8 Lapin Lauluveikkojen taiteellinen johtaja
Kadri Joamets Minkälainen oli sinun lapsuudenkotisi, sisarukset, musiikkiharrastus? Olen kiitollinen vanhemmilleen upeasta lapsuudesta. Sain mukaan tähän elämään tunteen, että kodin ja perheeseen voin aina luottaa ja turvautua. Vaikka asutan hetkellä perheen kanssa Rovaniemellä, niin silti sanon lapsuuden kotia kodiksi, sillä minulle koti on siellä, missä on minun äiti. Häneltä olen saanut musiikin- ja laululahjan. Meidän perheessä laulettiin aina. Kun olin pieni, äiti lauloi minulle tuutulauluaa joka ilta. Muista vielläkin sen laulun ja lauloin nyt omille pojille. Isä taas muisti kaikkien laulujen sanat, tiesi kaikki laulut ja sanoi aina, mitä voitaisi seuraavaksi laulaa. Hän tykkäsi kuunnella, kun me äidin kanssa laulettiin. Mikä sai sinut hakeutumaan musiikin opiskeluun ja kuoronjohtajakoulutukseen? Kävin jo ennen koulua musiikin kerhossa, missä tanssittiin ja laulettiin. Kun menin kouluun, niin aloin heti yksityisopettajalla oppimaan pianonsoittoa. Toisella luokalla koulussa halusin jatkaa musiikkiopistossa.. Oliko se onni vai epäonni, mutta siihen aikaan aloittaakseni pianonsoiton opiskelun, olisin pitänyt olla seitsemän vuotias. Minä olin jo yhdeksän. Niin ma sitten aloin oppimaan pianonhaitarin soittoa. Enkä voi sitä katua mitenkään, sillä soitan nytkin silloin tällöin kesällä haitaria ja säestän, kun toiset laulaa. Viimeksi tänä kesänä Saarenmaalla, juhannuksen aikana, yhdessä pikkukylässä nimeltä Tornimägi. Konservatoriossa enää ei kiinnostanut jatkaa haitarin opiskelua ja niin valitsin kuoronjohtajan kurssin. Onneksi sain opettajaksi hyvin vaativan mutta parhaimman kuoronjohtaja-säveltäjän, ketä tiedän Alo Ritsing. Jos olisi ollut joku muu, niin en varmasti olisin tällä hetkellä se, joka olen nyt. Eikä hänellä minun kanssa helppoa ollut, olin hyvin itsekäs ja pikkasen laiskahko. Valmistuin kuitenkin huippunumeroin, niin että luonnollinen jatko oli Tallinnaan Eestin Musiikkiakatemian. Miten tutustuit Lasseen, yhteinen musiikkitausta, oma perhe? Mikä toi sinut Rovanimelle? Siellä tutustuinkin heti Lassen. Vetovoimana oli tietenkin hänen lahjakkuus. Akatemiassa kaikki tiesivät Lassen, sillä samalaisia ihmelapsia ei ollut monta. Hänellä kyllä tyttöjä riitti ja enka ma juuri hänestä välittänyt, sillä minullakin oli oma poi-
kaystävä, muuta niin se vain tapahtui Nyt ollaan yhdessä ja täällä Rovaniemellä ja hetkellä perheessä kasvaa kaksi poikaa: trumpetisti ja pikkuinen viulisti. En voi sanoa kuinka pitkäksi ajaksi tänne jäädän, elämä näyttää. Minun mottoni on: älä koskaan sanoo ei koskaan, sillä et voi tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Mitä ennakkoon tiesit Rovaniemestä? Ei mitään. Mikä oli suurin ihmettelyn kohde, kun tulit Rovaniemelle? Ihmiset. Arvasin, kuten monet Eestiläiset, että suomalainen on sellainen joka käy Tallinnassa juopottelemassa ja ostoksilla. Rovaniemeläiset ovat kuitenkin toisenlaiset. Paljon rauhallisemmat ja vieraanvaraisemmat. Ihan mukavan oloiset ihmiset. Miten tulit mukaan Rovaniemen kuoroelämään? Pirkko Vuoti-Vainikka kutsui minut laulamaan Seitakuoron. Hän oli jostakin kai kuullut, kuka olen, ja niin toimin Seitakuoron varajohtajana ensimmäisen talven. Keväällä v. 1999 valittiin minut kuoron johtajaksi. Miten tulit LVV:n toimintaan mukaan? Ihan sattumalta. Tai oikeastaan elämä jotenkin menee näin ja minä sen mukaan. Vaikea sairaus vei Lauluveikkojen johtajan Enen Lillepärk-Salmelan, ja minut kutsuttiin hänen työtä jatkamaan. Otin tarjouksen vastaan hyvin mielelläni. Suhtautumisesi aikaisemmin mieskuoroihin? Ei minkäänlaista kokemusta. Olen laulanut sekakuorossa ja naiskuorossa, mieskuorossa ei. Opettaja Alo Ritsing johtaa Tartossa mieskuoroa ja opiskelun aikana oli pakko käydä heidän konsertteissa. Silloin oli se isonkokoinen kuoro, yli kuusikymmentä miestä. Kun se fortessa lauloi Ernesaksin Laulajan talvea , olin melkein putoa tuolilta, se oli jotakin niin mahtava. Tai toinen vastakohta: äitienpäivän konsertissa ne lauloi niin herkästi Äitin Sydän että yleisössä kaikki äidit itkivät. Minä myös. En voinut kyllä silloin ikinä edes ajatella , että joskus voin itse seisoa mieskuoron edessä, johtamassa samoja laulua. Elämä on upea! Miten tänä päivänä suhtaudut mieskuoroon? En osaa oikein vielä ottaa kantaa. Vasta opiskelen tuntemaan kuoromuotoa, kun sellaista. Minkälaisena koet asemasi naisena ja kuoronjohtajana mieskuoroa vetäessäsi? Se ei minua haitta että olen nainen. Suomessa on
melkein kymmenen minunlaista naista, joka on vetämässä mieskuoroa. Sitä paitsi olen koko ikäni tullut miesten kanssa paremmin toimeen kuin naisten. Heillä on selvät puheet ja selvät ajatukset. Naiset saattaa joskus höpöttää liika, niin kuin itsekin, eikä silloin siitä tulee mitään. Miten jaksat vetää innokkaiden miesten laumaa? Miten siihen voitaisi vastata tykkään tietenkin, eihän ma muuten tätä työtä tekisi. Mieskuorossa on meininkiä on mieskuoroliiton mottona ja kyllä se pitää paikkaansa. Ongelmana lienee mieskuoron korkea keski-ikä. Kommentit. Kun ääni vielä toimii, niin muu ei ole tärkeä. Tykkään siitä että tässä kuorossa ei mene aikaa sähläämisen tai muuhun juttelemisen. Ehkä muutaman kerran vain, olen joutunut nostamaan ääntä. Minulle ne miehet on harjoituksessa samanlaiset kuin missätahansa iässä olevat pojat, joka tekee (laulaa) niin kuin minä käsken. Harjoituksen aikana on kaikki samanvertaisia muusikkoja laulajia. Olen voimakkastahtoinen jo kyllä, eihän muuten täällä alalla pärjää. Joskus sanovat että voisin olla vielä tiukempi heitän kanssa. Saa nähdä Miksi laulajat kulkee joka viikko harjoituksissa, en tiedä, sitä pitäisi heiltä kysyä. LVV:n tähtihetkiä(?) kuoronjohtajana ja taiteellisena johtajana toimiessasi? Kuten aikaisemmin jo sanoin, ei ole vielä pitkä polku kuljettu heitän kanssa. Yksi tähtihetkistä oli tietenkin Lahdessa, Sibelius-talossa Mieskuoroliiton järjestämässä kilpailussa viime keväänä. Vaikka ei tullut sijaa, silti meitä kehuttiin kovasti tykkäsin siitä salista ja sen akustiikasta, sinne tahtoisin takaisin esiintymään. Floridan matkan huippu-
hetkiä oli konsertti St Andrews Lutheran kirkossa. Konsertin lopussa kansa seisoi, eikä aplodit tahtonut loppua. Ihmiset itkivät ja kiittelivät. Tyytyväinen oli kuoronjohtaja ja laulajat itsekin. Kirkko oli pieni ja kodikas, laulut soi niin kuin piti. Kaikki meni nappiin. Kommentteja konserttimatkoistamme? Tietenkin nousee ylitse muiden tämä Floridan matka. Se oli minun ensimmäinen reissu Amerikkaan. Nyt kun olen siellä käynyt, ei kiinnostaisi enää mennä uudestaan. Ehkä vain Bahhaamalle Konserttimatkoista parhaimmat on tietenkin ne paluumatkat silloin matka menee oikein nopeasti, sillä lauluja, vitsejä ja juttuja riittää. Miten näet LVV:n tulevaisuuden? Uusia nuoria laulajia kaivattaisi kovasti lisää. Se kyllä vaikuttaisi kuoron saundia. Nyt eletään tätä juhlavuotta ja harjoitellaan ahkerasti juhlakonserttia varten. Kesällä 2007, mennään Porin laulujuhlille. Miten mieskuorotoiminta on Suomessa erilaista kuin Eestissä? En osaa sanoa, onko se niin erilaista. Olen vain appiukolta kuulut, miten niillä kuoroharjoitusten lisäksi on jatkuvasti muita tapahtumia. On konsertteja, lauluiltoja, juhlia ja kuoromatkoja. Tätä harrastusta otetaan vakavasti. Harjoitellaan kotona tai opitaan vaikka SANOJA ULKOA! Ei käydä vain kaksi kertaa viikossa harjoituksissa. Aika useasti pidetään sen lisäksi vielä stemmojen keskeissija harjoitusiltoja. Yksi hyvää puoli täällä on kuitenkin se, että ympäri Suomea kaikki mieskuorot ahkerasti opiskelee merkkilauluja. Niin on mahdollista missä tahansa mieskuorojen tapahtumisessa laulaa kaikki yhdessä, isona kuorona, tuttuja lauluja. Viimeksi täällä Rovaniemellä Mieskuoroliiton Talvipäivillä, oli minullakin mahdollisuus johtaa kuoroa, missä oli mukana miehiä Suomen eri paikkakunnilta. He esittivät G. Ernesaksin laulun Hakkame mehed minema . Mitä ole toivonut ja toivot tulevaisuudessa itsellesi ja perheellesi? Rakkautta. Yksi Eestiläinen kirjailija A.H. Tammsaare on sanonut: Ei aita miski, kui ei aita armastus (Ei auta mikään, kun ei auta rakkaus). Mitä haluat sanoa LVV:n laulajille? Rakkautta musiikin. Timo