DEKAANIN TERVEHDYS Tervetuloa fuksit ja onneksi olkoon opiskelupaikasta Lapin yli-
historiaan on toki nykyisin jo tunnettu ja tunnustettu ilmiö. Myös oi-
opiston oikeustieteiden tiedekunnassa!
keustiedettä virus on ravistellut, ja muistuttanut, ettei oikeuskaan ole staattinen vaan jatkuvasti yhteiskunnan uusien haasteiden mukana ke-
Pääsette aloittamaan opintonne poikkeuksellisena korona-viruksen
hittyvä järjestelmä. Haasteita ei tuo pelkästään teknologian kehittymi-
varjostamana aikana. Kevät on ollut niin ylioppilaskirjoituksiin kuin
nen- sen hyödyt ja haitat, vaan vaikkapa vain pieni virus.
valintakokeeseen valmistautumisen osalta jatkuvassa epävarmuudessa elämistä. Pieni virus on pakottanut yhteiskunnat polvilleen ja näyttänyt,
Korona-virus on saanut myös jotain hyvää aikaan. Jouduimme nopealla
että luomakunnan kruunuksi itseään kuvitteleva ihminen onkin virus-
tahdilla ottamaan sen kuuluisan digiloikan, jota monet meistä tiede-
ten ja bakteerien näkökulmasta vain niille tarkoitettu kasvualusta. Ly-
kunnan opettajista ovat arastelleet tai jopa vieroksuneet. Olemme oppi-
hytnäköisen viisautensa lumoissa tämä surkea kasvualusta silti tuhoaa
neet nopeasti uutta ja aiomme jatkaa opintojen digitalisoimista, mutta
täyttä päätä asuttamaansa planeettaa paitsi muilta lajeilta myös omalta
laatu edellä. Pohjoiseksi kirjeopistoksi emme kuitenkaan pyri, sillä ny-
jälkikasvultaan. Korona-virus on vain muistutus siitä, miten epävarmaa
kyisessä some-yhteiskunnassa on havaittavissa, että vuorovaikutustai-
elämä todellisuudessa on. Virusten ja bakteerien vaikutus ihmiskunnan
dot tulevat nousemaan arvoon arvaamattomaan. Oikeustieteenkään opiskelu ei ole pelkkää pänttäämistä, vaikka valintakokeeseen osallistuneista se siltä saattaisi vaikuttaakin. Opiskelu on sekä mielekästä että tehokasta, kun oppiminen tapahtuu tietoa ja kokemuksia vaihtaen. Oppiminen ja kasvu tapahtuvat yhdessä opiskelukavereiden ja opetushenkilökunnan kanssa opiskelun ulkopuolisia rientojakaan unohtamatta. Emme myöskään halua olla sellainen internaatti, joita Stalin aikanaan loi kauas Neuvostoliiton pohjoiseen tai Siperiaan tiedemiehille, jotta nämä saisivat (lue: joutuisivat) yhdessä keskittymään perustehtäväänsä kaukana kaupunkien houkutuksista. Ikävästä internaatista tämä Lapin tiedekunta on jo alusta asti ollut kaukana. Tämän voivat vahvistaa niin aikaisemmat opiskelijasukupolvet kuin ulkomaalaiset Lapista lumoutuneet vierailijat. Digitalisaatio on hyvä renki, mutta huono isäntä. Se mahdollistaa opiskelun myös etänä, mutta se ei saa rikkoa yhteisöllisyyttä, jonka ylläpitäminen on meille täällä Lapin oikeustieteellisessä yksikössä kunnia-asia. Tervetuloa kehittämään yhdessä vireää tiedekuntaamme!
Soili Nystén-Haarala Dekaani
5