HERVANNAN SANOMAT – Keskiviikkona 12. tammikuuta 2022
10
KAAKKOISEN TAMPEREEN ALUEVAALIEHDOKKAAT ESITTÄYTYVÄT, OSA 2 Hervannan Sanomat haluaa innostaa lukijoitaan äänestämään aluevaaleissa. Tämän vuoksi lehti esittelee kaakkoisen Tampereen aluevaaliehdokkaita. Vaikka kyse on puolen miljoonan asukkaan ja hyvin erilaissa kunnissa asuvien palveluista, voi pieni ripaus oman alueen paikallistuntemusta ja soteasioiden ymmärrystä olla hyödyksi isoja päätöksiä tehtäessä. Lehti esitti ehdokkaille seuraavat neljä kysymystä: 1. Miksi ryhdyit ehdokkaaksi? Oma taustasi sote-asioissa. 2. Miksi tavallisten kansalaisten pitäisi äänestää? 3. Mitä asioita haluat edistää koko hyvinvointialueella ja mitä paikallisesti? 4. Miksi asukkaiden vaikuttamismahdollisuudet ovat tärkeitä?
Riitta Ollila
Petri Pikkuaho
Jouni Riihimäki
Anne Sällylä
Anni Molari
Jyri Keränen
Nora Laine
Päivimaria Kuivamäki
veysasemille ja sosiaalihuollon asiakkaaksi on päästävä nykyistä nopeammin, ja asiakasnäkökulma on oltava keskeistä kaikissa sote-palveluissa. 4. Asiakkaathan palveluita käyttävätkin, joten heitä on kuultava muulloinkin kuin vain vaalipäivänä.
mielenterveyspalveluista, huumeiden käyttäjien korvaushoidoista, lääkäri palveluista.
Ihmislähtöiset ja yhdenvertaiset sote-palvelut Nina Lindberg, toiminnanjohtaja, YTM, SDP 1. Haluan olla mukana rakentamassa ihmislähtöisiä ja yhdenvertaisia sotepalveluja, jotka vastaavat asukkaiden erilaisiin elämäntilanteisiin ja tarpeisiin. Työskentelen toiminnanjohtajana sote-järjestössä ja näen työssäni miten suuri vaikutus avoimella kohtaamisella ja matalan kynnyksen tuella on. 2. Aluevaltuusto päättää meille kaikille elintärkeistä palveluista. Äänestämällä voi vaikuttaa siihen, että valittavat valtuutetut edustavat asukkaiden arvoja. 3. Ennaltaehkäisyyn ja matalan kynnyksen palveluihin panostaminen, ihmisen kokonaisvaltainen huomioiminen sekä henkilöstön hyvinvointi ovat asioita, joita edistäisin alueellisesti ja paikallisesti. 4. Palvelujen tulee vastata asukkaiden tarpeisiin ja siksi asukkaiden äänen kuuluminen vaaleissa - ja vaalien välissä - on erittäin tärkeää.
kaupunginvaltuutettuna ja olen sotelautakunnan jäsen. 2. Äänestäminen on tavallisen kansalaisen keino päästä vaikuttamaan asioihin. Näissä vaaleissa äänestäjät ratkaisevat, mihin suuntaan sotepalveluita kehitetään ja miten resurssit jaetaan. 3. Minulla on kolme pääteemaa: lähipalvelujen säilyttäminen, kustannusten kasvun hillitseminen sekä satsaukset ennaltaehkäisevään työhön. Pelkästään Tamperetta ajatellen ensimmäisenä mieleeni tulevat päihdeja mielenterveyspalvelut. Aluevaltuutettujen tulee jatkaa hyvää työtä, jota kaupunki parhaillaan tekee päihdeongelmaisten auttamiseksi. 4. Palvelujen käyttäjien ja kustantajien täytyy päästä ilmaisemaan näkemyksensä, mihin suuntaan hyvinvointialuetta lähdetään rakentamaan. Näin demokratiassa toimitaan.
K U VA : M A R I A V U O R M A
K U VA : M AT T I M O L A R I
Asukkaille turvattava palvelut paikallisesti Riitta Ollila, erityisopettaja, sosiaalija terveyspalveluiden apulaispormestari 2007-2008, SDP 1. Minulla on sellaista osaamista ja kokemusta, jota tarvitaan nyt: olen ollut Maakuntavaltuuston ja Seutuhallituksen jäsen, sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja ja apulaispormestari. Olin perustamassa Kotipirtin palvelutaloa, toimin Lähimmäispirtti ry:n pj:na. Lasten ja nuorten avun tarpeet kuuluivat erityisopettajan työhöni. 2.Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut koskettavat kaikkia. Äänestämisellä vaikutetaan niiden sisältöön ja toimivuuteen. 3.Alueellisesti tulee rakentaa ketterä ja joustava hallintomalli, joka tunnistaa kaikenikäisten asukkaiden hoidon ja turvallisuuden tarpeet. Sosiaali- ja terveyspalvelut on kokonaisuus ennaltaehkäisystä kuntoutukseen asti. Paikallisesti asukkaille tulee turvata tarvitsemansa palvelut. Vahvistetaan hoitoketjun alkupäätä, näin tuetaan kaikenikäisten asukkaiden oikeutta ehjiin hoito- ja kuntoutuspolkuihin. 4. Kokemuksia, kehittämisideoita, huolia ja toiveita tulee kerätä systemaattisesti kehittämiskohteiden ja puutteiden löytämiseksi. Näin turvataan yhdenvertaiset palvelut koko alueella. Asiakasnäkökulman oltava keskeistä Petri Pikkuaho, hallintojohtaja, Keskusta 1. Olen hyvin kiinnostunut terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja pelastuslaitoksen asioista. Olen valmistellut erilaisia sote-uudistuksia 15 vuoden ajan, joten olen tämän alan asiantuntija. 2. Nyt kannattaa kaikkien äänestää, kyse on meidän kaikkien tarvitsemista peruspalveluista. Äänestäjät ratkaisevat missä ja miten sote-palveluita tarjotaan. 3. Pirkanmaa on Suomen suurin hyvinvointialue, ja on tärkeää, että kaikille asukkaille taataan tasavertaiset palvelut. Hyvinvointialueella työskentelee yli 18.000 työntekijää. Näistä työntekijöistä on pidettävä hyvää huolta. Henkilöstön palkkaus, työolosuhteet ja koulutusmahdollisuudet on oltava riittävän kilpailukykyisiä, jotta henkilöstöä riittää vaativiin työtehtäviin jatkossakin. Paikallisesti ter-
Palvelut saatava nopeasti Jouni Riihimäki, rakennusmestari, Perussuomalaiset 1. Ryhdyin ehdokkaaksi, koska haluan vaikuttaa tulevan Pirkanmaan hyvinvointialueen toimintaan. Olin edellisessä Sotessa Hämeen Ely-keskuksen henkilöstön edustajana väliaikaisessa valmistelutoimielimessä (Vate). Sote-tausta on se tärkein eli asiakas! 2. Pitää ymmärtää, että tulevalla Pirkanmaan hyvinvointialueella päätetään sen asukkaiden tärkeistä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Sen vuoksi on tärkeää äänestää. 3. Jos on sairas (fyysisesti tai psyykkisesti), niin hoitajalle tai lääkäriin on päästävä heti eikä viikon päästä! 4. Asukkaiden vaikuttaminen on hyvin tärkeää! Se onnistuu osallistumalla päätöksentekoon, keskusteluun ja vähintään äänestämällä. Sotepalveluissa oltava valinnanvapaus Anne Sällylä, työ- ja hyvinvointivalmentaja, liikunnanohjaaja, YM ja yrittäjä, Kokoomus 1.Olen ollut Tampereen kaupungin luottamushenkilönä useita vuosia. Nyt kiinnostaa terveyteen ja sosiaalipalveluihin liittyvät asiat. Valitulla valtuutetulla on tärkeä rooli suunnannäyttäjänä. Sote uudistus on välttämätön. 2. Kyse on nyt meidän kaikkien yhteisestä asiasta. Valittu valtuusto päättää millaisia tulevaisuuden sotekeskukset ovat ja miten laaja terveyskeskusverkosto on. 3. Sote palveluissa tulee olla valinnanvapaus ja palvelusetelit käytössä. Vastustan maakuntaveroa. Hyvä sote-palvelujärjestelmä perustuu julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin hyvään yhteistyöhön. Jokaisen tulee saada hyvät toimivat terveyspalvelut riippumatta paikkakunnasta. Palokunta- ja ensihoitopalvelut tulee turvata pienillä paikkakunnilla ja suurissa kaupungeissa, Hervannassakin. 4. Nämä ovat ”elintärkeät” vaalit. Koskee meitä jokaista. Valtuusto päättää mm. koulujen kuraattoreista,
K U VA : VA L O K U VA U S L I I K E J U K K A M Ä K I N E N
K U VA : S D P : N K A M PA N J A K U VA
Palvelujen tulee olla mahdollisimman lähellä Antti Juva, Keskusta 1. Minulla on kokemusta ja näkemystä uusien toimintamallien suunnittelusta ja toteuttamisesta. Vanhaa kopiomalla lääkärijonot eivät lyhene! 2. Puolueiden välillä on eroja. Esim. miten lähellä palvelut jatkossa ovat. Tavoitteeni on, että ne ovat mahdollisimman lähellä. Johtamisen laatu tulee nostaa hyvinvointialueella kokonaan uudelle tasolle. 3. Lähellä olevat palvelut ovat aluevaalien tärkein teema. Haluan, että terveyskeskus on jatkossakin niin Hervannassa kuin Kaukajärvellä. Kaukajärven terveysasemaa ei saa sulkea! 4. Asukkaiden ja palveluja käyttävien ääni tulee myös vaikuttaa päätöksenteossa. Asukkaita ja yrittäjiä on kyllä kuultu, mutta ei aidosti kuunneltu. Tähän haluan muutosta. Eläkeläisten asialla Maarit Suonsivu, eläkeläinen, Keskusta 1. Olen eläkeläinen, joten tiedän, miten vaikeaa on pienellä eläkkeellä toimeen tulla. Haen muutoksia eläkeläisten arkeen, kaikilla ei ole omaisia. Olen politiikassa ollut mukana noin 15 vuotta ja oppia olen saanut. Ihmiset kohdattava ihmisinä Severi Jatuli, ”Räppäri, somettaja”, Perussuomalaiset 1. Olen niin omilla kokemuksilla kuin lukuisien tuttujen kertomuksien perusteella kuullut paljon sotessa olevista ongelmista. Olen erityisesti huolissani siitä, että mielenterveyspalvelut eivät toimi. Lääkäreiden tulisi myös paremmin tutkia mikä ihmisiä vaivaa. Mikäli ei tiedetä mitä ihminen sairastaa, niin silloin ei voida myöskään auttaa. 2. Jokaisen pitää äänestää, koska kuka tahansa voi joutua soten avun tarpeeseen. 3. Haluan edistää asiakaslähtöisyyttä sotessa. Sitä, että ihmiset kohdataan ihmisinä. Sitä, että ihmisiä kuunnellaan. 4. Alueiden asukkaiden vaikuttamismahdollisuudet on tärkeitä, koska palvelut ovat heitä varten.
K U VA : P E R U S S U O M A L A I S E T, K A M PA N J A K U VA
K U VA : N O R A L A I N E
K U VA : A N N E S Ä L LY L Ä
K U VA : F O T O L I I K E J U K K A M Ä K I N E N
Ennaltaehkäisevät ja matalankynnyksen palvelut Anna Moilanen, varhaiskasvatuksen opettaja, lähihoitaja, erityislapsen äiti, Vihreät 1.Haluan olla rakentamassa tasa-arvoista, ennaltaehkäiseviin palveluihin panostavaa, jokaisen asukkaan huomioivaa hyvinvointialuetta. Olen koulutukseltani lähihoitaja ja työskennellyt mm. kotihoidossa. Nykyisessä työssäni teen töitä varhaiskasvatuksen opettajana lapsiperheiden kanssa. Olen sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen sekä yksilöasioiden jaoston puheenjohtaja. 2.Vaaleissa äänestetään meitä kaikkia koskevista, tärkeistä palveluista. 3.Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluita. Panostaa palveluissa ennaltaehkäiseviin ja matalan kynnyksen palveluihin sekä oikea-aikaisuuteen. Paikallisesti kehittäisin mm. Vuoreksen neuvolapalveluita. 4. Päätöksenteossa tulee kuulua myös asukkaiden ääni ja heidän tarpeet.
Palveluiden asiantuntijuus asukkailla Jyri Keränen, kotihoidon lähihoitaja Tampereelta, SDP 1. Minulla on alan asiantuntijana uudistukselle paljon annettavaa ja tarvittavaa tietotaitoa. Olen vakituinen hoitaja kotihoidossa. Näen vanhushoivan tilan päivittäin ja haluan parantaa sitä nyt. 2. Näissä vaalissa linjataan se, kuinka hyvin ja laadukkaasti sote-palvelut sekä pelastustoimi ovat järjestetty vastaisuudessa. Äänestämällä vaikutat siihen, saammeko parempia sekä paremmin toimivia palveluita vai jatkuuko samat ongelmat edelleen. 3. Itselleni tärkeimpiä aiheita näissä vaaleissa on vanhushoiva, omaishoito, lastensuojelu ja työntekijöiden jaksaminen työssään. Niin koko Pirkanmaan alueella kuin paikallisesti Tampereella. Ilman ammattilaisten työssä jaksamista palvelut eivät voi koskaan olla kunnossa. 4. Koska siellä se palveluiden asiantuntijuus on - asukkailla ja asiakkailla. Omaisilla, potilailla, omaishoitajilla, jne. Kentältä ja asukkailta kuuluu nopeimmin se mikä on pielessä ja kuinka sitä täytyy parantaa.
Lähipalvelut säilytettävä Anni Molari, sairaanhoitaja, kaupunginvaltuutettu, Perussuomalaiset 1. Minulla on lähes 17 vuoden työkokemus terveydenhuollosta. Toimin
Palvelut alueen asukkaita kuunnellen Nora Laine, YTM, Kokoomus 1. Haluan olla tukemassa sotepalveluiden järjestämistä uudella tulevalla Pirkanmaan hyvinvointialueella.