
5 minute read
IFBLS 35. MAAILMANKONGRESSI SUWON, ETELÄ-KOREA 5.-10.10.2022 - Matkakertomusta ja uusia ajatuksia laboratoriotyöhön maailmalta
IFBLS:n 35 maailmankongressi järjestettiin Etelä-Koreassa teemalla New Normal – New Lab. Bioanalyytikot Sina Nordman ja Tuula Salmivaara matkustivat kongressiin esittelemään kansainväliselle bioanalyytikkoyhteisölle posteria Uudenmaan Bioanalyytikot ry:n laatimasta bioanalyytikoiden sosiaalisen median ohjeesta. Tässä kirjoituksessa matkakertomus antoisasta opintomatkasta.
International Federation of Biomedical Laboratory Science (IFBLS) on bioanalyytikoiden maailmanjärjestö, johon kuuluu 34 jäsenmaata ja järjestö edustaa maailmanlaajuisesti yli 270 000 bioanalyytikkoa. IFBLS järjestää bioanalyytikoiden maailmankongresseja, joissa bioanalyytikoilla ympäri maailman on mahdollisuus kouluttautua, verkostoitua ja oppia uutta toisiltaan muiden maiden laboratorioiden käytänteistä.
Advertisement
Lähtötunnelmaa:
Matkamme alkoi lauantaina 1.10. ja saavuimme Souliin sunnuntaina puolen päivän aikaan. Lentoaika oli 11,5 tuntia plus 6 tuntia aikaeroa. Majoituimme alkumatkan pääkaupungissa Seoulissa ja pääsimme tutustumaan nähtävyyksiin ja Etelä-Korean kulttuuriin. Ruokailu korealaisittain oli hyvin uutta ja erilaista, siihen olisi suomalainen bioanalyytikko tarvinnut oman perehdytyskortin. Tavallisella aterialla tarjottiin riisiä, keittoa, kimchiä ja paistettua kalaa tai lihaa. Ruoka valmistettiin ravintolassa loppuun ruokapöydässä kaasuliedellä. Kävimme myös itsepalveluravintolassa, jossa pääsimme testaamaan omia kokkaustaitoja lihapaloja kaasuliedellä pyöritellen.
Tiistaina matkamme jatkui Suwoniin. Bussilla matka reilu 30 km taittui aamuruuhkassa 1,5 tunnissa. Jäimme bussista pois väärällä pysäkillä ja niinpä kävelimme tunnin hotelli Artea etsien ja onneksemme reitti löytyi kännykän maps-sovelluksesta helposti. Matka kongressipaikalle taittui bussilla puolessa tunnissa ja samalla tutustuimme Suwoniin myös bussin ikkunan kautta.
Kongressituomisia: New Normal - New Lab -teema
Keskiviikko 1. päivä
Lähdimme aamiaisen jälkeen Suwonin kongressikeskukseen ja ensimmäisenä päivänä oli GAD-yleiskokous puolenpäivän aikaan. GAD-lyhenne tulee sanoista The General Assembly of Delegates. GAD tarjoaa kongressiin osallistujille mahdollisuuden nostaa esiin ajankohtaisia aiheita maailmanjärjestön hallituksen jatkokäsiteltäväksi.
Ryhmätöissä pohdimme yhdessä korona-ajan vaikutuksia bioanalyytikon työhön. Keskustelu oli vilkasta ja kuulimme, millaisia ongelmia oli koettu korona-aikana eri maissa. Nostimme esiin Suomesta suuren koulutuspoliittisen saavutuksemme, jonka myötä bioanalyytikot ja röntgenhoitajat saavat oman suuntaumisvaihtoehdon
Helsingin yliopiston terveystieteiden maisterikoulutukseen. Kerroimme myös, kuinka Suomessa olimme korona-aikana onnistuneet lisäämään bioanalyytikon ammatin tunnettuutta valtakunnan median sekä sosiaalisen median avulla.
GAD:n jälkeen kävimme kiinnittämässä laatimamme posterin bioanalyytikoiden sosiaalisen median ohjeista omalle paikalleen ja siirryimme luennolle kuulemaan maailmanjärjestön presidentin Marie Culliton luentoa. Päivä päättyi yhteiseen coctail-tilaisuuteen kongressikeskuksen terassilla. Hienoa oli, että Korean järjestön presidentti kävi meitä tervehtimässä henkilökohtaisesti. Tutustuimme tässä tilaisuudessa Nigerian edustajiin bioanalyytikkopariskuntaan Godswiliin ja Blessingiin. Dr. Godswill C. Okara valittiin myöhemmin IFBLS:n hallitukseen ja he aikoivat vaimonsa Blessingin kanssa tulle vierailulle Suomeen.
IFBLS:n maailmanjärjestön tavoitteena on kehittää bioanalyytikon ammattia kansainvälisesti ja kansallisesti yhdessä kansallisen jäsenjärjestön tuella. Kongressit ovat tapahtumia, joissa tämä tavoite tulee eläväksi ja saa aidosti tämän ammatin edustajat yhteen pohtimaan tulevaisuutta, koulutusta ja yhdessä ammattimme kehittämistä. Ammattimme näkyvyyttä pitäisi lisätä monissa maissa Suomen lisäksi.
Torstai 2.päivä
Pääpäivä, eli posterin esittelypäivä! Arvioija kävi läpi kaikki posterit ja haastatteli esittelijät. Muiden samalla käytävällä olevien posterin tekijöiden kanssa keskustelu postereista ja kongressista oli innostavaa ja saimme näkemyksiä eri aiheisiin laboratoriomaailmassa. Tutustuimme myös tanskalaisiin opettajiin ja heidän posteriinsa harjoittelun ohjauksen hyvistä käytänteistä.
Saimme paljon hyvää palautetta ja posterimme bioanalyytikoiden roolista sosiaalisessa mediassa herätti paljon keskustelua. Moni koki, että korona-aikana ammatilliset verkkokeskustelut olivat muuttuneet kärkkäiksi ja terveyteen liittyvän virheellisen tiedon leviäminen koettiin ongelmaksi. Moni jakoi kuvan posterissamme esitellyistä somekäytöksen ohjenuorista omien maidensa keskustelukanavissa ja opettajat ottivat mukaan hand outseja oppilailleen jaettavaksi.
Perjantai 3. päivä
Tutustuimme esittelyihin, kuinka kliiniset laboratoriot ovat käyneet nopean ja perustavan muutoksen viimeisten vuosikymmenten aikana. Korona on vaikuttanut alan kehitykseen merkittävästi ja tulevaisuus on lähempänä COVID-19-pandemian ansiosta. Kliinisen mikrobiologian laboratoriot ovat infektiosairauksien ja epidemiologian keskeisiä toimijoita ja johtajia. Evoluution kautta näytteiden keräys, poc-testit, laajeneva automaatio sekä uudet teknologiat haastavat tasapainoittamaan kustannuksia ja mikrobiologian laboratorioiden työprosessien sujuvuutta ja tuotosta. ”Diagnostics is power”.

Tuula Salmivaara ja Sina Nordman esittelemässä The Role of Biomedical Scientists on Social Media -posteria.
Molekyyligenetiikan laboratoriot ylikuormittuivat testauksista, 24/7 näytevolyymeista, tiukoista laatuvaatimuksista sekä nopeasta henkilöstön uudelleen sijoittamisesta molekyylidiagnostiikkaan. Laboratoriohenkilöstöstä oli puutetta ja työntekijät burn out -tilassa.

Suwonilaisen sairaalan näytteenottopiste muistutti apteekin tiskiä. Asiakkaat asioivat näytteenotossa ojentamalla käsivartensa näytteenottotiskille pehmustetulle alustalle.
Kävimme labravierailulla suwonilaisessa sairaalassa. Laboratorion edistyksellisyys teki vaikutuksen. Erityisesti mieleen jäi näytteenottopiste, jossa asioitiin kuin apteekin tiskillä. Tiskit oli erotultu toisistaan sermeillä ja asiakkaat asioivat näytteenottopisteessä ojentamalla käsivartensa tiskille. Asiointi sujui todella nopeasti, kun prosessista oli poistunut takin riisumiseen ja istuutumiseen kuluva aika.
Iltapäivällä seurattiin avajaisjuhlaa, jossa osallistujamaat esittäytyivät, pidettiin viralliset puheet ja kuultiin upeat oopperalaulajien musiikkiesitykset.
Juhlallinen gaalaillallinen oli perjantaina ja illalla kuuloaisti oli koetuksella, kun volyymit olivat huipussaan soittajilla. Pari tuntia vierähti nopeasti ja palasimme hotelliin bussilla oman iltapalapaikan kautta. Saimme tutustua ravintoloitsijan perheyritykseen. Aitoa korearuokaa, hyvässä seurassa ja ystävällistä palvelua jokaisena iltana läheisessä Seoye-ravintolassa. Omistajat kertoivat, että Koreassa tehdään pitkiä työpäiviä, normaali työpäivä on 12 tuntia ja kilpailu on kovaa työelämässä.

Gaaladinnerillä.
Lauantai 4. päivä
Luentoja ja näyttelyyn tutustumista. KAMT, Korean järjestön oma symposium ja Aasian alueen konferenssi.
Sunnuntai 5. päivä
Meille sunnuntai oli kotiinpaluupäivä ja emme osallistuneet päätösseremoniaan. Lentomme oli Tokion kautta ja odotusaika oli työpäivän verran Hanedan kentällä. Saavuimme maanantaina aamulla Helsinkiin Japan Airlinesin siivillä ja saimme jälleen loistavaa palvelua koneessa pitkällä matkalla Pohjoisnavan kautta Helsinkiin.
Kongressin tuliaiset:
Kongressimatka oli onnistunut ja luennot sekä vierailu huippusairaalaan ja kulttuuriperintökohteeseen olivat mielenkiintoiset hienon kongressiohjelman lisäksi. Posterimme bioanalyytikoiden sosiaalisen median ohjeista herätti kiinnostavaa keskustelua erityisesti eurooppalaisten bioanalyytikoiden ja opettajien kanssa. Moni kertoi omasta maastaan kokemuksia, joissa korostui tarve ammattieettisten seikkojen esiin nostamiseksi ammatillisissa verkkokeskusteluissa.
Kannustamme kaikkia kollegoja syventämään ammatillista osaamistaan ja laajentamaan verkostojaan osallistumalla kansainvälisiin kongresseihin. Uusia oppeja maailmalta tarvitaan, sillä laboratorioala kehittyy ja kasvaa nopeasti. On tärkeää, että bioanalyytikot pysyvät muutoksen aallonharjalla terveydenhuollon laboratorioiden suurimpana ammattikuntana. Kansainvälisissä kongresseissa saa myös uusia ystäviä, joilta voi oppia uusia tapoja työskentelyyn. Erityisen hedelmällistä kongresseissa onkin se, että maailmalta voi viedä uusia oppeja ja työskentelytapoja kotimaahan omalle työpaikallensa jalkautettavaksi.
Voit tutustua bioanalyytikoiden kansainvälisiin järjestöihin ja heidän tarjoamiinsa kongresseihin ja julkaisuihin osoitteessa https://www.bioanalyytikkoliitto.fi/ miten-vaikutamme/kansainvalisyys/kansainvaliset-jarjestot/.
Tutustu Bioanalyytikkoliiton sivuilla myös apurahan hakemisohjeisiin ja lähtekää maailmalle kollegan kanssa!
Kiitämme Suomen Bioanalyytikkoliittoa apurahasta ja tuesta matkamme onnistumiseksi.