11 minute read

Ehdokkaat: Kaakkoisen Tampereen aulevaaliehdokkaat Sivut

KAAKKOISEN TAMPEREEN ALUEVAALIEHDOKKAAT ESITTÄYTYVÄT, OSA 2

Hervannan Sanomat haluaa innostaa lukijoitaan äänestämään aluevaaleissa. Tämän vuoksi lehti esittelee kaakkoisen Tampereen aluevaaliehdokkaita. Vaikka kyse on puolen miljoonan asukkaan ja hyvin erilaissa kunnissa asuvien palveluista, voi pieni ripaus oman alueen paikallistuntemusta ja soteasioiden ymmärrystä olla hyödyksi isoja päätöksiä tehtäessä. Lehti esitti ehdokkaille seuraavat neljä kysymystä: 1. Miksi ryhdyit ehdokkaaksi? Oma taustasi sote-asioissa. 2. Miksi tavallisten kansalaisten pitäisi äänestää? 3. Mitä asioita haluat edistää koko hyvinvointialueella ja mitä paikallisesti? 4. Miksi asukkaiden vaikuttamismahdollisuudet ovat tärkeitä?

Advertisement

Riitta Ollila

KUVA: MARIA VUORMA

Anni Molari

KUVA: MATTI MOLARI Petri Pikkuaho

KUVA: VALOKUVAUSLIIKE JUKKA MÄKINEN

Jyri Keränen

KUVA: SDP:N KAMPANJAKUVA

Asukkaille turvattava palvelut paikallisesti

Riitta Ollila, erityisopettaja, sosiaali- ja terveyspalveluiden apulaispormestari 2007-2008, SDP 1. Minulla on sellaista osaamista ja kokemusta, jota tarvitaan nyt: olen ollut Maakuntavaltuuston ja Seutuhallituksen jäsen, sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja ja apulaispormestari. Olin perustamassa Kotipirtin palvelutaloa, toimin Lähimmäispirtti ry:n pj:na. Lasten ja nuorten avun tarpeet kuuluivat erityisopettajan työhöni. 2.Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut koskettavat kaikkia. Äänestämisellä vaikutetaan niiden sisältöön ja toimivuuteen. 3.Alueellisesti tulee rakentaa ketterä ja joustava hallintomalli, joka tunnistaa kaikenikäisten asukkaiden hoidon ja turvallisuuden tarpeet. Sosiaali- ja terveyspalvelut on kokonaisuus ennaltaehkäisystä kuntoutukseen asti. Paikallisesti asukkaille tulee turvata tarvitsemansa palvelut. Vahvistetaan hoitoketjun alkupäätä, näin tuetaan kaikenikäisten asukkaiden oikeutta ehjiin hoito- ja kuntoutuspolkuihin. 4. Kokemuksia, kehittämisideoita, huolia ja toiveita tulee kerätä systemaattisesti kehittämiskohteiden ja puutteiden löytämiseksi. Näin turvataan yhdenvertaiset palvelut koko alueella.

Asiakasnäkökulman oltava keskeistä

Petri Pikkuaho, hallintojohtaja, Keskusta 1. Olen hyvin kiinnostunut terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja pelastuslaitoksen asioista. Olen valmistellut erilaisia sote-uudistuksia 15 vuoden ajan, joten olen tämän alan asiantuntija. 2. Nyt kannattaa kaikkien äänestää, kyse on meidän kaikkien tarvitsemista peruspalveluista. Äänestäjät ratkaisevat missä ja miten sote-palveluita tarjotaan. 3. Pirkanmaa on Suomen suurin hyvinvointialue, ja on tärkeää, että kaikille asukkaille taataan tasavertaiset palvelut. Hyvinvointialueella työskentelee yli 18.000 työntekijää. Näistä työntekijöistä on pidettävä hyvää huolta. Henkilöstön palkkaus, työolosuhteet ja koulutusmahdollisuudet on oltava riittävän kilpailukykyisiä, jotta henkilöstöä riittää vaativiin työtehtäviin jatkossakin. Paikallisesti terveysasemille ja sosiaalihuollon asiakkaaksi on päästävä nykyistä nopeammin, ja asiakasnäkökulma on oltava keskeistä kaikissa sote-palveluissa. 4. Asiakkaathan palveluita käyttävätkin, joten heitä on kuultava muulloinkin kuin vain vaalipäivänä.

Palvelut saatava nopeasti

Jouni Riihimäki, rakennusmestari, Perussuomalaiset 1. Ryhdyin ehdokkaaksi, koska haluan vaikuttaa tulevan Pirkanmaan hyvinvointialueen toimintaan. Olin edellisessä Sotessa Hämeen Ely-keskuksen henkilöstön edustajana väliaikaisessa valmistelutoimielimessä (Vate). Sote-tausta on se tärkein eli asiakas! 2. Pitää ymmärtää, että tulevalla Pirkanmaan hyvinvointialueella päätetään sen asukkaiden tärkeistä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Sen vuoksi on tärkeää äänestää. 3. Jos on sairas (fyysisesti tai psyykkisesti), niin hoitajalle tai lääkäriin on päästävä heti eikä viikon päästä! 4. Asukkaiden vaikuttaminen on hyvin tärkeää! Se onnistuu osallistumalla päätöksentekoon, keskusteluun ja vähintään äänestämällä.

Sotepalveluissa oltava valinnanvapaus

Anne Sällylä, työ- ja hyvinvointivalmentaja, liikunnanohjaaja, YM ja yrittäjä, Kokoomus 1.Olen ollut Tampereen kaupungin luottamushenkilönä useita vuosia. Nyt kiinnostaa terveyteen ja sosiaalipalveluihin liittyvät asiat. Valitulla valtuutetulla on tärkeä rooli suunnannäyttäjänä. Sote uudistus on välttämätön. 2. Kyse on nyt meidän kaikkien yhteisestä asiasta. Valittu valtuusto päättää millaisia tulevaisuuden sotekeskukset ovat ja miten laaja terveyskeskusverkosto on. 3. Sote palveluissa tulee olla valinnanvapaus ja palvelusetelit käytössä. Vastustan maakuntaveroa. Hyvä sote-palvelujärjestelmä perustuu julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin hyvään yhteistyöhön. Jokaisen tulee saada hyvät toimivat terveyspalvelut riippumatta paikkakunnasta. Palokunta- ja ensihoitopalvelut tulee turvata pienillä paikkakunnilla ja suurissa kaupungeissa, Hervannassakin. 4. Nämä ovat ”elintärkeät” vaalit. Koskee meitä jokaista. Valtuusto päättää mm. koulujen kuraattoreista, mielenterveyspalveluista, huumeiden käyttäjien korvaushoidoista, lääkäri palveluista.

Palvelujen tulee olla mahdollisimman lähellä

Antti Juva, Keskusta 1. Minulla on kokemusta ja näkemystä uusien toimintamallien suunnittelusta ja toteuttamisesta. Vanhaa kopiomalla lääkärijonot eivät lyhene! 2. Puolueiden välillä on eroja. Esim. miten lähellä palvelut jatkossa ovat. Tavoitteeni on, että ne ovat mahdollisimman lähellä. Johtamisen laatu tulee nostaa hyvinvointialueella kokonaan uudelle tasolle. 3. Lähellä olevat palvelut ovat aluevaalien tärkein teema. Haluan, että terveyskeskus on jatkossakin niin Hervannassa kuin Kaukajärvellä. Kaukajärven terveysasemaa ei saa sulkea! 4. Asukkaiden ja palveluja käyttävien ääni tulee myös vaikuttaa päätöksenteossa. Asukkaita ja yrittäjiä on kyllä kuultu, mutta ei aidosti kuunneltu. Tähän haluan muutosta.

Eläkeläisten asialla

Maarit Suonsivu, eläkeläinen, Keskusta 1. Olen eläkeläinen, joten tiedän, miten vaikeaa on pienellä eläkkeellä toimeen tulla. Haen muutoksia eläkeläisten arkeen, kaikilla ei ole omaisia. Olen politiikassa ollut mukana noin 15 vuotta ja oppia olen saanut.

Ihmiset kohdattava ihmisinä

Severi Jatuli, ”Räppäri, somettaja”, Perussuomalaiset 1. Olen niin omilla kokemuksilla kuin lukuisien tuttujen kertomuksien perusteella kuullut paljon sotessa olevista ongelmista. Olen erityisesti huolissani siitä, että mielenterveyspalvelut eivät toimi. Lääkäreiden tulisi myös paremmin tutkia mikä ihmisiä vaivaa. Mikäli ei tiedetä mitä ihminen sairastaa, niin silloin ei voida myöskään auttaa. 2. Jokaisen pitää äänestää, koska kuka tahansa voi joutua soten avun tarpeeseen. 3. Haluan edistää asiakaslähtöisyyttä sotessa. Sitä, että ihmiset kohdataan ihmisinä. Sitä, että ihmisiä kuunnellaan. 4. Alueiden asukkaiden vaikuttamismahdollisuudet on tärkeitä, koska palvelut ovat heitä varten.

Jouni Riihimäki

KUVA: PERUSSUOMALAISET, KAMPANJAKUVA

Nora Laine

KUVA: NORA LAINE

Ihmislähtöiset ja yhdenvertaiset sote-palvelut

Nina Lindberg, toiminnanjohtaja, YTM, SDP 1. Haluan olla mukana rakentamassa ihmislähtöisiä ja yhdenvertaisia sotepalveluja, jotka vastaavat asukkaiden erilaisiin elämäntilanteisiin ja tarpeisiin. Työskentelen toiminnanjohtajana sote-järjestössä ja näen työssäni miten suuri vaikutus avoimella kohtaamisella ja matalan kynnyksen tuella on. 2. Aluevaltuusto päättää meille kaikille elintärkeistä palveluista. Äänestämällä voi vaikuttaa siihen, että valittavat valtuutetut edustavat asukkaiden arvoja. 3. Ennaltaehkäisyyn ja matalan kynnyksen palveluihin panostaminen, ihmisen kokonaisvaltainen huomioiminen sekä henkilöstön hyvinvointi ovat asioita, joita edistäisin alueellisesti ja paikallisesti. 4. Palvelujen tulee vastata asukkaiden tarpeisiin ja siksi asukkaiden äänen kuuluminen vaaleissa - ja vaalien välissä - on erittäin tärkeää.

Ennaltaehkäisevät ja matalankynnyksen palvelut

Anna Moilanen, varhaiskasvatuksen opettaja, lähihoitaja, erityislapsen äiti, Vihreät 1.Haluan olla rakentamassa tasa-arvoista, ennaltaehkäiseviin palveluihin panostavaa, jokaisen asukkaan huomioivaa hyvinvointialuetta. Olen koulutukseltani lähihoitaja ja työskennellyt mm. kotihoidossa. Nykyisessä työssäni teen töitä varhaiskasvatuksen opettajana lapsiperheiden kanssa. Olen sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen sekä yksilöasioiden jaoston puheenjohtaja. 2.Vaaleissa äänestetään meitä kaikkia koskevista, tärkeistä palveluista. 3.Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluita. Panostaa palveluissa ennaltaehkäiseviin ja matalan kynnyksen palveluihin sekä oikea-aikaisuuteen. Paikallisesti kehittäisin mm. Vuoreksen neuvolapalveluita. 4. Päätöksenteossa tulee kuulua myös asukkaiden ääni ja heidän tarpeet.

Lähipalvelut säilytettävä

Anni Molari, sairaanhoitaja, kaupunginvaltuutettu, Perussuomalaiset 1. Minulla on lähes 17 vuoden työkokemus terveydenhuollosta. Toimin

Anne Sällylä

KUVA: ANNE SÄLLYLÄ

Päivimaria Kuivamäki

KUVA: FOTOLIIKE JUKKA MÄKINEN

kaupunginvaltuutettuna ja olen sotelautakunnan jäsen. 2. Äänestäminen on tavallisen kansalaisen keino päästä vaikuttamaan asioihin. Näissä vaaleissa äänestäjät ratkaisevat, mihin suuntaan sotepalveluita kehitetään ja miten resurssit jaetaan. 3. Minulla on kolme pääteemaa: lähipalvelujen säilyttäminen, kustannusten kasvun hillitseminen sekä satsaukset ennaltaehkäisevään työhön. Pelkästään Tamperetta ajatellen ensimmäisenä mieleeni tulevat päihde- ja mielenterveyspalvelut. Aluevaltuutettujen tulee jatkaa hyvää työtä, jota kaupunki parhaillaan tekee päihdeongelmaisten auttamiseksi. 4. Palvelujen käyttäjien ja kustantajien täytyy päästä ilmaisemaan näkemyksensä, mihin suuntaan hyvinvointialuetta lähdetään rakentamaan. Näin demokratiassa toimitaan.

Palveluiden asiantuntijuus asukkailla

Jyri Keränen, kotihoidon lähihoitaja Tampereelta, SDP 1. Minulla on alan asiantuntijana uudistukselle paljon annettavaa ja tarvittavaa tietotaitoa. Olen vakituinen hoitaja kotihoidossa. Näen vanhushoivan tilan päivittäin ja haluan parantaa sitä nyt. 2. Näissä vaalissa linjataan se, kuinka hyvin ja laadukkaasti sote-palvelut sekä pelastustoimi ovat järjestetty vastaisuudessa. Äänestämällä vaikutat siihen, saammeko parempia sekä paremmin toimivia palveluita vai jatkuuko samat ongelmat edelleen. 3. Itselleni tärkeimpiä aiheita näissä vaaleissa on vanhushoiva, omaishoito, lastensuojelu ja työntekijöiden jaksaminen työssään. Niin koko Pirkanmaan alueella kuin paikallisesti Tampereella. Ilman ammattilaisten työssä jaksamista palvelut eivät voi koskaan olla kunnossa. 4. Koska siellä se palveluiden asiantuntijuus on - asukkailla ja asiakkailla. Omaisilla, potilailla, omaishoitajilla, jne. Kentältä ja asukkailta kuuluu nopeimmin se mikä on pielessä ja kuinka sitä täytyy parantaa.

Palvelut alueen asukkaita kuunnellen

Nora Laine, YTM, Kokoomus 1. Haluan olla tukemassa sotepalveluiden järjestämistä uudella tulevalla Pirkanmaan hyvinvointialueella.

Antti Juva KUVA: KESKUSTAN PIRKANMAAN PIIRIN VIRALLINEN VALOKUVAAJA

Ulla Kampman

KUVA: SDP TAMPERE

Työskentelen koulukuraattorina Tampereen kaupungilla. 2. Näissä vaaleissa päätetään kaikille tärkeiden sosiaali-, terveys-, ja pelastustoimen palveluiden järjestämisestä. Vaikuta siihen, kuka asioistasi päättää, vaikuta siihen, että pääset hoitoon heti kotikunnasta riippumatta. 3. Haluan edistää ihmisten pääsyä mielenterveyspalveluihin, tukea sotepuolen henkilöstön työssäjaksamista ja varmistaa ettei pelastustoimi jää irralliseksi saarekkeeksi. Hyvinvointialueella palveluiden järjestämistä mietitään kokonaisuutena. 4. Asukkaan pitää saada vaihtaa palveluntarjoajaa, jos palvelut eivät toimi. Palveluita tulee kehittää alueen asukkaita kuunnellen.

Perheiden tukeminen ja matalat kynnykset

Päivimaria Kuivamäki, lasten psykoterapeutti, KD (sitoutumaton) 1. Olen toiminut parikymmentä vuotta lastensuojeluun liittyvissä kysymyksissä asiakastyössä, kehittämishankkeissa, työnohjaajan, kouluttajan rooleissa, sosiaalialan oppilaitoksissa opettajana, viimeiset 10 vuotta yksityisenä ammatinharjoittajana 2. Kannattaa äänestää, koska sosiaali- ja terveyspalvelut ovat meitä kaikkia arjen elämässä lähelle tulevia asioita. 3.Hyvät, ihmisiä lähellä olevat ja oikein ajoitetut palvelut. Kaikkien asukkaiden on tärkeää saada sosiaali- ja terveyspalveluja riittävän läheltä, myös pienemmissä kunnissa. Perheille ja lapsille/nuorille tarjottavat palvelut on myös pidettävä mahdollisimman lähellä asukkaita, perheiden tukeminen matalalla kynnyksellä. Terapeuttisen avun oikeaaikaisuus on monien kriisien ratkaisemissa oleellista. Yhteisöllisyyden tukeminen kullakin alueella tukee hyvinvointia. 4.Jokainen asukas tietää itse parhaiten, mitä ja miten tuotettuja palveluja hänen elinympäristössään tarvitaan.

Tasa-arvoiset ja nopeat palvelut

Ulla Kampman, sairaanhoitaja ja koulutusasiantuntija, SDP 1. Olen pitkäaikainen terveydenhoidon ammattilainen ja kiinnostunut erityisesti terveyspalveluiden tasaarvoisesta ja monipuolisesta tarjon-

Maarit Suonsivu KUVA: KESKUSTAN PIRKANMAAN PIIRIN VIRALLINEN VALOKUVAAJA

Reeta Ahonen

KUVA: MIKKO OVASKA PHOTOGRAPHY

nasta omalla alueellani, koska hyvin toimivat julkiset palvelut ovat parasta ennaltaehkäisyä. 2. Koska kyseessä on meidän tavallisten kansalaisten tärkeimmästä asiasta eli terveydestä ja hyvinvoinnista sekä turvallisuudesta. 3. Hyvinvointialueen tasa-arvoisia ja nopeita palveluita kaikille asukkaille hyvinvoivilta terveydenhuollon ammattilaisilta. Paikallisesti omalääkäri/terveydenhoitaja palveluiden kokeilun aloittamista. 4. Terveys on yksi tärkeimmistä edellytyksistä hyvinvoivaan elämään ja yhteiskuntaan. Asukkaat tietävät parhaiten, mitä palveluita he tarvitsevat kulloisessakin elämäntilanteessa. Raha ei saa olla ainoa asia, joka vaikuttaa avun saamiseen.

Nopea ja helppo hoitoon pääsy

Reeta Ahonen, ympäristöinsinööri, yrittäjä, Kokoomus 1. Nyt luodaan uutta toimintamallia ja haluan olla vaikuttamassa siihen, että Pirkanmaalle saadaan toimivat, kattavat ja hyvät palvelut. Olen toiminut TAYS Sydänsairaala Oyn hallituksessa sekä Tampereen kaupungin lasten ja nuorten palvelujen lautakunnan jäsenenä. 2. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suurin verovaroin tuotettava palvelu kuntalaisille, joten sillä on merkitystä mitä ja kuinka palveluita on saatavilla ja tuotetaan. 3. Mielenterveys- ja päihdepalvelut on saatava kuntoon sekä linkitettyä paremmin toisiinsa. Nopea ja helppo hoitoon pääsy ovat tärkeitä kaikissa palveluissa. 4. Asukkaat käyttävät palveluita.

Palvelut lähellä kotia

Riku Auerma, diplomi-insinööri, KD 1. Aluevaalit järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja ehdokkaan näkökulmasta niihin sisältyy samalla hieman uutuuden viehätystä. 2. Äänestäminen on tärkeää sen ollessa mahdollista. Hävisin itse eräissä vaaleissa arvalla, joten äänestämisellä on merkitystä. 3. Minulle tärkeitä teemoja ovat nuorten mielenterveyspalvelut, opiskelijoiden jaksaminen ja palveluiden tarjoaminen lähellä ihmisten kotia. Samaan aikaan täytyy huomioida myös taloustilanteen luomat haasteet palveluiden tuottamisessa.

Severi Jatuli

KUVA: SEVERI JATULI

Riku Auerma

KUVA: JERE TUONONEN

4. Yksittäiset ehdokkaat ja tulevat aluevaltuutetut eivät aina ole tietoisia kaikista terveydenhuoltojärjestelmän epäkohdista. Äänestämällä voidaan vaikuttaa mahdollisimman moniäänisen valtuuston saamiseen.

Sote-muutos vaikuttaa kaikkiin

Marjo Niemenmaa, hallintotieteiden maisteri, SDP 1. Olen halunnut ehdokkaaksi, koska minulle on potilaana kertynyt sekä hyviä että huonoja kokemuksia, ja hallintotieteilijänä osaisin edistää hyvien käytäntöjen edistämistä ja laadun valvontaa. 2. Koska tämä on suurin muutos koskaan sote-sektorilla Suomessa ja vaikuttaa kaikkien elämään tavalla tai toisella. 3. Tiedolla johtaminen ja laatu ovat pääteemojani. Olen tehnyt kandidaatin työni ympäristöjärjestelmistä ja olen suorittanut ympäristöjärjestelmän auditoijakoulutuksen, ajattelen näistä olevan hyötyä toiminnan kehittämisessä, jos minut valitaan. 4. Koska päättäjät eivät muuten voi olla kokonaisvaltaisesti perillä siitä, mitä palveluissa tapahtuu.

Palvelut kuuluvat kaikille

Rami Hansen, ohjaaja, työsuojeluvaltuutettu, SDP 1. Olen työskennellyt lähihoitajana 21v järjestöissä, sairaanhoitopiirillä ja yksityisellä. Pitkään myös osa-aikaisena luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna. Sektori on tullut yhteistyön kautta tutuksi, tiedän haasteet, ihmeellisyydet ja vahvuudet. Osaamiseni on juuri tällä sektorilla 2. Nämä vaalit ovat todella merkitykselliset, nyt rakennetaan sote! Tässä voi ja pitää vaikuttaa. Palvelut kuuluvat kaikille ja kaikki jossain vaiheessa elämää niitä käyttää. 3. Suurin osaamiseni on työhyvinvointi, hyvinvoivat työntekijät ovat tae toimivaan soteen: eäisyydet ja matkakustannukset tulee olla kohtuulliset lähimpään sote-keskukseen, sopimuspalokuntien toimintaa vahvistettava, lähijohtaminen nykyaikaan, ei hierarkkista johtamista. 4. Vaikuttamismahdollisuus on osallistuvaa demokratiaa, tämä on yhteiskunnan peruspilareita.

Nina Lindberg

KUVA: NINA LINDBERG

Marjo Niemenmaa

KUVA: SDP:N KAMPANJAKUVA

Palvelut julkisina ja lähellä ihmistä

Mirja Juusola, perushoitaja, Vasemmistoliitto 1. Haluan tuoda hoitotyötä tekevän henkilöstön näkemyksen esiin. Työstäni terveydenhuollossa ja sote-alan luottamustoimien kautta saamaani osaamista haluan myös hyödyntää. 2. Äänestämällä kansalaiset edistävät itselleen tärkeitä asioita. Nyt valitaan valtuutetut, jotka päättävät miten järjestetään meitä jokaista, jossain elämän vaiheessa koskettavista palveluista. 3. Sote-palvelut pitää järjestää julkisina ja lähellä ihmistä, ei keskittää suuryksiköihin. Hyvinvoiva henkilöstö on laadukkaiden palvelujen takana, joten henkilöstön saanti tulee turvata palkkauksen korjaamisella sekä työolojen parantamisella. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen tulee panostaa niin alueellisesti kuin paikallisestikin lisäämällä matalankynnyksen palveluita. 4. Asukkaat ovat parhaita viestintuojia, jotka tuntevat alueensa palvelut. Demokraattiseen toimintaan kuuluu asukkaiden mielipiteiden huomioiminen.

Tärkeää on palveluiden pitäminen lähellä

Erik Lydén, ensihoitaja, SDP 1. Työskentelen Hervannan paloasemalla ambulanssin ensihoitajana. Olen työskennellyt hoitajana yli 10 vuotta, mm. kotihoidossa ja Acutassa. Koulutukseltani olen lähihoitaja ja ensihoitaja / sairaanhoitaja. Olen myös Tehyn valtuuston jäsen. 2. Hyvinvointialueilla luodaan uusi tapa järjestää palveluita, joka näkyy jokaisen arjessa. Antamalla äänesi voit edistää sitä, että apua on saatavilla jatkossakin lähellä. 3. Tärkeää on palveluiden pitäminen lähellä ja toimivina sekä se, että apua saa nopeasti. Hoitajien työhyvinvointi on myös tärkeä asia. 4. Asukkaiden ja henkilöstön näkemyksiä täytyy kuulla. Uudistusta pitää tehdä ihmisten tarpeista lähtien, ei pelkästään hallinnon näkökulmasta.

Hoitoon tulee päästä seitsemässä päivässä

Jouni Huuskonen, tuotespesialisti, fysioterapeutti, AMK, SDP 1. Haluan tarjota monipuolista 20-vuoden kokemustani terveyden-

Anna Moilanen

KUVA: KARRI HARJU

Rami Hansen

KUVA: RAMI HANSEN

Mirja Juusola

VALOKUVA: IRINA KOLOMIJETS, VALOKUVAAMO LUOVA

Erik Lydén

KUVA: KARRI HARJU

Jouni Huuskonen

VALOKUVA: JOUKO JÄRVINEN

huollon eri tehtävistä hyvinvointialueen kehittämiseen. Olen alueellisen ympäristöterveydenhuollon jaoston jäsen Tampereella. 2. Äänestämällä voit vaikuttaa omiin tai läheisesi Sote-palvelujen järjestämiseen alueellasi. 3. Hoitotakuu eli hoitoon tulee päästä seitsemässä päivässä. Lasten ja nuorten terveyspalvelut: Perheille ajoissa tukea, ohjausta ja neuvontaa. Nuorten tulee päästä nopeasti mielenterveyspalveluihin. Henkilökunnan hyvinvointi takaa laadukkaat palvelut. 4. Jokaisella tulee olla oikeus hyvään hoitoon asuinpaikasta tai tulotasosta riippumatta.

This article is from: