Eurometalli 10/2014

Page 49

KEMPER CAT haastaa hitsaamojen työilmaston ja ajattelun

H

itsauskäryhän on erittäin helppoa poistettavaa, tosin ainoastaan jos hitsaustapahtuma pysyy paikallaan ja käry voidaan koota suhteellisen läheltä sulaa, mielellään suoraan yläpuolelta. Yleensähän tilanne ei koskaan ole tällainen. Ne perinteiset kaksi tapaa yrittää poistaa käryä ja työssä valitettavan yleistä hiontapölyä, ovat erilaiset imukärsät ja kiinteästi si-

joitetut yleissuodattimet. Kärsät sinällään ovat erittäin tehokkaita ja erityisesti valoilla varustettuina myös mukavia apuvälineitä. Sääli sinällään, että niiden käyttö vaatii hitsarilta aina lisätoimia ja ne usein jäävät tekemättä. Isot, kiinteästi sijoitetut, yleisilman suodatus- ja kierrätysyksiköt ovat usein jälkiasennettuja ja niillä saavutettava hyöty tahtoo jäädä varsin vaatimattomaksi. Pahimmillaan ne johtavat tehtaan yleisilmanvaihdon täydelliseen sekoittamiseen ja lähinnä ylimääräisiin kuluihin ja melusaasteeseen. KEMPER CAT (Clean Air Tower) toimii aivan toisin ja pakottaa kummastelemaan; miksei tätä ole aina näin mietitty? Hallin koolla tai muodolla ei ole merkitystä. Torni yksinkertaisesti nostetaan kulloisellekin työalueelle. Aivan oikein, mitään putkitusta ei tarvita. Ainoastaan sähkö- ja paineilmasyöttö. Myöskään hitsattavien kappaleiden koko ja muoto eivät vaikuta toimintatehoon. CATin mullistava idea on muodostaa tornin ympärille, 360°, oma ”mikroilmasto”. Torni imee likaista ilmaa ylhäältä ja palauttaa sen suodatuksen

jälkeen alhaalta takaisin työtilaan. Palautus tapahtuu vedottomasti ja lattiaa pölyttämättä, erittäin miellyttävästi ja hiljaisesti, noin polvien ja lonkan korkeuteen. Suuri suodatinpinta-ala, yhdistettynä Kemperin ePTFE-suodatinmate­ riaaliin ja automaattiseen puhdistukseen, takaavat vuosissa laskettavan vaihtovälin suodattimelle. Suodattimesta irtoava jäte kerätään kätevästi koneen rakenteeseen upotettuun ämpäriin, jolla se on myös helppoa kantaa roskiin. Torni on riittävän korkea (3,5 m) toimiakseen isompienkin rakenteiden keskellä, mutta myös hyvin vakaa ja alareunastaan puskuril-

la suojattu, eikä näin ollen altis kaatumiselle. Torneja voidaan sijoittaa useampia suuremmille alueille ja niiden käynti voidaan synkronoida ja automatisoida. Tarvittaessa jopa kytkeä KEMPERin uuteen ilmanmittausjärjestelmään. – Kysy lisää, yllätämme sinut positiivisesti, kehottaa Antti Palomäki AirWell Oy:stä. n

INFO AirWell Oy puh. 03 5175 250 www.airwell.fi

Nimitykset Tanreco Oy:n myyntitiimi vahvistuu Tanreco Oy on vahvistanut organisaatiotaan. Myynti- ja suunnittelutyötehtävissä on aloittanut uusi tuotepäällikkö Teemu Virtanen 3.11.2014. Hän tulee keskittymään hydrauliseen ja mekaaniseen työstökappalekiinnitykseen korkeasta laadustaan tunnettujen Römheld-ryhmän tuotteiden parissa. Teemu tuo Tanrecon tiimiin suunnittelu- ja projektinhallintaosaamista, sekä ennakkoluulotonta asennetta asiakaslähtöiseen ongelmanratkontaan. Teemun tavoittaa numerosta: 046 920 0075 tai sähköpostitse teemu.virtanen@tanreco.fi.

Myös Tanreco Oy:n toimistopuoli on saanut vahvistusta uudesta myyntisihteeristä. Noora Nummela on aloittanut Tanreco:lla 10.11.2014. Hänen vastuualueitaan ovat tilausten käsittely ja laskutus. Nooran tavoittaa puhelimitse numerosta 019 77 485 tai sähköpostitse noora.nummela@tanreco.fi.

10 | 2014 49


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.