
9 minute read
ARTIKLAN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT
by Artikla ry
ARTIKLAN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT
Artiklaa edustaa ja sen asioita hoitaa syyskokouksessa valittu hallitus, johon kuuluu vuonna 2020 kymmenen hallituksen jäsentä ja neljä toimihenkilöä. Jokaisella hallituksen jäsenellä on oma vastuualueensa, joiden lisäksi hallitus yhdessä päättää muun muassa yhdistyksen taloudenhoidosta, pa2020 nee täytäntöön yhdistyksen kokouksen päättämiä asioita ja ohjaa valiokuntia. Toimihenkilöt toimivat hallituksen alaisuudessa ja valitaan tietyn tehtävän hoitamista varten.
Advertisement
HALLITUS
Puheenjohtaja Sohrab Känkänen 24 vuotta 4. vuosikurssi
Morjesta! Mä oon Sobi, neljännen vuoden oikkari ja nuori herrasmies Pohjois-Helsingin Oulunkylästä. Mua voisi kuvailla semitaivaanrannanmaalariksi ja ikuiseksi itsensä kehittämisen puolestapuhujaksi. Muita määritteleviä luonteenpiirteitä ovat muun muassa miltein krooninen taipumus sanailuun ja muihin kielellisiin kommervenkkeihin, spontaanius, sekä loputon Suomen parhaimman whiskey sourin metsästys.
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Roippari eli Roy Club. Parhaimmat muistot joko alkavat sieltä, loppuvat sinne tai sekä alkavat sieltä että loppuvat sinne.
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Alumnisitsit. Siellä kuulee aina hyviä muistoja opiskeluvuosilta alumneiltamme sekä oppii uutta Artiklan historiasta.
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Olen soittanut rumpuja Helsingin tuomiokirkon portaiden huipulla.
Ns. välimäkki on todella strateginen veto. Sihteeri, varapuheenjohtaja Patrik Anthoni 23 vuotta 3. vuosikurssi

Terve! Olen Patrik, 23-vuotias Vantaan kasvatti. Olen juuri aloittamassa kolmatta vuosikurssia, niin ajallisesti kuin nopallisestikin. Toimin tänä vuonna Artiklan sihteerinä ja vpj:nä, eli jäsenasioiden askarruttaessa voi meikäläiseen ottaa yhteyttä! Toimiston herrana varmistan kaikille Artisteille loppumattomat kahvivarannot.
Minut löytää parhaiten Artiklan toimistolta tai yliopiston ruokalasta syömässä aamupalaa kello 14 jälkeen. Viikonloppuisin minut on toisinaan havaittu tanssilattialta kahden lasin kanssa hymy korvilla.
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Toippari! Etkot isolla Artistiporukalla ja hyvällä hengellä takaa loistavan loppuillan.
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Baarikierroksella oikeuksiinsa pääsevät kaksi talenttiani: rahan liiallinen käyttäminen ja janon sammuttaminen.
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Olen aikoinaan harrastanut karatea. Vinkkisi uusille Artisteille?
Vinkkisi uusille Artisteille? Ihmiset tekevät Rovaniemen. Kaikki ovat samassa tilanteessa kuin sinä. Tutustu ihmisiin heti ensimmäisten tapahtumien aikana ja ole avoin, niin saat itsellesi elinikäisiä ystäviä. Opintovastaava Elina Kuula 21 vuotta 3. vuosikurssi

Moi fuksit ja tervetuloa Artistien joukkoon! Olen Elina, opintovastaava tänä vuonna eli minuun voi olla yhteydessä edunvalvontaan liittyvissä asioissa. Olen kotoisin opiskelukaupungistamme Rovaniemeltä. Toivottavasti Rollo ja sen opiskelijaelämä kohtelee teitä hyvin.
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Joen ranta on aina upea paikka - oli kesä tai talvi, päivä taikka yö.
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Fuksiaiset: loputtomasti fuksien taistelutahtoa, yhteisöllisyyden tiivistymä ja lopun alku.
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Candy Crush Saga taso 3333. Ei varsinaisesti ylpein saavutukseni.
Vinkkisi uusille Artisteille? Osallistukaa ainejärjestön toimintaan rohkeasti ja avoimin mielin, ette tule katumaan. Suosittelen lämpimästi myös edunvalvontatoimintaan osallistumista.
Talousvastaava Henri Hassi 26 vuotta 3. vuosikurssin maisteriopiskelija

Moi, oon Henri, eksoottisesta Helsingistä eksoottisempaan Lappiin muuttanut kahvilafilosofi. Jos kahvia ei ole tarjolla, nautin myös muita juomia mahdollisuuksien mukaan. Minut löytää yleensä joko Artiklan toimistolta, kirjastosta, Roicityn yöelämästä tai Artiklan toimistolta. Tervetuloa ja pidetään huikea lukuvuosi!
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Kerroinko jo Artiklan toimistosta?
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Kaamosluennot. Kyseinen tapahtuma yhdistää mielestäni kauniisti sekä akateemisen diskurssin että epäasiallisen käyttäytymisen. Tämä puolestaan heijastaa täydellisesti Artistin sielunmaisemaa!
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Minua heitettiin fuksina kengällä, koska lauloin karaokea nuotin vierestä. Siitä päivästä lähtien tätä nimeä ei ole nähty karaokejonoissa.
Vinkkisi uusille Artisteille? Yksi brandylonkero iltaan tekee ihmeitä! Tapahtumavastaava Essi Parikka 23 vuotta 3. vuosikurssi

Morjens! Oon Essi Parikka, toistaiseksi 23-vuotias ja kolmas vuosi starttaa käyntiin nyt syksyllä. Alunperin tuun Nokialta Tampereen kaikusta, mutta tätä nykyä asustelen tän big cityn keskustan vilinässä. Oon hallituksessa tapahtumavastaavana ja tutorvastaavana, mutta myös kaikennäkösiä epävirallisia vastaavuuksia löytyy.
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Tässä muutama lempparitukikohta Roldessa: oma koti, Das Simeonin luola, Roy Clubin tanssilava, Valdemarin ranta ja Moonin karaokepuoli. Laulaa en osaa, mutta se ei ole ikinä menoa haitannut.
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Koko Fuksihärdelli. Kolome viikkoa hölömöilyä on kyllä uhkaavasti muuttumassa omalla kohdalla kolmeksi vuodeksi… Tykkään myös tutustua uusiin ihmisiin ja aivan erityisesti tykkään siitä, että nään ihmiset innostuneina ja hyvällä tuulella. Fuksihärdelli on elämän kulta-aikaa <3
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Oon niin kiusallisen harvoin hiljaa, että mulla ei taida tällasia salaisuuksia olla…
Vinkkisi uusille Artisteille? Annan samat vinkit, mitkä itse sain: älä sano seikkailulle ei ja käy kaikissa tapahtumissa, jotta tiedät, missä kannattaa tokana vuonna käydä. Luonnollisesti kiersin kaikki kekkerit myös tokana vuonna. Lisänä mun ihan itse pohtimat vinkit myös: Oo ennakkoluuloton. Nauti elämäsi parhaasta ajasta. Osta toppahousut.
Terkut rotvallin reunalta ja nähään tapahtumissa,
Essi Tiedotusvastaava Nella Raiski 23 vuotta 3. vuosikurssi

Helou kaikille uusille fukseille! Olen Nella (kuvassa myös Sillis-koira Aapo) ja Rovaniemelle saavuin pari vuotta sitten Helsingistä. Artiklan hallituksessa häärään tiedotusmammana eli hallinnoin muun muassa Artiklan someja ja vastaan kirjanvälitystoiminnasta, joten jos kaipaat esimerkiksi lakikirjoja opiskelijaystävällisempään hintaan, tiedät keneen ottaa yhteyttä. Olen aina valmiina auttamaan tai vaikka juomaan shotteja kanssasi, joten älä pelkää nykäistä hihasta, kun törmätään!
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Bull Bar & Grill! Hyvää ruokaa, urheilua, lauta- ja juomapelejä – voiko enempää toivoa?
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Ehdottomasti Fuksiaiset! Kilpailuhenkisessä hulluttelussa olen elementissäni.
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Olen työskennellyt hevostenhoitajana Saksassa, mutta en osaa saksaa juuri ollenkaan.
Vinkkisi uusille Artisteille? Tee opiskeluajastasi unohtumatonta. Lähde rohkeasti mukaan uusiin juttuihin ja poistu välillä mukavuusalueeltasi – todennäköisesti niistä seuraa vain hyviä muistoja ja kokemuksia!
Toimitilavastaava Laura Salomaa 30 vuotta 3. vuosikurssi

Laura, 30v, toimitilavastaava, kolmas vuosi oikista aluillaan! Helsinki-Vantaan lentokentältä Rovaniemelle!
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Ystävieni keittiöiden antimien äärellä, tai joku lukuisista hyvistä (ruoka)ravintoloista!
Jos olisin Artiklan tapahtuma olisin... Poronkusemarannekkeiden myöhäisillan vaihtopiste.
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Tequila-niilouden lisäksi olen myös kohtuullinen excel-niilo.
Vinkkini uusille Artisteille? Ota kaikki irti Rollosta! Edessäsi on mahtavat ajat!
Ulkoasiainvastaava Aleksi Nykänen 25 vuotta 3. vuosikurssi

Morjes, uusi fuksi, ja lämpimästi tervetuloa joukkoon! Täällä kirjoittelee alun perin Loimaalta kotoisin oleva kolmannen vuoden artisti.
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Ounasvaara kaikkine tekemisineen.
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Varaslähtöbileet.
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Suurena ihmetyksenä monelle on tullut se, että en tiedettävästi ole sukua eräälle aikamme kovimmista mäkikotkista.
Vinkkisi uusille Artisteille? Lähde rohkeasti mukaan kaikkeen heti fuksivuonnasi! Erityisesti suosittelen tutustumaan kansainvälisiin viikkoihin. Katso sivu 34! Valmennuskurssivastaava Jenna Björn 22 vuotta 3. vuosikurssi

Heipparallaa! Olen Jenna, 22-vuotias, ja syntyjäni olen paljasjalkainen ja (kuulemma) kiero savolainen. Jos tarkemmin asian haluaa ilmaista, mitä meillä savolaisilla ei ole yleensä tapana tehdä, olen kotoisin Kuopijosta, josta muuttokuormien kanssa Rolloon suuntasin sen kolomisen vuotta sitten uunituoreena fuksina. Hallituksessa toimin valmennuskurssivastaavana eli yhdessä valmennuskurssitiedottaja Sophian kanssa on tullut puuhailtua lähes kaikkea mahdollista valmennuskursseihin liittyvän parissa. Erityisesti kevään valintaprosessia tarkasti sivusta seuranneena, en voi muuta sanoa kuin että te kaikki uudet fuksit saatte olla extra ylpeitä itsestänne, kun selvisitte läpi tämänvuotisesta opiskelijavalintasekamelskasta!
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Tämä on kyllä paha. Jos ajattelee sen perusteella, missä vietän eniten aikaa, niin se olisi yliopisto ja erityisesti yliopiston kirjasto, mutta kuitenkin sanoisin, että yksi lempparipaikoistani on Kemijoen varsi - erityisesti syksyisin ruskan aikaan.
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Ehdottomasti Kaamosluennot, sillä siinä yhdistyy kaksi asiaa, jotka ovat hyvin lähellä sydäntäni eli lumilautailu ja after(+efter+during)ski :D
Asia, jota suurin osa ihmistä ei tiedä sinusta? Olen ollut kasvissyöjä jo vuosia, mutta pilkun aikaan Mäkkärissä vakiotilaukseni on lähes poikkeuksetta nugettiateria
Vinkkisi uusille Artisteille? Olkaa avoimin mielin ja lähtekää kaikkeen mukaan, sillä koskaan ei voi etukäteen tietää mitä ilta tuo tullessaan…

Yrityssuhdevastaava Henna Ahokas 22 vuotta 2. vuosikurssi

Olen touhuava ja sosiaalinen pölöttäjä. Tulen Rovaniemestä katsottuna Suomen toisesta päästä.
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Ehdottomasti KP, Kansan Pubi.
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Valdemarin Piknik.
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Syön mielelläni juhlien jälkeisenä aamuna tonnikalaa tomaattikastikkeessa.
Vinkkisi uusille Artisteille? Luottakaa itseenne. Uskaltakaa lähetä rohkeasti KAIKKEEN mukaan ja nauttikaa täysin sydämin jokaisesta hetkestä. Ennen kaikkea olkaa ennakkoluulottomia ja tutustukaa kaikkiin mahtaviin Artisteihin.
TOIMIHENKILÖT
Valmennuskurssitiedottaja Sophia Macnamara 26 vuotta 3. vuosikurssi
Heippa! Olen Sophia, vuoden 2020 valmennuskurssitiedottaja ja ympäristövastaava. Viirinkankaalle olen löytänyt Reigaten, Hämeenkyrön (ks. Google), Mouhijärven (ks. Google), Tampereen ja Helsingin kautta.
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Vaattunkikönkään luontopolut lämpimänä syyskuisena iltana. Tai Roipparin kellari.
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Kaamosluennot! Kuulostaa synkältä, vaikuttaa konseptina vähän oudolta, suhteellisen rankka, mutta kokemisen arvoinen.
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Osaan sanat (jotakuinkin) kaikkiin High School Musical -elokuvien biiseihin.
Vinkkisi uusille Artisteille? Minulla on peräti kolme: 1. Syö aina hyvin ennen sitsejä. 2. Pyhä-Luoston kansallispuistoon on Rovaniemeltä vain reilu tunnin ajomatka. 3. Antaudu järjestötoiminnan lämpimään syleilyyn jos ja kun tilaisuus tulee.
Digestan päätoimittaja Saara Nokelainen 22 vuotta 3. vuosikurssi

Onnea opiskelupaikasta kaikille uusille fukseille! Olen Saara, Digestan päätoimittaja vuonna 2020. Pestini sisältää siis Artiklan ainejärjestölehden Digestan kasaan parsimista sekä vuotuisen käsissäsi olevan Artistin Aapisen toimittamista. Oon alun perin kotoisin Suomen Chicagosta, aina niin elämyksellisestä Lahiforniasta eli Lahesta. Muutaman mutkan kautta päädyin opiskelemaan Rovaniemelle, josta kuitenkin muutin jo toisen opiskeluvuoden loppukeväästä Helsinkiin töiden perässä. Nauti siis ajastasi Rovaniemellä. Et voi koskaan tietää, kuinka yllättäen ja nopeasti aikasi siellä voikaan hujahtaa!
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Koivusaaren luontopolku, Cafe & Bar 21 ja Ylpän kirjaston “cubeksi” nimeämäni opiskeluloossi.
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Artiklan synttärit Roipparissa. Kakku maistuu aina!
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Olen käynyt lähes koko peruskoulun musiikkiluokilla. Olen myös esiintynyt kahdessa Lahden kaupunginteatterin musikaalissa. Ilmeisesti musikaalisuuteni ei ole tullut ilmi karaoke-esiintymisteni perusteella. Kummallista.
Vinkkisi uusille Artisteille? Nauttikaa Rovaniemestä ja sen tuomista mahdollisuuksista. Tutustukaa uusiin ihmisiin ja ottakaa ilo irti Lapista ja sen luonnosta. Rovaniemeltä on lyhyt matka Suomen parhaisiin laskettelukeskuksiin ja luonnonpuistoihin. Myös esimerkiksi Norjan lofootit ovat ajomatkan päässä. Tee opiskelusta elämäsi parasta aikaa! Kulttuuri- ja Liikuntavastaava Maiju Luokkala 23 vuotta 3. vuosikurssi

Moikka! Mun nimi on Maiju ja oon kolmannen vuoden opiskelija. Toimin tänä vuonna Artiklan KulLina eli suunnittelen ja järjestän kulttuuri- ja liikuntatapahtumia meille artisteille. Oon kotoisin Lappeenrannasta, mutta kotiutunut Rolloon todella hyvin. Viihdyn erityisesti yliopiston kirjastolla sekä (useammin) tauolla Petronellassa.
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Väiski aka Väinämöisentie 17, julkisista paikoista Hirttiöniemi tai Arktikumin puisto.
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Tietysti Syysvaellus; pitkä ja kova mutta loppupeleissä ihan hauska.
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Unelma-ammattini pienenä oli Mäkkärin työntekijä. Tämä haave toteutui 15-vuotiaana kesätöiden muodossa ja nyttemmin oon uskaltanu unelmoida jostain muusta ammatista.
Vinkkisi uusille Artisteille? Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan kaikkeen mikä vähänkin kiinnostaa. Tapahtumissa taikka esimerkiksi liikuntavuoroilla tutustuu helpommin kanssaopiskelijoihin, joiden kanssa pääsee viettämään unohtumattomia hetkiä tulevien vuosien aikana. Vuosijuhlavastaava Anniina Simonen 26 vuotta 3. vuosikurssi

Heipparallaa ja onnea huikeasta saavutuksesta! Olen Anniina ja kotoisin maalaismaisemista Kiuruvedeltä Pohjois-Savosta. Artiklan toimihenkilönä vastaan ainejärjestömme 41. vuosijuhlan ja silliksen järjestämisestä viikolla 43. Toimin myös LYY:n edustajistossa Artiklan edaattorina ja olen toinen Artikla neuloo-kerhon perustajajäsenistä.
Lempipaikkasi Rovaniemellä? Kemijoen ranta-alueet
Jos olisin Artiklan tapahtuma, olisin… Vujut tottakai!
Asia, jota suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta? Haluaisin opiskella lisäksi sisustussuunnittelijaksi.
Vinkkisi uusille Artisteille? Päätös Rovaniemellä opiskelusta voi hyvinkin olla elämäsi paras päätös, joten nauti ajastasi täällä täysin rinnoin: lähde tapahtumiin ja toimintaan mukaan rohkeasti omana itsenäsi sekä nauti Lapin upeasta luonnosta!
