NET lehti 2/2014

Page 1

FUJITSUN LEHTI

//

NRO 2/2014

12

FIKSUMPAAN TYÖELÄMÄÄN 20

Tehotyöasema pyörii myös pilvessä

22

Valion CIO jalostaa numeroista bisnestä

27

Sote kehittyy, sairaanhoito sähköistyy


KURKISTUS JAPANIIN

2

NET // 2/2014


Kuva Petri Artturi Asikainen

VAHVISTAVAT VEDET Kylpyläkulttuuri elää tuliperäisessä Japanissa, ja perinteeseen istuvat nykyään luontevasti myÜs nuorison älypuhelimet. Oedo Onsen Monogatari sijaitsee Odaiban keinotekoisella saarella keskellä Tokiota. Sen YHVL WXOHH NXXPDVWD OlKWHHVWl į ĭ kilometrin syvyydestä, ja se sisältää natriumia, klooria ja magnesiumioneja. Jalkakylpylä on pieni osa Oedo Onsenin kylpylää, mutta se on ainoa kylpemismuoto, jossa yukataan pukeutuneet naiset ja miehet ovat yhdessä. Kylpyläkulttuurista kertoo myÜs se, että Yamagata Shinkansenin uudessa luotijunassa on oma vaunu jalkakylvylle.

NET // 2/2014

3


FUJITSUN LEHTI

//

NRO 2/2014 // 45. VUOSIKERTA

22

JUHA PENTTILÄ

CIO, Valio

"Liiketoiminta ja tietohallinto kulkevat meillä tiukasti käsi kädessä."

20

TEHOTYÖASEMAT PILVEEN ”Tehotyöasemien virtualisointi riittää suurimpaan osaan käyttäjien tarpeista”, sanoo Fujitsun tuotepäällikkö Pertti Vitikainen.

29

PAREMPI HIIRI SÄÄSTÄÄ RANNETTA Hyvän työergonomian merkitys korostuu etenkin päätetyöskentelyssä.

KANSIKUVA

FUJITSUN LEHTI

//

NRO 2/2014

Kuvat: Thinkstock. Kuvankäsittely: Antti Nikunen

12

Töissä vain olennainen on tärkeää

18 Fujitsu numeroina 20 Tehotyöasemat pilveen

12

FIKSUMPAAN TYÖELÄMÄÄN 20

06 Ajankohtaista

Tehotyöasema pyörii myös pilvessä

4

22

Valion CIO jalostaa numeroista bisnestä

27

Sote kehittyy, sairaanhoito sähköistyy

NET // 2/2014

22 Valion CIO: Tietohallinto on

bisneksen vankka tukijalka

27 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

siirtyy kohti mobiilia

28 Ajankohtaista 30 Nykyaika-sarjis ja Net ennen


VENKULOITA VERKOSSA

Tieto on aina ollut valtaa, ja nyt se on myĂśs selvää rahaa. Kasvava osa yritysten toiminnasta ja arvosta on tietoa – bittien muodossa, palvelimilla joko seinän takana tai kaukana pilvessä. Yrityksen menestyksen yksi tae on, että elintärkeä tieto on turvassa ja vain oikeiden ihmisten käsissä. Kun yrityksen jokainen toimistonikkari haluaa hoitaa samoilla laitteilla tyĂśt ja surffailut viihdesivustojen viidakossa, tietoturvan riskit kuitenkin kasvavat. Turvallisuus yhteiskunnassa perustuu luottamukseen, sopimuksiin ja valvontaan. Tutkimusten mukaan mitä säännellympi ja terveellä tavalla kontrolloidumpi yhteiskunta on, sitä suurempi on myĂśs ihmisten luottamus toisiinsa. Mutta avoimessa bittimaailmassa on kasapäin niitä, jotka haluavat hyĂśtyä toisten luottamuksesta. Kilpajuoksu on jatkuvaa – aina lĂśytyy joku, joka haluaa olla muita nokkelampi ja mittailla kybervoimiaan. Nämä venkulat haluavat joskus vain kokeilla, mutta usein motiivina on myĂśs haitanteko tai taloudellinen hyĂśty. Iso tietoturvauhka yritykselle on â€?ei meillä ole ikinä sattunut mitäänâ€? -asenne. Turvallisuudentunteeseen ei saa tuudittautua, sillä häijy hakkeri voi iskeä kenen tahansa kimppuun. Siksi hyĂśkkäyksiin pitää varautua, suunnitelmat pitää olla valmiina. Jokaisen tyĂśntekijän täytyy tehdä osansa tietoturvan suhteen, ja jokaisen täytyy tietää, miten toimia, jos joutuu

Kuva Miika Kainu

PĂ„Ă„KIRJOITUS

hyÜkkäyksen kohteeksi. TiedetäänkÜ teillä? Nykyaikainen tyÜnteko on liikkuvaa, vapaata ja luottamukseen perustuvaa. Siksi käytännÜt täytyy luoda sen mukaisiksi, eikä tyÜntekoa saa vaikeuttaa tietoturvan nimissä. Mutta on myÜs tyhmää tulla yllätetyksi housut kintuissa.

Fujitsu on globaali japanilainen ict-yritys, joka tarjoaa laajan valikoiman teknologiatuotteita sekä ict-ratkaisuja ja -palveluja. <OL įčİ ħħħ IXMLWVXODLVWD SDOYHOHH DVLDNNDLWD įħħ PDDVVD +\|G\Qnämme kokemustamme ja ict:n PDKGROOLVXXNVLD PXRNDWDNVHPPH WXOHYDLVXXWWD \KGHVVl DVLDNNDLGHPPH NDQVVD )XMLWVXQ OLLNHYDLKWR ROL ĭč PLOMDUGLD 86' Ďį Ď İħįĭ SllWW\QHHOOl WLOLNDXGHOOD )XMLWVX )LQODQG 2\ RQ 6XRPHVVD ja Baltiassa toimiva tietotekniikan palvelu- ja laitetoimittaja, jossa W\|VNHQWHOHH QRLQ İ čħħ LKPLVWl Tavoitteenamme on helpottaa \ULW\VWHQ MD \KWHLV|MHQ WRLPLQWDD HGLVW\NVHOOLVWHQ LFW WRLPLQWDPDOOLHQ MD WHNQRORJLRLGHQ DYXOOD +XROHKGLPPH DVLDNNDLGHPPH WLHWR MD viestintätekniikasta sekä sovellusten tukipalveluista, toiminnasta ja kehittämisestä. 7HNQRORJLDWXRWWHLGHQ YDOLNRLPD NDWWDD WLHWRNRQHLGHQ NRNR NLUMRQ kannettavista päätelaitteista konesaliratkaisuihin. Fujitsu on WXWNLWXVWL \NVL 6XRPHQ SDUKDLVWD W\|SDLNRLVWD Lisää tietoa: www.fujitsu.com www.fujitsu.com/fi www.net.fujitsu.fi www.blogi.fujitsu.fi

Hemminki Sääksjärvi Johtaja, Tulevaisuustoimisto

PĂ„Ă„TOIMITTAJA

TOIMITUS

VERKKOLEHTI

REPRO

OSOITELĂ„HDE

Satu Pelttari, Fujitsu satu.pelttari@fi.fujitsu.com

www.net.fujitsu.fi

$VWH +HOVLQNL 2\

Jutta Smolander, Fujitsu Outi Tamminen (verkko), Fujitsu

$OPD Ďčħ Sami Turunen, tuottaja Soila Eräniemi, toimitussihteeri Antti Nikunen, ulkoasu Minna Kurjenluoma, kuvatoimittaja

Fujitsun asiakasrekisteri. Lehti jaetaan myÜs Talouselämän liitteenä. Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti koituvasta vahingosta, jos ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista syistä voida julkaista määrättynä päivänä. Lehden vastuu virheellisestä ilmoituksesta rajoittuu ilmoituksen hintaan.

Fujitsu Finland Oy 9DOLPRWLH įč ħħĎĊħ +HOVLQNL 3/ įħħ ħħħįİ )8-,768 3XKHOLQ ħİĨ Ďħİ Ďħİ

3/ ďħİ ħħįħį +HOVLQNL 3XKHOLQ ħįħ ččď įħİ ZZZ DOPDĎčħ IL HWXQLPL VXNXQLPL#DOPDĎčħ IL

TUOTTAJA

ILMOITUSMYYNTI

PAINOPAIKKA

$OPD Ďčħ Tuire Sillanpää 3XKHOLQ ħĭħ ďĨĭĭ İħĭ WXLUH VLOODQSDD#DOPDĎčħ IL

)RUVVD 3ULQW 7DPSHUH İħįĭ ,661 ħĪĊİ ĊİįĪ

OSOITTEENMUUTOKSET

3DLQRVPllUl įħħ Ďħħ NSO 3DSHUL 1RYDSUHVV įįďJ PDWWD

www.net.fujitsu.fi

NET // 2/2014

5


Kuva Lehtikuva

AJANKOHTAISTA

”Pilvipalveluitakaan ei voida hyödyntää, ellei niiden tietoturvasta huolehdita”, F-Securen tutkimuspäällikkö Mikko Hyppönen muistuttaa.

TUOTTAVUUS KUKOISTAA TURVALLISILLA TYÖVÄLINEILLÄ Tietoturvan tehtävänä on tukea työn tuottavuutta. Myös henkilöstön omien mobiililaitteiden käyttö yrityksen verkossa voidaan järjestää turvalliseksi. TEKSTI NINA GARLO

Y â

hä useammat työntekijät haluavat käyttää omia puhelimiaan ja tablettitietokoneitaan myös työnsä tekemiseen. BYOD eli Bring Your Own Device -työskentelykulttuuri leviää vauhdilla sekä Suomessa että muualla maailmassa. Perinteisesti ajateltuna BYOD-käytännössä piilee tietoturvariski. Käyttäjät voivat pahaa aavistamatta avata henkilökohtaisen puhelimensa käyttöjärjestelmän lukitukset asentaakseen niihin ohjelmia, jotka eivät muuten toimisi. Kysymys kuuluukin, miten yritykset voivat suojata oman verkkonsa ulkopuolisia haittaohjelmia ja hyökkäyksiä vastaan – vaikeuttamatta kuitenkaan tehokasta työntekoa? F-Securen tutkimuspäällikkö Mikko Hyppönen myöntää, että yritysten tietoturva-asioista puhutaan turhan negatiiviseen sävyyn. Monet mieltävät tietoturvan toimet uhkana tehokkaalle työskentelylle. ”Monien näkemys on, että työn tekeminen vain hankaloituu, kun henkilökunta pakotetaan vaihtamaan säännöllisesti hankalia salasanoja ja vapaa nettisurffailu estetään.” TIETOTURVA LUO MAHDOLLISUUKSIA Hyppösen mukaan tietoturvan huolellinen suunnittelu kuitenkin takaa tietoturvan toteutumisen

6

NET // 2/2014

silloinkin, kun työntekijät kytkeytyvät yrityksen verkkoon omilla laitteillaan. ”Käytännössä tämä merkitsee erilaisia laitesertifikaatteja tai laitteiden tunnistamismenetelmiä, joilla valtuutetaan työntekijöiden omat laitteet yritysverkon käyttäjiksi. Jos työntekijä joutuu hankkimaan uuden oman iPadin rikkoutuneen tilalle, hän ei saa päästä yrityksen sähköpostiin, ennen kuin uusi laite on hyväksytetty it-osastolla.” Seuraava haaste tietoturvatiimeille tulee olemaan muun muassa nopeasti yleistyvien pilvipalveluiden tietoturvallisuuden takaaminen. ”Yritysten it-osastojen vastuulla on miettiä, miten ne voivat parhaiten tukea työntekijöiden työntehoa. Jos tämä merkitsee omien laitteiden tai työn ulkopuolelta tutuksi tulleiden pilvipalveluiden käytön sallimista, sekin mahdollisuus tulisi tarjota. Kaikkeen ei saisi sanoa suoralta kädeltä ei”, Hyppönen sanoo. ISKUNKESTÄVÄÄ TIETOTURVAA BYOD-työskentelykulttuuri on avaintekijä työnteon tehokkuudelle siinä mielessä, että käytettävät laitteet ovat työntekijälle aina tuttuja, mieluisia ja itse valittuja. Hyppösen mukaan ongelmallista nykyään on se, että organisaatiot mieltävät tietoturvan

keinoksi, jolla yritetään kaikin keinoin ylläpitää verkon ”kova kuori” – hyökkäykset halutaan pitää ulkopuolella. Käytännössä malli ei kuitenkaan toimi nykypäivänä. Kyberhyökkäykset pääsevät sisäverkkoon, koska työntekijä kantaa kotona tai kaupungilla saastuneen mobiililaitteen tai läppärin töihin ja kytkee sen yrityksen verkkoon. ”Tällainen tietoturvamalli on vähän kuin kananmunan rakenne. Kun kuori pettää, kaikki on menetetty.” Uudenlainen, ennakoivampi tietoturvamalli vaatii organisaatiolta sitä, että ylin johto määrittelee it-henkilöstön tavoitteet. ”Tämän jälkeen kyse on resursseista. Uudenlainen tietoturvamalli ei kuitenkaan välttämättä vaadi yhtään suurempaa budjettia, ainoastaan sitä, että yritykset kohdentavat resurssinsa oikein.” Varsinkin pienet ja keskisuuret yritykset hyötyvät tietoturvatoimien ulkoistamisesta. Ne saavat parempaa palvelua eikä niiden tarvitse edes yrittää tehdä kaikkea itse. ”Harvalla yrityksellä on resursseja hoitaa vartiointiakaan omin resurssein. Sama logiikka pätee tietoturva-asioihin: ei tietoturvan miettiminen ja järjestäminen ole useimmille yrityksille niiden ydinosaamista.”


Digitaalisen tuotteen skaalaaminen maailmanlaajuisesti on melko halpaa. Hyvillä ideoilla voi tehdä isot rahat. Supercellin tapaisia ilmiÜitä nähdään tulevaisuudessakin. Antti Kauhanen, tutkimuspäällikkÜ, Etla, Tekniikka&talous, 15.8.2014

FUJITSULLE YMPĂ„RISTĂ–PALKINTO JAPANISSA

Fujitsun ISO-standardin mukaiset sertifikaatit ovat täydentyneet tietoturvan hallintajärjestelmän ja ympäristĂśjärjestelmän laajennuksilla. Tietoturvan hallintajärjestelmän serWLILNDDWWL ,62 ,(&İĪħħį RQ ODDMHQWXQXW kattamaan Tallinnan ja Tarton service desk -toiminnot sekä tunnushallinnan. Suomen Fujitsun palvelutuotannolle ja hr-toiminnoille myĂśnnettiin kyseinen VHUWLILNDDWWL YXRQQD İħħį 6H NHUWRR HWWl toiminnassa on analysoitu keskeiset riskit, niihin on varauduttu ja turvallisuus on hyvällä tasolla. YmpäristĂśjärjestelmän sertifikaatti ,62įĭħħį ODDMHQL NDWWDPDDQ NRNR NRQVHUnin eli Fujitsu Finland Oy:n lisäksi tytäryhtiĂś Isoworks Oy:n. â€?Fujitsu pyrkii kaikessa toiminnassaan ottamaan huomioon ympäristĂśnäkĂśkohdat niin Suomessa kuin maailmalla. Globaalissa ympäristĂśohjelmassa on asetettu kunnianhimoiseksi tavoitteeksi vähentää ict-ratkaisujen avulla NDVYLKXRQHNDDVXSllVW|Ml Ä°ÄŤ PLOMRRnaa tonnia. MyĂśs visiomme Humancentric Intelligent Society tukee vahvasti kestävää kehitystäâ€?, kertoo Fujitsun yritysvastuuasioista vastaava Eveliina Champagne.

AUTOMATIIKKAA KYBERHYĂ–KKĂ„YKSIĂ„ VASTAAN Fujitsu tuo Japanin-markkinoille ensimmäisen ohjelmiston, joka havaitsee kyberhyĂśkkäykset automaattisesti ja estää niiden leviämisen. Fujitsun mittausten mukaan uusi Software Systemwalker Security Control nopeuttaa UHDNWLRDLNDD MRSD ĨĪ SURVHQWWLD Uusi ohjelmisto automatisoi kyberhyĂśkkäyksen havaitsemisen jälkeiset toimenpiteet, jotka aiemmin tehtiin ihmisvoimin. Systemwalker katkaisee verkkoyhteydet, tunnistaa saastuneen laitteen ja pyytää sen käyt-

täjää reagoimaan. Automatisoinnin avulla reagointiaika lyhenee ja samalla varmistetaan, että hyÜkkäykseen vastataan oikealla tavalla. KyberhyÜkkäykset eivät liity vain tietojärjestelmiin, vaan ne kohdistuvat nykyisin myÜs ohjaus- ja valvontajärjestelmiin, jotka ovat tärkeitä yhteiskunnan ja teollisuuden toiminnalle. Varsinkin näiden turvaamiseksi Fujitsu tarjoaa palveluja.

Fujitsu on Euroopan ykkÜnen TutkimusyhtiÜ Gartner on luokitellut Fujitsun ict-alan johtavaksi toimittajaksi jo toisena vuonna peräkkäin visionsa kattavuuden ja toimituskykynsä ansiosta. "Nousumme käyttäjäpalvelujen kärkipaikalle perustuu asiakkaidemme tyytyväisiin tyÜntekijÜihin. Kun he voivat tyÜskennellä tehokkaasti parhailla välineillä, tyytyväisyys leviää myÜs yrityksen johtoon ja tietohallintoon. Arvostamme kärkipaikkaa erityisen paljon, koska taustalla on pitkäjänteinen tyÜ. Tässä sarjassa pikavoittoja ei jaeta", kertoo palvelukehityksestä vastaava johtaja Tommi

Rinnemaa Fujitsusta. Fujitsun it-palveluilla RQ (XURRSDVVD Ď ď PLOMRRnaa käyttäjää, ja palvelun piiriin kuuluu kaksi miljoonaa laitetta. Joustavan standardoinnin ja maailmanlaajuisen palvelukeskusten verkon avulla Fujitsu pystyy toimittamaan palveluja niin paikallisesti kuin globaalisti.

NET // 2/2014

7

Kuva Thinkstock

FUJITSUN SERTIFIKAATIT LAAJENIVAT

Kuva Thinkstock

Fujitsun Numazun-tehdas Japanissa sai tunnustuksen hankkeistaan, joilla se tukee paikallista yhteisÜä ja suojelee ympäristÜä. Contributing to a Green Society -palkinnon myÜnsi japanilainen Organization for Landscape and Urban Green Infrastructure. 9XRQQD İħįĎ SHUXVWHWWX SDONLQWR pyrkii edistämään yritysten hankkeita kaupunkialueiden vihertämiseksi. Palkinnon avulla annetaan tunnustusta hankkeille, joiden avulla on suojeltu luonnon monimuotoisuutta menestyksekkäästi sekä hoidettu yritysten viheralueita hyvin ja avattu ne yhteisÜn käyttÜÜn.


AJANKOHTAISTA Facebookin merkitys on vähentynyt. Se nähdään tänään välttämättÜmänä pahana. Erityisesti nuoremman kohderyhmän mielenkiinto on väljähtynyt. Tilalla on Instagram ja Twitter. Micael Bindefeld, tapahtumamarkkinoija, Markkinointi&Mainonta, 15.8.2014

Kuva: Antti Nikunen

KAISTAVAHTI AUTOILIJAN AVUKSI

TEHOKASTA PALVELUA XEROXILLE Xerox ja Fujitsun tytäryhtiĂś Isoworks solmivat koko maan kattavan yhteistyĂśsopimuksen Xeroxin laitteiden huollosta ja ylläpidosta reilu vuosi sitten. Sopimuksen piirissä on noin ÄŻÄŤ ħħħ ODLWHWWD MD VH NRVNHH VXXULQWD RVDD ;Hroxin tulostimia ja monitoimi- sekä tuotantolaitteita Suomessa. Xeroxin huoltojohtaja Ismo Sorjonen kertoo, että kyseessä oli iso muutos, mutta yhteistyĂś on sujunut. â€?Isoworks kuuntelee meitä ja ottaa toiveemme huomioon. Olemme todella partnereita emmekä vastakkaisilla puolilla pĂśytää.â€? Partnership-henkeen kuuluu, että osaamista kehitetään yhdessä. â€?YhteistyĂś perustuu jatkuvan toiminnan kehittämisen mallille. Järjestämme yhteisiä koulutustilaisuuksia ja seminaareja. Lisäksi Isoworks kehittää toimintaansa omalta osaltaan operatiivisessa mielessä.â€? YhteistyĂś kattaa laitteiden ylläpito-

huollon. â€?On tärkeää, että huoltokutsun tullessa koneesta ei korjata vain yhtä vikaa, vaan koneen toiminta tarkistetaan kokonaisuudessaanâ€?, Sorjonen muistuttaa. Tuotantovastaava Eero Lintermo Isoworksista kertoo, että valttina on kokonaisvaltainen palvelu. â€?Laitteiden ylläpidosta ja huollosta vastaava henkilĂśstĂś taitaa meillä koko prosessin, maakunnissa on osattava tehdä monenlaisia asioita. Se on myĂśs kustannustehokasta. Tavoitamme myĂśs koko Suomen suhteellisen pikaisten vasteaikojen puitteissa.â€? Jatkossa järjestelmät yhdistetään siten, että huoltokutsut liikkuvat automaattisesti. â€?Saamme paremman näkymän siihen, missä vaiheessa huoltokutsut kulkevat ja mitä toimenpiteitä niihin liittyyâ€?, Sorjonen sanoo. Âľ.XQ KXROWRNXWVXMD WXOHH QRLQ ÄŻ ďħħ NXXNDXdessa, oikein organisoitu ja järjestelmällinen toiminta on tae hyvälle asiakaspalvelulle.â€?

MUSETHEQUE HALLINNOI MUSEOIDEN AARTEITA

Kuva: Thinkstock

Fujitsu on julkaissut uuden version museoille ja sähkÜisille arkistoille suunnittelemastaan Musetheque-hallintajärjestelmästä. Se tehostaa merkittävästi kokoelmatietojen hallintaa ja julkaisemista. Musetheque-järjestelmä mahdollistaa keskitetyn hallinnan ja julkaisun kaikentyyppisille kokoelmatiedoille, kuten kuville, videoille ja WHNVWLOOH -DSDQLVVD VLWl Nl\WWll MR QRLQ ďħ PXVHRWD WDLGHJDOOHULDD MD arkistolaitosta. Ratkaisu on museoiden lisäksi helposti sovellettavissa myÜs kirjastoihin ja julkisten asiakirjojen kokoelmiin.

8

NET // 2/2014

Liikenneturvallisuutta parantavat kaistavahdit ovat yleistyneet. Fujitsu on nyt kehittänyt varoitusjärjestelmän, joka auttaa autoilijaa pysymään oikealla ajokaistalla. Monissa kaistavahtijärjestelmissä kaistamerkinnät on kyetty lukemaan vain lyhyeltä etäisyydeltä. Niihin perustuvat varoitusjärjestelmät tekevät helposti virhehavaintoja esimerkiksi kaarteissa. Useat eri kameratekniikat ovat myÜs lisänneet liikennÜitsijÜiden kustannuksia. Fujitsun kehittämä tunnistusteknologia arvioi kaistan muodon koko tiealueesta ja sen tarkkuus ylittää aiempien, kapeakulmaisiin kameroihin perustuvan tarkkuuden. Uusi teknologia tuo kaistavaroittimiin uusia ennaltaehkäiseviä turvallisuusominaisuuksia. Lisäksi se arvioi ajokaistan muodon yhdistämällä tienpinnan kuvia įħħ PLOOLVHNXQQLQ YlOHLQ ajoneuvon jatkuvasta sivusuuntaisesta liikkeestä riippumatta.


FUJITSUN BLOGI www.blogi.fujitsu.ďŹ

Halipusero päälle, hoputusranneke käteen ja sitten koulutielle

Kuva: Thinkstock

Lomakausi on loppu ja koululaiset ja opiskelijat palanneet opinahjoihinsa. PehmentäisikÜ halipusero koululaisen ahdisWXVWD" 6DLVLNR PXUNNXXQ YDXKWLD KRSXWXVUDQQHNNHHOOD" KAI POUSI

Etsin yli 50-v naista

IHMISVIRTOJEN ANALYSOINTIIN UUSI TYĂ–KALU

Vanhoilla tyÜntekijÜillä alkaa ote lipsua, ja heistä (meistä) tulee N\\QLVLl )DNWDD YDL ILNWLRWD" 7l\WWl ILNWLRWD MRV XVNRR 9DDVDQ yliopiston tutkimusta esimiestyÜstä, tyÜhyvinvoinnista ja tyÜn WXORNVHOOLVXXGHVWD <OL ďħ YXR tiaalla naisella on eniten draivia ja vähiten kyynisyyttä.

)XMLWVXQ ODERUDWRULRW RYDW NHKLWWlQHHW OLLNHUDWD DQDO\\VLWHNQLLkan, joka mahdollistaa kokonaiskuvan muodostamisen ihmis- ja ajoneuvovirtojen liikkeistä ilman katutietoja. Ratkaisun avulla voidaan ennustaa nopeasti liikennetukosten kohdat ja analysoida ihmisvirtoja myÜs paikoissa, joissa ei ole katuja, kuten huvipuistoissa tai ostoskeskuksissa. Sitä voidaan myÜs soveltaa ilmassa ja vedessä kulkeviin aluksiin. Ratkaisu selvittää nopeasti ihmisten käyttämät kiertotiet esimerkiksi liikennettä häiritsevien tilaisuuksien aikana. Se voi myÜs ehdottaa reittejä ennakkoon.

PASI LEHMUS

Voiko Dronella siivota? Tunnustan. Olen NimetĂśn Välpisti. Pidän kaikista laitteista ihan niiden itsensä takia ja hienointa on, jos niitä pääsee kunnolla säätämään – ihan vain säätämisen vuoksi. Onneksi elämässä on rajoitteita, ettei tämä ominaisuus keuli liikaa.

Fujitsu uudistaa ruotsalaisen Folksamin it-ympäristÜn

ESA AHO

Pelosta vapaa

Kuvat Jussi Särkilahti

Fujitsu on allekirjoittanut Ruotsissa vakuutusyhtiĂś Folksamin kanssa merkittävän it-sopimuksen, jonka mukaan Fujitsu ottaa jatkossa vastuulleen Folksamin ja sen tytäryhtiĂśiden it-ympäristĂśt. 6RSLPXV NDWWDD NDLNNLDDQ ÄŽ Ċħħ I\\VLVWl W\|SLVWHWWl Ďħ WRLPLSDLNDVVD MD ÄŻ Ċħħ PRELLOLOLLWW\Pll 6H RQ NROPLYXRWLQHQ MD VLVlOWll ÄŻ ÄŻ RSWLRYXRWWD -DWNRVVD )XMLWVX KXROHKWLL )RONVDPLQ PRELLOL MD tyĂśasemaympäristĂśstä, tulostus- ja tuotepalveluista sekä käyttĂś- ja lähitukipalveluista. Lisäksi sopimus kattaa projektinhallintaa, verkkopalvelut sekä laiterekisterin. â€?Uuden sopimuksen myĂśtä tavoitteenamme on uudistaa it-ympäristĂśmme ja sitä kautta tuoda lisää tehokkuutta henkilĂśstĂśn tyĂśhĂśn niin tyĂśpaikalla, kotona kuin matkoillakinâ€?, toteaa Folksamin CIO Gunnar FrĂśderberg. 9XRQQD įĨħĊ SHUXVWHWWX )RONVDP RQ \NVL 6NDQGLQDYLDQ VXXULPPLVWD YDNXXWXVDODQ \ULW\NVLVWl 6H W\|OOLVWll ÄŽ čħħ henkilÜä ja palvelee noin neljää miljoonaa asiakasta.

Mikä tekee elämästä epätyydytWlYll UDVNDVWD MD SXXGXWWDYDD" Arkipa tietenkin. Arjen vastakohtana vapaita ja lomia odotetaan innokkaasti. Jos loma ei vastaakaan kaikkia tavoitteita, maailma kaatuu ja stressitaso on korkealla. PitääkÜ sen PHQQl QlLQ" TUOMAS LEVONIEMI

NET // 2/2014

9


STORAGE

HACKERS

PROT

REPUTATION RISK

FIREWALL


MALWARE

PROTECTION

SECURITY

ECTION

RISK

THE


TEKSTI TIIA LAPPALAINEN KUVAT MIIKA KAINU

VAPAUS, FIKSUUS, TASA-ARVO Ratkaisut työn pirstaloitumiseen ja liialliseen työmäärään löytyvät yksinkertaisista asioista, kuten luottamuksesta, vapaudesta ja asioiden tärkeysjärjestyksestä. Kolme työelämän viisasta keskusteli järkevästä työstä ja kehitteli uuteen aikaan uusia arvoja.

12

NET // 2/2014


Helsingin Musiikkitalon terassilla työtä pohtivat Fujitsun toimitusjohtaja Lasse Rautio (vasemmalla), Fujitsun Consulting and Projects -yksikön johtaja Marica Skaraki ja tulevaisuudentutkija Mika Aaltonen.

NET // 2/2014

13


14

NET // 2/2014


Miten perinteinen hierarkia murennetaan? Kohtaavatko uudet johtamisopit oikeasti käytännön?

T

ulevaisuudentutkija Mika Aaltosen mukaan länsimainen yhteiskunta joutuu organisoitumaan uudelleen kaikilla tasoilla. Teollisen yhteiskunnan perinteiset tukipilarit eivät enää kanna. ”Ihmiset ovat paljon koulutetumpia ja yhteiskunta demokraattisempi kuin 50 vuotta sitten. Silti yritykset ja organisaatiot ovat järjestäytyneet hierarkkisesti, vertikaalisti. Jos haluamme pitää huolta niistä asioista, jotka ovat meille tärkeitä, meidän pitää aktivoitua uudelleen. Ihmisten pitää organisoitua alhaalta ylös”, Aaltonen sanoo. ”Rauhannobelisti Jody Williams puhui vähän aikaa sitten Lontoossa siitä, että jos annat itsellesi tärkeälle asialle esimerkiksi tunnin aikaa kuukaudessa, huomaat, että sinusta tuntuu paremmalta. Tästä on kyse. Emme voi enää luottaa siihen, että joku organisoi yhteiskunnan meidän puolestamme.” ”Minulle järkevä työnteko tarkoittaa juuri tuota, mitä Mika painotti. Se on sitä, että pystyy järjestämään päivittäisen työnsä niin, että siitä vapautuu säännöllinen aika itseä motivoiville, tärkeille asioille. Niistä löytyy työn merkityksellisyys, jolloin asioita voi tehdä myös tehokkaammin”, jatkaa Fujitsun toimitusjohtaja Lasse Rautio. ”Aloitamme Fujitsussa viikot katsomalla yhdessä, mitä tavoittelemme tällä viikolla. Listalle valitaan mahdollisimman vähän asioita, joita sitten tehdään mahdollisimman hyvin”, Consulting and Projects -yksikön johtaja Marica Skaraki täydentää. ”Pitää keskittyä oikeisiin asioihin ja karsia turhaa pois.

Meillä on jokaisella kalenterissa ei-kiireellisiä ja kiireellisiä sekä ei-tärkeitä ja tärkeitä asioita. Tuntuu, että käytämme valtavan paljon aikaa ei-tärkeisiin asioihin.” Järkevä työ on vastuun ottamista, turhan karsimista ja keskittymistä oman työn kannalta olennaiseen. KÄÄNNETTY KOLMIO

Oman työn suunnittelu ja itselle tärkeiden asioiden edistäminen vaativat työntekijältä vastuunottoa ja johtajalta jonkinasteista vallasta luopumista. Yksinkertaisimmillaan kyse on luottamuksesta siihen, että kaikki toimivat samojen päämäärien eteen parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta miten perinteinen hierarkia murennetaan? Kohtaavatko uudet johtamisopit oikeasti käytännön? Aaltosen mukaan eivät vielä. ”Jos seniorijohtajilta kysytään johtamisesta, aika usein he vastaavat fiksusti. Meillä on johtamis- ja innovaatiopuhetta, mutta käytännössä olemme edelleen vanhassa teollisessa maailmassa. Meidät on ehdollistettu toimimaan teollisen yhteiskunnan jäseninä. Se, että luopuu vallasta ja uskoo, että ihminen pystyy ottamaan vastuun työstään, on aika rajua”, Aaltonen sanoo. ”Johtajasta tuo vastuuttaminen tuntuu tosi hienolta, mutta meillä on organisaatioissa paljon ihmisiä, joille vastuun ottaminen itse tekemisestä ja motivoitumisesta on uutta”, Rautio vastaa. ”Tämä on yksi niitä asioita, joita ei voi tehdä yhdessä yössä – jos vain kaiken pystyi-

sikin aloittamaan alusta...”, Rautio haaveilee. ”Mutta organisaatioissa on hitausvoimia. Ensimmäiseksi esimiehet pitää saada motivoitua kannustamaan tuottavan tason tekemistä niin, että ideoille ja työn kehittämiselle annetaan mahdollisuus. Fujitsussa puhumme jatkuvasta kehittämisestä ja toiminnan parantamisesta. Seuraava askel on omien työtapojen kehittäminen niin, että innovointiin jää aikaa.” Skaraki hahmottaa uutta tapaa ajatella työtä. ”Me uskomme, että jos ihmiset pystyvät itse määrittelemään mielekkäitä tavoitteita, työkulttuuria, tekemisen mallia ja metodeja, he tekevät töitä tehokkaammin ja fiksummin, mutta eivät kovemmin.” Eli work smarter, not harder. Ei ole pahitteeksi motivoida muita ja motivoitua itse. AUKTORITEETTIEN ROMUKOPPA

Mitä tehokkuus sitten tarkoittaa järkevän työnteon näkökulmasta? ”Kuulostaa ehkä yksinkertaistetulta, mutta stressin vähentämistä. Tuntuu jotenkin luonnonlailta, että kaikkien allakat ja tehtävälistat tulevat täyteen ja tekemätöntä työtä on älyttömästi. Kalenteri pitäisi pystyä järjestämään itselleen järkevästi, pitäisi pystyä vapauttamaan aikaa”, Lasse Rautio muistuttaa. ”Minulle tehokkuus näkyy työtyytyväisyyden ja työn mielekkyyden parantumisena”, Skaraki sanoo. Aaltosen mielestä systeemissämme on iso, teollisen ajattelutavan sisältä kumpuava paradoksi. ”Isossa muutoksessa, jossa nyt

NET // 2/2014

15


Minulle tehokkuus näkyy työtyytyväisyyden ja työn mielekkyyden parantumisena.

SMART WORKING AUTTAA KOKO TYÖYHTEISÖÄ Fujitsun Smart Working -kehitysohjelma tarjoaa yrityksille apua ajanhallintaan, fiksuihin työtapoihin ja työntekoa helpottavan teknologian hyödyntämiseen. Ohjelmassa muutetaan yrityksen työkulttuuria fiksummaksi muun muassa parantamalla työvälineiden käyttöön liittyvää osaamista ja tarttumalla konkreettisiin ajanhallinnallisiin asioihin, kuten sähköpostitulvan käsittelyyn, palaverikulttuurin järkevöittämiseen, johtamisen ja toiminnan läpinäkyvyyteen sekä tavoitteen kirkastamiseen niin, että jokaisen olisi mahdollista keskittyä oman työnsä kannalta oleellisiin asioihin. ”Pyöritämme keskeneräisiä ja tekemättömiä asioita koko ajan päässämme. Se on stressaavaa. Ohjelmassa opettelemme muun muassa asioiden ulkoistamista omasta päästä niin, että ne lajitellaan tärkeisiin, mutta ei-kiireellisiin, tärkeisiin ja kiireellisiin sekä sellaisiin töihin, jotka joku muu on määritellyt kiireellisiksi, mutta jotka eivät oikeasti ole tärkeitä”, Marica Skaraki kertoo. ”Lisäksi varmistamme, etteivät yritysten isot investoinnit erilaisiin järjestelmiin ja ohjelmiin mene hukkaan, vaan niistä saadaan oikeasti hyöty irti.” "Kehitysohjelma kestää puoli vuotta, ja alussa yhdessä määritettyjen tavoitteiden toteutuminen mitataan ohjelman lopussa. Olemme Fujitsussa toimineet näiden mallien mukaan vuosia. Meillä on näyttää kokemusta ja konkreettisia tuloksia”, Skaraki sanoo. /LVlWLHWRMD 0DULFD 6NDUDNL S ħĭīâĩĪĩ ħįĮį

16

NET // 2/2014

olemme, huomataan, etteivät vanhat rakenteet enää toimi. Se tapa, jolla kulutamme ja olemme järjestäneet elämämme ja työmme, ei ole kestävä. Vastaus tällaisiin haasteisiin ei voi tulla vanhan tehokkuusajattelun sisältä.” Aaltonen sanoo, että rakenteiden kestämättömyys ajaa meitä muuttumaan. ”Meille on myös tullut mahdollistajia, kuten internet tai sosiaalinen media, joita ei ennen ollut olemassa.” ”Länsimaissa arvot ovat muuttuneet: 50 vuotta sitten luotettiin auktoriteetteihin kuten pääministeriin, presidenttiin ja kenraaliin, nykyään ei luoteta. Ihmiset luottavat samanlaisiin ihmisiin kuin he itse ovat. Uuteen teknologiaan yhdistettynä tästä on syntynyt horisontaalinen dialogi. Siinä tapahtuu monia asioita, jotka eivät mahdu

vertikaalisen organisoitumisen ja edustuksellisen demokratian sisälle.” Romukoppaan vanha tehokkuusajattelu. Aika on resurssi, jonka sisällä tehokas työ syntyy. Tehokkuus vaatii ajattelua ja ajattelu aikaa. INNOSTAVA LÄPINÄKYVYYS

Uudelleen organisoitumisen, uudenlaisen tehokkuuden ja järkevän työnteon yksi edellytys on läpinäkyvyys. Auktoriteettiuskostaan luopuneen tulevaisuuden ihmisen saa puolelleen vain rehellisyydellä ja avoimuudella. ”Machiavellimainen opportunismi voi tuottaa etua lyhyellä aikajänteellä, mutta pidemmän päälle se syö järjestelmästä uskotta-


HYVINVOINTIA YKSINKERTAISIN OPEIN Kun jokainen voi vaikuttaa omaan työhönsä, motivaatio ja into työtä kohtaan kasvavat. Työtyytyväisyys lisääntyy, sairastelu vähenee ja hyvä olo välittyy myös asiakkaille. Työyhteisölle toimivuuden kannalta on tärkeää, että jokainen tietää, mitä tekee, miten ja mitkä ovat prioriteetit. Avoimuus ja asioista puhuminen auttavat, mutta valitettavasti ne eivät kuitenkaan ole parhaita ominaisuuksiamme. ”Olemme hirveän passiivisia ja juputamme mieluummin selän takana. Meillä on suoraan puhumisen vaikeus”, Tampereen yliopiston työhyvinvoinnin tutkimusjohtaja Marja-Liisa Manka sanoo. Jotta asioita voidaan kehittää, on kuitenkin uskallettava tuoda omat ajatuksensa julki. Ongelmiin pitää tarttua jämäkästi ja ratkaisukeskeisesti, mutta hyvällä mielellä. ”Johtamisessa tärkeää on myönteisyys ja optimismi, hyvän mielen lietsominen”, Manka sanoo. Hän muistuttaa, että työyhteisön hyvinvointiin vaikuttavat lopulta hyvin yksinkertaiset asiat, joita opetamme myös lapsillemme: muiden tervehtiminen ja arvostaminen, kiittäminen, ”yhdessä leikkiminen” ja anteeksi pyytäminen. ”Ja välillä on hyvä muistaa myös juhlia yhdessä.”

vuutta ja energiaa. Kaikki rehellinen ja läpinäkyvä tekeminen lisää uskottavuutta ja pitkällä tähtäimellä pärjäämistä. Sen takia rehellisyys ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä arvoja mille tahansa yhteisölle”, Aaltonen painottaa. ”Läpinäkyvyyden tarve on yritysten sisällä ilmiselvä. Meillä on toimintamallit ja työvälineet, joiden avulla päätöksenteosta voidaan tehdä läpinäkyvää – jotta henkilökunta saadaan työskentelemään tavoitteiden eteen”, Rautio sanoo.”Ja niillä saadaan myös asiakkaat näkemään, että toimitaan moraalisesti oikein.” ”Nämä vaatimukset lisääntyvät, ja ne ovat asioita, jotka saavat ihmiset tulemaan yrityksen luo ja ostamaan sen tuotteita ja palveluita”, Aaltonen jatkaa. ”Läpinäkyvyys ja kaikkien tiedossa olevat

Läpinäkyvyyden tarve on yritysten sisällä ilmiselvä.

tavoitteet saavat ihmiset myös innostumaan työstään”, Skaraki täydentää. Läpinäkyvyys siis kannattaa ja rehellisyys palkitaan. Muu voi johtaa perikatoon. KOLME KIVEÄ JA LASIPURKKI

Työ ja vapaa-aika sekoittuvat toisiinsa, mutta keskustelijoiden mukaan se ei välttämättä ole uhka. ”Tavoite ei ole, että uuden teknologian välineet syövät vapaa-aikaa. Opimme koko ajan käyttämään niitä fiksummin. Emme ole siinä vielä täydellisiä, mutta ajasta ja paikasta riippumattomuuden antavia välineitä voidaan käyttää hyväksi oman elämänlaadun parantamiseen. On paljon mukavampaa, että voin pitää videokokouksen Tukholmaan kuin

lentää sinne. Se vapauttaa minulle aikaa”, Rautio linjaa. Aaltonen kehottaa toimimaan, kuten eräs luennoitsija oli ohjeistanut. Pöydällä on tyhjä lasipurkki ja erikokoisia kiviä. ”Ensin pitää miettiä, mitkä ovat ne isot, tärkeät asiat, jotka haluat mukaan. Jos sen jälkeen mahtuu vielä pienempiä, niitä voi ottaa mukaan. Mutta jos laitat purkkiin kaikennäköistä, voi käydä niin, että lopulta ne isot eivät olekaan siellä. Veikkaan, että monet eivät ole miettineet, mitkä olisivat kolme tärkeintä asiaa työssä ja elämässä.” Ympyrä sulkeutuu. Pääsemme siihen, mistä lähdimme. Järkevä työ on keskittymistä olennaiseen. Se vaatii hetken ajattelua meiltä jokaiselta. •

NET // 2/2014

17


HENKILÖSTÖ 2 600

Yleisimmät etunimet

MIKA MINNA Keski-ikä

MIEHIÄ 76 %

NAISIA 24 %

44

< 3%

Sairauspoissaoloprosentti (Suomessa keskimäärin 4,3)

PALVELUA IHMISILLE Fujitsun tehtävä – niin Suomessa kuin globaalisti – on auttaa ihmisiä tekemään päivittäinen työnsä sujuvasti ja ongelmitta. TEKSTI SAMI TURUNEN GRAFIIKKA ANTTI NIKUNEN

FUJITSU FINLAND 2014 Liikevaihto: 446 milj. € Tulos: 17 milj. € Investoinnit: 16 milj. €

PALVELUT FUJITSUN PALVELUJEN TARKOITUS ON HELPOTTAA ASIAKKAIDEN ELÄMÄÄ. PATJA ON KOTIMAINEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUMALLI. PATJA-PALVELU SYNTYI VUONNA 1995. PATJA-PALVELUN PIIRISSÄ ON:

35 000 mobiililaitetta

150

organisaatiota

14 000 palvelinta

180 000 työasemaa

FUJITSU FINLAND Pääkonttori: Helsingissä Suurimmat aluetoimipisteet: Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Vaasassa ja Oulussa Käyttötuen toimipisteet: Vaasassa, Tallinnassa, Tampereella, Helsingissä ja Tartossa Neljä konesalia

18

NET // 2/2014


TYÖURAN PITUUS TALOSSA KESKIMÄÄRIN 12,5 VUOTTA

Asiakkaat antavat Fujitsun käyttötuelle arvosanaksi. Fujitsussa on 25 harrastekerhoa. Suurin on kulttuurikerho, jossa on yli 200 jäsentä.

SUOMEN FUJITSUN PÄÄKONTTORILLA ON OLLUT GREEN OFFICE -MERKKI VUODESTA 2011.

80 prosenttia suomalaisesta ruuasta kulkee kuluttajan pöytään Fujitsun järjestelmien kautta.

SUOMEN FUJITSUN TOIMISTOJEN JA KONESALIEN KÄYTTÄMÄ SÄHKÖ TUOTETAAN UUSIUTUVALLA ENERGIALLA.

Useimmiten käyttötukeen soitetaan maanantaina klo 8–11. Tyypillisin kysymys koskee unohtunutta salasanaa.

10 %

30 %

60 %

Käyttötuki avaa vuosittain noin 1,1 miljoonaa tukipyyntöä. Pyynnöistä 60 % tulee puhelimella ja 30 % sähköpostilla. Loput 10 % tulevat Fast-palvelukanavan, automaation tai integraatioiden kautta.

MAAILMALLA FUJITSU TARJOAA ICT-PALVELUJA 4,4 MILJOONALLE KÄYTTÄJÄLLE 100 MAASSA 41 ERI KIELELLÄ

NET // 2/2014

19


TEKSTI JARNO SALOVUORI KUVA SUSA JUNNOLA

KONEHUONE

TEHOTYÖASEMAKIN JOUSTAVASTI

PILVEEN Virtualisointi auttaa, kun koneisiin tarvitaan tehoa ja yhteisten prosessien ajantasainen tieto halutaan jakaa kaikille. Virtualisointi on nyt myös niiden ulottuvilla, jotka tarvitsevat työasemassaan tehokasta grafiikkasuoritinta.

J

okaisella tehotyöasemaa tarvitsevalla, esimerkiksi arkkitehdilla, graafikolla tai insinöörillä, on tähän asti ollut omaan käyttöön mitoitettu järeä tietokone ja omat sovellukset. Tehotyöaseman virtualisoinnin on estänyt kaksi tekijää: erillisiä grafiikkasuorittimia ei voi jakaa usealle samanaikaiselle käyttäjälle, ja toisaalta ohjelmistojen lisensointimallit eivät ole pysyneet mukana virtualisoinnin kehityksessä. Lisensointimallit ovat kuitenkin muuttumassa ja virtualisointi saapuu esimerkiksi 3d-suunnitteluun ja -mallinnukseen, joissa käytetään Open GL -ohjelmarajapintaa. Kuten tavanomaisessa työpöytävirtualisoinnissa, käyttäjän ja työaseman erottaminen mahdollistaa suorituskyvyn keskittämisen ja jakamisen joustavasti usean käyttäjän kesken.

Virtualisointi muuntaa Windows-työasemat joustavaksi pilvipalveluksi. Työpöydän käyttö on mahdollista useimmilla päätelaitteilla, milloin ja mistä tahansa.

20

NET // 2/2014

Käyttäjillä voi olla lähes mikä tahansa päätelaite, lisäksi tarvitaan vain nopea ja luotettava nettiyhteys. Ratkaisu on omiaan esimerkiksi projektityössä. Eri työntekijäryhmät, mukaan lukien alihankkijat, pääsevät käsiksi tuoreimpaan tiedostoversioon milloin ja mistä tahansa, tietoturvallisesti. TEHOA KYMMENILLE KÄYTTÄJILLE

Fujitsun Celsius-tehotyöasemia on moneen lähtöön, kannettavista tietokoneista aina räkkiin sijoitettaviin konesalilaitteisiin. Kaikkein järeimmän laitealustan päälle voidaan rakentaa virtualisointi, jonka tärkein komponentti on Nvidia Grid GPU -ohjainkortti jopa 3 072 prosessoriytimellä. Laskentatehoa riittää yllin kyllin niin grafiikalle kuin sovelluksille, mikä on huomioitava muun muassa sähkönkulutuksessa. Konesaliin sijoitettuna laitteen lämpö ja melu eivät kuitenkaan häiritse toimistotiloissa työskentelyä. ”Celsius R930 -tehotyöasemassa voi olla jopa kolme Nvidia Grid -korttia, jotka palvelevat parhaimmillaan kymmeniä raskasta 3d-suunnittelua toteuttavia käyttäjiä. Tällä kokoonpanolla tehot riittävät suurimpaan osaan tarpeista”, sanoo Fujitsun tuotepäällikkö Pertti Vitikainen. ”Kaikkein raskaimmille käyttökohteille, kuten superlaskentaan,

TEHOTYÖASEMIEN KÄYTTÖALUEITA • • • • • •

Arkkitehti- ja insinöörisuunnittelu Teollinen suunnittelu ja muotoilu Paikkatietojärjestelmät Tieteellinen laskenta ja mallintaminen Digitaalinen sisällöntuotanto Finanssipalvelut ja meklarijärjestelmät

tunteja kestävään renderöintiin ja visualisointiin, voi toki säilyttää perinteisen tehotyöaseman.” Perinteinen työpöytävirtualisointi riittää puolestaan niille käyttäjille, jotka eivät grafiikkatehoa tarvitse. Vitikaisen mukaan raja on häilyvä esimerkiksi kuvankäsittelyssä. Ratkaisu on pohdittava tilanteen mukaan. ”Suurimmilla ohjelmistovalmistajilla on sertifiointiprosessit, joiden kautta laitealusta saa hyväksynnän. Komponenteista kootuissa koneissa vastuunkantajaa koko laitteiston toimivuudelle ei tahdo löytyä. Tästä syystä ISV (Independent Software Vendor) -sertifioinnit ovat tärkeä osa Fujitsun tehotyöasemien maailmaa”, Vitikainen muistuttaa.


NET // 2/2014

21


SANAT SAMI TURUNEN KUVAT JUSSI SÄRKILAHTI

JALOSTUKSEN

AMMATTILAINEN

Valio jalostaa maitoa, Valion CIO tietoa. Tietohallinnon tehtävä on pitää järjestelmät kunnossa ja kerätä niistä dataa, jota muokataan liiketoimintaa tukevaksi informaatioksi.

22

NET // 2/2014


”Luonteelleni sopii, että aina ei olla omalla mukavuusalueella. Siksi parasta työssä on, että voin ja saan opiskella koko ajan uutta”, sanoo Valion tietohallintojohtaja Juha Penttilä.

NET // 2/2014

23


24

NET // 2/2014


Tällainen tyÜ on asennekysymys, jossa tunteja ei lasketa. TyÜt tehdään, ja ne ottavat aikaa sen verran kuin ottavat.

H

elsingin Pitäjänmäessä käy logistinen humina. Meijeritiellä, tutun soikiologon katveessa on Valion varasto ja jakeluterminaali, josta rekkaliikenne soljuu tasaisena virtana. Tien toisella puolella, lasiseinien suojissa sijaitsevat yhtiĂśn pääkonttori sekä tutkimuksen, tuotekehityksen ja tietohallinnon tilat. Yhdessä kulmahuoneessa tietohallintojohtaja Juha Penttilä viettää suurimman osan tyĂśajastaan. â€?Perusarki on palaveria palaverin perään – palvelutoimittajien tapaamista ja projektien suunnittelua sekä jatkuvaa keskustelua oman liiketoiminnan kanssaâ€?, Penttilä kuvailee tyĂśpäiväänsä. Matkustamisen on korvannut tekniikka, kokoukset eivät vie enää maailmalle niin kuin ennen. Viimeksi aamulla Penttilä piti Lync-kokouksen Pietarin-konttorin kanssa. â€?Vielä pari vuotta sitten olisi matkustettu paikan päälle. Se on turhaa ajan ja rahan menoa.â€? Kun Penttilä oli aiemmin tĂśissä prosessien kehityksessä, hän ajoi 80 000 kilometriä vuodessa. â€?Matkustusmittari on kohtuullisen täynnä. Joissakin asioissa on edelleen hyvä tavata kasvotusten, mutta ison osan palavereista voi hoitaa matkustamatta. Koneelta voit jakaa näytĂśn, kuvan, äänen ja videonâ€?, Penttilä hehkuttaa Valion tyĂśskentelytapoja. OSAAJIEN JOHTAJA

Penttilän, 45, uravalinta oli luonnollinen, onhan hän maatalon poika. Kotona Parkanossa oli 15 lypsävää. â€?Parasta lehmissä on rauhallisuus, ne ovat ennalta-arvattavia, kivoja otuksia. On mukavaa, että niillä kaikilla on nimi, ne eivät ole pelkkää karjaaâ€?, hän hymyilee. Penttilä on pitkän linjan valiolainen. Kun meijeriteknikon paperit olivat taskussa 1992, tie vei Valiolle: ensin Nilsiän osuusmeijeriin, sitten tuotantoon Lapinlahden tehtaalle sekä laatupäällikĂśksi Helsinkiin. Maakunta kutsui uudestaan tehtaanjohtajaksi Seinäjoelle, kunnes Penttilä palasi Helsinkiin tilaus- ja toimitusprosessien kehitysjohtajaksi. Vuoden 2014 alusta hänestä tuli Valion tietohallintojohtaja. It-alan koulutuksen puute ei ole ongelma. â€?Tunsin tuotannon ja liiketoiminnan, tilausprosessit ja logistiikan sekä ihmiset eri puolilla. Ymmärsin hyvin pitkälle, miten

tietohallinto kytkeytyy kaikkeen, ja varmaan siksi istun tässä.â€? Tietohallintojohtajan tyĂśssä on kyse osaamisen johtamisesta. â€?Valiolaiset järjestelmät ja loppukäyttäjän näkĂśkulma ovat tuttuja tiettyyn syvyyteen asti, mutta bittimaailmaa ymmärtävät ammattilaiset, loistavat syväosaajamme.â€? Valion ict-tiimissä on kolmisenkymmentä ihmistä, ja iso osa tietohallinnon palveluista ostetaan ulkoa. Laajan kumppaniverkoston johtamisen terävĂśittäminen on Penttilän missio. â€?Mutta ei yksi kaveri maailmaa rakenna, vaan porukka tekee tämän yhdessä. Tiimimme on verkostoitunut leveällä rintamalla ja käy jatkuvaa keskustelua liiketoiminnan suuntaan.â€? Tietohallinnon tehtävä modernissa yhtiĂśssä ei ole pelkkä kuluerä tai tukitoiminto, vaan myĂśs liiketoiminnan kehittäjä. Rooli strategisena kumppanina on Valiolla itsestäänselvyys, ja yhteistyĂśtä liiketoiminnan suuntaan kehitetään jatkuvasti. â€?Liiketoiminta tarvitsee järjestelmiä, ja tietohallinto on isossa roolissa luomassa niitä sekä varmistamassa jo luotujen järjestelmien ylläpidon ja kehittymisen. Käsi kädessä mennään eteenpäin.â€? BISNEKSEN YTIMESSĂ„

Valio on vetreä 110-vuotias. Se on 18 osuuskunnan omistama maidonjalostaja, jolla on 10 000 maidon toimittajaa ja tehtaita ympäri Suomen. Valiolta lähtee tavaraa maailmalle miljoonia kiloja päivässä, ja kun kuluttajan käsi hamuaa maitohyllyä, on sieltä lĂśydyttävä Valion purkki. Logistiikan ketjun on oltava aukoton. CIO:n pahin painajainen on, että toimitukset yskivät järjestelmän toimimattomuuden vuoksi. â€?Silloin jää raha tulematta, ja se on bisneksessä pahinta.â€? Todella pahoja tilanteita ei ole sattunut, mutta läheltä piti -tilanteita on joskus väistämättä ollut. â€?Keväällä sanomaliikenteen ongelman takia tilaukset eivät tulleet meille päin, ja vikaa tongittiin järjestelmän syĂśvereistä. Ongelmat ovat toisaalta hyvästä, koska niiden kautta päästään oppimaan, kuten tässäkin tapahtumassa.â€? Suurin kehityshaaste on tällä hetkellä talousjärjestelmän uusiminen. Valio on siirtymässä SAPiin, ja Fujitsulla on projektissa merkittävä rooli. YhteistyĂś on pitkää perua, ja Fujitsun rooli kymmenien yhteistyĂśkumppanien joukossa on merkittävä.

Valio • • • • • • • •

/LLNHYDLKWR İ PLOMDUGLD HXURD İħįĎ

.DVYX į ď XONRPDLOOD ĭ +HQNLO|VW| ĭ čħħ 9LLVL W\WlU\KWL|Wl PDDLOPDOOD YLHQWLl VDWDDQ PDDKDQ 6XRPHVVD įħ ħħħ WXRWDQWRWLODD 9DVWDDQRWHWWX PDLWRPllUl į ĊĊĊ PLOMRRQDD OLWUDD 0DLGRQ WLOLW\VKLQWD WXRWWDMLOOH ĭĪ ď VHQWWLl OLWUD 9DOLR LQYHVWRL 7DPSHUHHOOD HULNRLVPDLWRMHQ WXRWDQWRRQ MD 2XOXVVD PHLMHULQ ODDMHQQXNVHHQ .DLNNLHQ DLNRMHQ VXXULQ LQYHVWRLQWL RQ įĪħ PLOMRRQDQ HXURQ YlOLSDODWHKGDV 5LLKLPlHOOH

NET // 2/2014

25


Ison kumppanin pitää olla hyvin sisällä tekemisessä ja ymmärtää toimialaa. ”Fujitsu on varsin hyvin tajunnut tämän sekä sen, mitä se tarkoittaa Fujitsun oman toiminnan kannalta: ketteryyttä ja tarvittaessa ajattelumallien muuttamista.” Keskustelu on säännöllistä, ja Valio toivoo, että palvelutoimittaja tuo myös oma-aloitteisesti ideoitaan kohteista, joissa tuottavuutta, asioiden sujuvoittamista ja yhteistä tekemistä voidaan parantaa. Mikä Valiolla olisi huonommin ilman Fujitsua? ”Kertakaikkisen hyvä kysymys”, Penttilä pohtii. ”Päivittäinen perustekeminen eli tuki loppukäyttäjille on ainakin hyvällä tasolla, se on palautteenkin mukaan yli yhdeksikön suoritus. Vaikea sanoa, olisiko se jonkun muun kanssa huonommin, koska ei ole referenssiä”, viittaa Penttilä pitkäaikaiseen yhteistyöhön. MALTILLA UUTEEN

Ict:n maailmassa tapahtuu nyt paljon ja nopeasti. Tietotekniikan kehittymisen myötä toimiala kuin toimiala on isossa murroksessa. Pilvipalvelut, big data ja teollinen internet mullistavat maailmaa, lisäävät mahdollisuuksia ja heittävät haasteita – myös Valiolla. ”Erilaisia lähestymiskulmia mietitään, rakennetaan road mappia ja pohditaan, miten uudet asiat pitää ottaa huomioon menossa olevissa hankkeissa.” Tietty vakaus pitää toiminnassa kuitenkin säilyttää, ja siksi Valio ei hötkyile kaiken uuden perään. ”Emme ole välttämättä ensimmäisenä käsi pystyssä testaamassa uusinta uutta. Joskus pilottiroolista tulee karvaita kokemuksia.” Uusia tapoja kuitenkin etsitään, ja varsinkin logistiikassa reaaliaikaisen tiedon merkitys kasvaa. Tähän liittyen Valion maitoautoissa otettiin keväällä käyttöön uusi mobiilijärjestelmä. Se antaa jatkuvasti tietoa siitä, missä auto kulkee, miten keräily etenee ja lähettää tuottajille tietoa siitä, ovatko autot aikataulussa.

rakastavan kansan suosikkeja, ja niiden tuotanto- ja myyntikäyrät sojottavat tukevasti yläviistoon. Käyriä, lukuja ja tilastoja käytetään myös Lean-ohjelmassa, joka Valiollakin on käytössä. Lean-ajattelu on johtamisfilosofia, jolla pyritään parantamaan asiakastyytyväisyyttä ja laatua sekä tehostamaan kaikin puolin toimintaa ja lyhentämään tuotannon läpimenoaikoja. ”Lean on liittynyt aina vahvasti työhöni – miten tuote saadaan entistä nopeammin kuluttajalle, se on se big picture. Meidän pitää saada oikeaa tuotetta, oikeaa laatua, oikeaan aikaan ja paikkaan, mahdollisimman nopeasti. Sen myötä loppukäyttäjälle, kuluttajalle jää leimaa eli käyttöaikaa mahdollisimman kauan. Samat lainalaisuudet sopivat myös ict-maailmaan.” Lean jos mikä on mittaamista, johon Juha Penttilä uskoo. Se on tietovirran läpikäymistä, joka kertoo missä aika kuluu, mihin voidaan vaikuttaa ja mihin ei. ”Tuotannossa se on monesta yhtälöstä muodostuva monitahoinen savotta. Paljonko nimikkeitä on käytössä, millaisia valmistusprosessit ovat, mikä on minimivalmistuserä jollekin tuotteelle”, Penttilä luettelee. Kyse on siis pienten asioiden läpikäymisestä, käsityöstä? ”Aivotyöstä”, CIO oikoo.

”Kone kertoo numerot, mutta ihmiset miettivät, miten tieto pitää hyödyntää. Dataa kertyy nykytekniikalla valtavasti, kyse on siitä, miten muutamme datan informaatioksi.” Jalostusbisnestä siis sekin. •

LAAJAA YHTEISTYÖTÄ Fujitsulla ja Valiolla on laaja infra- ja sovelluspalvelusopimus. Kokonaisuus kattaa Patja-palvelun sekä sovellusten tuki- ja jatkokehityspalvelut muun muassa logistiikan ja maidonhankinnan sovellusalueille. Fujitsu tuottaa ja tukee myös Valion Lync-palvelua. Lisäksi Nl\QQLVVl RQ 0LFURVRIW 6KDUH3RLQW İħįĮ -työtilahanke. Jatkuvaan palveluun kuuluvista sovelluksista tärkein on SAP. ValioSAP toimii keskeisenä myynnin, logistiikan ja toiminnanohjauksen tietojärjestelmänä. Parhaillaan menossa on muun muassa mittava kiinteiden tuotteiden SAP/APOtuotannonsuunnittelun projekti.

MITTAAMALLA YTIMEEN

Valion brändi on yksi Suomen luotetuimmista ja vahvimmista. Valiota ostaessaan tietää, mitä saa. ”Meillä on hyvät perustuotteet, mutta myös vahva tuotekehitys ja paljon uutuustuotteita, joita kuluttajat kaipaavat”, sanoo Penttilä. CIO:n oma suosikki on aina kaapista löytyvä PlusMaito ja rahkat eri muodoissaan. Rahkat ovat tällä hetkellä koko terveyttä

26

NET // 2/2014

Valion miehen jääkaapista löytyy aina PlusMaitoa ja rahkaa eri muodoissa.


Kuva: Ossi Ahola

ASIAKKAISSA

"Sairaanhoitopiiri odottaa uusilta järjestelmiltä tehokkuutta, luotettavuutta ja avoimuutta", sanovat Markus Markkinen ja Tuomo Mujunen.

SAIRAANHOITO SÄHKÖISTYY Mobiiliratkaisut ovat hoitotyössä yhä isommassa roolissa ja siksi myös Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kehittää vahvasti langatonta verkkoaan. Vaativassa ympäristössä verkon käytettävyys on taattava vuorokauden ympäri.

T

TEKSTI MARITA KOKKO

ietoliikenne on äärimmäisen tärkeä osa toimintaamme, ja tukipalveluiden pitää taata verkon ympärivuorokautinen käytettävyys. Siksi kehitämme Fujitsun kanssa erityisesti langatonta verkkoa palvelemaan nykyisiä ja tulevia ratkaisuja”, kertoo sairaalainsinööri Markus Markkinen, joka vastaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perustietotekniikasta ja tietoliikenteestä. Sairaanhoitopiiri uudisti perustietotekniikan palvelusopimuksen Fujitsun kanssa vuosi sitten. Uusi sopimus laajensi yhteistyön tietoliikenteeseen liittyviin lähiverkko- ja palomuuripalveluihin sekä toimipisteiden välisiin yhteyksiin. ”Tietotekniikkamme kokonaisvaltaisen kehittämisen suuntaviivojen hahmotWHOX Nl\QQLVW\L MR İħįį $VHWLPPH WDYRLWteet niin perustietotekniikalle kuin järjestelmä- ja sovellusten hallintapalveluille. Erikoisalakohtaisten järjestelmien ja kriittisen toiminnan, kuten päivystyksen ja leikkausten, on toimittava aivan eri tasolla kuin esimer-

kiksi toimistoympäristössä”, korostaa sairaanhoitopiirin tietohallintopäällikkö Tuomo Mujunen.

käytön laajentaminen myös tilauskanavana on harkinnassa”, Markkinen sanoo.

KESKITTÄMINEN TUO TURVALLISUUTTA Markkinen ja Mujunen näkevät yhteistyön keskittämisen yhdelle toimittajalle isona etuna. Mujusen mukaan yhden luukun periaate takaa toimittajalle täsmällisemmän kokonaiskuvan asiakkaan tarpeista. ”Palvelut pienissä paloissa, useamman toimittajan käsissä, johtaisivat ongelmatapauksissa helposti osapuolten keskusteluihin vastuukysymyksistä.” Markkinen sanoo, että yhden luukun periaatteella on mahdollista suoraviivaistaa ict-tukiprosesseja. ”Se selkiyttää vastuita paremmin kuin moneen palveluntuottajaan tukeutuminen. Sairaalassa järjestelmien käytettävyyden pitää olla erittäin korkealla tasolla.” Sairaanhoitopiirin palvelukokonaisuuteen kuuluu myös Fast-palvelu, joka on Fujitsun oma palvelukanava. Se on käytössä kaikissa sairaanhoitopiirin työasemissa, ja toimii tiedotuskanavana esimerkiksi ict:n ongelmatilanteissa. ”Siinä tarkoituksessa se toimiikin oikein hyvin. Fast-palvelun

ASKEL TOIMIVAAN SOTEEN Sairaanhoitopiirissä on meneillään myös Fujitsun sovellushallintapalvelun käyttöönotto kriittisille sovelluksille. ”Pyrimme erilaisin keinoin saamaan rajapinnat avoimiksi myös vanhoissa järjestelmissä ja toisaalta siirtämään ne isompiin tietovarastokokonaisuuksiin. Niiden päälle voi rakentaa vapaammin käyttäjälle näkyviä palveluita”, kertoo Mujunen. ”Koska terveydenhuollon tarpeet muuttuvat, pystymme avoimempien rajapintojen ansiosta tukemaan toimintaa paremmin. Tämä palvelee myös tulevaa sote-ratkaisua – ja oikeastaan on jo meillä osa sitä.” Tärkeintä on potilaan paras: joka tilanteessa käytössä ovat sopivat välineet ja tarvittavat tiedot ovat tehokkaasti esillä. ”Olemme kansallisesti ja alueellisesti menossa hyvää vauhtia oikeaan suuntaan”, uskoo Mujunen.

NET // 2/2014

27


Kuva Thinkstock

ASIAKKAISSA

TEKSTI MARITA KOKKO

SĂ„HKĂ–INEN RESEPTI ON YKKĂ–NEN TURUSSA Suomen ensimmäinen sähkĂśinen lääkemääräys kirjoitettiin Turun Kirkkotien terveysasePDOOD İħįħ 1\W VlKN|LVHQ UHVHSWLQ Nl\WW|aste on Turun terveyskeskuksissa jo pitkään hiponut sataa prosenttia, ja lähes puolet koko maankin lääkemääräyksistä on sähkĂśisiä. 1HOMlVVl YXRGHVVD 7XUXQ WHUYH\GHQKRLWRhenkilĂśstĂś on todennut järjestelmän erinomaiseksi. â€?Reseptin toimintaketju on jo nykytilassa tyydyttävä tai jopa kiitettävä. Pientä hiomista on, kuten kaikissa uusissa järjestelmissäâ€?, arvioi terveyskeskuslääkäri Kaj Haapasalo. Asiakkaat ovat ottaneen e-reseptin hyvin vastaan. Alkuvaiheen epäluulot ovat hälvenneet, kun järjestelmä on osoittautunut käyttĂśkelpoiseksi. Asiakkaiden ei enää tar-

vitse kuljettaa lääkemääräyksiä uusittavaksi terveysasemalle ja takaisin apteekkiin. â€?MyĂśs hoitajien ja toimistotyĂśntekijĂśiden toimenkuva reseptien uusinnassa on muuttunut, kun papereiden siirtely on poistunut." Lääkärin kannalta reseptin kirjoitus sujuu Haapasalon mukaan hieman aiempaa nopeammin, koska paperisen version allekirjoitus- ja niittausvaihe on jäänyt pois. â€?Puhelinreseptien tarve on poistunut ja varsinkin keskushermostoon vaikuttavien lääkeaineiden uusinnan ja käytĂśn seuraaminen on tullut läpinäkyvämmäksi.â€? Haapasalon mukaan sähkĂśinen resepti on päänavaus sähkĂśisen kanssakäynnin laajamittaiseen käyttÜÜn. Samaan ketjuun potilaiden ja lääkärien lisäksi liittyvät myĂśs apteekit

ja Kelan reseptikeskus. Kaikki julkisen terveydenhuollon yksikÜt käyttävät nyt sähkÜistä reseptiä, ja yksityiseltäkin puolelta mukaan on liittynyt useita valtakunnallisia toimijoita. SähkÜisten reseptien PllUl YXRQQD İħįĎ \OL YLLVLQNHUWDLVWXL HGHOOLVYXRGHVWD 1LLWl NLUMRLWHWWLLQ YLLPH YXRQQD įď ď miljoonaa kappaletta. SähkÜinen resepti on osa Kansallista Terveysarkistoa (KanTa), joka on yhteinen nimitys terveydenhuollon uusille valtakunnallisille tietojärjestelmäpalveluille. Fujitsu on molempien hankkeiden vastuullinen tietojärjestelmätoimittaja. SähkÜisestä lääkemääräyksestä annetun lain mukaan Kela toimii rekisterinpitäjänä ja ylläpitää valtakunnallista Reseptikeskusta.

FUJITSUN PALVELUT LAAJENEVAT S-RYHMĂ„SSĂ„

Kuva: S-Ryhmä / Nina Kaverinen

SOK:n ja Fujitsun yhteistyÜ syvenee. Uusi palvelusopimus lisää Fujitsun vastuuta S-ryhmän perustietotekniikasta: Patja-palvelu laajenee koko S-ryhmän tasolle, jolloin palvelun piiULVVl RQ įİ ďħħ W\|DVHPDD Uusi sopimus tuo mukanaan muun muassa laitehallinta-, AD- ja sähkÜpostipalveluja. Kun palvelu ensi vuoden kevään aikana saadaan kokonaisuudessaan käyttÜÜn, Patja-käyttäjiä RQ NDLNNLDDQ QRLQ Ďİ ħħħ MD VlKN|SRVWLWLOHMl įĪ ħħħ 6DPDOOD NLHOLYDOLNRLPD NDVYDD SDOYHlua saa suomen lisäksi ruotsiksi, englanniksi,

28

NET // 2/2014

viroksi, latviaksi, liettuaksi ja venäjäksi. â€?YhteistyĂś Fujitsun kanssa on sujunut hyvin. Asiakastyytyväisyys on meille tärkeä asia ja se on tyĂśasemapalveluissa ollut lähes jatkuvasti kiitettävällä tasollaâ€?, sanoo tietohallintojohtaja Marko Myllyniemi SOK:lta. S-ryhmä on yksi Fujitsun pitkäaikaisimSLD DVLDNNDLWD /lKHV Ďħ YXRWLVHQ \KWHLVtyĂśn aikana Fujitsu on toimittanut valtaosan S-ryhmän kassajärjestelmistä. S-ryhmän ensimmäinen Patja-sopimus solmittiin YXRQQD İħħĪ


Tietoturvayhtiöiden pitää yhä enenevässä määrin pystyä viestimään, mikä arvo turvallisuudella on liiketoiminnalle. Petri Kairinen, Nixu, Tivi, elokuu 2014

EROON HIIRIPIINASTA Fujitsu toimitti vuosi sitten Porvoon Osuuspankin henkilöstölle ergonomiset Roller Mouse Red -rullahiiret. OP:n myyntipäällikkö Pirjo Kaikkosen mukaan tavoitteena oli parantaa työpisteiden ergonomiaa ja estää päätetyön rasitusvammoja. Miksi valitsitte ergonomisen hiiren tavallisen tietokonehiiren sijaan? Roller Mouse -hiiret ovat olleet Osuuspankissa käytössä jo vuodesta İħħħ 3llWHW\|VNHQWHO\VVl NRURVWXX K\Yl W\|HUJRQRPLD 5XOODKLLUHQ on todettu vähentävän hiirikäsivaivoja, mutta sillä on kaikki samat käyttöominaisuudet kuin tavallisella hiirellä. Millainen rullahiiri on ollut käytössä? Käytön oppii nopeasti ja etuja ovat hyvä muotoilu ja helppokäyttöisyys. Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen etenkin ohjaustangon liikkuvuuteen ja herkkyyteen. Rullahiirtä on helppo ja kevyt käyttää. Kuinka tärkeää hyvä työergonomia on pankkityössä? Työtä tehdään jatkuvasti päätteen äärellä eikä ergonomian tärkeyttä voi liiaksi korostaa – meillä on tehty paljon sen eteen. Kyse ei ole pelkästään käden asennosta, olennaista on kokonaisvaltainen ergonomia. Meillä ei ole käytössä vakinaisia työpisteitä, vaan paikka saattaa vaihtua jopa saman päivän aikana. Jokaisessa työpisteessä on oltava siis yhtäläiset olosuhteet. Ovatko hiirikäsioireet helpottuneet rullahiirien myötä? Pankkihenkilöstön ammattitauteina ovat perinteisesti olleet käsivaivat jännetuppitulehduksista rannetulehduksiin. Viime vuoden aikana tietooni ei ole tullut enää yhtään käsivaivaa. Itse en luopuisi Rollerista enää mistään hinnasta. Lue lisää verkosta www.net.fujitsu.fi.

FORTACO SUJUVASTI SAP-MAAILMAAN Euroopan suurin konepajateollisuuden sopimusvalmistaja Fortaco Group Oy siirtyi vuoden alusta Fujitsun SAPVRYHOOXVNl\WW|SDOYHOXQ Nl\WWlMlNVL (ORNXXVVD İħįĮ DONDQXW MlUMHVtelmän siirtoprojekti oli menestys. Nyt myynti ja jakelutoiminnot, materiaalin hallinta, tuotannon suunnittelu ja toteutus, laadun valvonta sekä sisäinen ja ulkoinen laskenta hoituvat tehokkaasti kolmella tuotantolaitoksella Kurikassa, Puolan Wroclawissa sekä Slovakian Holícissa. Fortaco syntyi Ruukki Engineeringin ja konepaja Komasin fuuVLRVVD İħįİ 5XXNNL (QJLQHHULQJ ROL MR HQWXXGHVWDDQ 6$3 Nl\WWlMl emoyhtiö Ruukin kautta. Fujitsun kolmevuotisen sopimuksen myötä Ruukki Engineeringin SAP irrotettiin Ruukin järjestelmästä ja Fortacolle luotiin oma SAP-järjestelmä. ”Kun kilpailutukset tehtiin, Fujitsun tarjous oli realistisin niin hinnaltaan kuin kestoltaan”, kertoo Fortacon tietohallintojohtaja Tea Kaivoluoto. Siirtyminen uuteen palveluun tapahtui ilman käyttökatkoksia ja massiivisia loppukäyttäjäkoulutuksia, sillä SAP oli työntekijöille tuttu. )RUWDFR *URXS W\|OOLVWll İ Įħħ KHQNLO|l 6LOOl RQ įİ WHKGDVWD Suomessa, Virossa, Puolassa, Unkarissa ja Slovakiassa sekä myyntikonttorit Suomen lisäksi Saksassa, Ruotsissa ja Hollannissa.

LISÄÄ TEHOA VALION SAP-SOVELLUKSIIN

Valio siirtyy Fujitsun kapasiteettipalveluun SAP-sovellustensa käytössä, tallennuksessa ja varmistuksessa. Kapasiteettipalvelusopimus kattaa lähes kaksikymmentä nykyistä SAP-palvelinta sekä lähes kymmenen muuta palvelinta. Kapasiteettiratkaisu perustuu Fujitsun FlexFrame Orchestrator Kapasitee -teknologiaan, jonka avulla SAP-ympäristöjen suorituskyky -teknologiaa saadaan opt optimaaliseksi. ”Tavoitteenamme on siirtyä kustannustehokkaaseen pitkän elinkaaren ratkaisuun, joka turvaa soveltehokkaasee käytettävyyden kaikissa tilanteissa, ja siten varmislustemme kä jatkuvuus. Halusimme ratkaisun, josta on jo taa liiketoiminnan liiketoim paljon käytännön kokemusta”, Valion tietohallintopäällikkö käytä Petri Yrjölä toteaa.

A AIRBUS VALITSI FUJITSUN YHTEISTYÖKUMPPANIKSI Airbus S.A.S on valinnut Fujitsu Limitedin RFIDprojektinsa ratkaisutoimittajaksi. Projektin aikana kaikki Airbusin lentokoneiden tärkeimmät komponentit kaik varustetaan RFID-tarroilla valmistusvaiheesta lähtien. Näin jokaion tarkasti jäljitettävissä. nen komponentti kompon Projektin ansiosta Airbus ja sen osien toimittajat pystyvät jäljittämään jokaisen komponentin valmistus- ja huoltotiedot.

NET // 2/2014

29


NYKYAIKA

VUOTTA SITTEN

KAUPPAOPPILAITOKSILLA HYVĂ„T LĂ„HTĂ–KOHDAT ATK-OPETUKSEEN â€?Kauppaoppilaitoksissa on hyvät valmiudet atk-opetukseen. Itse tietotekniikka-aineen opettajia tarvitaan lisää, mutta heidän tulisi mieluiten olla kaupallisen koulutuksen saaneita ja lisäksi atk:ta hallitseviaâ€?, sanoo Virtain Seudun Kauppaoppilaitoksen rehtori Maija-Leena Clarkson. Omasta oppilaitoksestaan rehtori Clarkson kertoo: â€?Meillä DWN WD RQ RSHWHWWX YDSDDHKWRLVHQD DLQHHQD MR \OL įħ YXRWWD 1\W kaikilla muilla luokilla, paitsi kauppaopiston III-luokalla, aine on jo pakollinen. Kerran vuodessa päättävien luokkien oppilaat ovat tehneet vaativimman, poikkitieteellisen harjoituksensa, SHODQQHHW 1RNLDQ \ULW\VSHOLQ 9LLPH NHYllQl PHLOOl ROL WLODLVXXV lisäksi pelata yrittäjien, opettajien ja opiskelijoiden yhteinen peli. Yrityspeli on erinomainen opittujen taitojen testi.â€? Viime syksystä alkaen oppilaitoksen käytĂśssä on ollut viisi 0LNUR0LNNR ÄŻ Wl DLNDLVHPPLQ ROL YDLQ 1RNLDQ HWlLVSllWH .HVlOOl saatiin kuudes. Mikot ovat ahkerassa käytĂśssä, paitsi atk-perusteiden opiskelussa, myĂśs laskentatoimen, toimistotekniikan ja markkinoinnin sovellutuksissa. Kaikille opettajille annettiin viime talvena peruskoulutus. Heti, kun resurssit sallivat, atk:n sovellutuksia otetaan useimpiin aineisiin. $UWLNNHOL RQ MXONDLVWX V\\VNXXVVD įĨĊĭ

30

NET // 2/2014


Yritys ilman toimivaa ICT-ratkaisua on kuin kala ilman vettä.

Patjanen on kokonaisvaltainen ict-palveluratkaisu, joka sisältää kaiken, mitä liiketoimintasi ja it-infrasi tarvitsee. Oma Isoworks-palvelupäällikkÜsi ja alasi liiketoiminnan tarpeet tunteva asiantuntijamme rakentavat juuri sinun yrityksesi tarpeisiin sopivan kokonaisuuden valmiista moduuleista, joita on testattu käytännÜssä jo vuosia.

7XWXVWX 3DWMDQHQ SDOYHOXXQ RVRLWWHHVVD ZZZ LVRZRUNV Âż MD RWD \KWH\WWl P\\QWL#LVRZRUNV Âż WDL S

Isoworks Oy kuuluu Fujitsu-konserniin ja tarjoaa keskisuurille yrityksille laadukkaita, kustannustehokkaita ja joustavia ict-palvelukokonaisuuksia.


Fujitsu suosittelee Windows-käyttöjärjestelmää.

Työpaikkaromanssi?

Tutustu, niin rakastut varmasti. Fujitsu LIFEBOOK U904 Ultrabook™, maailman ohuin 14-tuumainen bisneskannettava, tarjoaa viimeisimmän Intel® Core™ i7 vPro™ -suoritinsukupolven tehon ja täydelliset käyttöominaisuudet. IGZO-kosketusnäyttö on 3200x1800 resoluutiollaan ihmeellinen, eikä koneesta puutu mitään (telakointi, SIM, sormitunnistus, esille vedettävä Ethernet…) mitä voisit kaivata. Rohkenetko treffeille? 6WUDWHJLVHW PLWDW MD OLVll NXYLD IXMLWVX À OLIHERRN


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.