Vaativan erotyön käsikirja

aati Va erotyö

VAATIVAN EROTYÖN

Käsikirja

Toimittajina Johanna Vaitomaa Tiina Muukkonen Susanna Rautio

e sipuhe

Vuosittain suuri määrä lapsia joutuu kokemaan vanhempiensa eron. Onneksi suurin osa eroista on sopuisia ja asioista päästään hyvässä yhteisymmärryksessä sopimukseen siitä huolimatta, että erotilan-

teisiin liittyy aina paljon tunteita, muun muassa pettymystä, surua ja vihaa. Nämä sopuisasti hoidetut erotilanteet ovat lapsen oikeuksien kannalta myönteisiä eikä lapsi joudu niissä vanhempiensa riitojen välikappaleeksi. Aikuiset ymmärtävät, että vanhemmuus ei pääty eroon. Yhteistyövanhemmuus on mahdollista, ja se auttaa lasta selviytymään erosta ja muuttuneesta tilanteesta.

Aina ei kuitenkaan ole näin onnellisesti. Noin 10 % vanhempien eroista pitkittyy ja konfliktoituu. Vaativille erotilanteille tai vakaville huolto- ja tapaamisriidoille, kumpaa käsitettä haluammekaan käyttää, ei ole yksiselitteistä määritelmää. Niitä luonnehtii monimutkaisuus, ja niihin liittyy usein monia erilaisia ja myös

Ensi- ja turvakotien liitto käynnisti vuonna 2019 Turvassa-hankkeen; tarkoituksena oli lisätä eri tahojen yhteistä ymmärrystä vakavista eroista ilmiönä, parantaa yhteisiä riskinarviointivälineitä ja eri tahojen yhteistyötä sekä linkittää järjestöjen vaativiin eroihin liittyvä osaaminen rakenteilla oleviin sosiaali- ja terveydenhuollon osaamis- ja tukikeskuksiin, OT-keskuksiin.

toistuvia viranomaisprosesseja. Vakavissa eroissa perhe tavallaan kiertää kehää palvelutarpeen arvioinnista toiseen, oikeusprosessista toiseen ja lastensuojelun tai perhesosiaalityön asiakasprosessien väliä. Välillä voi olla poliisin rikostutkintaa ja erilaisia arviointijaksoja perheneuvolassa tai lasten ja nuorten psykiatriassa. Monet viranomaiset ovat perheen tilanteessa mukana, mutta kukaan ei näytä ottavan pää- tai koordinaatiovastuuta. Perheiden kokemus on, että he eivät saa apua. Vakavimmin vaarantuu lapsen oikeuksien toteutuminen, ja usein perheen lapset näyttävät jäävän ilman apua. Vakavissa eroissa väkivalta ja sen uhka ovat usein läsnä. Yhteisiä, eri viranomaisten riskinarviointeja ei tehdä, eikä siihen ole oikein ollut toimivia välineitä. Kaikkiin näihin haasteisiin vastaamiseksi Ensi- ja turvakotien liitto käynnisti vuonna 2019 Turvassa-hankkeen; tarkoituksena oli lisätä eri tahojen yhteistä ymmärrystä vakavis-

ta eroista ilmiönä, parantaa yhteisiä riskinarviointivälineitä ja eri tahojen yhteistyötä sekä linkittää järjestöjen vaativiin eroihin liittyvä osaaminen rakenteilla oleviin sosiaali- ja terveydenhuollon osaamis- ja tukikeskuksiin, OT-keskuksiin.

Tässä julkaisussa avataan ja analysoidaan vakavia erotilanteita moniulotteisena ja monitieteistä tarkastelua vaativana ilmiönä ja avataan käsitteen sisältöä. Julkaisu tarjoaa myös konkreettisia työvälineitä lasten ja vanhempien kanssa työskentelyyn vaativissa erotilanteissa. Se nostaa esille ratkaisuja, joita eri alojen ammattilaisten tulee ottaa yhdessä käyttöön, jotta nämä perheet tulevat autetuiksi eivätkä pyöri eri viranomaisten kehässä. Yksi ratkaisu on moniammatillisten vaativien erojen työryhmien perustaminen jokaiselle alueelle.

Ensi- ja turvakotien liiton puolesta haluan lämpimästi kiittää kirjan toimittajia Johanna Vaitomaata, Tiina Muukkosta, Susanna Rautiota ja kielenhuollosta vastannut-

ta Taina Ruottista upeasta ja laajasta artikkelikokoelmasta. Suuri kiitos kaikille julkaisun artikkeleiden kirjoittajille asiantuntevista ja monitieteisistä artikkeleistanne. Kaikki ne tuovat esiin lapsen oikeuksien näkökulmasta sen, missä meidän ammattilaisten pitää pystyä jatkossa parempaan vaativissa erotilanteissa. Toivon julkaisun kuluvan kaikkien vakavien erojen kanssa tekemisissä olevien eri alojen ammattilaisten käsissä.

Julkaisu kokoaa yhteen myös sitä, mitä Turvassahankkeessa on yhteistyössä opittu ja kehitetty. Parhaat kiitokset hankkeen kumppaneille Turun ensi- ja turvakoti ry:lle ja VIOLA – Väkivallasta vapaaksi ry:lle ja upeille työntekijöillenne. Turvassa-hanke on ollut uraauurtava ja työ lasten oikeuksien puolesta jatkuu!

Helsingissä kesäkuussa 2021 Riitta Särkelä YTT, pääsihteeri Ensi- ja turvakotien liitto ry

Esipuhe

Riitta Särkelä

1. Johdanto vaativaan 10 erotyöhön ja Turvassa-hankkeen kehittämistyöhön Tiina Muukkonen ja Johanna Vaitomaa

2. Vaativat ero- ja huoltoriidat 18 yksityisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä Anna Nikupeteri ja Merja Laitinen

3. Lapsi myrskyn keskellä – vaikeiden 28 huoltoriitojen dynamiikka, väkivalta, väkivaltaepäilyt ja vieraannuttaminen Taina Laajasalo

4. Eronneiden vanhempien ja 38 lapsen palvelupolku Johanna Vaitomaa

5. OT-keskukset – mitä, miten, miksi? 48 Riitta Särkelä

6. Vaativat ero- ja huoltoriidat 60 ammatillisen auttamisen haasteina Anna Nikupeteri ja Merja Laitinen

7. Moniammatillisuus vaativan 70 eroauttamisen tukena Emmi Heikkinen

8. Avustajan rooli huoltoriidassa 80 Lotta Kroneld ja Marja Välilä

9. Huoltoriidan ratkaisu tuomioistuimessa 88 – tavoitteena lapsen edun mukainen päätös Nina Immonen

10. Lapsen turvallisuutta ja hyvinvointia 102 uhkaavien riskitekijöiden arviointi Paula Stenroos ja Johanna Vaitomaa

11. Muutostyöskentelyllä kohti turvallista 114 rinnakkaisvanhemmuutta Ulla Mikkola

12. Rinnakkaisvanhemmuuden tukeminen 128 moniammatillisesti Emmi Heikkinen ja Johanna Vaitomaa

13. Lasten kanssa työskentely 138 konfliktoituneessa erotilanteessa − lähtökohtana lapsen oikeudet ja hyvinvointi Heli Isotalus

14. Vahvan tuen tapaamismalli 152 Eveliina Nilosaari ja Jonna Brandt

Kirjoittajat 162 Lähteet 164 Liitteet 170

Tämä käsikirja koostuu esipuheen lisäksi kolmesta pääluvusta ja yhteensä 14 artikkelista

EnsimmäisEn pääluvun artikkElit (1–5) jäsentävät vaativia ero- ja huoltoriitoja tutkimustiedon ja asiakaskokemusten pohjalta. Lukija saa ymmärryksen ilmiöstä ja käsitteistä. Johdantoartikkelissa Tiina Muukkonen ja Johanna Vaitomaa kuvaavat vaativien ero-, huoltoja tapaamisriitojen määrittelyä, kehittämistyön lähtökohtia, kehittämisen löydöksiä sekä käsikirjan näihin teemoihin pureutuvia artikkeleita.

Anna Nikupeteri ja Merja Laitinen kirjoittavat vaativista ero- ja huoltoriidoista yksityisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Artikkeli perustuu tutkimushavaintoihin ja kirjallisuuteen ja siinä jäsennetään vaativien ero- ja huoltoriitojen ulottuvuuksia.

tojen dynamiikkaan kytkeytyviä väkivaltaväitteitä ja tarjotaan ammattilaisille suuntaviivoja näissä tilanteissa työskentelyyn.

Johanna Vaitomaan artikkeli käsittelee eronneiden vanhempien ja lapsen palvelupolkua. Artikkelin avulla lukija saa kuvan palvelupolun ongelmakohdista ja pystyy tunnistamaan niitä omassa työssään. Artikkeli tarjoaa myös ehdotuksia palvelupolun kehittämiseksi.

Riitta Särkelä kirjoittaa artikkelissaan rakenteilla olevista osaamis- ja tukikeskuksista: mitä ne ovat ja miksi niitä tarvitaan vaativien erojen näkökulmasta? Lisäksi tarkastellaan järjestöjen vaativan tason osaamista ja sen integrointia osaksi OT-keskusrakenteita.

Taina Laajasalo kirjoittaa artikkelissaan vaikeiden huoltoriitojen dynamiikasta, väkivallasta, väkivaltaepäilyistä ja vieraannuttamisesta. Artikkelissa käsitellään vaikeiden huoltoriitoisEn pääluvun artikkElit (6–9) kiinnittyvät moniammatillisuuden mahdollisuuksiin ja yhteistyöhön; keiden kanssa ja millä tavoilla yhteistyötä tehdään. Luvussa avataan eri ammattilaisten näkökulmia vaativaan erotyöhön.

Anna Nikupeteri ja Merja Laitinen kirjoittavat vaativista ero- ja huoltoriidoista ammatillisen auttamisen haasteina. Artikkeli pyrkii lisäämään ammattilaisten ymmärrystä vaativista ero- ja huoltoriidoista ja siitä, millaista toimintaa ja yhteistyötä ne ammattilaisilta edellyttävät.

Emmi Heikkisen artikkelissa avataan moniammatillisen Haastavat erot -työryhmän rakenteita ja toimintaa sekä toimivan yhteistyön edellytyksiä ja hyötyjä asiakastyössä.

Asianajajat Lotta Kroneld ja Marja Välilä kirjoittavat avustajan roolista vaativassa huoltoriidassa ja kuvailevat, mitä edellytyksiä avustajalta vaaditaan, jotta löydetään lapsen edun mukainen ratkaisu.

Nina Immosen artikkeli käsittelee huoltoriidan ratkaisua tuomioistuimessa ja sen lähtökohtaista tavoitetta tehdä aina lapsen edun mukainen päätös. Artikkelissa avataan huoltoriidan käsitettä oikeudelliselta katsantokannalta, millaista tietoa tuomioistuin tarvitsee ratkaisunsa tueksi ja miten lapsen etu huomioidaan päätöksenteossa.

kolmannEn pääluvun artikkElit (10–14) tarjoavat lukijalle auttamisen keinoja, konkreettisia työvälineitä ja ratkaisuja lasten ja vanhempien kanssa työskentelyyn. Lukija saa ymmärryksen siitä, miten riskejä tunnistetaan, miten riskinarviointia tehdään moniammatillisesti sekä vanhempien että lasten kanssa ja miten vanhempien ja lasten kanssa työskennellään. Lisäksi luvussa tarkastellaan, minkälaisia ratkaisuja on mahdollista löytää vaikeaankin tilanteeseen ja mitä se työskentelyltä edellyttää. Luvusta löytyy myös vinkkejä ja kysymyksiä työntekijöille pohdittavaksi.

Paula Stenroosin ja Johanna Vaitomaan artikkeli käsittelee lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavien riskitekijöiden arviointia ja tarkastelee, miksi riskejä on tärkeää arvioida systemaattisesti, lapsen näkökulmasta ja moniammatillisesti. Artikkelissa esitellään hankkeessa kehitetty riskinarvioinnin prosessi ja 25 tunnistettua riskitekijää.

Ulla Mikkolan artikkelissa kuvataan eronneiden vanhempien kanssa tehtävän asiakastyön lähtökohtia ja vanhemmuustyöskentelyn teemoja, peilaten niitä tapausesimerkkeihin. Muutokseen tähtäävässä vanhemmuustyöskentelyssä tavoitteena on turvallinen rinnakkaisvanhemmuus.

Emmi Heikkinen ja Johanna Vaitomaa kirjoittavat artikkelissaan rinnakkaisvanhemmuuden tukemisesta moniammatillisesti. Hankkeessa pilotoiduissa rinnakkaisvanhemmuus-keskusteluissa nostetaan lapsen kokemus keskiöön ja pyritään eri ammattilaisten yhteistyöllä vanhempien välisen konfliktin lievittämiseen.

Heli Isotalus kirjoittaa artikkelissaan lasten kanssa työskentelystä vanhempien konfliktoituneissa erotilanteissa. Työskentelyn lähtökohtana ovat lasten oikeudet ja lapsen hyvinvoinnin vahvistaminen yksilötyössä ja vertaisryhmässä. Artikkelissa lasten kanssa tehtävä työ jaotellaan lasten hyvinvointimallin mukaisesti turvallisuuden, toimijuuden ja positiivisen minäkuvan ympärille.

Käsikirjan päättää Eveliina Nilosaaren ja Jonna Brandtin artikkeli vahvasti tuettujen tapaamisten mallista, jota käytetään vakavan väkivallan ja vainon tilanteissa. Artikkeli käsittelee etävanhemman ja lapsen tapaamisen järjestämistä vahvan ammatillisen tuen avulla, jolla varmistetaan lapsen oikeus turvalliseen ja väkivallattomaan lapsuuteen.

Vaativa erotyö

Johdanto vaativaan erotyöhön ja Turvassa-hankkeen kehittämistyöhön

Tiina Muukkonen ja Johanna Vaitomaa

Avaamme tässä johdannossa vaativien ero-, huoltoja tapaamisriitojen määrittelyä, kehittämistyön lähtökohtia, kehittämisen löydöksiä sekä käsikirjan näihin teemoihin pureutuvia artikkeleita.

Turvassa-hankkeen keskeisenä lähtökohtana on lapsen oikeuksien toteutuminen

Ero on lähtökohtaisesti kahden aikuisen asia, eivätkä lapset ole siinä juridisesti asianosaisia. Silti ero, erityisesti pitkittynyt ja konfliktoitunut ero, koskee ja muuttaa lapsenkin elämää ja perhesuhteita, ja lapsi on eron psykologinen ja sosiaalinen osapuoli. Useissa tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota siihen, että lapsen ääni ei tule riittävästi kuulluksi auttamiskäytännöissä ja työntekijät tarvitsevat uusia välineitä lapsen kanssa työskentelyyn.

Pitkittynyt huoltoriitakierre voi kestää vuosikausia, ja se estää usein avun saamisen perus- ja erityistason palveluista. Olosuhdeselvityksissä ja oikeuskäytännöissä eri osapuolten tulkinnat voivat olla ristiriitaisia ja lapsen etu vaikeasti todennettavissa. Lapsen hankalaa

asemaa eron keskellä tai vaikutuksia lapselle ei tunnisteta riittävästi, eikä lapsille useinkaan tarjota apua vaativissakaan erotilanteissa. Erityisesti vanhempien huoltoriita on saattanut estää lapsen avun saannin vuosikausiksi.

Konfliktoituneisiin eroihin liittyy vakavia lapsen kasvua, kehitystä ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä, pahimmillaan lapsikaappauksen, seksuaalisen hyväksikäytön tai perhesurman riski. Ammattilaiset ovat usein keinottomia näissä erotilanteissa ja joutuvat arvioimaan ja ratkaisemaan erittäin vaikeita, riskejä sisältäviä tilanteita ilman, että heillä on siihen riittäviä työmenetelmiä tai tukirakenteita. Lainsäädäntö toimii ammattilaisten ohjenuorana, jotta lapsen oikeudet ymmärrettäisiin, mutta ei tarjoa keinoja tai osaamista oikeuksien toteuttamiseksi kuormittavassa arjen työssä.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen* yleiset periaatteet koskevat myös erotilanteita:

1. Kaikki lapset ovat yhdenvertaisia.

2. Lapsella on oikeus hyvään elämään ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

3. Aikuisten pitää ottaa selvää, mitä lapsi asioista ajattelee, ja antaa hänelle mahdollisuus vaikuttaa omaan arkeensa.

4. Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi, kun päätetään lasten asioista.

Suomen ensimmäinen, kansallinen lapsistrategia julkaistiin 23.2.2021. Se perustuu perus- ja ihmisoikeussopimuksiin, ja sen visiona on aidosti lapsi- ja perhemyönteinen, lapsen oikeuksia kunnioittava Suomi. Kansallisella lapsistrategialla varmistetaan, että YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteet toteutuvat Suomessa mahdollisimman hyvin. Myös uudistettu lapsen huoltolaki (190/2019) painottaa lapsen oikeutta läheisiin ihmissuhteisiin eron jälkeen sekä oikeutta suojeluun väkivallalta. Lisäksi korostuu lapsen osallisuuden ja kuulemisen merkitys. Sama velvoite on kansainvälisissä sopimuksissa eli YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa ja Istanbulin sopimuksessa.

Jokaisella lapsella on ehdoton oikeus elämään ja suojeluun kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Turvassahankkeessa on nostettu esiin, että vanhempien pitkittynyt huoltoriita tulisi tunnistaa lapsen kaltoinkohtelun muodoksi ja että lapsille, jotka altistuvat suoraan tai välillisesti monimuotoiselle henkiselle väkivallalle, tulee tarjoa vahvempaa tukea. Lapseen kohdistuva eritasoinen väkivallan uhka tulisikin havaita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja

*Yleissopimus lasten oikeuksista, SopS 59 ja 60/1991

palvelupolkua pitäisi kehittää vastaamaan paremmin lasten tuen tarpeisiin. Lasten kanssa työskentelyä juuri näissä tilanteissa on avattu artikkelissa 13.

Kansallinen lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset edellyttävät myös, että lapsen etua on aina harkittava lasta koskevissa päätöksissä. Lapsella on oikeus mielipiteen ilmaisuun kaikissa häntä itseään koskevissa asioissa. Hankkeen asiakastyössä on pureuduttu vahvasti lapsen äänen esiin tuomiseen ja aseman vahvistamiseen työskentelyssä lasten ja vanhempien kanssa ja moniammatillisessa yhteistyössä. Toimiva yhteistyö sosiaalitoimen, terveydenhuollon, poliisin, oikeusavustajien, tuomioistuinten, järjestö- ja muiden toimijoiden kanssa on lapsen oikeuksien toteutumiseksi siten välttämätöntä.

Mistä tunnistaa konfliktoituneen erotilanteen? Konfliktilla tarkoitetaan syvää ristiriitaa ja erimielisyyttä, epäluottamusta ja jännitettä osapuolten välillä. Vanhempien näkemykset lapsen asioista ovat hyvin kaukana toisistaan ja vastakkainasettelu on suuri. Tilanteessa on tyypillistä kova syyttely, katkeruus ja kostoajatukset, toisen vanhemmuuden sabotointiyritykset, vaikeudet sopimusten noudattamisessa ja lasten vetäminen mukaan konfliktiin. Pitkittyneessä konfliktissa vanhemmat ovat usein umpikujassa, josta ulos päästäkseen he tarvitsevat vahvaa ammatillista tukea. Nikupeteri ja Laitinen kuvaavat artikkelissa 2 konfliktoituneita ja vaativia erotilanteita tutkimushavaintojen ja tutkimuskirjallisuuden valossa.

Konfliktiteoreettinen näkökulma tarkastelee tilannetta seuraavien kysymysten kautta:

Vaativa erotyö

Mistä konflikti kumpuaa? Mistä tai miten riita lähtee konfliktoitumaan? Mitä ovat ne intressit, motiivit ja tarpeet, joista ihmiset taistelevat? (Ervasti & Nylund 2014). Riskinä konfliktoituneissa eroissa on, että konflikti peittää alleen kontrollin ja väkivallan, joita toinen vanhempi kohdistaa entiseen kumppaniinsa ja mahdollisesti myös lapsiin. On siis tärkeää erottaa konfliktoituneet ja toisaalta väkivaltaa sisältävät erotilanteet, jotta lasten suojaaminen ja heidän hyvinvointinsa turvaaminen on mahdollista. (Archer-Kuhn 2018; Birnbaum & Bala 2010.)

Koimme tärkeäksi tehdä eroa myös seuraavien termien kesken: riita, konflikti ja väkivalta Turvassa-hankkeen tavoitteena oli vahvistaa väkivallan eri ilmenemismuotojen tunnistamista ja korostaa sitä, että väkivalta ei ole vuorovaikutusongelma. Siksi tulisikin luopua käyttämästä sanaa ”riita”, jos on aivan selvää, että toinen osapuoli käyttää henkistä tai muuta väkivaltaa. ”Riidassa” on kaksi tasavertaista osapuolta, väkivallassa on tekijä ja kokija (uhri tai uhreja). Vakava väkivalta on alkanut parisuhteen aikana ja jatkuu eron jälkeen väkivaltaisina tekoina ja kontrollointina tai väkivallan uhan ja pelon ylläpitämisenä tai vainokäyttäytymisenä. Lisäksi on tärkeää tunnistaa tilannesidonnaisen väkivallan ja niin sanotun pakottavan kontrollin ero, eskaloituvat riidat ja molemminpuolinen väkivalta. Huoltoriitatilanne itsessään voi olla osa väkivallan kierrettä ja siihen liittyvää henkisen väkivallan käyttöä (Hautanen 2010). Huoltoriitojen yhteydessä on kohonnut riski tietyille väkivallan muodoille (ks. Laajasalo, artikkeli 3).

Lapsen turvallisuuden varmistaminen on äärettömän tärkeää tilanteessa, jossa van-

hemmat itse eivät kykene turvalliseen keskusteluun tai yhteistyöhön. Vaativan ero- ja huoltoriidan aikaisessa ja jälkeisessä vanhemmuustyössä vanhempia ohjataan yleensä rinnakkaisvanhemmuuteen. Korkean konfliktin tai korkean riskin erotilanteessa yhteistyövanhemmuus ei ole mahdollista, koska sille ei ole riittävän turvallisia edellytyksiä.

Mitä tarkoitetaan vaativilla ero-, huolto- ja tapaamisriidoilla? Mistä näkökulmasta ero-, huolto- tai tapaamisriidat ovat vaativia tai vaikeita? Maija Auvinen (2006) toteaa oikeustieteellisessä väitöskirjassaan Huoltoriidat tuomioistuimissa, että yleiskielessä huoltoriidalla voidaan tarkoittaa kaikenlaisia vanhempien välisiä eripuraisuuksia lasten huollosta. Lapsenhuoltolaissa huoltoriita tarkoittaa tuomioistuimessa vireille tullutta riitaa.

Huoltoriitaa laajempia käsitteitä ovat erotilanne ja eroriita, joihin ei välttämättä kuulu lainkaan vanhempien riitaa tai vireillä olevaa oikeudenkäyntiä lapsen huollosta, asumisesta tai tapaamisista. Erotilanne voi kuvata sovinnollistakin eroa. Eroriita sanana viittaa jonkinasteiseen eroavien puolisoiden väliseen kiistaan. Turvassa-hankkeen kannalta merkitystä on kuitenkin erotilanteen ja eroriidan määrittelyn sijaan sillä, mitä vaativalla erotilanteella tarkoitetaan.

Huoltoriita-termiä käytetään usein yleisnimityksenä lapsen huoltoa, asumista ja/tai tapaamisia koskevalle oikeudenkäynnille, johon voi liittyä myös riita lapsen elatuksesta (ks. Immonen, artikkeli 9). Huoltoriita-termillä saatetaan eri organisaatioissa tarkoittaa myös konfliktoituneita erotilanteita, joissa vanhemmilla ei ole huoltoriitaa vireillä oikeudessa.

Lapsen turvallisuuden varmistaminen on äärettömän tärkeää tilanteessa, jossa vanhemmat itse eivät kykene turvalliseen keskusteluun tai yhteistyöhön.

Kuva 1.

Turvassa-hankkeen asiakasryhmät

14 Vaativa erotyö

KORKEAN TURVALLISUUSRISKIN EROT

• vakava parisuhdeväkivalta ennen eroa

• vakava väkivalta tai sen uhka jatkuu (fyysinen, henkinen, seksuaalinen, taloudellinen, pakottava kontrolli, kunniaväkivalta jne.)

• vainoaminen (fyysinen, digitaalinen)

• lapsi vainon välineenä

• lapsen kaltoinkohtelu, lapseen kohdistunut väkivalta, vakava vieraannuttminen

• lapsen kaappausuhka

• seksuaalirikos tai sen epäily

• itsetuhoisuus, itsemurhalla tai tappamisella uhkailu

• perhesurmariski

KORKEAN KONFLIKTITASON EROT

• pitkittynyt konflikti, ”umpikuja”

• pitkittynyt huoltoriita, oikeusprosessit

• kommunikaatiovaikeudet, ei kommunikaatiota

• vanhemman tai lapsen psyykkinen oireilu

• vieraannuttamistyyppinen käytös

• muu henkinen väkivalta

• kulttuuriset erityispiirteet

• vaativat uusperheiden ongelmat

• päihdeongelma tai muu riippuvuus

• vanhemman tai lapsen neuropsykiatriset ongelmat

• lievä väkivalta, joka on käsitelty tai ei vaikuta hyvinvointiin nyt

Milloin siis on kyseessä vaativa ero- tai huoltoriita? Yksiselitteistä määritelmää ei ole. Tuomme tässä esille, mistä näkökulmasta tilanteet ovat vaativia tai vaikeita.

Määritelmät siis vaihtelevat, mutta pääsääntöisesti ero- tai huoltoriita on pitkittynyt ja komplisoitunut ja siihen liittyy erilaisia toistuvia viranomaisprosesseja: toistuvat oikeusprosessit, sovittelu eri tahoilla, palvelutarpeen arvioinnit, perhesosiaalityön tai lastensuojelun asiakkuus, perheneuvolan tai lasten- ja nuortenpsykiatrian arviointijaksot ja hoito, oikeuspsykologiset arvioinnit sekä poliisin rikostutkinta.

Noora Aarnio ja Nanna Miettunen (2018) ovat luoneet Osaamis- ja tukikeskusten (OTkeskusten) käyttöön asteikollisen OT-seulan, jonka perusteella voidaan määritellä tilanteen vaativuus ja asiakkuuden tarve. Tässä OT-seulassa ulottuvuuksia ovat 1) ongelmien kasaantuminen, vaativuus ja harvinaisuus, 2) lapsen turvallisuuteen kohdistuvan riskin suuruus, 3) juridis-hallinnollinen ulottuvuus, 4) vuorovaikutussuhteen laatu ja 5) yhteistyöverkostojen moninaisuus. Osaamis- ja tukikeskusten valmistelutyössä on määritelty erityisosaamista tarvitsevat tilanteet, joita Riitta Särkelä avaa artikkelissa 5.

Auvinen (2006) on tutkinut huolto- ja asumisriitoja (ei tapaamisriitoja), joissa on pyydetty sosiaalitoimen olosuhdeselvitys. Hän jaottelee huoltoriidat tasapeliriitoihin (50 % huoltoriidoista), psykososiaalisiin riitoihin (41 %) ja patologisiin ”high conflict” -riitoihin (9 %). Turvassa-hankkeessa on muokattu Auvisen jaottelun pohjalta uusi asiakasryhmien liikennevalo-jaottelu, jossa tasapeliriidat muodostavat vihreän, psykososiaaliset korkean konfliktitason riidat keltaisen ja korkean turvallisuusriskin erotilanteet punaisen asiakas-

ryhmän. Vaativiksi ero- ja huoltoriidoiksi on luokiteltu keltaiset ja punaiset asiakasryhmät.

Tasapeliriidoissa osapuolina nähdään kaksi tasavertaista vanhempaa, joilla on erimielisyyksiä lapsen asioiden ratkaisemisesta ja pulmia vuorovaikutuksessa tai yhteistyössä, mutta ei vakavia psykososiaalisia ongelmia. Varhaisen tuen eropalvelut ja kuntien lakisääteiset palvelut tarjoavat tukea ”vihreän valon” riitatilanteisiin.

Hankkeessa on määritelty, että psykososiaalisten korkean konfliktitason riitojen ominaispiirteitä ovat muun muassa vanhempien pitkittynyt konflikti, umpikuja, toistuvat oikeusprosessit, vakavat kommunikaatio- ja yhteis-

Turvassa-hankkeessa on muokattu Auvisen jaottelun pohjalta uusi asiakasryhmien liikennevalo-jaottelu, jossa tasapeliriidat muodostavat vihreän, psykososiaaliset korkean konfliktitason riidat keltaisen ja korkean turvallisuusriskin erotilanteet punaisen asiakasryhmän.

Vaativa erotyö

työvaikeudet, vanhemman tai lapsen psyykkinen oireilu tai neuropsykiatriset ongelmat, vanhemman vieraannuttamistyyppinen käyttäytyminen ja muu henkinen väkivalta, päihteidenkäyttö ja riippuvuudet tai lievä tilannesidonnainen väkivalta, joka on käsitelty eikä enää vaikuta hyvinvointiin.

Tämän lisäksi on määritelty korkean turvallisuusriskin erot. Niille on tyypillistä muun muassa vakava parisuhdeväkivalta ennen eroa, fyysisen, henkisen, taloudellisen, seksuaalisen tai kunniaan liittyvän väkivallan tai sen uhan jatkuminen eron jälkeen, vakava lapsen vieraannuttaminen, lapsen kaappausuhka, seksuaalirikos tai sen epäily, eron jälkeinen vaino ja pakottava kontrolli, itsemurhalla tai tappamisella uhkailu ja perhesurmariski. Korkean riskin erotilanne voi lisäksi sisältää useita psykososiaalisia ongelmia, joita on kuvattu sisältyvän keltaisen asiakasryhmän erotilanteisiin.

Ammattilaisten suhtautuminen vaativaan eroauttamistyöhön Vaativat ero-, huolto- ja tapaamisriidat ovat vaativia sen kaikille osapuolille. Vaativuutta tuovat kiistojen sisältöjen vaikeus ja kompleksisuus (josta kertovat lähes kaikki kirjan artikkelit), tunnepitoisuus, mahdolliset korkeat turvallisuusriskit ja yhteistyön välttämättömyys. Vaativuuden yksi elementti on myös eron aikuisten osapuolten eriävät ajatukset konfliktoituneen tilanteen ratkaisun tarpeesta ja tavoista sekä mahdollisesti toive tavoitella yhteisymmärrystä. Vanhempien kesken yhteisymmärrystä ei välttämättä ole tarpeen tavoitella kaikissa sisältöasioissa, mutta lapsen edun mukaisesti vanhemmuudesta on sovittava jotain. Vanhemmat voivat tarvita erosta selvitäkseen eri asioita ja tukea eri intensiteetillä.

Näitä tarpeita ei aina tunnisteta tai niihin ei osata vastata. Vanhempien tarpeet tulevat kuitenkin näkyviksi helpommin siksi, että he ovat paitsi aikuisia, myös eron asianosaisia.

Kuten Laura Yliruka ja muut (2018) toteavat, vaativuutta sosiaalihuollossa aiheuttavat kompleksiset tilanteet, joihin kietoutuu asiakkaan tilanteen monimutkaisuus, palvelujärjestelmän pirstaleisuus ja moniammatillisen yhteistyön haasteet. Toisaalta mitä vaativampi ja kompleksisempi tilanne on, sitä suurempi tarve on yhteisen tilannekuvan muodostamiselle moniammatillisesti. Silloin tarvitaan myös parhaita mahdollisia tapoja auttaa ja toimia eri osapuolten kanssa sekä yhteistyökumppaneiden kesken. Kompleksinen tilanne estää toimimasta perinteisellä “evidence-based”tavalla, sillä mitään yksittäistä valmista, näyttöön perustuvaa, interventiota ei ole olemassa. Hankkeen asiakastyössä on sovellettu Hollannissa kehitetyn No kids in the middle -ryhmäohjelman oppeja yksilötyössä vanhempien kanssa, joilla ei ole ollut edellytyksiä osallistua yhteiseen työskentelyyn. Ainoa vaihtoehto hyvin kompleksisten tilanteiden työtapojen kuvaamiseksi ja parantamiseksi on siten ollut kehittää uusia työtapoja tutkimusperustaisesti ja arvioida tehtyä asiakastyötä muutosten kautta.

Jotkut ammattilaiset ja auttajat suhtautuvat vaativiin eroihin välttelevästi tai rajaavat itsensä työskentelyn ulkopuolelle juuri siksi, että kyse on huoltoriidasta (ks. Vaitomaa, artikkeli 4). Yksi merkittävä syy rajaamiselle on, että työntekijöillä ei välttämättä ole toimivia käytäntöjä puuttua ongelmiin tai tarjota apua osapuolille. Auttamistyön vaativuus kytkeytyy siten osaamisvajeisiin, riittämättömiin työkaluihin ja työn heikkoihin tukirakenteisiin.

Työskentelyssä mukana olevat ammattilaiset voivat tuntea kompleksisten asiakasti-

Tarvitaan toimivia käytäntöjä poikkihallinnolliseen yhteistyöhön, uusia moniammatillisia työtapoja vanhempien ja lasten kanssa työskentelyyn sekä yhteisiä riskinarvioinnin välineitä.

lanteiden edessä voimattomuutta ja epäonnistumisen tunteita. Myös onnistuneen työn tuloksia voi olla joskus vaikea nähdä. Ne ovat usein pieniä liikahduksia solmuvyyhdin keskellä. Vaativuutta lisää myös yhteistyön välttämättömyys. Kuten kirjan useissa artikkeleissa, erityisesti artikkelissa 7, tuodaan esiin: kukaan ei voi tehdä vaativaa erotyötä yksin. Vaativat erot ovat eittämättä vaativia myös ammattilaisille. Tarvitaan toimivia käytäntöjä poikkihallinnolliseen yhteistyöhön, uusia moniammatillisia työtapoja vanhempien ja lasten kanssa työskentelyyn sekä yhteisiä riskinarvioinnin välineitä.

Käsikirjan sisältö Näistä lähtökohdista lähdimme kehittämään vaativiin ero-, huolto- ja tapaamisriitoihin työtapoja, jotka vastaisivat eronneiden vanhempien ja lasten tarpeisiin ja parantaisivat ammattilaisten yhteistyökäytäntöjä. Tämä käsikirja on syntynyt Turvassa-hankkeen kehittämistyön tuotoksena. Siinä avataan ja jäsennetään vaativia ero-, huolto- ja tapaamisriitoja ja tuodaan niiden ratkaisemiseen avaimia. Hankkeen tavoitteena oli kehittää moniammatillisia, lapsen etua toteuttavia yhteistyökäytäntöjä ja osaamista konfliktoituneisiin huolto- ja tapaamisriitoihin.

Artikkelikokoelma lähestyy haastavaa teemaa monista näkökulmista, avaa käsitteitä ja käytäntöjä sekä tuo ratkaisuehdotuksia eri toimijoille. Siinä on kolme tärkeää viestiä: tunnista konfliktoitunut ero ja siihen liittyvät riskit, toimi yhdessä toisten ammattilaisten kanssa ja huolehdi lapsen näkökulman huomioimisesta. Nämä ovat kaikki teemoja, joita olemme parin vuoden ajan käsitelleet ja vieneet eteenpäin hanketiimin sekä ohjausryhmän kanssa. Lämmin kiitos Laura Yliruka, Pekka Heikkinen, Jaana Kinnunen, Sirkku Mehtola, Heli Paasio, Pia Marttala, Jussi Pulli ja Sari Laaksonen – panoksesta keskusteluihin! Erityinen kiitos kaikille tämän käsikirjan kirjoittamiseen osallistuneille kollegoille: hanketyöntekijät Emmi Heikkinen, Heli Isotalus, Ulla Mikkola ja Paula Stenroos, ohjausryhmän asiantuntijat Merja Laitinen, Anna Nikupeteri, Taina Laajasalo, Nina Immonen, Jonna Brandt ja ohjausryhmän puheenjohtaja Riitta Särkelä sekä hankkeen yhteistyökumppanit Eveliina Nilosaari, Lotta Kroneld ja Marja Välilä.

Toivomme, että käsikirja tavoittaa ja tukee vaativaa erotyötä tekeviä ammattilaisia, asiantuntijoita ja päättäjiä, jotka suunnittelevat konfliktoituneiden erojen parissa tehtävän työn rakenteita. Toivottavasti teos palvelee myös alalle opiskelevia ja niitä, jotka haluavat kehittyä vaativan tason osaamisen työssä.

2.

Vaativat

ero- ja huoltoriidat yksityisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä

Kuvaamme artikkelissa vaativia ero- ja huoltoriitoja yksityisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Vaikka erot ja niihin liittyvät mahdolliset riidat nähdään usein ihmisten yksityisenä asiana, vaativissa ero- ja huoltoriidoissa tarvitaan usein ammattilaisten väliintuloa. Jäsennämme vaativien ero- ja huoltoriitojen ulottuvuuksia, jotka kuvaavat niiden taustalla olevia juurisyitä ja konfliktia ylläpitäviä tekijöitä. Vaativien ero- ja huoltoriitojen taustalla vaikuttavat yksilö- ja perhekohtaisten syiden lisäksi palvelu- ja oikeusjärjestelmä, ammatilliset käytännöt sekä eron jälkeiseen perhe-elämään liitetyt yhteiskunnalliset ja kulttuuriset arvot. Artikkeli pohjautuu tutkimuksessa tekemiimme havaintoihin ja tutkimuskirjallisuuteen.

Anna Nikupeteri ja Merja Laitinen

Johdanto

Vuonna 2019 noin 16 000 lasta koki vanhempiensa avioliiton päättymisen (Suomen virallinen tilasto 2019). Kun mukaan lasketaan avoliittojen päättyminen, on vanhempien erojen arvioitu koskettavan vuosittain noin 30 000:a lasta. Vaikka iso osa vanhemmista eroaa sovinnollisesti, vuositasolla noin 4–5 prosenttia kaikista huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevista asioista käsitellään oikeudessa riitaisina ja vaikeina asioina (Litmala 2002, 18). Yleisissä alioikeuksissa käsiteltyjen huoltoriitojen kokonaismääräksi arvioidaan noin 1 800–2 000 tapausta vuodessa. Käräjäoikeuksissa käsitellyistä huoltoriidoista neljäsosa (25 %) on huoltoriitakierteitä, kun taas hovioikeuksissa näiden tapausten osuus on 34 prosenttia. (Valkama & Lasola 2008, 55.) Huoltoriitojen määrä antaa viitteitä parisuhteiden riitaisan päättymisen yleisyydestä, vaikka lapsen huoltoon ja tapaamiseen liittyvät oikeudelliset prosessit ovat vain yksi osa vanhempien konfliktoitunutta erotilannetta.

Vaativissa ero- ja huoltoriidoissa vanhemmat tekevät jatkuvasti syytöksiä toisistaan, tuntevat vihaa ja epäluottamusta toisiaan kohtaan, heikentävät ja sabotoivat toistensa roolia vanhempina sekä tekevät verbaalista ja mahdollisesti fyysistä väkivaltaa toiselle vanhemmalle (Birnbaum & Bala 2010; Johnston ym. 2009, 5). Tilanteita voi kuvata vanhempien väliseksi eropatologiaksi, jossa katkeruus on tavanomaista moniulotteisempaa ja ero käynnistää patologisen asennoitumisen ja käyttäytymisen entistä kumppania ja usein myös lapsia kohtaan (Auvinen 2002, 118). Konfliktia voivat aiheuttaa esimerkiksi vanhempien uudet parisuhteet, väkivalta, päihderiippuvuus, psyyken ongelmat, vaikeat kommunikaatioongelmat, taloudelliset kysymykset sekä us-

Konfliktin ratkaiseminen oikeudellisilla prosesseilla ei usein kuitenkaan ratkaise riitaa, sillä todellinen konflikti piilee perhesuhteissa sekä osapuolten välisessä vuorovaikutuksessa.

konnolliset ja kulttuuriset ristiriidat (Auvinen 2002, 116–120; Bergman & Rejmer 2017; Cashmore & Parkinson 2011). Konfliktoituneiden erojen keskeisiksi taustatekijöiksi on tunnistettu vanhempien arvoihin liittyvät ristiriidat (Bergman & Rejmer 2017). Eron jälkeinen konfliktoitunut perhetilanne ja erovanhemmuus mahdollistavat erilaisia vallankäytön, kiusaamisen ja väkivallan muotoja, joissa lapset voivat olla eri tavoin osallisina (esim. Nikupeteri & Laitinen 2015). Konflikti ilmenee vaiheittaisena prosessina, joka voi äärimmillään johtaa osapuolten tuhoon (Mattila-Aalto ym. 2012, 218).

Ero- ja huoltoriitoja on määritelty eri tavoin. Esimerkiksi Auvinen (2006, 254–259) on jakanut oikeudessa käsiteltävät huoltoriidat tasapeliriitoihin (50 %), psykososiaalisiin riitoihin (41 %) ja patologisiin riitoihin (9 %). Tasapeliriidoissa vanhempien huoltajuuskyky on tasavertainen. Psykososiaalisissa riidoissa toisella vanhemmalla tai kummallakin on psykososiaalisia ongelmia, kuten mielenterveyden häiriöitä tai päihteiden käyttöä, joiden vuoksi huoltajuuskyky on alentunut. Patologisissa riidoissa (high conflict -riidat) vanhempien riita on pitkäaikainen ja syvä,

Vaativa erotyö

Vanhempiensa konfliktoituneisiin erotilanteisiin joutuneilla lapsilla on todettu myös kasvanut riski toistaa konfliktialtista ja väkivaltaista suhdetta omassa parisuhteessaan.

ja sen aikana on toistuvasti oikeudenkäyntejä. Ero voi ilmetä huoltoriitakierteenä, jossa vanhemmat nostavat toistuvasti uusia oikeusjuttuja (Valkama & Lasola 2008; Hämäläinen 2011, 8; Cashmore & Parkinson 2011) ja pyrkivät oikeudellisin keinoin ratkaisemaan perheen tilannetta. Konfliktin ratkaiseminen oikeudellisilla prosesseilla ei usein kuitenkaan ratkaise riitaa, sillä todellinen konflikti piilee perhesuhteissa sekä osapuolten välisessä vuorovaikutuksessa ja siihen kietoutuvissa erilaisissa moraalisissa, sosiaalisissa ja emotionaalisissa latauksissa (Auvinen 2002, 114; Ervasti 2013, 2, 162–163; Väyrynen 2008).

Vaikka parisuhteen päättäminen on yksityinen asia, siitä tulee myös yhteiskunnallinen ja ammatillinen kysymys silloin, kun parilla on lapsia ja ero on jollain tapaa konfliktoitunut. Vanhempien vaativilla ero- ja huoltoriidoilla tiedetään olevan useita välittömiä ja pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja kehitykseen. Negatiivisten vaikutusten voidaan katsoa olevan seurausta vanhempien konfliktista ja sen aiheuttamasta perheen emotionaalisen ja fyysisen turvallisuuden heikentymisestä (Cummings & Davies 2010). Konfliktoitunut erotilanne kasvattaa lasten riskiä psyykkisiin sekä käyttäytymiseen ja koulunkäyntiin liittyviin ongelmiin (Leon 2003). Salon (2011, 115) tutkimuksen mukaan 71 prosentilla lapsista havaittiin psyykkistä oireilua tilanteissa, joissa vanhemmilla oli parisuhdeongelmia tai erotilanne. Vanhempien huoltoriitaprosessi ulottuu lapsen elämän eri alueille, ja lapset voivat tuntea yksinäisyyttä, pelkoa, ahdistusta

ja masentuneisuutta sekä joutua ristiriitaiseen asemaan suhteessa vanhempiinsa (Väyrynen 2008). Vanhempiensa konfliktoituneisiin erotilanteisiin joutuneilla lapsilla on todettu myös kasvanut riski toistaa konfliktialtista ja väkivaltaista suhdetta omassa parisuhteessaan (esim. Johnston ym. 2009, 6)

Kuvaamme seuraavaksi vaativia ero- ja huoltoriitoja yksityisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä avaamalla niitä viiden eri ulottuvuuden näkökulmasta. Ulottuvuudet tarkoittavat konteksteja, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät vanhempien välistä ero- ja huoltoriitaa. Tarkastelumme pohjautuu Turvassa-hankkeen tutkimusaineiston jäsentämiseen. Aineisto sisältää

• työntekijöiden kolme ryhmähaastattelua, joissa kysyttiin heidän kokemuksiaan vaativista ero- ja huoltoriidoista

• 14 asiakasperhekuvausta (hankkeen työntekijöiden kirjoittamat anonymisoidut kuvaukset asiakasperheistä ja erotilanteeseen liittyvistä prosesseista; kuvaukset sisältävät keskeiset tiedot perheen ongelmista, tuesta ja tuen tarpeista sekä arvion erotilanteeseen liittyvistä riskeistä)

• kaksi hankepäiväkirjaa (työntekijät täyttivät yhteistä hankepäiväkirjaa kummallakin paikkakunnalla; päiväkirjoissa käsitellään omaa asiantuntijuutta, työyhteisöä, asiakastyötä, osallisuutta sekä verkostotyötä).

Eron jälkeiseen perhe-elämään liitetyt yhteiskunnalliset ja kulttuuriset arvot

Parisuhteen historia ja eron käsittely

Eron jälkeinen vanhemmuus ja perheytyminen

Ammatilliset tulkinnat, käytännöt ja moniammatillinen yhteistyö

Palvelu- ja oikeusjärjestelmä avunsaannin mahdollistajana ja konfliktin ylläpitäjänä

Kuvio 1. Vaativaa ero- ja huoltoriitaa aiheuttavat ja ylläpitävät ulottuvuudet

Olemme hyödyntäneet vaativien ero- ja huoltoriitojen ulottuvuuksien kuvauksessa hankkeessa kerätyn aineiston lisäksi aiempaa tutkimuskirjallisuutta.

Parisuhteen historia ja eron käsittely Keskeisenä ulottuvuutena vaativissa ero- ja huoltoriidoissa vaikuttavat vanhempien parisuhteen historia sekä erotilanteen käsittely. Kun vanhemmat eivät kykene käsittelemään eroa, voidaan heidän kuvata olevan psykologisesti jumissa parisuhteen ja eron välitilassa, jonka dynamiikkaa määrittää konflikti (Levite & Cohen 2012). Erotilanteessa vanhemmat joutuvat käsittelemään mahdollisia pettymyksiään parisuhteen päättymisestä sekä eroon liittyviä emotionaalisia, sosiaalisia, taloudelli-

sia ja oikeudellisia syitä ja vastuita (Auvinen 2002, 118; Levite & Cohen 2012). Taustalla voi vaikuttaa jo parisuhteen aikainen ongelmallinen vuorovaikutus, joka jatkuu eron selvittelyssä (esim. Ervasti 2013, 163). Erotilanne voi aktivoida parisuhteessa aiemmin esillä olleita kysymyksiä, tai se voi nostaa esiin uusia. Vanhemmat voivat joutua käsittelemään parisuhteessa tapahtuneita asioita, kuten mahdollista väkivaltaa tai muita traumatisoivia asioita (esim. Cummings & Davies 2010)

Eron käsittelemiseen voivat vaikuttaa myös osapuolten eriävät käsitykset miehen ja naisen asemasta ja oikeuksista parisuhteessa ja perheessä (Bergman & Rejmer 2017; Levite & Cohen 2012). Kahden kulttuurin perheillä erotilanne voi myös aktivoida kulttuuriset kysy-

Vaativa erotyö

mykset esimerkiksi eron hyväksyttävyydestä. Lisäksi toinen tai kumpikin vanhemmista on voinut kokea eron häpeällisenä. Konfliktoituneen erotilanteen taustalla voivat olla eron sisäistämisen eriaikaisuus ja eroamisen tapa, mikä vaikuttaa erosta selviytymiseen ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen.

Eron jälkeinen vanhemmuus ja perheytyminen Eron jälkeinen vanhemmuus ja perheytyminen muodostavat keskeisen ulottuvuuden vaativissa ero- ja huoltoriidoissa. Tällöin tärkeinä kysymyksinä nousevat esille vanhemman suhteen säilyminen lapseen ja vanhempana toimiminen lapsen edun näkökulmasta. Vanhemmat joutuvat erottamaan aiemman parisuhteen eron jälkeisestä vanhemmuussuhteesta ja pohtimaan uudelleen lapsen kasvatukseen liittyviä asioita, kuten lapsen asumista ja tapaamisjärjestelyjä, vakiintuneiden perhesuhteiden ja toimintatapojen muuttuessa (Mattila-Aalto ym. 2012). He joutuvat muodostamaan uutta eron jälkeistä vanhemmuuttaan, joka voi olla erilaista kuin parisuhteen aikainen vanhemmuus (Kelly & Emery 2003). Muutokset luovat maaperän vuorovaikutus- ja kommunikaatio-ongelmille. Osapuolet voivat tulkita toistensa tekoja ja sanoja toistuvasti väärin tai omista lähtökohdistaan, jolloin lapsi joutuu vanhempiensa negatiivisen vuorovaikutusilmapiirin keskiöön ja sen välikappaleeksi esimerkiksi asumisensa, kulkemisensa, harrastustensa tai loman viettonsa myötä.

Vanhempien ero aiheuttaa aina muutoksia perhesuhteissa ja -dynamiikassa (Castrén ym. 2019) sekä uhkaa vanhempien ja lasten ihmissuhteiden ja sosiaalisen verkoston säilymistä

(Mattila-Aalto ym. 2012). Vanhempien eron jälkeen lapsella on kaksi eri perhettä ja usein myös uusperheitä. Lapsen kanssa on tärkeä keskustella siitä, miten hän kokee eri perheet ja niiden merkityksen. Vanhempi voi pitää toisen vanhemman uutta kumppania ja perhettä uhkana lapsisuhteelleen, mikä saattaa johtaa toisen vanhemman tai hänen uuden perheensä mitätöintiin. Lisäksi uusien kumppaneiden ja perheiden lasten kasvatusta ja hoitoa koskevat arvot voivat olla erilaiset. Läheisverkostot saattavat ylläpitää konfliktia, jos vanhempien uudet kumppanit, perheet, sukulaiset ja ystävät vahvistavat vanhempien kielteisiä näkemyksiä toisistaan.

Konfliktoituneessa erotilanteessa vanhempien tulkinta lapsen edusta voi olla ristiriitainen, mikä estää tilanteessa etenemisen. Lapsen etu jää helposti toteutumatta, kun vanhemmat eivät pysty katsomaan tilannetta lapsen edun näkökulmasta, ja usein vasta lapsen voimakas oireilu havahduttaa vanhemmat havaitsemaan lapsen tarpeet (Mattila-Aalto ym. 2012). Eron jälkeen tavoitteena on yhteistyö- tai rinnakkaisvanhemmuus, jossa vanhemmat pystyvät luomaan arkea lapsen näkökulmasta sekä löytämään yhteisen suunnan eroavista arvoistaan huolimatta.

Palvelu- ja oikeusjärjestelmä avun saannin mahdollistajana ja konfliktin ylläpitäjänä Vaativaa ero- ja huoltoriitaa läpikäyvät vanhemmat käyttävät useita eri palveluja palvelujärjestelmän eri sektoreilta. Konfliktoituneissa erotilanteissa palvelu- ja oikeusjärjestelmä voi avunsaannin lisäksi toimia keinona luoda ja ylläpitää konfliktia (esim. Miller & Smolter 2011; Saini ym. 2012; Saltmarsh ym. 2021).

Konfliktoituneessa erotilanteessa vanhempien tulkinta lapsen edusta voi olla ristiriitainen, mikä estää tilanteessa etenemisen.

Mattila-Aalto ja kumppanit (2012) toteavat, että palvelut tarjoavat tantereen ja viranomaislausumat välineitä vanhempien väliselle riitelylle. Erilaisten juridisten keinojen käyttö tai niillä uhkaaminen, kuten lapsen huoltoon ja tapaamiseen liittyvien asioiden uudelleenjärjestäminen, lähestymiskiellon hakeminen tai lastensuojeluilmoitusten tekeminen, pidentävät palvelu- ja oikeusprosesseja ja eskaloivat konfliktia. Palvelu- ja oikeusjärjestelmän kietoutuminen konfliktiin monimutkaistuu entisestään, kun osapuolilla on erilaisia uskonnollisia, kulttuurisia ja kielellisiä taustoja.

Vaativan ero- ja huoltoriidan selvittelyssä palvelukokonaisuus voi olla laaja ja hajanainen. Äidillä, isällä ja jokaisella lapsella voi olla asiakkuussuhteita eri palveluihin, ja tilanteen ratkaisemiseen voi olla kiinnittyneenä moninainen joukko eri alojen ammattilaisia. Heistä jokainen katsoo tilannetta oman asiakkaansa näkökulmasta. Pahimmillaan aikuisten näkökulmalla on useita puolesta puhujia, mutta lapsen näkökulma jää taustalle. Ammattilaisten tehtävä on olla lapsen puolella ja taata ensisijaisesti heidän turvallisuutensa.

Palvelujärjestelmä voi olla kuin kehä, jossa siirrytään palvelusta toiseen, mutta ratkaisua ei silti löydy (ks. Vaitomaa, 4). Esimerkiksi juridiset tuen muodot, kuten valvottujen tapaamisten järjestäminen, eivät ratkaise vanhempien välistä konfliktia. Pahimmillaan il-

man tarvitsemaansa apua jääneet vanhemmat tai toinen vanhempi voivat kokea tulleensa suljetuksi pois palvelujärjestelmästä. Lisäksi meneillään oleva oikeudellinen ero- ja huoltoriita voi olla este joidenkin palveluiden saannille, kuten terapialle. Lapsen näkökulmasta palvelu- ja oikeusjärjestelmäkierre voi viedä suuren osan hänen lapsuudestaan. Konfliktin pitkittyessä yhteiskunnan kustannukset kasvavat esimerkiksi toistuvien oikeudenkäyntien, sosiaalitoimen olosuhdeselvitysten sekä mahdollisten lastensuojelun ja poliisin viranomaiskulujen vuoksi (Hämäläinen 2011)

Ammatilliset tulkinnat, käytännöt ja moniammatillinen yhteistyö Vaativat ero- ja huoltoriidat kuormittavat merkittävästi palvelu- ja oikeusjärjestelmäämme, ja yksittäiset ammattilaiset tuntevat usein olevansa keinottomia (esim. Cashmore & Parkinson 2011; Kääriäinen ym. 2012; Saini ym. 2012). Perheiden auttaminen vaativissa ero- ja huoltoriidoissa vaatii monenlaista ammatillista osaamista ja asiantuntemusta. Tilanteissa korostuvat perhe- ja rikosoikeudellinen sekä konfliktiteoreettinen osaaminen, traumainformoitu työote ja/tai terapeuttiset lähestymistavat sekä väkivaltatyön osaaminen. Erilaiset osaamistarpeet korostavat moniammatillisen yhteistyön tärkeyttä. Lisäksi lasten kohtaami-

Vaativa erotyö

Jokainen ammattilainen katsoo perheen tilannetta oman asiantuntijuutensa näkökulmasta, jolloin tulkinnat perheen tilanteesta ja konfliktia ylläpitävistä tekijöistä voivat olla erilaiset.

sessa ja auttamisessa sekä heidän oireidensa tunnistamisessa tarvitaan taitoa työskennellä lasten kanssa. Jokainen ammattilainen katsoo perheen tilannetta oman asiantuntijuutensa näkökulmasta, jolloin tulkinnat perheen tilanteesta ja konfliktia ylläpitävistä tekijöistä voivat olla erilaiset (Vierula ym. 2019; Forsberg & Ritala-Koskinen 2021)

Perheiden tilanteet vaativat huolellista arviointia, jossa eri osapuolet huomioidaan yksilöllisesti ja pyritään tunnistamaan esimerkiksi lapsen tarpeet ja tilanteessa vaikuttavat henkilökohtaiset, yhteisölliset, kulttuuriset tai uskonnolliset tekijät. Arviointiin liittyy aina riski siitä, että lapsen ja vanhempien tilanteet tulevat tulkituiksi liian kapeasti tai väärin. Esimerkiksi toistuvien lastensuojeluilmoitusten arvioinnin tulee perustua laajaan tietopohjaan eri osapuolten näkökulmasta. Ammattilaisten on tärkeä huomioida vanhempien ja lasten kokemukset sekä heidän elämässään olevat riskit. Esimerkiksi Jaakolan (2020) tutkimuk-

sessa sosiaalityöntekijät huomioivat riskitekijöitä lapsen näkökulmasta vaihtelevasti ja vain noin 40 prosenttia sosiaalityöntekijöistä (N = 506) huomioi vanhemman väkivaltaisuuden arvioinnissa aina. Riskitekijöiden huomioiminen arvioinnissa oli sidoksissa sosiaalityöntekijöiden ikään ja paikkakuntaan. Riskejä tunnistavaa arvioinnin tapaa käyttivät yleisimmin sosiaalityöntekijät, joilla oli pitkä työkokemus, ja arvioinnin tapa oli systemaattisempaa suuremmilla paikkakunnilla ja suuremmissa työyksiköissä.

Perheiden konfliktoituneet erotilanteet ovat ammattilaisille haastavia. Ammatilliset väliintulot voivat pahimmillaan ylläpitää konfliktia ja väkivaltaisissa eroissa lisätä toisen vanhemman ja lapsen turvattomuutta. Keskeistä on, että ero- ja huoltoriitaa arvioidaan lapsen edun näkökulmasta. Siihen, minkä tulkitaan olevan lapsen edun mukaista, vaikuttavat erotilanteen luonne, lasten olosuhteet sekä lapsen oikeuksien erilainen painottuminen eri aikoina (Linnanmäki 2019, 108). Konfliktoituneet erotilanteet tulee nähdä henkisenä väkivaltana, jolla on kaltoinkohtelevia vaikutuksia lapseen. Lapsen edun tietäminen ja valvominen on kuitenkin hankalaa, eivätkä viranomaiset voi täysin tietää, miten vanhemmat toteuttavat käytännössä sopimuksissa huomioidun lapsen edun (Mattila-Aalto ym. 2012).

Keskeistä perheiden auttamisessa on luottamuksen rakentaminen vanhempien ja lasten kanssa, mikä edellyttää ammattilaiselta neutraaliutta, puolille asettumisen välttämistä ja suhtautumista kumpaankin vanhempaan tasavertaisesti. Tästä toiminnan lähtökohdasta on tärkeä tiedostaa, että vanhempi voi käyttää erilaisia henkisen väkivallan, manipulaation ja puolelle puhumisen taktiikoita myös ammattilaisiin (Saini ym. 2012; Saltmarsh ym. 2021;

Katz ym. 2020), jolloin vanhempi voi ”uhriutua” ja saada ammattilaisen asettumaan puolelleen taistelussaan toista vanhempaa vastaan. Tämä voi aiheuttaa konfliktirintamia myös ammattilaisten välille. Vaativat ero- ja huoltoriidat edellyttävät ammattilaiselta jatkuvaa oman toimintansa ja asemansa reflektointia itsenäisesti ja myös muiden ammattilaisten kanssa. Ammattilaisten toisilleen antama tuki on tärkeä realismin ylläpitäjä vaativissa ero- ja huoltajuusriidoissa.

Eron jälkeiseen perhe-elämään liitetyt yhteiskunnalliset ja kulttuuriset arvot Vaikka erot ja niihin liittyvät riidat ovat perheiden yksityinen asia, ne ilmenevät yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa kontekstissaan ja heijastavat ajan moraalisia ja ideologisia näkemyksiä (Auvinen 2006, 7; Castrén ym. 2019; Treloar 2019). Sen lisäksi, että vanhemmat, läheiset, lapset ja ammattilaiset tulkitsevat tilanteita omasta näkökulmastaan, vaikuttavat heidän tulkintoihinsa eron jälkeiseen perhe-elämään liitetyt yhteiskunnalliset arvot. Eron jälkeisen elämän ympärillä käydään arvokeskustelua siitä, mikä on hyvää ja tavoiteltavaa eron jälkeen niin aikuisille kuin lapsillekin (Castrén ym. 2019). Esimerkiksi sukupuolten välisten suhteiden yhteiskunnallisen muuttumisen myötä eron jälkeisen isyyden tukemista on korostettu vahvasti äitiyden rinnalla. Isät ovat nykyään yhä halukkaampia osallistumaan lastensa arkeen eron jälkeen (Inkilä & Paavilainen 2013).

Nykyisissä länsimaisissa yhteiskunnissa keskeisinä lasten hyvinvointia tukevina tekijöinä eron jälkeen pidetään jaettua vanhemmuutta, yhteistyövanhemmuutta ja lapsen yhteydenpitoa molempiin biologisiin vanhempiinsa (Archer-Kuhn 2018; Lamela ym. 2016).

Keskeistä on perhesuhteiden jatkuminen, sopimusten tekeminen lapsen asioista päätettäessä sekä riitojen sovittelu ja ratkaiseminen (Castrén ym. 2019). Konfliktoituneissa erotilanteissa yhteistyövanhemmuuden ideaali voidaan kuitenkin nähdä myös konfliktia ylläpitävänä tekijänä niin vanhempien välillä kuin myös ammattilaisten arviointien ja päätösten perusteluissa. Ammattilaiset joutuvat punnitsemaan erilaisia arvoja – esimerkiksi suojatako lasta henkiseltä tai fyysiseltä väkivallalta vai mahdollistaako lapsen oikeus tavata vanhempaansa –, jotka vaikuttavat perheiden tilanteisiin ja lapsen hyvinvointiin. Mikäli yhteistyövanhemmuus ei ole mahdollista, rinnakkaisvanhemmuus voi tarjota väylän niin lapsen kuin molempien vanhempien oikeuksien toteutumiselle. Jossain tapauksissa lapsen oikeus turvalliseen ja väkivallattomaan elämään on asetettava etusijalle ja lapsen oikeus molempiin vanhempiinsa toissijaiseksi.

Ammattilaiset joutuvat punnitsemaan erilaisia arvoja – esimerkiksi suojatako lasta henkiseltä tai fyysiseltä väkivallalta vai mahdollistaako lapsen oikeus tavata vanhempaansa.

Vaativa erotyö

Yhteenveto

Vaativat ero- ja huoltoriidat ovat ilmiönä moniulotteisia ja syntyvät yksilöllisten prosessien, vanhempien, lasten ja uusien perheenjäsenten sekä yhteisöjen odotusten ja eroon liittyvien palveluiden välisessä vuorovaikutuksessa (Johnston ym. 2009, 24–25; Mattila-Aalto ym. 2012). Olemme käsitelleet erotilanteeseen liittyviä ulottuvuuksia konfliktin ylläpitämisen ja synnyttämisen näkökulmasta, mutta samalla ulottuvuudet kuvaavat tekijöitä, jotka mahdollistavat hyvän eron. Vaikka erot ja niihin liittyvät mahdolliset riidat nähdään usein perheiden yksityisenä asiana, vaativat ero- ja huoltoriidat edellyttävät usein ammattilaisten väliintuloa, jolloin niistä tulee merkittäviä yhteiskunnallisia ja ammatillisia kysymyksiä. Vaativien ero- ja huoltoriitojen kohtaaminen on asiantuntemusta vaativaa työtä, jossa eri ammattilaisten vahva tieto sekä heidän keskinäinen aktiivinen vuorovaikutuksensa luovat pohjan huolellisesti pohdituille lasta koskeville ratkaisuille (Forsberg & Ritala-Koskinen 2021)

• Tunnista konfliktoituneet erotilanteet henkisenä väkivaltana, jolla on kaltoinkohtelevia vaikutuksia lapseen.

• Asetu työskentelyssä lapsen puolelle.

• Tunnista lapsen erilaiset perheet ja keskustele niiden merkityksestä lapsen kanssa.

• Reflektoi käsityksiäsi vanhempien ja lasten tilanteesta sekä siitä, miten voit toteuttaa työskentelyssä ja päätöksenteossa parhaiten lapsen etua.

Ydinviestit ammattilaisille

3.

Lapsi myrskyn keskellä – vaikeiden huoltoriitojen dynamiikka, väkivalta, väkivaltaepäilyt ja vieraannuttaminen

Taina Laajasalo

Vaikea ja pitkäkestoinen huoltoriita vaatii tehokasta puuttumista, sillä se vaarantaa lapsen kasvun ja kehityksen. Toisaalta sekä kotimaassa että kansainvälisesti vaikeat huoltoriidat koetaan eri hallinnonaloilla poikkeuksellisen kuormittaviksi tilanteiksi. Erityisen haastavia ovat väkivaltaa, väkivaltaepäilyjä tai vieraannuttamisväitteitä sisältävät huoltoriidat. Artikkeli valottaa vaikeiden huoltoriitojen dynamiikkaa ja niihin kytkeytyviä väkivaltaväitteitä ja antaa ammattilaisille suuntaviivoja näissä tilanteissa työskentelyyn.

Vaikeiden huoltoriitojen dynamiikasta Vanhempien ero on vuositasolla tuhansia lapsia koskettava, merkittävä stressitekijä lapsen elämässä. Suurilla aineistoilla tehdyt pitkittäistutkimukset osoittavat, että enemmistö perheistä sopeutuu eron jälkeiseen uuteen arkeen verrattain hyvin. Tämä lohdullinen viesti kätkee kuitenkin taakseen sen tosiasian, että pieni joukko vanhempia (tutkimuksista riippuen noin 10–20 %) ei parin vuoden siirtymäjaksonkaan jälkeen kykene yhteistyösuhteeseen ja toimivaan eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Osa vanhemmista juuttuu pitkäkestoisiin, intensiivisiin konflikteihin, joiden juuret voivat ulottua jo eroa edeltävään aikaan. Näitä tilanteita luonnehtivat muun muassa vanhempien väliset vaikeat kommunikaatiovaikeudet, toistuvat ja pitkittyvät viranomaisprosessit, väkivalta ja väkivaltaepäilyt, riidan vahva kytkeytyminen lapsiin sekä vaikeudet erotella vanhemmuuteen ja ex-puolisoon liittyvät kysymykset toisistaan. Lapsen kannalta nämä

tilanteet on tunnistettu erityisen haitallisiksi. Amerikkalainen oikeuspsykologi ja psykoterapeutti Abigail Judge kollegoineen (2017) on kuvannut vaikean, jumiutuneen huoltoriitatilanteen dynamiikkaa täydellisen myrskyn käsitteen kautta. Täydellisellä myrskyllä tarkoitetaan yleisesti tilannetta, jossa useampi vahva voima vaikuttaa toisiinsa samanaikaisesti ja kokonaisuus on voimaltaan enemmän kuin osiensa summa. Vaikeassa eroriidassa voidaan tunnistaa ainakin kolme keskeistä seikkaa, jotka synergisesti vaikuttavat toisiinsa.

Ensimmäinen huomioitava seikka on, että tutkimusten mukaan pitkäkestoisesti riitelevistä vanhemmista yleensä toisella tai molemmilla on persoonallisuushäiriöitä tai muita psyykkisiä pulmia. Usein näillä vanhemmilla on jo ennen eroa ollut puutteita vanhemmuustaidoissa. Persoonallisuudessa saattavat korostua esimerkiksi joustamattomuus ja mustavalkoisuus, ihmissuhteiden ailahtelevuus ja kyvyttömyys arvioida oman toiminnan vaiku-

Vaativa erotyö

tuksia lapsen ja muiden ihmisten kannalta. Toiseksi vaikeaan huoltoriitaan liittyy päällekkäisiä ja pitkäkestoisia oikeus- ja muita viranomaisprosesseja. Etenkin oikeudenkäynnit ovat luonteeltaan polarisoivia, vastakkainasettelua korostavia, ja pitkäkestoisia, ja ne ovat jo sinällään psyykkisesti hyvin kuormittavia kummallekin osapuolelle. Kolmanneksi pitkäkestoinen riitely, siihen liittyvät negatiiviset tunteet ja näiden aiheuttama lisääntyvä stressi aiheuttavat paitsi psyykkistä huonovointisuutta, myös korostavat entisestään niitä jäykkiä ja joustamattomia toiminnan ja käyttäytymisen tapoja, joita vanhemmilla saattaa olla.

Muun muassa Hertzmann kumppaneineen (2016) on todennut pitkäkestoisiin erokonflikteihin liittyvien voimakkaiden tunnetilojen ja näiden säätelyvaikeuksien heikentävän mentalisaatiota, mielellistämisen kykyä, jossa vanhemmilla voi jo ennestään olla vaikeuksia. Jatkuva konflikti vaarantaa kyvyn ymmärtää omien ja toisten tekojen takana vaikuttavia mielensisältöjä, edistää myönteistä yhteis- tai rinnakkaisvanhemmuutta entisen kumppanin kanssa ja pitää lapsen tarpeet mielessä ja tunnistaa niitä.

Ei ole yllättävää, että edellä mainitun kaltaisten voimien ristivedossa työskentely herättää myös ammattilaisessa vahvoja tunteita. Tutkimukset (mm. Turoy-Smith ym. 2018; Yliruka ym. 2018) ovat osoittaneet, että ammattilaiset pitävät vaikeiden erotilanteiden kanssa työskentelyä erityisen kuormittavana. Tutkimuksissa ammattilaiset ovat tunnistaneet muun muassa itsessään heränneen tarpeen ”valita puoli”. Vahvoja tunteita herättävässä tilanteessa työtä alkavat tavallista herkemmin ohjata asenteet, ennakkokäsitykset ja puutteellisin tiedoin tehdyt ratkaisut. Ammattilaisten olisikin tärkeää käsitellä esimerkiksi työnohjauk-

sen kautta sitä, miten itsessä viriävät tunteet ja ns. vastatransferenssi voivat sekä hyödyntää että haitata työskentelyä huoltoriitatilanteessa olevien perheiden kanssa.

Vaikeiden huoltoriitojen seuraukset lapsen kannalta Tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet, että kaikenikäiset lapset kärsivät vanhempien välisestä konfliktitilanteesta, eniten silloin, kun riitatilanne jatkuu pitkään, on intensiivinen ja keskittyy lapsiin. Pitkäkestoinen eron jälkeinen konflikti (ns. high-conflict divorce) lisää ongelmien riskiä lähes jokaisella lapsen kehityksen osa-alueella: tunne-elämässä, itsetunnossa, sosiaalisessa elämässä ja akateemisessa suoriutumisessa. Oireet voivat suuntautua sisäänpäin, kuten masennus, tai ulospäin, kuten käytösoireet. Hollantilaistutkimus (Van der Val ym. 2019) osoitti, että korkean konfliktin eroriidoissa lähes puolella lapsista oli kliinisesti merkittäviä traumaoireita. Lapset raportoivat esimerkiksi olevansa kyvyttömiä lopettamaan vanhempien eron ajattelua silloinkin, kun olisivat halunneet. He myös välttelivät asian nostamista esiin vanhempiensa kanssa.

Mekanismit, jotka selittävät riitaisan eron haittavaikutuksia lapseen, ovat vielä osin epäselvät (van Dijk ym. 2020). Tiedetään, että korkean konfliktin eron vaikutukset ulottuvat lapsiin vanhemmuuden laadun kautta. Riitelevien vanhempien voi olla vaikeampi antaa lapselle lämpöä, aikaa ja kannustusta. Toisaalta torjunta, vihamielisyys ja muut negatiivisen vanhemmuuden muodot voivat lisääntyä, mikä osaltaan kasvattaa lapsen psyykkisten ongelmien riskiä. Lapseen vaikuttaa myös vanhempien välinen konflikti suoraan. Tämä on ongelma etenkin silloin, kun lapsi on riito-

jen välikappaleena ja lapsen arviota tilanteesta värittävät itsesyytökset ja kokemukset uhasta. Kehittyvän lapsen tunnetaitoja ajatellen jatkuva riita näyttää lapselle myös toimimattoman mallin käsitellä konfliktitilanteita ja vaikeita tunteita.

Vanhemmat ovat lapselle tärkeitä, useimmiten myös riitelevät ja kaltoinkohtelevat vanhemmat. Lapsi kokee usein ristiriitaa lojaalisuuksissaan: molemmat vanhemmat ovat lapselle rakkaita ja hän kokee menettämisen pelkoa. Risto Karttunen (2010) on väitöskirjassaan todennut, että suurin osa lapsista ei vaikeissa huoltoriidoissa pysty psykologisista syistä käyttämään puhevaltaansa tavalla, joka mahdollistaisi esteettömän ja riippumattoman lapsen mielipiteen kuulemisen. Pitkään huoltoriitatilanteessa eläneillä lapsilla käsitykset ympäröivästä maailmasta, vuorovaikutussuhteista ja omasta itsestä saattavat vääristyä. Kummaltakin vanhemmalta lapselle välittyvä ”oma totuus” ajankohtaisesta tilanteesta, perheenjäsenistä ja perheen aiemmista vaiheista voi äärimmillään johtaa jopa kokonaan virheellisiin muistikuviin esimerkiksi perheen historiasta tai toisesta vanhemmasta. Riidan keskellä vanhemmat tiedostavat harvoin, miten helppo lapsen mieli- ja muistikuviin on vaikuttaa tahattomastikin, esimerkiksi silloin, kun lapsi kuulee keskusteluja ja havaitsee tunneilmaisuja.

Väkivalta ja väkivaltaepäilyt huoltoriidoissa

Huoltoriitoihin kytkeytyy varsin usein ilmoituksia lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Kirjallisuudessa sekä huoltoriitaa (huoltajuuskiistaa) että väkivaltaepäilyä tai todennettua väkivaltaa kutsutaan ”cross-over”-tilanteeksi.

Pitkään huoltoriitatilanteessa eläneillä lapsilla käsitykset ympäröivästä maailmasta, vuorovaikutussuhteista ja omasta itsestä saattavat vääristyä.

Oikeuden pöytäkirjoihin perustuneessa ruotsalaistutkimuksessa yli puolessa huoltoriitatapauksista vanhempien väliseen konfliktiin liittyi ainakin osin väkivaltaa, sen uhkaa tai väkivaltaepäilyjä (Bergman & Rejmer 2017). Kanadassa lastensuojelun eri vuosina tutkimista kaltoinkohteluepäilyistä noin 12 prosentissa havaittiin huoltoriitataustaa (Saini, Laajasalo & Platt 2020). Suomessa niistä väkivaltaepäilyselvityksistä, jotka tulevat HUS-alueen lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikköön poliisin virka-apupyynnöllä, noin neljännekseen kytkeytyy jonkinasteinen huoltoriita tai ajankohtainen erotilanne. Jo aiemmin muun muassa Teija Hautanen (2010) on väitöskirjassaan todennut perheensisäiseen väkivaltaan liittyvien väitteiden olevan merkittävä taustatekijä suomalaisissa käräjä- ja hovioikeuksissa käydyissä huoltoriidoissa. Hyväksikäyttösyytökset ovat pahoinpitelysyytöksiä harvinaisempia. Riitaisten erojen yhteydessä esiin nostettu väkivaltaepäily voi olla todenperäinen tai pe-

32 Vaativa erotyö

Altistavia tekijöitä ovat muun muassa vanhempien keskinäisen luottamuksen puute, katkennut kommunikaatio sekä lapsen käytöksen ja tunne-elämän muutokset, jotka ilmenevät esimerkiksi hänen siirtyessään toisen vanhemman luokse.

Kuvio 2. Esimerkki vanhemman aitoon huoleen pohjautuvasta, mutta sittemmin aiheettomaksi osoittautuvasta väkivaltaepäilystä

Huoli lapsesta

Eroon reagoiva/oireileva lapsi

Vanhempien välinen epäluottamus, niukka kommunikaatio

Informaatio kulkee lapsen varassa

Johdattelevat kysymykset lapselta, tulkintavirheet

Epäily

rätön. Perusteettomina pidettyjen epäilyjen määrä on tutkimuksissa vaihdellut huomattavasti. Tuoreen kansainvälisen katsauksen mukaan ne ovat huoltoriitatilanteissa kuitenkin harvinaisempia kuin yleisen keskustelun perusteella saattaisi olettaa (Saini, Laajasalo & Platt 2020). Lisäksi on syytä muistaa, että perättömiä syytöksiä väkivallasta voidaan esittää joko tahallisesti (esim. oikeusjärjestelmän manipuloimistarkoituksessa tai kostotarkoituksessa) tai tahattomasti (aidon huolen vuoksi). Edellä mainittu katsaus osoitti, että perätön väkivaltaepäily nostetaan huoltoriitatilanteessakin todennäköisemmin tahattomasti kuin tahallisesti, vaikkakin tahalliset perättömät pahoinpitely- ja seksuaalirikossyytökset ovat huoltoriitojen yhteydessä jossain määrin yleisempiä kuin muissa tilanteissa.

Kuvio 2 esittää yhden mahdollisen tapahtumainkulun, jonka kautta aiheeton, mutta aitoon huoleen liittyvä epäily voi syntyä. Altistavia tekijöitä ovat muun muassa vanhempien keskinäisen luottamuksen puute, katkennut kommunikaatio sekä lapsen käytöksen ja tunne-elämän muutokset, jotka ilmenevät esimerkiksi hänen siirtyessään toisen vanhemman luokse.

Vieraannuttaminen

Vieraannuttamisella tarkoitetaan toimintaa, jonka avulla aikuinen, tyypillisesti lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettava henkilö, pyrkii vahingoittamaan lapsen ja vieraannuttamisen kohteena olevan vanhemman välistä kiintymys- ja vuorovaikutussuhdetta. Tutkimusten mukaan tyypillisimpiä toimintatapoja ovat pahan puhuminen ja kielteisten käsitysten välittäminen toisesta vanhemmasta sekä yhteydenpidon rajoittaminen tai estäminen

erilaisin keinoin. Sekä tutkijat että käytännön työn tekijät ovat varsin yksimielisiä siitä, että vieraannuttaminen on yksi perheväkivallan muoto, jolla on huomattavat ja laaja-alaiset kielteiset seuraukset lapsen ja koko perhesysteemin kannalta (Harman ym. 2018). Vaikeimmissa tapauksissa vieraannuttava käyttäytyminen tuhoaa lapsen ja toisen vanhemman välisen suhteen kokonaan. Eri selvitykset osoittavat, että ammattilaiset tunnistavat ilmiön myös Suomessa. Arviointia haastaa validoitujen mittareiden puute ja perheiden kanssa tehtävää työskentelyä puolestaan tutkittujen työmenetelmien puute.

Tiedeyhteisössä käydään yhä debattia vieraannuttamisen taustatekijöiden ja pitkäaikaisseurauksien luonteesta ja laadusta. Tutkijoiden valtavirran mielestä tulisi puhua vieraannuttavista toimintatavoista ja käyttäytymismalleista, ei diagnoosiin rinnastettavissa olevasta lapsen oirekombinaatiosta tai ”syndroomasta”.

Varhaisessa tutkimuksessa vieraannuttamista selitettiin kahden tekijän mallilla. Siinä

Vieraannuttaminen on yksi perheväkivallan muoto, jolla on huomattavat ja laajaalaiset kielteiset seuraukset lapsen ja koko perhesysteemin kannalta.

34 Vaativa erotyö

Tilanteen kartoittamiseksi tehtävä selvitys ei voi olla laadukas, jos ei ymmärretä, miten esimerkiksi lapsen kertomus ja kuvaus tilanteesta suhteutuu muuhun käytettävissä olevaan tietoon.

Vieraannuttavan vanhemman persoonallisuus

Nöyryyttävä ero Raju aviokriisi

Vieraannuttavan vanhemman kielteiset uskomukset, käyttäytyminen

Lapsen reaktio

Lapsen ikä, kongnitiiviset kyvyt, temperamentti

Lapsen herkkyys

Sisaruussuhteet

Riitaisa avioero ja oikeudenkäynti

Kohdevanhemman reaktiot

Ammattihenkilöt, lähipiiri

Kuvio 3. Vieraannuttamistilanteissa huomioitavia taustatekijöitä sekä vaikutuksia välittäviä tekijöijtä (Lähde: Kelly & Johnston, 2001; käännös Aleneff, M.)

Kohdevanhemman persoonallisuus

lapsen toiseen vanhempaansa kohdistamien kielteisten käyttäytymistapojen ja reaktioiden selitettiin johtuvan siitä, että vieraannuttava vanhempi vaikuttaa häneen sekä manipuloi, ohjelmoi tai suorastaan aivopesee häntä. Mallin yksiulotteisuutta on sittemmin kritisoitu. Kuvio 3 esittää Kellyn ja Johnstonin (2001; käännös Marja Aleneff) moniulotteisen mallin, jossa hahmottuvat ne lukuisat lapsen reaktioon suoraan tai epäsuorasti vaikuttavat taustatekijät, joita vieraannuttamista epäiltäessä tulisi kartoittaa kokonaisvaltaisen tilannekuvan saamiseksi. Eron piirteisiin, vanhempien toimintatapoihin ja viranomaisprosesseihin liittyvien tekijöiden lisäksi niin lapsen ikä ja kehitystaso, temperamentti ja persoonallisuus kuin vanhempienkin persoonallisuus ovat merkityksellisiä huomioitavia asioita.

Käytännön työssä on ehdottoman tärkeää muistaa, että esimerkiksi lapsen ehdottomalle haluttomuudelle tavata toista vanhempaansa on lukuisia vaihtoehtoisia selityksiä, joista vieraannuttaminen on vain yksi. Vieraannuttaminen-termiä voidaan käyttää toisinaan kevyesti tai jopa lyömäaseena. Mikäli lapseen kohdistuu väkivaltaa tai sen uhkaa ja tämä selittää toisen vanhemman tai lapsen toimintaa, ei vieraannuttamisen käsitettä tule käyttää. Näiden tilanteiden erottaminen vieraannuttamisesta on tärkeää, mutta usein hyvin vaikeaa ja vaatii huolellista paneutumista asiaan mahdollisimman laajan taustamateriaalin perusteella. Selvityksen tulee toisaalta tapahtua ripeästi siksi, ettei perusteettoman väkivallan uhan takia pitkitetä lapsen ja vanhemman tapaamiskatkoa. Vastuu jakautuu useammalle taholle, mutta keskeinen rooli akuutissa tilanteessa on väkivaltaepäilyjä selvittävillä tahoilla (poliisi, lasten ja nuorten oikeuspsykologian ja -psykiatrian yksiköt, lastensuojelun työnte-

kijät) ja esimerkiksi olosuhdeselvityksiä tekevillä tahoilla, koska näillä on työnsä puolesta pääsy laajimman arvioinnissa tarvittavan materiaalin ääreen.

Varsin tyypillinen tilanne on asetelmaltaan sellainen, jossa toinen vanhempi syyttää toista lapsen manipuloinnista ja vieraannuttamisesta ja toinen sanoo lapsen pelkäävän toista vanhempaa. Kansainvälinen kirjallisuus ohjeistaa selvittämään tällaisia vieraannuttamiseen tai toisaalta kaltoinkohteluun liittyviä väitteitä hypoteesityöskentelyn kautta. Tämä tarkoittaa, että selvityksissä tulee huomioida kattavasti kaikki eri vaihtoehdot tilanteen syntymiselle. Huoltoriitatilanteissa lapsen tai esimerkiksi toisen vanhemman haastattelu yksinään ei riitä. Tilanteen kartoittamiseksi tehtävä selvitys ei voi olla laadukas, jos ei ymmärretä, miten esimerkiksi lapsen kertomus ja kuvaus tilanteesta suhteutuu muuhun käytettävissä olevaan tietoon.

Lopuksi Vaikeista eroriidoista kärsivien lasten hyväksi on viime vuosina tehty Suomessa paljon. Esimerkkinä mainittakoon THL:n johdolla olosuhdeselvitysten laatimisen tueksi työstetyt valtakunnalliset ohjeistukset, jotka tulevat osaltaan parantamaan sekä ammattilaisten että perheiden ja viime kädessä myös lasten tilannetta vaikeissa huoltoriitatilanteissa. Turvassa-hanke on kehittänyt uusia tapoja työskennellä perheiden kanssa ja luo uusia tapoja arviointiin. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE) luotiin valtakunnallisella, maakunnallisella ja kunnallisella tasolla uusia tapoja toimia huoltoriitatilanteissa.

Tehtävää riittää yhä. Jotta voisimme palvella paremmin huoltoriitojen keskellä ole-

Vaativa erotyö

via lapsia ja vanhempia, on sosiaalihuollon, terveydenhuollon, järjestöjen ja poliisin tiiviimpi yhteistyö ja osaamisen keskittäminen välttämätöntä. Tähän pyritään muun muassa meneillään olevassa osaamis- ja tukikeskusten kehittämistyössä (ks. Särkelä, artikkeli 5). Tarvitsemme palveluiden parempaa yhteensovittamista: vaikeimmissa tapauksissa, joihin liittyy esimerkiksi väkivaltaepäily ja toisaalta perheoikeudellisia kysymyksiä, voitaisiin tehdä nykyistä tiiviimpääkin yhteistyötä.

Asiakastyötä tukisi myös moniammatillinen, tietoperustainen täydennyskoulutus, jonka sisällöissä huomioitaisiin muun muassa huoltoriidan merkitys lapsen kehityksen kannalta, lähisuhdeväkivallan seuraukset, vanhemmuuteen liittyvien tekijöiden arviointi, lapsen kehitykseen liittyvä yleinen tieto (sosioemotionaalinen kehitys, kognitiivinen kehitys) sekä ennakkokäsitysten ja -asenteiden vaikutusten minimointi käytännön työssä. Vaikeiden huoltoriitojen yhteydessä kaikki asianosaiset, myös tuomarit, asianajajat ja muut lakimiehet, joutuvat tekemisiin osapuolten vahvojen tunteiden ja huoltoriitojen vaikean dynamiikan kanssa. Esimerkiksi sovittelukoulutuksiin on viime vuosina haluttu lisätä tunteiden merkityksen käsittelyä, ja tätä näkökulmaa olisi tärkeää sisällyttää myös kaikkeen täydennyskoulutukseen, joka on suunnattu vaikeita huoltoriitoja ja niihin liittyviä ”täydellisiä myrskyjä” kohtaaville ammattilaisille.

Tarvitsemme palveluiden parempaa yhteensovittamista: vaikeimmissa tapauksissa, joihin liittyy esimerkiksi väkivaltaepäily ja toisaalta perheoikeudellisia kysymyksiä, voitaisiin tehdä nykyistä tiiviimpääkin yhteistyötä.

38 Vaativa erotyö

4.

Eronneiden vanhempien ja lapsen palvelupolku

Eronneita vanhempia ja heidän lapsiaan kohdataan useissa palveluissa ja eri hallinnonaloilla niin julkisella kuin kolmannella sektorilla. Eropalveluja on kehitetty ja apua on tarjolla monilla eri tahoilla, joten avun saamisen luulisi olevan mutkatonta*.

Eropalveluja on kuitenkin kehitetty pääasiassa tavallisiin eroihin, niin sanottuihin "tasapeliriitoihin". Vaativiin erotilanteisiin näyttää olevan vaikea saada apua. Oikeanlaisen avun löytämistä ja tarjoamista, kysynnän ja tarjonnan kohtaamista, kuvataan tässä asiakkaiden palvelupolun kautta. Palvelupolku on rakennettu kuuntelemalla Turvassa-hankkeen asiakkaiden kokemuksia ja eri tahojen ammattilaisten näkemyksiä auttamisen mahdollisuuksista. Eri tahoja edustavia ammattilaisia on kohdattu asiakastyössä, yhteistyöverkostoissa ja koulutuksissa.

* Katso esim. Lape-raportti: Bildjuschkin (toim.)(2018), ja www.apuaeroon.fi, jossa on paikkakuntakohtainen palveluhaku

Johanna Vaitomaa

Mitä syvempi ongelma, sitä vaikeammin navigoitava palvelupolku Valtaosa vanhemmista keskustelee ja sopii yhdessä siitä, miten lapsen asiat järjestetään eron jälkeen. Useimmat vanhemmat vahvistavat sopimuksen lapsen huollosta, asumisesta, tapaamisista ja elatuksesta lastenvalvojan luona. Keskustelu lastenvalvojan luona tai ennaltaehkäisevä tuki on heille riittävää. Tätä voidaan pitää onnistumisena ja ulospääsynä palvelupolulta, joka tässä on kuvattu liikenneympyräksi.

Kun asiakastyössä kohdataan vanhempia, jotka eivät ole eronneet sopuisasti tai päässeet yhteisymmärrykseen lapsensa asioista, on tilanne toisenlainen. Pitkittyneet eroriidat saavat vanhemmat hakemaan apua useilta eri tahoilta: järjestöjen ja seurakuntien erotyöstä ja eri viranomaisten palveluista. Kuviossa 4. sisäkehällä on listattu violetin ympyrän sisään palveluita, joita tarjotaan eronneille vanhemmille. Heitä kohdataan muun muassa sovittelussa, perheneuvoloissa, sosiaalityössä ja terveydenhuollossa. Punaisella alueella kuvataan palveluja, jotka on suunnattu erityisesti korkean riskin erotilanteisiin, kun väkivalta eri muodoissaan tai vaino uhkaavat turvallisuutta eron jälkeen, mm. väkivaltatyön palvelut, lastensuojelu ja poliisi. Lapsille tarjolla olevia palveluja on kuvattu turkoosin ympyrän sisällä.

Turvassa-hankkeessa kohdatut vanhemmat ja heidän lapsensa ovat käyttäneet useita eri palveluja, mm. sovittelu, lastensuojelu, sosiaalipäivystys, perheneuvola, aikuisten- tai lasten ja nuorten psykiatria ja poliisi. Useat vanhemmista ovat olleet vuosia kestävässä huoltoriitakierteessä ja kohdanneet toisiaan vain oikeudessa.

Jos vanhempien konflikti on pitkittynyt tai väkivallan uhka jatkuu eron jälkeen, on

tavallista, että vanhemmat hakevat ja käyttävät useita eri palveluita. Lapsi ja vanhemmat saattavat kohdata palvelupolulla jopa useita kymmeniä ammattilaisia. Asiakkaiden kokemus on, että kukaan ei johda prosessia. Vanhemmat tekevät toisistaan lastensuojelu- ja rikosilmoituksia, jotka voidaan katkerassa eroriidassa tulkita aidoiksi avunpyynnöiksi tai kostoksi ja kiusanteoksi. Perheen tilanteesta saatetaan tehdä useita palvelutarpeen arvioita, joissa arvioidaan myös lastensuojelun tarve, ja lisäksi lapsesta tehdään usein tutkimuksia terveydenhuollossa tai selvityksiä oikeudelle (ks. myös Rantanen 2021, 35–37). Vanhemmat ovat ehkä kokeilleet löytää ratkaisuja erimielisyyksiinsä perheasiain sovittelusta tai tuomioistuimen asiantuntijasovittelusta. Joskus se auttaa, mutta ei aina, eikä sovittelu sovi kaikkiin tilanteisiin, esimerkiksi silloin, jos väkivalta tai sen uhka ja vaino jatkuvat eron jälkeen.

Oikeuden päätös ratkaisee juridisen riidan, mutta konflikti jää ratkaisematta Kullakin ammattilaisella on eri tehtävä ja rooli tilanteen selvittämisessä, auttamisessa ja ratkaisujen ja päätösten tekemisessä. Viime kädessä päätöksiä lapsen elämästä tehdään käräjäoikeudessa. Oikeudenkaan päätös ei kuitenkaan ratkaise vanhempien syvälle juurtunutta konfliktitilannetta, jos toisen vanhemman on vaikea hyväksyä oikeuden esittämää lapsen edun mukaista ratkaisua huoltoriitaan. Joidenkin vanhempien oikeuskiistat jatkuvat vuosikausia toisen vanhemman laittaessa asian toistuvasti uudelleen vireille käräjäoikeudessa. Eronneilla vanhemmilla voi samanaikaisesti olla todella suuria ongelmia, jotka tulevat ohitetuksi huolto- tai tapaamisriitana. Tähän tuen tarpeeseen ei vastata oikealla

PALVELUPOLULLA:

40 Vaativa erotyö

• Lapsi ja vanhemmat kohtaavat useita ammattilaisia.

• Kullakin ammattilaisella on eri tehtävä tai rooli.

• Ammattilaiset ovat kuormittuneita.

• Asiakkaita torjutaan ja lähetetään pois palveluista.

• Tieto ei kulje ammattilaisten välillä.

• Ammattilaisilla ei ole yhteistä tilannekuvaa.

• Ammattilaisilla ei ole riittävästi toimivia yhteistyökäytäntöjä.

• Asiakas on umpikujassa, palvelupolulta ei ole ulospääsyä.

• Lapset ja vanhemmat ovat hädissään.

• Järjestelmä luo häiriökysyntää.

• Kuka näkee ja kuulee lapsen?

Onnistuu

E i onnistu

LASTENVALVOJA

KIERROS

• Ei jatkohakemuksia

• Tapaamiset onnistuvat

• Tyytyväisiä päätökseen

Vaativa erotyö

tavalla, jos ammattilainen ei tunnista huoltoriidan taustalla olevia lapsen tai vanhemman avuntarpeita.

Tuomioistuinmenettely voi korostaa vanhempien välistä vastakkainasettelua, eikä oikeusriidan päättävä voittaja–häviäjä-asetelma ole omiaan ratkaisemaan vanhempien erimielisyyksiä lapsen arjessa. Koska tuomioistuin ottaa käsiteltäväkseen ainoastaan lapsen asemaa koskevan juridisen erimielisyyden, jää riidan taustalla oleva vanhempien välinen konflikti käsittelemättä. Tämä lisää helposti vanhempien tyytymättömyyttä asian ratkaisuun, syventää riitoja ja aiheuttaa uusintariitoja tuomioistuimessa. (Aaltonen 2014, 317–318.) Järjestelmäperäisenä ongelmana on mainittu myös palveluiden kyvyttömyys vastata eroavien perheiden tarpeisiin erityisesti silloin, kun kyse on korkean konfliktin erosta (Yliruka ym. 2018, 60; Saarinen 2020, 12; ks. myös Haddad ym. 2016, 244).

Konfliktoituneissa ja korkean riskin erotilanteissa ei siten voida puhua yhtenäisestä tai suoraviivaisesta asiakaspolusta, jossa olisi selkeä alku ja päättymisen kohta.

Palvelupolku toimii "tasapeliriidoissa" oletettavasti kohtuullisen hyvin. Ongelma on palvelupolun toimimattomuus konfliktoituneissa ja korkean riskin eroissa.

Kuinka paljon järjestelmä itsessään ylläpitää tai aiheuttaa konfliktia?

Ammattilaisten on haasteellista tunnistaa vaativan ero- ja huoltoriidan sisältämiä riskejä lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta. Ammattilaiset eri tahoilla kokevat työskentelyn kuormittavaksi, eikä toimivia auttamiskeinoja juurikaan ole. Ammattilaiset ovat turhautuneita siihen, ettei palvelujärjestelmässä vai-

Palvelupolku toimii "tasapeliriidoissa" oletettavasti kohtuullisen hyvin. Ongelma on palvelupolun toimimattomuus konfliktoituneissa ja korkean turvallisuusriskin eroissa.

kuta olevan paikkaa, minne ohjata ja missä voitaisiin auttaa konfliktoituneessa, vaikeassa erotilanteessa olevia asiakkaita, huomauttaa Rantanen (2021, 41, 43). Ammattilaisten todellinen hätä ja keinottomuus asiakkaan auttamisessa tulevat näkyviksi kompleksisissa vaativissa erotilanteissa. Eropalveluiden ongelmaksi ammattilaiset tunnistavat palveluiden hajanaisuuden, pirstaleisuuden ja alueelliset erot, erityisesti palveluiden saatavuuden näkökulmasta (Rantanen 2021, 41). Sosiaalityöntekijät ovatkin nimenneet vaativat huoltoja tapaamisriidat monimutkaisiksi ja erityistä osaamista edellyttäviksi asiakastilanteiksi sosiaalityössä (ks. Yliruka ym. 2018, 19–22). Tämä johtaa helposti kierteeseen, jossa asiakkaita torjutaan tai siirretään paikasta toiseen erityisesti silloin, jos vanhemmilla on ollut tai on tulossa huoltoriita oikeudessa. Lasta ei usein oteta lastensuojelun tai perheneuvolan asiakkaaksi vanhempien huoltoriidan tai oikeuden sovittelumenettelyn ollessa kesken.

Ammattilaisten kommentteja:

• En voi ottaa kantaa, kun on tämä huoltoriita.

• Tämä on huoltoriita, ei lastensuojelullinen huoli.

• Teidän pitää yhdessä sopia.

• Nyt kun te aloitatte, niin me voidaan tästä lopetella työskentelyä.

• Kun oikeusprosessi on kesken, niin emme tässä vaiheessa jatka työskentelyä.

• Ei kuulu meille.

• Meillä ei ole palvelua tähän.

• Heitä on niin vaikea auttaa.

• Vieraannuttaminen ei ole sosiaalityön keinoin ratkaistavissa.

Ammattilaisten puheissa kuvastuu myös torjuva asenne ja poislähettämisen kulttuuri.

Asiakkaat kokevat, että he eivät tule kuulluiksi ja autetuiksi eikä konflikti helpota. Palvelujärjestelmän repaleisuus ja ruuhkautuneisuus voivat eskaloida tilannetta. Eroperheissä voi olla todella suuria ongelmia, jotka tulevat ohitetuiksi huolto- ja tapaamisriitana. Eroperheiden lapset eivät ole muiden lasten kanssa yhdenvertaisessa asemassa, erityisesti jos käynnissä on huoltoriita.

Lapsi ja vanhemmat tarvitsevat apua myös huoltoriitaprosessin aikana. Huoltoriitakierre voi kestää lapsen koko lapsuusajan, jonka aikana lapsen eritasoinen oireilu vain voimistuu. Pekka Päiväsalo kuvaa tilannetta käräjätuomarin näkökulmasta seuraavasti: ”Follo-sovittelu ei ole terapiaa tai hoitamista eikä juristien tehtävä ole ’hoitaa’ asiakkaita.

Lastensuojelu sysää asian mielellään käräjäoikeudelle, joka taas kuulisi mielellään lastensuojelua. Kolmannen sektorin tarjoamalla matalan kynnyksen avulla on tässä tärkeä osuus esimerkiksi vanhempien keskinäisen kommunikaation tukemisessa.” (Päivänsalo, vieraskynäblogi 30.9.2020.)

Palvelupolku on joillekin asiakkaille umpikuja tai noidankehä Hankkeeseen ohjatut vanhemmat ovat usein hakeneet apua monelta taholta. Heidän kokemuksensa on ollut, että ongelmat tunnistetaan, mutta ammattilaisilla ei ole keinoja auttaa. Lyhyen intervention jälkeen vanhemmat on ohjattu seuraavaan paikkaan, jossa prosessi alkaa alusta. Tiedot aiemmilta auttajatahoilta eivät myöskään siirry seuraavalle, jolloin vanhemmat turhautuvat raskaiden tilanteiden avaamiseen uudelleen ja uudelleen uusille ammattilaisille.

Asiakastyössä on tullut myös esille, että yhteistyö ei toimi riittävällä tavalla eri tahojen välillä. Kun tieto ei kulje riittävästi eikä toimivia yhteistyökäytäntöjä ole, ei yhteistä tilannekuvaa muodostu. Tiedonkulku ammattilaisten välillä voi kiteytyä ”alkeelliseen” yhteistyön muotoon, jossa asioita siirretään ”paperilla” paikasta toiseen ja asiakas ohjataan aina uuden auttajatahon luokse. Tilanteessa on erityiset riskit tietokatkoksille. Kun ammattilaiset eivät keskustele ja tee yhteistyötä keskenään, jatkuu asiakkaiden siirtely paikasta toiseen. Asiakkaiden kokemusten mukaan useat viranomaiset toteavat, että ”me ei voida ottaa tähän mitään kantaa”.

Vaativa erotyö

Palaute asiakasvanhemmilta:

• Tieto ei kulje.

• Ei prosessinjohtajaa.

• Ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

• Pallotellaan paikasta toiseen, kellään ei ole toimivaltaa.

• Kukaan ei kuuntele.

• Kellään ei ole kokonaiskuvaa.

• Väkivallan uhan pelko mitätöidään.

• Lapsen turvallisuuteen tai tilanteen ratkaisemiseen ei puututa.

• Viranomaisilta ei saa mitään apua.

• Kaikki sanovat olevansa puolueettomia.

• Viranomaisten pitäisi vaihtaa tietoa tehokkaammin, jos lapsen etu vaatii.

• Tekin varmaan pian lyötte meidän kanssa hanskat tiskiin.

Asiakkaat toivovat, että jollain viranomaisella olisi kokonaiskuva tilanteesta ja siihen liittyvistä riskeistä ja että ammattilaiset uskaltaisivat puuttua ja ottaa kantaa.

Konfliktoituneessa erossa palvelupolusta voi muodostua umpikuja, josta ei ole ulospääsyä; lapsi ja vanhemmat jäävät jumiin ja ikään kuin pyörivät noidankehässä.

Vanhemmat ja lapset ovat hädissään, ja turvattomuus voi näkyä ulospäin aggressiivisenakin käyttäytymisenä. Asiakas voi tulla torjutuksi palveluista ”hankalana” ja yhteistyökyvyttömänä.

Asiakas voi olla epäluuloinen ja tuntua auttajasta jopa hankalalta. Epäluuloa lisää se, että monella on eri palveluissa kokemuksia ohitetuksi tulemisesta.

Haasteeksi voi myös muodostua vanhempien heikko asettuminen ja sitoutuminen muutostyöskentelyyn sekä kyvyttömyys tarkastella omaa vanhemmuuttaan tai toimintatapojaan konfliktin osapuolena. Vanhempi voi myös itse hakeutua palvelusta toiseen, jos ammattilainen ei liittoudu hänen puolelleen ”taistelussa” toista vanhempaa vastaan. Ammattilaisen tärkeä tehtävä onkin tunnistaa tilanteessa vaikuttavat tekijät ja fokusoitua lapsen suojelu- ja turvaamistehtävään.

Keneltä lapsi saa apua? Kun palvelupolkua katsoo lapsen näkökulmasta tarkastellen erityisesti sitä, mitä apua lapsi saa tai millaisia kontakteja hänelle mahdollistuu konfliktoituneen eron aikana, kuva voi olla melko karu. Harva palvelu tarjoaa lapselle apua juuri näissä tilanteissa. Noidankehä ei tarjoa lapselle montaakaan kiinnittymisen kohtaa. Tässä on tunnistettavissa palveluaukko.

Onkin aiheellista tarkastella kriittisesti sitä, kuka näkee ja kuulee lapsen tällä palvelupolulla. Lasta voivat tavata useat eri ammattilaiset, eri tilanteissa ja lukuisten arviointien ja selvi-

Asiakkaat toivovat, että jollain viranomaisella olisi kokonaiskuva tilanteesta ja siihen liittyvistä riskeistä ja että ammattilaiset uskaltaisivat puuttua ja ottaa kantaa.

Häiriökysynnässä on kyse siitä, että asiakas ei saa ollenkaan palvelua, saa väärää palvelua tai saa ainoastaan osittaista palvelua.

tysten kautta. Ammattilaiset miettivät usein, pitääkö lapsen kertoa omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan aina uudelle työntekijälle ja missä tilanteessa on lapsen näkökulmasta parempi, ettei häntä tavata. Voi käydä myös niin, että lasta ei tavata lainkaan, mutta silti tehdään huomattavia ratkaisuja ja päätöksiä, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä. Lapsen kuulluksi tuleminen on kuitenkin hänen lähtökohtainen oikeutensa (ks. artikkeli 9). Lapsen oikeuksien ei tule jäädä aikuisten oikeuksien varjoon.

Oleellista onkin kysyä, miten eri ammattilaiset tekevät yhteistyötä keskenään ja syntyykö lapsen tilanteesta ja tuen tarpeista kokonaiskäsitys, yhteisesti jaettu tilannekuva (ks. artikkeli 7). Vuosikausia kestävässä konfliktissa lapsen tarpeet, toiveet ja ajatukset muuttuvat iän myötä. Riskinä on, että elämään jää jokin ”näkemys”, jonka lapsi on joskus sanonut, mutta joka on lapsen kasvaessa ja elämäntilanteen muuttuessa vanhentunut.

Ulla Vanhakartano on tutkinut lapsen asemaa ja osallisuutta vaativissa erotilanteissa. Tutkimus tuo esiin, että lapsi on vanhempien huoltoriidoissa usein sivullinen uhri. Lapsen ääni hukkuu vanhempien äänen alle. Vaikean lojaliteettiristiriidan vuoksi lapsi ei puhu tai jos puhuu, on toisinaan vaikea kuulla hänen omaa ääntään. Lapsilla on tuentarpeita, joita palvelujärjestelmämme ei aina tunnista tai joihin ei osata vastata. Lapset eivät ole palvelujen saajana yhdenvertaisessa asemassa, erityisesti jos huoltoriita pitkittyy. (Ks. Vanhakartano 2021; Isotalus, artikkeli 13.)

Yhteenvetona voitaneen todeta, että korkean konfliktitason ja korkean turvallisuusriskin

erot ovat samalla polulla kuin kaikki muutkin erot. Onko juuri se konfliktoituneen eron osapuolille noidankehä? Ilmiötä voidaan kuvata myös häiriökysynnän käsitteen avulla. Häiriökysynnällä tarkoitetaan asiakkaan puutteellisesta palvelusta johtuvia turhia yhteydenottoja, joista kertyy kuluja. Häiriökysynnässä on kyse siitä, että asiakas ei saa ollenkaan palvelua, saa väärää palvelua tai saa ainoastaan osittaista palvelua. Siitä syntyy ilmiö, jossa apua tullaan hakemaan yhä uudelleen lisävaatimusten kera. Toimimaton palvelu kuormittaa organisaation resursseja. Asiakas on tyytymätön, organisaatio kuormittuu ja kustannukset nousevat. (Ks. Hyytiälä 2021.)

Tilanteesta muodostuu kehä, joka itsessään luo ”häiriökysyntää”: asiakas ei saa sitä apua, jota tarvitsee, joten hän hakee apua uudelleen ja uudelleen. Vaikka ammattilaiset pyrkivät puolueettomuuteen, niin jos työskennellään vain toisen vanhemman kanssa, riskinä voi olla yksipuolinen näkemys tilanteesta ja ammattilaisten ”puolille asettuminen”, mikä voi vahvistaa konfliktia.

Onkin aiheellista kysyä, miten palvelupolulla rakennetaan ”vihreän valon” erotilanteista kaista ”keltaisen” ja ”punaisen valon” erotilanteisiin. Nykyisellään palvelupolku ei palvele konfliktoituneissa erotilanteissa, mutta polun kehittäminen sellaiseksi on mahdollista. On siten välttämätöntä kehittää palveluita auttamaan erosta eniten kärsiviä. Järjestöjen erityisosaaminen vaativien asiakasryhmien auttamistyössä ja uusien työmenetelmien kehittämisessä julkisten palvelujen rinnalla on tässä oleellista. (Ks. artikkeli 5.)

Vaativa erotyö

RATKAISUJA:

Riskien ja tuen tarpeen tunnistaminen

• Ammattilaisten tulee tunnistaa vaativan ero- ja huoltoriidan riskit lapsen turvallisuudelle ja hyvinvoinnille.

• Eri tahoilla tulee tunnistaa ne lapsiperheet, joiden kohdalla konflikti tai väkivalta uhkaa pitkittyä.

Oikeanlainen tuki oikeaan aikaan

• Eroriitaan toimivat erilaiset ratkaisukeinot kuin pitkittyneeseen konfliktiin tai eron jälkeiseen väkivaltaan ja vainoon.

• Palvelupolkua tulee kehittää vastaamaan paremmin vaativien erotilanteiden tarpeita. (ks. myös Rantanen 2021, 43)

• Varhainen tunnistaminen ja ajoissa tarjottu oikein kohdennettu apu ehkäisevät konfliktien eskaloitumista ja väkivallan pitkittymistä.

• Häiriökysynnän vähentämisessä on keskeistä, että palveluorganisaatioiden työ

Lapsen avun saamisen turvaaminen

• Työskentelyn lähtökohdiksi otetaan lapsen oikeudet ja kuulluksi tuleminen.

• Ammattilaisten tulee tunnistaa lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavat riskitekijät ja suojelun tarve.

• Ammattilaisten tulee asettua rohkeasti lapsen puolelle.

• Lapselle tulee taata oikeus yksilölliseen apuun ja vertaistukeen, huoltoriidasta huolimatta (ks. artikkeli 13).

• On otettava laaja-alaisesti käyttöön riskinarvioinnin työkalu, jonka avulla selvitetään konfliktoituneiden ja korkean riskin erotilanteiden riskitekijöitä (ks. artikkeli 10).

• Oleellista tehdä riskien arviointia lapsen näkökulmasta ja moniammatillisesti.

järjestetään uudella tavoin moniammatilliseksi konfliktoituneiden erojen eri osapuolten auttamistyöksi. Asiakkaiden siirtäminen paikasta toiseen ei ratkaise konflikteja. (ks. sosiaalihuoltolaki, 41 § Monialainen yhteistyö)

• Häiriökysyntä vähenee, kun vanhemmat ja lapsi saavat omat työntekijät, jotka ovat heitä varten.

• Huoltoriita ei saisi olla este vanhempien ja lasten avun saannille.

• Lasten ja vanhempien yhtäaikainen auttaminen on tutkitusti vaikuttavaa (ks. artikkelit 11 ja 12).

• Jos huoltaja estää tai kieltää lapselta avun saannin, tulee selvittää estämisen motiivit ja arvioida hänen vanhemmuuttaan ja kykyään toimia lapsen huoltajana.

Vanhempien avun saamisen turvaaminen ja vanhemmuuden tukeminen

• Vanhempien kuulluksi tuleminen varmistetaan eroprosessin eri vaiheissa nimeämällä vanhemmalle oma työntekijä. (ks. sosiaalihuoltolaki, 42 § Omatyöntekijä)

• Ennen eroa ja eron jälkeen arvioidaan, miten vanhemmuus ja vanhempi-lapsisuhde vaikuttavat lapsen elämän riskitekijöihin.

• Vanhemmille on tarjottava riittävän pitkäkestoista tukea turvallisen erovanhemTiedonkulun ja prosessinjohdon vahvistaminen moniammatillisessa yhteistyössä

• Tietojenvaihdosta ja riittävästä keskustelusta on huolehdittava niin perus- ja erityistason ammattilaisten välillä eri hallinnonaloilla kuin julkisen ja kolmannen sektorin toimijoidenkin välillä.

• Tiedonkulkua pitää sujuvoittaa yhteisen ymmärryksen ja tilannekuvan saamiseksi ja lapsen edun turvaamiseksi.

• Prosessilla tulee olla johtaja, ja työnjako ja vastuut tulee selkeyttää, jotta asiakas tietää, kuka vastaa auttamistyöstä ja keitä toimijoita moniammatilliseen auttajaverkostoon kuuluu. (ks. artikkeli 7)

muuden toteuttamiseen (ks. artikkeli 11; Rantanen 2021).

• Vanhempien kanssa työskentelyssä käytetään psykoedukatiivista ja traumatietoista työotetta.

• Vanhemmuustyöskentelyyn liitetään lapsinäkökulma.

• Läheiset ja uusperheiden jäsenet otetaan mukaan työskentelyyn.

• Ammattilaiset laativat työskentelysuunnitelman konfliktien lieventämiseksi tai väkivallan ja vainon päättymiseksi.

• Haastavat erot -työryhmiä tulee rakentaa eri puolille Suomea. Se mahdollistaa moniammatillisen konsultaatiorakenteen ammattilaisten tueksi.

Ammattilaisten täydennyskoulutus ja riittävät resurssit

• Vaativien erotilanteiden kompleksisuuden ja siitä aiheutuvan erityisosaamisen tarve on tunnustettava nykyistä paremmin.

• Ammattilaisille on turvattava riittävä erityisosaaminen sekä koulutusta ja työvälineitä, jotta he pystyvät vastaamaan vaativissa erotilanteissa elävien lapsiperheiden tuen tarpeisiin.

Vaativa erotyö

5.

OT-keskukset –mitä , miten , miksi?

Riitta Särkelä

OT-keskukset eli osaamis- ja tukikeskukset ovat uusi ja vasta kehitteillä oleva integratiivinen palvelurakenne lasten, nuorten ja perheiden kaikkein vaativimpien palvelujen järjestämiseen, tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä palvelujen yhteistyöaluetasoiseen koordinointiin.

Tarkastelen tässä artikkelissa osaamis- ja tukikeskuksia, niiden valmistelua ja tehtäviä sekä tapausesimerkkinä niiden toimintaa vaativissa huolto- ja tapaamisriidoissa. Lisäksi tarkastelen järjestöjen vaativan tason osaamista, joka täytyy pystyä integroimaan osaksi rakentuvia OT-keskuksia.

OT-keskusten tarpeesta ja vuosia kestäneestä valmisteluprosessista

OT-keskuksia on valmisteltu pitkäjänteisesti vuodesta 2016 lähtien. Valmisteluvaiheen ydinkysymyksenä oli, miten kaikkein vaativimpiin monialaista osaamista edellyttäviin lasten ja nuorten palvelutarpeisiin voidaan vastata moniammatillisella ja monitieteisellä yhteistyöllä. Taustalla on havainto, että nämä usein pienet, mutta sitä työllistävämmät asiakasryhmät jäävät helposti ilman tarvitsemaansa apua eikä kukaan ota heidän tarpeisiinsa vastaamisesta tai palveluprosessin kokonaisuudesta päävastuuta. Heitä siirretään paikasta toiseen, eivätkä he tule autetuiksi. Osaaminen on hajallaan. OT-keskusten keskeisenä tehtävänä on ohjata sisällöllisesti koko kyseiseen ilmiöön liittyvää palveluketjua siten, että asianmukaiset menetelmät ovat saatavilla yhdenvertaisesti ja helposti koko maassa. (Halila ym. 2019.)

Kaikkein vaativinta osaamista ei löydy riittävästi yksittäisiltä työntekijöiltä, eikä siihen ole olemassa tuki- tai konsultaatiorakenteita. Vaikka eri tahojen yhteistyö on merkittävästi kehittynyt, siinä on edelleen suuri kehittämistarve. Etenkin säännölliset rakenteet yhteistyölle usein puuttuvat.

Erikoissairaanhoidon työnjaosta ja keskittämisestä säädetään terveydenhuoltolaissa. Terveydenhuoltolain pohjalta annettu valtioneuvoston asetus erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä tuli voimaan vuoden 2018 alusta (tarkemmin valtioneuvoston asetus 582/2017). Sosiaalihuollosta palvelujen vastaava porrastus ja keskittämisasetus edelleen puuttuvat. Vuoden 2017 alusta voimaan tulleen sosiaalihuoltolain säännöksen nojalla annettavalla asetuksella voidaan säätää, mitkä toimenpiteet sisältyvät

valtakunnallisesti ja alueellisesti keskitettäviin sosiaalipalveluihin. Sote-lainsäädäntö on vielä kesken, eikä sosiaalihuollon keskittämisasetuksen valmistelu ole toistaiseksi edennyt.

Osaamis- ja tukikeskuksia tarvitaan siis neljästä syystä:

• varmistamaan niitä hyvin harvoin tarvittavia vaativia palveluja, jotka ovat joko erityisosaamisvaatimuksiltaan tai kustannuksiltaan sellaisia, ettei niitä kannata kaikissa maakunnissa (nykyisin hyvinvointialueilla) tuottaa.

• luomaan yhdessä eri toimijoiden kanssa uusia käytäntöjä ja toimintatapoja ajassa muuntuviin erittäin vaikeisiin tilanteisiin niin, että tilanteet niiden avulla muuttuvat vähemmän vaikeiksi, ja vahvistamaan sitä, että yhä useampi lapsi ja nuori saisi riittävän tuen ja avun jo erityis- tai perustasolta.

• varmistamaan näyttöön perustuvien menetelmien implementointi kaikille toiminnan tasoille siten, että lapset ja nuoret saavat tarvitsemansa avun viiveettä erityistasolta tai lähipalveluista, mikä vähentää erityistason palveluiden tarvetta.

• varmistamaan palvelujen yhteensovittaminen niin, että lapselle, nuorelle ja perheelle ne näyttäytyvät yhtenä palvelukokonaisuutena (Halila ym. 2019.)

Osaamis- ja tukikeskusten valmistelutyötä on tehty useissa työryhmissä viiden viime vuoden aikana näiden ongelmien ratkaisemiseksi kansallisesti. OT-keskusvalmistelutyötä on pitkäjänteisimmin tehty osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa, LAPEa (2016–2018).

Vaativa erotyö

OT-keskukset olivat osa tuota kokonaisuutta. LAPE-muutosohjelman käynnistyessä 2016 järjestettiin erityis- ja vaativien palvelujen työpajoja, joiden tuotokset koottiin väliraporttiin (THL, työpaperi 26/2017). Vuoden 2016 mallinnus toimi kansallisen työn sekä maakunnallisten hankkeiden pohjana. LAPE-muutosohjelman valtionavustuspäätökset tehtiin joulukuussa 2016. Maakunnat, joissa on yliopistosairaala, saivat tuolloin hakea OT-suunnitteluun valtionavustusta, ja kaikille viidelle alueelle valtionavustusta myönnettiin.

Erityistason ja vaativimpien palveluiden kokonaisuuden uudistamistyötä seuraamaan ja ohjaamaan asetettiin laaja-alainen LAPEohjausryhmän jaosto. Ohjausryhmän rinnalle perustettiin pienempi OT-työryhmä, ”työrukkanen”, viemään suunnittelutyötä eteenpäin. Työryhmä koottiin yhteistyöalueiden asiantuntijoista sekä sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen OTsuunnittelun vastuuhenkilöistä. Järjestöjä työrukkasessa edustivat Ensi- ja turvakotien liitto ja Perhekuntoutuskeskus Lauste. Työryhmän tavoitteena oli määritellä osaamis- ja tukikeskusten kansallinen rakenne ja toiminnan keskeiset suuntaviivat, valmistella yhteiset linjaukset sekä toimia maakuntien suunnittelun ja koordinaation tukena. Viidelle yhteistyöalueelle koottiin myös alueelliset OT-työryhmät, jotka vastasivat kansallisen työnjaon mukaisista erityistehtävistään ja oman alueensa suunnittelutyön etenemisestä. Osassa niistä järjestöt olivat edustettuina. Alueellisten valmisteluryhmien työntekijöiden työsuhteet pääosin päättyivät viime hallituskauden päättyessä. (Halila ym. 2019.)

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti seuraavan valtakunnallisen työryhmän ajalle 1.3.2019–31.5.2020 (toimikautta jatkettiin vuo-

den 2020 loppuun). Työryhmän tehtävänä oli jatkaa viiden yhteistyöalueen valmistelutyötä sekä tehdä esitys OT-keskusten rakenteesta, tehtävistä, rahoituksesta ja johtamisesta sekä mahdollisista lainsäädännön muutostarpeista. (Halila ym. 2021.)

OT-kehittämistä on jatkettu myös kolmen yliopistosairaalan alueella Pohjois-Suomessa, Itä-Suomessa ja Länsi-Suomessa uusien valtionavustusten turvin. Niiden työ on vasta alkuvaiheessa. Lastenasiaintalo- eli Barnahushankkeessa rakennetaan OT-kokonaisuuteen toimintamallia (STM041:00/2019, Halila ym. 2021), jossa eri viranomaiset toimivat keskinäisessä yhteistyössä epäiltäessä lapsen seksuaalista tai fyysistä kaltoinkohtelua. Nykyisin OT-keskusvalmistelun kehittämistyötä tukee sosiaali- ja terveysministeriössä valtakunnallinen OT-keskusten perustamisen koordinaatioryhmä. Sen tehtävänä on valmistella lasten ja nuorten vaativia palveluita turvaavien osaamis- ja tukikeskusten perustamista tuleville sote-yhteistyöalueille. Sote-lakipaketin sisältö ja tulevien hyvinvointialueiden toiminta ratkaisee sen, miten OT-keskusten perustaminen etenee pysyvämmin ja miten niiden pysyvä rahoitus ratkeaa.

Mitä OT-keskukset voivat olla käytännössä?

OT-keskuskonsepti on hallinnon rajat ylittävä ja toimii pääosin verkostomaisena kokonaisuutena. Toiminnan perustana ovat vahvat julkiset palvelut, joita järjestöjen toiminta täydentää, sekä yhteistyö sosiaalialan osaamiskeskusten, opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämän VIP-verkoston sekä yliopistojen ja muiden oppilaitosten kanssa. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö ITLA on menetelmien kehit-

tämisessä ja niihin liittyvän tietopankkityön (ks. www.kasvuntuki.fi) kautta keskeinen yhteistyökumppani. OT-keskukset on tarkoitettu verkostomaisella toiminnallaan auttamaan palvelujärjestelmää ratkaisemaan lasten, nuorten ja perheiden kaikista vaikeimpia ja kompleksisimpia kysymyksiä. (Halila ym. 2019.)

OT-keskusten tarkoituksena on mahdollistaa ne vaativaa erityisosaamista sekä monitieteisyyttä ja integraatiota edellyttävät sivistykselliset ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, joita jatkossa yksittäisen hyvinvointialueen ei ole toiminnallisesti eikä taloudellisesti mahdollista järjestää tai tuottaa. Keskeinen valmistelutyön ajatus on ollut se, että moniammatillisen yhteistoiminnan, monialaisen tutkimuksen, konsultoinnin ja teemakohtaisen työskentelyn avulla vaikeista kysymyksistä pystytään tekemään vähemmän vaikeita ja tukemaan niin perustason kuin erityistason toimijoita. Tämä säästää inhimillistä pääomaa ja on taloudellisesti järkevää. (Emt., Halila ym. 2021.)

Toiminta pohjautuu vahvasti alueellisiin ja valtakunnallisiin asiantuntijaverkostoihin. Valtakunnallinen yhteistyö on olennaista toiminnan jatkuvan kehittämisen kannalta. Jotta OT-keskuksista löytyvä asiantuntijuus saadaan kaikkien asiakkaiden ja viranomaisten tueksi, toimintojen ylläpitämiseksi tarvitaan asiantuntijakoordinaattoreita ja ydinyksiköitä, jotka toimivat verkoston solmukohtina. Järjestöjen erityisosaaminen on olennaista huomioida työssä. Ensisijainen tarkoitus ei ole se, että asiakkaita ohjataan suoraan OT-keskuksiin, vaan että OT-keskusverkosto tukee erityisen vaikeiden kysymysten ratkaisuja siellä, missä asiakkaita muutenkin kohdataan ja haasteet ilmenevät. OT-keskustyön suora kohderyhmä ovat ammattilaiset erilaisissa työtehtävissään, mutta

hyödynsaajia ovat lapset, nuoret ja heidän perheensä. (Halila ym. 2021.)

Tarkoitus on, että OT-keskukset levittävät ja tukevat vaikuttavien, tutkimustietoon ja näyttöön perustuvien hoito- tai palvelumenetelmien käyttöönottoa alueellaan ja valtakunnallisesti sovitun keskinäisen työnjaon mukaisesti. Kun OT-keskusten perustaminen on vielä kesken, myöskään niiden keskinäisestä työnjaosta ei ole ollut vielä mahdollista sopia. OT-keskusverkostossa voidaan tuottaa palveluja ja hoitoa sille hyvin pienelle ryhmälle asiakkaita, joiden hoito ja tuki edellyttävät kaikkein vaativinta erityisosaamista. Verkoston kautta tuleva tiivis yhteys asiakastyöhön on välttämätön, jotta OT-keskukset pystyvät vastaamaan ajassa muuntuviin käytännön asiakastyön haasteisiin. (Ks. tarkemmin Halila ym. 2019 ja Halila ym. 2021.)

Järjestöjen vaativa osaaminen ja OT-keskukset Järjestöjen vaativaa osaamista ja sen asemoitumista OT-keskuksiin työsti OT-keskusvalmistelun vuonna 2020 päättyneessä vaiheessa laaja-alainen työryhmä. (Ryhmään kuuluivat Riitta Särkelä Ensi- ja turvakotien liitosta, Riitta Hakoma Eksotesta, Jussi Ketonen Lausteelta, Ulla Kuittu Jyväskylän kaupungilta, Marjo Malja sosiaali- ja terveysministeriöstä, Sirkku Mehtola Viola ry:stä, Kaarlo Simojoki A-klinikkasäätiöstä, Laura Yliruka THL:stä ja Oona Ylönen Turun yliopistosta.) Työrukkanen paikansi, että sosiaali- ja terveysjärjestöissä on paljon sosiaalihuollon vaativien palvelujen osaamista ja tuottamista. Tämä osuus artikkelista pohjautuu järjestöjen roolista OT-keskuksissa tehtyihin johtopäätöksiin, jotka työryhmän puheenjohtajana olen kirjoittanut STM:n työryhmäraporttiin (Halila ym. 2021.)

Vaativa erotyö

Edellä todettu työrukkanen tunnisti ainakin seuraavia kohderyhmiä ja ilmiöitä, joissa järjestöissä on vankkaa osaamista OT-keskustyötä ajatellen:

• kidutettujen kuntoutus (HDL)

• viittomakielisten monivammaisten asumispalvelut ja kuntoutus (Kuurojen Palvelusäätiö)

• vakavat perheväkivaltatilanteet ja vaino (Viola – Väkivallasta vapaaksi ry, Oulun ensi- ja turvakotiyhdistys, Ensi- ja turvakotien liitto)

• vakavasti päihdeongelmaisten odottavien ja vauvaikäisten ympärivuorokautinen kuntoutus, valtakunnallinen Pidä kiinni -kuntoutusmalli (Ensi- ja turvakotien liitto yhteistyössä kuuden jäsenyhdistyksen kanssa)

• vaikeasti oireilevien päihdeperheiden ja heidän lastensa hoito ja kuntoutus (A-klinikkasäätiö, Lauste)

• vakavat huolto- ja tapaamisriidat ja vaativa eroauttaminen (Ensi- ja turvakotien liitto, Turun ensi- ja turvakoti ry, Viola – Väkivallasta vapaaksi ry)

• perhesurmat ja niihin liittyvä osaaminen eloon jääneiden tukemiseksi (Viola – Väkivallasta vapaaksi ry)

• vaikeavammaisten lasten ja nuorten kuntoutus (Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö)

• lapsikaappaukset (Kaapatut Lapset ry)

• vakava synnytysmasennus (Äidit irti synnytysmasennuksesta ry)

• harvinaisten sairauksien verkosto

• vaativahoitoiset sijoitetut lapset ja terapeuttisen kuntoutuksen kehittäminen (Lauste)

• FASD-osaamisverkosto (Kehitysvammaliitto)

• päihteillä vaikeasti oireilevien nuorten hoito ja kuntoutus (A-klinikkasäätiö, Lauste)

• alaikäisten suonensisäisiä huumeita käyttävien terveysneuvonta (A-klinikkasäätiö)

• lasten ja nuorten vakavat oppimisvaikeudet ja niihin liittyvä kehittäminen ja tutkimus (Niilo Mäki Instituutti)

• Selkokeskus, Papunet, Tikoteekki.

Osa järjestöjen osaamisesta on valtakunnallista ja hyvin harvinaista osaamista. Tämän erityisosaamisen ja näiden palvelujen kytkentä OT-keskuksiin on alueellinen ja valtakunnallinen haaste, joka ei ratkea vain alueellisten pilottien ja alueellisen kehittämistyön kautta.

Kaikilla viidellä yhteistoiminta-alueella on selvitettävä, mitä erityisosaamista järjestöissä on käytettävissä OT-keskustoiminnan rakentamiseen. On olemassa iso riski, ettei sosiaali- ja terveysjärjestöjen erityisyyttä sosiaalihuollon vaativien palvelujen osaajina ja tuottajina tunnisteta, ellei sitä oteta tietoiseksi kehittämisen kohteeksi kaikissa OT-keskuksissa ja ellei vaativaa osaamista omaavien järjestöjen edustajia integroida alusta lähtien OT-keskusvalmisteluun. OT-keskusten verkostomainen rakenne sekä siihen sisältyvät ydinyksiköt ovat välttämättömiä, jotta järjestöjen osaaminen voi rakentua OT-keskusten osaksi. Järjestöjen verkottumista OT-keskuksiin helpottaisi selkeästi se, että OT-keskusten välille olisi valtakunnallisesti määritelty niiden erikoistuminen ja selkeä työnjako. Osa järjestöjen osaamisesta on valtakunnallista ja hyvin harvinaista osaamista. Tämän erityisosaamisen ja näiden palvelujen kytkentä OT-keskuksiin on alueellinen ja valtakunnallinen haaste, joka ei ratkea vain alueellisten pilottien ja alueellisen kehittämistyön kautta.

Järjestöjen liittyminen OT-keskusverkostoon vaatii jatkossa toimivia sopimusmalleja. Sopimuksilla saadaan määriteltyä vastuut ja työnjako. Ensi- ja turvakotien liiton vaativiin erotilanteisiin keskittyvässä Turvassa-hankkeessa on ollut tavoitteena pilotoida sopimusmallia, joka sopisi OT-keskusten ja järjestöjen yhteistyöhön. Siinä ei ole vielä päästy etenemään, sillä OT-keskusten konkreettisessa valmistelussa ei vielä tähän mennessä ole oltu riittävän pitkällä ja lisäksi myös OT-keskusten työnjako jäsentyy edelleen. Tätä työtä on jatkettava vuonna 2022.

Käytännön työn tasolla järjestöt voivat olla yksi taho, joka antaa OT-keskusverkostossa konsultaatiota ja tukea perus- ja erityistasolle.

Kaikilla viidellä yhteistoimintaalueella on selvitettävä, mitä erityisosaamista järjestöissä on käytettävissä OT-keskustoiminnan rakentamiseen.

Järjestöjen kannalta OT-keskusten valtakunnallinen ohjaus ja tukirakenne ovat tarpeen jatkossakin. Järjestöissä oleville vaativille palveluille on tunnusomaista, että niiden asiakasryhmät ovat pieniä ja osaaminen on keskittynyt vain yksittäiselle tai muutamalle järjestölle tai sen jäsenyhdistyksille. Se tarkoittaa, että kyseinen toiminta ei ole markkinoilla olevaa toimintaa eikä yhteistyön rakentamiselle näillä sisältöalueilla ja palveluissa ole kilpailuneutraliteettiin liittyviä esteitä OT-keskuksia kehitettäessä.

Järjestöillä on kiinnostusta ja valmiutta yhteistyöhön OT-keskuskehittämistä tukevassa tutkimuksessa sen mukaan, miten eri yliopistot määrittelevät omalta osaltaan tutkimusaluettaan. Erilaiset kaksoisvirat ja työelämäprofessuurit voisivat esimerkiksi toimia tässä välineinä. Järjestöillä voi olla rooli OT-keskustyössä myös uusien ilmiöiden esiin nostajina, koska järjestöt ovat toiminnallaan tiiviissä kosketuksessa lasten ja perheiden arkeen. Oleellista on, että OT-keskusverkosto on joustava ja pystyy nopeasti tarttumaan uusiin kysymyksiin sen jälkeen, kun erityisaiheiden osaaminen on kehittynyt riittävästi.

Vaativa erotyö

Hankkeen aikana on havaittu, että psykososiaalisissa pitkittyneissä huoltoriidoissa osapuolet ovat usein monien eri palvelujen asiakkaina. Ammattilaiset pitävät näitä huoltoriitoja kuormittavina, koska räätälöityjä auttamiskeinoja ei ole.

OT-keskukset ja vaativat erotilanteet Vaativiin erotilanteisiin kietoutuu usein huolto- ja tapaamisriidan lisäksi lapsen kaltoinkohtelua ja traumatisoitumista, seksuaalirikosepäilyjä, väkivaltaa tai sen uhkaa, jopa perhesurman riski (Halila ym. 2019). Vaativat erotilanteet voidaan jakaa Auvisen mukaan myös seuraavasti: 1) patologiset riidat eli high conflict -riidat, 2) psykososiaaliset riidat ja 3) ”tasapeliriidat”, joissa lapsella on kaksi tasaväkistä vanhempaa, jotka haluavat ulkopuolisen päätöksen asiaan (Auvinen 2006).

Ensi- ja turvakotien liiton OT-keskuksiin liittyvässä Turvassa-hankkeessa, jonka työhön ja kokemuksiin tämä tarkastelu perustuu, keskitytään asiakasryhminä yhtäältä psykososiaalisiin pitkittyneisiin huoltoriitoihin ja patologisiin riitoihin (high conflict). Niihin liittyy mm. konfliktin pitkittyminen, ”umpikuja”, vanhempien suuret kommunikaatiovaikeudet, vieraannuttaminen ja muu henkinen väkivalta sekä usein päihdeongelma tai muu riippuvuus. Toisaalta keskitytään korkean turvallisuusriskin eroihin (high risk), joihin liittyy mm. vakavaa parisuhdeväkivaltaa ennen eroa, vakavaa väkivaltaa tai sen uhkaa eron jälkeen, vainoa, lapsen kaappausuhka, itsemurhalla tai tappamisella uhkailua ja vakavimmillaan perhesurmariski.

Hankkeen aikana on havaittu, että psykososiaalisissa pitkittyneissä huoltoriidoissa osapuolet ovat usein monien eri palvelujen asiakkaina. Ammattilaiset pitävät näitä huoltoriitoja kuormittavina, koska räätälöityjä auttamiskeinoja ei ole. Konflikti on kestänyt useita vuosia, ja asiakkaat kokevat, etteivät ole tulleet autetuiksi. Näiden perheiden lapset vaurioituvat eniten psyykkisesti. Hankkeessa on pilotoitu ja tarjottu tälle asiakasryhmälle yksilö- ja/tai ryhmämuotoista työskentelyä, jossa tavoitteena on ollut konfliktin helpottaminen.

Erityisen vaarallisina ja turvattomina pidetään korkean turvallisuusriskin erotilanteita eli high risk -eroja. Näillä asiakkailla on usein päällekkäisiä rikos- ja lastensuojeluprosesseja ja mahdollisesti oikeuspsykologinen tutkimus käynnissä. Näiden asiakkaiden kanssa korostuu moniammatillinen riskinarviointi ja turvasuunnitelmat. Oikeusprosessi voi olla näissä tilanteissa jopa välttämätön kaikkien osapuolien turvallisuuden takaamiseksi.

Vaativissa erotilanteissa on tyypillistä puolelle asettuminen, johon myös läheiset ja ammattilaiset kietoutuvat tahtomattaan. Hankkeen havaintojen mukaan lastensuojelu, perheneuvola sekä lasten ja nuorten psykiatria eivät ota näitä perheitä asiakkaaksi ja työskentele heidän kanssaan, jos huoltoriita on vireillä

oikeudessa. Vaativan asiakasryhmän kanssa työskentelyssä moniammatillisen ja yhteisen tilannekuvan muodostaminen on tärkeää, mutta nykytilanteessa se on erittäin puutteellista. Moniammatillinen riskiarvio puuttuu, eikä auttamistyössä välttämättä ole mukana yhteistyöverkostoa. Se merkitsee, ettei myöskään järjestetä moniammatillisia verkostotapaamisia, joissa arvioitaisiin asiakkaiden tilannetta, tavoitteissa edistymistä, tapahtuneita muutoksia ja työskentelyn jatkoa.

Miten tästä eteenpäin?

Moniammatilliset ja -tieteiset osaamis- ja tukikeskukset, OT-keskukset, ovat välttämätön osa uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuollon rakennetta lasten ja perheiden palveluja yhteen kokoavien perhekeskusten ja tulevaisuuden sote-keskusten rinnalla. Parhaimmillaan ne voivat tukea perustason työtä siten, että tilanteissa, jotka nyt koetaan siellä liian vaikeiksi ja joihin osaaminen ei riitä, ovatkin jatkossa tilanteita, jotka perhekeskuksissa ja sote-keskuksissa eri tahojen yhteistyönä hoidetaan moniammatillisesti ja monitoimijaisesti. Siinä vaiheessa OT-keskukset voivat tarttua taas uusiin, nouseviin ongelmiin.

OT-keskustoiminta tarvitsee pysyvän rahoituksen, selkeän työnjaon ja verkostorakenteensa solmukohdiksi toimivat ydinyksiköt. Järjestöjen osaamisen linkittäminen OT-keskuksiin ei onnistu ilman määrätietoista alueellista ja valtakunnallista ponnistusta. Järjestöillä oleva merkittävä vaativan osaamisen resurssi helposti unohtuu. Näin oli käydä jo tuoreinta valtakunnallista OT-koordinaatioryhmää nyt alkuvuodesta sosiaali- ja terveysministeriöön perustettaessa, kun järjestöt olivat tipahtaa koordinaatioryhmästä pois. Se oli

erittäin yllättävää vuosien tiiviin hyvän yhteisen OT-keskusvalmistelun jälkeen. Järjestöjen ”unohtaminen” koordinaatioryhmästä on vakava signaali siitä, että edelleenkään järjestöt eivät voi luottaa siihen, että niiden vankka erityisosaaminen tunnistetaan ja otetaan voimavaraksi uudistuvissa rakenteissa. Tämä arvio on syytä pitää mielessä, vaikka ongelma saatiinkin korjattua.

Erityisen haasteen muodostaa niiden vaativien palvelujen rahoitus, joista järjestöt nyt kantavat toimijoina vastuun, esimerkiksi päihdeongelmaisten odottavien ja vauvaperheiden ympärivuorokautinen kuntoutus. Myös järjestöjen itse on oltava aktiivisesti liikkeellä ja tuomassa omaa osaamistaan uudistuvaan soterakenteeseen.

Jatkossa tarvitaan OT-keskuksia tueksi vaativan eroauttamisen työhön. Vaativiin eroihin keskittyvät moniammatilliset työryhmät tarvitaan jokaiseen OT-keskukseen. Perustamalla moniammatillisia, organisaatiorajat ylittäviä Haastavat erot -työryhmiä eri puolelle Suomea voidaan varmistaa vaativien erotilanteiden erityisasiantuntijuus ja parantaa asiakasperhei-

Vaativissa erotilanteissa on tyypillistä puolelle asettuminen, johon myös läheiset ja ammattilaiset kietoutuvat tahtomattaan.

Vaativa erotyö

den avun saantia. Haastavat erot -työryhmä luo konsultaatiorakenteen, josta ammattilaiset saavat tukea työlleen. Ryhmän toimintatapoja kuvataan tarkemmin Heikkisen artikkelissa 7. Yhteistyökäytäntöjen kehittäminen vaativissa erotilanteissa eri tahojen välillä on välttämätöntä, koska nykyisin toimivia käytäntöjä ja työskentelymenetelmiä ei ole. Kaikki eroperheen auttamisen osapuolet – mm. lastensuojelu, lastenvalvojat, terveydenhuolto, tuomioistuimet, poliisi ja myös läheiset – tarvitaan mukaan työskentelyyn. Koska väkivallan tekijöitä on vaikea saada sitoutumaan työskentelyyn, poliisilla ja turvakodilla on tärkeä rooli asiakasohjauksessa. Ammattilaiset tarvitsevat vaativaan eroauttamiseen liittyvää koulutusta ja konsultaatiota, ja se on luonteva rooli OTkeskukselle.

Turvassa-hankkeen yksi tavoite oli mallintaa järjestöjen osaamisen integroitumista OT-keskuksiin ja kehittää tässä tarvittavia sopimusmalleja. Kun yhdessäkään valtionavustusta saaneessa pilotissa eroauttaminen ei ole erityisenä fokuksena, tätä pilotointia ei vielä ole päästy tekemään. Hankkeelle haetaan lisäresurssia, jotta tuota työtä päästään jatkamaan

vuonna 2022. Oleellista on, että pystymme yhteistyössä OT-keskusvalmistelijoiden kanssa kehittämään konsultaatiomallin, jossa järjestöjen osaaminen pilotoidaan vaativan eroauttamisen avulla laajemminkin ja jossa se rakentuu kehitettävän konsultaatiotoimintamallin osaksi.

Ensi- ja turvakotien liiton seuraavan vaiheen tärkeimpiä vaativaan eroauttamiseen liittyviä tavoitteita ovat moniammatillisen riskinarviointimenetelmän edelleen kehittäminen ja levittäminen, moniammatillisten Vaativat erot - työryhmien perustaminen aluksi OT-keskuksiin ja jatkossa kaikille hyvinvointialueille sekä vaativiin eroihin liittyvä koulutus ja sitä kautta osaamisen vahvistaminen. Haluamme viedä niitä eteenpäin yhteistyössä jokaisen yhteistoiminta-alueen OT-keskusvalmistelijoiden, eri alojen ammattilaisten ja jäsenyhdistystemme kanssa. Nyt pitkästä aikaa mahdollisuuksien ikkuna (ks. tarkemmin Tirronen 2011) on auki siihen, että monitarpeiset, vaativan moniammatillisen osaamisen yhdistämistä tarvitsevat lapset ja perheet saavat lopultakin tarvitsemansa avun ilman vastuun siirtelemistä ja pallottelua.

Turvassa-hankkeen yksi tavoite oli mallintaa järjestöjen osaamisen integroitumista OT-keskuksiin ja kehittää tässä tarvittavia sopimusmalleja.

58 Vaativa erotyö

60 Vaativa erotyö

6.

Vaativat ero- ja huoltoriidat ammatillisen auttamisen haasteina

Anna Nikupeteri ja Merja Laitinen

Tarkastelemme artikkelissa vaativia ero- ja huoltoriitoja ammatillisen auttamisen haasteina. Yhdistämme artikkelissa tutkimuskirjallisuutta sekä aiempaa tutkimustamme ja hankkeessa kerätystä tutkimusaineistosta tekemiämme havaintoja. Kuvaamme vaativan ero- ja huoltoriidan tunnistamisen ja työskentelyn prosessia. Artikkelin tavoitteena on lisätä ammattilaisten ymmärrystä vaativista ero- ja huoltoriidoista ja siitä, millaista toimintaa ne vaativat. Vanhempien ja lasten auttamisessa on tärkeää, että ammattilaiset tunnistavat erilaiset erotilanteet ja niiden tuomat erilaiset ja yksilölliset avun ja tuen tarpeet.

Ammattilaisten työskentely vaativissa ero- ja huoltoriidoissa Useiden eri alojen ammattilaiset kohtaavat työssään vaativia ero- ja huoltoriitoja. Vanhempien ja lasten auttaminen vaatii ammattilaisilta laaja-alaista tietoa ero- ja huoltoriitojen taustalla olevista tekijöistä ja syistä, kuten erilaisista psykososiaalisista ongelmista, konfliktia ylläpitävistä tekijöistä, väkivallasta, vainosta ja vieraannuttamistyyppisestä käyttäytymisestä. Vanhempien ja lasten yksilöllisiin avun ja tuen tarpeisiin vastaamisessa tarvitaan erilaisia ammatillisia interventioita ja eri sektoreilla työskentelevien ammattilaisten välistä yhteistyötä. Olemme jäsentäneet ammattilaisten työskentelyä vaiheittaiseksi, jatkuvaksi prosessiksi, joka sisältää alkukartoituksen, yhteisen

Vanhempien ja lasten yksilöllisiin avun ja tuen tarpeisiin vastaamisessa tarvitaan erilaisia ammatillisia interventioita ja eri sektoreilla työskentelevien ammattilaisten välistä yhteistyötä.

tilannekuvan muodostamisen, toimenpiteet ja jatkoseurannan. Havainnollistamme prosessia kuviossa 5.

Jatkoseuranta:

Tilanteen seuraaminen eri osapuolten näkökulmasta ja riskinarvioinnin uusiminen tarvittaessa.

Alkukartoitus: Puheeksi ottaminen ja riskitekijöiden tunnistaminen. Yhteisen tilannekuvan muodostaminen: Moniammatillinen yhteistyö kattavan tiedon saamiseksi vanhempien ja lasten tilanteesta.

Kuvio 5. Vaativan ero- ja huoltoriidan tunnistaminen ja työskentelyn eteneminen

Toimenpiteet: Lähestymistavan valinta ja sopivien keinojen hyödyntäminen.

Vaativa erotyö

Alkukartoitus: Puheeksi ottaminen ja riskitekijöiden tunnistaminen Vaativien ero- ja huoltoriitojen parissa työskentelyn keskeisiä lähtökohtia ovat tilanteen puheeksi ottaminen vanhempien ja lasten näkökulmasta ja siinä läsnä olevien erilaisten riskitekijöiden, kuten lapsen tarpeiden laiminlyönnin tai väkivallan, tunnistaminen. Riskitekijöiden kartoittaminen auttaa tunnistamaan vanhempien pitkittyneen ero- ja huoltoriidan kaltoinkohtelevan vaikutuksen lapseen. Tilanteisiin tulee suhtautua avoimesti ja niitä pitää tarkastella lapsen näkökulmasta kaikissa työskentelyn vaiheissa. Jotta vanhempia ja lapsia voi auttaa, ammattilaisen täytyy tunnistaa, mistä ero- ja huoltoriidassa on kyse.

Vaativat ero- ja huoltoriidat voivat näkyä monenlaisina eri ilmiöinä, vanhempien välisestä kommunikaatio- ja vuorovaikutuskonfliktista aina eron jälkeiseen väkivaltaan. Äärimmillään erotilanteessa ja sen jälkeen ilmenevä väkivalta ja vaino voivat sisältää perhesurman riskin (Piispa ym. 2012; Nikupeteri ym. 2017). Ero- ja huoltoriitojen moninaisuuden tunnistaminen onkin edellytyksenä sille, että lapsen hyvinvointi voidaan turvata. Tilanteen tunnistamisessa voi hyödyntää riskinarviointia, jonka avulla arvioidaan lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavia tekijöitä (ks. artikkeli 10).

Alkukartoituksessa on tärkeä huomioida, että ero- ja huoltoriidassa voi yhdistyä piirteitä erilaisista tilanteeseen vaikuttavista tekijöistä. Tällöin ratkaisevaa on se, että ammattilainen tekee perustellun päätöksen siitä, millaisena ilmiönä hän lähtee käsittelemään tilannetta. Tämän perusteella hän on yhteydessä myös muihin ammattilaisiin sen mukaan, keiden olisi tärkeää auttaa lapsia ja vanhempia (Eriksson & Gabrielsson 2019).

ALKUKARTOITUKSEN AVULLA VAATIVAA

ERO- JA HUOLTORIITAA VOIDAAN JÄSENTÄÄ ESIMERKIKSI SEURAAVASTI:

EROTILANTEEN LUONNE

Vanhempien välinen kommunikaatioja vuorovaikutuskonflikti

KESKEISIÄ PIIRTEITÄ

• Lapsen huoltoon, elatukseen ja asumiseen liittyvä riitely

• Vanhemman kokemus petetyksi tai jätetyksi tulemisesta

• Vaikeus hyväksyä ja kunnioittaa toisen eron jälkeistä vanhemmuutta

• Vanhempien kyvyttömyys tehdä yhteistyötä

• Vanhempien mustavalkoinen ajattelu ja kyvyttömyys nähdä tilanteen monitulkintaisuutta tai ristiriitaisuutta

Ero monimutkaisten psykososiaalisten ongelmien ilmentäjänä

• Pitkittynyt, patologisoitunut konflikti

• Eroon, parisuhteeseen tai vanhemman henkilöhistoriaan liittyvien traumatisoivien kokemusten esiin nouseminen

• Vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat

• Tahaton ja tiedostamaton tai tahallinen vieraannuttamistyyppinen käyttäytyminen

• Toisen tai kummankin vanhemman esiin nostamat erilaiset kanteet ja oikeusprosessit (esim. vieraannuttamis-, kaltoinkohtelu- ja väkivaltasyytökset)

• Erimuotoinen väkivalta yksittäisenä reaktiona eroon liittyvässä konfliktissa

Erimuotoinen, toistuva väkivalta ja vaino

• Vanhempien välillä epätasa-arvoinen valtasuhde

• Takertuminen entiseen kumppaniin sekä kosto- ja pakkoajattelu

• Toisen vanhemman pakottava kontrollointi, vahingoittaminen, pelottelu, rankaiseminen ja eristäminen

• Vakava vieraannuttamistyyppinen käyttäytyminen

• Voi sisältää riskin edetä perhesurmaan ja lapsikaappaukseen

Taulukko 1. Vaativan ero- ja huoltoriidan jäsentäminen

Vaativa erotyö

Yhteisen tilannekuvan muodostaminen: Moniammatillinen yhteistyö kattavan tiedon saamiseksi vanhempien ja lasten tilanteesta

Yhteisen tilannekuvan muodostamisen tavoitteena on lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavien tekijöiden arviointi ja tilannekuvan muodostaminen moniammatillisesti. Vaativissa ero- ja huoltoriidoissa on tärkeää tunnistaa niissä vaikuttavat mekanismit sekä osapuolten erilaiset roolit riskien näkökulmasta. Esimerkiksi vanhempien välistä dynamiikkaa ja vanhemmuutta on arvioitava tapauskohtaisesti, jotta erotilanteen luonne ja sen vaikutus lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen voidaan tunnistaa.

Yhteisen tilannekuvan muodostamisen kannalta on tärkeää, että ammattilaiset jakavat tietoa ja muodostavat yhteisen ymmärryksen erotilanteesta, eri osapuolten avun ja tuen tarpeista sekä yhteisen työskentelyn päämääristä. Tätä varten ammattilaisten täytyy päästä yhdenmukaiseen tulkintaan siitä, mistä konfliktoituneessa tilanteessa on kyse. (Esim. Vierula ym. 2019.) Jotta yhdenmukaiseen tulkintaan päästään, ammattilaisten on tarkasteltava kriittisesti ero- ja huoltajuusriidan taustalla olevia syitä ja konfliktia ylläpitäviä tekijöitä.

Kuvaamme taulukossa 2 erilaisia ammatillisia lähestymistapoja ja väliintuloja vaativissa vaativissa ero- ja huoltoriidoissa sekä lapsen suhdetta ja yhteydenpitoa vanhempiin.

EROTILANTEEN LUONNE

Vanhempien välinen kommunikaatio- ja vuorovaikutuskonflikti

AMMATILLISET LÄHESTYMISTAVAT JA VÄLIINTULOT LAPSEN JA VANHEMPIEN KANSSA TYÖSKENNELTÄESSÄ

• Sovittelevat työtavat

• Perheiden tukeminen ja ennaltaehkäisevät moniammatilliset palvelut

• Perhepalvelukeskeisyys

• Perheoikeudellinen lähestymistapa

• Traumainformoitu työote lapsen ja vanhempien kanssa työskennellessä

LAPSEN SUHDE JA YHTEYDENPITO

VANHEMPIIN

• Vanhempien riidan lasta kaltoinkohtelevan vaikutuksen tunnistaminen

• Ristiriitainen tai osittain turvaton suhde vanhempaan

• Perhesuhteiden vahvistaminen

• Lapsen yhteydenpito kummankin vanhemman kanssa

• Yhteistyö- tai rinnakkaisvanhemmuuden tukeminen

Ero monimutkaisten psykososiaalisten ongelmien ilmentäjänä

• Lapsen suojaaminen ja haitan ennaltaehkäisy tai vähentäminen

• Vanhempien ja lasten tapaamisten turvallisuuden varmistaminen

• Perhe- ja/tai rikosoikeudellinen lähestymistapa

• Traumainformoitu työote, terapeuttiset lähestymistavat

• Lastensuojelun asiakkuuden tarpeen arviointi

• Tiedonkulun ja jaetun ymmärryksen varmistaminen eri viranomaisten välillä mahdollisten riskien arvioimiseksi

• Lapsen ja turvattomasti tai vahingollisesti käyttäytyvän vanhemman tapaamisten ja yhteydenpidon rajaamistarpeen arviointi

• Rinnakkaisvanhemmuuden tukeminen

Eron jälkeinen erimuotoinen, toistuva väkivalta ja vaino

• Lastensuojelullinen lähestymistapa kaikkien ammattilaisten lähtökohtana

• Lapsen suojaaminen ja turvallisuuden varmistaminen

• Perhe- ja rikosoikeudellinen lähestymistapa

• Trauma- ja terapiatyöskentely

• Moniammatillinen riskinarviointi

• Turvasuunnitelmien tekeminen väkivallan kohteena olevalle vanhemmalle ja lapselle

Taulukko 2. Ammatilliset lähestymistavat ja väliintulot

• Lapsen ja turvattomasti tai väkivaltaisesti käyttäytyvän vanhemman tapaamisten rajaaminen tai epääminen

• Suhteen vahvistaminen turvallisuutta tuovaan vanhempaan ja/tai muihin turvallisiin aikuisiin

• Turvallisen rinnakkaisvanhemmuuden varmistaminen moniammatillisesti

Vaativa erotyö

Toimenpiteet: Lähestymistavan valinta ja sopivien keinojen hyödyntäminen Yhteisen ymmärryksen muodostamisen jälkeen on tärkeä hyödyntää laajasti käytössä olevaa palvelu- ja auttamisvalikoimaa (Eriksson & Gabrielsson 2019). Erilaiset erotilanteet vaativat ammattilaiselta erilaista lähestymistapaa ja esimerkiksi erilaisia huolto- ja tapaamiskäytäntöjä, jotka voivat vaihdella lapsen vuoroasumisesta vanhemman tapaamisen epäämiseen (Archer-Kuhn 2018; Jaffe ym. 2008; Birnbaum & Bala 2010; Ver Steegh 2005). Lisäksi lapsen ja vanhempien kanssa työskentely edellyttää traumainformoitua työotetta, jossa ymmärretään vaikeiden ja traumatisoivien elämänkokemusten vaikutus yksilöiden elämässä ja suhtaudutaan niihin inhimillisesti (esim. Linner Matikka 2020). Vaativissa ero- ja huoltoriidoissa on keskeistä tapauskohtainen arviointi.

Vaativissa ero- ja huoltoriidoissa on tärkeää tunnistaa niissä vaikuttavat mekanismit sekä osapuolten erilaiset roolit riskien näkökulmasta.

Jatkoseuranta: Tilanteen seuraaminen eri osapuolten näkökulmasta ja riskinarvioinnin uusiminen tarvittaessa Vaativissa ero- ja huoltoriidoissa on tärkeä tehdä jatkoseurantaa lapsen hyvinvoinnin ja arjen näkökulmasta. Jos erotilanteessa on kyse kommunikaatio- ja vuorovaikutuskonfliktista, on tärkeää arvioida, onko yhteistyö- tai rinnakkaisvanhemmuus kehittynyt riittävälle tasolle lapsen arjen sujumisen näkökulmasta. Jos erotilanteessa on monimutkaisia psykososiaalisia ongelmia, tulee vanhemman vallankäyttöä, henkisen tai fyysisen väkivallan käyttöä ja niiden uhkaa seurata mahdollisten riskien ja konfliktin pitkittymisen näkökulmasta. Eron jälkeisen erimuotoisen, toistuvan väkivallan ja vainon tilanteissa toiseen vanhempaan ja lapseen kohdistuvaa kontrollia, väkivaltaa ja mah-

dollisten äärimmäisten tekojen uhkaa tulee arvioida jatkuvasti.

Eroihin liittyvät tilanteet voivat muuttua nopeasti (Nikupeteri ym. 2017). Arviointia on tärkeä tehdä pitkällä aikatähtäimellä. Esimerkiksi avun saamisen jälkeen väkivaltaisesti käyttäytyvän vanhemman toiminta voi muuttua niin, että hän pystyy tapaamaan lasta turvallisesti, jolloin tapaamisjärjestelyjen reunaehtoja voidaan väljentää tai tapaamiskertojen määrää tai kestoa lisätä (Holt 2015). Kaikissa ero- ja huoltoriidan muodoissa on tärkeää arvioida, mitä moniammatillisesta palvelutarvearviosta ja auttamisesta on käytännössä seurannut niin lapselle ja vanhemmille kuin myös ammattilaisille (Vierula ym. 2019).

EROTILANTEEN LUONNE JATKOSEURANTA

Vanhempien välinen kommunikaatioja vuorovaikutuskonflikti

• Konfliktia ylläpitäviin tekijöihin vaikuttaminen

• Parisuhteen jälkeisen yhteistyö- tai rinnakkaisvanhemmuuden riittävä kehittyminen lapsen arjen sujuvuuden näkökulmasta

Ero monimutkaisten psykososiaalisten ongelmien ilmentäjänä

• Käytössä olevien auttamiskeinojen riittävyyden arviointi; tarvitsevatko vanhemmat tai lapsi lisätukea, esimerkiksi terapiatyöskentelyä?

• Erotilanteen mahdollisen pitkittymisen seuraaminen ja siihen puuttuminen

• Onko erotilanne muuttunut jonkin osapuolen psyykkisen oireilun, päihteidenkäytön tai väkivallankäytön näkökulmasta?

Eron jälkeinen erimuotoinen, toistuva väkivalta ja vaino

• Jatkuva, systemaattinen moniammatillinen riskinarviointi

• Vanhemmalle ja lapselle tehtyjen turvasuunnitelmien seuranta ja päivittäminen

• Pitkällä aikatähtäimellä väkivaltaisesti käyttäytyvän vanhemman toiminnan muutoksen arviointi

Taulukko 3. Erotilanteen seuranta

Eroihin liittyvät tilanteet voivat muuttua nopeasti. Arviointia on tärkeä tehdä pitkällä aikatähtäimellä.

68 Vaativa erotyö

Lopuksi

Vaativat ero- ja huoltoriidat haastavat ammattilaisia puuttumaan rohkeasti perheiden monimutkaisiin tilanteisiin. Apuna työskentelyssä on yhteistyö eri ammattilaisten kanssa, eikä kukaan ammattilainen voi ratkaista vaativaa ero- ja huoltoriitaa yksin. Yhteisen työskentelyn tavoitteena on lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistaminen vanhempien välisessä ero- ja huoltoriidassa. Auttaminen vaatii koordinoitua lapsen ja vanhempien tukemista ja samalla tilanteeseen liittyvien riskien arviointia (Eriksson & Gabrielsson 2019). Jotta yksittäinen ammattilainen voi auttaa vanhempia ja lapsia vaativissa ero- ja huoltoriidoissa, päätöksentekijöiden, kuntien ja palveluntuottajien on otettava vastuu ammattilaisten riittävän osaamisen ja työskentelyolosuhteiden turvaamisesta.

Auttaminen vaatii koordinoitua lapsen ja vanhempien tukemista ja samalla tilanteeseen liittyvien riskien arviointia.

Ydinviestit ammattilaisille

• Lähesty ero- ja huoltoriitaa prosessina, jossa huomioidaan menneisyys, tämä hetki ja tulevaisuus.

• Hyödynnä riskinarviointiin kehitettyjä työkaluja.

• Katso erotilannetta lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden näkökulmasta kaikissa työskentelyn vaiheissa.

• Jaa käsityksesi vanhempien ja lasten tilanteesta muiden ammattilaisten kanssa. Ole valmis myös tarvittaessa muuttamaan omaa käsitystäsi tilanteesta.

70

Vaativa erotyö

7.

Moniammatillisuus vaativan eroauttamisen tukena

Heikkinen

Artikkelissa avataan moniammatillisen yhteistyön rakentumista sekä toimivan yhteistyön edellytyksiä ja hyötyjä asiakastyössä. Esimerkkinä käytetään Turvassahankkeessa tehtyä moniammatillista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Turvassa-hankkeen yhtenä tavoitteena on ollut kehittää toimivia, yhteensovitettavia ja uudenlaisia käytäntöjä palveluihin, joissa kohdataan konfliktoituneessa erotilanteessa eläviä lapsia ja aikuisia. Artikkelissa esitellään lisäksi moniammatillisen, konsultatiivisen Haastavat erot -työryhmän toimintaa.

Emmi

Yksinpuurtamisen ja ammattilaisten yhteistyön kompastuskivet

Pitkittyneen konfliktin keskellä elävät vanhemmat ovat usein hyvin hädissään, ja he ovat yhteydessä useisiin eri auttajatahoihin saadakseen apua. Koska tällaisessa tilanteessa eläville vanhemmille ja lapsille ei ole vielä olemassa räätälöityjä, heidän tarpeitaan vastaavia palveluita, tuntee työntekijäkin itsensä usein hyvin keinottomaksi. Ammattilaisten voi olla haastavaa tunnistaa, mistä kaikesta on kysymys, ja sen vuoksi vanhemmat tulevat usein ohjatuksi pois palveluista. Vanhemmat voivat tuntua hyvinkin kuormittavilta vaatimuksineen ja toiveineen (ks. Vaitomaa, artikkeli 4).

Vaativassa erotyössä ammattilaisten on oltava selvillä aikaisempien traumatapahtumien ja vanhempien välisen väkivallan vaikutuksista vanhempana toimimiseen sekä siitä, mitkä asiat selittävät vaikeuksia. Vanhempien tarinat lapsen ja perheen tilanteesta voivat poiketa hyvinkin räikeästi toisistaan. Sen tulisi toimia signaalina ammattilaiselle ryhtyä selvittämään tilannetta tarkemmin. Harvoin on kyse kuitenkaan vain vanhempien haluttomuudesta kommunikoida tai sopia asioista, vaan sille ei yleensä ole edellytyksiä ilman tukea. Eronneilla vanhemmilla on voinut olla jo monenlaista pulmaa perhe-elämän aikana, eikä ero ole välttämättä poistanut niitä kokonaan. (Ks. Mikkola, artikkeli 11.)

Konfliktoituneissa erotilanteissa elävien lasten ja aikuisten saamat palvelut ovat usein pirstaleisia ja yhteistyö toimijoiden välillä on tehotonta. Pitkään jatkuneessa, konfliktoituneessa tilanteessa eläneet vanhemmat tarvitsevat ennen kaikkea kokonaisvaltaista ja monitieteistä lähestymistapaa. Ammattilaisille on usein jo kertynyt jotain tietoa perhe-elämän ajalta, ja sen tiedon jakaminen voi auttaa jä-

sentämään nykyistä tilannetta. Pulmaksi on voinut muodostua se, että tieto vanhempien tilanteesta ei kulje eri toimijoiden välillä. Näin he voivat toimia toisistaan tietämättä ja olennainen tieto jää siirtymättä. (Ks. Vaitomaa, artikkeli 4.)

Kun työntekijä työskentelee kompleksisen ilmiön parissa pitkään yksin, on riskinä, että hän ”sokeutuu” tilanteelle, tahtomattaan asettuu jommankumman osapuolen puolelle tai jumiutuu tiettyyn näkökulmaan. Ann Loxleyn (1997, 34) mukaan erikoistuneiden ammattilaisten kyky ratkaista yksin kompleksisia ongelmia on rajallinen. Ymmärrettävää on, että asiat eivät ratkea yhden sektorin tai toimijan voimin, vaan ratkaisuja on etsittävä isommalla ammattilaisten joukolla ja sen tulee tapahtua useasta näkökulmasta. Noora Aarnio ja Nanna Miettunen (2018) toteavat, että eri alojen ammattilaiset toimivat kuitenkin omien lakien ja ohjeistustensa alaisuudessa. Koordinoinnin puutteet ja erilaiset konfliktit työnjako- ja vastuukysymyksissä voivat hidastaa ja vaikeuttaa asiakkaan tilanteen edistymistä. Mitä vaativampi ja kompleksisempi tilanne on, sitä suurempi on tarve monitoimijaiselle yhteistyölle. (Aarnio & Miettunen, 2018.)

Konfliktoituneissa erotilanteissa elävien lasten ja aikuisten saamat palvelut ovat usein pirstaleisia ja yhteistyö toimijoiden välillä on tehotonta.

Vaativa erotyö

Kompleksisessa tilanteessa tuen on oltava pitkäkestoista, intensiivistä ja moniammatillista.

Työntekijälle pohdittavaksi:

• Voiko työntekijä vapauttaa itsensä siitä, että vanhempien konfliktoitunut tilanne pitäisi pystyä ratkaisemaan yksin?

• Voisiko työntekijä tarjota omaa ammatillista osaamistaan toisen ammattilaisen työskentelyn tueksi?

• Miten omalla osaamisella voisi helpottaa vanhempien välistä konfliktia ja vähentää lasten ristiriitaa tilanteessa?

toon, lainsäädäntöön ja auttamisen käytäntöihin. Koska riittävää asiantuntemusta ei välttämättä löydy omasta työyhteisöstä, on käytössä oltava konsultaatiomahdollisuus. Ammattilaisilla ei ole aina tietoa siitä, mitä apua toiselta ammattilaiselta voi saada, tai heillä on siitä virheellinen käsitys. Yhteinen näkökulma ja yhteistyön tekeminen vaativat siis ammattilaisten kesken jaettua tietoa tavoitteista, sopimuksista ja yhteistyön osapuolista. (Muukkonen, 2015). Kompleksisessa tilanteessa tuen on oltava pitkäkestoista, intensiivistä ja moniammatillista. Moniammatillisen yhteistyön hyödyt Moniammatillisesti työskenneltäessä ammattilaiset jakavat omaa asiantuntemustaan kaikkien toimijoiden hyväksi. Yhteinen työskentely helpottaa yksittäisen työntekijän kuormitusta ja antaa mahdollisuuden vaihtoehtoisten selitysmallien pohtimiseen ja asiantuntemuksen jakamiseen hypoteesiajattelun mukaisesti, jota hyödynnetään myös systeemisessä työotteessa.

Haasteena on konfliktoituneisiin erotilanteisiin liittyvä työmäärä sekä eri organisaatioiden välillä olevat rajoitukset. Kun työskennellään kompleksisissa tilanteissa, ammattilaisilla tulee olla riittävä ymmärrys ja perehtyneisyys ilmiötä koskevaan tutkimustie-

Tiivis ja riittävän pitkäkestoinen työskentely moniammatillisesti kaikkien osapuolten kanssa on työskentelyn lähtökohta. Moniammatillisessa yhteistyössä keskeistä on luottamus, joka on onnistumisen edellytys ja edistää yhteistyötä. Luottamuksesta kertovat yhteistyöhön sitoutuminen ja siinä vähäiseksi koetut riskit. Luottamusta tarvitaan niin ammattilaisten välille kuin ammattilaisten ja asiakkaiden välille. Jos luottamusta ei ole riittävästi, on sitoutuminen yhteistyöhön heikompaa. (Muukkonen 2015, 16–17). Moniammatillinen työskentely on kuin yhteinen tahtotila, jossa jokainen toimija kantaa vastuunsa.

Moniammatillisen yhteistyön hyödyt:

• Asiaa koskeva tieto saavuttaa kaikki asianosaiset.

• Vaihtoehtoisia selitysmalleja pohditaan yhdessä.

• Opitaan toisilta ja jaetaan asiantuntemusta.

• Riskitekijät tunnistetaan ja arvioidaan moniammatillisesti.

• Saadaan muodostettua yhteinen tilannekuva.

• Prosessiin nimetään johtaja.

• Yksittäisen työntekijän kuormitus kevenee.

• Psyykkinen ja fyysinen turvallisuus lisääntyy (aikuisten, lasten ja ammattilaisten).

• Asiakkaille tulee tunne, että he tulevat kohdatuiksi, vaikka konflikti ei kokonaan ratkeaisikaan.

• Vanhempien konfliktin lieventyminen helpottaa lapsen tilannetta.

• Häiriökysyntä vähenee.

Moniammatillinen työskentely on kuin yhteinen tahtotila, jossa jokainen toimija kantaa vastuunsa.

hempien kuin ammattilaistenkin turvallisuuden tunnetta. Vanhemmat kokevat tulevansa kohdatuiksi hätänsä ja avun tarpeensa kanssa. Vanhemmat ovat usein uupuneita siihen, että he joutuvat hakemaan apua monelta taholta. Riittävä kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen verkostossa voivat helpottaa asiakkaan hätää, vaikka konflikti ei kokonaan ratkeaisikaan. Toimijoiden on hyvä muistaa, että vaikea tilanne ei ole syntynyt lyhyellä aikavälillä, minkä vuoksi myös konfliktista ulospääseminen vaatii pitkäjänteistä tukea. Vanhempien konfliktin helpottaessa lastenkin tilanne helpottaa.

Riittävän vahvalla ja pitkäkestoisella moniammatillisella tuella voidaan vähentää ns. häiriökysyntää muissa palveluissa (ks. Vaitomaa, artikkeli 4). Moniammatillisuus ja yhdessä toimiminen tuovat vakautta ja lisäävät niin van-

Yhteisen tilannekuvan rakentuminen moniammatillisesti Konfliktoituneiden erotilanteiden parissa työskenneltäessä on erityisen tärkeää tehdä yhdessä perheen sekä mukana olevien ammattilaisten kanssa kattava alkukartoitus tilanteesta sekä jo saaduista palveluista. Näin voidaan saada käsitys siitä, millaisia pulmia on ollut perhe-elämän aikana ja millaisia tukitoimia he tarvitsevat tällä hetkellä (ks. myös Nikupeteri & Laitinen, artikkeli 6).

Usein perheillä on ollut kontakti perheneuvolaan, sovitteluun, perhesosiaalityöhön, lastensuojeluun tai lastenvalvojaan, ja takana

Vaativa erotyö

voi olla perheasioiden tai tuomioistuimen sovitteluja. Asiakkaiden palvelupolusta on voinut muodostua noidankehä (ks. Vaitomaa, artikkeli 4), eikä ammattilaisilla ole yhteistä tilannekuvaa. Jokaisella toimijalla on kuitenkin oma tärkeä roolinsa vanhempien sekä lasten tukemisessa. Parhaimmillaan nämä toimijat tekevät aitoa, tiivistä yhteistyötä ja arvioivat tilannetta säännöllisesti. Pahimmillaan toimijat ovat asettuneet eri osapuolten ”puolelle”, jolloin he tahtomattaan ylläpitävät konfliktia vanhempien välillä ja toimivat toisistaan tietämättä saman pulman äärellä, mutta eri tavoittein. Toimiva moniammatillinen yhteistyö edellyttää riittävää tiedonvaihtoa ilman esteitä, ja siinä tarvitaan sekä luottamusta ammattilaisten kesken että vanhempien luottamusta ammattilaisiin (Muukkonen 2015, 8)

Työskentelyn alkaessa Turvassa-hankkeessa työntekijät tapaavat vanhemmat erikseen ja täyttävät alkukartoituslomakkeen (liite 1), mikä avaa työntekijöille asiakkaan henkilökohtaista tilannetta ja perheen historiaa. Lisäksi vanhempien kanssa mietitään tavoitteet työskentelylle sekä kartoitetaan vanhempien motivaatiota lähteä muutokseen tähtäävään vanhemmuustyöskentelyyn (ks. Mikkola, artikkeli 11). Tässä vaiheessa yleensä työntekijöille on syntynyt orastava käsitys problematiikasta sekä motiiveista osallistua työskentelyyn. Vanhemmille on korostettava, että kyse on lapsen tilanteen helpottamisesta, ei vanhempien etujen ajamisesta. Yhdessä tehdyn alkuarvioinnin avulla voidaan määritellä työskentelyn menetelmät ja samalla kartoittaa yhdessä lähettävän tahon kanssa tilanteeseen liittyviä riskitekijöitä. (Ks. Nikupeteri ja Laitinen, artikkeli 6, Stenroos ja Vaitomaa, artikkeli 10.)

Vanhempien tapaamisen jälkeen työntekijät yleensä ovat yhteydessä muihin van-

hempien kanssa toimiviin tahoihin ja heidän kanssaan käydään yhteinen neuvottelu, jossa tuodaan esille tehtyjä havaintoja sekä tilanteeseen liittyviä riskisignaaleita. On tärkeää, että tässä neuvottelussa ovat mukana myös lapsia tapaavat ammattilaiset. Neuvottelussa voi hyödyntää Turvassa-hankkeessa kehitettyä lapsilähtöisen riskinarvioinnin seulontalomaketta yhteisen tilannekuvan rakentumiseen (ks. artikkeli 10). Neuvottelussa käydään läpi vanhempien asettamia tavoitteita ja mietitään keinoja niiden saavuttamiseen.

Työparityöskentelyn rakentaminen Turvassa-hankkeen muutokseen tähtäävässä vanhemmuustyöskentelyssä on toimittu työpareittain muun muassa lastenpsykiatrian psykologin, järjestön väkivaltatyöntekijän sekä aikuispsykiatrian psykologin kanssa. Lisäksi työparit ovat saaneet konsultaatioapua esimerkiksi traumaterapeutilta tai oikeusavustajalta. Jokainen tuo oman osaamisensa työskentelyyn, ja hanketyöntekijä on tuonut keskusteluun omaa erityisosaamistaan vaativasta eroauttamisesta.

Käytännössä työnjako on voinut toimia esimerkiksi niin, että lastenpsykiatrialla on keskitytty lapsen kanssa työskentelyyn ja hanketyöntekijät ovat työstäneet vanhempien kanssa erovanhemmuuden pulmia sekä tukeneet rinnakkaisvanhemmuuden rakentumista. Lastenpsykiatrian työkäytäntöihin kuuluu vanhempien omat tapaamiset, ja niissä on keskitytty vanhemmuuden tukemiseen ja vanhempien mentalisaation lisäämiseen.

Lapsen ja vanhempien työntekijät tapaavat säännöllisesti, jotta pysytään ajan tasalla perheen tilanteesta. Näissä tapaamisissa käydään keskustelua lapsen ja vanhempien tapaamisis-

ta nousseista teemoista, luodaan yhteistä tilannekuvaa sekä jaetaan työntekijöille syntynyttä käsitystä.

Lastenpsykiatrialta saadun palautteen mukaan heidän työtään on helpottanut tieto siitä, että vanhemmat saavat eroon sekä erovanhemmuuteen liittyviin kysymyksiin apua toisaalla. Hanketyöntekijät kokivat saaneensa eniten apua lastenpsykiatrian työntekijöiden asiantuntemuksesta, joka koskee lapsen normaalia ikätasoista toimintaa. Molemmat tahot pitivät helpottavana työntekijöiden psyykkisen kuorman jakamista yhteisissä keskusteluissa.

Lisäksi hankkeessa on toteutettu moniammatillisesti ns. rinnakkaisvanhemmuuskeskusteluja, joita kuvataan tarkemmin Heikkisen ja Vaitomaan artikkelissa 12. Tässä moniammatillisessa toimintamallissa molemmat vanhemmat sekä keskeisimmät toimijat kokoontuvat saman pöydän ääreen. Ennen sitä vanhempia on tavattu keskimäärin kaksi kertaa erikseen, jotta vanhempien ja lasten tilanteesta on saatu riittävä käsitys.

Moniammatillisen yhteistyön johtaminen

Moniammatillisesti toimittaessa on tärkeää nimetä prosessin johtaja eli se taho, joka kokoaa verkostosta oleelliset toimijat, seuraa työskentelyn etenemistä sekä tiedottaa kaikille etenemisestä. Prosessinjohtaja huolehtii, että tilannetta arvioidaan lapsen näkökulmasta.

Prosessinjohtaja pitää vanhemmat ajan tasalla prosessin kulusta, arvioi lapsen edun toteutumista ja huolehtii lasten ja vanhempien riittävästä tuesta sekä palveluiden saamiseen liittyvästä päätöksenteosta.

Prosessinjohtaja arvioi yhdessä muiden toimijoiden sekä vanhempien kanssa tuen vaikut-

Prosessinjohtaja pitää vanhemmat ajan tasalla prosessin kulusta, arvioi lapsen edun toteutumista ja huolehtii lasten ja vanhempien riittävästä tuesta sekä palveluiden saamiseen liittyvästä päätöksenteosta.

tavuutta ja kokoaa verkostosta tulleen tiedon. Lapsen ja vanhempien turvallisuutta tulee arvioida koko prosessin ajan. Kaikkien ammattilaisten ja perheenjäsenten välillä on pidettävä riittävästi yhteyttä, ja prosessin etenemistä on arvioitava säännöllisesti, jotta voidaan nähdä, onko edetty tavoitteiden suuntaisesti tai onko tavoitteita syytä tarkentaa.

Viranomaistoimijan mukana oleminen tuo toimintaan turvaa ja vakautta: se vastaa lapsen asioista, ja vanhemmat tietävät, keneen he ovat yhteydessä, jos tilanteessa ilmenee hankaluuksia tai kriisiytymistä. Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on viranomaisena keskeinen rooli ja mahdollisuus sitouttaa ja houkutella vanhempia työskentelyyn; tehtävän sisältöjen ja mandaatin mukaisesti prosessinjohtajan tehtävä sopii hyvin lastensuojelun sosiaalityöntekijälle. Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on prosessinjohtajana erityinen rooli tarkastella lapsen turvallisuutta, niin psyykkistä kuin fyysistä. Hän myös huolehtii,

Vaativa erotyö

Huoltoriidan juridinen ratkaisu ei kuulu sosiaalipalveluihin, mutta vanhempien ja lasten auttaminen kuuluu.

että vanhemmat ja lapset saavat apua muihin haasteisiin huoltoriidan lisäksi eivätkä ne tule sivuutetuiksi. Huoltoriidan juridinen ratkaisu ei kuulu sosiaalipalveluihin, mutta vanhempien ja lasten auttaminen kuuluu.

Lastensuojelun keskeisten periaatteiden mukaan lastensuojelun on 1) edistettävä lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia, 2) tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa, 3) pyrittävä ehkäisemään lapsen ja perheen ongelmia sekä 4) puuttumaan riittävän varhain havaittuihin ongelmiin. (LSL 417/2007, 4 §.)

Vaikka prosessin johtaminen onkin jonkun toimijan käsissä, moniammatillisesti työskenneltäessä jokaisella on oma tärkeä rooli. On selvää, että pitkittyneessä konfliktissa vanhemmat eivät omin avuin löydä ratkaisuja tilanteeseen. Tärkeää on määritellä, kuka ammattilainen tapaa lasta säännöllisesti ja tuo lapsen kokemuksen esille vanhemmille sekä ammattilaisille, etenkin prosessin johdosta vastaavalle ammattilaiselle.

Prosessinjohtajan puute tekee työskentelystä vaikeaa, koska silloin kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä kukakin

toimija tekee. Tiedottamisen on hyvä olla yhden vastuulla ja säännöllistä, ja prosessista tiedotetaan vanhempien lisäksi lapsille. Näin kaikki saavat saman informaation ja tietävät, mitä asioista on puhuttu tai sovittu. Tiedon lisääntyessä tulkinnanvaraisuus vähenee. Prosessijohtajan puuttuminen näkyy vanhempien lisääntyneenä hätänä ja häiriökysyntänä. Mikäli prosessissa ei ole selkeää johtajaa, on olemassa suuri riski, että lapsi ei tule riittävästi näkyviin ja kuuluviin. Vaikka kaikki toimijat eivät tapaa lasta, niin kaikkien tehtävä on pitää lapsen näkökulmaa yllä.

Haastavat erot -työryhmä Haastavat erot -työryhmän toimintamalli on kehitetty Lape-hankkeen aikana, ja se on jäänyt elämään Etelä-Savoon. Vastaava työryhmä on perustettu hankkeen aikana Turkuun. Työryhmä on konsultatiivinen, moniammatillinen työryhmä eroperheiden kanssa työskentelevien toimijoiden tueksi. Työryhmään on tarkoituksenmukaisinta tuoda käsittelyyn ns. erityisen haastavat tapaukset, joissa perhettä on yritetty auttaa eri tavoin eikä työntekijä enää tiedä, mitä seuraavaksi voisi tehdä. Työryhmä toimii eroperheiden parissa työskentelevien ammattilaisten ”työrukkasena” ja tukena antaen konsultaatioapua haastavissa tilanteissa. Moniammatillisen tiimin avulla voidaan löytää uusia näkökulmia ja ratkaisuja sekä jakaa vinkkejä. Tämänkaltainen moniammatillinen työryhmätyöskentely antaa mahdollisuuden tutustua toisten ammattilaisten työhön ja prosesseihin, mikä madaltaa ammattilaisten kynnystä olla yhteydessä jatkossakin.

Työryhmän tarkoituksena on tarjota toimijoille yli hallintorajojen moniammatillista

konsultaatiota, tukea ja toimenpidesuosituksia eroperheiden kanssa työskentelyyn haastavissa tilanteissa. Ryhmässä asiakkaan tilannetta arvioidaan moniammatillisesti, ja samalla kartoitetaan eron jälkeisen väkivallan ja lapsen kaltoinkohtelun riskiä. Mikäli perheen tilanteeseen liittyy edelleen väkivaltaa, tulee asiakas ohjata ensin moniammatilliseen riskinarviointiin eli MARAK-työryhmään*.

Usein eri toimijoilla on jotain tietoa vanhemmista ja lapsista jo perhe-elämän ajalta. Yhteinen keskustelu tuo näkyviin muut samanaikaiset ongelmat – eroriita kun on yleensä vain muiden pulmien ilmentymä. Lasten kokemus ja asema pysyvät riittävästi esillä, kun ryhmään kuuluu lasten kanssa työskenteleviä ammattilaisia sekä lastenpsykiatrian ammattilaisia.

Etelä-Savossa työryhmään kuuluu ammattilaisia lastensuojelusta, lasten-, nuoriso- ja aikuispsykiatriasta, perheoikeudellisista palveluista, varhaiskasvatuksesta, lastensuojelun ja koulun perheohjauksesta, perheasiain neuvottelukeskuksesta sekä Erityisesti isä -toiminnasta, Viola – väkivallasta vapaaksi ry:stä, Turvassa-hankkeesta, miestyöstä sekä Varjotukikeskuksesta.

Turun työryhmässä ovat edustettuina perheoikeudelliset palvelut, lasten ja nuorten psykiatrinen poliklinikka, lasten ja nuorten oikeuspsykiatrinen yksikkö, varhaiskasvatus, perheneuvola, lastensuojelu, poliisi, A-klinikka, Aurala settlementin monikulttuurisuustyö, Turun ensi- ja turvakoti ry:n Turvassa-hanke, Ero lapsiperheessä -työ, turvakotipalvelut ja lähisuhdeväkivaltatyön avopalvelut. Perheoikeudellisen yksikön esimies toimii työryhmän puheenjohtajana. Turvassa-hankkeen työntekijät vastaavat koordinoinnista sekä toimenpidesuositusten kirjaamisesta.

Haastavat erot -työryhmän työskentelyn rakenne Työryhmän käsittelyyn voi tuoda asiakastapauksen pyytämällä vanhemmilta suostumuksen asian käsittelyyn työryhmässä, täyttämällä yhteydenottolomakkeen ja toimittamalla sen etukäteen työryhmän yhteyshenkilölle. Lomakkeen voi täyttää yhdessä asiakkaan kanssa. Lomakkeeseen kiteytetään muutamaan kysymykseen asiat, joihin työryhmältä toivotaan apua. Tapauksen voi tuoda työryhmän konsultaatioon myös anonyymisti, mikäli suostumusta ei ole voitu pyytää tai sitä ei ole saatu.

Työryhmä saa noin viikkoa ennen ryhmän kokoontumista konsultaatiopyynnön nähtäväkseen. Jäsenet tutustuvat siihen sekä tarkistavat, onko perhe jo asiakkaana heidän yksikössään tai onko heillä tietoa perheen tilanteesta. Kukin ammattilainen tuo tarvittavan tiedon tilanteesta ryhmän yhteiseen keskusteluun (vrt. Marak-työryhmä) ja tarvittaessa esittää konsultaatiota pyytäneelle työntekijälle lisäkysymyksiä. Haastavat erot -työryhmästä perhe ohjattiin Turvassa-hankkeen asiakkaaksi, mikäli heidän katsottiin sopivan hankkeen asiakasryhmään ja vanhemmat olivat halukkaita työskentelyyn.

Asian konsultaatioon tuonut työntekijä saa työryhmältä esityksen toimenpidesuosituksista, jotka hän käy läpi asiakkaan kanssa. Työryhmässä käsitellyistä asiakastapauksista ei tehdä kirjauksia, eikä siitä synny asiakasrekisteriä. Työryhmä kokoontuu kuukausittain, lukuun ottamatta kesän lomakuukausia. Lisäksi työryhmässä jaetaan paljon ajankohtaista tietoa ja koulutusta eroauttamisesta sekä pohditaan yhdessä aihepiirin erityiskysymyksiä. Jokaiseen tapaamiseen ei välttämättä tule konsultaatiopyyntöä, mutta työryhmässä on

*MARAK - moniammatillinen riskinarviointi - Lapset, nuoret ja perheet. THL.

Vaativa erotyö

hyvä kuitenkin käydä yhteistä keskustelua haastavista erotilanteista.

Haastavat erot -työryhmä on tuonut toimijoille uudenlaisia näkökulmia asiakkaiden tilanteisiin. Yhteinen keskustelu ja tiedon jakaminen lisäävät ammattilaisten ymmärrystä ja osaamista.

Kokemukset työryhmien toiminnasta

Haastavat erot -työryhmältä saadun palautteen mukaan ammattilaiset ovat saaneet siitä tarpeellista tukea omaan työhönsä. Työskentely on avannut silmiä; monet tahot työskentelevät perheiden kanssa. Perhe voi kuormittua valtavasti usean tahon tukitoimien tarjoamisesta, joka voi jo itsessään lisätä tai ylläpitää konfliktia. Verkostomaisella työskentelyllä voidaan jäsentää auttamisen tapoja. Työryhmässä toimivien ammattilaisten erityistä asiantuntemusta on arvostettu.

Asiakkaiden näkökulmasta ryhmä on luonut monipuolisen näkemyksen perheen tilanteesta ja huoltoriidan ohella perheen lasten muut palveluntarpeet on tunnistettu. Asiakkaat kaipasivat kuitenkin sitä, että jollakin ammattilaisella olisi ollut prosessista selkeämmin koordinaatio- ja vetovastuu. Nämä kokemukset puhuvat prosessinjohtajuuden puolesta hyvin vahvasti.

Näiden kokemusten valossa Haastavat erot -työryhmä on ollut tukirakenne, josta ammattilaiset ovat saaneet tukea omaan työhönsä eroperheiden kanssa. Tällainen tiiviisti asiakastyöhön kytkeytyvä moniammatillinen työryhmä voisi tuoda muillakin seuduilla toivottua helpotusta yksin puurtavien ammattilaisten työhön sekä lisätä ammattilaisten ymmärrystä tästä kompleksisesta ilmiöstä.

Haastavat erot -työryhmä on tuonut toimijoille uudenlaisia näkökulmia asiakkaiden tilanteisiin. Yhteinen keskustelu ja tiedon jakaminen lisäävät ammattilaisten ymmärrystä ja osaamista.

Vinkiksi ammattilaisille

• Hyödynnä haastavissa asiakastilanteissa muiden ammattilaisten osaamista rohkeasti. Tarjoa omaa osaamistasi muille ammattilaisille. Tilanteita ei tarvitse yrittää ratkaista yksin.

• Laatikaa moniammatillisesti mahdollisimman kattava arvio perheen tilanteesta ennen eroa ja eron jälkeen ja hyödyntäkää lapsilähtöisen riskienarvioinnin lomaketta. Näin muodostatte yhteisen tilannekuvan, jonka perusteella voitte asiakkaiden kanssa laatia suunnitelman.

• Sopikaa, kuka viranomainen toimii prosessinjohtajana ja kenen vastuulla on lapsen ja vanhempien tapaaminen. Huolehtikaa, että kaikille osapuolille tarjotaan apua. Prosessinjohtaja kokoaa eri ammattilaisten tiedon yhteen ja huolehtii tiedon kulkemisesta ammattilaisten sekä asiakkaiden välillä.

• Ohjatkaa asiakas tarvittaessa MARAK-työryhmään ja pyytäkää konsultaatioapua Haastavat erot -työryhmältä, mikäli sellainen on käytössä, tai muulta asiantuntijataholta.

• Arvioikaa suunnitelman toteutumista ja asiakkaiden palvelun tarvetta säännöllisesti. Tiivis ja riittävän pitkäkestoinen työskentely moniammatillisesti ja luottamus ryhmässä kaikkien osapuolten kesken on työskentelyn lähtökohta.

80 Vaativa erotyö

8.

Avustajan rooli huoltoriidassa

Lotta Kroneld ja Marja Välilä

Eroja on monenlaisia, ja eronneet vanhemmat pystyvät usein sopimaan keskenään lapsia koskevat erimielisyytensä. Asianajajien pöydälle päätyvät sellaiset riitaisat erot, joissa vanhemmat eivät ole päässeet sopuun. Asianajajalla on mahdollisuus vaikuttaa riidan lopputulokseen ja oikeastaan vain yksi tehtävä: löytää lapsen edun mukainen ratkaisu, joka usein tarkoittaa sitä, että se on lapsen kannalta sopiva ja toimiva. Tässä artikkelissa kyse on tasavertaisten vanhempien välisistä pitkittyneistä huoltoriitatilanteista, joissa ei esiinny väkivaltaa tai muuta lapsen kaltoinkohtelua. Artikkeli käsittelee avustajan roolia sovinnollisuuden edistämisessä ja lapsen edun mukaisen ratkaisun löytämisessä. Lisäksi nostetaan esiin moniammatillisen yhteistyön merkitys pitkittyneissä huoltoriidoissa.

Keskenään riitelevät vanhemmat ovat usein ulkopuolisin silmin vanhempina tasavertaisia, jos he kaikista erimielisyyksistään huolimatta voivat eron jälkeen tarjota lapselle turvallisen kodin ja rauhallisen arjen eikä päihde-, mielenterveys- tai muita vakavia sosiaalisia ongelmia ole. Tällöin molemmat voivat lähtökohtaisesti soveltua esimerkiksi lapsen lähivanhemmaksi.

Ero saattaa kuitenkin olla niin vaikea tai riitaisa, että sen myötä luottamus toiseen vanhempaan häilyy ja vanhempien keskinäiset erimielisyydet vyöryvät lapsen asioista sopimisen tielle. Lopulta erimielisyyttä on siitä, kenen luona lapsen tulee asua ja miten lapsen tulee tavata sitä vanhempaa, jonka luona hän ei asu. Hyvin pian lapselle tutusta ja turvallisesta vanhemmasta maalataan kuvaa epäluotettavana, huonona tai ehkä vähän välinpitämättömänäkin lapsen hoitajana, jonka luokse lasta ei voida missään nimessä päästää. Lapsi joutuu helposti mukaan vanhempien välisiin riitoihin ja päätyy itse lojaliteettiristiriitaan. Lapsi on usein lojaali sille vanhemmalle, jonka luona hän kulloinkin on.

Kärjistyneimmissä tilanteissa toista vanhempaa aletaan syyttää perusteettomasti lapsen hoidon laiminlyönnistä tai pahimmassa tapauksessa jopa pahoinpitelystä. Ihminen, jonka kanssa on elänyt mahdollisesti vuosia ja saanut yhteisen lapsen, onkin yhtäkkiä suurin vihollinen, joka tulee erossa päihittää keinolla millä hyvänsä. Lasta koskevassa huoltoriidassa ei ole aina mahdollista selvittää, onko vanhemman esittämissä väitteissä perää.

olosuhteet. Lapsen omaa mielipidettä ja toiveita tulee kuunnella ja arvostaa. Vanhemmilla on erotilanteessa usein omat, toisistaan eriävät odotuksensa ja määritelmänsä siitä, millaiset ratkaisut olisivat lapsen edun mukaisia. On olennaista muistaa, että yhtä oikeaa ratkaisua ei ole, on vain lapsen – ja koko perheen – kannalta sopivia ja toimivia ratkaisuja. Ratkaisun tulee olla lapsen ikä- ja kehitystaso huomioiden lapselle sopiva sekä lapsen arjen, kuten koulunkäynnin ja kotien välimatkan, kannalta toimiva. Ratkaisun tulee myös olla käytännössä eroperheelle toimiva. Jos vanhemmat eivät itse löydä riitaan sopivaa ratkaisua, tuomioistuimella on lapsiasiassa itsenäinen harkintavalta. On tärkeää, että tuomioistuin valvoo lapsen etua asiassa, sillä usein vanhemmat sokaistuvat erotilanteessa eivätkä välttämättä osaa riittävästi ajatella riidan ratkaisua lapsen kannalta taikka erottaa lapsen etua omasta edustaan.

Vanhemman, erityisesti lapsen kanssa asuvan lähivanhemman, yksi tärkeimpiä tehtäviä on tukea lapsen suhdetta hänelle läheisiin henkilöihin, erityisesti lapsen toiseen vanhempaan. Kun kyse on ulkopuolisin silmin tasavertaisista vanhemmista, toisen mustamaalaaminen tai haukkuminen oikeudenkäynnissä kääntyy usein itseään vastaan. Sopivaksi lähivanhemmaksi katsotaan usein vanhemmista se, joka kykenee paremmin turvaamaan lapsen hyvän suhteen toiseen vanhempaan. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että vanhempi mahdollistaa lapsen tapaamiset ja yhteydenpidon sen vanhemman kanssa, jonka luona lapsi ei asu.

Huoltoriita tulee ratkaista lapsen edun mukaisesti Lapsella tulee olla hyvä perushoito, turvallinen kasvuympäristö sekä pysyvät, tasapainoiset

Lapsen etu voi hyvin vaikeassa huoltoriidassa kadota vanhemmilta. Vanhemmat jättävät noudattamatta tuomioistuimen tai lain määräyksiä tai ajavat vain omia oikeuksiaan,

Vaativa erotyö

samalla loukaten toisen vanhemman oikeuksia ja unohtaen lapsen, jonka asioista tulisi yhdessä päättää. Vaikka vanhemmat olisivat täysin kykeneviä tekemään ratkaisuja yhdessä, he eivät välttämättä aina ole halukkaita yhteistyöhön. Omat eroon liittyvät tunteet ja vaikeudet saattavat estää vanhempia toimimasta yhdessä lapsen asioissa.

Huoltoriitoja hoitava asianajaja törmää työssään monenlaisiin lapsiin liittyviin riitoihin. On olemassa yksinkertaisempia ja toisaalta vaativampia huoltoriitoja. On tilanteita, joissa riita saadaan sovittua avustajien välityksellä ilman oikeudenkäyntiä hyvinkin nopeasti. Sovinnollisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että kummankin vanhemman intressissä on saada asia ratkaistua sovinnolla ja keskustelujen henki on erotilanteesta huolimatta asiallinen ja sovintoon pyrkivä. Avainasemassa näissä tapauksissa on vanhempien aito sovintohalukkuus ja kyky ymmärtää sovinnon merkitys lapsen edun kannalta. Kumpikin osapuoli on näissä tilanteissa valmis tinkimään omista näkemyksistään, jotta sovinnollisuus säilyisi jatkossakin. Vanhemmat myös usein sitoutuvat paremmin ratkaisuun, jonka luomisessa he ovat itse mukana, eli yhteiseen sovintoon.

Usein myös silloin, kun asia joudutaan viemään käräjäoikeuden ratkaistavaksi, voidaan sovinto saavuttaa ennen pääkäsittelyä. Käräjäoikeuksissa on käytössä myös lapsiasioiden ratkaisuun kehitetty sovittelu, ns. Follo-sovittelu, jossa asioista voidaan sopia joustavammin kuin oikeudenkäynnissä. Follo-sovittelu on aloitettu noin kymmenen vuotta sitten valtakunnallisesti, ja vuosikymmenen aikana niiden suosio on lisääntynyt.

Huoltoriidasta puhutaan asianajajan näkemyksen mukaan usein silloin, kun toiselta tai kummaltakin osapuolelta puuttuu sovinto-

halukkuus eikä käytännössä mitään saada sovittua. Tällöin prosessi etenee täysmittaiseen oikeudenkäyntiin. Usein riita saattaa jatkua vielä hovioikeudessakin, sillä jompikumpi on aina tyytymätön käräjäoikeuden ratkaisuun. Vaativiin huoltoriitoihin liittyy usein myös se, että lapseen liittyviä oikeudenkäyntejä käynnistetään yhä uudestaan ja erilaisia prosesseja saattaa olla päällekkäinkin. Nämä riidat eivät tunnu loppuvan koskaan.

Huoltoriidat ovat vaativia myös silloin, kun huoltoriitaan liittyy vanhempien välisiä muita riitoja tai rikosasioita, mahdollisia huostaanottoasioita tai esimerkiksi lähestymiskiellon tarvetta. Näissä tilanteissa päätös pitää usein saada käräjäoikeudesta pikaisesti, jotta lapsen asema tulee turvatuksi. Tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun lapsen asioista ei ole minkäänlaista täytäntöönpanokelpoista ratkaisua ja tarvitaan päätös vaikkapa valvotuista tapaamisista tai lapsen asuinpaikasta oikeudenkäynnin aikana.

Avustajan rooli vaativassa huoltoriidassa on tärkeä, ja juridinen apu on välttämätöntä. Vanhemman on riitatilanteessa hyvin vaikea hallita yksin huoltoriitaan liittyviä menettelykysymyksiä ja ymmärtää oikeusprosessia. Näkemys asian oikeasta ratkaisusta on usein

Avustajan rooli vaativassa huoltoriidassa on tärkeä, ja juridinen apu on välttämätöntä.

Lapsiasiassa sovinnollinen ratkaiseminen on ensisijaista, jotta prosessi ei pitkity eikä lapsi joudu osalliseksi vanhempiensa väliseen riitaan.

yksipuolinen, ja tunteiden sekoittuessa huoltoprosessiin asiakkaan voi olla vaikea nähdä mitään muita ratkaisuvaihtoehtoja kuin omansa ja siksikin sovintoon on vaikea pyrkiä. Vaikea huoltoriita on myös henkisesti raskas, eikä asian hoitaminen itse ole vanhemman jaksamisen kannalta järkevää.

Avustajan keskeinen velvollisuus on pyrkiä kartoittamaan sovinnollisen ratkaisun mahdollisuus. Sovinnollista ratkaisua tulisi aktiivisesti tavoitella jo ennen oikeudenkäyntiä. Lapsiasiassa sovinnollinen ratkaiseminen on ensisijaista, jotta prosessi ei pitkity eikä lapsi joudu osalliseksi vanhempiensa väliseen riitaan. Avustajalla tulisi olla paljon kokemusta huoltoriitojen sovinnollisesta ratkaisemisesta ja kyky löytää sovinnollisia vaihtoehtoja vaikeissakin tilanteissa.

Aina sovinto ei kuitenkaan ole mahdollista, ja sitkeä sovintoon pyrkiminen saattaa pitkittää asian ratkaisua tarpeettomasti. Sopimusta ei voi pakottaa, eikä ketään saa painostaa sovintoon. Vaikeisiin huoltoriitoihin voi liittyä uhkaa toisen osapuolen taholta, lastensuojelun toimia taikka muuta erityistä, jolloin lapsen – ja vanhemmankin – etu on, että asiassa saadaan nopeasti käräjäoikeuden ratkaisu. Joskus osapuolet ovat lapsen asioista täysin eri mieltä ja vanhempien välit ovat poikkeuksellisen huonot, jolloin kompromissin löytäminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Avustajan rooli nousee myös tällöin keskeiseksi, sillä avustaja osaa tunnistaa tapaukset, jotka on parasta viedä käräjäoikeuteen nopeasti rat-

kaistavaksi. Kaikissa tilanteissa kompromissia ei edes voida tehdä; lapsi voi esimerkiksi edelleenkin olla kirjoilla vain yhdessä osoitteessa silloin, kun kyse ei ole vuoroasumisesta.

Vanhempien riita voi pitkittyä myös siksi, että uusi huoltoriita pannaan vireille olosuhteiden muuttumisen perusteella melko pian edellisen päättymisen jälkeen. Jos olosuhteiden osoitetaan muuttuneen, käräjäoikeudet toteavat vain harvoin, että uusi prosessi olisi täysin perusteeton. Uudessa lapsen huoltolaissa on pyritty ratkaisemaan toistuvien prosessien ongelmaa siten, että täysin perusteettomia vaatimuksia voidaan hylätä kirjallisessa menettelyssä ilman suurempia kuluja.

Ongelmaksi on nähty myös se, että osapuolilla voi olla erilaiset taloudelliset mahdollisuudet käynnistää uusia oikeudenkäyntejä. Toistuvia huoltoriitoja saattaa olla enemmän, jos vanhempi saa valtion oikeusapua tai hänellä on muuten taloudellisesti huomattavasti toista vanhempaa paremmat resurssit käynnistää oikeudenkäyntejä. Tällöin oikeusprosessia on mahdollista käyttää myös keinona kiusata toista vanhempaa.

Sovinnollisuuden edistäminen Asianajajan keskeinen tehtävä on pyrkiä saamaan oma asiakas ymmärtämään sovinnollisuuden merkitys lapsen kannalta. Usein hyvin tulehtuneenkin tilanteen rauhoittaminen on yksi avustajan tehtävistä. Asiakkaan aidon sovintohalukkuuden selvittäminen on tärke-

Vaativa erotyö

ää, vaikka asiakas saattaa akuutissa vaiheessa pitää sopimista mahdottomana. Asiakas voi olla innokas viemään asiaa oikeuden ratkaistavaksi, ja tätä pyrkimystä asianajajan pitää osata hillitä. Avustajan on ensisijaisesti pyrittävä ratkaisemaan asia ilman oikeudenkäyntiä. Usein tilannetta rauhoittaa se, että kumpikin osapuoli on kääntynyt asiantuntevan avustajan puoleen ja keskustelua käydään avustajien välityksellä taikka yhteisissä neuvotteluissa avustajien tukemina.

Avustajan rooli korostuu myös silloin, kun asiakas on näkemyksissään ehdoton eikä ole valmis tinkimään mistään. Avustajan tehtävä on osaltaan hillitä asiakkaansa pyrkimyksiä pitkittää riitaisuuksia ja estää esimerkiksi tarpeettomien rikosilmoitusten ja lastensuojeluilmoitusten tekeminen. Avustajan on osattava kertoa asiakkaalle, millaisia vaatimuksia asiassa ylipäätään voidaan esittää, ja osoitettava, ettei asiakkaan omat vaatimukset välttämättä ole lapsen edun mukaisia.

Vaativan huoltoriidan hyvä hoitaminen edellyttää, että avustaja tuntee huoltoriitaan liittyvät prosessit ja lainsäädännön ja että hänellä on kokemusta lapsiasioiden hoitamisesta. Kokemuksen kautta avustajalla on hyvää tietämystä siitä, millä tekijöillä on merkitystä lapsiasioita ratkaistaessa. Hän tietää, miten lapsen mielipide ja ikä vaikuttavat asiaan, mikä merkitys vanhempien omilla olosuhteilla ja elämäntilanteilla on ja miten vanhempien keskinäisiä välejä olisi arvioitava huollosta päätettäessä. Vaikka jokainen tapaus on erilainen, on tärkeää, että avustaja pystyy ainakin jossain määrin ennakoimaan jutun etenemistä ja kertomaan siitä asiakkaalleen. Lapsiasian vieminen käräjäoikeuteen ilman perusteita ei koskaan ole lapsen etu ja johtaa tarpeettomiin riitaisuuksiin.

Lapseen liittyvillä asioilla on usein kiire, joten avustajan tulee pystyä toimimaan kiireessä haastavassakin ympäristössä.

On myös tärkeää, että avustaja tuntee myös muut lapsioikeuteen liittyvät oikeudenalat ja prosessit, kuten lastensuojelun ja lapsiin liittyvät rikosasiat. Lapseen liittyvillä asioilla on usein kiire, joten avustajan tulee pystyä toimimaan kiireessä haastavassakin ympäristössä.

Joskus avustaja saattaa lähteä mukaan vanhempien riitaan ja näin eskaloida riitaa omalla toiminnallaan. Avustajan ei tule lähteä mukaan vanhemman riidanhaluiseen käytökseen eikä millään tavoin lietsoa riitaa vanhempien välille.

Vaikeasta huoltoriidasta voi muodostua pitkä kierre: uusia oikeudenkäyntejä aloitetaan ja päätöksiä riitautetaan ennen kuin niiden toimivuudesta on saatu edes kokemuksia. Se, joka tuntee hävinneensä, voi käynnistää uuden riidan oikeudessa vähäisistäkin uusista syistä. Oikeuskäytännössä nämä tilanteet ovat joskus aivan ilmeisiä. Eräässä tapauksessa vanhempi haki tapaamisten täytäntöönpanoa ennen kuin käräjäoikeus oli edes antanut niitä koskevan ratkaisun. Toisessa tapauksessa vanhempi haki yksinhuoltoa vain viisi kuukautta sen jälkeen, kun toisen vanhemman yksinhuolto oli

muutettu vanhempien yhteishuolloksi (vanhemmilla ei siis käytännössä ollut vielä lainkaan kokemusta yhteishuollosta).

Moniammatillisen yhteistyön merkitys Hyvin vaikeissa eroissa vanhemmat tarvitsevat moniammatillista apua, vaikka ratkaisua odotetaankin usein tuomioistuimesta. Kumpikin vanhempi ajattelee, että kun oikeudenkäynti on ohi, hän itse voittaa ja ongelmat ratkeavat. Todellisuudessa kyse on paljon monisyisemmästä ongelmasta, josta juridiikka on vain osa, eikä asianajaja voi auttaa eronnutta vanhempaa kuin rajallisesti omalla osaamisellaan.

Vaativiin huoltoriitoihin liittyy usein monta tahoa, kuten lastensuojelu, poliisi, hoitavat tahot sekä muita viranomaisia, kuten käräjäoikeus ja hallinto-oikeus. Avustajan keskeinen tehtävä on saada riittävästi tietoa perheen tilanteesta. Oikean tiedon hankkiminen voi olla haastavaa, kun avustaja on usein vanhemmalta tai omalta asiakkaaltaan saadun tiedon varassa eikä riittävän tiedon saaminen suoraan asiakkaalta ole välttämättä mahdollista. Tarvittavan tiedon saamiseen on usein myös kiire. Yhteistyö eri tahojen välillä toimii silloin, kun tieto asioista kulkee, mutta tiedonkulku ja yhteistyö tapahtuvat valitettavasti usein hitaasti. Tiedonkulun tehostaminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Sähköisen asioinnin lisääntyminen on jo jossain määrin nopeuttanut esimerkiksi asiakirjojen saamista eri viranomaisilta, mutta tehostamisen ja käytäntöjen yhdenmukaistamisen varaa on edelleen.

Tarvitsemme lisää yhteistyötä ammattilaisten välillä auttaaksemme pitkittyneen huoltoriidan keskellä eläviä eroperheen lapsia ja vanhempia. Samanaikaisesti jokainen ammattilainen voi kartuttaa omaa osaamistaan.

Eronneet vanhemmat tarvitsevat moniammatillista apua pitkittyneissä huoltoriidoissa.

Avustajana minun tulee jatkuvasti tarkastella myös omia toimintatapojani. Kun teen eroperheiden kanssa töitä, minun tulee tuntea muut eroperheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset. Minun tulee osata ohjata vanhemmat oikeanlaisen avun piiriin. En voi lähteä mukaan vanhempien riitaan, esimerkiksi tehtailemaan pelkästään vanhemman pyynnöstä erilaisia ilmoituksia lastensuojeluun tai poliisille. Enkä voi lähteä hoitamaan patologista huoltoriitaa ilman, että minulla on kaikki tarpeellinen tieto eri tahoilta asian hoitamista varten.

Meidän avustajien, tuomareiden sekä lastensuojelun ja perheoikeudellisen yksikön ammattilaisten tulisi verkostoitua ja tarvittaessa olla hyvin matalalla kynnyksellä toistemme saatavilla perheiden auttamiseksi. Me emme pysty omista poteroistamme auttamaan eroperheitä, vaan meidän on ymmärrettävä kokonaisuus ja tunnistettava omat, usein hyvin rajalliset, roolimme perheen asioiden hoitamisessa. On lapsen edun mukaista, että eroperheen vanhemmat ja lapset saavat asianmukaista, riittävää ja oikeanlaista apua ajoissa, jolloin voimme ehkäistä eroriitojen pitkittymistä ja syventymistä.

86 Vaativa erotyö

Vinkkejä huoltoriitoja hoitaville avustajille

• Pyri saamaan oma asiakas ymmärtämään sovinnollisuuden merkitys lapsen kannalta.

• Ymmärrä myös, milloin sovinnollisuuteen ei ole edellytyksiä eikä se ole lapsen edun mukaista.

• Avustajan ei tule lähteä mukaan vanhemman riidanhaluiseen käytökseen eikä lietsoa riitaa vanhempien välille.

• Hanki kaikki tarpeellinen tieto perheen tilanteesta eri tahoilta. Tunne huoltoriitaan liittyvät prosessit ja lainsäädäntö.

• Työskentele yhteistyössä ja verkostoidu matalalla kynnyksellä muiden ammattilaisten kanssa perheiden auttamiseksi.

• Tarkastele omia toimintatapojasi ja kartuta osaamistasi.

Meidän avustajien, tuomareiden sekä lastensuojelun ja perheoikeudellisen yksikön ammattilaisten tulisi verkostoitua ja tarvittaessa olla hyvin matalalla kynnyksellä toistemme saatavilla perheiden auttamiseksi.

88 Vaativa erotyö

9.

Huoltoriidan ratkaisu tuomioistuimessa –tavoitteena lapsen edun mukainen päätös

Artikkelissa avataan huoltoriidan käsitettä oikeudelliselta katsontakannalta. Lapsesta ja hänen asioistaan huolehtimisen on oltava jonkun käsissä. Tuomioistuimen tehtävänä on ratkaista lapsen asioiden järjestämistä koskeva erimielisyys. Oikeudessa tavoitteena on aina kyseisen lapsen etujen mukaisesti räätälöity ja kokonaisharkintaan perustuva päätös. Päätöksentekonsa tueksi tuomioistuin tarvitsee paljon erilaista tietoa vanhempien ja lapsen olosuhteista. Keskeisimmät tietolähteet ovat vanhemmat ja lapsi itse. Sosiaalitoimen selvitystyön perusteella saadaan konkreettisiin havaintoihin perustuvaa, arvokasta tietoa lapsen elinolosuhteista, hänen toiveistaan sekä vanhempien ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta. Tuomarin tehtävänä on harkita selvitystä ja muuta näyttöä ja tehdä siitä lapsen etuihin nähden optimaalinen ratkaisu. Artikkelin tarkoitus on pyrkiä avaamaan ja kuvaamaan sitä, minkälaista tietoa tuomioistuin tarvitsee ratkaisunsa tueksi erityisesti vaativien erotilanteiden osalta.

Nina Immonen

Mitä käräjäoikeudessa ratkotaan?

On tavallista, että yleiskielessä puhutaan ”huoltoriidasta” sen tarkemmin erittelemättä, mitä sillä kussakin tilanteessa tarkoitetaan ja tarkoitetaanko sillä edes oikeudessa vireillä olevaa riitaa vaiko yleisesti ottaen vanhempien välistä konfliktia. Tässä kirjoituksessa huoltoriidalla tarkoitetaan vain ja ainoastaan oikeudessa vireillä olevaa hakemusasiaa, jossa jompikumpi vanhempi tai molemmat vanhemmat esittävät lasta koskevia vaatimuksia. Tällaisia vaatimuksia voivat olla

• lapsen huoltomuotoa koskeva vaatimus (yhteis- vai yksinhuolto),

• lapsen asumista koskeva vaatimus (lähivanhemmuus),

• lapsen tapaamisoikeutta koskeva vaatimus (kuinka laajasti, kuinka usein),

• lapsen elatusta koskeva vaatimus tai

• huoltajien tehtävänjakoa ja toisen vanhemman tietojensaantioikeutta koskeva vaatimus.

Nämä kysymykset voivat olla liitännäisiä eroasiaan, tulla vireille sellaisenaan tai tulla uudestaan käsiteltäviksi muuttuneiden olosuhteiden takia. ”Huoltoriidassa” voivat siis olla ratkaistavana kaikki edellä mainituista vaatimuksista, osa niistä tai vain yksi kysymys.

Oikeudenkäynnin eteneminen ja etenkin tarvittavan tiedon tarve vaihtelevat luonnollisesti sen mukaan, mikä tai mitkä lasten asioita koskevat vaatimukset ovat oikeudessa ratkaistavina.

Tässä kirjoituksessa tarkasteltavana olevien huoltoriitojen eli lapsen asioiden järjestä-

mistä koskevien oikeudellisten riitojen lisäksi käräjäoikeudessa voi olla ratkaistavana myös niin kutsuttu täytäntöönpanoriita eli tilanne, jossa toinen huoltaja ei toimi sopimuksen tai tuomioistuimen päätöksen mukaisesti eikä esimerkiksi anna lapsen tavata etävanhempaansa. Myötävaikuttamisesta kieltäytyvä vanhempi voidaan täytäntöönpanoa koskevan oikeudenkäynnin päätteeksi velvoittaa sakon uhalla noudattamaan lapsen asioista voimassa olevaa sopimusta tai päätöstä.

Edellä mainitut asiat käsitellään käräjäoikeudessa sekä mahdollisen valituksen jälkeen hovioikeudessa.

Lasten asioita koskevissa riitaisuuksissa on käräjäoikeuksissa mahdollista valita niin sanottu sovittelumenettely oikeudenkäynnin sijaan. Kysymys on silloin vapaaehtoisesta ja vapaamuotoisesta menettelystä, jossa vanhemmat pyrkivät keskustelun ja kuuntelemisen avulla lisäämään ymmärrystä toistensa ja lapsensa tilanteesta ja sitä kautta pääsemään yhteisymmärrykseen niistä riitakysymyksistä, joihin oikeudessa haetaan ratkaisua. Sovittelu tapahtuu tuomioistuimen tiloissa, ja läsnä on tuomioistuinsovittelijan lisäksi asiantuntija-avustaja eli psykologi tai sosiaalityöntekijä. Toisin kuin oikeudenkäynnissä, sovittelussa vanhemmat tekevät itse päätökset.

Oikeudessa ratkaistavia asioita

Lapsen huolto

Jos lapsi on vanhempiensa yhteisessä huollossa, vanhemmat päättävät yhdessä lapsen kannalta merkittävistä asioista kuten lapsen asuinpaikasta, päivähoidosta, koulusta, terveydenhuollosta, nimestä, passista ja uskonnosta. Yksinhuoltaja päättää yksin näistä asioista.

Vaativa erotyö

Lapsen asuminen

Eron jälkeen lapsi voi asua kummankin vanhempansa luona vuorotellen tai vain toisen vanhemman luona mutta tavata toista vanhempaa säännöllisesti. Asumisjärjestelyjen osalta on syytä olla selvää, milloin lapsi on kummassakin kodissa, sekä tehdä myös lomia ja pyhiä koskevat erityisjärjestelyt.

Lapsella voi olla vain yksi kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka, vaikka hän tosiasiallisesti asuisi vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Tämän perusteella määräytyy se, kumman vanhemman luona on lapsen virallinen, väestötietojärjestelmään merkittävä asuinpaikka. Tämän asuinpaikan mukaan määräytyy esimerkiksi lapsen päiväkoti, lähikoulu ja terveydenhuolto. Se, että yhdellä ihmisellä olisi kaksi virallista osoitetta, on selvityksen alla, eli voi olla, että sekin tulee aikanaan lainsäädännöllisesti mahdolliseksi.

Lapsen tapaamisoikeus Lapselle voidaan vahvistaa oikeus tavata sitä vanhempaa, jonka luona hän ei asu.

Tapaamisoikeuden tulee edistää lapsen hyvinvointia ja toteuttaa hänen etuaan eron jälkeen. Lapsella on oikeus ylläpitää hänelle tärkeitä ihmissuhteita. Tapaamisoikeuden laajuutta ja toteutusta harkittaessa vanhempien on hyvä ottaa huomioon lapsen ikä ja toiveet, lapsen koulunkäynti ja harrastukset sekä hänen mahdolliset erityistarpeensa.

Tapaamisen ja luonapidon yksityiskohdat tulisi miettiä riittävän selkeästi. Arkirytmin lisäksi on hyvä ottaa huomioon lomat ja pyhät sekä muut mahdolliset tapaamisiin tai vaihtoihin vaikuttavat järjestelyt.

Lapsen elatusapu

Vanhemmat vastaavat yhdessä ja kykynsä mukaan lapsensa elatuksesta myös eron jälkeen. Elatusapu tarkoittaa rahasuoritusta, jolla lapsen vanhempi osallistuu lapsen elatuksesta aiheutuviin kustannuksiin.

Elatusapuvelvollisuus ja elatusavun määrä määräytyvät tapauskohtaisesti. Arviointiin vaikuttavat monet erilaiset seikat, mutta lähtökohtina ovat lapsen yksilöllinen elatuksen tarve ja vanhempien elatuskyvyt. Elatusavun määrää voidaan myöhemmin vaatia muutettavaksi olennaisesti muuttuneiden olosuhteiden perusteella.

Miten käräjäoikeus tarkastelee asioita huoltoriidoissa? Jokainen huoltoriita on aina omanlaisensa. Siitä huolimatta huoltoriitoja voidaan jaotella tyyppitapauksiin, joissa lähtötilanne tai konflikti on samanlainen kuin toisissa huoltoriidoissa. Lapsen huollossa on kysymys päätöksenteosta eli siitä, kuka on oikeutettu tekemään lapsen puolesta keskeisiä päätöksiä (koulu, nimi, kieli, uskonto) ja toisaalta kenen allekirjoitus tarvitaan ”virallisiin papereihin”. Arkikielessä ”huollolla” kuitenkin usein tarkoitetaan huolenpitoa eli hoivaa, hellyyttä ja turvaa. Oikeudellisesti siitä ei kuitenkaan ole kysymys.

Lähtökohtaisesti lapset ovat vanhempiensa yhteishuollossa, mikä merkitsee, että vanhempien tulee yhdessä ja yhteisymmärryksessä tehdä lasta koskevat ”suuret päätökset”.

Vanhempien päätöksenteko-oikeus ei yleensä erityisemmin vaikuta lapsen arkeen. Lapselle lienee lähtökohtaisesti varsin samantekevää, kuka tai ketkä avaavat hänelle pankki-

tilin, hakevat hänelle passia tai tekevät lapsen uskontoon liittyviä ratkaisuja. Siitäkin huolimatta on osoitettu, että vanhempien katkera riita huollosta todennäköisesti kuitenkin heikentää lapsen hyvinvointia (esim. ACE-tutkimus).

Huoltomuodosta riideltäessä isona kysymyksenä on vanhempien yhteistoimintaedellytykset. Yhteishuoltajilta vaaditaan kykyä yhteistoimintaan. Vanhemman oman elämän hallinnan menetys ja rajattomuus sekä toisen vanhemman selvästi alisteinen asema ovat sellaisia seikkoja, jotka potentiaalisesti vaikuttavat vanhempien yhteiseen toimintaan lapsensa huoltajina.

Joskus oikeudessa tulee vastaan eroperheitä, joissa vimmaisen yksinhuoltovaatimuksen taustalla on toistaiseksi tunnistamaton (väki)valtaproblematiikka, jonka ilmaisemiseen alisteisella vanhemmalla ei omassa tilanteessaan ole riittävää kykyä. Jos tällainen huoli herää, on vanhemman kuulemiselle varattava riittävästi aikaa. Olisi pyrittävä tavoittamaan se pelko tai huoli, joka saa vanhemman vaatimaan yksinhuoltajuutta ”näennäisesti turhaan”. Ellei ammattihenkilö (oikeusavustaja, selvittäjä, tuomari) jollakin tapaa tule ymmärtäneeksi, että kyse on muusta kuin huoltoriidasta, asia voi jäädä pimentoon. Vanhempien epätasapainoinen ja -arvoinen asema ei tällaisissa tilanteissa sovi riidaksi, vaan kyse voi olla aivan muusta, kuten tämän kirjan ensimmäisessä artikkelissa on kuvattu.

Lähivanhemmuudesta eli asumisesta päätettäessä yhtenä tärkeänä kriteerinä on vanhemman ja lapsen välisen suhteen laatu ja syvyys. Aina siinä ei ole mainittavia eroja vanhempien välillä. Ei ole epätavallista, että molemmat vanhemmat ovat ”hyviä” ja että lapsi hyötyy kummankin vanhemmuudesta. Silloin

Keskeiseksi ratkaisukriteeriksi nousee usein vanhemman ja lapsen välisen suhteen laatu ja syvyys.

yhtenä tekijänä päätöksenteossa voidaan arvioida sitä, miten vanhempi suhtautuu toisen vanhemman rooliin ja asemaan lapsen elämässä. Vahvoilla on usein vanhempi, joka ymmärtää toisen vanhemman merkityksen lapselle ja on omista pettymyksen tai loukatuksi tulemisen tunteistaan huolimatta valmis myötävaikuttamaan lapsen ja toisen vanhemman suhteen ylläpitämiseen ja vahvistamiseen. Keskeiseksi ratkaisukriteeriksi nousee usein vanhemman ja lapsen välisen suhteen laatu ja syvyys.

Lapsen kannalta lähivanhemmuudesta päättäminen on ykkösasia. Hänelle merkityksellisintä on tietenkin se, missä kodissa hän asuu, mitä koulua käy ja millä rytmillä hän käy toisessa kodissaan. Asumisen ja tapaamisten osalta tarkastelun pääpainon onkin oltava lapsessa ja hänen tarpeissaan eikä niinkään vanhempien kyvyssä yhteistoimintaan. Toisaalta esimerkiksi vuoroasumisen katsotaan edellyttävän erityisen hyvää vuorovaikutusta vanhempien kesken. Asumista ja tapaamista koskevassa oikeudellisessa arvioinnissa on tärkeää varmistua lapsen hyvinvoinnista

Vaativa erotyö

ja asianmukaisesta huolenpidosta ja turvallisuudesta. Oikeudessa ei silti tarvitse tavoitella kiiltokuvamaisuutta. Eri asia tietysti on, jos vanhempi tavalla tai toisella sivuuttaa lapsen keskeiset tarpeet ja laiminlyö huolenpidon tai toiminnallaan ylläpitää pelkoa tai epätervettä vallankäyttöä.

Huoltoriitana voi siis olla tilanne, jossa kaksi erilaista, mutta vahvuuksiltaan suhteellisen tasapuolista vanhempaa riitelee lapsesta. Tällöin lapsen etu saattaa löytyä vanhempien näkemysten puolesta välistä. On kuitenkin myös tilanteita, joissa riidan puolittaminen ei ole oikea ratkaisu, koska joskus

• yhteistyöideaalin ylläpitäminen mahdollistaa toksisen vallankäytön ja kontrollin jatkumisen tai

• lapsen ahdistus ja pelko ovat sen laatuisia, että tapaamisten vahvistaminen ja niihin pakottaminen olisivat selvästi lapselle haitaksi.

Oikeudessa on siis oltava riittävästi uskallusta arvioida tilannetta avoimin mielin ja käyttää harkintaa. Vaikka suurin osa eroriidoista on niin sanotusti tavanomaisia kipakoita riitoja, on joukossa myös niitä tapauksia, joissa esimerkiksi yhteistyövanhemmuus tai vuoroasuminen ei kerta kaikkiaan ole lapsen edun mukaista.

Minkälaista tietoa tuomioistuin tarvitsee ja keneltä?

Sosiaalitoimen selvityksestä saatavan tiedon ohella tuomari saa arvokasta tietoa käyttämällä valmisteluistunnossa aktiivisesti kyselyoikeuttaan ja kuulemalla vanhempia henkilökohtaisesti pääkäsittelyssä.

Yleisesti ottaen oikeudessa on yleensä tarpeen saada seuraavat tiedot, joko asianosaisten itsensä kertomana tai olosuhdeselvityksen avulla:

• lyhyt kuvaus perheen historiasta

• tietoa lapsesta ja hänelle tärkeistä asioista

• tietoa vanhemmista, uusista perheistä, olosuhteista ja niiden muutoksista

• tietoa lapsen ja vanhemman suhteesta

• tietoa siitä, miten vanhemmat suhtautuvat toistensa vanhemmuuteen

• tietoa tapahtumien kehityskaaresta

• tietoa lapsen reaktioista, ajatuksista ja mielipiteistä – lapsen toiveet

• tietoa siitä, millä tavalla lapsen kanssa on puhuttu

• kuvaus vanhemmuudesta ja perheen dynamiikasta

• näyttöä tai selvitystä sellaisista väitteistä, jotka eivät kuulu tuomarin arviointikompetenssiin.

THL julkaisee loppuvuodesta 2021 oppaan selvitystyöntekijöille. Se sisältää tarkempaa ohjeistusta lapsenhuoltolain mukaisen sosiaalilautakunnan selvityksen laatimiseksi.

Kuten edellä on todettu, oikeudessa tarkastelun kohteena on erilaisia seikkoja sen mukaan, mikä tai mitkä vaatimukset ovat

riidanalaisia vanhempien kesken. On myös hyvä muistaa, ettei tuomari ota tai edes voi ottaa kantaa muuhun kuin siihen, johon hänen toimivaltansa ulottuu. Oikeus ei esimerkiksi tee vanhemmuusarviointeja tai arvota vanhemman henkilökohtaisia ominaisuuksia, puutteita tai elämänvalintoja, vaan ottaa niihin kantaa vain siltä osin kuin niillä on vaikutusta lapseen. Tältä osin merkityksellistä tietoa saadaan tarkastelemalla lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja arvioimalla suhteen syvyyttä ja laatua sekä sitä, mikä vanhemman tavassa olla tai toimia voi vahingoittaa lasta. Kyse ei kuitenkaan ole yksin suoraan ja välittömästi lapseen kohdistuvasta vahingosta tai vahingoittamisesta. Lapsen perusturvallisuutta järkyttää myös vanhempien välinen väkivalta tai vanhemman päihdeongelma. Erityisesti vaativissa tapauksissa tuomari saattaa tarvita avukseen asiantuntijatietoa esimerkiksi erilaisista väkivallan muodoista ja niiden vaikutuksista lapsiin.

Tuomari ratkaisee näyttöä arvioimalla ja lakia soveltamalla eteensä tuodut oikeudel-

liset riitakysymykset (esim. kenen luona lapsi asuu, valitaanko yksinhuolto). Tuomari ei ole toimivaltainen tekemään diagnooseja eikä myöskään johtopäätöksiä (yksin) diagnoosien perusteella. Lainkäyttötoiminta perustuu aina kokonaisharkintaan, ja etenkin syy-seuraussuhteet ovat vaikeita. Onko selvitetty, että tilanne X johtuu olosuhteesta Y? Onko todennäköistä, että tapahtuu A, jos olosuhteen B annetaan vallita? Antavatko nämä oireet aiheen epäillä, että oireiden syynä on Z?

Jos siis oikeudessa vireillä olevan huoltoriidan ratkaiseminen edellyttäisi psykologista, psykiatrista tai lääketieteellistä asiantuntemusta, asianosaisen tulee sellaista oikeudelle esittää. Lapsen edun mukaisia ratkaisuja ei tule tehdä “mutuillen” vaan asiantuntijatiedon perusteella.

Tiedon muoto ja laatu Tiedon tulisi olla neutraalia ja faktapohjaista. Huolet ja epäilyt tulisi esittää sellaisina eli huolina – ei syytöksinä. Tiedon tulisi olla myös oikea-aikaista, sillä tärkein tieto on tietenkin se, joka kuvaa mahdollisimman reaaliaikaista tilannetta – minkälainen tilanne on nyt?

Erityisesti vaativissa tapauksissa tuomari saattaa tarvita avukseen asiantuntijatietoa esimerkiksi erilaisista väkivallan muodoista ja niiden vaikutuksista lapsiin.

Lähes yhtä tärkeitä ovat kuitenkin tiedot siitä, miten tilanne on kehittynyt. Yllättävät ja kovin dramaattiset muutokset voivat herättää kysymyksiä, mutta toisaalta lapsen asteittainen sulkeutuminen ja hiljeneminen voi olla yhtä arvokas havainto kuvastamaan lapsen tilannetta.

Vaikka kukaan ei voi varmuudella sanoa tulevasta, lapsen edun mukaista ratkaisua harkittaessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota tulevaisuuden näkymiin. Minkälaisesta vanhemmuudesta ja olosuhteista lapsi hyötyy pitkällä tähtäimellä?

Tiedon tulisi myös olla mahdollisimman konkreettista. Oleellista olisi kuvata sitä tosi-

Vaativa erotyö

asiallista vaikutusta, joka tietyllä seikalla on perheenjäsenten välisiin suhteisiin tai lapsen hyvinvointiin. Esimerkiksi väkivaltaväitteen esittäminen oikeudessa laukaisee tarpeen saada lisää tietoa ratkaisuharkinnan pohjaksi.

Jos oikeudessa esitetään väite toisen vanhemman huoltajuuteen liittyvästä haasteesta tai sen riskistä, tietoa tarvitaan monipuolisesti:

• millaisia konkreettisia havaintoja tilanteesta on tehty nyt (havainnot)

• minkälainen ongelma on havaittu (johtopäätös)

• millaisia konkreettisia havaintoja on tehty lapsen voinnista, käytöksestä ja hyvinvoinnista (havainnot)

• millä tavalla tilanne vaikuttaa lapseen (johtopäätös)

• mikä on lapsen ikä, kehitystaso ja mielipiteiden autenttisuus (havainnot ja johtopäätös)

• millä tavalla tilanne vaikuttaa vanhempien väliseen yhteistoimintaan (havainnot ja johtopäätös)

• millä tavalla ongelman oletetaan ilmenevän huomenna (arvio) ja esimerkiksi vuoden päästä (arvio)

• mitä riskin poistamiseksi tai pienentämiseksi on tehty ja voisi tehdä

• miten tilanne vaikuttaa nyt ja tulevaisuudessa vanhempien keskinäisiin

väleihin ja yhteistyömahdollisuuksiin (yksinhuolto – rinnakkaisvanhemmuus – yhteistoiminta)

• millainen lapsen ja kummankin vanhemman välinen suhde on nyt ja millaiseksi se voi oletettavasti muovautua tulevaisuudessa.

Selvityksen rooli päätöksenteossa Käräjäoikeus pyytää sosiaalitoimelta selvityksen lapsen olosuhteista (niin sanottu olosuhdeselvitys) noin puolessa oikeudessa ratkaistavina olevista huoltoriidoista. Selvityksellä toteutetaan tärkeää tehtävää eli lapsen mielipiteiden selvittämistä. Aina ei ole helppoa kysellä lapsen toiveita asettamatta häntä vanhempien väliseen valintatilanteeseen. Ylipäätään lienee realistista sanoa, ettei lasta kuulemalla välttämättä saada aitoa tietoa siitä, mitä lapsi ajattelee. Pitkittynyt lojaliteettiristiriita tai toisen vanhemman vieraannuttava käytös, samoin kuin toistuneet oikeusriidat, tekevät lapsen kuulemisesta entistä hankalampaa ja merkitykseltään kyseenalaista. Toistuva kuuleminen stressaa lasta. Samoin on selvää, että jokainen pystyy skarppaamaan tai teeskentelemään selvityskäynnin verran. Myös aikuiset.

Lapsen kuulemisen lisäksi selvityksiltä toivottaisiin havaintojen perusteella tehtyjä johtopäätöksiä. Jos selvitystä tekevät työntekijät näkevät isän yksinhuollon vaaraksi lapsen kehitykselle tai havaitsevat äidin kyvyttömyyden toimia yhteishuoltajana, miksei sitä voisi sanoa rakentavalla tavalla? Kysymys ei ole tuomarin tontille menemisestä vaan selvityksen laatijan ammatillisen asiantuntemuksen tuomasta lisäarvosta.

Lähtökohtaisesti selvityksessä olisi hyvä keskittyä siihen, mitä seikkoja käräjäoikeus on pyytänyt selvittämään.

Lähtökohtaisesti selvityksessä olisi hyvä keskittyä siihen, mitä seikkoja käräjäoikeus on pyytänyt selvittämään. Vanhempien oikeudellisen riidan kohteena olevia vaatimuksia on harvoin tarpeen toistaa. On myös muistettava, ettei vanhemman väite jostakin seikasta yksin riitä osoittamaan väitettä todeksi. Selvitystyössä onkin tärkeä kohdistaa huomiota havainnoimiseen ja erityisesti vanhempien yhteistoiminnan edellytyksiin ja lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen ja suhteen laatuun.

Selvittäjät ovat myös avainroolissa havainnoidessaan esimerkiksi sellaisia erityisiä vaikuttimia, joihin lapsen parhaaksi olisi syytä kiinnittää huomiota riippumatta siitä, ovatko nämä varsinaisesti (oikeudellisen) riidan kohteena. Esimerkiksi lapsen oikeus kieleen, uskontoon ja omaan kulttuuriin saattaa tuoda lisähaastetta lapsen etuja optimoitaessa. Lapsi itse ei useinkaan osaa nostaa esiin tällaisia asioita. Tältäkään osin selvittäjiltä ei kuitenkaan edellytetä ehdottomia kannanottoja, vaan enemmänkin tällaisen lisäelementin tunnistamista ja esiin tuomista selvityksessä.

Tuomarit lukevat mielellään perusteluja selvittäjien tekemille johtopäätöksille. Selvitysten tekijöitä kehotetaankin rohkeaan perustelujen ja johtopäätösten ilmaisemiseen.

Negatiivisten tekijöiden vaikutus oikeuden päätökseen Oikeuskäytännössä vakiintuneiden linjausten mukaan vanhempien välistä yhteishuoltoa ei tule yleensä määrätä esimerkiksi jos

• on ilmeistä, että yhteishuolto tulisi aiheuttamaan lisää riitoja vanhempien välille,

• toinen vanhempi on toistuvasti käyttäytynyt väkivaltaisesti toista kohtaan,

• vanhempien välinen konflikti on pitkäaikainen ja korjaamaton (patologiset riidat)

• toiselta vanhemman puuttuu elämänhallinta (päihteiden käyttö, mielenterveyden häiriöt), mikä estää toimivan yhteistyön vanhempien välillä.

Oikeudessa esitetty selvitys voi osoittaa, että vanhemmalta puuttuu kyky toimia lapsensa lähihuoltajana. Esteenä lähihuoltajuudelle voivat olla esimerkiksi vanhemman väkivaltaisuus, vakavat päihdeongelmat, riski lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen kaltoinkohtelu ja arkihuollon laiminlyönnit. Tapaamisten kannalta ensisijaista on lapsen turvallisuus. Koska etävanhemman tapaaminen on lapsen oikeus, lapsen pelko ja ahdistus tapaamisten suhteen on aina otettava huomioon, johtuipa se sitten mistä tahan-

Vaativa erotyö

sa. Muussa tapauksessa lapselle välittyy viesti, etteivät hänen kokemuksensa ja tunteensa ole merkityksellisiä. Toisaalta tapaamisia voidaan rakentaa esimerkiksi tuettujen tai valvottujen tapaamisten kautta ja niitä voidaan lisätä porrastetusti ajan ja hyvien kokemusten myötä. Tässäkään suhteessa pelkkä kurja nykytilanne ei välttämättä ole esteenä sille, että oikeus päättää jonkinlaisten tapaamisten aloittamisesta tai jatkamisesta. Usein myös lähivanhemman asennoitumisella ja myötävaikutuksella on iso merkitys tapaamisten toteutumiseen.

Tapaamiset voidaan määrätä valvottuina, jos tapaaminen sisältää riskin lapsen turvallisuudelle, mutta tapaaminen katsotaan tästä huolimatta lapsen edun mukaiseksi. Näin voi olla esimerkiksi, jos

• tapaavalla vanhemmalla on mielenterveysongelmia

• tapaavalla vanhemmalla on päihdeongelmia

• on olemassa riski lapsen maastaviennistä

• on olemassa riski lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (esim. esitutkinta kesken)

• jos lapsi aiempien kokemustensa (esim. perheen sisäinen väkivallan) perusteella pelkää ja kokee tapaamiset ahdistaviksi ja turvattomiksi.

Ääritilanteessa tapaamiset voidaan myös evätä (KKO 2007:71). Tuomioistuimella on tarvittaessa oltava rohkeutta päättää, että tapaamisoikeutta ei toistaiseksi vahvisteta. Lapsen ja van-

hemman suhdetta ei voida luoda ja ylläpitää väkisin eikä lapsen oikeus saa muuttua lapsen velvollisuudeksi, joka toteutetaan pakkokeinoin. Lapsen omaehtoisen ja mahdollisimman aidon näkemyksen selvittäminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Aikuisten on silti myös asianmukaisesti arvioitava lapsen vastustukselleen esittämiä perusteita.

Vanhempien on syytä tietää, ettei tuomari kuitenkaan tee määräyksiä ilman, että joku on esittänyt asiaa koskevan vaatimuksen. Vaikka edellä mainittuja riskitekijöitä olisikin oikeudenkäynnin aikana tullut esiin, ei tuomari oma-aloitteisesti voi tehdä muuta kuin nostaa asian keskusteluun. Asianosaisten eli vanhempien on tehtävä asiaa koskeva nimenomainen vaatimus (esim. ”vaadin yksinhuoltoa”).

Oikeudellisesta harkinnasta ja sen osatekijöistä voi lukea enemmän Oikeus.fi-sivuilta löytyvästä Helsingin hovioikeuden laatuhankeraportista ”Lapsen huolto, tapaamisoikeus ja elatus” (2007).

Lapsen etu – lapselle paras Lapsiasioissa kaiken keskiössä on tietysti lapsen etu. Ongelmana vain on se, ettei kukaan varmuudella tiedä, mikä se on, mistä se koostuu tai minkälaisiksi palasiksi eri etuja pitäisi arvottaa. Suomessa puhutaan lapsen edusta yksikössä, mutta englanniksi se on ”the best interests of the child”. ”Best interests” ja ”the child” osoittavat mielestäni paremmin kuin suomenkielinen termi, että kyse on useiden etujen yhteensovittamisesta sekä juuri kyseisen lapsen etujen optimoinnista hänen parhaakseen. Etuja on tosiasiallisesti useita. Esimerkiksi, lapsen etuna voidaan pitää perhesuhteiden ylläpitämistä ja muuttumattomuutta ja monia muita asioita.

Lapsen etu on se, että

• hän saa ilmaista mielipiteensä vapaasti

• hän saa olla turvassa ja saa osakseen hyvää kohtelua ja huolenpitoa

• hän saa tukea ja lohtua sitä tarvitessaan

• hän saa tuntea vanhempansa ja olla heidän kanssaan

• aikuiset näkevät ja hyväksyvät hänet sellaisena kuin hän on

• vanhemmat asettavat rajoja ja toimivat johdonmukaisesti

• vanhempi on kiinnostunut hänestä, että hänestä välitetään

• hänellä on kaverisuhteita ja mahdollisuus kehittää itseään harrastamalla

• hänen ei tarvitse ilman riittäviä perusteita luopua mistään hänelle tärkeästä

• hänen ei tarvitse pidemmän päälle tarvitse jännittää, pelätä tai arastella

• hän itse saa määrittää, mikä hänelle on tärkeää

• hän saa olla yksi sisaruksista, mikäli heitä on

• häntä ei nosteta tikun nokkaan

• häntä katsotaan hellästi.

Toisin ilmaisten voidaan sanoa, että lapsen etu koostuu lain suojasta eli esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa mainituista oikeuksista, ihmisoikeuksista ja perustuslaillisista oikeuksista. Toisaalta lapsen etu koostuu vanhempien tai ammattilaisten antamasta suojasta eli siitä, että asiantunteva, valveutunut aikuinen tekee huolellisesti harkitun päätöksen siitä, mitä juuri tämä lapsi, ottaen huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa, tarvitsee. Olennaista on ottaa huomioon se, mitä lapsi itse omasta tilanteestaan kertoo ja mitä sen osalta toivoo.

Lapsen etu on kompleksinen ja muuttuva käsite. Peukalosääntönä voidaan sanoa, että lapsen oman toiveen mukainen ratkaisu monesti toteuttaa lapsen parasta. Olisikin syytä ottaa lapsen kokemus esimerkiksi väkivallasta ja sen vaikutuksista arvioinnin lähtökohdaksi. Toisaalta aikuisten tulee myös kyetä ”kuulemaan” lapsen kertoma tarkasti ja huomaamaan viitteet pelosta, väärinymmärryksistä, manipuloinnista tai muusta vaikuttamisesta taikka vaikuttimista. Lisäksi on uskallettava ratkaista asia lapsen mielipiteen vastaisesti, jos se katsotaan hänen parhaakseen.

Lapsen kuulemisessa ei siis niinkään tulisi keskittyä kysymään tai selvittämään vastausta vanhempien väliseen riitakysymykseen (Kenen luona haluat asua?), vaan ennemminkin selvittää lapsen käsitystä omista eduistaan (Mikä sinulle on tärkeää?, Mikä saa sinut voimaan hyvin?, Mitä tarvitset?).

Vaativa erotyö

Lopuksi

Huoltoriidassa on monenlaista väitettä ja erilaista informaatiota. Ammattitoimijoiden tulisikin olla läpinäkyviä sen suhteen, mikä on väite ja mikä puolestaan on konkreettisiin havaintoihin perustuva (asiantunteva) johtopäätös havainnoista. Tätä voisi esimerkinomaisesti kuvata seuraavasti:

• Vanhemmat esittävät erilaisia vaatimuksia ja väitteitä.

• Selvitystyöntekijät ja vanhemmat havainnoivat tilannetta ja perheenjäseniä.

• Lasta kuullaan.

• Selvitystyöntekijät tai asiantuntijat voivat tehdä johtopäätöksiä havaintojensa ja kuulemansa perusteella.

• Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, minkälaista ja minkä asteista hyötyä tai haittaa eri seikoista voi olla lapselle.

• Oikeudessa esitetään tarvittaessa lisäselvitystä tai todistelua riidanalaisista väitteistä.

• Oikeudessa esitetään tarvittaessa asiantuntijaselvitystä ilmiöistä, riskeistä tai johtopäätösten oikeellisuudesta.

• Lapsen mielipide huomioidaan päätöksenteossa.

• Tuomarin tehtävänä on arvioida selvitettyjen seikkojen ja väitteistä tehtyjen johtopäätösten merkitystä lapsen kokonaisvaltaisen parhaan toteutumiseen, joka käsittää myös arvion lapsen parhaaksi katsottavien etujen kehittymisestä tulevaisuudessa.

Vinkit ammattilaisille:

• Selvitys lapsen olosuhteista on tärkeä väline tiedon välittämiseksi oikeudelle.

• Oikeus tarvitsee ratkaisunsa tueksi konkreettista tietoa lapsen tilanteesta, hyvinvoinnista, peloista ja toiveista, mutta tarvittaessa myös asiantuntijatietoa siitä, miten jonkin asian voidaan katsoa vaikuttavan lapseen ja hänen hyvinvointiinsa.

• Tärkeintä on saada lapsen oma ääni kuuluvaksi ja hänen mahdolliset erityistarpeensa huomioiduiksi.

• Lapsen edun mukainen päätös edellyttää vaarojen huomioimista ja riskien minimoimista. Arvioinnissa voidaan päätyä pitämään tiettyä hyötyä suurempana kuin riskiä tai toisin päin.

• Lapsen mielipiteen selvittäminen on keskeinen tehtävä. Lapsi osaa kuitenkin vain harvoin arvioida riskejä ja etuaan, etenkään pidemmällä tähtäimellä. Tähän tarvitaan aikuisia.

100 Vaativa erotyö

102 Vaativa erotyö

10.

Lapsen turvallisuutta ja hyvinvointia uhkaavien riskitekijöiden arviointi

Turvassa-hankkeen yhtenä tavoitteena oli kehittää riskinarvioinnin välineistöä ammattilaisille, jotka arvioivat konfliktoituneita ja korkean riskin erotilanteita. Arvioinnin tarkoitus on auttaa ammattilaisia tunnistamaan lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavat asiat. Riskien tunnistamisen jälkeen on mahdollista rakentaa työsuunnitelma niiden minimoimiseksi ja lapsen suojelemiseksi. Artikkelissa pohditaan, miksi riskejä on tärkeä tarkastella lapsen näkökulmasta moniammatillisesti, kuvataan riskinarvioinnin kokonaisuutta ja esitellään lyhyesti hankkeessa kehitettyä lapsinäkökulmaista riskinarviointityökalua.

Paula Stenroos ja Johanna Vaitomaa

Lapsinäkökulmainen ja moniammatillinen arviointi

Ero ei aina tuo ratkaisua parisuhteen ja perheelämän aikana kohdattuihin ongelmiin. Lapsi voi joutua eron jälkeen vanhempien konfliktin välikappaleeksi tai altistua eron jälkeiselle vainolle, väkivallan eri muodoille tai niiden uhalle. Vakavimmillaan tilanteessa on lapsikaappauksen tai perhesurman riski.

Vaikeaan erotilanteeseen lähtee usein ensimmäiseksi hakemaan apua se vanhempi, joka on huolissaan lapsen hyvinvoinnista. Tällöin tilanteessa ei välttämättä huomata olevan lastensuojelullista huolta tai tarvetta vanhemmuuden tukitoimille. Ammattilaiset saattavat kehottaa vanhempia sopimaan asioista yhdessä, ja mikäli tämä ei onnistu, voidaan ajatella, että kyseessä on vain vanhempien keskinäinen riita.

Toimivaan vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön tarvitaan kuitenkin tasavertaista vuorovaikutussuhdetta, luottamusta ja turvallisuutta. Pelko ja väkivallan uhka eivät mahdollista turvallisen vuorovaikutuksen tai yhteistyön kehittymistä. Mikäli auttavat tahot eivät selvitä riittävän kattavasti tilanteen taustoja eri osapuolten näkökulmasta, riskien ja tukitoimien tarpeen arvioinnissa jäävät huomiotta perheen historia sekä vanhempien mahdollisesti hyvinkin vaikeat psykososiaaliset ongelmat. (Ks. myös Nikupeteri ja Laitinen, artikkeli 2.)

Vanhempien konfliktoitunut erotilanne on riski lapsen hyvinvoinnille ja turvallisuudelle. Jos tilannetta lähestytään vain vanhempien välisenä riitana, jää lapsen hyvinvointia uhkaavat riskitekijät tunnistamatta ja tarkoituksenmukainen apu saamatta.

Erotilanteen lapselle tuomien riskien arvioimiseen ei ole vakiintunutta tapaa ja moni asia vaikeuttaa riskien tunnistamista. Ranta-

Vanhempien konfliktoitunut erotilanne on riski lapsen hyvinvoinnille ja turvallisuudelle. Jos tilannetta lähestytään vain vanhempien välisenä riitana, jää lapsen hyvinvointia uhkaavat riskitekijät tunnistamatta ja tarkoituksenmukainen apu saamatta.

sen (2021) tutkimuksessa ammattilaiset toivat esiin, että heillä ei ole erityisiä työmenetelmiä eikä esimerkiksi lomakkeita riskien tunnistamiseen. Väkivallan uhkaa kartoitettiin perheenjäsenten erillisillä haastatteluilla ja konsultoimalla muita ammattilaisia.

Konfliktoituneessa erotilanteessa voi olla haastavaa erottaa, mikä on lapsen henkistä kaltoinkohtelua ja mikä hetkellisesti toimimatonta vanhemmuutta erokriisin keskellä, tai esimerkiksi sitä, milloin lasta käytetään vainon välineenä entistä puolisoa kohtaan ja milloin yhteydenotoissa on kyse tarpeellisesta lasten asioiden hoitamisesta vanhempien välillä. Ammattilaiset toimivat myös kukin tahoillaan, ja he kiinnittävät arvioinneissaan huomiota hieman eri asioihin. Yhteistä ymmärrystä riskitekijöistä ei siten muodostu. Moniammatillinen riskinarviointi nostaa esiin lasten ja vanhempien avun tarpeet kaiken käytettävissä olevan tiedon perusteella.

Vaativa erotyö

Eri ammattilaisia tarvitaan, jotta tietoa saadaan koottua mahdollisimman laajasti, jokainen ammattilainen tuo työskentelyyn oman näkökulmansa ja tietonsa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on usein konfliktoituneessa erotilanteessa vastuullaan paitsi lapsen suojelutehtävä myös moniammatillisen yhteistyön koordinointi.

Lastensuojelussa viime vuosina yleistyneen systeemisen ajattelun mukaisesti työntekijän suhtautuminen riskeihin ja hänen omat aiemmat kokemuksensa vaikuttavat riskien arviointiin ja päätöksentekoon. Ammattilaiset saattavat yli- tai aliarvioida riskin tai sivuuttaa sen kokonaan tehdessään arviointia liian kiireisesti. Työntekijät voivat nähdä saman erotilanteen riskit ja voimavarat hyvin eri tavalla ja tehdä niiden perusteella erilaisia johtopäätöksiä. (Munro 2011; Bozanquet 2021.) Systeeminen lähestymistapa sopii myös konfliktoi-

tuneiden erotilanteiden riskinarviointiin ja työskentelyyn riskien ehkäisemiseksi.

Eileen Munron mukaan riski ja turvallisuus rakentuvat sosiaalisesti, ne eivät ole siis muuttumattomia totuuksia. Riski on dynaaminen, se muuttuu ajan kanssa ja on riippuvainen monista tekijöistä. Riskin arviointi tai hallitseminen ei poista riskiä, mutta se vähentää lapselle aiheutuvan haitan todennäköisyyttä. (Munro 2011.) Arvioinnissa on myös huomioitava, että riski on erilainen eri osapuolille ja eri tilanteissa, esimerkiksi vauvalle kaltoinkohtelun uhka ja uusiutumisriski ovat eritasoisia kuin teini-ikäiselle. Systemaattinen moniammatillinen riskinarviointi varmistaa, että esimerkiksi väkivalta, lapselle vahingollinen vanhemmuus tai lapsen tarve suojeluun ei jää tunnistamatta.

Systemaattinen moniammatillinen riskinarviointi varmistaa, että esimerkiksi väkivalta, lapselle vahingollinen vanhemmuus tai lapsen tarve suojeluun ei jää tunnistamatta.

On tärkeää, että ammattilaiset tunnistavat riskit ja ne otetaan rohkeasti puheeksi vanhempien ja eri osapuolten kanssa työskentelevien toisten ammattilaisten kanssa. Mikäli riskejä ei tunnisteta eikä niihin puututa ajoissa, konflikti voi pitkittyä ja syventyä. Oleellista lapsen hyvinvoinnin turvaamisen kannalta on tunnistaa myös pitkittynyt ero-, huolto- ja tapaamisriita yhdeksi lapsen kaltoinkohtelun muodoksi. Moniammatillinen riskinarviointi auttaa ehkäisemään konfliktin pitkittymistä ja väkivallan jatkumista, ja se voi jopa estää perhesurman.

Riskinarvioinnin prosessi Turvassa-hankkeen asiakastyössä on havaittu, että lapsen ja vanhempien tilanteesta voi olla paljon tietoa, mutta se on usein sirpaleista ja eri tahoilla. Tieto ei välttämättä kulje ammattilaisten välillä, eikä tilanteesta muodostu selkeää, yhteisesti jaettua kokonaiskuvaa. Näissä tapauksissa vanhemmat eivät koe tulleensa

AMMATTILAISET VANHEMMAT

• Esitietolomake

• Moniammatillisesti Haastavat erot -työryhmä

• Riskienseulontalomake

• Arvio riskin vakavuudesta 1–3

Kuvio 6. Kenen kanssa riskejä arvioidaan?

• Erikseen vanhempien kanssa

• Alku- ja loppukartoituslomake

• Muut lomakkeet

autetuiksi, vaikka he ovat hakeneet apua monesta eri paikasta ja heitä on yritetty auttaa. Vireillä voi myös olla useita eri auttamistoimia yhtä aikaa. (Ks. myös Vaitomaa, artikkeli 4; Rantanen 2021.)

Riskien arvioinnissa toimiva työtapa on moniammatillinen työskentely. Sen avulla tilanteesta saadaan laaja näkemys tehokkaasti ja aikaa säästäen ja lisäksi lapset ja vanhemmat ohjautuvat palveluihin oikea-aikaisemmin ja tarkoituksenmukaisemmin. Seuraavaksi esitellään moniammatillista riskinarviointia kokonaisuutena: miten riskinarviointia tehdään, missä tilanteessa ja kenen kanssa? (Ks. Tarkemmin moniammatillisuuden rakentumisesta Heikkinen, artikkeli 7.)

Kokonaisvaltaisen arvioinnin merkitys korostuu, kun ammattilainen kokee tilanteen haastavaksi ja auttamisen keinot vähäisiksi. Etenkin kompleksisissa tilanteissa on tarkoituksenmukaista tehdä laaja-alainen riskinarviointi lapsen suojelun näkökulmien esiin nostamiseksi. Ammattilaisen on pysähdyttävä ja kerättävä kattavasti tietoa eri lähteistä jo heti työskentelyn alkuvaiheessa. Riskejä arvioi-

LAPSI

• Lapsen kokemukset esiin

• Sisarukset (erikseen/yhdessä)

• Turva10, kolmen talon malli ym. menetelmät

daan useasta eri näkökulmasta kummankin vanhemman ja lapsen kokemukset kartoittaen. Ammattilaiset kokoavat tiedon ja arvioivat riskejä yhdessä.

Lasten ja vanhempien osallisuus arvioinnissa on keskeistä. Kun kaikkien osapuolten kokemukset kartoitetaan, työntekijä saa tarvittavaa tietoa, osapuolet kokevat tulleensa kuulluiksi ja kohdatuiksi sekä heidän turvan kokemuksensa vahvistuu. Kokemusten kartoittamisessa on tärkeää aito kohtaaminen ja luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen; niihin tarvitaan riittävästi aikaa.

Kun riskejä arvioidaan lapsen ja vanhempien kanssa, työskentelysuunnitelman laatiminen yhdessä helpottuu ja osapuolten sitoutuminen työskentelyyn voi vahvistua. Mikäli ammattilainen kuulee vain toista vanhempaa tai ei ollenkaan lasta, jää kokonaiskuva vajaaksi ja arviointi yksipuoliseksi. Yksipuolisen arvioinnin perusteella auttamistoimenpiteet voivat kohdentua väärin tai jäädä puutteellisiksi. Jos ammattilainen kohdentaa avun väärin, voi se pahimmillaan syventää konfliktia ja heikentää lapsen hyvinvointia.

Vaativa erotyö

Riskien tunnistamisen ja nimeämisen lisäksi riskien arvioinnissa kartoitetaan lapsen ja vanhempien suojaavat tekijät ja voimavarat. Arvioinnissa on hyvä muistaa, että vanhempien konfliktoituneesta tilanteesta huolimatta lapsen elämäntilanteeseen liittyy myös suojaavia tekijöitä ja niiden ylläpitäminen sekä vahvistaminen on tärkeää. Riskien arviointi ei ole vain mekaaninen suoritus, jossa listataan korjausta vaativia asioita, vaan tasapainoinen kartoitus riskitekijöistä, voimavaroista ja suojaavista tekijöistä (ks. esim. Turnell 1999). Lopputuloksena saadaan kokonaiskuva siitä, millaisesta avusta lapset ja vanhemmat voisivat hyötyä sekä mitä lapsen hyvinvointia suojaavia tekijöitä tulisi säilyttää ennallaan, ylläpitää ja edelleen vahvistaa.

1. puhEEksi ottaminEn ja riskiEn tunnistaminEn Lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavien riskien arviointi on kokonaisvaltainen prosessi, jonka ensimmäisenä askeleena on keskustella tilanteesta eri osapuolten kanssa, tunnistaa riskit ja nimetä ne. Tarkoituksena on havaita riskisignaalit ja luoda moniammatillinen kokonaiskuva siitä, mitä apua lapsi ja vanhemmat tarvitsevat.

Moniammatillisen arviointiprosessin alkuvaiheessa sovitaan, kuka viranomainen toimii prosessinjohtajana. Prosessinjohtaja kokoaa verkoston, ohjaa työskentelyä ja pitää kokonaistilanteen hallussa. Hänen tehtävänsä on huolehtia, että lapsen kanssa työskentelevät ammattilaiset tuovat lapsen kokemuksen sekä

Kuvio 7. Moniammatillisen riskinarvioinnin prosessikuvaus

1 2 3 4

Puheeksi ottaminen ja riskien tunnistaminen Riskien arviointi 1–3 (matala, keskitaso, korkea) Työsuunnitelma: tavoitteet ja toimenpiteet Seuranta ja tarkistukset

oman tietonsa ja havaintonsa yhteiseen keskusteluun osaksi arviointia.

Ammatillisen yhteistyön lisäksi riskejä arvioidaan molempien vanhempien kanssa ja lasten kokemuksia selvitetään työskentelemällä heidän kanssaan ikätasoon sopivalla tavalla. Riskien arvioinnissa keskustellaan kummankin vanhemman kanssa erikseen. Keskustelussa selvitetään vanhempien omia kokemuksia, ajatuksia sekä toimintatapoja suhteessa lapseen sekä toiseen vanhempaan ja pohditaan erotilanteen vaikutusta vanhemman omaan käyttäytymiseen.

Lapsen turvallisuutta vaarantavien tekijöiden tunnistamisessa oleellista on havainnointi ja vanhempien haastattelu, mutta etenkin jos lapsella on lojaliteettiristiriitaa, on tärkeää kuunnella hänen näkemyksiään (Rantanen 2021). Lapsen kanssa työskentely ja kokemusten selvittäminen tulee tehdä lapsentahtisesti. Kohtaamiseen pitää olla riittävästi aikaa ja tilaa, jotta ammattilaisen ja lapsen välille voi kehittyä luottamus ja lapsella kasvaa uskallus kertoa omia ajatuksiaan aidosti. Lapsen tulee voida luottaa siihen, että hänen ajatuksiaan halutaan kuulla ja että ne huomioidaan. (Ks. myös Isotalus, artikkeli 13.) Vaikka lapsen tehtävä ei ole päättää vanhempien vastuulla olevia asioita, on hänen ajatuksillaan ja kokemuksillaan merkitystä ratkaisuja pohdittaessa.

Konfliktoituneessa erotilanteessa lapsen hyvinvointiin kohdistuvien riskien esiin nostaminen voi olla vanhempia herättelevää. Sen ansioista pystytään kenties paremmin suuntaamaan keskustelu esimerkiksi toisen vanhemman syyttelystä omaan toimintaan vanhempana ja kummankin vanhemman mahdollisuuksiin tukea lasta erotilanteessa. Suojaavia tekijöitä esiin nostamalla voi-

daan vahvistaa vanhemman omaa myönteistä vanhemmuutta ja ohjata häntä pohtimaan myös toisen vanhemman käyttäytymisen hyviä piirteitä. Näin voidaan lisätä luottamusta vanhempien välillä ja mahdollisesti vähentää lapselle haitallista vanhempien välistä konfliktia.

2. riskiEn vakavuudEn arviointi Prosessin toisessa vaiheessa arvioidaan, kuinka vakavasta riskistä on kysymys lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden näkökulmasta. Riskien arvioinnissa kiinnitetään huomiota fyysisen kaltoinkohtelun lisäksi henkisen kaltoinkohtelun muotoihin sekä seikkoihin, jotka konfliktoituneessa erotilanteessa vaikuttavat lapseen välillisesti. Ammattilaisen on tunnistettava myös riskisignaaleja, jotka kohdistuvat toiseen tai kumpaankin vanhempaan ja vaikuttavat sitä kautta myös lapseen. Vanhemman käyttäytyminen voi uhata lapsen hyvinvointia, vaikkei vanhempi itse tiedosta sitä. Vanhemmalta saattaa esimerkiksi jäädä huomaamatta, miten voimakkaat ja toistuvat riidat toisen vanhemman kanssa ja omien vaikeiden tunnetilojen sekä vanhempien välisten asioiden purkaminen vaikuttavat lapseen.

Lapsen kuuleminen on ensiarvoisen tärkeää. Näin voidaan vahvistaa hänen turvan kokemustaan ja saada hänen äänensä aidosti kuuluviin. Lapsen kokemuksia ja ajatuksia kartoittamalla voidaan tehdä arviota riskien vakavuudesta juuri lapsen näkökulmasta (ks. myös Rantanen 2021).

Arvioinnissa on erotettava toisistaan lapselle aiemmin aiheutunut haitta ja potentiaalinen riski eli se, mitä tulevaisuudessa saattaa tapahtua ja kuinka todennäköisenä riskin toteutumista voidaan pitää (Munro 2011). Munron (2011) riskinarvioinnin viitekehykses-

Vaativa erotyö

sä edetään viiden vaiheen kautta. Vaiheiden avulla arvioidaan, miten vakavasta riskistä on kysymys ja miten todennäköisesti tapahtuma uusiutuu:

1. Mitä on tapahtunut? (Historia)

2. Mitä tapahtuu nyt? (Nykyisyys)

3. Mitä saattaa tapahtua? (Tulevaisuus)

Jos emme tee mitään tai teemme intervention.

4 Miten todennäköistä on, että riski toteutuu?

5. Jos niin käy, miten vakavaa se olisi?

3. työsuunnitElman laatiminEn

Riskien arviointi ohjaa ammattilaisia laatimaan oikein kohdennetun työsuunnitelman. Riittävän tiedon kerääminen eri tahoilta ja ammattilaisten yhteinen pohdinta tuottavat ensimmäisen tilannekuvan, jonka avulla työskentelyä suunnataan olennaisiin asioihin. Arviointiin on hyvä varata useampi keskustelu ammattilaisten kesken sekä vanhempien ja lasten kanssa. Pitkään jatkuneet konfliktoituneet tilanteet ovat usein monimutkaisia, ja tällöin myös riskien arviointi vaatii entistä enemmän aikaa ja paneutumista. Moniammatillisen yhteistyön tavoitteena on rakentaa kuhunkin tilanteeseen kohdennetut tuen ja avun muodot ja vahvistaa näin sekä lapsen että aikuisen turvallisuutta.

Kun riskit on tunnistettu ja nimetty ja havaittujen riskien vakavuus arvioitu, laaditaan työsuunnitelma riskien vähentämiseksi. Samalla sovitaan työnjaosta: ketkä työskentelevät perheenjäsenten kanssa ja miten?

Joskus vakavia lapseen tai vanhempaan kohdistuvia riskejä ja uhkia havaitaan jo pian avun hakemisen jälkeen. Vaikka tietoa ei siinä vaiheessa olisi vielä riittävästi, on työskentely aloitettava. Tieto täydentyy myöhemmin pik-

Kattava kokonaiskuva rakentuu taustatietojen keruusta, keskusteluista molempien vanhempien kanssa, lapsen ajatusten ja kokemusten kartoittamisesta sekä moniammatillisesta riskien arvioinnista. Systemaattisessa prosessissa prosessinjohtajana toimii sosiaalityöntekijä.

kuhiljaa moniammatillisten kokousten sekä verkostotyöskentelyn kautta, ja työsuunnitelmaa täydennetään tarpeen mukaan. Tilanteet elävät muutoinkin koko ajan ja avun tarpeet voivat muuttua, mikä edellyttää jatkuvaa arviointia. Haastavissa tilanteissa työskentelyn ja riskinarvioinnin jatkaminen on usein tarpeellista. Kattava kokonaiskuva rakentuu taustatietojen keruusta, keskusteluista molempien vanhempien kanssa, lapsen ajatusten ja kokemusten kartoittamisesta sekä moniammatillisesta riskien arvioinnista. Systemaattisessa prosessissa prosessinjohtajana toimii sosiaalityöntekijä

Lapsen osallisuus on tärkeää myös työsuunnitelman laatimisessa. Nostamalla lapsen kokemuksia esiin keskusteluissa voidaan vanhempia ohjata tarkastelemaan omia toimintatapojaan ja sitouttaa heitä työskentelyyn.

Kun vanhemmat saavat tietoa lapsen ajatuksista ja kokemuksista erotilanteen keskellä, heidän motivaationsa vahvistaa hyväksi koettuja toimintatapoja ja muuttaa riskejä lisäävää käyttäytymistään lapselle turvallisempaan suuntaan voi syventyä. Lapsen kokemuksen kautta nostetaan esiin myös voimavaroja ja suojaavia tekijöitä, jotka auttavat lasta vaikeassa tilanteessa.

4. sEuranta ja tarkistuksEt

Riskien arviointi käynnistyy heti työskentelyn alettua ja jatkuu koko sen ajan. Väliarviointia tehdään yhteisissä verkostotapaamisissa, ja työskentelyn päättyessä lapsen tilanteesta laaditaan moniammatillinen loppuarvio. Turvassa-hankkeessa kehitetty alku- ja loppukartoituslomake (liite 1) on koettu toimivaksi työkaluksi sekä alkuvaiheen että loppuvaiheen kokonaistilanteen kartoittamiseen vanhempien kanssa.

Turvassa-hankkeessa kehitetty lapsinäkökulmainen riskienseulontalomake on ennen kaikkea prosessinjohtajan työkalu, jota voidaan käyttää säännöllisesti verkostotapaamisissa riskien arviointiin ja muutosten seurantaan. Kun arviointia tehdään systemaattisesti samalla työkalulla myös seurannassa, pystytään riskien vaikutusta lapsen elämään arvioimaan pidemmällä aikavälillä. Seuraavassa kappaleessa kerromme tarkemmin seulontalomakkeesta.

tu riskitekijöiden tunnistamisen, puheeksi ottamisen, riskien vakavuuden arvioinnin ja työsuunnitelman laatimisen apuvälineeksi. Lapsinäkökulmaisessa arvioinnissa ammattilainen selvittää, millaisia riskejä vanhempien välinen konflikti sekä siihen liittyvät tilanteet ja toimintatavat aiheuttavat lapselle.

Lapsinäkökulmaiseen riskienseulontalomakkeeseen on koottu 25 riskitekijää, joiden on tunnistettu erotilanteessa uhkaavan lapsen turvallisuutta ja hyvinvointia. Seulontalomakkeen avulla ammattilainen voi kiinnittää systemaattisesti ja kokonaisvaltaisesti huomiota lasta koskeviin riskisignaaleihin, jolloin arvioinnissa tulee huomioiduksi lapseen kohdistuva fyysinen ja psyykkinen kuormitus. Henkisen väkivallan tunnistaminen ja siihen puuttuminen on lapsen hyvinvoinnin kannalta yhtä tärkeää kuin fyysiseen kaltoinkohteluunkin puuttuminen. Esimerkiksi henkisen väkivallan äärimmäinen muoto, pakottava kontrolli, voi olla vaikea tunnistaa konfliktin keskellä. Arvioinnin kautta voidaan havaita mahdollisimman kattavasti tilanteeseen vaikuttavat tekijät ja konfliktin juurisyyt – kohdentamalla työskentelyä juuri niihin, edistetään lapsen hyvinvointia.

Riskien arviointi seulontalomakkeen avulla

Turvassa-hankkeessa on kehitetty lapsinäkökulmainen riskienseulontalomake ammattilaisten käyttöön. Lomake on tarkoitettu ammattilaisten arviointityökaluksi, ei vanhempien kanssa täytettäväksi. Lomake on laadit-

Jokaisen havaitun riskin vakavuus arvioidaan erikseen kolmiportaisesti matalaksi, keskitasoiseksi tai korkeaksi. Koska riskien arviointi on monisyistä ja se muuttuu ja täydentyy työskentelyn aikana, ei yksiselitteistä numeraalista arviointiasteikkoa ole ollut tarkoituksenmukaista laatia. Riskien tunnistamisella ja vakavuuden arvioinnilla pyritään jäsentämään, mihin asioihin työskentelyssä on olennaista keskittyä.

Kaikki lapsinäkökulmaiseen riskienseulontalomakkeeseen listatut riskitekijät ovat haitallisia lapsen hyvinvoinnille, ja kasautu-

Vaativa erotyö

Mitä enemmän riskejä havaitaan ja mitä vakavampia ne ovat, sitä vahvempaa apua ja tukea lapsi ja vanhemmat tarvitsevat.

neet riskit muodostavat vakavan uhan lapsen kehitykselle. Mitä useampi riski havaitaan, sitä vahvemmin lapsi ja vanhemmat tarvitsevat moniammatillista tukea ja palveluita. Korkeaksi arvioidun riskin katsotaan jo yksistäänkin aiheuttavan vakavia haitallisia vaikutuksia lapsen kehitykselle, ja sellaiset on työsuunnitelmaa tehtäessä otettava ensisijaisesti huomioon. Työskentelyn tavoitteiden ja toimenpiteiden määrittelyssä on siis myös riskien vakavuuden arvioinnilla erityinen merkitys. Mitä enemmän riskejä havaitaan ja mitä vakavampia ne ovat, sitä vahvempaa apua ja tukea lapsi ja vanhemmat tarvitsevat.

Ammattilaisten käytössä on myös muita toisiaan täydentäviä ja erilaisten riskien arviointiin käytettäviä työkaluja, joita on hyvä hyödyntää Turvassa-seulontalomakkeen lisäksi. Sellaisia ovat esimerkiksi THL:n MARAK (Moniammatillinen vakavan parisuhdeväkivallan riskinarviointilomake) ja LASTA-seula (taustatietokartoituslomake lapsen pahoinpitely- ja seksuaalirikosepäilyjen selvittämiseen) sekä Kaapatut lapset ry:n lapsikaappausuhan check-lista. Parisuhdeväkivallan riskinarviointiin ja uhrin auttamiseen kehitetty MARAK on toimiva moniammatillinen menetelmä, jota on hyvä käyttää eron jälkeisen väkivallan ja vainon arvioinnissa. Lisäksi huomiota tulee kiinnittää lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavien riskitekijöiden tunnistamiseen.

Turvassa-hankkeessa on huomattu, että pitkittyneisiin konfliktoituneisiin erotilanteisiin apua haettaessa korostuvat henkisen ja taloudellisen väkivallan eri muodot. Lapsi voi elää useita vuosia vanhempien konfliktin ja jatkuvan oikeudenkäyntikierteen keskellä. Tilanne voi aiheuttaa lapselle lojaliteettiristiriitaa, jolloin hänen luottamuksensa aikuisten kykyyn ratkaista ristiriitoja ja olla turvallinen vanhempi heikkenee. Lapsi ei aina välttämättä näkyvästi oireile, mutta vanhemmat havaitsevat muutoksia lapsen käyttäytymisessä. He saattavat epäillä lapsen oireilun liittyvän esimerkiksi toisen vanhemman vanhemmuuden heikkouksiin. (Ks. myös Laajasalo, artikkeli 3.) Pitkittyneessä ero- ja huoltoriidassa lapsen oirehdinnan taustalla voi kuitenkin olla vanhempien välinen konflikti itsessään. Näissä tilanteissa ammattilaisten tulisi tunnistaa, mitkä asiat pitävät vanhempien välistä konfliktia yllä, ja työskennellä niiden vähentämiseksi.

Lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavat riskitekijät on listattu viereisellä sivulla. Riskejä indikoivia tekijöitä ja piirteitä on kuvattu tarkemmin seulontalomakkeessa. Nämä ovat ammattilaiselle avuksi hänen arvioidessaan, esiintyykö tilanteessa kyseisiä riskejä. Seulontalomake on pilotoinnissa todettu toimivaksi työvälineeksi etenkin moniammatillisen työryhmän kokoontuessa arvioimaan yhdessä riskejä. Ensi- ja turvakotien liitto tarjoaa

Lapsen turvallisuutta ja hyvinvointia uhkaavat riskitekijät erotilanteessa

1. Lapsen kaltoinkohtelu tai fyysinen väkivalta tai epäily

2. Lapseen kohdistunut seksuaaliväkivalta tai epäily

3. Lapsen altistuminen lähisuhdeväkivallalle tai sillä uhkailulle

4. Lapsen vieraannuttaminen tai vieraantuminen toisesta vanhemmasta

5. Lapseen kohdistuva (muu) henkinen väkivalta

6. Lapsen tapaamisiin ja siirtymätai vaihtotilanteisiin liittyvät riskit

7. Toisen vanhemman vainoaminen, lapsi vainon välineenä

8. Kunniaan liittyvä väkivalta 9. Pakottava kontrolli

10. Vanhemman itsetuhoisuus, itsemurhalla tai tappamisella uhkailu

11. Vanhemman tai vanhempien psyykkinen oireilu 12. Perhesurmariski 13. Kaappausriski

14. Pitkittynyt huoltoriita

15. Rahakonfliktit, taloudellinen väkivalta 16. Vanhemman tai vanhempien päihteidenkäyttö tai muu riippuvuus 17. Vanhemman tai vanhempien neuropsykiatriset haasteet 18. Lapsen huolenpidon ja perustarpeiden laiminlyönti 19. Lapsen erityistarpeiden sivuuttaminen tai laiminlyönti 20. Vanhemman tai vanhempien heikko mentalisaatiokyky 21. Vanhemman tai vanhempien omat traumakokemukset 22. Vanhemman tai vanhempien tunnesäätelyn vaikeudet 23. Pitkittynyt konflikti, kommunikaatiovaikeudet tai ei kommunikaatiota

24. Uusperheytymiseen liittyvät vahvat erimielisyydet tai haasteet 25. Vanhempien suuret näkemyserot kulttuurista ja uskonnon harjoittamisesta

Vaativa erotyö

Pahimmillaan ammattilaisen nopeat, yksipuoliseen tietoon perustuvat tulkinnat ohjaavat tilannetta väärään suuntaan ja lapsi jää ilman apua.

ammattilaisille perehdytystä seulontalomakkeen käyttöönoton tueksi.

Eri ammattilaiset lähestyvät riskisignaaleja eri tavoin. Tuomioistuimen ja oikeusavustajien näkökulmasta korostuvat erilaiset faktatiedot, jotka voivat olla selkeämmin todennettavissa, kun taas sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tekemissä arvioinneissa painottuvat vahvemmin eri osapuolten kokemukset, työntekijöiden havainnot ja lapselle aiheutuvien haittojen arviointi. Riskisignaaleja tuomioistuimen näkökulmasta voivat olla esimerkiksi lastensuojeluilmoitukset, lähestymiskieltohakemukset ja -päätökset, rikosilmoitukset tai -tuomiot, poliisin kotihälytykset (akuutit väkivaltatilanteet, lapsen tapaamiseen ja siirtymiseen liittyvät ongelmat), aiemmat rikosepäilyt ja tuomiot sekä lapsen huoltoon, asumiseen ja tapaamisoikeuteen liittyvien hakemusten täytäntöönpanoriidat tai nopeat uusintahakemukset. Kaikkien ammattilaisten olisi hyvä kiinnittää arvioinneissaan huomiota faktatietojen lisäksi eri osapuolten kokemuksiin ja ammattilaisten havaintoihin lapsen tilanteesta.

Vinkkejä työntekijöille:

1. Arvioi riskejä lapsen näkökulmasta. Ota lapsinäkökulmainen riskienseulontalomake avuksi.

2. Huolehdi, että lasta sekä kumpaakin vanhempaa kuullaan ja heidän kokemuksensa kartoitetaan. Tämä on kokonaistilanteen hahmottamisen edellytys.

3. Nimeä riskit ja arvioi niiden vakavuutta ja todennäköisyyttä. Kartoita myös suojaavat tekijät ja voimavarat.

4. Ota avuksesi moniammatillinen tiimi arvioimaan riskejä; kartoita muut toimijat, kokoa verkosto ja pohtikaa yhdessä. Saat tietoa, laajemman näkökulman ja tukea arviointiin.

5. Tunnista omien kokemustesi, uskomustesi ja näkökulmasi vaikutus arviointiin.

114 Vaativa erotyö

11.

Muutostyöskentelyllä kohti turvallista rinnakkaisvanhemmuutta

Artikkelissa kuvataan eronneiden vanhempien kanssa tehtävän asiakastyön periaatteita ja muutostyöskentelyn lähtökohtia, ja niitä kuvataan asiakastyön ilmiöiden pohjalta koostetuin tapausesimerkein. Muutokseen tähtäävässä erovanhemmuustyöskentelyssä on traumainformoitu ja psykoedukatiivinen työote, jolla lisätään vanhempien ymmärrystä oman toimintansa ja konfliktien vahingollisesta vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin. Artikkelissa kuvataan työskentelyn lähtökohdat ja vanhemmuustyöskentelyn teemat, joilla pyritään vahvistamaan vanhempien mentalisaatioja tunnesäätelyn taitoja. Vanhempia tuetaan kohti turvallista rinnakkaisvanhemmuutta, kun sovinnollinen yhteisvanhemmuus ei tilanteen kompleksisuuden vuoksi ole mahdollista.

Ulla Mikkola

Muutostyöskentelyn tarkoitus

Muutokseen tähtäävän vanhemmuustyöskentelyn tavoitteena on tilanteen muuttuminen lasten sekä vanhempien itsensä kannalta tasapainoisempaan ja turvallisempaan suuntaan.

On tyypillistä, että vanhempien ja ammattilaisten näkemykset muutoksen tarpeesta ovat erilaiset ja ristiriitaiset. Muutostyöskentelyyn sitoutuminen vahvistuu, jos vanhemmat kokevat tulleensa kuulluksi ja heidän huolensa otetaan tosissaan. Työskentelyn tavoitteena on lapsen ja vanhempien hyvinvoinnin lisääntyminen, turvallisuuden ja turvan kokemuksen vahvistuminen sekä uusien selviytymis- ja ratkaisukeinojen löytäminen toimimattomien tilalle.

Turvassa-hankkeen asiakastyö rakentuu Heikkisen sekä Stenroosin ja Vaitomaan (artikkelit 7 ja 10) kuvaamien riskinarvioinnin ja moniammatillisen yhteistyön pohjalle. Alkuja loppukartoituslomakkeilla (liite 1) kartoitetaan konfliktia ylläpitäviä tekijöitä, lapsen ja vanhempien hyvinvointia kuormittavia asioita, yhteistyön sujuvuutta, turvan kokemusta ja muutostarpeita sekä seurataan vanhempien edistymistä edellä mainituissa asioissa. Työntekijän tulee myös arvioida, millä tavoin työskentelyyn voidaan ottaa mukaan vanhempien uusia puolisoita tai muita lapsen läheisiä ja millainen vaikutus heillä on lapsen elämään ja konfliktin jatkumiseen tai lieventymiseen.

Traumainformoitu työote

Asiakastyön lähtökohtana on traumainformoitu työote, joka yksinkertaisimmillaan tarkoittaa traumatisoivien elämänkokemusten vaikutusten ymmärtämistä ja suhtautumista niihin inhimillisesti ja myötätuntoisesti. Keskeisessä roolissa on muun muassa turvan ra-

kentaminen, holistinen ihmiskäsitys, tunnetaidot, itsetuntemuksen ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen sekä lapsuuden haitallisten kokemusten vaikutusten tiedostaminen. (Linner Matikka 2020.)

Useimmilla Turvassa-hankkeen asiakastyöhön ohjautuneilla vanhemmilla oli parisuhteeseen ja eroon liittyviä traumatisoivia kokemuksia, jotka aktivoituivat tilanteissa, jotka muistuttivat menneistä kokemuksista. Tunnistamattomina ja käsittelemättöminä ne vaikuttivat osaltaan konfliktin jatkumiseen. Asiakastyön aikana pyrittiin lisäämään vanhempien ymmärrystä konfliktien juurisyistä sekä niiden vaikutuksesta nykyhetkeen.

Työskentelyssä käsiteltiin tilanteita, jotka laukaisevat traumatisoivat kokemukset, ja etsittiin tapoja, joilla vanhempi oppii tunnistamaan tilanteet sekä selviytymään niissä. Työn-

Traumainformoitu työote tarkoittaa vaikeiden ja traumatisoivien elämänkokemusten vaikutusten ymmärtämistä ja suhtautumista näihin kokemuksiin inhimillisesti ja myötätuntoisesti.

Vaativa erotyö

tekijä oli vanhemman tukena, kun pohdittiin traumaa laukaisevia tekijöitä ja sitä, millä keinoilla omaa vireystilaa voi säädellä hankalissa tilanteissa.

Tapausesimerkki:

Eräässä isässä nousi valtava tunnekuohu, kun hän näki rattaita työntävän naisen tulevan ulos kerrostalon ovesta, jossa hänen entinen puolisonsa oli asunut eron jälkeen yhteisen pienen lapsen kanssa. Isän kokemus erotilanteesta oli, että lapsi oli ”ryöstetty” ja häneltä oli viety oikeus vanhemmuuteen. Tapaamis- ja huoltajuuskysymykset oli ratkottu pitkien oikeusprosessien avulla. Pelko lapsen menettämisestä oli tämän isän, kuten monen muunkin asiakastyössä kohdatun vanhemman, suurin pelko. Isän kanssa pohdittiin menneisyydestä nousseita, tunnetilan laukaisseita tekijöitä sekä nykyhetkeä ja pelkojen toteutumisen mahdollisuutta tässä hetkessä. Isän kanssa pohdittiin myös erilaisia itsensä rauhoittamisen keinoja, mikäli vastaava tunnetila toistuisi.

Ammattilaiset antavat usein vanhemmille ohjeeksi ”aloittakaa puhtaalta pöydältä” tai ”kyllä teidän pitää nyt keskenänne sopia”. Sovinnolliseen keskusteluun ohjaaminen on kuitenkin tuloksetonta, jos vanhempien välistä parisuhteen historiaa ei ole selvitetty tai vanhempien välinen konflikti on jatkunut useita vuosia. Taustalla voi olla hyvinkin vaikeita ja traumatisoivia kokemuksia, jotka vaikuttavat edelleen vanhemman ajatteluun ja toimintaan

ja näin mahdollisuuteen kommunikoida toisen vanhemman kanssa.

Pitkään jatkunut konflikti ja oikeusprosessit syövät vanhempien henkisiä sekä taloudellisia voimavaroja, mikä vaikuttaa lapsen hyvinvointiin (ks. Laajasalo, artikkeli 3). Usein vanhemmat ovat jääneet jumiin vanhoihin toimimattomiin käyttäytymiskaavoihin ja selviytymiskeinoihin. He tarvitsevat tämän tunnistamiseen ja uusien toimintamallien opetteluun työntekijältä vahvaa ja pitkäkestoista tukea. Vasta näiden asioiden tarkastelu voi johtaa uudenlaisiin tapoihin toimia suhteessa lapseen ja entiseen puolisoon. Tämä lähtökohta on hyvä tiedostaa, kun vanhempia tuetaan kohti lapselle turvallista erovanhemmuutta.

Psykoedukatiivinen työote Tapaamisissa käytetään psykoedukaatiota: tutkimukseen perustuvan tiedon avulla lisätään vanhempien ymmärrystä haitallisten toimintatapojen vaikutuksista sekä lapsen että vanhemman hyvinvointiin. Psykoedukaatiolla pyritään lisäämään vanhempien ymmärrystä lapsen haavoittuvasta asemasta ja oirehdinnasta vanhempien pitkittyneen konfliktin tai väkivallan uhan ja pelon ilmapiirissä. Vanhemmille kerrotaan hyvinkin konkreettisesti, miten esimerkiksi vieraannuttamistyyppinen käyttäytyminen tai kontrollointi vaikuttaa lapseen, ja pohditaan uudenlaisia käyttäytymisja toimintamalleja vanhemmuuteen.

Voimakkaasti konfliktoituneissa tilanteissa olevien vanhempien ei aina ole helppoa ottaa työntekijältä vastaan informaatiota oman toiminnan vahingollisuudesta. Vanhempi voi myös kiistää kokonaan toimivansa tavalla, jonka ammattilaiset työskentelyn aikana ovat havainneet. Puheeksi otto on kuitenkin muu-

tokseen tähtäävän vanhemmuustyöskentelyn lähtökohta. Keskusteltaessa vanhempien kanssa lapselle aiheutuvista riskeistä tarjotaan samalla vanhemmille tietoa siitä, miten vanhempi voi omalla toiminnallaan vähentää riskejä. Kun vanhemmat saavat tietoa lapsensa ajatuksista ja kokemuksista, he voivat motivoitua paremmin oman toiminnan tarkasteluun ja tuen vastaanottamiseen.

Vanhemmuustyöskentelyn teemat

Muutokseen tähtäävän rinnakkaisvanhemmuustyöskentelyn perustana on kattava taustatietojen keruu ja kokonaiskäsityksen luominen tilanteesta moniammatillisen yhteistyön avulla (ks. Heikkinen, artikkeli 7). Riskinarviointi alkaa heti työskentelyn alussa ja jatkuu koko sen ajan. Pitkittyneitä ero- ja huoltoriitoja leimaa kokemus luottamuspulasta sekä vanhempien välillä että viranomaisia kohtaan. Vanhemmat tulevat työskentelyyn usein epäluuloisina, väsyneinä ja valmiina puolustamaan omaa tarinaansa. Ilman kattavaa pohjatietojen keruuta riskinä on, että ammattilainen tempautuu jommankumman vanhemman näkemykseen yksipuolisesti mukaan ja työskentelyssä voidaan harhautua tukemaan esimerkiksi vieraannuttamistyyppistä käytöstä tai kontrollia ylläpitävää toimintaa. Vanhempien tapaamisiin luotiin kuusi teemaa, joiden pohjalta keskustellaan kummankin vanhemman kanssa erikseen (narratiivinen haastattelu). Teemoissa ei ole välttämätöntä edetä kronologisessa järjestyksessä, ja teemoihin voi palata työskentelyn eri kohdissa uudestaan.

1. vanhEmman oma lapsuus ja pErhEhistoria

Vanhempien narratiivisella haastattelulla heidän lapsuudestaan saadaan esille lapsuuden haitalliset kokemukset (ACEs) ja voidaan tunnistaa psykososiaalisten ongelmien, eron, traumaattisten tapahtumien vaikutus tai väkivallan ylisukupolvisuus. Narratiivinen eli tarinallinen haastattelu on työskentelytapa, jossa asiakkaan tarina on keskiössä ja työntekijän kanssa käydään läpi sitä, miten jokin tilanne alkoi ja kehittyi ja mihin se johti (Liikka 2003). Vanhempien oma elämänhistoria vaikuttaa voimakkaasti siihen, miten he kokevat tapahtuneen eron ja millaista vanhemmuutta he toteuttavat. Lapsuuden kiintymyssuhteet sekä ero-, kaltoinkohtelu- tai traumakokemukset voivat ohjata omaa toimintaa, eivätkä vanhemmat ole aina tästä tietoisia. Omaan lapsuudenkotiin liittyvät arvot, asenteet ja tavat voivat näkyä vanhemman toiminnassa sekä toisen vanhemmuutta koskevissa odotuksissa. Vanhempien kanssa keskustellaan siitä, millaisen mallin he ovat saaneet lapsuuden perheestä ja millaisia vanhempia he haluaisivat lapselleen olla. Työskentelyssä autetaan vanhempia pohtimaan, miten oma historia tulee osaksi heidän vanhemmuuttaan ja eron käsittelyä.

Parisuhteen ja perheen historian ymmärtäminen on tärkeä osa vanhemmuustyöskentelyä. Vanhempien kanssa voidaan esimerkiksi piirtää sukupuu siten, että lapsi tai lapset ovat keskiössä ja sukupuu rakennetaan heidän ympärilleen. Sukupuusta tarkastellaan sukulaissuhteita ja tärkeitä elämäntapahtumia, ja samalla tehdään havaintoja niiden vaikutuksesta tähän hetkeen, omaan vanhemmuuteen sekä lapsen elämään. Sukupuun avulla voidaan pohtia, mitä ominaisuuksia ja toimintatapoja lapsen elämään voi periytyä ja millaisia arvo-

erotyö

ja vanhemmat painottavat kasvatuksessaan omaan historiaansa peilaten. Työskentelytapa on käytössä muun muassa systeemisen työotteen mallissa sekä erilaisissa terapiatyöskentelyissä.

2. päättynyt parisuhdE ja Erotarina Eroamisen tapa vaikuttaa erosta selviytymiseen ja kykyyn tehdä yhteistyötä toisen vanhemman kanssa. Ero on suuri henkilökohtainen kriisi, joka porautuu syvälle omiin kiintymyssuhdekokemuksiin. Parisuhde on aikuisikämme tärkein kiintymyssuhde, ja se nostaa esiin samoja kipukohtia ja tunteita, joita on liittynyt lapsuudenaikaisiin kiintymyssuhteisiimme. Näin ollen erokriisi voi aiheuttaa vanhemmassa syvän tunnehaavan ja turvattomuuden tunteen.

Pitkittyneessä ero- ja huoltoriidassa tunteet ja ajatukset usein kärjistyvät. Ero on saattanut tulla toiselle yllätyksenä, kun toinen on mielessään tehnyt jo pitkään eroon liittyvää luopumistyötä. Vanhemman voi olla vaikea hyväksyä eroa, varsinkin jos se ei ole ollut vanhempien yhteinen päätös. ”Jätetty” osapuoli voi jäädä kiinni päättyneeseen parisuhteeseen eikä kykene rakentamaan omaa uutta elämää tai lapselle turvallista ja tasapainoista vanhemmuutta, jos eroon liittyvien kokemusten ja tunteiden käsittely on jäänyt keskeneräiseksi tai kokonaan tekemättä. Erokriisin mukanaan tuomat intensiiviset tunteet ja stressi voivat myös heikentää tilapäisesti vanhemman mentalisaatiokykyä.

Eroon tai päättyneeseen parisuhteeseen saattaa liittyä riitoja, väkivaltaa, uskottomuutta tai pakottavaa kontrollia. Nämä voivat katkeroittaa syvästi, ja koetut traumat saattavat aktivoitua eron jälkeen tai esimerkiksi uusien

kumppaneiden myötä. Siksi vanhempien tunnehaavoja sekä pelon ja uhan kokemuksia on tärkeä käsitellä, vaikka erosta olisi kulunut pitkäkin aika. Pelkästään kokemus kuulluksi ja uskotuksi tulemisesta voi joillekin vanhemmille olla voimauttavaa ja omaa oloa helpottavaa.

Erotarinaan ja eron taustoihin syventymällä vanhempia voidaan auttaa näkemään ero parisuhteen ja vanhemmuussuhteen välillä. Sen ymmärtäminen voi vähentää yhteiseen historiaan liittyvää tunnetaakkaa. Kun toinen opitaan näkemään (entisen) puolison sijaan vanhempana, vanhempien on helpompi tarkastella omaa ja toisen toimintaa ja pohtia omaa rooliaan ja käyttäytymistään toista vanhempaa kohtaan. Vaativissa erotilanteissa on tyypillistä, että erotarinat ovat korostuneen erilaiset.

Tapausesimerkki:

Eräs isä kertoi eron ja sitä edeltäneen parisuhteen sisältäneen voimakasta kontrollointia esimerkiksi rahankäytön, sosiaalisten suhteiden, lasten kasvatuksen sekä kotitöiden suhteen. Hänen mukaansa tilanne oli painostava vuosia ja lopulta ainoaksi ratkaisuksi jäi lähteminen parisuhteesta. Äiti oli edelleen, usean vuoden jälkeen, sitä mieltä, että ero oli turha ja helpoin tapa vanhempien välisen konfliktin helpottumiselle olisi se, että jättänyt osapuoli palaisi kotiin. Isä oli elänyt jo pitkään uudessa parisuhteessa, jossa hän oli mennyt eteenpäin. Äiti taas oli edelleen vihainen perheen rikkoontumisesta ja hän keskittyi tilanteen korjaamiseen tavoilla, jotka heikensivät sitä entisestään. Hän esimerkiksi lähestyi isää viestien välityksellä jatkuvasti, johon isä väsyi. Vanhempien välille muodostui

haitallinen vuorovaikutuksen kehä, jossa äidin viestien lisääntyessä isä vetäytyi entisestään. Vanhempien kanssa pohdittiin viestinnän määrää ja aikataulutusta. Isää kannustettiin varaamaan tietty aika viestien lukemiselle ja niihin vastaamiselle, jotta hänen kuormituksensa vähenisi. Äidin kanssa pohdittiin, mitkä asiat oli välttämätöntä viestittää ja mitkä yhteydenotot hän voisi jättää tekemättä.

3. vanhEmpiEn välinEn

vuorovaikutus ja viEstintä

Valtaosalla Turvassa-hankkeeseen ohjatuista asiakkaista vanhempien välisen toimimattoman vuorovaikutuksen on arvioitu olevan riskitekijä lapsen hyvinvoinnin, kasvun ja kehityksen kannalta. Pitkittyneissä ero- ja huoltoriidoissa riidat kroonistuvat ja riitojen yhteydessä nousee esiin useiden vuosien takaisia asioita. Vanhemmat ovat saattaneet jo usean vuoden ajan olla vuorovaikutuksessa vain asianajajien ja viranomaisten kautta. Kommunikaation ja yhteistyön vaikeus on usein kuitenkin vain jäävuoren huippu, ja vuorovaikutuksessa näkyy ulospäin tunteiden ja käyttäytymisen pintataso. Pinnan alla voi olla parisuhteeseen ja eroon liittyviä käsittelemättömiä asioita, kuten turvattomuuden kokemusta, häpeää, syyllisyyttä, traumatisoitumista jne. Työskentelyssä vanhempien kanssa pyritään käsittelemään pinnan alla olevia asioita.

Vanhempia ohjataan tunnistamaan oman reagointitapansa taustalla vaikuttavat tekijät ja harjoittelemaan rakentavampaa kommunikaatiota. Pyrkiessään toimivampaan vuorovaikutukseen vanhempien on opittava tunnistamaan omia tunnetilojaan ja hyväksymään

sekä säätelemään niitä. Työskentelyssä on siten huomioitava yhtäaikaisesti ulospäin näyttäytyvä pintataso ja vanhempien kokemusmaailmasta ja tunteista muodostuva syvätaso. Vuorovaikutus- ja kommunikaatio-ongelmiin paneudutaan työskentelyssä eri tavoin. Vanhemmille voidaan luoda selkeä struktuuri sille, miten yhteyttä pidetään toisen vanhemman kanssa lapsen asioissa: miten usein ja millä tavoilla kommunikoidaan. Joskus ”myrkyllisen” vuorovaikutuksen katkaisemiseksi voidaan vanhempia tilapäisesti ohjata lopettamaan suora yhteydenpito ja työntekijä ottaa "moderaattorin" roolin. Työntekijä lukee vanhemman kanssa viestejä, etsii niille vaihtoehtoisia tulkintoja uhkakuvien sijaan ja auttaa rakentamaan viestinnästä lapsen asioissa pitäytyvää ja neutraalia. Mentalisoivilla kysymyksillä ohjataan vanhempaa pohtimaan, miten toinen vanhempi on saattanut viestin tulkita ja millaisia tunteita viestit herättävät itsessä tai voivat herättää toisessa. Ratkaisuja etsiessään työntekijän on tärkeä keskustella vanhempien kanssa siitä, että viestinnän tulee olla riittävää, jotta lasten ei tarvitse toimia viestin viejinä, mutta rajattua siten, että se voi olla molemmille vanhemmille turvallista.

Työskentelyssä pyritään lisäämään vanhemman mentalisaatiokykyä muun muassa pohtimalla yhdessä toisen vanhemman reaktioiden mahdollisia syitä ja oman käyttäytymisen vaikutusta toisen reaktioihin. Huomiota kiinnitetään erityisesti lapsen näkökulmaan ja siihen, miltä eri tilanteet näyttävät lapsen silmin ja mikä näkyvän käyttäytymisen taustalla voi olla.

Vanhempien kanssa puhutaan usein vuorovaikutuksen kielteisestä kehästä, jolloin vuorovaikutus on jatkuvassa ”pattitilanteessa”, kun vanhempien viestit toisilleen aiheuttavat

Vaativa erotyö

esimerkiksi hyökkäys- tai vetäytymisreaktion eikä rakentavaa keskustelua näin synny. Vuorovaikutuksen kielteisen kehän hahmottaminen on muutoksen kannalta tärkeää.

Tapausesimerkki:

Vanhempi A lähettää aggressiivisen ja hyökkäävän viestin vanhemmalle B. Tämä reagoi vetäytymällä. Vetäytyminen ärsyttää vanhempaa A entisestään, ja hänen viestintänsä muuttuu entistä hyökkäävämmäksi, mikä taas saa vanhempi B:n etääntymään entisestään. Eräs vanhempi kuvasi tätä seuraavasti: “Mitä enemmän tullaan höykyllä päälle, sitä enemmän toinen vetäytyy.”

voidaan tehdä näkyväksi muutoksen tarpeita ja oman ajattelun vaikutusta toimintaan. Mikäli vanhempi pystyy muuttamaan ajatusmallejaan neutraalimmiksi, myös tunteiden käsittely helpottuu ja toiminta voi muuttua.

Vanhempien väliset riidat liittyvät eron jälkeen pääsääntöisesti lasten asioihin. Erimielisyyttä voi tulla koulunkäynnistä, toisen vanhemman muutosta, harrastuksista, varusteista ja vaatetuksesta tai lapsen kulkemisesta. Näihin pyritään työskentelyn avulla löytämään lapsen kannalta parhaat ratkaisut. Vanhemmat saattavat myös kilpailla vanhemmuudella, kun molemmat kokevat toisen yrittävän sabotoida ja mitätöidä toisen vanhemmuutta. Työskentelyssä tarvitaan herkkyyttä nähdä vanhempien väliset valtaasetelmat niin eroa edeltäneeltä ajalta kuin eron jälkeen.

Vanhempia ohjataan havaitsemaan vuorovaikutuksen kielteistä kehää ylläpitävät tekijät, jotta niistä voisi päästää irti. Vanhempia johdatetaan tutkimaan omia tunteitaan ja ajatuksiaan, jotka nousevat pintaan vuorovaikutuksessa entisen puolison kanssa, sekä toimintaa, joka ylläpitää kehää. Vasta, kun nämä on tunnistettu, voidaan syventyä siihen, miten jatkossa toimitaan vaurioittavan kehämallin sijaan. Avoimilla kysymyksillä ja vuorovaikutusta tutkimalla voidaan vanhempien huomio kiinnittää yhteyksiin ja haitallisiin käyttäytymiskaavoihin sekä löytää uusia näkökulmia totuttuihin vuorovaikutustapoihin.

Ajatus-, tunne- ja toimintamalleja voidaan konkretisoida kirjoittamalla paperille haastavien tilanteiden kuvaus, josta vanhempi pyrkii tunnistamaan tilanteeseen liittyvät omat ajatuksensa, niistä kumpuavat tunteensa ja käytössä olevan toimintamallinsa. Tämän avulla

4. Eron jälkEinEn

rinnakkaisvanhEmmuus Sovinnollisesti eroavat vanhemmat pyrkivät toimivaan yhteistyövanhemmuuteen, jossa lapsen tarpeet asetetaan etusijalle. Yhteistyövanhemmuuden ytimessä ovat lapsen hyvinvointi ja tavat, joilla vanhemmat pitävät huolta lapsesta ja panevat keskinäiset ristiriitansa sivuun. Yhteistyövanhemmuuteen kuuluu myös vanhempien molemminpuolinen kunnioitus ja vanhemman pysyminen tiivisti lapsen elämässä silloinkin, kun lapsi on toisen vanhemman luona. (Terävä & Böök 2019)

Pitkittyneissä ero- ja huoltajuusriidoissa yhteistyövanhemmuuden tavoittelu voi olla epärealistista ja aiheuttaa vanhemmissa epäonnistumisen ja turvattomuuden kokemuksia, kun se ei yrityksistä huolimatta onnistu. Hollannissa No kids in the middle -ryhmä-

ohjelmaa kehittäneet perheterapeutit ovat todenneet, että vanhempien epäonnistumisen ja syyllisyyden kokemuksia voi lievittää suhtautumalla empaattisesti vanhempien kokemuksiin ja luopumalla yhteistyövanhemmuuden tavoittelusta.

Näissä tilanteissa tavoitteena on rinnakkaisvanhemmuus. Rinnakkaisvanhemmuuteen pyrkiminen voi olla helpottavaa ja luoda toivoa konfliktien vähenemisestä, kun vanhempien välille luodaan struktuureja, joihin he kykenevät historiallaan sitoutumaan.

Rinnakkaisvanhemmuudessa molemmat vanhemmat oppivat toimimaan vanhempina lapsilleen turvallisesti, tehden parhaansa silloin, kun lapsi on hänen luonaan. Rinnakkaisvanhemmuus ei ole este vuoroasumiselle tai säännöllisille tapaamisille. Huoltomuoto voi olla joko yhteis- tai yksinhuolto. Lastenvalvojien työssä tai perheasioiden sovittelussa tämänkaltaiseen vanhemmuuteen on saatettu ohjatakin, mutta rinnakkaisvanhemmuuden käsite ei suomalaisessa auttamistyössä ole yleisesti ollut käytössä (ks. myös Huovinen 2021). Nimeäminen voi kuitenkin auttaa vanhempia ja työntekijöitä näkemään vahvuudet vanhemmuuden eri tavoissa ja vähentää painetta suorittaa yhteistyövanhemmuuden mallia, johon vanhemmat eivät koe pystyvänsä. Rinnakkaisvanhemmuuteen ohjatuilla vanhemmilla vaikuttaisi myös olevan harvemmin tarve lähteä hakemaan oikeuden kautta yksinhuoltajuutta, jolla toisinaan pyritään ratkaisemaan päättymättömältä tuntuvia huoltajuusriitoja.

Toisinaan yhteydenpidon rajaaminen ja struktuurien luominen helpottavat erosta toipumista ja vanhempien on myöhemmin mahdollista lisätä yhteistyötä. Rinnakkaisvanhemmuus ei näin ollen ole staattinen tila, joka pysyy samanlaisena ikuisesti, vaan vanhempia

Rinnakkaisvanhemmuuden perusajatus on, että vanhemmat voivat olla erikseen hyviä vanhempia lapselleen, pystyvät keskenään sopimaan lapsen asioista välttämättömät ja lapsi voi vanhempien ristiriidoista huolimatta olla molempien vanhempien luona turvallisesti.

voidaan ohjata muuttamaan käytäntöjä silloin, kun sen voidaan katsoa olevan sekä lapsille että vanhemmille turvallista. Rinnakkaisvanhemmuuteen ja sen rakentumiseen voi tutustua tarkemmin artikkelissa 12.

Rinnakkaisvanhemmuudessa:

• vanhemmat voivat olla erikseen hyviä vanhempia lapsilleen

• vanhemmat pystyvät sopimaan lapsen asioista sen, mikä on välttämätöntä

• vanhempien kohtaamiset ja kommunikointi voi olla rajattua

• lapsi voi olla ristiriidoitta molempien vanhempiensa luona

• siirtymät vanhemmalta toiselle ovat turvallisia

Vaativa erotyö

• lapsen tunne-elämä ja kehitys on turvattu

• lapsen omaa kykyä selviytyä erosta ja vanhempien riitelystä voidaan vahvistaa

• lapsen resilienssi vahvistuu*

Työskentely vanhempien kanssa

Rinnakkaisvanhemmuudessa vanhempien keskinäistä yhteydenpitoa ja kontaktia rajataan ja jopa vältetään, mikäli vanhemmat eivät kykene toimimaan toistensa kanssa kunnioittavasti ja lapsen edun mukaisesti. Tavoitteena rajaamisessa on, että lapsen kokema jännitys ja kuormitus vähenisivät. Vanhempia ohjataan turvalliseen rinnakkaisvanhemmuuteen, mikäli yhteistyövanhemmuutta ei nähdä realistisena ja lapsen edun mukaisena tavoitteena.

Rinnakkaisvanhemmuuteen kuuluvat olennaisesti sopimukset ja niiden yksityiskohtainen noudattaminen. Sovinnollisessa yhteistyövanhemmuudessa vanhemmat voivat halutessaan joustaa ja poiketa sopimuksista ja tehdä äkillisiäkin muutoksia suunnitelmiin. Rinnakkaisvanhemmuudessa tämä ei ainakaan alkuvaiheessa ole tarkoituksenmukaista. Rinnakkaisvanhemmuuden aikana sopimukset voivat olla hyvinkin yksityiskohtaisia ja yksityiskohtia myöten pohdittuja.

Asiakastyössä vanhempien kanssa on tutkittu tapaamissopimuksia ja työskennelty siten, että vanhemmat tulkitsisivat sopimukset samalla tavoin. Usein tapaamisiin liittyy myös yksityiskohtia, joita sopimuksessa ei ole määritelty. Tällöin työskentelyssä on pohdittu, millainen järjestely olisi lasten kannalta paras, mutta sellainen, johon vanhemmat pystyisivät sitoutumaan. Aina se ei ole ”oppikirjan mukainen” ratkaisu, vaan esimerkiksi vaihtotilanteita on suunniteltu siten, että ne kuormittaisi-

vat kaikkia osapuolia mahdollisimman vähän. Vaihtotilanteisiin voidaan esimerkiksi sopia toimintatapoja, joissa vanhempien ei tarvitse kohdata toisiaan, vaikka valvotuille vaihdoille ei olisi tarvetta.

Rinnakkaisvanhemmuus-työskentelyyn kehitettiin teemoitetut kysymykset vanhemmille. Teemoja on avattu tarkemmin artikkelissa 12. Työskentelyssä kiinnitetään huomiota siihen, millainen tukiverkosto vanhemmilla tahoillaan on ja keneltä he saavat tukea vanhemmuuteensa. Vanhempien kanssa pohditaan myös sitä, mihin asioihin toisella vanhemmalla on oikeus puuttua ja mihin ei. Lasten tilannetta ja heidän kokemaansa ristiriitaa käydään läpi kasvatuksellisilla teemoilla, esimerkiksi lapsen vahvuuksien tunnistamisella. Lisäksi vanhempia voidaan kehottaa käymään esimerkiksi tapaamissopimus lasten kanssa läpi ja pohtimaan heidän kanssaan, mitä ajatuksia ja toiveita se herättää. Työskentelyssä korostetaan, että lapsia koskevien päätösten tekeminen on vanhempien vastuulla, mutta heidän tulisi myös kuulla lapsensa mielipide ja ottaa se mahdollisuuksien mukaan huomioon.

*Voit lukea lisää rinnakkaisvanhemmuudesta esim. Huovinen (2021) ja Jaffe ym. (2008) sekä No kids in the middle -ryhmäohjelmasta van Lawick & Visser (2015).

5. ErilainEn vanhEmmuus – uhka vai mahdollisuus?

Pitkittyneessä ero- ja huoltoriitatilanteessa vanhempien on usein vaikea nähdä mitään hyvää entisen puolisonsa vanhemmuudessa. He voivat olla vanhempina hyvin erilaisia. Työskentelyssä vanhempia ohjataan hyväksymään erilaisuus sekä luottamaan toistensa vanhemmuuteen. Vanhempien käsitykset ja arvomaa-

ilmat saattavat poiketa tosistaan paljonkin olematta silti lapselle vahingollisia. Erimielisyyttä voi tulla siitä, miten toinen vanhempi huolehtii lapsesta, millainen kasvatustyyli hänellä on, millaiset ruokailutottumukset toisessa kodissa on, mitä harrastetaan, miten uskontoa harjoitetaan tai miten erilaiset kulttuuritaustat näkyvät lapsen ja vanhempien elämässä.

Vaikka lapsen hyvinvointi ei ammattilaisten näkemyksen mukaan vaarantuisi, vanhemmille toisen erilaisuus saattaa konfliktoituneessa tilanteessa näyttää väärältä ja jopa lapselle vahingolliselta. Vanhempien toisilleen esittämät vaatimukset ja odotukset voivat olla kontrolloivia ja epärealistisia. Kun toinen van-

hempi ei vastaa odotuksiin, voi ”vääränlaisesta vanhemmuudesta” seurata viranomaisille niin sanottua häiriökysyntää eli esimerkiksi turhia lastensuojelu- tai rikosilmoituksia.

Työskentelyssä vanhempien kanssa on käytetty muun muassa vanhemmuuden roolikarttaa tai Turvassa-hankkeen talo-kuvaa havainnollistamaan sitä, mistä elementeistä turvallinen rinnakkaisvanhemmuus muodostuu. Vanhempien kanssa on pohdittu, että erilainen vanhemmuus voi lapsille olla rikkaus ja mahdollistaa monipuolisen arjen. Keskusteluissa nostetaan esiin myös asiat, joita vanhemmat arvostavat toistensa vanhemmuudessa, ja mietitään, mitkä asiat toisen luona ovat

Ammattilaiset rinnakkaisvanhemmuuden tukena

Tarpeiden mukaiset ja riittävät palvelut

Lapsen suojaaminen väkivallalta ja konflikteilta

Myönteisten asioiden hyväksyminen toisen vanhemmuudessa

Lapsinäkökulmainen riskinarviointi

LAPSEN TURVALLISUUS JA HYVINVOINTI

Vanhempien välinen vuorovaikutus ja viestintä

Lapsen edun mukaiset sopimukset ja niiden noudattaminen

Lapsen osallisuus

Oma elämänhistoria osana vanhemmuutta

Päättyneen parisuhteen ja erotarinan käsittely

Tunteiden ja toiminnan säätely

Lapsen tarpeiden ja oikeuksien ymmärtäminen

Kuva 3. Kohti turvallista rinnakkaisvanhemmuutta (Mikkola & Stenroos)

124 Vaativa erotyö

hyvin. On kuitenkin tärkeää muistaa, että väkivaltaa ei koskaan tule hyväksyä osaksi erilaista vanhemmuutta. Työntekijän tulee kuitenkin tunnistaa myönteiset asiat ja suojaavat tekijät myös väkivaltaa sisältävissä perhetilanteissa ja vanhemmuudessa.

6. lojalitEEttiristiriita ja lapsEn suojaaminEn konfliktilta

Vaikeissa erotilanteissa lapset joutuvat usein todistamaan vanhempien välistä riitaa, jopa väkivaltaa. Useiden tutkimusten mukaan valtaosa erotilanteista tasaantuu kahden vuoden sisällä ja vanhemmat pystyvät tämän jälkeen ratkaisemaan lapsiin liittyvät kysymykset yhdessä. Pitkittyneissä ero- ja huoltoriidoissa konfliktit ja väkivalta voivat jatkua erosta huolimatta. Vanhempien konfliktoitunut tilanne aiheuttaa lapsille ja vanhemmille psyykkistä kuormitusta ja oirehdintaa. Lisäksi vanhempien välissä oleminen asettaa lapset merkittävään lojaliteettiristiriitaan ja lapset voidaan temmata mukaan aikuisten välisiin kiistoihin. Heitä voidaan käyttää vallan, kontrollin tai väkivallan pelinappuloina. Väkivalta kaikissa muodoissaan on lapsen kasvun ja kehityksen kannalta vahingollista. Pitkittynyt ero- ja huoltoriita on yksi kaltoinkohtelun muoto, jolla on lapseen yhtä haitalliset ja kauaskantoiset seuraukset kuin väkivallan muilla muodoilla. Vaikeiden erotilanteiden lapset oirehtivat esimerkiksi ahdistuneisuudella, itsetunto-ongelmilla, käytöshäiriöillä tai väkivaltaisuudella. Taina Laajasalo kuvaa tätä laajemmin artikkelissa 3.

Asiakastyössä lasten lojaliteettiristiriita on tunnistettavissa esimerkiksi silloin, kun vanhemmat ovat lapsen kanssa samaan aikaan samassa paikassa.

Tapausesimerkki: Eräs pieni lapsi ei tervehtinyt isäänsä, kun hän tiesi äidin olevan viereisessä huoneessa, vaikka isän ja lapsen suhde oli normaalisti läheinen ja lämmin. Eräs toinen lapsi taas lähti spontaanisti juoksemaan äitiään vastaan vanhempien ollessa menossa yhteiseen tapaamiseen, mutta jarrutti yhtäkkiä ja kääntyi takaisin isän luokse havaitessaan, että molemmat vanhemmat olivatkin yhtä aikaa samassa paikassa. Tilanteista keskusteltiin vanhempien kanssa ja pohdittiin yhdessä lasten toiminnan syitä. Torjuttu vanhempi kaipasi tukea hänessä heränneisiin tunteisiin tilanteessa, jossa lapsi näytti tietyissä tilanteissa ”valikoivan” toisen vanhemman. Toisen vanhemman kanssa keskusteltiin siitä, miten hän voi antaa lapselle luvan rakastaa kumpaakin vanhempaa ja näyttää sen myös toisen vanhemman läsnä ollessa.

Toisinaan lapsi saattaa myös ymmärtää vanhempien eri näkökulmat ja käyttää niitä hyväkseen, esimerkiksi saadakseen rahallista hyötyä tai luvan tehdä jotain, mitä toinen vanhempi ei sallisi. Tällöin vanhemmalle voi tulla mahdollisuus saada lapsi hyödykkeillä omalle ”puolelleen”. Jos lapsi aistii vanhempien suhtautuvan negatiivisesti toisiinsa, hän saattaa yrittää helpottaa tilannetta vastaamalla vanhemmille siten, miten hän uskoo heidän toivovan.

Tapausesimerkki:

Eräs äiti suhtautui lapsen isään hyvin negatiivisesti eikä luottanut tämän vanhemmuuteen. Lapsi kertoi äidilleen, miten epämiellyttävää isän luona oli ja miten hän välttelee isän luona olemista viettämällä mahdollisimman paljon aikaa kavereiden kanssa. Työntekijöiden havainnoidessa isän ja lapsen tapaamisia vuorovaikutuksessa välittyi vilpitön ilo ja luonteva yhdessä oleminen eikä lapsi vaikuttanut pitävän tapaamisia epämiellyttävinä. Myöskään lapsen omissa hanketapaamisissa ei noussut esiin huolta isän vanhemmuudesta. Vanhempien kanssa keskusteltiin siitä, mitä pelkoja äidissä oli herännyt ja mitkä olivat hänen, mitkä taas lapsen kokemuksia. Työntekijät kertoivat niin ikään havaintonsa tapaamisista ja pyrkivät rauhoittamaan äidin mieltä.

jo täysin orientoitunut lähtöön, vaikka tarkoitus oli lähteä päiväkotiin. Vanhempi voi myös keksiä verukkeita, joiden varjolla hän ei vie lasta hoitoon, jossa vaihto on tarkoitus tehdä, vaan edellyttää vaihtoja paikassa, jossa vanhemmat väistämättä joutuvat tapaamaan.

Pakottava kontrolli voi vainon tavoin toisinaan olla vaikeasti tunnistettavissa. Se saattaa verhoutua lapsen etuun tai näennäiseen hyväntahtoisuuteen. Pakottava kontrolli kuitenkin aiheuttaa sen kokijassa merkittävää ahdistusta ja kokemuksen siitä, että hän on ”jumissa” entiseen kumppaniinsa, joka määrittelee hänen tapaansa elää elämää ja arkea lapsen kanssa.

Pitkittynyt ero- ja huoltoriita voi sisältää myös pakottavaa kontrollia. Pakottava kontrolli on väkivallan muoto, joka ilmenee toisen vanhemman kontrolloivana käytöksenä entistä puolisoa ja lapsia kohtaan. Pakottava kontrolli voi eron jälkeen esiintyä kohtuuttomina vaatimuksina siitä, miten entisen puolison tulisi toimia vanhempana tai miten eron jälkeisiä sopimuksia toteutetaan. Vanhempi voi esimerkiksi vaatia, että toisen vanhemman sähköpostit ovat tietyssä muodossa ennen kuin hän suostuu lapselle tarpeelliseen vaihtoajan muutokseen. Hän voi puhua lapselle molempien vanhempien läsnä ollessa niin pitkään huvipuistoon lähtemisestä, että toinen vanhempi antaa lapsen mennä, kun tämä on

Lopuksi Vaikeissa ero- ja huoltoriidoissa elävien vanhempien kanssa on välttämätöntä työskennellä intensiivisesti ja pitkäkestoisesti, jotta lasten ja vanhempien tilanne helpottuisi. Vanhempien ei aina ole helppo ottaa vastaan työntekijän tarjoamia ajatuksia siitä, millaista muutostyöskentelyä tarvittaisiin. Heiltä voi kuitenkin kysyä, ovatko heidän aiemmin käyttämänsä toimintamallit heidän näkemyksensä mukaan toimineet ja haluavatko he jatkaa samalla tavalla tulevat vuodet. Vaikka vanhempi ei aina pidä muutoksen mahdollisuutta realistisena, voi sisäinen tarve muutokselle silti olla syy jatkaa työskentelyä. Toisinaan työskentelyssä saavutetut muutokset voivat näyttää ulkopuolisen silmiin pieniltä, mutta vuosien ajan konfliktin ja kaaoksen keskellä eläneille vanhemmille ja lapsille pienikin askel voi olla hyvin merkityksellinen.

Vaativa erotyö

Tapausesimerkki:

Pienen lapsen vanhemmat olivat eronneet, kun tämä oli ollut vasta taapero. Vanhempien välit olivat niin tulehtuneet, että vaihtotilanteet järjestettiin usean vuoden ajan ystävien tukemana tai valvottujen vaihtojen avulla. Hanketyöskentelyn aikana käytiin läpi riskejä, joita vanhemmat ajattelivat vaihtotilanteisiin liittyvän, sekä niiden herättämiä tunteita. Lisäksi vaihtotilanteita käsiteltiin työskentelyn aikaan kouluikäisen lapsen kanssa, joka toivoi, että vanhemmat voisivat hoitaa vaihdot keskenään ja riitelemättä. Vanhemmat suostuivat ensin järjestämään vaihdon leikkipuistossa siten, että hanketyöntekijät olivat mukana. Lapsi ja tämän tavarat ohjeistettiin laittamaan valmiiksi, tällöin lapsi voi tulla pois autosta ilman, että vanhemman piti nousta ulos. Toinen vanhempi odotti näköetäisyydellä. Parin tuetun kerran jälkeen vanhemmat pystyivät hoitamaan vaihdot ilman ammattilaisten apua.

Edellä kuvatut työskentelytavat soveltuvat psykososiaalisia haasteita sisältäviin pitkittyneisiin erotilanteisiin. Väkivalta- ja vainotilanteissa työskentelyn pitää sisältää väkivaltaosaamista ja turvallisuutta pitää rakentaa eri menetelmin, jotta kaikkien osapuolien turvallisuus voidaan taata. Varjo-hankkeen julkaisu Varjosta valoon (Laitinen, ym. 2017) tuo kattavasti esiin näitä teemoja.

Viisi vinkkiä työntekijälle:

1. Auta vanhempia näkemään ero vanhemmuuden ja päättyneen parisuhteen välillä. Näin autat vähentämään vanhempien väliseen historiaan liittyvää tunnetaakkaa.

2. Ulospäin näkyvät reaktiot ja tunteet ovat usein vain jäävuoren huippu. Juurisyihin päästään, kun avataan historiaa kaikkien osapuolien näkökulmasta.

3. Ohjaa vanhempia pohtimaan kaikkea käsiteltävää lapsen näkökulmasta.

4. Pitkittyneessä ero- ja huoltoriidassa yhteistyövanhemmuudelle ei välttämättä ole edellytyksiä. Auta vanhempia löytämään tapa toteuttaa turvallista rinnakkaisvanhemmuutta.

5. Muutostyöskentely on hidasta ja saavutetut askeleet usein pieniä. Pienetkin edistysaskeleet voivat kuitenkin olla lapsen kannalta merkityksellisiä. Auta vanhempia näkemään työskentelyssä saavutettu pienikin hyvä.

Emmi Heikkinen ja Johanna Vaitomaa

Artikkelissa tarkastellaan rinnakkaisvanhemmuustyöskentelyä asiakkaiden ja eri ammattilaisten näkökulmasta. Tavoitteena on kuvata, miten rinnakkaisvanhemmuuden rakentumista voidaan tukea vanhempien välisessä keskustelussa ja moniammatillisessa yhteistyössä. Rinnakkaisvanhemmuuden periaatteita kuvataan artikkelissa 11.

Turvassa-hankkeessa pilotoitiin ns. rinnakkaisvanhemmuuskeskusteluja. Niitä käytetään moniammatillisesti asiakastyössä silloin, kun vanhempien välinen konflikti ja lasten oireilu ovat kestäneet vuosia. Rinnakkaisvanhemmuustyöskentelyyn osallistuneiden perheiden lapsilla ja vanhemmilla oli hoitosuhde psykiatrian palveluihin ja lastensuojeluun, ja vanhemmilla oli takanaan useampi tuomioistuinsovittelu. Vanhempien kuvausten mukaan tilanne oli ollut toivoton ja jumiutunut jo kauan, samoin työntekijöiden mielestä. Lapsilla esiintyi hankalaa oirehdintaa, muun muassa koulunkäyntivaikeuksia, erilaisia syömishäiriöitä, nukahtamisvaikeuksia ja ikätasosta poikkeavaa ripustautumista aikuiseen. Lisäksi tapaamiset etävanhemman kanssa olivat ajoittain olleet pitkään katkolla.

Tällaisissa tilanteissa moniammatilliseen työskentelyyn osallistuvat sellaiset ammattilaiset ja viranomaiset, jotka jo toimivat eri perheenjäsenten kanssa. Paras vaihtoehto on se, että yhteisen pöydän ääreen kokoontuu niin lasten kuin vanhempienkin omia työntekijöitä. He voivat olla esimerkiksi perheneuvolasta,

perhesosiaalityöstä, lastensuojelusta tai perheoikeudellisista palveluista.

Yhteisen pöydän äärellä keskusteltaessa kumpikin vanhempi sekä kaikki eri tahot saavat saman informaation yhtäaikaisesti ja tietävät, mitä asiasta on puhuttu tai sovittu. Usein juuri vanhempien kommunikaation ja tiedon puute sekä yhteistyön vaikeudet ruokkivat ja ylläpitävät konfliktia. Tiedon lisääntyessä tulkinnanvaraisuus vähenee.

Lapsen asiat keskiössä

Yhteisessä rinnakkaisvanhemmuuskeskustelussa on tärkeää pitää fokus lapsen asioissa ja lapsen kokemuksissa. Tämä vaatii työntekijältä tarkkuutta, koska vanhempien puhe helposti suuntautuu toistensa haukkumiseen ja demonisointiin.

Olemme asiakastyössä havainneet, että vanhemmalla, jolla esiintyy voimakasta turvattomuutta esimerkiksi traumataustansa vuoksi, on usein tarve saada yksityiskohtaista tietoa lapsen ja toisen vanhemman tapaamisista. Tällaisissa tilanteissa on hyvä yhdessä pohtia, miten vanhemman turvallisuuden tunnetta voidaan lisätä. Miten hän kaiken tämän keskellä pystyy rakentamaan lapselle käsitystä siitä, että maailma on turvallinen paikka elää? Missä määrin työskentelyssä on tärkeää puhua vanhoista asioista?

Rinnakkaisvanhemmuuskeskusteluissa lapsen kokemus on keskiössä. Ammattilaisten tehtävä on kääntää keskustelu lapseen yhä uudestaan.

Vanhempia on kannustettava kertomaan ääneen, jos he ovat huolissaan lapsen hyvinvoinnista tai omasta turvallisuudestaan. Jos vanhempi ei ole tullut kuulluksi “huolensa” kanssa, sanoittamaton huoli jää elämään, vaikka se ei enää olisi ajankohtainen. Puhumaton huoli alkaa paisua ja heijastuu toimintaan vanhempana. Esimerkiksi vanhempi voi alkaa kerätä ns. todistusaineistoa tukemaan omaa

Vaativa erotyö

tulkintaansa huolesta. Tämä voi johtaa aiheettomiin lastensuojelu- ja rikosilmoituksiin, ja toisaalta aiheellisetkin huolet voivat jäädä pimentoon. Asiasta keskusteleminen varhaisessa vaiheessa voi estää huolen kasvamisen, ja se myös mahdollistaa huolenaiheeseen puuttumisen. Vanhemmilla olisi hyvä olla keskustelussa tukenaan oma työntekijä, esimerkiksi vanhemman omista palveluista tuttu ammattilainen. Työntekijät auttavat vanhempia sanoittamaan huoliaan sekä kuvaamaan tilannetta ja omia tuntemuksiaan. Tämä tuo vakautta vanhemmille.

Toimijoiden on myös tärkeää tunnistaa valta-asetelma liittyen vanhempien väliseen kommunikointiin. Onko kyse toisen vanhemman vaateesta saada tietää mm. tapaamisten sujumisesta, sisällöistä, siihen osallistuneista ulkopuolisista henkilöistä, ruoka-ajoista ym. perushoivaan liittyvistä asioista tai turvallisesta liikkumisesta paikasta toiseen? Kun vanhempien ja lasten työntekijät ovat saman pöydän äärellä vanhempien kanssa, rakentuu myös

heille yhteinen käsitys eri perheenjäsenten tuen tarpeista ja vanhempien kyvystä toimia vanhempana (ks. Laajasalo, artikkeli 3).

Konfliktoituneissa tilanteissa lapsen omien mielipiteiden ja ajatusten erottaminen vanhemman omista tai toisen vanhemman ajatuksista on usein haastavaa. Lapsen mielipiteet tai toiveet tulkitaan usein johtuvan toisen vanhemman manipuloinnista, jos ne ovat vastoin vanhemman omia motiiveja tai toiveita.

Vanhempien kanssa on pohdittava myös vaihtoehtoisia selitysmalleja eri tilanteisiin, esimerkiksi siihen, että lapsi ei halua lähteä sopimuksen mukaiseen tapaamiseen. Lapsen turvallisuuden varmistaminen näissä tilanteissa on tietysti ensisijaista, mutta voisiko kyse olla jostain muusta kuin vahingollisista olosuhteista toisen vanhemman luona? Työskentelyn aikana vanhemmille tarjotaan psykoedukaatiota lapsen ikätasoisesta käyttäytymisestä, ikävästä, väsymyksestä ja muista tunteista, neurologisesta erityisyydestä sekä vanhempien uusien ihmissuhteiden vaikutuksesta lapseen.

Lasten kanssa työskentelevien työntekijöiden tehtävänä keskustelussa on tuoda esiin lapsen kokemuksia ja tarpeita niin vanhemmille kuin myös muille ammattilaisille.

Lasten kanssa työskentelevien työntekijöiden tehtävänä keskustelussa on tuoda esiin lapsen kokemuksia ja tarpeita niin vanhemmille kuin myös muille ammattilaisille. Lapsi ei osallistu keskusteluun, mutta lapsen on hyvä tietää, että vanhemmat saavat apua hankalaan tilanteeseen. Rinnakkaisvanhemmuuskeskusteluissa lapsen kokemus on keskiössä. Ammattilaisten tehtävä on kääntää keskustelu lapseen yhä uudestaan.

Ammattilaisten tulee kiinnittää huomiota siihen, pystyvätkö vanhemmat mentalisoimaan eli huomioimaan ja pohtimaan asioita lapsen näkökulmasta erokonfliktissa. He voivat myös olla itse siinä liian syvällä, jolloin huomio kiinnittyy enemmän toisen vanhem-

Työntekijöiden tehtävänä on varmistaa, että osallistuminen yhteiseen neuvotteluun on riittävän turvallista kaikille osapuolille.

man toimintaan ja omiin vaikeisiin kokemuksiin. Luottamuksen lisääntyessä vanhempien välillä myös heidän syyllisyytensä ja häpeänsä hälvenevät, jolloin asioista päästään keskustelemaan syvemmin.

Turvallisuuden varmistaminen Mikäli perhe-elämän aikana tai eron jälkeen vanhempien välillä on ollut väkivaltaa, on yhteisen neuvottelupöydän äärelle kokoontuminen hyvin vaikeaa ja voi aktivoida aikaisemmat traumaattiset kokemukset tai altistaa uudestaan väkivallalle. Tämän vuoksi vanhempien turvallisuuden tunne tulee varmistaa vanhempien omien työntekijöiden avulla tai sopimalla, mistä asioista tapaamisessa ei keskustella. Vanhemman oma työntekijä voi käydä läpi vanhemman kanssa etukäteen, mistä asioista vanhempi haluaa keskustella ja mihin asioihin hän haluaa työntekijän puuttuvan tai kiinnittävän erityistä huomiota.

Ennakointi ja keskustelun rajaaminen lisäävät neuvottelutilanteen turvallisuutta. Vanhempia voi valmistella keskusteluun pyytämällä heitä miettimään teemat, joista he haluavat keskustella. Ne annetaan kummallekin

vanhemmalle tiedoksi ennen tapaamista. Näin kaikki osallistujat tietävät, mistä puhutaan, ja näin myös voidaan kasvattaa vanhempien turvallisuuden ja hallinnan tunnetta. Keskustelun vetäjällä on vastuu keskustelun rajaamisesta sovittuihin asioihin.

Työntekijöiden tehtävänä on varmistaa, että osallistuminen yhteiseen neuvotteluun on riittävän turvallista kaikille osapuolille. Väkivallan kokijaa ei pidä asettaa tilanteeseen, jossa on mahdollisuus väkivallan uusiutumiselle. Mikäli vanhempien oleminen samassa tilassa on vaikeaa tai selkeä turvallisuusriski, tulee vanhemmille järjestää omat erilliset neuvottelutilaisuudet.

Rinnakkaisvanhemmuudessa turvallisuutta luodaan myös sillä, että vanhempien keskinäiseen viestintään sovitaan pelisäännöt ja rajat, ja varmistetaan, ettei lapsi joudu vanhempien viestinviejäksi. Yhteydenpito on tarkoituksella hyvin niukkaa, ja viestintä tapahtuu kirjallisesti ja yhdellä alustalla, esimerkiksi sähköpostilla tai Kaksi kotia -sovelluksella. Lapsen asioista viestimiselle varataan tarkka aikaraja: noin vartti viikossa on riittävä. Arkiset päätökset tehdään itsenäisesti siinä kodissa, jossa lapsi

Molemmat vanhemmat ovat itsenäisesti vastuussa suhteestaan lapseen ja toimivat omilla tahoillaan parhaalla mahdollisella tavalla turvallisina vanhempina.

Vaativa erotyö

Mikäli

rinnakkaisvanhemmuudella voidaan suojella lasta, on toimintatapa lapsen edun mukainen.

kulloinkin on, ja vain tärkeimmistä päätöksistä ilmoitetaan toiselle. Vanhemmat puhuvat puhelimessa ainoastaan hätätilanteissa. Sopimuksia noudatetaan kirjaimellisesti. (Ks. High Conflict Diversion Program, Johnston 2006.) Korkean riskin erotilanteissa, joissa esiintyy väkivaltaa ja vainoa, rinnakkaisvanhemmuutta toteutetaan tarkan strukturoidusti. (Ks. Nilosaari & Brandt, artikkeli 14.)

Rinnakkaisvanhemmuustyöskentelyn keskustelurunko

Vanhempien kanssa keskustelun tueksi on luotu teemoitettu keskustelurunko, jossa on neljä teemaa ja yhteensä 20 kysymystä. Kysymysten avulla vanhempia herätellään pohtimaan omia kommunikointi- ja toimintatapojaan vanhempana, lapsen asemaa vanhempien välisessä suhteessa ja konfliktin vaikutuksia. Vanhemman kyky mentalisaatioon tulee näkyväksi kysymysten kautta käydyn keskustelun avulla. Keskustelurunkoa on testattu asiakastyössä. Kysymyksiä voi soveltaa sen mukaan, mikä kussakin asiakastilanteessa aiheuttaa eniten hankaluutta.

Asiakastyössä kävi ilmi, että jos vanhemmilla on omaa traumakokemusta, heidän on vaikea ottaa vastaan lapsen hankalia tunteita ja olla lapsen tukena. Esimerkiksi vaihtotilanteissa lapsi voi olla vastahankainen, ja on hyvä pohtia, millaista tukea vanhemmat voivat lapselle tällöin tarjota. Lapsen siirtyessä vanhemmalta toiselle lapsi voikin olla se, joka lohduttaa aikuista selviämään ikävän kanssa. On syytä miettiä, elääkö aikuinen siinä tilanteessa jotain omaa hankalaa kokemustaan menneisyydestä.

Ammattilaisten tehtävänä on auttaa vanhempia kuuntelemaan lapsen ajatuksia ja näkemyksiä. Jos vanhempien on vaikea nähdä lapsen etua – etenkin jos se on ristiriidassa oman edun kanssa – lapsella olisi hyvä olla oma työntekijä, joka auttaa lasta ilmaisemaan mielipiteensä vanhemmilleen. Lapsen kanssa on sovittava etukäteen, mistä asioista vanhemmille kerrotaan.

Vanhemmille ja lapsille on tärkeää, että esiin nostetaan kaikki ne asiat, jotka lapsen elämässä ovat hyvin. Vaikka yhdellä elämän osa-alueella on vaikeaa, se ei tee muista asioista vähäpätöisempiä. Lapsella voi olla ympäristöjä, joihin vanhempien ristiriidat eivät vaikuta, esimerkiksi koulu, kaverit ja harrastukset. Nämä tukevat selviytymistä elämän vaikealla osa-alueella. Mikäli rinnakkaisvanhemmuudella voidaan suojella lasta, on toimintatapa lapsen edun mukainen.

Kokemuksia rinnakkaisvanhemmuustyöskentelystä Konfliktoituneissa erotilanteissa elävillä vanhemmilla on usein kokemus, etteivät he ole tulleet kuulluiksi yhteisissä neuvotteluissa tai että he tulevat väärin ymmärretyiksi. Joskus entisen kumppanin läsnäolo saa olon niin ah-

Kysymyksiä vanhemmille:

1. vuorovaikutus toisEn vanhEmman kanssa

• Kuinka kommunikoimme? Puhummeko lasten tulevasta elämästä ja sen rakentamisesta vai vanhoista tapahtumista?

• Miten kumpikin vanhempi voi omalta osaltaan helpottaa vuorovaikutusta?

• Mikä minua ärsyttää toisen tavassa kommunikoida? Ja miksi?

• Millä välineillä kommunikoimme ja kuinka usein? Mikä on riittävä määrä?

• Missä mielentilassa vastaan toisen yhteydenottoihin? Voinko käydä viestejä jonkun toisen kanssa läpi?

2. konfliktin vaikutuksEt lapsEn ja omaan hyvinvointiin

• Miten konflikti vaikuttaa lastemme kasvuun ja kehitykseen sekä psyykkiseen hyvinvointiin?

• Miten voin itse? Tunnistan, että oma hyvinvointini heijastuu lasten hyvinvointiin.

• Mistä saan apua vaikeissa elämäntilanteissa? Otan vastuun omasta psyykkisestä hyvinvoinnista ja jaksamisesta vaikeissa elämäntilanteissa.

3. oma ja toisEn vanhEmmuus

• Miten puhun toisesta vanhemmasta lasten kuullen?

• Mitä arvostan ex-kumppanissani vanhempana?

• Mihin asioihin toisella vanhemmalla on oikeus puuttua toisen vanhemmuudes-

sa tai kodissa tehtäviin asioihin?

• Keneen tukeudun, kun koen keinottomuutta vanhempana? Kuka minua auttaa?

• Jos herää huoli lapsen puheista, turvallisuudesta, tapahtumista, lapsen voinnista tai omasta turvallisuudesta, miten ilmaisen sen toiselle vanhemmalle tai viranomaiselle? Voiko tässä joku olla tukenani väärinymmärrysten välttämiseksi?

4. lapsEn Edun mukaisEt sopimuksEt ja tapaamisEt

• Jos lapsi on tapaamisista eri mieltä kuin vanhemmat ja esittää omia toiveitaan, kuinka vanhempina huomioimme ne?

• Tapaamisajat sovitaan yhdessä.

Onko helpompi sitoutua määräaikaiseen sopimukseen?

• Milloin on tarpeen noudattaa sopimusta tarkasti?

• Millaisissa tilanteissa joustaminen on paikallaan?

• Mitä hyötyä tai haittaa joustavuudesta on lapselle?

• Miten lapsen kokemaa ristiriitaa voidaan vähentää?

• Onko läheisverkostossa neutraali ja puolueeton henkilö, joka voisi olla lapsen tukena?

Vaativa erotyö

Rinnakkaisvanhemmuuskeskustelujen myötä vanhemmat havahtuivat huomaamaan, että he ovat samalla puolella ja haluavat kumpikin vain lastensa parasta. distuneeksi, että osa keskustelusta unohtuu tai vanhempi unohtaa tai arastelee kertoa asioita. Jos toisen vanhemman tapaamisia ja yhteydenottoja halutaan vähentää ja rajoittaa, hän usein loukkaantuu tai voi jopa raivostua ja kohdistaa voimakastakin aggressiivisuutta työntekijään. Korkean riskin eroissa uhkailu ja vaino voivat siirtyä entisestä puolisosta työntekijään. Toinen vanhempi hyötyy siitä, että häirintä tai uhkaavat viestit vähenevät; hän saa turvaa rajoittamisesta ja voimaantuu. Tällaisissa tilanteissa moniammatillisen verkoston tuki on tärkeä. Jos työntekijä havaitsee, että toisella vanhemmalla on vaikeuksia hyväksyä rinnakkaisvanhemmuutta ja viestinnän rajoittamista, on hyvä selvittää hänen motiivejaan tarkemmin. Tällaisissa tilanteissa voi olla kyse vanhemman halusta kontrolloida tai ohjailla toisen vanhemman ja työntekijän toimintaa.

Asiakkailta ja ammattilaisilta on saatu pääasiassa myönteistä palautetta moniammatillisesta rinnakkaisvanhemmuustyöskentelystä. Vanhemmat kokivat, että useita vuosia vallinnut epäluottamus toisen vanhemmuutta kohtaan väheni, kun sai riittävästi tietoa toisen ta-

vasta ajatella ja toimia lapsen kanssa. Riittävä tiedonkulku oli olennaista; vanhemmat myös yhdessä määrittelivät, mistä asioista tiedon pitää kulkea vanhempien välillä. Samalla vanhemmat määrittelivät, mihin asioihin vanhemmuudessa tai kodissa he eivät toivoneet toisen puuttuvan. Riittävä tiedonkulku ja toisaalta yhteydenottojen rajaaminen vain lapseen liittyviin asioihin lisäsivät vanhempien keskinäistä luottamusta myös vuosia kestäneiden konfliktien jälkeen. Vanhempien mukaan kommunikaatio oli muuttunut suoremmaksi, ja siitä jäi tulkinnallisuus pois.

Vanhemmat arvostivat keskusteluja oman työntekijänsä kanssa yhteisten tapaamisten välillä. Hänen läsnäolonsa myös yhteisissä keskusteluissa oli tärkeää, ja sillä kuvattiin olevan erityisesti symbolista merkitystä: en ole yksin. Rinnakkaisvanhemmuuskeskustelujen myötä vanhemmat havahtuivat huomaamaan, että he ovat samalla puolella ja haluavat kumpikin vain lastensa parasta.

Vanhemmilta saadun palautteen perusteella on hyvä varata riittävästi aikaa yhteisille keskusteluille: kuulluksi tuleminen vaatii aikaa työntekijöiltä. Oman huolen kanssa kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen avaa tilaa muutokselle. Vanhemmat kokivat, että heidän näkökulmaansa pysähdyttiin kuuntelemaan ensimmäistä kertaa kunnolla. He saivat ilmaistua huolensa, ja huolta aiheuttaviin asioihin saatiin sovittua yhdessä lapsen näkökulmasta turvallisia ratkaisuja. Vanhempien välinen luottamus kasvoi, ja samalla kasvoi luottamus omaan vanhemmuuteen. Osa vanhemmista tunsi uskaltaneensa vasta nyt kertoa epävarmuudestaan tai omista epäonnistumisen kokemuksistaan vanhempana avoimesti ja pelkäämättä, että sitä käytetään lyömäaseena tulevaisuudessa. Myös lasten on hyvä nähdä,

Rinnakkaisvanhemmuuskeskustelut ovat lisänneet luottamusta vanhempien välillä ja pitkään umpikujassa olleesta tilanteesta on päästy eteenpäin.

että vanhemmatkin tekevät virheitä ja erehtyvät, eikä se romuta koko elämää.

Työntekijöiltä saadun palautteen perusteella rinnakkaisvanhemmuuskeskustelut ovat lisänneet luottamusta vanhempien välillä ja pitkään umpikujassa olleesta tilanteesta on päästy eteenpäin. Keskustelu on saatu pidettyä lapsissa ja vanhemmuudessa. Tiukka rajaaminen ja sovituissa teemoissa pitäytyminen ovat tukeneet keskusteluja, ja välttämättömistä asioista on saatu sovittua lasten näkökulmasta aiempaa paremmalla tavalla. Työntekijöiden ja vanhempien mukaan myös lapset ovat voineet paremmin, kun vanhempien keskinäistä luottamusta on saatu lujitettua rinnakkaisvanhemmuuskeskustelujen avulla. Ammattilaiset ja vanhemmat ovat halunneet myös jatkaa keskusteluja harvakseltaan hyvän tilanteen ylläpitämiseksi.

kanssa ja moniammatillisesti, millaista ideaalia he tavoittelevat vanhemmuuden tukemisessa. Oleellista on selkiyttää sitä, mitä kohti työskennellään eri auttamistahoilla ja mikä on se muutos, jota vanhemmilta odotetaan. Rinnakkaisvanhemmuutta ei tulisi nähdä huonompana vanhemmuutena kuin yhteistyövanhemmuutta.

Vanhemmat tarvitsevat ammattilaisilta myötätuntoisen suhtautumisen monenlaiseen vanhemmuuteen: rinnakkaisvanhemmuus on hyväksytty vanhemmuuden toteuttamisen tapa, eikä se ole sidottu huoltomuotoon.

Lapsenhuoltolaki asettaa vanhemmille yhteistoimintavelvoitteen lapsen asioissa. Tämä velvoite ei poistu silloin, kun vanhempia tuetaan kohti rinnakkaisvanhemmuutta. Yhteistoimintaa rajataan ammattilaisten tuella siten, että toinen vanhempi ei voi “terrorisoida” entistä puolisoaan toistuvilla puheluilla ja viesteillä tai omaehtoisilla vaatimuksilla siitä, miten vanhempana tulisi toimia.

Sosiaalityöntekijällä on lapsen edun arvioinnista kokonaisvastuu, ja hänen tehtävänään on tunnistaa, milloin edellytyksiä yhteistyövanhemmuudelle ei ole ja missä tilanteissa on lapsen edun mukaista ohjata vanhempia

Eri ammattilaisten rooli rinnakkaisvanhemmuuden tukemisessa Eronneita vanhempia kohtaavien ammattilaisten on hyvä reflektoida yhdessä työyhteisön

Rinnakkaisvanhemmuutta ei tulisi nähdä huonompana vanhemmuutena kuin yhteistyövanhemmuutta.

Vaativa erotyö

kohti rinnakkaisvanhemmuutta. Yhteistyövanhemmuus edellyttää muun muassa luottamusta, kunnioitusta ja toisen vanhemmuuden arvon tunnustamista sekä rakentavaa vuorovaikutusta ja yhteistyötä lapsen asioissa (Terävä & Böök 2019). Jos näitä edellytyksiä ei ole eikä työskentelyssä ole havaittavissa muutoksia tätä kohti, on rinnakkaisvanhemmuus lapsen edun mukainen tavoite.

Tuomarien, oikeusavustajien ja lastenvalvojien työssä on tärkeä pohtia, miten erilaisiin ratkaisuihin päädytään. Miten ideat yhteistyötai rinnakkaisvanhemmuudesta elävät, kun sopimuksia lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisista tehdään? Voiko pyrkimys sovinnollisuuteen sivuuttaa lapsen suojelun tarpeen ja altistaa toisen vanhemman henkiselle väkivallalle neuvottelutilanteissa? Tehdäänkö ideaalisopimus, johon ei ole valmiutta ja jota ei kyetä noudattamaan? Tämä mahdollistaa oikeudenkäyntien kierteen jatkumisen. Se, minkälaisia tavoitteita sopimukselle asetetaan ja millaista erovanhemmuutta niissä tavoitellaan, on avainasemassa arvioitaessa, miten vanhemmat pystyvät elämään sopimuksia todeksi ja noudattamaan niitä arjessa.

Lastenvalvojan työssä sopimustekniset seikat eivät kannusta tekemään sisällöltään kovin laajoja ja tarkkoja lastenvalvojien vahvistamia sopimuksia, mutta vanhemmuussuunnitelma voisi toimia niiden laatimisen apuna. Yhteistyökykyiset vanhemmat kykenevät laatimaan vanhemmuussuunnitelman keskenään tai matalan kynnyksen tuen avulla, mutta konfliktoituneissa erotilanteissa suunnitelman laatimiseen tarvitaan työntekijän apua ja seurantaa. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan syvemmälle pureutuvaa keskustelua asiakkaiden ja työntekijöiden välillä. Aiemmin artikkelissa esiteltyjä rinnakkaisvanhemmuuskeskustelun

kysymyksiä voi hyödyntää tällaisessa tilanteessa vanhempien kanssa.

Asianajajan näkökulmasta rinnakkaisvanhemmuus voi hillitä yksinhuoltohakemuksia. Niin sanotut ”turhat huoltoriitaprosessit” voisivat mahdollisesti vähentyä, kun vanhemmuuden mallina ei ole pelkästään yhteistyövanhemmuus.

Sovittelun sisältö voi parhaimmillaan olla rinnakkaisvanhemmuuden rakentamista ja vahvistamista. Perheasioiden sovittelija tai sovittelutuomari ja asiantuntija-avustaja voivat yhdessä vanhempien kanssa käydä läpi niitä raameja, joiden mukaan erovanhempina toimitaan, niin että lapsen etu toteutuu. Tuomareilta saadun palautteen perusteella rinnakkaisvanhemmuuskeskusteluja kaivattaisiin nimenomaan tuomioistuinsovittelun tueksi, varsinaiseen tuomioistuinkäsittelyyn valmistauduttaessa sekä väliaikaisratkaisun aikana. Vahvistamalla rinnakkaisvanhemmuutta ja tunnustamalla kummankin vanhemman arvo ja merkitys lapsen elämässä voidaan parhaimmillaan ennaltaehkäistä oikeudenkäyntien kierrettä.

Vinkit ammattilaisille rinnakkaisvanhemmuuden tukemiseen moniammatillisuuden näkökulmasta

• Ammattilaisverkoston on tärkeä muodostaa yhteinen tilannekuva ja työskentelysuunnitelma rinnakkaisvanhemmuuden tukemiseksi.

• Kattavalla riskien arvioinnilla voidaan tunnistaa ne erotilanteet, joissa ei ole edellytyksiä päästä yhteistyövanhemmuuteen. Rinnakkaisvanhemmuus ei sulje pois mahdollisuutta siirtyä myöhemmin yhteistyövanhemmuuteen.

• Rinnakkaisvanhemmuuden toteuttaminen helpottuu, jos vanhemmat saavat tukea ja ohjausta ammattilaisilta jo eron alkuvaiheessa. Tuen tarve konfliktoituneissa eroissa on usein pitkäkestoista ja etenkin aluksi tiivistä.

• Rinnakkaisvanhemmuuskeskustelujen avulla arvioidaan yhteistyön mahdollisuuksia ja esteitä.

• Rinnakkaisvanhemmuuskeskusteluissa rakennetaan raja-aidat vanhempien yhteistoiminnalle ja tuodaan lapsen kokemukset ja ajatukset keskusteluun mukaan. Ammattilaiset huolehtivat, ettei lapsi joudu viestinviejän asemaan.

• Keskustelua johtavan ammattilaisen tehtävänä on rajata keskustelua ja pyrkiä vahvistamaan vanhemman mentalisaatiokykyä.

• Vanhempien omien työntekijöiden rooli on olla tukena, luoda vakautta ja auttaa vanhempaa kuulluksi tulemisessa sekä pitää lasta vanhemman mielessä.

• Korkean riskin erotilanteissa rinnakkaisvanhemmuus on välttämätöntä, jotta voidaan luoda riittävän turvalliset olosuhteet lapsen asioista sopimiseen sekä lapsen ja vanhempien tapaamisiin.

Heli Isotalus

Johdanto

Lapsella on oikeus osallisuuteen ja vaikuttamiseen omaa elämäänsä koskevissa asioissa. Pitkittyneissä eroriidoissa lapsen asema on erityisen heikko. Lapset jäävät usein vanhempien konfliktin jalkoihin ja lasten omat toiveet, mielipiteet ja ajatukset jäävät näkymättömiin tai tulevat heikosti kuulluksi. Ulla Vanhakartanon pro gradu -tutkimuksessa (2021) mainitaan, että palveluissa keskitytään usein vanhempien tukeen ja auttamiseen, jolloin lapsen mielipide ja ääni jäävät sivurooliin. Lapsen oikeuksien toteutuminen vaatii näissä erotilanteissa erityisen huomion, ja lapsen kanssa työskentelevän työntekijän on keskityttävä lapsen asemaan.

Pitkittynyt eroriitely on lapsen kaltoinkohtelua. Vanhempien ero ja erilleen muuttaminen jo itsessään kuormittavat lapsen elämää. Vaikeasta tilanteesta selviämistä auttavat eron sovinnollisuus ja lapsen tarpeiden huomioiminen. Sovinnollinen ero ei kuitenkaan ole aina mahdollinen, eikä sitä tule edes asettaa tavoitteeksi, kun eroa on edeltänyt lähisuhdeväkivalta. Väkivalta on voinut olla henkistä tai fyysistä. Lapsen mahdollisesti suoraan tai välillisesti kokema väkivalta onkin huomioitava lapsen kanssa työskentelyssä eron jälkeen.

Eron aiheuttaman stressin vaikutus jää lyhyeksi, jos lapsella on hyvä turvaverkko ympärillään ja hänen tarpeistaan huolehditaan myös muutoksen keskellä. Kun eroon ja eron jälkeiseen elämään liittyy lapsen fyysisten ja emotionaalisten tarpeiden toistuvaa laiminlyöntiä, voi lapselle kehittyä haitallisen stressin seurauksena pitkittynyt stressireaktio. Se voi häiritä lapsen kasvua ja kehitystä ja aiheuttaa stressiin liittyviä sairauksia ja jopa kognitiivisten toimintojen heikkenemistä (Burke-Harris 2019). Lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tur-

vaamiseksi vanhempien eron jälkeinen riitely olisi hyvä saada katkaistua ja myös lapselle olisi hyvä mahdollistaa omaa työskentelyä.

Tässä artikkelissa lasten kanssa tehtävä työ jaotellaan Fattoren ja muiden (2009) lasten hyvinvoinnin mallin mukaisesti kolmeen osa-alueeseen: turvallisuuteen, toimijuuteen ja positiiviseen minäkuvaan. Turvallisuus arvioidaan aina ensin, ja työskentely vaativassa erotilanteessa rakennetaan sen mukaan, mikä tukee lapsen turvallisuutta hänen elinympäristöissään. Myönteistä minäkuvaa ja toimijuutta vahvistetaan tukemalla lapsen omia vahvuuksia, sekä opettamalla hänelle selviytymiskeinoja haastavissa tilanteissa. Myös tunteiden tunnistamista ja säätelyä opetellaan yhdessä. Lisäksi lapsen elämässä vahvistetaan iloa ja toimijuutta ylläpitäviä ja lisääviä asioita.

Peilaan tekstissä myös Lundyn (2007) lasten osallisuuden mallia. Lundyn mallissa jaotellaan lapsen osallisuus ja lapsen oman mielipiteen ilmaiseminen neljään osaan: tilaan, ääneen, kuulijaan ja vaikutuksiin (space, voice, audience, influence). Keskityn pohtimaan erityisesti lasten kanssa tehtävän työn vaikutuksia, eli influence-kohtaa.

Vaativassa eroauttamisessa lasten kanssa tehtävä työ koostuu tutuista eroauttamisen keinoista, turvallisuuden huomioimisesta, positiivisen minäkuvan vahvistamisesta sekä selviytymiskeinojen harjoittelusta. Itse eron käsittely ja lapsen omien toiveiden ja mielipiteiden pohtiminen ovat osa työskentelyä, samoin molempiin koteihin liittyvien huolien, hyvien asioiden ja toiveiden pohtiminen. Lisäksi työskentelyssä käsitellään ja harjoitellaan lapsen elämässä olevia, vanhempien konfliktista johtuvia haastavia tilanteita, esimerkiksi hankalia vaihtotilanteita tai tapaamisia. Työskentelyssä keskeistä on lapsen omien

Vaativa erotyö

Vapaa-aika ja harrastukset

Emotionaalinen hyvinvointi ja ihmissuhteiden toimivuus

Fyysinen terveys

Fyysinen ympäristö

Sosiaalinen ja moraalinen toimijuus

voimavarojen ja vahvuuksien tukeminen, sekä se, että lapsi oppii ymmärtämään omia pelkoreaktioitaan. Lisäksi harjoitellaan selviytymisja rentoutumiskeinoja.

Turvallisuus

Lapsella on oikeus turvaan ja turvallisiin ihmissuhteisiin myös konfliktoituneissa erotilanteissa

Lapsella on oikeus turvalliseen elinympäristöön myös eron hetkellä ja eron jälkeen. Lapsen turvallisuus on huomioitava aina ensin kaikessa työskentelyssä. Pitkittyneissä ja konfliktoituneissa erotilanteissa lapsen elinympä-

ristö on usein ollut stressaava ja ristiriitainen jo pitkään. Lapsi on saattanut todistaa vanhempien välistä fyysistä ja henkistä väkivaltaa yhteiselämän aikana ja eron hetkellä. Usein parisuhteessa ollut väkivalta jatkuu vielä eron jälkeenkin, tai ainakin vaikuttaa vanhempien välisiin suhteisiin. Erityisesti väkivaltaisesti kumppaniaan yhteiselämän aikana kontrolloineet henkilöt jatkavat väkivaltaista käytöstään myös eron jälkeen (Hardesty ym. 2016). Lapsen kanssa olisi hyvä pohtia, kokeeko lapsi tapaamiset turvallisina ja pelkääkö lapsi vanhempaa. Toivooko lapsi jonkun vakauttavan aikuisen olevan mukana tapaamisissa? Turvallisuudesta puhuminen on tärkeä osa lasten kanssa tehtävää työskentelyä. Turvallisuuden

Kuvio 8. Lapsen hyvinvoinnin malli (Fattore, Mason ja Watson 2009, suom. Muukkonen)

Taloudelliset resurssit ja toimeentulo

Turvallisuus

Myönteinen minäkuva

Toimijuus Vaikeuksien käsittely

puheeksiottoon sopivia menetelmiä ovat esimerkiksi Signs of Safetyn* kolmen talon menetelmä ja Ensi- ja turvakotien liiton Turva10**.

Väkivaltaa parisuhteessaan kokeneen vanhemman haasteena on luoda lapselle turvallinen maailmankuva ja tukea lapsen turvallista suhdetta toiseen vanhempaan. Vanhemman pelko toista vanhempaa kohtaan heijastuu usein lapsen turvallisuuden kokemukseen. Haravuoren ja muiden (2017) mukaan ahdistuneen ja pelokkaan vanhemman on usein vaikea asettua lapsen asemaan ja kuunnella ja lohduttaa tätä. Lapsi saattaa jäädä turvattomaksi ja yksin, jos vanhempi on ylisuojeleva, toivoton tai vetäytyvä. Lapsi saattaa joutua lohduttajan ja vanhemman rooliin (Haravuori ym. 2017). Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin, mutta ennen kaikkea turvallisiin ihmissuhteisiin ja elinympäristöön. Vanhemman vakaa arki ja lapsen tarpeiden asettaminen etusijalle vakauttavat myös lapsen arkea.

Lapsen kanssa työskenneltäessä voidaan kartoittaa lapsen näkemystä ja kokemusta molempien kotien turvallisuudesta ja nostaa vanhemman kanssa keskusteluun lapsen kokemuksen erillisyys vanhemman kokemuksesta. Kodin turvallisuutta voi kartoittaa ja käsitellä lapsen kanssa esimerkiksi kolmen talon menetelmällä erikseen molemmista kodeista. Tehtävän voi tehdä joko piirtämällä tai rakentamalla kaksi kotia ja lisäämällä erikseen molempiin koteihin lapsen mielestä hyviä, huolta herättäviä ja toivottavia asioita. Lapsen toiveisiin ja huoliin tulee reagoida, ja ne pitää ottaa todesta. Asioista keskustellaan lapsen näkökulmasta. Turvallisuudesta puhuminen ja lapsen kokemuksen esille nostaminen vanhempien kanssa lisäävät lapsen turvallisuutta molemmissa kodeissa.

Lapsen toiveisiin ja huoliin tulee reagoida, ja ne pitää ottaa todesta. Asioista keskustellaan lapsen näkökulmasta. Turvallisuudesta puhuminen ja lapsen kokemuksen esille nostaminen vanhempien kanssa lisäävät lapsen turvallisuutta molemmissa kodeissa. *www.signsofsafety.net, **https://ensijaturvakotienliitto.fi/tukea-ammattilaiselle/koulutus/turva10-perehdytys/

Lapsen turvallisuuden varmistaminen ja lisääminen: lapselle rakennetaan turvallisia tapaamisia ja helpotetaan lapsen oloa vaihtotilanteissa Vaihtotilanteet, silloin kun vanhempien välillä on paljon jännitteitä ja ristiriitoja, ovat lapsille usein psyykkisesti erittäin kuormittavia. Lapsen tilannetta voi helpottaa se, että hänen kokemuksiaan ja toiveitaan selvitetään ja ne kerrotaan aikuisille. Pitkittyneissä erokonflikteissa eläneet lapset toivovat usein mahdollisimman ennakoitavia vaihtotilanteita. Heidän toiveenaan on noussut esiin myös se, että vanhemmat puhuisivat vaihtohetkellä vain vähän, jotta riitaa ja jännitettä ei synny lapsen ollessa paikalla. Vaihtotilanteiden ennakoitavuus ja riitelyn välttäminen tuovat lapselle turvaa ja vähentävät stressiä.

Lapsi voi olla hyvinkin lojaali vanhemmalleen, vaikka vanhempi olisi kaltoinkohteleva.

Vaativa erotyö

Lapsi saattaa saada kaltoinkohtelevalta vanhemmaltaan myös paljon hyvää, johon hän turvautuu ja jonka hän haluaa säilyttää. Lapselle on merkityksellistä saada säilyttää ja ylläpitää suhdetta myös kaltoinkohtelevaan vanhempaan, − totaalinen ja äkillinen kontaktikatko voi aiheuttaa lapselle häpeää ja loukkaantumista. Suhdetta ei tule kuitenkaan ylläpitää lapsen hyvinvoinnin kustannuksella, vaan tapaamisten, vuorovaikutuksen ja suhteen ylläpitämisen tulee olla turvallista. (Korhonen 2021)

Työntekijä voi miettiä lapsen kanssa molempiin vanhempiin ja molempiin koteihin liittyviä hyviä ja huonoja puolia. Lapsen kanssa on myös hyvä pohtia, millä tavalla hän haluaisi tapaamiset järjestettävän ja miltä ne hänestä tuntuvat. Työntekijän tehtävänä on tuoda lapsen toive esiin vanhemmille ja muille lapsen asioista päättäville aikuisille. Aikuisten tehtävänä on myös taata tapaamisten turvallisuus lapsen näkökulmasta.

Lapsen kanssa on hyvä käydä läpi haastavia tilanteita, kuten vaihtotilanteita, ikävän ja pelon kokemusta, omia pelko- ja jännitysreaktioita sekä kodin ristiriitatilanteita, rauhallisessa ja neutraalissa ympäristössä. Hänen kanssaan kannattaa miettiä ihan konkreettisia keinoja saada siirrettyä ajatuksia toisaalle. Esimerkiksi musiikin kuunteleminen, nopeasti sisälle meneminen, liikunnan harrastaminen ja monet muut lasten itsensä nimeämät keinot saattavat auttaa lasta jännittävässä tilanteessa. Taitoa pitää harjoitella ja toistaa, jotta se jäsentyisi osaksi lapsen selviytymiskeinoja haastavassa tilanteessa. Vanhemman kanssa on tarpeellista keskustella lapsen kokemuksista ja miettiä yhdessä, kuinka suojata lasta vanhempien väliseltä konfliktilta. Lapsen ei tulisi joutua toistuvasti vaihtotilanteessa vaikeaan ristiriitatilanteeseen eikä jännittämään ja pelkäämään.

Turvassa-hankkeessa olemme harjoitelleet vaihtotilanteita luovia menetelmiä käyttäen: leikkimällä pienillä nukeilla, tekemällä animaatioita ja sarjakuvaa, sekä näyttelemällä. Lapsen kanssa on leikin ja näyttelemisen ohessa keskusteltu, kuinka tilanteet etenevät ja mitä lapsi toivoisi vanhempien tekevän kohdatessaan toisensa. Lapsen kanssa on yhdessä mietitty, mitä muutosta hän toivoisi jännittäviin vaihtotilanteisiin ja mitä asioita lapsi haluaa vanhemmalle kerrottavan. Usein lasten toive on, että vanhemmat eivät riitelisi vaihtotilanteissa, vaan vaihtaisivat ainoastaan tavarat ja välttämättömät kuulumiset.

Toimijuus

Lapsen kokemusten ja tunteiden esille tuominen konfliktoituneessa erossa Lapsi ja lapsen omat toiveet ja tarpeet jäävät usein huomiotta pitkittyneissä eroriidoissa. Lapset kokevat usein surua, vihaa ja ahdistusta eron jälkeisistä konflikteista (Van Lawick & Visser, 2015). Työskenneltäessä lapsen kanssa tärkeä osa onkin saada lisättyä lapsen omaa tilaa ja tehtyä lapsen omaa ajattelua ja toiveita näkyväksi sekä vanhemmille, että eroperheen kanssa työskenteleville ammattilaisille. Vanhemmalla saattaa olla näkemys, että toinen vanhempi on vaikuttanut haitallisesti lapsen mielipiteisiin. Tällaisessakaan tilanteessa lapsen ajattelua ei ole hyvä lähteä kyseenalaistamaan ja muuttamaan, vaan olennaista on päästä ymmärtämään, miksi lapsi ajattelee ja toimii tavallaan. Kun lapsi saa omaa tilaa ja hänen mielipiteensä huomioidaan ja turvallisuutta hänen elinympäristössään lisätään, lapsen oma ajattelu voi laajentua.

Lapsella tulee olla mahdollisuus ilmaista itseään ja mielipiteitään vapaasti ja monipuolisesti myös pitkittyneissä ja konfliktoituneissa erotilanteissa. Lapsella on kuitenkin hyvä olla ymmärrys siitä, että häntä ei pakoteta työskentelyyn ja puhumaan (Lundy 2007). Lapsella on oikeus itseään koskevaan päätöksentekoon, ja hänen kanssaan tulee puhua ikätasoisesti myös vanhempien välisistä lapsen huoltoon ja tapaamisiin liittyvistä oikeudenkäynneistä. Tässä voi olla apuna Turvassa-hankkeessa kehitetty video Mikä ihmeen huoltoriita?, joka löytyy YouTubesta*. Lapsella on myös hyvä olla tietoa omasta historiastaan hänen näkökulmastaan, ei aikuisen värittämänä. Lapsen kanssa on hyvä keskustella erosta, hänen kokemuksistaan ja toiveistaan vanhempien erossa, hänen elämäntapahtumistaan ja haastavista tilanteista vanhempien eroon liittyen. Lapselle kerrotaan myös hänen oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan erossa.

Lapsella ei välttämättä ole ollut mahdollisuutta ja paikkaa käsitellä eroa. Eroon ja vanhempien konfliktiin liittyvät vaikeat tunteet ja tilanteet ovat saattaneet jäädä lapsen ratkaistavaksi. Lapsi on saattanut jäädä kokemustensa kanssa yksin; usein kukaan ei ole kuunnellut hänen ajatuksiaan ja kokemuksiaan. On mahdollista myös, että vanhempi on lapsen kanssa keskustellessaan ilmaissut omia katkeria ja kostonhaluisia ajatuksiaan toista vanhempaa kohtaan ja näin tahtomattaan lisännyt lapsen taakkaa. Tästä syystä eron käsittely voi olla lapselle todella ristiriitaista ja vaikeaa, ja työntekijältä vaaditaan virittäytymistä lapsen ajatteluun.

Usein lasta saa houkutella työskentelyyn ja puhumaan erosta. Lasta ei tule kuitenkaan pakottaa puhumaan, eikä pakottaa muuttamaan käsityksiään vanhemmistaan tai eron syistä. Olennaista sen sijaan on päästä ymmärtä-

mään lapsen ajattelua ja kuulemaan lapsen omia mielipiteitä ja keskustelemaan niistä. Lundyn (2007) mukaan lapsen osallisuuden lisäämisessä on olennaisen tärkeää mahdollistaa turvallinen ja osallistava tila, jotta lapsi uskaltaa ilmaista itseään vapaasti. Lundy (2007) mainitsee, että lapsen näkökulmia tulisi tutkailla aktiivisesti. Nina Immonen pureutuu lapsen kuulemiseen ja lapsen mielipiteen ja edun selvittämiseen oikeusprosessin näkökulmasta artikkelissa 9.

Merkityksellistä on, kuka kuuntelee lasta ja vie eteenpäin hänen toiveitaan ja mielipiteitään. Lundyn (2007) lapsen osallisuuden mallissa tarkastellaan kuulemista: kuulevatko oikeat henkilöt lasta, onko kuulijalla riittävästi valtaa tehdä päätöksiä lapsen kuulemisen perusteella, sekä tietääkö ja ymmärtääkö lapsi, kenelle hänen mielipiteitään ja ajatuksiaan kerrotaan? Vaativan eroauttamisen näkökulmasta lapsen kanssa työskentelyssä on tärkeää, että lapsen ajatukset ja toiveet välittyvät vanhemmille siinä määrin, kuin lapsi itse haluaa. Lapsen kanssa työskentelevän tehtävänä on tuoda lapsen ääntä esiin myös moniammatillisissa verkostoissa ja mahdollisessa viranomaisyhteistyössä.

Lojaliteettiristiriidassa olevan lapsen tukeminen Lapsella on lähtökohtaisesti halu miellyttää molempia vanhempiaan ja kohdella kumpaakin oikeudenmukaisesti. Lojaliteettiristiriidassa vanhemmat ajautuvat eron jälkeen toisiaan vastaan ja lapsen on vaikea toimia niin, että hän kokisi olevansa molempien vanhempiensa kanssa samalla puolella. Pihan ja Aaltosen (2017) mukaan lapselle tilanne voi olla psyykkisesti niin sietämätön, että hän joutuu valitsemaan toisen vanhemman puolen toista

Vaativa erotyö

vastaan selvitäkseen ristiriitaisten tunteidensa kanssa. Myös Van Lawick ja Visser (2015) mainitsevat, että lapsen keino selvitä vanhempien välisestä konfliktista on liittoutua toisen vanhemman puolelle. Lapsi voi kokea, että hän ei voi vapaasti kertoa asioistaan toisen tai kummankaan vanhemman luona ilman, että se loukkaa toista vanhempaa. Lapsen mahdollinen ristiriitainen kasvuympäristö on hyvä tiedostaa lapsen kanssa tehtävän työskentelyn aikana. Taina Laajasalo kuvaa vaikeiden huoltoriitojen ja vieraannuttamisen vaikutusta lapsiin käsikirjan artikkelissa 3. Mustavalkoinen käsitys toisesta vanhemmasta pahana ja toisesta hyvänä ihmisenä on lapselle haitallinen, sillä se vaikeuttaa hänen psyykkistä kehitystään ja heijastuu myös hänen myöhempiin ihmissuhteisiinsa. Tällainen vanhemman ja lapsen liittoutuminen yhdessä toista vanhempaa vastaan estää lapsen mielessä kokonaisen käsityksen muodostumisen ihmisistä. (Piha & Aaltonen 2017.) Työskenneltäessä lapsen kanssa olisikin hyvä, että työntekijä kävisi vuoropuhelua myös vanhempien kanssa ja ohjaisi sallimaan lapsen hyvän ja turvallisen suhteen molempiin vanhempiin. Lojaliteettiristiriita saattaa näkyä lapsen kanssa työskenneltäessä esimerkiksi niin, että lapsi kertoo kodeistaan vain positiivisia asioita tai välttelee aihetta. Ristiriitaa voi vähentää se, että lapselle kerrotaan, ettei hän ole syynä vanhempiensa riitelyyn, eikä hän voi vaikuttaa asiaan. Lapsen kanssa voi yhdessä miettiä, miltä riitely hänestä tuntuu, miten hän voisi pysyä poissa riidoista ja mitä keinoja olisi kertoa vanhemmille riitelyn vaikutuksista lapseen. Lapsen on todella tärkeää saada elää vapaasti ja saada muodostettua mahdollisimman ristiriidaton suhde molempiin vanhempiin. Tähän lapsi tarvitsee puolueettoman aikuisen tukea.

Olennaista lapsen kanssa työskentelyssä on saada luotua tila ja paikka, jossa lapsi saa puhua vapaasti kokemuksistaan ja ajatuksistaan ilman, että hän kokee pettävänsä vanhemman luottamuksen ja ilman, että hänen tarvitsee pelätä, mitä puhumisesta seuraa.

Lasta ei saa pakottaa muuttamaan mielipiteitään, ja mahdollinen ajattelun laajentuminen tapahtuu hiljalleen aikuisen tuella ja lapsen oman kehityksen ja kasvun tahdissa. Lapsi tarvitsee erityisesti sitä, että vanhemmat sallivat lapsen muodostaa hyvän suhteen myös toiseen vanhempaan, eivätkä mustamaalaa toista vanhempaa lapsen kuullen.

Lapsen elämässä olevat läheiset aikuiset saattavat kaikki olla tiiviisti mukana vanhempien riidassa, eikä lapsella välttämättä ole mitään paikkaa puhua ajatuksistaan vapaasti. Olennaista lapsen kanssa työskentelyssä on saada luotua tila ja paikka, jossa lapsi saa puhua vapaasti kokemuksistaan ja ajatuksistaan ilman, että hän kokee pettävänsä vanhemman luottamuksen ja ilman, että hänen tarvitsee pelätä, mitä puhumisesta seuraa.

Lapsen toimijuuden vahvistaminen: keinoja ja menetelmiä

Lapsi ja lapsen näkökulma jäävät usein pitkittyneissä erotilanteissa vanhempien kokemusten ja tarpeiden jalkoihin. Siksi lapsen mielipiteiden ja toiveiden monipuolinen kuunteleminen ja hänen näkökulmansa esiin nostaminen ovat tärkeä osa lapsen kanssa työskentelyä. Ne lisäävät lapsen osallisuutta ja toimijuutta. Niitä tukevat myös selviytymiskeinojen oppiminen ja resilienssin, eli psyykkisen palautumiskyvyn lisääminen: ne lisäävät lapsen toimintakykyä myös kuormittavissa tilanteissa.

Tekstissä jo aiemmin mainittujen menetelmien lisäksi lapsen kanssa voi työskennellä useiden toiminnallisten menetelmien avulla. Osa lapsista voi olla pitkittyneen stressitilanteen vuoksi hyvin varauksellisia ja arkoja olemaan ja työskentelemään vieraan aikuisen kanssa, ja lapselle tulee antaa aika ja tilaa. Vuorovaikutukseen voi houkutella toiminnallisilla menetelmillä, jolloin lapsi voi keskittyä tekemiseen ja unohtaa jännityksensä. Toiminnallisuus voi myös vähentää ylivireyttä ja auttaa keskittymään työskentelyyn. Lapsilla on yksilölliset luontaiset tavat saada oma äänensä esille. Monipuolinen menetelmien kokeileminen ja tarjoaminen tukee erilaisten lasten mahdollisuuksia omien ajatustensa ja toiveidensa ilmaisuun.

Erilaiset teatterin menetelmät sopivat hyvin lasten kanssa työskentelyyn: tarinateatteri, sorminuket, käsinuket, nukkekodin nuket, näytteleminen ja rooliasut ovat oivallinen tapa havainnollistaa lapsen arjessa olevia tilanteita. Leikkimällä ja tekemällä näytelmiä ja tarinateatteria lapsen ajattelu avautuu työntekijälle. Lapsen kanssa voi käydä läpi haastavia tilanteita ja miettiä hänen toiveitaan ja vaihtoehtoisia

kehityskulkuja haastaviin tilanteisiin. Lapsen kanssa voi tehdä vaikka nukketeatteria siitä, miten hän haluaisi vanhempien toimivan eri tilanteissa. Teatteria voi leikkiä myös nukkekodilla. Teatterin menetelmät avaavat lapselle myös vertaisuuden kokemusta, ja toisten vastaavassa tilanteessa olevien lasten ajatusten avaaminen teatterin avulla voi olla lohdullista: lapselle syntyy kokemus, ettei hän olekaan ainoa, jonka vanhemmilla on tällainen tilanne. Animaatioiden tekeminen tabletille ladattavilla animaatiosovelluksilla on useiden lasten mielestä todella mukavaa ja motivoi työskentelyyn. Lasten kanssa voi tehdä animaatioita hänen arjestaan ja käsitellä lapsen mielestä hankalia tilanteita. Lapsen toiveet esimerkiksi vaihtotilanteista tai tapaamisista voidaan kartoittaa tekemällä käsikirjoitusta ja animaatiota. Myös jännittäviä tilanteita, esimerkiksi pidempää tapaamista vanhemman kanssa, voi harjoitella etukäteen animaatioiden tekemisen avulla.

Piirtäminen, maalaaminen ja muovailu ovat hyviä menetelmiä muun muassa perhekuvien, verkostokarttojen ja tulevaisuuden toiveiden aarrekarttojen tekemiseen.

Osalle lapsista ja nuorista valokuvaaminen on sopiva tapa työskennellä. Kuvan avulla voi hahmottaa ja jäsentää omaa muuttunutta elinympäristöä. Valokuvaaminen voi olla ikään kuin kotitehtävänä työntekijän tapaamisten välillä: lapsi voi tuoda tapaamiseen esimerkiksi kymmenen kuvaa uuden kodin ympäristöstä tai kuvata itselleen turvallisia paikkoja kodissa. Valokuvaamalla voi hahmottaa myös oman elämän tärkeitä asioita, kaikkea sitä, mistä lapsi saa iloa elämäänsä ja minkä avulla hän pystyy pysymään poissa vanhempien riidoista. Valokuvaamalla voi myös rakentaa ja vahvistaa lapsen ja vanhemman suhdetta; esi-

Vaativa erotyö

merkiksi etääntyneen vanhemman ja lapsen voi joskus olla helpompi keskustella kuvien, kuin sanojen kautta.

Positiivinen minäkuva Minäkuva koostuu ihmisen tavasta ajatella ja nähdä itsensä vahvuuksineen ja heikkouksineen, ajatuksesta millainen olen, mitä kunnioitan ja mihin pyrin elämässä. Minäkuva ohjaa valintojamme ja toimijuuttamme. Se rakentuu kokemuksista, onnistumisista ja epäonnistumisista, ja sen rakentumiseen vaikuttavat läheiset, ihminen itse ja elinympäristöt. (Poijula 2018.) Koska positiivinen minäkuva tukee selviytymistä vaikeissa elämäntilanteissa, on tärkeää, että vaativassa eroauttamisessa sitä vahvistetaan. Tämä tukee lapsen selviämistä ja toimijuutta tämänhetkisessä kriisissä, mutta luo pohjaa myös hänen myöhemmälle elämälleen.

Resilienssi

Resilienssillä, eli psyykkisellä palautumiskyvyllä ja joustavuudella tarkoitan tässä lapsen kykyä palautua haastavista tilanteista ja säilyttää toimintakykynsä myös vaikeissa tilanteissa. Poijula (2018) esittelee Mastenin määritelmän resilienssistä, jonka mukaan se on ”dynaamisen systeemin kyky muovautua onnistuneesti häiriöihin, jotka uhkaavat sen toimintaa, elinkykyisyyttä tai kehitystä”. Resilienssiin kuuluu myös sopeutuminen onnistuneesti tilanteisiin, joita ei voi hallita (Poijula 2018).

Lasta tulee auttaa selviämään vaikeissa ja pitkittyneissä erotilanteissa eteen tulevista pulmatilanteista, eikä häntä tule jättää vaikeiden tunteiden kanssa yksin. Selviämiskeinojen harjoittelu neutraalissa ja stressittömässä

tilanteessa luo pohjaa toimintakyvyn säilymiselle vaikeissa tilanteissa. Esimerkiksi vaihtotilanteiden, tapaamisten ja muiden lapselle jännitystä ja pelkoa aiheuttavien tilanteiden harjoittelu ja läpikäyminen etukäteen helpottavat itse tilanteessa toimimista. Harjoittelun myötä lapsella lisääntyy ajatus itsestään pärjäävänä ihmisenä: minä harjoittelen, minä osaan ja minä selviän, olen selvinnyt ennenkin. Resilienssin lisääntyessä lapsi osaa nähdä vaikean elämäntilanteen tuomat vastoinkäymiset osana elämäntarinaansa, mutta säilyttää silti toimijuutensa ja aktiivisuutensa (Poijula 2018). Pystyvyyden ja pärjäämisen kokemukset vahvistavat lapsen positiivista minäkuvaa.

On todella tärkeää, että samanaikaisesti kun lapsi harjoittelee selviytymiskeinoja, myös vanhempia ohjataan pitämään yllä lapselle turvallista kasvuympäristöä. Vaativissa ero- ja huoltoriidoissa vanhemmat tarvitsevat vahvaa ammattilaisten ja läheisten tukea kyetäkseen huomioimaan lasta ja lapsen toiveita. Ammattilaisten tuki auttaa vanhempia suojelemaan lasta erokonfliktin aiheuttamalta haitalliselta stressiltä, ja tukee vanhempia muuttamaan omaa toimintaansa. Ulla Mikkola kuvaa vanhempien kanssa tehtävää muutostyöskentelyä artikkelissa 11.

Tunnetyöskentely

Tunteiden säätely on haastavaa lapsille, jotka ovat eläneet pitkään stressaavassa ympäristössä ja jääneet ilman aikuisen rauhoittavaa apua stressin ja tunteiden säätelyssä (Sajaniemi ym. 2015). Näitä taitoja onkin hyvä opetella työskentelyssä lapsen kanssa rauhallisessa tilanteessa. Tässä voi käyttää apuna kehokuvia paikallistamaan, missä ja millaiselta tunne

tuntuu. Myös useat erilaiset kortit, joissa kuvataan ilmeillä ja kehon asennoilla erilaisia tunnetiloja, ovat oivallisia havainnollistajia tunteiden tunnistamiseen. Lasten kanssa kannattaa lähteä liikkeelle ihan perustunteista, kuten ilo, kiukku, viha, pelko, suru, jännitys ja ikävä. Tunteita nimettäessä voidaan samalla miettiä tilanteita, joissa tunne tuntuu. Samalla lapsen kanssa voi miettiä, kuinka tunteen kanssa pärjää, jos tunne tuntuu vaikealta.

Tunnetyöskentelyyn on olemassa paljon valmista materiaalia, jota kannattaa kokeilla ja hyödyntää. Esimerkiksi Mieli ry:n* nettisivuilta löytyy paljon valmista materiaalia työskentelyn tueksi. THL:n nettisivuilta löytyy linkki ilmaiseen Tunne- ja turvataitoja lapsille -opukseen**, jossa on paljon valmiita tunnetaitoharjoituksia.

Vireystilan säätely on usein vaikeaa lapsille, jotka elävät vanhempien ristiriitojen keskellä. Tällaisessa tilanteessa vanhemmalla on usein itselläänkin vaikeuksia säädellä omaa vireystilaansa ja stressitasoaan. Lapset saattavat altistua vanhempien voimakkaille riidoille, syytöksille, huutamiselle, raivoamiselle ja toistuvalle toisen vanhemman haukkumiselle ja mustamaalaamiselle. Tällainen elinympäristö on lapselle hyvin stressaava.

Vireystilaa tarkasteltaessa mukavuusalue on tila, jossa lapsella on hyvä olla ja hänellä säilyy normaali toimintakyky. Ylivireystilaksi kutsutaan tilaa, jossa lapsi on ikään kuin virittynyt tarkkailemaan ympäristöään jatkuvasti ja häiriintyy pienistäkin ärsykkeistä ja lähtee helposti ylikierroksille. Alivireystilassa taas lapsi vetäytyy kontaktista ja hänen on vaikea olla itseohjautuva ja toimintakykyinen. Pitkään jatkunut ylivireystila voi ajaa lapsen alivireyteen ja vetäytymiseen. Lapsen kanssa on

* www.mieli.fi

hyvä kokeilla erilaisia toiminnallisia tapoja pysyä hyvässä ja sopivassa vireystilassa ja toimintakykyisenä. Toiset lapset tarvitsevat aktivoivia toimia ja toisille taas ovat tarpeen rauhoittavat toiminnot ohjaamaan lasta sopivaan vireystilaan. Esimerkiksi leikit, pelit, liikunta, hengitysharjoitukset, lukeminen, musiikki tai piirtäminen ja värittäminen voivat olla toimia, joilla lapsi voi säädellä vireystilaansa.

Vireystilan muutosten havainnollistamisen apuvälineenä voi käyttää esimerkiksi lämpömittaria tai sietoikkunaa. Tunnesäätelyharjoitusten avulla lapsi voi oppia tunnistamaan itsestään merkkejä siitä, että tunnekuorma on kasvamassa sietämättömäksi ja on aika rauhoittua. Lapsen kanssa pohditaan ja etsitään juuri hänelle sopivia menetelmiä rauhoittua ja tasata tunteitaan. Tunnetyöskentelyssä voidaan esimerkiksi rakentaa liikennevalot ja miettiä, missä tilanteissa on vihreää, eli hyvä ja rauhallinen olo, missä tilanteissa keltaista, eli levotonta ja epämukavaa, ja missä tilanteessa punaista, jolloin tunne on todella hankala ja voimakas. Myös lämpömittari toimii vastaavana havainnollistajana, ja siihen on mahdollista lisätä liikennevaloja enemmän vaihtelua.

Työskentelyssä harjoitellaan keinoja pysyä mukavassa vireystilassa. Lapselle kerrotaan, että keho reagoi vaikeisiin tilanteisiin monella tavalla, ja että se on normaalia. Lapselle on hyvä kertoa, että rauhoittumista ja rentoutumista voi harjoitella. Rentoutumisharjoituksiksi sopivat esimerkiksi mielikuvaharjoitukset mielipaikasta tai turvapaikasta. Myös erilaiset lapsille sopivat hengitysharjoitukset, joihin yhdistyvät mielikuvat esimerkiksi kiipeämisestä ja laskeutumisesta, voivat auttaa lapsia rauhoittumaan ja keskittymään hengitykseen. Lapsen

** Lajunen ym. (2019) Tunne- ja turvataitoja lapsille. Tunne- ja turvataitokasvatuksen oppimateriaali. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Vaativa erotyö

kanssa on hyvä toistaa tiettyjä harjoituksia, jotta ne voisivat sisäistyä ja lapsi voisi ottaa niitä käyttöön myös omassa arkiympäristössään vähentämään jännitystä ja stressiä.

saavan tilanteen ja voi keskittyä tavalliseen arkeen. Koulu tai päiväkoti voi olla merkittävässä roolissa myös vakauttavana ja lapsen positiivista minäkuvaa tukevana ympäristönä.

Toivon luominen on aikuisten tehtävä.

Lapselle on tärkeää saada luotua uskoa siitä, että vanhempien tilanne voi helpottaa ja vanhemmat saavat halutessaan apua. Vastuun sälyttäminen vanhemmalle voi vähentää lapsen syyllisyyttä ja vastuuta esimerkiksi sisarusten hoitamisesta ja vanhemman murheiden kuuntelemisesta. Lapsen kanssa työskentelevän on hyvä muistuttaa myös vanhempaa lapsen taakan keventämisestä. Ulla Mikkola kuvaa vanhempien kanssa tehtävää työtä artikkelissa 11.

Lapsen kanssa on tärkeää miettiä, mitä kaikkea muutakin, kuin vanhempien konflikti, kuuluu lapsen elämään. Lapsen kanssa mietitään, mitä vahvuuksia hänellä on ja mitkä asiat tuovat iloa hänen elämäänsä. Lasta tuetaan kohti normaalia tilaa, jossa hän ei ole vastuussa vanhempiensa riitelystä, sovinnosta tai hyvinvoinnista. Aikuisten tehtävä on myös turvata lapsen oikeus tavalliseen arkeen, jossa lapsi voi keskittyä ikätasoista kasvuaan ja kehitystään vahvistaviin asioihin. Koulu tai harrastukset saattavat olla lapselle ympäristöjä, joissa hän unohtaa vanhempien välisen stres-

Käytännön kokeilu: Lasten vakauttava ryhmä Turvassa-hankkeessa kokeiltiin ryhmämuotoista työskentelyä vaikeassa ja pitkittyneessä erotilanteessa oleville lapsille. Ryhmä kokoontui kuusi kertaa. Ryhmä oli suunnattu 6–8-vuotiaille lapsille, ja ryhmässä oli neljä lasta ja kaksi ohjaajaa. Vakauttavan ryhmän tavoitteena oli lisätä lasten selviytymiskeinoja arjessa. Ryhmässä opeteltiin tunteiden tunnistamista ja juuri näille lapsille tyypillisiä tapoja reagoida esimerkiksi vaihtotilanteisiin ja ikävän tunteisiin. Yhdessä pohdittiin myös ihmisille tyypillisiä tapoja reagoida pelottaviin ja jännittäviin asioihin, sekä taistele, pakene ja jähmety -reaktiota. Lisäksi lasten kanssa pohdittiin molempia koteja, niihin liittyviä kivoja

Lapsen kanssa työskentelevän on hyvä muistuttaa myös vanhempaa lapsen taakan keventämisestä.

ja ikäviä asioita, sekä lasten toiveita molemmista kodeista. Tapaamisten lopuksi harjoiteltiin rentoutumista ja opeteltiin, että rentoutuminen on harjoiteltavissa oleva taito.

Ryhmän tavoitteena oli myös saada lapsille vertaisuuden kokemusta siitä, että he eivät ole ainoita lapsia, joiden vanhempien on vaikeaa olla tekemisissä keskenään. Ikäryhmänä 6–8-vuotiaat ovat tyypillisesti hyvin lojaaleja molemmille vanhemmilleen, ja tämä näkyi ryhmässä. Ryhmä oli hyvin toiminnallinen ikätasoon sopivalla tavalla ja sisälsi paljon käytännön harjoituksia.

Osallistujat pitivät ryhmästä, ja jokaisella kerralla he nostivat itse esiin eroteemaa. Tästä päätellen lapsilla oli tarve keskustella erosta ja vanhempien välisistä asioista, vaikka itse erohetkestä oli kulunut jo useita vuosia. Tärkeänä nähtiin myös yhteinen välipala: yhdessä syöminen on rauhoittavaa ja vakauttavaa toimintaa ja ryhmätapaamisten aluksi ruokailu loi sopivan vireystilan ja rauhallisen ilmapiirin harjoittelulle ja keskustelulle.

Yhteenveto Lapsen tulee saada olla aktiivinen toimija omassa elämässään myös vanhempien kriisien aikana. Vaativassa eroauttamisessa on tärkeää tukea lapsen osallisuutta ja toimijuutta, mutta samalla varmistaa, että lapsen elinympäristö on turvallinen ja että lapsen elämässä olevat aikuiset tukevat hänen kasvuaan ja kehitystään ikätason mukaisesti. Fattoren ja muiden (2009) tekemän Lapsen hyvinvoinnin mallin mukaan lapsen hyvinvointiin tarvitaan turvallista elinympäristöä. Vaativassa eroauttamisessa turvallisuuden huomioiminen ja varmistaminen lapsen näkökulmasta korostuu verrattuna muuhun eroauttamiseen.

Lapsella on oikeus turvallisiin elinoloihin, ja niiden varmistaminen on vanhempien vaativien erokonfliktien aikana huoltajien tai muiden aikuisten vastuulla. Erityisesti ulkopuolisten aikuisten tukea ja puuttumista tarvitaan silloin, kun vanhemman kyky varmistaa lapsen elinympäristön turvallisuus on puutteellinen. Moniammatillisella yhteistyöllä voidaan turvata parhaiten lapsen elinoloja. Lasta ja hänen mielipiteitään tulee kuulla ja lapsen toiveisiin ja huoliin tulee reagoida turvallisuutta ja hyvinvointia lisäävällä tavalla.

Lapsen toimijuuden ja positiivisen minäkuvan tukeminen lomittuvat vaativassa eroauttamisessa. Lapselle on tärkeää, että hän pysyy aktiivisena toimijana omassa elämässään ja saa oman äänensä kuuluville. Tämä myös lisää lapsen pystyvyyden ja pärjäämisen kokemusta. Lapsi on paljon muutakin, kuin vanhempien erokonfliktin välissä oleva osa.

Lapsen ajatuksilla, toiveilla ja mielipiteillä tulee olla painoarvoa. Lundyn (2007) mukaan lapsen mielipiteet ja toiveet tulee ottaa vakavasti, niillä tulee olla vaikutuksia ja ne tulee viedä eteenpäin silloin, kun on tarpeellista. Lapsen mielipiteiden ja toiveiden kuulijana ja arvioijana tulee olla sellaisten henkilöiden, joilla on mahdollisuus vaikuttaa ja viedä eteenpäin lapsen näkökulmaa (Lundy 2007). Vaativassa eroauttamisessa yksi lapsen kanssa työskentelyn keskeisimmistä tavoitteista onkin lapsen omien toiveiden mukainen lasta tukeva ja kannustava arki ja elinympäristö. Lapsen omien toiveiden ja näkökulmien, sekä väkivaltakokemusten eteenpäin vieminen ja pohtiminen yhdessä lapsen, vanhempien ja mahdollisen ammattilaisverkoston kanssa luovat perustan turvalliselle ja lapsilähtöiselle kasvu- ja kehitysympäristölle.

Muista nämä:

• Tue lapsen ja vanhemman turvallista suhdetta.

• Varmista, että lapsella on turvallinen kasvuympäristö.

• Kuuntele lasta ja yritä ymmärtää hänen ajatteluaan ja toimintaansa; älä pakota häntä muuttumaan.

• Rakenna lapselle turvallinen ja puolueeton tila työskentelyyn.

• Lisää lapsen osallisuutta tekemällä lapsen toiveita, näkökulmia ja mahdollisia väkivaltakokemuksia näkyväksi.

• Etsi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa lapsen toiveiden mukaisia ratkaisuja ja muutoksia.

152 Vaativa erotyö

14.

Vahvan tuen tapaamismalli

Vahvan tuen tapaamismallia käsittelevä artikkeli kertoo etävanhemman ja lapsen tapaamisten järjestämisestä vahvan tuen avulla. Vahvan tuen tapaamismalli sopii erityisesti tilanteisiin, joissa eron jälkeinen vaino ja lähisuhdeväkivalta on tunnistettu, lapsen ja etävanhemman välillä on kontaktikatko ja lapsella on turvakielto. Artikkelin alussa kuvataan lyhyesti eron jälkeisen vainon yleisyyttä ja ilmiön esiintymismuotoja. Seuraavaksi käsitellään Varjo-hankkeen aikaisen tapaamismallinnuksen pääpiirteitä ja avataan yksityiskohtaisemmin Tukikeskus Varjon tapaamismallia. Tämän jälkeen hahmotetaan nykyisen mallin sisältöjä, kerrotaan vanhempien ja lasten yksilötyöskentelystä sekä kuvataan tapaamiskäytäntöjä konkreettisella tasolla. Lopuksi pohditaan mallin mahdollisuuksia ja haasteita käytännön kokemusten kautta. Artikkelissa käytetään vanhemmista termejä etä- ja lähivanhempi. Lapsi asuu lähivanhemman luona, ja etävanhempi on harjoittanut vainotekoja lasta ja lähivanhempaa kohtaan.

Eveliina Nilosaari ja Jonna Brandt

Eron jälkeinen vaino lapsen näkökulmasta

Osa vanhemmista pystyy sopimaan lapsiin liittyvistä asioista eron jälkeen, kun taas osa lähivanhemmista ja lapsista joutuu entisen puolison ja etävanhemman harjoittaman väkivallan ja vainon kohteeksi. Vuonna 2019 Suomen virallisen tilaston, Rikos- ja pakkokeinotilastojen, mukaan viranomaisten tietoon tulleista kaikesta aikuisiin kohdistuneesta väkivallasta noin 21 prosenttia tapahtui entisten avio- tai avopuolisoiden välillä. Eron jälkeisen väkivallan kohteeksi epäiltiin joutuneen noin 1 680 uhria. Noin kymmenellä prosentilla uhreista ja epäillyistä oli yhteinen lapsi. Tilastojen pohjalta voidaankin todeta eron ja eron jälkeisen väkivallan sekä vainon olevan vuositasolla monen lapsen todellisuutta.

Etävanhemman harjoittama väkivalta ja vaino lasta kohtaan voi olla joko välillistä tai suoraa, ja ilmenemismuotoja on monia. Etävanhempi voi esimerkiksi pitää lapseen jatkuvasti yhteyttä, seurata ja uhkailla lasta, ilmestyä yllättäen lapsen elinpiirissä oleviin paikkoihin, harjoittaa pakottavaa kontrollia lasta kohtaan, kalastella tietoja lapsen kautta tai kontrolloida entistä puolisoaan lapsen tapaamisvaihtojen, lapseen liittyvien neuvottelujen ja jatkuvien viranomaisprosessien avulla (Nikupeteri & Laitinen 2015, 838; Laitinen & Nikupeteri 2020, 62–65; Katz, Nikupeteri & Laitinen 2020, 320). Etävanhemman harjoittama vaino aiheuttaa lapselle muun muassa toivottomuutta, jännittyneisyyttä, pelokkuutta, elinpiirin kaventumista, muutoksia turvallisuuden ja luottamuksen tunteessa, vireystilan ja tunnesäätelyn pulmia sekä psyykkisiä ja fyysisiä oireita (Laitinen & Nikupeteri 2020, 62–64; Katz, Nikupeteri & Laitinen 2020, 310–311, 320–322, Nikupeteri & Laitinen 2015, 839).

Vakavan vainon katkaiseminen vaatii vainoamisen rajaamista ja vahvoja turvaamistoimenpiteitä. Kyseisillä toimenpiteillä on väistämättä vaikutusta vainoajana toimivan etävanhemman ja lapsen yhteydenpitoon ja tapaamisiin. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta korostaa lapsen oikeutta molempiin vanhempiin (LHL 8.4.1983/361). Vainotun tai välillisen vainon kohteena olevan lapsen kohdalla onkin relevanttia kysyä, kuinka lapsi voi turvallisesti tavata vainoa harjoittavaa etävanhempaa. Vainon kohteena olevan lapsen auttamisessa on tärkeää lapsen turvallisuuden, voimavarojen ja toimijuuden vahvistaminen sekä turvalliset tapaamiskäytännöt. Auttaminen vaatii ammatillista tukea ja moniammatillista yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Tapaamismallin kehittyminen Tapaamiskäytännön mallinnus kehitettiin Varjo-hankkeen aikana vuosina 2012–2017 tilanteisiin, joissa eron jälkeinen vaino oli viranomaisten tunnistama. Tapaamismalli perustui vanhempien väliseen sopimukseen väkivallan ja vainon huomioimisesta tapaamiskäytänteissä. Käytännössä työskentelyyn kuului moniammatillinen ja eri tahojen välinen tiivis yhteistyö. Yhteistyötahoina olivat muun muassa lastenvalvojat, lastensuojelun työntekijät, tapaamisvalvojat, perhetyöntekijät sekä väkivaltatyöntekijät. Mallinnuksen tavoitteena oli mahdollistaa etävanhemman ja lapsen tapaamiset turvallisesti ja vanhemmuutta tukevasti. Periaatteena toimi väkivallattoman vanhemmuuden vahvistaminen, vainotun ja lasten turvallisuudentunteen säilyminen sekä vainoajan ja lasten turvallisen yhdessäolon takaaminen. (Kinnunen, Kaunisto, Kumpuniemi & Marttala 2017, 203–204.)

Vaativa erotyö

Työskentelyn alussa arvioitiin, oliko etävanhemmalla lapsen tapaamisissa aidot vai vainon sävyttämät motiivit. Toisessa vaiheessa arvioitiin tapaamisista aiheutuvia riskejä, jotka pohjautuivat sekä vainotun kertomuksiin että viranomaistietoihin. Seuraavassa vaiheessa määriteltiin tapaamisen käytännöt ja sovittiin turvallisuuteen liittyvistä periaatteista, yksityiskohtaisista toiminnoista sekä työntekijöiden välisestä työnjaosta. Huomiota kiinnitettiin myös vanhempien välisen tiedonkulun rajaamiseen siten, että vanhempien väliset neuvottelut ja yhteydenpito tapahtuivat ainoastaan työntekijöiden välityksellä. Tapaamismallinnukseen kuuluvien sopimusneuvottelijoiden tehtävänä oli viedä prosessia kokonaisuudessaan eteenpäin, tavata kaikkia osapuolia sekä huolehtia tapaamisten turvallisuudesta ja lapsen edun toteutumisesta. (Kinnunen, Kaunisto, Kumpuniemi & Marttala 2017, 204–206.)

Tukikeskus Varjo jatkoi Varjo-hankkeen aikaisen tapaamiskäytäntömallinnuksen kehittämistä ja jatkojalosti vahvan tuen tapaamismallin. Kyseinen malli on yksi tapa toteuttaa lapsen ja etävanhemman tapaamisia turvallisesti, ja turvalliset tapaamiset suojaavat väkivallan kohteena olevaa perhettä. Nykyinen malli on tarkoitettu sovellettavaksi tilanteisiin, joissa eron jälkeinen vaino ja lähisuhdeväkivalta on viranomaisten tunnistamaa, lapsen ja etävanhemman tapaamiset ovat keskeytyneet ja lapsella on voimassa oleva turvakielto. Tapaamismallissa korostetaan turvallisuutta: siinä samanaikaisesti mahdollistetaan lähisuhdeväkivallan ja eron jälkeisen vainon huomioiminen ja tuetaan lapsen oikeutta ylläpitää tai rakentaa suhdettaan etävanhempaan turvallisesti.

Jotta tapaamisia voidaan järjestää, on selvitettävä lapsen turvallisuudentunnetta, valmis-

Jotta tapaamisia voidaan järjestää, on selvitettävä lapsen turvallisuudentunnetta, valmisteltava lasta ja autettava häntä sanoittamaan tunteitaan.

Kokonaisuudessaan työskentelyä ohjaa lapsen etu ja lapsentahtisuus, eivätkä tapaamiset saa vaarantaa lapsen turvallisuutta tai turvallisuudentunnetta arjessa.

teltava lasta ja autettava häntä sanoittamaan tunteitaan. Lapsen turvallisuudentunteen selvittämisessä kartoitetaan muun muassa millaisia huolia, pelkoja ja toiveita lapsella on tapaamiseen ja perheen kokonaistilanteeseen liittyen. Kokonaisuudessaan työskentelyä oh-

jaa lapsen etu ja lapsentahtisuus, eivätkä tapaamiset saa vaarantaa lapsen turvallisuutta tai turvallisuudentunnetta arjessa. Lapsentahtisuutta suhteen uudelleen rakentumisessa korostetaan etenkin niissä tilanteissa, joissa etävanhemman ja lapsen välinen kontaktikatko on pitkä.

Tapaamismalli käytännössä

Vahvan tuen tapaamismalli etenee turvallisuuskärki edellä, eikä sen ensisijaisesta merkityksestä luovuta prosessin missään vaiheessa. Toimintatavassa tämä vaatii turvallisuuden jatkuvaa arviointia. Tapaamiskäytäntöjen pohjana toimii yksityiskohtaisesti laadittu tapaamissopimus, ja malliin on integroitu yksilötyöskentely sekä valvotut tapaamiset. Kaikilla perheenjäsenillä on oma yksilötyöntekijä, ja tapaamiset ovat säännöllisiä. Työskentelyn kokonaistarkoituksena on tukea kaikkia osapuolia kohti turvallista tapaamista. Työskentelyyn sitoutuminen on tapaamisten edellytys, ja työskentelyn tulee käynnistyä kaikkien osapuolten kanssa ennen ensimmäistä tapaamista.

Yksilötyöskentely aloitetaan tapaamisten sekä työskentelyn raamittamisesta, ja samalla sovitaan työntekijöiden mahdollisuudesta vaihtaa tietoa keskenään. Turvallisuutta sovelletaan vanhempien väliseen yhteydenpitoon siten, että yhteydenpito tapahtuu ainoastaan työntekijöiden välityksellä. Työntekijöiden tehtävänä on arvioida ja rajata vanhemmille annettavan ja siirrettävän tiedon määrää. Työntekijöiden rooli ei ole toimia vanhempien välisenä keskustelijana, vaan keskiössä on lasta koskeva ja tapaamisiin liittyvä tieto, kuten se, millaisia ajatuksia lapsella on edellisestä tapaamisesta.

Vahvan tuen tapaamismalli etenee turvallisuuskärki edellä, eikä sen ensisijaisesta merkityksestä luovuta prosessin missään vaiheessa.

Etävanhemman yksilötyö Etävanhemmalle on tärkeää antaa tietoa prosessin vaiheista ja työntekijöiden rooleista. Yksilötyöskentelyssä käsitellään aluksi lapsen ja etävanhemman yhteistä historiaa ja heidän suhdettaan ennen kontaktikatkoa. Mikäli kontaktikatko on ollut pitkä, lapsen mieleenpalauttamisella on keskeinen rooli. Lapsen mieleenpalauttaminen valmistaa etävanhempaa tapaamiseen ja tarjoaa mahdollisuuden mielikuvien nostattamien tunteiden käsittelyyn. Tämä antaa perustan tarkastella tapaamisten turvallisuutta lapsen näkökulmasta käsin. Koko yksilötyöskentelyn ajan painotetaan turvallisen vanhemmuuden periaatteita sekä tehdään valmistelu- ja läpikäymistyötä ennen ja jälkeen valvottua tapaamista. Etävanhemman kanssa työskentelyn pohjana ovat valvotut tapaamiset ja erityisesti lasten niistä saamien kokemusten esiin tuominen. Vainoavan, lapselle haitallisen käyttäytymisen muuttaminen vaatii konkreettisten tapahtumien huomioimista ja purkamista yksilötyöskentelyssä.

Vaativa erotyö

Lähivanhemman yksilötyö

Lähivanhemman kanssa käsitellään prosessin kulkua, eri vaiheiden aikataulua ja jokaisen työntekijän roolia. Yksilökeskusteluissa painotetaan suojaavan vanhemmuuden sisältöjä, mikä tarkoittaa tiedon ja tuen antamista. Väkivallan seurauksena lähivanhemmalla voi olla esimerkiksi haasteita tunnesäätelyssä ja rajojen asettamisessa. Hän voi tuntea voimakasta pelkoa ja turvattomuutta sekä kyseenalaistaa omaa kykyään suojella lasta väkivallalta. Tämän vuoksi työskentelyssä tulee antaa tietoa väkivallan seurauksista, käsitellä pelon ja turvattomuuden tunteita sekä neuvoa vakauttavia keinoja tunteiden säätelyyn. Tieto ja sen kautta tuleva ymmärrys lisäävät lähivanhemman tietoisuutta omasta käyttäytymisestään ja reagointitavoistaan. Vakauttavat säätelykeinot mahdollistavat kehollisen reagoinnin tunnistamisen ja hallinnan. Yhdistettynä ulkoisen turvallisuuden huomioimiseen työskentelytapa tukee lähivanhemman sisäisen turvallisuudentunteen kasvamista. Turvallisuudentunteen vahvistuminen auttaa lähivanhempaa tukemaan etävanhemman tapaamiseen valmistautuvaa lasta.

Lapsen yksilötyö

Lapsen yksilötapaamiset keskittyvät tapaamiseen liittyvien tunteiden sanoittamiseen, turvallisuutta tuovien asioiden käsittelyyn ja lapsen toiveiden kuulemiseen. Ennen tapaamista lapsen kanssa keskustellaan etävanhemman ja lapsen välisestä suhteesta ja käydään yksityiskohtaisesti läpi tapaamisen kulku. Turvasuunnitelman tekeminen on oleellinen osa työskentelyä. Turvasuunnitelmassa huomioidaan koko tapaaminen tulo- ja lähtötilanteineen ja sovitaan merkkisignaali, jota lapsi voi

Turvasuunnitelman tekeminen on oleellinen osa työskentelyä.

näyttää, mikäli hän haluaa keskeyttää etävanhemman tapaamisen ennenaikaisesti tai keskustella tapaamista valvovan työntekijän kanssa kahden.

Valvotut tapaamiset

Tapaamista valvoo kaksi työntekijää. Etävanhempi saapuu tapaamispaikkaan puolta tuntia ennen tapaamista. Toimintatapa varmistaa lähivanhemman ja lapsen turvallisen saapumisen sekä sen, etteivät vanhemmat kohtaa toisiaan. Tapaamisten aikana lapselle ei esitetä kysymyksiä, jotka voivat paljastaa lapsen asuinpaikan tai liittyvät toiseen vanhempaan, eikä lapsi toimi vanhempien välisenä viestinviejänä. Tapaaminen voidaan keskeyttää tarvittaessa joko lapsen tai tapaamisvalvojan aloitteesta. Keskeytyksen syyt käsitellään yksilötyöskentelyssä tapaamisen purkutapaamisessa kaikkien osapuolten kanssa. Tapaamisen jälkeen lapsi poistuu tapaamispaikasta ensin ja tapaajavanhempi jää keskustelemaan tapaamisen kulusta tapaamisvalvojan kanssa. Käytäntö tukee lapsen ja lähivanhemman turvallista poistumista.

Tapaamisen jälkeen tapaamista valvova työntekijä on yhteydessä vanhempien ja lapsen yksilötyöntekijöihin ja kertoo tapaamisen kulusta. Tällä tavoin tarvittava tieto siirtyy

Vahvistettu tapaamissopimus tai käräjäoikeuden määräys valvotuista tapaamisista

Yksilötyöskentelyn aloittaminen ja tiedonvaihdosta sopiminen

Yhteistyö verkoston ja tapaamispaikan välillä

Tapaamisista sopiminen

Ensimmäinen valvottu tapaaminen

Yhteistyön tiivistäminen tapaamispaikkaan

Tapaamisen valmistelu yksilötyöskentelyssä

Yksityiskohtainen turvatoimien suunnittelu

Tapaamista valvovan työntekijän informaation siirto tapaamisen kulusta

Tapaamisesta keskustelu vanhempien ja lapsen kanssa

Kuvio 9. Tukikeskus Varjon vahvan tuen tapaamismalli

työntekijöiden välillä. Yksilötyöskentelyssä käsitellään sekä vanhempien että lasten kokemuksia ja arvioidaan turvallisuutta. Etenkin lapsen kokemuksen kuuleminen on oleellista, ja sen kautta lapsella on mahdollisuus vaikuttaa seuraaviin tapaamisiin ja niiden sisältöihin. Lapsen kuuleminen vahvistaa hänen toimijuuttaan ja tuo turvaa.

Kuvio 9 kuvaa Tukikeskus Varjon vahvan tuen tapaamismallin prosessia kokonaisuudessaan. Vaikka kuviossa eri vaiheet on kuvattu erillisinä tapahtumina, tulee niitä käytännössä tehdä osittain päällekkäin. Turvallisuus,

Toiveiden ja muutosten huomioiminen seuraavaan tapaamiseen

Seuraavaan tapaamiseen valmistautuminen verkostoyhteistyö, tiimityöskentely ja asianomaisten kanssa tehtävä yksilötyöskentely ovat kiinnittyneet vahvasti toisiinsa, ja vahva yhteistyö kannattelee koko prosessia.

Mallin mahdollisuudet ja haasteet Vahvan tuen tapaamismalli tukee vainon kohteena olevan perheen turvallisuutta ja turvallisten rajojen asettamista ja antaa alustan verkostoyhteistyölle. Verkostoyhteistyön etuna on eri toimijoiden roolien tarkka määrittäminen ja ajankohtaisen tiedon välittäminen eri toimi-

158 Vaativa erotyö

Vahvan tuen tapaamismalli tukee vainon kohteena olevan perheen turvallisuutta ja turvallisten rajojen asettamista ja antaa alustan verkostoyhteistyölle.

joiden välillä. Siten toimintamalli ohjaa luomaan selkeät rajat, joilla on väkivaltaa ja vainoa ennaltaehkäisevä vaikutus. Palvelukentällä malli mahdollistaa perheen kokonaistilanteen huomioimisen ja väkivallan nimeämisen sekä tukee kaikkien asianosaisten kohtaamista ja kuulluksi tulemista. Kokonaistilanteen huomioimisen avulla riskinarviointia voidaan tehdä toistuvasti ja asianosaiset saavat riittävän intensiivisen ja pitkäkestoisen keskusteluavun, neuvonnan ja ohjauksen. Samanaikaisesti se luo perustan yksilötyöskentelylle.

Yksilötyössä vahvan tuen tapaamismalli auttaa rakentamaan luottamuksellisen suhteen, johon vanhemmat ja lapsi voivat kiinnittyä. Luottamuksellisen suhteen rakentuminen ei ole itsestään selvää, sillä väkivallan tekijöillä ja kokijoilla voi olla vahva epäluottamus erilaisia työntekijöitä ja toimijoita kohtaan. Luottamuksellisen suhteen muodostamista tukevat avoimuus, asioiden sanoittaminen sekä selkeistä rajoista ja turvallisuudesta huolehtiminen. Koko työskentelyä läpileikkaavana periaatteena tulee olla hallittu ja sovittu tiedon siirtäminen sekä työntekijöiden johdonmukaisuus ja yhdensuuntaisuus.

Tiimissä voidaan yhdessä pohtia haasteellisia tilanteita, jakaa tunteita ja kokemuksia. Tiimin sisällä tapahtuva yhteistyö mahdollistaa haasteellisten tilanteiden yhdessä pohtimisen. Yhteinen pohdinta auttaa arvioimaan seuraavien siirtojen mielekkyyttä, turvallisuutta, asianmukaisuutta ja oikea-aikaisuutta. Kun tietojen vaihto on luvallista, tiimin jäsenten on helpompi arvioida vanhemmilta tulleen tiedon luotettavuutta ja merkitystä. Näin prosessin eteenpäin vieminen perustuu faktatietoon. Tiimi tekee yhteiset ratkaisut ja pitää kiinni sovituista asioista. Tällä tavoin toimittaessa molemmille vanhemmille ja lapselle annettava viesti on selkeä ja samansuuntainen. Toimintatapa tukee prosessin onnistumista sekä hallittua eteenpäin viemistä. Kaiken kaikkiaan vahvan tuen tapaamismallin onnistuminen vaatii työntekijöiltä ja tiimiltä joustavuutta sekä muutosvalmiutta, luovien ratkaisujen tekemistä ja uusien toimintatapojen ideoimista. Muutoksia tulee kuitenkin tehdä harkiten, rajallisesti ja turvallisuus huomioiden.

Tapaamismallin haasteena on eri osapuolten tunteiden, mielipiteiden ja näkemysten siirtyminen työntekijöihin, tiimiin ja prosessiin. Kyseiset siirtymät aiheuttavat ristiriitaa työntekijöiden välillä, ja ilmiö on tavanomainen väkivaltatyössä. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi työntekijöiden keskinäisenä vastakkaisasetteluna, luottamuksen puutteena, eriävinä mielipiteinä, erilaisina näkemyksinä ja puolustusvalmiutena. Tämän vuoksi työntekijöiden on tärkeä ymmärtää työskentelyn ja tapaamismallin dynamiikka sekä keskustella keskenään tunteista, kokemuksista ja ristiriidoista. Työryhmässä on työskentelyn aikana syytä tarkastella myös prosessiin sisältyviä ilmiöitä: mistä ne kertovat ja mistä ne tulevat.

Turvallisuuden jatkuva arviointi vainoamisen näkökulmasta on haastavaa. Tiimissä ja yksilötyöskentelyssä on tärkeää tunnistaa, mitkä teot voivat vaarantaa turvallisuuden ja aktivoida vainoavaa käyttäytymistä. Työntekijät joutuvat lakkaamatta arvioimaan, asettaako tapaamisten jatkaminen lähivanhemman ja lapsen turvallisuuden vaaraan, voiko heidän olinpaikkansa paljastua ja mitä se käytännössä perheenjäsenille tarkoittaisi. Myös työntekijöiden henkilökohtainen turvallisuus voi aiheuttaa huolta.

Rajaaminen ja sovituista asioista kiinni pitäminen luovat turvallisuutta. Tiukoissa rajoissa liikkuminen voi kuitenkin olla etävanhemmalle haastavaa. Etävanhemman sitoutumisen häilyvyys, rajojen kritisointi ja toistuva sovittujen asioiden kyseenalaistaminen voivat vaikeuttaa toiminnan onnistumista. Haasteellista on lisäksi arvioida, missä vaiheessa etävanhemman tapaaminen ei ole lapsen edun mukaista. Arvio on syytä tehdä etenkin silloin, mikäli etävanhempi toimii omaehtoisesti eikä sitoudu sovittuihin sääntöihin ja sopimuksiin tai vainoaminen aktivoituu. Jos vainoaminen aktivoituu, työskentely tulee keskeyttää.

Lapsen kokeman stressin arvioiminen on vaikeaa, ja on harkittava, millaisille lapsille vahvan tuen tapaamismalli soveltuu. Konkreettiseen tapaamistilanteeseen voi liittyä voimakkaita tunteita, jotka puolestaan voivat lisätä tapaamisen jännitettä. Lapsi voi olla huolissaan muun muassa tapaamisen kulusta, siitä, noudattaako etävanhempi tapaamisen sääntöjä, ja siitä, paljastaako hän itse sellaisia asioita, joiden kautta perheen asuinpaikka käy ilmi. Tämän vuoksi etävanhemman kanssa on keskusteltava yksityiskohtaisesti tapaamisen kulusta ja tarjottava hänelle apua ja tukea lapsen kohtaamiseen sekä keskustelunaiheiden ja toiminnan valitsemiseen. Tukitoimilla pyritään auttamaan etävanhempaa ja lasta tutustumaan toisiinsa uudelleen ja rakentamaan keskinäistä suhdettaan. Entä tulisiko menneisyyden tapahtumista keskustella? Olisiko etävanhemman ja lapsen tapaaminen tilanne, jossa vanhempi voisi sanoittaa toimintaansa ja ottaa vastuun teoistaan? Mikä olisi keskusteluun sopiva ajankohta, ja ovatko tapaamiset edes oikea paikka kyseiseen keskusteluun?

On tärkeää tunnistaa, mitkä teot voivat vaarantaa turvallisuuden ja aktivoida vainoavaa käyttäytymistä.

Suomalaisen järjestelmän näkökulmasta vahvan tuen tapaamismallin etenemistä voivat jarruttaa erilaisten siirtymävaiheiden hitaus ja oikeusprosessien pitkäkestoisuus. Käräjäoikeuden antamat määräykset etävanhemman ja lapsen tapaamisista voivat kuitenkin edetä nopealla tahdilla. Vaikka määräys huomioisi lapsen väkivaltakokemukset ja väkivallalle altistumisen, se ei välttämättä huomioi ajan kulkua. Etävanhemman ja lapsen viimeisimmästä tapaamisesta on voinut kulua aikaa, ja etävanhempi ja lapsi ovat voineet vieraantua toisistaan. Menneisyyden tapahtumat ja kokemukset yhdistettynä kontaktikatkoon voivat lopulta muodostaa niin suuren jännitteen, että etävanhempi tai lapsi kieltäytyy tapaami-

Vaativa erotyö

sesta. Haasteeksi voi osoittautua lisäksi olosuhdeselvityksen ja tapaamismallin mukaisen työskentelyn päällekkäisyys, jolloin kuormitus asianosaisille voi olla lähes kohtuuton. On siis epärealistista olettaa, että asianosaiset sitoutuisivat tapaamisiin aina automaattisesti ja ilman kyseenalaistamista.

On syytä tiedostaa, että vahvan tuen tapaamismalli kuormittaa kaikkia osapuolia ja vaatii vahvaa sitoutumista. Parhaimmillaan malli kuitenkin mahdollistaa lapsen ja etävanhemman lapsentahtisen kohtaamisen turvallisissa

olosuhteissa. Tapaamiset ja suhteen uudelleen rakentuminen voivat antaa lapselle korjaavia kokemuksia. Malli tukee lapsen oikeutta ylläpitää suhdettaan molempiin vanhempiin ja suojelee lasta väkivallalta ja vainolta, kuten lapsenhuoltolaki ja Suomen ratifioima YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttävät (LHL 8.4.1983/361; Yleissopimus lapsen oikeuksista 60/1991). Taulukko 4 esittelee kootusti vahvan tuen tapaamismallin keskeisimmät mahdollisuudet ja haasteet.

• Vahvistaa asiakasperheen turvallisuutta ja turvallisten rajojen asettamista.

• Tarjoaa tilaisuuden luottamuksellisen asiakassuhteen rakentamiseen ja tukee kaikkien asianosaisten kohtaamista ja kuulluksi tulemista.

• Antaa alustan yksilötyöskentelylle, verkostoyhteistyölle ja hallitulle tiedon siirrolle.

• Sallii tiimin sisäisen pohdinnan sekä yhteisten ja yhdensuuntaisten ratkaisujen tekemisen.

• Mahdollistaa lapsentahtisen etävanhemman ja lapsen kohtaamisen turvallisissa olosuhteissa.

HAASTEET

• Pulmana tunteiden, mielipiteiden ja näkemysten siirtyminen työntekijöihin, tiimiin ja prosessiin.

• Turvallisuuden arvioiminen vainoamisen näkökulmasta on vaativaa.

• Etävanhemman sitoutumisen häilyvyys, rajojen kritisointi ja sovittujen asioiden kyseenalaistaminen voivat vaikeuttaa prosessin eteenpäin viemistä.

• On haastavaa arvioida kenelle lapselle tapaamismalli soveltuu, onko prosessin eteenpäin vieminen lapsen edun mukaista ja miten paljon lapsi kokee stressiä.

• Ongelmallista on järjestelmän siirtymävaiheiden hitaus, prosessien päälleikkäisyys ja oikeusprosessien pitkäkestoisuus.

Taulukko 4. Vahvan tuen tapaamismallin mahdollisuudet ja haasteet

MAHDOLLISUUDET

Parhaimmillaan malli kuitenkin mahdollistaa lapsen ja etävanhemman lapsentahtisen kohtaamisen turvallisissa olosuhteissa.

Vinkkejä ammattilaisille:

• Tee kiinteää verkostoyhteistyötä prosessissa mukana olevien toimijoiden kesken.

• Selvitä lapsen turvallisuudentunnetta, sanoita tunteita ja valmistele lasta tapaamiseen.

• Vie prosessia eteenpäin lapsentahtisesti ja huomioi turvallisuus prosessin jokaisessa vaiheessa.

• Pidä kiinni sovituista asioista, säännöistä ja rajoista.

• Tunnista ne tekijät, jotka voivat vaarantaa turvallisuutta tai aktivoida vainoavaa käyttäytymistä. Keskeytä työskentely, jos vainoaminen aktivoituu.

Vaativa erotyö

Tekijät

Brandt Jonna, YTM, sosiaalityöntekijä. Tukikeskus Varjon vastaava, VIOLA - väkivallasta vapaaksi ry. Jonna on työskennellyt väkivaltatyön asiantuntijatehtävissä sekä sosiaalityöntekijänä väkivaltatyön ja lastensuojelun asiakastyössä.

Heikkinen Emmi, YTM, sosiaalityöntekijä. Turvassa-hankkeen hanketyöntekijä, VIOLAväkivallasta vapaaksi ry. Emmillä on useiden vuosien työkokemus yhdennetystä sosiaalityöstä, lastensuojelusta sekä perheoikeudellisista palveluista. Hän toimii myös asiantuntija-avustajana follo-sovitteluissa Etelä-Savon Käräjäoikeudessa.

Immonen Nina, OTK, VT. Käräjätuomari, määräaikainen erityisasiantuntija Tuomioistuinvirastossa tuomioistuinten kehittämisestä vastaavalla osastolla. Nina on käsitellyt huoltoriitoja sekä oikeudenkäynnissä tuomarina että asiantuntija-avusteisessa sovittelumenettelyssä sovittelijana. Hän on myös julkaissut lapsen oikeuksia käsittelevän kirjan ”Min rätt att vara barn” (2018).

Isotalus Heli, KM, erityisluokanopettaja, sosionomi AMK. Turvassa-hankkeen hanketyöntekijä, VIOLA - väkivallasta vapaaksi ry. Helin työtausta on koulumaailmasta vaativasta erityisopetuksesta sekä lastenpsykiatrisesta sairaalaopetuksesta, ja sosiaalialan kentältä maahanmuuttajatyöstä.

Kroneld Lotta, AA, on perheoikeudellisiin asioihin erikoistunut asianajaja, jolla on pitkä kokemus asianajajan työstä ja oikeudenkäynneistä, päätoimialana ovat lasten huoltoasiat. Lotta on Suomen Asianajajaliiton hallituksen jäsen.

Lotta toimi myös asiantuntijana Turvassahankkeen Turun kehittäjäryhmässä.

Laajasalo Taina, PsT, oikeuspsykologian dosentti (Helsingin yliopisto), johtava asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tainalla on vuosien kokemus lasten haastattelemisesta ja perheiden kohtaamisesta tilanteissa, joissa väkivaltaepäilyt ilmenevät samanaikaisesti huoltoriidan kanssa. Hän on lisäksi julkaissut aiheesta kotimaisia ja kansainvälisiä artikkeleja sekä toiminut asiantuntijatodistajana oikeudessa aiheeseen liittyen.

Laitinen Merja, YTT, professori, Lapin yliopisto. Merja työskentelee sosiaalityön professorina Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Hän on tehnyt pitkään tutkimusta lapsiin ja naisiin kohdistuvan väkivallan ilmiöistä sekä uhrien auttamisesta.

Mikkola Ulla, sosionomi YAMK, uusperheneuvoja, seksuaalineuvoja. Turvassa-hankkeen hanketyöntekijä, Turun ensi- ja turvakoti ry. Ullalla on pitkä työkokemus riskien arvioinnista ja muutosta tukevasta työskentelystä sosiaalialan kentällä.

Muukkonen Tiina, VTL, sosiaalityöntekijä ja nuorisotyöntekijä. Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittämispäällikkö, Ensi- ja turvakotien liitto. Tiinalla on vankka kokemus lastensuojelun kehittämisestä, käytännöstä ja opetuksesta sekä lapsikeskeisen työn edistämisestä.

Nikupeteri Anna, YTT, tutkijatohtori, Lapin yliopisto. Anna työskentelee tutkijana Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat eron jälkeinen väkivalta ja vaino, lasten kokemukset väkivallasta sekä palveluiden kehittäminen uhrien auttamiseksi.

Nilosaari Eveliina, YTM, sosiaalityöntekijä. Eveliina työskentelee väkivaltatyön asiantuntijana Tukikeskus Varjossa. Eveliinalla on pitkä työkokemus sosiaalialan kentältä ja vaino- ja väkivaltatyöstä.

Rautio Susanna, YTT. Susanna työskentelee Turvassa-hankkeen asiantuntijana Ensi- ja turvakotien liitossa. Hänellä on kokemusta erilaisista yhteiskunta- ja sosiaali-alan tutkimus- ja kehittämistehtävistä.

Ruottinen Taina, FM. Taina työskentelee kustannustoimittajana ja kielenhuoltajana. Hänen työkentässään painottuvat lapsiin, kouluun sekä kehityksen ja oppimisen vaikeuksiin liittyvät aiheet sekä tutkimus- ja virkakielen selkeyttäminen sujuvaksi suomeksi.

Stenroos Paula, sosionomi AMK. Turvassahankkeen hanketyöntekijä, Turun ensi- ja turvakoti ry. Paulalla on pitkä työkokemus sosiaalialan esimies- ja kehittämistehtävistä sekä riskien arvioinnista ja muutosta tukevasta asiakastyöstä.

Särkelä Riitta, YTT, sosiaalineuvos, sosiaalityöntekijä, työnohjaaja. Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri. Riitalla on pitkä kokemus johtotehtävistä sosiaali-ja terveysjärjestöissä. Järjestöosaaja, osaamisalueinaan köyhyyden, huono-osaisuuden ja syrjäytymisen ehkäisy, sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä sekä ihmisten oikeuksien toteutumiseen vaikuttaminen.

Vaitomaa Johanna, VTM, sosiaalityöntekijä, ammatillinen opettaja (AmO). Turvassa-hankkeen projektipäällikkö, Ensi- ja turvakotien liitto. Johannalla on pitkä työkokemus sosiaalityöntekijänä lastensuojelusta, käytäntölähtöisestä kehittämisestä ja ammatillisesta täydennyskoulutuksesta. Hän toimii myös lastensuojelun edunvalvojana.

Välilä Marja, AA, on perhe- ja lapsioikeuteen sekä rikosoikeuteen erikoistunut asianajaja. Marja on Suomen Asianajajaliiton jäsen ja liiton sovitteluvaliokunnan jäsen. Marja hoitaa erityisesti vaikeita ja pitkittyneitä huoltoriitoja ja lastensuojelua koskevia toimeksiantoja sekä lasten ja nuorten rikosasioita. Hän on toiminut myös opettajana ja kouluttajana näistä teemoista järjestöissä ja oppilaitoksissa.

Vaativa erotyö

Aaltonen, A-K. (2014). Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimissa. Helsinki: Edita.

Aarnio, N. & Miettunen, N. (2018). Kompleksisuus sosiaalihuollon vaativuuden määrittelijänä. P. Petrelius & P. Eriksson (toim.) Uudistuva lastensuojelu – kohti asiakkaiden ja ammattilaisten yhteistoimintaa. Työpaperi 32/2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Aleneff, Marja (2015). Vieraannuttaminen ja nuorten elämänlaatu. Pro gradu-tutkielma. Helsingin yliopisto.

Apua eroon verkkosivusto. Etusivu - Apuaeroon.fi

Archer-Kuhn, B. (2018) Domestic violence and high conflict are not the same: a gendered analysis. Journal of Social Welfare and Family Law 40 (2), 216–233.

Auvinen, M. (2006). Huoltoriidat tuomioistuimissa: Sosiaalitoimi selvittäjänä, sovittelijana, asiantuntijana. Suomalainen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. Helsinki.

Auvinen, M. (2002). Huoltoriita ja sosiaalitoimi. Teoksessa M. Litmala (toim.) Lapsen asema erossa (s. 111–168). Helsinki: Talentum. Bergman, A-S. & Rejmer, A. (2017). Parents in child custody disputes: Why are they disputing? Journal of Child Custody 14 (2–3), 134–150.

Bildjuschkin, K. (toim.) (2018). Eropalveluilla kohti sovinnollisuutta. Työpapereita 40/2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Birnbaum, R. & Bala, N. (2010). Toward the differentiation of high-conflict families: An analysis of social science research and Canadian case law. Family Court Review 48 (3), 403–416.

Bozanquet, L. (2021). A Systemic Approach to Child Protection and Complex Risk. Collective Space, Systemic Social Work –koulutus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Burke Harris, N.(2019). Syvälle ulottuvat juuret. Turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Helsinki: Basam Books.

Cashmore, J. A. & Parkinson, P. N. (2011) Reasons for disputes in high conflict families. Journal of Family Studies 17 (3), 186–203. Castrén, A-M., Hakovirta, M. & Kuronen, M. (2019). Ero yhteiskunnallisena kysymyksenä. Pääkirjoitus. Janus 27 (4), 341–343.

Cummings, M. E. & Davies, P. T. (2010). Marital conflict and children. An emotional security perspective. New York: Guilford Press.

Ensi-ja turvakotien liitto. Turva 10, https://ensijaturvakotienliitto.fi/tukea-ammattilaiselle/ koulutus/turva10-perehdytys/ Eriksson, M. & Gabrielsson, M. (2019). Supporting children and parents in Sweden through collaboration teams. Family Court Review 57 (3), 362–367. Ervasti, K. & Nylund, A. (2014). Konfliktinratkaisu ja sovittelu. Helsinki: Edita. Ervasti, K. (2013). Uusi tuomioistuinsovittelulaki. Helsinki: Talentum. Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (Istanbulin sopimus), 1680462532 (coe.int), ks. myös 53/2015.

Fattore, T., Mason, J. & Watson, E. (2009) When Children are Asked About Their Wellbeing: Towards a Framework for Guiding Policy. Child Indicators Research 2 (1), 57–77. Forsberg, H. & Ritala-Koskinen, A. (2021). Sosiaalityö oikeuden yhteistyökumppanina huoltoriidoissa. Tuomareiden näkökulma olosuhdeselvitystyöhön. Yhteiskuntapolitiikka 86 (1), 28–38.

Haddad, L. & Phillips, K. D. & Bone, J. M. (2016). High-Conflict Divorce: A Review of the Literature. American Journal of Family Law 29 (4), 243–258.

Halila, R., Hoikkala, S, Malja, M. & Tapiola, M. (2021). Lasten ja nuorten vaativimpien palveluiden osaamis- ja tukikeskuksia valmistelevan työryhmän raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2021:18. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Halila, R., Kaukonen, P., Malja, M. & Savola, S. (2019). Lasten, nuorten ja perheiden osaamis- ja tukikeskukset. LAPE-muutosohjelmassa tehdyn valmistelutyön loppuraportti. Sosiaalija terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:30. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Haravuori, H., Marttunen, M., Viheriälä, L. (2017). Traumaattiset kokemukset. Teoksessa K. Kumpulainen, E. Aronen, H. Ebeling, E. Laukkanen, M. Marttunen, K. Puura & H. Sourander (toim.) Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Helsinki: Duodecim.

Hardesty, J., Crossman, K. A., Khaw, L. & Marcela, R. (2016). Marital Violence an Coparenting Quality after Separation. Journal of Family Psychology 30 (3), 320–330.

Harman, J. J., Kruk, E. & Hines, D. (2018)

Parental alienating behaviors: An unacknowledged form of family violence. Psychological Bulletin 144 (12), 1275–1299.

Hautanen, T. (2010). Väkivalta ja huoltoriidat. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Tampere University Press.

Hertzmann, L., Target, M., Hewison, D., Casey, P., Fearon, P. & Lassri, D. (2016). Mentalization-based therapy for parents in entrenched conflict: A random allocation feasibility study. Psychotherapy 53 (4), 388–401.

High Conflict Diversion Program: Divorce Custody Support | High Conflict Diversion Program, https://www.highconflict.net/

Holt, S. (2015). Post-separation Fathering and Domestic Abuse: Challenges and Contradictions. Child Abuse Review 24 (3), 210–222.

Huovinen, J. (2021). Turvallinen rinnakkaisvanhemmuus. Pro Gradu tutkielma. Helsingin yliopisto.

Hyytiälä, H. Näkemys 26.4.2021. MustRead.fi/ artikkelit.

Hämäläinen, J. (2011). Kalliit erot – selvitys huoltoriitojen kustannuksista. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto.

Inkilä, J. & Paavilainen, E. (2013). Etä-isien kokemuksia moniammatillisesta yhteistyöstä huoltoriidassa. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 50 (2), 150–162.

Jaakola, A-M. (2020). Lapsen tilanteen arviointi lastensuojelun sosiaalityössä. Publications of the University of Eastern Finland; Dissertations in Social Sciences and Business Studies 229. Itä-Suomen yliopisto. Kuopio.

Jaffe, P. G., Johnston, J. R., Crooks, C. V. & Bala, N. (2008). Custody disputes involving allegations of domestic violence: toward a differentiated approach to parenting plans. Family Court Review 46 (3), 500–522.

Johnston, J., Roseby, V. & Kuehnle, K. (2009) In the name of the child. A developmental approach to understanding and helping children of conflicted and violent divorce. 2. painos. New York: Springer Publishing Company.

Johnston, J. R. (2006). A Child-Centered Approach to High-Conflict and Domestic-Violence Families: Differential Assessment and Interventions. Journal of Family Studies 12 (1), 15–35.

Judge, A. M. & Ward, P. (2017). The perfect storm: High conflict family dynamics, complex therapist reactions and suggestions for clinical management. Teoksessa A. M. Judge & R. M. Deutsch (toim.) Family-Based Interventions for Children with Resistance, Rejection and Alienation: Overcoming Barriers and Other Clinical Approaches (s.107–130). New York: Oxford University Press.

Vaativa erotyö

Kansallinen lapsistrategia. LapsistrategiaLapsenoikeudet.fi

Karttunen, R. (2010). Isän ja äidin välissä. Lapsen kuulemisen psykologinen kehys huolto- ja tapaamisriidoissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.

Katz, E. & Nikupeteri, A. & Laitinen, M. (2020). When Coercive Control Continues to Harm Children: Post Separation Fathering, Stalking and Domestic Violence. Child Abuse Review 29 (4), 310–324.

Kelly, J. B. & Johnston, J. R. (2001). The alienated child. A reformulation of parental alienation syndrome. Family Court Review 39 (3), 249–266.

Kelly, J. B. & Emery, R. E. (2003). Children’s adjustment following divorce: Risk and resilience perspectives. Family Relations: An Interdisciplinary Journal of Applied Family Studies 52 (4), 352–362.

Kinnunen, J. & Kaunisto, J., Kumpuniemi, M. & Marttala, P. (2017). Lapsen kuuleminen ja lapselta saadun tiedon huomioiminen vainoa sisältävissä erotilanteissa. Teoksessa M. Laitinen, J. Kinnunen & R. Hannus (toim.) Varjosta Valoon: Eron jälkeisen vainon tunnistaminen, katkaisu ja uhrien selviytymisen tukeminen (s. 187–210). Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 41. Helsinki: Lönnberg Print & Promo.

Korhonen, Tuija, Traumaterapiakeskus. Puheenvuoro Lapsen lojaliteettiristiriita, Turvassahankkeen webinaari 29.4.2021 Miten auttaa lasta kärjistyneessä erotilanteessa.

Kääriäinen, A., Hämäläinen, J. & Pölkki, P. (toim.) (2012). Challenges of divorce, interventions and children. Eron haasteet, väliintulot ja lapset. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto.

Laitinen, M. & Nikupeteri, A. (2020). Ex-partner Stalking in Finland: Children as Knowing Agents in Parental stalking. Teoksessa: Chan, Heng Choon (Oliver) & L. Sheridan, Lorraine (toim.) Psycho-Criminological Approaches to

Stalking Behavior. An International Perspective (s. 55–76). West Sussex: John Wiley & Sons Ltd. Hoboken.

Laitinen, M., Kinnunen, J. & Hannus, R. (toim.) (2017). Varjosta valoon: eron jälkeisen vainon tunnistaminen, katkaisu ja uhrien selviytymisen tukeminen. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 41. Helsinki: Lönnberg Print & Promo.

Lajunen, K., Andell, M. & Ylenius-Lehtonen, M. (2019). Tunne- ja turvataitoja lapsille. Tunneja turvakasvatuksen oppimateriaali. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361.

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta 190/2019.

Lamela, D., Figueiredo, B., Bastos, A. & Feinberg, M. (2016). Typologies of post-divorce coparenting and parental well-being, parenting quality and children’s psychological adjustment. Child Psychiatry & Human Development 47 (5), 716–728.

Lastensuojelulaki 417/2007.

Leon, K. (2003). Risk and protective factors in young children’s adjustment to parental divorce: A review of the research. Family Relations 52 (3), 258–270.

Levite, Z. & Cohen, O. (2012). The Tango of Loving Hate: Couple Dynamics in High-Conflict Divorce. Clinical Social Work Journal 40 (1), 46–55.

Liikka, M. (2003). Tarinallinen lähestymistapa yksilön ja yhteisön suhteen tutkimiseen. Yksilöiden identiteettiprojekteja organisaation kollektiiviseen narratiiviseen identiteettiin. Pro gradu-tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Linnanmäki, K. (2019). Lapsen etu huoltoriidan tuomioistuinsovittelussa: Lapsioikeutta, sovitteluteoriaa ja empiriaa yhdistävä tutkimus. Helsinki: Alma Talent.

Linner Matikka, J. (2020). Seuraa punaista lankaa. Tunnista toimintamallisi ihmistyössä. Jyväskylä: PS-kustannus.

Litmala, M. (2002). Lapsi erossa – empiirisiä kuvaajia. Teoksessa M. Litmala (toim.) Lapsen asema erossa (s. 3–34). Helsinki: Talentum.

Lundy, L. (2007). ”Voice” is not enough: conceptualising Article 12 of the United Nations Convention on the Rights of the Child British Educational Research Journal 33 (6), 927–942.

Loxley, A. (1997). Collaboration in Health and Welfare. Working with Difference. London: Jessica Kingsley Publishers.

MARAK - moniammatillinen riskinarviointiLapset, nuoret ja perheet - THL

Mattila-Aalto, M., Bergman-Pyykkönen, M., Haavisto, V. & Karvinen-Niinikoski, S. (2012). Konfliktiteoreettinen näkökulma eroihin ja palvelujen kehittämiseen. Teoksessa A. Kääriäinen, J. Hämäläinen & P. Pölkki (toim.) Challenges of divorce, interventions and children-Eron haasteet, väliintulot ja lapset. 1. painos, (s. 213–241). Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto. Miller, S. L. & Smolter, N. L (2011). “Paper Abuse”: When All Else Fails, Batterers Use Procedural Stalking. Violence Against Women 17 (5), 637–650.

Mieli ry; n materiaalit. www.mieli.fi/materiaalit  Munro E. (2011). The Munro Review of Child Protection: Final Report. A child-centred system.

Muukkonen, T. (2015). Luottamus lastensuojelussa. Monitoimijaisen yhteistyön rakentuminen. Helsingin yliopisto.

Nikupeteri, A. & Laitinen, M. (2015) Children’s Everyday Lives Shadowed by Stalking: Postseparation Stalking Narratives of Finnish Children and Women. Violence and Victims 30 (5), 830–845.

Nikupeteri, A., Lappi, C., Lohiniva-Kerkelä, M., Kauppi, A. & Laitinen, M. (2017). Potentiaalisesti tappava parisuhde? Erotilanteen uhkaavuus ja uhrien suojaamisen edellytykset sukupuolistuneen väkivallan viitekehyksessä. Oikeus (46) 3, 290–309.

Piha, J. & Aaltonen, J. (2017). Perheen ja vanhemmuuden arvio. Teoksessa Kumpulainen, K., Aronen, E., Ebeling, H., Laukkanen, E., Marttunen, M., Puura, K. & Sourander, A. (toim.) Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria (s. 146–153). Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.  Piispa, M., Taskinen, J. & Ewalds, H. (2012). Selvitys perhe- ja lapsensurmien taustoista vuosilta 2003–2012 Sisäasiainministeriön julkaisut 35/2012. Helsinki: Sisäasiainministeriö.  Poijula, S. (2018). Resilienssi. Muutoksen kohtaamisen taito. Kirjapaja. Päivänsalo, P. (2020). Käräjäoikeuden keinot huoltoriidassa ovat rajalliset. Käräjäoikeuden keinot huoltoriidassa ovat rajalliset - Ensi- ja turvakotien liitto (ensijaturvakotienliitto.fi). Vieraskynäblogi 30.9.2020. Ensi- ja turvakotien liitto.

Rantanen, H. (2021). Lapsen turvallisuutta vaarantavien tekijöiden tunnistaminen ja moniammatillinen yhteistyö vaikeissa erotilanteissa. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto. Saarinen, P. (2014). Lapsen arki pitkittyneen huoltoriidan keskellä – Lapsen asumisliikkuvuus ja sosiaaliset suhteet sosiaalitoimen olosuhdeselvitysten kuvaamina. Pro gradu –tutkielma. Tampereen yliopisto.

Saini, M., Laajasalo, T., Platt, S. (2020). Gatekeeping by Allegations: An Examination of Verified, Unfounded, and Fabricated Allegations of Child Maltreatment Within the Context of Resist and Refusal Dynamics. Family Court Review 58 (2), 417–431.

erotyö

Saini, M., Black, T., Lwin, K., Marshall, A., Fallon, B. & Goodman, D. (2012). Child protection workers’ experiences of working with high-conflict separating families. Children and Youth Services Review 34 (7), 1309–1316.

Sajaniemi, N., Suhonen, E., Nislin, M. & Mäkelä, J. E. (2015). Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PS-kustannus.

Salo, S. (2011). Parisuhdeongelmat ja lasten psyykkinen hyvinvointi: kaksi tutkimusnäkökulmaa. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 419. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Saltmarsh, S., Ayre, K. & Tualaulelei, E. (2021). Schools, separating parents and family violence: a case study of the coercion of organizational networks. Critical Studies in Education. DOI: 10.1080/17508487.2021.1919165

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.

STM 041:00/2019 KEHITTÄMINEN. Hankekuvaus Lastenasiaintalo (Barnahus). LASTA (valtioneuvosto.fi)

Suomen virallinen tilasto (2019). Siviilisäädyn muutokset. Liitetaulukko 2. Avioerot äidin iän ja alle 18-vuotiaiden lasten lukumäärän mukaan 2019, puolisot eri sukupuolta. Helsinki: Tilastokeskus.

Suomen virallinen tilasto (2019). Rikos- ja pakkokeinotilasto. Helsinki: Tilastokeskus.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Opas lapsenhuoltolain mukaisen sosiaalilautakunnan selvityksen laatimiseksi. Asiantuntijaryhmän suositus. (julkaistaan loppuvuodesta 2021).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2017). Erityis- ja vaativan tason palvelujen työpajaprosessin raportit–osana Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa. Työpaperi 26/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Terävä, J. & Böök, M-L. (2019). Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen: mitä, miksi ja miten. Teoksessa P. Hietanen, V. Keinonen, & M. Kettunen (toim.) Yhteistyövanhemmuuden käsikirja (s. 11–19). Ensi- ja turvakotien liiton käsikirja, 4. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto. Tirronen, J. (2011). Politiikkaprosessin sisällä. Polkuriippuvuus, agendan asettaminen ja innovaatioiden leviäminen. Teoksessa M. Niemelä & J. Saari (toim.) Politiikan polut ja hyvinvointivaltion muutos (s. 26–45). Tampere: Kelan tutkimusosasto.

Treloar, R. (2019). Parents Making Meaning of High-Conflict Divorce. Australian and New Zealand Journal of Family Therapy 40 (1), 85–97. Tuomioistuinlaitos (2007). Lapsen huolto, tapaamisoikeus ja elatus. Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeen kehittämistyöryhmän raportit 2007. Lapsen_huolto_tapaamisoikeus_ja_elatus.pdf

Turnell, A., Edwards, S. (1999). Signs of Safety: A safety and solution-oriented approach to child protection casework, New York: WW Norton.

Turoy-Smith, K., Powell, M. & Brubacher, S. (2018). Professionals’ views about child interviews for family law assessments. Family Court Review 56 (4), 607–622.

Valkama, E. & Lasola, M. (2008). Lasten huoltoriidat hovioikeuksissa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 234. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.

Valtioneuvoston asetus erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä (582/2017).

Van der Wal, R., Finkaunauer, C. & Visser, M. M. (2019). Reconciling Mixed Findings on Children’s Adjustment Following High-Conflict Divorce. Journal of Child and Family Studies 28 (2), 468–478.

Van Lawick, J. & Visser, M. (2015). No Kids in the Middle: Dialogical and Creative Work with Parents and Children in the Context of High Conflict Divorces. Australian and New Zealand journal of family therapy 36, 33–50.

van Dijk, R., van der Valk, I., Deković, M., Branje, S. (2020). A meta-analysis on interparental conflict, parenting, and child adjustment in divorced families: Examining mediation using meta-analytic structural equation models. Clinical Psychology Review, 79.

Vanhakartano, U. (2021). ”Sivulliset uhrit”. Ammattilaisten näkemyksiä lasten osallisuudesta vaativissa erotilanteissa. Pro gradu- tutkielma. Lapin yliopisto.

Ver Steegh, N. (2005). Differentiating Types of Domestic Violence: Implications for Child Custody. Louisiana Law Review 65 (2), 1379–1431.

Vierula, T., Pösö, T. & Paavilainen, E. (2019). Moniammatillisuus ja palvelutarvearviointi lapsi- ja perhepalveluissa. Ammattilaisten näkemykset pulmakohdista. Yhteiskuntapolitiikka 84 (3), 292–300.

Väyrynen, K. (2008). Lapsen tuska huoltoriidassa: elämää vanhempien välissä. Psykologian ammatillinen lisensiaattitutkimus. Jyväskylän yliopisto.

YK:n yleissopimus lasten oikeuksista, SopS 59 ja 60/1991.

Yliruka, L. & Vartio, R. & Pasanen, K. & Petrelius, P. (2018). Monimutkaiset ja erityistä osaamista edellyttävät asiakastilanteet sosiaalityössä. Valtakunnallisen kyselyn tuloksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos työpapereita 16/2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

ALKU- JA LOPPUKARTOITUS:

Erovanhemmuus, yhteistyö lapsen asioissa ja lapsen hyvinvointi

Asiakasosallisuudessa on kysymys asiakkaan kuulemisesta ja kohtaamisesta sekä asiakkaan osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista omien palvelujen suunnitteluun ja arviointiin sekä palvelujen kehittämiseen.

Kartoituksen tavoitteena on saada käsitys eroperheen kokonaistilanteesta ja kuvata tavoitellut ja tapahtuneet muutokset. Lomakkeen asteikolliset kysymykset toimivat muutoksen mittareina. Avoimista vastauksista saat laadullista kuvausta työskentelyn lähtö- ja lopputilanteesta.

Ohje lomakkeen täyttämiseen:

Työntekijä täyttää lomakkeen ensimmäisessä yksilötapaamisessa erikseen kummankin vanhemman kanssa. Asteikollisten kysymysten teemojen ympärillä käydään syvällisempi keskustelu. Työntekijän apukysymykset näkyvät kursivoidulla tekstillä. Alussa kartoitetaan erovanhemmuuden, vanhempien yhteistyön ja lapsen hyvinvoinnin nykytilanne vanhempien kokemana. Vanhemmat arvioivat työskentelyn päättyessä tilanteessa tapahtuneet muutokset ja antavat kehittämisehdotuksia. Työntekijä siirtää tiedot asiakastietojärjestelmään.

ALKUKARTOITUS:

Asiakas:

Työntekijä: Alkukartoitus (pvm):

Pyydämme sinua vastaamaan jokaiseen kysymykseen ja valitsemaan vastauksesi asteikolla 1–5. (Vastaa kysymykseen 13* vain, jos lapsi/lapset ovat tapaamispaikan asiakkaita).

1 2 3 4 5

Täysin Osittain Ei samaa Osittain Täysin eri mieltä eri mieltä eikä eri mieltä samaa mieltä samaa mieltä

1. Tämänhetkinen elämäntilanteeni on kuormittava ja stressaava.

2. Asia, johon tulin hakemaan apua haittaa merkittävästi elämääni.

3. Pystyn vaikuttamaan omalla toiminnallani asiaan, johon tulin hakemaan apua.

4. Olen hyväksynyt ja käsitellyt tapahtuneen eron.

– Erokokemus/eroamisen tapa vaikuttaa erosta selviytymiseen; onko ero käsitelty?

5. Entisen parisuhteen asiat eivät vaikuta kielteisesti nykytilanteeseen.

– Pysyykö vanhemman keskustelu nykyhetkessä, vai ollaanko jumissa parisuhteen tapahtumissa?

6. Huoltajuus on mielestäni ratkaistu lapsen/lasten edun mukaisesti.

7. Olen tyytyväinen siihen, mitä lapsen/lasten elatus- ja raha-asioista on sovittu.

8. Nykyinen elämäntilanteeni mahdollistaa lapsen/lasten kannalta hyvän ja turvallisen vanhemmuuden.

9. Koen oloni turvalliseksi hoitaessani/sopiessani toisen vanhemman kanssa lapseen/lapsiin liittyviä asioita.

– Esim. Liittyykö pelkoa tai jännittääkö ex:n puhelut tai kohtaamiset. Psykologinen turvan kokemus, keholliset reaktiot, pelon kokemuksesta kysyminen.

10. Yhteistyö toisen vanhemman kanssa toimii tällä hetkellä hyvin ja mahdollistaa lapsen/lasten hyvinvoinnin.

– Vanhemmat sopivat asiat, noudattavat sopimuksia, lapsi ei kuormitu eikä ole välikädessä.

11. Lapsen asioista puhuminen/sopiminen toisen vanhemman kanssa sujuu hyvin eikä kuormita minua.

12. Lapsen/lasten asuminen toisen vanhemman luona sujuu hyvin ja turvallisesti.

13. Lapsen/lasten tapaamiset toisen vanhemman luona sujuvat hyvin ja turvallisesti.

13 * . Lapsi/lapset tapaavat toisen vanhemman kanssa tapaamispaikassa (jos, niin rastita): _____

14. Lapsen/lasten siirtymätilanteet vanhemmalta toiselle sujuvat hyvin ja turvallisesti.

15. Ex-puolisoni vieraannuttaa minua lapsestani/lapsistani.

– Minkälaista vieraannuttava toiminta ja puhe on konkreettisesti? Aiheuttaa haittaa, yrittää estää tapaamasta lasta, minkä pituinen kontaktikatko? Henkinen eristäminen lapsesta, mustamaalaa ja haukkuu minua lapsen kuullen jne. (vieraannuttamisen kartoituslomake käyttöön tarvittaessa)

16. Ex-puolisoni vainoaa minua.

– Toistuvaa, ei toivottua yhteydenottamista, seuraamista, tarkkailua ja uhkaamista, joka aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta, digitaalinen vaino somessa, sähköpostitilin kaappaaminen jne.

17. Ex-puolisoni käyttää henkistä väkivaltaa.

– Uhkailu, painostus, kiristys, esim. lapsen tapaamisilla, sopimuksilla, rahalla, oikeusprosessilla, lastensuojelu- tai rikosilmoituksilla. Uhkailu tai kontrollointi suoraan tai lapsen kautta, uhkailu itsen, lapsen tai toisen vanhemman vahingoittamisella. Uskonnollinen tai kunniaan liittyvä väkivalta. Vanhemmuuden mitätöinti, syyttely, nimittely jne.

18. Ex-puolisoni käyttää fyysistä väkivaltaa minua tai läheisiäni kohtaan.

– Töninyt, repinyt, käynyt käsiksi, väkivallan uhka tai väkivaltaiset teot siirtymätilanteissa, pakottavaa kontrollia, seksuaalinen ahdistelu lasten tapaamisten yhteydessä, rikkonut omaisuutta

Huom! Lisätietoa väkivallan eri muodoista löydät täältä: www.nettiturvakoti.fi

21. Minkä asian/asiat koet olevan isoin pulma tai haaste tällä hetkellä? Miten koet vanhempien riitelyn/konfliktin/huoltoriidan vaikuttavan lapsen hyvinvointiin?

22. Mitkä tekijät mielestäsi ylläpitävät konfliktia?

23. Mihin asioihin toivot tukea tai muutosta?

LOPPUKARTOITUS, PALAUTE JA ARVIOINTI:

Loppukartoitus (pvm):

Käy uudelleen läpi kysymykset 1–18. Pyydä vanhempia vastaamaan lisäksi kysymyksiin 19–20 ja niitä seuraaviin avokysymyksiin 21–25:

19. Koen tulleeni kuulluksi. Olen tyytyväinen saamaani apuun.

20. Voin suositella palvelua muille samankaltaisessa elämäntilanteessa oleville.

Avoimet kysymykset loppukartoitukseen:

21. Kuvaile miten yhteistyö ex-puolison kanssa on muuttunut: a) mikä nyt on paremmin: b) mikä ennallaan: c) mikä huonommin: Mistä arvioit tämän johtuvan?

22. Kuvaile miten lapsen/lasten tilanne on muuttunut: a) mikä nyt on paremmin: b) mikä ennallaan: c) mikä huonommin: Mistä arvioit tämän johtuvan?

23. Kerro meille, miten voisimme kehittää palveluamme?

24. Mitä neuvoja haluaisit antaa eronneille ja huoltoriitaa käyville vanhemmille?

25. Mitä neuvoja haluaisit antaa ammattilaisille?

Kiitos vastauksistasi!

174 Vaativa erotyö

Vaativa erotyö

Tämä ammatillis-tieteellinen Vaativan erotyön käsikirja käsittelee vaativia ero-, huolto- ja tapaamisriitoja ja niiden parissa työskentelyä. Käsikirja perustuu asiakastyön kokemuksiin, kehittämistyöhön ja tutkimustietoon.

Vaativat erot ovat vaativia kaikille osapuolille. Vaativuutta tuovat kiistojen vaikeus ja tunnepitoisuus, turvallisuusriskit ja yhteistyön välttämättömyys. Ammattilaiset tarvitsevat tietoa ja uusia välineitä työnsä tueksi. Vaikka ero on lähtökohtaisesti kahden aikuisen välinen asia, se koskettaa ja muuttaa myös lapsen elämää ja perhesuhteita. Lapsilla on tuentarpeita, joita palvelujärjestelmämme ei aina tunnista tai joihin ei osata vastata.

Käsikirja on kolmesta pääluvusta koostuva, monitieteinen ja moniulotteinen artikkelikokoelma. Ensimmäisen pääluvun artikkeleissa vaativia ero- ja huoltoriitoja kuvaillaan tutkimustiedon ja asiakaskokemusten pohjalta. Lukija saa ymmärryksen ilmiöstä ja käsitteistä. Toisen pääluvun artikkeleissa esitellään moniammatillista työskentelyä ja eri ammattilaisten näkökulmia vaativaan erotyöhön. Kolmannen pääluvun artikkelit tarjoavat lukijalle auttamisen keinoja sekä konkreettisia työvälineitä lasten ja vanhempien kanssa työskentelyyn.

Käsikirja on tarkoitettu kaikille sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja oikeustieteen ammattilaisille sekä asiantuntijoille ja päättäjille, jotka suunnittelevat konfliktoituneiden erojen parissa tehtävän työn rakenteita. Käsikirja soveltuu myös alaa opiskeleville.