PREFACE
This book is a text for courses on contemporary moral issues. Such courses assume that philosophy has something important to contribute to contemporary moral problems. They try to bring philosophical theories to bear on practical questions. From one point of view, this seems difficult. Philosophy is in many ways the most abstract of all disciplines. The questions it addresses are very general: What is real? How do we know? What should we do? But philosophy is also the most practical of all disciplines. It aims at wisdom. Living wisely, displaying good judgment, understanding yourself and your surroundings— these offer immense benefits to all, no matter who they are, how they earn a living, or what kind of society they inhabit. Living wisely is a key to living well. For just that reason, Aristotle thought that philosophy was the highest human activity and that the contemplative life was the highest and happiest form of life possible for a human being.
Nevertheless, it is not always easy to bring theory and practice together in the classroom. Philosophical texts can be hard to read. Philosophers often write primarily for each other. And arguments about contemporary issues are rarely reflective; the underlying principles can be hard to discern.
Contemporary moral problems textbooks often amplify these difficulties. They contain mostly papers by professional philosophers written for a professional audience. They tend to omit underlying theoretical approaches altogether or segregate them in a separate section of the book. The first strategy leaves students with no moral compass. Students have trouble abstracting ethical principles and methods from treatments of particular issues; even the best students flounder when faced with issues that have not been treated explicitly in class. The result is that students emerge with only the vaguest idea of what ethical thinking is. The second strategy divides courses into two parts that are hard to unify. The theory usually
strikes students as dry and irrelevant, while the practical part remains confusing or, at best, an exercise in applying theory.
This book tries to resolve the dilemma by tying theoretical and practical considerations together. Today’s Moral Issues combines theoretical and practical readings on four general themes: first principles, liberty, rights and responsibilities, and justice and equality. The theoretical readings are closely related to the contemporary readings that follow. I have found that using philosophical texts helps students connect theory and practice, for writers such as Locke and Mill tend to be more concrete and practical in outlook than most secondary discussions of their thought. Their motivations are not difficult for most students to understand. And I have edited the theoretical texts closely to bring students into direct contact with their chief motivations and arguments.
The classic and contemporary theoretical approaches constitute a foundation for thinking about contemporary issues. Combining these texts with discussions of contemporary problems lets students see the dialectic between theory and practice in ethics. Faced with practical dilemmas and disagreements, it is easy to see why ethical thinkers have sought to construct theories. And contemporary issues provide opportunities not only to apply theories but also to test and evaluate them. Good students, I have found, attain not only a rich understanding of the theories, the issues, and how they are related, but also a real sense of what ethical thinking is all about.
Today’s Moral Issues is unique in treating contemporary moral issues in the context of both political philosophy and ethics. Issues such as abortion, euthanasia, and the environment have political as well as personal dimensions. Others, such as freedom of speech, capital punishment, and economic, racial, sexual, and global equality, are almost entirely
political. To treat them adequately, one must consider the proper ends of government and the bounds of state action.
New Features
This edition retains the virtues of earlier editions. It combines theoretical and practical treatments of ethical and political issues from a wide variety of perspectives and sources, including court cases, journalists, public figures, public policy researchers, and scientists as well as philosophers.
This edition also has some new virtues. It differs from earlier editions in some important ways:
1. Among the most contentious issues of current politics is gay marriage. I have expanded the book to include it.
2. More than 20 percent of the readings are new to this edition.
3. In the Theoretical Approaches sections, I have added readings from Confucius. In the sections dealing with issues, I have added pieces by R. G. Frey, the World Commission on Environment and Development, Thomas Nagel, Francis Beckwith, Rosalind Hursthouse, Stanley Kurtz, Andrew Koppelman, Maggie Gallagher, Toon Quaghebeur, Bernadete Dierckx de Casterlé, and Chris Gastmans, Carol Steiker, Amartya Sen, Elizabeth Anderson, Robert Rector and Rachel Sheffield, and Michael Huemer.
4. I have reworked and greatly expanded the Questions for Reflection, especially in the theoretical sections.
5. The Web page (http://bonevac.info/tmi) that accompanies the book has been expanded. It includes many features to help both students and instructors, including
a. sample course syllabi
b. extensive class notes for all sections of the book, with links to relevant parts of philosophical texts (where they are public domain and available online)
c. a study guide summarizing key points
d. a comprehensive glossary of terms
e. practice exams
f. suggested readings
g. relevant court cases
h. Web links to other sources of information on contemporary issues
i. a guide to writing philosophical essays
j. tips on multimedia presentations
k. PowerPoint slides for each section of the text
Acknowledgments
This book and the ideas behind it have evolved considerably during the thirty years I have been teaching contemporary moral issues courses at the University of Pittsburgh and the University of Texas at Austin. I am grateful to the many instructors, teaching assistants, and students who have used earlier versions and helped me refine them. I am particularly grateful to the more than 10,000 students who have taken my contemporary moral problems course at the University of Texas at Austin. They have taught me much about what a course on moral issues ought to be.
I especially want to thank Nicholas Asher and Stephen Phillips, who have team-taught courses on contemporary moral problems with me. Their ideas have found expression here in more ways than I can distinguish. I am also grateful for the helpful criticism and advice I have received throughout the years from Randy Mayes, California State University, Sacramento; Bill Myers, Birmingham Southern College; David Bradshaw, University of Kentucky; and Jonathan Davis, University of Texas at Austin.
I would like to thank the reviewers whose comments have helped me clarify my own thinking and decide what issues and readings to include: for the first edition, L. E. Andrade, Illinois State University; Linda Bomstad, California State University, Sacramento; Karen Hanson, Indiana University; and Anita Silvers, San Francisco State University; for the second edition, Stephanie Beardman, Rutgers University; Ray Cebik, University of Tennessee, Knoxville; Deirdre Golash, American University; Patrick Lee, Franciscan University of Steubenville; Aaron Meskin, Rutgers University; Sharon Sytsma, Northern Illinois University; and Nathan Tierney, California Lutheran University; for the third edition, Naomi Azck, University of Albany, State University
of New York; Stephen Carey, Virginia Commonwealth University; Scott Lehman, University of Connecticut; A. P. Roark, University of Washington; and Stewart Shapiro, Ohio State University at Newark; for the fourth edition, Abrol O. Fairweather, CSU, Hayward; A. R. Molina, University of Miami; Barbara Montero, NYU; Lawrence Pasternack, Oklahoma State University; Janice Staab, Southern Illinois University; Lawrence Stark, State University of New York at Albany; for the fifth edition, Jean Axelrod Cahan, University of Nebraska, Lincoln; Barbara Lowe, St. John Fisher College; Joseph Pappin III, University of South Carolina; and Wendy A. Ritch, Raritan Valley Community College; for the sixth edition, Hannah Phelps, Pacific Lutheran University; Diane Bowser, The Art Institute of Pittsburg; Lawrence Stratton, Villanova University; Jack Bayne, University of Massachusetts, Boston; Robert Pielke, El Camino College; and Peter Marton, Salem State College; and, for the seventh edition,
• Nicholas Power, University of West Florida
• Stephen Carey, Virginia Commonwealth University
• Tracie Mahaffey, Florida State University
• John Messerly, Shoreline Community College
• Sean Stidd, Wayne State University
• Corine Sutherland, Golden West College
• Dan Lioy, Marylhurst University
I am grateful to all of those at McGraw-Hill who have supported this book and worked to present my ideas. I want especially to thank my editors. Jim Bull was vital to the first two editions, and Ken King similarly vital to the next two. I am also deeply grateful to Jessica Cannavo, sponsoring editor; development editor, Craig Leonard; marketing coordinator: Angela R. FitzPatrick; copyeditor, Kay Mikel; project manager, Melissa M. Leick; design coordinator, Margarite Reynolds; and Louis Swaim, Buyer, for their support throughout my work on this project.
Preface vii
INTRODUCTION MORAL ARGUMENTS 1
Arguments 1
Making Moral Arguments 2
Exceptions to Moral Principles 4
PART I FIRST PRINCIPLES 7
THEORETICAL APPROACHES 13
Confucius, from The Analects 13
Aristotle, from Nicomachean Ethics 17
St. Thomas Aquinas, from Summa Theologica 23
David Hume, from A Treatise of Human Nature 27
Immanuel Kant, from Fundamental Principles of the Metaphysics of Morals 31
Jeremy Bentham, from An Introduction to the Principles of Morals and Legislation 43
John Stuart Mill, from Utilitarianism 50
Nel Noddings, from Caring: A Feminine Approach to Ethics and Moral Education 55
SEXUAL BEHAVIOR 60
Bertrand Russell, Our Sexual Ethics 61
Thomas A. Mappes, Sexual Morality and the Concept of Using Another Person 66
Roger Scruton, from Sexual Desire 73
SEXUAL ORIENTATION AND GAY MARRIAGE 77
Justice Byron White, Majority Opinion in Bowers v. Hardwick 79
Justice Anthony Kennedy, Majority Opinion in Lawrence et al. v. Texas 82
Massachusetts Chief Justice Margaret H. Marshall and Justice Robert J. Cordy, Majority and Dissenting Opinions in Goodridge v. Department of Public Health 87
Stanley Kurtz, The Libertarian Question 102
Andrew Koppelman, from The Decline and Fall of the Case against Same-Sex Marriage 106
Maggie Gallagher, from (How) Will Gay Marriage Weaken Marriage as a Social Institution: A Reply to Andrew Koppelman 112
ANIMALS 119
International League of the Rights of Animals, Universal Declaration of the Rights of Animals 121
Peter Singer, from Animal Liberation 123
Tom Regan, The Case for Animal Rights 130
R. G. Frey, Moral Community and Animal Research in Medicine 134
THE ENVIRONMENT 143
Garrett Hardin, from The Tragedy of the Commons 146
World Commission on Environment and Development, from Our Common Future: Report of the World Commission on Environment and Development 149
Daniel Bonevac, Is Sustainability Sustainable? 154
PART II LIBERTY 163
THEORETICAL APPROACHES 165
Aristotle, from Nicomachean Ethics 165
John Stuart Mill, from On Liberty 168
DRUG LEGALIZATION 177
Milton Friedman, An Open Letter to Bill Bennett 178
William J. Bennett, A Response to Milton Friedman 181
Ethan A. Nadelmann, The Case for Legalization 184
James Q. Wilson, Against the Legalization of Drugs 190
PORNOGRAPHY 197
Chief Justice Warren Burger and Justice William O. Douglas, Majority and Dissenting Opinions in Miller v. California 199
Catharine MacKinnon, Pornography, Civil Rights, and Speech 205
The Attorney General’s Commission on Pornography, The Question of Harm 209
Wendy MCElroy, from Sexual Correctness 216
OFFENSIVE SPEECH AND BEHAVIOR 223
Plato, from The Republic 226
John Stuart Mill, from On Liberty 232
Stanley Fish, from There’s No Such Thing as Free Speech, and It’s a Good Thing, Too 237
Thomas Nagel, Personal Rights and Public Space 243
Chief Justice John Roberts and Justice Paul Stevens, Majority and Dissenting Opinions in Morse v. Frederick 248
MORAL ARGUMENTS
This is a book about moral issues. What are moral issues? To answer this question, we need to consider the definition of philosophy. If the word itself is any guide, philosophy is the love of wisdom. A simple definition of wisdom, in turn, is good judgment. Philosophy, then, is the love or pursuit of good judgment. Moral philosophy, or ethics, is the pursuit of good judgment about character and action—about what kind of person to be and about what to do. Ethics addresses questions about virtue and vice, good and bad, right and wrong.
Such questions, clearly, have varied answers; they are often the subject of controversy and debate. The moral issues considered in this book—abortion, euthanasia, pornography, capital punishment, affirmative action, and many others—are among the most controversial our society faces. Most of this book consists of moral arguments, in which a moral issue is considered and a particular position is supported or a particular conclusion is reached through reasoning.
How can we think through moral issues carefully and systematically? How do we develop arguments for ethical conclusions? These are questions that I attempt to answer in this introduction.
Arguments
Arguments are bits of reasoning in language. Frequently, we think of arguments as conflicts. In that sense, this book presents a series of arguments about issues such as abortion, euthanasia, and affirmative action. But philosophers and logicians primarily use “argument” in the sense that one argues for a conclusion. An argument starts with some assertions and tries to justify a thesis.
Components of Arguments
The initial assertions of an argument are its premises; the thesis that the argument tries to justify is its conclusion. Arguments consist of statements, sentences that can be true or false. Almost every sentence in this book falls into this category. Statements are declarative, in the indicative mood; they say something about the way the world is, correctly or incorrectly.
Here, for example, is a simple argument:
(1) Stealing is wrong.
∴ Stealing this book is wrong.
(This format lists the premises in the order in which they are given and then gives the conclusion. The symbol ∴ means “therefore.”)
How can we recognize arguments? The premises of an argument are meant to support the conclusion. We can recognize arguments, then, by recognizing when some statements are offered in support of others. We can do this most easily, in turn, if we can distinguish premises from conclusions. But how can we pick out the conclusion of an argument? In English, various words and phrases can signal the premises or the conclusion of an argument.
• Conclusion Indicators : therefore, thus, hence, consequently, it follows that, in conclusion, as a result, then, must, accordingly, this implies that, this entails that, we may infer that
• Premise Indicators: because, as, for, since, given that, for the reason that
Beware: These words and phrases have other uses as well.
Extended or complex arguments contain other arguments. Simple arguments do not. Because extended arguments are good only if the simple arguments
Introduction
within them are good, it is best to break extended arguments down into their simple components and analyze them separately.
Validity and Soundness
To evaluate arguments, we need to ask, What distinguishes good from bad arguments? What makes a good argument good?
A good argument links its premises to its conclusion in the right way. In a (deductively) valid argument, the truth of the premises guarantees the truth of the conclusion. If the premises are all true, then the conclusion has to be true. Or, equivalently, if the conclusion of a valid argument is false, at least one premise must also be false. Consider, for example, the argument
(2) All promises ought to be kept.
Your promise to Joe is a promise.
∴ You ought to keep your promise to Joe.
In any circumstance in which the premises of this argument are true, the conclusion must be true as well. It is impossible to conceive of a state of affairs in which, while all promises ought to be kept, and your promise to Joe is a promise, you nevertheless should not keep your promise to Joe. If it is false that you should keep your promise to Joe, then either there are promises that shouldn’t be kept, or your “promise” wasn’t a real promise.
Valid arguments are only one species of good argument. Others are inductively strong (or reliable) The truth of the premises of such an argument does not guarantee the truth of its conclusion, but it does make the truth of the conclusion probable. Consider, for example, this argument:
(3) Every generous person I’ve ever known has also been kind.
∴ All generous people are kind.
It is possible for the premise to be true while the conclusion is false. There may be generous but nasty people I’ve never met. So the argument is invalid. Nevertheless, the premise lends some support to the conclusion. The argument is inductively strong; how strong depends on how many generous people I’ve known, among other things.
In general, good arguments not only are valid or inductively strong but also have true premises.
A sound argument is a valid argument with true premises. In any valid argument, the truth of the premises guarantees the truth of the conclusion, so a sound argument also has a true conclusion. A cogent argument is an inductively strong argument with true premises. In a cogent argument, the truth of the conclusion is likely but not guaranteed.
Logic develops precise ways of determining whether arguments are valid (although the most powerful ways of evaluating arguments are intuitive). An argument is valid if the truth of the premises guarantees the truth of the conclusion. To show that an argument is invalid, therefore, one needs to show that the premises could all be true while the conclusion is false.
There are two ways of showing that an argument is invalid. The first, the direct method, is simply to describe such a situation; that is, we can show an argument to be invalid by depicting a possible circumstance in which the premises were all true but the conclusion was false.
The second way to show that an argument is invalid, devised by Aristotle, is based on the idea of form and is known as the method of counterexamples. To show that an argument is invalid using this method, we must produce another argument of the same form with true premises and a false conclusion. This introduction is too short to present a detailed discussion of form. But Aristotle’s insight was that validity is formal in the sense that arguments can be classified into certain general patterns, or forms, of which individual arguments are instances. An argument form is valid if and only if every instance of it is valid. More to the point, an argument form is invalid if and only if some instance of it is invalid. To show that an argument form is invalid, then, find an instance with true premises and a false conclusion. To show that an individual argument is invalid, find an argument with true premises and a false conclusion that shares the specific form of the original argument: the most explicit form we can devise, displaying the most structure.
Making Moral Arguments
As we have seen, it is possible to attack an argument by showing that one of its premises is false. Even
if the argument is valid or strong, such an attack shows that it is not sound or cogent and undercuts its conclusion.
Moral arguments typically have both moral and factual premises. Some statements are factual or descriptive. They say how the world is. Other statements are evaluative, prescriptive, or normative. They say how the world ought to be; more generally, they evaluate how the world is, characterizing it as right or wrong, acceptable or unacceptable, delightful or dismal. They include specifically evaluative terms. A moral argument is an argument with an evaluative conclusion. People who reach opposite conclusions may differ in moral principles, but they may also differ in factual assumptions. One of the chief purposes of a contemporary moral problems course is to teach people how to disentangle moral from factual issues. The distinction matters, because factual and moral conclusions require different kinds of support.
Consider a simple example:
(4) You promised to sublet the apartment. You should keep your promises.
∴ You should sublet the apartment.
The first premise is factual. Whether you promised to sublet the apartment is a matter of fact. If it is disputed, we may ask about the facts: What exactly did you say? Is there any agreement in writing? Did you sign anything? Was it really this apartment?
The second premise, in contrast, is evaluative. It speaks of how things ought to be, not how they are. Consequently, no amount of inquiry into the facts can help us determine its truth or falsehood. To justify it, we must appeal to more general moral principles.
The general pattern of moral arguments for particular conclusions is thus:
(5) Factual premise(s)
Moral premise(s)
∴ Moral conclusion
This is utterly familiar. You ought to return those books to the library. Why? You borrowed them (factual premise), they are due (factual premise), and you ought to return what you borrow when it is due (moral premise). Or, you may take vacation the last week of April. Why? It won’t cause your coworkers any inconvenience (factual premise), and you may
take vacation whenever it won’t cause your coworkers any inconvenience (moral premise).
Arguing for a Moral Principle
(5) is a pattern for arguing to a particular moral conclusion. But how can one argue for general moral conclusions, such as the moral principles on which such arguments rely? How, in other words, does one support moral premises such as You ought to keep your promises, You ought to return what you borrow when it’s due, or You may take vacation whenever it won’t cause your coworkers any inconvenience?
In essence, there are two ways to argue for a moral generalization: from above and from below. To argue from above, appeal to a more general moral principle. John Stuart Mill, for example, would argue as follows for the generalization, You ought to keep your promises:
(6) You ought to follow the rules that will maximize human happiness.
Following the rule You ought to keep your promises will maximize human happiness.
∴ You ought to keep your promises.
Immanuel Kant would justify it differently:
(7) You ought to treat others as ends, not merely as means.
Keeping a promise to someone treats that person as an end, but breaking one treats him or her as a means to your ends.
∴ You ought to keep your promises.
Philosophers who prefer justifications from above tend, like Mill and Kant, to search for a single, very general moral principle that can justify other principles.
Moral principles may also be justified from below, by appeal to their instances. One could try to argue that it is wrong to break promises, for example, by generalizing from examples of particular situations:
(8) Say someone promises to marry you but doesn’t show up at the altar; that would be wrong.
Say Frank borrows money from you, promising insincerely to repay it, and then absconds; that would be wrong. Introduction 3
Say the doctor makes an appointment to see you and then goes to play golf instead; that would be wrong. Say Joan agrees to pay you $1,000 for landscaping her yard, you do the work, and she refuses to pay; that would be wrong.
∴ Breaking promises is wrong.
or more specific kinds of situations:
(9) Someone who agrees to marry someone on a particular day should show up for the wedding.
Someone who borrows money ought to repay it. Someone who makes an appointment ought to keep it.
Someone who signs a contract ought to fulfill it.
∴ Breaking promises is wrong.
These arguments are not valid, but they are inductively strong if the examples are numerous and diverse enough.
The readings in this book contain many arguments for moral principles, some from above, some from below. Arguments from above are important, for they say something about why the moral principle holds. Kant’s argument for promise keeping, for example, not only concludes that promises should be kept but also indicates that they should be kept because breaking them treats others as means to your own ends. Mill’s argument, similarly, indicates that promise keeping is obligatory because it maximizes human happiness. Arguments from below are also important, for they link principles to particular cases about which we have strong moral intuitions. The more abstract and general a moral principle is, the fewer intuitions we have about whether it is correct. Moral theories therefore rely on both kinds of arguments.
Arguing against a Moral Principle
(10) One should always keep one’s promises.
∴ If Herman promised to murder the entire city council, he should do it.
The absurdity of the conclusion shows that there is something wrong with the premise.
Many philosophers have objected to Kant’s opinion that lying is always wrong by constructing a similar argument. Suppose that a distraught child runs to you begging for help. A homicidal maniac is chasing her. You hide her in a closet. The maniac bangs on your door and asks whether you know where she is. Surely you should not tell the truth.
Exceptions to Moral Principles
This example illustrates that most moral principles have exceptions. Most moral principles are true other things being equal (in Latin, ceteris paribus), but not universally. Plato recognized this about promise keeping and telling the truth:
are we to say that justice or right is simply to speak the truth and to pay back any debt one may have contracted? Or are these same actions sometimes right and sometimes wrong? I mean this sort of thing, for example: everyone would surely agree that if a friend has deposited weapons with you when he was sane, and he asks for them when he is out of his mind, you should not return them. The man who returns them is not doing right, nor is one who is willing to tell the whole truth to a man in such a state. (Republic, 331c)*
How does one argue against a moral principle? One tries to find a counterexample: an instance in which the principle seems to give the wrong result. Is it always right to keep promises, for instance? One can try to find examples of promises that should not be kept. Recall that, in a valid argument, the truth of the premises guarantees the truth of the conclusion, or, equivalently, the falsehood of the conclusion guarantees the falsehood of at least one premise. One can construct a valid argument from the principle to a false conclusion:
Although Keep your promises and Tell the truth are good moral rules in general, they can be overridden or defeated by other moral considerations. For that reason, they are called defeasible . Normally, you ought to keep your promises. Normally, you ought to tell the truth. But sometimes there are good reasons to break a promise or to lie, and then you have a moral conflict.
Philosophers often analyze such situations of moral conflict in terms of prima facie duties. W. D. Ross defined “prima facie duty” as a “characteristic (quite distinct from that of being a duty proper) which an
*Plato,The Republic, translated by Paul Shorey (Cambridge, Mass.: Loeb Classical Library, 1930). 4 Introduction
Another random document with no related content on Scribd:
mestarin Bill Cockinsin kanssa ja katkaisi vasemman sääriluunsa.
Seuraavana vuonna…
— Ah, kyllähän minä nuo asiat tiedän ja tunnen Makkosen ansiot paremmin kuin sinä, joka, et osaa erottaa pointeria setteristä, etkä mittanauhaa maalinauhasta!
Hän oli hermostunut. Minä hikoilin, mutta en jättänyt kesken, vaan aloitin uuden rynnäkön.
— Maalinauhasta! Pyh, maalinauha alkaa jo olla vanhentunut käsite. Sen aika on tullut väistyä elektromagnetomomentanikonduktorisilmänräpäyslopputulosvarmuu smittaajan tieltä. Sitähän on jo toista vuotta käytetty kaikissa ulkomaiden suurkilpailuissa — sinä et tietysti tiedä mitään sellaisesta!
— Mi-minäkö… tietysti. Muistan nähneenikin pienoiskoossa Tahkon luona.
— Sehän on hauskaa. No, minkälainen vehje se sitten oli?
— Se… sekö — — — I-ihan tavallinen. Toisessa päässä nappula ja toisessa päässä — — — myös — — — na-nappula.
— Toisessa päässä! Hah hah! Eihän siinä ole toista päätä ollenkaan, se on pyöreä, hah hah haa! Siinä on tavallinen yksinkertainen konduktori ja konduktoriimmensialisentrifugaalikeskus, jonka ympäri kaksi magneettia eteläelektromagneetti ja pohjoiselektromagneetti pyörivät vallan riivatusti synnyttäen y-säteitä. Maaliviivalla on positivisella sähköllä kyllästytetty y-sädeheijastin…
— Kyllä minä tuon kaiken tiedän! Ja kun sitten juoksija tulee, niin tietysti sähkövirta…
— Virta!! Ettäkö mukamas virta! Ja kun esim. ravikilpailuissa hevonen juoksisi maaliin, niin siitä kai siten samalla tulisi virtahevonen! Äijäparka, äijäparka, ei siinä sähkövirtaa käytetä, vaan y-säteilyn isolatorinen äkkikatkaisu saa kaiken aikaan. Tiedätkö muuten, minkätähden maailmankuulu Charles Pemberton (tietysti keksitty!), joka otti osaa Antwerpenin olympialaisiin kisoihin, ei lähtenyt siellä juoksemaan 5,000 metrin matkaa?
— Mitäs tuollaisista pikkuasioista… Muistan lukeneeni sanomalehdistä, että hän oli nyrjäyttänyt nilkkansa tai… mutta oikea syy oli tietysti se, että hän tiesi joutuvansa Backmanin ja Nurmen rinnalla häviölle. Minähän heti vakuutin kaikille nähtyäni sanomalehdistä, että Pemberton oli mukana: Kyllä Pemberton saa tällä kertaa vanavedessä lönkyttää! Ja kuinkas kävi? Ei uskaltanut edes…
— Hih hih hih hih höh höh huh hah haa! Pemberton on maailmankuulu ainoastaan urheiluaatteen harrastajana ja kansainvälisen Olympialaistoimikunnan jäsenenä. Hän otti osaa Antwerpenin olympialaisiin palkintotuomarina. Hän ei juossut 5,000 metriä, sillä hän ei koskaan eläissään ollut kilpaa juossut ylimalkaan mitään matkaa — hän painoi siihen aikaan 127 kiloa ja 300 gr ilman vaatteita — hah hah! Lähdepäs laatimaan urheilutietosanakirjaa, sinä urheiluviisauslähde!
Hän huomasi olevansa auttamattomasti satimessa. Menettäneenä sanansa mahdin hän istui hervottomana, puolipyörryksiin valehdeltuna. Käytin hänen hervottomuuttaan hyväkseni ja heitin lopultakin hänet ulos. Hän ei ainakaan toistaiseksi ole tullut takaisin.
Sisäänkäynti ja uloskäynti eli Suomen kansan lukutaito.
Lihava herrasmies ja laiha herrasmies aseman odotussalissa.
Lihava: Saanko tarjota sikarin?
Laiha: Kiitos, kiitos, kiitos.
Lihava: Niin, kuten sanoin, Suomen kansa ei osaa lukea, se on vailla alkeellisinta lukutaitoa.
Laiha: No, no, mutta, hm, jaah — —
Lihava: Myönnettäköön, että se on pakosta, pakosta ja väkisin on oppinut lukemaan aapista ja katkismusta ja kirjoja. Korkeampaakin sivistystä tarjoavia kirjoja.
Laiha: Jaa. Jahah.
Lihava: Mutta se ei osaa lukea sellaista, mikä on välttämätöntä kulttuuriyhteiskunnassa elävien ihmisten kanssakäymisen tekemiseksi siedettäväksi, sellaista, mikä jalostaa tavat ja käyttäytymisen, suuntaa typeryyden, itsekkyyden ja piittaamattomuuden oikeille urille, ohjaavana luo järjestystä julkiseen elämään.
Laiha: Niin, niin, juu.
Lihava: Minä tarkoitan julkisten kehoitusten ja osviittain lukemista. Niitä ei osata lukea. Ei viitsitä. Ei tahdota. Se on itsepäisyyttä. Sitä siunattua suomalaista itsepäisyyttä!
Laiha: Juu, sitä. Sitä, juu.
Lihava: Jos yleisömme näkee taulun: älä sylje lattialle, niin se sylkee lattialle. Jos se näkee kysymyksen: Oletteko unohtaneet jotakin? niin se unohtaa jotakin.
Laiha: Juu.
Lihava: Katsokaa nyt tuossakin! Tähän odotussaliin johtaa useita ovia. Toisten yläpuolella on suurin kirjaimin maalattu kyltti: Sisäänkäynti ja toisten yläpuolella Uloskäynti.
Laiha: Jaa, jahah.
Lihava: Ja katsokaahan nyt! Katsokaa, tuhannen turkasta, eivätkö ihmiset ryntää ovista aivan miten sattuu. Ulos sisäänkäytävästä ja sisään uloskäytävästä. Tuossa pyrkii suuri joukko siivoja ihannekansalaisia sisään sisäänkäytävästä, mutta tuo suuri miehenrehvana tuppaa siitä samalla ulos kuorma matkatavaroita mukanaan ja työntää takaperin nuo oikeasta ovesta pyrkijät. Työntää takaperin, tuo lurjus, ja toiset saavat perääntyä ja tehdä tilaa!
Laiha: Jaa-a.
Lihava: Ja toisilla ovilla sama peli. Pentele. Minua raivostuttaa tuo tuollainen härkäpäisyys. Tuo sivistymätön sokeus. Kun eivät osaa lukea selviä osviittoja, olisi heidät johdettava oikeaan tavalla, joka tuntuisi!
Laiha: Juu.
Lihava: Oikein nahassa.
Laiha: Nahassa, jaa.
Lihava: Noihin oviinkin esimerkiksi sellaiset laitteet, että paiskaisivat oven päin kuonoa, jos yrittäisivät väärästä ovesta. Lennättäisi selälleen ja iskisi hampaat suusta. Totta totisesti seuraavalla kerralla osaisi ja muistaisi lukea osviitat ja kehoitukset.
Laiha: Heh, heh!
Lihava: Hah, hah!
Asemamies: Täällä ei saa tupakoida!
Lihava: Ohoh. Miksei saa? Kuka sen kieltää! Kyllä saa!
Asemamies: Eikö teillä ole silmät päässänne! Katsokaa taulua tuossa nokkanne edessä: Tupakan poltto on täällä kielletty. Ettekö osaa lukea?
Lihava: Millä tavalla te uskallatte puhutella yleisöä! Tämähän on suorastaan kuulumatonta röyhkeyttä! Tästä on valitettava asemapäällikölle! Täällä maassa ei osata käyttäytyä! Kyllä minä näytän! Valitan heti asemapäällikölle. Paikalla!
Laiha: Juu, höh, häh, mokoma! Heh!
Joulumarkkinat.
Joulu on suuri rauhan juhla. Senvuoksi ihmiset koettavat viettää sitä mahdollisimman rauhattomasti. Tietysti. Niitä varten, joille silloin ei muuten tarjoudu tilaisuutta tappelemiseen ja muuhun rauhattomuuteen, on järjestetty n.s. joulumarkkinat.
Joulumarkkinain päätarkoituksena on n.s. joululahjain ostaminen. Kaikki koettavat tällöin kilvan saattaa itsensä vararikon partaalle ostamalla toisille tavaroita, joita nämä eivät tarvitse.
Nuori mies syöksyi jouluaaton aattona luokseni läähättäen, hikisenä ja silmät pyörien päässä.
— Auta minua! voihki hän esittäen sarjan kaikennäköisiä toivottomuuden sekä sisäisiä että ulkonaisia merkkejä, jopa näyttäen aikovan kieritellä permannolla — mistä hänet ajoissa estin.
— En koskaan hylkää ystävää hädässä, lausuin minä väräjävällä äänellä, oman jalomielisyyteni liikuttamana tuntien kyynelten kohoavan silmiini. — Ryömi tuonne pesukaappiin!
— Pesu… mitä minä pesukaapissasi?
— Sieltä ne eivät sinua löydä. Ryömi pian, ennenkuin ne saapuvat!
— Mitkä?
— Takaa-ajajasi. Ah, ystävä parka, näenhän toki, että olet tehnyt murhan. En tahdo kysellä syitä enkä vaikuttimia. Uskon, että ne ovat olleet painavat.
— Murhannut! Hullu! Tulin vain pyytämään neuvoja.
— Minusta vain siltä näytti. Joku onkin siis yrittänyt murhata sinut?
— Olen ollut jouluostoksilla 5 tuntia yhtämittaa. Olen menehtymäisilläni ja epätoivoissani. En ole keksinyt yhtään mitään!
— Mitä sinun pitäisi keksiä?
— Lahja, sopiva joululahja. Oh!
— Kenelle?
— Hänelle, tietysti.
— Kuka on hän?
— Nauta!
— Osta rehukakku, apeämpäri tai selkäloimi tai…
— Älä yritä mauttomia sukkeluuksia, tiedät hyvin, että naudalla tarkoitin itseäsi. Yhtä hyvin tiedät ketä tarkoitan hänellä.
— Onko hänellä omat hiukset ja hampaat?
— Roisto!
— Osta kampa tai hammasharja.
— Hyvästi. En jaksa kuunnella julkeuksiasi!
— Tietysti, tietysti olen julkea, koska uskallan ehdottaa kapineita, joita hän tiettävästi todella tarvitsee, mikäli tiedonantosi ovat oikeat. Tietysti jokainen on julkea, joka tahtoo antaa ihmisille lahjan, jota todella voivat käyttää hyödykseen. Osta kirahvi! Sellaisen ehkä saa Hampurin eläintieteellisestä puutarhasta jälkivaatimuksella. Se on aivan ihanteellinen joululahja. Se täyttää kaikki vaatimukset. Se on tarumaisen kallishintainen, mahdollisimman hankala ja hyödytön omistajalleen se ei kuulemma kelpaa edes syötäväksi… no, no, älä lyö! Taivaan nimessä, älä lyö!
Kostoonsa sortunut.
Tämä tapahtui isänmaassamme, ei aivan kaukaisessa tulevaisuudessa. Postilaitos oli tunnettuun tapaan yhä ripeästi jatkanut postimaksujen korottamista.
Kelmeä kuu paistoi luoden ilmaiseksi valoaan öisen kaupungin autioille kaduille. Huolellisesti viittaansa kääriytyneenä ja arasti ympärilleen vilkuillen hiipi mustapartainen mies talojen seinävierustoita myöten tarkasti koettaen pysyä varjossa.
Paitsi häntä ei yhtäkään elävää olentoa ollut näkyvissä, säikähtänyt rotta vain nopeasti katosi pimeään kellarinaukkoon henkilökohtaista turvallisuuttaan ja yksilöllistä koskemattomuuttaan silmälläpitäen.
Mustapartainen mies hiipi edelleen, kunnes saapui postilaatikon luo. Vapisevin käsin hän pyyhkäisi sammalta laatikon aukon yltä, otti povestaan kirjeen, pudotti sen laatikkoon ja poistui senjälkeen kiireesti kuin näkymättömien henkien takaa-ajamana.
Hänen tekonsa ei kuitenkaan pysynyt salassa. Kohtalo oli toisin määrännyt. Ikkunastaan oli hänet nähnyt muuan nuoruuden kukoistuksensa sivuuttanut nainen. Ja seuraavana päivänä klo 11.35 ap. tiesi koko kaupunki, että mustapartainen mies oli pudottanut postilaatikkoon kirjeen, ehkäpä useampiakin.
Tuhatlukuinen kansanjoukko piiritti mustapartaisen miehen asunnon. Tuhannet tahtoivat häntä tavata, häntä, joka oli niin rikas, että vielä saattoi lähettää kirjeitä postissa.
Hänen puheilleen tunki laumoittain armonanojia sekä tavallisia
että erikoisempia. Hänen kouriinsa työnnettiin 325 listaa, 14 väärinymmärrettyä keksijää yritti surmata hänet sanarikkailla esitelmillään, kaikki hänen sukulaisensa tunsivat hänet uudelleen ja yrittivät tukehduttaa hänet hellyydenosoituksillaan, romahtavat osakeyhtiöt tyrkyttelivät hänelle erinomaisia osakkeitaan, verotuslautakunnat uhkasivat raastaa hänet kuritushuoneeseen törkeästä petkutuksesta ja tosiasiain salaamisesta, toivonsa menettäneet karhut ilmestyivät uudelleen, naimatarjouksia sateli
— — Poliisin avulla hän 3 tuntia kestäneen raivoisan mellakan jälkeen sai asuntonsa tyhjennettyä ja ovensa suljettua. Hänen musta partansa oli muuttunut lumivalkeaksi.
5 minuutin kuluttua raivostunut kansanjoukko löi hänen ovensa säpäleiksi ja tunkeutui uudelleen sisään. Joukossa oli' nyt hänen avioeronnut vaimonsakin, joka oli karannut hänen luotaan köyhyyden tähden.
Ent. mustapartainen mies silloin parkaisi sydäntävihlovasti, syöksyi kylpyhuoneeseen ja hukuttautui ammeeseen.
Hän kuoli oman kostonsa uhrina. Kirje, jonka hän oli lähettänyt, oli näet frankkeeraamaton ja hän oli osoittanut sen pahimmalle vihamiehelleen, jotta tämä siitä saisi suorittaa puuttuvan postimaksun kaksinkertaisena ja tekisi vararikon.
Pörssikeinottelija.
3-näytöksinen futuristinen näytelmä.
Esipuhe.
Tämä näytelmä on hyvä. Kaikki uudenaikaiset näytelmät ovat hyviä tekijäinsä mielestä. Yleisön mielipide ei meitä liikuta.
Tämä näytelmä on nimittäin nykyaikainen näytelmä. Nykyaikaisen futuristisen näytelmän on yleensä annettava palttua kaikelle ja varsinkin järjelle. Ainoastaan tunnelma on kaikki kaikessa.
Henkilöt:
Pörssikeinottelija.
Hänen (2:nen) vaimonsa. Valkoinen olio.
Harmaa olio. Musta olio. Kissa.
I NÄYTÖS.
Osakkeet nousevat.
Pörssikeinottelija: Hih! 11
Hänen vaimonsa: Valoa. Valkoista, sinistä, kirjavakukallista. Piisaminahka. Silkki kahisee. Ah, linnut, linnut laulavat! (3 lintua laulaa näyttämön takana.) Ruusuja! Tuoksuu! tuoksuu! (3 ruusua tuoksuu näyttämön takana.)
Pörssikeinottelija: Hah hah!
Hänenvaimonsa: Oi!
Pörssikeinottelija: Nainen.
Hänenvaimonsa: Rakastan.
Valkoinenolio: Päivää.
Pörssikeinottelija: Kuka olet?
Valkoinenolio: Minä.
Kissa: Miau.
Pörssikeinottelija(silittää kissaa).
II NÄYTÖS.
Osakkeet laskevat.
Pörssikeinottelija: Äh!!
Hänenvaimonsa: Viluttaa. Pilviä. Kellastuneita lehtiä. Sataa. Ikävä kirja. Ruma taulu. Aspiriinia. — Mitä?
Pörssikeinottelija: Mitä mitä mitä mitä mitä!… — Debet an, kredit per. Kaasulasku! Verokuitti! Mitä mitä! Noh! Äh!
Hänenvaimonsa: En rakasta.
Pörssikeinottelija: Kiitos.
Hänenvaimonsa: Uuuuuuuuu!
Pörssikeinottelija(repii hiustukon päästään): Syö!
Harmaaolio: Iltaa.
Pörssikeinottelija: Kuka olet?
Harmaaolio: Minä.
Kissa: Miau.
Pörssikeinottelija(rääkkää kissaa).
III NÄYTÖS.
Perikato.
Pörssikeinottelijan vaimo: Keltainen silakka. Mätä peruna. Voi! Roisto. Pimeätä. Serttinkiä. Mitä?
Pörssikeinottelija(ei sano mitään).
Hänenvaimonsa: Puhu!
Pörssikeinottelija: Saakeli.
Hänenvaimonsa: Vihaan.
Mustaolio: Hyvää yötä.
Pörssikeinottelija: Kuka olet?
Mustaolio: Minä.
Kissa: Miau.
Pörssikeinottelija (kuristaa kissan ja heittää sen ulos ikkunasta mustaan yöhön).
Tavattomia tapahtui.
Kaupungissa vallitsi yleinen hämmästys ja mieltenkuohu. Sanomalehdissä oli ollut ilmoitus, jossa tunnettu kangastavarakauppias ilmoitti myyvänsä koko varastonsa 50 %:n alennuksella. Ilmoituksessa sinänsä ei oikeastaan ollut mitään merkillistä — tuontuostakinhan kauppiailla on tapana ilmoittaa myyvänsä varastonsa 50 %:n alennuksella, vaikkakin herkkäuskoiset ostajat kauppaan tultuaan havaitsevat, että hinnat ovat aivan samat kuin muuallakin, tai ehkä mahdollisesti 1/2 % halvemmat, tai mahdollisesti jonkun verran kalliimmatkin. Merkillistä tässä tapauksessa oli se, että — kuten kulovalkeana leviävä varma tieto kertoi — tämä kauppias todella myi varastonsa 50 %:n alennuksella.
Ihmiset hieroivat korviaan ja pistelivät itseään ja toisiaan nuppineuloilla, hattuneuloilla, silmäneuloilla, hiusneuloilla, hakaneuloilla ja ompelukoneneuloilla vakuuttautuakseen siitä, että todella olivat valveilla eivätkä vain nähneet ihmeellistä unta.
Toiset sanoivat, että se on valetta, toiset, että se on humpuukia, toiset menivät sanattomiksi eivätkä osanneet puhua sanaakaan 1— 20 päivään, jotkut ottivat kiireesti avioeron — avioerojahan nykyään otetaan mitä ihmeellisimmistä syistä —, jotkut menettivät väliaikaisesti järkensä, jotkut saivat luonnottomia naurukohtauksia, jotkut — etupäässä rintalapset, elinkautiset vangit ja kuolleet eivät olleet tietääkseenkään, useat soittelivat sanomalehtien
toimituksiin, — joihin tunnin kuluessa soitti 37,000 ihmistä — eräät muuttivat maailmankatsomusta, muutamat saivat hermokohtauksia ja jotkut rupesivat kirjoittamaan runoja.
Kangastavarakaupan edustalle yritti muodostua jono, mutta siitä ei tullut mitään. Jono hukkui valtavaan ihmismereen, joka täytti kangastavarakaupan edustan, koko kadun, korttelin, kaupunginosan.
Kivitalo, jossa kauppa sijaitsi, tärisi sitä ympäröivän surisevan, pusertavan, tungeksivan ihmispaljouden voimasta.
Vastustamattomana tulvana ihmiset täyttivät kaupan, porraskäytävän, pihan, ihmisiä kapusi mustana jonona katolle tunkien sisään paloluukusta, ihmiskuhina täytti talon kellarit, yksityishuoneistot, hissiaukon, kylpyhuoneet; ihmistulvan täyttämä talo olisi pakahtunut ja halennut, ellei puserrus ulkoapäin olisi pitänyt sitä koossa.
Palokunta, poliisit, sotaväenosastot, ambulanssit ja mielisairaanhoitajat yrittivät pelastaa ja kuljettaa väkijoukosta pois pahimmin loukkaantuneita. Toiset olivat puristuneet ja kiertyneet pitkiksi ja ohuiksi kuin sukkapuikot, toiset litistyneet niin että heitä olisi voinut käyttää kirjanmerkkinä, toiset oli survottu ja hierottu ja kieritetty palloiksi, jotkut olivat hävinneet jäljettömiin, ja eräät näyttivät raivoavan vähintään juoppohulluina.
Kangaskaupan varasto oli mennyt kaupaksi tuossa tuokiossa, mutta yleisö tahtoi yhä ostaa, ostaa, ostaa. Kauppias myi liikkeensä myymäläpöydät, hyllyt, sähkölamput, lämpöjohdon, ovet, ikkunat, kyltit, permantolaudat, seinäpaperit, jopa rappauksenkin seiniltä. Mutta yleisö tahtoi yhä ostaa, ostaa, ostaa. Ihmismeri aaltoili, ulvoi, kiehui. Kauppias myi liikeapulaisensa, vaimonsa, juoksupoikansa,
velkansa ja autuutensa. Lopulta hän myi vaatteet yltään, hampaansa ja tukkansa ja juoksi alastomana kotiin.
Myydessään vanhan varaston 50 %:n alennuksella käyvistä hinnoista hän loppujen lopuksi oli voittanut 950 %. Hän kaivoi rahansa maahan — ettei verotuslautakunta saisi niitä nähdä — ja eli loput ikäänsä onnellisena. Mutta hänen kauppansa raunioilla ihmismeri yhä aaltoili, ulvoi ja kiehui tahtoen ostaa, ostaa, ostaa.
Helsinkiläisen kesäasunto.
Helsinkiläinen: Hyvää päivää.
Alkuasukas: Päivää.
Helsinkiläinen: Kaunis ilma. Mitenkä kalastus sujuu?
Alkuasukas: Huonosti.
Helsinkiläinen: Vähän kaloja?
Alkuasukas: Ei kun liian paljon. Vaikeaksi käy elämä.
Helsinkiläinen: Vaikka kaloja on runsaasti?
Alkuasukas: Mitä enemmän kaloja, sitä vähemmän niistä saa hintaa.
Helsinkiläinen: Teillä on kuulemma kaunis kesäasunto vuokrattavana.
Alkuasukas: Kaksi. Suurempi ja pienempi.
Helsinkiläinen: Saanko tarjota sikarin?
Alkuasukas(pistää sikarin suupieleensä).
Helsinkiläinen: Minä ehkä vuokraisin sen suuremman. Sopisiko mennä katsomaan?
Alkuasukas: Sopii. Se on tuossa noin. Siinä on yksi suuri huone.
Helsinkiläinen: Missä? En minä näe.
Alkuasukas: Tuo.
Helsinkiläinen: Sehän on ränstynyt puuvaja!
Alkuasukas: Kesällä se on kesäasunto.
Helsinkiläinen: Pitäisikö tuosta maksaa vuokraakin?
Alkuasukas: 2,000 mk 3 kuukaudesta etukäteen. Toiset ottavat enemmänkin.
Helsinkiläinen: Uskotteko, että se pysyisi koossa 3 kuukautta?
Alkuasukas: Jos se ei pysy, niin minä kyllä kohtuullista korvausta vastaan lainaan vähän vanhoja lautoja ja nauloja ja nuoraa.
Helsinkiläinen: Eihän siinä ole edes ikkunoita!
Alkuasukas: Mutta siinä on niin suuria rakoja, että niistä kyllä tulee aurinkoa ja tuulta. Paljon aurinkoa ja tuulta. Pääkaupunkilaiset
pitävät auringosta ja tuulesta. Herra on hyvä ja ottaa vain ajoissa. Ei niitä yleensä saa kesäasuntoja näin halvalla näin lähellä Helsinkiä.
Helsinkiläinen: Onko täällä kaivoa?
Alkuasukas: Meillä on hyvä kaivo. Me annamme vettä 3 markkaa ämpärillinen.
Helsinkiläinen: Näköala on huono.
Alkuasukas: Täällä on erinomainen näköala tuolta vuorelta. Tietä sinne saa käyttää 50 markan maksusta kuukaudessa. Ja veneellä saa soudella 5 markkaa kerta. Ja jos herra kustantaa veneeseen moottorin, niin moottorivene on käytettävissä samalla hinnalla. Laivalaiturin käyttämisestä —
Helsinkiläinen: Ymmärrän, ymmärrän. Entä missä on sitten se pienempi kesäasunto?
Alkuasukas: Tuossa.
Helsinkiläinen: Tuo sama vajako?
Alkuasukas: Niin, juuri sama. Siinä on aitaus keskellä. Pienempi osa huonetta on pienempi kesäasunto — siinä on nyt meidän porsaamme, mutta se otetaan kyllä pois kesäksi — ja suurempi osa huonetta — tuo, missä nyt on lehmä — on se suurempi kesäasunto. Jos herrasväellä on joku tuttava perhe, niin se voisi vuokrata sen toisen kesäasunnon. Se olisi hauskempaa kuin jos joutuisi vieraan perheen kanssa asumaan. Varsinkin jos on paljon lapsia. Nyt on huono aika. Täytyy säästää tilaa ja kaikkea.
Helsinkiläinen: Kiitos. Hyvästi.
Alkuasukas: Joko herra menee. Eikö herra vuokraakaan?
Helsinkiläinen: Enpä taida. Kesäasunto on melkein liian suurenmoinen. Olen yleensä tottunut asumaan kesäni perunakuopassa! (Menee.)
Helsinkiläinen (kääntyy äkkiä takaisin ja ottaa sikarinsa alkuasukkaan suusta): Täytyy säästää kaikkea. Hyvästi.
Mustapartainen mies ja keskusteleva pariskunta.
Mustapartainen herrasmies istui elävissäkuvissa ja sadatteli hiljaa itsekseen ja hieroskeli hermostuneesti kourissaan palloksi puserrettua ohjelmalehtistä, joka täten hitaasti mutta varmasti oli muuttumassa vehnäjauhoksi.
Mustapartainen herrasmies oli vihainen, sillä hänen selkänsä takana istui n.s. keskusteleva pariskunta. Jokainen elävissä kuvissa käynyt tietää, mikä on n.s. keskusteleva pariskunta.
Keskustelua hoitaa tavallisesti enimmäkseen vain toinen puoli pariskunnasta, nuori nainen, kuten nytkin:
— Katso, tuo, jolla on harmaat housut, on hänen isänsä. Ja tuossa on hän itse. Noin paksu keltainen hiuspalmikko. Ei se voi olla oikein hänen omaa tukkaansa. Kuule, ei se voi olla. Minä luulen, ettei ole. Tuollainen hame. Eivät noin kapeat hameet enään ole muodissa. Kuule, eivät ne enään ole muodissa. Ai, tuo on nyt nuori kreivi Karl. Juu, kyllä se on Karl. Ja noin kauniit silmät. Eikö ole. Voi, kuinka hän näyttelee hyvin, eikö näyttelekin? Nyt hän menee isän luokse. Voi,
kuinka hän on komea. Ja nyt hän menee hänen luokseen ja kumartaa. Onko sinulla minun nenäliinani taskussasi? Hi hi hi. Nyt tuli automopiili. Nyt se pysähtyi. Nyt ne nousevat automopiiliin. Katso kun se on kohtelias. Kreivi Karl. Voi, kun hän on komea. Eikös olekin kohtelias. Mitä. Ai, kun sillä on kapeat hameet. Ja ne eivät ole muodissa. Ja nyt automopiili lähtee. Mitähän isä sanoo? Onhan tuo hänen isänsä. Varmasti se on hänen isänsä. Eikö olekin hänen isänsä? Mitä. Kuule. Kuuletko sinä? Ota takaisin tämä nenäliina ja pane se taskuusi. Panethan sinä sen taskuusi? Älä vaan pudota sitä. Ethän pudota. Mitä. Kuule, ethän pudota…
— Pudota helvetissä! ärjäsi mustapartainen herrasmies yhtäkkiä niin hirvittävällä voimalla, että koko katsomo tärähti ja kuva hypähti valkoisen kankaan yläreunaan. — Pudota! Ja kuulkaahan te pieni neiti siellä takanani, se mies tuolla kuvassa ei ollut hänen isänsä, se oli hänen pojanpoikansa. Pojanpoikansa, niin juuri! — huusi mustapartainen herrasmies jylisevällä äänellä, silmät hurjasti pyörien. — Ja kapeat hameet ovat muodissa. Tuhat tulimmaista, ne ovat vallan jumalattomasti muodissa! Niin kapeat, että niihin juuri ja juuri mahtuu vain toinen sääri! Ja lopuksi minä pyydän ilmoittaa, että, jos te, herttaisin nuori neiti, siellä selkäni takana vielä aiotte jatkaa puheluanne, niin minä väännän niskanne nurin!
Nuori neiti ei kuitenkaan hiiskunut sanaakaan. Hän oli pyörtynyt. Muu yleisö oli kauhuissaan syöksynyt tiehensä, sen nuoren neidin seurassa ollut nuori mies ensimäisenä.
Romaanin loppu.
Vaimoni ja minä olimme olleet naimisissa jo viisi kuukautta — kertoi herra Jakari — onnemme oli häiriintymätön ja eheä, kunnes kirjahuutokaupasta toin kotiin vanhan paksun romaanin »Kuollut vaiko valekuollut».
— Hyi, rupeatko todenteolla lukemaan tuota inhoittavaa kirjaa, — sanoi vaimoni, — sehän on nimestä päättäen ala-arvoinen ajanvieteromaani, jonkakaltaisia niin syvästi olet sanonut halveksivasi!
— Niin on. Huonointa lajia. Mutta ne ovat erinomaisen jännittäviä. En malta jättää tätä, ennenkuin olen päässyt loppuun.
— Tuon lukeminenhan kestää kokonaisen viikon!
— Kestäköön.
— Näytähän minullekin sitä vähän!
Hän pyyhki rasvaiset pikku sormensa suureen kyökkiesiliinaansa ja riisti minulta kirjan.
— Anna pois! — sanoin minä.
— No, no, minä vain vähän vilkasen!
— Minusta tuntuu siltä kuin kyökistä taas tulisi arveluttavan voimakas palaneen käry.
— Taas palaneen käry! Oliko se joku halpamainen viittaus!
— Ei, ei, eihän toki, keittotaitosi on ilmiömäinen. Mutta annahan nyt kirjani tänne.
— Heti, heti, minä vain…
— Liisa, Liisa, taivaan tähden, älä katso romaanin loppua!
— Mitä nyt? Katsonpa kuin katsonkin.
— Liisa, sinä et saa!
— Mutta minä saan, jos tahdon. Minä en ole mikään muhamettilaisnainen, enkä mieheni orjatar. Minä olen… minä olen yhtä hyvin Suomen valtakunnan vapaa, perustuslakien turvaama kansalainen kuin sinäkin. Minulla on valtiollinen ja kunnallinen äänioikeus ja… ja… minä katson tämän kirjan loppua! Katson.
— Et tiedä mitä teet. Tekosi koskee minuun kipeästi. Olen aina halveksinut ja vihannut henkilöitä, jotka kirjan käsiinsä saatuaan heti ensinnä katsovat viimeisiltä sivuilta, miten se päättyy. Se osoittaa luonteen höllyyttä. Se on rikos kirjailijaa kohtaan, jonka huolella suunnittelema ja kohottama rakennus käännetään ylösalaisin. Se on luonnonlakien polkemista. Mitä olisikaan maailmasta, jos se olisi alkanut maailmanlopulla?
— Kunpa olisikin alkanut! — Minäkin siis olen »henkilö», jota sinä halveksit ja vihaat. Mahtaa tuntua kauhealta olla sidottu henkilöön, jota halveksii ja vihaa!
— Kas niin, älä nyt turhia. Anna kirja tänne!
— Siinä on aarteesi! Näin jo tarpeeksi. Voin muuten sanoa, että mitä siihen loppuun tulee, niin…
— Liisa! Et saa sanoa! Itselleenhän sillä vahingon tekee, jos nurinkurisuudessaan lukee kirjan lopusta alkaen, mutta jos sen lopun
vielä ilmoittaa toiselle henkilölle, joka aikoo ruveta kirjaa lukemaan, pilaa sillä aivan viattoman henkilön nautinnon. Ja se on sietämätöntä. Sitä en salli. Jos sen teet, niin himmennät sitä kaunista kuvaa, minkä sinusta olen saanut.
— Vai himmenee se niin helposti. Mutta kuulehan nyt, viaton henkilö, en aio sanoa muuta kuin että romaanin loppu…
— Liisa!
— Sen loppu on…
— Pyydän, ole vaiti!
— Hahhah, minä nauran! Kuuletko, minä nauran! Sillä se sinun romaanisi loppu…
— Vaiti! Onnemme nimessä.
— En. Olet hullunkurinen.
— Erittäin hullunkurinen. Se on sukuvika.
— Ole toki järkevä. Sinun ei kannata lukea tuota kirjaa, sillä sen loppu…
— Kiellän sinua puhumasta!
— Ooh. Mutta minä puhun!
— Et.
— Puhun. Romaanin loppu…
— Vaiti!
— Käyttäydyt raa'asti! Mutta vaikka löisit minua, niin minä sanon, että romaanin loppu…
— Nainen!
— Tuon paksun inhoittavan romaanisi loppu… ptphht!
Hän ei saanut jatketuksi keskustelua, sillä kiedoin hänen päänsä pöytäliinaan.
Hän oli tulipunainen kiukusta päästessään irti.
— Minä menen äidin luo, virkkoi hän musertavasti. — Hyvästi, ehkä viivyn kauan. Olet loukannut minua.
Hän lähti. Ennen lähtöään hän vielä raotti oveani ja sanoi:
— Kuule. Olkoon nyt myöskin sanottu, että tuon romaanin loppu…
Vedin oven kiinni. Käyttäydyin todella huonosti, mutta hänen itsepäisyytensä oli saanut minut suunniltani.
Hetken kuluttua soi puhelin.
— Halloo. Täällä on Liisa. Katso sen kirjan viimeisiä sivuja, niin näet, että romaanin loppu…
Suljin äkkiä puhelimen.
Vähän myöhemmin soi puhelin taas. Anoppini.
— Liisa on täällä. Hän on kertonut kaiken. Olemme kovin pahoillamme.
Liisa pyytää minua kertomaan, että sen romaanin loppu…
Suljin puhelimen.
Jonkun ajan kuluttua soitti appiukkoni. Sama juttu.
Luin kirjaani enkä enää mennyt vastaamaan puhelimen soidessa. Se soi lakkaamatta. Lopulta se vaikeni.
Päästyäni kolmannen luvun loppuun soi ovikello. Anoppini palvelustyttö.
— Rouva käski sanoa, että sen kirjan loppu…
— Menkää tiehenne! — Paiskasin oven kiinni.
Tunnin kuluttua tuli sähkösanoma. Aavistin, että se oli Liisalta. Kuten olikin. Tietysti romaanin lopusta.
Romaanin loppu poissa.
Liisa.
Katsahdin kirjani loppuun. Siitä puuttui parikymmentä sivua. Sivut, joilla koko kertomuksen arvoitus olisi selvitetty! Heitin kirjan ikkunasta pihalle ja riensin urhoollista, itsepäistä Liisaani noutamaan.
Hän palasi kotiin triumfaattorina.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MUSTAPARTAINEN MIES HERÄTTÄÄ PAHENNUSTA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.
FULL LICENSE
