Väkivaltatyötä 40 vuotta by Ensi- ja turvakotien liitto

vuotta Riitta S채rkel채 YTT, p채채sihteeri Ensi- ja turvakotien liitto ry

Sisältö

5 | Työtä perhe- ja lähisuhdeväkivallan lopettamiseksi 40 vuotta 6 | Turvakodeista se kaikki alkoi vuonna 1979 8 | Tietoisuus ilmiön moniulotteisuudesta

ja laajuudesta kasvoi vähitellen

Työtä perhe- ja lähisuhdeväkivallan lopettamiseksi 40 vuotta Riitta Särkelä, Ensi- ja turvakotien liitto ry Kuvat: Getty Images, Rohkea Ruusu • Taitto: Rohkea Ruusu ISBN: 978–951–9227–96–2

Lukijalle:

Työtä perhe- ja lähisuhdeväkivallan lopettamiseksi 40 vuotta Ensi- ja turvakotien liitossa on yhdessä jäsenyhdistysten kanssa tehty työtä perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi, sen kohteeksi joutuneiden ja väkivallan keskellä elävien lasten auttamiseksi 40 vuotta.

äkymätön, kodin seinien sisällä oleva asia on tullut julkiseksi ja ihmisoikeuskysymykseksi. Tarkastelen tässä lyhyessä julkaisussa rajatusti Ensi- ja turvakotien liiton näkökulmasta, millaisia muutoksia tuona ajanjaksona perhe- ja lähisuhdeväkivallassa ja auttamistyössä on tapahtunut. Hyödynnän tarkastelussa erityisesti liitossa tehtyjä tutkimuksia ja selvityksiä, mutta kurkistan hiukan myös muualla tuotettuun tietoon. Tarkastelu on väistämättä rajallinen ja puutteellinen. Kaikkea hienoa työtä, jota 40 vuoden aikana on tehty, en tässä millään pysty nostamaan esille. Tavoitteenani on piirtää iso kehityskaari ja sen eri vaiheita esiin väkivaltatyön juhlavuoden kunniaksi ja nostaa myös esiin mietteitä tulevaisuudesta.

kehittämispäällikkö Tiina Muukkosta, väkivaltatyön tiimin asiantuntijoita Tuulia Kovasta, Johanna Linner Matikkaa ja Veli-Matti Toikkaa. Viestintäpäällikkö Mikko Savelaiselle kiitos tekstin julkaisuksi huolehtimisesta. Tällä katsauksella menneeseen upeaan työhön ja kurkistuksella tulevaan haluan lämpimästi kiittää naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi, avun saamisen parantamiseksi sekä väkivallattoman Suomen rakentamiseksi kaikkia Ensi- ja turvakotien liitossa, sen jäsenyhdistyksissä ja yhteistyökumppaneissa työtä tehneitä. Jokaisella on oikeus elää ilman väkivaltaa ja olla turvassa. Yhteinen työmme sen mahdollistamiseksi jatkuu. Helsingissä joulukuun alussa 2019

Kiitän lämpimästi tekstiäni kommentoineita ja siten sitä parantaneita toiminnanjohtaja Sirkku Mehtolaa VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry, toiminnanjohtaja Karola Grönlundia Pääkaupungin turvakoti ry:stä sekä Ensi- ja turvakotien liitosta kehitysjohtaja Sari Laaksosta, väkivaltatyön

Riitta Särkelä YTT, pääsihteeri Ensi- ja turvakotien liitto ry

Turvakoti oli tarkoitettu kriisivaiheen tueksi väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille. Kansainvälisistä esikuvistaan poiketen niiden osoitteet olivat julkisia. Niihin saivat tulla naiset ja miehet, joskin apua hakevia miehiä oli turvakodeissa vähän. Etusija oli lapsiperheillä.

Liikkeelle lähdettiin neljällä paikkakunnalla:

Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Kotkassa.

Turvakodeista se kaikki alkoi vuonna 1979 Riitta Särkelä

Perhe- ja lähisuhdeväkivallan esiin nousu ilmiönä ja avun kehittämisen juuret ovat yhtäältä naisasialiikkeen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä ja kansainvälisen keskustelun vaikutuksissa.

nsimmäinen turvakoti perustettiin Lontoon Chiswickiin 1971 ja se toimi feministisistä lähtökohdista. Suomessa 1970-luvulla väkivalta perheissä oli näkymätön ongelma. Tilanteen kipeys tuli esiin, kun ensikoteihin pyrki odottavia naisia ja äitejä lasten kanssa turvaan väkivaltaiselta puolisolta. Ensikotien johtajat keskustelivat väkivaltailmiöstä Rovaniemellä 1976 ja havaitsivat, että kokemukset eri puolilla Suomea olivat samanlaiset.

Tuolloin liiton toiminnanjohtajana ollut Aira Heinänen on suomalaisen turvakoti-idean äiti. Hänen rohkeudellaan tarttua vaiettuun asiaan yhdessä liiton muiden aktiivisten naisten kanssa oli ratkaiseva merkitys sille, että perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön tartuttiin. Turvakotitoiminta kokeiluna mahdollistui Raha-automaattiyhdistyksen tuella ja asiakasmaksuilla, joista useimmiten kunnat huolehtivat. Liikkeelle lähdettiin neljällä paikkakunnalla: Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Kotkassa. Kokeiluun kytkettiin myös Alkoholitutkimussäätiön rahoituksella seurantatutkimus.

Lähdettiin siitä, että henkilökunnalla tulee olla sosiaali -tai terveydenhuollon koulutus. Ainoastaan Kotkassa kokeiltiin iltaisin ja viikonloppuisin vapaehtoisten päivystäjänä toimimista, mutta siitä luovuttiin. Myös Pääkaupungin turvakodissa oli ajoittain vapaaehtoisia ammattilaisten rinnalla toiminnan alkuvaiheessa. Turvakoti oli tarkoitettu kriisivaiheen tueksi väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille. Kansainvälisistä esikuvistaan poiketen niiden osoitteet olivat julkisia. Niihin saivat tulla naiset ja miehet, joskin apua hakevia miehiä oli turvakodeissa vähän. Etusija oli lapsiperheillä. Turvakodeilla oli lastensuojelullinen tavoite, koko perheen, kokijan, lasten ja tekijän auttaminen. Tämä lähtökohta oli radikaalisti erilainen kuin useimmissa muissa maissa turvakotitoiminnasta vastaavilla tahoilla, jotka lähtivät ja lähtevät edelleen feministiseltä pohjalta ja naisten auttamisesta. Nykyisin liitossamme osataan yhdistää näitä näkökulmia. Toiminnan sisältönä 40 vuotta sitten oli suojan tarjoaminen, neuvonta ja ohjaus sekä kriisiapu. Hyvin samoja kuin tänäkin päivänä. Yhteistyötä tehtiin alusta lähtien laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon ja myös poliisin kanssa.

Tietoisuus ilmiön moniulotteisuudesta ja laajuudesta kasvoi vähitellen Liitossa tartuttiin vaiettuun ja kodien seinien sisälle jääneeseen ongelmaan. Ymmärrys ilmiöstä kasvoi ja työtä kehitettiin auttamaan kaikkia väkivallan osapuolia.

erhe- ja lähisuhdeväkivalta ilmiönä nousi vasta 1960-luvulla vahvemmin sosiaali- ja terveydenhuollon kysymykseksi. 1960-luvulla avautuivat silmät lasten pahoinpitelylle ja 1970-luvulla alettiin puhua parisuhteessa tapahtuvasta väkivallasta. Ensi Kotien liitossa tartuttiin turvakoteja perustettaessa vaiettuun ja kodin seinien sisälle pitkälti jääneeseen ongelmaan. Silloisen toiminnanjohtajan Aira Heinäsen mukaan liitossa kohdattiin väitteitä, ettei kyseistä ilmiötä ole olemassakaan ja liittoa vastaan tehtiin myös hyökkäyksiä mm. ulostetta sisältävillä kirjeillä. Alkuvaiheen aktiivit saivat kuulla syytöksiä turhasta puuttumisesta perheen sisäisiin asioihin. (Haastattelu Heinänen 2019) Kielteisistä asenteista huolimatta ja aktiivisen tiedottamisen ansiosta turvakotitutkimuksen mukaan kahden ensimmäisen vuoden aikana turvakodeissa oli 1 192 asiakaskäyntiä. Apua hakeneiden tilanteessa väkivalta oli luonteeltaan useammin henkistä kuin fyysistä. (Leskinen & al. 1982)

Perhe- ja lähisuhdeväkivallan keskellä elävien lasten jääminen huomiotta ja liian vähälle tuelle nousi esiin jo 1982 Riitta Leskisen (nyk. Särkelä) tutkimuksessa (Leskinen 1982). Lapset eivät suinkaan olleet tietämättömiä, mitä perheessä tapahtui. He ennakoivat riitoja ja väkivaltatilanteita sekä hakivat vihjeitä äidin käyttäytymisestä, mitä oli tulossa. Turvakotien kokeiluvaiheen tutkimuksissa nousi selkeästi esille, että lastensuojelullisen tavoitteen ja lasten auttamisen toteutumiseen tarvittaisiin erillisiä, tähän työhän erikoistuneita resursseja. (emt.) Sitä jouduttiin kuitenkin odottamaan kauan, mitä tarkastelen myöhemmin tarkemmin. 1980-luvulla keskusteluun nousivat vanhukset perhe- ja lähisuhdeväkivallan kohteena. Liitto käynnisti tähän ongelmaan tarttumiseksi ja avun kehittämiseksi Vanhukset perheväkivallan kohteena -projektin (1985–1987). Vuonna 1990 perustiin oma yhdistys Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry keskittymään erityisesti tähän kysymykseen, eh-

käisemään vanhuksiin kohdistuvaa väkivaltaa, taloudellista hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua. Ikäväki-projektin (1995– 1998) lopputuotteena julkaistiin myös opas ammattihenkilöstölle ”Perheväkivalta auttamistyössä”. Monikulttuurisuus ja väkivalta maahanmuuttajien keskuudessa nousi tutkimuksen kohteeksi liitossa 1999. Erityisesti Pääkaupungin turvakoti teki pioneerityötä tällä alueella (Heiskanen 2019). Tuolloin todettiin, että maahanmuuttajanaisiin kohdistuva perheväkivalta ei juuri eronnut suomalaisiin naisiin kohdistuvasta. Perheväkivalta ja näissä perheissä tapahtuva eristäminen muusta sosiaalisesta kanssakäymisestä tekevät maahanmuuttajanaisten auttamisen erityisen tärkeäksi ja heidät ryhmänä erittäin haavoittuvaksi. Tutkimus osoitti, ettei perheväkivalta ole maahanmuuttajanaisten erityisongelma, mutta väkivallasta selviytymisen edellytykset ja keinot ovat juuri maahanmuuton vuoksi heillä suomalaisia heikommat. Väkivalta parisuhteessa voi vaikeuttaa kotoutumista. (Andrew ja Hartikainen 1999.) Pääkaupungin turvakoti ry ja sittemmin myös Monika-Naiset liitto ry on erikoistunut juuri monikulttuuriseen auttamiseen perhe- ja lähisuhdeväkivaltatilanteissa. Jo turvakotitoiminnan alussa liitossa pidettiin tärkeänä sitä, että myös väkivallan tekijöitä autetaan. Se on välttämätöntä väkivallan kierteen katkaisun ja väkivallattomien toimintatapojen oppimisen kannalta. Tekijöiden kanssa tehtävä työ käynnistyi Jussi-työnä 1994. Palaan tähän tarkemmin tuonnempana. 60-vuotisjuhlavuotensa kynnyksellä liitto käynnisti Vaiettu naiseus – projektin (2004–2009), jossa nostettiin esiin myös naisten osuus väkivallan käyttäjinä. Liiton silloinen toimitusjohtaja Marita Ruohonen mainitsi liiton tiedotteen mukaan Vaiettu naiseus – projektin yhtenä esimerkkinä liiton historiassa tabujen rikkojana.

sä Oulun ensija turvakotiyhdistyksen ja Lapin yliopiston kanssa lähti analysoimaan vainotilanteita ja kehittämään niihin apua. (Laitinen & al. 2017) Nykyisin Varjo jatkaa pysyvänä vainoa kokeneiden auttamisen toimintamuotona VIOLAssa ja se myös kouluttaa muita toimijoita teemasta. Suomessa on käytetty väkivaltaa kokenut ja uhri käsitteitä. Käsite uhri kuvaa olosuhteita ja prosessia, jonka väkivallantekijän harjoittama väkivalta aiheuttaa kohteelleen. Se kuvaa oleellisesti myös perhe- ja lähisuhdeväkivallan rikosluonnetta. Useimmat uhrit ovat samanaikaisesti myös selviytyjiä (survivor), sillä he joutuvat käyttämään lukuisia selviytymiskeinoja selviytyäkseen väkivallasta. Selviytyjä- käsite ei oikein ole vakiintunut suomalaiseen käsitteistöön eikä sille ole löytynyt luontevaa vastinetta. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan yleisyydestä saadaan tietoa mm. uhritutkimuksista, mutta tieto on ollut puutteellista ja hajanaista. Suomalaisessa naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyttä selvittäneessä tutkimuksessa (Heiskanen & Piispa 1998) 18–74-vuotiaista parisuhteessa olevista naisista 22 % oli joutunut nykyisen avio- tai avopuolisonsa väkivallan, uhkailun tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi parisuhteen aikana. Vuoden 2006 tutkimuksessa (Piispa & al.) tilanne väkivallan yleisyyden suhteen oli pysynyt ennallaan, mutta erityisesti seksuaalinen väkivalta oli ajateltua yleisempää. Euroopan unionin perusoikeusviraston julkaiseman laajan 28 jäsenvaltiota koskevan tutkimuksen mukaan Suomessa 18–74 ikävuoden välillä 30 % naisista on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa nykyisen tai entisen kumppaninsa tekemänä. Luku on Euroopan toiseksi suurin. (FRA 2014) Se tarkoittaa Suomessa noin 700 000 naista. Puhumme siis erittäin laajasta ja vakavasta ongelmasta.

Väkivalta jatkuu eri muodoissaan puolessa parisuhteissa vielä eron jälkeen. VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry:ssä kiinnostuttiin erityisesti näistä tilanteista 2000- luvun alussa. Yhtenä pontimena oli yhden asiakkaan epätoivoinen yritys paeta väkivaltaista ex-puolisoaan paikkakunnalta toiselle jälkiään häivyttäen. Uhri oli yhteydessä VIOLAan muutamia kertoja. Palvelujärjestelmä ei pystynyt häntä auttamaan ja häntä ei uskottu ristiriitaiseksi koetun käyttäytymisen vuoksi. Prosessi päätyi kyseisen asiakkaan kuolemaan. Hänen järkyttävä kohtalonsa käynnisti VIOLAn toiminnanjohtajan Sirkku Mehtolan ja kokemusasiantuntijoiden kehittämänä Varjo-hankkeen. Varjo-hankkeessa kyseinen yhdistys yhdes-

Turvakotien rahoitusvaikeuksista valtion vastuuseen Kriisiavun tarjoamisessa tapahtui ratkaiseva parannus 2015, kun Valtio otti vastuun turvakotitoiminnan rahoituksesta.

urvakodit tarjoavat 24/7 suojan ja asiantuntija-avun kriisivaiheessa. Niissä on myös puhelimitse tapahtuva ympärivuorokautinen kriisipäivystys. Kokeiluvaiheen jälkeen liiton jäsenyhdistykset perustivat turvakoteja eri puolille Suomea. Myös muutamat muut järjestöt ja muutama kunta aktivoituivat turvakotien perustamisessa. Keskusjärjestö koordinoi väkivaltatyön kehittämistä, koulutti henkilöstöä ja laati niiden kanssa yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyön laatukriteerit, jotka sittemmin tulivat pohjaksi myös kansallisille väkivaltatyön laatusuosituksille. Koulutuksesta hyvänä esimerkkinä ovat puolitoista vuotta kestävät väkivaltatyön prosessikoulutukset, joilla työntekijät erikoistuvat väkivaltatyöhön. Viimeisin niistä toteutettiin vuosina 2018–2019 ja osallistujina oli myös muiden tahojen turvakotien työntekijöitä.

Kunnat eivät aina antaneet helposti maksusitoumuksia turvakotiin ja turvakotien kuormitus sekä käyttöaste vaihtelivat paljon. Riski turvakotien ylläpidosta ja palokuntiin verrattavasta valmiudesta jäi yksittäisten yhdistysten kannettavaksi. Se merkitsi 2000-luvulla myös muutamien turvakotien lopettamista, kun riskit kävivät yhdistyksille ylivoimaisen isoiksi. Näin kävi esimerkiksi Porin ensija turvakotiyhdistyksessä. Väkivalta parisuhteissa ei suinkaan ollut näiltä paikkakunnilta loppunut, ainoastaan avun saaminen vaikeutui.

Perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan kriisiavun tarjoamisessa ratkaiseva parannus tapahtui 2015, kun Suomi oli ratifioinut naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvän ihmisoikeussopimuksen, ns. Istanbulin sopimuksen. Valtio otti vastuun turvakotitoiminnan rahoituksesta ja palvelusta tuli ilmaista. Turvakotitoiminnan koordinaatio siirtyi uuden lain myötä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ja Ensi- ja turvakotien liitossa jatkettiin yhdistysten muun väkivaltatyön kehittämistä ja koordinaatiota. Vuoden 2019 alussa turvakoteja oli Suomessa 28 ja niissä perhepaikkoja yhteensä (THL 2019) Naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyden pohjalta tehdyn Euroopan neuvoston arvion mukaan perhepaikkojen tarve on Suomessa 500. Sitä kohden vaiheittain PM Rinteen hallitusohjelman mukaan on tarkoitus edetä. Eri hallitukset ovat lisänneet turvakotitoiminnan rahoitusta 2015 jälkeen vuosittain 2–4 miljoonalla eurolla. Suomeen perustettiin valtion rahoituksella 2017 alusta myös THL:n vastuulla oleva ja Setlementti Tampereen tuottama ympärivuorokautinen puhelinpäivystys Nollalinja. Nollalinja on valtakunnallinen, maksuton auttava puhelin kaikille, jotka ovat läheisessä ihmissuhteessaan kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa.

Kokkola

Vaasa Äänekoski

Seinäjoki

Jyväskylä

Pori

Tampere Hämeenlinna

Lahti Vantaa

Turku Espoo Helsinki

Väkivallasta toipuminen Pelkkä kriisiapu ei riitä väkivallasta selviytymiseen. Toipumiseen tarvitaan erilaisia mahdollisuuksia kokemuksen käsittelyyn.

äkivallan kohteeksi joutuminen vaurioittaa sen kohteeksi joutuneen, hyvin osaavankin ihmisen toimintakykyä. Väkivaltaan liittyy myös häpeää, syyllisyyttä ja myös itse pärjäämisen eetosta. Pelkkä kriisiapu ei riitä perhe- ja lähisuhdeväkivallasta selviytymiseen. Tarvitaan mahdollisuuksia traumatisoivan väkivaltakokemuksen käsittelyyn ja siitä toipumiseen. (ks. tarkemmin Ojuri 2014 ja Ojuri & Laitinen 2015) Avopalvelujen kehittäminen käynnistyi liitossa Raha-automaattiyhdistyksen tuella Kriisistä selviytymisen -projektin eli KRISEn kehittämistyön tuloksena. Projektin tavoitteena oli perheväkivallan katkaisu, hoito ja ennaltaehkäisy siten, että kaikille osapuolille tarjottiin pitkäjänteistä ja monipuolista tukea turvakodin kriisivaiheen jälkeen. Työskentelyn pääpaino oli avohuollossa ja siihen niveltyvien palvelujen kehittämisessä ja koordinoimisessa. Ensi- ja turvakotien liiton kolmivuotinen KRISE-projekti alkoi 1998 seitsemällä paikkakunnalla. Syntyi myös yhdistyksiä, jotka tekevät perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvää työtä avopalveluna esimerkiksi VIOLA – Väkivallasta vapaaksi ry perustettiin Mikkeliin. Monipuolinen avopalvelu väkivallan kokijoiden, lasten ja tekijöiden auttamiseksi on nykyisin laajentunut 22 yhdistykseen.

Väkivallan kokijoiden kanssa tehtävä työ on yksilötyötä ja ryhmämuotoista työskentelyä. Yksilötyö koostuu keskimäärin viiden kerran tapaamisista, joiden tavoitteena on auttaa kaikkia lähisuhteissaan väkivaltaa kokeneita irtaantumaan väkivallasta ja selviämään siitä. Tapaamisissa työskennellään perhe- ja lähisuhdeväkivallan katkaisemiseksi ja turvallisen arjen vahvistamiseksi. Viiden yksilötapaamiskerran aikana luodaan luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, käsitellään väkivaltaa ja arvioidaan sen uusiutumisriksiä, etsitään voimavaroja ja keinoja selviytymiselle ja vahvistetaan vanhemmuutta. Oleellista työskentelyssä on väkivallan kokijan oma tarina, kuulluksi tuleminen ja toivon luominen. (Palvelukuvaus 2019) Yksilötapaamisten määrä on rajautunut keskimäärin viiteen kertaan rahoittajan Raha-automaattiyhdistyksen linjauksen pohjalta. Rajauksella on haluttu varmistaa, että kyse on järjestölähtöisestä auttamistyöstä ja tehdä ero julkisten palvelujen vastuulla olevaan terapiaan. Sittemmin Veikkauksen tuottoja järjestöille välittävä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus, STEA, on pitänyt kiinni samasta linjauksesta. Osa kunnista rahoittaa yksilökäyntien jatkumista keskimäärin viiden tapaamiskerran jälkeen. Se on erittäin tärkeää, sillä väkivallasta toipuminen vaatii aikaa. Väkivallan kokijoille on ollut vuosia jo tarjolla myös ryhmämuotoista tukea, jossa tärkeä toipumista tukeva asia on vertaistuki eli tuki saman elämäntilanteen koke-

neilta. Ensi- ja turvakotien liitto julkaisi 2014 käsikirjan Vertaisryhmä – väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen. Väkivaltaa kokeneet jäävät liian usein edelleen ilman tarvitsemaansa tukea toipumiselleen. Tämä kävi erittäin selvästi ilmi Ensi- ja turvakotien liiton 2019 tekemästä selvityksestä, joka pohjautuu liiton verkkosivuilla vuonna 2019 olleen kyselyn tuloksiin väkivallasta selviämisestä. Kyselyyn saatiin lähes 700 vastausta. Moni vastaaja oli hakenut ja saanut apua useilta eri tahoilta sekä löytänyt arkeensa sopivia selviytymisen tapoja. Yli kymmenesosa vastaajista kuitenkin kertoi, ettei ole kertonut väkivallasta kenellekään ja yli viidennes, ettei ole saanut apua väkivallasta toipumiseen. Väkivallasta kerrotaan useimmiten ystäville ja läheisille, mutta heidän vaikutuksensa avun hakemisessa ei kuitenkaan noussut merkittäväksi tekijäksi. Näyttää edelleen siltä, että avun hakemiseen väkivallan alkamisesta kestää kauan. Lähes puolet vastaajista (45 %) kertoi, että huoli omasta terveydestä ja jaksamisesta oli merkittävin tekijä avun hakemisessa. Seuraavaksi tärkeimmäksi tekijäksi nousi huoli lapsista (38 %). Vastaajista yli viidesosa kertoi, ettei ole saanut apua toistaiseksi mistään, jolloin selviytyminen on ollut omien voimavarojen varassa. Kun väkivaltaan on saa-

tu apua, sitä on saatu pääasiassa järjestöjen tuottamista palveluista, mistä apua on saanut lähes puolet vastaajista. (Linner Matikka 2019) Merkittävää tuloksissa on se, että edelleen huomattava osa väkivaltaa kokeneiden saamasta avusta on järjestöjen varassa. Tätä saattaa selittää se, että järjestöt kertovat väkivaltaerityisistä palveluista suoraan ongelman nimellä, palvelut ovat maksuttomia ja helposti lähestyttäviä.

Tekijöiden kanssa tehtävä työ Myös väkivallan tekijöitä täytyy auttaa löytämään uusia väkivallattomia toimintatapoja. Väkivallan tekijöiden kanssa tehtävä työ on pitkälti järjestöjen vastuulla.

uten aikaisemmin todettiin, turvakotitoiminnan alusta lähtien pidettiin tärkeänä, että myös väkivallan tekijöitä autetaan. Pääkaupungin turvakodissa kokeiltiin 1989–1990 ”Miesten kesken” -toimintaa ja tarjottiin kerran viikossa mahdollisuus väkivaltaisesti käyttäytyneille miehille keskustella asiasta. Kotkassa avattiin auttava puhelin väkivaltaisille miehille. Oulussa, Lahdessa ja Turussa oli myös kokeiltu vapaaehtoismiesryhmiä. Naisten Apu Espoossa (nyk. Lyömätön Linja Espoossa) aloitti tekijöiden kanssa tehtävän työn kehittämisen 1993. Toiminta on kehittynyt ja laajentunut koko ajan. Yhdistyksen ”Lyömätön tie” -väkivallan katkaisuohjelman tavoitteena on väkivaltaisen käyttäytymisen loppuminen ja väkivallattomuustaitojen opettelu. Lyömätön linja aloitti Miehen Linja palvelun vuonna 2005. Miehen Linja toimii väkivalta-, miesja maahanmuuttajatyön välimaastossa. Miehen Linjaan voi ottaa monien kanavien kautta yhteyttä, jos on käyttänyt väkivaltaa perheessä tai muussa läheisessä ihmissuhteessa tai pelkää, että saattaa satuttaa läheisiä. Keskustelemaan voi tulla myös, jos tarvitsee tukea, miten Suomessa toimitaan miehenä, isänä ja puolisona. (www.lyomatonlinja.fi) Ensi- ja turvakotien liiton koordinoima Jussi-työ® alkoi syyskuussa 1994. Väkivaltakierteen katkaisemisen kannalta tekijöiden kanssa tehtävä työ nähtiin välttämättömänä. Jussi-projekti toteutettiin 1994–1997 turvakotien yhteydessä Turussa, Lahdessa, Vantaalla ja Helsingissä. Kolmivuotisen projektivaiheen jälkeen työ synnytti erilaisia auttamisen malleja, jotka vuosien myötä mukautuivat jäsenyhdistysten paikallisiin tarpeisiin toiminta- ympäristöihin. Jussi-työtä® oli tarjolla laajimmillaan tarjolla 12 paikkakunnalla. Jussi-työn lähtökohtana oli, että sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi tarvitaan erikoistuneita, miehille tarkoitettuja palveluja. Jussi-työ oli kokonaisvaltaisesti miehen, mutta myös hänen perheensä tilanteen huomioiva työmuoto, joka pyrki auttamaan miestä lopettamaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen kaikissa lähisuhteissaan. Tavoitteena oli vä-

hentää perheväkivaltaa ja puhua väkivallasta ja väkivallan määrittelystä niin, että väkivalta-käsite pitää sisällään myös henkisen väkivallan ja uhkaavan käyttäytyminen. Jussi-työssä tehtiin myös turvallisuusarviota yhdessä muiden auttajien kanssa. Työllä haluttiin vahvistaa isyyttä ja tehdä myös lapsen kokemusmaailmaa näkyväksi. (Ihalainen & al toim. 1998) Väkivallan tekijän kanssa työskenneltäessä tavoitteena on saattaa tekijä ottamaan vastuu tekemästään väkivallasta. Työskentelyssä väkivalta tehdään näkyväksi ja otetaan kielteinen kanta väkivallan käyttöön. Tekijällä on mahdollisuus työstää väkivaltaista käyttäytymistään turvallisesti luottamuksellisessa asiakassuhteessa. Jussi-työn hyödyiksi nähtiin, että se antaa tilaa lapsen ja kokijan kanssa työskentelylle, antaa monipuolisemman kuvan väkivallan luonteesta ja helpottaa turvallisuusarviota. Jussi-työ auttoi väkivallan tekijää jäsentämään tilannetta ja näkemään tilanteen myös puolison ja lasten näkökulmasta. Parhaimmillaan se pystyi katkaisemaan väkivallan kierrettä ja tukemaan väkivallattomia toimintatapoja. (emt.). Myös Istanbulin sopimus nostaa esiin sen, että väkivallan tekijät tulee saattaa edesvastuuseen ja tarjota apua väkivallattomien toimintatapojen oppimiseen. Väkivallan tekijöiden kanssa tehtävä työ on pitkälti järjestöjen vastuulla. Tarvitaan uusi kehitysvaihe väkivallan tekijöiden kanssa tehtävässä työssä ja työmenetelmien kehittämisessä ja myös kansallisia ohjelmia väkivallan tekijöiden kanssa tehtävän työn kehittämiseksi. Tämä edellyttää myös työntekijöiden ajattelun muutosta väkivaltatyön sisällöistä ja menetelmistä. Nykyisin autetaan väkivallan kaikkia osapuolia: lapsia, väkivaltaa kokeneita sekä väkivaltaa käyttäneitä sukupuolesta riippumatta, mutta ottaen huomioon sukupuolen tuoman erityisyyden. Nykyisin palveluita on saatavissa 22 yhdistyksestä ympäri Suomen. Lapsityötä tehdään 15 yhdistyksessä, väkivallan kokijoiden kanssa tehtävää työtä tehdään 19 ja väkivallan tekijöiden kanssa tehtävää työtä tehdään 18 yhdistyksessä. (Palvelukuvaus 2018)

Lapset väkivallan osapuolina Lapsi on edelleen luvattoman näkymätön tilanteissa, joissa perheessä on väkivaltaa. Lasten kokemusten kysymisellä on iso merkitys lapselle ja jo yhdellä hyvällä kohtaamisella lapsi voi saada apua.

rityisen vahvasti lapset väkivaltatilanteissa ja lasten kanssa tehtävä työ oli liitossa keskustelun ja kehittämisen kohteena 1990-luvulla. Lapsen aika -projekti (1997–2003) oli tärkeä liitossa perhe- ja lähisuhdeväkivallalle altistuneiden lasten tilanteen ja väkivallalle altistumisen vaikutusten ymmärtämiselle. Väkivallan keskellä eläminen on tutkimusten mukaan lapsille trauma ja haitallinen kokemus. On myös näyttöä siitä, että lapsia voidaan systemaattisella tuella auttaa. Väkivallan keskellä elämisen trauman pitkäaikaisten, usein elämän mittaisten vaikutusten ymmärrystä ovat viime vuosina lisänneet ACE-tutkimukset laajoilla aineistoillaan (esim. Harris 2019). Kotonaan väkivallan keskellä elävistä lapsista vain osa pääsee lapsille suunnatun avun piiriin. Hannele Forsbergin (2002) mukaan tässä on kysymys ennen kaikkea siitä, että lapsi ei ole samassa mielessä kuin aikuinen itsenäinen valintoja tekevä subjekti. Hänen saamansa apu on riippuvainen vanhemman/vanhempien kannustuksesta ja mahdollistamisesta. Edelleen yhteishuoltajuuden tilanteissa myös väkivallan tekijältä tarvitaan lupa lapsen kanssa työskentelyyn, mikä on lapsen avun saamisen kannalta kohtuutonta ja voi estää avun piiriin pääsemisen. Tämä on vakava ongelma, johon tarvitaan lainsäädännöllinen muutos, sillä nykytilanne estää osalta lapsilta avun saamisen. Taustalla on se, ettei toiselta vanhemmalta pystytä esimerkiksi turvallisuussyistä lupaa pyytämään. Pääkaupungin turvakotiyhdistys, Tampereen ensija turvakotiyhdistys, Oulun ensija turvakotiyhdistys ja VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry ovat antaneet vahvan panoksen lasten ja nuorten kanssa tehtävän väkivaltatyön kehittämiselle yhteistyössä keskusjärjestön kanssa mm. edellä todetun Lapsen aika -projektin (1997–2003), Turvaverkko-projektin

(2011–2013), Kannusta minut vahvaksi -hankkeen (20142017) sekä Varjo-hankkeen kautta. Valtakunnallisesti uusi vaihe väkivallalle altistuneiden lasten auttamiseksi alkoi 2019, kun keskusjärjestöön saatiin lapsityön osaaja, joka voi keskittyä yhdistysten kanssa juuri tämän alueen kehittämiseen. Lapsille suunnattujen omien materiaalien sarjan aloitti Pääkaupungin turvakotiyhdistyksen kirja ”Lasienkeli”. Nykyisin lapsille suunnattuja omia materiaaleja on useita mm. ”Satu kameleontille” ja turvakotiin tuleville lapsille tehty kirjanen ”Tallukka tulee turvakotiin”, jossa avataan lapselle sitä, mitä perheessä tapahtuu. Ylisukupolvisen kaltoinkohtelun hankkeessa on vuodesta 2018 kehitetty väkivaltaa todistamaan joutuneiden lasten auttamiseksi väkivallan puheeksi ottamisen välinettä Turva10:iä eri-ikäisille lapsille. Tavoitteena on ammattilaisten kynnyksen madaltaminen ottaa väkivalta puheeksi lapsen kanssa ja arvioida hänen turvallisuuttaan. Taustalla on havainto siitä, että ammattilaisilla eri palveluissa on iso kynnys ottaa asia puheeksi lapsen kanssa ja käynnistää työskentely hänen kanssaan. Lapsi on edelleen luvattoman näkymätön silloin, kun perheessä on väkivaltaa. Näin siitäkin huolimatta, että Lapsen oikeuksien sopimus turvaa lapsille erityisen suojelun ja oikeuden elää turvassa. Lasten kokemusten kysymisellä ja kuulemisella on iso merkitys lapselle, hänen elämäntilanteensa arvioimiselle ja ratkaisuille. Lapselle omien kokemusten kertominen mahdollistaa osallisuuden, suojelun ja toimijuuden vahvistumista. Lapsi saa kokemuksen, että hänestä ollaan kiinnostuneita. Jo yhdelläkin hyvällä kohtaamisella lapsi voi saaa apua ja lapsen tarpeisiin voidaan vastata pienilläkin teoilla. Myös lapsen oma ymmärrys tilanteesta jäsentyy. (Muukkonen & Tulensalo 2018)

Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus saada omana itsenään apua ja mahdollisuus käsitellä väkivaltakokemustaan, sen aiheuttamaa traumaa ja mahdollisuus toipua siitä. Liikaa edelleen ajatellaan niin, että lasta pitää suojata, väkivaltaa ei voi ottaa puheeksi, koska se vahingoittaa lasta. Tästä harhasta meidän täytyy päästä eroon. Lapset tietävät perheen tilanteen. Vaikenemalla ja sillä että emme ota asiaa lapsen kanssa puheeksi, tavallaan pakotamme hänet vaikenemaan ja vihimme perheen vaiettuun salaisuuteen. Lasten kanssa työskentely ja heidän avun saamisensa on lapsen oikeus, joka on pystyttävä turvaamaan jatkossa merkittävästi nykyistä paremmin.

Perhe- ja lähisuhdeväkivalta julkisten palvelujen haasteena Väkivaltatyö ja väkivaltaa kokeneiden auttaminen toteutuu parhaiten silloin, kun eri alojen ammattilaiset toimivat saumattomasti yhdessä.

onissa tilanteissa poliisi on taho, joka joutuu kotihälytyksissä puuttumaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan akuuteissa väkivaltatilanteissa. Liitossa yhteistyö poliisin kanssa nähtiin erittäin tärkeäksi turvakotitoiminnan alusta alkaen. Ensi- ja turvakotien liitto käynnisti vuonna 1986 poliisin ja sosiaalityöntekijöiden yhteistoimintakokeilun yhteistyössä jäsenyhdistystensä kanssa Oulussa, Imatralla, Tampereella ja Helsingissä. Kokemukset kokeiluista olivat erittäin rohkaisevia. Nykyisin useilla paikkakunnilla kunnan palkkalistoilla oleva sosiaalityöntekijä toimii työparina poliisin kanssa kotihälytyksissä Ensi- ja turvakotien liitto oli koordinoija kansainvälisessä Daphne-ohjelmaan kuuluvassa tutkimushankkeessa, jossa kartoitettiin 1998 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten valmiuksia tunnistaa perhe- ja lähisuhdeväkivalta ja työn kehittämistarpeita. Tutkimushankkeen keskeisiä tuloksia oli, että perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistaminen ja käsitteleminen julkisissa palveluissa oli epävarmaa. Työntekijät kokivat valmiutensa auttaa puutteellisiksi. Naisiin puolisona kohdistuvaan väkivaltaan ei puututtu herkästi ja heidän itsensä odotettiin toimivat väkivaltakierteen katkaisemiseksi. Väkivallan uhrin trauman ja sen vaikutusten tunnistaminen oli puutteellista. Koulutuksen tarve todettiin suureksi ja salassapitosäännökset sekä niiden tulkinnan todettiin estävän tarvittavaa viranomaisten yhteistyötä. Kuntakohtaisia väkivaltatyön ohjelmia pidettiin tärkeinä. Vastaava osaamisen haaste julkisissa palveluissa on tullut esiin useissa tutkimuksissa myös myöhemmin mm. Auli Ojurin

väitöskirjassa (Ojuri 2004) ja Turvakoti työnä tutkimuksessa (Ojuri & Laitinen 2015). Väkivaltatyö on luonteeltaan monialaista ja -ammatillista työtä. Se, miten tämä kokonaisuus toimii, on aivan oleellista väkivallan kohteeksi joutuneen selviytymisessä. Yhteistyön tärkeys korostuu siksi, että jokainen ammattilainen katsoo väkivaltaongelmaa omaan ammatilliseen tietoonsa ja perustehtäväänsä nojaten. Ojurin ja Laitisen selvityksen mukaan (2015) on edelleen puutteita tiedossa väkivallasta ilmiönä ja sen rohkeasti puheeksi ottamisessa. THL on tehnyt erittäin paljon ansiokasta kehittämistyötä ammattilaisten yhteistyön ja yhteisten riskinarviointivälineiden sekä MARAK-toiminnan kehittämiseksi. VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry:n hallinnoimassa Saumuri -hankkeessa (2014–2016) on kehitetty lähisuhdeväkivaltatyöhön uusia rakenteita ja toimintatapoja Etelä-Savon maakunnan alueella. Maakuntaan kehitettiin lähisuhdeväkivaltatyön verkostomainen osaamisrakenne. Sen muodostavat väkivaltatyöhön koulutetut osaajat perusterveydenhuollosta, sosiaalihuollosta, varhaiskasvatuksesta, perus- ja toisen asteen oppilaitoksista ja järjestöistä. Merkittävää on, että kuhunkin kuntaan nimettiin yhteyshenkilö, ja väkivaltatyö sidottiin tietyn tehtäväkuvan osaksi. Näin pystyttiin varmistamaan henkilöstövaihdoksista huolimatta työn jatkuvuus. Yhteistyö jatkuu nykyisin yhdistyksen lähisuhdeväkivaltatyön koordinaattorin tehtävänä. Vastaavia toimintamalleja tarvitaan myös muualla Suomessa.

Verkkoauttaminen ja jalkautuva työ Iso osa lähisuhdeväkivallasta jää piiloon ja auttamiseen tarvitaan monipuolisia keinoja. Tietoa väkivallasta, sen muodoista ja avun saamisesta täytyy viedä sinne, missä ihmiset liikkuvat.

erkossa tapahtuva auttaminen on tullut erittäin tärkeäksi. Nettiturvakoti, josta löytyy tietoa perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ilmiönä ja tietoa avun saamisen mahdollisuuksista perustettiin vuonna 2001. Nettiturvakodin yhteydessä toimiva chat-palvelu on ollut toiminnassa vuodesta 2011. Chatit toteutetaan keskusjärjestön ja yhdistysten yhteistyönä, mikä on mahdollistanut sen, että chat on auki joka arkipäivä. Seuraava kehitystehtävä on kasvattaa chatin aukioloaikoja ja mahdollistaa, että nettiturvakodista saa matalalla kynnyksellä vastauksen, vaikka chat ei olekaan auki. Nettiturvakodissa oli liiton vuosikertomuksen mukaan vuonna 2018 yhteensä 252 yksittäistä chat-keskustelua ja noin 4000 kuukausittaista kävijää. Nettiturvakodissa on noussut esiin uutena ilmiönä seurusteluväkivalta. Ensi- ja turvakotien liitossa toteutettiin 2019 seurusteluväkivallan vastaisen työn hanke, jossa selvitettiin nuorten seurustelusuhteissaan kokemaa väkivaltaa mm. verkkokyselyllä Nettiturvakoti -sivustolla sekä nuorten kohtaamisissa. Verkkokysely tavoitti 290 nuorta 15–29 ikävuoden välillä, suurin osa tyttöjä. Verkkokyselyyn vastanneista nuorista suurin osa (75 %) on itse ollut väkivallan kohteena seurustelusuhteessaan. Suurin osa nuorista kertoo kokeneensa haukkumista ja nimittelyä (83 %), pelottelua (67 %) ja pakottamista tai painostamista sellaiseen, mitä ei haluaisi tehdä (65 %). Todella huolestuttavaa on se, että erilainen fyysinen väkivalta, näyttäytyy laajana ja vakavana nuorten seurustelusuhteissa. Lähes puolet nuorista on kokenut vaatteista repimistä, heittämistä seinää vasten, lyömistä avokämmenellä sekä hiuksista repimistä. Hälyttävä kyselyn tulos on, että joka neljäs nuorista on raiskattu seurustelusuhteessaan. Sen lisäksi joka neljäs nuori kertoo kokeneensa seksuaalista ahdistelua. Lähes kaksikolmasosaa nuorista kertoo päässeensä irti väkivaltaa sisältäneestä seurustelusuhteestaan, toisilla se jatkuu edelleen. (Kovanen 2019)

Seurusteluväkivallan taustalta löytyy se, että kaksi kolmasosaa vastaajista on kokenut väkivaltaa lapsuudessaan. Väkivaltakierteen katkaisun kannalta keskusjärjestön ja jäsenyhdistysten kouluissa tekemä väkivallan vastainen työ 2010-luvulla on erittäin tärkeää ja sitä tulee tehostaa entisestään. Tätä työtä on tehty erityisesti Tradekan tuella ja muilla lahjoitusvaroilla. Yhteistyökumppanina kouluyhteistyössä on ollut rap-artisti Dilemma. Koulujen opetusohjelmiin tarvitaan sisältöjä, joissa avataan turvallisen seurustelun periaatteita, tietoa omien henkilökohtaisten rajojen osoittamisen oikeudesta ja avun saamisen mahdollisuuksista. Auli Ojuri tarkasteli väitöskirjassaan ansiokkaasti väkivallan kohteeksi joutuneiden naisten elämänkulkua ja selviytymistä. Tutkimus nosti esiin häpeän, väkivallasta puhumisen vaikeuden ja naisten erilaiset selviytymiskeinot (Ojuri 2004) Edelleen iso osa perhe- ja lähisuhdeväkivallasta jää piiloon, siitä vaietaan, sitä hävetään ja apua ei uskalleta hakea. Liitto on jalkautunut 2000-luvulla teeman ja materiaalien kanssa musiikkifestifaaleille ja monille muille areenoille, joissa ihmiset liikkuvat. Jalkautuvaa työtä kehitettiin Jalkautuvan naistyö -hankkeessa, Jannassa, vuosina 2015–2018 yhteistyössä Porin ja Etelä-Pohjanmaan yhdistysten kanssa. Hankkeessa kehitettiin toimintamalli jalkautuvasta väkivaltatyöstä ja sähköisessä käsikirjassa avattiin toteutettuja tapoja uusissa naisten arjen toimintaympäristöissä. Hankkeessa lähestyttiin teemaa myös taiteen keinoin mm. tanssin ja Tarinakengät näyttelyn avulla. Siinä väkivallan kohteeksi joutuneet ja siitä toipuneet ovat kirjoittaneet tarinansa kiertävään näyttelyyn ja kertoneet omasta tilanteestaan väkivallan keskellä ja ennen kaikkea selviytymistarinansa. (Havu, Kovanen, Lehtonen & Uusitalo, 2017)

Tukena perheillä oli avopalvelujen sosiaalityöntekijä ja jokaiselle perheelle räätälöitiin oma jälkihuoltosuunnitelma.

Asuminen pullonkaulana Turvakodin kriisivaiheen jälkeen tarvitaan turvallinen asunto. Asumisen pulmia ratkotaan monin tavoin.

äsenyhdistysten turvakodeissa törmättiin eroon päätyneiden naisten suureen vaikeuteen saada asunto turvakotivaiheen jälkeen. Esimerkiksi Pääkaupungin turvakotiyhdistys päätti hankkia ensimmäisen ns. väliasunnon vuonna 1989. Asunnossa voi asua määräaikaisesti kaksi perhettä yhtä aikaa. Väliasuntoja hankittiin RAY:n tuella lisää ja vuonna 1992 niissä asuin 30 perhettä, suurin osa enintään kolme kuukautta. Tukena heille

oli avopalvelujen sosiaalityöntekijä ja jokaiselle perheelle räätälöitiin oma jälkihuoltosuunnitelma. Avo- ja asumisyksikkö Kilpola aloitti toimintansa yhdistyksessä 2004. (Heiskanen 2019) Asunnottomuus ja asunnon saamisen ongelmat ovat tulleet edelleen selkeästi esiin vuonna 2019 Naiserityisyyteen keskittyvän -kehittämishankkeen kyselyssä (Gergov-Koskelo 2019).

Kokemusasiantuntijuuden nousu ammattityön rinnalle Väkivaltaa kokeneiden ja siitä toipuneiden esiintulolla ja vaikuttamisella on erittäin suuri merkitys. Kokemusasiantuntijat tekevät näkyväksi vaikean asian ja antavat toivoa samassa tilanteissa oleville. Kokemusten kautta työ kehittyy.

okemusasiantuntijat ovat tulleet tärkeiksi toiminnan kehittämisessä ja ennen kaikkea vaikuttamisessa. Kokemusasiantuntijatoimintaan liittyvä Salonki-malli on yksi loistava toimintamalli, joka kehitettiin Miina-hankkeessa. Täällä mallia on käytetty myös muissa yhdistyksissä menestyksellä. Pioneerityötä kokemusasiantuntijoiden asiantuntemuksen käytössä kehittämistyössä on tehnyt VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry. Sen toiminnassa kokemusasiantuntijoista koostuvat kehittäjäryhmät ovat osa kaikkea kehittämistä. Vastaavaa on kehittynyt myös muihin yhdistyksiin. Kokemusasiantuntijat ovat keskusjärjestössä ja kaikissa yhdistyksissä aktiivisesti mukana nykyisin vaikuttamassa päättäjiin ja mediatilaisuuksissa. Vuosittaiseen väkivaltafoorumiin, joka kokoaa alan ammattilaisia, väkivaltaa kokeneet nuoret tuovat viestinsä ja ehdotuksensa Nuorten väkivaltafoorumista. Kokemusasiantuntijoiden rooli on vahvistunut, mutta siinä tarvitaan edelleen kehittämistä.

Väkivaltaa kokeneiden ja siitä toipuneiden esiin tulolla kokemuksineen on erittäin suuri merkitys väkivallan vastaisessa työssä. Kokemusasiantuntijat antavat väkivallalle kasvot, nostavat esiin sivuuttamattomasti väkivaltaan liittyvän häpeän, syyllisyyden, pelon ja tekevät ymmärrettäväksi vaikeuden irtautua väkivaltaisesta suhteesta. Kokemusasiantuntijoiden ääni on viime vuosina kuulunut Tarinakengät näyttelyssä, tarinoissa lehdissä ja kotisivuilla, valokuvanäyttelyissä tuoreimpana Mirkku Merimaan ja Niina Stoltin kuvaama valokuvanäyttely 2019 ja myös kirjoissa esimerkiksi Laura Mannisen teoksessa ”Kaikki anteeksi”. Kokemusasiantuntijoiden tarinat rohkaiset hakemaan apua kertoessaan toisille väkivaltaa kokeneille, että et ole yksin ja että väkivallasta voi selvitä. Kokemusasiantuntijuus on noussut laadullisesti uudeksi osaamiseksi ammatillisen työn rinnalle. Ensi- ja turvakotien liitto on suuresti kiitollinen jokaiselle rohkealla naiselle, nuorelle ja miehelle, että he ovat nostaneet kokemuksensa esiin. Sitä kukaan ei voi mitätöidä ja sivuuttaa ja sillä tulee kosketetuksi. Sitä kautta väkivallan vastainen työ etenee ja saa uutta pontta.

Lainsäädännön muutokset vahvistavat ihmisoikeuksia Naisten ja lasten oikeuksien paranemiseen on tarvittu lainsäädännön muutoksia. Vaikuttaminen on ollut merkittävä osa liiton toimintaa.

nsi- ja turvakotien liitto jäsenyhdistyksineen on ollut väkivaltatyön toiminnan uranuurtaja ja toiminnan kehittäjä, myös vaikuttaja. Lainsäädännön kehittyminen on ollut tärkeää sille, että naisten ja lasten oikeudet ovat parantuneet Suomessa. Lainsäädäntömuutosten aikaan saamiseksi liitto on vaikuttanut yhteistyössä muiden tahojen kanssa aktiivisesti kuluneen 40 vuoden aikana.

Kaikkein keskeisimpiä ovat olleet eri ihmisoikeussopimukset, joilla on ollut niiden tultua Suomessa ratifioiduksi, suora vaikutus lainsäädäntöömme. Nostan niistä ja lainsäädäntömuutoksista tässä esiin tärkeimpiä. Suomi on sitoutunut noudattamaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta ja ihmisoikeussopimuksia, jotka painottavat yksilöiden oikeutta vapauteen ja turvallisuuteen sekä kieltävät kidutuksen, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun. Naisten ihmisoikeuksien kannalta merkittävin kansainvälinen sopimus on YK:n naisten syrjinnän poistamista koskeva CEDAW-sopimus vuodelta 1979, jonka Suomi ratifioi 1986. Sitoutumisesta huolimatta Suomen toiminta on ollut puutteellista ja

se on saanut komitealta toistuvia huomautuksia. Lasten oikeuksien kannalta Lasten oikeuksien yleissopimus on merkittävin. Se hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 1989 ja se tuli kansainvälisesti voimaan 2.9.1990. Sopimus on ollut Suomessa voimassa laintasoisena vuodesta 1991. Tärkeitä lainsäädäntöuudistuksia tapahtui 1990- luvulla. Raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin pitkän ja vastustusta sisältäneen prosessin jälkeen vuonna 1994. Vuonna 2019 taistellaan sen puolesta, että suostumus oleellisena asiana raiskauksissa tulisi kirjata rikoslakiin. Rinteen hallitusohjelmassa on sitouduttu tähän. Vuonna 1995 pahoinpitelyrikos tuli virallisen syytteen alaiseksi (Rikoslaki 578/1995) Kyseinen laki täsmentyi, kun erityissäännös jättää syyttämättä asianomistajan pyynnöstä kumottiin. Tärkeä uudistus perhe- ja lähisuhdeväkivallan kriminalisoinnissa oli vuoden 1999 alusta voimaan tullut laki lähestymiskiellosta. Laki ei kuitenkaan suojannut yhdessä asuvia henkilöitä. Vuoden 2005 alusta laki laajeni koskemaan myös samassa asunnossa vakituisesti asuvia. Lievät pahoinpitelyt tulivat virallisen syytteen alaisiksi vuoden 2011 alussa silloin, kun ne koh-

distuvat alaikäiseen, tekijälle läheiseen henkilöön tai henkilöön, joka suorittaa työtehtäviään. Poliisille tuli velvollisuus entistä tarkemmin selvittää tilannetta esimerkiksi kotihälytyksen yhteydessä. Ensi- ja turvakotien liitto on ollut yhtenä tahona vaikuttamassa perheväkivallan saamiseen virallisen syytteen alaiseksi ja lähestymiskiellon aikaan saamiseen. VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry:n kokemusasiantuntijanaisten ja toiminnanjohtaja Sirkku Mehtolan aktiivisen ponnistelun tuloksena vaino tuli kriminalisoiduksi rikoslaissa Suomessa 2014 alusta. Merkittävä panos asiassa oli myös kansanedustaja Pauliina Viitamiehellä. Rikoslain muutoksessa seuraaminen, tarkkailu, uhkailu ja muut toistuvat vainon muodot voitiin ottaa huomioon kokonaisuutena, ei yksittäisinä tekoina, ja uhri voi myös hakea korvausta vainosta. Vuonna 2014 sosiaalihuoltolaki määritteli tuen tarpeet, joihin sosiaalipalveluja on järjestettävä siten, että tuen tarpeisiin nostettiin lähisuhde- ja perheväkivallasta sekä muusta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta aiheutuvat tuen tarpeet (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014). Suomen ratifioitua Istanbulin sopimuksen 2015, käynnistyi merkittävä uusi vaihe perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastai-

sessa työssä. Sitä tarkasteltiin edellä turvakotien yhteydessä. Sopimuksen toimeenpano on vielä kesken ja vaatii valtiolta ja myös kunnilta aikaisempaa vahvempaa toimintaa. Suomeen perustettiin toimeenpanoa tukemaan eri ministeriöiden ja hallinnonalojen yhteinen toimikunta, NAPE. Sopimus velvoittaa myös yhteistyöhön järjestöjen kanssa, joilla on merkittävä rooli perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyössä. Poikkeuksellista NAPE:n nimittämisessä oli se, että järjestöillä ei ollut siihen pääsyä yhteistyökumppanina. Järjestöjen vaikuttamistyön vaikutuksesta sille perustettiin järjestöjaos. Aidon kumppanuuden näkökulmasta järjestely ei ole hyvä, sillä järjestöt on jätetty sivuun viranomaisten yhteisestä keskustelusta. Lainsäädännön muutokset ja kansainväliset sopimukset ovat olleet erittäin tärkeitä siinä, että väkivaltatyöstä on tullut ihmisoikeustyötä: jokaisella on oikeus elää ilman väkivaltaa tai sen pelkoa. Toisaalta sitä kautta mahdollistetaan myös avun saaminen. Asenteiden kannalta ne ovat erittäin merkittäviä siksi, että ne ovat selkeä viesti yhteiskunnalta, että väkivalta ei missään ilmenemismuodossaan ole hyväksyttävää lähisuhteissa.

Mietteitä tulevaisuudesta Ensi- ja turvakotien liitosta jäsenyhteisöineen on kehittynyt 40 vuodessa vahva perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön erityisosaaja, kehittäjä ja vaikuttaja. Työtä on vielä tehtävänä, että jokainen on turvassa.

uomessa on 40 vuoden aikana tapahtunut erittäin paljon myönteistä kehitystä perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyssä ja auttamistyössä. Ensi- ja turvakotien liitosta jäsenyhteisöineen on kehittynyt vahva perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön erityisosaaja, kehittäjä ja vaikuttaja. Työ ei kuitenkaan ole vielä valmis, päinvastoin. Tarvitaan todella aktiivista työtä mm. neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa väkivaltaan ja kiusaamiseen puuttumiseksi. Uusin kouluterveyskysely kertoo huolestuttavasti sen, että erityisesti tyttöjen tilanne heidän kokemansa väkivallan ja ahdistelun suhteen on heikentynyt. Väkivallan vastainen työ on saatava aidosti eri tahojen yhteiseksi työksi. Sitä se ei vielä ole isoista ponnisteluista huolimatta. Kaikkein vakavimpiin väkivaltatilanteisiin, vainoon ja vakaviin huolto- ja tapaamisriitoihin ja perhesurmien ehkäisemiseen tarvitaan peruspalvelujen tueksi osaamis- ja tukikeskuksia, OT-keskuksia. Niiden kehittämisessä liitto haluaa olla mukana. Kun halutaan katkaista väkivallan kier-

re, väkivallan tekijöiden kanssa työskentelyyn tarvitaan uudenlaista pontta ja valtakunnallisia ohjelmia. Perhe- ja lähisuhdeväkivallalle altistuminen on trauma lapsille ja siitä toipumiseen on kaikilla lapsilla oltava tuki. Sen elinikäisten vaikutusten ehkäiseminen ja riittävä tuki on inhimillinen ja kannattava investointi myös taloudellisesti. On selvää, että lapset jäävät edelleen liian näkymättömiksi joutuessaan elämään perheen väkivaltatilanteissa. Uusimmat ACE-tutkimustulokset kertovat kouriintuntuvasti väkivallan pitkäaikaisista, jopa elinikäisistä terveydellisistä, mielenterveydellisistä ja sosiaalisista vaikutuksista. Meillä ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti varaa jättää näitä lapsia ilman apua. Siten lunastamme Lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteita, joihin Suomi on sitoutunut. Istanbulin sopimus on EU:n jäsenmaille merkittävä asia. Euroopan neuvoston riippumaton asiantuntijaryhmä GREVIO antoi syyskuussa 2019 arviointinsa Suomelle Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta. Raportissa nostettiin myön-

teisenä esille Suomen vahva työ tasa-arvon edistämiseksi jo vuosikymmenten ajan, vahva sitoutuminen väkivallan vastaiseen työhön, joka näkyy mm. turvakotitoimintaan tehtyinä resurssien lisäyksinä ja vahvana poliittisena sitoutumisena hallitusohjelmassa. Kiitosta Suomi sai myös siitä, että on perustettu väkivaltatyötä koordinoiva elin, NAPE, ministeriöiden yhteiseksi ja käynnistetty 24/7 auttava puhelin, Nollalinja. Suomi sai myös useita huomautuksia, joista tärkeimpinä GREVIO piti sitä, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa käsitellään Suomessa liian sukupuolineutraalisti sen sukupuolittuneesta luonteesta huolimatta. Naisille ei ole olemassa heidän erityisiin tarpeisiinsa vastaavia palveluja. Turvakotien perhepaikkojen määrää ja sen kehitystä GREVIO piti ongelmallisena edelleen avun saamisen yhdenvertaisuuden kannalta; perhepaikkoja on liian vähän ja välimatkat turvakotiin ovat liian pitkät. Korjausta vaativana pidettiin myös sitä, että lapsen huoltoa ja tapaamisoikeuksia määriteltäessä ei oteta riittävästi huomioon väkivaltaa perheessä. Lisäksi GREVIO kiirehti väkivallan tekijöiden kanssa tehtävään työhön valtakunnallisia ohjelmia. Näyttää siltä, että Istanbulin sopimuksen mahdollistama myönteinen kehitys ja naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen työ ei ole itsestään selvää. Osassa EU:n jäsenmaita ollaan menossa huolestuttava takapakki: väkivaltaa on alettu tulkita perheen sisäiseksi asiaksi. Väkivallan vastaista työtä tekevät järjestöt ovat joutuneet rahoituksellisesti ja muuten vaikeuksiin viranomaisten kanssa joissakin jäsenmaissa. Sama on koskenut myös naistutkimusta. Ensi- ja turvakotien liitto järjesti marraskuussa 2019 Suomen EU puheenjohtajuuden oheistapahtuman Stop the backlash- stop domestic violence yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön ja Women against violence Europe, WAVEn kanssa. Tapahtuman julkilausumassa, joka luovutettiin ulkoministeri Haavistolle ja tulevan puheenjohtajuu-

den Kroatian edustajalle Pletikosalle, todetaan, että tälle kehitykselle ei pidä antaa periksi. Siinä vaadittiin Euroopan unionia liittymään Istanbulin sopimukseen ja EU parlamenttia, Euroopan neuvostoa ja komissiota ryhtymään aktiivisiin toimiin naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja lopettamiseksi jäsenmaissa ja Euroopan laajuisesti. Julkilausumassa vaadittiin myös perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön resurssien turvaamista uudella ohjelmien rahoituskaudella. Lainsäädännöllisiä toimia pidettiin välttämättöminä, jotta väkivalta tulee huomioon otetuksi lasten huoltajuus- ja tapaamisoikeuksiin liittyvissä päätöksissä. (Helsinki declaration 2019) Käynnissä oleva kehitys on erittäin huolestuttava. Naisten asemaa kyseenalaistavat ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa perheen sisäiseksi asiaksi haluavat verkostot ovat vahvoja ja organisoituneita (ks. tarkemmin Datta 2018). Toisaalta on myös lupaavia merkkejä. PM Rinteen hallitusohjelmassa on kirjaus siitä, että Suomi tekee EU:n tasolla työtä tavoitteellisesti perhe-ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi ja Istanbulin sopimuksen hyväksymiseksi EU:ssa puheenjohtajuuskaudellaan. Kirjaus on erittäin merkityksellinen ja toivoa antava. Toivoa antaa myös se, että Euroopan parlamentti antoi joulukuun alussa päätöslauselman (Euroopan parlamentin lehdistötiedote 2.12.2019), jossa vaaditaan EU:n liittymistä Istanbulin sopimukseen ja kiirehditään niitä jäsenmaita, jotka ovat allekirjoittaneet Istanbulin sopimuksen myös ratifioimaan sen. Päätöslauselman kannatus oli parlamentissa selkeä: 500 edustajaa puolesta, 90 vastaan ja tyhjää äänesti 50. Meidän järjestötoimijoiden on pidettävä yhdessä vaikuttamistyöllämme huolta siitä, että näin tapahtuu ja että naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen työ jatkuu myös seuraavien EU-puheenjohtajuuksien Kroatian ja Saksan aikana. Väkivallan vastaisella työllä rakennamme hyvinvointia ja turvallisuutta kaikille sekä kestävää kehitystä.

Lähteet *Aira Heinäsen haastattelu 2019*Leskinen, Riitta, Mäkinen, Tuija ja Peltoniemi, Teuvo (1982) Täällä ei tarvitse pelätä- tutkimus turvakodeista. Ensi Kotien Liiton julkaisu 1. Helsinki 1982 *Leskinen, Riitta (1982) Kuka kuulisi minua. Perheväkivalta lapsen silmin. Ensi Kotien liiton julkaisu 2. Helsinki 1982 *Heinänen, Aira (toim.) Vanhus ja perheväkivalta. Ensi Kotien Liiton julkaisu 8. Orivesi 1986. *Jussi-työn strategiaryhmä (2010) Arviointitutkimuksesta käytäntöön- Jussi-työn tulevaisuuden suunta vuosille 2011–2015. Ensi- ja turvakotien liitto ry 1.10.2010. *Perttu, Sirkka (1999) Domestic violence in social welfare and health care. A survey of professional workers and the areas of development in their work 1998. Ensija turvakotien liitto. Julkaisu 19. Helsinki 1999. *Andrew, Michele ja Hartikainen, Miira (1999) Rajat ylittävä rakkaus. Turvakotityön näkökulma Suomeen avioituneiden maahanmuuttajanaisten elämään. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 20. Helsinki 1999. *Perttu, Sirkka (1999) Perheväkivalta auttamistyössä. Opas ammattihenkilöstölle. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 21. Helsinki 1999. *Heiskanen, M & Piispa, M (1998) Usko, toivo, hakkaus. Kyselytutkimus miesten naisille tekemästä väkivallasta. Tilastokeskus. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta. Oikeus 1998:12. Sukupuolten tasa-arvo. SVT.

*Mikko Oranen (2001)(toim.) Perheväkivallan varjossa. Raportti lapsikeskeisen työn kehittämisestä. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 30. Helsinki 2001. *Ojuri, Auli (toim.)(2001) Hukasta kukkaan. Naisen tie väkivallasta selviytymiseen. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 29. Helsinki 2001. *Forsberg, Hannele (2002) Lasten asiakkuudet ja kokemukset turvakodista. Arviointitutkimus Lapsen aika -projektista. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 31. Helsinki 2002. *Ojuri, Auli (2004) Väkivalta naisen elämän varjona.- tutkimus parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten elämänkulusta ja selviytymisestä. Acta Universitatis Lapponiensis. 77. Väitöskirja. Rovaniemi 2004. *Ensi- ja turvakotien liitto (2006) Perhe- ja lähisuhdeväkivalta. Auttamisen käytäntöjä. Helsinki 2006. *Keisala, Hertta (2006) Parisuhdeväkivalta moniammatillisen työn kohteena. Arviointitutkimus Espon yhteistyöverkoston ja Lyömättömän Linjan toiminnasta parisuhdeväkivallan lopettamiseksi. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja, 68. Helsinki 2006. *Törrönen, Hannele (toim.) (2009) Vaiettu naiseus. Ajatuksia naisen väkivallan tunnistamisesta, nimeämisestä ja hoitamisesta. Ensi- ja turvakotien liiton raportti 10. Hämeenlinna 2009.

*Hannus, Riitta & al. (2011) Veitsen terällä. Naiseus ja parisuhdeväkivalta. Ensi- ja turvakotien liitto ry. Hämeenlinna 2011. *Euroopan unionin perusoikeusvirasto (2014) Violence against women: an EU -survey. Euroopan unionin perusoikeusviraston julkaisuja. *Ojuri, Auli ja Laitinen, Merja (2015) Turvakoti työnä. Selvitys Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten turvakotityön sisällöstä ja vaikutuksista. Ensi- ja turvakotien liitto. Helsinki 2015 *Lyömätön tie 2015 www.lyomatonlinja.fi *Havu, Elina, Kovanen, Tuulia, Lehtonen Maiju & Uusitalo, Sanna (2017) Hyvinvoinnilla väkivaltaa vastaan. Helsinki, 2017. www.ensijaturvakotienliitto.fi *Laitinen, Merja, Kinnunen, Jaana ja Hannus, Riitta (toim.)(2017) Eron jälkeisen vainon tunnistaminen, katkaisu ja uhrien selviytymisen tukeminen. Varjosta valoon. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 41. Helsinki 2017. * Burke Harris, n. 2014 How childhood trauma affects health across a lifetime. TED-talks. [Viitattu 15.10.2019]. Saatavissa: https://www.ted.com/talks/nadine_ burke_harris_how_childhood_trauma_affects_ health_across_a_lifetime *Neil Datta ”Restoring the Natural Order” The religious extremists’ vision to mobilize European societies against human rights on sexuality and reproduction is written by Neil Datta, Secretary of the European Parliamentary Forum on Population and Development (EPF).

*Heiskanen, Tarja (2019) Rohkeus auttaa. Pienen yhdistyksen matka väkivaltatyön asiantuntijaksi. Pääkaupungin turvakoti ry. Espoo 2019. *Antti Rinteen hallitusohjelma Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvosto.fi *Linner Matikka, Johanna (2019) Raportti väkivallasta selviytymisestä verkkokyselyn tuloksista. Verkkojulkaisu Ensi- ja turvakotien liitto. www. ensijaturvakotienliitto.fi *Helsinki Declaration www.ensijaturvakotienliitto.fi *Kovanen, Tuulia (2019) Seurustelun ei kuulu satuttaa. Suomalaisten nuorten kokemuksia seurusteluväkivallasta. Verkkojulkaisu Ensi- ja turvakotien liitto 2019. www.ensijaturvakotienliitto.fi *Euroopan parlamentin lehdistötiedote 2.12.2019 Istanbul Convention: All member states must ratify it without delay, say MEPs. https:// www.europarl.europa.eu/news/en/pressroom/20191121IPR67113/istanbul-convention-allmember-states-must-ratify-it-without-delay-saymeps

vuotta

Ensi- ja turvakotien liitto ry Asemamiehenkatu 4 A | 00520 Helsinki www.ensijaturvakotienliitto.fi