mg% milligram percent) = mg/dL (milligram per decilitre) mg per 100 mL
Myocardial infarction
Mentally ill person
Medicolegal case
Medicolegal importance
Mediclolegal case report
Mechanism of action
Nanometer nm
CrPC NREM
CVS
D/D
Criminal Procedure Code, 1973
Cardiovascular system
Differential diagnosis
N/V
Nonrapid eye movement
Nausea and vomiting
OD Once a day
DIC OIC
DMC
Disseminated intravascular coagulation
Delhi Medical Council
DNR Do not resuscitate
DU
D/W
Delhi University
Difference between
EDH Extradural haemorrhage
EUL Extrauterine life
FD Fatal dose
FP
FSL
FPs
OT
Officer-in-charge
Operation theatre
POCSO Protection of Children from Sexual
Offences Act
POTA Prevention of Terrorism Act
PSIS
PVS
RMP
RTA Fatal period
Forensic Science Laboratory
Finger prints
SAH
SDH
Posterior superior iliac spine
Persistent vegetative state
Registered Medical Practitioner
Road trafic accident
Subarachnoid haemorrhage
Subdural haemorrhage
General anaestheticCS
GA SIDS
h Hour/Hours
Hb
Haemoglobin
HR Heart rate
SMC
Sudden infant death syndrome
State Medical Council
SN Short note
Sol Solution
HSR SVC
Hyper sensitivity reaction
MR Indian Council of Medical Research
Intracranial pressure
Indian Evidence Act, 1872
Ischaemic heart disease
Intramuscular
Indian Penal Code, 1860
TADA
TCAs
WMA
Superior vena cava
Terrorists and Disruptive Activities Act
Total body surface area
Tricyclic antidepressants
World Medical Association
World War-first and second
ABBREVIATIONS
PUNISHMENTS
P = I, or F (Rs 10) or both: Punishment is mprisonment for 4 years or fine of Rs 10 or both.
P 1, + F: Punishment is 'imprisonment for life with'fine.
P=110 rm +F: Punishment is 'imprisonment for 10 years which may extend to lifec' with fine.
P RI + F: Punishment is 'rigorous imprison-
ment' with fine.
P smenths-2 years Punishment is 'rigorous inmpris. onment extending from 6 months to 2 years.
MA Specimens (For Spotting and Grand Viva)
IB Injury Examination Report
IIC Age Estimation Report
IIID Grand Viva in Forensic Medicine
IIIE Grand Viva in Forensic Toxicology (Except Specimens)
1
Introduction to Forensic Medicine
INTRODUCTION TO FORENSIC
MEDICINE
The term forensic has come from the Latin word esis which means of the forun' or 'court of ia. In ancient timmes, 1n Rome, forum was the meeting place whe discussed by the conmpetent authorities.
Forensic medicine: It deals with the application of medical knowledge to aid in administration of justice; it also deals with the medical aspects of law It is used by legal authorities to solve legal probcivic and legal matters were lems.
Medical jurisprudence (Latn, Juris = law; prudentia= knowledge): It deals with the legal aspects of medicine, that is, the legal principles that guide the medical personnel. It includes legal rights, privileges, dutiesand obligations of a medical practitioner, doctor-patient relationship, consent, medical negligence, serious professional misconducts, medical ethics and so on.
Forensic science: It deals with the application of scientific knowledge (e.g. physics, chemistry, biology, etc.) for the purpose of law and administration of justice. The laboratory established to carry out scientific examination and evaluation of evi-
HISTORY OF FORENSIC MEDICINE
Imhotep (2980-2900 BC): He is considered as the nrstmedicolegal expert. He was the chiet justice and chief physician to Pharaoh Zoster, the king of Egypt. Hippocrates (460-377 BC): The father of western nedicine, Hippocrates was born and practised medicine in the island of Kos in Greece. He
discussed the lethality of wounds. Hippocrates was the first to write the code of medical ethics. Orfila (1787-1853, France): He is considered as the founder and father of modern toxicology as he introduced precise chemical methods into toxicology.
First autopsy: (1) Outside India-Bartolomeo da Varignana (AD 1302) performed the first medicolegal autopsy in Bologna, Italy. Then in AD 1562, Ambroise Paré performed an autopsy in France on the dead body of King Henry II. (2) In India-Dr Edward Bulkley (1693) performed the first medicolegal autopsy in Chennai on the dead body of Mr Wheeler. Dr Hamilton (1725) performed the first autopsy in Kolkata.
CRIME SCENE INVESTIGATION
Crime scene: It includes the actual location where
the crime was committed. The investigation of a crime scene done by authorities to help in administrationof justice is known as crime scene investigation.
Evidence: Anything which helps to support truth is evidence. Anything which is in the form of an identifiable object is physical evidence, for example, hair, blood stains and so on. When physical evidence is present in very tiny quantities, it
dence for legal purpose is known as the forensic science laboratory (FSL). is known as trace evidence. Trace evidence can be thought as evidence occurring in such small amounts that it can be transferred (or exchanged) between two surfaces (or persons or bodies) without being noticed. The evidence is collected from crime scene and then preserved and transported to laboratory or court. It is very important to maintain the chain of custody of evidence
Locard's principle of exchange [SN-1]
QUESTIONS-ANSWERS
SN-1: Locard's principle
Dr Edmond Locard (1877-1966), a French criminalist and pioneer in forensic science, described a principle popularly known as Locard's exchange principle. This principle constitutes the basis of the concept of trace evidence and all crime detection. It states that 'Every contact leaves a trace. It means when any two objects come into contact, there is always a transfer of material from each object onto the other.
to the naked eye (e.g. blood) or it may be invisible (e.g. sweat, epithelial cells, saliva, semen, finger. prints, etc.).
Nowadays, criminals are more aware about the scientific investigation of crime, so the criminal after
mmitting crime tries to destroy the evidence, but modern techniques recently developed in the field of forensic science can detect trace evidence at microscopic level.
Examples:
1) Rape: The semen is transferred to the female genitals, but vaginal cells are transferred to the penis.
In crime scene investigation, Locard's principle has a very important role. The perpetrator after committing crime leaves the crime scene after destroying the evidence. But it is the principle of nature that when a perpetrator touches something dur ing crime, he leaves some evidence which is either not visible to him or which he is not aware of. The at the wound.
2) Homicide: Blood of the victim sticks to the dagger andthe dagger leaves its metallic traces
3) Fingerprints: The perpetrator touches a glass by his hands to leave his fingerprint patterns.
4) Shoe marks: A criminal after committing crime runs away but leaves his footprints on soil. The soil sticks to the sole of his shoes. evidence left at crime scene may be grossly visible
Legal Procedures
INDIAN LEGAL SYSTEM
The Indian legal system was founded by the Colonial British, and after independence it was adopted by India after making some amendments. The criminal justice in India is governed by the Constitution of India (COI), CrPC, IPC, IEA and various categories of criminal courts' (c.g. Supreme Court, High Court, Session Court and so on) which conduct trials and help in criminal justice.
Criminal Procedure Code, 1973 (CrPC): It provides the mechanism for punishment of offences against thesubstantive criminal law. It prescribes the proce dures to be followed by the police in criminal cases, for example police duties in arresting.offenders, dealing with absconders. in production of documents and investigating offences. It classifies courts and deals with actual procedure in trial, appeals, references, revisions and transfer of criminal cases, Indian Penal Code, 1860 (IPC): It classifies all possible crimes and prescribes punishments for them. Chapter XVI is the largest chapter in IPC, which contains 78 sections [S.299-S.377]; it describes offences affecting the human body, which include some of the important sections relevant to medical practitioners. Indian Evidence Act, 1872 (TEA): It deals with law of evidence and prescribes rules regarding procedures for tendering evidence in a court of law.
TYPES OF COURTS OF LAW IN INDIA
Ihere are two types of courts: civil courts and criminal courts.
Criminal courts: They deal with criminal offences codified in IPC, for example, murder, rape, theft, robbery, etc. and award punishment in the form of imprisonment or sometimes death penalty with or without fine. Examples include Supreme Court, High Court, Session Court and Magistrate Court. Conduct money is not paid to witnesses for attending the court but they can get TA/DA.
Supreme Court (SC): It is the highest court of the country situated in New Delhi. The Supreme Court has been establishedunder Article 124 of COL It is presided over by the Chief_Justice of India who isappointed by the President of India. Article 145 empowers SC to frame its own rules for regulating thepractice and procedure of the court as and when required (with the approval of the President).
High Court (HC): It is the highest court of a state usually located in the capital of every state. It has been established under Article 214 of COL. It is presided over by the Chief lustice of State who is appointed by the President of India. Some states share a comn mon HC for example, (1) Guwahati HC caters for all seven states in the North East (Arunachal Pradesh, ASsam Manipur Meghalaya, Mizoram, Nagaland and Tripura), (2) Mumbai HC caters for the states of Maharastra, Goa, Union Territories of Dadra and Nagar Haveli and Daman and Diu.
Session Court (or District courts): It is the high: est court of a district located at district headquar ters, It is presided over by a "District Session ludge DS) appointed by High Court. High Court may LSO appont additional session judge and asSIstanE Session_judge, to exercise_ jurisdiction in a court or
presiles over a civil case, and session judge when he
ne_statuS of additional Session Courts. They are established to reduce long pending cases and tor ne
Civil courts: They dealonly with civil matters, for examPle, land and property (eg. landlord/tenant disputes), Session, DSI is also knownas district judge whenhe Industrial, financial, administrative, family matters (e.g. avorce), etc. Examples include consumer protection presicles over a griminal case, Fast track courts havE 1orum, tribunals and family courts. The punishment 8ven by these courts is in the form of compensation. Conduct money is paid to witnesses for attending court. speedy disposal of cases.
Magistrate Courts
1) Judicial magistrate: They are specialised in law (i.e. have LLB and LLM degree) and are empowered to deliver judgment. They are of thrce types.
(a) Chiefjudicial magistrate (CJM): In metropolitan cities, CJM is known as Chief Metropolitan Magistrate.
(b) First-class judicial magistrate: In metropolitan cities, first-class judicial nagistrate is known as Metropolitan Magistrate
(c) Second-class judicial magistrate.
2) Executive magistrate: They are administrative officials appointed either through a civil service examination or through promotion. So, they may have LLB degree but most often do not. They are not authorised to deliver judgment because their duties are of executive nature. They do not give any punishment. Examples, District Magistrate (DM), Additional District Magistrate (ADM), Subdivisional Magistrate (SDM), Collector, Tahsildar.
First information report (FIR): FIR is the first information report about the commission of a'cognisable offence, given either by the victim or any other person to the police. It is recorded in writing in FIR register by the officer-in-charge of a police station [S.154, CrPC)
INQUEST [SN-2]
Inquest: It is an inquiry by legal authorities into the cause of death in cases of sudden, unnatural and suspicious deaths. Types of inquest are shown in Table 2.2
TABLE 2.2 Types of Inquest [Mnemonic:
It is It is It is
Powers of Various Criminal Courts [SN-1] conducted conducted conducted conducted by by 'medical by magistrate. by police
OFFENCE AND FIR Coroner examiner
Offence is defined as 'any act or omission made punishable by law for the time being in force. Depending on the nature and gravity of an offence, it may be classified as cognisable and noncognisable (Table 2.1).
TABLE 2.1 Cognisable Offences Versus Noncognisable Offences
SUMMONS [SN-6]
Summons (or subpoena): t is a written document issued by the court, compeling the attendance of a witness in the court of law, to depose evidence, at a particular date andtime and purpose under Cognisable Offences Noncognisable Offences penalty.
These are offences of such nature and such gravity that immediate arrest of the offender is necessary and thus the police officer may police officer firstly has These are offences not of such nature and such gravity as is cognisable offences and thus the
arrest without warrant. to take warrant from These are serious offences and so the punishment for these offences is more magistrate to arrest These are minor offences and so the punishment for than that of noncognisablethese offences is less than that of cognisable offences. offences.
Examples: Murder, sexual offences, sexual Examples: Adultery, bigamy, bribery, causing miscarriage, etc.
An FIR can be filed only Here, the police will not file in the case of cognisable offences
Conduct money [SN-7]
Warrant: If a witness fails to attend the court due to some reason (e.g. illness, emergency and so on), he should convey the message to the court and then the next date of hearing will be issued to him. If the witness has no valid reason for not attending the court, a warrant for his arrest may be issued to secure presence of the witness.
WITNESS [SN-8]
Witness: A person whoprovides evidence about a fact in the cort of law under oath is known as witness. an FIR but it will register the complaint in the dally dlary report/register (DDR).
Types of witness (Table 2.3): There are three types of witness: common witness, expert witness and hostile witness.
TABLE 2.3 Vpes of WitneS
Expert Witness [SN-9]
Hostile Witness Common Witness [SN-10] the concerned case.
A person who is skilled in a A person who purposefully A common person wno has actualy seen or observed the facts and he narrates those facts in the witness box particular field (e.g. law, science contrary to the makes statements or art) and fact or has some interest or motive who provides evidence about a for concealing fact in the court truth. is a common
Perjury ISN-11) oath is known as Wilfully giving false evidence of law under witness. He is not allowed to draw conclusions from his observations. expert witness. under oath.
PROCEDURE IN COURT
When a witness appears in court, the court procedure starts in the following sequence.
) Oath taking [SN-12]: Before giving evidence in the court, the witness has to take oath because it is presumed that after taking oath, witness will speak the truth.
2) Recording of evidence (i.e. examinationof a witness in the court): According to S.138, IEA, the order of examination in the court of law is in the following sequence.
A. Examination-in-Chief [SN-13] then
B. Cross-examination [SN-14] then
C. Reexamination
D. Questions put by the court (note: The court can ask any question any time during the procedure.)
Summary trial [S.260-265, CrPC]: It means short and rapid trials avoiding the regular lengthy procedure. Summary trial aims at speedy/quick disposal minor offences. A summary case is one which can De tried and disposed of at once. In summary trial, ence of imprisonment for a term more than months can be imposed by the magistrate. Frocedure of criminal trial: The proceedings of Estigation by the police in criminal offences are
Eudicial magistrate of that area. All offences
According to S.226 of CrPC, public prosecutor (PP) tries to prove, on the basis of witnesses and evidence, that the arrested person is an offender (accused) in
If Magistrate finds that there is no specific ground (witness or evidence) to take any legal action against the accused then he can release the accused IS. 227, CrPC|.
If Session Court finds that arrested person is an offender, then court charges the accused [S.228, CrPC). Session Court gives a charge sheet, recites it, and asks him whether he admits his guilt or not. If Session Court finds (thinks) that the case does not deserve to be heard, then the court sends (hand-over) the case tothe CJM.
According to S.229 of CrPC, if accused confesses his guilt, then court punishes him, but if he refuses his guilt, then the court does not admit him as an offender under S.229 of CrPC but gives another date of hearing for statement of witnesses. According to S.231 of CrPC, court proceeds with the testimony (statement) of witnesses on the fixed date of hearing. The PP sums-up [presents the point (contents)] the case before the court and the accused or the counsel of accused shall be entitled to reply. If the counsel of accused raises any questions regarding the case, then PP answers those questions. After that, a final argument takes place between counsels of both parties. On the basis ofthis argument and the witnesses and evidence, the judge gives his decision (judgement) regarding the case.
EVIDENCE
Evidence: 'Anything which is presented in the court to support the truth' or 'anything presented in support of an assertion' is called evidence. According to S.3 of IEA, evidence is of two types:
1) Oral evidence: It means 'all statements (oral or verbal) which the court permits or requires to de made before it by witnesses, in relation to matters of fact under inquiry.
2) Documentary evidence: It means 'all documents including electronic records produced for the inspection of the court.
of evidence':
A) Direct evidence: When the witness had directlyY Seen the crime or had felt it by any of his senses, it
Classification of evidence on the basis of 'acquisition Punishable with death, imprisonment of life or prisonment for >2 years are tried as warrant cases. l other cases are tried as summons cases.
is called direct evidence. Example, a street vendor
2) Evidence given by a witness in a previous judicial proceeding is admissible in a subsequent judicial proceeding when the witness saw a murder in the street.
(B) Indirect: Witness did not directly see the crime. It may be of two typeCS:
1) Circumstantial cvidence: The witness dicd not see actual crime; but some related act observed
giving evidence [S.33, IEAJ.
is dead or can't be foun or is incapable of by him indicates strongly the comnmision of crime. For example, W committed murder of 13 C saw 'A'with knife in hand just bcfore the murder. Here, since 'C' did not see the murder with his eyes; the evidence of C is a circumstantial evidence. If'C had actually seen the murder with his own eyes, it would have been direct evidence.
2) Hearsay evidence: The witnes only heard about the crime from someonc. Example, 'A told that B had told him that he has seen 'C
3) Expert opinion expressed in a treatise: Expert opinions printed in standard text. books are accepted as evidence without oral evidence of the author [S.60, IEA].
4) Deposition of a mental witness taken in lower court: Evidence of a doctor recorded and attested by a Magistrate in the presence of accused who had an opportunity to cross examine the witness, may be accepted as evidence in a higher court [S.291, CrPC].
5) Reports of certain government scientific experts e.g. (A) Chemical examiner, (B) Chief controller of explosives, (C) Director of Finger Print Bureau or Director of Haffkeine Insti tute of Mumbai, (D) Director, Deputy direc tor or Assistant director of Central or State while committing the crime. Here 'B' can give direct evidence as he has seen C committing the crime; however, the evidence of 'A will be hearsay evidence. Generally, hearsay evidence is not admissible in court.
Classification of evidence on the basis of 'presentation in the court':
1) Oral evidence (testimony):
All statements (oral or verbal) whichthe court permits or requires to be made before it by witnesses, in relation tomatters of fact under inquiry [S.3, IEA].
Oral evidence must be direct i.e. it must be evidence of an eyewitness [S.60, IEA]. In other words, a person must have himself seen or heard something or perceived by some other sense. Oral evidence is more important than documentary evidence because it permits cross-examination. Documentary evidence is accepted by the court only after oral testimony by the person concerned.
Oral evidence by a dumb witness is possible if in the open court, he tries to do so by writing by signs, or by an interpreter |[S.119, IEA].
Exceptions to oral evidence: Documentary evi dence is accepted in the court only on oral testimony (i.e. oral evidence). But in some cases, documentary evidence is accepted in the court without y oral testimony. These exceptions to oral evidence are:
FSL, (E) Serologist [S.293(4), CrPC]. The court may however summon and examine any such expert if it thinks fit [S.293(2), CrPC].
6) Public records: Birth certificates, Death certificates, Marriage certificates.
7) Hospital records: Routine entries eg. date & time of admission, discharge, vitals (e.g. pulse, temperature, urine output, etc), etc. 2) Documentary evidence: All documents produced before the court is called documentary evidence. These may be (1) primary evidence (i.e. original document itself produced for inspection by the court) and (2) secondary evidence (i.e. the documents, which are not original, e.g., certified copies, photocopies and so on). Documentary evidence related to medical field are known as medical documents. Medical documents include (1) medical certificates, (2) medicolegal case (MLC) reports, (3) dying declaration [SN-16] and (4) dying deposition [SN-17].
MEDICAL CERTIFICATES
They are the simplest form of documentary evience, issued by a registered medical practitioner (RMP) at the request of the patient.
1) Statements of relevant facts made by a person who is dead (i.e. dying declaration) Examples: sickness certificate, fitness certificate, or can't be found or is incapable of giving evidence (S.32, IEA]. disability certificate, unsoundness of mind certificate, age certificate, death certificate.
accepted in the court of law as a piece of eviRMP who has issucd it may be law to testify the con-
It is accepted dence Even the to the court of l summoncd entsof certificate on oath; it needed, cross-examican be done. So, RMP must take due care nation and skill in issuing such certificates.
Issuing or signing false
atwarded 7 ycars of imprisonment and fine. The certificates: This is punishable under S.193, IPC and the ctor can be
atient using such ertificates will also be punished under S.198, 1PC with similar punishment.
Death Certificate (DC)
,According to Registration of Birth and Death Act, 1969, all births and deaths are to be registered throughout India.
Before issuing DC, a doctor must inspect the body and satisfy himself that the person is dead.
Ifa doctor has attended the patient during his last illness, he must issue DC without charging any fee [S.10(3), RBD Act, 1969]. The Brodrick Committee says that a doctor should not be allowed to issue a DC unless he has attended the deceased at least once during the 7 days preceding death. If the doctor refuses to issue a DC even if the aforemen-
of cardiopulmonary arrest or cardiac failure.
It should be a discase, injury or complication, which caused death.
I(b). Antecedent cause (or intermediate cause of death): The morbid condition that caused the immediate cause of death. I(c). Antecedent cause (or underlying cause of death): The basic pathological condition present before the aforementioned two causes [i.e. I(a) and I(b)] and leading to the aforementioned two causes. So, I(a) must be caused due to I(b), and I(a) and/or I(b) must be caused due to I(c). Underlying cause of death is the disease, which initiated the train of morbid events
leading directly to death.
Features of part I: If the sequence of events in part I comprised more than three stages, extra lines may be added in part I. Most recent condition has to be written in the top line and the earliest (i.e. the condition tioned conditions are satistied, he will be charged Rs 50 [S.23(3), RBD Act].
A doctor cannot refuse or delay issue of DC. But ome situations, such as the following, he must refuse to issue DC and inform police: (1) when he is not sure about the cause of death, (2) there is suspicion of foul play, that is, doubtful cases, (3) death by Violent and unnatural cause, drugs, poisoning, etc. Relative of deceased may plead, persuade, presSurise, offer a price and at times even threaten the doctor to issue a false certificate.
WHO ([nternational) format of DC is in two parts. Part I: There are three subsections for the Sequence of events leading to death. (a). Immediate cause of death: The disease or condition directly leading to death. It should not be the mode of death. 'Car diopulmonary arrest or cardiorespiraory arrest or "cardiac arrest or caraiac Talure or heart failure' or asphyxia are Commonly seen written in death certificates as immediate cause of death, which
1S wrong. These terms are actually the modes of death. It is well known to all medical practitioners that every one dies
that started the sequence of events between normal health and death) in the last.
Part II: Contributory cause: The condition, which contributes to death but not directly related to the disease or condition causingit. Conditions in part I should represent a distinct sequence so that each condition may be regarded as being the consequence ofthe condition entered imme diately below it. Where a condition does not seem to fit into such a sequence, it may belong to part II.
Examples:
A patient dies from myocardial infarction (MI) due to coronary artery disease (CAD). Immediate cause of death is MI; write it in part I(a). Anteced ent cause of death is CAD; write it in part I(b).
2) A patient died from cerebral haemorrhage due to hypertension. He had a history of diabetes. Inmediate cause of death is cerebral haemorrhage;
Write it in part l{a). Antecedent cause of death Is nypertension; write it in part 1(6). Contributory cause of death is diabetes; write it in part l
3) A man of 65 died of peritonitis a few days after noperation for duodenal pertoration. e had a history of chronic duocdenal ulcerations. Here immediate cause of death is peritonitis; antecedent cause of death is duodenal pertora tion and contributory cause of death is chronic duodenal ulceration.
MEDICOLEGAL CASE AND MEDICOLEGAL CASE REPORT
Medicolegal case (MLC): If an attending doctor (in casualty or OPD) after taking history and examining the patient suspects foul play or has doubts about the case and/or thinks that some investigations by law enforcing agencies are essential so as to fix responsibility regarding the case, the case is regarded as medicolegal case. It is left to the doctor's judgment to label the case as MLC whether patient agrees or not. Sometimes, the patient or relative may request or conmpel a doctor not to make MLCbut the doctor has to be firm with his own decision. Medicolegal case report (MLR): This includes the legal documents prepared by a doctor at the request of some investigating authority, for example, police, magistrate. It is made on both living and dead patients. Examples are (1) injury report, postmortem report, vaginal swab report in case of sexual offences, etc. Who can make MLC ?: A government as well as a private practitioner can make MLC. It is very common for private hospitals and private practitioners to avoid MLC cases; they generally refer doubtful cases to government hospitals. If condition of such a patient is serious and he dies on the way to hospital, the private practitioner as well as the private hospital can be sued
under S.304A.
Following cases are labelled as MLC and the police must be informed: (1) injury cases, (2) poisoning, (3) burns, (4) sexual assault, (5) brought dead cases, (6) brought unconscious, (7) road traffic accidents (RTA), (8) fall from height, (9) factory accidents, (10) death in OT during MTP, criminal abortion, delivery or other surgical procedures, (11) suspected homicide or suicide.
Precautions while preparing MLC
1) Consent for examination: If a patient is not arrested, consent is required. For the purpose of medicolegal examination, consent can be given by any person of sound mind and >12 years of age. If the person is unconscious or insane or <12 years, the consent can be obtained from the guardian.
Signature or left thumb impression (if illiterate) of patient as well as witness must be taken. Witness may be the police officer who brought the patient. The purpose and outcomeof such examination should be explained to the victim before taking the consent.
If the patient is not arrested, then for the examination, his or his relative's consent has to be taken. If patient refuses, then under S.53, CrPC, the medicolegal examination of accused can be done at the request of police [not below the rank of subinspector (SI)J by using reasonably necessary force.
2) Labelling the case as MLC: It is left to the doctor's judgment to label the case as MLC, whether patient agrees or not. The patient or relatives may compel a doctor not to make MLC but the doctor has to make his own decision. If doctor delays in labellinga case as MLC, it can be so labelled at any later date and time. Consent of the patient/relative is not required for labelling a case as MLC. Doctor has to decide.
3) Information to police: When there is a doubt about a case, it is better to inform police. Police must be informed as early as possible. If a doctor in casualty does not inform police in an MLC, he may be punished with 1 month of imprisonment or fine of Rs 500 or both [S.176, IPC].
If a doctor furnishes information to police which he knows or believes to be false, he shal
be punished with 6 months of imprisonment or fine of Rs 1000 or both [S.177, IPC).
4) MLC reports must be made in triplicate and all copies must be marked 'MLC. Original copy is handed over to police and his signature must be taken on an other copy, that is, the doctor's copy. Doctor's copy is retained in medicolegal register. The third copy may be given to the patient.
5) Investigation reports (e.g. X-rays/CT requisition slip, laboratory report slips and so on) must be marked 'MLC' and then handed over to the police. They should never be given to patient.
6) MLC has to be attended round the clock without delay. If delay has occurred initially in labelling a case as MLC, it can be labelled as MLC at any later date and time, but not after death of a patient. What is more important, treatment or completion of injury report?
It depends on seriousness of a patient. Injury report can be completed after the enmergency treatment. If the condition of the patient is very serious, arrangement should be made for dying declaration. If death occurs during treatment, the police should be immediately informed and the body handed over only to police, not relatives.
econd doctor in one.hospital (e.g. H1) but is referred bya to anothecr hospital (e.g. H2) for proper treat-
MLC: If a case has been labelled as MLC PUNISHMENTS AUTHORISED BY THE LAW
[S.53, IPC]
S.53 of IPC mentions five types of punishments: (1) Death sentence (also known as capital punishby the doctor in H2 at his that the doct ment, a resh (i.e. second).MLC report can be made discretion. The reason is H1 may be MBBS and the findings ment)
(2) Imprisonment for life-Life imprisonment means imprisonment for whole of the remaining period of a person's natural life i.e. till the last breath of his life i.e. till death. maynot have been explain properly but the doctor inH2 may bean expert (i.e. MD)
when doctor from H2 is summoned in court, he in forensic medicine who can interpret injuries in a better way. Additionalls has to go by his own findings. Case where a doctor has to wait to give opinion: (1) If the nature of injury (simple, dangerous or grievous)
(3) Imprisonment (i) Simple (i) Rigorous
(5) Fine is not immediately apparent, the patient must be kept under observation. (2) If the investigation (e.g. X-ray CTor blood) have been sent and it will take a long time for these to collect, the doctor must wait to give opinion.
Opinion: Opinion must be kept pending till the reports are available in cases where necessary investigations are required. Negative results should also be
pointed out in the report.
Subsequent opinion: After observation period is over and all reports have been collected, the subsequent opinion is given based on the new findings.
MLC reports are produced in the court of law and if summoned, the doctor should attend the court. If the doctor is not available, someone can attend
the court to testify his signature and handwriting as evidence.
In poisoning case: Gastric lavage, vomitus, urine or blood must always be preserved in a case of poisoning and these samples handed over to the concerned police official. If a doctor fails to preserve these, he may be sued under S.201 of IPC for causing disappearance of evidence with the intention to screen the offender Trom legal punishment. The doctor may be punished according to three situations. If the offence which he Knows or believes to have been committed is as follows. Punishable with 'death: The doctor will be punSnea with imprisonment for 7 years and fine. Example in case of murder.
Funishable with imprisonment for life or>10 years: he doctor will be punished with 3 years of impris onment and fine.
Shable with imprisonment for <10 years: The doctor will be punished with imprisonment for /4th of the longest term of imprisonment proIded for the offence, or fine, or both. Example in case of suicide.
(4) Forfeiture of property
EXHUMATION [SN-18]
CONDUCT OF DOCTOR IN THE COURT
(1) After receiving summons, the doctor must attend court. He should be punctual, carry all relevant documents and be well prepared about the case. (2) He must be well dressed. (3)) He should neither be nervous inside court nor lose his temper. He should remain calm, polite and courteous. (4) He should address the judge as 'sir' or your honour. (5) He should not be overconfident. If he does not know the answer, he can simply say 'Sir, I don't know. (6) He should listen and understand the question, then answer. If not clear, he should ask for the question to be repeated again. He should answer only what is asked. (7) He should speak audibly, and avoid technical terms. (8) He should not try to memorise any fact. The law allows the doctor to refresh his memory from the records and he can consult any book to check any point [S.159, IEA]. (9) He should not leave the court without permission. He should always greet the judge before leaving the court.
IMPORTANT QUESTIONS FOR EXAMINATION
SHORT NOTES (SN)
1. Powers of various criminal courts
Inquest [CCU 2005, 2012]
Magistrate inquest
4. Coroner's inquest
5. Medical examiner's system
6. Summons/Subpoena
7. Conduct money
8. Witness [DU 2005, CCU 2016, 17]
9. Expert witness [CCU 2003, 2010]
10. Hostile witness [DU 2008] |CCU 2012]
11. Perjury (DU 2009, 2011) [CCU 2012]
12. Oath
13. Examination-in-clhief (direct examination)
14. Cross-cxamination
15. Leading question [DU 2007] [CCU 2005, 2009]
16. Dying declaration
17. Dying deposition [CCU 2010]
18. Exhumation [CCU 2003, 2004, 2009, 2010]
DIFFERENCE BETWEEN (D/W)
19. Police inquest and magistrate inquest [DU 2011]
20. Coroner's Court and Magistrate Court
21. Common witness and expert witness
22. Examination-in-chief
Powers of Session Court
1) Session Judge or Additional Session Judge can pass any sentence authorisedibylaw,but the'i sentence' pass must be confirmed by High Court.
2) Assistant Session Judge may pass sentence of imprisonment for only <10 years.
Powers of Magistrate Court (Table 2.4): Kecutive magistrates are not authorised to leliver judgnmnent because their duties are of executiv nature. They do not give any punishment.
TABLE 2.4 Powers of Judicial Magistrate [S.29, CrPC]
Judicial Magistrate (CJM) 7 years
first-class
Magistrate of 1
second-class and cross-examination DU 2003, 2009] [CCU 2012]
23. Oral evidence and documentary evidence
24. Dying declaration and dying deposition [CCU 2003, 2004, 2012]
LANSWERS
SN-1: Powers of various criminal
Courts
Powers of Supreme Court
1) The law declared by it is binding on all courts (Article 134, COI).
2) It can try both civil as well as criminal cases.
3) It can pass any sentence including death sentence.
4) It usually considers appeal from lower courts. The parties dissatisfied with the decisions in High Courts may go for an appeal in the Supreme Court.
Powers of High Court
1) It can try both civil as well as criminal cases.
2) It can pass any sentence authorised by law including death sentence.
3) It usually considers appeal from lower courts. The parties dissatisfied with the decision of Ses sion Courts can appeal in the High Court,
4) Session Judge or Additional Session Judge can pass any sentence authorised by law, but the 'death sentence' must be confirmed by High Court.
SN-2: Inquest
Inquest: It is an inquiry or investigation by legal authorities into the cause ofdeath in cases of sudden, unnatural and suspicious deaths. Types of inquest are as follows:
1) Police inquest
2) Magistrate inquest [SN-3]
3) Coroner's inquest [SN-4]
4) Medical examiner system [SN-5]
Police Inquest [S.174, CrPC]
It is the most common type of inquest in India. Itis done in the following cases: (1) death due to 'suicide' or 'accident, (2) death in 'suspicious circumstances, (3) killing by man or animal or machinery. Who conducts police inquest? An officer-in-charge (usually a police officer not below the rank of SI) of the police station in whose jurisdiction the death has occurred conducts the police inquest. What does officer-in-charge do on receipt Or information? The officer-in-charge immediately informs the nearest executive magistrate and then proceeds to the place where the body of such deceased person is. This police officer who reaches the spot is now called investigat ing officer (10) who then starts an inquiry into the cause of death. This investigation or inquiry by the police into the cause of death is called
Another random document with no related content on Scribd:
Eihän se ollut mahdollista, että Lars Gunnarsson saisi riistää heidän tupaansa. Vanha Fallan emäntä ei sitä sallisi. Hän oli aina ennen ollut oikeuttarakastava ja rehellinen ihminen.
Eikä päivä vielä ollut loppunut. Ehkäpä Klara Gulla antaisi kuulla itsestään ennenkuin oli liian myöhäistä. Kyllä kai se oli kovalle ottanut, jos hänen oli onnistunut ansaita kaksisataa riksiä vajaassa kolmessa kuukaudessa. Mutta hänellä oli aina niin sanomattoman hyvä onni, sillä tytöllä.
He punnitsivat asiaa puoleen ja toiseen. Katrina huomautti, ettei Klara Gulla ensi viikkoina ollut voinut ansaita mitään. Hän oli asunut erään Svartsjöstä kotoisin olevan perheen luona, joka oli muuttanut Tukholmaan, mutta siellä hänen oli ollut pakko puolestaan maksaa.
Mutta sitten tyttö kaikeksi onneksi oli tavannut kadulla saman kauppiaan, joka oli lahjoittanut hänelle punaisen leninkikankaan, ja tämä oli auttanut häntä ja hankkinut hänelle paikan.
Eikö tuo kauppias mahdollisesti olisi voinut hankkia hänelle rahatkin?
Eihän se mikään mahdottomuus ollut.
Ei, mahdotonta se ei olisi ollut, sanoi Katrina, mutta eihän tyttöä itseään ollut kuulunut eikä hän myöskään ollut kirjoittanut. Siitähän saattoi päättää, ettei hän ollut onnistunut yrityksessään.
Kaikki tuvassaolijat kävivät yhä levottomammiksi ja pelokkaammiksi sitä myöten kuin aika kului. He tunsivat, että mökin asukkaille pian tapahtuisi jotain hirveää.
Kun surkeus oli kohonnut kaikkein korkeimmilleen, avautui ovi vielä kerran ja sisään astui mies, jota tuskin koskaan ennen oli nähty Askedalissa, sillä tällaisiin sopukkoihin ei hänellä ollut tapana ohjata askeleitansa.
Tuvassa vallitsi äkkiä yhtä syvä hiljaisuus kuin joskus metsässä talvi-öinä, ja kaikkien silmät kiintyivät häneen, paitsi Jannen, joka ei liikahtanut, vaikka Katrina kuiskasi hänen korvaansa, että valtiopäivämies Karl Karlsson Storvikistä oli tullut heidän luokseen.
Valtiopäivämiehellä oli kokoonkääritty paperi kädessään, ja kaikki pitivät luonnollisena asiana, että Fallan omistaja oli lähettänyt hänet ilmoittamaan Skrolyckan väelle, mikä heitä nyt kohtaisi, koska he eivät olleet kyenneet maksamaan hänen saataviansa.
Monet huolestuneet katseet kiintyivät Karl Karlssoniin, mutta tämä näytti yhtä arvokkaalta kuin tavallisestikin, eikä kukaan voinut arvata, miten kovasti hän tämän iskun singahuttaisi.
Hän ojensi kätensä ensin Katrinalle ja sitten kaikille muille. He nousivat ylös tervehtimään, kukin vuorossansa. Ainoa, joka ei liikahtanut, oli Janne.
»En ole erikoisen perehtynyt näihin seutuihin», sanoi valtiopäivämies.
»Mutta kai tämä paikka täällä Askedalissa on Skrolycka nimeltään?»
Niinhän se oli. He nyökkäsivät kaikki myöntävästi päätään, mutta ei kukaan koko tuvassa kyennyt saamaan ääntä suustaan. He ihmettelivät, että Katrinalla oli sen verran älyä, että hän nykäisi Börjeä, niin että tämä nousi paikaltaan, ja valtiopäivämies sai istua.
Valtiopäivämies nosti tuolin pöydän ääreen ja laski paperikäärönsä pöydälle. Sitten hän otti esille nuuskarasiansa ja asetti sen paperikäärön viereen. Sitten silmälasit otettiin ulos kotelosta ja pyyhittiin siniruutuisella nenäliinalla.
Kun hän oli päässyt näin pitkälle valmistuksissaan, katsoi hän vielä kerran toisesta toiseen. Tuvassaolijat olivat kaikki pikkueläjiä, niin ettei hän ollut oikein varma heidän nimistäänkään.
»Minä tahtoisin puhua Skrolyckan Janne Anderssonin kanssa», sanoi hän.
»Hän makaa tuolla noin», sanoi nuotankutoja ja osoitti vuodetta.
»Onko hän sairas?» kysyi valtiopäivämies.
»Ei toki», vastasivat monet yhteen ääneen.
»Eikä hän ole juovuspäissäänkään», lisäsi Börje.
»Ei hän myöskään nuku», sanoi nuotankutoja.
»Hän kulki tänään niin pitkältä ja väsyi», sanoi Katrina. Hänen mielestään oli parasta selittää asia sillä tavalla.
Samalla hän kumartui miehen puoleen ja koetti saada hänet nousemaan ylös.
Mutta Janne makasi liikkumatta.
»Ymmärtääkö hän mitä minä sanon?» kysyi valtiopäivämies.
»Kyllä, kyllä hän ymmärtää», vakuuttivat kaikki läsnäolijat.
»Eipä hän taida odottaa hyviä uutisia, kun valtiopäivämies Karl Karlsson tulee Storvikistä hänen luokseen käymään», sanoi nuotankutoja.
Valtiopäivämies käänsi päätään ja tarkasteli nuotankutojaa pienillä, punoittavilla silmillään.
»Tokkopa Ljusterbyn Ol’Bengtsa on aina pelännyt Storvikin Karl Karlssonin käyntejä», sanoi hän.
Sitten hän kääntyi jälleen pöytään päin ja alkoi lukea kirjettä.
Toiset olivat kovin ihmeissään. Hänen äänensä oli kuulunut ystävälliseltä, niin, voisipa melkein väittää hänen vetäneen suunsa nauruun.
»Asian laita on näet sellainen», sanoi valtiopäivämies, »että pari päivää sitten sain kirjeen eräältä Klara Fina Gulleborg Jannentyttäreltä Skrolyckasta, ja siinä kirjeessään hän mainitsee lähteneensä kotoaan ansaitsemaan kahtasataa riksiä, jotta hänen vanhempansa voisivat maksaa velkansa Lars Gunnarssonille, Fallan isännälle lokakuun ensimäisenä päivänä ja lunastaa omakseen sen maan, jolla heidän mökkinsä seisoo.»
Hän pysähtyi hetkeksi, jotta kuulijat helpommin voisivat seurata esitystä.
»Ja nyt hän lähettää rahat minulle», jatkoi valtiopäivämies, »ja pyytää, että lähtisin Askedaliin järjestämään asiaa Fallan uuden isännän kanssa, jotta tämä ei jäljestäpäin voisi enää ruveta rettelöimään. Hän on viisas tyttö, tämä näin», sanoi valtiopäivämies kääntäen kirjeen kokoon. »Hän kääntyy alusta käsin minun puoleeni.
Jos kaikki muutkin olisivat tehneet samoin, niin moni seikka tässä pitäjässä olisi paljoa paremmalla kannalla.»
Ennenkuin hän oli ennättänyt puhua loppuun, oli Janne noussut vuoteen laidalle istumaan.
»Entäs tyttö? Missä hän on?»
»Ja nyt minä tahtoisin kysyä, ovatko vanhemmat samaa mieltä kuin tyttökin ja antavatko he minulle toimeksi saattaa päätökseen ‒‒ ‒»
»Entäs tyttö? Tyttö?» keskeytti Janne. »Missä hän on?»
»Missäkö hän on?» sanoi valtiopäivämies ja tarkasteli kirjettä. »Hän sanoo, ettei hän mitenkään ole voinut ansaita niin paljon rahaa parissa kuukaudessa. Mutta hänellä on paikka erään hyvän rouvan luona, joka on antanut hänelle rahaa etukäteen ja hänen luokseen hänen täytyy jäädä, kunnes hän on tehnyt selvän puolestansa.»
»Hän ei siis tule kotiin?» sanoi Janne.
»Ei ensi hädässä, sen mukaan kuin voin ymmärtää», sanoi valtiopäivämies.
Janne laskeutui vuoteelleen ja kääntyi taas seinään päin.
Mitä hän välitti tuvasta ja kaikesta muusta? Mitä hän välitti elääkään, kun hänen pikku tyttönsä ei palannut kotiin?
UNEN ALKUPUOLI.
Ensi viikkoina valtiopäivämiehen käynnin jälkeen ei Skrolyckan Janne voinut ryhtyä mihinkään. Hän makasi vain vuoteessa ja suri.
Joka aamu Janne nousi ylös, puki vaatteet yllensä ja aikoi mennä Fallan taloon työhön. Mutta ennenkuin hän oli päässyt ovesta uloskaan, tunsi hän niin suurta väsymystä ja voimattomuutta, ettei hän voinut muuta kuin heittäytyä jälleen pitkäkseen.
Katrina koetti kohdella häntä kärsivällisesti, sillä hän tiesi, että ikävöimisen laita oli aivan sama kuin muidenkin tautien, ja että se vasta aikansa oltuaan menee ohi. Mutta hän ihmetteli mielessään, kuinkahan kauan kestäisi, ennenkuin Janne, siinä määrin kuin hän ikävöi Klara Gullaa, voisi voittaa tämän surunsa. Ehkäpä hän täten makailisi aina jouluun saakka, niin, ehkäpä koko talvenkin?
Niin olisi varmaan käynytkin, jollei vanha nuotankutoja eräänä iltana olisi tullut Skrolyckaan tiedustelemaan vointia ja saanut kahvia.
Nuotankutoja oli aina harvapuheinen niinkuin ainakin ihminen, jonka ajatukset kulkevat hyvin kaukana ja joka ei seuraa tarkoin lähimpiä tapahtumia. Mutta kun kahvi oli kaadettu kuppiin ja hän
jäähdytteli sitä teevadilla, arveli hän kai velvollisuudekseen sanoa jotakin.
»Tänään varmaan tulee kirje Klara Gullalta. Minulla on sellainen kummallinen tunne», sanoi hän.
»Mehän saimme häneltä terveisiä kaksi viikkoa sitten valtiopäivämiehen kautta», vastasi Katrina.
Nuotankutoja puhalsi kahviinsa pari kertaa ennenkuin jatkoi. Sitten hänen mielestään oli taaskin sopiva keskeyttää hiljaisuutta parilla sanalla.
»Olisihan hänelle voinut tapahtua jotain hauskaa, niin että hänellä olisi ollut syytä kirjoittaa.»
»Mitähän hauskaa se nyt voisi olla?» sanoi Katrina. »Kun ahertaa työssään, niin toinen päivä on toisensa kaltainen.»
Nuotankutoja puraisi sokeripalan kahtia ja nieli kahvinsa suurin kulauksin. Kun se oli tehty, vallitsi tuvassa niin peloittava hiljaisuus, että häntä suorastaan kammoksutti.
»Olisihan Klara Gulla voinut tavata jonkun ihmisen kadulla», sanoi hän tuijottaen välinpitämättömästi eteensä sammunein silmin. Hän näytti tuskin tietävän mitä hän sanoi.
»Voisihan olla mahdollista, että hän olisi tavannut jonkun vanhan huonojalkaisen rouvan, joka olisi kompastunut kadulla Klara Gullan kulkiessa hänen ohitseen», jatkoi nuotankutoja yhtä poissaolevana kuin äskenkin.
»Olisiko siinä nyt mitä kerrottavaa?» sanoi Katrina ikäänkuin harmistuen toisen itsepäisyyden johdosta.
»Niin, mutta ajatelkaahan, jos nyt Klara Gulla olisi auttanut hänet jalkeille», sanoi nuotankutoja, »ja vanha rouva olisi tullut niin iloiseksi tästä avusta, että hän heti paikalla olisi ottanut lompakkonsa esille ja antanut tytölle kokonaista kymmenen riksiä! Olisihan se sentään jotakin, josta maksaisi vaivaa puhua.»
»Olisihan kylläkin», sanoi Katrina kärsimättömällä äänellä, »jos se olisi totta. Mutta sehän on vain sellaista, jota te kuvittelette mielessänne.»
»Hyvä se on, niin kauan kuin ihminen voi ajatuksissaan pitää lystiä», sanoi nuotankutoja anteeksi pyytäen. »Sellaiset lystit ovatkin makeampia kuin oikeat.»
»Niin, te olette saanut maistaa kumpaisiakin», sanoi Katrina.
Heti sen jälkeen läksi nuotankutoja kotiinsa, eikä Katrina hänen lähdettyänsä ajatellut enää koko juttua.
Mitä Janneen tulee, niin ensimmältä hän piti sitä vain turhana puheena, hän myöskin. Mutta maatessaan toimettomana vuoteellaan alkoi hän ihmetellä mielessään, eikö siinä sittenkin olisi voinut piillä jotakin.
Eikö nuotankutojan ääni ollut kuulunut hiukan omituiselta hänen puhuessaan kirjeestä? Olisiko hän voinut keksiä koko tuon pitkän jutun vain jotakin sanoaksensa? Ehkäpä hän oli kuullut jotakin? Ehkä hän oli saanut kirjeen Klara Gullalta?
Olihan se mahdollista, että tyttöä oli kohdannut niin suuri onni, ettei hän uskaltanut sitä ilmaista suoraan vanhemmille. Ehkäpä hän oli kirjoittanut nuotankutojalle ja pyytänyt, että tämä valmistaisi heitä. Sitä hän kai oli yrittänyt tehdä tänä iltana, vaikkeivät he olleet sitä ymmärtäneet.
»Huomenna hän tulee uudestaan», tuumi Janne, »ja silloin me saamme kuulla koko totuuden.»
Mutta miten olikaan, nuotankutoja ei tullut seuraavana päivänä eikä sitä seuraavanakaan. Kolmantena päivänä kiihtyi ikävä niin suureksi, että Janne nousi vuoteeltaan ja läksi naapurin mökille saadakseen tietää, mitä hän sanoillaan oli tarkoittanut.
Ukko istui yksin korjaten vanhaa nuottaa, joka oli annettu hänen laitettavakseen. Hän kävi Jannen tulosta iloiseksi. Hänellä oli ollut niin kova luuvalo, sanoi hän, ettei hän ollut voinut liikkua kotoa viime päivinä.
Janne ei tahtonut kysyä häneltä suoraan, oliko hän saanut kirjeen Klara Gullalta. Hän luuli helpommin pääsevänsä tarkoituksensa perille, jos hän kulki samoja teitä kuin toinenkin.
»Minä olen ajatellut sitä, mitä te Klara Gullasta kerroitte viimeksi meillä käydessänne», sanoi Janne.
Ukko katsoi ylös työstään. Kesti hetken aikaa, ennenkuin hän ymmärsi mitä toinen tarkoitti.
»Sehän oli vain pieni päähänpisto», sanoi ukko.
Janne astui aivan hänen eteensä.
»Sitä oli sittenkin hauska kuulla», sanoi hän. »Ehkäpä teillä olisi ollut enemmänkin kerrottavaa, jollei Katrina olisi lyönyt koko asiaa leikiksi.»
»No niin», sanoi nuotankutoja, »tuollaisia huvituksia on meillä täällä Askedalissa kyllä varaa hankkia itsellemme.»
»Minä olen ajatellut», sanoi Janne, jonka rohkeutta tämä myönnytys suuresti lisäsi, »ehkei juttu vielä siihen päättynytkään, että vanha rouva antoi Klara Gullalle kymmenen riksiä. Ehkäpä hän kutsui hänet luokseen käymäänkin?»
»Ehkäpä kyllä», sanoi nuotankutoja.
»Ehkäpä hän oli niin rikas, että hän omisti kokonaisen kivitalon?» ehdotti Janne.
»Ei se ole niinkään tyhmä ehdotus», kehui nuotankutoja.
»Ehkä rikas rouva maksaa Klara Gullan velankin?» alkoi Janne, mutta samassa hän keskeytti puheensa, sillä ukon miniä tuli tupaan, eikä hän tahtonut hänelle salaisuutta uskoa.
»Vai niin, te olette tänään jalkeilla, Janne», sanoi miniä. »Sepä hyvä, että voitte paremmin.»
»Siitä minä saan kiittää Ol'Bengtsaa», sanoi Janne salaperäisellä äänellä. »Hän se minut on parantanut.»
Janne heitti hyvästi ja läksi samalla. Ukko istui kauan tuijottaen hänen jälkeensä.
»En ymmärrä, mitä hän saattoi tarkoittaa sillä, että minä olisin parantanut hänet, Liisa», sanoi ukko. »Ei suinkaan hän vaan ole tulossa ‒ ‒ ‒»
PERINTÖKALUT.
Eräänä iltana syksypuolella oli Janne lähdössä kotiin Fallan talosta, missä hän kaiken päivää oli puinut riihessä. Hän oli saanut taas entisen työhalunsa keskusteltuaan nuotankutojan kanssa. Hän arveli velvollisuudekseen koettaa pysyä pystyssä niin hyvin kuin taisi. Pikku tyttöä ei saisi kohdata sellainen häpeä hänen palatessaan kotiin, että hänen vanhempansa olisivat joutuneet vaivaishoitoon.
Kun Janne oli päässyt niin pitkälle, ettei häntä voitu enää nähdä talon ikkunasta, kohtasi hän naisen tiellä. Oli jo hiukan hämärä, mutta sittenkin Janne huomasi heti, että se oli itse emäntä, ei nuori emäntä, joka oli naimisissa Lars Gunnarssonin kanssa, vaan vanha, oikea Fallan emäntä.
Hän oli käärinyt ympärilleen suuren saalin, joka ulottui aina maahan saakka. Janne ei ollut koskaan nähnyt häntä niin lämpimästi puettuna, ja hän ihmetteli, olikohan hän sairas. Hän oli viime aikoina näyttänytkin hiukan huonolta. Fallan Erikin kuollessa viime keväänä ei hänellä ollut ainoatakaan harmaata hiusta päässään, ja nyt puoli vuotta myöhemmin hänellä tuskin oli yhtään mustaa jäljellä.
Fallan emäntä pysähtyi tervehtimään ja sitten he alkoivat keskustella yhdessä. Emäntä ei sanallakaan viitannut siihen, että hän varta vasten oli odottanut Jannea, mutta Janne tunsi sittenkin
vaistomaisesti, että asian laita oli siten. Hänen mieleensä iski ajatus, että emäntä mahdollisesti aikoi puhua Klara Gullasta, ja hän nolostui aivan, kun tämä alottikin aivan muusta.
»Sanokaapa, Janne», sanoi emäntä, »muistatteko te vielä Fallan vanhaa isäntää, minun isääni, häntä, joka oli isäntänä ennenkuin Erik tuli taloon?»
»Kuinka minä en häntä muistaisi?» sanoi Janne. »Minä olin noin kahdentoista-vuotias hänen kuollessansa.»
»Hänellä oli hyvä vävypoika», sanoi vanha emäntä. — »Niin, se on varma, se», vakuutti Janne.
Emäntä oli hetken aikaa vaiti ja huokasi pari kertaa, ennenkun jatkoi. »Minä olisin tahtonut kysyä teidän neuvoanne eräässä asiassa, Janne. Ettehän te ole niitä, jotka levittävät minun puheitani oikealle ja vasemmalle?» »Ei, kyllä minä osaan vaieta.»
»Sitähän minäkin olen ollut huomaavinani tänä vuonna.»
Uusi toivo heräsi Jannen mielessä. Eihän olisi lainkaan mahdotonta, että Klara Gulla olisi kääntynyt Fallan emännän puoleen ja pyytänyt häntä kertomaan vanhemmille siitä suuresta onnesta, mikä hänelle oli tapahtunut.
Vanha nuotankutoja oli sairastunut luuvalokuumeeseen heti sen keskustelun jälkeen, jonka hänen miniänsä oli keskeyttänyt, ja hän oli ollut niin huonona, ettei Janne viikkokausiin ollut voinut puhella hänen kanssaan. Nyt hän oli taas jalkeilla, mutta edelleen hyvin heikkona, ja pahinta oli se, että hän näytti kadottaneen muistinsa sairautensa jälkeen. Janne oli odottanut, että hän itse kertoisi jotakin Klara Gullan kirjeestä, mutta kun hän ei sitä tehnyt eikä ottanut
ymmärtääkseen viittauksiakaan, oli hän kysynyt häneltä aivan suoraan.
Ja silloin ukko oli väittänyt, ettei hän ollut saanut mitään kirjettä.
Olipa vielä vetänyt pöytälaatikonkin auki ja avannut vaatearkun kannen näyttääkseen Jannelle, ettei mitään kirjettä ollut olemassa.
Hän oli tietenkin unohtanut, minne hän oli sen pannut. Eipä siis ihme, vaikka pikku tyttö olisi nyt kääntynyt Fallan emännän puoleen. Kuinka sääli, ettei hän alun pitäen ollut sitä tehnyt.
Fallan emäntä oli seisonut hyvän aikaa ääneti ja kahden vaiheilla, ja Janne oli ennättänyt tulla niin varmaksi asiastaan, että hänen oli oikein vaikea seurata mukana, kun emäntä alkoi jälleen puhua isästään.
»Kun isä makasi kuolinvuoteellaan, kutsui hän Erikin luokseen ja kiitti häntä siitä, että hän oli niin hyvä hänelle, vaikka hän jo monta vuotta oli ollut aivan työkyvytön. — 'Älkää sitä ajatelko, isä', sanoi Erik. 'Niin kauan kuin te haluatte pysyä meidän luonamme, pidämme me kernaasti teidät täällä.' — Niin, siten hän sanoi, ja hän tarkoitti myös täyttä totta.»
»Niin, kyllä se on varma», sanoi Janne. »Erikissä ei ollut minkäänlaisia ketunkonsteja.»
»Malttakaahan, Janne!» sanoi Fallan emäntä. »Puhukaamme toistaiseksi vain vanhoista ajoista. Muistatteko te sitä pitkää, hopeapäistä keppiä, jota isä käytti?»
»Muistan kyllä, sekä sen että korkean hatun, jonka hän pani päähänsä kirkkoon mennessään.»
»Vai muistatte te hatunkin? Tiedättekö mitä hän teki sairaana maatessaan? Hän käski minun ottaa esille sekä kepin että hatun ja antoi ne Erikille. — 'Olisin voinut antaa sinulle jotakin arvokkaampaakin', sanoi hän, 'mutta minä lahjoitan sinulle nämä tavarat siksi, että sinulle on suureksi kunniaksi saada sellaista, jota jokainen tietää minun käyttäneen. Ne ovat sinulle hyvänä todistuskappaleena.'»
»Niin, se on aivan totta, ja hyvin hän ne ansaksikin.»
Samassa kun Janne lausui nuo sanat, huomasi hän, että Fallan emäntä veti saalinsa kireämmälle. Hän oli varmaankin piiloittanut jotakin sen alle, ehkäpä Klara Gulla oli jotakin lähettänyt. Kyllä hän siihen asiaan vielä johtuisi, kun oikea aika vain tulisi. Tämä puhe isästä ja hänen lahjastaan oli vain ylimenoa.
»Olen puhunut tästä lapsille monta kertaa ja myöskin Lars Gunnarssonille», sanoi Fallan emäntä, »ja keväällä, kun Erik oli sairaana, odottivat luullakseni sekä hän että Anna, että Lars kutsuttaisiin kuolinvuoteen ääreen, samoinkuin Erik aikoinansa. Olin ottanut tavarat esille, jotta ne olisivat käsillä, jos Erik olisi tahtonut antaa ne Larsille. Mutta hän ei lainkaan aikonutkaan sitä tehdä.»
Fallan emännän ääni vavahti, ja kun hän jälleen jatkoi puhettaan, kuului se huolestuneelta ja epäilevältä.
»Minä kysyin häneltä kerta, kun olimme kahden, mitä hän halusi, ja silloin hän sanoi, että minä, jos tahdoin, saisin antaa ne Larsille, hänen kuolemansa jälkeen. Hän ei jaksanut pitää puheita, sanoi hän.»
Näin sanoen Fallan emäntä aukaisi suuren saalinsa, ja nyt Janne näki, että hänellä oli sen alla tavattoman pitkä, hopeapäinen keppi ja jäykkä, korkea hattu.
»On olemassa sanoja, joita on raskas lausua julki», sanoi emäntä hyvin vakavasti. »Vastatkaa minulle vain jollakin merkillä, jos niin tahdotte, Janne: voinko antaa nämä tavarat Lars Gunnarssonille?»
Janne astui askeleen taakse. Kaikesta tuollaisesta hän oli joutunut niin kauaksi. Hänen mielestään oli jo niin pitkä aika kulunut Fallan Erikin kuolemasta, jotta hän tuskin muisti, miten se oli tapahtunut.
»Ymmärrättehän, Janne, etten tahdo tietää muuta, kuin onko Lars yhtä oikeutettu saamaan tämän kepin ja hatun kuin Erik, ja te sen kyllä tiedätte, sillä te olitte hänen mukanaan metsässä.»
»Minulla olisi kyllä siitä etua», lisäsi Fallan emäntä, kun Janne edelleen oli vaiti, »jos voisin antaa ne Larsille. Luullakseni minulla olisi sen jälkeen parempi olo kotona nuorten parissa.»
Ääni petti jälleen, ja Janne alkoi ymmärtää, miksi hän oli käynyt niin vanhaksi. Hänen oma mielensä oli nyt niin täynnä toisia ajatuksia, ettei hän muistanut enää vanhaa kostonhaluaan.
»Parasta on elää rauhassa ja sovussa», sanoi Janne. »Sillä pääsee kuitenkin pisimmälle.»
Muori veti syvältä henkeään. »Vai niin, sanotteko te niin? Asia on sittenkin siis niinkuin minä luulin», sanoi hän. Hän ojensi vartaloaan, jotta hän näytti aivan peloitta van pitkältä. »En kysy teiltä, miten se kävi. Parasta, kun en sitä tiedä. Mutta se vain on varma, ettei Lars Gunnarsson saa käteensä isän keppiä.»
Emäntä oli kääntynyt mennäksensä, kun hän äkkiä pysähtyi.
»Kuulkaahan, Janne», sanoi hän, »te voitte saada kepin ja hatun myös. Minä tahdon, että ne joutuvat hyviin ja uskollisiin käsiin. En uskalla viedä niitä takaisin kotiin. He voisivat pakoittaa minut antamaan ne Larsille. Ottakaa te ne muistoksi vanhalta isännältä, joka aina tahtoi teidän parastanne!»
Emäntä meni suorana ja ylpeänä kotiinsa, ja Janne jäi tielle seisomaan keppi ja hattu kädessään.
Hän tuskin käsitti, miten kaikki oli käynyt. Niin suurta kunniaa hän ei olisi voinut odottaakaan. Jäisivätkö nuo perintökalut nyt hänen omakseen?
Mutta äkkiä hän keksikin selityksen. Klara Gullahan oli kaiken tämän takana. Fallan emäntä tiesi, että Janne tulisi pian niin korkealle korotetuksi, ettei mikään olisi liika hyvää hänelle. Niin, jos keppi olisi ollut hopeaa ja hattu kultaa, niin ehkäpä ne silloin vasta olisivatkin olleet oikein sopivat Klara Gullan isälle.
SILKISSÄ.
Klara Gullalta ei saapunut kirjettä ei isälle eikä äidille, eikä se niin vaarallista ollutkaan, sillä hän tahtoi tietenkin olla vaiti, jotta hämmästys ja ilo olisi sitä suurempi hänen aikoinaan ilmoittaessaan suuren uutisensa.
Mutta hyvä se sittenkin oli, että Janne oli saanut hiukan tirkistää hänen kortteihinsa, sillä muuten muut ihmiset olisivat helposti voineet pitää häntä pilkkanansa, he kun luulivat tietävänsä Klara Gullasta enemmän kuin hän.
Esimerkkinä voisi nyt mainita Katrinan kirkkomatkan.
Katrina oli lähtenyt kirkkoon ensimäisenä adventtisunnuntaina, ja kun hän palasi kotiin, oli hän sekä pelästyksissään että pahoillaan.
Pari nuorta miestä, jotka syksyllä olivat olleet rakennustöissä Tukholmassa, olivat näet jutelleet muutamien muiden nuorten kanssa, sekä poikien että tyttöjen. Ja kun Katrina näki heidät, ajatteli hän, että hän heiltä ehkä voisi saada tietoja Klara Gullasta, ja niinpä hän kysyäkseen kuulumisia astui heidän luoksensa.
Varmaankin he juttelivat jostakin hauskasta asiasta. Miehet ainakin nauroivat niin ääneensä, että Katrinasta tuntui se suorastaan sopimattomalta, koska he seisoivat aivan kirkon edustalla. Varmaankin he itsekin tulivat sitä ajatelleeksi, sillä kun Katrina lähestyi heitä, tuuppivat he toisiaan ja vaikenivat.
Katrina kuuli vain erään miehen sanovan pari sanaa, sillä tämä seisoi setin häneen, niin ettei hän voinut nähdä häntä.
»Ja ajatelkaahan, hän kulki oikein silkissä!» sanoi mies.
Samassa eräs nuorista tytöistä sysäsi häntä niin lujasti, että hän vaikeni siinä hetkessä. Hän katsoi ympärilleen ja punastui hiusjuuriaan myöten huomatessansa, että Katrina seisoi aivan hänen takanaan. Mutta heti sen jälkeen hän heitti niskaansa ja sanoi kovalla äänellä:
»Mikä sinua vaivaa? Miksikä en saisi sanoa, että kuningatar kulki silkissä?»
Kun hän oli sen sanonut, alkoivat kaikki nuoret vielä entistä enemmän nauraa. Katrina astui vain heidän ohitseen eikä kyennyt kysymään heiltä mitään.
Hän palasi kotiin kirkosta niin huolissansa, että Janne oli vähällä ilmaista hänelle Klara Gullan salaisuuden, mutta hän malttoi kuitenkin mielensä ja pyysi vain Katrinaa kertomaan vielä kerran, mitä he olivat sanoneet kuningattaresta.
Sen hän tekikin. »Mutta ymmärräthän sinä sen, että he sanoivat sen vain sekoittaakseen koko asian», lisäsi hän.
Janne ei sanonut vieläkään mitään. Mutta hän ei voinut olla vetämättä suutaan hiukan nauruun.
»Mitä sinä ajattelet?» sanoi Katrina. »Sinä näytät usein niin lystikkäältä. Et suinkaan sinä tiedä, mitä he tarkoittivat?»
»Ei, sitä minä en tosiaankaan tiedä», sanoi Janne, »mutta sen verran me kai voimme luottaa pikku tyttöömme, Katrina kulta, että uskomme kaiken käyvän niinkuin pitääkin.»
»Minä olen kovin huolissani ‒ ‒ ‒»
»Heidän, yhtä vähän kuin, minunkaan ei sovi vielä puhua», keskeytti hänet Janne. »Klara Gulla itse on pyytänyt heitä vaikenemaan eikä kertomaan meille mitään, ja meidän täytyy rauhoittua, Katrina kulta, meidän täytyy rauhoittua.»
TÄHTIÄ.
Kun Skrolyckan pikku tyttö oli ollut poissa kotoa lähes kahdeksan kuukautta, tuli Hullu-Ingeborg eräänä päivänä Fallan riiheen, Jannen puidessa siellä parasta aikaa.
Hullu-Ingeborg ja Janne olivat sisarustenlapsia, mutta Janne tapasi häntä hyvin harvoin, sillä tyttö pelkäsi Katrinaa. Nytkin hän kesken parasta työaikaa tuli tapaamaan Jannea, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä tämän vaimoa.
Janne ei suuresti ilostunut nähdessään hänet. Eihän hän ollut oikein hullu, ei tietenkään, mutta ei hänen puheistaan kukaan ymmärtänyt mitään, ja hän jutteli aivan kauheasti. Janne heilutteli vain varstaansa edelleen, ikäänkuin ei olisi huomannut häntä.
»Lakkaa puimasta, Janne», sanoi Hullu-Ingeborg, »jotta voin kertoa sinulle, millaista unta minä viime yönä näin sinusta.»
»Parasta että tulet toiste uudestaan, Ingeborg», sanoi Janne. »Niinpian kun Lars Gunnarsson kuulee, että lakkaan puimasta, tulee hän katsomaan mikä on hätänä.»
»Minä puhun oikein nopeasti», sanoi Hullu-Ingeborg. »Muistat kai, että minä olin sukkelin sisaruksista kotona. No, ne toiset olivatkin niin kehnoja kaikki tyyni, aivan joka suhteessa, ettei siinä juuri kehumisen varaa olekaan.»
»Sinähän aioit kertoa unesi», muistutti Janne.
»Heti, heti paikalla! Älä pelkää. Kyllä minä ymmärrän. Ankara isäntä on nyt Fallassa, ankara isäntä! Mutta älä ole huolissasi minun puolestani! Minun tähteni et saa nuhteita. Ei hätää mitään, kun on tekemisissä niin viisaan ihmisen kuin minun kanssani.»
Janne olisi kernaasti kuullut, mitä Hullu-Ingeborg oli uneksinut hänestä, sillä niin varma kuin hän olikin suurista toiveistansa, niin yritti hän kuitenkin joka taholta saada niille vahvistusta. Mutta nyt Hullu-Ingeborg oli eksynyt omien ajatustensa poluille, ja silloin ei ollut helppo häntä hillitä.
Hullu-Ingeborg tuli aivan Jannen eteen, taivutti koko ajan puhuessaan ruumistaan eteenpäin, puristi silmänsä kiinni, pudisti päätään ja puhui, niin että sanat pursuivat suusta.
»Älä pelkää», sanoi Hullu-Ingeborg. »Rupeaisinko minä puhumaan sellaisen kanssa, joka on Fallassa puimassa, jollen tietäisi, että isäntä on mennyt metsään ja että emäntä on kylällä voita myömässä? 'Pidämme heitä silmäimme edessä seisoo katkismuksessa. Sen minä hyvin tiedän. Minä pidän varani, etten tule sellaiseen aikaan, jolloin he voivat nähdä minut'.»
»Pois tieltä, Ingeborg!» sanoi Janne. »Muuten voin vahingossa varstalla lyödä sinua!»
»Ajattelehan, miten te pojat ennen maailmassa löitte minua!»
sanoi Ingeborg. »Ja selkääni minä vielä tänäkin päivänä saan. Mutta kun meitä luetettiin kinkereillä, niin silloin minä teistä aina vein voiton. 'Ei kukaan voi vetää Ingeborgia nenästä', sanoi rovasti, 'hän on niin varma asiastansa.' Ja minä olen hyvissä väleissä Lövdalan pikkuneitienkin kanssa. Minä luen heille katkismuksen kannesta kanteen, sekä kysymykset että vastaukset. Ajattelehan, miten hyvä muisti minulla on! Osaan minä raamattunikin ja virsikirjan ja kaikki rovastin saarnat. Tahdotko kuulla vai laulanko mielemmin jotain sinulle?»
Nyt ei Janne vastannut enää mitään, vaan alkoi jälleen puida.
Mutta Hullu-Ingeborg ei lähtenyt siltä. Hän kävi olkikuvolle istumaan, lauloi ensin virren ja kaikki sen kaksikymmentä värsyä ja luki sitten pari lukua raamatusta. Vihdoin hän läksi hyvästi sanomatta ja oli hyvän aikaa poissa. Mutta kesken kaikkea hän ilmestyi jälleen riihen ovelle.
»Hiljaa, hiljaa!» sanoi hän. »Nyt me emme puhu mitään muuta kuin asiaamme. Hiljaa, hiljaa!»
Hän ojensi etusormensa pystyyn ja seisoi aivan hiljaa silmät suurina päässä.
»Ei mitään sivuhyppäyksiä!» sanoi hän. »Pysytään asiassa. Lakkaa vain hiukan puimasta!»
Hän odotti, kunnes Janne totteli häntä.
»Sinä tulit yöllä unessa minun luokseni, aivan niin. Sinä tulit minun luokseni, ja minä sanoin tällä tavalla näin: 'Oletko ulkona
jaloittelemassa, Askedalin Janne?' — 'Ei', sanoit sinä, 'nyt minun nimeni onkin Kaihonlaakson Janne'. — 'Vai niin, tervetuloa!' sanoin minä. 'Siellä minä olen koko ikäni asunut'.»
Hullu-Ingeborg katosi kynnykseltä. Janne jäi ihmettelemään hänen sanojansa. Hän ei jatkanut heti työtään, vaan vaipui mietteisiinsä.
Hetken kuluttua palasi Hullu-Ingeborg jälleen.
»Nyt muistan, mitä varten minä tulin tänne», sanoi hän. »Minun piti näyttää sinulle tähtiäni.»
Hänellä oli käsivarrellaan pieni koppa, jonka yli liina oli sidottu.
Aukoessaan solmuja hän jutteli koko ajan.
»Nämä ovat oikeita tähtiä, nämä. Kun joutuu asumaan
Kaihonlaaksoon, niin ei tyydy enää maallisiin tavaroihin, vaan silloin on pakko etsiä tähtiä. Muu ei auta. Kyllä sinäkin nyt saat lähteä niitä hakemaan.»
»Ei, tiedätkös Ingeborg», sanoi Janne, »minä pidän kiinni kaikesta maallisesta.»
»Hiljaa kaikin mokomin!» sanoi Ingeborg. »Luuletko minua niin hulluksi, että etsisin niitä tähtiä, jotka kimaltelevat ylhäällä taivaalla? Minä kerään vain pudonneita. Olenhan minä järkevä ihminen, se on varma.»
Hän avasi korin ja Janne näki, että se oli täynnä mitä erilaisimpia tähtiä, joita hän oli kerjännyt herraskartanoista. Siinä oli tinasia ja paperisia ja lasisia tähtiä, joulukuusen koristeita ja karamelleja.
»Ne ovat oikeita tähtiä», sanoi Hullu-Ingeborg. »Ne ovat pudonneet taivaalta. En kellekään muulle ole niitä näyttänyt, mutta sinä saat pari niistä, kun tarvitset.»
»Kiitoksia vain, Ingeborg!» sanoi Janne. »Kun se aika koittaa, jolloin minä tarvitsen tähtiä, eikä siihen niin pitkältä taida ollakaan, niin en aio pyytää niitä sinulta.»
Nyt Hullu-Ingeborg vihdoinkin läksi, mutta kesti hetken aikaa, ennenkuin Janne alkoi taas puida.
Tämäkin oli selvä osviitta. Ei silti, että sellainen hupsu kuin Ingeborg olisi ollut selvillä Klara Gullan asioista, mutta hän aavisti usein edeltäpäin, kun jotakin ihmeellistä oli tulossa. Hän kuuli ja näki sellaista, josta viisailla ihmisillä ei ollut aavistustakaan.
Insinööri Boraeus, Borgin kartanon isäntä, pistäytyi melkein joka päivä laiturille, laivaa vastaan, eikä sitä kukaan ihmetellytkään.
Hänellä oli vain lyhyt matka kuljettavana kauniin puiston läpi, ja ainahan laivassa tuli joku, jonka kanssa saattoi vaihtaa pari sanaa ja siten saada hiukan vaihtelua maalaiselämän yksitoikkoisuuteen.
Aivan puiston rajalla, mistä tie äkkijyrkkänä laskeutui alas rantaan, oli muutamia suuria laakeita paasia, ja sattuipa useasti, että pitkämatkaiset kulkijat istahtivat siihen odottamaan laivaa. Ja Borgin laiturilla oli aina paljon odottajia, sillä ei koskaan voitu aivan tarkoilleen tietää laivan tuloa. Harvoin se saapui ennen kahtatoista, mutta sattuipa joskus jo yhdentoista ajoissa olemaan paikalla. Eikä mahdotonta ollut sekään, että se viivähti aina kello yhteen tai kahteen, niin että varovaiset ihmiset, jotka saapuivat rantaan jo kymmeneltä, saattoivat joutua odottamaan siellä koko aamupäivän.
Insinööri Boraeus näki huoneensa ikkunasta yli koko Löven-järven. Hän näki milloin laiva pilkisti esiin niemien takaa, eikä hän koskaan tullut laiturille ennen aikojaan. Hänen ei siis tarvinnut itsensä istua noilla rantakivillä odottamassa, ja hän vilkaisi vain syrjästä niihin, jotka olivat asettuneet sinne.
Mutta eräänä kesänä hänen huomionsa erityisesti kiintyi pienikasvoiseen ja lempeän ja kiltin näköiseen mieheen, joka istui ja odotti siellä päivän toisensa jälkeen. Hän pysytteli aivan hiljaa ja välinpitämättömänä kunnes laiva alkoi näkyä. Silloin hän hypähti pystyyn, kasvojen äkkiä kirkastuessa. Hän hyökkäsi mäkeä alas ja asettui laiturin reunalle seisomaan, ikäänkuin odottaen jotakuta.
Mutta ei koskaan kukaan saapunut hänen luokseen. Laivan lähdettyä hän seisoi yhtä yksin kuin ennenkin.
Nyt ilo kasvoilta oli sammunut, ja kun hän alkoi astua kotiinsa, näytti hän vanhalta ja väsyneeltä. Saattoipa melkein pelätä, ettei hän jaksaisi nousta ylös mäkeäkään.
Insinööri Borg ei tuntenut miestä, mutta eräänä aurinkoisena päivänä, nähdessään hänen jälleen istuvan paikallaan ja tähystelevän järvelle, alkoi hän puhella hänen kanssaan. Hän sai kuulla, että miehen tytär oli matkoilla ja että häntä odotettiin kotiin minä päivänä hyvänsä.
»Tiedättekö te sitten niin varmasti, että hän tulee tänään?» kysyi insinööri. »Olen nähnyt teidän istuvan ja odottavan täällä parin kuukauden ajan. Varmaankin hän on ilmoittanut teille väärin.»
»Ei, sitä hän ei ole tehnyt», sanoi mies sävyisästi.
»Ei hän ole ilmoittanut väärin.»
»Mutta Herran nimessä!» sanoi insinööri kärsimättömästi, sillä hän oli kiivasluontoinen mies, »mitä te tarkoitatte? Te olette turhaan odottanut häntä täällä päivät pääksytysten, eikä hän muka sittenkään ole ilmoittanut teille väärin!»
»Ei», sanoi pienikasvuinen mies ja katsoi insinööriin ystävällisin, kostein silmin, »hän ei ole sitä tehnyt. Hän ei ole ilmoittanut meille yhtään mitään.»
»Ettekö ole saanut häneltä kirjettä?» kysyi insinööri.
»Ei, meillä ei ole ollut mitään tietoja hänestä viime lokakuun ensimäisestä päivästä saakka.»
»Mutta miksi te tulette sitten tänne rantaan?» ihmetteli insinööri.
»Täällä te istutte kaiket aamupäivät tekemättä mitään. Onko teillä aikaa heittää työnne kesken?»
»Pahasti se on kai tehty», sanoi mies ja hymyili itsekseen, »mutta kai asia tästä vielä paranee.»
»Miten ihmeessä te voitte olla niin järjetön», huudahti insinööri Boraeus aivan suuttuneena, »että odotatte täällä ilman aikojanne?
Hulluinhuoneeseen teidän pitäisi joutua.»
Mies ei vastannut mitään. Hän istui käsivarret polvien ympärille kiedottuina ja näytti aivan välinpitämättömältä. Hymy karehti yhä suupielissä, niin, se muuttui yhä voitokkaammaksi, mitä pitemmälle aika kului.
Insinööri kohautti olkapäitään ja läksi pois. Mutta päästyään puolitiehen mäkeä katui hän ja palasi takaisin. Hänen kasvoilleen levisi lempeä ilme, kaikki katkeruus, joka tavallisesti hallitsi hänen ankaria piirteitään, oli kadonnut, ja hän ojensi kätensä miehelle.
»Minä tahtoisin vain puristaa teidän kättänne», sanoi hän. »Ennen minä luulin, ettei kukaan koko pitäjässä voinut ikävöidä niinkuin minä, mutta nyt huomaankin, että toinen on vienyt minusta voiton.»
KEISARINNA.
Skrolyckan pikku tyttö oli ollut poissa kotoa kokonaista kaksitoista kuukautta, eikä Janne sittenkään ainoallakaan sanalla ollut ilmaissut sitä onnea, mikä tytölle oli tapahtunut. Hän oli päättänyt vaieta, kunnes tämä itse palaisi kotiin. Jollei Klara Gulla tiennyt, että Janne aavisti jotain, niin sitä hauskempi tytön oli yllättää hänet suurella ilosanomallansa.
Mutta tässä maailmassa tapahtuu paljon enemmän odottamatonta kuin edeltäpäin tiettyä. Ja niinpä sattui eräänä päivänä, että Jannen oli pakko puhua suunsa puhtaaksi ja kertoa koko asia. Itsensä vuoksi hän ei sitä tehnyt, hän olisi kernaasti kulkenut risaisissa vaatteissaan ja antanut ihmisten luulla, että hän oli vain köyhä mäkitupalainen niinkauan kuin se oli välttämätöntä. Pikku tytön tähden hänen oli pakko ilmaista suuri salaisuutensa.
Eräänä päivänä, hänen ollessaan alhaalla rannassa tyttöä vastassa, se tapahtui. Hän näet ei malttanut olla menemättä joka päivä laivaa vastaan saadakseen nähdä hänen tulonsa, eikä tyttökään voinut sitä pahakseen panna.
Laiva oli juuri laskenut maihin, ja Janne oli nähnyt, ettei Klara Gulla ollut matkassa. Janne oli kuitenkin otaksunut, että tyttö olisi ennättänyt jo saada kaikki kuntoon, niin että hän nyt olisi voinut palata kotiin. Mutta varmaan uusia esteitä oli ilmestynyt, niinkuin pitkin koko kesää. Hyvä ei sen ollut päästä irtaantumaan, jolla oli niin paljon puuhaa.
Sääli kuitenkin, ettei hän tullut tänään, kun niin monta hänen vanhaa tuttavaansakin oli rannassa. Siellä oli valtiopäivämies Karl Karlsson Storvikistä ja Nolin August Prästerudista. Siellä oli Björn Hindrikssonin vävypoika, ja yksinpä vanha Agrippa Prästbergkin oli sattunut tulemaan laivaa vastaan. Agrippa oli kantanut vihaa aina siitä saakka, kun tyttö oli narrannut häntä silmälaseilla. Jannen täytyi myöntää, että olisi tuntunut kovin hauskalta, jos Klara Gulla juuri sinä päivänä olisi seisonut kaikessa komeudessaan laivan kannella, niin että Prästbergkin olisi nähnyt hänet.
Mutta koska hän ei nytkään tullut, niin ei Jannella ollut muuta tehtävää kuin lähteä kotiin. Hän aikoi juuri laskeutua alas laiturilta, kun ilkeä Greppa astuikin hänen tielleen.
»Vai niin», sanoi Greppa, »vai sinä olet tänäänkin tytärtäsi vastassa.»
Sellaisen miehen kuin Grepan kanssa oli parasta olla väittelemättä, ja Janne väistyi syrjään päästäkseen hänen ohitseen.
»Niin, en ihmettele lainkaan, että tahdot olla niin hienoa naista vastassa, kuin miksi hän kuuluu muuttuneen», sanoi Greppa.
Nyt Nolin August hyökkäsi Grepan luo ja nykäisten häntä takinhihasta koetti saada häntä vaikenemaan.
Mutta Greppa ei taipunut.
»Koko pitäjä sen tietää», sanoi hän, »onhan siis jo aika, että vanhemmatkin pääsevät asiasta selville. Janne Andersson on kelpo mies, vaikka hän onkin hemmotellut tyttärensä piloille. En siedä sitä, että hän istuu ja odottaa viikon toisensa jälkeen tuollaista ‒ ‒ ‒»
Hän lausui niin ruman sanan Skrolyckan pikku tytöstä, ettei Janne, hänen isänsä, koskaan tahtonut sitä toistaa, ei edes ajatuksissaan.
Mutta koska Agrippa Prästberg oli singahuttanut sen sanan vasten hänen kasvojaan niin kovalla äänellä, että kaikki ihmiset laiturilla sen kuulivat, niin puhkesi kaikki se esille, jota Janne oli salassa kantanut vuoden pitkään. Pikku tyttö sai suoda hänelle anteeksi, mutta hänen täytyi nyt antaa hänet ilmi.
Janne sanoi sanottavansa ilmaisematta vähääkään vihaa tai ylpeyttä. Hän teki valtavan liikkeen kädellään ja veti suunsa hymyyn, ikäänkuin halveksien kaikkia.
»Kun keisarinna saapuu ‒ ‒ ‒»
»Keisarinna, kuka se on?» irvisteli Greppa, ikäänkuin hän ei olisi kuullut mitään pikku tytön korotuksesta.
Mutta Skrolyckan Janne ei antanut häiritä itseään, vaan jatkoi yhtä rauhallisella äänellä kuin äskenkin.
»Kun Portugallian keisarinna Klara seisoo tällä laiturilla kultakruunu päässä, ja seitsemän kuningasta kantaa hänen viittaansa, ja
