuruuden rajoittamista, mutta ehdotus ei saanut kannatusta.

HINTOIHIN VOIDAAN VAIKUTTAA

Paluuta vanhaan tiukkaan vuokrasäännöstelyyn ei Arhinmäen mielestä ole, koska siihen liittyi paljon ongelmia. Mutta nyt

kun asunnot on vapautettu säännöstelystä, peritään jo aivan törkeitä vuokria.

Vasemmistoliitto on ehdottanut paljon erilaisia keinoja, joilla asumisen hintaa voitaisiin alentaa. ”Helsingillä on kaavoitusmonopoli, ja Helsinki omistaa suurimman osan maasta alueellaan. Kovan rahan asuntotontin rakentaminen voitaisiin esimerkiksi sitoa vastaavaan neliömäärään omakustannusasuntojen rakentamista, pohtii Arhinmäki. ”Jopa 40 prosenttia Helsingin kotitalouksista koostuu yksin elävistä. Ennen kokoomuksen ja vihreiden vaatimuksesta

Asuminen

Nuorison asuntopula poistettava NUORTEN ASUNNOTTOMUUS on kasvanut

13 prosenttia, kun samaan aikaan muissa ryhmissä asunnottomuusluvut ovat pysyneet ennallaan tai pienentyneet. Vasemmiston kansanedustajat Silvia Modig ja Paavo Arhinmäki haluavat hallitukselta tekoja nuorten asunnottomuuden ehkäisemiseksi. He ovat tehneet eduskunnassa hallitukselle kysymyksen: ”Miten hallitus aikoo lisätä omakustannevuokraisten asuntojen ja erityisesti opiskelija- ja nuorisoasuntojen rakentamista? ” He muistuttavat, että todennäköisesti nuorten asunnottomuus on vielä tilastoitua suurempaa, koska monet majoittuvat

Vuokriin menevät rahat ovat poissa muusta kulutuksesta ja valuvat asuntosijoittajien kukkaroon. taloissa oli ns. keskineliövaatimus, joka rajoitti yksiöiden ja kaksioiden rakenta­ mista. Nyt kun se on poistettu, yksin asuville voitaisiin rakentaa lisää pieniä kaksi-

väliaikaisesti kavereiden ja tuttavien luona eivätkä täten näy virallisissa tilastoissa.

Lisäksi asuntopulan vuoksi monen nuoren muutto kotoa viivästyy vastentahtoisesti. ”Asunnottomuus on monien yhteen kietoutuneiden ongelmien summa, ja sen korjaamiseksi pitää huolehtia nuorten syrjäytymisen estämisestä, oikea-aikaisesta ja monipuolisesta perheiden tuesta, riittävistä lastensuojelun resursseista ja omakustannusvuokraisten asuntojen saatavuudesta”, muistuttavat Modig ja Arhinmäki.

oita tai isoja yksiöitä. Ei mitään koppeja vaan kunnollisen kokoisia koteja.” ”Tonttien tuotto-odotusta pitäisi alentaa, niin etteivät asuntojen vastikkeet ja vuokrat nouse merkittävästi myös maanvuokran takia. Helsinki vaatii, että tonttien vuokrasta pitää saada neljän prosentin vuotuinen tuotto, mutta vasemmistoliiton mielestä voitaisiin tyytyä kahden prosentin tuottoon kuten Tukholmassa. Näin asuntojen vastikkeiden ja vuokrien nousuun ei olisi niin suurta painetta. Eikä tontteja pitäisi myydä vaan vuokrata; muutaman vuosikymmenen aikana saataisiin sama tuotto, mutta maa jäisi kaupungin omis-

Paavo Arhinmäen mielestä on kohtuutonta, että perheen tuloista voi mennä puolet ja ylikin asumiseen.

tukseen. Maan voi myyydä vain kerran”, muistuttaa Arhinmäki. ”Omakustannus-periaatteella pitäisi rakentaa paljon enemmän vuokra-asuntoja. Myös yksittäisillä ihmisillä pitäisi halutessaan olla mahdollisuus hankkia kohtuuhintainen omistusasunto. Jos joku säästää palkastaan vuosikymmenten kuluessa itselleen asunnon, ei häntä voida pitää asuntokeinottelijana tai kapitalistina. Tonttien vuokrat ja kiinteistöjen kulut täytyisi voida pitää kohtuullisina.

Siten iän karttuessa ja tulojen pienentyessä ihminen voi jatkaa asumista omassa kodissaan.”

Helsinki on rakennettu aika väljästi, ja lisää asuntoja saataisiin rakentamalla korkeampia taloja ja tiiviimmin. Näin voitaisiin myös säästää lähimetsiä. Helsingin kaupunki voisi tukea myös hiljalleen lisääntyvää yhteisöjen teettämää rakentamista lisäämällä neuvontaa ja yksinkertaistamalla byrokratiaa. ”Asunto-ongelmaa ei kuitenkaan saa ryhtyä purkamaan rakentamalla kiireellä huonolaatuisia, muutamaan lähiöön sullottuja taloja. Se vasta tulee yhteiskunnalle kalliiksi, kun eri ihmisryhmät eriytyvät omille alueilleen”, kiteyttää Arhinmäki.

9

Raideliikenne

Lisää ratikoita Tulevaisuuden Helsinki on verkostomainen kaupunki, jossa ekologiset pikaraitiovaunut halkovat tiiviisti rakennettua, monipuolisia palveluja tarjoavaa kaupunkimaisemaa. Laajat viheralueet mahdollistavat luonnosta nauttimisen kau­ pungissa, jonka asukkaiden ei tarvitse lähteä kauas etsimään sen paremmin luontoa kuin terveysasemaa tai kirjastoa.

Teksti: SALLA NAZARENKO Kuva: HELSINGIN KAUPUNKI, WSP, KNIGHT ARCHITECTS

TÄLLAINEN ON VISIO tulevasta Helsingis-

tä liikenteen näkökulmasta, ja sitä tukee myös Helsingin vasemmisto. Nyt kehitteillä oleva raideliikennesuunnitelma – kuten yleiskaavakin – nojaa paitsi kaupungin kasvuun myös ajatukseen raiteista, jotka vievät kaupunginosasta toiseen. ”Nyt ei puhuta nykyisenlaisista ratikoista vaan pikaraitioteistä. Ne kulkevat nopeammin ja kuljettavat enemmän ihmisiä, sanoo vasemistoliiton kaupunginvaltuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Silvia Modig. ”Autot vievät paljon tilaa kaupungistamme. Jo ilmaston näkökulmasta meidän on muutettava liikkumistottumuksiamme.

Yksityisautoilu ei vähene käskemällä, vaan tarvitaan aidosti houkutteleva vaihto­ehto – hyvin toimiva joukkoliikenne. Myös ruuhkamaksuja yksityisautoille tulisi tutkia, se voisi olla tapa rahoittaa tärkeitä joukkoliikennehankkeita.”

Modig muistuttaa myös, että Helsingin keskusta on niemen kärjessä ja poikittaisliikenne on iso haaste. ”Raide-Jokeri on Itäkeskuksen ja ­Espoon Keilaniemen välille rakennettava poikittaisliikenteen raideyhteys, jota liikennöidään nyt bussein. Arvio on, että raiteiden rakentaminen alkaisi 2019.” ”Suositun yhteyden siirtäminen raiteille on tärkeää paitsi ilmaston myös kaupunkirakenteen kannalta. Reitin varrelle syntyy uutta potentiaalista rakennusmaata, joka on valmiiksi hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella. Tiivistämme pysäkkien ympäristöjä rakentamalla uusia asuntoja.”

Raitiotievisiossa siis rakennetaan uusia poikittaislinjoja. Keskustelua herättänyt Pasila–Kalasatama-reitti on näistä yksi.

Linja lähtee Sompasaaren eteläkärjessä

10 Vasen

olevasta Nihdistä ja yhdistää Kalasataman, Kumpulan kampuksen ja Pasilan. Reitti on osa laajempaa visiota, jossa yhdistyvät junat, metro ja Kruunusiltojen pikaraitiotie.

Yllä mainittu visio perustuu pitkälti myös Helsingin kaupunkisuunnitteluosaston laatimaan verkkoselvitykseen, jossa tarkasteltiin strategisella tasolla sitä, mihin suuntaan joukkoliikennejärjestelmää tulisi kehittää. Raportti totesi maanpäällisen raitioverkon – käytännössä pikaraitioverkoston – olevan selvästi paras vaihtoehto Helsingille.

VALLILAN RAITIOTIETÄ ARVOSTELLAAN

Kuten kaikki uusi, myös joukkoliikennevisio on herättänyt kritiikkiä. Eritysesti Vallilanlaaksoon vedettävä raitiotiereitti ei ole kaikkien mielestä hyvä ajatus.

Kriitikoiden, kuten Helsingin kaupunginmuseon sekä Kumpula-seuran, mukaan raitiotiereitin vetäminen Kumpulan siirtolapuutarha-alueen viereen vaarantaa sekä viheralueet että alueen kulttuurihistorialliset arvot.

Silvia Modig ymmärtää huolen, mutta muistuttaa, että raitiotie vedetään vanhalle ratapohjalle. Moni helsinkiläinen muistaa ajat, jolloin vanhalla satamaradalla rymistelivät tavarajunat. ”Kuutisen vuotta sitten tälle reitille suunniteltiin bussia. Silloin vastustimme hanketta. Mutta kävi selväksi, että tämä likkenneyhteys tarvitaan. Maisemoitu ratikkalinja on kompromissi, jonka katsomme kokonaisuutena olevan kaupungin edun mukainen.”

Modig tähdentää, että raideliikennettä suunnitellaan aina kokonaisuutena ja suhteessa koko kaupungin kaavoitukseen ja

kehitykseen. Vallilanlaaksonkin kohdalla esitettiin muita vaihtoehtoja, mutta pikaraitiotie on järkevin ja nopein ja palvelee parhaiten mm. yliopiston kampusta. Lisäksi 2030-luvulla Pohjois-Pasilan asukasluku kasvaa yli 12 000 asukkaaseen, ja työpaikkoja alue tarjoaa noin 2 000 ihmiselle. Pikaratikalla reitti Nihdistä Pasilaan kestäisi 15 minuuttia. ”Helsinki kasvaa erittäin nopeasti.

Näillä näkymin Nihti–Pasila-yhteys valmistuu vuonna 2024 ja arvioiden mukaan sillä on jopa 24 000 käyttäjää päivässä. Kalasatama–Arabianranta-reitillä arvioidaan arkisin olevan jopa 40–50 000 käyttäjää. ”Kalasatamasta on tulossa valtava palvelukeskus. Siellä on jo nyt suurta ihmismäärää palveleva hyvinvointikeskus.

Lisäksi sinne tulee suuri ostoskeskus ja toivon mukaan runsaasti muitakin kaupallisia sekä julkisia palveluja.”

Kaupunkisuunnittelussa täytyy miettiä kokonaisuutta ja sitä, miten paljon mikin asia kaupunkilaisia palvelee.

EI SAARISTORATIKALLE

Toinen keskustelua herättänyt asia ovat olleet Kruunusillat, jotka yhdistävät Laajasalon Kruunuvuorenrannan Hakaniemeen ja muuhun kantakaupunkiin. Siltojen kustannusarvio, runsaat 260 miljoonaa euroa, on tuntunut päätähuimaavalta.

”Tottakai se on kallis, mutta kaupunkisuunnittelussa täytyy miettiä kokonaisuutta ja sitä, miten paljon mikin asia kaupunkilaisia palvelee”, toteaa Modig.

Kaupungin selvitys paljastaa myös, että Kruunusillat-yhteys palvelee hyvin Nihdin ja keskustan välisiä matkoja, kun Kalasatama–Pasila-yhteys valmistuu.

Lisäksi koko Kruunuvuorenrannan kaavoittaminen uudeksi asuinalueeksi olisi ollut turhaa ilman raitiovaunureittiä ja siltaa: bussi- ja metroyhdistelmä Laajasalon perukoilta on yksinkertaisesti liian hidas, ja ihmiset turvautuisivat enemmän yksityisautoiluun. Nihdin kautta kulkeva Kruunusillatpikaraitioreitti Laajasalosta Hakaniemeen ja keskustaan alkaa näillä näkymin 2026.

Nopeasti kasvavassa kaupungissa joudutaan joskus kaavoittamaan asuinalueita tai vaikkapa raitiotiereittejä viheralueille, kuten nyt Vallilanlaaksoon. ”Näemme sen lautakunnassa koko ajan: kaupungin kasvu tarkoittaa sitä, että viheralueista nakerretaan. Moni alue, joka ei varsinaisilta luontoarvoiltaan ehkä ole tärkeä, on hyvin merkityksellinen asukkaille virkistysalueena, lenkkipolkuna tai maisemana. Siksi meidän täytyy rakentaa tiivistä kaupunkia mutta jättää asukkaille vihreitä kaistaleita.”

Kompromisseja vaaditaan siis verkostokaupungin rakentamisessa, mutta kaikkeen ei vasemmistoliitto halua suostua, kuten esimerkiksi Vartiosaareen suunniteltuun saaristoratikkaan. ”Vartiosaaren me toivomme säilyvän virkistysalueena. Ei asuntoja eikä ratikkaa, vaan virkistyskäyttöä luontoarvot turvaten”, sanoo Modig. Tärkeää olisi saada parempi kulkuyhteys, jotta olisi helpompi päästä nauttimaan Vartiosaaresta.

Pyöräily

Fillarikommunismia vai järkevää liikennepolitiikkaa Kaupungin katukuvassa pyörät ovat yhä tavallisempi näky. Helsingin vasemmisto on jo pitkään ollut kärkijoukoissa auttamassa tätä kehitystä.

Teksti: ELIEL KILPELÄ Kuva: HENNA AALTONEN

PYÖRÄILYN EDISTÄMISTÄ yritetään tuon

tuosta leimata lattekuppiloiden pipopäiden kalliiksi haihatteluksi, mutta tosiasiassa pyöräilyn suosiminen on mitä järkevintä ja luonnollisinta liikennepolitiikkaa tiiviissä kaupungissa. Pahitteeksi ei tietenkään ole, että se on myös kovaa punavihreää ydintä: ympäristöystävällinen ja edullinen liikennemuoto monille kaupunkilaisille.

Viime vuosikymmenenä pyöräilyn edistäminen on noussut myös tärkeäksi aiheeksi Helsingin politiikassa, eikä vähiten siksi, että vasemmistoliitto on ollut asiassa aloitteellinen. Taustalla on yhtäältä pyrkimys muuttaa kaupungin liikenne ilmastoystävällisemmäksi ja toisaalta Helsingin väkiluvun kasvu, joka edellyttää, että suurempi osuus matkoista kuljetaan joukkoliikenteellä, pyörällä tai kävellen.

Helsingin kaupunki sitoutui jo strategiassaan 2009–2012 nostamaan pyöräilyn osuuden liikkumisesta 15 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä (2016: 10 prosenttia).

Kaupunginhallituksen 2014 hyväksymässä pyöräilyn edistämisohjelmassa hahmotellaan keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Helsingin vasemmistoliitto kannattaa sekä näitä tavoitteita että ohjelmaa ja vaatii, että keinot myös otetaan käyttöön.

LISÄÄ KAUPUNKIPYÖRIÄ JA PYÖRÄKAISTOJA

Kaupunginvaltuusto hyväksyi tammikuussa vasemmistoliiton kaupunginvaltuutetun Paavo Arhinmäen tekemän aloitteen kaupunkipyöräjärjestelmän ulottamisesta koko kaupungin alueelle. Budjettineuvotteluissakin siitä taitettiin peistä. ”Vuoden 2018 budjetissa on jo osoitettu lisämäärärahoja kaupunkipyöräjärjestelmän laajentamisen suunnitteluun ja mahdollisiin uusiin kaupunkipyöräasemiin.

Lisäksi on jo sovittu, että määrärahaa kasvatetaan vuodelle 2019, jolloin suunnitelman pohjalta voidaan todenteolla laajentaa myös Itä- ja Pohjois-Helsingin lähiöihin. Kaupunkipyörät ovat osa julkista liikennettä, ja siksi niiden pitäisi olla helsinkiläisten saavutettavissa myös lähiöissä”, sanoo Arhinmäki, joka itsekin on innokas fillaristi.

Hämeentien liikennesuunnitelma, johon pyöräkaistat sisältyvät, hyväksyttiin pitkän väännön jälkeen keväällä 2016, ja näillä näkymin rakennustyöt toteutetaan vuosina 2019–2020. ”Olin vuonna 1996 ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa. Jo silloin puhuin Hämeentien pyöräkaistojen puolesta. Ja heti 20 vuotta myöhemmin ne päätettiin tehdä! Vasemmistoliitto on ollut aktiivinen asiasta 2000-luvun alusta asti. Silloin ensimmäiset aloitteet asiasta teki kaupunginvaltuutettumme, entinen olympiapyöräilijä Tea Vikstedt. Hänelle pitää erityisesti antaa kunniaa asian esillä pitämisestä.

Kysymys ei ole vain pyöräkaistoista vaan kokonaisuudistuksesta joukkoliikennekaduksi. Hämeentien joukkoliikenne tulee nopeutumaan ja kadun varrella liikkumisen ja asumisen viihtyisyys kasvamaan, kun yksityisautoilla ei saa enää ajaa koko matkaa Kurvista Hagikseen vaan läpiajoliikenne ohjataan Sörnäisten Rantatielle”, Arhinmäki vakuuttaa.

Hämeentien pyöräkaistoja ja joukkoliikennekatua on vastustettu erityisesti kokoomuksen suunnalta, koska niiden on pelätty hankaloittavan yksityisautoilua, lisäävän ruuhkia ja pidentävän ajallisesti ajomatkoja.

Tehtyjen simulaatioiden mukaan yksityisautoilu hidastuu vähän, mutta vastaavasti joukkoliikenne nopeutuu selvästi.

TUNNELI VAI SILTA?

Kaupunkiympäristölautakunta päätti helmikuussa keskeyttää keskustan ratapihan pyöräilytunnelin valmistelun lisäselvityksiä varten. Tunnelin vaihtoehdoksi on esitetty ylikulkusiltaa.

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu, kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Mai Kivelä sanoo, että silta ratapihan yli on ideana hieno. ”Silta on kuitenkin osoittautunut toimimattomaksi. Tunneli on kalliimpi mutta haastavaan paikkaan kuitenkin parempi vaihtoehto. Sillan ongelmia on erityisesti sen vaatima korkeus ja siten joko hyvin pitkät tai jyrkät nousut. Pitkät rampit eivät mahdu ahtaaseen paikkaan.”

Oleellista on pyrkiä siihen, että pyöräilijät liikkuvat omilla kaistoillaan, mieluummin eri tasolla kuin jalankulkijat. ”On erittäin tärkeää, että valittava vaihtoehto on esteetön ja sellainen, joka käy kaikille pyöräilijöille, ei vain hyväkuntoisille, joita eivät jyrkät nousut haittaa.

Valittavan vaihtoehdon pitää olla houkutteleva myös esimerkiksi lapsia kuljettavalle laatikkopyöräilijälle, pienelle lapselle sekä varttuneemmalle väelle. Emme myöskään valitse ratkaisua vain niille, jotka joka tapauksessa pyöräilevät vaan haluamme saada uusia ihmisiä pyörän selkään. Siksi on tosi tärkeää, että lopputulos on toimiva ja pyöräilyä lisäävä”, Kivelä sanoo ja jatkaa: ”Tunneli olisi tämän kauden tärkein investointi pyöräilyyn, ja nyt sitä olisi vihdoin mahdollisuus edistää. Kokoomuksen johdolla kuitenkin tietoisesti hidastetaan päätöstä. Pelkäämme, että tällä torpataan kauden tärkein pyöräilyhanke.”

INFRASTRUKTUURIA PARANNETTAVA

”Helsingissä on tehty varsin kunnianhimoinen pyöräilyn parantamisohjelma.

Oleellista on pyrkiä siihen, että pyöräilijät liikkuvat omilla kaistoillaan, mieluummin eri tasolla kuin jalankulkijat. Eniten ongel­mia ja kinaa syntyy juuri silloin, kun kävelijät ja pyöräilijät ovat samalla tasolla, yhdistetyillä kevyenliikenteen väylillä, ja nopeudet ovat luonnollisesti aivan eri luokkaa. Eli lisää pyöräilykaistoja joka puolelle Stadia ja niin, etteivät kaistat lopu

yhtäkkiä tyhjään. Tätä pitäisi tehdä muun muassa katujen kunnostamisen yhtey­ dessä”, Arhinmäki vaatii.

Pyöräilyn kulkutapaosuutta saataisiin edellä mainittujen parannusten lisäksi varmaan eniten kasvatettua talvipyöräilyn lisäämisellä. Sen helpottamiseksi väylien tulisi olla hyvässä kunnossa myös talvella.

Lisäksi turvalliset pyöräparkit ja niissä esimerkiksi pyöräpumput lisäisivät pyöräilyn houkuttelevuutta.

11

Paperittomien oikeudet

Inhimillistä elämää etsimässä

Helsingin kaupunginvaltuustossa nähtiin marraskuussa jännitysnäytelmä, jossa oli kysymys s­ iitä, onko paperittomalla oikeutta ihmisarvoisen elämän takaaviin vähimmäisoikeuksiin. P ­ oliittisen väännön keskellä useilta puolueilta unohtui, että kysymyksen ytimessä on tavallisia ihmisiä – sellaisia kuten irakilaiset Asma ja Sabir lapsineen.

Teksti ja kuva: MERI VALKAMA

FARISILLA ON YSKÄ, ja siihen hän herää

kesken aamupäiväunien. Hetken sitte­rissä köhittyään kolmikuukautinen vauva jää tuijottamaan vakavin kasvoin eteensä kuin ei olisi ympäröivää huonetta aiemmin nähnyt, potkii jaloillaan fleecepeittoa syrjään, maiskuttaa suutaan. Parisängyllä Farisin sitterin vieressä kaksoisveli Reza katselee ympärilleen leveä hymy kasvoillaan.

Iloon on syy: pojan äiti Asma on juuri työntämässä tälle tuttipulloa suuhun. Siihen kiinni päästyään vauva imee maitoa ahnaasti. Pian silmät alkavat lupata.

Hetki voisi olla lähes minkä hyvänsä pikkuvauvaperheen arjesta, mutta tämän perheen elämä on kaukana suomalaisittain tavanomaisesta. Kaksoset Reza ja Faris, heidän vanhempansa Asma, 35, ja S ­ abir, 37, sekä perheen kouluikäiset lapset, 9-vuotias Amil ja 7-vuotias Nura, ovat paperittomia. Sellaiseksi voi joutua monesta syystä, esimerkiksi kielteisen

Perheen isä Sabir syöttämässä Rezaa, toista kaksoisvauvoista.

12 Vasen

Ihmisoikeudet ovat asia, jonka suhteen ei tehdä kompromisseja minkään yhteiskunnallisen tilanteen vallitessa. turva­paikka- tai oleskelulupapäätöksen jälkeen tai viisumin umpeutuessa.

Pakolaisina Suomeen saapuneiden Asman ja Sabirin tapauksessa paperittomuuteen johti kielteinen turvapaikkapäätös.

Sen seurauksena perhe päätyi vastaanottokeskuksesta Helsingin Diakonissalaitoksen hätämajoitustiloihin. Siellä kodin virkaa toimittavassa alle kymmenen neliömetrin huoneessa on lähinnä välttämätön: Parisänky, kaksi sitteriä, televisio ja ­mikro, jolla lämmittää maitoa vau­voille.

Naulakossa roikkuu kolme pyyhettä, ­seinällä vauvamobile.

Tuohon laivahytin kokoiseen huoneeseen on mahduttava koko kuusihenkisen perheen elämä. Se on täydellinen vastakohta Sabirin ja Asman aiemmalle arjelle. Irakissa perheellä oli ympärillään suku sekä suuri talo, Sabirilla työ Isisin vastaisessa järjestössä ja Asmalla lukion arabian kielen opettajana. Vuonna 2015 elämä kuitenkin muuttui – Sabir alkoi saada toistuvia uhkauksia, joilla peloteltiin sekä häntä että muuta sukua. Viimeisin perheen saama tappouhkausvideo oli kuvattu Sabirin vanhempien kodissa. Mahdollisuudet turvalliseen elämään kotimaassa olivat kadonneet. 27 päivää kestäneen pakomatkan päätteeksi perhe päätyi Suomeen.

Vaikka Sabir ja Asma eivät sitä olisi koskaan toivoneet, Suomessa he ja muut heidän asemassaan elävät paperittomat

ovat nousseet toistuvasti kiivaan poliittisen keskustelun keskiöön. Sen yksi osa oli jännitysnäytelmän mittasuhteet saanut kokous Helsingin kaupunginvaltuustossa vuoden 2017 lopulla. Siellä Helsinki käsitteli aloitetta, jonka ytimessä ollutta kysymystä moni ei olisi uskonut joutuvansa koskaan esittämään: onko paperittomalla oikeus ihmisarvoisen elämän takaaviin vähimmäisoikeuksiin? ”Ihmisoikeuksia ja ihmisarvoista elämää on uskallettava puolustaa varsinkin silloin, kun niitä kyseenalaistetaan kaikkein eniten. Ihmisoikeudet ovat asia, jonka suhteen ei tehdä kompromisseja minkään yhteiskunnallisen tilanteen vallitessa. Paineen ja pelon edessä ei anneta periksi.”

Näin aloitti puheenvuoronsa 29. marraskuuta 2017 Helsingin vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Veronika ­H onkasalo. Kaupunginvaltuustossa käsit­telyssä oli Honkasalon, vihreiden

Paperittomien oikeudet

Omaishoidon tuki

Tuen leikkauksia lievennettiin

Helsinki uudisti omaishoidon tuen hoitopalkkioita ja myöntämisperusteita. Muutokset tulivat voimaan tämän vuoden alussa.

Kuvaaja: SAMI PERTTILÄ

Teksti: AILA PERVONSUO Kuva: MESUT TURAN

Veronika Honkasalo oli yksi kolmesta valtuutetusta, jotka tekivät aloitteen pape­rittomien oikeuksien turvaami­sesta.

Leo Straniuksen ja SDP:n Thomas Wallgrenin aloite paperittomien henkilöiden oikeuksien turvaamisesta. Yksinkertaistettuna aloitteen tarkoitus oli huolehtia siitä, ettei Helsingissä kukaan, taustastaan riippumatta, kuole kadulle tai joudu kärsimään epäinhimillisesti.

Aloitteella haluttiin varmistaa paperittomille oikeus muun muassa välttämättömiin lääkkeisiin, majoitukseen ja ruokaan. Aiemmin he olivat olleet oikeutettuja ainoastaan kiireelliseen hoitoon, minkä vuoksi esimerkiksi diabetespotilaita oli ajautunut huonoon kuntoon.

Tämä puolestaan oli johtanut paitsi inhimilliseen kärsimykseen myös kalliiseen hoitoon päivystyksissä ja vuodeosastoilla. Aloitteella haluttiin varmistaa myös lapsiperheiden kriisimajoitus. Aiemmin vastaavia päätöksiä on tehty useissa suurissa eurooppalaiskaupungeissa.

Aamuyöhön kestäneen kokouksen aikana valtuustossa kuultiin argumentteja laidasta laitaan, ja aloitetta puolustaneet saivat oikoa myös lukuisia vääriä käsityksiä: Miksi paperittoman pitäisi olla oikeutettu enempään kuin tavallinen helsinkiläinen? (Helsinkiläisillä on oikeus aivan kaikkiin niihin terveyspalveluihin, joita paperittomille tarjotaan, sekä paljon enempään.) Miksi Helsingin pitäisi kustantaa paperittomille ilmainen asunto?

(Paperittomille tarjotaan hätämajoitus, ei asuntoa, mikä tarkoittaa käytännössä patjaa, jolla yöpyä.) Miksi laajentaa palveluita, kun se vain houkuttelee Suomeen lisää tulijoita? (Ei houkuttele, sanovat tutkimukset. Itse asiassa paperittomien hoidon tiukka rajaaminen tulee kalliimmaksi kuin välttämättömän hoidon tarjoaminen kaikille.) Ja niin edelleen.

Valtuustosalissa tunteet kuumenivat.

VASEMMISTOLIITTO PAINOSTI, DEMAREISSA HAJONTAA

Poliittiset jakolinjat olivat monelle yllätys. Jo kaupunginhallitusvaiheessa aloitetta olivat vastustaneet kiivaimmin kokoomus ja perussuomalaiset sekä kannattaneet yksimielisesti vasemmistoliitto ja vihreät. Sosialidemokraattien kannat sen sijaan hajosivat: kaupunginhallituksessa aloitteen puolesta äänesti Nazima Razmyar mutta vastaan Tom Sevander.

Jo ennen valtuustokäsittelyä SDP:n ryhmäpuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma ilmoitti tekevänsä palautusesityksen, jolla aloite haluttiin palauttaa valmisteluun. Se sai vasemmistoliiton älähtämään. Valtuustokokouspäivänä vasemmistoliiton ryhmä toimitti tiedo-

tusvälineille SDP:n valtuustoryhmälle suunnatun vetoomuksen, joka korosti sosialidemokraattien roolia äänestyksen ratkaisijana. ”Vetoamme SDP:n kaupunginvaltuutettuihin asian mahdollisimman nopean edistämisen nimissä. Paperittomat elävät koko ajan vaikean tilanteensa keskellä.

Asian palauttaminen valmisteluun tarkoittaisi pitkää odotusaikaa, kun kyse on kaikille aivan joka päivä kuuluvien ihmisoikeuksien toteutumisesta”, vetoomuksessa todettiin.

Paine tuotti tulosta, ja lopulta Honkasalon, Straniuksen ja Wallgrenin aloite hyväksyttiin äänin 45–39. Sitä kannatti kuusi ja vastusti kuusi demaria.

”EMME OLISI TÄÄLLÄ, ELLEI OLISI PAKKO”

Keväisenä tiistaiaamupäivänä Diakonissalaitoksen hätämajoitustiloissa Helsingin kuntapäättäjien poliittinen vääntö tuntuu kaukaiselta. Reza on nukahtanut ­sitteriin. Lattialla parisängyn ja seinän välissä Asma vaihtaa Farisille vaippaa.

Sabir nojaa kylpyhuoneen oveen, silmissä kiiltelee suru. Sen aiheuttaa muisto Irakiin jääneestä perheestä. Tappouhkausten vuoksi sukuun ei ole voinut olla yhteydessä, eivätkä Sabir ja Asma tiedä perheenjäsentensä kohtalosta mitään.

Helsingissä perheen päivät täyttyvät samoista rutiineista: Amilin ja Nuran saattamisesta kouluun ja takaisin. Läksyjen valvomisesta, vauvojen hoidosta, ruoan laittamisesta – sekä epävarman tulevaisuuden miettimisestä. Se saa Sabirin usein stressaantumaan. Ahdistusta aiheuttavat myös ennakkoluuloiset asenteet, joihin paperittomat eivät voi olla törmäämättä. Niitä Sabirin ja Asman on vaikea ymmärtää. ”Irakissa meillä oli suuri talo ja perhe, täällä tämä pieni huone. Emme olisi ikinä vaihtaneet entistä elämäämme tähän, ellei olisi ollut pakko. Toivoisimme ihmisten ymmärtävän, että olemme oikeasti pahassa tilanteessa. Emme yritä hyötyä suomalaisista, haluamme vain mahdollisuuden jäädä maahan ja rakentaa uuden elämän tänne”, Sabir sanoo.

Samaa toivovat vanhempien mukaan kouluikäiset Nura ja Amil, joilla on yksi haave yli muiden: oma koti, jossa sisaruksilla olisi oma huone. Reza ja Faris eivät puolestaan vielä tiedä paremmasta. Vielä heille koko maailma on tämä huone, pieni mutta turvallinen.

OMAISHOITO MIELLETÄÄN usein ikäih-

misten hoitamiseksi, mutta monet hoidettavat ovat vakavasti sairastuneita työikäisiä tai vammaisia lapsia. Omaisiaan hoitavat saavat tukea, joka muodostuu perheille tarjottavista palveluista, omaishoitajille maksettavasta palkkiosta ja vapaapäi­ vistä. Helsingissä on tarjolla myös tukevia palveluita kuten lyhytaikaishoitoa ja päivätoimintaa. Omaishoidon tuen asiakkaita on Helsingissä noin 4 000.

Kaupunginvaltuuston sosiaali- ja terveyslautakunta päätti marraskuussa 2017 hoitopalkkioiden kriteereistä. Vuoden 2016 lopulla omaishoidon palkkioita oli heikennetty virkamiespäätöksellä, ja vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki paljon töitä saadakseen asian uudelleen käsittelyyn.

“Virkamiehet olivat kaikessa hiljaisuudessa muuttaneet omaishoidon tuen kriteereitä 1.2. alkaen. Tuolloin hoitoisuusryhmien määrää oli vähennetty neljästä kolmeen ja palkkioita pienennetty huomattavasti”, selostaa vasemmistoliiton varavaltuutettu, sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen Sandra Hagman.

“Tästä älähdettiin isosti etenkin vasemmistoliitossa. Vaadimme vanhojen kriteerien palauttamista ja uusien kriteerien valmistelua selkeän poliittisen ohjauksen mukaisesti. Meille on ollut tärkeää tukea omaishoitajien jaksamista erilaisin tukijärjestelyin, ja olemme vastustaneet kaikenlaisia omaishoitajia kurjistavia päätöksiä ja leikkureita. Joiltakin tahoilta on säästöhuumassa unohtunut, että omaishoito on oikeasti erittäin halpaa hoivaa ja siksikin sitä olisi varaa tukea huomattavasti avokätisemmin”, Hagman sanoo.

Virkamiesten syksyllä 2017 valmistelema kriteerien uudistusesitys oli monin tavoin parempi kuin alkuvuonna tehty.

Hoitoisuusluokkien palkkiot oli nostettu jopa hieman paremmalle tasolle kuin ennen uudistusta, mutta silti siinä oli epäinhimillisiä leikkureita.

Sandra Hagman puuskahtaa: “Näytti vähän siltä, että kaupunki olisi halunnut telkeä omaishoitajan kotiin hoidettavan kanssa ilman ulkopuolista apua ja ilman mahdollisuutta muihin ansioihin. Muotoiluja onneksi muutettiin ja leikkureita pienennettiin tai poistettiin. “

KRITEEREIDEN ARVIOINTI

Isoin haaste oli hoitoisuusluokkien määrittely.

“Järjestöiltä tuli palautetta, että kriteeristölomakkeet olivat kohtuuttomia.

Tähän päätelmään tulin itsekin pisteitä ynnäillessäni: näytti siltä, että ylimpään hoitoisuusluokkaan olisi mahdotonta päästä», Hagman toteaa. ”Tämän vuoksi toivoin kriteeristön loiventamista. Virkamieskunta kuitenkin vakuutti, että pisteytyslomakkeen tarkoituksena ei ole kiristää omaishoidon tuen saamisen kriteereitä. Niinpä lautakunnassa päädyimme siihen, että seuraamme uuden omaishoidon tuen kriteeristön käyttöönottoa, ensimmäisen kerran jo tänä keväänä.

Haluaisimme myös kuulla omaishoitajien ja hoidettavien kokemuksista.”

TUEN TARVE JA PALKKIOT

Sote-ammattilaiset tekevät arviot omaishoidon vaativuudesta haastattelemalla ja erilaisiin dokumentteihin pohjautuen.

Heillä on käytössään erilaisia lomakkeita (mm. tuo kyseenalainen pisteytyslomake), joiden avulla arvioidaan, miten vaativaa hoito on.

Omaishoidon tukeen on nyt Helsingissä asetettu kolme hoitoisuusluokkaa, joita kaikkia kuvaillaan yleistasoisesti ja tarkemmin pysyväisohjeissa. Niiden mukaan määrittyy, mihin hoitoisuusluokkaan omaishoidettava kuuluu.

Hoitopalkkioiden suuruus määräytyy hoitoisuusluokan mukaan. Lisäksi siihen vaikuttaa jonkin verran muun avun saaminen. Esimerkiksi jos perhe saa yli 40 tuntia kotihoitoa viikossa, putoaa kuukausittaisesta tuesta 25 prosenttia.

“Tähän teinkin muutoksia käsittelyvaiheessa, sillä pohjaesityksessä tukia olisi leikattu jo vähäisemmästä ulkopuolisesta avusta 25 prosenttia ja yli 40 tunnin avusta 50 prosenttia”, Hagman kertoo.

Palkkioiden suuruuteen ei vaikuta esimerkiksi perheen muu varallisuus vaan nimenomaan omaishoidettavan hoidettavuus.

Sandra Hagman muistuttaa, että tärkeää on tukea omaishoitajaa kokonaisvaltaisesti. Palkkio on yksi osa, mutta myös vapaat, yhteiset tekemiset, liikuntakortit sekä muut tukimuodot ovat tärkeitä.

Näytti siltä, että ylimpään hoitoisuusluokkaan olisi mahdotonta päästä.

Haastatellun irakilaisperheen nimet on jutussa muutettu.

Sandra Hagmanin esityksestä hoitopalkkioden leikkauksia lievennettiin.

13

Uusia valtuutettuja

Intensiivinen alkukausi Kaupungin on lopetettava maaomaisuutensa alennus­ myynti, ja aloitteilla pystyy oikeasti vaikuttamaan. Muun muassa tätä mieltä ovat vasemmistoliiton valtuustoryhmässä ensimmäistä kauttaan vaikuttavat valtuutettu Mai Kivelä ja varavaltuutettu Mia Haglund.

Mai Kivelä (oik) on kaupunkiympäristölautakunnan varsinainen jäsen ja Mia Haglund varajäsen.

Teksti: ELIEL KILPELÄ Kuva: HENNA AALTONEN

HAASTATTELUHETKELLÄ valtuustokautta

oli kestänyt yhdeksän kuukautta, jotka molemmat näkevät tapahtumarikkaana perehdytyksenä valtuustotyöhön. Se on muuttunut pormestarimallin astuttua voimaan ja pienempien lautakuntien lakattua sekä yhdistyttyä neljäksi toimialakohtaiseksi suurlautakunnaksi (kaupunkiympäristö, kasvatus ja koulutus, kulttuuri ja vapaa-aika sekä sosiaali ja terveys).

Valtuustokausi alkoi vauhdikkaasti kesäkuussa 2017 kaupungin strategian ja ensimmäisen talousarvion valmistelulla. Ne toimivat pikakurssina Mia Haglundille. ”Strategian valmistelu oli sellainen suoraan asiaan -hetki. Meidän oli heti päätettävä, mitkä päätavoitteemme ovat tulevina neljänä vuotena.”

Myös budjetista sopiminen oli opettavainen kokemus ja osaltaan osoitus kaupungissa valtaa käyttävien oikeistovoimien sisäisestä ristiriitaisuudesta. ”Samaan aikaan kun pormestari päättää alentaa kunnallisveroa, saamme kuunnella virkamiesten mantraa, että meidän on pakko säästää, pakko myydä maata, eikä meillä ole varaa mihinkään suuriin panostuksiin, mitä tulee palveluihin”, kertoo Haglund.

Alkukauden parempiin hetkiin kuuluu Haglundin mukaan päätös paperittomien terveydenhoidon laajentamisesta. Kyseinen aloite oli myös esimerkki valtuutettujen ja ruohonjuuritason toimijoiden yhteistyöstä.

Myös Mai Kivelän mielestä alku on ollut mielenkiintoinen, joskin jäsenyys viikottain kokoontuvassa kaupunkiympäristölautakunnassa on teettänyt paljon töitä. ”Olen ollut äitiyslomalla ja pystynyt käyttämään kaiken lapsesta ylijäävän aivokapasiteetin asioihin perehtymiseen.

Hyvä näin, sillä uutena valtuutettuna moni asia vaatii paljon opettelua.”

Kokemuksen puute valtuustotyöstä ennen kaupungin organisaatiomuutosta on Kivelän mielestä hyödyksi: painolastina ei ole vanhoja toimintatapoja.

Suurlautakunnissa voi Kivelän mukaan vaikuttaa. Kääntöpuolena on kuitenkin, että nyt pienempi joukko on päättämässä asioista. ”Valtaa olisi minusta hyvä jakaa mahdollisimman laajalti,mutta koen, että uudistus on keskittänyt valtaa; 13 ihmisellä on nyt paljon enemmän valtaa kuin ennen. Myös työtaakan jakaminen optimaalisemmin olisi kokonaisuuden kannalta parempi.”

14 Vasen

KUNNIANHIMOISEMPAA ILMASTOPOLITIIKKA

Ilmastonmuutoksen torjunta sisältyy kaupungin strategiaan. Siinä aikaistettiin tavoitetta muuttaa Helsinki hiilineutraaliksi 15 vuotta eli vuoteen 2035 mennessä.

Mai Kivelä näkee tavoitteen hyvänä mutta kysymyksen käytännön toimista yhtenä tulevien vuosien haasteista.

Kivelä olisi halunnut, että strategiaan olisi kirjattu Salmisaaren hiilivoimalan sulkeminen, mutta tämä ei toteutunut.

Perusteluna oli muun muassa, että mikäli voimala suljettaisiin ja valtio kieltäisi fossiilisten polttoaineiden käytön sen jälkeen, kaupunki saattaisi jäädä ilman siirtymäkauden korvauksia. ” Kaupunki ei voi esittää sitoutuneensa kunnianhimoiseen ilmastonmuutoksen torjuntaan, jos asenne on, että sitä toteutetaan lain pakon edessä ja korvauksia odottaen”, Kivelä sanoo.

Sama koskee voimalaitosten investointeja. Helsingin osaomistuksessa oleva Vantaan Energia on aikeissa asentaa turveseosta polttavan kattilan vanhaan voimalaitokseensa. Kivelän aloitteella Helsinki sanoi osaomistajana vastustavansa suunnitelmaa. ”Meidän on ajateltava kunnianhimoisemmin, miten pääsemme eroon kaikista fossiilista polttoaineista, eikä tyytyä näennäisiin ratkaisuihin.”

Toinen esimerkki ilmastopolitiikan toteuttamisesta ovat kaupungin ruokapalvelut. Kaupungin laitoskeittiöissä valmistetaan päivittäin yli 100 000 ateriaa, joiden ilmastoystävällisemmällä suunnittelemisella olisi merkittävä ympäristövaikutus.

Lisäksi vähemmän eläinperäisiä tuotteita sisältävä ruokavalio edistäisi eläinten oikeuksia.

MAANKÄYTTÖ JA OMAEHTOISET TILAT

Mia Haglund näkee tulevien kolmen vuoden yhtenä tärkeänä kysymyksenä kaupungin maaomaisuuden ulosmyynnin. Hän on kokenut, että on olemassa paine myydä tontteja sijoittajille vuokraamisen sijaan. ”Myymme hyviä tontteja ja vieläpä alihintaan, jos summaa vertaa vuosikymmenten vuokratuloihin, joita kaupunki voisi näistä tonteista saada. Se tuntuu käsittämättömältä, sillä arvokkaita tontteja ei ole rajattomasti. Meidän ei tule tehdä huonoja kauppoja vain sen tähden, että saisimme nopeita tuottoja.” .

Tilat taiteelle ja toiminnalle ovat Haglundin sydäntä lähellä. Hän kantaa huolta siitä, miten Helsingin hienosti kehittyneen

Haluaisin, etten soljahtaisi poliitikkorealismiin vaan voisin säilyttää poliitiisen mielikuvitukseni. ja omaleimaisen kaupunkikulttuurin käy, jos kaupunki ei kanna vastuutaan tilojen tarjonnan turvaamisessa. Esimerkkinä hän mainitsee Jätkäsaaren makasiinien taitelijavetoisten gallerioiden kohtalon: ”Juuri niiden tapaiset paikalliset ja omaleimaiset toimijat tekevät Helsingistä mielenkiintoisen, ei niinkään esimerkiksi Guggenheim.”

LISÄÄ YHTEISKUNNALLISTA KESKUSTELUA

Mai Kivelän mielestä aloiteoikeus on valtuutetulle oma työkalu, jolla voi vaikuttaa.

Aloitteella voi hänen mukaansa pakottaa valtuuston ottamaan kantaa asioihin, jotka eivät muuten nousisi asialistalle.

Kivelä pohtii, voisiko kaupungilla tulevaisuudessa olla eläinoikeusvaltuutettu, joka arvioisi päätöksenteon vaikutusta eläinten oikeuksiin. Tällainen ajattelu on Kivelälle eräänlainen henkilökohtainen projekti ja tärkeä opinkappale siitä, miten maailmaa muutetaan. ”Haluaisin, etten soljahtaisi poliitikkorealismiin vaan voisin säilyttää poliitiisen

mielikuvitukseni. Monet asiat, vaikkapa lasten oikeudet ja feministiset kysymykset, ovat nousseet esiin siten, että joku ehdottaa jotain, joka ei kiinnity päivänpolitiikkaan ja tuntuu marginaaliselta. Sitten kun asiaa tarpeeksi ajetaan, se tulee ajan mittaan itsestään selväksi, esimerkkinä vaikkapa sukupuolivaikutusten arvioinnin tärkeys.”

Haglundin asialistalla on poliittisen ilmatilan takaisinvalloitus. Olisi tärkeää, että aiheita nostettaisiin julkiseen keskusteluun vasemmistolaisista lähtökohdista.

Tiettyä kehitystä tällä saralla on myös näkyvissä. ”Minusta vasemmistolaisesta näkökulmasta on mielenkiintoista, kuinka eräistä podcasteista Suomessa on tullut foorumeja vasemmistolaiselle ajattelulle valtavirtaympäristössä.”

Haglund tietää mistä puhuu, toimittaahan hän yhdessä Taija Roihan kanssa Omaa luokkaa -nimistä podcastia Radio Helsingillä.

Kolumni

Herraskaistuminen vähentää kriittisyyttä

Remontin jälkeen gallerioilla on tuskin paluuta entisille paikoille.

GENTRIFIKAATIO eli herraskaistuminen

on Helsingissä tuoreehko ilmiö. Ajattelin termin aikoinaan opittuani, että ei se onneksi meillä ole niin iso ongelma. Se oli newyorkilaista taidemaailmaa. Taiteilijat ja heitä seuraavat galleriat tekevät ränsistyneistä alueista muodikkaita ja saavat

Kuva: TIMO SETÄLÄ

sitten luvan lähteä, kun heillä ei enää ole varaa nousseisiin vuokriin.

Väärässä olin. On tämä nykyään helsinkiläinenkin ongelma – ja myös taiteeseen liittyvä. Tuore esimerkki on ”kehittyvä” Jätkäsaari, missä on toiminut taiteilijavetoisten gallerioiden keskittymä. Ma-

Valtuustoryhmä: Perintätoimistojen käytöstä luovuttava

kasiini L3:ssa toimi vielä keväällä kolme ei-kaupallista ja varsinkin nuorille taiteilijoille tärkeää galleriaa, joissa usein on tarjolla kriittistä otetta: Galleria Huuto, Galleria Rankka ja SIC. Sitten kaikki saivat luvan lähteä, koska paloturvallisuustarkastus niin määräsi.

Remontin jälkeen gallerioilla on tuskin paluuta entisille paikoille, koska vuokrat nousevat ulottumattomiin.

Tilakeskus ei tunnetusti harrasta kulttuurimielistä hyväntekeväisyyttä vaan toimii kuin mikä tahansa markkinavetoinen bisnes. En edes usko tarkastuksen vilpittömyyteen. Sen verran olen taustalla olevista kähminnöistä jo juttuja kuullut, että luulen kyseessä olevan tilatun tarkastuksen. Galleriat halutaan pois ”kehityksen” tieltä, ja enemmän potentiaalia omaavat vuokralaisetkin on ehkä jo hiljaisuudessa valittu. Jos olen väärässä, tunnustan iloisena virheeni.

Hieman samankaltaista kulttuurista ”kehitystä” tapahtuu myös kaupungintalolla. Kymmenen vuotta talon aulassa toiminut Virka-galleria on johtamisjärjestelmän muutoksen myötä päätetty l­ opettaa – sekin vastenmielisessä hiljaisuudessa.

Galleriassa järjestettiin monipuolisia näyttelyitä – mukana myös yhteiskuntakriittisiä teemoja kuten pari vuotta sitten järjestetyssä huikeassa näyttelyssä Toisinajattelijat – Poliittisia helsinkiläisnaisia 1920–40-luvuilla. Tilalle on tulossa jotain muuta, josta emme tarkemmin vielä tiedä. Jonkinlainen ”pormestarin showroom” sinne lienee suunnitteilla.

Suomeksi: kritiikitöntä itsekehua, kärkihankkeiden esittelyä, muodikkaita digi­ taalisia näyttöjä.

Tämä ei totisesti ole Torikortteleiden elävöittämistä, josta on niin paljon puhuttu. Elävöittämisestä saa vastata lähinnä se, että kaupungintalon hienot vessat säilyvät kaiketikin julkisina.

OTSO KANTOKORPI Kirjoittaja on helsinkiläinen taidekrii­ tikko ja vasemmistoliiton varaval­ tuutettu sekä Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaoston jäsen.

Terassit Helsingissä pidempään auki Teksti: AILA PERVONSUO Kuva: HELSINGIN KAUPUNGIN AINEISTOPANKKI / LAURI ROTKO

Teksti: MERI VALKAMA Kuva: HELSINGIN KAUPUNGIN AINEISTOPANKKI / SUSANNA KARHAPÄÄ SEITSEMÄN MILJOONAA euroa. Niin

paljon ylikansallinen Svea Perintä Oy laskutti viime vuoden aikana maksamattomia asiakasmaksuja Helsingissä.

Huomautuskulujen osuus summasta on hieman alle 300 000 euroa. Ulosottoon noin 54 000 perintätoimeksiannosta on päätynyt yli 11 000.

Luvut käyvät ilmi vasemmistoliiton valtuustoryhmän Helsingin Taloushallintopalvelulta syksyllä 2017 tilaamasta selvityksestä.

Tiedot saivat valtuustoryhmän esittämään ryhmäaloitteessaan, että kaupunki ryhtyisi hoitamaan asiakasmaksujen perinnän itse.

Tällä hetkellä Helsinki käyttää yksityisiä, voittoa tavoittelevia perintätoimistoja saataviensa, kuten maksamattomien asiakas- ja palvelumaksujen, päivähoitomaksujen ja kirjastomaksujen karhuamiseen, mitä vasemmistoliiton valtuustoryhmä pitää epäeettisenä ja ongelmallisena. Ryhmän mukaan kaupungin tulisi hoitaa perintä itse.

“Perinnät kasvattavat taloudellisissa vaikeuksissa olevien asiakkaiden maksutaakkaa kohtuuttomasti. Hoitamattomasta maksusta seuraavien korkeiden perintäkulujen vuoksi tilapäisissäkin vaikeuksissa olevien maksukyky heikkenee entisestään. Kaupungin ei pidä vaikeuttaa muutenkin hankalassa asemassa olevien ihmisten tilannetta”, vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna Vuorjoki sanoo.

Hoitamattomien asiakasmaksujen periminen on yksityisille perintätoimistoille merkittävää liiketoimintaa. Samaan aikaan useat ylikansalliset perintäyhtiöt, kuten Helmet-verkoston kirjastomaksuja hoitava Lindorff, väistelevät yhteiskuntavastuutaan muun muassa aggressiivisen verosuunnittelun muodossa.

Aiemmin Helsingin vasemmistoliitto on pyrkinyt vaikuttamaan epäkohtaan jo vuonna 2011, kun Paavo Arhinmäki teki aiheesta aloitteen valtuustossa.

Myös Helmet käyttää yksityistä perintäyhtiötä, Lindorffia.

KAUPUNGINHALLITUS päätti maaliskuus-

sa, että terassien aukioloaikoja voidaan laajentaa. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Sami ”Frank” Muttilainen oli tehnyt valtuustoaloitteen terassien aukiolopolitiikan lieventämiseksi tai siirtymiseksi malliin, jossa kaupunki ei erikseen määrittele terasseille sallittuja aukioloaikoja.

Terassit voivat kesästä 2018 lähtien olla asuinkiinteistöjen läheisyydessä auki kello 23 saakka ilman poikkeuslupaa.

Musiikin soittamisen terassilla tulee kuitenkin päättyä jo kello 22.

Muutos on vasta kokeiluluontoinen ja jatkuu vuoden 2020 alkuun. Sitten arvioidaan pitempien aukioloaikojen mukanaan tuomat hyödyt ja mahdolliset haitat etenkin baarien lähistön asukkaille.

Päätös vahvistaa elävää kaupunkikulttuuria, jonka eteen vasemmistoliitto on tehnyt vuosien ajan töitä. Paitsi kaupunkilaisille myös turisteille on mukavaa, että valoisista ja lämpimistä kesäilloista voi

nauttia edes hieman pidempään ulkona.

Terassien pidemmät aukioloajat vaikuttavat positiivisesti myös ravintoloiden kannattavuuteen. ”Tämä päätös on askel parempaan suuntaan, ja siitä on tullut paljon positiivista palautetta”, kertoo Muttilainen. ”Tietystikään Helsinki ei tällä terassien tunnin pidemmällä aukioloajalla vieläkään ole vertailukelpoinen Turun, Tampereen tai Oulun, saati sitten KeskiEuroopan kanssa. Eikä muutos tietysti kaikkia miellytä, mutta tarkoitus on elävöittää kaupunkielämää myös tällä osa-alueella”, toteaa Muttilainen. ”Pidemmät aukioloajat palvelevat kaupunkilaisia, siemailevat he sitten keskiolutta pikkubaarissa tai nauttivat hanhenmaksasta hienossa ravintolassa.”

Hän muistuttaa, että moni paikka joutuu kuitenkin yhä hakemaan jatkolupia.

Osaan ne sopivat ja osaan ei, mutta olisi hyvä, että yrittäjät olisivat lähtökohtaisesti samalla viivalla.

15

Foorumi