Vauvatyön käsikirja. Vauvatyötä haastavissa perhetilanteissa

Page 1

V au vaty ö .

VAUVATYÖTÄ HAASTAVISSA PERHETILANTEISSA

Käsikirja Toimittajina Tanja Henttonen Hanna Sellergren Taina Ruottinen


E sipuhe

T

ämän julkaisun tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten merkittävä ajanjakso odotus- ja vauva-aika on ihmisen koko elämän kannalta. Varhaisen vaiheen haavoittavilla tekijöillä on pitkät vaikutukset aikuisuuteen saakka. Ajoissa tarjottu tuki on inhimillisesti ja taloudellisesti erittäin perusteltua ja välttämätöntä. Meillä ei ole varaa jättää vaikeissa ja stressaavissa elämäntilanteissa – esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmissa, lähisuhdeväkivallan tilanteissa tai arjen


hallinnan vaikeuksissa – eläviä vauvaperheitä selviytymään yksin. Lapsiperheköyhyys on vakava ongelma, mutta kaikkein haavoittavinta on vauvaperheköyhyys. Tutkimustieto sikiön ja vauvan aivojen kehityksestä sekä stressin vaikutuksesta aivojen ja lapsen kokonaisvaltaiseen kasvuun ja kehitykseen lisääntyy koko ajan. Se vahvistaa sitä, että vauvatyössä tarvitaan vahvaa ammatillista osaamista ja sensitiivistä työotetta. Vain siten vauvat ja vanhemmat tulevat kohdatuiksi ja autetuiksi. Käsikirja tarjoaa moninäkökulmaisen katsauksen vaativaan vauvatyöhön. Toivon, että se auttaa vauvaperheitä kohtaavia ammattilaisia tunnistamaan varhain perheet, jotka tarvitsevat erityistä tukea odotus- tai vauvavaiheessa. Julkaisussa on myös käytännön vinkkejä ammattilaisille. Vauvaperheiden tueksi tarvitaan julkisia palveluja, järjestöjä ja myös yrityksiä. Julkisten palvelujen toimivuus on ensiarvoinen, mutta kunnat eivät pärjää ilman järjestöjä. Järjestöillä on palvelujen ja tuen tarjoajana Suomessa merkittävä rooli. Ne tarjoavat matalalla kynnyksellä maksutonta arjen tukea ja ehkäisevät ongelmien kärjistymistä, mutta tuottavat myös pitkäjänteistä ympärivuorokautista palvelua. Järjestöjen tärkeys on viisasta ottaa

huomioon sote-uudistuksessa maakunnissa ja kunnissa. Kuntien toiminta-avustukset ovat jatkossakin tärkeitä järjestöille. Ne ovat kunnalle viisas ja tuottava investointi. Ensi- ja turvakotien liitto jäsenyhteisöineen auttaa vuodessa yli 16 000:ta aikuista ja lasta. Heistä merkittävä osa on vauvaa odottavia tai vauvan vanhempia. Apua saadaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan, vauvaperheiden päihdeongelmiin ja erotilanteista selviytymiseen. Näissä perheissä vauvat elävät vaikean tilanteen keskellä. Liitossa on kehitetty välineitä, joilla arvioidaan apua saavien hyvinvoinnissa ja toimintakyvyssä tapahtuvia muutoksia. Ensimmäisten tulosten mukaan yli 65 prosenttia avun piirissä olleista koki tilanteensa muuttuneen palvelun aikana huomattavasti tai jonkin verran paremmaksi. Yli 75 vuoden ajan liitossa tehty työ lasten ja perheiden hyväksi on hioutunut vankaksi osaamiseksi; perheiden rinnalla kuljetaan ammattitaitoisesti, arvostavasti ja tasa-arvoisesti, ja toimintaan yhdistetään myös vertaisten ja vapaaehtoisten tuki. Lämmin kiitos kaikille artikkeleiden kirjoittajille erinomaisista ja puhuttelevista artikkeleista. Kirjan sisällöllisestä toimitustyöstä vastanneet Tanja Henttonen ja Hanna Sellergren sekä toimitustyös-

tä muuten vastannut Taina Ruottinen ovat tehneet suuren työn, jotta vauvojen oikeuksia puolustava julkaisu on tullut mahdolliseksi – suuri kiitos siitä! Kiitokset myös kaikille muille julkaisun tekemiseen eri tavalla osallistuneille. Toivon, että käsikirja kuluu sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten ja opiskelijoiden käsissä ja rohkaisee työskentelemään vauvojen ja vauvaperheiden edun turvaamiseksi. Apua tarvitsevat perheet pitää tunnistaa ajoissa, ja heille on tarjottava apua riittävän varhain ja intensiivisesti perheen tarpeet huomioiden. Puutteellinen hoiva asettaa vauvan psyykkiseen ja fyysiseen vaaraan. Vauva ei voi odottaa. Jokainen lapsi on pelastettava elämälle, sanoi jo Miina Sillanpää, Ensi- ja turvakotien liiton perustaja, 75 vuotta sitten. Jokaisella vauvalla on oikeus turvalliseen alkuun, kasvuun ja kehitykseen. Tämä on meidän aikuisten ja ammattilaisten tehtävä nyt ja tulevaisuudessa.

Helsingissä 11. syyskuuta 2020 Riitta Särkelä YTT, pääsihteeri Ensi- ja turvakotien liitto ry


4

Vauvatyö

VAUVATYÖN

Käsikirja

Vauvatyön käsikirja. Ensi- ja turvakotien liiton käsikirja 5 • Toimittajat Tanja Henttonen, Hanna Sellergren, Taina Ruottinen • Ulkoasu ja taitto Rohkea Ruusu, Kristina Sarivaara • Kuvat Tiuku Pennola, ellei toisin mainita • Paino: Punamusta • ISBN 978-951-9227-97-9 (nid.) • ISBN 978-951-9227-98-6 (PDF) • ISSN 2323-3753 (painettu) • ISSN 2323-3761 (verkkojulkaisu) • Tilaukset: ensijaturvakotienliitto.fi/materiaalit • Ensi- ja turvakotien liitto ry (2020)


Esipuhe Riitta Särkelä

Johdanto – Vauvatyössä tarvitaan herkkää otetta ja vankkaa ammattitaitoa – Tanja Henttonen & Hanna Sellergren

1

Stressi, aivot ja itsesäätelyn kehittyminen Eeva-Leena Kataja, Saara Nolvi, Linnea Karlsson ja Hasse Karlsson

14

Raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyshäiriöt Tiina Taka-Eilola, Johanna Pietikäinen ja Heidi Jussila

22

Äidin traumaattisten kiintymyskokemusten vaikutus raskaus- ja vauva-aikaan Sanna Isosävi

30

3

Dokumentointi edistää kuntoutusta ja vauvaperheiden asemaa Jonna Lehikoinen

110

Sosiaalityössä tarvitaan vauvatyön osaamista ja yhteistyötä Hanna Sellergren

116

Vauvavaiheen tukeminen on kansallinen investointi Sixten Korkman

126

Vauvatyön tuella vertaisauttajaksi ja vaikuttajaksi Taina Ruottinen ja Usva Kivikko

132

2

5

Odotusajan työskentely erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa Saara Salo

44

Varhaisen stressin vaikutusten huomioiminen asiakastyössä Riikka Korja ja Anna Takatupa

56

Ensikoti- ja päiväryhmätoiminta vauvaperheiden tukena Anu Leinonen

62

Vauvatyötä vankilan perheosastolla Jaana Wikgren

68

Maahanmuuttajataustaiset vauvaperheet Tiuku Pennola

76

Vauvan hätä on nähtävä – tunnista vauvan kaltoinkohtelu Tanja Henttonen

88

Anna isälle reilu mahdollisuus Pirjo Kotkamo

98

138 Kirjoittajat


6

Vauvatyö

Vauvatyössä tarvitaan herkkää otetta ja vankkaa ammattitaitoa Tanja Henttonen Hanna Sellergren

E

nsimmäiset elinvuodet vaikuttavat merkittävällä tavalla lapsen kasvuun ja kehitykseen, ja vaikutukset ulottuvat aina aikuisuuteen saakka. Tiedämme, että jo kohdussa alkaa huima aivojen kehitys, joka jatkuu muutaman ensimmäisen elinvuoden ajan kiihkeämpänä kuin koskaan myöhemmin, ja että vanhemman hyvinvoinnilla – kuten myös pahoinvoinnilla – on suora vaikutus kehittyvään sikiöön ja syntyneeseen lapseen. Jokainen kohtuvauva ja lapsi ansaitsee mahdollisimman turvalliset olosuhteet elämänsä alkuun. Kädessäsi oleva käsikirja tarkastelee tätä merkityksellistä ajanjaksoa, odotusaikaa ja ensimmäisiä elinvuosia, niiden perheiden näkökulmasta, jotka tarvitsevat erityistä tukea. Käsikirja on suunnattu sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille ja opiskelijoille, jotka kohtaavat työssään haastavissa ja kuormittavissa oloissa eläviä vauvaperheitä. Perheillä on usein moninaisia, kasaantu-

neita ja pitkään jatkuneita vaikeuksia, kuten mielenterveys-, väkivalta- tai päihdeongelmia, traumataustaa, sosiaalisen verkoston puutetta, oppimisvaikeuksia, neurokirjon häiriöitä tai elämänhallinnan ongelmia. Usein kyse on myös ylisukupolvisista haasteista, joilla tarkoitetaan vanhempien hyvinvoinnin ongelmien siirtymistä tai jatkumista heidän lapsilleen. Lapsuudenperheen haitalliset kokemukset voivat toistua, jos vanhempi ei ole saanut mahdollisuutta työstää niitä osaksi omaa elämänhistoriaansa. Lapsuuden traumaattiset kokemukset voivat tuoda tähän hetkeen turvattomuutta ja kaoottisuutta ja näin heijastua kykyyn olla turvallinen vanhempi omalle lapselle. Turvattoman lapsuuden eläneen vanhemman vanhemmuus voi näyttäytyä epäjohdonmukaisena tai arvaamattomana käytöksenä, vuorovaikutuksen ja parisuhteen haasteina, vaikeutena tunnistaa omia ja vauvan tunteita, vauvan tarpeiden riittämättömänä kohtaamisena sekä arjen kaoottisuutena ja rutiinien puutteena, epäluottamuksena auttaviin tahoihin ja taloudenhallinnan haasteina. Edellä mainitut arkeen ja omaan elämänhallintaan liittyvät vaikeudet voivat aiheuttaa vanhemmalle voimakasta ja pitkittynyttä stressiä. Stressi jo sinällään vaikeuttaa vanhemman kykyä hoivata vauvaansa sensitiivisesti. Käsikirjan lähtökohtana on tarjota moninäkökulmainen katsaus vaativaan vauvatyöhön. Toivomme, että käsikirja auttaa vauvaperheitä kohtaavia ammattilaisia tunnistamaan varhaisessa vaiheessa perheet, jotka tarvitsevat erityistä tukea odotus- tai vauvavaiheessa. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä varhaisen tuen merkityksestä ja tätä kautta mahdollistaa perheiden avunsaanti aikaisemmin ja pitkäkestoisemmin.

Työskentely aloitetaan jo vauvaa odotettaessa Vauvatyö on aina varhaisen vaiheen tukea vauvan näkökulmasta. Työskentely aloitetaan mielellään jo odotusvaiheessa, silloin kun vauva on vielä kohdussa. Tässä vaiheessa on mahdollista vahvistaa vanhemman mielikuvia syntyvästä


7 vauvasta ja auttaa häntä valmistautumaan vanhemmuuteen ja luomaan turvallista kiintymyssuhdetta vauvan ja itsensä välille. Työskentely odotusvaiheessa suojaa kohdussa olevan vauvan aivoja, jotka kehittyvät sikiöajasta alkaen kahteen ikävuoteen asti erityisen nopeassa tahdissa. Odotusaika on lähtökohtaisesti hyvä hetki myös vanhemman omaa elämää koskeville muutoksille. Vauva motivoi vanhempaa tarvittavaan elämänmuutokseen ja itsestä huolehtimiseen. Kun perheen taustalla on pitkittyneitä, ylisukupolvisiakin haasteita, tulee myös tuen olla riittävän pitkäkestoista, intensiivistä sekä arjessa tapahtuvaa. Pitkään jatkuneita ylisukupolvisia ongelmia ei ole mahdollista korjata kuukaudessa tai kahdessa. Varhaisessa vaiheessa on hyvä tarjota intensiivistä tukea useiden kuukausien ajan, vauvavaiheen erityisyys ja vaativuus huomioiden. Erityisesti silloin, jos vauva on kovin itkuinen, huonosti nukkuva tai sairas ja jos perheessä on vauvan syntymän aikaan myös muita kuormittavia tekijöitä, kuten kriisiytynyt elämäntilanne, tulee tukea tarjota heti. Vauvavaiheen jälkeen tuen määrää voidaan vähitellen vähentää perheen toimintakyvyn mukaisesti. Osa perheistä selviää alussa saadun intensiivisen tuen jälkeen hyvin, mutta osa voi tarvita tukea jopa lapsen aikuisuuteen saakka. Esimerkiksi kehitysvammaiset ja vakavista mielenterveyden ongelmista kärsivät vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuuteen pitkäkestoisesti, mutta tuen avulla he selviytyvät vanhempina riittävän hyvin. Pitkäkestoisen tuen avulla voidaan välttyä huostaanotoilta ja lasten vakavalta oirehdinnalta. Liian lyhyillä kuntoutusjaksoilla ja ylimitoitetuilla tavoitteilla perhe asetetaan pahimmillaan toistuvien pettymysten äärelle. Usko omaan vanhemmuuteen ja itsenäiseen selviytymiseen on sitä heikompaa, mitä useammin vanhempi joutuu kohtaamaan pettymyksiä apua hakiessaan tai jäämään vaille tarvitsemaansa apua. Lyhyellä tähtäimellä lyhyiden kuntoutusjaksojen voidaan ajatella olevan taloudellisesti järkeviä, mutta käytännössä niihin liittyy riski,

että kuntoutus ei tue perhettä riittävästi – tällainen panostus ei siis ole inhimillisesti eikä taloudellisestikaan kannattavaa. Lisäksi kuntoutuksen aloittaminen uudelleen on työläämpää, kun takana on jo kesken jäänyt hoito.

Taustalla vahva ammattitaito ja paljon erityisosaamista Vauvaperheitä kohtaavilla ammattilaisilla on sosiaali- ja/tai terveydenhuollon tutkinnon lisäksi paljon erityisosaamista ja tietoa varhaisesta vuorovaikutuksesta, vauvan normaalista kehityksestä, turvallisista kiintymyssuhteista, vanhemmuuden tukemisesta sekä traumojen vaikutuksista vanhemmuuteen. Työ edellyttää jatkuvaa kouluttautumista sekä jatkuvasti kertyvän uuden tiedon soveltamista käytäntöön. Asiakasperheiden erilaiset elämäntilanteet ja tarpeet haastavat osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Jos perhe on maahanmuuttajataustainen, asiakkaalla ja työntekijällä ei välttämättä ole yhteistä kieltä. Tämä haastaa vuorovaikutustilanteet uudella tavalla ja edellyttää rohkeutta luovien kommunikointitapojen käyttöön. Perheissä voi olla myös esimerkiksi neuropsykiatrisia haasteita tai oppimisvaikeuksia, jolloin työntekijän on varattava työskentelyyn reilusti aikaa, jotta asioita voidaan toistaa useaan kertaan ja harjoitella kädestä pitäen. Vanhemman traumaattiset kokemukset edellyttävät työntekijältä traumatietoista ja sensitiivistä työotetta, jotta luottamus voi syntyä ja yhteinen työskentelyä käynnistyä. Työntekijältä odotetaan kykyä ja halua oman toiminnan arvioimiseen ja työn edelleen kehittämiseen sekä herkkyyttä ja taitoa kuunnella asiakasperheen ja yhteistyökumppanin näkemyksiä, tarpeita ja toiveita. Vauvaperheitä kohtaavan ammattilaisen työkalupakista löytyykin rikas valikoima menetelmiä mm. vuorovaikutuksen, vanhemmuuden ja mentalisaation vahvistamiseen sekä leikin ja ilon löytämiseen vauvan ja vanhemman välille. Työkalupakista löytyy myös ryhmänohjaamistaitoja sekä toiminnallisia, luovia ja kehollisia menetelmiä.


8

Vauvatyö

Perheitä kohtaavien ammattilaisten on hyvä ymmärtää oman käyttöteoriansa merkitys asiakasperheiden kohtaamisessa. Käyttöteoria on sisäinen malli, joka ohjaa ammattilaisen toimintaa, päättelyä ja valintoja. Se syntyy henkilökohtaisten ominaisuuksien, eletyn elämän, koulutusten ja työkokemuksen pohjalta. Omasta käyttöteoriasta on hyvä tulla tietoiseksi esimerkiksi silloin, jos isän mukaan ottaminen työskentelyyn ei tunnu luontevalta, jos toisesta kulttuurista tulleen vanhemman tavat aiheuttavat ristiriitaisia tunteita tai jos asiakasperheen vanhempi käyttää päihteitä ja hänen kohtaamisensa tuntuu sen vuoksi vaikealta. Mitä omia kokemuksia ja asenteita silloin aktivoituu, ja miten ne vaikuttavat perheiden kohtaamiseen? Kun perheen aikuisilla on monenlaisia haasteita, voi helposti käydä niin, että työssä keskitytään aikuisten kriiseihin ja asioiden hoitamiseen ja vauvan tarpeet jäävät liian vähälle huomiolle. Työntekijän ammattitaitoon kuuluu, että näissäkin tilanteissa vauvan etu on ensisijainen ja se otetaan kaikessa huomioon. Aikuisten asioita ei voida hoitaa vauvan hyvinvoinnin kustannuksella. Vauvan näkökulmasta voidaan huolehtia esimerkiksi niin, että verkostokokoukset aloitetaan kysymällä aina ensin, miten vauva voi ja miten vauvalle asetetuissa tavoitteissa on edistytty. Tapaamisissa vauvaa tervehditään aina siinä missä aikuisiakin ja kysytään myös vauvan kuulumiset. Kun työntekijä ja vanhempi tekevät yhdessä vauvasta kokonaisvaltaisia havaintoja, vauvan hyvinvointi sekä vauvan ja vanhemman välinen suhde tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi ja myös sanoitetuiksi vanhemmalle. Näin vauvan asiat eivät jää aikuisten elämänkaaosten ja niiden käsittelyn jalkoihin.

heenne voisi paremmin.” Vaikka vauvatyössä vauva on kaikkein tärkein ja hänen turvallisuutensa ja hyvinvointinsa ovat aina työn keskiössä, on tärkeää kohdata myös vanhemmat arvostavasti ja kunnioittavasti. Erityisesti mikäli vanhemmilla on jo lapsuudestaan turvattomuuden ja vaille jäämisen kokemuksia, on tärkeää, että he saavat uusia korjaavia kokemuksia hyvästä huolenpidosta ja välittämisestä sekä omasta arvostaan ja merkityksestään ihmisinä ja vanhempina. Vanhemman on vaikea antaa vauvalleen sellaista, mitä vaille itse on jäänyt. Arvostaminen tarkoittaa aika yksinkertaisia asioita: inhimillisen elämän, kokemuksen ja tunteiden kunnioittamista sekä käsitystä ihmisarvosta, joka ei ole kiinni saavutuksista, onnistumisista tai epäonnistumisista. Työntekijän ammattitaito on tärkeää, mutta ilman inhimillistä kohtaamisen taitoa ei monista erityiskoulutuksistakaan ole hyötyä. Kohtaaminen ei perustu oppeihin eikä teorioihin, se on pysähtymistä, läsnäoloa ja yhdessä kulkemista. Ilman läsnäoloa ei myöskään synny välittämisen ja luottamuksen ilmapiiriä, jota tarvitaan kaikessa ihmissuhdetyössä. Omaa toimintaansa voi arvioida myös kysymällä itseltään: ”Olisinko minä voinut hyvin, jos minun kanssani olisi toimittu noin”? (Mattila, 2008.) Erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa työskentely edellyttää moniammatillista työotetta ja yhteistyötä sekä perheen tarpeista lähtevien, realististen tavoitteiden asettamista yhteistyössä perheen, viranomaisten ja verkostojen kanssa. Myös vauvan kanssa työskentelylle asetetaan tavoitteet, jotka ovat selkeitä ja saavutettavissa. Työskentely kirjataan ylös, jotta vauva ei jää myöskään kirjauksissa näkymättömäksi. Tavoitteiden saavuttamista seurataan yhdessä vanhempien ja muun verkoston kanssa.

Kohtaamisessa on työn ydin Vanhemmat, jotka ovat saaneet osakseen mitätöintiä viranomaisten taholta, aistivat helposti työntekijän asennoitumisen. Työssä koko perhe tulee kohdata tasa-arvoisesti. Ajatuksena on: ”Me – työntekijät ja vanhemmat – teemme tässä yhdessä työtä sen hyväksi, että teidän per-

Vauvatyöllä vaikutetaan pitkälle elämään Kun riskit tunnistetaan ja niihin puututaan jo odotus- ja vauva-aikana, pystytään ongelmia ehkäisemään jo ennalta. Sikiöaikana aivojen ja elimistön kehitys on nopeampaa kuin missään


9 muussa vaiheessa elämää. Siksi kehitys on myös erityisen herkkä ympäristön vaikutteille, kuten stressialtistukselle. Vauvaperheitä ei tule jättää yksin ongelmien kanssa, eikä ongelmien kasvamista pidä jäädä odottelemaan. Lapsuudenperheen elinolojen tiedetään olevan yhteydessä myöhempien ikävaiheiden terveyteen, terveyskäyttäytymiseen ja laajemmin hyvinvointiin. Lapsuuden haitalliset kokemukset aiheuttavat kehossa toksisen stressireaktion. Pitkittyessään stressireaktio voi häiritä aivojen ja muiden elinten kehittymistä ja lisätä riskiä saada stressiin liittyviä sairauksia vielä aikuisenakin. Erityistä tukea tarvitsevien perheiden taustalla on usein tavanomaista enemmän lapsuuden haitallisia kokemuksia eli niin sanottuja ACE-kokemuksia (adverse childhood experiences). Tutkijat Felitti ja Anda huomasivat ACEkokemusten olevan kaiken kaikkiaan yllättävän yleisiä: 67 prosentilla väestöstä on vähintään yksi lapsuuden haitallinen kokemus ja 12,6 prosentilla niitä on neljä tai useampi. Useamman ACE-kokemuksen tiedetään johtavan aikuisiässä useisiin terveysongelmiin: ne aiheuttavat monenlaista pahoinvointia, mm. uniongelmia ja haasteita ihmissuhteissa ja työssä jaksamisessa, lisäävät masennusta ja itsetuhoisuutta, laukaisevat sairauksia kuten kroonisen tulehdustilan, muuttavat hormonitoimintaa ja jopa lisäävät sydänsairauksien, aivohalvauksen, syövän, diabeteksen ja Alzheimerin tautiin sairastumisen riskiä. (Burke Harris, 2019.) Toisaalta haavoittavatkaan olosuhteet eivät välttämättä väritä negatiivisesti lapsen kehityskulkua, jos rinnalla on riittävästi suojaavia tekijöitä. Tämän vuoksi perheen voimavarojen tunnistaminen ja niiden vahvistaminen on erityisen tärkeää. Ei riitä, että riskitekijät tunnistetaan, vaan on tärkeää tunnistaa myös perheen voimavarat ja vahvistaa olemassa olevaa hyvää. On merkityksellistä sanoa ääneen kaikki se, missä vanhempi toimii hyvin, sillä se, mikä huomataan ja mille annetaan sanat, kasvaa ja voimistuu. Vauvaperheiden haastavat elämäntilanteet eivät ole kuitenkaan vain yksittäisten perhei-

den ongelma. Perheiden tilanteisiin vaikuttavat myös laajemmat yhteiskunnalliset asiat. Mahdollisuus saada tukea varhaisessa vaiheessa, toimiva neuvolajärjestelmä, varhaiskasvatus ja kaikille yhtenäinen peruskoulu sekä opiskelu- ja työskentelymahdollisuudet vähentävät eriarvoisuutta. Tasa-arvoinen, samanlaiset mahdollisuudet tarjoava yhteiskunta vahvistaa kaikkien hyvinvointia ja sitä paremmin sen jäsenet – vauvasta vaariin – voivat.

Apua on tarjolla Ensi- ja turvakotien liitto ja sen jäsenyhdistykset ovat tarjonneet apua vauvaperheille jo 75 vuotta. Työ haastavissa tilanteissa elävien perheiden tukemiseksi on saanut alkunsa ensikodeista, joissa alkuvaiheessa tuettiin yksin vauvaa odottavia äitejä. Nykyään ensikodeissa perheet saavat ympärivuorokautista ja intensiivistä tukea kunkin perheen tarpeiden mukaisesti. Ensikoteja löytyy kymmeneltä eri paikkakunnalta eri puolelta Suomea. Laitospalvelujen lisäksi on tarjolla avopalveluina päiväryhmätoimintaa kahdellatoista eri paikkakunnalla. Päiväryhmissä vahvistetaan vauvaperhearkea, vanhemmuutta ja varhaista vuorovaikutusta. Sekä ensikodeissa että päiväryhmissä ammattilaisten tarjoaman tuen rinnalla on vahvasti läsnä vertaistuki ja sen tuomat mahdollisuudet. Ensikotien rinnalle on kasvanut päihdeongelmien hoitoon erikoistunut Pidä kiinni -hoitojärjestelmä, johon kuuluu seitsemän ensikotia ja yhdeksän avopalveluyksikköä eri puolella Suomea. Pidä kiinni -yksiköissä tehdään samanaikaisesti päihdekuntoutusta, tuetaan vanhemman ja vauvan välistä varhaista vuorovaikutusta ja harjoitellaan vauvaperheen arkea. Päihdeongelman ja varhaisen vuorovaikutuksen hoitaminen samaan aikaan on tärkeää siksi, että vanhemman päihteettömyys ja toipuminen eivät yksin takaa riittävän hyvää vanhemmuutta (Kokko, 2019). Lisäksi Ensi- ja turvakotien liitolla on vauvaperheille matalan kynnyksen palveluja kuten Baby blues -toiminta, josta vanhem-


10

Vauvatyö

Erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa työskentelyssä on hyvä kiinnittää huomio seuraaviin asioihin: 1. Perheiden ongelmat ovat useimmiten moninaisia, kasaantuneita, pitkään jatkuneita ja monesti ylisukupolvisia. 2. Työskentelyn tulee ajoittua varhaiseen vaiheeseen, mielellään jo odotusaikaan. 3. Työskentelyn on oltava riittävän pitkäkestoista. Pitkällä aikavälillä kehittyneet ongelmat eivät ratkea hetkessä. 4. Työskentelyn on oltava riittävän intensiivistä; sen on tapahduttava arjessa ja lähdettävä perheen tarpeista. 5. Työntekijältä edellytetään monipuolista ammattitaitoa, joka koostuu sosiaali- tai terveydenhuollon tutkinnosta, täydentävistä koulutuksista ja sopivasta työkokemuksesta. 6. Työntekijä hallitsee useita työvälineitä ja osaa soveltaa oppimaansa käytäntöön (mm. Theraplay, HoiLei-ryhmät, videotyöskentely, mentalisaation ja sensitiivisyyden vahvistaminen, ryhmänohjaamistaidot, toiminnalliset menetelmät, traumatietoinen työote). 7. Työskentelyllä on selkeä tavoite vauvan ja vanhemman näkökulmasta. Vauvan havainnointiin ja havaintojen kirjaamiseen kiinnitetään erityistä huomiota, jotta vauva ei jää näkymättömäksi. 8. Työ perustuu teoreettiseen viitekehykseen ja tutkittuun tietoon sekä käytännössä saatuun kokemukseen.

pi saa apua, kun mieliala on matala tai vauva ei nuku. Tukea voi saada puhelimitse, mutta tarvittaessa myös perhetapaamisissa. Toisinaan apu löytyy vieläkin nopeammin. Itkuisen vauvan rauhoittamiseen, vauvan uniongelmiin, vanhempana jaksamiseen sekä päihteisiin, väkivaltaan ja eroon liittyviin kysymyksiin löytyy tietoa ja käytännön vinkkejä vauvaperhe.fi-sivuilta. Lisäksi Ensi- ja turvakotien liiton chateissa voi keskustella ammattilaisen kanssa vauvaperheiden elä-

mään liittyvistä kysymyksistä, saada tukea ero- ja väkivaltatilanteissa sekä puhua päihteiden käytöstä ja vanhemmuudesta. Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten palveluiden ja tukimuotojen lisäksi haastavissa tilanteissa eläville vauvaperheille on tarjolla apua julkisella puolella, muissa järjestöissä ja sote-alan yrityksissä. Ensiarvoisen tärkeää on myös vauvoihin ja vauvaperheisiin liittyvä tutkimustyö, jonka myötä käytännön työntekijöiden asiantuntemus ja osaaminen kasvavat ja


11 ymmärrys vauvoista ja vauvaperheistä lisääntyy entisestään. Yhteistyö eri tahojen välillä onkin välttämätöntä. Kaikilla tahoilla on oma paikkansa ja tehtävänsä. Yhdessä tekemällä saamme vauvojen ja vauvaperheiden ääntä kuuluviin.

Käsikirja antaa välineitä vauvaperheiden tukemiseen Käsikirjan artikkeleiden kautta lukija pääsee perehtymään laaja-alaisesti erityistä tukea tarvitsevien perheiden tilanteisiin odotus- ja vauva-aikana. Kirja alkaa odotus- ja vauva-ajan merkityksen perusteluilla. Ensimmäisessä pääluvussa käsitellään aivoja, tunteita ja tunteiden säätelyä uusimman tutkimustiedon pohjalta sekä sitä, miten stressi muuntaa vauvan aivojen kehittymistä. Lukija saa ymmärryksen äidin vakavien traumakokemusten merkityksestä raskaus- ja vauva-aikana sekä tietoa raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyshäiriöistä. Kirjan keskimmäinen pääluku antaa käytännönläheistä tietoa ja työkaluja ammattilaisille vauvaa odottavien ja vauvaperheiden kanssa työskentelyyn. Työskentely kannattaa aloittaa jo odotusaikana. Ensi- ja turvakotien liiton

palveluissa, kuten vankilan perheosastolla, ensikodeissa ja päiväryhmissä, työskennellään perheiden kanssa, jotka kaipaavat tiivistä tukea ja vahvaa rakennetta arkeen. Lukija saa myös välineitä vauvojen kaltoinkohtelun tunnistamiseen, monikulttuuristen perheiden kanssa työskentelyyn sekä isien kanssa tehtävään työhön. Kirjan kolmannessa pääluvussa pohditaan vauvatyön vaikuttavuutta niin inhimillisestä kuin taloudellisestakin näkökulmasta ja perehdytään dokumentoinnin rooliin laadukkaassa työskentelyssä. Kirjassa huomioidaan myös sosiaalityön tärkeä, mutta vähemmän avattu ja tutkittu tehtävä vauvaperheiden kanssa työskentelyssä. Kirja päättyy kokemusasiantuntijan puheenvuoroon. Kiitämme lämpimästi kaikkia käsikirjan tekemiseen osallistuneita työtovereita ja yhteistyökumppaneita arvokkaasta panoksestanne. Erityisesti kiitämme artikkelien kirjoittajia, jotka annoitte aikaanne ja erityisosaamistanne, jotta vaikeissa tilanteissa olevat vauvaperheet tulisivat tunnistetuiksi, kohdatuiksi ja tuetuiksi. Käsikirjan artikkeleissa heijastuu kirjoittajien pitkä kokemus ja syvä ymmärrys vauvaperheiden tilanteiden moninaisuudesta ja haasteiden erityisyydestä.

Lähteet Burke Harris, N. (2019). Syvälle ulottuvat juuret – Turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Suomentanut Juha Kuvajainen. Helsinki: Basam Books.

causes of death in adults. The Adverse Childhood Experiences (ACE) study. American Journal of Preventive Medicine, 14(4), 245–258.

Felitti, V. J., Anda, R. F. ym. (1998). Relationship of childhood abuse and household dysfunction to many of the leading

Kokko, N. (2019). Päihteitä käyttävät perheet. Puheenvuoro perhetyön työkokouksessa 20.9.2019.

Mattila, K.-P. (2008). Arvostava kohtaaminen – Arjessa, auttamistyössä ja työyhteisössä (2. painos). Jyväskylä: PSkustannus.



13

1. ODOTUS- JA VAUVA-AJAN MERKITYS Raskausaika valmistelee tulevia vanhempia vanhemmuuteen. Vanhemman toksinen stressi, mielenterveyshäiriöt ja traumaattiset kokemukset varhaisissa kiintymyssuhteissa heijastuvat vanhemmuuteen, vuorovaikutukseen ja vauvan kehitykseen. Vanhemmuuden tuki tulisi aloittaa varhain. Vanhempien voimavaroja vahvistamalla ja hyvinvointia tukemalla vähennetään lapsen alttiutta toksisen stressin terveyshaitoille ja mielenterveysongelmien ylisukupolviselle siirtymiselle.

Stressi, aivot ja itsesäätelyn kehittyminen Eeva-Leena Kataja, Saara Nolvi, Linnea Karlsson ja Hasse Karlsson

14

Raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyshäiriöt Tiina Taka-Eilola, Johanna Pietikäinen ja Heidi Jussila

22

Äidin traumaattisten kiintymyskokemusten vaikutus raskaus- ja vauva-aikaan Sanna Isosävi

30


Stressi, aivot ja itsesäätelyn kehittyminen e Karlsson

nea Karlsson ja Hass

Saara Nolvi, Lin Eeva-Leena Kataja,

Sopiva määrä stressiä on kehityksen kannalta tarpeen, mutta liiallisena se vaikuttaa vauvan ja lapsen aivoihin ja heikentää itsesäätelyn kehittymistä. Itsesäätelykyky taas on keskeinen terveyden ja hyvinvoinnin osatekijä ja aikuisiässä olennaisen tärkeää myös hyvänä vanhempana toimimisen kannalta. Liiallisen stressin ja heikosti kehittyvän itsesäätelyn kierteen katkaisemiseksi vanhemmuuden tuki pitäisi aloittaa varhain. Vanhempien kanssa työskenneltäessä on syytä kiinnittää huomiota koko perheen stressin vähentämiseen ja itsesäätelytaitojen vahvistamiseen.


15

Mitä stressi on? Stressiä syntyy, kun jokin asia, kuten kuormittava elämäntapahtuma, uhkaa ihmisen tasapainotilaa ja haastaa voimavaroja. Stressireaktio on elimistön tarkoituksenmukainen vaste tällaisille ärsykkeille, koska se tehostaa elintoimintoja ja auttaa ihmistä selviytymään esimerkiksi uusista tilanteista. Sopiva määrä stressiä siis kuuluu elämään. Mikäli stressitila jatkuu pitkään tai on niin voimakas, että se ylittää yksilön stressinsäätelykapasiteetin, stressin vaikutukset voivat olla haitallisia. Toksisella stressillä tarkoitetaan voimakasta, toistuvaa tai pitkäkestoista stressireaktiota, jonka vaikutuksia ei pystytä puskuroimaan suojaavien tekijöiden avulla. Traumaattiset kokemukset (esimerkiksi pahoinpitely, seksuaalinen hyväksikäyttö) sisältyvät toksisen stressin käsitteeseen, samoin kuin ”lievempi” mutta pitkäkestoinen stressi (esimerkiksi köyhyys, perheen sisäiset ristiriidat tai se, että lapsen emotionaalisia tarpeita ei riittävästi huomioida). Stressi lisää kortisolihormonin eritystä, ja siihen liittyy myös muita fysiologisia vaikutuksia, kuten immuunipuolustuksen muutoksia ja tulehdusreaktioiden voimistumista. Nämä stressireaktion fysiologiset vaikutukset voivat johtaa aivojen kehityksen ja toiminnan muutoksiin, joista osa voi olla pysyviä. Lasten ja nuorten aivot ovat voimakkaan muovautumisalttiutensa vuoksi aikuisten aivoja herkemmät toksisen stressin haitoille, mutta myös luultavasti toipuvat nopeammin, mikäli ympäristön olosuhteet palautuvat suotuisiksi tai jos stressin vaikutuksia puskuroivia tekijöitä on käytettävissä. Toksisen stressin haitalliset vaikutukset kohdistuvat laajalti eri alueille aivoissa (Lehtola ym., 2016) ja vaikuttavat merkittävällä tavalla myös lapsen ruumiilliseen terveyteen (Oh

ym., 2018). Näille vaikutuksille ovat alttiita esimerkiksi tunteiden ja niiden säätelyn kannalta merkittävät mantelitumake (amygdala), aivoturso (hippokampus) sekä otsalohkojen kuorikerrokset (prefrontaalikorteksi). Koska aivot kehittyvät pitkän ajan kuluessa ja edelliset kehitysvaiheet luovat pohjan seuraaville, voivat varhaisen toksisen stressin terveyshaitat heijastua aikuisikään asti. Toisaalta varhaisen stressialtistuksen vaikutuksia voidaan ainakin jonkin verran kompensoida ja ohjelmoitumista kääntää suotuisampaan suuntaan suojaavia tekijöitä vahvistamalla. Merkittävimpiä stressin haitoilta suojaavia ympäristötekijöitä ovat laadukkaat vuorovaikutussuhteet, mutta stressin vaikutuksia lievittävät myös säännöllinen ja ennakoitava arki, liikunta, hyvälaatuinen uni, monipuolinen ravinto sekä mielihyvää tuottavien asioiden tekeminen.

Vanhemmuus ja itsesäätely Itsesäätely tarkoittaa tunteiden, tiedonkäsittelyn ja käyttäytymisen tahdonalaista säätelyä tilanteen vaatimusten tai tavoitteiden mukaan, ja sen merkitys korostuu etenkin stressitilanteissa. Aivojen otsalohkot ohjaavat itsesäätelyä – ne hillitsevät aivojen syvien, selviytymistä edistävien osien reaktiivisuutta ohjaamalla tarkkaavaisuutta olennaisiin asioihin, hillitsemällä impulsseja ja jakamalla tiedonkäsittelykapasiteettia. Otsalohkojen ja itsesäätelyn kehitys jatkuu jopa 25-vuotiaaksi asti. Huomionarvoista on, että itsesäätelykykyä on suhteellisen vaikea muuttaa aikuisuudessa, mutta sen kehitystä voidaan tukea lapsuudessa (Diamond, 2013; Diamond & Ling, 2016). Itsesäätelyn kehitystä ja toimintaa haittaavat sosiaaliset, emotionaaliset ja fyysiset ongelmat ja puutteet sekä arjen stressitekijät. Koska hyvä


16

Vauvatyö

itsesäätelykyky on yksi tärkeimmistä aikuisiän terveyden ja hyvinvoinnin osatekijöistä, sen kehityksen varhaiseen tukemiseen on mielekästä suunnata resursseja niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Yksilöt eroavat itsesäätelykyvyssään. Perimä ohjaa itsesäätelyn kehitystä, mistä tyypillisinä esimerkkeinä ovat osin perinnölliset aivojen toiminnalliset poikkeavuudet, kuten päihde- ja tarkkaavaisuushäiriöt. Stressi, masennus ja ahdistus heikentävät otsalohkojen toimintaa, sillä stressitilanteissa toimintaa ohjaavat ensi sijassa syvällä aivoissa sijaitsevat osat, jotka vastaavat tunnereaktioista ja selviytymisestä. Itsesäätely kuitenkin kehittyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa (Bridgett, Burt, Edwards & Deater-Deckard, 2015). Lisäksi itsesäätelyn kehitys rakentuu aiemmin opittujen taitojen päälle. Jos aiempiin kehitysvaiheisiin on ajoittunut merkittäviä kehityksen kannalta haitallisia asioita, myöhemmin kehittyvät toiminnot eivät pääse rakentumaan vahvoiksi. Vanhemmuus on lapsen ensimmäinen ja tärkein kehitysympäristö. Vanhemman on suunniteltava ja muokattava toimintaansa, vastattava riittävän oikein ja oikea-aikaisesti lapsen viesteihin, säädeltävä omia tunteitaan stressaavissa tilanteissa esimerkiksi lapsen käyttäytyessä haastavasti, ratkottava ongelmia ja tehtävä päätöksiä (Crandall, Deater-Deckard & Riley, 2015). Itsesäätelyn toimiessa vanhem-

Vanhemmuus on lapsen ensimmäinen ja tärkein kehitysympäristö. pi pystyy olemaan herkkä lapsen viesteille ja tarpeille, vastaamaan niihin riittävän tarkasti ja siten turvaamaan lapsen terveen kehityksen. Heikko itsesäätely lisää todennäköisyyttä negatiiviselle vanhemmuudelle, ankarille ja tehottomille kasvatuskäytännöille, lapsen tarpeiden huomiotta jättämiselle sekä emotionaaliselle ja fyysiselle kaltoinkohtelulle. Monilla itsesäätelyn ongelmista kärsivillä vanhemmilla on taustallaan toistuvia stressikokemuksia tai lapsuusiän traumaattisia kokemuksia, jotka vaikeuttavat heidän tunnesäätelyään ja toiminnanohjaustaan etenkin stressitilanteissa. Vanhemman heikko itsesäätely on puolestaan yhdistetty lapsen ja nuoren käyttäytymis- ja tunne-elämän ongelmiin sekä myöhempiin mielenterveyshäiriöihin – tämä heijastaa itsesäätelyongelmien ylisukupolvista siirtymistä. Onkin tärkeää ymmärtää, että vanhemmuus itsessään voi olla stressitekijä etenkin niille, joilla on jo ennestään vanhemmuuteen vaikuttavia riskitekijöitä (ks. taulukko tiedossa olevista riskitekijöistä).

Monella naisella raskausaika käynnistää ensimmäisen psyykkisen oireilun jakson tai uusii esimerkiksi nuoruudessa koetun masennusjakson, minkä vuoksi raskausajan voi nähdä erityisenä herkkyyskautena naisen elämässä.


17

Vanhemmuus alkaa jo raskausaikana, jolloin myös äidin aivojen itsesäätelyyn liittyvät alueet muovautuvat (Bakermans-Kranenburg, Lotz, Alyousefi-van Dijk & van IJzendoorn, 2019; Hoekzema ym., 2017). Aivojen suuri muovautuvuus vanhemmuuteen siirtymän aikana luo mahdollisuuden positiivisille, vanhemmuuden kannalta tärkeille muutoksille, mutta myös lisää mielenterveyden häiriöiden riskiä. Jopa joka seitsemäs raskaana oleva nainen kokee odotusaikana tavallisesta poikkeavaa stressiä, kuten päivittäisiä arkielämän merkittäviä huolia tai masennus- ja ahdistusoireita (Andersson, Sundström-Poromaa, Wulff, Åström & Bixo, 2006). Myös isien oireilu todennäköisesti heijastuu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen (Korja ym., 2018). Monella naisella raskausaika käynnistää ensimmäisen psyykkisen oireilun jakson tai uusii esimerkiksi nuoruudessa koetun masennusjakson, minkä vuoksi raskausajan voi nähdä erityisenä herkkyyskautena naisen elämässä (Glynn, Howland & Fox, 2018). Raskausaikana käynnistyvä oireilu on usein merkittävä riskitekijä synnytyksen jälkeiselle oireilulle. Vaikeudet siirtymässä vanhemmuuteen pitäisi nähdä kehityspsykopatologian viitekehyksessä: raskausajan merkittävät fysiologiset ja psykologiset muutokset voivat käynnistää negatiivisen kehityskulun, joka heijastelee vanhemman geneettistä riskiä, omia varhaisia elämänkokemuksia ja ajankohtaisia stressitekijöitä. Ne voivat yhdessä johtaa vanhemmuuteen liittyvään stressiin, psyykkiseen oireiluun, itsesäätelyn ja vanhemmuuden ongelmiin sekä lapsen kehityksen riskiin (Glynn ym., 2018). Vanhemmuuden tuki pitäisi aloittaa varhain. Interventioiden sisällössä olisi vanhemmuustaitojen lisäksi tärkeää huomioida

Tiedossa olevia vanhemmuuden stressin ja itsesäätelyvaikeuksien riskitekijöitä: • nuori ikä • matala sosioekonominen asema ja merkittävät taloudelliset vaikeudet • arjen stressitekijöiden määrä raskausaikana • perhe- ja parisuhdeongelmat • vähäinen sosiaalinen tuki • suunnittelematon raskaus • vanhemmaksi tulemiseen liittyvät ristiriitaiset tunteet • raskauteen tai synnytykseen liittyvät komplikaatiot • aiempi mielialaoireilu tai psykiatrinen häiriö (etenkin raskaudenaikainen) • traumaattiset lapsuuden kokemukset, fyysinen tai psyykkinen hyväksikäyttö ja kaltoinkohtelu* • lapsen sairaus tai muu vaikeahoitoisuus (esim. univaikeudet, pitkittynyt itkuisuus).

* Traumaattiset elämänkokemukset ovat yleisiä kaikissa yhteiskuntaluokissa. Mitä useampi traumaattinen kokemus ihmisellä on taustallaan, sitä suurempi riski hänellä on aikuisiän itsesäätelyongelmiin sekä psyykkisiin ja somaattisiin sairauksiin.


18

Vauvatyö

itsesäätelyn näkökulma. Hyvätkään vanhemmuusinterventioiden sisällöt eivät yleisty vanhemman arkeen, mikäli hänellä on jatkuvaa stressiä ja siitä seuraavia tunne- ja käyttäytymisen säätelyn ongelmia. Interventioissa olisi tärkeää hyödyntää esimerkiksi kognitiivis-behavioraalisia menetelmiä, joiden avulla vanhempi tulisi tietoiseksi omista tavoistaan ajatella ja toimia sekä oppisi uusia toimintatapoja (Crandall ym., 2015). Vanhemman olisi myös tärkeää oppia itse keinoja vähentää stressiä arjessaan, ja tähän hän saattaa tarvita kotiin tuotuja hoitomalleja, terapiaa sekä yhteiskunnan taloudellista ja sosiaalista tukea.

Pienen lapsen stressi ja itsesäätelyn kehitys Pienten lasten itsesäätelyyn vaikuttavat lapsen perinnölliset temperamenttipiirteet, jotka määrittävät hänen reagointitaipumuksiaan eri tilanteissa. Esimerkkejä temperamenttipiirteistä ovat negatiivinen emotionaalisuus, joka viittaa taipumukseen kokea kielteisiä tunteita, ja positiivinen emotionaalisuus, johon liittyy taipumus myönteisiin tunteisiin ja halu lähestyä uusia asioita ja tilanteita innokkaasti. Lapsen temperamenttipiirteet ovat näkyvillä jo vauvaiässä, kun taas edellä kuvattu otsalohkojen ohjaama tahdonalaisen säätelyn kyky kehittyy koko lapsuuden ja nuoruuden ajan ja vaikuttaa siihen, millaista käyttäytymistä ja tunteiden hallintaa lapselta voidaan kussakin iässä vaatia. Sekä lapsen reagointitaipumukset että opittu itsesäätelyn kyky – tunteiden säätely, toiminnanohjaus ja opitut mallit – vaikuttavat muun muassa lapsen sosiaalisiin suhteisiin, koulunkäyntiin ja aikuisilta saatuun palautteeseen. Voimakas negatiivinen emotionaalisuus ja heikko tahdonalainen itsesäätely

ovat yhteydessä tunne- ja käytösoireiden riskiin lapsuudessa ja psykiatrisiin sairauksiin nuoruusiässä ja aikuisuudessa (De Pauw & Mervielde, 2010). Lapsen varhaiset stressikokemukset ovat yhteydessä itsesäätelyn pulmiin kaikissa ikävaiheissa. Eniten näyttöä on varhaisten stressi- ja traumakokemusten, kuten ympäristön turvattomuuden, köyhyyden, ennakoimattomuuden, laiminlyönnin ja väkivallan yhteydestä itsesäätelyvaikeuksiin ja itsesäätelyn poikkeavaan kehityskaareen (Carvalho ym., 2016; Evans & Kim, 2013). Voimakkaalle stressille altistuneiden lasten itsesäätelyä kuvaa tyypillisesti voimistunut tunnereagointi, joka näkyy ahdistuneisuutena ja pelokkuutena tai aggressiivisuutena ja käytösoireina. Lisäksi varhainen stressi altistaa kiintymyssuhdehäiriöille, jotka taas näkyvät vaikeuksina muodostaa turvallisia ihmissuhteita. Toisaalta turvattomassa ympäristössä kasvaneiden lasten tahdonalainen itsesäätely voi myös kehittyä turvallisessa ympäristössä kasvaneita verrokkeja nopeammin (Callaghan & Tottenham, 2016), minkä on arveltu kompensoivan ahdistuneisuutta ja siten parantavan lapsen toimintakykyä ympäristössä, joka ei tarjoa riittävää turvaa. Tällainen normaalia nopeampi kehitys voi osaltaan myös altistaa mielenterveyden häiriöille; lapsi ikään kuin hyppää joidenkin tavanomaisten kehitysvaiheiden yli. Toinen paljon tutkittu asia on äidin masennusoireiden yhteys lapsen voimakkaampaan negatiiviseen emotionaalisuuteen ja heikompaan itsesäätelyyn (Kingston & Tough, 2014). Masennusoireita kokevat äidit toimivat usein eri tavoin vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa kuin psyykkisesti hyvinvoivat äidit, minkä on arveltu selittävän eroja myös lasten itsesäätelyssä. Ahdistusoireilla on mahdollisesti


19

samankaltainen yhteys lapsen itsesäätelykykyyn, mutta näyttö on joiltain osin ristiriitaista (Glasheen, Richardson & Fabio, 2010). Isien psyykkisen oireilun merkitys lasten kehityksessä on viime aikoina saanut aiempaa enemmän huomiota, ja sen vaikutukset ovat olleet samankaltaisia kuin äitejä koskevissa tutkimuksissa. Vanhempien oireilun vaikutusta välittävät myös muut perhesuhteet, kuten vanhempien parisuhteen laatu ja parisuhdetyytyväisyys ja ympäristöstä saatu sosiaalinen tuki. Jo äidin raskaudenaikaisella stressillä on havaittu olevan itsenäisiä, joskin vähäisiä vaikutuksia lapsen itsesäätelyn kehitykseen. Raskaudenaikainen stressialtistus ennustaa voimakkaampaa temperamenttipohjaista negatiivista emotionaalisuutta ja heikompaa itsesäätelykykyä vauvaiässä (Korja, Nolvi, Grant & McMahon, 2017), heikompaa itsesäätelyä ja toiminnanohjausta varhais- ja keskilapsuudessa ja edelleen suurempaa riskiä oireilla psyykkisesti ja sairastua mielenterveyden häiriöön nuoruusiässä ja aikuisuudessa (Van den Bergh ym., 2017). Sillä, ovatko kyseessä äidin masennus- ja ahdistusoireet, stressiä aiheuttavat elämäntapahtumat vai esimerkiksi luonnonkatastrofeille altistuminen, ei ole systemaattisesti havaittu olevan erityistä merkitystä stressin vaikutuksen kannalta. Äidin psyykkiseen oireiluun liittyy fysiologisia muutoksia äidissä ja istukassa, ja näiden muutosten ajatellaan altistavan sikiön sellaiselle biologiselle ympäristölle, joka muovaa ai-

vojen kehitystä. Monet tutkimukset ovat osoittaneet yhteyksiä stressiin liittyvien biologisten muutosten (esim. äidin stressihormonien tai tulehdusproteiinien määrä, istukan läpäisevyys stressihormoneille) ja lapsen kehityksen välillä, joskin tutkimusnäyttö on ristiriitaista ja biologiset mekanismit tunnetaan toistaiseksi huonosti. On myös huomattava, että raskaudenaikaisten stressitekijöiden vaikutukset lapsen itsesäätelyyn ovat kaiken kaikkiaan melko vähäisiä eikä niiden perusteella pystytä ennustamaan kehitystä yksilötasolla. Ne voivat kuitenkin pitkällä aikavälillä ja yhdessä muiden riskitekijöiden kanssa olla osa jatkumoa, joka johtaa mielenterveyden kannalta epäsuotuisaan kehitykseen. Viimeaikainen tutkimus on suuntautunut riskitekijöiden sijasta aiempaa enemmän siihen, mikä on vanhempien hyvinvoinnin ja voimavaratekijöiden merkitys lapsen kehityksen kannalta. Näyttää siltä, että äidin raskaudenaikainen myönteinen mielenterveys, kuten mielihyvä, tyytyväisyys, sosiaalinen hyvinvointi ja merkityksellisyyden kokemukset, selittää lapsen suotuisaa kehitystä äidin psyykkisistä oireista riippumatta ja myös suojaa lasta myöhemmiltä psykiatrisilta sairauksilta (Phua, Kee & Meaney, 2019). Lupaavat tulokset viittaavat siihen, että myönteisen mielenterveyden tukeminen oireiden ehkäisyn ohella saattaa olla tärkeää hoidettaessa perheitä, jotka ovat kohdanneet stressitekijöitä.

Verkkomateriaalia: https://sites.utu.fi/finnbrain/oppaita-aiheesta-stressi-ja-aivot/ https://developingchild.harvard.edu/science/key-concepts/toxic-stress/ https://issuu.com/universityofjyvaskyla/docs/lapsen_aivojen_ja_tunnes__telyn_keh


20

Vauvatyö

Viimeaikainen tutkimus on suuntautunut riskitekijöiden sijasta aiempaa enemmän siihen, mikä on vanhempien hyvinvoinnin ja voimavaratekijöiden merkitys lapsen kehityksen kannalta.

Ydinasioita: • Sopiva määrä stressiä kuuluu elämään ja on tarpeellista kehityksen kannalta. Liiallinen ja pitkäkestoinen stressi voi olla haitallista lapsen aivojen kehitykselle. • Varhaisella stressillä on laaja-alaisia vaikutuksia lapsen aivojen kehitykseen ja ruumiillisten ja psykiatristen sairauksien riskiin. • Riittävän hyvät itsesäätelytaidot ovat edellytys vanhempana toimimiselle. • Voimakas stressi, myös varhain lapsuudessa koettu, heikentää aikuisen itsesäätelyä ja lisää riskiä vanhemmuuden ongelmiin. • Raskausaika valmistelee tulevia vanhempia vanhemmuuteen ja on herkkyyskausi vanhemman mielenterveyden kannalta. • Äidin raskausaikana ja lapsen syntymän jälkeen kokema stressi ja psyykkinen oireilu lisäävät lapsen itsesäätelyn vaikeuksien riskiä. • Lapsen itsesäätelyn vaikeudet taas ennustavat lapsen myöhempiä mielenterveyden haasteita. • Stressiltä suojaavat ennakoitavat ihmissuhteet, säännölliset elämäntavat, uni, liikunta ja monipuolinen ravinto.


21 Carvalho, J. C. N., Donat, J. C., Brunnet, A. E., Silva, T. G., Silva, G. R., & Kristensen, C. H. (2016, June 1). Cognitive, Neurobiological and Psychopathological Alterations Associated with Child Maltreatment: A Review of Systematic Reviews. Child Indicators Research, Vol. 9, pp. 389–406. https://doi.org/10.1007/ s12187-015-9314-6 Crandall, A. A., Deater-Deckard, K., & Riley, A. W. (2015). Maternal emotion and cognitive control capacities and parenting: A conceptual framework. Developmental Review, 36(June 2018), 105–126. https://doi.org/10.1016/j. dr.2015.01.004 De Pauw, S. S. W., & Mervielde, I. (2010). Temperament, personality and developmental psychopathology: A review based on the conceptual dimensions underlying childhood traits. Child Psychiatry and Human Development, 41(3), 313–329. https://doi.org/10.1007/ s10578-009-0171-8

Lähteet Andersson, L., Sundström-Poromaa, I., Wulff, M., Åström, M., & Bixo, M. (2006). Depression and anxiety during pregnancy and six months postpartum: a follow-up study. Acta Obstetricia et Gynecologica Scandinavica, 85(8), 937–944. https://doi.org/10.1080/00016340600697652 Bakermans-Kranenburg, M. J., Lotz, A., Alyousefi-van Dijk, K., & van IJzendoorn, M. (2019). Birth of a Father: Fathering in the First 1,000 Days. Child Development Perspectives, 13(4), 247–253. https://doi.org/10.1111/cdep.12347

Diamond, A. (2013). Executive functions. Annual Review of Psychology, 64, 135–168. https://doi.org/10.1146/annurevpsych-113011-143750 Diamond, A., & Ling, D. S. (2016). Conclusions about interventions, programs, and approaches for improving executive functions that appear justified and those that, despite much hype, do not. Developmental Cognitive Neuroscience, 18, 34–48. https://doi. org/10.1016/j.dcn.2015.11.005 Evans, G. W., & Kim, P. (2013). Childhood Poverty, Chronic Stress, Self-Regulation, and Coping. Child Development Perspectives, 7(1), 43–48. https://doi.org/10.1111/cdep.12013

Bridgett, D. J., Burt, N. M., Edwards, E. S., & Deater-Deckard, K. (2015). Intergenerational transmission of self-regulation : A multidisciplinary review and integrative conceptual framework. Psychological Bulletin, 141(3), 602–654. https://doi.org/10.1037/a0038662

Glasheen, C., Richardson, G. A., & Fabio, A. (2010). A systematic review of the effects of postnatal maternal anxiety on children. Archives of Women’s Mental Health, 13(1), 61–74. https://doi.org/10.1007/s00737-009-0109-y

Callaghan, B. L., & Tottenham, N. (2016). The Stress Acceleration Hypothesis: Effects of early-life adversity on emotion circuits and behavior. Current Opinion in Behavioral Sciences, 7, 76–81. https://doi.org/10.1016/j. cobeha.2015.11.018

Glynn, L. M., Howland, M. A., & Fox, M. (2018). Maternal programming: Application of a developmental psychopathology perspective. Development and Psychopathology, 30(3), 905–919. https://doi.org/10.1017/ s0954579418000524

Hoekzema, E., Barba-Müller, E., Pozzobon, C., Picado, M., Lucco, F., García-García, D., … Vilarroya, O. (2017). Pregnancy leads to longlasting changes in human brain structure. Nature Neuroscience, 20(2), 287–296. https:// doi.org/10.1038/nn.4458 Kingston, D., & Tough, S. (2014). Prenatal and postnatal maternal mental health and schoolage child development: A systematic review. Maternal and Child Health Journal, 18(7), 1728– 1741. https://doi.org/10.1007/s10995-013-1418-3 Korja, R., Nolvi, S., Grant, K. A., & McMahon, C. (2017). The relations between maternal prenatal anxiety or stress and child’s early negative reactivity or self-regulation: A systematic review. Child Psychiatry & Human Development, 1–19. https://doi.org/10.1007/ s10578-017-0709-0 Korja, R., Nolvi, S., Kataja, E. L., Scheinin, N., Junttila, N., Lahtinen, H., … Karlsson, H. (2018). The courses of maternal and paternal depressive and anxiety symptoms during the prenatal period in the finnbrain birth cohort study. PLoS ONE, 13(12). https://doi. org/10.1371/journal.pone.0207856 Lehtola, S., Tuulari, J. J., Karlsson, L., Parkkola, R., Karlsson, H., & Scheinin, N. M. (2016). Miten varhainen stressi vaikuttaa aivojen kehitykseen? 1345–1351. Oh, D.L., Jerman, P., Marquez, S.S, Koita, K., Purewal Boparai, S.K., Burke, H.N. Bucci, M. (2018). Systematic review of pediatric health outcomes associated with childhood adversity. BMC Pediatr. doi: 10.1186/s12887-018-1037-7. Phua, D. Y., Kee, M. Z. L., & Meaney, M. J. (2019). Positive Maternal Mental Health, Parenting and Child Development. Biological Psychiatry. https://doi.org/10.1016/j.biopsych.2019.09.028 Van den Bergh, B. R. H., van den Heuvel, M. I., Lahti, M., Braeken, M., de Rooij, S. R., Entringer, S., … Schwab, M. (2017). Prenatal developmental origins of behavior and mental health: The influence of maternal stress in pregnancy. Neuroscience & Biobehavioral Reviews. https://doi.org/10.1016/J.NEUBIOREV.2017.07.003


Raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyshäiriöt hanna Pietikäinen ja

Tiina Taka-Eilola, Jo

Heidi Jussila

Raskaus- ja vauva-aikaa eli perinataaliaikaa on pitkään pidetty mielenterveyshäiriöiltä suojaavana ajanjaksona, mutta tutkimuksen myötä kertynyt tieto on osoittanut, että äideillä on perinataaliajalla ainakin yhtä paljon mielenterveyshäiriöitä kuin muulla samanikäisellä väestöllä ja että tiettyjen häiriöiden riski on jopa tavanomaista suurempi. Synnytyksen jälkeinen herkistyminen, baby blues, on varsin tavallista. Raskausajan masennus ja synnytyksen jälkeinen masennus lienevät tunnetuimmat perinataaliajan mielenterveyshäiriöt. Tälle herkälle ajanjaksolle sijoittuu kuitenkin koko mielenterveyshäiriöiden kirjo, ja ne voivat vaihdella lievistä, lähes jokaisen elämää jossain vaiheessa koskettavista oireista hyvin vakaviin, sekä vanhemman että lapsen terveyttä ja hyvinvointia uhkaaviin sairauksiin.


23

Vanhemman perinataaliajan psykiatrinen sairaus voi olla vaiettu ja vaikeasti tunnistettava asia – toki toisaalta toisinaan myös täysin ilmeinen. Vanhempi voi kokea huonommuutta ja häpeää esimerkiksi huomatessaan itsessään masennuksen oireita, kun yleensä lapsen syntymästä ja vanhemmuudesta iloitaan. Raskaus- ja vauva-aikana avun hakeminen mielenterveys- ja päihdehäiriöihin voi olla vaikeaa. Odottava vanhempi saattaa pelätä sosiaalista stigmaa ja lapsen huostaanottoa, mikäli tuo julki oireensa ja ajatuksensa. Vakavimmat häiriöt, mania ja psykoosi,

saattavat kehittyä koko perheen hyvinvointia uhkaaviksi ja edellyttävät aina sairaalahoidon tarpeen arvioimista. Haasteen nykyisessä sairaanhoitojärjestelmässä aiheuttaa se, miten turvataan vanhemman ja lapsen varhainen vuorovaikutus ja esimerkiksi imetyksen jatkuminen, jos vanhempi on psykiatrisessa sairaalahoidossa. Perinataaliajan mielenterveyshäiriöiden lääketieteellinen hoito ei saa muodostua pelkästä lääkehoidosta, vaan sen lisäksi näille asiakkaille tulee tarjota psykososiaalista tukea koko perheen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

UNIHÄIRIÖT Unihäiriöt Masennus Ahdistuneisuushäiriöt Syömishäiriöt Mania ja psykoosi Persoonallisuushäiriöt Päihdehäiriöt

Unettomuus liittyy lähes kaikkiin perinataaliajan mielenterveyshäiriöihin; esimerkiksi synnytyksen jälkeiseen psykoosiin, ahdistushäiriöihin ja masennukseen liittyy unettomuutta 42–100 prosentissa tapauksista (Lawson ym., 2015). Raskausaikana jo alkuraskaudessa lisääntynyt virtsaamistarve ja muut fyysiset syyt aiheuttavat yöheräämisiä lähes kaikille naisille. Synnytyksen jälkeen taas esimerkiksi vauvan tiheät yöheräilyt voivat tehdä unesta rikkonaista. Unensaannin vaikeus on kuitenkin harvinaisempi oire, ja syy sen taustalla kannattaa selvittää (Barger, Caughey & Lee, 2013); onko taustalla esimerkiksi ahdistuneisuutta, parisuhdevaikeuksia, masennus tai turvattomuuden tunteita? Äkillinen unen tarpeen väheneminen voi kieliä maniasta. Levottomien jalkojen oireyhtymää esiintyy noin 23–37 prosentilla naisista perinataaliajalla, ja sen oireena oleva jalkojen jaksoittainen liikuttamistarve voi vaikeuttaa nukahtamista (Barger, Caughey & Lee, 2013). Tämä oireyhtymä on syytä erottaa muista unettomuuden syistä, sillä mm. folaatti- ja rautalisä voi helpottaa sen oireita (Lee, Zaffke & Baratte-Beebe, 2001). Raskausaikana myös yölliset hengityshäiriöt saattavat lisääntyä ja aiheuttaa muun muassa päiväväsymystä (Facco, 2011). Hengityskatkokset ovat haitallisia sekä sikiölle että äidille ja vaativat tarkempia tutkimuksia. Ylipainehengityshoito (CPAP) toimii onneksi hengityskatkosten eli uniapnean tehokkaana hoitomuotona (Facco, 2011). Unettomuuden tehokas hoito kannattaa. Unettomuuden hoitoon käytetystä kognitiivis-behavioraalisesta lyhytterapiasta (CBT-I) on hyviä kokemuksia myös raskausaikana (Manber ym., 2019), ja nykyään sen tarjonta on lisääntynyt nettiterapiamahdollisuuden myötä (Felder ym., 2020). Tutkimusten mukaan CBT-I saattaa auttaa tavanomaista psykoterapiaa (CBT) paremmin sekä masennuk-


24

Vauvatyö

sesta että samanaikaisesta unettomuudesta kärsiviä ihmisiä (Blom ym., 2017). Unilääkkeiden käyttöä ei suositella raskaus- tai imetysaikana. Jos vauvan tiheät yöheräilyt jatkuvat poikkeavan pitkään, niin esimerkiksi neuvolan uniohjauksen, Ensi- ja turvakotien liiton Baby blues -toiminnan ja unichatin avulla vauvaa voi auttaa löytämään sopivat unirutiinit, ja samalla koko perhettä autetaan nukkumaan paremmin.

MASENNUS Unihäiriöt Masennus Ahdistuneisuushäiriöt Syömishäiriöt Mania ja psykoosi Persoonallisuushäiriöt Päihdehäiriöt

Masennus on raskausaikana ainakin yhtä yleistä kuin synnytyksen jälkeenkin; raskaana olevista äideistä merkittäviä masennusoireita on noin joka kahdeksannella (Woody ym., 2017). Lievää, lyhytaikaista synnytyksen jälkeistä herkistymistä eli ns. baby bluesia voidaan pitää normaalina ilmiönä, mutta sitä ei pidä vähätellä, eikä viikkoja jatkuvaa tai toimintakykyä heikentävää masennusoireilua tule pitää baby bluesina. Masennuksen pääoireita ovat mielialan mataluus, mielenkiinnon puute ja toimintakyvyn heikkeneminen. Perinataaliajan masennukselle ominaisia oireita ovat uupumus, ahdistuneisuus, kiihtymys, murehtiminen, itsetuhoiset ajatukset sekä mielenkiinnon puute vauvaa kohtaan tai liiallinen huolestuneisuus vauvasta. Raskaus- ja vauva-ajan masennusta kartoitetaan Edinburg Postnatal Depression Scale (EPDS) -kyselyllä. Aiempi masennus on tärkein riskitekijä perinataaliajan masennukselle, mutta sille altistavat myös useat muut tekijät, kuten krooniset sairaudet, läheisten mielenterveyshäiriöt, sosiaalisen tuen puute, traumaattiset kokemukset, hyvin nuori tai korkea ikä sekä heikko itsetunto. Raskausaikana masennukselle altistavat myös synnytyspelko, raskausanemia, -diabetes ja -pahoinvointi, ahdistuneisuus, parisuhteen puuttuminen sekä suunnittelematon tai ei-toivottu raskaus. Kiinalaisessa tutkimuksessa on havaittu, että raskausajan masennukselta suojaavat puolison ja muun sosiaalisen ympäristön tarjoama tuki, synnytykseen valmistautuminen sekä aktiivisten selviytymiskeinojen hallinta (Zeng ym., 2015). Depression Käypä hoito -suosituksen mukaan raskaudenaikaisen masennuksen ensisijaisena hoitokeinona ovat psykoterapeuttiset ja psykososiaaliset interventiot. Interpersoonallisesta terapiasta (IPT) ja CBT:stä on kertynyt vahvaa näyttöä perinataaliajan masennuksen hoidossa. Lääkehoitoa tulee harkita ainakin vakavan masennuksen yhteydessä, niin raskaus- kuin vauva-ajallakin. Masennuslääkityksen lopettaminen altistaa masennusoireiden uusiutumiselle perinataaliajalla, joten lääkityksen lopettamisesta tulee aina keskustella lääkärin kanssa.


25


26

Vauvatyö

AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖT Unihäiriöt Masennus Ahdistuneisuushäiriöt Syömishäiriöt Mania ja psykoosi Persoonallisuushäiriöt Päihdehäiriöt

Ahdistus on tunne uhasta tai vaarasta, johon liittyy fyysisiä oireita, kuten sydämen tykytystä, käsien vapinaa, kiihtymystä tai lamaantumista ja hikoilua. Varsinaisiin ahdistuneisuushäiriöihin luetaan kuuluviksi paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Kuitenkin myös pakko-oireiset häiriöt, traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) sekä fobiat kuuluvat ahdistuneisuushäiriöiden kirjoon. Häiriötason ahdistuneisuutta on todettu olevan perinataaliajalla jopa joka viidennellä äidillä, ja lievempi ahdistuneisuus sekä häiritsevät ajatukset ovat tätäkin yleisempiä. Ahdistusoireita voidaan kartoittaa esimerkiksi Generalized Anxiety Disorder Screener (GAD) -kyselyllä. Perinataaliajan ahdistuneisuuden riskitekijät ovat paljolti samoja kuin masentuneisuudenkin. Masennukseen liittyy ahdistuneisuutta ja ahdistuneisuuteen masennusta. Raskausajalla ahdistuneisuus voi nostaa äidin stressihormonitasoja ja verenpainetta. Masentuneet ja ahdistuneet äidit imettävät vauvojaan verrokkejaan harvemmin. Ahdistuneisuutta lievitetään usein päihteillä, minkä vuoksi samalla ihmisellä on usein sekä ahdistuneisuus- että päihdehäiriöitä. Ahdistuneisuushäiriöiden hoito on samankaltaista kuin masennuksenkin: ensisijaisesti suositaan psykoterapeuttisia hoitomuotoja, kuten IPT ja CBT, mutta tarvittaessa hoitoon lisätään myös masennuslääke. Traumatisoituneet äidit tulee huomioida aivan erityisellä tavalla raskaus- ja vauva-ajalla, minkä vuoksi heistä onkin oma lukunsa tässä kirjassa. Toinen tärkeä esille nostettava perinataaliajan yleinen ongelma on pakko-oireinen häiriö. Pakko-oireet pohjaavat yleensä huoleen, pelkoon ja epävarmuuteen, ja ne saattavat ilmetä esimerkiksi toistuvana tarkasteluna, pakonomaisena puhdistautumisena tai pakkoajatuksina. Pakkoajatukset ovat sinnikkäitä päivästä toiseen toistuvia ajatuksia, jotka voivat perinataaliajalla olla hyvin häiritseviä, sillä ne saattavat liittyä lapsen tai itsensä vahingoittamiseen. Silloin äiti voi rajoittaa toimintaansa siten, ettei vahingossakaan toteuta ajatuksiaan. Näistä oireista on tärkeää kysyä suoraan ja antaa äidin kertoa niistä ilman arvostelluksi tulemisen uhkaa. Pakko-oireista kärsivät äidit eivät ole muita väkivaltaisempia lapsiaan kohtaan, mikä ammattilaisten on tärkeä tiedostaa.

SYÖMISHÄIRIÖT Syömishäiriöt eivät ole kovin tavallisia raskausaikana, sillä syömishäiriöistä kärsivillä on yleensä alentunut hedelmällisyys ja toisaalta syömishäiriön oireet vaikuttavat vähenevän raskausaikana. Kuitenkin ahmintahäiriö eli ahmimiskohtaukset ilman oksentamista ovat raskausaikana yleisiä. Synnytyksen jälkeen syömishäiriön oireilla on taipumus palata, ja oireita onkin syytä seurata, mikäli aiempi syömishäiriö on tiedossa.


27

MANIA JA PSYKOOSI Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy viikoista kuukausiin kestäviä, vuoroin esiintyviä masennus- ja maniajaksoja. Masennusoireet ovat samanlaisia kuin tavallisessakin masennuksessa, mutta lääkehoito erilaista. Maniaan liittyy kohonnut mieliala, vauhdikkuutta, puheliaisuutta, estottomuutta, harkitsematonta käytöstä ja unen tarpeen vähenemistä. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy merkittävästi kohonnut itsemurhariski, ja potilaan hoitoon sitoutuminen voi olla heikkoa. Synnytys altistaa manian puhkeamiselle. Sairauden alkuvaiheessa ja etenkin manian yhteydessä potilas tarvitsee usein sairaalahoitoa, ja lääkehoito on yleensä välttämätöntä niin akuutti- kuin ylläpitovaiheessakin. Osa kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon käytettävistä lääkkeistä ei sovi raskausaikana käytettäviksi, mutta lääkettä ei saa koskaan tauottaa ilman lääkärin apua, sillä lääkkeen lopettamiseen liittyy merkittävä manian puhkeamisen riski, joka taas voi uhata sekä äidin että sikiön terveyttä. Nämä äidit tarvitsevatkin psykiatrin seurantaa aina raskauden suunnitteluvaiheesta vauvavaiheeseen saakka. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on tärkein riskitekijä synnytyksen jälkeiselle psykoosille eli puerperaalipsykoosille, joka voi manian lisäksi liittyä myös psykoosisairauteen ja vakava-asteiseen masennukseen. Kuitenkin puerperaalipsykoosi voi kehittyä ilman ennakoivaa psykiatrista sairautta. Puerperaalipsykoosi puhkeaa tavanomaisesti 1–14 vuorokauden aikana synnytyksen jälkeen, yleensä äidin jo kotiuduttua synnytyssairaalasta. Tämä psykiatrinen hätätilanne on onneksi harvinainen, sitä ilmenee noin 0,1–0,2 prosentilla synnyttäneistä äideistä. Jos äidillä epäillään psykoosioireita synnytyksen jälkeen, on hänet lähetettävä päivystyksellisesti psykiatrin arvioon. Häntä on myös tarkkailtava jatkuvasti, sillä äidin käytös saattaa olla hyvin arvaamatonta ja psykoosioireet voivat altistaa äitiä vahingoittamaan itseään tai lastaan. Äiti tarvitsee yleensä sairaalahoitoa, mutta äidille ja vastasyntyneelle pitäisi tarjota vierihoidon mahdollisuus heti, kun se on turvallista. Äiti yleensä toipuu psykoosista hyvin, mutta on altis psykoosin uusiutumiselle seuraavien raskauksien yhteydessä. Sen vuoksi psykiatrin seuranta ja lääkehoidon jatkaminen seuraavien raskauksien yhteydessä on tärkeää. Vakavasta psykiatrisesta sairaudesta kärsivä vanhempi tarvitsee aina tiivistä psykososiaalista tukea, ja perheen lastensuojelun tarve tulee arvioida.

PERSOONALLISUUSHÄIRIÖT Persoonallisuushäiriöihin liittyvistä ongelmista tai niiden hoidosta raskauden aikana on vielä toistaiseksi vain vähän tutkimustietoa. Persoonallisuushäiriöitä arvioidaan olevan 6,4 prosentilla raskaana olevista, ja niillä on todettu vahva

Unihäiriöt Masennus Ahdistuneisuushäiriöt Syömishäiriöt Mania ja psykoosi Persoonallisuushäiriöt Päihdehäiriöt


28

Vauvatyö

Unihäiriöt Masennus Ahdistuneisuushäiriöt Syömishäiriöt Mania ja psykoosi Persoonallisuushäiriöt Päihdehäiriöt

yhteys vanhemman raskaus- ja vauva-ajan psyykkisiin oireisiin sekä masennukseen, päihteiden käyttöön ja riittämättömään sosiaaliseen tukeen. Äidin epävakaan persoonallisuushäiriön on todettu liittyvän varhaisen vuorovaikutuksen merkittäviin haasteisiin, kuten vanhemman epäsensitiivisyyteen, ylisuojelevuuteen ja vihamielisiin piirteisiin sekä vuorovaikutuksen vaihteluun äärimmäisen ja vihamielisen kontrollin sekä passiivisen välinpitämättömyyden välillä. Epävakaat äidit kokevat usein vanhemmuuteen liittyvää voimakasta stressiä. Näiden äitien arvioidaan hyötyvän lapsen kehitykseen liittyvästä psykoedukaatiosta sekä vanhemmuuden taitojen ja vuorovaikutuksen tukemisesta. Mindfulness-perustaisista vanhemmuutta tukevista interventioista sekä äidin oman tunnesäätelyn parantamiseen tähtäävistä hoitomuodoista arvioidaan olevan hyötyä epävakaille äideille.

PÄIHDEHÄIRIÖT Unihäiriöt Masennus Ahdistuneisuushäiriöt Syömishäiriöt Mania ja psykoosi Persoonallisuushäiriöt Päihdehäiriöt

Raskaudenajan tupakoinnin yleisyys on Suomessa pitkään ollut noin 15 prosenttia. Viimeaikaista arviota muiden päihteiden käytöstä raskaana olevilla ei ole käytettävissä. Sikiöaikainen päihdealtistus liittyy useisiin pitkän ja lyhyen aikavälin kielteisiin seurauksiin. Vakavimmat lapseen kohdistuvat haitat liittyvät sikiöaikaiseen alkoholialtistukseen. Maailmanlaajuisesti sikiöaikaisen alkoholialtistuksen aiheuttamia oireyhtymiä (FASD, fetal alcohol spectrum disorders) arvioidaan olevan 2,3 prosentilla elävänä syntyneistä lapsista. Päihteitä käyttävien äitien raskaudet ovat aina riskiraskauksia, jotka edellyttävät erityistä seurantaa. Vakavista päihdehäiriöistä kärsivillä äideillä on usein sekä terveyteen että sosioekonomiseen ja psykososiaaliseen tilanteeseen liittyviä kasautuvia vaikeuksia. Hoitoon hakeutumista voivat estää monet eri syyt, kuten huoli stigmatisoitumisesta, päihderiippuvuuden mukanaan tuomat haasteet sekä pelot siitä, millä tavalla tulee kohdatuksi terveys- ja sosiaalipalveluissa. Vaikka näyttö yksittäisten psykososiaalisten hoitomuotojen tehokkuudesta raskausajan vakavien päihdehäiriöiden hoidossa on vielä vähäistä, näyttää kuitenkin siltä, että raskausajan päihdehoito liittyy syntyvän lapsen parempaan ennusteeseen. Vanhemman päihdehäiriö heijastuu kielteisesti vanhemmuuteen ja varhaiseen vuorovaikutukseen monen eri mekanismin kautta, ja vanhemmuuden haasteet ovat monimuotoisia. Useita päihdehäiriöistä kärsiville vanhemmille suunnattuja vanhemmuutta tukevia interventioita on tutkittu ja kehitetty, mutta lisätutkimusta niiden vaikuttavuudesta tarvitaan edelleen. Sektorien rajat ylittävät integroidut hoitomuodot nähdään ensisijaisina tukimuotoina päihdeperheiden auttamisessa jo raskausajasta lähtien. Esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liiton Pidä kiinni -ensikodeissa ja avopalveluissa tuetaan odotusajasta alkaen varhaista vuorovaikutusta ja vanhempien päihteettömyyttä.


29

Mielenterveyshäiriöt kulkevat yli sukupolvien Perinataalisten mielenterveyshäiriöiden on todettu olevan yhteydessä syntyvän lapsen kehitykseen ja mielenterveyteen. Tämä yhteys on hyvin monitekijäinen ja osin selvittämätön. Useat geenit erilaisina yhdistelminä altistavat yksilöä mielenterveyshäiriöille. Kuitenkin ympäristötekijät vaikuttavat geenien luentaan aiheuttaen niin sanottuja epigeneettisiä muutoksia, jotka voivat joko heikentää tai vahvistaa perittyä geneettistä alttiutta. Biologisia ympäristötekijöitä ovat esimerkiksi raskausajan hormonitasojen vaihtelut, lääkitys ja elintavat, kuten ravinto, päihteet, uni sekä liikunta. Psykologisiin ympäristötekijöihin kuuluvat vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde ja varhainen vuorovaikutus sekä vanhemmuus. Sosioekonomisia ympäristötekijöitä taas ovat esimerkiksi vanhempien koulutus- ja tulotaso

Useat geenit erilaisina yhdistelminä altistavat yksilöä mielenterveyshäiriöille. sekä perheen sosiaaliset suhteet. Mielenterveyshäiriöillä on yhteyttä myös näihin ympäristötekijöihin. Erityisessä sairastumisriskissä ovat lapset, joiden kummallakin vanhemmalla on mielenterveyshäiriö. Psyykkisesti sairaiden vanhempien lapsille kertyy siis sekä geneettisiä riskitekijöitä että epäedullisia ympäristötekijöitä, jotka yhdessä lisäävät lapsen psykiatrisen sairastavuuden riskiä. Lapsen elämän varrelle kertyvien epäedullisten ympäristötekijöiden karsiminen ja suojaavien tekijöiden kerryttäminen saattavat vähentää lapsen alttiutta sairastua mielenterveyshäiriöön.

Lähteet Manber, R., Bei, B., Simpson, N., Asarnow, L., Rangel, E., Sit, A. & Lyell, D. (2019). Cognitive behavioral therapy for prenatal insomnia. Obstetrics & Gynecology 133(5), 911–919.

Barger, M. K., Caughey A. B. & Lee, K. A. (2013). Evaluating insomnia during pregnancy and postpartum. Teoksessa H. P. Attarian & M. Viola-Saltzman (toim.) Sleep disorders in women (s. 225–242). New York: Humana Press.

Felder, J. N., Epel, E. S., Neuhaus, J., Krystal, A. D. & Prather, A. A. (2020). Efficacy of digital cognitive behavioral therapy for the treatment of insomnia symptoms among pregnant women: A randomized clinical trial. JAMA Psychiatry 77(5), 1–9.

Blom, K., Jernelöv, S., Rück, C., Lindefors, N. & Kaldo, V. (2017). Three-year follow-up comparing cognitive behavioral therapy for depression to cognitive behavioral therapy for insomnia, for patients with b oth diagnoses. Sleep 40(8), 1–5.

Lawson, A., Murphy, K. E., Sloan, E., Uleryk, E. & Dalfen, A. (2015). The relationship between sleep and postpartum mental disorders: A systematic review. Journal of Affective Disorders 176, 65–77.

Woody, C. A., Ferrari, A. J., Siskind, D. J., Whiteford, H. A. & Harris, M. G. (2017). A systematic review and meta-regression of the prevalence and incidence of perinatal depression. Journal of Affective Disorders, 219, 86–92.

Lee, K. A., Zaffke, M. E. & Baratte-Beebe, K. (2001). Restless legs syndrome and sleep disturbance during pregnancy: The role of folate and iron. Journal of Women’s Health and Gender-Based Medicine, 10(4), 335–341.

Zeng, Y., Cui, Y. & Li, J. (2015). Prevalence and predictors of antenatal depressive symptoms among Chinese women in their third trimester: a cross-sectional survey. BMC Psychiatry, 15, 66.

Facco, F. L. (2011). Sleep-disordered breathing and pregnancy. Seminars in Perinatology 35, 335–339.


Äidin traumaattisten kiintymyskokemusten vaikutus raskaus- ja vauva-aikaan Sanna Isosävi

Raskaus ja vauvavaihe ovat erityisen herkkää aikaa äidin traumaperäisten ilmiöiden aktivoitumiselle ja siten erityinen mahdollisuus myös niiden tunnistamiselle ja hoidolle. Tässä luvussa perehdytään varhaisten kiintymystraumojen äitiyttä haavoittavaan vaikutukseen raskaus-, synnytys- ja vauvavaiheessa. Aihe on rajattu äiteihin, koska heidän traumahistoriansa vaikuttaa ainutlaatuisella tavalla vauvaan raskauden, synnytyksen ja ensisijaisen hoivanantajan roolin kautta. Lapsen varhaiskehitykseen vaikuttavat tämän lisäksi suhteet muihin läheisiin hoitajiin, koko perheen vuorovaikutus, perheen tukiverkko ja lapsen yksilölliset ominaisuudet.


31

Traumaattisten kiintymyskokemusten erityinen haittavaikutus Raskaus- ja vauvavaihe herkistävät äitiä omille ja vauvan tunteille ja tuntemuksille. Herkistymisen ansiosta äiti osaa eläytyä vauvansa tuntemuksiin ja toimia nopeasti auttaakseen vauvaa (Cohen & Slade, 2000). Samalla elämänvaihe kuitenkin altistaa omissa varhaisissa kiintymyssuhteissaan traumatisoituneita äitejä kokemaan uudelleen menneisyyden ylivoimaisia tapahtumia. Psykologiset, keholliset ja hormonaaliset muutokset, vauvan hätä ja tarvitsevuus sekä hoivanantajan rooli palauttavat mieleen ja kehoon omat hoivakokemukset. Jos nämä herättävät äidissä hallitsemattomia vireys- ja tunnetiloja, hänen voi olla vaikea erottaa menneitä ja nykyhetken suhdekokemuksia toisistaan. Tällöin äidin kyky tulkita vauvansa viestejä ja asettua auttavaan vuorovaikutukseen hänen kanssaan vaarantuu (Fraiberg, Adelson & Shapiro, 1975; Schechter & Willheim, 2009; Punamäki & Isosävi, 2013). Traumaattiseksi kokemukseksi kutsutaan yksilön sietokyvyn ja selviytymiskeinot ylittävää tapahtumaa, jota on mahdotonta käsitellä mielessä ja yhdistää omaan elämäntarinaan. Mielen yritys työstää traumakokemusta näkyy tyypillisesti niin sanottujen tunkeutuvien oireiden ja välttelyoireiden vuorotteluna. Tunkeutuvilla oireilla tarkoitetaan traumakokemuksesta muistuttavia tunne- ja vireystilan muutoksia, aistimuksia sekä muistikuvia. Välttelyllä tarkoitetaan yksilön yrityksiä suunnata huomio pois traumakokemusten sisäisistä (mm. tunteet, aistimukset, ajatukset) ja ulkoisista muistuttajista (mm. paikat, ihmiset, tekeminen) (Herman, 1992). Yksittäiselle traumatapahtumalle altistuminen ei välttämättä aiheuta pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Selviytymiseen vaikuttaa yksilön

ominaisuuksien, hänen elämäntilanteensa ja tarjolla olevan tuen yhteisvaikutus. Kompleksisilla traumakokemuksilla, kuten lapsuuden perheväkivallalla tai sotakokemuksilla, on sen sijaan yleisesti vakavia ja pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Kompleksiselle traumakokemukselle on luonteenomaista ylivoimaisen stressin pitkäkestoisuus, ajoittuminen kehityksen kannalta haavoittuviin kohtiin (esim. vauvaikä, nuoruusikä) ja se, että toinen ihminen on aiheuttanut ne tahallisesti. Kompleksiset traumakokemukset haittaavat itsesäätelykyvyn kehitystä eli mahdollisuutta säädellä vireystilaa, tunteita ja stressiä. Lisäksi ne värittävät kokemusta itsestä ja toisista ihmisistä pahoiksi tai häpeällisiksi ja haittaavat kykyä asettua läheisiin ihmissuhteisiin ja ottaa apua vastaan. (Kompleksinen traumaperäinen stressioireyhtymä, ks. Brewin ym., 2017.) Varhaiset kiintymyssuhteissa koetut traumakokemukset ovat kehityksen kannalta erityisen haitallisia, koska pienet lapset ovat riippuvaisia vanhempiensa avusta stressin, tunteiden ja tarpeiden säätelyssä. Hoivaaja, jonka olisi pitänyt olla suojan ja turvan lähde, onkin aiheuttanut sietokyvyn ylittäviä kokemuksia. Sietokyvyn ylittäviä varhaisia suhdekokemuksia ovat paitsi psykologinen, fyysinen ja seksuaalinen kaltoinkohtelu, myös vetäytyvä, pelokas, poissaoleva (dissosioiva), outo tai omista kiintymystarpeista käsin lasta lähestyvä vanhemmuus (Bureau, Martin & Lyons-Ruth, 2010; Lyons-Ruth, Bronfman & Parsons, 1999). Kun vanhemman säätelyapu puuttuu, voimakkaat stressi- ja tunnetilat ylittävät lapsen sietokyvyn. Suhteen säätelyvaikeudet sisäistyvät kehittyvän keskushermoston ja rakentumassa olevan mielen ominaisuuksiksi (Perry ym., 1995), mikä tulee aikuisuudessa tyypillisesti esiin mielenterveysoirehdintana


32

Vauvatyö

(mm. masennus, ahdistus, dissosiaatio, traumaperäinen stressihäiriö [PTSD], persoonallisuushäiriöt). Raskaus- ja vauva-aika suurine muutoksineen, voimakkaita tunteita herättävä suhde omaan vauvaan ja elämänvaiheen kuormittavuus ovat omiaan haittaamaan traumatisoituneen äidin jo valmiiksi heiveröistä itsesäätelykykyä. Vauvan tarpeille herkistyminen aktivoi äidin omia kiintymyskokemuksia ja voi laukaista niihin liittyviä automaattisia taistele, pakene ja lamaannu -puolustautumisreaktioita (Fraiberg ym., 1975). Ylivireinen ”vaara kaikkialla” -kokemus tai alivireinen kyvyttömyys havaita hätäsignaaleita ja ryhtyä toimimaan voi estää äitiä havaitsemasta vauvan tarpeita sensitiivisesti ja vastaamasta niihin oikea-aikaisesti. Toisaalta äidin voi olla vaikea antaa vauvan tutkia ympäristöään rauhassa silloinkaan, kun hätää ei ole. Pahimmillaan äiti on voinut ajautua aiempia suhteitaan muistuttaviin traumatisoiviin parisuhteisiin, jotka tuottavat todellista uhkaa sekä hänelle että vauvalle. Hoitavan henkilöstön on syytä huomioida, että myös muiden autettavana oleminen ja ammattilaisten hyväntahtoiset yritykset luoda läheinen hoitosuhde (jota varhaisesti traumatisoitunut äiti kipeästi tarvitsisi!) aktivoivat äidin kiintymyskokemuksia ja -tarpeita ja voivat siksi laukaista tarpeen puolustautua. Puolustautumisreaktioiden aktivoituessa äiti ei ole yhteistyötä tekevässä, ajattelevassa mielenti-

lassa, vaan hyökkäävässä (taistele) tai pelokkaassa (pakene) ylivireystilassa tai vaihtoehtoisesti lamaantuneessa alivireystilassa.

Traumaattisten kiintymyskokemusten vaikutus vanhemman mielikuviin ja mentalisaatiokykyyn Varhaisissa kiintymyssuhteissa kehittyneet oletukset ja toimintamallit aktivoituvat myöhemmissä lähisuhteissa. Raskausaikana mieli on erityisen avoinna omalle hoivahistorialle, joka toimii pohjapiirustuksena rakentumassa oleville mielikuville lapsesta ja itsestä hoivaajana. Traumatisoituneen äidin mielikuviin vauvasta ja itsestään äitinä voivat hiipiä aiemmista suhdekokemuksista tutut hyökkääjän ja uhrin roolit, tunkeutumis- ja välttelyoireet sekä yli- ja alivireystilat. Äiti voi joutua säätelemättömien tunnekokemusten valtaan, pyrkiä työntämään hoivaamistehtävän pois mielestään, jotta olo säilyisi siedettävänä, tai kokea lamaavaa avuttomuutta (George & Solomon, 2008; Solomon & George, 2011) (ks. seuraavan aukeaman taulukko). Traumoja kokeneille tyypilliset häpeän ja huonommuuden tuntemukset voivat värittää näkemystä itsestä ja lapsesta. Traumaattiset kiintymyskokemukset voivat haitata myös äidin mentalisaatiokyvyn kehitystä ja käyttöä vanhemmuudessa. Mentalisaatio tarkoittaa vanhemman kykyä kiinnostua avoimesti ja uteliaasti siitä, millaisia mielentiloja

Vauvan tarpeille herkistyminen aktivoi äidin omia kiintymyskokemuksia ja voi laukaista niihin liittyviä automaattisia taistele, pakene ja lamaannu -puolustautumisreaktioita.


33


ÄIDIN TRAUMAKOKEMUSTEN VAIKUTUS

mielikuviin ja vuorovaikutukseen VÄLTTELY

MIELEEN TUNKEUTUMINEN

Yritys olla ajattelematta hoivanantajan roolia ja lapsen tarpeita

Kyvyttömyys erottaa varhaisia suhdekokemuksia nykyhetkestä, tunteiden ”tulviminen”, yli- ja alivireystilat

• Kuvaus raskaudesta, äitiydestä ja vauvasta on hyvin niukkaa: ”en tiedä”, ”ei tule mitään mieleen”, ”en osaa sanoa”

MIELIKUVAT

• Kuvaus on epärealistisen positiivinen, ristiriitaiset ja negatiiviset puolet kielletään täysin: ”vanhemmuus on aivan ihanaa”, ”pitää vain olla kiitollinen”, ”tämä vauva pelastaa kaiken”, ”vauva ei itke ikinä”, ”minua ei suututa ikinä” • Kokemus itsestä ei sisällä hoivanantajan vastuuta, roolit ovat kääntyneet tai sulautuneet: ”vauva tarjoaa minulle läheisyyttä, jota en koskaan saanut”, ”me pidetään huolta toisistamme” VUOROVAIKUTUS

• Lohdutus on minimaalista: esim. vauva otetaan syliin mutta lasketaan nopeasti alas • Lapsen hätä minimoidaan: ”mikäs sulla nyt on”, ”höh, eihän tässä ole mitään hätää”; hyssyttely • Lapsen täytyy olla aloitteellinen äidin suuntaan, äiti empii ja suostuu viiveellä vuorovaikutukseen • Äiti ohjaa lapsen systemaattisesti esineiden pariin1 tai lohduttaa maidolla tai syötävällä vuorovaikutuksen sijaan • Äiti pyytää huomiota lapselta tai korostaa omaa tärkeyttään lapsen lohdutuksen kustannuksella: ”anna äidille pusu ja hali”; toistuvat viittaukset itseen: ”anna se äidille, äiti ottaa sen, anna se äidille”2; lapsen kiintymyskäytöksen tahallinen voimistaminen (esim. pitkittää erotilanteita)

• Vihamielisyys ja kielteisyys: ”kohtuvauva potkii minua tahallaan”, ”on kohtuvauvan vika, että oloni on niin huono”, ”vauva huutaa, koska on ilkeä ja kaipaa huomiota” • Pelokkuus: ”jotain pahaa voi tapahtua minulle tai vauvalle minä hetkenä hyvänsä” • Avuttomuus: ”en voi tehdä mitään, kun vauva itkee”, ”tää lapsi on aivan mahdoton” • Ylivoimaiset tunteet: ”vanhemmuus on liian vaikeaa”, ”en saa iloa mistään”, ”olen koko ajan ahdistunut siitä, miten pärjään”

• Vihamielisyys ja kielteisyys: fyysinen, esim. lapsen kovakourainen käsittely; verbaalinen, esim. arvostelu, lapsen hädälle tai avuttomuudelle naurahtelu; lapsen kiusaaminen, esim. esineen pitäminen liian kaukana, tutilla tai tuttipullolla kiusaaminen, leikki, joka tuottaa epämukavuutta • Pelokkuus: säikähtäneet tai ahdistuneet ilmeet vasteena vauvan viesteihin; taaksepäin vetäytyminen, kun vauva pitäisi ottaa syliin; olkapäiden nostaminen, lihasjännitys • Avuttomuus: äiti vaikuttaa lapsenomaiselta, lamaantuu, antaa vauvan pois, kun tämä ei ole tyytyväinen, odottaa, että lapsi tekee päätöksen (esim. koska siirrytään pukemaan). • Dissosiaatio: äidin vasteet eivät ole yhteydessä tilanteen ulkoisiin puitteisiin, esim. yhtäkkinen muutos tunneilmaisussa, poissaolevuus, jähmettyminen, uppoutuminen esineiden käsittelyyn • Tunteiden säätelyn vaikeus: esim. äiti alkaa itkeä, kun vauva itkee

Taulukossa on hyödynnetty muun muassa seuraavaa kirjallisuutta ja arviointivälineitä: George & Solomon (2008), Isosävi ym. (2019) ja Lyons-Ruth, Bronfman & Parsons (1999). Tarkempia tietoja kirjoittajalta. Tässä ei tarkoiteta jaetun tarkkaavaisuuden hetkiä tai äidin ja vauvan yhteistä esineleikkiä, vaan äidin pyrkimystä minimoida omaa rooliaan vauvan vuorovaikutuskumppanina. 1

Vaikka kaikki äidit puhuttelevat itseään joskus näin, niin vuorovaikutusta määrittävä lapsen huomion ohjaaminen itseen ja huomion pyytäminen lapselta voi kieliä siitä, että äidin on vaikea ajatella, miten hän voisi hoivaajana olla lasta varten. 2


35

– ajatuksia, tunteita, aikeita tai haluja – lapsen ja hänen itsensä käyttäytymisen taustalla on. Mentalisoiva vanhempi tavoittelee vauvan näkökulmaa ja pyrkii ymmärtämään omien tunteidensa ja ajatustensa vaikutusta vauvaan. Vanhempi ei luule tietävänsä, mitä vauvan mielessä on, vaan sietää tätä epävarmuutta ja jatkaa siitä huolimatta yrityksiään auttaa vauvaa. Kun äidin omista varhaissuhteista on puuttunut vastavuoroisuus tai vastaukset omiin viesteihin ovat olleet traumatisoivia, voi olla liian pelottavaa tavoitella omaa ja vauvan mieltä. Lisäksi vanhemmuuteen liittyvä kuormitus sekä voimakkaat tunnetilat kytkevät korkeampia aivoalueita (etuaivokuori) pois päältä. Tällöin tulkintoja vauvan aikeista ohjaavat puolustusreaktioihin pohjautuvat nopeat ja karkeat päätelmät. Nämä myös tuntuvat hyvin ehdottomilta ja tosilta, kun niitä ei tunnisteta omiksi tulkinnoiksi (vrt. ”olen niin hermona, että minusta tuntuu kuin vauva kiusaisi minua tahallaan”, ”vauva kiusaa minua tahallaan”). Vauvan itku saattaa saada äidissä aikaan esimerkiksi ajatuksen vihamielisestä hyökkääjästä (”vauva varmaan vihaa minua, kun itkee”) tai aikaansaada pelkoa, jota on vaikea erottaa vauvan kokemuksesta (”minua pelottaa, joten vauvalla on varmaan jokin pahasti

pielessä”). Vauvan itkun taustalla oleva tarve – ”Hän varmaan kaipaa, että häntä lohdutetaan. Onkohan hänellä nälkäkin?” – jää huomaamatta (Isosävi ym., 2019; Traumaterapiakeskus, 2016).

Traumaattisten kiintymyskokemusten vaikutukset raskausaikaan Raskausajan psyykkiset ja hormonaaliset muutokset saattavat herättää traumataustaisissa odottajissa mielenterveysoireita, jotka usein jatkuvat myös vauva-aikaan (Seng ym., 2014). Äidin hoitamattomien mielenterveysongelmien seurauksena sikiö voi altistua äidin stressihormonin epätasapainoiselle eritykselle kohdussa, mikä haittaa vauvan kypsymättömän stressinsäätelyjärjestelmän kehittymistä. Odotusajalle tyypillinen identiteetin sekavuus, tunteiden ristiriitaisuus ja vaatimus luopua itselle tärkeistä rooleista haastavat aiemmin muodostettuja puolustautumiskeinoja ja voivat virittää äidissä ahdistusta, turvattomuutta ja tunteen kontrollin menettämisestä. Traumatisoitunut äiti voi yrittää säilyttää siedettävän olon välttämällä ajattelemasta tai puhumasta raskaudesta ja vanhemmaksi tulosta tai kertoa esimerkiksi neuvolassa, ettei mikään tule elämässä muuttumaan. Joskus

Mentalisoiva vanhempi tavoittelee vauvan näkökulmaa ja pyrkii ymmärtämään omien tunteidensa ja ajatustensa vaikutusta vauvaan.


36

Vauvatyö

Varhaisten traumakokemusten vaikutukset synnytykseen

Synnytyksen keholle ja mielelle asettama stressi viestii helposti traumataustaiselle äidille, että tilanne on vaarallinen.

raskaus kielletään kokonaan tai valmistautuminen synnytykseen ja vauvan kotiin tuloon jää täysin tekemättä. Äiti voi myös jatkaa aiempia itsesäätelykeinojaan, kuten päihteiden käyttöä, liiallista työntekoa, itsensä satuttamista tai himourheilemista vauvaa huomioimatta. Kokemukset, joita ei päästetä mieleen, voivat tulla esiin hankalina kehollisina vaivoina, kuten äärimmäisenä pahoinvointina ja kipuina. Välttämisyrityksistä huolimatta raskausaika on omiaan tuomaan odottajan mieleen hankalia lapsuuden hoivakokemuksia. Näitä heijastellen kohtuvauva voidaan kokea omia rajoja rikkovaksi hyökkääjäksi. Odottaja voi myös alivireisesti kokea itsensä avuttomaksi ja lamaantuneeksi (”tämä vain tapahtuu minulle”) tai olla ylivireisen huolissaan ja peloissaan omasta ja vauvan terveydestä ja hengestä. Mentalisaation kytkeytyessä pois päältä äiti voi kokea, että omat hankalat ajatukset ja tunteet siirtyvät vääjäämättä ja sellaisinaan omaan vanhemmuuteen ja vauvalle.

Synnytykseen liittyvä jännitys ja pelko ovat luonnollinen reaktio vaativaan, kivuliaaseen ja ennakoimattomaan tapahtumaan. Hallinnan puute, kipu ja muiden avun varassa oleminen voivat kuitenkin muistuttaa traumataustaista odottajaa aikaisemmista sietämättömistä tapahtumista ja vaikeuttaa siksi huomattavasti synnytykseen valmistautumista ja synnyttämistä. On tärkeä tutkia, mitä synnytyspelkosanan taustalle kätkeytyy. Traumataustaisen äidin mielessä voi olla esimerkiksi voimakas ja varma ajatus omasta tai vauvan kuolemasta, pelko oman kehon ja mielen hallinnan menettämisestä tai ratkaisemattoman kielteinen suhtautuminen vauvaan ja vanhemmaksi ryhtymiseen. Ilman hoitoa synnytyspelko voi lisätä traumatisoituneiden naisten synnytyskomplikaatioiden riskiä. Synnytyksen keholle ja mielelle asettama stressi viestii helposti traumataustaiselle äidille, että tilanne on vaarallinen. Tämä voi näkyä synnyttäjän yrityksenä pitää tilanne tiukasti omassa kontrollissa, ylivireisenä pelokkuutena, raivona ja mahdottomuutena pysyä paikallaan toimenpiteiden aikana. Toisaalta äiti voi pudota alivireiseen lysähtämiseen, jossa on mahdotonta olla kontaktissa ja yhteistyössä henkilökunnan kanssa ja tehdä aktiivista synnytystyötä.

Varhaisten traumakokemusten vaikutukset vanhemman ja vauvan vuorovaikutukseen Kiintymyssuhteissaan traumatisoituneen äidin ja vauvan suhde on altis riskien kasautumiselle. Äidin mielenterveysoireilulle kohdussa altistuneen vauvan voi syntymän jälkeen


37

olla vaikeaa rauhoittua hoivaajan avustuksella (Brand ym., 2010). Sekä äidin vauva-ajalle jatkuva mielenterveysoireilu (ks. esim. Muzik ym., 2013) että hankala raskausaika ja synnytyskokemus voivat häiritä äidin suuntautumista vauvansa auttamiseen. Syntyy helposti negatiivisia vuorovaikutuskehiä, joissa äidin hankalaksi kokema vauva herättää hänessä kielteisiä tunteita ja katkaisee mentalisaatiokyvyn. Tämä puolestaan pitää yllä äidin vääristyneitä mielikuvia ja estää hyviä vuorovaikutushetkiä. Traumatisoituneen äidin pyrkimys vältellä traumamuistuttajia ja toisaalta näiden tunkeutuminen äidin mieleen voivat näyttäytyä ennakoimattomana, vauvan ilmaisuihin sopimattomana, vauvan tarpeet ohittavana tai vau-

van stressiä lisäävänä käyttäytymisenä (LyonsRuth ym., 1999; ks. taulukko). Vetäytyminen voi olla etäisyyden pitoa lapseen, mutta myös äidin varovaisuutta ja empimistä vauvan tehdessä aloitteita tai lähestyessä häntä ja mahdollisimman vähäistä kehollista kontaktia vauvan kanssa. Kun vauvan kanssa oleminen palauttaa traumakokemuksia äidin mieleen, äiti voi käyttäytyä vauvaa kohtaan vihamielisesti, pelokkaasti, avuttomasti tai tilanteeseen liittymättömästi ja oudosti (dissosiaatio). Toisinaan stressitilanteet, joissa lapsi tarvitsisi apua, voivat herättää äidin omat hoivan ja huomioinnin tarpeet, ja äiti voi pyytää hellyydenosoituksia ja läheisyyttä lapselta.

Suojaavien kokemusten merkitys

Mahdollisuus palauttaa mieleen lyhyitäkin kokemuksia turvan tunteesta sekä rakastetuksi ja suojelluksi tulemisesta lapsuudessa suojaa äitiä raskaus- ja vauva-aikaisilta traumaperäisiltä oireilta.

Vaikka raskaus- ja vauva-aika voi altistaa äitiä traumaattisten kiintymyskokemusten haittavaikutuksille, niiden siirtyminen omaan vanhemmuuteen ei ole vääjäämätöntä. Mahdollisuus palauttaa mieleen lyhyitäkin kokemuksia turvan tunteesta sekä rakastetuksi ja suojelluksi tulemisesta lapsuudessa suojaa äitiä raskaus- ja vauva-aikaisilta traumaperäisiltä oireilta ja ehkäisee lasten altistumista traumaattisille kokemuksille (Narayan ym., 2017). Esimerkki suojaavasta muistosta voisi olla seuraava: ”Muistan, että kun isäni riehui kännissä, niin juoksin isoäidin luokse, joka halasi minua ja silitti hiuksiani. Hän tuntui isolta ja lämpimältä.” Menneet ja nykyiset suhteet muihin aikuisiin kuin omiin vanhempiin – sukulaisiin, kavereiden vanhempiin, seurustelukumppaneihin, ystäviin ja ammattiauttajiin – voivat mahdollistaa myötätuntoista suhtautumistapaa omiin hankaliin varhaiskokemuksiin ja auttaa rakentamaan hyväksyvää näkemystä itsestä ja muista ihmisistä.


38

Vauvatyö

Traumaperäisten ilmiöiden tunnistaminen ja hoitaminen raskaus-, synnytys- ja vauva-aikana Raskaus on ratkaisevan tärkeä aika selvittää, onko äidin psyykkisen ja fyysisen huonovointisuuden taustalla traumakokemuksia. Tämä selviää kysymällä hankalista lapsuudenkokemuksista neuvolassa ja muissa palveluissa, joissa vanhemmat käyvät. Traumakokemuksia raportoivat vanhemmat tulee ohjata nopeasti hoidon ja tuen piiriin, sillä se suojaa äitiä ja kohtuvauvaa ylivoimaiselta stressiltä ja voi auttaa äitiä raivaamaan mieleensä tilaa vanhemmuuden ja vauvan ajattelemiselle. Äidin ahdistuksen, pelkojen, masennusoireiden ja stressin lievittäminen kaikin tavoin (esimerkiksi tihennetty neuvolaseuranta, synnytyssairaalan pelkopoli) on hyvin perusteltua vauvan kehityksen turvaamiseksi. Useimmiten tarvitaan moniammatillista tukea ja hoitoa, joka suunnitellaan jatkuvaksi synnytyksen yli vauva-aikaan. Äidin kuormituksen säätelemiseksi tarvitaan käytännönläheistä, konkreettista apua (kotipalvelu, neuvonta- ja ohjauskäynnit) ja aikuispsykiatrian osaamista, mutta tämän rinnalla tulee hoitaa äidin ja vauvan vuorovaikutussuhdetta ja huomioida koko perheen tilanne. Terveys- ja sosiaalialan ammattilaisten traumatietoisuus on edellytys sille, että he pystyvät auttamaan äitiä keskittymään raskaus-, synnytys- ja vauvavaiheen keskeisiin tehtäviin ilman välttelyä ja ilman, että niistä tulee äidille uusia sietokyvyn ylittäviä kokemuksia. On keskeistä, että osaamme tunnistaa äidissä aktivoituvia yli- ja alivireystiloja ja näitä heijastelevia mielikuvia itsestä ja vauvasta sekä vuorovaikutuskäyttäytymistä. Ammattilaisten olisi tärkeää tunnistaa myös itsessään herääviä reaktioita: tuntuuko tämän äidin kanssa siltä, etten

uskalla kysyä, miten hän voi tai miten perhe on valmistautunut vauvan tuloon (välttely)? Tai vaihtoehtoisesti, herättääkö äidin ylivireys itsessäkin hätää ja esimerkiksi tarpeen ohjata hänet muualle? Vaikuttaako passiivinen, alivireinen odottaja hoitoa vastustavalta ja hankalalta? Näissä tilanteissa on tärkeää pysähtyä ja palauttaa oma säätely- ja ajattelukyky, jotta pystyy auttamaan äitiä ja vauvaa. Traumatisoitunut äiti tarvitsee tietoa varhaisen traumatisoitumisen vaikutuksista itsesäätelykykyyn ja vanhemmuuteen ja myös tiedon siitä, että nykyhetken hankaluuksiin on mahdollista vaikuttaa. Uudenlainen ymmärrys usein omiksi virheiksi koetuista itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen vaikeuksista vähentää äidin häpeää ja antaa toivoa muutoksesta. Tämän seurauksena voi tulla mahdollisemmaksi tunnistaa itselle tyypillisiä hankalia vanhemmuuden tilanteita ja pohtia selviämiskeinoja. Vertaistuki voi keskeisesti muuttaa näkemystä siitä, että on viallinen ja erilainen kuin kaikki muut. On tärkeää, että äiti saa yhdessä ammattilaisen kanssa opetella itsesäätelyn ja itsestä

Äidin kuormituksen säätelemiseksi tarvitaan käytännönläheistä, konkreettista apua ja aikuispsykiatrian osaamista.


39

huolehtimisen keinoja, joita hänellä ei vielä ole. On tarpeen paitsi etsiä vakautuskeinoja traumaperäisiin oireisiin, myös tunnistaa ja tukea vanhemman voimavaroja, jotta hän voi käyttää niitä apuna toipumisessa ja vahvistumisessa (Traumaterapiakeskus, 2016). Äidin ja vauvan suhdetta on usein tarpeen hoitaa pitkäkestoisesti. Lapsen uudet kehitysvaiheet, esimerkiksi uhmaikä, voivat toimia uusina traumamuistuttajina. Terapeuttisen muutoksen pohjana ovat uudenlaiset, turvalliset suhdekokemukset työntekijän ja äidin, työntekijän ja vauvan, äidin ja vauvan sekä koko kolmikon välillä. Työntekijän avoin ja läpinäkyvä kommunikointi on osa turvallisuuden luomista, ja hänen onkin tärkeää sanoittaa äidille oman toimintansa ja kiinnostuksen kohteidensa syitä. Keskusteltaessa äidin kiintymyskokemuksista ja nykysuhteesta vauvaan sekä vanhemmuudesta työntekijän tulisi huomioida, laukaiseeko näiden ajattelu äidissä säätelemättömiä oloja. Työntekijän tehtävä on tällöin painaa jarrua ja auttaa yli- tai alivireinen äiti takaisin siedettävään oloon, jossa ajattelu ja kontakti vauvaan on mahdollinen. Hoidossa on tärkeää olla riittävästi äidin ja vauvan vuorovaikutuksen äärellä. Usein on tarpeen ehdottaa ja kokeilla erilaisia vauvan kanssa olemisen tapoja äidin kanssa yhdessä, samalla vauvan reaktioita sanoittaen. Työntekijä tuo tärkeää, mentalisoivaa näkökulmaa vuorovaikutukseen arvaillessaan, mitä vauvan mielessä kenties on (”ehkäpä”, ”onkohan”, ”voisikohan olla”), ja kysellessään, mitä äiti tästä ajattelee. Työntekijä kiinnostuu uteliaasti myös äidin toiminnasta tilanteessa: ”Ohhoh, nostit vauvan nopeasti syliin, kun hän alkoi tavoitella lelua! Mitähän ajattelit silloin?” Keskustelu vauvan senhetkisistä kyvyistä ja tarpeista on myös tärkeä osa hoidollista työ-

Usein on tarpeen kokeilla erilaisia vauvan kanssa olemisen tapoja.

tä – esimerkiksi nelikuinen ei vielä tee asioita ”tahallaan” (mutta äidistä voi tuntua siltä!). Jos äidin on hyvin vaikeaa miettiä omia ja vauvan mielensisältöjä vuorovaikutustilanteissa, videopalaute aikuisten kesken voi tarjota tähän vähemmän tunnelatautuneen mahdollisuuden (ks. esim. Schechter ym., 2015). Työntekijän säätelyavun turvin äiti voi muodostaa nykyhetkeen perustuvia ja hyväntahtoisia tulkintoja vauvan viestinnästä ja vastata vauvalle tämän tarpeita tavoitellen.


George, C. & Solomon, J. (2008). The caregiving behavioral system: A behavioral system approach to parenting. Teoksessa J. Cassidy & P. Shaver (toim.), Handbook of attachment: theory, research, and clinical application (2. painos, s. 833–856). New York, NY: Guilford Press.

Lähteet Brand, S. R., Brennan, P. A., Newport, D. J., Smith, A. K., Weiss, T. & Stowe, Z. N. (2010). The impact of maternal childhood abuse on maternal and infant HPA axis function in the postpartum period. Psychoneuroendocrinology, 35(5), 686–693. Brewin, C. R., Cloitre, M., Hyland, P., Shevlin, M., Maercker, A., Bryant, R. A., ... Reed, G. M. (2017). A review of current evidence regarding the ICD-11 proposals for diagnosing PTSD and complex PTSD. Clinical Psychology Review, 58, 1–15. Bureau, J. F., Martin, J. & Lyons-Ruth, K. (2010). Attachment dysregulation as hidden trauma in infancy: Early stress, maternal buffering and psychiatric morbidity in young adulthood. Teoksessa R. A. Lanius, E. Vermetten & C. Pain, C. (toim.), The impact of early life trauma on health and disease: The hidden epidemic (s. 48–56). New York: Cambridge University Press. Cohen, L. J. & Slade, A. (2000). The psychology and psychopathology of pregnancy: Reorganization and transformation. Teoksessa C. H. Zeanah, Jr. (toim.), Handbook of infant mental health (s. 20–36). New York: Guilford Press. Fraiberg, S., Adelson, E. & Shapiro, V. (1975). Ghosts in the nursery. Journal of the American Academy of Child Psychiatry, 14(3), 387–421.

Herman, J. L. (1992). Trauma and recovery. The aftermath of violence – from domestic abuse to political terror. New York: Basic Books. Isosävi, S., Wahlström, J., Flykt, M., Heiskanen, L., Finger, B., Puura, K. & Punamäki, R.L. (2019). Dysregulated motherhood: Exploring the risk features in a mother’s caregiving representations. Journal of Infant, Child, and Adolescent Psychotherapy, 18(1), 29–57. Lyons-Ruth, K., Bronfman, E. & Parsons, E. (1999). Maternal frightened, frightening, or atypical behavior and disorganized infant attachment patterns. Monographs of the Society for Research in Child Development, 64(3), 67–96. Muzik, M., Bocknek, E. L., Broderick, A., Richardson, P., Rosenblum, K. L., Thelen, K. & Seng, J. S. (2013). Mother–infant bonding impairment across the first 6 months postpartum: the primacy of psychopathology in women with childhood abuse and neglect histories. Archives of women's mental health, 16(1), 29–38. Narayan, A. J., Ippen, C. G., Harris, W. W. & Lieberman, A. F. (2017). Assessing angels in the nursery: A pilot study of childhood memories of benevolent caregiving as protective influences. Infant Mental Health Journal, 38(4), 461–474. Perry, B. D., Pollard, R. A., Blakley, T. L., Baker, W. L. & Vigilante, D. (1995). Childhood trauma, the neurobiology of adaptation, and “use-dependent” development of the brain: How “states” become “traits”. Infant Mental Health Journal, 16(4), 271–291.

Punamäki, R.-L. & Isosävi, S. (2013). Varhainen vuorovaikutus ja vanhemman trauma: analyysi vaikutuspoluista ja suojaavista tekijöistä. Psykologia 48(5–6), 417–430. Schechter, D. S., Moser, D. A., Reliford, A., McCaw, J. E., Coates, S. W., Turner, J. B., ... & Willheim, E. (2015). Negative and distorted attributions towards child, self, and primary attachment figure among posttraumatically stressed mothers: what changes with clinician assisted videofeedback exposure sessions (CAVES). Child Psychiatry & Human Development, 46(1), 10–20. Schechter, D. S. & Willheim, E. (2009). When parenting becomes unthinkable: intervening with traumatized parents and their toddlers. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 48(3), 249–253. Seng, J. S., D'Andrea, W. & Ford, J. D. (2014). Complex mental health sequelae of psychological trauma among women in prenatal care. Psychological Trauma: Theory, Research, Practice, and Policy, 6(1), 41. Solomon, J. & George, C. (2011). The disorganized attachment-caregiving system. Dysregulation of adaptive processes at multiple levels. Teoksessa J. Solomon & C. George (toim.) Disorganized attachment and caregivig (s. 3–24). New York, NY: Guildford Press. Traumaterapiakeskus RY (2016). Hoivattavaa vanhemmuutta. Opas lapsuuden kaltoinkohtelusta toipuvien vanhempien ryhmämuotoiseen tukemiseen. Helsinki: Traumaterapiakeskus.


41



43

2.

TYÖSKENTELY VAUVAPERHEIDEN KANSSA Toisen pääluvun artikkelit antavat lukijalle konkreettisia työvälineitä erityistä tukea tarvitsevien odottavien vanhempien ja vauvaperheiden kohtaamiseen. Lukija saa ymmärryksen siitä, kuinka vauvaperheiden kanssa työskennellään vankilan perheosastolla, ensikodeissa ja päiväryhmissä sekä kuinka voi tunnistaa vauvaan kohdistuvan kaltoinkohtelun. Luvuista löytyy lisäksi vinkkejä maahanmuuttajataustaisten vauvaperheiden tukemiseen sekä isien kanssa työskentelyyn.

Odotusajan työskentely erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa Saara Salo

44

Varhaisen stressin vaikutusten huomioiminen asiakastyössä Riikka Korja ja Anna Takatupa

56

Ensikoti- ja päiväryhmätoiminta vauvaperheiden tukena Anu Leinonen

62

Vauvatyötä vankilan perheosastolla Jaana Wikgren

68

Maahanmuuttajataustaiset vauvaperheet Tiuku Pennola

76

Vauvan hätä on nähtävä – tunnista vauvan kaltoinkohtelu Tanja Henttonen

88

Anna isälle reilu mahdollisuus Pirjo Kotkamo

98


44

Vauvatyö

Odotusajan työskentely erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa Saara Salo

Tässä luvussa kuvataan raskauden eri vaiheiden keskeisiä tavoitteita ja käytännön toimintamalleja, joilla tuetaan hyvän raskausajan prosessia, vanhemman mielialan tasaisuutta ja turvallista kiintymystä. Odotusajan työskentelyssä tarvitaan emotionaalista läsnäoloa, kykyä puhua ristiriitaisista tunteista sekä taitoa huomioida parisuhde ja muu sosiaalinen tuki. Tarvitaan myös kykyä kuulostella, missä vaiheessa odottavan mieli on työstämässä vauvan tuloa ja omaa äitiyttä ja isyyttä. Vauva on vahvasti mukana työskentelyssä alusta saakka, ja työskentelyssä käytetään suoraa, aktiivista ja kokemuksellista työotetta. Odotusaikana käsitellään myös sosiaalista tukea ja parisuhteen kiintymystä.


45

Odotusajan työskentelyn aloittaminen Odotusajan työskentelyyn tullaan hyvin eri vaiheissa ja erilaisissa elämäntilanteissa (Sarkkinen & Savonlahti, 2007). Osa tukea tarvitsevista vanhemmista ohjautuu esimerkiksi neuvolan kautta jo raskauden ensimmäisellä kolmanneksella tuen piiriin, osa taas hyvin lähellä synnytystä. Raskaana olevien kanssa työskennellään neuvoloissa (terveydenhoitajat, lääkärit, psykologit, kotipalvelu), perheneuvoloissa, lastensuojelun perhepalveluissa sekä aikuis- ja lastenpsykiatriassa. Kunnasta riippuu, mistä palveluita on saatavilla. Isommissa kaupungeissa on erikoistuneita yksiköitä, kuten perheneuvoloiden vauvaperhetyöryhmät, ja pienemmissä kunnissa samantyyppisiä palveluita voidaan tarjota neuvoloissa tai osana lastenpsykiatrisia palveluita. On myös olemassa aivan erityinen psykoterapiamuoto, varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia, joka on suunnattu erityisesti raskausvaiheen kysymyksiin. Osa palveluista on niin sanottuja matalan kynnyksen palveluita, jotka on tarkoitettu nopeasti saatavilla oleviksi tukimuodoiksi; keskeisesti Suomessa sellainen on hyvin kattava neuvolajärjestelmä. Myös erilaiset järjestöt, kuten Ensi- ja turvakotien liitto, suuntaavat kunnallista sektoria täydentävästi palveluitaan raskaana oleville. Osa odottajista tarvitsee räätälöidympää ja pitkäkestoisempaa tukea. Silloin heitä ohjataan esimerkiksi perheneuvolan vauvaperhetyöryhmiin tai erikoislääkärin lähetteellä varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaan tai omaan psykoterapiaan. Osalla odottajista on hyvät tukiverkostot, esimerkiksi puolisot toistensa tukena, osalla paljon kasautuvia riskitekijöitä (taloudelliset huolet, mielenterveys- ja/ tai päihdeongelmat, aiemmat hankalat kokemukset raskausajasta tai synnytyksestä).

Kun odotusajan työskentelyä suunnitellaan, on tärkeää huomioida kaikki olosuhdetekijät. Raskausajan olosuhdekartoitus auttaa valitsemaan odotusajan työskentelyyn oikeat painopisteet ja päättämään esimerkiksi sen, kuinka paljon aikaa työntekijä varaa odottajalle, mikä osuus tapaamisesta käytetään käytännön asioiden järjestelyyn ja kuinka paljon tarvitaan verkostotyöskentelyä, kotikäyntejä, yhteisiä käyntejä synnytyssairaalaan jne. Tämä suunnitelma auttaa odottajaa hyväksymään myös sen, että mukaan tarvitaan joskus muitakin toimijoita; esimerkiksi neuvolan psykologi voi haluta jo varhaisvaiheessa kotipalvelun työntekijän tulevan tutustumaan odottajaan.

Ristiriitaiset tunteet – enkelit ja kummitukset – odotusajan työskentelyssä Odotusaika etenee vanhemman kokemuksissa vaiheittain (Brodén & Kivirauma, 2006), ja ensimmäinen asia odotusajan työskentelyssä on pyrkiä kuulostelemaan, missä vaiheessa odottajan mieli on työstämässä tulevaa vanhemmuutta. Ensimmäinen raskauskolmannes on raskauteen sopeutumisen aikaa, raskauden hyväksymistä ja asteittain rakentuvaa luottamusta siihen, että raskaus jatkuu. Erityistä tukea tarvitsevilla vanhemmilla raskaus ei aina ole suunniteltu. Raskauden todentuminen (raskaustesti) voi tapahtua myöhemmin kuin tavallisesti, ja mieli voi olla hyvin ristiriitainen: ”Haluanko pitää vauvan vai en?” Vielä hieman ennen 12. raskausviikkoa saatetaan pohtia, keskeytetäänkö raskaus. Tilanne voi olla aivan päinvastainenkin, jos aiemmat menetyskokemukset tai varhaiset raskauden keskeytymiset aiheuttavat voimakasta pelkoa: ”Voinko uskoa tähän raskauteen?”


46

Vauvatyö

Monet vanhemmat tarvitsevat aktiivista tukea varhaisvaiheen ristiriitojen ja epävarmuuden sietämisessä. Tukikeskustelut ovat keskeisiä odottajan pohtiessa esimerkiksi sitä, haluaako hän pitää lapsen: ”Jos hyvästelen tämän raskauden ja lapsen mielessäni, miten teen sen ja mitä se minulle merkitsee?” Työntekijän on uskallettava kysyä näistä ajatuksista. Moni epävarma odottaja kokee, että ympäristö suhtautuu automaattisesti liian positiivisesti vauvan odottamiseen. On tärkeää, että epävarmuuksista kysytään aivan suoraan: ”Oletko ollut epävarma siitä, haluatko pitää tämän lapsen? Jutellaan siitä.” Keskustelussa normalisoidaan varhaisvaiheen epävarmuuden tunteita, erityisesti kun raskaus on alkanut äkillisesti. Kuka tahansa kokisi samanlaisessa tilanteessa hämmennystä ja ristiriitaa, ja niistä tuntemuksista on tärkeä jutella. Ahdistuneen vanhemman kohdalla pelot ja esimerkiksi vaikeus uskoa raskauden etenemiseen otetaan suoraan puheeksi. Ahdistunutta, pelokasta vanhempaa ei auta ylimalkainen lohduttelu eikä yritys kääntää asiat positiiviseksi (”Kyllä tämä onnistuu”). Moni kokee sen mitätöiväksi ja jää yksin omien ahdistustensa ja pelkojensa kanssa. Pelkojen hallinnassa auttaa niiden jakaminen ja työstäminen siedettävään muotoon: ”Kerro pelottavista ajatuksistasi. Milloin niitä tulee eniten? Missä tilanteissa? Mitä kehossasi tapahtuu, kun ajatukset tulevat mieleesi? Mitä teet silloin, miten pärjäät pelkojen kanssa?” Pelkoja voi esimerkiksi piirtää tai yrittää kuvata värien ja musiikin kautta. Fokus ei ole sen selvittämisessä, mistä pelot tulevat, eikä yrityksissä loogisesti ratkaista ja hallita niitä tietoa hakemalla. Tämä on ahdistuneen tyypillinen yritys hallita pelkoja: selvittää netistä vaikka sitä, millaisia kesken-

menon riskejä on olemassa. Liiallinen uppoutuminen tunteiden hallitsemiseen tiedolla voi hetkellisesti tuntua hyvältä, mutta usein se johtaa stressin ja ahdistuneen olon syvenemiseen. Työskentelyssä yritetään sen sijaan vahvistaa odottajan selviytymiskeinoja eli resilienssiä, kun pelot aktivoituvat. Viesti on se, ettei peloista pääse ehkä kokonaan eroon ja osin ne voivat pohjautua ihan realistisiin asioihin (kuten aikaisemmin koettuihin keskenmenoihin), mutta niiden kanssa voi oppia tulemaan toimeen. Miten osaisi puhua itselle myötätuntoisesti ja ulkoistaa pelkoa niin, ettei se ota kokonaan oloja haltuun? Voiko niitä jakaa kumppanille, ystäville? Hyväksy, tutki, jaa ja hallitse -mallia harjoitellaan yhdessä. Alkuvaiheen odotus on myös hyvää aikaa pohtia omia kiintymyskokemuksia – millaista vanhemmuutta on itse saanut osakseen, millaista hyvää hoivaa haluaa antaa omalle vauvalleen. Muistot omasta varhaislapsuudesta aktivoituvat ja tuovat mukanaan niin hoivaavia kuin kielteisiäkin muistoja. Oman lapsuusajan puutteellinen turva, omien vanhempien mahdolliset mielenterveys- ja päihdeongelmat ja vaikeus säädellä pienen lapsen elämää voivat osaltaan estää odotusajan varhaista kiintymistä nyt odotettuun lapseen. Yleensä kiintymyksen tunne ja suojelunhalu omaa vauvaa kohtaan aktivoituvat noin 10. raskausviikolta alkaen. Tätä voivat estää huonot hoivamuistot – kummitusmuistot. Näihin muistoihin putoaminen ei tue raskausvaiheen kiintymystä. Esimerkiksi elämänjanatyöskentely ei ole sellaisenaan suositeltavaa – toistuvien pettymysten ja hylkäämisten muistelu voi vain etäännyttää vauvasta ja vähentää uskoa omaan kyvykkyyteen vanhempana. Sen sijaan hoivamielikuvia aktivoiva enkelimuistotyöskentely voi olla aivan erityisen tär-


47

keää. Siinä etsitään yhdessä hyviä hoivamuistoja, vaikka aivan pieniäkin, ja niitä vaalitaan ja kasvatetaan yhdessä: ”Muistatko varhaislapsuudestasi tilanteita, joissa sinä olisit saanut hoivaa?” On tavallista, että tätä joutuu kysymään useaan kertaan ja huomauttamaan, että

enkelimuistot voivat liittyä myös muihin kuin omiin vanhempiin. Eräs nuori äiti muisteli herkistyneenä, että hänen enkelimuistossaan sijoituspaikan hoitaja (lastenkodissa) harjasi ja letitti iltaisin hänen hiuksiaan ja luki iltasatuja. Tämä muisto kannatteli äitiä uskomaan


48

Vauvatyö

Ristiriitaiset tunteet, enkelit ja kummitukset, odotusajan työskentelyssä: käytännön harjoituksia

siihen, että hän voi kuin voikin itse antaa myös odottamalleen vauvalle hyvää kiintymystä. Enkelimuistojen merkitys lapseen kiintymisessä ja hyvässä vuorovaikutuksessa on havaittu tärkeäksi, ja se kerrotaan vanhemmille (Narayan, Ippen, Harris & Lieberman, 2017).

Aktiivinen emotionaalinen suuntautuminen masuvauvaa kohti Keskivaiheen raskauden aikana (noin 18. raskausviikolta alkaen), kun vauvan liikkeet alkavat tuntua, alkaa aktiivisin vaihe pohtia ja mielikuvitella tulevaa vauvaa ja suhdetta vauvaan. Vauvan ja suhteen mentalisointi, jossa haaveillaan tulevasta vauvasta ja pohditaan, millainen vauva on, mitä hän tulee vanhemmalta tarvitsemaan ja millaisia elämänmuutoksia vauva-aika edellyttää, on aktiivista työtä (Slade, Cohen, Sadler & Miller, 2009). Vauva mielessä -kysymykset saavat nyt enemmän tilaa työskentelyssä. Erityisesti jos odottajan mieli on ollut matalalla, on tavallista, että haaveilu ja vauvan kuvittelu on hyvin niukkaa. On vaikea ajatella, että vauva on jo ihan todellinen,

aistiva ja kokeva pieni persoona. Uteliaat pohdinnat (”millainen ajattelet vauvan olevan, ketähän vauvasi muistuttaa” jne.) muodostavat siten vain osan odotusajan työskentelystä tässä vaiheessa. Suorat, kokemukselliset ja vauvaan suuntautuvat harjoitukset ohjaavat odottajaa eläytymään vauvaan ja saamaan tuntuman, miten todellinen vauva jo on. Ahdistuneen ja stressaantuneen odottajan mieli voi myös tässä vaiheessa vääristyä ja saada odottajan tuntemaan, että vauva vaatii omista vähäisistä voimavaroista liikaa. Vauva voidaan kokea vaativaksi ja hankalaksi: ”Aina se rupeaa potkimaan juuri kun minä istun rauhassa alas.” Myös näihin vääristymiin rauhoittava, suora kontaktin ottaminen masuvauvaan voi tuoda avun ja luoda realistisemman kuvan siitä, millainen vauva on ja mitä vauva tuntee ja aikoo (ja mitä vauva ei aio, esimerkiksi kiusata tahallaan vanhempaansa). Viereisen sivun taulukossa on kuvattu Hoivaa ja leiki -interventioon (Poutiainen & Salo, 2015; Salo ym., 2019; Salo & Lampi, 2019) pohjautuvia kokemuksellisia harjoituksia, joilla odottajaa voidaan ohjata todellisen vauvan äärelle.


KYSYMYKSIÄ & KESKUSTELUA RASKAUSAJAN OLOSUHDEKARTTA

HARJOITUKSIA

49

• Käykää läpi olosuhteet (työ, asunto, opiskelu, mielenterveys, päihdetilanne): ”Hahmotetaan yhdessä elämäsi uutta tilannetta, juuri nyt. Piirrän samalla kuvaa. Millaisessa elämäntilanteessa olet juuri nyt?”

• Piirrä kuva odottajasta ja elämänolosuhteista.

• Käy läpi kaikki käynnissä olevat tai suunnitellut verkostot ja tahot, kirjaa mahdollisimman tarkkaan ylös esim. työntekijöiden nimet: ”Millaisia tukipalveluja sinulla on? Oletko parisuhteessa? (Tietääkö kumppani/lapsen isä raskaudesta?)”

• Voit tehdä myös verkostokartan (sosiaalisen tuen kartan).

• Käytä värejä ja jätä tilaa toimenpiteille: mitä tukea ollaan käynnistämässä ja suunnittelemassa, mitä toiveita ja tarpeita odottajalla itsellään on.

• Käy läpi keskeytykset ja menetykset sekä kirjoita muistiin muiden lasten iät ja nimet: ”Onko sinulla ollut aiempia raskauksia? Onko tämä raskaus suunniteltu?

EPÄVARMUUS RASKAUDESTA

• "Milloin sait tietää olevasi raskaana? Mitä silloin tapahtui? Kenelle kerroit?” ”Miltä sinusta tuntui, mitä ajattelit?” • ”Oletko ollut epävarma siitä, haluatko pitää vauvan? Kerro siitä!”

AHDISTUS, PELOT

• ”Kerro, millaisia pelottavia, ahdistavia tai stressaavia ajatuksia sinulla on ollut viime aikoina." • "Milloin niitä tulee mieleen? Kuinka usein? Kerro viimeisestä tilanteesta, jossa koit näin.” • ”Miten pärjäät näiden ajatusten ja tunteiden kanssa, mikä auttaa sinua eteenpäin?”

ENKELIMUISTOTYÖSKENTELY

• ”Kerro jokin varhaislapsuutesi muisto, jossa koit saaneesi hoivaa. Millainen muistosi on ja kenen seurassa olit? Onko siinä tuoksuja ja hajuja, entä muistatko kosketusta?” • Jos vanhemman on vaikea muistaa, voit antaa esimerkkejä:

• Pyydä vanhempaa kirjoittamaan kirje itselleen tulevaisuudesta: ”Mitä haluaisit sanoa itsellesi juuri nyt, millaista tukea voisit itsellesi antaa?”

• Pyydä vanhempaa tekemään seuraavat harjoitukset: • ”Piirrä pelostasi kuva (väritä se, anna sille nimi).” • ”Tee lista asioista (ajatuksia ja tekoja), jotka auttavat sinua irti peloista ja ahdistavista ajatuksista.” • ”Seuraavan kerran, kun pelko tai ahdistava ajatus on valtaamassa mielesi, kerro siitä ainakin yhdelle ihmiselle.”

• Pyydä vanhempaa tekemään seuraavat tehtävät: • ”Kirjoita lapsellesi kolme häntä hoivaavaa asiaa, jotka haluat hänelle antaa.” • ”Piirrä kuva enkelimuistostasi.”

• ”Esimerkiksi kun olit sairaana, jokin erityinen lomamatka” jne.

Käytä kysymyksiä tarpeen mukaan; pohdi, mikä on juuri sinun asiakkaasi kohdalla oleellista ymmärtää. Harjoituksia voi tehdä molempien vanhempien kanssa, joko yhdessä tai erikseen.


50

Vauvatyö

Aktiivinen emotionaalinen suuntautuminen masuvauvaa kohti: käytännön harjoituksia

KYSYMYKSIÄ & KESKUSTELUA HOIVAAVA SUHDE VAUVAAN

• ”Millaista hoivaa haluat antaa vauvallesi?” • ”Mitähän vauva tarvitsee sinulta juuri nyt?” • ”Mikä auttaa sinua itseäsi rentoutumaan ja rauhoittumaan?”

HARJOITUKSIA

• Pyydä vanhempaa piirtämään kuva itsestään ja vauvasta. Pyydä kirjoittamaan kuvan alle kolme hoivaavaa asiaa, jotka vanhempi haluaa vauvalleen antaa.

• Kysy erityisesti näistä: lepo, stressin säätelyn keinot ja päihteiden käyttö.

VAUVAN ”PERSOONA”

• ”Millainen ajattelet vauvan olevan persoonallisuudeltaan?” ”Ketähän vauvasi tulee muistuttamaan ulkonäöltään?”

• Pyydä vanhempaa etsimään oma vauvakuvansa (kuva vauvan toisesta vanhemmasta) ja/tai sisarusten vauvakuva. Tutkikaa niitä yhdessä: ketähän vauva tulee muistuttamaan? • Tutkikaa yhdessä ultraäänikuvaa.

SUHDE VAUVAN KANSSA

• ”Onko välillenne jo muodostunut suhde?”

• Pyydä vanhempaa laulamaan vauvalle tai soittamaan hänelle soittorasiaa tai soitinta ja havainnoimaan, huomaako vauva tämän.

Kaikkia tehtäviä voi tehdä molempien vanhempien kanssa, joko yhdessä tai erikseen. Lisää kokemuksellisia tehtäviä on Salon ja Lammen (2019) kirjassa.


51

Synnytykseen valmistaudutaan mielen tasolla: millaista se tulee olemaan, millaista on kohdata vauva?

Rentoutuminen, kehollisuus ja stressin säätely odotusajan työskentelyssä Noin 34. raskausviikolta alkava odotusajan loppuvaihe on tyypillisesti valmistautumista synnytykseen. Synnytyspeloista kärsivillä äideillä vaihe voi alkaa aikaisemminkin ja tulee usein keskelle edellisen raskausvaiheen unelmointitehtävää. Erityisesti jos äidillä on aiempia menetyskokemuksia, on loppuvaiheen aikaistuminen tavallista. Tällöin on tehtävä rinnakkain tilaa vauvasta haaveilulle ja otettava myös vakavasti mieleen jo tulvivat pelot. Synnytystä suunnitellaan yhdessä ja mielellään myös kumppanin tai tukihenkilön kanssa. On tärkeä huolehtia siitä, että äiti saa riittävän tiiviisti tukea neuvolassa ja että hän voi tarvittaessa käydä synnytyspelkopoliklinikalla. Synnytykseen valmistaudutaan mielen tasolla: millaista se tulee olemaan, millaista on kohdata vauva? Tämä ei ole lääketieteellisten faktojen läpikäymistä, vaikka toki sitäkin kannattaa tarpeen mukaan tehdä, vaan ennemminkin mielen rauhoittamista kohtaamaan uusi, pelottava ja hyvin hallitsematonkin asia. Liika kontrollipyrkimys (esimerkiksi liian yksityiskohtaiset, jäykät suunnitelmat synnytyk-

sen etenemisestä) ja liiallinen välinpitämättömyys (synnytyslaukun pakkaamista ei ole edes ajateltu) vaativat erilaisia toimenpiteitä työntekijältä. Tärkeää on kuitenkin pohtia yhdessä, mikä toisi synnytystilanteeseen turvan tunnetta (tuttu t-paita, musiikki) ja millaisia toiveita on esimerkiksi kumppanille. Entä jos asiat eivät mene suunnitellusti – sillä harvoin ne menevät –, mitkä ajatukset silloin rauhoittavat ja tuovat voimaa? Alla on kuvattu yksinkertainen turvapaikka-mielikuvaharjoitus, jota kannattaa harjoitella erityisesti hyvin pelokkaiden äitien kanssa yhdessä etukäteen. Samoin erilaiset rentoutumisharjoitukset ja kehonsäätelyharjoitukset sopivat hyvin yhdessä tehtäviksi. Näissä on tärkeää yksilöllisyys; jokainen odottaja on erilainen. Se mikä sopii toiselle, voi tuntua toisesta ahdistavalta. Esimerkiksi raskausajan ryhmässä toinen äiti toivoi pitkää rentoutumista musiikkia kuunnellen, silmät kiinni ja peiton alla ja toinen äiti koki samassa hetkessä putoavansa pelottaviin ja yksinäisiin ajatuksiin. Sopikaa ja neuvotelkaa, mitä harjoituksia käytetään, ja niitä kannattaa myös yhdessä kokeilla.


52

KYSYMYKSIÄ & HARJOITUKSIA KESKUSTELUA

Vauvatyö

TURVALLISET MIELIKUVAT

”Millaiset ajatukset ja mielikuvat tuovat sinulle turvaa?”

Turvapaikkaharjoitus: • ”Kuvittele itsellesi turvallinen paikka (huone, maisema tms.). Kun luot tai muistat tuollaisen turvapaikan, ajattele sen ominaispiirteitä ja lisää sinne sellaisia asioita, esineitä ja ihmisiä, joita sinne haluaisit. Valitse asioita, jotka tuovat sinulle turvallisen ja hyvän olon ja rentoutumisen tuntua. Etsi esimerkiksi eri aistien kautta saatavaa rentouden tunnetta (musiikkia, värejä, kauniita maisemia, esineitä, auringonpaistetta, lämpöä, pehmeitä pintamateriaaleja, vaatteita, kalusteita), tai jos koet olevasi uhattuna, siellä voi olla erilaisia puolustautumisvälineitä, vahtikoiria, henkilökohtainen turvamies, jopa aseita – mitä tahansa, mikä luo sinulle hyvää oloa ja turvallisuutta. Tärkeää on, että voit kokea olevasi turvassa, levollisella mielellä, rentoutuneena. • Katso ympärillesi turvapaikassasi. Mitä aistimuksia koet siellä? Mitä näet? Keskity väreihin ja näköaistimuksiin, jotka tuovat turvallisuuden ja rentoutumisen tunnetta. Sitten keskity ääniin tai äänettömyyteen, joka liittyy tähän paikkaan, ja anna näiden kuuloaistimusten voimistua ja tuoda lisää turvallisuuden tunnetta. Haistele, mitä tuoksuja tuohon paikkaan voisi liittyä, ja anna taas turvallisuuden tunteesi voimistua. Liittyykö paikkaan jotain turvallisuutta ja hyvää oloa lisääviä makuaistimuksia? Mitä tunnet kehossasi, kun ajattelet tuota paikkaa? Minkälainen lämpötila siellä on? Mitä ihoaistimuksia koet siellä? Miltä tuntuu jalkapohjissa, entä sormenpäissä, kasvoilla, ihon eri kohdissa? Liikutko? Teetkö jotain siellä? Keitä muita siellä on kanssasi, vai oletko yksin? • Sulje silmäsi ja keskity näihin kaikkiin aistimuksiin, jotka voimistavat turvallisuuden tunnetta. Avaa silmäsi. Etsi yksittäinen sana tai symboli, jolla voit kuvata turvapaikkaasi, vihjesana, jolla voit jatkossa palauttaa sen helposti ja nopeasti mieleesi. Aina kun koet olevasi ahdistunut, huolissasi, stressaantunut, peloissasi, turvaton, uneton tai kivulias, voit hakea turvaa mielikuvastasi. Harjoittele tämän rentoutusmielikuvan avulla aluksi useita kertoja päivässä.”

KEHOLLINEN RENTOUTUMINEN

”Minkälaiset toiminnat ja asiat saavat sinut kehollisesti rentoutumaan?”

1. Hengitysharjoitus: ”Ota mieluinen asento, ojenna selkä. Hengitä sisään nenän kautta ja ulos huulten raosta kevyesti, viivytellen. Seuraa hengityksen neljää vaihetta muutaman minuutin ajan: sisään, tauko, ulos, tauko. Anna hengityksen rauhoittua ja syventyä. Hengitä sisään kolmessa jaksossa: Hengitä sisään niin, että pallea täyttyy ja vatsa pullistuu. Pysähdy. Hengitä sisään niin, että keuhkojen keskiosa täyttyy. Pysähdy. Hengitä sisään niin, että keuhkojen yläosa täyttyy. Pysähdy. Hengitä ulos pitkään, kevyesti huulten raosta.” 2. Rentoutusharjoitus ”Istun puun juurella”: Pyydä vanhempaa ottamaan hyvä, tuettu asento. Lue harjoitus ääneen rauhallisella äänellä, pyydä vanhempaa hengittämään rauhassa samaan aikaan. Silmät voi sulkea tai pitää avoinna. ”Mene metsään tai kuvittele metsä. Valitse itsellesi mieleinen puu. Käy istumaan puun juurelle selkä puuta vasten nojaten. Ajattele puun vahvoja juuria. Mieti omia juuriasi; maa kannattelee sinuakin. Hengityksesi kulkee alavatsaan. Kun hengität ulos, puu saa hiilidioksidia. Puulta saat kullankeltaista happea – energiaa – sisään hengityksessä. Kullankeltainen energia täyttää sinut ja poistaa kivun sekä pahan olon. Tee harjoitusta, kunnes tunnet olevasi rentoutunut".

TODELLISEN VAUVAN KOHTAAMINEN

”Miten voisit valmistaa vauvaasi syntymään?”

• Pyydä vanhempaa kertomaan vauvalle, miten 1) tämä voisi valmistautua syntymään ja 2) keitä ihmisiä vauva kohtaa synnyttyään. • Pyydä vanhempaa kirjoittamaan kirje vauvalle, aloittaen sanoilla: ”Kun sinä olit aivan vastasyntynyt…”


53

Rentoutuminen, kehollisuus ja stressin säätely odotusajan työskentelyssä – kysymyksiä ja käytännön harjoituksia

Parisuhteen kiintymys ja sosiaalinen tuki odotusajan työskentelyssä Odotusaika ja vauvan syntymä muuttavat monin tavoin parisuhdetta. Ne myös lisäävät muun sosiaalisen tuen tarvetta, erityisesti jos äiti odottaa vauvaa yksin. Sosiaalisen tuen kartoittaminen ja tukihenkilöiden aktivoiminen esimerkiksi mukaan synnytykseen on monelle tärkeää, eivätkä kaikki yksin odottajat osaa sitä itse tehdä. Toisaalta ei tule unohtaa yksin ”odottavaa” isää – kun raskaus saa alkunsa ilman parisuhdetta, moni isä voi jäädä kovin yksinäiseksi omassa prosessissaan. Eräs isä totesi halunneensa isäksi jo 16-vuotiaasta asti. Nyt pettymys oli suuri, kun satunnainen tyttöystävä ei halunnutkaan suhdetta mutta oli päättänyt pitää vauvan. Työskentelyssä isän kanssa keskityttiin pohtimaan isyyttä ja vauvaa ja rakentamaan toimivaa yhteisvanhemmuutta vauvan äidin kanssa – aivan irrallaan siitä, että romanttista suhdetta ei ollut muodostumassa. Parisuhteessa on tavallista, että aluksi odotusaikana parisuhdetyytyväisyys vahvistuu, mutta alkaa heiketä viimeistään vauvan synnyttyä. Mitä turvattomampi parisuhteen kiintymys (Johnson, 2019) on, sitä tavallisempaa

on, että parin ristiriidat tulevat esiin jo odotusaikana. Tuleva elämänmuutos aktivoi turvattomasti kiintyneellä paljon tarpeita, joihin hän haluaa kumppaniltaan tukea ja ymmärrystä. Jos kumppaninkin kiintymysmalli on turvaton, aktivoituvat myös hänen omat haavansa ja tarpeensa – ja sitä vaikeampi hänen on antaa puolisolle tukea. Negatiivinen kehä on valmis, kun kumpikin kokee toisen hylkäävän, eikä myöskään yhdessä odotetusta lapsesta päästä iloitsemaan. Moni päätyy miettimään eroa, vaikka tyytymättömyyttä voisi kuitenkin työstää ja hoitaa. Usein tyytymättömyyden alla piilee yksinäisyyttä ja kiintymystarpeita, kuten kaipuuta toisen läheisyyteen. Parisuhteen molemmat osapuolet voivat kokea jäävänsä yksin, mutta näistä tunteista ei puhuta toiselle – tai niitä ei välttämättä edes tunnisteta itse. Odotusaikana alkava työskentely voi antaa mahdollisuuden tulla tietoiseksi omista kiintymystarpeista ja alkaa tiedostaa parisuhteen kehää. Erityisesti vanhemmuudessa aikuiset tarvitsevat toisiaan ja hyötyvät siitä, että rinnalla on toinen ihminen jakamassa kokemuksia. Tästä tarvitsevuudesta pitäisi vain osata pu-


54

Vauvatyö

Negatiivinen parisuhdekehä odotusaikana

TAKERTUJA – SYYTTÄÄ, HAASTAA, HAKEE TUKEA JA HUOMIOTA

PINTATASOLLA

"Kukaan ei rakasta minua" KIINTYMYSTUNTEET

VETÄYTYJÄ – PAKENEE, VAIKENEE

"Olen täysin avuton, en osaa tukea puolisoani"

Parisuhteen kiintymyskehä odotusaikana. Pyydä vanhempia kertomaan, millaisista asioista he ovat huolissaan ”pinnan alla”. Auta heitä ymmärtämään, että odotusaika tuo esille turvattomuutta yleensä kaikilla ja erityisesti niillä, jotka ovat omassa lapsuudessaan saaneet vain vähän hoivaa. Auta paria ymmärtämään, että näin voi käydä myös puolisolle: pinnalta katsoen hän pakenee, vaatii tai riitelee, mutta pinnan alla hän voi olla ihan yhtä avuton ja hädissään. Kun molemmat voivat tämän tunnistaa, he voivat myös alkaa auttaa paremmin toisiaan. Empatiaa sekä itseä että toista kohtaan alkaa syntyä enemmän. Kehän voi esimerkiksi piirtää parin kanssa.

hua. Moni ei osaa – nähdään vain se kaikki pinnan päällä oleva hankala, ja niin tyytymättömyys pääsee kasvamaan. Parisuhteen kehän yksinkertainenkin hahmottaminen odotusajan muutostilanteessa voi olla tärkeää; on tunnistettava ja ymmärrettävä, miten odotusaika kytkee päälle kiintymysmekanismit ja tarpeet, ja oivallettava, että toinen on ihan samassa tilantees-

sa. Pintariitojen (”et auta minua tiskaamaan”, ”olen väsynyt”) alta löytyy paljon syvempiä huolia ja pelkoja (”pidätkö vielä minusta, vaikka kehoni muuttuu?”). Pareja olisikin hyvä tavata odotusaikana myös yhdessä. Heidän kanssaan kannattaa käydä läpi erityisesti parisuhteen kehää ja auttaa heitä hahmottamaan, mitä heissä tapahtuu ja miten kannattaisi toimia.


Keskeisintä odotusajan työskentelyssä on säilyttää toiveikas, myönteinen ja positiivista lähestymistä sisältävä aktiivinen työote. Odotusajan työotteessa korostuu läheisyys, myönteisyys ja toivon kannattelu Moni erityistä tukea kaipaava odottaja tulee työskentelyyn mieli maassa, jännittyneenä ja ahdistuneena. Nämä tunteet leijuvat vastaanotolla ja tarttuvat herkästi: pian työntekijäkin saattaa huomata olevansa väsynyt, apea, toivotonkin. Silloin vauvan parasta on vaikea pitää mielessä ja tuntuu työläältä mennä vanhempaa lähelle ja kysyä kysymyksiä. On ymmärrettävää, että reagoimme vanhemman tunteisiin vastatunteilla. Työntekijän täytyy pyrkiä tunnistamaan nämä olot itsessään esimerkiksi kirjoittamalla muistiinpanoja tapaamisen jälkeen tai sanoittamalla tuntemuksiaan muilla tavoin. Vain säilyttämällä riittävän välimatkan, olemalla läsnä ja lähellä mutta suojassa odottajan hankalilta oloilta, voimme todella olla avuksi. Keskeisintä odotusajan työskentelyssä on säilyttää toiveikas, myönteinen ja positiivista lähestymistä sisältävä aktiivinen työote. Vauvaa kohti meneminen, vanhemman rauhoittava hoivaaminen esimerkiksi rentoutusharjoitusten muodossa ja tulevaisuuteen kurkistaminen on meidän tehtävämme – se mikä myös näkyy työn tuloksellisuutena. Erään äidin sanoin: ”Kiitos kaikista niistä kauniista sanoista, joita raskauden aikana minulle äitiydestäni sanoit. Ne kantoivat silloinkin, kun en itse uskonut, että minusta äidiksi olisi.”

Lähteet Brodén, M. & Kivirauma, M. (2006). Raskausajan mahdollisuudet: kun suhteet syntyvat ja kehittyvät. Helsinki: Therapeia-säätiö. Johnson, S. M. (2019). The practice of emotionally focused couple therapy: Creating connection. Routledge. Narayan, A. J., Ippen, C. G., Harris, W. W. & Lieberman, A. F. (2017). Assessing angels in the nursery: A pilot study of childhood memories of benevolent caregiving as protective influences. Infant mental health journal, 38(4), 461–474. Poutiainen, T. & Salo, S. (2015). Hoivaa ja leiki -ryhmät. Lahti: Lahden Diakoniasäätiö. Salo, S., Flykt, M., Mäkelä, J., Biringen, Z., Kalland, M., Pajulo, M. & Punamäki, R. (2019). The effectiveness of Nurture and Play: A mentalisation-based parenting group intervention for prenatally depressed mothers. Primary Health Care Research & Development, 20, E157. Salo, S. & Lampi, H. Hoivaa ja leiki. Aktiviteetteja ammattilaisille. Espoo: Terapialampi Oy. Sarkkinen, M. & Savonlahti, E. (2007). Raskausajan vuorovaikutuspsykologiaa. Neuvolatyön käsikirja (s. 105–109). Helsinki: Tammi. Slade, A., Cohen, L. J., Sadler, L. S. & Miller, M. (2009). The psychology and psychopathology of pregnancy. Handbook of infant mental health, 3, 22–39.


Varhaisen stressin vaikutusten huomioiminen asiakastyössä Riikka Korja ja Anna

Takatupa

Miten vanhemmille voidaan puhua varhaisen stressin vaikutuksista, ja miten vauvan stressiin voidaan vaikuttaa hoivakäyttäytymisen kautta? Kuormittavan stressin keskellä elävien perheiden hoidossa tarvitaan konkreettisia keinoja stressin helpottamiseksi. Varhainen ammattilaisten antama tuki, joka perustuu perheen tilanteen kokonaisvaltaiseen huomioimiseen, voi mahdollistaa vauvalle turvallisen ja kehitykselle suotuisan kasvuympäristön. Stressin vaikutusten teoreettista taustaa esitellään tarkemmin luvussa Stressi, aivot ja itsesäätelyn kehittyminen.


57

Varhainen stressi vauvaperheissä ja siitä puhuminen Stressi ja kiire ovat tavallinen osa pikkulapsiperheiden arkea. Vaikka vanhemmaksi tulo muuttaa suuresti elämää, valtaosa suomalaisista pienten lasten vanhemmista voi psyykkisesti hyvin ja on elämäänsä tyytyväisiä. Tutkimustulokset viittaavat kuitenkin siihen, että stressitekijät kasaantuvat herkästi samoihin perheisiin ja näiden perheiden määrä on kasvussa myös Suomessa. Stressitekijöiden kasaantuminen on ymmärrettävää, kun tiedämme fyysisten ja psyykkisten sairauksien sekä sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien nivoutuvan usein toisiinsa, etenkin silloin, jos apua ja hoitoa ei ole saatu riittävän ajoissa. Jo pitkään on tiedetty, että varhainen stressialtistus voi heikentää vauvan hyvinvointia, sillä lapsen aivot ovat alttiita ympäristön haitallisille vaikutuksille jo raskauden alkuvaiheista alkaen. Vauvan kannalta vahingollista stressiä on erityisesti kasaantunut ja pitkittynyt stressi. Jos lasta odottavissa perheissä ja vauvaperheissä on paljon stressitekijöitä, perheen tulisi saada moniammatillista apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa jo raskauden alkuvaiheessa. Hoidon suunnittelussa on tärkeää huomioida, että psykososiaalinen hoito ei yksin riitä. Myös perheen konkreettisia stressitekijöitä pitäisi pyrkiä vähentämään, jotta stressin kokonaismäärää saataisiin pienennettyä. Yksi keino lievittää vanhemman stressiä on esimerkiksi elämänhallintaan liittyvä ohjaus, joka voi sisältää vanhemman tilanteen ja tarpeiden mukaan talouden hallinnan apua ja tukitoimia. Myös vanhempien psyykkisten oireiden kuten masennuksen ja ahdistuksen asianmukainen hoitaminen on tärkeää jo raskauden alkuvaiheessa. Useista eri psykoterapiamuodoista,

kuten kognitiivis-behavioraalisesta ja interpersonaalisesta psykoterapiasta, on todettu olevan hyötyä masennuksen ja ahdistuksen hoidossa jo raskausaikana. Myös lääkehoito voi olla tarpeen. Lisäksi liikunnalla on osoitettu olevan selkeä vaikutus oireiden vähenemiseen. Myös stressiltä suojaavien tekijöiden ja perheen voimavarojen laaja-alainen huomioiminen tulisi sisällyttää hoitoon. Oikein ajoitetulla ja kohdennetulla avulla ja hoidolla voidaan vaikuttaa positiivisesti niin vanhemman kuin vauvankin hyvinvointiin. Jotta vauvaa voitaisiin suojata stressin mahdollisilta haitallisilta vaikutuksilta, on tärkeää kertoa vanhemmille stressistä ja siitä, miten erilaiset stressitekijät vaikuttavat lapsen kehitykseen. Se, että vanhemmille puhutaan stressin vaikutuksista, ei poista taustalla olevia ongelmia, mikä voi kuormittaa vanhempia entistä enemmän. Tiedottamisen ja ohjauksen tarkoitus onkin lisätä vanhemman ymmärrystä perheen kokonaistilanteesta ja samalla kasvattaa motivaatiota muuttaa omia toimintatapoja. Vanhemman kanssa olisi hyvä yhdessä miettiä niitä asioita, jotka heidän elämässään tuottavat stressiä; liittyvätkö perheen stressitekijät vanhemman omaan stressiin tai ulkoisiin syihin, vai onko kyseessä vauvaan liittyvät stressitekijät, kuten univaikeudet ja pitkittynyt itkuisuus? Alusta asti on tärkeä pohtia, mitkä tekijät ovat sellaisia, joihin vanhempi itse voi vaikuttaa, ja mihin tarvitaan perheen ulkopuolista apua. Kun perheille puhutaan pitkään jatkuneen stressin vaikutuksista, on hyvä erottaa pitkittynyt stressi lyhytaikaisesta, ohimenevästä stressistä. Ohimenevä ja lyhytaikainen stressi kuuluu jokaisen arkeen, ja satunnaisesti koettuna stressi on useimmille ihmisille hyödyllistä.


58

Vauvatyö

Pitkään jatkuneessa stressissä kyse on elimistöä kuormittavasta tilasta, jota paremminkin voidaan kutsua toksiseksi stressiksi. Toksisuus viittaa siihen, että stressi on haitallista ja sillä voi olla pitkäkestoisiakin vaikutuksia aivojen kehitykseen. Yksittäinen stressitekijä harvemmin vaikuttaa merkittävästi lapsen elämään, joskin äärimmäiset stressitekijät, kuten esimerkiksi äkillinen ero vanhemmasta, vaikuttavat haitallisesti yksinäänkin. Stressitekijöiden kasautuessa riskit kasvavat, etenkin jos vauva on myös biologisesti herkempi stressille. Stressin vaikutuksista puhuttaessa onkin tärkeää myös huomioida vauvojen erilaisuus stressin säätelyssä. Herkkyydessä ja reagointitavoissa on nähtävissä suurta vaihtelua. Myös sisarusten välillä on eroja siinä, miten kasvuympäristö ja stressi vaikuttavat heidän kehitykseensä. Vanhempia olisi hyvä auttaa havainnoimaan, millä tavoin juuri oma vauva reagoi stressiin: mitkä ovat lapsen vahvuuksia ja missä tilanteissa lapsi tarvitsee aivan erityisesti apua. Stressin vaikutuksista kerrottaessa työntekijän vuorovaikutustaidot ovat avainasemassa. Sanat, joilla asioista puhutaan, ovat vain pieni osa vuorovaikutusta. Vanhempaa tukeva, arvostava ja ymmärtävä vuoropuhelu synnyttää luottamusta vanhemman ja työntekijän välille ja tarjoaa mahdollisuuden muutokselle. Työntekijän eleet ja ilmeet, äänenpaino ja kehonkieli antavat vanhemmalle signaaleja, jotka vaikuttavat viestin tulkintaan. Kunnioittava suhtautuminen perheeseen on hyvin tärkeää.

Ohjaus ei saa olla käskevää, syyttävää tai loukkaavaa. Ei ole myöskään tavoite, että jo valmiiksi kuormittuneessa tilanteessa oleva vanhempi syyllistyy ja kuormittuu lisää. Ohjauksessa pyritään reflektiivisyyteen eli kykyyn ymmärtää, mitkä olisivat ne toimintatavat, jotka juuri tämän kyseisen perheen kohdalla olisivat tehokkaimmat avun saamisen kannalta. Ymmärrys vahvistaa parhaimmillaan myös vanhemman omaa reflektiivisyyttä. Hyvä tapa puhua stressistä ja sen vaikutuksista on istua alas ja puhua asioista ”samalla tasolla” välttäen vaikeaselkoisia termejä tai puhetta, joka voi asettaa ammattilaisen asiakkaan yläpuolelle. Apuna ohjauksessa voi käyttää stressin vaikutuksista kertovaa oheismateriaalia. Turun yliopiston FinnBrain-tutkimuksessa on kehitetty vanhemmille suunnattu opasmateriaali, jossa kerrotaan stressin vaikutuksista lapsen aivojen kehitykseen (https://sites.utu.fi/ finnbrain/oppaita-aiheesta-stressi-ja-aivot/). Usein monimutkaisten asioiden kertominen on helpompaa, kun aiheesta luodaan jokin paremmin ymmärrettävä mielikuva. Oppaassa aivoja kuvataan kaksikerroksisena talona. Aivotalon alempi kerros vastaa perustoiminnoista eli selviytymisen kannalta välttämättömistä toiminnoista. Ylempi kerros vastaa vaativammista toiminnoista, kuten oppimisesta, ongelmanratkaisusta ja tunteiden säätelystä. Kerrosten välinen yhteistyö on tärkeää, sillä yläkerrasta säädellään alakerrassa tapahtuvia vaistonvaraisia reaktioita. Jotta yläkerran vaa-

Riittävän hyvä hoiva ja varhainen vuorovaikutus vähentävät ja jopa ehkäisevät ympäristön stressin haitallisia vaikutuksia.


59

tivammat toiminnot voivat kehittyä, tarvitaan ala- ja yläkerran väliin vankat portaat. Portaat eivät kuitenkaan ole pienillä lapsilla vielä kehittyneet, ja lapsi tarvitsee aikuisen apua säätelytyökalujen käyttöön ottamiseksi. Tämänkaltaisen opasmateriaalin käyttö voi helpottaa hankalan asian kertomisessa vanhemmille ja auttaa asiakasta ymmärtämään ohjauksen sisältöä paremmin.

Vauvan stressi ja varhaisen hoivakäyttäytymisen merkitys Vauvalla ei ole vielä omia keinoja, joilla hän voisi suojautua ympäristöstä tulevalta stressiltä tai uhalta tai säädellä omia olotilojaan (esim. väsymys, nälkä, koliikki). Vauva onkin stressitilanteissa kokonaisvaltaisesti riippuvainen vanhemman puolelta tulevasta avusta ja säätelystä. Riittävän hyvä hoiva ja varhainen vuorovaikutus vähentävät ja jopa ehkäisevät

ympäristön stressin haitallisia vaikutuksia. Vastaavasti puutteellinen vuorovaikutus ja turvattomuus varhaisissa ihmissuhteissa nostavat merkittävästi vauvan omia stressitasoja. Fyysisten ja tunnetason tarpeiden johdonmukainen laiminlyönti ja kaltoinkohtelu aiheuttavat vauvalle toksista stressiä. Vauvan tarpeiden huomiotta jättäminen tai tahallinen laiminlyönti saattaa vaikuttaa pysyvästi vauvan aivojen kehitykseen. On kuitenkin tärkeää muistaa, että jokaiseen vauvan ja vanhemman vuorovaikutussuhteeseen kuuluu myös satunnaisia katkoksia ja vauvan tarpeiden ohittamista. Vauvan kannalta tärkeintä on, että hän saa kokemuksen vuorovaikutuksen jatkuvuudesta ja siitä, että vanhempi vastaa pääsääntöisesti hänen tarpeisiinsa ja on hänen käytettävissään. Vauvan itsesäätelyvalmiudet pohjautuvat hänen temperamenttiinsa ja kognitiivisiin piirteisiinsä, mutta lopullisen muotonsa itsesäätelytaidot saavat varhaisissa vuorovaikutus-


60

Vauvatyö

suhteissa. Vauvan itsesäätelytaidot kehittyvät vuorovaikutussuhteissa molempien vanhempien ja muiden vauvaa aktiivisesti hoitavien aikuisten kanssa. Vanhemman kyky tunnistaa vauvan tunteet, tarpeet ja aloitteet sekä vastata näihin auttavat vauvaa ymmärtämään omia aloitteitaan, tunteitaan ja toimintojaan. Vähitellen vanhemman puolelta tapahtuva säätelevä vuorovaikutus sisäistyy vauvan omiksi toimintamalleiksi. Vauvan itsesäätelyn kehitys on erityisen altis ympäristön stressin negatiivisille vaikutuksille. Lisäksi vauvan itsesäätelytaidot muodostavat pohjan lapsen omille stressinsäätelykeinoille myöhemmällä iällä. Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen ja huomioiminen hoidossa on keskeistä, kun pyritään ehkäisemään stressin haitallisia vaikutuksia. Miten vauvan ja vanhemman suhteen rakentumista saadaan tuettua ja vauvan stressiä helpotettua? Varhaisen vuorovaikutuksen hoidossa ja tukemisessa on tärkeää auttaa vanhempaa tutustumaan vauvaan ja oman vauvan tapoihin reagoida erityisesti stressiin. Vauvan stressin tunnistaminen ei aina ole helppoa. Stressaantunut vauva voi olla ylivirittynyt ja rauhaton. Tällöin nukkumaan ja syömiseen rauhoittuminen voi olla vaikeaa ja vauva voi olla kovin itkuinen. Vauva saattaa vaikuttaa myös kipeältä, sillä stressi voi ilmetä myös erilaisena kipuiluna. Stressaantunut vauva saattaa olla myös alivireinen, jolloin häntä on vaikea saada kontaktiin ja positiivista tunneilmaisua on vähän. Näissä tilanteissa vauvan stressiä voi pyrkiä vähentämään esimerkiksi hoivaavan kosketuksen sekä riittävän ennustettavan, turvallisen ja aktivoivan vuorovaikutuksen keinoin. Vauva tarvitsee syliä ja kosketusta erityisesti ollessaan stressaantunut. Vauvalla on pitkälle

kehittynyt kosketusaistimus, ja kosketus rauhoittaa vauvaa. Rauhallinen juttelu, laulaminen ja silittäminen ovat hyviä keinoja vauvan rauhoittamisessa. Silitettäessä vauvalla alkaa erittyä oksitosiinihormonia, jota kutsutaan myös mielihyvähormoniksi. Kun oksitosiinia erittyy verenkiertoon, stressihormonien määrä verenkierrossa vähenee. Oksitosiini toimii näin vastahormonina stressihormoneille. Vanhemman antama hoiva auttaa myös vanhempaa, joka myös rauhoittuu lasta pidellessään. Etenkin pienillä vauvoilla ihokontaktia pidetään tärkeänä rauhoittumisen keinona, ja niin kutsutun kenguruhoidon positiivisista vaikutuksista keskosten kohdalla onkin paljon tutkimusnäyttöä. Myös täysiaikaisilla vauvoilla ihokontakti on todettu hyväksi kiintymyssuhteen muodostumisen ja vauvan rauhoittumisen kannalta. Ympäristön ennustettavuus on keskeistä vauvan hyvinvoinnin ja aivojen kehityksen kannalta. Viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että riittävän ennustettava varhainen vuorovaikutus vaikuttaa myönteisesti lapsen itsesäätelyn kehitykseen (Davis ym., 2019). Vauva tarvitsee säännöllisiä arjen rutiineja ja riittävän samankaltaisena toistuvaa hoivaa ja vuorovaikutusta. Arjen rutiinit ja säännöllisyys rytmittävät ja tukevat koko perheen vauvaarkea. Ennustettavuuden huomioiminen on erityisen tärkeää nykypäivänä, kun vanhemman ja vauvan vuorovaikutusta uhkaavat digitaalisen median aiheuttamat yllättävät keskeytykset. Vanhempien on hyvä suunnitella arki niin, että se mahdollistaa vauvalle rauhallisia ja katkeilemattomia vuorovaikutushetkiä riittävän usein. Arkiset iloa tuottavat yhteiset hetket vauvan ja koko perheen kanssa ovat usein parasta lääkettä stressiin, ja ne vahvistavat samalla koko perheen hyvinvointia.


Ydinkohdat • On tärkeää tunnistaa perheen stressin lähteet ja saada vähennettyä sen kokonaismäärää. Mistä stressi tulee? Mihin asioihin vanhempi voi vaikuttaa ja mihin tarvitaan ulkopuolista apua? • Kerro vanhemmille stressistä ja siitä, miksi vauvaa pitää suojata sen vaikutuksilta. Konkretisoi asiaa käyttämällä esimerkiksi FinnBraintutkimuksen opasmateriaalia. • S tressistä puhuminen saattaa lisätä vanhemman stressiä; käy vanhemman kanssa arvostavaa ja ymmärtävää vuoropuhelua ja suhtaudu perheeseen yksilöllisesti ja kunnioittavasti. • Vanhemman stressiä voi lievittää järjestämällä elämänhallintaan ja esimerkiksi talousvaikeuksiin liittyvää ohjausta sekä varmistamalla, että hän saa apua psyykkisiin oireisiinsa. • Vauvan stressioireita – yli- tai alivireyttä, rauhattomuutta, itkuisuutta, apeutta – helpottavat hoivaava kosketus, riittävän ennustettava ja turvallinen vuorovaikutus sekä arjen tutut raamit. • Sylissä pitäminen, silittäminen, rauhallinen juttelu ja laulaminen ovat hyviä keinoja vauvan rauhoittamisessa.

Lisää aiheesta https://sites.utu.fi/finnbrain/oppaita-aiheesta-stressi-ja-aivot/ https://kasvuntuki.fi https://developingchild.harvard.edu/resources/toxic-stress-derails-healthy-development/

Lähde Davis, E. P., Korja, R., Karlsson, L., Glynn, L. M., Sandman, C. A., Vegetabile, B., … Baram, T. Z. (2019). Across continents and demographics, unpredictable maternal signals are associated with children’s cognitive function. EBioMedicine, 46, 256–263. https://doi. org/10.1016/j.ebiom.2019.07.025


Ensikoti- ja päiväryhmätoiminta vauvaperheiden tukena Anu Leinonen

Ensikodin ja päiväryhmien palveluihin ohjautuvat vauvat ja vanhemmat tarvitsevat monenlaista tukea. Vauvan näkökulmasta arjesta pyritään tekemään niin turvallista ja hyvää kuin mahdollista, mikä tarkoittaa sekä korjaavaa että korvaavaa vuorovaikutusta ja ennakoitavaa päiväohjelmaa. Vauvat ovat ensikodissa kiistattomia tähtiä, joille jutellaan ja lauletaan ja joita ihastellaan joka käänteessä. Vakaan arjen lisäksi tavoitellaan vauvojen kehitykselle tärkeää yhteistä iloa. Tässä luvussa kerrotaan ensikodeissa sekä vauvaperheiden päiväryhmissä tehtävästä vaativasta vauvatyöstä.


63

Ensikodeissa opetellaan turvallista vuorovaikutusta ja arjen taitoja Ensikoti on luotu paikaksi, jonne vauva vanhempineen voi asettua, kun he eivät pärjää haastavissa tilanteissa omillaan. Ympärivuorokautisia ensikoteja on Suomessa kymmenen, ja perhe voi olla niissä kuntoutusjaksolla muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen tai jopa vuoteen asti. Ensikotien arjen tavoitteena on ”tavanomaisuus”, jonka takana on valtava määrä asiantuntemusta vanhemmuuden tukemisesta, varhaisesta vuorovaikutuksesta, stressinsäätelystä ja vauvan aivojen kehityksestä. Työntekijät tekevät ensikodin arjessa hienovaraista ja perhettä kunnioittavaa sekä kulttuurisensitiivistä vuorovaikutustyötä. Työntekijät ovat vastavuoroisessa suhteessa sekä vauvan että vanhempien kanssa. Työskentelyn ytimessä on vauvan ja vanhempien välinen suhde, jonka hoitamiseen on saatava lupa vanhemmilta. Vuorovaikutuksen asiantuntijuus perustuu toiminnan läpinäkyvyyteen ja luottamukseen. Perheen lisäksi ensikodin työntekijät toimivat suhteessa perheen laajempaan verkostoon. Kun vanhemmilla on ollut vaikeita tilanteita ja puutteita omissa kiintymyssuhteissaan, tarvitaan työntekijöiltä traumasensitiivistä työotetta ja vankkaa ammattitaitoa. Ensikodeissa kaikki toiminnot ja siirtymät on mietitty huolellisesti moniammatillisen työryhmän kesken ja hyödyntäen työnohjausta ja tarvittaessa erikoisalojen konsultaatioita. Elämän ytimessä olevat perustarpeet – kuten syöminen ja nukkuminen – vaativat vanhemmalta herkkää kykyä säädellä sekä omaa että vauvan vireystilaa. Voidakseen hyvin ja kehittyäkseen vauva tarvitsee myös yhteistä, vuorovaikutuksessa jaettavaa iloa. Hyvässä yhteydessä tapahtuva pirskahteleva leikkisyys

saa vauvan aivoissa aikaan positiivisen ilotulituksen: uusia hermoyhteyksiä syntyy ja aktivoituu. Vuorovaikutuksellinen leikki ja ilo nähdäänkin vaativassa vauvatyössä välttämättömäksi perustarpeeksi.

Päiväryhmistä saa taitoja ja vahvistusta itsenäiseen arkeen Vauvaperheille suunnattuja päiväryhmiä järjestetään kolmessatoista yhdistyksessä. Niiden toiminnoissa on paikkakuntakohtaisia eroja. Tässä luvussa kuvataan erityisesti Helsingin ensikodin päiväryhmän eli Päivä-Ensikodin toimintaa. Helsingin Päivä-Ensikotiin, kuten muihinkin päiväryhmiin, tullaan tilanteessa, jossa vanhemman mielen hyvinvointi on vakavasti koetuksella. Palveluun ohjaudutaan yleensä lastensuojelun tai psykiatrian kautta, ja kuntoutuksen alussa vanhemmalla saattaa olla paljon epäonnistumisen tunteita ja vaikeutta luottaa itseensä vanhempana. Vanhemmalle tarjotaan ensin kolmen tapaamisen pituinen tutustumisjakso, jonka aikana hän voi pohtia, sopiiko päiväryhmän tarjoama tuki hänelle ja hänen vauvalleen. Työskentelyssä pyritään tasa-arvoiseen ja jokaisen perheen erityisyyttä kunnioittavaan lähestymistapaan, jossa työntekijöilläkään ei ole valmiita vastauksia. Työntekijät asettuvat vanhemman rinnalle pohtimaan, mistä lähteä liikkeelle, jotta perheen elämä helpottuisi. Päivä-Ensikodin terapeuttinen ryhmä kokoontuu kaksi kertaa viikossa 5–6 tunnin ajan puoli vuotta kerrallaan. Isien ja vauvojen suljettu terapeuttinen ryhmä kokoontuu kerran kuussa kolmen tunnin ajan. Isien ryhmä sisältää samat kuntoutuksen ja hoivan elementit kuin päivisin kokoontuva ryhmä, jol-


64

Vauvatyö

loin vauvat saavat samankaltaisia kokemuksia molempien vanhempien kanssa. Ryhmätapaamisten lisäksi vanhempien on mahdollista tutkia omaa elämäänsä ja kuntoutumistavoitteitaan myös perhekohtaisissa tapaamisissa työntekijöiden kanssa. Välitavoitteita tehdään ja arvioidaan säännöllisin väliajoin lastensuojelu- ja verkostoneuvotteluissa. Puolen vuoden kuntoutusjaksoon kuuluu viiden vuorokauden kuntouttava intensiiviviikko. Vanhemman oma verkosto voi olla hatara ja voimavarat vähissä, jolloin Päivä-Ensikodin työryhmän pitkäjänteinen tuki vauvalle ja vanhemmalle itselleen on erityisen tärkeää. Päiväryhmän työntekijöistä ja ryhmään kuuluvista vanhemmista tulee toisilleen tärkeitä aikuisia, joiden kanssa oppimista ja jakamista tapahtuu puolin ja toisin. Luottamuksellinen yhteys työntekijöihin kannattelee vauvaa, kun van-

hemmilla on kriisiytynyt elämäntilanne. Ryhmään kuuluminen on voimaannuttavaa myös siksi, että perheet tuntevat olevansa tärkeitä toisille ryhmäläisille.

Tavoitteena vuorovaikutus, leikki ja jaettu ilo Sekä ensikotien että päiväryhmien työntekijöiden puheessa toistuvat usein yhteinen ilo ja riemu, ja niitä tavoitellaan tietoisesti monin tavoin. Vauvan viestit huomioiva ja leikkisä vuorovaikutus on ensiarvoisen tärkeää sekä vauvan aivojen kehitykselle että kiintymyssuhteen rakentumiselle. Traumatisoituneelle vanhemmalle leikki voi olla vierasta ja pelottavaa. Työntekijät ovat tärkeitä roolimalleja leikkisyydessä ja ilossa, ja joskus vanhemmat saattavat seurata heidän leikkimistään pitkään


65

ennen kuin lähtevät siihen itse mukaan. PäiväEnsikodin ohjaajien mukaan vanhemmat seuraavat joskus hämmentyneinä työntekijöiden leikkimistä ja laulamista vauvoille. Vähitellen vanhemmat sisäistävät työntekijöiden höpsöttelevän ja arvostavan tavan olla vauvojen kanssa ja ryhtyvät lopulta itsekin leikkimään ja puhumaan ”vauvakieltä”. Vauvaperheiden aamu alkaa aina vuorovaikutusleikkihetkellä. Leikkihetken alussa osallistujat kertovat, miten yö on mennyt ja aamu alkanut vauvan kanssa. Vuorovaikutusleikkihetki muistuttaa päällisin puolin tavallista musiikkileikkiä eli muskaria. Laululeikkien tarkoitus on luoda vauvoille kokemus turvallisesta ja iloisesta yhdessäolosta vanhemman ja ryhmän kanssa. Tämän onnistuminen edellyttää työryhmältä kykyä suunnitella ja mukauttaa toimintaansa asiakasperheiden moninaisten tarpeiden mukaisesti. Työntekijät tekevät samalla huomioita vauvojen ja vanhempien kehollisesta viestinnästä ja pohtivat, pitäisikö päivän ohjelman koostua vireystilaa nostattavasta leikistä vai painottuisivatko siinä rauhoittumisen ja hoivan elementit. Ensikodilla tehtävän vuorovaikutusleikin taustateoria tulee Theraplayn eli intensiivisen vuorovaikutusleikkiterapian maailmasta. Turvallista vuorovaikutusleikkihetkeä pohjustetaan suunnittelemalla huolellisesti ohjelma ja istumapaikat. Suunnittelun taustalla on traumateoria, jonka mukaan ihminen pysyy parhaalla tavalla toimintakykyisenä, kun hän kokee olonsa turvalliseksi eikä ole yli- tai alivirittynyt. Jokaiselle vauvalle ja vanhemmalle pyritään luomaan mahdollisimman hyvät lähtökohdat pysyä optimaalisessa, toimintaan sopivassa vireystilassa. Tällöin vanhemmalla on mahdollisuus tarkastella tilannetta vauvan näkökulmaan asettumalla eli mentalisaa-

Vanhemmat seuraavat joskus hämmentyneinä työntekijöiden leikkimistä ja laulamista vauvoille.

tion avulla. Leikkiryhmässä vanhemmalla on tilaisuus seurata, mistä vauva pitää ja ei pidä – tämä vahvistaa hänen mentalisaatiokykyään. Vauvan käyttäytymisen takana olevien tunteiden ja tarpeiden pohdinta voi olla helpompaa työntekijöiden kannattelemassa leikkihetkessä kuin arkisissa tilanteissa.

Yhteistä säätelyä perustoimintojen äärellä Työntekijät mukauttavat työotteensa vauvavanhempipareille tai perheille sopivaksi. On tärkeää, että osallistujia autetaan tarvittaessa yli- ja alivireystiloistaan takaisin sietoikkunaan. Ollessaan alivireystilassa vanhempi tarvitsee kannustavaa ja energisoivaa vierelläoloa saadakseen ilmaisuunsa vauvaa innostavampaa ja eloisampaa otetta. Ylivireystilassa oleva vanhempi puolestaan tarvitsee ohjaajan rauhoittavaa kosketusta ja kädestä pitäen tapahtuvaa ohjaamista kyetäkseen hidastamaan toimintaansa vauvalle sopivammaksi. Välillä joku vanhemmista ajautuu mieleen tunkeutuvan traumaattisen kokemuksen valtaan, mikä voi tarkoittaa monenlaisia kehollisia traumaoireita, esimerkiksi jähmettymistä tai puutumista. Traumaoireet voivat olla niin voimakkaita, että vanhempi vetäytyy vuorovaikutuksesta, vaikka onkin fyysisesti läsnä.


66

Vauvatyö

Arvostava huumori, läsnä oleminen ja pyrkimys ymmärtää vauvan mielenliikkeitä auttavat vanhempia näkemään tilanteet vauvan näkökulmasta. Vauva saa tietoa ympäristön turvallisuudesta tarkkailemalla häntä hoitavan vanhemman kasvoja, ja siksi vanhemman emotionaalinen poissaolo on hänelle hämmentävä ja pelottava kokemus. Vanhempi pyrkii vetäytymisellään useimmiten suojelemaan vauvaa itse kokemaltaan ahdistukselta, ja työntekijän tehtäväksi jää miettiä, miten tilanne etenisi vauvan kannalta parhain päin. Vanhempi saattaa tarvita ohjaajan huomiota itse niin kipeästi, ettei kykene huomioimaan vauvaa. Ohjaaja kääntää tuolloin lempeästi katseensa vauvaan ja ohjaa vanhempaa mahdollisuuksien mukaan häntä kohti. Joskus vauvan ja vanhemman yhdessäolo on niin ahdistuksen sävyttämää, että vauva puolestaan hakee turvaa kääntymällä pois vanhemmasta. Tämä voi herättää vanhemmassa häpeän tunteita, ja tällöin on äärimmäisen tärkeää, että vanhempi saa työntekijältä hienovaraista ja lämmintä tukea. Työntekijä mallintaa, sanoittaa ja muokkaa vuorovaikutusta sekä vauvan että vanhemman tarpeet huomioiden, usein vauvan äänenä toimien. Vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen vahvistaminen on vaativan vauvatyön päämäärä, jonka saavuttamiseksi tarvitaan sensitiivisyyttä, luovuutta ja joustavuutta. Ensikoti- ja päiväryhmäjaksolla olevat vauvat ja vanhemmat tarvitsevat usein eniten tukea perustoimintojen, kuten syömisen ja nukkumisen, hoitamisessa. Ensikodin ja päiväryhmän toiminta on vakauttavaa, mikä tarkoittaa, että vanhemmalle tarjotaan aktiivista

tukea sekä oman että vauvan säätelyn pulmissa. Ryhmien kokoontumisen ja perhetapaamisten lisäksi ydintyöskentelyalueita ovatkin yhteisöllinen ruokailu ja vauvojen unen mahdollistaminen, mikä tapahtuu usein vanhempia tukemalla. Tuki on joustavaa ja asiakaslähtöistä, ja sen vuoksi ensikodeissa ja päiväryhmissä ruokailuun liittyy erilaisia tavoitteita. Ympärivuorokautisen ensikodin asiakkaat harjoittelevat tyypillisesti arjen ja vanhempana olemisen perustaitoja. He valmistavat vuorollaan ja tarvittaessa työntekijän tuella ruoan kerran viikossa koko osastoyhteisölle ja saavat näin tärkeitä onnistumisen kokemuksia. Päivä-Ensikodin ruokailu taas on terapeuttisesti tuettu yhteisöllinen tapahtuma, jossa asiakasperheet saavat tulla valmiiseen pöytään. Tarvittaessa työntekijät tukevat yksilöllisesti niin vauvaa kuin vanhempaakin, jotta ruokailutilanne sujuu mahdollisimman myönteisesti. Arvostava huumori, läsnä oleminen ja pyrkimys ymmärtää vauvan mielenliikkeitä auttavat vanhempia näkemään tilanteet vauvan näkökulmasta. Joskus vanhemman tilanne on niin hankala, että vauva ei saa riittävästi sitä, mitä hän tarvitsee. Vauva ei voi odottaa, joten työntekijöiden tehtävä on antaa hänelle sitä, mitä hän tarvitsee. Vauvan ensimmäinen ikävuosi on keskushermoston ja aivojen kehityksen kannalta ratkaisevan tärkeä koko tulevaa elämää ajatellen. Kannatteleva ja riittävän sensitiivinen vuorovaikutus auttaa häntä vastavuoroisten ihmissuhteiden muodostamisessa koko elämän ajan.


67

Turvallisuus ja vakaus luovat pohjan muutokselle Riittävän pitkä hoitoprosessi lukuisine kohtaamisineen ja toistoineen luo turvaa ja vakautta vauvoille ja vanhemmille ja mahdollistaa muutoksen. Vanhemman vahvistuminen voi näkyä vauvassa esimerkiksi niin, että hän ilmaisee enemmän erilaisia tarpeita ja tunnetiloja. Vauvan kehitys on suotuisinta silloin, kun hän voi hakea vanhemmalta apua ja tulee lohdutetuksi vaikeissa tilanteissa. Tällöin hän uskaltaa suuntautua myös ympäröivään maailmaan. Joskus vanhemman pelot ovat rajoittaneet vauvan tutustumista lähiympäristöön. Äiti tai isä on saattanut kuntoutuksen alussa esimerkiksi ottaa vauvan syliinsä aina tämän pyrkiessä nurmikolle. Vanhemman lisääntynyt vakautuminen voi näkyä niin, että vauva pääseekin nyt tutkimaan ruohoa ja saamaan uusia kehollisia aistimuksia. Muutokset näkyvät usein myös vauvan ja vanhemman välisessä suhteessa, johon tulee

enemmän vastavuoroisuutta ja rentoutta. Vanhempi kykenee tavoittamaan vauvansa kokemusta arkisissa tilanteissa ja suhtautumaan tähän myötätuntoisemmin, säilyttäen kokemuksen omasta riittävyydestään. Taapero voi esimerkiksi päästä harjoittelemaan ikätasoista syömistä, kun vanhemman ahdistus siinä syntyvästä sotkusta vähenee. Vauvan työntekijöiltä saama tuki ei koskaan mene hukkaan. Korvaavan työn arvon ja merkityksen oivaltaminen on tärkeää niissäkin tilanteissa, joissa vauva ei syystä tai toisesta voi jäädä kasvamaan vanhempiensa kanssa. Tietoisuus työn merkityksellisyydestä auttaa työntekijöitä jaksamaan tilanteissa, jotka herättävät heissäkin vahvoja tunteita. Kirjoittaja Anu Leinonen haastatteli artikkelia varten Helsingin ensikodin vastaavia ohjaajia Pipsa Tammista ja Sini Backmania, Päivä-Ensikodin vastaavaa ohjaajaa Kirsi Roosia, ohjaajia Kaisa Hulkkoa ja Helena Kuusivuorta sekä lapsityöntekijä Jonna Heinosta.

Ydinkohdat • Suomessa on kymmenen ensikotia ja kolmetoista avopalveluun kuuluvaa päiväryhmää • Vauvaperheet saavat ensikodeissa ja päiväryhmissä taitoja arjen hallintaan sekä vahvistusta vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen • Vauvatyön päämääränä on parantaa vauvan ja vanhemman kiintymyssuhdetta ja vuorovaikutusta. Ytimessä on aina vauvan ja vanhempien välinen suhde • Ilo ja vuorovaikutuksellinen leikki ovat vauvalle välttämättömiä perustarpeita • Harjoittelun ansiosta vauvan ja vanhemman suhteeseen tulee enemmän luottamusta, vastavuoroisuutta ja rentoutta


Vauvatyötä vankilan perheosastolla Jaana Wikgren

Vankilan perheosasto on kodinomainen lastensuojeluyksikkö, jossa vauva ja vanhempi voivat elää yhdessä vanhemman vankeusrangaistuksen ajan ja saada samalla tukea sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta. Perheosasto on Vanajan avovankilan ja Hämeenlinnan suljetun vankilan yhteydessä, ja se on ainoa laatuaan Suomessa. Suurin osa perheosastojaksoista kestää vain muutaman kuukauden ajan. Vankilan perheosaston tehtävänä on tukemalla ja ohjaamalla vahvistaa osastolle tulevan vanhemman ja vauvan voimavaroja sekä auttaa vanhempaa parempaan elämänhallintaan.


69

Vankilaan joutuminen on aina kriisi Suomessa on vankeja varsin vähän verrattuna muihin Euroopan maihin. Vuosittain vankilasta vapautuu Suomessa noin 5 500 vankia, naisia on heistä vain noin viisi prosenttia eli alle 300. Naisvangeista suuri osa on äitejä eriikäisille lapsille. Pieni osa heistä on alle kaksivuotiaan lapsen vanhempia tai raskaana. Vankilan perheosastolle sijoitetaan vuosittain noin 20 lasta vanhempansa kanssa. Myös isän on mahdollista tulla lapsensa kanssa perheosastolle, mutta käytännössä näin tapahtuu hyvin harvoin. Vankilaan joutuvista naisista yli puolella on alkoholi- tai huumeriippuvuus. Myös mielenterveysongelmat ja somaattiset sairaudet ovat yleisiä. Kahdella kolmesta on puutteita ongelmanratkaisutaidoissa ja puolella itsehillinnässä. Asunnottomuus, työttömyys, velkaantuminen ja oppimisvaikeudet ovat tavallisia. Etenkin naisvankien elämää leimaavat arvottomuuden, häpeän ja ulkopuolisuuden tunteet. Vankilaan joutuminen on aina kriisi. Vapauden menettämisen lisäksi vankeusrangaistus muuttaa elämänkulkua, katkaisee ihmissuhteita ja rajoittaa osin ihmisen perusoikeuksia. Toisaalta se antaa myös mahdollisuuksia kuntoutumiseen, opintojen suorittamiseen tai käytännön asioiden selvittämiseen.

Vauvaperheet vankilan perheosastolla Vankilaan joutuvan vanhemman ja vauvan auttaminen on monimutkainen, vaiheittainen prosessi, joka vaatii aikaa ja lähes aina monta auttavaa tahoa. Kunkin perheen kanssa on löydettävä sille oikeat keinot. On huomioitava, että samaan aikaan kun aikuinen saa apua omiin ongelmiinsa, häntä on autettava pitämään vauvaa ja vauvan tarpeita mielessään.

Vankilan perheosastolle tulevien perheiden osalta haasteena on jakson pituus. Sitä ei määritä perheen tuen tarve, vaan vankeusrangaistus. Toisinaan jakso on vain viikon tai kahden mittainen, toisinaan se voi kestää kolme vuotta. Lyhyellä jaksolla on mietittävä, mikä on tärkeää ja mitä ehditään. Pitkä jakso antaa mahdollisuuden uusien näkemysten rakentumiselle ja henkiselle kasvulle. Henkilökunnalla on tietoa paitsi normaalista raskauden kulusta, synnytyksestä ja vauvaperheen arjesta, myös poikkeuksista, joita niissä voi stressitilanteessa esiintyä. Tietoa on myös psyykkisten sairauksien, traumojen ja lapsuuden aikaisen kaltoinkohtelun vaikutuksista sekä siitä, miten traumatisoitunut lapsi tai vanhempi voi käyttäytyä tai kokea asioita. Taito tukea varhaista vuorovaikutusta ja ymmärrys siitä, miten rikos ja rikosseuraamusprosessi vaikuttavat perheen elämään ovat osaston erityisosaamisaluetta. Työote on välittävä, rohkaiseva ja lähelle menevä, jotta vauvan syntymisen herkkä vaihe tulee otetuksi riittävän hyvin huomioon. Toivoa rakennetaan joskus hyvin pienistä palasista.

Asiakasperheiden kuormitus on usein ylisukupolvista Vankilan perheosaston asiakasperheillä on tavanomaisen stressin lisäksi paljon kasautuneita ongelmia. Rikosten tekeminen, päihteiden käyttö, väkivallan eri muodot ja niistä juontuvat kriisit ovat värittäneet perheiden arkea. Traumaattiset elämäntapahtumat ja nykyhetken ongelmat voivat aiheuttaa perheen elämään kaoottisuutta, joka vaikeuttaa arjesta selviytymistä. Perheosastolla näkyy myös se, että kasautuneet ongelmat heikentävät vanhemman toimintakykyä. Niistä aiheutuu monenlaisia fyy-


70

Vauvatyö

sisiä ja psyykkisiä oireita, ja ne näkyvät usein myös käyttäytymisessä esimerkiksi impulsiivisuutena tai aloitekyvyttömyytenä. Usein vaikeudet ovat alkaneet jo vanhemman omassa lapsuudessa tai jo sukupolvia sitä ennen. Vanhemmalla ei ehkä ole omaa kokemusta huolenpidosta ja hoivatuksi tulosta.

Odotusajan työskentely auttaa keskittymään vauvaan Osa vankilaan joutuvista naisista on tullessaan raskaana tai raskaus alkaa vankeusrangaistuksen aikana. Perheosastolle on mahdollista päästä jo raskausaikana. Yleensä odottava äiti siirtyy osastolle noin kuukautta ennen vauvan laskettua syntymäaikaa. Odotusajan työskentelyssä äidin kanssa valmistaudutaan vauvan syntymään monin eri tavoin. Omatyöntekijät käyvät äidin kanssa raskautta ja tulevaa vauva-aikaa laajasti läpi Masuvauva-materiaalin avulla. Vauvalle hankitaan tarvikkeita, valmistaudutaan synnytykseen, käydään yhdessä äitiysneuvolassa ja pohditaan doulan tarvetta. Toisen vanhemman osallisuutta mietitään myös: pääseekö hän mukaan perhevalmennukseen, tutustumiskäynnille sairaalaan, synnytykseen? Mikä on hänen roolinsa vauvan elämässä jatkossa? Toinen vanhempi otetaan mukaan työskentelyyn, jos se vain on mahdollista ja jos hän sitä toivoo. Melko tavallista on, että toinen vanhempi on myös vankilassa, mikä saattaa hankaloittaa osallistumista, muttei estä sitä. Moni odottaja kykenee vasta perheosastolla, elämän rauhoituttua, ajattelemaan vauvaa. Aiemmin mielessä on saattanut olla ahdistuksen, pelon, häpeän tai vihan tunteita vauvaonnen sijaan. Asioita on ollut ehkä vaikea saada

Vauvaa katsellaan ja kuunnellaan yhdessä vanhemman kanssa.

järjestykseen, koska keskittyminen tai muistaminen on ollut hankalaa ja mieli on ollut masentunut tai täynnä levottomia ajatuksia, jotka liittyvät omaan tilanteeseen. Nyt on aikaa ja tilaa miettiä, missä vauva nukkuu, miten vauvaa ruokitaan ja millä tavoin vauvan tulo vanhempien arkea muuttaa. Vähän kerrassaan vauvan jo kohdussa mahdollisesti kokemia vaikeita asioitakin pystytään ottamaan työskentelyssä esille.

Vauvaan suuntautuminen alkaa jo odotusaikana Raskaus ja vauvan odotus saavat isojenkin ongelmien keskellä painivan vanhemman yleensä miettimään elämänkulkuaan. Tilaisuus pysähtyä ja keskittyä vauvaan voi olla iso askel parempaan suuntaan. Perheosastosta on pyritty luomaan tällainen pysähdyspaikka, jonka säännöllinen ja turvallinen arki mahdollistaa pohdiskelun ja helpottaa muutokseen pyrkimistä. Odotuksen aiheuttamat hormonimuutokset saavat vanhemman herkistymään ja tukevat valmiutta muutoksiin. Herkistyminen vauvalle tarkoittaa herkistymistä myös omalle itselle. Vauvalle raskaus on parasta aikaa auttaa. Kun vauva on syntynyt, perheosaston omatyöntekijät auttavat vanhempaa huomaamaan vauvan ominaisuuksia, niitä, joiden avul-


71

Kuva Getty Image

la hänestä kasvaa oma itsenäinen yksilönsä. Vauvaa katsellaan ja kuunnellaan yhdessä vanhemman kanssa. Vanhemman omien pulmien keskellä vauva unohtuu helposti, vaikka olisi läsnäkin. Vauvan ääntä nostetaan esiin kaikissa tilanteissa. Perheosastolla myös muut osastolla olevat vanhemmat ja koko yhteisö auttavat äitiä tai isää näkemään oman vauvan vahvuuksia. Muiden toimintaa seuraamalla vanhempi näkee, miten vauvaa hoivataan ja hellitään tai

miten voi esimerkiksi tukea oman vauvan kehitystä. Odottavalle äidille eri-ikäisten vauvojen näkeminen auttaa oman vauvan mielessä pitämistä ja vauvan tuloon valmistautumista. Erilaisten kulttuurien kirjo tuo väriä koko yhteisöön, myös vauvan hoitoon ja kasvatukseen. Yhteisössä erilaiset toimintatavat helposti korostuvat ja voivat aiheuttaa ristiriitoja, mutta perheosastolla ristiriitoja selvitellään solukokouksissa, joissa saman solun asukkaat sopivat yhteiset asumisen pelisäännöt.


72

Vauvatyö

Vauvalle on riski, jos vanhemmat eivät saa apua Vanhempien elämän kaoottisuus saattaa näkyä jo vastasyntyneessä esimerkiksi itkuisuutena, ärtyvyytenä tai syömisen ja nukkumisen hankaluutena. Vauva on voinut syntyä ennenaikaisesti tai pienipainoisena. Vieroitusoireet tupakasta, lääkkeistä tai huumeista tekevät vauvan ehkä levottomaksi ja vaikuttavat vauvan elämään jopa kuukausien ajan. Vauva tarvitsee usein tavallista enemmän hoivaa ja huolenpitoa heti syntymänsä jälkeen. Äitiä autetaan ymmärtämään vauvan tarpeita ja samalla sietämään omia syyllisyyden tunteitaan. Jos kiintymystä vauvaan ei synny odotusaikana, voi vauvan hoivaaminen tuntua vaikealta. Vanhemmat pitävät vauvaa ehkä hankalahoitoisena eivätkä nauti vauvan kanssa seurustelusta. Vauvalle on voinut jo raskausaikana syntyä vanhempien mieleen rooleja, joiden kautta vauvaa tulkitaan. Perheosastolla vauva on toisinaan tällaisessa roolissa. Vanhempi voi kokea vauvan vihollisena, lapsena, joka tahallaan potkii, ei nuku, kiukuttelee tai muulla tavoin kiusaa vanhempaansa. Vauva voi olla myös vertainen, kaveri, jonka on hyvä kokea samoja asioita ja tunteita kuin vanhempansakin: vauva käy röökillä äidin tai isän kanssa, yksin itkemään jääminen

Rentoutumista opetellaan yhdessä, ja kullekin etsitään yksilöllisiä tyyntymiskeinoja.

ei ole hänelle vahingoksi ja pilkkanauruakin hän kestää. Pelastaja- tai tyynnyttäjä-vauva pitää vanhempansa erossa päihteistä, tuo lohtua ja rauhaa ja auttaa nukahtamaan illalla. Nukke-vauva on kiltti ja vähään tyytyvä, nukkuu paljon ja itkee vähän.

Rikastavaa työskentelyä Elämä ja ajattelu kapeutuvat, kun elämässä on paljon vaikeuksia. Perheosastolla olevien vanhempien on usein vaikea keskittyä, muistaa tai tehdä päätöksiä. On tavallista, että monet käytännön asiat siivoamisesta laskujen maksuun ja lastenvalvojalla käyntiin ovat jääneet kesken. Asioita on ollut vaikea priorisoida. Rauhoittuminen ja rentoutuminen voi olla lähes mahdotonta ja tunteiden ja käyttäytymisen säätely hankalaa. Asioita on toistettava yhä uudestaan, ja yhdessä vanhemman kanssa on keksittävä sopivia keinoja selviytyä arjesta. Rentoutumista opetellaan yhdessä, ja kullekin etsitään yksilöllisiä tyyntymiskeinoja. Osastolla on erillinen rentoutushuone, jonne voi pistäytyä hetkeksi hierontatuoliin ja kuuntelemaan musiikkia. Vanhemman omaa jaksamista tukevat myös läheisten tapaamiset ja retket vankilan ulkopuolelle, joskus lastenhoitoapukin. Vanhemman impulsiivinen, arvaamaton käytös on saattanut vaikeuttaa avun saamista jo pitkään. Työskentelyssä joudutaan usein etsimään sopivia rajoja käyttäytymiselle, joskus hyvin suoraankin: ”Tässä tilanteessa et voi käyttäytyä näin.” Uusia toimintamalleja ja rauhoittumiskeinoja etsitään yhdessä, ja vaikeat tilanteet puretaan, jotta vanhempi oppii huomaamaan, mikä tilanne johtaa kiivastumiseen. Useimpien elämä on ollut ajautumista tilanteesta toiseen, ja tunne toimijuudesta –


73

Vanhempaa on usein autettava ensin, jotta vauva voi saada äänensä kuuluviin.

siitä että voi itse aktiivisesti toimia ja tehdä elämässään valintoja – on vähäistä. Osastolla asiakkaat otetaan mukaan päätöksiin yhteisökokouksissa, ja he voivat olla mukana vaikkapa harjoittelijoiden ja työntekijöiden valinnoissa tai esittelemässä perheosastoa ulkopuolisille vierailijoille. Moni vanhempi on kertonut voimaantuneensa kerrottuaan elämästään ja saatuaan vierailta rohkaisevaa palautetta. Sillä, että asiakkaan oma elämäntarina tulee kuulluksi ulkopuolisen korvin, on merkitystä. Yhtenä pienenä tavoitteena voi myös olla jonkin uuden taidon oppiminen, kuten ruoanlaitto, sukkien neulominen, silkkihuivin maalaaminen tai digitaitojen vahvistaminen.

Haasteiden, vanhemmuuden ja vauvan vaikutus toisiinsa On tärkeää ymmärtää, että haasteet, vanhemmuus ja vauva vaikuttavat kaikki toisiinsa. Vaikka perheosastolla vauva on aina keskiössä, ei vanhemman kanssa työskentelyä voi unohtaa. Vanhempaa on usein autettava ensin, jotta vauva voi saada äänensä kuuluviin. Perheosastojakson aikana vanhempi tapaa myös vankilan ja vankiterveydenhuollon työntekijöitä. Hän voi työstää rikokseen, päihteisiin tai terveyteen liittyviä asioitaan yksilö- tai ryhmätapaamisissa. Vanajan vankilassa on kehitetty naisille suunnattua lähestymistapaa ja

kuntoutusta. Vankilan kuntoutusohjelmia on muokattu naisille sopiviksi, ja niissä otetaan huomioon, että nainen on usein sekä rikoksentekijä että rikoksen uhri. Jokaiselle vankilaan tulevalle laaditaan rangaistusajan suunnitelma tavoitteineen. Myös perheosastolla oleva vanhempi toteuttaa sitä. Sen lisäksi perheosastolla laaditaan oma asiakastyön suunnitelma, jonka tavoitteet liittyvät vanhemmuuteen. Sen keskeisenä tavoitteena on vastuullinen vanhemmuus, jota lähdetään pilkkomaan pienemmiksi osatavoitteiksi. Perheosastolla jokaisella perheellä on omatyöntekijät, joiden kanssa vanhempi voi työstää asioitaan. Perheosastolla pidetään myös ryhmiä, jotka esimerkiksi vakauttavat vanhemmuutta tai vahvistavat taitoja. Monilla vanhemmista on perheosastolla mukana olevan vauvan lisäksi muitakin lapsia, joko kotona tai sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Isompien lasten tilanteen pohtiminen on osa asiakastyön suunnitelmaa. Osa vanhemmista sanoo tulleensa perheosastolle, koska muuta vaihtoehtoa ei ole ollut. He eivät koe tarvitsevansa apua vauvan kanssa tai muutenkaan. Kokemukset auttavista tahoista ovat usein hyvin kielteisiä. Luottamus työntekijöihin rakentuu ajan kanssa, pakottamatta. Yhteiset kävelyt ja ruokailut, retket, käsitöiden tekeminen ja muu toiminnallisuus lisäävät luottamusta pikkuhiljaa.


74

Vauvatyö

Työskentelyssä edetään pienin askelin ja arkisin tavoittein Vanhemman on helpompi ymmärtää työskentelyn tavoitteita, kun ne ovat konkreettisia ja liittyvät vauvaperheen arkeen. Vanhemmille voidaan esimerkiksi kertoa, että säännölliset neuvolakäynnit ovat tärkeitä vauvan vuoksi ja että rauhoittumisen opettelu on tärkeää, koska äidin tai isän kireys välittyy helposti vauvaan. Tarpeettomalta vaikuttava tunteista puhuminen voi muuttua mielekkääksi, kun vanhempi oppii sen avulla ymmärtämään tunteita vauvan näkökulmasta. Tavoitteiden sijaan voikin joskus olla ymmärrettävämpää puhua esimerkiksi muutoksesta, joka tarvitaan, jotta koko perhe voi hyvin. On hyvä puhua vanhemman arvaamattoman käytöksen haitallisuudesta vauvalle, mutta myös siitä, että arvaamaton käytös, esimerkiksi yhtäkkinen kiivastuminen neuvolassa tai päiväkodissa, voi vaikuttaa myös perheen elämään. Voi olla, että impulsiivisesti käyttäytyvä vanhempi saa osakseen huonoa kohtelua tai ei tule palveluissa ymmärretyksi. Rakentavan vuorovaikutuksen harjoittelu on sen vuoksi tärkeää. Vanhemman on hyvä oppia tunnistamaan itsessään stressin aiheuttamia oireita, jotta hän kykenee helpottamaan oloaan ajoissa. Keinoja yllättävien tilanteiden tai tunteiden hallintaan on tärkeä löytää. Pienten ja arkisten tavoitteiden toteutumista on helppoa seurata. Pienet tavoitteet myös toteutuvat helpommin, ja hyvän palautteen saaminen rohkaisee vanhempaa.

Vauvanelämää vankilan perheosastolla Samaan aikaan kun vanhempi suorittaa vankeusrangaistustaan, vauva elää perheosastolla vauvan elämäänsä – kasvaa ja kehittyy, oppii ja

Vanhemman on hyvä oppia tunnistamaan itsessään stressin aiheuttamia oireita, jotta hän kykenee helpottamaan oloaan ajoissa.

oivaltaa asioita. Osastolla on eri-ikäisiä vauvoja ja aikuisia, jotka vauva oppii tuntemaan. Vastasyntyneelle tärkein ympäristö, syli, on lähellä. Vauvan kasvaessa ympäristö laajenee perheosastollakin: omasta huoneesta yhteiseen olohuoneeseen, kauppaan, pihalle, kenties vauvauintiinkin. Vanajan avovankilasta taaperoikäinen voi käydä vanhempansa kanssa perhekerhossa, leikkipuistossa ja uimarannalla. Hämeenlinnan vankilan perheosasto on suljettu osasto, ja sieltä vanhempi ei voi poistua. Työntekijä voi käydä sieltäkin lapsen kanssa vankilan ulkopuolella, kuten kaupassa tai leikkipuistossa. Vaikka perheosasto on erillään vankilan muista tiloista, siellä näkyy silti vankilan elementtejä, jotka vauva oppii tunnistamaan. Vartijat kiertävät illalla ja yöllä myös perheosastolla, ja heillä on päällään virkapuku. Vanhempi käy ilmoittautumassa vankilan päärakennuksessa tiettyinä aikoina. Vankilan ympärillä ei Vanajalla ole aitoja, mutta sieltä ei silti voi poistua milloin vain. Tarkka taapero huomaa tällaiset asiat. Tutkimuksia siitä, miten vankilaympäristössä kasvaminen lapseen vaikuttaa, ei juuri ole.


75

Toisen vanhemman, isovanhempien tai isompien sisarusten tapaamiset ovat vauvallekin tärkeitä. Vanajan vankilassa pidempiä, yön yli kestäviä perhetapaamisia on noin kolmen viikon välein ja kahden tunnin tapaamiset ovat mahdollisia useammin. Jos läheisten ei ole mahdollista tulla tapaamisiin, videopuhelut auttavat ainakin aikuisia näkemään vauvan. Taaperoikäinen voi käydä sukulaisten luona lomailemassa, jos vanhempi pitää sitä lapselle tärkeänä.

Vuorovaikutusta tukevaa, yhteistä iloa tuottavaa toimintaa perheosastolla ovat esimerkiksi vauvahieronta, hoivaa ja leiki -tuokiot ja värikylvyt. Vauvaa ja vanhempaa valokuvataan ja videoidaan paljon, sillä asiakkailla ei saa itsellään olla kameraa tai älypuhelinta hallussaan. Valokuvia myös tulostetaan vanhemman seinälle tai läheisille lähetettäväksi. Näin rakennetaan vauvan elämäntarinaa yhdessä vanhemman kanssa.

Ydinasiat vankilan perheosastosta Vankilan perheosasto on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämä, vuonna 2010 perustettu lastensuojeluyksikkö kahden eri vankilan alueella. Perheosaston toiminnasta vastaa Kanta-Hämeen perhetyö ry, joka on Ensi- ja turvakotien liiton jäsenjärjestö. Sen toimintaa valvovat THL ja Rikosseuraamuslaitos. Perheosaston toiminnasta on säädetty laissa (lastensuojelulaki ja vankeuslaki). Ennen vankilaan tuloa jokaiselta vankilaan joutuvalta kysytään mahdollisista lapsista ja siitä, miten lasten huolto järjestyy vanhemman vankilassaolon aikana. Raskaana olevalle tai alle kaksivuotiaan lapsen vanhemmalle kerrotaan vankilan perheosastosta Vanajan avovankilassa tai jos kyse on tutkintavankeudesta, Hämeenlinnan vankilan perheosastosta. Lastensuojelu päättää lapsen sijoittamisesta perheosastolle, ja aikuisen osalta päätöksen tekee Rikosseuraamuslaitoksen arviointikeskus. Vankilan perheosastolla työskentelee sosiaali- tai terveydenhuoltoalan ammattilaisista koostuva työryhmä, jonka erityisosaamista on rikosseuraamusasiakkaan kohtaaminen ja haasteellisen odotus-, vauva- ja taaperoajan tuntemus. Henkilökunta on paikalla vuoden jokaisena päivänä.


Maahanmuuttajataustaiset vauvaperheet Tiuku Pennola

Uuteen maahan ja kulttuuriin sopeutuminen aiheuttaa aina jonkintasoista stressiä. Kulttuurien erot odotuksessa, synnytyksessä ja vauva-ajassa voivat aiheuttaa hämmennystä ja kuluttaa voimia, joita tarvitaan huolehtivana, vauvan tarpeet huomioivana vanhempana toimimisessa. Erityisen haastavaa vauvaperheen arki voi olla niissä perheissä, jotka ovat tulleet turvapaikanhakijoina tai pakolaisina ja kokeneet traumaattisia tapahtumia elämässään.


77

Maahanmuuttajataustaiset perheet Puhuttaessa maahanmuuttajataustaisista perheistä ollaan suuren joukon äärellä. Tässä artikkelissa maahanmuuttajataustaisilla perheillä tarkoitetaan Suomeen muuttaneita ulkomaan kansalaisia. He ovat tulleet Suomeen avioliiton, opiskelun tai työn perässä, pakolaisina, turvapaikanhakijoina, paluumuuttajina tai siirtolaisina. Luvussa esiteltävät asiat koskettavat myös kahden kulttuurin perheitä, joissa vanhemmat ovat syntyneet eri maissa ja puolisoilla on toisistaan poikkeava kulttuuritausta ja yleensä myös eri äidinkieli. Kahden kulttuurin perheessä toinen puolisoista voi olla myös kantasuomalainen. Rajaamisesta huolimatta puhumme edelleen erittäin laajasta joukosta, ja asioista joudutaan sen vuoksi puhumaan yleistäen. On syytä muistaa, että jokaisessa maassa, kulttuurissa ja jopa perheessä toimitaan eri tavalla ja ainutlaatuisesti. Perheen dynamiikkaan ja vauvan hoivaan vaikuttavat vallitsevan kulttuurin sekä oman perheen ja suvun tavat ja tottumukset sekä omat yksilölliset arvot, tavat, uskomukset ja uskonnot.

Maahanmuuton vaikutukset vanhemmuuteen Pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleiden voimavaroja ovat vieneet usein hyvin traagisetkin tapahtumat. Moni on kohdannut kotimaassaan sotaa, väkivaltaa, kidutusta, läheisten ihmisten menetyksiä ja kuolemanpelkoa. Lähtiessään kotimaastaan he ovat joutuneet luopumaan kodistaan, työstään ja läheisistään. Vaarallinen pakomatka ja pakolaisleirillä eläminen ovat voineet olla traumaattisia. Traumaattiset kokemukset, stressi, mielenterveydelliset haasteet, sopeutuminen uuteen

kulttuuriin ja pitkään niin sanotussa välitilassa eläminen voivat rasittaa parisuhdetta ja kuluttaa voimia, joita tarvitaan huolehtivana, vauvan tarpeet huomioivana vanhempana toimimisessa. Rönkkömäen selvityksessä (2018) turvapaikanhakijoiden parisuhteiden ja vanhemmuuden haasteista sekä auttamisen mahdollisuuksista vastaanottokeskuksissa todetaan, että vanhempien voimavarojen vähyys ilmenee erityisesti puutteina ja laiminlyönteinä vastaamisessa lasten perustarpeisiin: ravitsemukseen, uneen, lapsen kehityksen tukemiseen, rajoihin ja rakkauteen sekä ulkoiluun. Myös Suomeen päästyään maahanmuuttajataustaiset perheet kohtaavat monia uusia haasteita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi uusi kieli, työllistymisen haasteet, taloudelliset pulmat, sosiaalisten verkostojen puute, epätietoisuus palveluista, rasismi- ja syrjintäkokemukset sekä erilaiset kulttuuriset tavat ja tottumukset. Nämä rasittavat hyvinvointia ja voivat aiheuttaa uusia, traumaattisia kokemuksia entisten lisäksi. Odotus, synnytys ja vauva-arki tuovat perheen elämään isoja muutoksia, jotka voivat koetella perheen voimavaroja ja parisuhdetta. Vauvan syntymään liittyvät elämänmuutokset voivat olla pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleille erityisen haastavia, koska elämässä on ollut jo muutenkin isoja muutoksia. Osalla maahanmuuttajataustaisista perheistä voidaankin havaita monitasoisia haasteita ja avuntarpeita vauvan syntyessä. Lapsen hädän ja itkun sietäminen ja lapsen tyynnyttäminen on vaikeampaa niille vanhemmille, jotka ovat traumatisoituneet. Vauvan itku voi herättää muistoja traumataustoihin liittyvistä kauhukokemuksista. Heidän voi olla myös vaikea keskittyä vauvaan ja huomata vauvan viestejä. Suhtautuminen vauvaan voi


78

Vauvatyö

olla jopa torjuvaa ja vihamielistä, kun mieleen tulvii huonoja kokemuksia. Toisaalta ilmenee myös ylisuojelevuutta vauvaa kohtaan (Isosävi & Kuittinen, 2013). Kahden kulttuurin perheissä voi edellä mainittujen haasteiden lisäksi olla vaikeuksia erilaisten temperamenttien yhteensovittamisessa, miehen ja naisen rooleissa sekä erilaisten vanhemmuuskulttuurien sovittamisessa yhteen. Jos vanhemmat tulevat hyvin erilaisista kulttuureista, erimielisyyttä voi syntyä myös vauvan hoitoon ja kasvuun liittyvistä asioista, esimerkiksi siitä, mitä äiti saa ja ei saa syödä odotusaikana, kuinka vanhemmat ottavat vastuuta vauvan hoidosta, milloin voidaan aloittaa kiinteän ruuan antaminen vauvalle, mihin uskontokuntaan vauva liitetään ja milloin vauvaa voi jättää hoitoon. Myös siitä voi syntyä erimielisyyttä, mitä kieltä vauvalle puhutaan. Jos maahanmuuttajana tullut isä ei saa töitä Suomesta, voi hän kokea, ettei pysty huolehtimaan perheestään, mikä on ehkä hänen kotimaassaan kuulunut miehen rooliin. Tämä voi aiheuttaa turhautumista ja masennusta. Schubertin (2013) mukaan muutto uuteen maahan ja uuteen kulttuuriin aiheuttaa aina stressiä. Muuton myötä joutuu jättämään taakseen perheenjäsenensä, ystävänsä, oman kodin ja tutun ympäristön. Oman arjen yhteisöt, toimintamallit, tavat ja elämänarvot katoavat tai muuttuvat uudessa kulttuurissa, eikä niitä pääse jakamaan valtaväestön kanssa. Vaikka tässä luvussa maahanmuuttajataustaisten vauvaperheiden elämää käsitellään pääasiallisesti haasteiden näkökulmasta, on kuitenkin selvää, että pakolaisissa, turvapaikanhakijoissa ja muissa maahanmuuttajaperheissä on paljon pärjääviä ja hyvin toimivia vanhempia, jotka huolehtivat lapsistaan hyvin. Kaikilla pakolaisja turvapaikanhakijataustaisilla ei myöskään

Monilla maahanmuuttajilla, erityisesti pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla, on takanaan pelottaviakin kokemuksia viranomaisista.

ole traumoja, koska jokaisen selviytymis- ja sopeutumiskyvyt ovat yksilöllisiä. Heitä ei tulisi lähtökohtaisesti kohdata aina avuntarvitsijoina ja ajatellen, että edellä mainittujen haastavien kokemusten vuoksi he eivät kykene hyvään vanhemmuuteen. Päinvastoin, usein nämä vanhemmat ovat selvinneet jo niin kovista kokemuksista, että he ovat hyvinkin vahvoja elämänsä tulevissa haasteissa. Olettamuksena ei saa olla sekään, että he hakeutuvat avun piiriin aina maahanmuuttoon tai kulttuuriin liittyvistä syistä, sillä syyt voivat olla hyvin samankaltaisia kuin kellä tahansa kantasuomalaisellakin.

Erilaiset kulttuurit ja vauvakulttuurit Uudessa maassa kulttuuristen tapojen ja normien lisäksi uutta on yleensä myös kieli, ja ilman yhteistä kieltä uudenlaisesta palveluverkostosta on vaikea löytää ja saada apua. Lisää haastetta avun hakemiseen tulee, jos hakijan on vaikea luottaa viranomaisiin. Monilla maahanmuuttajilla, erityisesti pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla, on takanaan pelottaviakin kokemuksia viranomaisista. Viranomaiset ovat voineet pettää, uhkailla ja kiristää. Monille onkin yllätys, että Suomessa esimerkiksi poliisiin


79


80

Vauvatyö

voi luottaa ja lastensuojeluviranomainen tekee työtä auttaakseen perhettä. Kun työskentelemme maahanmuuttajaperheiden kanssa, luottamuksen rakentamiseen on käytettävä aikaa ja siihen on jaksettava panostaa. On tärkeää, että selitämme oman roolimme, missä voimme olla avuksi ja missä emme, ja kerromme olevamme vaitiolovelvollisia. Erityisesti on hyvä selittää, että tuen piiriin hakeutuminen ei tarkoita sitä, että vanhempi menettää lapsensa – tämä on monella pelkona. Useimmilla ei myöskään ole kotimaastaan kokemuksia palvelujärjestelmistä, jollaisia Suomesta löytyy. Päivähoito, lastensuojelu, äitiysloma, erilaiset sosiaaliset edut äitiyspäivärahasta äitiyspakkaukseen ja vaikkapa vapaaehtoistyö voivat olla maahanmuuttajavanhemmille täysin uudenlaisia palveluja, ja heidän voi olla vaikea ymmärtää, että heillä on oikeus tällaisiin tukimuotoihin. Maahanmuuttajataustaisten odotukset, toiveet ja kokemukset raskaudesta, synnytyksestä ja vauvavaiheesta vaihtelevat suuresti – kuten ne vaihtelevat muillakin vauvaa odottavilla. Jos taustalla on traumaattisia kokemuksia mm. sotaoloista tai pakomatkasta ja erityisesti jos vauva on saanut alkunsa epävakaissa olosuhteissa tai raiskauksen seurauksena, voi äiti olla hyvin stressaantunut. Vauvan saamiseen liittyvät tunteet ja hormonaaliset muutokset yhdessä traumaattisten kokemusten kanssa asettavat maahanmuuttajaäidille erityisen suuria haasteita ja riski esimerkiksi synnytyksen jälkeiseen masennukseen on suuri.

Jättäessään taakseen kotimaansa perhe joutuu usein jättämään myös omat tukiverkkonsa, joihin on voinut kuulua omien vanhempien lisäksi monia muita tärkeitä ihmisiä. Tällöin äiti voi kokea olevansa hyvin yksin, ja uuden maan palveluviidakossa hän jää helposti ilman apua, jos ei osaa sitä hakea. Epävarma tulevaisuus esimerkiksi käännytyspäätöksen uhassa, työttömyyden vuoksi tai traumaoireiden kanssa luo vanhemmuuteen paineita ja voi herättää pelkoa siitä, pystyykö vanhempana tarjoamaan lapselleen turvallisen, vakaan ja onnellisen tulevaisuuden.

Roolit maahanmuuttajaperheissä Miehen ja naisen rooli vaihtelee suuresti eri kulttuureissa. Työt ja tehtävät on usein jaettu selkeästi miesten ja naisten välillä, myös vanhemmuuteen liittyvät tehtävät. Useissa kulttuureissa äiti on perheessä se, joka huolehtii vauvasta. Isä ei välttämättä ole mukana synnytyksessä eikä hoivaa vauvaa. Isän tehtävänä on kantaa vastuu taloudesta ja päätöksenteosta. Jos isä on paljon poissa kotoa, voi äiti väsyä vauvan kanssa, varsinkin jos hänellä ei ole sosiaalisia verkostoja tai kontakteja kodin ulkopuolelle. Ollessaan kotona vauvan kanssa hänellä ei ole mahdollisuutta opiskella kieltä. Äidin voi kuitenkin olla vaikea ilmaista uupumistaan puolisolleen ja vielä vaikeampi ulkopuolisille. Pelko vauvan menettämisestä voi estää väsymisestä kertomisen vaikkapa neuvolassa.

Maahanmuuttajataustaisten odotukset, toiveet ja kokemukset raskaudesta, synnytyksestä ja vauvavaiheesta vaihtelevat suuresti – kuten ne vaihtelevat muillakin vauvaa odottavilla.


81

Vanhempien erotessa voi äiti jäädä ns. tyhjän päälle. Hän ei ole välttämättä lainkaan perehtynyt esimerkiksi raha-asioiden hoitamiseen. Eräs äiti ei tiennyt, asuvatko he omistus- vai vuokra-asunnossa ja maksetaanko heille lapsilisää, eikä hän ollut koskaan maksanut laskuja. Tällaisia äitejä on enemmänkin. Toisaalta taas isällä ei välttämättä ole kokemusta lasten hoivasta ja huolenpidosta ja siten vauvan hoitaminen voi eron jälkeen olla niin isälle kuin vauvallekin outoa ja pelottavaa. Tällöin isä voi päättää, ettei halua tavata vauvaa lainkaan. Monissa kulttuureissa lapsi kuuluu erossa isälle ja lasta hoivaavat pääasiassa isän perhe ja sukulaiset. Usein maahanmuuttajataustaisille vanhemmille voikin tulla yllätyksenä, että lapsiin liittyvät käytänteet ovat erilaiset Suomessa. Lapset eivät päädykään erossa vain toiselle vanhemmalle, vaan vanhemmuutta jatketaan yleensä yhteishuoltajuuden kautta. Vanhemmat joutuvat opettelemaan jaetun erovanhemmuuden ja sopimaan yhdessä lastensa asumisesta sekä tapaamisista. (Rönkkömäki, 2018.) Tämä voi aiheuttaa vanhempien ja jopa sukujen välille erityisiä haasteita. Isä voi kokea, että hänen kunniaansa loukataan ja koko perhe, ehkä jopa yhteisö, on saatettu häpeään, varsinkin jos eron hakijana on nainen. Pahimmillaan tilanne voi johtaa kunniaväkivaltaan, jossa entistä puolisoa rangaistaan kunnian palauttamiseksi. On myös ollut tilanteita, joissa avioerossa toinen puolisoista on kaapannut lapsen kotimaahansa. Moni maahanmuuttaja tulee kulttuurista, jossa perhe käsitetään laajemmaksi kokonaisuudeksi kuin mihin me olemme länsimaissa tottuneet. Tällaisia kulttuureja kutsutaan yhteisöllisiksi. Perheeseen katsotaan kuuluvaksi vanhempien ja lasten lisäksi muita sukulaisia, ystäviä tai jopa yhteisöjä. Laajennettu perhe

Maahanmuuton jälkeen omaan perheeseen ja yhteisöön halutaan edelleen pitää yhteyttä, usein teknologian avulla. tarjoaa tukea ja turvaa, ja siihen kuuluvat yhteistyö ja jaettu vastuu. Isovanhempia kunnioitetaan tällaisissa kulttuureissa suuresti, ja heidän ohjeitaan arvostetaan ja käskyjään noudatetaan. Maahanmuuton jälkeen omaan perheeseen ja yhteisöön halutaan edelleen pitää yhteyttä, usein teknologian avulla. Omat vanhemmat tai isovanhemmat voivat antaa etäyhteyden kautta ohjeita ja neuvoja vaikkapa vauvan hoitoon. Neuvot koetaan tärkeiksi, ja ne voivat kannatella vaikeina aikoina. Toisaalta neuvot voivat olla ristiriitaisia sen suhteen, mitä vanhemmat itse ajattelevat tai mitä äidille neuvotaan Suomessa, esimerkiksi neuvolassa. Ristiriitaiset ohjeet voivat liittyä odotusajan ruokavalioon, synnytyksen kivunlievityksiin tai tapaan synnyttää, imetykseen, kiinteän ruuan aloittamiseen, vauvan nukkumisjärjestelyihin ja rokotuksiin. Kahden eri tahon sekä erilaisten perinteiden, uskomusten ja tapojen ristipaineessa voi olla vaikeaa tehdä päätöksiä, ja äiti voi kokea syyllisyyttä siitä, ettei tee kuten omat vanhemmat tai Suomen neuvolajärjestelmä ohjeistaa. Tämä voi johtaa siihen, että äiti toimii salassa ja kertoo eri tahoille asiat eri tavoin välttääkseen ristiriitoja. Tämä vaikeuttaa entisestään avun hakemista ja tuen ottamista vastaan. Äiti voi esittää pärjäävämpää kuin ehkä todellisuudessa on.


82

Vauvatyö

Erityisen vaikeaa puhuminen voi olla silloin, jos taustalla on kokemuksia seksuaalisesta väkivallasta.

Vaietut aiheet Suomalaisten on yleensä helppoa puhua raskauteen, synnytykseen ja seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista. Voimme käydä niitä läpi omien vanhempiemme tai ystäviemme kanssa. Myös neuvolassa ja lääkärissä on luonnollista kertoa omista, intiimeistäkin asioista. Maahanmuuttajille intiimeistä ja yksityisistä aiheista puhuminen voi olla vaikeaa, varsinkin kun se täytyy tehdä vieraalla kielellä tai tulkin avustuksella. Heillä voi olla kulttuuriin tai uskontoon liittyviä tabuja, ja puoliso on voinut kieltää puhumasta intiimeistä aiheista kenellekään ulkopuoliselle. Erityisen vaikeaa puhuminen voi olla silloin, jos taustalla on kokemuksia seksuaalisesta väkivallasta. Häpeä ja syyllisyydentunteet voivat estää puhumisen. Myös alastomuus voi olla vierasta ja oman kehon paljastaminen vaikeaa. Jos lääkärinä tai tulkkina on mies, voivat intiimeistä asioista puhuminen ja esimerkiksi gynekologinen tutkimus olla mahdottomia. Onkin tärkeää kuunnella asiakkaan toiveita, jos hän pyytää naislääkärin ja naistulkin. Jos naistulkkia ei ole saatavilla, voi puhelintulkkaus miestulkin kanssa olla mahdollinen. Synnytys voi pelottaa monestakin syystä. Äidillä voi olla huonot kokemukset aiemmasta synnytyksestä, jos hän on synnyttänyt alkeellisissa olosuhteissa tai ilman kivunlievitystä.

Kieliongelmat voivat aiheuttaa pelkoa siitä, tuleeko autetuksi ja kuulluksi synnytyksessä. Äidin voi olla vaikea ottaa puheeksi hänelle mahdollisesti tehtyä ympärileikkausta, eikä hoitohenkilöstö aina osaa ottaa asiaa puheeksi ja kohdata äitiä sensitiivisesti. Yleensä neuvola ilmoittaa synnytyssairaalaan ympärileikkauksesta, jos asia vain on otettu siellä puheeksi. Ympärileikattu äiti voi pelätä synnytystä hyvinkin paljon – ja täysin syystä: ympärileikkaus voi vaikeuttaa synnytyksen kulkua sekä aiheuttaa repeämiä ja verenvuotoja, ja ympärileikkauksesta johtuvat krooniset infektiot voivat tarttua lapseen. Parasta olisi, jos äidille tehtäisiin avausleikkaus ennen synnytystä, mutta kaikki äidit eivät tätä halua. Jos ympärileikkaus ei ole tullut esille neuvolassa, sitä ei osata edes tarjota. Kulttuurilla voi olla vaikutusta siihen, miten sairaus ymmärretään ja kuinka oireet ilmaistaan. Mielenterveysongelmista puhuminen voi olla vaikeaa tai sopimatonta. Kaikissa kulttuureissa ei välttämättä löydy edes suoraa vastinetta joihinkin mielenterveyteen liittyviin termeihin, kuten masennukseen. Tunnekokemuksista puhutaankin mieluummin konkreettisina ruumiillisina tuntemuksina tai metaforilla. Oireisiin tai sairauteen voi myös liittyä uskomuksia vaikkapa siitä, että henget parantavat. (Mielenterveystalo: Kulttuuri ja mielenterveys.)


83

Erilaiset hoivakulttuurit Maahanmuuttajien kanssa työskentelevät mainitsevat työnsä suurimmiksi haasteiksi erilaiset kulttuuriset tavat ja tottumukset. Tavat voivat poiketa suomalaisista paljonkin. Monet tavat voivat suomalaisittain näyttää vääriltä mutta olla asiakkaiden mielestä hyväksi todettuja, perinteikkäitä tapoja. Ne voivat liittyä esimerkiksi naisen ja miehen rooleihin, uskomuksiin tai vaikkapa lasten kasvatukseen, esimerkiksi kurittamiseen. Kysyttäessä kurittamisesta se voidaan kieltää, koska vanhemmilla voi olla tiedossa, ettei kurittaminen ole Suomessa sallittua. Kulttuurista riippumatta kurittaminen voi liittyä myös hankalaan ja voimia vievään elämäntilanteeseen, jolloin voi olla vaikea toimia sensitiivisesti ja vauvan parasta ajatellen. Esimerkiksi turvapaikanhakijoilla epävarmuus oleskeluluvan saamisesta voi olla tällainen elämäntilanne. Työntekijöiden on toisinaan vaikea ottaa asioita puheeksi, koska he voivat pelätä leimautuvansa rasistiksi tai vähintään ennakkoluuloiseksi. Kulttuuriset erot voivat myös tuntua niin suurilta, että on parempi ”katsoa läpi sormien” kuin puuttua asioihin. Myös vauvan hoivaan ja huolenpitoon voi liittyä tapoja, joita pidämme erikoisina ja jopa vauvalle vahingollisina. Joissain kulttuureissa vauvan kanssa ei seurustella eikä häntä katsota silmiin siinä määrin kuin meillä koetaan tärkeäksi. Vauvoille tarjotaan herkästi makeaa, esimerkiksi sokeria maitoon sekoitettuna. Tähän voivat olla syynä kulttuuri ja tavat, mutta makeaa annetaan myös kasvatuskeinona, esimerkiksi kun halutaan rauhoittaa itkevää vauvaa. Näin on toimittu aikanaan myös Suomessa. Monet samat tavat löytyvät Suomenkin historiasta, kun mennään ajassa riittävästi taaksepäin.

On tärkeää ymmärtää, että muutos vie aikansa, olivatpa kyseessä kulttuuriin tai perheen omiin tapoihin liittyvät käytänteet. Monille mielestämme eriskummallisille tavoille voi löytyä hyvätkin perustelut. Muualta Suomeen muuttaneet voivat hyvinkin ihmetellä meidän suomalaisten tapoja ja pitää niitä vauvalle vahingollisina. Tällaisena kuulee pidettävän mm. vauvan nukuttamista ulkona pakkasellakin.

Kulttuurisensitiivisyys Pidämme helposti omaa kulttuuriamme ja sen tapoja oikeanlaisina ja toisten kulttuurisia tapoja väärinä. On kuitenkin hyvä muistaa, että länsimainen, yksilöä korostava kulttuuri ei ole lähellekään niin laaja kuin yhteisölliset kulttuurit esimerkiksi Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Enemmistö maailman vauvaperheistä elää yhteisökulttuuriin kuuluvien tapojen ja normien mukaisesti.

Pidämme helposti omaa kulttuuriamme ja sen tapoja oikeanlaisina ja toisten kulttuurisia tapoja väärinä.


84

Vauvatyö

Vinkit maahanmuuttajataustaisten vauvaperheiden tukemiseen

Vinkit odotukseen ja synnytykseen: • Ohjaa äiti synnytysvalmennukseen, jos sellaista on tarjolla. Jos ei ole, järjestä hänelle vähintään tutustuminen sairaalaan. Näin vähennetään äidin stressiä, ja hän ymmärtää paremmin suomalaisen synnytyskulttuurin tapoja.

Hyvänä työskentelyn lähtökohtana on, että kaikkeen ei tarvitse puuttua – erilaisetkin kulttuurit voivat elää rinta rinnan, kunhan toimintatavoista ei ole haittaa vauvalle tai vanhemmalle itselleen. Jos on, on tärkeää, että puutumme asioihin. Puheeksi ottamisen tulee kuitenkin tapahtua kunnioittavasti ja asiakkaan omaa mielipidettä kuullen. On tärkeää, että maahan muuttanut vanhempi voi ylläpitää omaa kulttuuriaan ja kasvattaa lapsensa niin, että oman kulttuurin piirteet ja tavat säilyvät. Omat kulttuuriset tavat ovat keino säilyttää muisto omasta historiasta ja kotimaasta, ja siksi niistä joskus uudessa maassa halutaan pitää kiinni erityisen vahvasti. Työntekijöinä meidän on tärkeää asettua pois tilasta, jossa katsomme toisten kulttuuria ylhäältä alaspäin, ajatellen, että vain meidän kulttuurimme ja siihen liittyvät tavat ja tottumukset ovat oikeita ja että toisten tulee sopeutua siihen. Omaakin kulttuuria täytyy pystyä kyseenalaistamaan. Sodan kokeneet äidit ja raskaana olevat naiset ovat hyvin usein ylikuormittuneita ja heillä ilmenee mielenterveysongelmia (Isosävi,

• Ota rohkeasti ympärileikkaus puheeksi äidin kanssa ja kerro avausleikkauksen mahdollisuudesta ja hyödyistä. • Kerro perheelle konkreettista tietoa sikiön kehityksestä esimerkiksi kuvien avulla. Tämä auttaa suhteen luomisessa syntyvään lapseen. • Tue isän roolia jo odotusaikana. Älä oleta, että maahanmuuttajataustaiset isät eivät halua ottaa osaa odotukseen ja sikiön kehityksen seurantaan. Kannusta isiä osallistumaan synnytykseen, vaikka se ei kuuluisi perheen kulttuuriin. • Tarjoa äidille mahdollisuutta vapaaehtoisdoulaan eli synnytystukihenkilöön. Synnytys voi pelottaa mm. kielitaidon puutteen, kulttuuristen erojen, vaikeiden aiempien synnytysten tai ympärileikkauksen vuoksi. Tarjoa doulaa silloinkin, kun isä tulee synnytykseen – jo esimerkiksi kielitaidon vuoksi.


85

Työntekijöinä meidän on tärkeää asettua pois tilasta, jossa katsomme toisten kulttuuria ylhäältä alaspäin, ajatellen, että vain meidän kulttuurimme ja siihen liittyvät tavat ja tottumukset ovat oikeita ja että toisten tulee sopeutua siihen.

Vinkit vauva-aikaan • On tärkeää ymmärtää, että vauvan hoitamisen tavoilla voi olla pitkät perinteet – muutoksia ei voi olettaa tapahtuvan hetkessä. Useille mielestämme erikoisille tavoille on yleensä järkevät selitykset.

• Selitä vauva-ajan merkitys vauvan aivojen kehitykselle ja kannusta kommunikoimaan vauvan kanssa. Älä ylitulkitse esimerkiksi sitä, jos äiti ei ota vauvaan katsekontaktia – kysy!

• Perustele äidille imetyksen hyödyt. Osa äideistä voi luulla, että äidinmaidonkorvike on vauvalle terveellisempi vaihtoehto kuin äidinmaito.

• Selitä perheelle, ettei vauvan motorista kehitystä, esimerkiksi istumaan opettelua, tarvitse kiirehtiä. Jokainen vauva kehittyy omaa tahtiaan.

Vinkit kohtaamiseen • Tarjoa perheelle konkreettista materiaalia, jossa kerrotaan odotuksesta, synnytyksestä ja vauva-ajasta. Hyödynnä erikieliset materiaalit, kuvat ja videot. • Käytä tulkkia, kun asiakkaan kanssa ei ole yhteistä kieltä tai hänen kielitaitonsa on heikko. Tämä on sekä asiakkaan että työntekijän oikeus. Huomioi asiakkaan toiveet tulkin sukupuolesta ja murteesta. • Jos tulkkia ei ole saatavilla, älä peru tapaamista. Ilman yhteistä kieltä voi tehdä vaikka mitä, esimerkiksi ihailla vauvaa. • Tarkista asiakkaan luku- ja kirjoitustaito. Hän ei välttämättä kehtaa ottaa asiaa puheeksi, jos siinä on puutteita. • Kohtaa maahanmuuttajataustaiset asiakkaat yksilöinä – älä tee yleistyksiä maan, uskonnon tai kulttuurin perusteella. Samastakin maasta tulleilla voi olla täysin erilaisia tapoja.

• Tarjoa asiakkaalle hyväksyvä, ymmärtävä ilmapiiri ja vapaudu kulttuurisidonnaisuudesta. Kotoutuminen on kahdensuuntaista, ja on hyvä huomioida, kuinka oma kulttuuri vaikuttaa omiin asenteisiin ja tapoihin. • Selitä asiat selkeästi ja tarkasta, että asiakas on ymmärtänyt. • Kohtaa asiakas ihmisenä, älä pelkästään ammattiroolin takaa. • Maahanmuuttajataustaisten kanssa työskentely vaatii aikaa ja resursseja esimerkiksi kielen, kulttuurierojen ja luottamuksen rakentamisen takia. Huomioi tämä työn suunnittelussa. • Monelle omasta maasta pois muuttaneelle työntekijä voi olla tärkeä, kuin uusi perheenjäsen kotimaahan jääneiden omaisten tilalle. • Kysy – älä oleta!


86

Vauvatyö

2017). Nämä oireet voivat jatkua maahanmuuton jälkeen, vaikka välitön vaara onkin jäänyt taakse. Maahanmuutossa syntyy uusia kuormittavia asioita, kuten sosiaalisten verkostojen puute ja huoli kotimaahan jääneistä omaisista. Traumahistorian lisäksi onkin tärkeää ottaa huomioon ne seikat, jotka nykytilanteessa aiheuttavat stressiä. On kuitenkin varottava ylitulkitsemasta. Maahanmuuttajataustaisten vanhemmuuden haasteet eivät automaattisesti johdu pakolaisuudesta, kotoutumiseen liittyvistä haasteista tai erilaisista kulttuurisista tavoista. Yhtä lailla maahanmuuttajataustaisilla perheillä on vauvan syntymän myötä normaaleja uuteen perheenjäseneen ja uudenlaiseen elämäntilanteeseen liittyviä haasteita. Kun vaativan vauvatyön kohtaamisissa ollaan läsnä aitoina ja toisesta kiinnostuneina ihmisinä ja toisten kulttuuria ja tapoja kunnioittaen, syntyy hyvä luottamussuhde ja asiakkaan kanssa voidaan työskennellä niin, että vauvan hyvinvointi vahvistuu.

Maahanmuutossa syntyy uusia kuormittavia asioita, kuten sosiaalisten verkostojen puute ja huoli kotimaahan jääneistä omaisista.


87

Lähteet Isosävi, S. (2017). Raskaus- ja vauva-aika sodan ja aseellisen konfliktin varjossa. Teoksessa J. Hurmerinta & A. Mikkonen (toim.) Turvapaikanhakija. Kohtaamisen ja tuen käsikirja. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto. Isosävi, S. & Kuittinen, S. (2013). Vanhemmuus ja pienten lasten hoiva eri kulttuureissa. Teoksessa A. Alitolppa-Niitamo, S. Fågel & M. Säävälä (toim.) Olemme muuttaneet ja kotoudumme. Helsinki: Väestöliitto. Rönkkömäki, S. (2018). Selvitys turvapaikanhakijoiden parisuhteiden ja vanhemmuuden haasteista sekä auttamisen mahdollisuuksista vastaanottokeskuksissa. Helsinki: Maahanmuuttovirasto. Schubert, C. (2013). Kotoutumisen psykologiaa. Teoksessa A. Alitolppa-Niitamo, S. Fågel & M. Säävälä (toim.) Olemme muuttaneet ja kotoudumme. Helsinki: Väestöliitto. Mielenterveystalo: Kulttuuri ja mielenterveys. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/ itsehoito-ja-oppaat/oppaat/maahanmuuttajat/Pages/kulttuuri_ja_mielenterveys.aspx (31.1.2020).

Kuva Getty Image


Vauvan hätä on nähtävä – tunnista vauvan kaltoinkohtelu Tanja Henttonen

Pieni vauva tarvitsee aikuisen hoivaa ja läsnäoloa ympäri vuorokauden. Useimmiten vanhemmat ovat hyvin sitoutuneita tehtävään ja tekevät parhaansa, jotta vauva saa turvalliset lähtökohdat elämälleen. Osa vauvoista elää kuitenkin olosuhteissa, jotka vahingoittavat hänen kasvuaan ja kehitystään. Vauvaperheitä kohtaavien ammattilaisten tehtävä on tunnistaa ne riskitekijät, jotka voivat johtaa kaltoinkohteluun, lukea vauvan sanatonta viestintää ja tarjota perheille apua ajoissa.


89

Huoli vauvasta herää Kun työntekijä kohtaa vauvaperheen, jossa vauva ei voi hyvin ja vanhemman ja vauvan suhteesta jää ikävä olo, herää huoli perheen tilanteesta ja vauvasta. Vauvassa ei ehkä ulkoisesti näy merkkejä kaltoinkohtelusta, mutta vauvan olemuksessa tai vauvan ja vanhemman suhteessa voi olla jotakin, joka herättää ahdistusta. Omia havaintoja tai epämääräistä huolta voi olla vaikea sanoittaa vanhemmalle tai ylipäänsä ottaa puheeksi. Laiminlyönti on kaltoinkohtelun muodoista yleisin ja samalla vaikeimmin tunnistettava. Laiminlyönnillä tarkoitetaan toistuvaa vauvan perustarpeista ja hoidosta huolehtimatta jättämistä. Laiminlyöntiä on, kun vauva ei saa riittävästi tai ikäänsä nähden oikeaa ravintoa, ruoka tarjotaan liian kylmänä tai kuumana, vauvalla ei ole sopivaa vaatetusta, vaippoja ei vaihdeta riittävän usein, vauva ei saa tarvitsemaansa lääkitystä tai vauva elää olosuhteissa, jotka eivät ole hänelle turvalliset. Laiminlyöntiä on myös, jos vauva saa vain niukasti tai ei lainkaan kokemuksia rakastetuksi tulemisesta, hyväksynnästä ja arvostuksesta. Vauvaa ei kohdella sensitiivisesti, hänen aloitteisiinsa ei vastata, tai hänet jätetään yksin selviytymään tunnetiloistaan. Laiminlyöntiin puuttuminen on vaikeaa. Työntekijä voi jäädä odottamaan näkyvämpiä merkkejä kaltoinkohtelusta, jolloin on riski, että vauvan laiminlyönti voi jatkua pitkäänkin. Vauvan ensimmäiset elinvuodet ovat kuitenkin erityisen tärkeitä. Silloin luodaan pohja turvalliselle kiintymyssuhteelle ja aivojen suotuisalle kehitykselle.

Kaikki vauvat eivät voi hyvin Lasten kaltoinkohtelu on yllättävän yleistä (Paavilainen, 2020). Alle kouluikäisten lasten

väkivaltakokemuksista löytyy kuitenkin erityisen vähän tutkimustietoa (Ellonen & Kääriäinen, 2010). Vuonna 2018 tietoon tulleista perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 23 prosenttia oli alle 5-vuotiaita (Tilastokeskus, 2019). Arvioiden mukaan kaikista alle kaksivuotiaista lapsista vajaata kolmea prosenttia on ravisteltu vähintään kerran (Salokorpi, Sinikumpu & Serlo, 2015). Kansainvälisen arvion mukaan 4–16 prosenttia lapsista joutuu fyysisen pahoinpitelyn ja noin 10 prosenttia laiminlyönnin tai henkisen pahoinpitelyn kohteeksi (Hoitosuositus, 2015). Suurimmassa kaltoinkohtelun riskissä ovat alle 5-vuotiaat lapset sekä lapset, joilla on kehityksen viivästymistä tai vammaisuutta (Perrigo, Berkovits, Cederbaum, Williams & Hurlburt, 2018). Vauvoihin kohdistuvan kaltoinkohtelun tutkiminen on erityisen hankalaa, koska vauvat eivät kerro sanoin kokemastaan. Kaltoinkohtelu voi jäädä viranomaisilta näkymättömäksi, koska tekijä on useimmiten oma vanhempi ja kaltoinkohtelu tapahtuu kodin seinien sisäpuolella. Tämän vuoksi vauvaperheitä kohtaavilla ammattilaisilla on erityisen suuri vastuu nähdä ja tunnistaa vauvan hätä ja auttaa vauvaa ja perhettä ajoissa.

Kaltoinkohtelun muodot Kaltoinkohtelun muodoista helpoiten tunnistettava on fyysinen kaltoinkohtelu, josta voi jäädä selkeitä merkkejä tai vammoja. Vauvoihin kohdistuva fyysinen kaltoinkohtelu voi olla esimerkiksi vauvan kovakouraista käsittelyä, retuuttamista, ravistelua, lyömistä, läpsimistä tai vauvan heittämistä alustalle. Myös kuritusväkivalta on fyysistä väkivaltaa, jolla pyritään kipua tai epämukavuutta aiheuttaen rankaisemaan vauvaa esimerkiksi itkemisestä tai vanhemman mielestä huonosta käytöksestä.


90

Vauvatyö

Kaltoinkohtelu voi olla myös emotionaalista, jolloin vauvalle huudetaan, häntä haukutaan, nimitellään tai uhkaillaan tai hänelle tiuskitaan. Emotionaalista kaltoinkohtelua tai laiminlyöntiä on jollain tasolla aina läsnä, mikäli vanhempi ei pysty tarjoamaan lapselle hänen perustarpeitaan vastaavaa hoivaa ja hyvää, riittävää vanhemmuutta. Vauvaan kohdistuva seksuaalinen kaltoinkohtelu on esimerkiksi tarpeetonta vauvan sukupuolielinten koskettelua, rasvaamista, silittelyä sekä muuta vauvan kehon seksuaalisesti virittynyttä koskettelua. Kemiallisella kaltoinkohtelulla tarkoitetaan sitä, että vauvalle annetaan esimerkiksi rauhoittavia lääkkeitä tai päihteitä rauhoittamis- tai nukuttamistarkoituksessa. Vanhempi voi myös tarkoituksellisesti aiheuttaa vauvalle sairaalahoitoa aiheuttavia oireita, esimerkiksi syöttämällä vauvaa säännöllisesti, mutta pakottaen hänet oksentamaan ravinnon pois, jolloin vauvan kasvu ja kehitys pysähtyvät. Lapselle sepitettyä sairautta kutsutaan nimellä Münchhausen by proxy -oireyhtymä. Vauvan kokemaa väkivaltaa on myös vanhempien toisiinsa kohdistama väkivalta, jota vauva on todistamassa. Myös sisarusten vauvaan kohdistama kovakourainen käsittely, nipistäminen tai lyöminen on väkivaltaa, vaikka tekijä onkin lapsi, joka toimii ehkä huomion tai mustasukkaisuuden vuoksi. Myös kohdussa oleva vauva tarvitsee suojelua. Osa äideistä kokee negatiivisia tunteita kohdussa olevaa vauvaansa kohtaan. Negatiiviset tunteet voivat pahimmillaan johtaa väkivaltaan vielä syntymätöntä lasta kohtaan. Päihteet, omasta terveydestä huolehtimatta jättäminen, oman vatsan lyöminen tai muu väkivaltainen käytös ovat sikiölle vaarallisia. Sikiön turvallisuus vaarantuu myös silloin, kun

odottava äiti itse joutuu väkivallan kohteeksi. Kansainvälisten arvioiden mukaan väkivallan kohteeksi joutuu 2–20 prosenttia odottavista äideistä, Keski-Suomessa tehdyn otantatutkimuksen arvion mukaan 2–4 prosenttia. Tämä tarkoittaisi Suomen mittakaavassa 1 000–2 000:ta raskaana olevaa naista vuodessa. (Vau. fi, 2020.) Kaltoinkohtelun eri muodot voivat vaihdella kestoltaan, vahvuudeltaan ja keinoiltaan sekä tapahtua samanaikaisesti tai toisiinsa limittyen (Flinck & Paavilainen, 2016). Emotionaalisen eli henkisen kaltoinkohtelun elementit ovat lähes aina mukana kaikissa kaltoinkohtelun muodoissa. Nykyisin tiedetään, että henkinen väkivalta voi saada aikaan jopa vakavampaa haittaa kuin fyysinen väkivalta. Samalla se on kuitenkin vaikeampaa havaita ja siihen on vaikeampi puuttua. Erityisen haitallista kaltoinkohtelu on, kun se tapahtuu kiintymyssuhteessa, jossa vanhemman tulisi edustaa turvaa ja huolenpitoa. Useimmiten kaltoinkohtelu on tiedostamatonta, ja monesti kyse on osaamattomuudesta ja kyvyttömyydestä tai vanhemman kypsymättömyydestä. Taustalla voi olla myös vanhemman omat traumaattiset kokemukset, jotka siirtyvät suhteeseen vauvan kanssa. Vain harvoin vanhempi kohtelee omaa lastaan tahallisesti kaltoin.

Kun vanhempien elämässä on paljon kuormittavia tekijöitä Lapsen kaltoinkohtelua esiintyy kaikenlaisissa perheissä. Äitien tekemä väkivalta on edelleen hieman yleisempää kuin isien tekemä, joskin erot ovat kaventuneet. Äitien korkeampaa määrää voi selittää se, että äidit ovat edelleen useammin vauvan ensisijaisia hoivaajia.


91

Tähän Gettyä!

Kuva Getty Image

Kaltoinkohtelun riskitekijät voivat liittyä vauvaan, vanhempiin tai perhetilanteeseen. Erityisesti vauvoihin liittyviä riskitekijöitä voivat olla mm. raskauteen tai synnytykseen liittynyt komplikaatio, synnytyksen ennenaikaisuus sekä vastasyntyneen lapsen pienuus, vammaisuus tai itkuisuus, keskosuus, kaksosuus ja poikasukupuoli. (Hoitosuositus, 2015.) Vanhempiin liittyviä riskitekijöitä on paljon: mm. päihteiden käyttö, isän tai äidin vähäinen osallistuminen lapsen hoitoon, tunnekylmyys, vakava sairaus, rikollinen tausta, nuoruus, yksinhuoltajuus, vanhemman itse lapsena kokema kaltoinkohtelu, emotionaalinen kypsymättömyys, ei-toivottu raskaus tai raskauden kieltäminen, mielenterveysongelma, avioero, vanhemman kokema sosiaalisen tuen puute, autoritaarinen kasvatusasenne,

vastaanotolle varattujen aikojen runsas laiminlyönti, äärimmäinen ylihuolehtivuus ja lapseen kohdistetut epärealistiset odotukset. (Hoitosuositus, 2015.) Perheeseen liittyviä riskitekijöitä voivat olla monilapsisuus, heikko taloudellinen ja sosiaalinen tilanne, perheväkivalta, perheen aiempi lastensuojelutausta, työttömyys, perheen stressi tai kriisi, riitely, perheen eristäytyminen tai syrjäytyminen ja perheen kokema sosiaalisen tuen puute. (Hoitosuositus, 2015.) Yksittäinen riskitekijä ei välttämättä ilmaise kaltoinkohtelun riskiä tai tapahtunutta kaltoinkohtelua. Perheissä monesti samanaikaisesti esiintyvät tekijät lisäävät riskiä lähisuhdeväkivaltaan ja moninkertaistavat lapsen pahoinpitelyriskin. (Flinck & Paavilainen, 2016.) Vanhemmat itse kertovat yleisimmäksi


92

Vauvatyö

Vauvaperheitä kohtaavien ammattilaisten on tärkeä olla mukana arkisissa hoivatilanteissa, varsinkin jos niihin liittyy hankaluuksia tai vanhempi kokee ne haastavina. aggressiivisen tai väkivaltaisen käyttäytymisen syyksi väsymyksen (Hentilä ym., 2010). Arjen paineet, kasaantuneet vaikeudet ja tuen puute voivat viedä vanhemmilta voiman ja kyvyn hoitaa vauvaa siten kuin he haluaisivat. Useissa tutkimuksissa onkin todettu, ettei vanhempien huolia ja kaltoinkohteluun johtavia riskitekijöitä tunnisteta riittävän ajoissa. (Paavilainen, 2020.) Tukea tulisi kohdentaa nykyistä enemmän juuri niille riskiperheille, joilla on suurempi todennäköisyys väkivallan käyttöön, ennen kuin perheeseen on ehtinyt muodostua vaikeasti katkaistavissa oleva väkivaltaisen käyttäytymisen malli (Lepistö, Ellonen, Helminen & Paavilainen, 2017).

lee ja hankaloittaa hoitotoimenpiteitä, ja siksi hän voi pestä, pukea tai riisua vauvaa liian kovakouraisilla otteilla. Vanhemman keinottomuus ja muu mahdollinen kuormitus, kuten väsymys, kiire ja arjen paineet, voivat johtaa tarpeettoman kovakouraiseen käsittelyyn tai kuritusväkivaltaan. Vauvaperheitä kohtaavien ammattilaisten on tärkeä olla mukana arkisissa hoivatilanteissa, varsinkin jos niihin liittyy hankaluuksia tai vanhempi kokee ne haastavina. Vanhemmille on hyvä tarjota käytännöllisiä vinkkejä tilanteista selviämiseen ja kertoa, mitä vanhemman käytös vauvalle aiheuttaa. Vauvan hoitamisen lisäksi vanhemmat tarvitsevat tukea omaan jaksamiseensa ja hyvinvointiinsa.

Arkiset tilanteet kertovat paljon

Vauvat kertovat itsestään kokonaisvaltaisesti

Kaltoinkohtelu tapahtuu yleisimmin tavallisissa hoivatilanteissa, kuten ruokailussa, aamuja iltatoimissa sekä pukeutumisessa (Hentilä ym., 2010; Henttonen, 2009). Arkiset tilanteet voivat tuntua vanhemmasta vaikeilta ja työläiltä, tai hän voi tulkita vauvan toiminnan hyvin negatiivisesti ja pyrkiä kurituskeinoja käyttäen muuttamaan tilannetta sujuvammaksi. Vanhempi voi esimerkiksi syöttää vauvaa väkisin ajatuksenaan turvata näin pidemmät yöunet vauvalle ja samalla itselleen. Vanhempi voi jättää vauvan yksin sänkyyn liian pitkiksi ajoiksi tai pyrkiä nukuttamaan vauvaa väkisin saadakseen itse levätä. Vanhempi voi ajatella, että vauva tahallaan kiemurtelee, kiukutte-

Vauva ei kerro sanoin voinnistaan tai kokemastaan kaltoinkohtelusta, mutta vauvan vointiin on mahdollista kiinnittää huomiota havainnoimalla hänen ilmeitään, eleitään, äänenkäyttöään, asentoaan ja tunteiden ilmaisuaan. Kehonkieli on ensimmäinen äidinkielemme. Tämä on erityisen helposti havaittavissa pienissä vauvoissa, jotka ottavat kontaktia täysin kehonsa avulla: katsetta suuntaamalla, kääntymällä kohti, ääntelemällä ja raajojaan heiluttamalla. Ihan pienikin vauva on suhteessa toiseen ihmiseen kehonsa avulla, jo vatsassa ja heti syntymästään lähtien. Vauvan kehoa havainnoimalla voi päätellä, onko vauva esi-


93

merkiksi väsynyt, kaipaako hän seuraa, onko hän jo liiankin innostunut ja ylivirittynyt tai tarvitseeko hän rauhoittamista ja lohtua. Vauva, joka ei voi hyvin tai on tottunut siihen, että hänen aloitteisiinsa ei vastata, tai jonka tarpeet jäävät toistuvasti tyydyttämättä, väistää helposti katsetta ja välttelee katsekontaktissa olemista. Vauva voi näyttää totiselta ja huolestuneelta, ja hänellä voi olla tuijottava tai tyhjä katse. Hän hymyilee vain vähän, ja hymyt ovat äkillisiä, ne alkavat ja loppuvat nopeasti tai näyttävät jäykiltä. Vauva ei käytä juuri ääntä, ei hihku eikä jokeltele eikä harjoittele äänenkäyttöä vaan on hiljainen. Vauva voi itkeä tavallista vähemmän tai erityisen paljon. Vauva saattaa tyytyä epämukavaan asentoon ilmaisematta harmiaan. Hän voi olla keholtaan hyvin jäykkä eikä sulaudu rennosti syliin tai sitten ikäänsä nähden veltto ja passiivinen. Vauva voi myös vetää kehoaan voimakkaasti kaarelle, tai hänellä on paljon stressioireita kuten hikkaa. Vauva voi olla tavallista vakavampi, iloton ja passiivinen tai ylivirittynyt ja vaikeasti tyynnyteltävissä. Hän voi olla myös varautuneen, pelokkaan tai jännittyneen oloinen ja säpsähtelevä.

Vanhemman ja vauvan suhteesta voi puuttua kohtaaminen ja ilo.

On huolestuttavaa, jos vauva lakkaa viestimästä. Tämä voidaan tulkita myös virheellisesti niin, että vauva on helppohoitoinen tai tyytyväinen, vaikka jo pieni vauva voi masentua ja luovuttaa, jos hänen tarpeensa eivät tule tyydytetyiksi. Luovuttaminen voi olla turvallisempi keino sopeutua tilanteeseen kuin esimerkiksi itkeminen, jolloin vanhempi voi hermostua, olla äkkipikainen ja satuttaa vauvaa. Vauvojen kanssa työskentelevät näkevät paljon vauvoja ja tunnistavat, jos kaikki ei ole hyvin. Havaintojen tulkinnassa tulee olla huolellinen. Mikään yksittäinen tekijä ei kerro, että vauvaa on kaltoinkohdeltu – lukuun ottamatta selkeitä fyysisen kaltoinkohtelun merkkejä. On tärkeää havainnoida vauvan olemusta kokonaisvaltaisesti ja poissulkea mm. lääketieteelliset syyt vauvan huonoon vointiin. Kyse voi olla esimerkiksi vauvan sairaudesta tai kehitysviiveestä. Lisäksi on huomioitava vauvojen temperamenttierot. Osa vauvoista on hyvin herkkiä kaikille muutoksille ja toiset joustavampia ja helpommin sopeutuvia. Vauvan kokema kaltoinkohtelu vaikuttaa vauvan ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen ja voi näkyä monin tavoin vauvan ja vanhemman suhteessa. Väkivaltaa itse kokeneen vanhemman voi olla vaikea tavoittaa sekä omaa että vauvan kokemusta. Vauvan ”mielen pitäminen mielessä” ei onnistu, ja läheisyys voi olla pelottavaa ja uhkaavaa vanhemmalle. Oma reagointi voi hämmentää myös vanhempaa itseään. Vanhempi tarvitseekin tukea mentalisaatiokykyynsä eli kykyyn pohtia toisen ihmisen näkökulmaa ja kokemusta (Laajasalo. T.). Vanhemman ja vauvan suhteesta voi puuttua kohtaaminen ja ilo. Vanhempi voi vaikuttaa stressaantuneelta, totiselta, taidottomalta tai tunnekylmältä. Vanhempi voi esimerkiksi


94

Vauvatyö

pitää vauvaa hyvin vaativana tai ajatella hänen ärsyttävän vanhempaa tahallaan. Yleensä vauvan ja vanhemman suhteessa on useampia huolestuttavia merkkejä.

Kaltoinkohtelu jättää jäljet Vauva, jota laiminlyödään, ei saa riittävästi rakkaudenosoituksia eikä kokemuksia jaetusta ilosta vanhemman kanssa. Vauvan kokemusta maailmasta ja suhteessa olemisesta leimaavat arvaamattomuus ja turvattomuuden tunne. Vauvalla on kokemus, että hänen tarpeisiinsa ei vastata, ja se herättää hänessä pelkoa, epävarmuutta ja ahdistusta. Vauvan elämä voi olla hyvin ennakoimatonta ja stressaavaa. Pienen lapsen viesteihin on aina reagoitava. Kun vauvan tarpeisiin vastataan, hänelle rakentuu mielikuva itsestään hyvänä ja arvokkaana. Toistuvat turvattomuuden kokemukset näkyvät lapsessa jo hyvin pienenä. Jo kolmen kuukauden ikäinen vauva oppii häpeän, kun hänen aloitteisiinsa ei toistuvasti vastata eikä häntä katsota ja kohdata lempeästi ja sensitiivisesti.

Vauvaperheitä kohtaavia ammattilaisia tarvitaan, jotta yksikään apua tarvitseva vauva ei tulisi ohitetuksi eikä yhdenkään vauvan hätä jäisi näkemättä.

Kun lapsi elää haitallisten kokemusten keskellä, hänen kehonsa stressitaso on pysyvästi korkea. Haitallisilla lapsuudenaikaisilla kokemuksilla (ACEs, adverse childhood experiences) on tutkimusnäytön mukaan selvä yhteys sairastuvuuteen aikuisena kuten sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen, syöpään ja Alzheimerin tautiin. Tutkimuksen (Felitti & Anda ym., 1998) mukaan korkeat ACE-pisteet ovat yhteydessä myös eliniän lyhenemiseen, riskikäyttäytymiseen, tapaturmiin ja itsemurhiin.

Vauvan hätään voi tuntua vaikealta puuttua Vauvan hätä herättää usein voimakkaita tunteita, jopa niin vahvoja, että ammattilainenkin voi kieltää näkemänsä. Vanhemman kertoma voi myös olla ristiriidassa sen suhteen, mitä työntekijä itse havainnoi. Useimmiten vanhemmat eivät kerro kaltoinkohtelusta, ainakaan jos sitä ei heiltä kysytä. Vanhempi ei ehkä myöskään tiedosta, että oma toiminta tai toimimatta jättäminen on vauvalle kaltoinkohtelua. Toisinaan kaltoinkohtelun raja on myös hiuksenhieno. Missä vaiheessa esimerkiksi leikki muuttuu vauvan näkökulmasta kaltoinkohteluksi, jos vanhempi ylenpalttisesti kutittelee vauvaa, nostaa äkillisesti tai rajusti ilmaan tai käsittelee vauvaa hyvin ronskein ottein? Tai jos vanhempi ei kommunikoi vauvan kanssa, ei sanoita tekemisiään eikä ota paljon kontaktia vauvaan? Kaltoinkohtelun tunnistaminen voi olla haasteellista myös siksi, että väkivalta ei aina näy päällepäin. Oireita voi olla vaikea tunnistaa, erityisesti emotionaalisessa kaltoinkohtelussa ja laiminlyönnissä. Vauvaperheitä kohtaavia ammattilaisia tarvitaan, jotta yksikään apua tarvitseva vauva ei


95

tulisi ohitetuksi eikä yhdenkään vauvan hätä jäisi näkemättä. Vauvan kärsimyksen kohtaaminen on yksi raskaimmista työtehtävistä ja altistaa sijaistraumatisoitumiselle. Työntekijät tarvitsevat oman jaksamisensa tueksi työyhteisön tukea, hyvät toimintaohjeet, säännöllisen työnohjauksen, itselle toimivia stressinsäätelykeinoja, realistisen työmäärän ja tarvittaessa ammatillista täydennyskoulutusta.

Vaikka vanhempi ei syystä tai toisesta tulisikaan autetuksi, vauva hyötyy avusta aina.

Vauvoissa positiiviset muutokset näkyvät nopeasti Vanhemmat tarvitsevat totuudenmukaista ja realistista tietoa vauvan tarpeista ja siitä, mikä on väkivaltaa vauvaa kohtaan. Tukea tarvitaan myös tiedon soveltamisessa arkeen. Kaltoinkohtelusta sekä siihen mahdollisesti johtavista huolista, kehityskuluista ja riskeistä tulee voida puhua pelottelematta vanhempia. Vanhemmilla on myös oikeus tuoda huolensa esiin ja saada niihin apua. (Paavilainen, 2020.) Vanhempi voi tarvita avukseen työntekijää, joka sanoittaa hänelle vauvan kertomaa viestiä. Vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksessa voi olla jo muodostunut ikävä kehä, jossa vauva yrittää viestiä, mutta vanhempi ei osaa tulkita oikein tai ohittaa vauvan. Tämä lisää vanhemman kokemusta epäonnistumisesta ja vähentää vanhemman halukkuutta vastata vauvan aloitteisiin. Työntekijä ikään kuin ”virittää vauvan” valmiiksi vuorovaikutukseen hakemalla itse kontaktin vauvaan ja sen jälkeen siirtämällä vauvan kontaktiin vanhemman kanssa, jolloin kohtaaminen ja onnistumisen kokemus mahdollistuvat. Vauvalle kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta on ehdottoman tärkeää. Se on samalla kokemus turvallisuudesta ja siitä, kuka hän itse on. Kun lapsi elää jatkuvassa pelossa

tai stressaantuneena, hänelle rakentuu vääristynyt kuva itsestään ja todellisuudesta. Kun vauva ja perheet saavat ajoissa apua, vauvat alkavat kukoistaa. Vetäytyneestä, hiljaisesta ja katseen kääntävästä vauvasta kuoriutuu ääntään testaava, hihkuva, eloisa ja terveellä tavalla vanhemman huomiota ja vuorovaikutusta vaativa pieni ihminen. Vauva voi saada työntekijältä ensimmäisen kokemuksensa siitä, että on rakastettava. Vanhempi voi samalla saada käsityksen asiasta, jota vaille hän on ehkä itsekin jäänyt. Vanhemmalle on usein hyvin avartavaa ja myös hoivaavaa nähdä, kuinka hänen pienokaistaan ihaillaan ja hellitään. Työskentelyn lähtökohtana on arvostava, läsnä oleva ja kiireetön kohtaaminen. Työskentelyn pohjana on kunkin perheen erityisyyden kunnioittaminen sekä avoimen ja keskustelevan ilmapiirin luominen. Vaikka vanhempi ei syystä tai toisesta tulisikaan autetuksi, vauva hyötyy avusta aina.


96

Vauvatyö

Ydinkohdat • Kaltoinkohtelu ei useinkaan näy ulospäin. Sen vuoksi vauvaperheitä kohtaavat ammattilaiset ovat sen havaitsemisessa avainasemassa. • Vauvan kaltoinkohtelusta voi saada tietoa havainnoimalla vauvan ilmeitä, eleitä, äänenkäyttöä, asentoa ja tunteiden ilmaisua. • Kaltoinkohtelua tapahtuu usein arkisissa hoivatilanteissa, ja siksi ammattilaisten kannattaa olla niissä mukana. • Vanhemmalle tarjotaan käytännöllisiä toimintaohjeita ja kerrotaan, mitä vanhemman käytös aiheuttaa vauvalle. Vanhempi voi tarvita avukseen työntekijää, joka sanoittaa vauvan viestiä. • Kun vauva ja perheet saavat ajoissa apua, vauvat alkavat kukoistaa.

Vauvan turvakortti

Työvälineitä vauvaperheiden kanssa työskentelyyn

Vauvan turvakortti toimii vauvaan kohdistuvan kaltoinkohtelun tunnistamisen ja huolen puheeksi ottamisen apuvälineenä. Kortin avulla voi sanoittaa vauvan tarpeita vanhemmille sekä auttaa vanhempaa ymmärtämään, mikä on vauvalle väkivaltaa ja laiminlyöntiä. Korttia voi tilata osoitteesta https://ensijaturvakotienliitto.fi/tietoa-liitosta/materiaalit/#esitteet Vauvan & taaperon Turva10

Vauvan & taaperon Turva10 on puheeksioton väline, jonka avulla voi tehdä näkyväksi turvallista ja turvatonta huolenpitoa ja hoivaa. Väline sopii 0–3-vuotiaiden lasten turvallisuuden puheeksiottoon. BriefCAP BriefCAP on perheen vointia ja riskioloja arvioiva lomake (BriefCAP, Brief Child Abuse Potential), joka on kehitetty mittaamaan erityisesti lasten fyysisen kaltoinkohtelun riskiä. CAP-mittari on todettu tehokkaaksi työkaluksi myös Suomessa


Kun vauva ja perheet saavat ajoissa apua, vauvat alkavat kukoistaa.

Hentilä, S., Ellonen, N., Paavilainen, E., Kääriäinen, J. & Koivula, T. (2010). Pieniin lapsiin kohdistuvan kaltoinkohtelun tilanteet vanhempien kuvaamana. Janus 18(3), 260–276.

Lähteet Ellonen, N. & Kääriäinen, J. (2010). Alle kouluikäisiin lapsiin kohdistuvan väkivallan tutkiminen itseilmoitusmenetelmällä – pilottitutkimus. Yhteiskuntapolitiikka 75(3). Felitti, V. J., Anda, R. F. ym. (1998). Relationship of childhood abuse and household dysfunction to many of the leading causes of death in adults. The Adverse Childhood Experiences (ACE) study. American Journal of Preventive Medicine, 14(4), 245–258. Flinck. A. & Paavilainen, E. (2016). Ylisukupolvisen lasten kaltoinkohtelun ehkäiseminen lasten ja perheiden palveluiden haasteena. Teoksessa K. Nousiainen, P. Petrelius & L. Yliruka (toim.) Puheista tekoihin! Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen lastensuojelussa ja perhe- ja sosiaalipalveluissa. Työpaperi 20/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Henttonen, T. (2009). Vauvojen kaltoinkohtelu. Tunnistaminen ja puuttuminen ensikodeissa. Ensi- ja turvakotien liiton raportti 12. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto. Hoitosuositus (2015). Lasten kaltoinkohtelun tunnistamisen tehokkaat menetelmät sosiaali- ja terveydenhuollossa. Hotus-hoitosuositus. Päivitys julkaistu 13.11.2015. Helsinki: Hotus, Hoitotyön tutkimussäätiö. Laajasalo, T. Vanhemman mentalisaatiokykyä tukemalla lisätään itseymmärrystä ja tunnesäätelyä. https://www.naisenvakivalta. fi/vanhemman-mentalisaatiokykya-tukemallalisataan-itseymmarrysta-ja-tunnesaatelya/ Lepistö, S., Ellonen, N., Helminen, M. & Paavilainen, E. (2017). Yhteiskuntapolitiikka 82(2). Paavilainen, E. (2020). Voiko lasten kaltoinkohtelua ehkäistä vanhempien itsearvioinnilla? https://alusta.uta.fi/2020/01/22/ voiko-lasten-kaltoinkohtelua-ehkaista-vanhempien-itsearvioinnilla/

Perrigo, J., Berkovits, L., Cederbaum, J., Williams, M. & Hurlburt, M. (2018). Child abuse and neglect re-report rates for young children with developmental delays. Child Abuse & Neglect, 83, 1–9. Salokorpi, N., Sinikumpu, J.-J. & Serlo, W. (2015). Ravistellun vauvan oireyhtymä: Vaikeasti tunnistettava kaltoinkohtelu. Potilaan lääkärilehti 2015. Tilastokeskus (2019). Aikuisista perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 76,5 prosenttia naisia. https://www.stat.fi/til/rpk/2018/15/ rpk_2018_15_2019-06-06_tie_001_fi.html Vau.fi (2020). Repimistä, nöyryyttämistä ja jopa iskuja mahaan – liian moni raskaana oleva kohtaa väkivaltaa. Päivitetty 21.2.20202. https://www.vau.fi/raskaus/repimista-noyryyttamista-ja-jopa-iskuja-mahaan-liian-moniraskaana-oleva-kohtaa-vakivaltaa/


Anna isälle reilu mahdollisuus Pirjo Kotkamo

Nykypäivän isät ovat yhä aktiivisemmin mukana lastensa elämässä, mutta osa isistä kokee tulevansa ohitetuiksi palveluissa. Erityisesti näin voi käydä, jos isällä on traumakokemuksia tai väkivalta-, päihde- tai mielenterveysongelmia. Miksi ja miten heidän isyyttään tulisi erityisesti tutkia ja tukea? Sitoutuneella isyydellä on positiivisia vaikutuksia lapsen kasvuun ja kehitykseen, parisuhteeseen sekä perheen ja isän itsensä hyvinvointiin. Isyys on usein paras motivaatio muutokseen, ja työskentely isien kanssa kannattaa aloittaa jo raskausaikana. Työskentelyn apuna voi käyttää niin sanottuja isäkortteja.


99

Vanhemmuutena isyys on yhtä arvokasta kuin äitiys Isyyden tukeminen alkaa isän kohtaamisesta. Naisilta kysytään yleensä palveluissa, ovatko he äitejä, mutta miten on miesten kohdalla? Terveydenhuoltolain (1326/2010) 70 § velvoittaa selvittämään lapsen hoidon ja tuen tarpeen sekä turvaamaan lapselle riittävän hoidon ja tuen, kun lapsen vanhempi, huoltaja tai muu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaava henkilö saa päihdehuolto- tai mielenterveyspalveluja tai muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, joiden aikana hänen kykynsä huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta arvioidaan heikentyneen. Myös uudessa sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) on vah-

vistettu velvoitetta arvioida lapsen tilannetta silloin, kun vanhempi on esimerkiksi päihde- tai mielenterveyspalveluiden asiakkaana. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että miehet ovat sosiaali- ja terveyspalveluissa saaneet kokemuksia sivuuttamisesta ja toissijaistamisesta vanhempana (mm. Jämsä, 2010b; Edhborg ym., 2016; Massoudi, 2013). Vanhempana toimimiseen työntekijöillä on isien kokemuksen mukaan tietynlainen normi. Isien kanssa puhutaan huoltajan roolin ja tehtävien kautta, kuten kysymällä ”Miten teillä toimitaan?”. Isyys, joka on henkilökohtaisempi ja sisältää tunnesuhteen lapseen, jää vähemmälle huomiolle. (Tienvieri, 2011.)

Kuva Getty Image


100

Vauvatyö

Saat isän työskentelyyn mukaan, kun: • vältät toimimasta pelkästään äidin kanssa ja kautta • pidät huolta, että sinulla on isän yhteystiedot • kutsut isän henkilökohtaisesti, et äidin kautta • sovit tapaamisajan, joka sopii myös isälle

Kutsu, kysy, kiinnostu, kannusta!

• osoitat isälle, että hän on tärkeä ja odotettu • olet aidosti kiinnostunut ja kuuntelet aktiivisesti • kerrot isälle hänen merkityksestään lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille • kerrot isälle, että on tärkeää kuulla molempien vanhempien näkemykset perheestä ja lapsesta • kerrot isälle, miksi tapaaminen on järjestetty ja mihin sillä pyritään • selkeytät tarjottavan tuen kokonaisuuden, esimerkiksi sen, mitä tahoja kukin tapaamisessa oleva yhteistyökumppani edustaa ja mikä on kunkin tehtävä • kysyt ja olet kiinnostunut kuulemaan isän näkemyksiä, huolenaiheita ja ratkaisumalleja ja kirjaat ne asiakaskirjauksiin • tuet isää, kun hänellä on ongelmia tai hän tarvitsee apua • huolehdit, että isä saa tiedot tapaamisissa päätetyistä asioista suoraan työntekijältä, jos hän ei pääse tapaamiseen • tarjoat mahdollisuutta henkilökohtaiseen käyntiin.

Isäksi ei synnytä vaan isäksi kasvetaan Vanhemmaksi tulemisen kokemus on erilainen isälle ja äidille. Naiselle roolimuutos vanhemmaksi on raskauden takia selkeämpi kuin miehelle. Vähäisempien muutosten vuoksi mies voi helpommin jatkaa entistä elämäänsä ja pitää isän roolin erillään muista rooleista ja identiteetistä. Vanhempien välille voi syntyä

emotionaalista etäisyyttä, mikä vähentää parisuhdetyytyväisyyttä. Miehen on odotusaikana ponnisteltava aktiivisesti saadakseen naisen kiinni vanhemmuuden kehitystehtävissä. Raskausviikoilla 12–25 miehen kokemukset omasta lapsuudestaan ja omista vanhemmistaan aktivoituvat. Myönteiset muistot mahdollistavat miehen emotionaalisen eläyty-


101

misen isyyteen, kun taas kielteiset voivat johtaa syrjäytymiseen perheestä. Vaihe on ratkaiseva siinä, pystyykö mies uuden roolin myötä siirtymään täysipainoiseen isyyteen vai jääkö se hänelle ajatuksena vieraaksi. (Punamäki, 2011.) On siis tärkeää työskennellä isän kanssa jo raskausaikana. Olennaista on, millaisena mies kokee ajatuksen isyydestä ja millaista tukea ja kannustusta hän saa isyyteen sitoutumiseen puolisoltaan ja ympäristöstään. Vauvaa odotettaessa ja tiiviissä yhteydessä vastasyntyneen kanssa miehellä aktivoituu samoja hormoneja (mm. oksitosiinia ja prolaktiinia) kuin raskaana olevalla naisella. Hormonit tekevät miehen suojelevammaksi perhettään kohtaan ja vahvistavat sitoutumista perheen hyvinvointiin. Raskauden aikana ja vauvan synnyttyä työskentelyn apuna voi käyttää isäkortteja (ensijaturvakotienliitto.fi). Isäkorteissa tutkaillaan isäksi tulemista ja isänä olemisen eri puolia. Tervetuloa isäksi – maailman isoin asia -kortista on hyvä apu, kun tieto raskaudesta saa tunteet ja ajatukset mylläkkään. Raskausviikoilla 12–25 Hyvinvoiva isä – hyvää elämää koko perheelle -kortti tukee isän jaksamista ja stressin hallintaa ja on apuna ajankäytön ja elintapamuutosten pohdinnassa. Kerro ja kuuntele -kortti on oiva apu raskausviikoilla 25–30, kun kiintymyssuhde lapseen tulee merkittäväksi ja oma tuleva isyys kiinnostaa. Isä perheen turvallisuudentekijänä -kortissa pohditaan, miten isänä voi vaikuttaa siihen, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi. Aiheesta on hyvä puhua viimeistään raskausviikoilla 30–40. (ETKL b.)

tä ja tavoitesuuntautunutta toimintaa lapsen kanssa. Sitoutuminen on vastuun ottamista lapsen hyvinvoinnista (McGill, 2014; Eerola & Mykkänen, 2014). Sitoutumiseen kuuluu vuorovaikutus, emotionaalinen kiintymys ja läsnäolo lapsen kanssa (Mykkänen & Eerola 2014). Prosessinomainen vastuunottaminen tarkoittaa kokonaisvaltaista ja aktiivista huolehtimista siitä, että lapsella on kaikki hyvin. Sitoutumisen helppouteen tai vaikeuteen sekä sen syvyyteen voi vaikuttaa isäksi tulemisen polku: mikä on ollut parisuhteen tila, kun kahdesta tulee kolme? Mykkänen (2014) jakaa isäksi tulemisen tarinat normi-, tahto- ja selviytymistarinoihin. Tavallisimmin raskaus on enemmän tai vähemmän tietoinen valinta, vaikkakin nainen on usein aloitteentekijä. Mies voi myös vahvasti haluta tulla isäksi ja olla valmis vaihtamaan kumppaniakin tämän vuoksi. Isäksi voi tulla myös kriisien kautta, kuten lapsettomuuden, keskenmenon tai lapsen kuoleman jälkeen. Kyseessä voi olla myös vahinkoraskaus tai äidin yksipuolinen päätös jättää ehkäisy pois kertomatta siitä. Perheet ovat myös yhä monimuotoisempia, etenkin ero- ja uusperheet ovat lisääntyneet. Perheen ollessa palveluiden piirissä on lapsen näkökulmasta tärkeää huomioida biologisen isyyden lisäksi muut tärkeät arjen isähahmot, joiden kanssa olisi syytä työskennellä. Lapselta voi kysyä: ”Kuka on sinulle tärkeä mies?” Lasta voi myös pyytää piirtämään, keitä hänen perheeseensä kuuluu.

Sitoutumisen merkitys isälle itselleen, lapselle ja parisuhteelle Isäksi voi tulla monella tavalla Sitoutunut isyys on aktiivista osallistumista lapsen fyysiseen hoitamiseen sekä leikkimis-

Silloin kun isä on mukana lapsen elämässä ja lapsen isäsuhde on syntynyt, isän sitoutumisella, vastuullisuudella ja suhteen jatkuvuu-


102

Vauvatyö

della on huomattavia myönteisiä vaikutuksia lapsen myöhempään elämään, isän ja lapsen äidin hyvinvointiin sekä parisuhteeseen. Sitoutunut isä tukee lapsen kognitiivista ja emotionaalista kehitystä sekä lapsen sosiaalisia taitoja (Lamb, 2010). Isyys antaa miehelle iloa ja elämänsisältöä, antoisia kahdenkeskisiä hetkiä, läheisyyttä, hellyyttä ja mahdollisuuden seurata lapsen oppimista ja kehitystä. Isyys auttaa irrottautumaan työajatuksista. Lasten kautta mies voi motivoitua itsensäkin hoitamiseen ja huolehtia paremmin omasta terveydestään. Isän tyytyväisyys elämään kasvaa psyykkisen kypsyyden ja hyvinvoinnin lisääntyessä. Isyys kasvattaa ihmisenä, niin isänä, kasvattajana, puolisona, työntekijänä kuin kansalaisena. (Mykkänen, 2010.) Raskausaikana isä voi omalla esimerkillään tukea puolisoaan elämäntapamuutoksissa. Isä voi vaikuttaa myös äidin kokemaan stressiin ja sitä kautta sikiön hyvinvointiin. Nainen näkee miehen vauvanhoidon rakastavana ja huoleh-

tivana käyttäytymisenä itseään kohtaan, mikä lisää naisen psyykkistä hyvinvointia ja vähentää naisen epätasa-arvon tunteita. Mikäli äiti antaa vauvanhoidossa miehelle tilaa, jaettu vanhemmuus helpottaa arkea ja tukee parisuhdetta. Isä voimavarana vähentää äidin riskiä uupumukseen ja masennukseen.

Isätyön monet muodot Suorassa isätyössä isää autetaan tutkimaan omaan isyyteensä vaikuttavia asioita ja hänelle annetaan tietoa lapsen kehityksestä sekä palautetta hänen käyttäytymisensä vaikutuksesta lapsen kehitykseen. Välillisellä työskentelyllä tarkoitetaan äidin ja lasten kanssa tehtävää isätyötä. Välillisessä työssä voidaan tutkia äidin omaa isäsuhdetta, äidin kokemuksia miehistä yleensä sekä äidin tilannetta suhteessa lapsen isään. Lasten kanssa isätyö tarkoittaa lapsen kokemuksien tutkimista: millaisia toiveita, pelkoja ym. lapsella on suhteessa isäänsä. Kun isään ei ole lainkaan kontaktia, isätyötä


103

voidaan tehdä tarinallisesti, sekä lapsen että äidin kanssa. Tällöin rakennetaan lapselle tarinaa isästään sekä pohditaan poissa olevan isän merkitystä lapselle.

Miksi isien kanssa kannattaa työskennellä? Isyys kaipaa hankalissa tilanteissa tukea. Tiedetään, että isille stressiä aiheuttavat lapsen fyysinen takertuvuus, itku, lapsen lukuisat avunpyynnöt ja lapsen käyttäytymisongelmat. Stressiä tuottavat myös heikot tiedot lapsen kehityksestä ja kykenemättömyys ymmärtää ja tulkita lapsen tunteita. Painetta lisää, jos yhteydet omiin ystäviin ja sukulaisiin ovat vähäiset. Jos isä on tyytyväinen työhönsä, jaksaa hän yleensä paremmin myös kotona. Isien tyytyväisyyttä työhönsä lisäävät työn jatkuvuus, mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön ja työssä eteneminen. Isää saattaa huolettaa perheen talous. Työn ja perheen yhteensovittaminen voi tuntua haasteelliselta. (ETKL a.) Kriisitilanteessa, kuten keskenmenon, lapsen vakavan sairauden tai lapsen kuoleman yllättäessä, myös isä tarvitsee tukea. Isä yleensä priorisoi äidin avun tarpeen ja keskittyy huolehtimaan perheen arjesta. Myöhemmin isän oireita ei välttämättä enää yhdistetä tapahtuneeseen ja isä voi jäädä ilman apua. Isien kanssa työskentelemällä voi vaikuttaa kestävästi äidin ja lapsen hyvinvointiin. Isällä on hyödyllistä tietoa lapsesta ja perheen tilanteesta, erilaisia näkemyksiä ja ratkaisumalleja sekä tietoa perheen voimavaroista ja riskeistä. Kun koko perhe on mukana työskentelyssä, voidaan aidosti tutkia kokonaistilanteen muutoksen mahdollisuuksia ja esteitä. (ETKL a.) Vanhempien parisuhde tai eron jälkeinen vanhemmuussuhde voi vaikeutua entisestään,

Tutkimusten mukaan isän poissaolo lapsen elämästä voi pahimmillaan aiheuttaa haittaa lapsen kasvulle ja kehitykselle (Rotkirch, 2014).

mikäli vain naista tuetaan. Naisella voi olla huoli miehestään, ja lapsi voi ikävöidä isäänsä ja tuntea kasvaessaan häntä kohtaan myös sääliä ja huolta. Lapselle voi muodostua myös lojaliteettiristiriita. Haasteellisenkin isän mukaan ottaminen työskentelyyn on hyödyllisempää perheelle kuin jättäminen työskentelyn ulkopuolelle. Isä vaikuttaa perheeseen joka tapauksessa, ja hänellä on merkitystä lapselle. Asema isänä ei lakkaa olemasta, vaikka isä olisikin poissa lapsen arjesta. Tutkimusten mukaan isän poissaolo lapsen elämästä voi pahimmillaan aiheuttaa haittaa lapsen kasvulle ja kehitykselle (Rotkirch, 2014).

Isyys muutoksen motivaattorina Vanhempien hyvinvointi on perusta lapsen kehitykselle sekä vanhemman ja lapsen välisen kiintymyssuhteen muodostumiselle (Massoudi, 2013). Mielenterveyden häiriöt


104

Vauvatyö

ovat suhteellisen yleisiä vanhemmaksi tulon yhteydessä (Vänskä, 2017), ja näistä masennus on yleisin sekä naisilla että miehillä (Ahlqvist-Björkroth, 2017). Tuoreista isistä noin joka kymmenes kokee masennusoireita lapsen syntymän jälkeisen vuoden aikana (esim. Vänskä, 2017; Carlberg ym., 2018; Kamalifard ym., 2014). Äitien raskauden aikainen ja erityisesti synnytyksen jälkeinen masennus on nykyään melko hyvin tunnistettu ilmiö, mutta isän masennusoireilu lapsen syntymän jälkeen tunnistetaan heikommin ja jää usein huomaamatta (Edhborg ym., 2016). Isän masennusoireet ovat tutkimusten mukaan erilaisia kuin äidin, eivätkä isät usein itsekään tiedä olevansa masentuneita (Edhborg ym., 2016; Jämsä, 2010a). Miehen masennus oireilee usein ärtyneisyytenä, huonona stressinsietokykynä ja kasvaneena itsehillinnän menettämisen riskinä, ja myös päihteiden käyttö on voinut lisääntyä. Nämä oireet eivät näy neuvoloissa käytössä olevassa EPDS-kyselyssä, ja ne voidaan tulkita virheellisesti aggressiivisuudeksi. Monet päihderiippuvaiset isät koetaan uhkaksi lapselle ja äidille, ja koti nähdään äidin ja lasten alueena. Päihdeongelmaisilla isillä on usein halua olla huomaavaisempia ja tukea antavia ja olla lähellä lasta, mutta stressaantuneisuuden tai päihtymyksen vuoksi heillä ei aina riitä motivaatiota muuttaa käyttäytymistään. (Söderström & Skårderud, 2013.) Päihderiippuvuus sitoo siihen sairastuneen ihmisen, tässä tapauksessa isän, voimavarat ja huomion, jolloin lapsi tarpeineen sekä lapsisuhde jäävät vähemmälle huomiolle. Itäpuisto ja Grönfors (2004) kuitenkin toteavat, että alkoholiongelman voittamisen merkittävänä motiivina miehillä on se, ettei oma lapsi joutuisi kokemaan samaa kuin isä itse omassa lapsuudessaan.

Usein päihteiden käytön yhteydessä esiintyy myös muita ongelmia, kuten vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, väkivaltaisuutta, rikollisuutta tai mielenterveysongelmia (Pitkänen, 2006). Isän alkoholin ongelmakäytöllä on yhteys masentuneisuuteen, vetäytymiseen ihmissuhteista, vaikeuteen luoda kiintymyssuhdetta lapseen ja epävarmuuteen vanhempana. Lisäksi vanhemman roolin koetaan rajoittavan omaa elämää. Etenkin alkoholin käyttö ja väkivaltaisuus liittyvät usein toisiinsa (THL, 2019; Itäpuisto & Grönfors, 2004). Isältä on siis syytä kysyä päihteidenkäytöstä AUDIT-kyselyn avulla ja jatkaa keskustelua muutoskysymyksin:

• Miten päihteidenkäyttösi on vaikuttanut lapsesi arkeen? • Mitä hyötyä sinulle on isänä päihteidenkäytön lopettamisesta? • Mitä lapsesi hyötyy muutoksesta? • Mitä muutoksia voit tehdä? • Mitä tavoitteita sinulla on vanhemmuuden suhteen (tapaamiset, yhdessä oleminen)?

Isäksi tuleminen pakottaa miehen ottamaan vastuuta, miettimään omaa toimintaansa ja selvittämään ajatuksiaan. Jos miehellä on väkivaltaisia taipumuksia parisuhteessa, isäksi tulemisen prosessi voi olla ristiriitainen ja vaativa. Todennäköisesti mies, jonka oma isä on ollut väkivaltainen, tarvitsee apua isä-identiteettinsä muodostamiseen. Tuleva isyys saattaa herättää halun suojella lasta ja myös välttää häpeän tunnetta ja ihmisten paheksuntaa.


105

Isien kanssa työskentelemällä voi vaikuttaa kestävästi äidin ja lapsen hyvinvointiin. Isällä on hyödyllistä tietoa lapsesta ja perheen tilanteesta, erilaisia näkemyksiä ja ratkaisumalleja sekä tietoa perheen voimavaroista ja riskeistä. Isyyden tukemisessa on tärkeää ottaa huomioon miehen menneisyys ja nykyiset sosiaaliset odotukset. Lapsi ja puoliso ovat merkittäviä ihmisiä isä-identiteetin rakentumisessa. (Håland ym., 2014.) Väkivaltaan taipuvaiset isät suhtautuvat usein suojelevasti syntymättömään lapseen, mutta lapsen äitiä kohtaan he osoittavat vähemmän myötätuntoa. He tavallaan mieltä-

vät sikiön ja äidin erillisiksi. Isät eivät tiedä, että henkinen väkivalta äitiä kohtaan ja äidille koituva stressi vaikuttavat myös sikiöön negatiivisesti. Isäksi tuleminen lisää motivaatiota olla hyvä isä ja välttää väkivallan käyttöä. Tietoisuus siitä, kuinka väkivalta vaikuttaa lapseen, on tärkeää isän käytöksen muuttumisen ja uudenlaisen isäroolin muodostamisen kannalta. (Håland ym., 2014.)


106

Vauvatyö

Isän kanssa on hyvä puhua hänen omasta isästään ylisukupolvisten riskitekijöiden kartoittamiseksi, mutta myös hyvien muistojen ja mallien siirtämiseksi. Häneltä voi kysyä esimerkiksi: • Millainen oma isäsi oli? Missä hän oli hyvä ja turvallinen? Missä olisi ollut toivomisen varaa?

Vinkkejä työskentelyyn

• Millä tavalla isäsi ratkaisi ristiriitoja? • Kuka sinua lohdutti, kun olit pieni? Isää on hyvä kannustaa kertomaan omasta isyydestään: • Millainen lapsi sinulla on? Millainen isä sinä olet, millainen isä haluaisit olla? • Mitkä asiat isyydessä tuottavat sinulle iloa? Entä huolta? Mitä teet lapsesi/lapsiesi kanssa? Isän hyvinvointia ja tuen tarvetta voi kartoittaa seuraavilla kysymyksillä: • Liikutko? Miten ja kuinka usein? • Miten nukut? • Onko sinulla joku, jolle puhua? • Jaksatko tehdä mukavia asioita (töiden jälkeen)? • Mistä sinulle tulee hyvä mieli? • Miten katkaiset stressin? • Uskallatko kertoa tunteistasi kumppanillesi? • Pystytkö jakamaan parisuhteeseen liittyviä toiveita ja pelkoja kumppanisi kanssa? • Ovatko vanhemmuuden taitosi riittävät? • Miten teillä riidellään? • Oletko ollut pääosin kahden viime viikon aikana alakuloinen tai masentunut? • Miten käytät alkoholia? (AUDIT-kysely)

Isät toivovat myönteistä palautetta isyydestään Suomessa on noin 1,27 miljoonaa isää, ja heillä on keskimäärin 2,25 lasta. On monia erilaisia tapoja olla isä. Kuka määrittelee isän tavan olla isä, vai saako hän tehdä sen itse? Isä kaipaa arvostusta lapsensa äidiltä, vanhemmiltaan ja appivanhemmiltaan. Tärkeää on myös ystäväpiirin tuki ja kannustus. Arvostelu ja moite syrjäyttävät isän helposti ulkokehälle. Riittävän hyvää isyyttä on monenlaista. Sinkkonen (2013) määrittelee hyvän isyyden olevan läsnäoloa, sitoutumista, saatavillaoloa, huolenpitoa, lasten sosiaalisen ja opillisen edistymisen tukea, yhteistyötä muiden vauvaa hoitavien aikuisten kanssa, terveitä elämäntapoja, aineellista ja taloudellista osallistumista, leikkiä ja huumoria. Kaikilta ei voi vaatia aktiivista isyyttä. Isyyden toteuttamiseen vaikuttavat mm. sairaudet, ikä, kulttuuri sekä yksilölliset erot. Vastuullista isyyttä on huomioida lapsen etu ja tilanteen vaatiessa myös toimia isänä vain tapaamisissa tai kirjeiden ja puheluiden kautta. Ongelmista huolimatta isä yleensä kokee luonnollista ylpeyttä lapsistaan ja lapset elämänsä voimavaraksi.


Tuleva isyys saattaa herättää halun suojella lasta ja myös välttää häpeän tunnetta ja ihmisten paheksuntaa. Isyyden tukemisessa on tärkeää ottaa huomioon miehen menneisyys ja nykyiset sosiaaliset odotukset.

Lähteet Ahlqvist-Bergroth, S. (2017). Challenges to transition into early parenthood: Prenatal depression symptoms, marital distress, and premature birth of an infant. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto. Carlberg, M., Edhborg, M. & Lindberg, L. (2018). Paternal perinatal depression assessed by the Edinburgh Postnatal Depression Scale and the Gotland Male Depression Scale: Prevalence and possible risk factors. American Journal of Men’s Health 12(4), 720–729. Edhborg, M., Carlberg, M., Simon, F. & Lindberg, L. (2016). “Waiting for Better Times”: Experiences in the first postpartum year by Swedish fathers with depressive symptoms. American Journal of Men’s Health 10(5), 428–439. Eerola, P. & Mykkänen, J. (2014). Isyyskokemusten jäljillä. Teoksessa P. Eerola & J. Mykkänen (toim.) Isän kokemus. Helsinki: Gaudeamus. ETKL a. Intoa isätyöhön. Haettu 3.4.2020 osoitteesta http://www.e-julkaisu.fi/ensi_ ja_turvakotien_liitto/Anna_isalle_reilu_ mahdollisuus/#pid=4. ETKL b. Tuetaan varhaista vanhemmuutta ja vuorovaikutusta odotusaikana -malli. Malli tuotettu osana Mitä vauva toivoo -hanketta (STM/TE-määrärahalla). Håland, K., Lundgren, I., Eri, T. S. & Lidén, E. (2014). The meaning of men’s experiences of becoming and being fathers, in men who have subjected their partners to violence. Fathering 12(2), 178–195. Itäpuisto, M. & Grönfors, M. (2004). Isä, poika ja pullon henki. Juoppo isä pojan ongelmana. Teoksessa V. Hänninen & O.-H. Ylijoki (toim.) Muuttuuko ihminen? Tampere: Tampereen yliopistopaino.

Jämsä, J. (2010a). Miesten synnytyksen jälkeinen masennus. Teoksessa J. Jämsä & S. Kalliomaa (toim.) Isyyden kielletyt tunteet. Helsinki: Väestöliitto. Jämsä, J. (2010b). Tarpeeton ja avuton isä. Teoksessa J. Jämsä & S. Kalliomaa (toim.) Isyyden kielletyt tunteet. Helsinki: Väestöliitto. Kamalifard, M., Hasanpoor, S., Babapour Kheiroddin, J., Panahi, S. & Bayati Payan, S. (2014). Relationship between fathers’ depression and perceived social support and stress in postpartum period. Journal of Caring Sciences 3(1), 57–66.

Punamäki, R.-L. (2011). Vanhemmuuteen siirtyminen: raskausajan ja ensimmäisen vuoden kiintymyssuhteet. Teoksessa J. Sinkkonen & M. Kalland (toim.) Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden suojeleminen. Helsinki: WSOY. Rotkirch, A. (2014). Yhdessä. Lapsen kasvatus ei ole yksilölaji. Helsinki: WSOY.  Sinkkonen, J. (2013). Isän merkitys lapselle ja isyyden merkitys miehelle. Luento Pirpanan koulutuspäivillä 27.9.2013. Sosiaalihuoltolaki. Haettu 24.5.2020 osoitteesta https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301.

Lamb, M. E. (2010). How do fathers influence children’s development? Let me count the ways. Teoksessa M. E. Lamb. The role of the father in child development. 5. painos. New Jersey: John Wiley & Sons.

Söderström, K. & Skårderud, F. (2013). The good, the bad, and the invisible father: A phenomelogical study of fatherhood in men with substance use disorder. Fathering 11(1), 31–51.

Massoudi, P. (2013). Depression and distress in Swedish fathers in the postanatal period. Prevalence, correlates, identification, and support. Göteborg: University of Gothenburg. McGill, B. S. (2014). Navigating new norms of involved fatherhood: Employment, fathering attitudes, and father involvement. Journal of Family Issues 35(8), 1089–1106.

Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326. Haettu 24.5.2020 osoitteesta https://www.finlex.fi/fi/ laki/ajantasa/2010/20101326.

Mykkänen, J. (2010). Isäksi tulon tarinat, tunteet ja toimijuus. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 382. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Mykkänen, J. (2014). Isäksi tulon monet polut. Teoksessa P. Eerola & J. Mykkänen (toim.) Isän kokemus. Helsinki: Gaudeamus. Pitkänen, T. (2006). Alcohol drinking behavior and its developmental antecedents. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, 293. University of Jyväskylä.

THL (2019). Päihdetilastollinen vuosikirja 2019. Haettu 10.4.2020 osoitteesta http://www.julkari.fi/ bitstream/handle/10024/139083/ P%c3%a4ihdetilastolinen%20vuosikirja%20 2019_verkkoon.pdf?sequence=7&isAllowed=y. Tienvieri, S. (2011). Isien kokemuksia kohtaamisista sosiaalityöntekijöiden kanssa. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, sosiaalitieteiden laitos. Vänskä, M. (2017). From prenatal period to middle childhood. Maternal and paternal mental health predicting child mental health and development. Tampere: Tampere University Press.


108

Vauvatyรถ


109

3.

VAUVATYÖN VAIKUTUKSET JA VAIKUTTAVUUS Vauvatyön laadukkaalla dokumentoinnilla tehdään näkyväksi, miten vaikeissa elämäntilanteissa elävät vauvaperheet ja vauvat voivat, mitä he tarvitsevat sekä millaisia muutoksia työskentelyllä saadaan aikaan. Laadukkaasti tehty työ on moniammatillista työskentelyä verkostoissa, joissa lastensuojelulla on keskeinen rooli. Panostaminen vauvaperheiden hyvinvointiin on inhimillisesti ja taloudellisesti kannattavaa ja perusteltua.

Dokumentointi edistää kuntoutusta ja vauvaperheiden asemaa Jonna Lehikoinen

110

Sosiaalityössä tarvitaan vauvatyön osaamista Hanna Sellergren

116

Vauvavaiheen tukeminen on kansallinen investointi Sixten Korkman

126

Vauvatyön tuella vertaisauttajaksi ja vaikuttajaksi Taina Ruottinen ja Usva Kivikko

132


Dokumentointi edistää kuntoutusta ja vauvaperheiden asemaa Jonna Lehikoinen

Vaativan vauvatyön laatukriteereissä määritellään, että laadukas vauvatyö on asiakaslähtöistä, suunnitelmallista ja tuloksellista. Merkittävä rooli tämän tavoitteen toteuttamisessa ja toiminnan arvioinnissa on asiakastyön kirjaamisella. – Vauvatyön arkisissa vuorovaikutustilanteissa kerätään, jaetaan ja välitetään paljon tärkeitä tietoja. Eri palveluissa kerätty tieto on keino tuoda vauvan ääntä kuuluville yhteiskunnassa. Satojen vauvojen ja heidän perheidensä elämästä kertyvä tieto on painava viesti siitä, miten vaikeassa elämäntilanteessa elävät perheet ja heidän vauvansa todellisuudessa voivat ja mitä he tarvitsevat. Se tekee myös näkyväksi, millainen merkitys vauvatyön palveluilla on perheiden hyvinvoinnille.


111 Ymmärrystä syntyy tietoa jakamalla Vauvalla ei ole sanoja, joilla välittää tietoa kokemuksestaan, tarpeistaan tai voinnistaan. Työntekijältä vaaditaan herkkyyttä kuulla ja havainnoida lasta itsenään sekä suhteessa vanhempiinsa ja lähiympäristöön. Vauvatyössä merkityksellistä on se, mitä havaintoja työntekijä tekee vauvasta, hänen kehollisuudestaan ja toiminnastaan, sekä näiden havaintojen sanoittaminen. Työntekijät havainnoivat myös vauvan ja hänen vanhempiensa hyvinvointia sekä heidän välistään vuorovaikutusta. (Muukkonen, 2008; Helavirta, 2011; Pohjola, Pitkänen & Koivisto, 2015.) Yksittäisten työntekijöiden havainnot ja vanhempien kertomat asiat yhdistyvät kirjauksien, raporttien ja muun tiedonjakamisen avulla kokonaiskuvaksi vauvan ja perheen tilanteesta sekä tuen tarpeesta. Kirjauksissa asiakasta koskeva tieto sekä vauvatyön asiantuntijuuteen perustuvat havainnot yhdistyvät ja muuttuvat kielelliseen, siirrettävään ja jaettavaan muotoon. Parhaimmillaan ne edistävät perheen toimintakykyä ja voimavaroja ja avaavat erilaisia näkökulmia vauvan ja perheen hyvinvointiin. Perhe saa tietoa, joka tukee vauvan näkyväksi tulemista ja vanhemman taitoja rakentaa vuorovaikutusta vauvansa kanssa. (Muukkonen, 2008; Pohjola, Pitkänen & Koivisto, 2015; Choo, 2002; Pohjalainen, 2012.) Vauvan ja hänen perheensä tilanne ja tarina siirtyvät kirjauksissa eri ammattilaisten tiedoksi. Perheet asioivat useiden eri alojen ammattilaisten kanssa, etenkin jos perheessä on useita huolia tai haasteita. Lapsi- ja perhepalvelut ovat perinteisesti olleet palveluja, joissa liikutaan eri toimialojen rajapinnoilla. Vaarana on, että vauvan ääni hukkuu niin perheen sisällä kuin ammattilaisilta, verkostoissa ja yhteiskunnassa. Dokumentointi vahvistaa vauvan ääntä. Vauvaa koskevilla kirjauksilla

voidaan tukea vauvan ja hänen tarpeidensa näkyväksi tulemista vanhempien haasteiden keskellä. Usein sanotaan, että vain se on tehty ja tapahtunut, mitä on kirjattu. Yhtä lailla voidaan todeta, että vain se mitä on kirjattu, on kuultu ja nähty. (Hurtig, 2003; Vierula, 2017.)

Laadukas kirjaaminen perustuu ammatilliseen osaamiseen Asiakkaita koskevan tiedon kirjaaminen ja käsittely kuuluvat ammatilliseen osaamiseen. Vauvatyössä työntekijällä on usein kokemusperäisesti tekemisen, osallistumisen, havainnoinnin ja reflektoinnin kautta rakentunutta asiantuntemusta, käytännön viisautta. Sitä täydentävät ammatillinen tieto sekä työntekijän elämänhistoriasta ja persoonasta syntyvä intuitio, kulttuurinen tieto ja arkitieto. Puhutaan hiljaisesta tiedosta, joka on ihmisen toiminnan taustalla olevan asiantuntijuuden ja osaamisen verkosto. Työelämän hiljainen tieto liittyy ammattitaitoon ja osaamiseen, ja sitä pidetään myös sosiaalityössä tärkeänä tietovarantona. (Ylinen, 2008.) Hiljaisen tiedon rinnalle tarvitaan jaettavissa olevaa teoreettista tietoa, joka auttaa organisoimaan vauvatyöhön liittyviä käsitteitä ja malleja sekä rakentamaan yhteistä viitekehystä (Ylinen, 2008). Tarvitaan tietoa esimerkiksi vauvan kehityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä, vuorovaikutuksesta, vanhemman oman historian vaikutuksesta vanhemmuuteen ja palvelujärjestelmästä. Ne auttavat perheitä kohtaavia työntekijöitä jäsentämään, mitkä asiat ovat perheen ja kuntoutuksen kannalta olennaisia.

Osallistava ja eettisesti kestävä kirjaaminen edistää kuntoutusta Vauvatyön palvelut sijoittuvat yleisimmin


112

Vauvatyö

elämän kipukohtiin. Vanhempien omat kokemukset ja tilanteeseen liittyvä häpeä, osin pelko, saattavat vaikeuttaa luottamuksellisen suhteen syntymistä työntekijöiden ja vanhempien välille. Asiakkaalla saattaa usein olla syyllistämisen tai torjutuksi tulemisen kokemuksia erilaisissa palveluissa. Ne horjuttavat ns. institutionaalista luottamusta, uskoa siihen, että palveluissa tulee kuulluksi, kunnioitetuksi ja autetuksi. Asiakasperheiltä edellytetään halua ja kykyä jakaa hyvinkin henkilökohtaisia kokemuksia, tunteita ja tietoa ammattilaisten kanssa. Vauvatyön lähtökohtana on asiakkaan arvostava kohtaaminen. Se on luottamuksellisen suhteen rakentumisen perusta ja korostaa asiakkaan omaa elämäänsä koskevaa asiantuntijuutta. (Alatalo, 2018; Honkanen, Poikolainen & Karlsson, 2018; Tulensalo, 2015, Pölkki ym., 2012.) Läpinäkyvyys dokumentoinnissa lisää perheen hallinnantunnetta ja luottamusta erilaisiin palveluihin. Se, että perhe voi osallistua itseään koskevan tiedon tuottamiseen, edistää avoimuutta ja kuntoutusta. Vanhempien osallistumismahdollisuuksiin vaikuttavat tietyt reunaehdot, kuten työkäytännöt ja resurssit, työntekijän osaaminen ja käytettävissä oleva aika. Vauvatyön kirjaamisen on oltava huolellista, selkeää ja eettisesti kestävää. Kaikessa dokumentoinnissa on kysymys myös vallasta – erityisesti se koskee lastensuojelun dokumentointia: kirjatut havainnot voivat edistää tai estää lapsen edun toteutumista, ja niillä voi olla myös oikeudellisia seurauksia. Se voi asettaa työntekijän haastavaan asemaan vauvan edun ja vanhempien välille etenkin, jos ammattilaisen tekemät havainnot eivät ole linjassa vanhempien näkemyksen kanssa. Työntekijän on tulkittava, kenen tieto on oikeaa, ja otettava vastuu tekemästään tulkinnasta.

Tavoitteena on, että asiakas on mukana tuottamassa itseään koskevaa tietoa, mutta käytännössä etenkin sosiaalihuollon tehtävissä tulee eteen tilanteita, joissa on kirjattava vauvan edun ja oikeuksien kannalta välttämättömiä tietoja vanhempien vastustuksesta huolimatta. (Halme ym., 2010; Vierula, 2017; Kääriäinen, 2003.)

Yhtenäisellä dokumentoinnilla saadaan tiedosta arvoa Työyhteisöihin kertyy valtavia määriä tietoja sekä asiakkaista ja heidän elämäntilanteestaan että tuen ja auttamisen keinoista. Parhaimmillaan työyhteisön tiedosta syntyy uutta tietoa ja ymmärrystä. Jotta asiakassuhteissa syntyvä tieto olisi yhdistettävissä, vertailtavissa ja hyödynnettävissä laajemmin, on kirjauksien oltava yhteneviä. Se edellyttää vuorovaikutusta ja tiedon jakamisen käytäntöjä ja väyliä. Tiedon arvo muodostuu siitä, miten sitä voidaan hyödyntää asiakkaiden, työntekijöiden ja organisaation toiminnassa. (Blackler, 1995; Choo, 2002.) Kirjauksien tehtävänä on tehdä näkyväksi vauvan ja hänen perheensä tuen tarpeet, annettu tuki ja jakson aikana havaittu tai vanhempien kokema muutos sekä tuoda esiin myös perheen voimavarat ja vahvuudet. Lukijan tulisi kirjauksista pystyä muodostamaan kuva, millaista tukea vanhemmat tarvitsevat vauvan tarpeiden havaitsemisessa ja niihin vastaamisessa, miten heitä on tuettu ja muuttuiko tilanne sen ansiosta. Huolellinen kirjaaminen tukee parhaimmillaan asiakkaan elämäntilannetta ja kuntoutuksen kulkua. Työn laadukkuuden kannalta on tärkeää, että asiakkaan kohtaamilla työntekijöillä on samansuuntainen käsitys esimerkiksi vauvan havainnoinnista, vauva-


113 • Kirjausten kielen tulee olla selkeää ja ymmärrettävää, tavallista kieltä.

Osallisuutta voi tukea esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

• Kirjaukset on tehtävä niin, että vauva voi nuorena tai aikuisena lukea, mitä hänestä on kirjattu muistiin. • Kirjaukset voi tehdä yhdessä asiakkaan kanssa. • Asiakkaan itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa; kaikki eivät halua osallistua kirjaamiseen tai nähdä itseään koskevia kirjauksia. • Kirjauksissa tulisi kuulua kaikkien ääni ja näkemykset, myös ammattilaisen. Se lisää työn läpinäkyvyyttä. • Huolia tulee kuvata selkeästi ja perustellen. • Hyvinvoinnin ja selviytymisen kuvaaminen on yhtä tärkeää kuin huolienkin. • Aina yhdessä kirjaaminen ei ole mielekästä eikä mahdollista. Silloinkin olisi hyvä kertoa perheelle ne keskeiset asiat, jotka tapaamisesta tai päivästä tullaan kirjaamaan, sekä antaa mahdollisuus ilmaista oma näkemyksensä. • Keskustelu kirjatuista vauvaa koskevista havainnoista ja vanhemman toimintatavoista lisää ymmärrystä vauvasta ja muutoksesta, jota kohti kuntoutuksessa pyritään. • Vanhempaa voi kannustaa kirjoittamaan muistiin arkielämän tietoja ja merkityksellisiä asioita, ja niitä voidaan kirjata asiakastietoihin. Ne auttavat muutoksen havaitsemisessa ja edistävät asiakkaan osallisuutta itseään koskevassa päätöksenteossa. • Kirjauksia voi lukea ja muokata yhdessä asiakkaan kanssa. Kirjauksia voi antaa myös asiakkaalle luettavaksi. (Leemann & Hämäläinen, 2016; Alatalo, 2018; Tulensalo, 2015; Pölkki ym., 2012; Kääriäinen, 2003; Pyykönen, 2012, Socom, 2019.)

työn tavoitteista ja kirjaamisen tavoista. (Vaativan vauvatyön laatukriteerit, 2016; Laaksonen ym., 2011; Vierula 2017.) Sosiaalihuollon määrämuotoinen kirjaaminen tulee yhtenäistämään asiakastietojen dokumentointikäytäntöjä ja asiakirjarakenteita. Tarkoituksena on, että kaikissa julkisissa ja yksityisissä sosiaalipalveluja tuottavissa organisaatioissa otetaan käyttöön määrämuotoinen

kirjaaminen ja tallentaminen sekä valtakunnalliset tietojärjestelmäpalvelut ja asiakastietoarkistot. Tavoitteena on, että asiakasta koskeva tieto liikkuu eri palveluiden välillä ja on ajantasaisesti käytettävissä aina siellä, missä asiakas asioi. Yhtenäisyys vähentää asioiden moneen kertaan kirjaamista ja helpottaa tiedon vaihtoa eri ammattilaisten välillä. Tietoa voidaan käyttää entistä paremmin myös muihin tarkoituk-


114

Vauvatyö

siin, kuten tutkimukseen ja päätöksentekoon. (Rötsä, 2016.) Ensi- ja turvakotien liitto ja sen jäsenyhdistykset ovat olleet yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajana ensimmäisten joukossa kehittämässä Kanta-palvelujen käyttöönottoa.

Keskeisiä käsitteitä: Dokumentointi: Asiakassuhteessa ja palvelutapahtumassa syntyvien tietojen, kuvien ja äänitteiden tallentaminen, asiakirjojen laatiminen ja kirjoittaminen Kirjaaminen: Merkintöjen tekeminen asiakirjaan Määrämuotoinen kirjaaminen: Asiakastietojen kirjaaminen yhtenäisesti sovitulla tavalla Rakenteinen tieto: Sovitun rakenteen mukaan kirjattu ja tallennettu tieto (Socom, 2019)

Vaativassa vauvatyössä ja koko Ensi- ja turvakotien liitossa on jo aloitettu työ kirjauksien ja dokumentoinnin yhtenäistämiseksi. Tavoitteena on, että palveluista kertyvä tieto on valtakunnallisesti vertailukelpoista ja mahdollistaa tietoon perustuvan vaikuttamisen ja päätöksenteon vauvatyön palveluissa. Vauvatyön laatukriteerit muodostavat pohjan sille, mitä

tietoa kerätään. Asiakastyössä käytettäviä lomakkeita on kehitetty siten, että niistä kertyvä tieto antaa kattavan kuvan palveluja käyttävien perheiden elämäntilanteesta ja tuen tarpeista. Samalla lomakkeet toimivat interventiona itsessään. Työnsisältöjä kuvaavat yhteiset muistiotyypit. Toiminnan tuloksellisuutta arvioidaan palautteella, jossa kerätään tietoa vanhemman kokemasta muutoksesta omassa ja lapsen hyvinvoinnissa ja vanhemmuudessa. Kuntoutuksen tavoitteet määritellään yhdessä asiakkaan ja yhteistyökumppaneiden kanssa, ja niiden toteutumista arvioidaan jakson aikana. Palvelujen vaikuttavuudesta kerätään tietoa koko Ensi- ja turvakotien liiton yhteisellä Vaikuttavuus esiin -mittarilla.

Päivittäiskirjauksista vaikuttavuutta Päivittäinen asiakastyön dokumentointi jalostuu tiedoksi palveluiden vaikutuksista ja palvelujärjestelmän kehittämistarpeista, ja sitä käytetään johtamisen, päätöksenteon ja vaikuttamisen tukena. Tieto on välttämätöntä esimerkiksi rahoitusta varten tehtävässä arvioinnissa ja raportoinnissa. Koko vaativan vauvatyön kattava systemaattinen asiakas- ja arviointitiedon keruu tuottaa tietoa siitä, miten palvelut voivat auttavat vauvaperheitä, millainen merkitys niillä on heidän hyvinvointinsa kannalta ja miten palveluita tulisi kehittää. Valtakunnallisesti kertyvä tieto antaa kuvan siitä, miten palvelut tukevat vauvaperheiden hyvinvointia, vähentävät eriarvoisuutta ja ehkäisevät sosiaalisten ongelmien syvenemistä, ja se tuo myös tietoa yhteiskunnan epä-oikeudenmukaisista rakenteista (Kivipelto & Saikkonen, 2013). Dokumentointi on yksi keino antaa ääni vaikeissa oloissa eläville perheille ja välittää tietoa perheiden arjesta päättäjille.


Tietoa voidaan käyttää entistä paremmin myös muihin tarkoituksiin, kuten tutkimukseen ja päätöksentekoon.

115

Lähteet Alatalo, M. (2018). Suhdeperustaisen tiedonmuodostuksen jännitteet lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä. Sosiaalityön lisensiaatintutkimus. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoisala. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Blackler F. (1995). Knowledge, knowledge work and organizations: An overview and interpretation. Organization Studies, vol. 16(6), 1021–1046. Choo, C. W. (2002). Information management for the intelligent organization: The art of scanning the environment (3. painos). Medford, NJ: Information Today. Halme, N., Perälä, M.-L. & Laaksonen, C. (2010). Yhteistyöinterventioiden vaikuttavuus lapsiperhepalveluissa. Raportti 10/2010. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helavirta, S. (2011). Lapset hyvinvointitiedon tuottajina. Tampere: Tampere University Press. Honkanen, K., Poikolainen, J. & Karlsson, L. (2018). Hyvinvointipalvelukokemukset tuentarvitsijan institutionaalista luottamusta rakentamassa? Tarkastelussa lapsiperheiden vanhempien sekä nuorten aikuisten kokemukset hyvinvointipalveluista. Yhteiskuntapolitiikka 83, 5–6. Hurtig, J. (2003). Lasta suojelemassa: etnografia lasten paikan rakentumisesta lastensuojelun perhetyön käytännöissä. Acta Universitatis Lapponiensis 60. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Kivipelto, M. & Saikkonen, P. (2013). Tiedon tuotanto ja vaikuttavuustieto sosiaalityössä. Yhteiskuntapolitiikka 78(3).

Kääriäinen, A. (2003). Lastensuojelun sosiaalityö asiakirjoina – Dokumentoinnin ja tiedonmuodostuksen dynamiikka. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Pölkki, P., Vornanen, R., Pursiainen, M. & Riikonen, M. (2012). Children's participation in child-protection processes as experienced by foster children and social workers. Child Care in Practice, 18(2), 107–125.

Laaksonen, M., Kääriäinen, A., Penttilä, M., Tapola-Haapala, M., Sahala, H., Kärki, J. & Jäppinen, A. (2011). Asiakastyön dokumentointi sosiaalihuollossa. Opastusta asiakastiedon käyttöön ja kirjaamiseen. Raportti 54/2011. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Rötsä, M. (2016). Sosiaalihuollon tiedonhallinnan valtakunnallisen kehittämisen tila 2016 ja näkymiä vuoteen 2020. Finnish Journal of eHealth and eWelfare, 8(1).

Leemann, L. & Hämäläinen, R.-M. (2016). Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81(5).

Socom (2019). Hyvä kirjaaminen – Sosiaalihuollon kirjaamisen perusperiaatteet ja määrämuotoinen kirjaaminen. Haettu 19.5.2020 osoitteesta http://www.socom.fi/ wp-content/uploads/2019/12/02_Hyvä-kirjaaminen_20191203.pdf.

Muukkonen, T. (2013). Lapsen kohtaamisja prosessiosallisuus. Teoksessa M. Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Teema 5. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tulensalo, H. (2015). Lapsen tiedollinen toimijuus lastensuojelun sosiaalityössä. Sosiaalityön ammatillinen lisensiaatintutkimus. Lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoisala. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Tampere: Tampereen yliopisto.

Pohjalainen, M. (2012). Hiljaisen tiedon käsite ja hiljaisen tiedon tutkimus: katsaus viimeaikaiseen kehitykseen. Informaatiotutkimus 31(3).

Vaativan vauvatyön laatukriteerit (2016). Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto.

Pohjola, P., Pitkänen, N. & Koivisto, J. (2015). Sosiaalityön tietokäytännöt vuorovaikutteisina vaihtoalueina. Janus – sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 23(2). Pyykönen, R. (2012). Dokumentit töissä – osallistava dokumentointi. Selvityksiä. Helsinki: Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Haettu 18.5.2020 osoitteesta http:// www.socca.fi/files/2499/Dokumentit_toissa_osallistava_dokumentointi_Riikka_Pyykonen_2012.pdf.

Vierula, T. (2017). Lastensuojelun asiakirjat vanhempien näkökulmasta. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis 2323. Tampere: Tampere University Press. Ylinen, S. (2008). Gerontologinen sosiaalityö. Tiedonmuodostus ja asiantuntijuus. Akateeminen väitöskirja. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 155. Kuopio: Kuopion yliopisto.


Sosiaalityössä tarvitaan vauvatyön osaamista ja yhteistyötä Hanna Sellergren

Sosiaalityö koskettaa monesta suunnasta Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten vauvatyötä. Artikkelissa pohditaan jäsenyhdistyksissä tehtävän vauvatyön yhteyttä sosiaalityöhön – laajemmin sosiaalialaan – kolmesta eri suunnasta: Ensinnäkin vauvatyön jäsenyhdistykset ovat sosiaalialan yksityisiä palveluntuottajia, joissa on sosiaalialaan liittyvää osaamista. Toiseksi jäsenyhdistykset tekevät perheiden monenlaisten ongelmien vuoksi paljon yhteistyötä lastensuojelun sosiaalityötekijöiden ja myös moniammatillisesti muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Kolmanneksi pohditaan, tulisiko lastensuojelun sosiaalityössä näkyä vahvemmin vauvoihin ja vauvaperheisiin liittyvä osaaminen.


117

Sosiaalinen näkökulma vauvatyöhön ja vauvaperheisiin Sosiaaliala on yleiskäsite, jonka alla on sekä sosiaalityöntekijöiden tekemä sosiaalityö että sosionomien tekemä sosiaaliohjaus. Sosiaalityön erityisyys on sen keskittyminen ihmiselämän monisyiseen kokonaisuuteen. Tärkeää on osallisuuden vahvistuminen ja ihmisten kiinnittyminen yhteiskuntaan, itsenäisinä ja kriittisesti ajattelevina kansalaisina. Sosiaalityössä tulee myös tunnistaa yhteiskunnallisten rakenteiden demokratiaa heikentävät seikat (Puurunen, 2019). Sosiaalityössä työskennellään siis ihmisten ja rakenteiden parissa elämän ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Sosiaalityö kiinnittyy sosiaalityön teorian lisäksi yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden teorioihin. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä on vankkaa sosiaalialan ja sosiaalityön osaamista, ja yhdistyksissä työskentelee sekä sosiaalityöntekijöitä että sosionomeja. Sosiaalityöhön saa pätevyyden suorittamalla yliopistossa ylemmän, sosiaalityön pääaineopinnot sisältävän korkeakoulututkinnon. Sosiaalialan ohjaustehtäviin saa pätevyyden suorittamalla sosionomin ammattikorkeakoulututkinnon. Yliopisto-opinnoissa tieteellisyys korostuu ammattikorkeakoulututkintoa enemmän, ja sosionomikoulutuksessa painottuu käytännönläheisyys sekä ihmisten kanssa toiminen. Yksiköiden ohjaajista valtaosalla on sosionomin tutkinto. Lisäksi yhdistyksissä toimii sosiaalityön koulutuksen saaneita henkilöitä sekä sosiaalityöntekijöinä että palvelupäällikköinä ja toiminnanjohtajina. Tiimeissä on myös mm. terveydenhuollon ammattilaisia, kuten kätilöitä, terveydenhoitajia ja psykiatrisia sairaanhoitajia.

Vauvatyön osaamisen perustana on varsinaisen peruskoulutuksen lisäksi odotus- ja vauvaaikaan liittyviä lisäkoulutuksia, jonka aiheina ovat mm. varhainen vuorovaikutus ja sen tukeminen sekä kiintymyssuhde-, mentalisaatio- ja traumateoriat. Näin rakentuu vahva vauvatyön erityisosaaminen, jota pitäisi olla tarjolla kaikissa palveluissa, joissa kohdataan vauvaperheitä. Sosiaalialan osaaminen on kaiken yhdistyksissä tehtävän työn perustana ja pohjana, mutta se voi jäädä kuitenkin osittain työntekijöiltä itseltäänkin rekisteröimättä. Sosiaalialan monitieteisyys ja moninäkökulmaisuus auttavat työntekijöitä ymmärtämään niitä todellisuuksia, joissa vauvaperheet elävät. Vauvojen hyvinvointiin ei vaikuta vain se, mitä tapahtuu kodin seinien sisäpuolella, vaan myös mm. se, miten yhteiskunta suhtautuu vauvaperheisiin, tukee heitä ja mahdollistaa vanhempien ja vauvojen osallisuuden yhteiskunnan jäseninä. Sosiaalityön ja -alan koulutukset opettavat myös ymmärtämään asiakasperheiden kohtaamaa eriarvoisuutta ja sitä ylläpitäviä yhteiskunnallisia rakenteita. Sosiaalialan osaamista tarvitaan, sillä yhdistysten palveluita ja tukimuotoja käyttävillä vauvaperheillä on monenlaisia toisiinsa limittyviä psykososiaalisia ongelmia. Ensikotien asiakasprofiileissa nämä kasautuneet ongelmat nousevat näkyviin. Lähes kaikilla asiakasperheillä on kontakti lastensuojeluun (75 %) tai muuhun sosiaalitoimeen (15 %). Lähes puolesta (43 %) vauvoista on tehty ennakollinen lastensuojeluilmoitus, ja noin neljäsosasta on tehty lastensuojeluilmoitus vauvan syntymän jälkeen. Vauvoista 71 prosenttia on ensikodissa lastensuojelun avohuollon tukitoimena tai kiireellisesti sijoitettuna ja vain vajaa prosentti on huostaanotettuna.


118

Vauvatyö

Yleisimpiä ensikotiin tulemisen syitä ovat vanhempien psyykkinen huono vointi (38 %) sekä tarve saada tukea vauvan hoitoon (38 %) ja varhaiseen vuorovaikutukseen (19 %). Kolmasosa vanhemmista on käynyt vain peruskoulun, ja monella oli huolena taloudellinen tilanteensa. Neljäsosassa perheistä on ongelmallista päihteidenkäyttöä tai lähisuhdeväkivaltaa. (Sofiaasiakastietojärjestelmä, ensikotien asiakastilastot, 2019.) Asiakastiedot vahvistavat, että yhdistyksissä kohdataan vauvaperheitä, joilla on mielenterveyteen, päihteisiin ja väkivaltaan liittyviä ongelmia ja myös muita sosiaalisia ongelmia, kuten taloudellisia huolia ja matala koulutusaste. Vauvatyössä työntekijöiden moninäkökulmainen, erilaisista koulutuksista koostuva osaaminen on siis erityisen tärkeää. Osaamista voidaan kutsua myös työntekijän sisällä olevaksi moniammatillisuudeksi, joka koostuu sosiaali- tai terveysalan tutkinnosta, sen päälle rakentuvista lisäkoulutuksista ja työelämän – ja elämän muutenkin – tuomasta kokemuksesta.

Yhdessä tekemisen tärkeä merkitys Yhdistysten moniammatillisten tiimien ja työntekijöiden monenlaisen osaamisen lisäksi haavoittuvissa oloissa elävien vauvaperheiden tukemiseen tarvitaan verkostoissa tehtävää monialaista yhteistyötä. Mitä monimutkaisemmista ongelmista on kysymys, sitä useampia tahoja tarvitaan mukaan tukemaan perhettä. Samalla on toisaalta tärkeä arvioida, keitä kaikkia todella tarvitaan mukaan esimerkiksi verkostokokoukseen; yksinhuoltajavanhempi, eritoten jos perheen omaa lähiverkostoa ei ole kokouksessa mukana, voi kokea olonsa vaikeaksi, jos paikalla on iso liuta ammattilai-

On hyvä myös muistaa, että yhteinen työskentely on paljon muutakin kuin yhteisissä kokouksissa istumista.

sia perheen asioita ja ongelmia pohtimassa. Sekä perhettä että yhteistyökumppaneita arvostavaa on, että kokoukseen saavutaan valmistautuneina ja jo etukäteen omaa roolia miettien. Lisäksi vanhempi ja vauva tarvitsevat kokemuksen, että työntekijät ovat heidän rinnallaan, vanhempaa ja vauvaa auttamassa. Parhaimmillaan verkosto tukee vauvaperheen hyvinvointia ja vauvan parasta – juuri siksi se on olemassa. On hyvä myös muistaa, että yhteinen työskentely on paljon muutakin kuin yhteisissä kokouksissa istumista. Suurin osa verkostotyöstä tehdään ottamalla omassa toiminnassa huomioon, että sen enempää asiakkaat kuin työntekijätkään eivät ole irrallisia toimijoita. Ajatukset suuntautuvat verkostosuhteisiin jo siinä vaiheessa, kun pohditaan, keitä muita kuin asiakas–työntekijä-kaksikko on mukana. (Seikkula & Arnkil, 2005.) Yhteisissä kokouksissa kootaan yhteistä tietoa ja näkemystä, kuullaan toisia, arvioidaan mennyttä ja suunnitellaan tulevaa. Yhteisten palaverien merkitys ei ole vain siinä, että eri tahojen työntekijät tutustuvat perheeseen ja perheen tilanteeseen. Heidän on tutustuttava myös yhteistyökumppaneihin


119 • Pohdi etukäteen omaa rooliasi kokouksessa: • Miksi juuri minä olen mukana tässä palaverissa?

Kokouksiin valmistautuminen

Mitä annettavaa minulla on? Mitä kysyttävää tai tarkennettavaa minulla on? • Miten voin tuoda rakentavasti esiin huoleni siitä, ettei nykyinen tukimuoto ole ehkä vauvan edun mukainen? • Mitä kannustavaa ja vanhempien voimavaroja vahvistavaa voin tuoda esiin? • Miten voisin parantaa ammattilaisten välistä yhteistyötä: voinko tuoda esiin myös yhteistyökumppanin hyvää toimintaa? • Jos on vaikea ymmärtää toisen toimintatapaa, mieti, miten voisit kysyä asiasta mitätöimättä hänen ammattitaitoaan. Aina ei ole rakentavaa nostaa asioita esiin kesken kokouksen. Ota yhteistyökumppaniin yhteyttä vaikka puhelimella ja keskustele asiasta kahden kesken.

Kokouksen keskiössä vauva • Perehdy perheen tilanteeseen etukäteen. • Muista vauva: ota vauva huomioon, kysy hänestä, ihaile häntä! • Muista molemmat vanhemmat ja muut mahdolliset vauvan tärkeät ihmissuhteet. • Jos tilanne ja kokouksessa eteneminen tuntuvat vaikeilta, ehdota pientä taukoa. • Voitte työkaverin kanssa sopia, että toinen tuo esiin asioita vauvan näkökulmasta ja toinen vanhemman. Voitte kokouksessa välillä myös toisten kuunnellessa keskustella keskenänne: ”Mitä ajattelet, Maija, eikö Matti-vauvan olisi hyvä päästä päivittäin ulos vaunukävelylle?” – ”Se on hyvä ajatus, mutta ymmärrän, että Tiina-äiti on todella uupunut. Kokeiltaisiinko aluksi vaikka kahta kävelylenkkiä viikossa? Haluaisitko, Tiina, kokeilla sitä?”


120

Vauvatyö

ja heidän tapaansa työskennellä: sekä organisaation perustehtävään ja toiminta-alueeseen että yksittäisen työntekijän työtapaan. Mitä paremmin työntekijät tuntevat toisensa ja toisen organisaation työkäytännöt, sitä sujuvampaa on yhteistyö. (Sellergren, 2007.) Läheisverkostojen ja työntekijäverkostojen dialogeissa muodostuu eräänlaista jaettua asiantuntemusta, eikä kenelläkään yksittäisellä työntekijällä ole ratkaisun avainta. Eri osapuolten asiantuntemuksen tulisi kehittyä sellaiseksi, että se saadaan yhteisen ymmärryksen ja yhteistoiminnallisten ratkaisujen käyttöön. (Seikkula & Arnkil, 2005.) Lastensuojelu on vauvatyön yleisin ja usein myös tärkein yhteistyökumppani. Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on viranomaisvastuu siitä, että vauva elää turvallisessa ympäristössä eikä hänen hyvinvointinsa vaarannu. Lastensuojelu on jo itsessään eri tahoja verkostoivaa, ja se toimii moniammatillisissa yhteyksissä, joissa asiantuntijuuden rajat ovat jatkuvien ylitysten ja neuvotteluiden kohteena (Karvinen-Niinikoski & Satka, 2006). Yhdistyksen vauvatyöryhmä, lastensuojelu ja asiakasperhe muodostavat usein tiiviin yhteistyökumppanuuden, ja yhteiset kokoontumiset ovat säännöllisiä. Yhteistyöhön voi liittyä myös jännitteitä. Lastensuojelu on usein palvelun maksava taho, ja lastensuojelussa tehdään päätökset esimerkiksi ensikotijakson pituudesta. Näkemykset siitä, kuinka pitkiä kuntoutusjaksoja tarvitaan, voivat poiketa toisistaan. Näkemykset voivat poiketa monissa muissakin kysymyksissä: kuinka intensiivistä tukea perhe tarvitsee, riittääkö esimerkiksi avopalvelu vai tarvitaanko ympärivuorokautista kuntoutusta tai onko niin, että vauva ei ole riittävän turvassa ensikodissakaan. Yhteistyöstä voi jäädä puolin tai toisin kokemus, että oma ammattitaito ja asiantunte-

mus eivät ole tulleet kuulluiksi tai huomioon otetuiksi. Asiakasvanhemmat voivat puolestaan olla huolissaan siitä, että lastensuojelulla on valta niin arvioidessaan laittaa vireille huostaanottoprosessi. Vanhemmilla voi olla kokemuksia siitä, että heidän näkökulmaansa ei ole kuultu tai otettu huomioon. Parhaimmillaan yhteistyö on luontevaa ja kaikkia osapuolia kuulevaa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on merkittävä rooli vauvaperheen tukijana myös sen jälkeen, kun ensikotijakso tai yhdistyksen avopalvelujakso on päättynyt. Vauvatyön yhdistysten osaaminen vauvavaiheen erityiskysymyksissä tunnistetaan lastensuojelussa, mutta siitä ei välttämättä seuraa, että vauvaperheitä ohjattaisiin riittävän varhain riittävän intensiivisille ja riittävän pitkille tukijaksoille. Maksusitoumuksista ja tukijaksojen pituudesta saatetaan päättää kunnan hierarkiassa ylempänä, eivätkä lastensuojelun sosiaalityöntekijät pysty aina vaikuttamaan niihin, vaikka haluaisivatkin (Hipp & Manelius, 2020). Lastensuojelun rooli ei ole helppo, sillä lastensuojelulla on viimesijainen vastuu asiakasperheistään. Se mutkistaa myös verkostoissa tapahtuvaa yhteistyötä (Karjalainen, 1996). Sosiaalityö on omalaatuisessa asemassa hyvinvointipalveluissa. Jos ensisijaiset palvelut katsovat tietyn asiakkaan ongelmat liian epäselviksi tai monimutkaisiksi, ne voivat ohjata (tai jättää) asiakkaan sosiaalityön asiakkaaksi. Sosiaalityö saa siis hoitaakseen ongelmat, jotka ovat liian epäselviä erikoistuneille yksiköille. (Arnkil, 1991.) Pystyäkseen toimimaan – suojelemaan lapsia – lastensuojelu tarvitsee yhteistyökumppaneitaan. Lastensuojelutyötä tehdään yhdessä. Iso osa lastensuojelun avohuollon tukitoimis-


121

ta järjestetään muualla kuin lastensuojelussa: esimerkiksi vauvaperhe ohjataan ensikotiin ja huonosti voiva nuori nuorisopoliklinikalle. Lait edellyttävät muita toimijoita sekä ilmoittamaan lapseen liittyvästä huolesta että antamaan lastensuojelulle sen tarvitsemat tiedot salassapitosääntöjen estämättä. (Lastensuojelulaki 14 §, 15 §, 25 §; Sosiaalihuoltolaki 41 §; Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 20 §.) Yhteistyö haasteellisissa oloissa elävien vauvaperheiden tukemisessa voi olla vaativaa ja monimutkaista. Ongelmat voivat olla hankalia, kasautuneita ja monisäikeisiä. Huonosti voiva vanhempi ja hänen hoidossaan oleva pieni vauva voivat myös herättää työntekijöissä vaikeitakin tunteita. Yhteisessä kokouksessa saattaa olla yhtä monta näkemystä perheen tilanteesta kuin on osallistujaakin: vauvaperheen, vauvatyön yhdistyksen työntekijän ja yhteistyökumppaneiden. Eteenpäin pääsemiseksi ja vaikeiden asioiden esiin nostamiseksi tarvitaan rakentavaa työotetta ja toisten näkökulmien ja asiantuntemuksen, niin perheen kuin työntekijöidenkin, arvostamista ja kunnioittamista. Tarvitaan myös epävarmuuden ja keskeneräisyyden sietämistä itsessä ja toisessa. Aina ei ole varmuutta siitä, mikä ratkaisu olisi oikea. Yhteistyön tekemisessä toimivat samat lainalaisuudet kuin ihmissuhteissa muutoinkin: tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi. Voimme lähtökohtaisesti nähdä yhteistyökumppaneissa puutteita ja kummallisuuksia ja kokouksen jälkeen ihmetellä niitä työkavereiden kesken. Todennäköisesti seuraus on se, että seuraavalla kerralla yhdessä on entistä vaikeampaa työskennellä. Vaihtoehtoisesti voimme korostaa ja vahvistaa niitä kohtia, jotka toimivat ja joissa huomaamme olevamme samalla aaltopituudella.

Vauvan etu on ensisijainen niin vauvatyötä tekevässä yhdistyksessä kuin lastensuojelussakin.

Vauvaperheiden kanssa työskentelevien tahojen tärkein periaate ei liity kuitenkaan verkostossa oleviin aikuisiin vaan vauvaan. Työtä ei voi tehdä vauvan parhaan kustannuksella. Vauvan etu on ensisijainen niin vauvatyötä tekevässä yhdistyksessä kuin lastensuojelussakin.

Sosiaalityössä tarvitaan erityistä vauvaosaamista Sosiaalityössä ja lastensuojelussa tarvitaan vauvaperheisiin ja vauvavaiheeseen liittyvää osaamista. Päätöksiä tekevien lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tulee työssään tunnistaa vauvavaiheen erityisyys ja vauvan erityinen riippuvuus aikuisten huolenpidosta. Kuitenkaan sosiaalityön opinnoissa tai käytännön työssä eivät vauvaperheet näy omana, erityistä osaamista edellyttävänä osaamisen kokonaisuutena (Pösö, 2020). Lastensuojelun asiantuntemus nähdään omana erityisalanaan jopa sosiaalityön sisällä (Pösö, 2020). Lastensuojelussa kohdataan tukea tarvitsevia perheitä, joissa on kaikenikäisiä lapsia vastasyntyneistä nuoruusikäisiin. Nuorisososiaalityöstä puhutaankin omana kokonaisuutenaan, mutta käsitettä vauvasosiaalityö ei ole olemassa. Esimerkiksi Suomen lastensuojelulaissa ei ole erityisiä vauvojen huostaanottoja koskevia ikäspesifejä kritee-


122

Vauvatyö

reitä, kuten mm. Norjassa (Flykt, Punamäki & Pösö, 2020). On myös tärkeä muistaa, että huostaanotto on lastensuojelun viimesijaisin toimintamuoto ja liian usein ihmiset – jopa ammattilaiset – ymmärtävät lastensuojelun tarkoittavan samaa kuin huostaanotto. Huostaanoton pelko johtaa siihen, että lastensuojelun tukea ei välttämättä uskalleta pyytää, vaikka lapsi ja perhe siitä hyötyisivätkin. Tämä koskee erityisesti vauvoja. Kun vanhemmilla on huoli oireilevasta isommasta lapsesta tai nuoresta, myös vanhemmat lähtevät herkemmin hakemaan apua lapselleen ja itselleen. Esimerkiksi oireileva nuori voi herättää vanhemmissaan voimakkaitakin keinottomuuden tunteita, ja siksi apua lähdetään hakemaan. Entä silloin kun vauvavanhemmuus uuvuttaa eikä vauvaa ehkä jakseta hoitaa hänen tarpeidensa mukaisesti? Tällöin vanhemmat saattavat mieltää avun tarpeen ilmaisemisen lisäävän riskiä, että vauva otetaan huostaan, vaikka tarjolla olisi monenlaisia ensisijaisia keinoja auttaa ja tukea vauvaa ja vanhempia yhdessä. Yhteiskunnallisen tuen ja ohjauksen ulottaminen perheenjäsenten välisiin suhteisiin ei ole uusi asia (Sihvonen 2020). Siitä huolimatta vauvaperheaika saatetaan edelleenkin nähdä vaiheena, johon ulkopuoliset eivät oikein saisi puuttua. Edelleen ammattilaisten voi olla vaikea puuttua vauvan hätään, ja asioita tarkastellaan perheen aikuisten näkökulmasta. Huonosti voivaa vauvaa ei välttämättä tunnisteta, sillä vauvan oireilua ei ole aina helppo huomata. Vauvaperhe-elämää eletään usein myös kotikeskeisesti, eikä huomaamisen paikkoja ole samalla lailla kuin siinä vaiheessa, kun lapsi on päiväkodissa tai koulussa. Vauvan voinnin, tarpeiden ja viestien ymmärtäminen edellyttää myös ammattilaisilta

herkkää vauvan äärelle asettumista ja pysähtymistä. Vauvavaihe on tärkeä elämänvaihe, sillä silloin lyhyessä ajassa tapahtuu nopeasti kasvua ja kehitystä. Vauva on myös erityisen haavoittuva ja täysin riippuvainen siitä, että häntä lähellä olevat aikuiset pitävät hänestä hyvää huolta – näin ollen hän on riippuvainen myös siitä, että joku huomaa, mikäli kaikki ei ole hyvin ja apua tarvitaan. Vauvoihin ja vauvaperheisiin liittyvästä sosiaalityöstä löytyy vain vähän alan kirjallisuutta, eikä aiheesta juurikaan keskustella. Opiskelija saa niin sosiaalityön yleisopetuksessa kuin lastensuojeluun liittyvissä opintokokonaisuuksissa niukasti, jos ollenkaan, tietoa vauvavaiheesta ja sen merkityksestä myöhemmälle elämälle (Pösö, 2020). Samansuuntainen tilanne on lastensuojelussa työtehtäviin perehdytettäessä (Manelius & Hipp, 2020). Sosiaalityöntekijät ja myös sosionomit kaipaavat koulutusta vauvaperheiden kanssa työskentelyyn. Vauvavaiheen erityisyyteen sosiaalityön näkökulmasta on kuitenkin alettu kiinnittää huomiota, ja tuoreessa Flyktin, Punamäen ja Pösön (2020) artikkelissa on tarkasteltu vauvojen huostaanottoja: Suomessa ei ole käytössä jaettua ja testattua ohjeistusta ja normistoa siitä, miten huostaanoton edellytyksiä ja tarkoituksenmukaisuutta tulee tulkita vauvojen tarpeiden ja oikeuksien kannalta. Artikkelissa ensikodit mainitaan vaihtoehtona tilanteessa, jossa vauvaa ja vanhempaa tuetaan yhdessä. Sosiaalitieteissä pikkulapsiaika nähdään helposti vanhempien työnjaollisena kysymyksenä (Saurama, 2017). Esimerkiksi tästä näkökulmasta pohditaan juuri nyt ajankohtaista perhevapaauudistusta. Sosiaalityössä saatetaan myös vierastaa vauvatyössä melko yksipuolisesti korostuvia varhaiseen vuorovai-


123

Huostaanoton pelko johtaa siihen, että lastensuojelun tukea ei välttämättä uskalleta pyytää, vaikka lapsi ja perhe siitä hyötyisivätkin. kutukseen ja kiintymyssuhteeseen perustuvia työskentelyorientaatioita, ja samanaikaisesti vauvatyössä taas otetaan melko kapeasti huomioon sosiaalityölle ominaista laajempaa, monitieteistä ja yhteiskunnan rakenteita huomioivaa näkökulmaa (Pösö, 2020; Saurama, 2017). Sosiaalityö tuo kuitenkin vauvatyöhön tärkeää lisäarvoa laajentamalla näkökulmaa perheen sisäisiä asioita laajemmalle. Sosiaalityössä lähtökohtana on vastavuoroinen ja osallistava asiakaslähtöisyys, jossa ihminen nähdään ja kohdataan tasa-arvoisena ja holistisena (biopsykososiaalisena). Sosiaalityö on suhdeperustaista: näistä suhteista vauvan kiintymyssuhde häntä hoivaavaan aikuiseen on ensimmäinen, omaan kasvuun ja kehitykseen vaikuttava sosiaalinen suhde. (Saurama, 2017.)

Laajempi näkökulma vauvoihin ja vauvaperheisiin Kuten vauvatyössäkin, myös vanhemmuuden tukimuodoissa näkyy edelleen keskittyminen ensisijaisesti vuorovaikutussuhteisiin ja vanhemmuuteen. Tukimuodoissa korostuvat kaksi asiaa: vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen tukeminen sekä vertaistuen merkitys vanhemmuuden vahvistamisen keinona. Perheiden hyvinvointiin vaikuttavat taloudelliset ja rakenteelliset ongelmat jäävät interventioissa huomiotta. Kun näkökulma on vahvasti vanhemman toiminnassa tai toimimatta jättämisessä, vanhemmuus näyttäytyy vaikeana tehtävänä, josta selviytyminen ilman asiantun-

tijatietoa ja -apua on lähes mahdotonta. Vaikka vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tukeminen on hyvä keino lasten ja perheen hyvinvoinnin lisäämisessä, se ei ole pikalääke yhteiskunnan rakenteista kumpuaviin ongelmiin. (Sihvonen 2020.) Toisena ongelmana vanhemmuuden tukimuodoissa on, että vertaistukiryhmät soveltuvat erityisesti perheille, joilla on hyvät sosioekonomiset, terveydelliset ja koulutukseen liittyvät resurssit, toisin sanoen keskiluokkaisille perheille. Näin ollen ryhmät, jotka on tarkoitettu kaikille vanhemmille, eivät käytännössä ole tasavertaisesti kaikkien käytössä. Marginaalissa olevat vanhemmat eivät ole jakamassa osaamistaan ja ajatuksiaan vanhemmuudesta (Sihvonen, 2020) eivätkä siis myöskään saamassa vertaistukea. Haavoittuvissa oloissa elävät vanhemmat voivat tuntea näissä ryhmissä itsensä vieraiksi ja ulkopuolisiksi, mikä ei lisää luottamusta itseen vanhempana ja lisäksi vahvistaa aiempiakin ulkopuolisuuden kokemuksia. Esimerkkinä hyvinkin matalan kynnyksen vertaisryhmästä on hiekkalaatikko, jolle kuka tahansa vanhempi voi istahtaa. Jos vanhemmalla on mielenterveys- tai päihdeongelmia, hänen voi kuitenkin olla vaikeaa mennä edes hiekkalaatikolle, koska oma kokemus erilaisuudesta on liian vahva – silloinkin kun omat ongelmat eivät näy ulospäin. Viime aikoina vauvatyöhön ja vauvaperheiden hyvinvointiin liittyvä keskustelu ja tutkimus ovat ilahduttavasti laajentuneet. Sosiaalisten ongelmien kasautumiseen ja yli-


124

Vauvatyö

sukupolvisuuteen sekä vauvavaiheen lapsiperheköyhyyteen on ryhdytty kiinnittämään enemmän huomiota niin asiakastyössä kuin tutkimuksissakin. Tuoreet aivotutkimukset (esim. FinnBrain) ovat tuoneet keskusteluun oman merkityksellisen lisänsä ja vahvistaneet ymmärrystä odotus- ja vauvavaiheen tärkeästä merkityksestä myöhemmälle elämälle. Kaiken kaikkiaan erilaiset vauvavaiheeseen liittyvät psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset tekijät ja niiden yhteydet toisiinsa tunnistetaan aiempaa paremmin ja monipuolisemmin. Psykologisissa tutkimuksissa kiinnostus sosiaalisten ongelmien kasautumiseen on lisääntynyt laajemminkin kuin vain vauvatyön kohdalla. Niin tutkijat kuin ammattiauttajatkin ovat aiemmin keskittyneet tutkimaan tai hoitamaan vain jotain tiettyä ongelmaa, kuten alkoholiongelmaa, rikollisuutta tai työttömyyttä. Syyn ja seurauksen tarkastelusta on siirrytty monimutkaisempien kehitysprosessien tutkimiseen. On todettu, että ongelmakäyttäytymiseen liittyy usein vaikeuksia monella elämänalueella ja että ongelmat alkavat kasautua jo lapsuudessa. Myös syrjäytymistutkijoiden piirissä on todettu, että syrjäytymisen vakavimmissa muodoissa on usein kysymys pitkäaikaisista, jopa yli sukupolvien ulottuvista pro-

sesseista. (Rönkä, 1999.) Sosiaalinen tilanne, hyvinvointi, terveys, toimintakyky, oppiminen ja ihmissuhdetaitojen kehittyminen kietoutuvat toisiinsa. Tänä päivänä ollaan aiempaa tietoisempia lapsuuden haitallisten kokemusten vaikutuksista aikuisiän toimintakykyyn ja hyvinvointiin. Laajassa Adverse Childhood Experiences (ACE) -tutkimuksessa osoitettiin, että lapsuusaikana koetut väkivallan eri muodot, perheen päihde- ja mielenterveysongelmat sekä sosiaaliset ongelmat vaikuttavat myöhempään elämään (mm. Burke Harris, 2019). Kokeneilla sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan työntekijöillä on paljonkin tähän liittyvää kokemuksellista tietoa. On merkityksellistä, että lapsuuden haitallisten kokemusten vaikutukset myöhempään elämään saavat nyt laajempaa huomiota ja että asiasta on myös tieteellistä näyttöä. Toivottavasti ACE-tutkimuksen tulokset vaikuttavat myös siihen, että lapset ja heidän perheensä saavat tarvitsemansa moninäkökulmaisen tuen, joka alkaa riittävän varhain ja on oikein mitoitettua. Parhaimmillaan se antaa mahdollisuudet tasapainoiseen lapsuuteen ja aikuisuuteen, hyvinvointiin ja toimintakykyyn sekä kokemukseen tasa-arvoisesta osallisuudesta yhteiskunnan jäsenenä.

Haavoittuvissa oloissa elävät vanhemmat voivat tuntea näissä ryhmissä itsensä vieraiksi ja ulkopuolisiksi, mikä ei lisää luottamusta itseen vanhempana ja lisäksi vahvistaa aiempiakin ulkopuolisuuden kokemuksia.


125

Viime aikoina vauvatyöhön ja vauvaperheiden hyvinvointiin liittyvä keskustelu ja tutkimus ovat ilahduttavasti laajentuneet.

Karjalainen, V. (1996). Verkoston lupaus. Tutkimus aikuisasiakkaan palveluverkoston rakentumisesta. Tutkimuksia 68. Jyväskylä: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Karvinen-Niinikoski, S. & Satka, M. (2006). Sosiaalityön tutkimus – aikamme kuvastin ja ammattikäytäntöjen peili. Teoksessa M. Tapola-Haapala, E. Pekkarinen & S. Hoikkala (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön muuttuva tiedontuotanto. Rovaniemi: Sosiaalityön tutkimuksen seura.

Lähteet

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. www.finlex.fi. Lastensuojelulaki. www.finlex.fi.

Arnkil, E. (1991). Keitä muita tässä on mukana? Viisi artikkelia verkostoista. Raportteja 23/1991. Helsinki: Sosiaali- ja terveyshallitus.

Puurunen, P. (2019). Jane Addamsin sosiaalityön käsityksen rakentuminen. Väitöskirja. ItäSuomen yliopisto.

Burke Harris, N. (2019). Syvälle ulottuvat juuret – Turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Helsinki: Basam Books.

Pösö, T. (2020). Haastattelu ”Miten vauvat ja vauvaperheet näkyvät lastensuojelun sosiaalityössä ja sosiaalityön opetuksessa?” 19.2.2020. Haastateltava on Tampereen yliopiston sosiaalityön professori.

Saurama, E (2017). Vauva-aika ja sosiaalityö. Puheenvuoro Vauvafoorumissa Helsingissä 9.11.2017. Seikkula, J. & Arnkil, T. (2005). Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Tammi. Sellergren, H. (2007). Nuorisopsykiatrian poliklinikan asiakas-yhteistyö. Metodina työntekijöiden fokusryhmähaastattelu. Lisensiaatintutkimus. Yhteiskuntapolitiikan laitos. Helsinki: Helsingin yliopisto. Sihvonen, E. (2020). From family policy to parenting support. Parenting related anxiety in Finnish family support projects. Väitöskirja. Valtiotieteiden tiedekunta. Helsinki: Helsingin yliopisto. Sofia-asiakastietojärjestelmä, ensikotien asiakastilastot (2019). Sosiaalihuoltolaki. www.finlex.fi.

Flykt, M., Punamäki, R.-L. & Pösö, T. (2020). Vauvojen huostaanotto kehityksellisenä ja tutkimusperustaisena kysymyksenä. Yhteiskuntapolitiikka 3/2020. Hipp, T. & Manelius, M. (2020). Haastattelu ”Miten vauvat ja vauvaperheet näkyvät lastensuojelun sosiaalityössä ja sosiaalityön opetuksessa?” 20.2.2020. Haastateltavat työskentelevät lastensuojelun jälkihuollossa Helsingin kaupungilla.

Rönkä, A. (1999). Sosiaalinen selviytyminen lapsuudesta aikuisuuteen – ongelmien kasautumisen kolme väylää. Teoksessa M. Kuorelahti & R. Viitanen (toim.) Holtittomasta hortoilusta hallittuun harhailuun – nuorten syrjäytymisen riskit ja selviytymiskeinot. Nuoran julkaisuja nro 14. Helsinki: Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Nuorisoasiain neuvottelukunta.


Vauvavaiheen tukeminen on kansallinen investointi Sixten Korkman

Suomi pärjää kansainvälisissä vertailuissa yleensä hyvin. Tämä koskee myös perhe- ja lapsipolitiikkaa. Ongelmista kärsiville perheille ei kuitenkaan nykyisellään ole tarjolla riittävästi tukea, etenkään varhaisessa vaiheessa. Lapsipolitiikkaa ja erityisesti vauvavaiheen tukemista on aiheellista tarkastella laajemmin kolmesta näkökulmasta, joista ensimmäinen on moraalinen: haluamme kunnioittaa YK:n lapsen oikeuksien sopimusta ja sen arvoja. Toinen ja tässä kirjoituksessa keskeisin näkökulma on taloudellinen: panostaminen pienten lasten hyvinvointiin on kansantaloudellisesti kannattava investointi. Kolmannen näkökulman lähtökohtana on sosiaaliturvan perustana oleva sukupolvien välinen (hiljainen) sopimus: kutistuvien lapsimäärien maassa tuo sopimus on vino ikääntyneen ikäluokan eduksi ja nuoren ikäluokan haitaksi.


127

Moraalisesti hyvä yhteiskunta kantaa huolta lapsistaan Suomi pyrkii olemaan monellakin tapaa tasaarvoinen maa. Erityisen laaja yhteisymmärrys on siitä, että meillä tulisi vallita mahdollisuuksien tasa-arvo. Tämä edellyttää, että Suomi käytännössä noudattaa YK:n lapsen oikeuksien sopimusta. Jokaisella Suomeen syntyvällä lapsella tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet kehittyä, pysyä terveenä ja kouluttautua. Kaikki emme kuitenkaan synny koteihin, joissa edellytykset turvalliseen lapsuuteen ja kehitykseen olisivat yhtä suotuisia. Siksi on tärkeää, että eri syistä apua tarvitsevat perheet saavat jo odotusajasta lähtien tukea, joka auttaa ongelmatilanteissa ja tasoittaa heidän lastensa tietä. Suomi on tunnetusti hyvä maa synnyttää lapsia. Perhepolitiikka sekä varhaiskasvatuksemme ja koulumme kestävät kansainvälistä vertailua. Tästä huolimatta meillä on paljon lapsiköyhyyttä ja muita ongelmia. On ymmärrettävää, että mahdollisuuksien tasa-arvoa ei todellisuudessa voida kokonaan saavuttaa. Mutta on syytä tehdä voitava niiden vaikeuksien torjumiseksi, jotka aiheuttavat merkittävää nuorten syrjäytymistä ja usein ongelmia yli koko elinkaaren. Tämä on ensisijaisesti moraalinen kannanotto, mutta kyse on myös koko kansantalouden suorituskyvystä. Panostamista perhe- ja lapsipolitiikkaan voidaan perustellusti pitää kansantaloudellisesti hyvin kannattavana investointina.

Investointi lapsuuteen on yhteiskunnallisesti kannattavaa Sikiöaika ja vauvavaihe, ihmisen pari ensimmäistä vuotta, ovat herkkiä ja merkitykseltään kauaskantoisia yksilön myöhemmän kehityksen kannalta. Ensimmäiset vuodet muovaavat

lapsen kognitiivisia taitoja, luonnetta, keskittymiskykyä, motivaatiota ja sosiaalisia taitoja. Erilaiset perheen piirissä ongelmia aiheuttavat asiat voivat tuolloin vaikuttaa hyvin haitallisesti lapsen kehitykseen. Ongelmien taustalla voi olla esimerkiksi perheväkivaltaa, mielenterveysongelmia tai päihteidenkäyttöä. Usein taustalla yhtenä tekijänä on köyhyyttä. Aivotutkijoiden lukuisat tutkimukset (mm. Johnson, Riis & Noble 2018) ovat osoittaneet, että lapsiköyhyys voi tuottaa syntymän jälkeen sellaista stressiä (”toksista stressiä”), joka häiritsee merkittävästi aivojen normaalia kehitystä ja jopa kasvua. Lapsuudenaikainen köyhyys on seurauksiltaan sitä vakavampaa, mitä nuorempana lapsi on sen kokenut ja mitä pidempään köyhyysjakso perheessä on kestänyt. Köyhyyttä kokeneet lapset menestyvät muita huonommin koulussa, ja heillä on enemmän käyttäytymisongelmia. Nuorena heillä on useammin mielenterveysongelmia ja teiniraskauksia tai he ajautuvat rikoksen poluille. Lasten huostaanotot ja mielenterveysongelmat ovat vahvasti yhteydessä vanhempien toimeentulovaikeuksiin. Tukemalla vaikeissa elämäntilanteissa eläviä perheitä lapsen kehityksen kannalta kriittisessä vauvavaiheessa voidaan merkittävästi edistää lapsen kehitystä. Talousnobelisti James Heckman osoitti jo vuosikymmeniä sitten, että panostukset niin sanottujen ongelmaperheiden ja varhaiskasvatuksen tukemiseen voidaan nähdä investointina, jolla on kansantaloudellisesti erittäin korkea tuotto. Näin siksi, että varhaislapsuudessa annettu tuki parantaa todennäköisyyttä, että lapsi aikuiseksi kasvettuaan kouluttautuu ja työllistyy. Investoinnin kannattavuus on suuri, se maksaa ajan myötä itsensä takaisin ja jopa vahvistaa julkista taloutta pienempien sosiaalikulujen ja lisääntyvän vero-


128

Vauvatyö

kertymän kautta. Heckman päätyi arvioihin, että yhden dollarin investointi saattoi tuottaa jopa seitsemän dollarin tuoton. Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten tulokset eivät välttämättä päde sellaisinaan Suomessa, jossa köyhien perheiden asema on hyvinvointivaltion toiminnan ansiosta parempi kuin Yhdysvalloissa. Kuitenkin myös Pohjoismaissa tehdyissä tutkimuksissa on huomattu, että lasten tukeminen perheen ongelmatilanteissa ja etenkin vauvavaiheessa on varsin kannattavaa. Yksilön pärjääminen on mitä suurimmassa määrin myös yhteiskunnan etu. Usein käytetty kuvio havainnollistaa varhaiskasvatuksen ja varhaisten interventioiden

merkitystä. Kuvion on alun perin piirtänyt James Heckman, ja sen sanoma on, että panostaminen lapsen kehityksen edistämiseen antaa sitä korkeamman yhteiskunnallisen tuoton, mitä varhaisemmin panostaminen toteutuu. Kuvion sanoma on selkeä, mutta toki on otettava huomioon, että eri toimien vaikutukset riippuvat mm. perheiden olosuhteista ja toimenpiteiden laadusta.

Lapsen varhaisvuosien (1v–5v) tukeminen on kannattava sijoitus.

Sijoitetun pääoman tuotto, inmihillinen pääoma

Sijoitus on sitä parempi, mitä aikaisemmin se kohdentuu.

odotusajan tuet varhaislapsuuden tuet varhaiskasvatuksen tuet yleissivistävä koulutus ammatillinen pätevöityminen

0 Odotus- 0–3 4–5 aika

koulu

Lähde: taloustieteen nobelisti James Heckman

työelämä


129

Tanskassa on todettu, että vanhempien tukeminen käytöshäiriöisen lapsen perheessä vähentää eriarvoisuutta ja yhteiskunnan nettokustannuksia. Normaalisti yksilö on yhteiskunnalle kustannuserä lapsena ja nuorena (lapsilisät, päivähoito, koulu), mutta sen jälkeen nettomaksaja (verot), kunnes siirtyy eläkkeelle. Käytöshäiriöinen lapsi, jonka perhe jää vaille tukea, saattaa olla kustannuserä yhteiskunnalle läpi koko elämänsä. Riittävän tiivistä tukea saanut käytöshäiriöinen lapsi menestyy sen sijaan elämässä lähes yhtä hyvin kuin muut lapset. Jos lapset ovat saaneet tarvitsemaansa tukea, heillä on myöhemmin muita vähemmän liikalihavuutta, terveysongelmia, heikkoa koulumenestystä, rikollisuutta ja työttömyyttä. Myös muissa Pohjoismaissa on todettu, että perheiden oikea-aikainen auttaminen ja panostaminen varhaiskasvatukseen tukevat lapsen kehittymistä ja menestystä elämässä. Vauvavaiheen ja varhaiskasvatuksen tuet eivät ole kaikille perheille yhtä tärkeitä. Hyvin pärjäävät perheet eivät ole kovin riippuvaisia yhteiskunnan tuesta, vaikka äitiysneuvolat ja julkinen terveydenhuolto toki ovat kaikille tärkeä turvan lähde. Tuki on sen sijaan tuiki tärkeää heikossa asemassa oleville ja erityisistä ongelmista kärsiville perheille. Tällöinkin on olennaista, että tuen voidaan perustellusti olettaa vaikuttavan tarkoitetulla tavalla. Siksi

Sukupolvien välinen sopimus joutuu kuitenkin koetukselle, jos nuoret ikäluokat ovat ikääntyneitä paljon pienempiä.

viranomaiset (THL) ja eri järjestöt, kuten Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla) ja Suomen Mielenterveysseura, pyrkivät edistämään näyttöön perustuvien psykososiaalisten menetelmien käyttöön ottamista myös lapsiperheiden tukemisessa. Mainitut järjestöt ovat jo vuosia levittäneet ja juurruttaneet vaikuttavia menetelmiä valtakunnallisesti. Tulonsiirtojen ja tapauskohtaisesti kohdennettujen interventioiden lisäksi tarvitaan perheille eri muodoissa annettavaa matalan kynnyksen tukea. Olennaista olisi, että tämä tapahtuisi sellaisen tukijärjestelmän piirissä, joka huomioi perhetilanteen kokonaisuutena ja jossa on hyvä palvelujen koordinointi.

Tulonsiirtojen ja tapauskohtaisesti kohdennettujen interventioiden lisäksi tarvitaan perheille eri muodoissa annettavaa matalan kynnyksen tukea.


130

Vauvatyö

Sukupolvien välinen sopimus on nyt epäreilu nuoria kohtaan

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että suurin positiivinen kustannusvaikutus on riskiryhmiin kuuluvien lasten ja heidän perhedensä saamalla hyvin varhaisella tuella.

Tarve lapsiperheiden tukemiseen alkaa jo ennen lapsen syntymistä, koska lapsen ensimmäiset vuodet ovat erityisen tärkeät. Lukuisat tutkimukset (VATT-päivä 2018) osoittavat, että suurin positiivinen kustannusvaikutus on riskiryhmiin kuuluvien lasten ja heidän perheidensä saamalla hyvin varhaisella tuella. Toimet syrjäytymässä olevan nuoren auttamiseksi ovat jo vaikeampia toteuttaa ja aiheuttavat suurempia kustannuksia – mistä huolimatta nuoria toki tulee pyrkiä auttamaan. Tehokkaiden, tutkimusnäyttöön pohjautuvien interventioiden käyttöönotto ja ylläpito vaativat resursseja mutta toisaalta tuovat huomattavia säästöjä yhteiskunnalle. Oikein kohdennetun tuen tuotto on moninkertainen panostukseen nähden, koska se vähentää myöhempiä sosiaalimenoja sekä parantaa myöhemmin lapsen kouluttautumista, työllistymistä ja terveenä pysymistä yli koko elinkaaren.

Suomen hyvinvointivaltio ja eritoten sosiaaliturva perustuvat sukupolvien väliselle sopimukselle, jota ei tosin koskaan ole kukaan allekirjoittanut (eli sopimus on ”hiljainen”, implisiittinen). Sen mukaan aktiivi-iässä oleva sukupolvi huolehtii lapsista ja vanhuksista sillä olettamuksella, että seuraava sukupolvi hoitaa heitä vanhuusiän koittaessa. Nyky-yhteiskunnassa tämä tapahtuu siten, että aktiiviväestö maksaa ne verot, joita lapsiperheiden ja vanhusten tulonsiirtojen ja palvelujen rahoittamiseksi tarvitaan. Näin rahoitetaan lapsilisät sekä päivähoidon ja koulun kustannuksia. Näin rahoitetaan myös valtaosa eläkkeistä sekä vanhusten tarvitsemat terveydenhuolto- ja hoivapalvelut. Järjestelmää voi pitää taloudellisesti tehokkaana tapana tuottaa yhteiskunnan jäsenten kaipaamaa turvaa. Sukupolvien välinen sopimus joutuu kuitenkin koetukselle, jos nuoret ikäluokat ovat ikääntyneitä paljon pienempiä. Suomessa väestön ikärakenteen muutos on johtamassa siihen, että nykyisenlaiset verokertymät yhä heikommin riittävät julkisten menojen kattamiseen. Olennaisia asioita ovat työikäisen väestön väheneminen ja ikääntyneiden lukumäärän nopea kasvu. Väestön ikääntyminen johtuu vielä toistaiseksi osaltaan sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien vanhenemisesta. Muita, yhä voimakkaammin vaikuttavia syitä ovat eliniän piteneminen ja viime vuosina jyrkästi alentunut syntyvyys. Näillä näkymin tulevat ikäluokat joutuvat hyvinvointivaltion nettomaksajiksi, kun taas nyt ikääntyneet ovat elinkaarensa aikana olleet merkittävässä määrin nettosaajia. Toki vanhat sukupolvet jättävät lapsille ja nuorille myös paljon pääomaa yhteiskunnan


131

perusrakenteen (”infran”) ja yksityisten perintöjen muodossa. Toisaalta heille siirtyy julkisen velan ja budjettiongelmien lisäksi myös monelta osin laadullisesti heikompi ympäristö sekä kärjistymässä oleva ilmaston lämpenemisen ongelma. On perusteita väittää, että sukupolvien välinen sopimus on muodostumassa nuorten ikäluokkien kannalta epäreiluksi. Johtopäätös on, että panostukset vauvavaiheen ja yleensä lapsiperheiden tukemiseksi ovat useastakin syystä vahvasti perusteltuja. Ne ovat sitä moraalisesti ja kansainvälisten sopimusten näkökulmasta (lapsen oikeuksien sopimus). Ne vähentävät sosiaalista eriarvoisuutta. Lapsiperheiden tukeminen edistää kansantalouden tehokkuutta ja on sellaista ennalta ehkäisevää toimintaa, joka voi merkittävästi tukea julkista taloutta pitkällä aikavälillä. Panostaminen lapsiperheiden tukemiseen on perusteltua sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Vaarana on, että lapsiperheet jäävät ääniä kalastavassa politiikassa vähemmälle huomiolle kuin eläkeläisväestö. Hyvä yhteiskunta asettaa kuitenkin lapset etusijalle. Minkään priorisoinnin ei soisi olevan politiikassa tätä tärkeämpi.

Lähteet Johnson, S., Riis, J. & Noble, K (2018). State of the art review: Poverty and the developing brain. Pediatrics 137, 4. VATT-päivä 2018. Investoinnit lapsen varhaisvuosiin: tuloksia maailmalta ja meiltä. Helsingissä 25.10.2018.

Ydinkohdat • Lapsipolitiikkaa kannattaa tarkastella myös taloudellisesta näkökulmasta: yksilön pärjääminen on mitä suurimmassa määrin myös yhteiskunnan etu. • Panostukset varhaiskasvatukseen ja perheiden tukemiseen voidaan nähdä investointina, jolla on sekä kansantaloudellisesti että inhimillisesti katsottuna erittäin korkea tuotto. • Mitä varhaisemmassa vaiheessa vauva ja perhe saavat tukea, sitä suurempi on vaikutus – myös taloudellinen. • Lapsipolitiikassa on otettava huomioon myös sukupolvien välinen reiluus; näillä näkymin tulevat ikäluokat joutuvat hyvinvointivaltion nettomaksajiksi.


132

Vauvatyö

Kokemusasiantuntija kertoo:

Vauvatyön tuella vertaisauttajaksi ja vaikuttajaksi va Kivikko Taina Ruottinen ja Us

Olen monesti kohdannut ensikotitoiminnassa toisen vertaiseni, jolla on ollut jostain asiasta samanlaista kokemusta kuin minulla. En halua avata niitä sen enempää, mutta haluan tässä kiittää niistä kaikista.

Vertaisen kohtaaminen on arvokas kokemus, sillä vertainen – saman kokenut – voi tavoittaa syvyyksiä, joiden ymmärtämiseen tarvitaan omakohtainen kokemus. Kiitollisuus vertaisista ja avun saaminen ensikodista ja sen päiväryhmästä ovat ohjanneet Usva Kivikon toimimaan itsekin vertaisena, kokemusasiantuntijana ja vaikuttajana Ensi- ja turvakotien liitossa ja Helsingin ensikodissa.

GETTY IMAGES


133

Mielenrauhaa ensikodista Ensikodin merkitys tuli Usvalle omakohtaisesti tutuksi kymmenkunta vuotta sitten, kun hän asui vajaan vuoden verran esikoisensa kanssa Helsingin ensikodissa. Ennen ensikotiin lähtöä tilanne oli ollut hankala: läheisiä ei ollut ympärillä, mieli ei ollut tasapainossa, taloushuolet uuvuttivat ja esikoisvauva oli syntymässä muutaman viikon päästä. Kaukaa menneisyydestä kihoavaa masennusta oli hoidettu jo pitkään viikoittaisessa psykoterapiassa, mutta se ei riittänyt, kun kehossa mylläsi raskaus ja mielessä kysymykset menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Lopulta, kun Usva tiedosti toden ja epätoden sekoittuvan mielessään, hän säikähti ja päätti hakeutua ensikotiin. Ensikodissa olivat vastassa ohjaajat, vertaiset ja säännöllinen arki. Ensikodista oli hyvä lähteä synnyttämään ja palata takaisin vauvan kanssa – oli tärkeää tietää, että vauva on turvassa, tapahtuipa omassa mielessä mitä tahansa. Alkoi ensikodin arki päivärytmeineen ja leikkituokioineen. Samalla alkoi vapautua energiaa arjen elämiseen, toipumiseen ja

Samalla alkoi vapautua energiaa arjen elämiseen, toipumiseen ja avun vastaanottamiseen.

avun vastaanottamiseen. Mielenmyllerrys rauhoittui, ja masennus alkoi asteittain väistyä ja elämä järjestyä. Ensikodin muut vanhemmat, vertaiset, olivat tärkeämpiä kuin alkuun olisi voinut kuvitella. Ensinnäkin heiltä oppi, että maailmassa on muitakin, joilla on ongelmia, monilla paljon suurempiakin solmuja kuin itsellä. Se vahvisti itsetuntoa ja antoi uskoa siihen, että ongelmat ovat voitettavissa. Toiseksi oli tärkeää, että sai keskustella samassa tilanteessa olevien kanssa. Toisten äitien ja isien kanssa puhuttiin vakavia ja pidettiin hauskaa: oli huumoria ja mustaa huumoria, joka auttoi itse kutakin kohtaamaan asiat sellaisina kuin ne olivat. Oli ystäviä ja elämää ympärillä. Ensikodeissa uusille äideille ja isille opetetaan vauvanhoidon perusasiat sekä autetaan järjestämään elämää ja ajatuksia niin, että vauva on aina vanhemman mielessä ja hyvässä hoidossa. Siinä Usva ei tuntenut tarvitsevansa erityisempää ohjausta, sillä vauvan hoitaminen oli jo ennestään tuttua. Vauvasta tuli itsestään selvästi hänen elämänsä keskipiste. Sen sijaan vauvan kanssa vuorovaikutuksessa olemista oli Usvan mielestä tärkeää ja hyödyllistä harjoitella ohjaajien neuvojen mukaisesti ja säännöllisissä leikkituokioissa. Hän tiesi, että vaikka masentunut muutoin hoitaisikin vauvansa hyvin, hänellä voi olla liian vähän voimia vastavuoroiseen ja iloiseen yhdessäoloon vauvan kanssa. Ensikoti oli suureksi avuksi siinäkin, että Usva pääsi edelleen kerran viikossa jatkamaan psykoterapiaansa, sillä vauvan sai jättää ohjaajille sen ajaksi hoitoon. Toisaalta moni asia ensikodissa asumisessa harmittikin. Monesti turhautti, että hoitajat varmistelivat vauvan hoitamista hänenkin kohdallaan, vaikka se sujui hyvin. Moninkertainen varmistelu paitsi ärsytti, myös heikensi


134

Vauvatyö

kyseenalaistettu. Tuntui hyvältä, että kykyihin luotettiin.

Voi olla hyväkin, että ensikotiasumisessa on jotain ongelmallista, sillä se patistelee ja valmistaa siirtymään omaan kotiin. itsevarmuutta vauvan hoidossa: mistä syystä tunnen olevani suurennuslasin alla? Hoitoapuakin Usva olisi kaivannut hitusen enemmän: vauva oli äidin hoidossa niin tiiviisti, että esimerkiksi elokuviin menosta sai vain haaveilla. Hetken tuuletus olisi tehnyt hyvää, ja se olisi myös voinut opettaa tuoreelle äidille, että vauvan lisäksi myös itsestä pitää huolehtia. Lisäksi Usvasta tuntui, että hän oli omaohjaajansa kanssa aika ajoin törmäyskurssilla eikä yhteinen sävel aina löytynyt helposti. Voi olla hyväkin, että ensikotiasumisessa on jotain ongelmallista, sillä se patistelee ja valmistaa siirtymään omaan kotiin. Usvalla oli kova halu päästä omilleen, ja kun masennus helpotti ja tilanne vakiintui, hän muutti asumaan tukiasuntoon.

Päiväryhmä kannattelee Toinen tärkeä palvelu tuli Usvalle tutuksi tukiasunnossa asumisen aikana. Hän osallistui vauvansa kanssa ensikodin terapeuttiseen päiväryhmään, joka kokoontui kahdesti viikossa. Sen toiminta tuntui antoisalta ja elämää kannattelevalta: hänet kohdattiin äitinä ja tasavertaisena ihmisenä. Usvalla oli siellä tervetullut olo, eikä esimerkiksi vauvanhoitotaitoja

”Tässä päiväryhmässä olo tuo minulle edelleen valtavan määrän lämpimiä muistoja mieleen. Päiväryhmästä tullut tuki on kannatellut meitä paljon.” Päiväryhmän tapaaminen alkoi aamuyhdeksältä aamiaisella, jonka jälkeen leikittiin. Yhteisen ruokailun jälkeen lapset menivät päiväunille ja alkoi äitien oma aika. Päivä päättyi kolmen aikaan välipalahetkeen. Vuoden aikana päiväryhmän äidit ehtivät tutustua toisiinsa ja ystävystyä niin, että ystävyys jatkuu edelleen. Usva pohtii, miksi päiväryhmän ohjaajien antama tuki tuntui arvostavammalta ja reilummalta kuin ensikodissa saatu tuki. Syitä on varmasti työtilanteissa ja ihmisten luonteiden yhteensopivuudessa, mutta on tietysti niinkin, että ensikotiaikana ihminen on monesta syystä heikoilla ja uuden edessä, etenkin jos äitiys on aivan uutta. Päiväryhmässä taas monen tilanne on parempi tai ainakin kohenemassa. Usvan elämässä päiväryhmäkauteen osui masennuksen paraneminen, itsenäisemmän elämän aloittaminen, vauvan kanssa pärjääminen ja uusi parisuhde. Ja mitä Usvan elämään kuuluu nyt? Hän on kahden lapsen äiti, parisuhteessa ja koulutustaan vastaavassa työssä. Lisäksi hän auttaa muita: hän toimii Ensi- ja turvakotien liiton kokemusasiantuntijana: vertaisena ja vaikuttajana.

Kokemusasiantuntija vaikuttaa monella tasolla Usvaa pyydettiin kokemusasiantuntijaksi viisi vuotta sen jälkeen, kun hän oli alun alkaen


135

Ja mitä Usvan elämään kuuluu nyt? Hän on kahden lapsen äiti, parisuhteessa ja koulutustaan vastaavassa työssä. Lisäksi hän auttaa muita: hän toimii Ensi- ja turvakotien liiton kokemusasiantuntijana: vertaisena ja vaikuttajana. mennyt ensikotiin asumaan. Hänelle oli tuossa vaiheessa ehtinyt kertyä kokemusta päiväryhmänkin toiminnasta. Terapeuttisen päiväryhmän ohjaaja otti häneen yhteyttä ja kertoi, että Ensi- ja turvakotien liitossa aloitetaan kokemusasiantuntijoiden koulutus. Ohjaaja oli pannut merkille Usvan tavan sanoittaa kokemuksiaan ja tunteitaan ja halusi kutsua hänet koulutukseen ja toimintaan. Usva lähti mielellään mukaan – työ tuntui omalta ja tärkeältä. Koulutukseen kuului etätehtäviä ja muutama viikonlopputapaaminen liiton koulutuskeskuksessa Sopukassa. Siellä työstettiin omia tarinoita toisille esitettäväksi ja tehtiin vuorovaikutusharjoituksia. Jo pidempään työskennellyt kokemusasiantuntija kertoi tarinansa, ja lisäksi saatiin oppia esiintymisestä sekä itsensä suojaamisesta. Muutamassa vuodessa Usvan kokemusasiantuntijan tehtäväkenttä on jo kertynyt monipuoliseksi ja runsaaksi. Hän on kertonut elämästään ja näkemyksistään lehtijutuissa, lapsen oikeuksien foorumissa, ensikodin auditoinnissa ja terapeuttisessa päiväryhmässä. Usva lähti Ensi- ja turvakotien liiton edustajana mukaan lapsi- ja perhejärjestöjen yhteiseen Ääni18 – lapsen oikeuksien foorumiin. Paneelikeskustelussa hän nosti esiin omakohtaisen aiheen, avun saamisen mielenterveysongelmiin: avun hakeminen voi epäonnistua monessa kohtaa. Joku haluaa piilottaa ongelmansa neuvolassa ja täyttelee ”masennuslapun” yhtä huolettomasti kuin muutkin lomak-

keet – mutta terveydenhoitaja ei välttämättä huomaa piilossa olevaa masennusta lomakkeen perusteella, vaan sitä varten hänen olisi kysyttävä ja keskusteltava asiasta rohkeasti ja inhimillisesti. Toinen taas haluaa apua, mutta joutuu ottamaan yhteyttä ensin terveydenhoitajaan, sitten lääkäriin, sitten sinne ja tänne; tämä ketju katkeaa liian helposti väsymykseen ja kenties epätoivoon siitä, onko apua koskaan saatavissa. – Kokemusasiantuntijan ääni ei hukkunut muiden asiantuntijoiden äänen alle, vaan Usvan viestistä tuli osa foorumin julkilausumaa:

Haavoittuvassa asemassa olevien perheiden tilanne on huomioitava Perheet tarvitsevat tukea pitkäjänteisesti aina raskaudesta lähtien. Ammattilaisten pitää tunnistaa mielenterveysongelmista kärsivät perheet jo odotusaikana ja heille on turvattava riittävät resurssit ilman, että perheen pitää taistella saadakseen apua.

Toinen merkittävä kokemusasiantuntijan tehtävä oli osallistuminen Helsingin ensikodin auditointiin, jonka tavoitteena oli tarkastella ja kehittää ensikodin työtä. Ensikodin oman väen lisäksi paikalla oli vertaisarvioija sekä kolme kokemusasiantuntijaa. Tehokkaan palaverin aikana Usva halusi kiinnittää huomion


136

Vauvatyö

arvostavaan kohtaamiseen: on aina muistettava, että heikossakin tilanteessa olevalla ihmisellä on tietoja, taitoja ja toiveita, joita ei tule sivuuttaa. Päinvastoin niiden varaan voidaan rakentaa paljon. Myöskään mielenterveyden ongelmat eivät tarkoita sitä, etteikö moni asia onnistuisi ja olisi kunnossa. On punnittava, milloin kannattaa käyttää totuttua, hyväksikin havaittua toimintatapaa ja milloin on lähdettävä liikkeelle vanhemman voimavaroista ja rakennettava työtä niiden varaan. Jälleen Usva sai tuntea, että kokemusasiantuntijan viesti kuunneltiin ja otettiin huomioon. Usvan työn vahvana motiivina on halu auttaa, eritoten niitä, jotka eivät osaa tai uskalla hakea apua kohdatessaan masennusta. Usva ehti aloittaa vertaisvierailut päiväryhmässä, mutta koronakevät 2020 jätti alkaneen vertaistoiminnan tauolle. Päiväryhmässä ehdittiin kuitenkin tehdä muun muassa Veikkauksen videokuvaus, jossa tuotiin esille, kuinka merkityksellistä varhainen tuki on vauvaperheille.

Kehittämissuuntia On arvokasta, että ensikodissa ja päiväryhmässä ollut jää toimintaan mukaan vertaiseksi. Hän osaa hälventää toimintaan mukaan tulevien pelkoja, vahvistaa uskoa parempaan ja kertoa omasta näkökulmastaan, missä asi-

oissa ensikodissa ja päiväryhmässä oleminen auttaa. Hän voi myös korjata käsityksiä, joiden pohjana ovat vaikkapa äkäiset nettikirjoitukset. Ensikodin ja päiväryhmien tapaamisten pitää Usvan mielestä olla rauhallisia, tasavertaisia kohtaamisia. Sinne tulevien äitien ja isien on tärkeä vakuuttua siitä, että apua saa – oikeanlaista apua ja oikeaan aikaan – ja että hyvinkin solmussa olevat elämäntilanteet saadaan auki. Moni kaipaa konkreettisen avun ja senhetkisten ongelmien ratkomisen lisäksi nimenomaan uskoa ja luottamusta siihen, että hän pärjää lapsensa kanssa myös ensikotiajan jälkeen. Tähän vertainen voi vastata jo omalla esimerkillään. Jos Usva olisi päättämässä, miten ensikotitoimintaa kehitetään, hän selkeyttäisi omaohjaajien roolia, niin että vain yksi opettaisi ja auttaisi yhtä asukasta. Toiseksi hän ottaisi ensikotien ohjelmaan äitien ja isien oman ajan, vaikka parituntisen miniloman kerran viikossa. Se opettaisi, että vanhempien pitää huolehtia myös itsestään. Päiväryhmiin hän ehdottaa laajempaa ja säännöllisempää vertaistukiverkostoa. Ajatuksissa siintää jopa sellainen vertaisten verkosto, josta uusi avun tarvitsija voisi valita ihmisen, joka on kokenut jotain samanlaista kuin hän itse. Tuolla ihmisellä voisi olla eniten kykyä vertaisena ymmärtää, millaisia ajatuksia hän käy

On punnittava, milloin kannattaa käyttää totuttua, hyväksikin havaittua toimintatapaa ja milloin on lähdettävä liikkeelle vanhemman voimavaroista ja rakennettava työtä niiden varaan.


137

läpi, ja tämänkaltainen tuki voisi ammattilaisten avun lisänä olla merkittävä.

Usva näkee, että tällä hetkellä avun tarvitsijoita on paljon enemmän kuin paikkoja. ”Toivoisin tähän tärkeään ensi- ja turvakotityöhön lisää rahallista tukea. Ilman sitä ei tule uusia ensi- ja turvakoteja eikä niihin ohjaajia.”

Entä miten Usvan elämä olisi sujunut ilman ensikotia? Olisiko jokin toisin? Hän uskoo, että olisi hallinnut vauvan perushoidon muutenkin, mutta on helpottunut siitä, että vuorovaikutusta vauvan kanssa opeteltiin ja harjoiteltiin yhdessä. Näin vauva sai masennuksenkin aikana sen, mitä tarvitsi – vauvaa kun ei oikein voi pyytää odottamaan. Mutta Usva epäilee, että jos hän olisi ollut vauvan syntymän aikoihin ajatustensa kanssa yksin, hän olisi saattanut käydä syvällä, niin syvällä, että huostaanotto olisi kenties ollut tarpeen. Siinä vaiheessa, kun ajatuksiaan ei voi täysin hallita, tarvitaan ympärille turvaa ja tukea, ja sen ensikotitoiminta antaa.

Kuva Getty Image


138

Vauvatyö

Kivikko Usva toimii kokemusasiantuntijana mm. Ensi- ja turvakotien liitossa. Hän on koulutukseltaan lähihoitaja ja työskentelee päiväkodissa. Karlsson Hasse on psykoterapeutti ja integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori. Hän johtaa FinnBrain-syntymäkohorttitutkimusta Turun yliopistossa. Hän toimii myös ylilääkärinä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Psykiatrian klinikassa ja on Turku Brain and Mind Centerin johtaja. Karlsson Linnea on lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja nuorisopsykiatrian apulaisprofessori Turun yliopistossa. Hän toimii ylilääkärinä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Nuorisopsykiatrian klinikassa ja on FinnBrain-syntymäkohortin ja Väestötutkimuskeskuksen varajohtaja.

K irjoittajat Henttonen Tanja on kasvatustieteiden maisteri, sosionomi (AMK) ja tanssi- ja liiketerapeutti. Hän toimii Ensi- ja turvakotien liitossa vaativan vauvatyön asiantuntijana. Isosävi Sanna on psykologi (PsT) ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti. Hän työskentelee Helsingin Traumaterapiakeskuksessa kouluttajana, psykoterapeuttina ja työnohjaajana. Hän on tutkimus- ja asiantuntijatyössään erikoistunut turvattomien ja traumaattisten kokemusten huomioimiseen raskaana olevien ja vauvaperheiden arvioinnissa ja hoidossa. Jussila Heidi on psykiatrian ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri, ja hänellä on päihdelääketieteen erityispätevyys. Hän työskentelee Profiam Sosiaalipalvelut Oy:ssä asiantuntijalääkärinä sekä Turun yliopistossa väitöskirjatutkijana ja tekee konsultaatiotyötä A-klinikkasäätiölle ja perheneuvolaan. Hän kuuluu Suomen perinataalimielenterveys ry:n hallitukseen.

Kataja Eeva-Leena on psykologi (PsT) ja perheterapeutti ja pätevöityy parhaillaan varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaan. Hän toimii tutkijatohtorina Turun yliopistossa (FinnBraintutkimus), osa-aikaisena yliopiston lehtorina sekä perheneuvolapsykologina. Korja Riikka (PsT) on psykoterapeutti ja toimii psykologian apulaisprofessorina Turun yliopistossa. Hän on tutkijana FinnBrain-tutkimuksessa. Korkman Sixten, emeritusprofessori, on taloustieteilijä ja tietokirjailija. Hän on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja vaikuttaja. Kotkamo Pirjo on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri, psykoterapeutti, psykiatrinen erikoissairaanhoitaja ja ammatillinen opettaja. Hän työskentelee vaativan vauvatyön asiantuntijana Ensi- ja turvakotien liitossa. Lehikoinen Jonna on kätilö-sairaanhoitaja (YAMK), ja hän on täydentänyt osaamistaan sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon maisteriopinnoilla. Hän työskentelee Ensi- ja turvakotien liitossa vauvatyön Stressistä säätelyyn -hankkeen projektipäällikkönä.


139

Leinonen Anu on psykologi (PsM) ja per-

heterapeutti. Hän työskentelee Helsingin ensikodin avopalvelussa Pesässä vauvaperhepsykologina. Nolvi Saara on tutkijatohtori ja psykologi (FT, PsM). Hän toimii tutkijana Turun yliopistossa (TIAS-tutkijakollegium, FinnBrain-tutkimus) ja Charité-yliopistossa Berliinissä sekä osa-aikaisena psykologina lasten arvioinnin ja mielenterveyden tukemisen parissa. Pennola Tiuku on sosionomi (AMK) ja työskentelee monikulttuurisuustyön asiantuntijana Ensi- ja turvakotien liitossa. Lisäksi hän toimii valokuvaajana. Pietikäinen Johanna on lääketieteen lisensiaatti, valmistumassa psykiatrian erikoislääkäriksi ja väittelee syksyllä 2020 raskausajan unettomuuteen, perinataaliajan masennukseen ja lapsen tunne-elämän häiriöihin liittyvistä aiheista. Hän kehittää HUS Psykiatrialla raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien mielenterveyshäiriöiden hoitoa. Hän on Suomen perinataalimielenterveys ry:n varapuheenjohtaja. Ruottinen Taina (FM) työskentee kustannustoimittajana ja kielenhuoltajana yrityksessään Sanataika ky:ssä. Hänen työkentässään painottuvat lapsiin, kouluun sekä kehityksen ja oppimisen vaikeuksiin liittyvät aiheet sekä tutkimus- ja virkakielen selkeyttäminen sujuvaksi suomeksi. Salo Saara (PsT) on psykologi ja psykoterapeutti (pari- ja perheterapeutti, varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti). Hän työskentelee tutkijana, kouluttajana ja työnohjaajana Helsingin yliopiston Families First -tutkimuksessa sekä yksityisenä ammatinharjoittajana. Sellergren Hanna on erikoissosiaalityöntekijä (VTL) ja psykoterapeutti. Hän työskentelee vaativan vauvatyön kehittämispäällikkönä Ensi- ja turvakotien liitossa.

Apua tarvitsevat perheet pitää tunnistaa ajoissa, ja heille on tarjottava apua riittävän varhain ja intensiivisesti perheen tarpeet huomioiden.

Taka-Eilola Tiina on väitellyt äidin raskausajan masennuksen ja lasten mielenterveyshäiriöiden yhteydestä Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortissa. Hän toimii psykiatriaan erikoistuvana lääkärinä PPKY Kalliossa, kliinisenä tutkijana Oulun yliopistossa sekä Keski-Pohjanmaan keskussairaalan (Soite) vauvatiimin lääkärinä. Hän on Suomen Perintaalimielenterveys ry:n puheenjohtaja. Takatupa Anna on sairaanhoitaja (ylempi AMK), ja hän työskentelee Turun yliopiston FinnBrain-tutkimuksessa tutkimushoitajana. Wikgren Jaana on vastaava ohjaaja, kätilö ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti, ja hän työskentelee Kanta-Hämeen perhetyö ry:ssä, vankilan perheosastolla.


140

Vauva työn

Vauvatyö

Vauvatyön käsikirja – Vauvatyötä haastavissa perhetilanteissa on monialainen katsaus vaativaan vauvatyöhön ja sen merkitykseen. Odotusajan ja ensimmäisten elinvuosien vaikutukset ulottuvat aina aikuisuuteen saakka. Käsikirja avaa varhaisen tuen tärkeyttä ja antaa välineitä erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa työskentelyyn. Ensimmäisessä pääluvussa kerrotaan tutkimustiedon kautta odotus- ja vauva-ajan vaikutuksesta aivoihin ja tunteiden säätelyyn sekä perehdytään stressin, äidin traumakokemusten ja mielenterveyshäiriöiden vaikutuksiin. Toiseen päälukuun on koottu käytännönläheistä tietoa vauvaperheiden kanssa työskentelystä, kaltoinkohtelun tunnistamisesta sekä monikulttuurisesta ja isien kanssa tehtävästä työstä. Luvussa tutustutaan myös Ensi- ja turvakotien liiton palveluissa – ensikodeissa, sen päiväryhmissä sekä vankilan perheosastolla – tehtävään työhön. Kolmannessa pääluvussa pohditaan vauvatyön inhimillistä ja taloudellista vaikuttavuutta sekä dokumentointia työn laadun varmistamisessa. Esille tulee myös sosiaalityön tärkeä rooli vauvaperhetyössä. Kirja päättyy kokemusasiantuntijan puheenvuoroon.

Käsikirja on suunnattu sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille ja opiskelijoille, jotka kohtaavat työssään kuormittavissa oloissa eläviä vauvaperheitä. Monipuolinen sisältö auttaa tunnistamaan erityistä tukea tarvitsevat vauvaperheet varhaisessa vaiheessa ja löytämään sopivat toimintatavat, niin että perheet saavat apua riittävän aikaisin ja riittävän pitkäkestoisesti.

käsi kirja