POHJOISMAAT : 17
SUOMI – POHJOLAN OUTO LINTU? Teksti: Iina Korkiamäki ”Ruotsi on isoveli, joka huolehtii kaikista muista. Norja on sovitteleva keskimmäinen lapsi, Tanska rasavilli kuopus, joka tekee välillä mitä lystää. Suomi on pohjoismaisille perhepäivällisille mukaan ängennyt outo ulkomaan serkku”, valisti uusi ruotsalainen ystäväni. Kärjistettyä tottakai, mutta luonnehdinta kuvaa ruotsalaisten asennetta naapureitaan kohtaan. Lahden toisella puolen joutuu toistuvasti vastaamaan kysymykseen ”kuuluuko Suomi Skandinaviaan, onko se Pohjoismaa?”. Maantieteellisesti Skandinavian alueesta voi toki kiistellä, mutta yhteiskunnallisesti en ole koskaan kyseenalaistanut Suomen pohjoismaista asemaa. Suomi on historiallisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti Pohjoismaa. Eroja läntisiin naapureihin toki löytyy, mutta niitä voi luetella myös Ruotsin, Norjan ja Tanskan väliltä, Islannista puhumattakaan. Selkein erottava kultuurinen tekijä Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä on kieli: suomea ei hyvällä tahdollakaan voi laskea samaan ryhmään skandinaavisten kielten kanssa. Onhan meillä toki suomenruotsi, toinen virallinen kielemme, jota puhuu äidinkielenään noin kuusi prosenttia väestöstä. Loput 94 % osaavat ruotsia ainakin sen verran, että voivat tiedustella, koska viimeinen bussi Slussenille lähtee. Argumentti aiheuttaa vastapuolessa hymähdyksen. On kuulemma sulaa hulluutta
pakottaa valtaosa kansaa lukemaan vähemmistön kieltä historiallisten syiden takia. Miksi yritätte olla jotain, mitä ette ole? Voidaan myös argumentoida, että Suomessa 90-luvulta lähtien harjoitettu politiikka on ajanut maamme kauemmas Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ihanteesta. Toisaalta uusliberaalia politiikkaa on harrasteltu muissakin Pohjoismaissa erinäisten hallituskokoonpanojen johdolla. Esimerkkinä Tanskan työmarkkinoille implementoidut joustot tai yksityiskoulujen huima leviäminen Ruotsissa. Pohjoismaita yhdistää historia 1400-luvun Kalmarin unionista alkaen. Maiden välillä on lukuisia yhteistyösopimuksia, kuten mahdollisuus liikkua ja työskennellä vapaasti rajan toisella puolen. Yhteistyö tiivistyi erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Suomen panostaminen pohjoismaiseen yhteisöön 1950-luvulta lähtien oli paitsi yhteenkuuluvuutta Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan ja Islantiin, myös keino erottautua rautaesiripun itäpuolesta. Sittemmin pohjoismaisen identiteetin rinnalle on rakentunut eurooppalainen identiteetti. Suhtautuminen Euroopan unioniin jakaa pohjoismaita osan jättäydyttyä sen ulkopuolelle. Suomessa kiinnostus eurooppalaiseen politiikkaan on enemmän tai vähemmän ohittanut kiinnostuksen yhteispohjoismaiseen päätöksentekoon.