
1 minute read
PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS
by Artikla ry
Ilmiömäistä! Teit sen, mihin tuhannet Suomessa vuosittain pyrkivät: Pääsit oikikseen! Eikä siinä vielä kaikki, teit sen äärimmäisen poikkeuksellisissa olosuhteissa. Taipaleesi oli väistämättä hieman kivinen ja kantoinen, mutta saavutit lopulta tavoitteesi - Onnistuit siinä mihin ryhdyit, joten toimikoon tämä kevät siis muistutuksena luonteesi lujuudesta. Mitä sydämellisimmät onnittelut tästä merkittävästä virstanpylväästä koko Artistiyhteisön puolesta!
Opiskeluiden aloittaminen, paikkakunnalle muutto ja täysin uusien ympyröiden, yhteisöjen, sekä kuvioiden haltuunotto ovat kaikki todella jännittäviä asioita. Olemme kuitenkin kaikki olleet samassa pisteessä ja selvinneet siitä, joten ei hätää, pärjäät kaikissa näissä Sinun tarinasi juonenkäänteissä lopulta paremmin kuin odottaisit! Viimeinenkin jännityksen ripe nimittäin unohtuu nopeasti fuksihärdellin, tuon jokasyksyisen fuksien orientaatiospektaakkelin, alkaessa. Näin kävi minulle ja kaikille muille opintonsa ajan saatossa aloittaneille Artistifukseille. Heittäydy siis rohkeasti kyytiin ja anna tunnelman viedä Sinut mennessäsi!
Advertisement
Ainejärjestönä Artikla, uusi kotijoukkueesi, pyrkii tarjoamaan Sinulle parhaimmat mahdolliset puitteet ikimuistoisen opiskelijaelämän viettämiseen niin tarkoituksenmukaisen ja työelämään valmistavan tutkinnon kuin myös värikkään ja vauhdikkaan tapahtumakirjon sekä monien muiden palveluiden osalta. Artikla on kuitenkin suurempi kuin osiensa summa, ja tästä syystä yksi Artiklan merkittävimmistä tehtävistä on tuoda niin meidät Artistit kuin muut Suomen ja jopa muiden pohjoismaiden oikkarit yhteen tutustumaan toisiinsa. Näitä tavoitteita Artiklassa edistävät erityisesti valiokuntamme, toimikuntamme ja Artiklan hallitus, joihin Sinäkin voit halutessasi lähteä mukaan! Suosittelenkin tätä suuresti, sillä yhdistystoiminta on todella kasvattava ja rikas kokemus, mitä ilman en itseäni voisi enää kuvitella. Toimintaan on lisäksi erittäin helppo lähteä mukaan ja mahdollisuus tarjotaan teillekin heti syksyllä erinäisten hakukuulutusten ja vaalien muodossa. Lähde Sinäkin toimintaan mukaan, sillä se on loistava tapa ottaa kaikki irti opiskeluvuosista!
Uudet fuksit tuovat mukanaan suunnattoman energian ja innokkuuden lisäksi aina jotain uutta Artiklaan ja opiskeluelämään Rovaniemellä, ja tästä syystä vanhat odottavat ehkä jopa yhtä suurella innolla uusia fukseja, kuin fuksit opintojensa aloittamista. Sinua vastassa on siis suuri joukko innokkaita Artisteja!
Artisti, eli rakkaan ainejärjestömme Artikla ry:n jäsen ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan opiskelija on kaikkea sitä, mitä juuri Sinä olet. Artistiyhteisö on monipuolinen ja osaava, ympäri Suomea kotoisin olevista opiskelijoista koostuva porukka, jota yhdistää muun muassa Jätkänkynttilä, henkeäsalpaava luonto ja Rantsun sale. Tervetuloa siis joukkoon, äläkä epäröi ottaa yhteyttä minuun tai muuhun hallitukseen (s. 16) , mikäli Sinulla herää kysyttävää, sillä me olemme käytettävissä!
Kesäterveisin,
Sohrab Känkänen
Hallituksen puheenjohtaja 050-4321796 puheenjohtaja@artikla.fi