Eurometalli 1-2 / 2017

Page 17

Haaga-Helian ammattikorkeakoulun kanssa toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin Alihankinta 2016 -messujen tulo- ja työllisyysvaikutuksia. Tutkimustulosten mukaan Alihankinta-messut tuottaa Pirkanmaalle 7,2 miljoonan euron tuloinjektion, jonka välitön työllisyysvaikutus on 55,6 henkilötyövuotta. Alihankinta-messut lisäävät seudun hotellien ja ravintoloiden myyntiä 2,4 miljoonalla eurolla, jonka työllisyysvaikutus on 24,59 htv. Keskimääräinen näytteilleasettaja käyttää messuosallistumiseensa 9102 euroa, mikä tarkoittaa 522 euroa/näyttelyneliö. Keskimääräinen messukävijä kuluttaa matkaansa 110 euroa. Pirkanmaan ulkopuolelta saapuvien keskikulutus on 135 euroa/kävijä ja pirkanmaalaisten 43 euroa/kävijä. Ensi vuonna Tampereen Messut Oy tutkii myös muiden tapahtumien taloudellisia vaikutuksia Tampereen seudulle.

Tampereen Messu- ja Urheilu­ keskuksessa yli 560 000 kävijää Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen (TESC) tiloja hallinnoivan Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n liikevaihto on tänä vuonna 3,4 miljoonaa euroa. Monitoimikeskuksessa on kuluvana vuonna ollut yli 560 000 kävijää tähän mennessä (v. 2015: 664 089 kävijää). Kävijöistä noin puolet on urheilijoita tai urheilutapahtumien kävijöitä ja puolet muita tapahtumakävijöitä tai ko-

kousvieraita. TESCin tiloissa järjestettiin 250 tapahtumaa, joista kokouksia oli 135, messuja, näyttelyitä, yritystapahtumia ja konsertteja 35, urheilutapahtumia noin 30 ja loput pienempiä tilaisuuksia. Lisäksi tapahtumien yhteydessä pidettiin erillisiä kokouksia ja seminaareja.

Vuosi 2017 on Suomen, Tampereen Messujen ja tapahtumien juhlaa Ensi vuonna syytä juhlaan on satavuotiaan itsenäisen Suomen lisäksi myös 1967 perustetulla Tampereen Messut Oy:llä, joka täyttää 50 vuotta. Sekä Suomi 100 -juhlavuosi että messujen puolivuosisatainen taival näkyvät messujen ohjelmasisällöissä ja kulkevat rinta rinnan tapahtumien kanssa koko vuoden 2017 ajan.

Tampereen Messut -konsernilla on odotettavissa vilkas vuosi niin messujen, yritystapahtumien kuin myös kongressien ja seminaarien osalta. Tampereen Messujen ohjelmassa on 16 messutapahtumaa. Ammattimessupuolella järjestetään 25.–26.1. Verkosto, 16.–17.3. SGGF: Sportec, Greentec, Gymtec, Fysiotec, 10.–12.5. Finnclean, 13.– 14.9. Elintarviketeollisuus ja 26.–28.9. Alihankinta. Kuluttajille on tarjolla 3.–5.2. Asta Rakentaja ja Sisustus, 11.–12.3. ja 2.–3.12. Mega Outlet, 8.–9.4. Hevoset, 21.–23.4. Supermessut: Puutarha, Kotimaan Matkailu, Outdoor Erä ja uusi Käsityö & Design sekä 17.–19.11. Suomen Kädentaidot. Lisäksi tapahtumatoimisto Finland Events ja Tavicon Oy toteuttavat muita tapahtumia vuoden 2016 tahtiin. Myös TESCin varauskalenteri lupaa vauhdikasta tapahtumavuotta 2017.

INFO Tarkemmat tiedot tapahtumista: www.tampereenmessut.fi, www.tesc.fi, www.finlandevents.fi, www.tavicon.fi Lisätiedot: Tampereen Messut -konserni / Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy: Hannu Vähätalo, toimitusjohtaja, puh. 0500 620 806, hannu.vahatalo@tampereenmessut.fi Tanja Järvensivu, tapahtuma- ja viestintäpäällikkö, puh. 050 536 8133, tanja.jarvensivu@tampereenmessut.fi

1– 2 | 2017

17


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.