MYYRÄEKINOKOKKOOSI –HENGENVAARALLINEN SUOLISTOLOISZOONOOSI

TEKSTI Sirpa Keskitalo ja Mirja Saukkonen

Yleistä ihmisen myyräekinokokkoosista eli alveolaarisesta ekinokokkoosista (AE)

”Muistithan pestä mustikat ja puolukat ennen syömistä?” – kysymys, joka kuulostaa suomalaisesta käsittämättömältä, mutta jonka esittämisen välttämiseksi tulisi käyttää kaikki mahdolliset torjuntakeinot. Suomalaiset ovat tottuneet nauttimaan luonnon antimista ja erityisesti marjastuskulttuurista ikiaikaisesti. Marjat ja sienet muodostavat edelleen merkittävän osan ruokavaliostamme ja ovat merkittävä raaka-aine- ja tulonlähde elintarviketeollisuudelle.

Toistaiseksi olemme välttyneet myyräekinokokkoosin saapumiselta Suomeen, vaikka sitä tavataan jo lähialueillamme Baltiassa ja Pietarin seuduilla. Myyräekinokokkoosin leviäminen maahamme tarkoittaa paitsi vakavaa tautiriskiä ihmisille myös rajoituksia luonnontuotteiden käytölle. Tällä hetkellä useat meistä riippumattomat tekijät edesauttavat myyräekinokokkoosin leviämistä, mutta voimme myös omilla toimillamme estää ja hidastaa tautiriskin etenemistä.

Zoonoosilla tarkoitetaan tartuntatautia, jonka aiheuttaja voi siirtyä eläimistä ihmisiin ja päinvastoin. Zoonoosien aiheuttajat ovat mm. loisia, bakteereita, viruksia ja muita taudinaiheuttajia kuten prioneja. Välillisesti zoonoosit tarttuvat esimerkiksi elintarvikkeiden, veden tai hyönteisten välityksellä. Kontakti infektoituneen eläimen kanssa voi johtaa taudinaiheuttajan suoraan tartuntaan.

Myyräekinokokkoosi eli alveolaarinen ekinokokkoosi on yksi WHO:n listaamista 17 laiminlyödystä sairaudesta, joka pitäisi saada kontrolloitua tai hävitettyä vuoteen 2050 mennessä. Myyräekinokokkoosi on vakava zoonoosi, jonka aiheuttaja on heisimatoihin kuuluva Echinococcus multilocularis -loinen. Loinen aiheuttaa ihmisellä sairauden, jota kutsutaan alveolaariseksi ekinokokkoosiksi (AE). Echinococcus spp. suvun loisten aiheuttamat infektiot ovat erittäin vakavia ja johtavat merkittävään sairaalloisuuteen ja kuolleisuuteen. Kuolleisuus hoitamattomissa tai huonosti hoidetuissa AE-tapauksissa on > 90 % 10–15 vuotta diagnoosin toteamisesta.

Elinkierto

Ekinokokkoosi on hengenvaarallinen suolistoloiszoonoosi, jota esiintyy villieläimissä, karjassa ja ihmisissä. Sen patogeeniset aiheuttajat kuuluvat heisimatojen Taenidae-heimon Echinococcus spp. -sukuun. Elinkiertoonsa loinen tarvitsee kahta selkärankaista. Pääisäntinä toimivat lihansyöjät, useimmiten koiraeläimet ja toukkavaiheen väli-isäntinä kasvinsyöjät kuten sorkka- ja kavioeläimet sekä jyrsijät. Pohjoisilla, maapallon ympäri ulottuvilla kasvillisuusvyöhykkeillä eli sirkumpolaarisilla alueilla yleisimpiä pääisäntiä ovat kettu (Vulpes vulpes), supikoira (Nyctereutes procyonoides) ja koira (Canis lupus f. familiaris) ja yleisimmät väli-isännät ovat myyriä (Microtus spp.). Suomessa yleisimmät väli-isännät ovat kenttämyyrä (M. arvalis) ja idänkenttämyyrä (M. levis).

Echinococcus spp. suvun lajien morfologia ja kehitys ovat erittäin samankaltaisia. Aikuisen madon pituus vaihtelee 0,2 cm - >1 cm (Kuva 1). Madon ruumis muodostuu etupäästä eli scolexista, jossa on neljä imukuppia ja 28-40 koukkua sekä erilaisia lajityypillisiä uurteita. Loppu ruumis muodostuu niskasta ja 3-5 proglottidista eli jaokkeesta. Jaokkeista etupäätä lähinnä olevat ovat kypsymättömiä, keskimmäiset kypsyviä ja kauimmaiset hedelmällisiä sisältäen täysin kehittyneitä munia.

KUVA 1. A-C. Echinococus multilocularis A) suolaliuoksessa, B) värjättynä ja C) piirroskuva. Selvästi näkyvät jaokkeet, etupää ja kypsyviä ja kypsiä munia sisältävät jaokkeet (A-C Beiromvand ym. 2011 CC-BY).

Jokainen jaoke sisältää samat sisärakenteet. Madot ovat myös hermafrodiitteja eli jokainen jaoke sisältää sekä koiras- että naaraspuolisen lisääntymiselimistön. Yhden isännän suolistossa voi olla jopa miljoonia matoja, jotka elävät muutamasta kuukaudesta vuoteen.

Echinococcus spp. tarvitsee lisääntyäkseen kahta nisäkästä, pääisännän ja väli-isännän. Väli-isännät, kuten myyrät, saavat loistartunnan saastuneesta ravinnostaan. Munat kuorituvat myyrän ohutsuolessa ja muodostavat ns. onkosfeerin, joka läpäisee suolen seinämän ja vaeltaa verenkierrossa eri elimiin, erityisesti maksaan. Maksassa onkosfeeri kypsyy monilokeroiseksi, ohutseinäiseksi (alveolaariseksi) kystaksi eli nestetäytteiseksi toukkarakkulaksi, joka jakautuu epäselvärajaisiksi lokeroiksi. Näiden kystien sisällä kypsyy runsaasti etupään esiasteita eli protoscolekseja, jotka ovat loisen infektiivisiä toukkamuotoja.

KUVA 2. E. multilocularisinfektion aiheuttamat maksaleesiot voidaan jakaa kolmeen ryhmään. A) ”resistantti” eli kuoleva löydös, B) kontrolloitava, hitaasti kasvava kudosmuutos ja C) immuunipuutteisen potilaan kontrolloimaton kudoksen proliferaatio. Ylärivissä CT-löydökset, alarivissä kudoslöydökset. (Gottstein ym. 2015 CC-BYNC-ND).

Pääisäntänä toimiva koiraeläin saa ekinokokkoositartunnan syödessään infektoituneen myyrän. Tällöin infektiivinen toukkavaihe pääsee eläimen ohutsuoleen. Väkäsillään se tarttuu ohutsuolen seinämään. Aikuisen madon kehittyminen kestää kuukauden, minkä jälkeen kypsät jaokkeet vapauttavat munia, jotka pääsevät ulosteen mukana ympäristöön. Myyräekinokokin munat kestävät hyvin kylmää ja pakkasta, mutta eivät lämmintä.

Riskitekijöinä tartunnan siirtymiselle ihmiseen pidetään koiran omistamista, maanviljelystä tai maaseu-tumaista elämäntapaa. Ihminen voi saada E. multilocularis -tartunnan joutuessaan kontaktiin infektoituneen koiran ulosteiden kanssa. Koira on voinut syödä infektoituneen myyrän, minkä seurauksena koiran suolistossa kehittyy loisen munia, jotka vapautuvat ulosteen mukana. Tartunnan voi saada myös koiran tai ketun turkkiin tarttuneista munista. Tartunnan voi saada lisäksi syötyään saastunutta ruokaa kuten hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Kontaminoituneet, tuoreet tai kasteluveden kontaminoimat elintarvikkeet ovat ihmiselle todennäköisin myyräekinokokin tartuntalähde. Tartunnan saanut ihminen ei levitä loista eteenpäin.

Taudinkuva: ihmisen myyräekinokokkoosi eli alveolaarinen ekinokokkoosi

Ihminen on myyräekinokokille vahinkoisäntä. Infektoidessaan ihmisen, loisen munat kuoriutuvat ohutsuolessa. Munista vapautuvat toukan esiasteet eli onkosfeerit lävistävät suolen seinämän ja siirtyvät verenkiertoon ja sen välityksellä kudoksiin. Ihmisellä onkosfeeri päätyy useimmiten maksaan (60-70% tapauksista), munuaisiin, lihaksiin, luustoon ja aivoihin. Vakavissa tartunnoissa verisuonet ja sappitiet voivat myös infektoitua.

Onkosfeeri alkaa muodostaa vähitellen ympärilleen kystaa, joka tuhoaa samalla muuta kudosta. Kysta voi kasvaa vuosien saatossa jopa kymmenien senttien läpimittaiseksi. Taudin edetessä kystat voivat lähettää myös etäpesäkkeitä muihin elimiin.

Diagnosoimattomana ja hoitamattomana alveolaarinen ekinokokkoosi on tappava tauti. Sen hoito on haastavaa ja vaatii usein sekä kirurgiaa että loppuelämän kestävää lääkitystä.

Alveolaarisen ekinokokkoosin oireet vaihtelevat riippuen infektoitumiskohteesta (maksa, keuhkot, aivot, luusto). Maksan infektoituessa oireina ovat pääasiassa (cholestatic) keltatauti ja ylävatsan kivut. Verisuonten ja sappitiehyiden infektoituminen johtaa vakavaan sappitietulehdukseen, porttilaskimon verenpaineen nousuun ja biliaarikirroosiin. Keuhkojen infektoituessa kliinisiin oireisiin kuuluvat mm. veriset yskökset, rintakipu ja yskä. Mikäli loinen infektoi aivot, voi potilas kärsiä kallonsisäisen paineen noususta, epilepsiasta ja muista neurologisista häiriöistä.

Echinococcus multiloculariksen ja myyräekinokokkoosin esiintyminen Suomessa ja Euroopan Unionin alueella

E. multiloculariksen endeemisinä alueina on 1990-luvulle saakka pidetty Itä-Ranskaa, Etelä-Saksaa sekä eräitä Sveitsin ja Itävallan alueita. Viime aikoina sen levinneisyysalueiksi on todettu myös Balkanin niemimaa, Venäjä, vyöhyke Etelä-Ruotsista Alpeille sekä alueita Keski- ja Itä-Euroopassa. (Kuva 3). Myyräekinokokin levinneisyyttä kartoitetaan ns. prevalenssi- eli esiintyvyystutkimuksilla, joissa tutkitaan loisen esiintymistä esim. ketuissa. Yli 10 %:n prevalenssia kettupopulaatioissa esiintyi Baltian maissa sekä Itä-Euroopassa.

KUVA 3. Echinococcus multiloculariksen ilmaantuvuus eli prevalenssi ketussa ja naalissa Euroopan Unionin sekä muutaman naapurivaltion alueella. Huomioitavaa: Norjan tilanne perustuu Huippuvuorten naalien analysointiin ja Espanjan tilanne yksittäisiin tutkimuksiin. (Oksanen ym. 2016, CC BY-SA).

Ekinokokkoositartuntojen seuraaminen on pakollista EU:n alueella 22 valtiossa, Suomi mukaan lukien. Belgia, Ranska ja Alankomaat seuraavat tilannetta vapaaehtoisesti. Tanskassa ja Italiassa ekinokokkoosin seurantaa ei suoriteta. Euroopassa E. multiloculariksen yleisin pääisäntä on kettu, joita tutkimalla seurataan maakohtaisia E. multilocularis -esiintymiä.

EU:n alueella todettiin vuonna 2020 529 ekinokokkoositartuntaa. Näistä yhdeksässä maassa yhteensä 114 E. multilocularis (alveolaarinen ekinokokkoosi) -tartuntaa, mikä on huomattavasti vähäisempi määrä kuin vuosina 2017-2019. Alveolaarisen ekinokokkoosin tartuntamäärä on pienin sitten vuoden 2007, jolloin ekinokokkoosin seuranta alkoi EU:n alueella. Tartunnoista suurin osa, 77% raportoitiin Saksasta ja Ranskasta, missä E. multilocularista esiintyy endeemisenä. Useimmat alveolaariseen ekinokokkiin sairastuneet kuuluivat ikäryhmään 45-64 v (39%) ja ≥ 65 vuotta (40%). Sairastuneista miehiä oli 53%.

Suomi, Irlanti, Malta ja manner-Norja ovat tällä hetkellä E. multilocularis -vapaita maita. Suomessa testattiin E. multiloculariksen esiintymistä pääisäntänä toimivassa ketussa. Kettuja testattiin kaikkiaan 244, joista kaikki olivat negatiivisia. Suomessa ei tällä hetkellä ole todettu E. multilocularista luonnonvaraisissa eläimissä tai kotieläimissä. Suomessa ei ole myöskään tähän mennessä todettu yhtään kotoperäistä myyräekinokokin aiheuttamaa alveolaarista ekinokokkoosia.

Todellinen tautitilanne on vaikeasti arvioitavissa mm. taudin 5-15 vuotta pitkän inkubaatioajan takia. Tartuntatapaukset on voitu myös alidiagnosoida johtuen loista koskevan tiedon rajoittuneisuudesta sekä vaihtelevasta diagnostiikasta ja virhediagnooseista samankaltaisiin, mutta yleisempiin tauteihin (hepatosellulaarinen karsinooma, maksasyöpä ja kirroosi). Tautitapausten puutteelliseen toteamiseen liittyvät myös vähäoireiset tai oireettomat taudinkantajat. Näistä tekijöistä johtuen rekisteröidyt tautitapaukset ovat vain jäävuoren huippu.

Diagnostiikka

Alveolaarisen ekinokokkoosin diagnosointi pitkän inkubaatioajan jälkeen on ongelmallista, sillä taudin itämisaika on 5-15, jopa 20 vuotta. Diagnoosin varmistuttua tartunnan lähdettä on lähes mahdotonta saada selville. Diagnostiikka on haastavaa erityisesti taudin endeemisten alueiden ulkopuolella tautitapausten harvinaisuuden ja epätavallisten kuvantamislöydösten takia. E. multilocularis -tartunta aiheuttaa tyypillisesti tulehtuneita kudosmuutoksia mm. maksaan. Leesiot kasvavat hitaasti vuosien kuluessa ja niiden erottaminen muista maksan leesiotyypeistä tai neoplasioista on haasteellista, jos alueella ei ole kokemusta E. multiloculariksesta. Patogeenisuudeltaan ihmiselle merkittävimmät Echinococcus -lajit ovat E. granulosus ja E. multilocularis. Näistä E. granulosus aiheuttaa ihmisessä kystisen ekinokokkoosin (CE) ja E. multilocularis alveolaarisen ekinokokkoosin (AE). E. granulosuksen ja E. multiloculariksen erottaminen toisistaan on tärkeää, koska molempien aiheuttamat taudit vaativat erilaista hoitoa.

Ekinokokkoositartunnan diagnosoinnissa avainasemassa on potilaan altistusanamneesi. Anamneesin perusteella jatkotutkimuksina käytetään maksan toimintaa kuvaavia verikokeita ja erilaisia kuvantamistekniikoita. Ultraäänitutkimuksia käytetään laajalti maksan kystien tutkimiseen ja röntgenkuvia keuhkokystien analysoimiseen. Maksan ultraäänitutkimuksia pidetään endeemisillä alueilla parhaana varhaiseen diagnostiikkaan. Ultraäänitutkimuksilla on saatu diagnosoitua jopa oireettomat tartunnan saaneet henkilöt.

Alveolaarista ekinokokkoosia diagnosoitaessa MRI-tutkimukset ja CT-skannaukset antavat täydentävää tietoa hoitopäätöksiin. MRI- ja CT- kuvantamiset tulisi tehdä epäiltäessä alveolaarista ekinokokkoosia, sillä niillä on tärkeä rooli taudin alkuperän määrittämisessä. Rintakehän ja aivojen kuvantamisella voidaan puolestaan arvioida potilaan taudin vaihetta (parasiittitartunta, lähielinten invasoituminen, metastaasit). Maksan fluorideoksiglukoosi-PET (F-FDG-PET) -kuvantamisella pystytään määrittämään myös taudin metabolista aktiivisuutta.

Serologisia tutkimuksia käytetään tunnistamaan Echinococcus sp. antigeenejä vastaan syntyneet lajispesifiset vasta-aineet. Serologisilla tutkimuksilla vahvistetaan ekinokokkoosidiagnoosi. Ekinokokkoosin immunodiagnostiikassa antigeenien päälähteenä käytetään loisen rakkulamuodon nestettä. E. multilocularisinfektion diagnosoinnissa käytetään mm. EmAP, AmP2 sekä EM10 johdannaisia EmII/3 ja Em18 antigeenien tunnistusta ELISA-menetelmällä. ELISA-menetelmällä päästään testattavista antigeeneistä riippuen lähes 90 %:n herkkyyteen ja yli 90 %:n spesifisyyteen. Serologisilla tutkimuksilla on kuitenkin saatu vääriä negatiivisia tuloksia immunosupressiopotilailla. Näin ollen serologisia tutkimuksia ei saa käyttää ainoina diagnosointivälineinä. Negatiivinen vasta-ainemäärityksen tulos ei myöskään sulje pois ekinokokkoosia. ELISA-menetelmän täydentäjänä voidaan käyttää Immunoblotting-menetelmää, joka on kaikkein herkin menetelmä diagnosoimaan aktiivisessa tai lepovaiheessa olevan alveolaarisen ekinokokkoosi.

Echinococcus-lajien erottamiseen lajitasolla toisistaan tarvitaan molekyyligeneettisiä tutkimuksia, sillä E. granulosus ja E. multilocularis -lajeja on mahdoton erottaa morfologisesti toisistaan. Echinococcus multiloculariksen tunnistamiseen PCR-tekniikalla on kehitetty useita erilaisia perinteisiä ja qPCR-menetelmiä, joista tarkimmat tunnistavat E. multiloculariksen lajilleen 100 %:n tarkkuudella mitokondriaalisten geenien perusteella. Ekinokokkilajien tunnistaminen voidaan tehdä qPCR- tai nestedPCR-menetelmillä, jotka ovat erittäin herkkiä ja erottavat ekinokokkilajien genotyypit toisistaan. DNA-tunnistamista käytetään rutiininomaisesti ohutneulanäytteissä diagnosoitaessa alveolaarista ekinokokkia immunosupressiopotilaalta, jolla on epätavallinen kuvantamislöydös yhdistettynä negatiiviseen serologiseen tulokseen. Uusimpiin molekyylidiagnostiikan tutkimusmenetelmiin kuuluu loisen solunulkoisen DNA:n (cfDNA) määritys potilaan plasmasta. Menetelmä erottaa 100 %:sti loisen DNA:n plasmasta. Menetelmän avulla saadaan merkittävää tietoa leesion koosta. Tuloksen perusteella voidaan myös tarkastella mahdollisen leesion poistoleikkauksen onnistumista.

Uutena menetelmänä ekinokokkoositartunnan selvittämiseen on esitelty kliinisen kemian menetelmä, jolla analysoidaan potilaan uloshengityskaasun koostumusta hyödyntäen nanosensoria (elektroninen nenä) ja kaasukromatografia-massaspektrometriamittausta. Ekinokokkoositartunnan aiheuttamassa infektiossa uloshengitettyyn ilmaan päätyy erilaisia yhdisteitä, joita muodostuu monityydyttymättömien rasvahappojen hapetusreaktioissa. Uloshengityskaasun koostumus on erilainen riippuen siitä, onko potilaalla E.multilocularis vai E.granulosus -tartunta. Menetelmä pystyy erottamaan alveolaarisen ekinokokkoositartunnan saaneen potilaan 92,2 %:n tarkkuudella. E. multilocularis tartunnan saaneen hengityskaasut sisältävät heksa- ja heptadekaaneja, eikosaania, 11-(pentaani-3-yl)henikosaania, tetratriacontaania, 2-metyloktakosaania ja hentriakontaania, joita ei löydy E. granulosus tartunnan saaneelta. Vaikka tartunnan aiheuttajat kuuluvat samaan Echinococcus-sukuun, ne aiheuttavat täysin erilaisia muutoksia elimistön kemiassa.

Tulevaisuus ja seurannan tärkeys

E. multiloculariksella ja E. granulosuksella on erilainen epidemiologia ja ne aiheuttavat ihmisessä erilaisen tautiriskin. Tämän vuoksi on tärkeää seurata parasiittien vuotuista esiintymistä. Erityisesti E. multiloculariksen osalta vapaissa maissa on syytä ylläpitää seurantaa ja ilmoittaa havainnoista EU:lle. E. multiloculariksen leviäminen viime aikoina uusille alueille, kuten Tanskaan, Alankomaihin, Puolaan, Romaniaan, Slovakiaan ja Sloveniaan, sekä alveolaaristen ekinokokkoositapausten yleistyminen ihmisissä taudin endeemisillä alueilla indikoivat taudin intensiivistä leviämistä Euroopassa ja alveolaaristen ekinokokkoositartuntojen lisääntymistä ihmisissä ainakin joillain alueilla.

Maankäyttömuotojen muutos, kasvillisuus, ilmastonmuutos, sopivien väli-isäntien esiintyminen, kettujen kaupungistuminen ja eurooppalaisen kettupopulaation kasvaminen vaikuttavat E. multilocularis-infektioriskin kasvamiseen Euroopassa. Infektioriskiä kasvattavat myös yleisen mielipiteen muuttuminen suotuisammaksi kettuja kohtaan, villieläinten elinolosuhteiden palauttaminen, E. multiloculariksen isäntäpopulaation dynamiikka ja globalisaatio. Kasvavana huolenaiheena E. multiloculariksen leviämiselle pidetään myös kultasa- kaalin (Canis aureus) runsastumista kaakkois-Euroopasta luoteis-Eurooppaan. Kultasakaali on E. multiloculariksen pääisäntä ja auttaa loista kannan kasvaessa leviämään pitkiäkin matkoja. Vuodesta 2018 loista on löydetty kultasakaaleista Kroatiassa, Unkarissa, Serbiassa ja Sloveniassa. Suomessa ensimmäinen varma kultasakaalihavainto tehtiin jo vuonna 2018. Myyräekinokokin lisääntymiselle ratkaisevaa on pääisäntälajien kokonaispopulaatiotiheys. Tällä hetkellä kultasakaalien tiheys ei riitä ylittämään kriittistä tiheyskynnysarvoa.

Vuonna 2001 tehtiin EELA:n eli Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksen toimesta riskinarviointi koskien E. multiloculariksen leviämistä Suomeen ja Suomessa. Riskinarvioinnissa todettiin, että myyräekinokokki voi levitä Suomeen erityisesti ketun, supikoiran tai naalin välityksellä. Lisäksi todennäköisinä levittäjinä pidettiin tuontikoiria. Loisen leviämistä elintarvikkeiden välityksellä pidettiin myös mahdollisena. Loisen leviäminen Suomeen toisi sekä taloudellisia että terveydellisiä muutoksia. Suora terveydellinen riski kohdistuu ihmisiin, jotka liikkuvat runsaasti luonnossa tai ovat tekemisissä tartuntaa kantavien eläinten kanssa. Välillisesti riski kohdistuu kaikkiin, jotka syövät kontaminoituneita elintarvikkeita. Endeemisillä alueilla on annettu erityisiä ohjeita luonnon marjojen, hedelmien ja vihannesten käyttämiseen, sillä ne voivat toimia tartuntojen levittäjinä.

Loisen leviämisellä olisi suoria taloudellisia vaikutuksia erityisesti marjatalouteen sekä kasvinviljelyyn. Siksi pienenkin paikallisen E. multilocularis -tartunnan ilmitulo vaikuttaa koko elinkeinon maineeseen. Riski loisen leviämiselle luonnonvaraisten eläinten välityksellä on suurin lähialueiltamme. Suomeen tuotujen koirien ja kissojen välityksellä leviämistä pidetään todellisena. Elintarvikkeiden kautta kulkeva tartuntareitti on tuontimaasta riippuen mahdollinen.

Suomeen tuotavilta koiraeläimiltä vaaditaan ekinokokkoosin estolääkitys ennen maahan saapumista. Eläinlääkärit ovat kuitenkin todenneet, että koirilla on puutteita ekinokokkoosin estolääkityksessä eli Suomeen tuodaan lääkitsemättömiä koiria. Suomeen tuotavista koirista suuri osa tuodaan maista, joissa myyräekinokokkia esiintyy yleisesti. Vapaana juosseen koiran Suomeen mukanaan tuoma tartunta on hyvin mahdollinen. Mikäli loinen pääsee maahan, on sen leviäminen vaikeasti havaittavissa ja hallittavissa. Myyrä- ja kettukantojemme runsaus edistää loisen leviämistä ja sen munien tiedetään säilyvän infektiivisinä ilmastossamme. Tartunnan tullessa Suomeen, se voi lähteä leviämään minne tahansa, missä pääisännän populaatiotiheys ylittää kynnysarvon. Veisi kuitenkin vuosia ennen kuin loinen olisi levinnyt koko maahan.

Myyräekinokokin leviämistä Suomeen edistävät luonnollisen leviämisen lisäksi maahanmuutto taudin endeemisiltä alueilta, matkustajien mukanaan tuomat tartunnat sekä taudin pitkä inkubaatioaika. Pitkä inkubaatioaika mahdollistaa sen, että tartuntalähde voi olla mahdotonta identifioida. Varsinkin tartunta luonnonmarjojen osalta on mahdoton todistaa, vaikka myyräekinokokin endeemisillä alueilla on luonnonmarjojen todettu infektoituneen loisen munilla. Myyräekinokokin infektoimien marjojen ja vihannesten tunnistamiseen on Suomessa kehitetty uusi SYBR-green qPCR-menetelmä.

Myyräekinokokkoositilannetta seurataan Suomessa aktiivisesti säännöllisesti tehtävillä myyriin ja kettuihin kohdistuvilla prevalenssitutkimuksilla. Tautitilanteen seuraaminen pelkästään ihmisiä diagnosoimalla on auttamatta liian hidasta taudin pitkän itämisajan takia. Diagnostista valmiutta ja osaamista on kuitenkin pidettävä yllä, sillä on vain ajan kysymys, milloin tauti leviää Suomeen. Taudin diagnosoimiseen tarvitaan vahvaa moniammatillista yhteistyötä, sillä taudin diagnostista osaamista ei Suomessa vielä rutiininomaisesti ole tautitapausten vähäisyyden vuoksi. Taudin diagnosoinnissa määritettävät vasta-aineet lähtevät tällä hetkellä eurooppalaisiin yhteistyölaboratorioihin. Suomessa pystytään määrittämään Echinococcus spp. lajilleen PCR-menetelmällä pääeläinten ulosteesta. Kliinisen diagnostiikan puolella ei ole vastaavaa menetelmää aktiivisessa käytössä.

Taudin esiintyminen Baltiassa ja Pietarin lähistöllä voi olla merkki myös taudin alidiagnosoinnista. Tautitapausten vähäisyyden vuoksi tauti on voitu diagnosoida väärin tai se on voinut jopa jäädä diagnosoimatta. Yleisen tietoisuuden herättäminen taudin leviämisen estämiseksi on erittäin ajankohtaista. Jokainen meistä voi huolehtia omalta osaltaan infektioturvallisesta matkustamisesta ja lemmikeille tarvittaessa annettavasta ekinokokkoosilääkityksestä.

Kaipaatko lähdeviitteitä? Laita meiliä toimisto@bioanalyytikkoliitto.fi.