Enska 2/2020

Page 17

Jä se ny ht ei sö t

Jäsenyhteisöt toimivat Kaapatut Lapset ry Osallistumme Apua eroon -chatissa päivystämiseen omilla teemachateilla, joista voi saada apua, kun monikulttuurinen erotilanne, kansainvälinen huoltokiista, lapsikaappausuhka tai kaappaus koskettaa perhettä. Chattiin pääsee suoraan apuaeroon.fi-chatin kautta. Nettisivuiltamme kaapatutlapset. fi ja Apua eroon -chatista löytyy tietoa ajankohtaisista päivystysajoista. Kevään aikana olemme iloinneet työyhteisömme kasvusta. Yhdistyksen tuki- ja neuvontapisteellä Toivon Talolla on aloittanut tänä keväänä kaksi uutta työntekijää, järjestösihteeri ja järjestöavustaja. Nyt meitä on yhteensä neljä työntekijää! Tällä porukalla kehitämme muun muassa yhdistyksen viestintää ja verkkoauttamista eteenpäin. 25.5. vietetään vuosittaista kansainvälistä kadonneiden lasten päivää, jolloin muistetaan myös kaapattuja lapsia ja heidän perheitään. Tänä vuonna päivä näkyy meillä erityisesti netissä ja sosiaalisessa mediassa. kaapatutlapset.fi •

Kanta-Hämeen perhetyö ry Vuoden 2019 Apua väkivaltaan -verkkoauttajana palkittiin KantaHämeen perhetyö ry:n avopalveluiden lähijohtaja Paula Arbelin. Tunnustus on myönnetty innostuneesta työotteesta verkkoauttamisen kehittämisessä sekä aktiivisesta osallistumisesta valtakunnalliseen Apua väkivaltaan -chattiin. Paula innostaa esimerkillään meitä muitakin toimimaan verkkoauttajina! Yhdistys on mukana myös Apua eroon -chatissa kahden työntekijän voimin. Verkossa tapahtuva auttaminen on tärkeää matalan kynnyksen työtä, jolla tavoitetaan monia avunhakijoita ja ohjataan heitä kasvokkaisten palveluiden piiriin. Kanta-Hämeen perhetyö ry:ssä kesälomat alkavat heti toukokuusta. Merkkaa jo kalenteriin syyskokous 23.11.2020.

Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ry Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys myöntää vuosittain Esikkotunnustuksen yhteistyökumppanille, jonka työskentelyssä korostuu aito välittäminen ja läsnäolo, tasapuolisuus ja kunnioittava suhtautuminen, lapsen edun huomioiminen, avoimuus, luotettavuus sekä toivoa antava ja kannustava työskentelyote. Tänä vuonna yhdistyksen työntekijät valitsivat tunnustuksen saajaksi perhekeskuskoordinaattori Mari Niemisen. Kiitos Marille ja onnittelut! kymenlaaksonensijaturvakoti.fi • •

khperhetyo.fi •

2020

17


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Enska 2/2020 by Ensi- ja turvakotien liitto - Issuu