Astalan kennelin vuosijulkaisu 2016

Page 1

Astalan kennel

BEAGLE

Vuosi 2016


S TS U A A LL R I R S A H UK N N O U E Ä R LI L LTA E M KU V

uosi 2016 alkaa olla joulua vaille valmis! Toki vielä joulun välipäivinä ehditään käyttää koirat metsässä ja nauttia nuotiomakkarat, vaihteluksi laatikoille ja kinkulle.

K

ädessäsi on Astalan kennelin uusin vuosijulkaisu, sisällään lukuisia menneen vuoden tapahtumia. Toivottavasti saat, samoin kuin me, kokea samanlaisia muistoja ja hienoja elämyksiä uudelleen, lukiessasi tämän uusimman tuotoksen. Lehteä selatessa ja juttuihin pysähtyessä, muistuu mieleen kuhunkin yksittäiseen kuvaan liittyviä tunteita ja tarinoita. Kun katsoo kuvaa, missä on koira ja saaliiksi saatu jänis, koiran ensimmäinen, palautuu vahvasti mieleen omistajan puhelinsoitto, mistä välittyi se, mitä beagleharrastus parhaimmillaan antaa. Innostus ja vahvan elämyksen kokeminen kuului puhelimen toisesta päästä: -Minä ja mun beaglekaveri onnistuttiin! Tapauksen kuvaus välittyy puhelimesta valokuvamaisen tarkasti ja pääsen eläytymään mukaan tilanteeseen yhtä elävästi, kuin jos olisin itse ollut paikalla. Nämä yhdessä jaetut hetket palautuvat mieleen kuvaa katsoessa. Lehden lähes jokaiseen kuvaan ja juttuun liittyy harrastamista kultakehyksillä. Minin serttikuvaa Norjasta katsoessa muistuu mieleen itseltä päässyt tuuletus -nolottaa hiukan vieläkin! Pitikö sitä sillä tavalla aikamiehen riehaantua. Nyt kun katson vuoren rinteellä otettua kuvaa, olen vakuuttunut, että piti. Tuosta kuvasta muistuu mieleeni vahva hyvän olon ja onnistumisen tunne. Olen sanonutkin useamman kerran, että jos onnistumiset lakkaavat tuntumasta ja tuuletus ei enää ”karkaa” spontaanisti, pitää huolestua tai vaihtaa harrastusta.

K

asvattajina olemme onnellisessa asemassa, sillä saamme olla mukana myös Sinun onnistumisissa. Olemme täydestä sydämestä onnellisia jokaisen Astalan beaglen menestyksestä. Joskus mietimme, tuntuuko se jopa parem-


Rauhaisaa Joulua koko Astalan kennelväelle !

malta, kun on onnistunut kasvattamaan toiselle koiran, joka tuottaa sen omistajaperheelle niin paljon ja niin suurta iloa. Lehden yhtenä tarkoituksena onkin jakaa näitä tunteita Teille kaikille. Myötäonnen tunne on upea kokemus!.

L

ehdessä on useampia juttuja myös reissuista, joita olemme vuoden aikana tehneet hyvinkin erilaisilla kokoonpanoilla. Matkat tallentuvat tässäkin vuosilehdessä muistoiksi kuvien kera.

joitukseen. Alue on kaunis ja siellä on tarjolla useanmanlaista majoitusta, josta jokainen löytää varmasti mieluisan ja itselle sopivan. Metsästysmaastot ovat pienten ajomatkojen päässä. Jokohan ensi syksynä tehdään uusi osallistujaennätys?

T

oivotamme Teille kaikille erittäin onnistunutta vuotta 2017 hienon harrastuksemme parissa. Tehdään paljon asioita, kokeillaan uusia äältä löydät myös tulevien reissujen tietoja. Tammi- juttuja ja ollaan tunteella mukana. Me ei varmaskuussa lähdemme Espanjaan kuuntelemaan espan- ti naureta, jos jollain karkaa tuuletus pienemjankielistä beaglen ajoa. Odotusarvo on korkealla ja vielä mästäkin saavutuksesta!

T

ehdit mukaan, jos nyt vasta sytyt ajatukselle.

S

yyskuun alussa toteutuu jo perinteeksi muodostunut metsästyskauden avaus Astalan ajojen kera. Vuonna 2017 se suuntautuu Posiolle ja siellä Himmerkin lomama-

Vesa ja Merja

Kannen kuvassa Mika Karelin tekemää puutaideteos Astalan kolmesta sukupolvesta. Kuvassa C.I.B Fi Kva & Mva Astalan Ronja, C.I.B Fi Kva & Mva Se Mva No Mva Pohj Mva Astalan Glory Days ja C.I.B Fi Kva & Mva Se Kva & Mva No Mva Pohj Mva Astalan Lovely Days.


A

STALAN KENNELIIN KOLMAS VUOLASVIRTA -PALKINTO Perintö, jota haluamme vaalia! Heinäkuussa -88 Astalan kenneliin syntyi pentue, josta nyt jo edesmennyt, Juho-Veikko Meriläinen, toi miniälleen lahjaksi beaglenpennun, Astalan Tinan. Tinastakin on jo aika jättänyt, mutta Tinan veri elää edelleen vahvana ja elinvoimaisena kaikissa kotona asuvassa neljässä koirassamme. Verenperintönä on kulkenut myös rakkaus beagleen, kenneltoimintaan ja siihen saumattomasti liittyvään koirien kasvatukseen ja jalostamiseen, mikä kaikki tuli luonnolliseksi osaksi omaakin elämääni, liittyessäni Meriläisen sukuun aikojen alussa. Joulukuussa 2016, 28 –vuotta Tinan syntymän jälkeen, sain kunnian vastaanottaa Vuolasvirtapalkinnon, jonka Kennelliitto myöntää korkeimpana huomionosoituksena ansioituneille koirankasvattajille. Tämän palkinnon vastaanottamisen äärellä tunsin olleeni Juho-Veikon luottamuksen arvoinen ja kulkeneeni yhdessä Vesan kanssa sitä reittiä, minkä hän omalla esimerkillään meille viitoitti. Kymmenen vuotta aikaisemmin, Vesan vastaanottaessa saman palkinnon, muistan ajatelleeni silloinkin Juho-vaaria ja sitä, miten ylpeä ja iloinen hän olisi ollut pojastaan juuri sillä hetkellä. Tuskin hän omaa palkintoaan vuonna 1979 vastaanottaessaan aavisti Astalan kennelin kasvatustoiminnan jatkavan samoilla jalanjäljillä vielä neljänkymmenen vuodenkin kuluttua. Vuolasvirtapalkinto on kasvattajalle osoitus työn onnistumisesta –laatuleima, jonka saavuttamiseksi täytyy onnistua rodun jalostustyössä kokonaisvaltaisesti. Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja, Pertti Korhonen, totesi juhlapuheessaan: -Vuolasvirtapalkittu kasvattaja toimii rotunsa kivijalan rakentajana. Tätä kivijalkaa on Astalan kennelissä rakennettu pitkäjänteisesti ja päämäärätietoisesti jo kolmen Vuolasvirtapalkinnon verran.

Kiitos jokaiselle Astalan kasvatin omistajalle, kiitos jalostuksessa käytettyjen uroksien omistajille ja kaikille yhteistyökumppaneille!


Vuolasvirta-palkinto on Suomen Kennelliiton korkein huomionosoitus koirankasvattajille. Kennelliitto perusti Vuolasvirta-palkinnon koiranjalostuksen kehittämiseksi ja edesmenneen taitavan kynologin Lauri Vuolasvirran ansioiden kunnioittamiseksi. Kennelliitto myöntää palkinnon korkeimpana huomionosoituksena ansioituneille kasvattajille. Palkinnon myöntämisperusteet ovat vaativat. Kasvattajan ansiot määräytyvät hänen kasvattamiensa koirien käyttökoe- ja näyttelytulosten perusteella palkintoon liittyvän pisteytysjärjestelmän mukaisesti. Kasvattajalla on oltava kennelnimi ja hänen toimintansa kenneltyössä on oltava koiranomistajan perusohjeen mukaista, moitteetonta ja esimerkillistä. Kennelliitto on myöntänyt Vuolasvirta-palkintoja vuodesta 1979 alkaen ja beaglekasvattajille niitä on vuosina 1979-2016. myönnetty 10 kpl, joista kolme Astalan kennelille.

• Vuolasvirtapalkintoon vaadittavat pisteet lasketaan 10 pentueen perusteella siten, että palkintoon vaadittava pistemäärä on sama kuin pentujen lukumäärä näissä kymmenessä pentueessa. • Vuoden 2016 palkintoon laskettiin 2006-2013 välillä syntyneet 10 pentuetta, joissa pentuja on yhteensä 59. Vaadittu pistemäärä oli siis 59 pistettä. • Nämä koirat toivat palkintoon pisteitä 177 pistettä – kolminkertaisen määrän vaaditusta pistemäärästä.

KAIKKI SUOMESSA BEAGLELLE JAETUT VUOLASVIRTA -PALKINNOT 1979 008 009 010 1993 291 1995 353 1997 380 2007 650 655 2011 813 2016 1042

Hirvensalo Juhani Keinonen Eero Meriläinen J.V.

Jiihoon kennel Eekoon kennel Astalan kennel

Lipponen Jukka

Jiiällän kennel

Miettinen Matti

Mäki-Haukun kennel

Valli Aslak

Laidunkujan kennel

Meriläinen Vesa Mäkelä Väinö

Astalan kennel Väkä-jiin kennel

Virkkala Hannu

Huuhkajan kennel

Meriläinen Merja

Astalan kennel

• Pisteet kertyivät valio-arvoista, ajokoe- ja näyttelytuloksista – näistä 59 Astalan kasvatista 25 koiraa on saanut sertin näyttelyssä, viisi koirista on Muotovalioita, kuusi on saanut Cacibin ja kolme koiraa on Kansainvälisiä muotovalioita. Käyttöpuolelta koirilla on 18 Beaj 1-tulosta, yhdeksän koirista on käyttövalioita ja viisi kaksoisvalioita. •Vaatimuksena on, että vähintään 50 % vaadituista pisteistä on saavutettava koirilla, joiden vähintään toisena vanhempana on oltava kasvattajan oma kasvatti. Tähän palkintoon lasketuissa pentueissa se on 100 %. .


Vuosikokouskuulumisia Suomen Beaglejärjestön vuosikokousta vietettiin Kokkolassa 19.3 2016. Tapahtumajärjestelyistä vastasi oma yhdistyksemme, Keski-Pohjanmaan Beaglekerho ja järjestelyt onnistuivat mitä parhaiten. Vuosikokous on beaglevuoden päätapahtuma ja vuodesta toiseen sinne osallistuminen tuntuu yhtä mukavalta. Paikan päällä tapaa beagletuttuja läheltä ja kaukaa ja kokouksessa on aina mukana jännityselementtejä, joista saatetaan joskus joutua jopa äänestämään! Tänä vuonna puheenvuoroja käytettiin kauden kokeeseen liittyen enemmän kuin pitkään aikaan ja lopulta äänestettiin sen puolesta ja vastaan. Tällä kertaa vastaan -äänet voittivat –perusteluina sääntövalmistelujen keskeneräisyys –”Hiljaa hyvää tulee – tuumi beaglekansa ja jäi odottamaan, miten ajokoirapuolella asia etenee. Vuosikokouksen yhteydessä palkittiin tuttuun tapaan ansioituneita kasvattajia, aktiivisia jäseniä, periyttäjäkoiria, Työmyyrä ja nuori beagleharrastaja. Samassa yhteydessä pitkäaikainen puheenjohtaja, Matti Lehmussaari, nimettiin Suomen Beaglejärjestön kunniapuheenjohtajaksi. Astalan kennelin koiranomistajia palkittiin kokouksessa seuraavasti: Kjell Fellman (Astalan Ina) ja allekirjoittanut (Merja) palkittiin järjestön hopeisella ansiomerkillä ja Vuoden työ-

myyrä-palkinnon sai omakseen Toivo Kangas (Astalan Yesmine). Astalan kennel voitti vuosittaisen kasvattajakilpailun jo seitsemännen kerran peräkkäin. Beaglejärjestön puheenjohtajana jatkaa Toivo Kangas, joka valittiin yksimielisesti tähän tärkeään tehtävään. Vuosikokouksen jälkeen ilta jatkui ruokailun ja yhdessäolon merkeissä -osalla jopa aamun pikkutunneille saakka!


LUOTUJA KULKEMAAN

Kotimaiset korkealuokkaiset Ultracom-koiratutkat ja Ultrapoint-ohjelmistot Tutustu internetsivuillamme tai lähimmällä jälleenmyyjälläsi

www.ultracom.fi Verkkokauppa: store.ultracom.fi


Astalan kasvattajaryhmälle historiallinen voitto rodun päänäyttelyssä


Sunnuntaina 20.3 oli rodun päänäyttely Kokkolan Urheilutalolla. Näyttelyyn oli ilmoitettu 84 beaglea. Astalan koiria osallistui näyttelyyn yhdeksän.

Suomen Beaglejärjestön päänäyttelyn kasvattajaryhmien ROP -ryhmä oli Astalan kennelin ryhmä. Ensimmäistä kertaa järjestön historiassa kaikki voittavan ryhmän koirat tulivat käyttöluokista. Astalan Yllätys Nuo Eri 2 Om. Suvi ja Aki Hauhia Astalan Zulu Nuo Eh Om. Esa Kujala Astalan Tuutti Käy Eri Sa Käk 1 Pu2. Om. Nina Nyman Astalan Xio Käy H Om. Enni ja Toni Hakola Astalan Zetka Käy Eri Sa Käk3 Om. Pirjo Konttinen Astalan Zafira Nuo Eh Om. Jari ja Saara Hopeavuori Astalan Touchdown Käy Eri Sa Käk1. Om. Sofia ja Tom Österbacka Astalan Xenja Käy Eri Sa Käk2. Om. Arto ja Aino Sippala Asatalan Hilla Vet Eri Om. Mika Pasanen Käyttöluokkien Rop oli Fi Kva Se Kva CIE CIB Pohj Mva Balt Mva Astalan Tuutti. Käyttöluokkien VSP Pohj Kva & Pohj Mva Fi Kva Se Kva No Kva Fi Mva Se Mva No Mva Astalan Touchdown. Ryhmässä esitettiin vas. Fi Kva Se Kva CIE CIB Pohj Mva Balt Mva Astalan Tuutti. Astalan Zetka. Pohj Kva & Pohj Mva Fi Kva Se Kva No Kva Fi Mva Se Mva No Mva Astalan Touchdown. Astalan Xenja. Kaikki ryhmän koirat saivat näyttelyssä Eri:n ja Sa:n.


Missä kulkee kehumisen ja todellisen menestymisen raja?

T

ällä aukeamalla on tuloksia meidän kaikkien yhteisistä ponnisteluista ja ahkeroinnista beaglen parhaaksi. Nämä aukeaman asiat ja tapahtumat ovat toteutuneita ja tunnustettuja ansioita. Kootessani näitä faktalaatikoita, tunnen suurta ylpeyttä ja onnistumista, etenkin siksi, että näihin on tarvittu meitä kaikkia ja saumatonta yhteistyötämme. Kasvatamme osaamisemme mukaan parhaan mahdollisen beagleaihion, joka Teidän osaavissa käsissä muotoutuu tämän sivun faktalaatikoiden yksityiskohdiksi. Team Astalassa on voimaa.

O

lemme kasvattaneet 21 vuoden aikana 154 pentua, joilla on nyt yhteensä 85 erilaista valion arvoa. Näihin valioarvoihin mahtuu käyttöja muotovalionarvoja kuudesta eri maasta ja lisäksi kansainvälisiä, Pohjoismaitten ja Baltian maiden valionarvoja. Kasvattamiemme 154 pennun ansioilla ovat myös nämä oheiset faktalaatikot toteutuneet. Kaikissa palkinnoissa, kilpailuissa tai titteleissä on erilaiset säännöt. Joissakin painotetaan enemmän käyttöpuolta toisissa taas ulkomuotoa. Yhteistä monissa on, että ne on suhteutettu pentumäärään. Mitä enemmän pentuja sitä kovemmat vaatimukset. Esimerkkinä: Viimeisin, kolmas, Astalan kennelille myönnetty kultainen kasvattajapalkinto, on saavutettu aikavälin 2004-2008 kasvatettujen pentujen tuloksilla. Vastaavan pentumäärän kasvattaneita beaglekenneleitä on Suomessa yli 60. Miksi Astalan kennel nousee näiden 60 kennelin joukosta vastaanottamaan ainoana jo kolmannen kultaisen palkinnon? Mielestämme vastaus on päämäärätietoinen jalostaminen, suuri intohimo,

asialle omistautuneisuus, sekä erittäin osaavat ja innostuneet Astalan koiran omistajat. Astalan koirien omistajilla on tekemisen meininki.

A

sialle omistautumisen huomaa monessa eri yhteydessä. Katsotaanpa vähän tarkemmin: Kokkolassa on järjestetty useampia jalostuspäiviä. Ensimmäistä järjestettäessä 14 ensimmäistä päiville ilmoittautunutta oli Astalan koiran omistajia. Tämän vuoden Yhteis-Pohjoismaisten jalostuspäivien osallistujalistalla oli taas runsaasti Astalan koirien omistajia. Myös järjestön johtokuntapaikoissa ja paikallisyhdistyksissä Astalan koirien omistajat ovat kantaneet vastuuta kiitettävästi. Tekemisen meininki taas näkyy, kun tarkastellaan koko Suomen ajokoekäyntejä, joista on useampana vuonna liki tai yli 10 % ollut Astalan koirien koekäyntejä. Kasvattamistamme koirista lähes 40% on koeteltu ajokokeissa ja liki 80 % on käynyt näyttelyissä. Intohimo, ahkeruus ja tekemisen meininki leimaa tätä porukkaa.

A

sioita voi selittää ja niitä voi perustella monella tapaa. Silloin kun perustelut ja selitykset eivät pohjaudu todennettuun tietoon, vaan ne ovat mielipiteitä, toiveita, olettamuksia ja uskomuksia, mennään kehumisen puolelle. Turha kehuminen ei vie jalostusta eikä beagleä eteenpäin, sitä tekevät vain teot ja saavutukset beaglen hyväksi.

D

okumentit siis puhukoot puolestaan –kiitos niistä kuuluu myös Sinulle!

Astalan kasvattien huippupisteitä viime vuosilta beaglein ajokokeissa: 2015 Suomen paras ajokoetulos ASTALAN XIO 95,21 Siikajoki 24.10.2015 2014 ASTALAN TAIKA 87,42 Kalajoki 26.1.2014 2013 Suomen toiseksi paras ajokoetulos ASTALAN LATE 92,25 CACIT Joensuu Kv 28.12.2013 2012 Suomen paras ajokoetulos ASTALAN NERO NUUSKU 95,04 Jämsä 14.1.2012 2010 Suomen toiseksi paras ajokoetulos ASTALAN INA 92,00 Ilmajoki 6.11.2010 2009 Suomen paras ajokoetulos ASTALAN HILLA 93,29 Vesanto 28.2.2009 2008 Suomen kolmanneksi paras ajokoetulos ASTALAN GITTA 91,96 Asikkala 22.11.2008 2007 Suomen paras ajokoetulos ASTALAN GANGSTERI 96,04 Keitele 6.12.2007


Astalan kennel on kasvattanut Suomen eniten Erikoiskantakirjabeagleja Suomen Käyttövalioita Suomen Muotovalioita Suomen Kaksoisvalioita Ruotsin Käyttövalioita Ruotsin Muotovalioita Ruotsin Kaksoisvalioita Norjan Käyttövalioita Norjan Muotovalioita Norjan Kaksoisvalioita Kansainvälisiä Muotovalioita Ajovoittajaosallistujia

Astalan kennel on palkittu Suomen Kennelliiton korkeimmalla kasvattajapalkinolla

Vuolasvirtapalkinto vuonna 2016

Suomen Beaglejärjestön korkeimmalla kasvattajapalkinnolla

SBJ Kultainen kasvattajapalkinto 2015 Vuosien 2008-2012 kasvatuksesta Ruotsin Beaglejärjestön korkeimmalla kasvattajapalkinnolla

SBK Kultainen kasvattajapalkinto 2014 Suomen Beaglejärjestön korkeimmalla kasvattajapalkinnolla

SBJ Kultainen kasvattajapalkinto 2014 Vuosien 2004 -2007 kasvatuksesta Suomen Koirankasvattajat ry:n korkeimmalla kasvattajapalkinnolla

SuKoKan Kultainen kasvattajapalkinto 2010 Suomen Kennelliiton korkeimmalla kasvattajapalkinolla

Vuolasvirtapalkinto vuonna 2007

Suomen Beaglejärjestön korkeimmalla kasvattajapalkinnolla

SBJ Kultainen kasvattajapalkinto 2007 vuosien 1996 - 2003 kasvatuksesta

Astalan kennelin sijoitukset SBJ:n kasvattajakilpailussa 2015 Astalan kennel 1. 2014 Astalan kennel 1. 2013 Astalan kennel 1. 2012 Astalan kennel 1. 2011 Astalan kennel 1. 2010 Astalan kennel 1. 2009 Astalan kennel 1. 2008 Astalan kennel 3. 2007 Astalan kennel 1. 2006 Astalan kennel 2. 2005 Astalan kennel 2. 2004 Astalan kennel 3. 2003 Astalan kennel 4. 2002 Astalan kennel 1. 2001 Astalan kennel 3. 2000 Astalan kennel 2. 1999 Astalan kennel 2.


Looking forward to meet you all!

Alkusyksyn pimenevinä iltoina on mukava muistella menneitä beaglereissuja ja suunnitella sopivia lähestymistapoja, joilla uudet matkat tulisivat mahdollisiksi. Syksyllä 2015 matkan kohteeksi valikoitui kennel Dummer, jonka koiriin olimme tutustuneet edellisenä kesänä Festival of Hunting –tapahtumassa. Kennelin Master, Jo Parris, sekä Huntsman Stephen Duckmanton toivottivat meidät tervetulleiksi jo ensiviestin saatuaan ja niin lähti matkajärjestelyjen suunnittelu käyntiin! Tehtävälistalla on monta muistettavaa ja tärkeimpänä tietenkin aikataulujen ilmoittaminen koko Astalan väelle. Kun lentoaikataulut ja metsästyspäivä oli lyöty lukkoon, ilmestyi Ningin seinälle alustava matkaohjelma, jonka jälkeen mukaanlähtijöiden listaan alkoi tulla muitakin kuin meidän kahden nimet! 18.2. Lento Helsinki - Birmingham. 19.2. Tutustumista Birminghamiin ja yhteinen illallinen. 20.2. Kennelvierailu Dummer Beagles ja ajuemetsästyksen seuraaminen. 21.2. Päivä Birminghamissa tai paluulento Birmingham – Helsinki 22.2. Paluulento Birmingham - Helsinki

Dummer-kennelin metsästysmaastot sijaitsivat reilun parin tunnin ajomatkan päässä Birminghamista, joten majapaikaksi valikoitui Birminghamin kaupunki, West Midlandsissa –samainen kaupunki, missä pidetään vuosittain maailman suurin koiranäyttely, Crufts. Helmikuun 18. päivän aamuna lentokentällä nähtiin iloisia jälleennäkemisiä ja matka kohti Dummer-beagleajueen metsästyspäivää saattoi alkaa! Birmingham osoittautui sopivan kokoiseksi kaupungiksi ja Novotel-hotellin sijainti ruokapaikkojen, pubien ja ostoskatujen läheisyydessä mahdollisti jokaiselle sopiv-

anlaista päiväpuuhaa ennen varsinaista Hhetkeä, ajuepäivää. Lauantaiaamuna kokoonnuimme hyvissä ajoin hotellin aulaan metsästysvarusteisiin pukeutuneina ja ennen bussiin nousua asetuimme ryhmäkuvaan, jossa 17 hymyilevää ihmistä katsoo kameran linssiin pieni jännityksen vire vatsanpohjassa. Lyhyt ajomatka ajueen lähtopaikalle sujui leppoisasti jutellen ja edellisten matkojen tarinoita kuunnellen. Ensikertalaisia mukana oli kolme -Toni, Juha-Matti ja Kaisa, joille tuleva päivä alkoi hahmottua siinä missä meille muillekin.


The Dummer Beagles

The

Saavuimme Moreton –in –Marshiin hyvissä ajoin ennen ajueen liikkeelle lähtöä. Jon olimme tavanneet jo puolimatkassa ja nyt tutustuimme myös Stepheniin, jonka vastuulla ajueen ohjaaminen metsästyspäivänä oli. Paikalla oli myös metsästyshaukka, jolla oli tärkeä rooli metsästystapahtumassa.

van alkumetreillä ja melkoinen konsertti se olikin, kun 43 narttu beaglen haukku täytti ilman yhtä aikaa!

Päivä Englannin nummilla ja kyläteillä on aina yhtä mieleenpainuva, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Iltapäiväteen aikaan palasimme enemmän ja vähemmän märkinä ja mutaisina bussille ja paluuAlkuseremonioiden, joihin kuuluivat matka kohti Birminghamia alkoi. Illan herkkupöydän antimista nauttiminen, ohjelmaan mahtui vielä ruokailua yhdessä, Jon puhe ja tervetulotoivotukset sekä metsästysmaljan nostaminen, jälkeen ajue päästettiin vapaaksi ja päivän pääohjelma saattoi alkaa! Metsästyspäivän aikana kuljimme aktiivisuustasosta riippuen kilometreistä kymmeniin kilometreihin ja reippaimmat liikkuivat koko pitkän päivän ajueen mukana mutaisilla teillä ja pelloilla. Ensimmäiset ajot kuulimme ai-

Dummer Beagles was first formed, as a private pack, in 1939 in the small village of Dummer in Hampshire (in the south of England) which where the founder, Sir Newton Rycroft, lived. He decided it should be a bitch-pack only, and remains as such today. After the war, Sir Newton moved to Little Rissington in Gloucestershire and the pack has been kennelled here ever since. In 1961, when Sir Newton retired as Master, the hunt became a subscription pack. Our country is primarily in Gloucestershire but also has meets in Oxfordshire and Warwickshire. lt is, without doubt, one of the premier packs of beagles in England and, it has been said by eminent huntsmen that 'it is possibly the best pack of hounds in the world'. One of the major reasons för this is that, since they were formed, the hounds have been bred by just four people -Sir Newton Rycroft, Geoffrey Cragghill (MH 1961-88), Robin Leach (MH 1977-85) -he very sadly died this summer - and our current huntsman, Stephen Duckmanton (1985-). Names of the Dummer hounds are carved on the championship cups of all the major shows but they are pre-eminent in the hunting field as well as in the show ring. Membership of the Dummer remains consistently high, and every hunting day is well attended. We are extremely fortunate with our local landowners who welcome us anto their land. The summer months are spent at the shows and with social events, but everyone looks forward to the start of hunting in September each year. Jenny Dereham


parhaassa seurassa, ja niinpä etsimme mukavan ruokapaikan hotellin läheisyydestä. Illan yllätysnumerosta pääsi tällä kertaa nauttimaan Samuli, jonka juhlapäivän kunniaksi viritimme kauniisti soivan onnittelulaulun kera keittiömestarin bravuurikakun, jota koristamaan mahtui yksi kynttilä! Vaikka matkapäiviä tälläkin reissulla oli matkaajista riippuen vain 3-4, mahtui siihen monenlaista -kadonneita matkalaukkuja, joogahetkiä, vinttikoirakilpailujen seuraamista, metsästystä, juhlia, tuliaisostoksia ja muisteloita, sekä pisteenä iin päälle Marietten puheen kera lahjoittama puuveistos-beagle, joka tällä hetkellä koristaa kiertopalkintona Astalan Xenjan – Astalan ajojen VSP-koiran, palkintohyllyä.

We had a wonderful day outside with Dummer Beagles on Saturday. Thank you Jo, for sharing this experience with us!


Ovatko espanjalaiset metsästysbeaglet vielä näkemättä? Jos näin on, niin nyt on mahdollista korjata asia. Astalan seuraavan beaglereissun kohteena on Espanja, jolloin matkataan seuraamaan espanjalaisten tapaa metsästää beaglellä. Lennämme Helsingistä Espanjan pääkaupunkiin Madridiin torstaina 12.1.2017. Perjantai iltapäivänä siirrymme Madridista noin 400 km luoteeseen ja vuoristoon. Lauantaina seuraamme espanjalaisten tapaa metsästää beaglellä. Isäntänä tuona päivänä toimii Javier. Lauantaina on tarkoitus ruokailla espanjalaiseen tapaan. Sunnuntaina palaamme Madridiin. Maanantaina osalla ryhmästä on paluulento Helsinkiin. Jos innostuit asiasta, ota yhteyttä Vesaan tai seuraa Ningistä aiheeseen liittyvää keskustelua. Tervetuloa mukaan rentoon reissuun laajentamaan kokemuksia beaglella metsästyksestä.


Metsästyskauden avaus - Astalan Ajot

AAVASAKSALLA

P

ienistä puroista kasvaa suuria virtoja –niin on käynyt Astalan Ajoillekin, jonne matkasimme syyskuussa suurella joukolla jo 13. kerran peräkkäin. Arvasivatkohan Vesa ja Marko aikoinaan, että Eräneuvoksen koettelureissusta käynnistyisi perinne, jonka me kaikki nyt tunnemme ja joissa moni on ollut mukanakin?

Tapahtuman keskuspaikkana oli muutaman vuoden takaa tutuksi tullut Aavasaksan Aurinkomajat, jonka lähiympäristöstä löytyy isollekin porukalle hyviä jänismaita. Tänä vuonna paikalle kokoontui kaksikymmentä Astalan beaglen omistajaa ja koiria oli mukana monin kerroin enemmän. Mukaan mahtui myös yksi helikopteri, joka lenteli pöristen majojen yllä ja piti huolta alueen turvallisuudesta!

Astalan ajoihin starttasi 16 koiraa ja kisa käytiin sääntöjen mukaan rehtiä kisahenkeä noudattaen hyvissä sääolosuhteissa vaarojen rinteillä ja juurilla. Päivän aikana ehdittiin tulistellakin yhdessä erilaisilla kokoonpanoilla ja nuotiolla turistessa pisteet ja minuutit jäivät taka-alalle puheen kääntyessä koirien toimintaan yleensä metsässä ja kotioloissa.


Vasemmalta alkaen. Sakke. Marko, Merja, Vesa, Anneli. Arto, Arja, Janne, Kati, Toni, Jarmo, Tero, Mona, Suvi, Aki, Minnamaria, Esa, Helena, Mika ja Topi.

Kisapäivän iltana väki kulkeutui Vesan pisteenlaskupajan kautta palkintojenjakoon ja ilmassa oli asiaankuuluvaa jännitystä. Sälli, Xio, Runolf ja Voima olivat pistelistan kärjessä, mutta mikä olisi järjestys –sen tiesi vain Vesa, jolta tietoa ei tihkunut, vaikka kyselijöitä riitti. Piinaavan jännityksen vallassa tuloslista tuli julki koira koiralta, kunnes jäljellä oli enää kaksi koiraa, Runolf ja Voima –Mona tiesi Runolfin onnis-

tuneen kisassa loistavasti, mutta myös Voiman päivä oli ollut täysosuma. Voittajan pisteet 59p ja toiseksi tulleen 58,24p ratkaisivat Voiman voiton ja Runolfin komean kakkossijan. Markon riemu ja ilon kyyneleet nostivat tunnelman kattoon ja hymyssä suin kävi Toni pokkaamassa Xion Kellokaspalkinnon –kisan ensikertalaiselle, parhaan tuloksen ajaneelle koiralle ja Arto Xenjan Beagle-patsaan –kisan VSP –koiralle.


Ryhmäkuva on tämänkin tapahtuman yksi tärkeistä perinteistä ja juhlivan väen koolle saaminen kera koirien sekin oma ohjelmanumeronsa. Tänä vuonna kuvakulma oli historiallinen -kansakunnan digiloikan ilmentymänä kuvaajana toimi robotti, Markon ikioma helikopteri, joka pöristen lenteli paikalle ja ikuisti onnelliset kisaajat ikimuistoiseen kuvaan Aavasaksan vaaran juurella.

Parlamentin jäsenet

Sälli

Anneli

Sällin poika Zulu

Sälli

Yakira

Kopteri Tero

ASTALAN AJOJEN VOITTAJAT

Arja kuuntelee Xenjan ajoa.

2007 Fi Kva No Kva PohjM-11 Astalan Gitta 2008 Fi Kva Se Kva Fi Mva Se Mva Astalan Elisabeth 2009 Fi Kva Astalan Henkka 2010 Fi Kva Fi Mva Se Mva C.I.B Astalan Ina 2011 Fi Kva Astalan Late 2012 Astalan Rodmar 2013 Fi Kva Astalan Nero-Nuusku 2014 Astalan Xenja 2015 Fi Kva Se Kva Fi Mva Se Mva PohjM-15 Astalan Sälli 20§6 Fi Kva Astalan Voima


Beagle Boys

Lappland tour 2004 - 2017 8

2 4 11

13

6,7

14

3

9,10 12

Astalan Ajot

1. 2004 Savukoski 2. 2005 Naruska 3. 2006 Posio 4. 2007 Pello 5. 2008 Seipäjärvi 6. 2009 Vanttauskoski 7. 2010 Vanttauskoski 8. 2011 Soroya, Norja 9. 2012 Taivalkoski 10. 2013 Taivalkoski 11. 2014 Aavasaksa 12. 2015 Hailuoto 13. 2016 Aavasaksa 14. 2017 Posio (Tulossa)

Metsästyskauden 2017 avajaiset ja Astalan ajot vietetään Posion Himmerkissä. Metsästysmaat löytyvät pienen ajomatkan päästä mökeiltä. Alueella on runsaahko jäniskanta. Valtion maita on laajasti Himmerkin ympärillä. Myös Posion yhteismetsät ovat vaihtoehtona ajomaastoille. Posion yhteismetsän toiminnanjohtaja on Markus Laatikainen, häneltä saa tietoa yhteismetsän alueista, puh. 040 179 2110. Ohjelmarunko on seuraavanlainen: 31.8. torstai- iltana tulo ja majoittuminen. 1.9. perjantaina ensimmäinen metsästyspäivä ja metsästyskauden avaus. 2.9. lauantaina Astalan Ajot 2017 Lauantai- iltana kello 19 Juhlaruokailu. 3.9 sunnuntaina metsästyspäivä ja kotiin lähtö.

1

5

2017 Metsästyskauden avaus ja Astalan Ajot

Tuttuun tapaan aikataulua voi tuunata itselleen parhaiten sopivaksi. Alueella on paljon eritasoisia mökkejä. Mökkejä on eri hintaluokissa ja kokoluokissa. Osassa on oma sauna. Jokainen mökkikunta voi varata mökin suoraan Himmerkistä. Puh. 0440 352 602. Ilmoittamalla varatessa “Astalan ryhmä” saamme -10% alennuksen mökeistä. Ilmoita myös samalla, montako Teistä osallistuu lauantain juhlaruokiluun. Meny Korvasienikeitto Poronkäristys Perunamuusi Suolakurkku ja puolukka Ohukaiset lakkoja & mangojäätelöä Kahvi/ tee 31 €

Toivottavasti Teistä mahdollismman moni lähtee avamaan kautta hyvällä porukalla. Lomakeskus Himmerki Himmerki 8 97900 Posio

Puh. 0440 352 602 info@himmerki.com


Luonto ei odota

E

ipä ollut ensimmäinen kerta, kun pääsin pi k ap a k k au s puu h i i n tämän lauseen siivittämänä. Tällä kertaa lause kohdistui Taikan juoksun alkamiseen. Vesan pettämättömään astutusvaistoon luottaen lähdimme reilun tuhannen kilometrin taipaleelle vuorokauden etuajassa suunnitellusta, aamuyöllä, vauhdikkaasti!

M

atkareittiä ei juurikaan ehditty mietiskellä, mutta eipä sen väliäkään, sillä reitti kulki Pohjois-Ruotsin tuttujen maisemien kautta kohti rajakaupunki Tärnabyta, missä maisemat alkoivat olla jo katsomisen arvoisia. Matka kohti Brønnøysundia kulki pitkin Sinistä tietä ja upeat vesistöt sen varrella saivat merenrannan asukinkin haukkomaan henkeään. Takaraivossa kaikui kuitenkin Vesan mantra, joten aikaa maisemien ihailuun ei menomatkalla tuhlailtu!

B

tumaan toisiinsa saman tien. 10 minuutin jälkeen, hymyssä suin, luonnon ihmettä seuraten, koirat löysivät toisensa ja saatoimme huokaista helpotuksesta! Luonto ei odota!

A

ikaa reissuun oli varattu useampi päivä, joten päätimme uusia astutuksen vielä seuraavana päivänä ja tutustua siinä välissä lähemmin tuohon ihastuttavaan, Torghatten –vuorenhuipun juurella sijaitsevaan, vuonojen ympäröimään kaupunkiin. Olimme matkalla kuin Liisa Ihmemaassa –majapaikka miniatyyripuuveistoskylässä, ruijanpallasta kiinalaisravintolassa, 30 asteen lämpöaalto smaragdinsinisen veden äärellä ja uskomaton vieraanvaraisuus Kehinden ja Christinen luona.

rønnøysundiin saavuimme illansuussa 15 tunnin ajomatkan jälkeen ja siinä vaiheessa muistimme ilmoittaa Kehindellekin, että ajattelimme piipahtaa jo illansuussa Quinzya tervehtimässä. Pikaisen majoittumisen ja muutaman viestinvaihdon jälkeen ajelimme kohti Mellomveieniä. Kiitos sosiaalisen median ja otimatkalla suunnittelimme jo säännöllisen viestien vaihdon, tavatessa uutta reissua Norjaan –onnellisina oltiin jo tuttuja ja koirat pääsivät tutus- harrastuksesta, jonka myötä saimme tämän kaiken kokea!

K


Ruijanpallasta Toni ja Xio

Beaglen peruskuntoharjoittelu • • • • • • • • • • •

Hyvä peruskunto helpottaa syksyllä harjoittelun aloittamista. On vaikea lajiharjoitella, jos ei ole peruskuntoa. Parasta on, jos koira pääsee lajin- ja rodunomaisesti liikkumaan, se ylläpitää silloin kuntoaan luonnostaan. Peruskunnossa harjoitetaan matalatehoista kestävyyttä. Tunnettava lajin vaatimus, mitä ja miten treenattava, missä järjestyksessä. Harjoitusfysiologiaa on hyvä ymmärtää ainakin vähän. Tavoitteellinen treenaus vaatii harjoituspäiväkirjan: - tiedettävä, mitä tehty ja milloin - auttaa myös tulevien treenien suunnittelussa Jos syksyllä aikoo kisaan, on jo kesällä treenattava systemaattisesti - treenaus alkaa jo maaliskuussa peruskuntokaudella. Oman koiran kuntotaso pitää määrittää ja miettiä treeniohjelma sen perusteella. Peruskuntoa pitää harjoittaa muutenkin kuin oman lajin treeneissä. Pyöräily ohjelmaan vasta 2 -vuotiaana.

Samuli, Sori ja Jopo


“I have received your membership form which has been accepted by The Beagle Club committee”

T

ätä viestiä oli odoteltu jo pari kuukautta, sillä kevään korvilla huomasimme Englannin Beagleklubin sivuilla mainoksen ulkomuototuomarikoulutuksesta, joka järjestettäisiin kerhon jäsenille marraskuussa 2016. Saman tien lähtikin molempien ilmoittautuminen koulutukseen ja seuraavaksi jäimme odottelemaan tietoa siitä, hyväsyttäisiinkö meidät mukaan! “The Beagle Club will be holding a Breed Specific Seminar on 19th November 2016. You are cordially invited to attend.” Näin kauniisti alkoi tuo odotettu kirje, joka kuljetti meidät uuteen seikkailuun, Cirencesterin pikkukaupunkiin, Royal Acriculture –yliopiston uumeniin, KeskiEnglannin sydämeen. Lontoo, musikaalit, teatteri, Royal Albert Hall –ohittamattomia elämyksiä Englannin matkaajille! Tälle reissulle mahdutimme konsertin Royal Albert Hallissa, missä Englannin lippujen liehuessa kuuntelimme Sibeliuksen Finlandian kuninkaallisen kuoron ja filharmonisen orkesterin esittämänä “Oi, Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa, Yön uhka karkoitettu on jo pois, Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa, Kuin itse taivahan kansi sois'. Yön vallat aamun valkeus jo voittaa, Sun päiväs' koittaa, oi synnyinmaa. Sanattomina, kyynelten virratessa kasvoilla valtoimenaan, istuimme tuhatpäisen ihmisjoukon keskellä –kaksi pientä beagleihmistä suurten tunteiden kuohussa! Tunteiden vuoristorata jatkui seuraavana-

Päivä alkoi Lontoon Paddingtonin asemalta klo 6.00 ja päättyi samaan paikkaan klo 21.00.

kin päivänä, kun ryhdyimme suunnittelemaan matkaa Lontoosta Cirencesteriin. Parin sadan kilometrin matka taittuu helposti junalla –niinhän sitä suomalainen ajattelee, kun ei mitään selvitä etukäteen! Ystävällisen rastakutrisen asiakaspalvelijan opastuksella meille kuitenkin selvisi, että lauantaina ei Cirencesteriin niin vain matkustetakaan, mutta maanantaina taas pääsisi! Nälkäisenä ei kannata murehtia asioita, sen olen Vesan kanssa matkatessa ehtinyt vuosien aikana oppia, joten päätimme ottaa pienen tuumaustauon Kentucky Fried Chicken –annoksen äärellä ja tutustua Englannin karttaan vähän tarkemmin. Pian olimmekin uudelleen paikallisen VR-myyjän lippuluukun äärellä ja teimme kauppaa juna-bussitaksilipuista välillä Paddington-Swindon –Cirencester -Kemble-Swindon-Paddington. Rastapoika heitti ylävitoset Team Meriläiselle ja kieltämättä meitäkin vähän nauratti! Lauantai-aamuna nousimme junaan aamukuudelta ja muita matkustajia viihdyttäneiden auringontervehdysten jälkeen saattoi matkanteko alkaa. Seuraavalta ase-

malta junaan nousi harmaahapsinen gentleman, jonka Vesa tunnisti varmuudella Tragband -kennelin omistajaksi, beagletietokirjailija ja ulkomuototuomari Andrew Braceksi. VESA TUNNISTI VARMUUDELLA! Ja minä menin halpaan! -Jos legendaarinen Andrew Brace istuu kahden penkkirivin päässä ja on ehkä matkalla samaan paikkaan kanssamme, lyöttäydyn taatusti hänen seuraansa ja viritän mielenkiintoisen keskustelun beagleistä –tuumin. Ja tuumasta toimeen -Excuse me… No, ei ollut Andrew, mutta olis voinut olla! Vaiherikkaan matkan jälkeen istuimme lopulta taksissa ja haastoimme kuljettajan kilpa-ajoon kellon kanssa. Kolmen asteen pakkasessa luistelimme lumikuuraisilla teillä kohti lopullista määränpäätämme ja vain kymmenen minuuttia aikataulusta myöhässä kaarsimme mahtavan yliopistorakennuksen pihamaallle iloisesti häntää heiluttavien beaglejen keskelle. Siinä uljaan yliopistorakennuksen pihamaalla seistessä taisimme ihan oikeasti pysähtyä ensimmäisen kerran miettimään,


mihin ihmeeseen olemme itsemme ilmoittaneet! No, se selvisi pian –loordeja, ladyja, koiria, tuomareita, teekuppeja, piskettejä, poskisuudelmia ja paljon puhetta pakkasesta ja tietysti uusista suomalaisista kerhonjäsenistä –olimme saapuneet uuden kerhomme yhteen päätapahtumista, jossa kaikki tunsivat toisensa ja pian meidätkin –ulkomuototuomarikokelaat Suomesta, Ruotsalon kylästä, Pohjanmaalta! Kun muut jäivät rupattelemaan ja valmistautumaan näyttelyyn, saateltiin meidät ja kuusi muuta kokelasta koulutustilaan, missä kouluttajamme jo odottivat meitä. Jane May, Jill Peak ja Dianna Spavin –kolme upeaa ladyä, menestynyttä beaglekasvattajaa ja ulkomuototuomaria kertoivat aluksi lyhyesti itsestään ja sen jälkeen siirryttiin suoraan asiaan. Aamupäivän aikana tutustuimme beaglen rotumääritelmään perinpohjaisesti ja Jane May havainnollisti meille kokelaille lähes jokaisen rotumääritelmän yksityiskohdan kauniin Janfrey Fame –nimisen valiokoiran avulla. Haltioituneina kuuntelimme hänen kuvaustaan beaglestä metsästysrotuna, jonka rakenteen jokaisen yksityiskohdan hän selitti ja perusteli metsästysominaisuuksiin peilaten. Vaikka englantilainen näyttelybeagleharrastaja ei metsästystä harrastakkaan, on beaglejalostuksen lähtökohtana siellä metsästysominaisuuksista johdettu ulkonäkö ja rakenne. Kaikki kolme ulkomuototuomarikouluttajaa kehottivat kokelaita perehtymään beaglen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen huolella ja peilaamaan ulkonäköä käyttötarkoituksen muistaen, jotta ylilyönnit esimerkiksi korvien pituudessa ja löysissä silmäluomissa saadaan karsittua pois rodusta. Aamupäivän rotumääritelmäluennon jälkeen suoritimme kirjallisen kokeen, jonka avulla osoitimme hallitsevamme sen. Kysymyksiä oli paljon ja niihin vaadittiin täsmällisiä vastauksia vaikkapa näin: “Define couplings shortly.” Couplings -täydellinen black out aivoissa yritin sijoittaa käsitteen johonkin kohtaan beagleä siinä kuitenkaan onnistumatta –onneksi tentti ei yhteen käsitteeseen kaatunut, kun rotumääritelmä oli muilta osin halussa englanninkielelläkin!

Kouluttajina toimivat beaglekasvattajat Jill Peak (Bayard Beagles), Jane May (Janfrey Beagles) ja Dianna Spavin (Dialynne Beagles). Pöydällä heilläkin opiskeltavaa. Mielenkiintoinen päivä jatkui lounaan jälkeen ja pääsimme “Hands on activity” –vaiheeseen harjoitteluarvostelemaan koiria arvostelua ohjaavien lomakkeiden tukemana. Koirien liikettä havainnoitiin ulkona viiden koiran avulla ja samat koirat olivat malleina myös rakennetta läheltä tarkasteltaessa. Kaikki koirat olivat rakenteiltaan erinomaisia, kauniita rotunsa edustajia, jotka olivat tottuneita käsittelyyn, joten arvostelu sujui leppoisasti ja couplings –termikin löysi paikkansa koiran lanneosasta. Harjoitteluarvostelun lopuksi kirjoitimme jokaisesta koirasta kirjallisen arvostelun ja sijoitimme koirat paremmuusjärjestyk-

seen perustellen niiden sijoituksen. Tämä kirjallinen tehtävä toimi toisena näyttönä osaamisestamme. Päivän päätteeksi tapasimme kouluttajat vielä yksitellen ja siinä tilaisuudessa oli mahdollista täydentää osaamistaan, jos kirjallisissa tehtävissä oli ollut puutteita. Arvatkaapa vain, tuliko tuo kirottu couplings vastaan sielläkin! -Short in the couplings but well-balanced -kukapa sitä ei nyt tietäisi! Juna-bussi-juna –kyydityksessä kulkeuduimme iltamyöhällä takaisin Lontoon sydämeen yhtä ikimuistoista kokemusta rikkaampana, ylpeinä ja tyytyväisinä päivän työstä.

The Beagle Clubin ulkomuototuomarikurssilaiset ruokailemassa.


Ajovoittaja-ottelu 2016 Astalan Xavier sijalla 10. Ajovoittajassa. Tämän vuoden Ajovoittajaan oli selvinnyt kaksi Astalan kennelin kasvattia. Harmittavasti Pohj Kva & Pohj Mva Astalan Touchdown joutui jättämään kisan väliin alkaneen juoksun takia. Astalan Xavier otteli itsensä 10. sijalle. Onnittelut Istolle ja Sirpalle.

Astalan Xavier

Vuonna 2016 kaikissa neljässä lohkossa kisasi Astalan kennelin kasvatti Astalan Raknarok

Tänä vuonna piirikarsinnoista selvitti tiensä kaikkiin neljään lohkoon Astalan kasvatti seuraavasti: Lännen lohkon 2. Astalan Touchdown Om. Tom ja Sofia Österbacka. Etelän lohkon 3. Astalan Xavier Om. Isto ja Sirpa Rajala. Idänlohkon 4. Astalan Raknarok Om. Auvo Rahkola Pohjanlohko Astalan Tuutti Suljettu Poronajo. Om Kai Nyman. 'Ajovoittajaan Kontiolahdelle, Pohjois-Karjalaan, jatkavat Touchdown ja Xavier. Raknarok jäi vain kolmen ajominuutin pisteen päähän jatkopaikasta. Tuutti ajoi Pohjanlohkossa päivän parhaan erän, jossa ajominuutteja 110 min. Toisen erän haun alussa Tuutti törmäsi poroon, joka houkutti liikaa!


Astalan Yolandan vuosi 2016

M

arikan, Paavon ja Ruskan vuosi 2016 oli harrastuksen täyteinen, innostunut ja onnistunut. Harrastaminen on kolmikolla ollut monipuolista ja ympärivuotista. Talvella Ruska ajoi huipputuloksen Paltamon umpihankiajoissa pistein 84, sijoittuen Suomen ajokoirien joukossa toiseksi. Nuori koira herätti jo silloin Paltamossa huomiota. Kesäkaudella Ruska kiersi Marikan esittämänä näyttelyitä erinomaisella menestyksellä. Vaadittavat sertit kertyivät kasaan muun menestyksen ohella. Paavo ja Marika kävivät tutustumassa näyttelyihin myös Ruotsin maalla. Harrastusta he laajensivat myös kasvattajakursilla ja kennelliitto myönsi heille Vastavalon kennelnimen. Ruska ja Marika kävivät myös kaverikoirakurssin ja nyt Ruska toimii kotikonnuillaan myös kaverikoira- tehtävissä. Paavo oli jo ennestään ajokokeiden palkintotuomari ja myös Marika kävi kurssit ja suoritti harjoittelut. Syksyllä Ruska ajoi sulan maan tuloksen ja Suomen muotovalion anomus on Kennelliiton käsittelyssä. Paavon ja Marikan suunnitelmissa on keväälle 2017 ensimmäinen Vastavalon kennelin pentue Ruskalle. On ollut hienoa seurata ja olla mukana kolmikon harrastusmatkalla vuonna 2016.


Astalan beaglein uusimmat valioarvot FI MVA ASTALAN XAVI Suomen Muotovalio 8.11.2016 FI MVA ASTALAN XIO 29.8.2016 Suomen Muotovalio FI MVA ASTALAN YOLANDA 29.8.2016 Suomen Muotovalio POHJ MVA FI MVA SE MVA NO MVA ASTALAN YÖTUULI Pohjoismaiden Mutovalio Norjan Muotovalio Ruotsin Muotovalio Suomen Muotovalio FI KVA MVA SE KVA SE MVA PM-15 ASTALAN SÄLLI ??.?.2016 Ruotsin Käyttövalio 15.9.2016 Ruotsin Muotovalio 26.8.2016 Suomen Muotovalio POHJ MVA POHJ KVA FI KVA FI MVA SE KVA SE MVA NO MVA NO KVA ASTALAN TOUCHDOWN 3.5.2016 Pohjoismaiden Käyttövalio 2.5.2016 Norjan Käyttövalio 3.3.2016 Ruotsin Käyttövalio C.I.B C.I.E POHJ MVA FI KVA FI MVA SE KVA SE MVA NO MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA ASTALAN TUUTTI 27.7.2016 Baltian muotovalio 27.7.2016 Liettuan muotovalio 21.6.2016 Latvian muotovalio

C.I.B C.I.E POHJ MVA FI KVA FI MVA SE KVA SE MVA NO MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA ASTALAN TUUTTI Omistaja Kai Nyman

POHJ MVA POHJ KVA FI KVA FI MVA SE KVA SE MVA NO MVA NO KVA ASTALAN TOUCHDOWN Omistajat Tom Österbacka & Sofia Österbacka


FI KVA FI MVA SE KVA SE MVA PohjM-15 ASTALAN SÄLLI Omistaja Janne Jeulonen

POHJ MVA FI MVA SE MVA NO MVA ASTALAN YÖTUULI Omistajat Merja ja Vesa Meriläinen

FI MVA ASTALAN XAVI Omistaja Jukka Nesteoja FI MVA ASTALAN XIO Omistajat Enni ja Toni Hakola

FI MVA ASTALAN YOLANDA Omistajat Marika ja Paavo Sutinen

JA SAMASSA HE OTTIVAT


M

e

ä s t

y t s

ä t s

Kaijan ja Samulin poika Santeri pääsi ampumaan uudella metsästyskortilla Sorille jäniksen.

Pirjon, Salmen ja Zetkan metsäreissut on tehokkaita.

Yolanda ja kaunis lumikelin jänis. Pyyntimiehenä Paavo.

Runolfin ajosta Mona ampui helmikuussa kaksi jänistä. Remu on saanut ketunajojen lisäksi koko ajan paremmin otetta myös jäniksen ajosta.

Kaija onnistui kaatamaan jäniksen Sorin ajosta alkusyksystä.

Hauhian perheessä päästiin syömään Yllätyksen ja Akin hankkimaa pupua.

Ina ja Kjell ovat ehtineet tekemään monta yhteistä reissua. Metsällä jäniksiä on kaatunut useita ja kokeissa he ovat käyneet Ajovoittajassa ja Ruotsissa Pohjoismaiden ottelussa.

27.2 Hilla sai ylös kello 7.30 ja jänis kaatui Lassen ampumana kello 12.20. Vanhalla rouvalla on ikää liki 12 vuotta. Toisessa kuvassa omistaja Mika ja Hilla.


Vanha herra Kaapo ja ajon päätteeksi saalista. Metsästäjänä Hannu.

Voima on metästyskoira. Tehokas ja painostava ajotapa tuo usein saalista. Ampujana Marko.

Teron ja Patun Lieksan mehtuureissu oli tulosta tuottava. Patulle kaksi jänistä, ampujina Esko Leinonen ja Esko Honkonen.

Xtra Jymyn kausi alkoi hienosti. Heti 1.9. kaato hyvästä ajosta. Ampujana Ville.

Välillä jäniksillä pitää kiirettä kun Astalan beagle on perässä. Jarmo ja Ystävä harrastavat Rovaniemellä.

Matti kirjoitti : “Pieni yhteenveto Astalan Zuffelin eli Simon jahtivuodesta. Lumeton syksy ja alkutalvi loivat omat haasteensa, mutta siitä huolimatta Simo pääsi hyvin metsälle ja saalistakin tuli. Rusakkoa, metsäjänistä ja kettua tuli ajettua ja jokaisesta saatiin väh. yksi kaato.”

Jari pääsi kaatamaan Zafiran ajosta jänikset sulanmaan ja lumikelin ajoista. Zafiran metsästyspaikat on Toholammilla.

Mikko kaatoi Nooan ajosta jäniksen. Anneli ja Unelman ajama saalisjänis syyskuulta 2016. Samalla kun laitoin kuvaa lehteen 28.11. tuli Annelilta viesti - “Unelma kokeessa ja eka erä täysi 120 min ja toinen jo liikkeellä.” Selvästikkin hyvä metästyskoira ja myös ajokoekoira.


A

j

k o

j e o

t t u

a j u

Paltamossa pidettiin kauden päätösajokokeet 28.2.2016. Yolanda ajoi ensimmäiseen erään 112 min. Toiseen erään 98 min. Ajotaito numero molemmissa erissä 8. Tulos Beaj 1 pistein 84,25. Yolandan “Ruskan” omistavat Paavo ja Marika Sutinen.

Astalan Touchdownista Pohjoismaiden kaksoisvalio Tom ja Sofia Österbackan omistama Astalan Touchdown kävi Norjan Trondheimissa ajokokeessa. 14.2.2016 Tassu ajoi hyvän Norjan ykköstuloksen jänikselle. Tulos oikeuttaa Norjan käyttövalion arvon ja myös Pohjoismaiden käyttövalion arvon anomiseen. Maastossa oli paljon lunta.

Astalan Touchdown on nyt Fi Kva & Fi Mva Se Kva & Mva No Kva & Mva Pohj Kva & Pohj Mva

Astalan Sälli lähti Jannen kanssa Ruotsiin puolustamaan viime vuoden Pohjoismaiden mestaruutta. Perillä kuitenkin selvisi, että ruotsalaiset olivat tehneet omia sääntötulkintoja ja Sälli ei ole mukana kisassa. Sällille oli kuitenkin järjestetty koettelumahdollisuus kilpailun ulkopuolella. Maasto ei ollu ihan parasta A- luokkaa, pahimpina piikkilangat, joista Sälli sai päivän aikana pari reikää jalkaansa. Sälli kuitenkin näytti mestarin otteita ja ajoi päivän parhaan tuloksen ja saavutti Ruotsin käyttövalion arvon .

Astalan Sälli on nyt Fi Kva & Fi Mva Se Kva & Mva Pohj M-15.

Joulukuun alussa Zetka ajoi ajokokeissa Beaj-2 tuloksen 52,25 p.. Haukku sai tuomareilta numeroksi 9. Om. Pirjo Konttinen

3.12.2016 Xanadu Beaj-3 tulos KeskiSuomen beaglekerhon mestaruuskokeessa. Sijoitus 2. Om. Allan Witick

3.12.2016 Ruskalle Beaj1 -tulos Kajaanin pitkässä kokeessa. Ensimmäinen erä 13/39 min . Toinen erä 4/95 min.


Hedmark Harehundklubb Mestari 2016! Norjassa, Hedmark Harehundklubin pienten ajavien koirien kisassa, mestariksi ajoi Astalan Temptation of the Pack. Thia ajoi ottelussa hienon ykköstuloksen, pistein 166. Thian omistaa Arild Fjeldstad. Thialla on nyt ykköset Norjasta ja Ruotsista. Näyttelyistä Thialla on kaksi serttiä Norjasta.

Astalan Runolf osallistui Hailuodossa Pohjois-Pohjanmaan pitkään kokeeseen 14.10.2016. Remu on aikaisemmin käynyt viisi kertaa kettukokeessa ja oli nyt ensimmäisessä jäniksen ajokokeessa. Runolf “Remun” tulos oli Beaj 2 pist. 55,96. Om. Mona Mikkonen. 28.2.2016 Keski-Pohjanmaan Beaglekerhon pitkäkoe, Kokkola. Astalan Xena Beaj1, 62,54 pistettä. Om. Astalan kennel.

Astalan Yötuuli “Mini” osallistui ensimmäisiin ajokokeisiin Ylivieskan pitkässä kokeessa. Mini haki ensimmäiseen erään 30 min ja ajoi täyden 120. Toisen erän haku 95 min ja ajo 48 min. Loppupisteet 71,00.

3.12.2016 Naisten ajovoittaja Kaavilla. Astalan Unelma ja Anneli osallistuivat otteluun. Unelman esimmäinen jänis lähti juoksuun vain vartin haulla. Minuutteja ensimmäiseen erään tuli 65. Toisessa erässä Unelma nosti kaksi jänistä liikkeelle, kun ensimäinen meni vilkkaasti liikennöidylle tielle. Minutteja toiseen 74. Ja sijoitus viides. Tulos Beaj-2 pistein 58,54.

Astalan Unelma osallistui 28.11.2016 kahden viikon kokeeseen. Ekaan erään Unelma ajoi hienon 120 min täyden erän. Yleisvaikutus numero 9 kertoo ajon olleen myös sujuvaa. Toiseen tuli 74 min. Beaj 1 pist. 79,08. Into numeroksi tuli 5. Unelman omistaa Anneli Malinen.

26.9.2016 Iisalmi Astalan Xavi Beaj 1. pistein 64,08. Om. Jukka Nesteoja. Tuloksen pohjalta Xavi sai Suomen Muotovalion arvon.


2016 22 x sertti 8 x vara sertti 3 x Cacib

y ä N

l e tt

t u yj

a j tu Astalan Yesmine avasi näyttelykauden hienosti helmikuussa. Tulos Nuo ERI1 SA PN2 serti Om. Toivo ja Seija Kangas Astalan Kaapo Vet Eri Vet-Rop. Om. Hannu Hämäläinen ja Tiina Rinne. Liki 11- vuotiaan Kaapon esitti 15 vuotias Saara. Ulkomuototuomarina Matti Palojärvi.

Polvijärvi 16.4.2016. Ulkomuototuomarina Mari Lackman. Astalan Yolandalle ensimmäinen sertti. Omistajat Marika ja Paavo Sutinen.

Mattilan Paavo arvosteli 14.5. Reisjärvellä Astalan Xtra Jymyn Avo Eri Avk2 Om. Ville ja Katri Rantala Yesmine sai Kuhmossa 4.6.16 kolmannen sertin. Tuomarina Leni Finne. Taivaltajan Brutus sertti ja Vsp.

Xenjalle Karijoelta varasertti käyttöluokasta. Xenjan esitti Arto.

Oulun Kv näyttelyssä 10.7.2016 Yolanda Pn 2 Sertti Yesmine Pn 1 CACIB.

9.7.2016 Kokkolan Kv näyttely Tuomarina Aila Lehmussaari Astalan Xavi Avo Eri, Avk 1 Sa PU3 . Om. Jukka Nesteoja Astalan Tuutti Val Eri Vak1 Sa PU1 Cacib ROP RYP2 Om. Nina Nyman Astalan Yesmine Avo Eri Om. Toivo ja Seija Kangas. Astalan Xena Käy Eri Käk2 Sa . Om. Vesa ja Merja Meriläinen Sotkamo 30.7.2016 Astalan Yötuuli Käy Eri Käk1 Sa Pn4 . Om. Merja ja Vesa Meriläinen Tuomarina Erja Nummi. Astalan kasvattajaryhmä ROP + Kp. Astalan Yolanda Käy Eri Käk1 Sa Pn1 Sertti ROP. Om. Marika ja Paavo Sutinen. Tämä oli Ruskan kolmas sertti.

Mikkeli 6.8.2016 Mäntsälä 17.7.2016 Astalan Xanadu Avo Eri Avk2 Sa Pn2 Vara- sertti Astalan Xavier Käy ERi Käk1 Sa Pu2 Sertti. Om. Allan Witick Om. Isto Rajala ja Sirpa Järvelä-Rajala Tuomarina Paavo Mattila

Astalan Zetka Käy Eri Käk1 Sa Pu1 Sertti VSP. Om. Pirjo Konttinen Tuomari Håkan Hedekäll, Ruotsi.

Yllätyksellä kolmen päivän KVputki SAWO Showssa 5.8.16 Kuopio Kv Astalan Yllätys Avo Eri Avk2 6.8.16 Kuopio Kv Astalan Yllätys Avo Eri Avk4 7.8.16 Kuopio Kv Astalan Yllätys Avo Eh Om. Suvi ja Aki Hauhia


Kiiminki 6.8.2016 Tuomarina Raimo Viljanmaa Astalan Voima Käy Eri Käk 1 Sa Pu2 Vara sertti Om. Marko Pälsynaho Astalan Pelimerkki Val Eri Vak1 Sa Pu4 Om. Marko Pälsynaho Astalan Eräneuvos Vet Eh Om. Marko Pälsynaho ( Eetu 14 v.) Astalan Xenja Käy Eri Om. Arto ja Aino Sippala Astalan Kennelin kasvattajaryhmä ROP

Xavier VSP Vesilahdella Astalan Xavier Käy Eri Käk1 Sa Pu1 Sertti VSP. Om. Isto Rajala ja Sirpa Järvelä-Rajala Tuomarina Tapani Pukkila

Pohjoismaiden Mestarista tuli kahden maan Muotovalio Sälli ROP Mustasaaressa. Sälli sai kolmannen sertin Pekka Teiniltä. Sällin omistaa Janne Jeulonen

Astalan Yakira Mustasaaren näyttelyssä Avo Eri Avk2 Sa Pn 3 Om. Janne Jeulonen Ulkomuototuomarina Pekka Teini.

Xena VSP Seinäjoella 13.8.2016 Sertti oli Xenalle kolmas. Astalan Xena Käy Eri Käk1 Sa Pn1 Sertti VSP. Om. Vesa ja Merja Meriläinen Ulkomuototuomarina Jari Fors.

Astalan Xio Käy Eri Käk1 Sa Pu1 Sertti ROP RYP4 Om. Toni ja Enni Hakola Sertti oli Xio "Repen" kolmas ja siitä tuli näin Suomen muotovalio. Ulkomuototuomarina Sakari Poti.

Yppärin näyttelystä Astalan kenneliin ROP ja VSP 28.8.2016 Yppäri Merimaja. Ulkomuotuomarina Arvo Rajala Minillä on nyt kolme serttiä Suomesta, kaksi Ruotsista ja yksi Norjasta. Zetkalle sertti oli toinen. Astalan Zetka Käy Eri Käk1 Sa Pu1 Sertti VSP. Om. Pirjo Konttinen Astalan Yötuuli Käy Eri Käk1 Sa Pn1 Sertti ROP. Om. Vesa ja Merja Meriläinen

17.4.2016 Vaasa Kv -näyttely. Tuomarina Leila Kärkäs. C.I.B. C.I.E. Fi Kva Fi Mva Se Kva Se Mva No Mva Ee Mva Pohj Mva Astalan Tuutti Val Eri Sa Cacib VSP. Om Nina Nyman.


PITEÅ

KOIRANÄYTTELY 2016 Specialtecken S –sertinmetsästäjän päänvaiva

Turon ulkomaiden kiertue 2016 7.5.16 Latvia, Talsi kansallinen näyttely PU 3, EH 8.5.16 Latvia, Talsi, ERI SA, VAK1, PU3, SERT 2.7.16 Jällivaara kv näy, Cacib,ROP 23.7.16 Liettua, Ukmerge kaikkien rotujen näy, ERI SA, VAK1 (luokkavoitto, pikku serti), PU 2 24.7.16 Ukmerge, ERI SA, VAK1, PU1 (iso serti). Iso sert. 7.8.16 Kalix, FCI 6 luokan erikoisnäyttely, ROP, RYP3. 21.6.16 Latvian mva 27.7.16 Liettuan mva ja Baltian mva

C.I.B C.I.E POHJ MVA FI KVA FI MVA SE KVA SE MVA NO MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA ASTALAN TUUTTI

Viime kesän näyttelykalenteriin kertyi mukavasti paikkakuntia myös Ruotsin puolelta ja sekä Minille että Xenalle asetettiinkin tavoitteeksi yksi sertti Ruotsista. Toukokuussa matkasimme Piteåån ensimmäisen kerran ja löysimme ihanan yöpymispaikan paikallisen golfkerhon majatalosta, aivan keskustan tuntumasta. Piteån näyttelyt pidetään usein Sjulnäsin kylässä, parinkymmenen minuutin matkan päässä keskustassa ja reitti sinne kulkee kauniin vesistön reunamia mukaillen. Kylän keskellä on suuri koulukeskus ja vaikka osoitetta ei tietäisikään, ei eksymistä tarvitse pelätä, sillä kaikki tiet vievät näyttelyyn ja jokaisen edellä menevän auton perällä on vähintäänkin yksi koira! Näyttelypaikalla jännitys jotenkin aina tiivistyy ja luettelon selaamisen jälkeen jännitystä lisää kilpakumppaneiden lisäksi tuo riivattu Specialtecken S, joka poikkeuksetta on vähintäänkin toisen koiran nimen perässä. Ruotsissa tuo merkki tarkoittaa, että koira ei voi ottaa vastaan serttiä ja tästä meidän Vesa ei tykkää! Työnjako tässä Specialtecken -asiassa on selvä –minä avaan luettelon ja silloin Vesa jo kiitää –ensin kohti toimistoa ja seuraavaksi, luettelo kädessä heiluen, terhakkaasti askeltaen, kohti kehää ja kehäsihteeriparkaa. Siinä me sitten koirien kanssa odotellaan ja seurataan tätä säännöllisesti Ruotsinmaalla toistuvaa näytelmää –ylpeinä totta kai, sertti kotiintuomisina, Specialteckenistä huolimatta!


TRÅMSSA

KANSAINVALINEN KOIRANÄYTTELY

2016

Koti rattaiden päällä

Viime kesään mahtui seikkailu poikineen ja yksi parhaista oli näyttelyreissu Rovaniemen kautta Tromssaan Vuorisen perheen hienolla asuntoautolla. Ensituntumaa karavaanarielämään otettiin Katin ja Jarmon kodin pihassa ja kun siitä tulikokeesta selvisimme, saattoi matka kohti Norjaa alkaa, kunhan ensin pyörähdettäisiin kehässä australialaistuomarin ihmeteltävänä! Ja kyllä hän ihmettelikin –Käyttöluokka??? I have never seen anything like this before –kannatti tädin tulla Rovaniemelle kokemaan muutakin kuin Joulupukinmaa ja Napapiiri! Rovaniemeltä matka jatkui Karesuvannon kautta kohti Kilpisjärveä ja koska päivänvaloa riitti vielä useaksi tunniksi, päätimme ajaa perille saakka Tromssaan, jossa kehä alkaisi jo aamuyhdeksältä.

Tuomarina Tromssan KV-näyttelyssä oli suomalainen Rune Fagerström, joka arvosteli edellisenä kesänä Xenan ja Xanadun (Sanin) erinomaisiksi rakenteiltaan ja vakuutti meidät jo silloin beagletuntemuksellaan. Näyttelyaamuna vettä satoi kaatamalla ja näyttelykenttä oli vesilätäköiden peittämä. Karavaanaria nauratti, sillä asuntoautomme oli aivan kehän vieressä ja saatoimme seurata kehän käynnistymistä auton ikkunasta! Paikalla oli runsaasti suomalaisia koiria ja muutenkin koirien taso oli erinomainen. Minin ja Xenan numerot olivat beaglekehän viimeiset ja jännitimme loppuun saakka, riittääkö tuomarilla kanttia palkita koira toisensa jälkeen Erillä, niin kuin kehässä tapahtui ja aivan oikeutetusti. Onneksi kesti –Mini sai myös serttiin vaadittavan CKn Käyttöluokassa ja nappasi myös sertin. Xenalle tulokseksi tuli Käyttöluokan Excelent, Käk 2.

HEDMARK KOIRANÄYTTELY 2016 Thia kävi Norjassa näyttelyssä ja tuloksena Cert, ROP ja Bis 3. Thian omistaa Arild Fjeldstad. Hedmarkissa tuomarina oli beaglekasvattaja Olsen Anne-Marit.

Gällivare

KANSAINVALINEN KOIRANÄYTTELY 2016 Ulkomuototuomarina FOSS ARNE Astalan Tuutti CHKL Exelent CHKK 1 CK BHKL 1 Cacib BIR kork 40 cm Astalan Yötuuli B/J KL Exelent B/JKK 1 CK BTKL 2 CERT R-Cacib kork. 38 cm Astalan Xena B/JKL Exelent B/JKK 2 kork. 36 cm


Astalan A -pentue syntyi 19.9.2016 i. No Kva &Mva Se Mva Skredbekkens Arlanda Quinzy e. Fi Mva Se Mva Astalan Taika

Astalan A- pentue syntyi 19.9.2016.

A

Taika ja Quinzy -yhdistelmästä syntyi neljä pentua, jotka kai- metsässä. Mikäli pennuissa on ainesta kasvaa terveiksi ja kki olivat narttuja. Pennut olivat syntymästä lähtien elinvoi- hienoiksi beagleiksi, ne pääsevät näyttämään tasonsa myös maisia ja kaikki oppivat nopeasti syömään itse. Ne kasvoivat näyttelyissä. ja kehittyivät normaalisti. Taika hoiti pentuetta hienosti ja maitoa riitti hyvin neljälle pennulle. Kaikki pennut saivat Onnea kaikkiin perheisiin uuden Astalan beaglen kanssa. mahtavat kodit, joissa ne pääsevät toteuttamaan vaistojaan

ASTALAN AADA

ASTALAN AIDA

ASTALAN ANNU

ASTALAN AUNE

Annun perheessä kennelharrastus on tuttua Vihdoinkin pitkäaikainen haaveeni toteutui, kun Astalan Annu marraskuun pakkasilla muutti meille. Annu on varsinainen sydäntensulattaja, hoitopaikka on tarvittaessa löytynyt milloin mummulta ja milloin sisarusten luota. Alkuun Annu lähinnä nukkui ja söi, nyttemmin hereilläoloaikaa on jo paljon enemmän, ja joka päivä myös ulkoillaan. Kauheasti ei vielä olla harrastettu muutakuin leikkiä, kuukauden kuluttua aloitetaan sitten

näyttelytreenit. Luoksetulo sujuu jo mallikkaasti! Annu on pieni suuri koira, ei pelkää kissoja eikä meidän muita koiria. Toivottavasti pian päästään haistelemaan jäniksen jälkiä. Kiitos Merja ja Vesa tästä ihanasta koirasta!


Aadan uusi koti Ylivieskassa Lokakuun puolivälissä kuulimme mahdollisuudesta saada beagle Astalan kennelin A-pentueesta. Ehdimme käydä nuuskimassa pentuja Ruotsalossa Vesan ja Merjan luona kolme kertaa ennen kuin haimme Astalan Aadan kotiimme, Ylivieskan Salmiperälle, marraskuisena tiistai-iltana.

Miia, Arto, Atte, Arttu ja Oliver Huhtanen

Aadasta tuli toinen narttu, Miian lisäksi, meidän miesvaltaiseen perheeseen. Toisella luokalla oleva Atte ja eskarilainen Arttu ovat olleet innokkaina koiran hankkimisen suhteen kesästä lähtien, kun paljastimme pojille aikeemme hankkia metsästyskoira. Kirjoja, oppaita ja Astalan kennelin vanhoja lehtiä on luettu innolla. Suoraviivaisinta koulutusta ja palautetta Aada saa todennäiköisesti puolitoistavuotiaalta Oliverilta. Välillä

Aadalle ja Oliverille tulee erimielisyyksiä mm. siitä, missä kummankin ruoat ovat ja kumman viltistä on milloinkin kyse. Uuden oppimista riittää kaikilla paljon. Ainoastaan Miialla on aiempaa kokemusta koirista, lapsuudenkodin labradorinnoutajasta. Aada viihtyy varsin hyvin uudessa kodissaan. Ensimmäiset yöt Aada nukkui poikien matkasängyssä ja nykyisin Aadalla on omana tilana kodinhoitohuone, lämpimine peteineen. Lähimetsään Aada pääsee tutustumaan vapaana päivittäin, mutta myös pannan, hihnan ja valjaiden käyttöä on harjoiteltu onnistuneesti. Arto hankki metsästyskortin elokuussa ja haulikko odottelee asekaapissa ensi vuoden jahtikautta. Ainakin Miia suunnittelee myös jo tulevia näyttelyitä.

Aune isoisoäiti -Gittan saappaita täyttämään Astalan Aune muutti perheeseemme marraskuun puolivälin jälkeen. Perheemme kasvoi pienellä hännänheiluttajalla, jolla tuntuu olevan ison hännänheiluttajan ego. Iita -beagle otti Aunen kasvattilapsekseen ja Netta ja Laku seuraavat sivusta. Jare 3. -vuotta telmii ja leikittää Aune -koiraansa ja selkeä sidos on jo syntynyt. Ensimmäiset viikot ovat olleet ai-

Aida asuu Tokrajärvellä

Astalan Aida tuli Ilomantsin Tokrajärvelle, Riitta ja Aulis Ikosen kotiin. Meillä asustelee lisäksi kaksi muuta beaglea. Perheeseemme ensimmäine beagle tuli jo v. 1983, ja sen jälkeen meillä on aina ollut 1-3 beaglea yhtäaikaa. Aulis metsästää ja opettaa koiria metsälle. Lisäksi käymme näyttelyissä, johon osallistuu tyttäremme Anne, joka myös kouluttaa ja esittelee koirat näyttelyissä. Beagle on koirarotuna seurallinen, lapsiystävällinen, hauska ja erittäin hyvä metsästykseen.

Aidan ensimmäiset viikot ovat sujuneet hienosti. Kun Aida matkusti pitkän matkan meille, kotona odotti oma peti. Aida pyllähti petiinsä, kuin se olisi aina ollut sen oma paikka. Koiramme Sissi ja Bopi ottivat Aidan heti tosi hyvin uudeksi perheenjäseneksi. Nyt kun lunta tulikin paljon, Aida sitkeästi yrittää päästä toisten perässä lumessa, toki joutuu kyllä luovuttamaan vielä, vaikka sisua näyttää kyllä jo olevankin.

van mahtavia! Pieni/Iso beagle, Aune, on valloittanut koko perheen ja tästä on hyvä jatkaa keväthankia kohti.


Astalan B -pentue alkukeväästä 2017 i. No Kva & Mva Pohj Mva Setervollens Bjeffende Casper e. Astalan Xena

Urokseksi valittiin norjalainen uros No Kva & Mva Pohj Mva Setervollens Bjeffende Casper. Casper on syntynyt 2012. Casper aloitti koeuran alle kaksivuotiaana ja valioitui käyttövalioksi ennen neljän vuoden ikää. Casperilla on erinomainen metsästysinto ja sitkeys. Casper on saavuttanut myös Pohjoismaiden muotovalion arvon. Casper on luonteeltaan avoin, rauhallinen ja itsevarma uros.

Yhdistelmän emänä on Astalan Xena. Xenan vahvin ominaisuus metsässä on metsästysinto ja sitkeys. Se on itsenäinen hakija ja laajentaa hakua tarpeen mukaan. Xena on käynyt yhden kerran ajokokeissa ja lumisissa olosuhteissa ajoi Beaj 1 -tuloksen. Näyttelyistä Xenalla on kolme serttiä. Xena on miellyttäväluonteinen koira kotona ja erinomainen matkakaveri. Xena on ollut tähän mennesä täysin terve, eikä sitä ole koskaan lääkitty minkään vaivan takia.

Sukutaustasta Tulevat pennut ovat kuudennen polven Astalan kennelin kasvatteja. Meillä on pitkä ja hyvä kokemus pentueen sukutaulun koirista. Erikoisesti narttulinja on hyvinkin tuttu. Xenan emä Fi Mva Astalan Ilonalla on jo pisteitä riittävästi ja se palkitaan 2017 vuosikokouksessa käyttökoirien periyttäjäpalkinnolla. Xenalla ja sen pentuesisarilla viidellä seitsemästä on Beaj1- tulos ajettuna. Kaikissa X- pennuissa on erinomainen metsästysinto. Kaikki seitsemän ovat käyneet myös näyttelyissä ja kuusi on palkittu näyttelyssä sertifikaatilla. Kaksi pentueesta on jo saavuttanut muotovalion arvon. Casperin emä on Norjan ja Ruotsin kaksoisvalio Pilbergets Ronja. Casperilla on myös useita ajokokeisa onnistuneita sisaruksia ja käyttövalioveli. Mitä odotamme yhdistelmältä. Odotamme Xenan ja Casperin pentuihin erinomaista metsästysintoa ja hakua. Hyvää kokonaispakettia metsässä. Rakenteellisesti odotamme koiriin erinomaista rakennetta. Pentueen sukusiitoskerroin on: 3,9 % / 9sp. Yhdistelmän sukusiitoskertoimesta tulee uroksesta C.I.B Se Kva & Mva Bealvaux Magical Strorm – 1,6 % ss ja Hedeby Huntings Aidasta -1,6 % ss.


Astalan C -pentue keväällä 2017 i. ? e. Pohj Mva Fi Mva Se Mva No Mva Astalan Yötuuli

? Alkukeväälle odotellaan myös Minille juoksua ja tavoitteena on astuttaa se sille parhaiten sopivalla uroksella. Päätöstä uroksesta ei vielä ole lyöty lukkoon, joten julkaisemme sen myöhemmin. Mini on osoittautunut kaikilta osiltaan erinomaiseksi jalostusnartuksi. Se on luenteeltaan todella mieleinen, jopa niin, että jos saisin vapaasti jotain kohtaa parantaa luonteessa, en osaisi sitä tehdä. Rakenteellaan Mini on kymmenessä näyttelyssä kerännyt viisi sert-

tiä kolmesta eri maasta. Ajokokeissa se ajoi alle kaksi vuotiaana Beaj-1 tuloksen lumikelissä ja tänä syksynä paljaan maan Beaj-3. -tuloksen. Mini on erikoiskantakirjassa ja se on Suomen, Ruotsin, Norjan ja Pohjoismaiden muotovalio. Pentujen odotetaan syntyvän keväällä 2017.

Astalan kennelin jalostusta ohjaavia ajatuksia Jalostuksemme perustuu vahvan narttulinjan, jolla on myös mahdollisimman hyvää jälkeläisnäyttöä jo tiedossa, kasvattamiseen. Jalostukseen käyttämiemme narttujen itsessään pitää täyttää hyvälle beaglelle asettamamme tavoitteet. Jalostuskriteerimme täyttävälle nartulle etsimme sopivimman uroksen. Uroksia valitessa emme ole asettaneet maantieteellisiä rajoja, vaan olemme valmiita käyttämään sitä urosta, joka meistä tuntuu sopivimmalta, riippumatta sen asuinpaikasta. Käytännössä kuitenkin metsästystapamme rajaa vaihtoehdot pääsääntösisesti Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan.

Rakenne on meille tärkeä. Hyvärakenteinen koira kestää metsästyksen aiheuttaman rasituksen. Astalan beaglen ulkomuodosta meillä on mielessämme selkeä visio ja sitä kohti pyrimme mahdollisuuksien mukaan, askel askeleelta. Jalostukseen käytettävien koirien luonteiden tulee olla rodunomaisia. Rotumääritelmä sanoo mm. ”Beagle ei ole vihainen eikä arka”. Koiran luontainen neuvokkuus ja viisaus ovat myös ominaisuuksia, joita arvostamme metsästyskoirassa.

Koska beagle on metsästysrotu, perustan jalostukselle luovat meitä miellyttävät metsästysominaisuudet. Emme koskaan käytä jalostukseen beaglea, jonka metsästysominaisuuksiin Tärkeää on, että yhdistelmän geenipooli on mahdollisimman emme itse usko, vaikka koiran kaikki muut ominaisuudet olisivat laaja. Geenipoliin laajuuden näemme tärkeänä koko beakriteerimme täyttävät. Aivan kuten ulkomuodon osalta, jalostuglerodulle. sta ohjaa myös vuosikymmenten aikana syntynyt mielikuva siKaapon itä, Poika miten Astalan beagle toimii käytännön metsästyksessä. Tätä Astalan Quickstep Terveysasiat ovat itsestäänselvyys jalostusvalintoja tehdessä. mielikuvaa kohden pyrimme jalostustyössämme määrätietoisesti. Niiden huomioimiseen käytämme kaiken, useiden vuosikymmenien kuluessa, kertyneen tiedon ja taidon. Jalostusyksilöiden valinnan keskeisiä kriteereitä


BEAGLE Iloinen ajava koira B

eaglen tapaisista koirista löytyy ensimäisiä merkintöjä sen kotimaasta, Englannista, jo 1600 -luvulta. Silloin siellä tarvittiin koiria, joiden metsästystä voitiin seurata jalan ja ne ajaisivat pääsääntöisesti jänistä. 1800 -luvulle tultaessa niiden ulkonäkö oli jo aika vakiintunut nykyisten beaglein tasolle. Alkuperämaan tapa käyttää beaglea sai aikaan sen geneettisen perimän, johon alkoi pikkuhiljaa vakiintua rodulle sopivia ominaisuuksia.

M

äärätietoinen ja runsas jalostus vei rotua hyvin askelin kohti tietynlaista suuntaa. 1800 -luvulta löytyykin ensimmäisiä kuvia beagleistä, joista sen voi jo tunnistaa. Rotumääritelmä alkoi vakiintua ja harrastavia yhdistyksiä syntyi kenneleiden avuksi jo 1800 -luvun loppupuolella.

Y

ksi nopeasti kehittynyt, käyttöön soveltuvista ominaisuuksista, oli luonne. Koirat asuivat isoissa, useiden kymmenien koirien tarhoissa. Sieltä karsittiin tai karsiutuivat nopeasti koirat, jotka olivat riidanhaastajia tai liian kovalla luonnolla varustettuja. Noin isoissa määrissä ei voitu suvaita pientäkään ihmiseen kohdistuvaa agressiota. Rotumääritelmän kuvaus -ei vihainen eikä arka, alkoi vakiintua luonteeseen. Tuo sama ominaisuus näkyy voimakkaasti tämän päivän beaglessä. Astalan ajoissakin on helppo olla, vaikka paikalla on liki 30 eri -ikäistä ja -kokoista koiraa. Keskinäiset rähinät ja urinat ovat mietoja ja harvinaisia.

1

800 -luvun puolivälin kuvista tunnistaa jo helposti beaglen nykyisen rotumääritelmän ominaisuuksia. Rotumääritelmä ei erottele ajue- ja showbeaglen rakennetta-pääpiirteet ovat molemmilla samat: molemmissa arvostetaan

esimerkiksi rodunmukaisia kulmauksia ja liikettä, riittävän pitkää kaulaa ja oikeankokoista kalloa sekä oikeanlaista staminaa.

J

okainen nuoren koiran omistaja huomaa myös beaglen satojen vuosien jalostuksen tuloksen, kun nuori beagle osuu eri riistan jälille. On mielenkiintoista nähdä, miten nuori koira merkkaa esimerkiksi pihakissan jäljen: siihen tulee virtaa ja se osoittaa selvästi tästä kulkeneen jonkun mielenkiintoisen otuksen. Kun metsäkanalintu nousee rytinällä siivilleen koiran lähietäisyydeltä, se saa siinä aikaan ison reaktion. Moneen kertaan pitää pyöriä lähtöpaikalla ja jopa haukahtaa, sillä ilmasta saattaa löytyä hajuvana, jota pitää pätkän matkaa seurata iloisesti haukahdellen. Kuitenkin se reaktio, minkä tuore jäniksen jälki saa beaglessa aikaan, saa nämä muut hajut laimenemaan haaleiksi leikeiksi. Jäniksen haju ei ole leikki, se on totta! Voi vain kuvitella, mitä nuoren koiran aivoissa tapahtuu niin voimakkaassa reaktiossa. Se on satojen vuosien jalostuksen tulos.

M

iten ajue toimii ajossa ja käytössä? Ajueen ensimmäisenä tehtävänä metsästyspäivässä on sama kuin meillä, nopea jäniksen ylösotto. Ajueessa on usein liki tai yli 40 beaglea. On selvää, että sen, joka löytää jäniksen jäljen, on ilmoitettava siitä nopeasti haukkumalla muille ajueen jäsenille. Silloin koko ajue keskittää toimintansa sille alueelle, mistä jälki löytyi. Näin koko ajueen kaikilla yksilöillä on mahdollisuus nopeuttaa ylösottoa.

E

nsimmäisen kerran kun kävin seuraamassa ajueen toimintaa Englannissa, laitoin merkille herkän äänen annon pelkälle jäljelle ennen ylösottoa. Illalla, kun menimme ruokailemaan mas-

Ymmärsin, että beagleen on jalostettu satoja vuosia herkkyyttä ja jäljen löytymisestä tiedottamista.

tereiden kanssa, otin asian puheeksi, koska silloin olin vielä meidän ”sinisen”-kirjan uskovainen. Kysyin, etteikö heille ole ongelmana tämä herkkyys? Masterit katsoivat ihmeissään ja selittivät, ettei millään lailla. Väärän ominaisuuden koirat sen sijaan annetaan pois ajueista. Olin kummissani sillä olin päivällä nähnyt jotain aivan muuta? Jatkoin tiedustelua, joilloin asia selkeni. Heille täysin väärää käytöstä olivat nämä jäljellä mykät koirat, jotka omivat ajettavan itselleen ja hajoittivat ajueen heti ajon alussa. Ajueen jakautuminen pilaa siellä koko hienon metsästyspäivän. Sain kovasti miettiä tuota asiaa kotimatkalla.

Y

mmärsin, että beagleen on jalostettu satoja vuosia herkkyyttä ja jäljen löytymisestä tiedottamista.

S

uomessa aloitetttiin Suomenajokoiran kehittäminen ja jalostaminen viime vuosisadan vaihteessa. Silloin Suomen metsästäjillä ei ollut mahdollisuutta pitää kymmeniä koiria kotosalla. Pelkästään koirien ruokinta olisi ollut meidän maassa silloin vaikeaa muutamia kartanoita lukuuntottamatta. Tästä syystä jalostus keskittyi alusta asti yksin ajavan koiran jalostamiseen. Jalostuksen tueksi kehitettiin ajokokeet ja niihin säännöt. Silloiset aktiivit loivat hakuun ajatuksen, että koiran tulee antaa ääntä vasta kun ajettava on liikkeellä ja on rangaistavaa haukkua ennen ylösottoa. Näillä miinuksilla haluttiin varmistaa, että jalostus menee tiettyyn suuntaan yksinajavalla koiralla.

V

ertailuksi Ruotsissa ja Norjassa kehitettiin myös sääntöjä sielläkin yksin ajavalle koiralle. Siellä ajateltiin haun- aikaista äänen antoa taas metsästyksen kautta. Tänäkin päivänä Ruotsissa haku arvostellaan samalla periaatteella vieläpä niin, että eri ajoeläinten haussa äänen annon


määrän tulisi olla erillainen, jotta koeteltava voi saada maksimipisteet hausta. Ajatuksena on, että jänistä pitää herätellä hiukan, jotta se jää kiertämään omalle reviirille ja on siten saatavissa eräksi. Kettu arimpana eläimenä vaatii hiukan enemmän. Kauris kaikkein vaikeimpana ajettavana on laitettava liikkeeelle jo hyvissä ajoin, jotta ei laukaista paniikin omaista poistumista alueelta, jonka tupurilähtö varmasti saisi aikaan.

S

uomeen beagle tuli 1950 -luvun loppupuolla. Aluksi tietenkin metsästyskäyttöön, mutta Suomen ajokoirien mallin mukaan myös sillä haluttiin jalostuksen helpottamiseksi käydä ajokokeissa. Ensimmäiset kokeet käytiin dreevereiden säännöillä. Monet beaglenomistajista olivat tottuneet metästämään myös Suomen ajokoirilla niiiden selvästi suuremman lukumäärän vuoksi. Niinpä aika nopeasti lähdettin sääntöjen osalta yhteistyöhön ajokoiramiesten kanssa. Sieltä tuli mukana myös tämä yksin ajavan koiran herättelyarvostelu. Niinpä 60 -luvulta lähtien on Suomessa beaglestä poisjalostettu sen perimässä olevaa ominaisuutta. Poisjalostaminen on monin verroin vaikeampaa, kun sitä on sinne satoja vuosia yrittty saada.

Remarkable photo of the Caynsham Beagle Pack from 1885 dun kotimaan koirien haukkuja, on niissä vaihtelua enemmän ja sävyjä voimakkasti enemmän. Jopa Ruotsin ja Norjan muutamat, lähinnä Pohjoismaiden otteluissa, koetellut koirat, omaavat keskiarvojamme parempia haukkuja. Sattumaako vai tästä johtuvaa?

M

ngelmaksi muototuu myös oman kantamme pienuus ja sen tiukka sukulaisuus keskenään. Koska tätä pohjaa on laajennettava terveyden ja elinvoiman säilyttämiseksi, tuomme lähes poikkeuksetta mukanamme myös beaglen luontaista ominaisuutta eli jäljen löytymisestä tiedottamista.

iten tähän pitäsi suhtautua? Ainakin niin, että Suomen ajokoirien sininen sääntökirja ei ole beaglen rotumääritelmän mukainen standardi beaglen metsästysominaisuuksille. Ne ovat hyvät säännöt kilpailuihin ja niiden avulla tänä päivänä ratkaistaan otteluiden voittajat. Silti on hyvä muistaa, että sinisen kirjan tapa tulkita koiran ominaisuuksia on käytössä vain Suomessa. Muiden maiden tulkinnoissa on isojakin sävyeroja ja eri ominaisuuksien arvottamista.

Y

A

O

ksi pohtimisen paikka on myös haukun korreloituminen tuohon herkkyyden poisjalostamiseen. Itselläni on käsitys, että kun on valittu jalostukseen koiria jotka eivät ”herättele”, on myös menetetty haukusta ominaisuuksia. Kuunellessa ro-

lkuperämaassa metsästyspäivä on onnistunut silloin, kun ajue 40 -päisenä vuolaana virtana ajaa jänistä vaihtelevissa maastoissa. He seuraavat ajossa kokonaisuutta ja kokonaisuuden yhteenpelaamista.

Siitä syntyy heille hienon metsästyspäivän kokemus. Jos ajueessa joku yksittäinen koira ”hölmöilee”, se ei heidän päiväänsä pilaa. Irlannissa masterit pahoittelivat ajon päätteeksi eniten sitä, kun ajue hajosi osan ottaessa alueella liikkellä olleen ketun ajon suurimman osan ajueesta jatkaessa jäniksen ajoa. Tätä tapahtumaa kävi useampi pahoittelemassa -ei koskaan sitä, että joku yksilö eksyi porukasta tai teki meidän sinisen kirjan mukaan isojakin virheitä.

T

ammikuun reissu Espanjaan avaa toivottavasti heidän ajatuksiaan hyvästä metsästysbeaglesta ja antaa meille toivon mukaan lisää miettimistä ja pohtimista, milllainen on meille parhaiten sopiva, rotumääritelmän mukainen, jänistä ajava beagle. Mitä ominaisuuksia tulee jalostuksessa tiukasti vaalia ja missä voidaan olla vähän hennommalla otteella liikkeellä.

B

eagle on upea metästysrotu, siksi sen jalostukseen kannattaa uhrata ajatuksia ja keskustelua.

Ruotsin koesääntöjen mukainen pisteytys kohdassa haku Momentti 2 – herättely jäljellä


ASTALAN KENNELIN PENTUEET 2016- 2002 Rek.numero Nimi BEAJ Näytt. ASTALAN A-PENTUE s. 19.9.2016 NO45221/13 isä SE MVA SE KVA NO MVA NO KVA SKREDBEKKENS ARLANDA QUINZY FI35164/10 emä FI MVA SE MVA ASTALAN TAIKA BEAJ-1 FI MVA FI50806/16 narttu ASTALAN AADA kolmivärinen FI50807/16 narttu ASTALAN AIDA kolmivärinen FI50805/16 narttu ASTALAN ANNU kolmivärinen FI50808/16 narttu ASTALAN AUNE kaksivärinen ASTALAN Z-PENTUE s. 7.6.2014 sukusiitosprosentti 6,25% FI35158/10 isä FI KVA ASTALAN SÄLLI kolmivärinen FI KVA SERT FI41861/11 emä ASTALAN UNELMA kolmivärinen BEAJ-1 EH FI36751/14 uros ASTALAN ZETKA kolmivärinen BEAJ-3 SERT FI36752/14 uros ASTALAN ZUFFELI kolmivärinen ERI FI36753/14 uros ASTALAN ZULU kolmivärinen EH FI36754/14 narttu ASTALAN ZAFIRA kolmivärinen EH ASTALAN Y-PENTUE s. 3.6.2014 sukusiitosprosentti 3,13% S46290/2006 FI35164/10

isä emä

C.I.B C.I.E POHJ MVA FI MVA SE KVA NO MVA NO KVA NOV-11 TAIL TIP’S TULO I FI MVA ASTALAN TAIKA kolmivärinen BEAJ-1 FI MVA

FI37563/14 uros ASTALAN YLLÄTYS kaksivärinen SERT FI37565/14 narttu ASTALAN YAKIRA kaksivärinen SA FI37567/14 narttu ASTALAN YESMINE kolmivärinen CACIB FI37564/14 narttu ASTALAN YOLANDA kaksivärinen BEAJ-1 MVA FI37566/14 narttu ASTALAN YSTÄVÄ kaksivärinen BEAJ-2 ERI FI37568/14 narttu ASTALAN YÖTUULI kolmivärinen BEAJ-1 MVA ASTALAN X-PENTUE

s. 27.5.2013 sukusiitosprosentti 0,00%

S46290/2006 isä C.I.B C.I.E. POHJ MVA FI MVA SE KVA NO MVA NO KVA NOV-11 TAIL TIP’S TULO I C.I.B. FIN22138/05 emä FIN MVA ASTALAN ILONA BEAJ-1 FI MVA FI40027/13 uros ASTALAN XAVI BEAJ-1 MVA FI40030/13 uros ASTALAN XAVIER BEAJ-1 SERT FI40029/13 uros ASTALAN XIO BEAJ-1 MVA FI40028/13 uros ASTALAN XTRA JYMY SA FI40026/13 narttu ASTALAN XANADU BEAJ-0 SERT FI40025/13 narttu ASTALAN XENA BEAJ-1 SERT FI40024/13 narttu ASTALAN XENJA BEAJ-1 SERT ASTALAN V-PENTUE s. 3.3.2012 sukusiitosprosentti 0,00% S23703/2007 FIN34704/07

isä emä

SE KVA STORJORDENS VALLE FIN KVA FI MVA ASTALAN NELLY

SE KVA FIN KVA

Cacib FI MVA

FI24030/12 uros ASTALAN VALTTI FI24029/12 uros ASTALAN VENTTI H FI24028/12 uros ASTALAN VOIMA FI KVA SA FI24031/12 uros ASTALAN VOITTO FI24033/12 narttu ASTALAN VARMA ANSA FI24032/12 narttu ASTALAN VICKY FI24034/12 narttu ASTALAN VILMA EH


2016 - 2002 ASTALAN U-PENTUE

s. 28.5.2011 sukusiitosprosentti 0,00%

N19669/01 isä FIN KVA NO KVA M'S HUGIN NO KVA FIN38932/03 emä C.I.B POHJ MVA FI KVA FIN MVA SE MVA NO MVA ASTALAN GLORY DAYS KVA

FI KVA C.I.B

FI41860/11 uros ASTALAN ULJAS FI41858/11 uros ASTALAN UNTAMO BEAJ-3 EH FI41859/11 uros ASTALAN URMAS BEAJ-0 SERT FI41861/11 narttu ASTALAN UNELMA BEAJ-1 EH FI41862/11 narttu ASTALAN USVA SA ASTALAN T-PENTUE

s. 9.5.2010 sukusiitosprosentti 0,00%

S50240/2005 isä C.I.B FI MVA SE KVA SE MVA NO KVA NO MVA NOV-07 STARMAIDS LEADER OF THE PACK KVA C.I.B FIN34704/07 emä FIN KVA FI MVA ASTALAN NELLY FIN KVA FI MVA FI35161/10 uros ASTALAN TOTTE VG FI35162/10 uros C.I.B C.I.E FI KVA SE KVA FI MVA SE MVA NO MVA POHJ MVA EE MVA LT MVA LI MVA BALT MVA ASTALAN TUUTTI KVA FI MVA FI35164/10 narttu FI MVA SE MVA ASTALAN TAIKA BEAJ-1 FI MVA FI35163/10 narttu ASTALAN TEMPTATION OFTHEPACK SE 1 SERT FI35165/10 narttu FI KVA FI MVA POHJ MVA POHJ KVA NO KVA NO MVA SE KVA SE MVA ASTALAN TOUCHDOWN FI KVA FI MVA FI35166/10 narttu ASTALAN TRIXIE H FI35167/10 narttu ASTALAN TUULI SERT ASTALAN S-PENTUE s. 6.5.2010 sukusiitosprosentti 0,08% FIN35524/02 FIN34802/06

isä emä

FIN MVA FIN KVA STENVIK ELMERI C.I.B FI KVA FI MVA ASTALAN LOVELY DAYS

FIN KVA FI KVA

FIN MVA C.I.B

FI35160/10 uros ASTALAN SASTA SA FI35159/10 uros ASTALAN SISU EH FI35157/10 uros ASTALAN SORI BEAJ-1 EH FI35158/10 uros FI KVA FI MVA PohjM-15 ASTALAN SÄLLI FI KVA MVA ASTALAN R-PENTUE

s. 9.9.2009 sukusiitosprosentti 0,00%

N19156/04 isä NO KVA NO MVA CARNELIAN'S ARAMIS-OTTO No KVA FIN38932/03 emä C.I.B POHJ MVA FI KVA FIN MVA SE MVA NO MVA ASTALAN GLORY DAYS FI KVA

No MVA C.I.B

FI53258/09 uros FI MVA ASTALAN RAKNAROK BEAJ-1 FI MVA FI53261/09 uros ASTALAN REGIN NO 1 SERT FI53260/09 uros ASTALAN RODMAR BEAJ-1 VASERT FI53259/09 uros ASTALAN RUNOLF BEAJ-2 KEAJ-1 SERT ASTALAN Q-PENTUE s. 18.6.2008 sukusiitosprosentti 5,02% FIN11459/06 isä ASTALAN KAAPO BEAJ-2 SERT FIN22138/05 emä FIN MVA ASTALAN ILONA BEAJ-1 FIN MVA FIN41415/08 uros ASTALAN QUARTERMINE EH FIN41414/08 uros ASTALAN QUATRO BEAJ-3 SA FIN41416/08 uros ASTALAN QUICKSILVER EH FIN41417/08 uros ASTALAN QUICKSTEP SERT FIN41412/08 narttu ASTALAN QARO EH FIN41413/08 narttu ASTALAN QUEEN FIN41411/08 narttu ASTALAN QVINNA BEAJ-0 VASERT

2016 - 2002


ASTALAN P-PENTUE

s. 22.4.2008 sukusiitosprosentti 0,00%

S50240/2005 isä C.I.B FI MVA SE KVA SE MVA NO KVA NO MVA NOV-07 STARMAIDS LEADER OF THE PACK Se& No KVA C.I.B FIN38932/03 emä C.I.B POHJ MVA FI KVA FIN MVA SE MVA NO MVA ASTALAN GLORY DAYS FI KVA C.I.B FIN29363/08 uros FI MVA FI KVA SE KVA SE MVA ASTALAN PELIMERKKI FI KVA C.I.B FIN29364/08 uros FI MVA ASTALAN PUNTTIPATE BEAJ-1 FI MVA FIN29365/08 uros ASTALAN PUUHAPETE CACIB FIN29366/08 narttu ASTALAN PEPPER CACIB FIN29367/08 narttu ASTALAN POPSTAR BEAJ-0 SERT ASTALAN O-PENTUE

s. 19.3.2008 sukusiitosprosentti 1,35%

FIN36695/04 FIN30526/02

FIN KVA ASTALAN HENKKA FIN KVA FI MVA SE MVA SE KVA ASTALAN ELISABETH

isä emä

FIN KVA FIN KVA

EH FI MVA

FIN29355/08 uros ASTALAN OLA FIN29354/08 uros ASTALAN OLIVER FIN29358/08 uros ASTALAN OLLI FIN29357/08 uros ASTALAN ONNI H FIN29356/08 uros ASTALAN OSKU FIN29361/08 narttu ASTALAN ODESSA SERT FIN29360/08 narttu ASTALAN OLIVIA H FIN29359/08 narttu ASTALAN OONA BEAJ-3 ASTALAN N-PENTUE

s. 11.5.2007 sukusiitosprosentti 1,06%

FIN23463/95 FIN38930/03

FIN MVA OMANI METSÄNEUVOS FIN KVA NO KVA NORDM-11 ASTALAN GITTA

isä emä

AVO1 FIN KVA

FI MVA SERT

FIN34706/07 uros ASTALAN NICO FIN34707/07 uros ASTALAN NIILO BEAJ-3 ERI FIN34705/07 uros ASTALAN NOOA BEAJ-1 EH FIN34704/07 narttu FIN KVA FI MVA ASTALAN NELLY FI KVA FI MVA FIN34703/07 narttu FI KVA ASTALAN NERO-NUUSKU FI KVA SERT ASTALAN M-PENTUE s. 15.4.2007 sukusiitosprosentti 0,00% FIN38928/03 ER12664/05

isä emä

C.I.B FIN MVA ASTALAN GERONIMO SOUTH HERTS EMLY 03

BEAJ-1

C.I.B

ER34681/07 uros ASTALAN MAJURI SERT ER34680/07 uros ASTALAN MIKI ER34679/07 uros ASTALAN MIKKE ER34682/07 uros ASTALAN MOPPE ER34678/07 uros ASTALAN MUSSE ER34683/07 narttu ASTALAN MARIELLA EH ER34684/07 narttu ASTALAN MARIKO BEAJ-1 EH ER34686/07 narttu ASTALAN MARILYN ER34685/07 narttu ASTALAN MARUSKA


2016 - 2002 ASTALAN L-PENTUE

s. 18.4.2006 sukusiitosprosentti 0,00%

S49692/96 isä C.I.B POHJ MVA SE KVA BELVAUX MAGICAL STORM Se KVA FIN38932/03 emä C.I.B POHJ MVA FI KVA FIN MVA SE MVA NO MVA ASTALAN GLORY DAYS FI KVA

C.I.B C.I.B

FIN34796/06 uros ASTALAN LALLI SERT FIN34798/06 uros ASTALAN LATE FI KVA SERT FIN34797/06 uros ASTALAN LORDI EH FIN34799/06 narttu ASTALAN LENI BEAJ-0 EH FIN34800/06 narttu ASTALAN LISSU EH FIN34802/06 narttu C.I.B FI KVA FI MVA SE KVA SE MVA NO MVA ASTALAN LOVELY DAYS FI KVA C.I.B † FIN34801/06 narttu ASTALAN LUCKY DAY SERT ASTALAN K-PENTU

s. 30.9.2005 sukusiitosprosentti 0,26%

FIN36546/98 isä FIN MVA FIN KVA ASTALAN ARSI FIN KVA FIN11193/06 emä C.I.B FIN MVA FIN KVA SE KVA SE MVA NO MVA UTVÄNGS NELLI FIN KVA

FI MVA C.I.B

FIN11459/06 uros ASTALAN KAAPO BEAJ-2 SERT FIN11458/06 uros ASTALAN KILU H FIN11457/06 uros ASTALAN KOOPY EH FIN11456/06 narttu ASTALAN KAJSA EH FIN11455/06 narttu ASTALAN KUKKA SERT ASTALAN J-PENTUE

s. 22.9.2005 sukusiitosprosentti 0,00%

FIN36546/98 ER12664/05

FIN MVA FIN KVA ASTALAN ARSI SOUTH HERTS EMLY 03

isä emä

FIN KVA

FIN MVA

ER10171/06 uros ASTALAN JEPPE EH ER10170/06 narttu ASTALAN JAMINA H ER10168/06 narttu ASTALAN JILI EH ER10169/06 narttu ASTALAN JOSEPHINE EH ASTALAN I-PENTUE

s. 20.3.2005 sukusiitosprosentti 2,81%

FIN38928/03 FIN30526/02

C.I.B FIN MVA ASTALAN GERONIMO FIN KVA FI MVA SE MVA SE KVA ASTALAN ELISABETH

isä emä

BEAJ-1 FIN KVA

C.I.B FI MVA

FIN22135/05 uros ASTALAN IDEFIX EH FIN22133/05 uros ASTALAN INTO BEAJ-3 EH FIN22132/05 uros ASTALAN IOR EH FIN22131/05 uros ASTALAN ISKARI HYL FIN22134/05 uros ASTALAN IZAAC FIN22138/05 narttu FIN MVA ASTALAN ILONA BEAJ-1 FIN MVA FIN22137/05 narttu C.I.B FI MVA FI KVA SE MVA ASTALAN INA FI KVA C.I.B FIN22136/05 narttu ASTALAN INERTIA ASTALAN H-PENTUE s. 5.6.2004 sukusiitosprosentti 0,00% N13758/97 isä SE KVA SE MVA LISSÅSEN'S GERRY SE KVA SE MVA † FIN36196/01 emä ASTALAN CAROLINA EH FIN36694/04 uros ASTALAN HARRY FIN36693/04 uros ASTALAN HAUKKU FIN36695/04 uros FIN KVA ASTALAN HENKKA FIN KVA EH FIN36696/04 uros ASTALAN HESSU H FIN36697/04 uros ASTALAN HUNTER EH FIN36698/04 uros ASTALAN HUPI FIN36692/04 narttu FI KVA ASTALAN HILLA FI KVA ERI

2016 - 2002


2016 - 2002 ASTALAN E-PENTUE

s. 27.7.2003 sukusiitosprosentti 0,00%

S20493/93 isä FIN12562/97 emä

C.I.B FIN MVA SE KVA SE MVA NO KVA NO MVA PMV-94 PMV-97 V-97 SEV-95 CHAMPHURST BARK AT THE MOON NO KVA SE KVAC.I.B C.I.B FIN MVA FIN KVA EE MVA ASTALAN RONJA FIN KVA C.I.B

FIN38929/03 uros FIN MVA FIN KVA EE MVA ASTALAN GANGSTERI FIN KVA FIN MVA FIN38928/03 uros C.I.B FIN MVA ASTALAN GERONIMO BEAJ-1 C.I.B FIN38934/03 uros ASTALAN GINI SERT FIN38933/03 uros FIN MVA ASTALAN GOLDEN BOY BEAJ-1 FI MVA FIN38930/03 narttu FIN KVA PohjM-11 ASTALAN GITTA FIN KVA SERT FIN38932/03 narttu C.I.B POHJ MVA FI KVA FIN MVA SE MVA NO MVA ASTALAN GLORY DAYS FI KVA C.I.B FIN38931/03 narttu ASTALAN GOLDIE BEAJ-1 SERT ASTALAN F-PENTUE

s. 17.1.2003 sukusiitosprosentti 1,40%

FIN19204/96 isä FIN KVA FIN MVA NO KVA M-00 M-01 M-05 M-06 KISÄLLINTIEN TANU-PATE FIN KVA FIN MVA FIN36548/98 emä ASTALAN ANNASTIINA AVO0 1 FIN14236/03 uros ASTALAN FRANSSI EH FIN14234/03 narttu ASTALAN FIONA FIN14235/03 narttu ASTALAN FLOORA EH ASTAKAN E-PENTUE s. 1.6.2002 sukusiitosprosentti 2,07% FIN23463/95 isä FIN MVA OMANI METSÄNEUVOS AVO1 FIN MVA FIN36547/98 emä ASTALAN ANASTASIA BEAJ-2 1 FIN30524/02 uros ASTALAN ERÄMIES FIN30523/02 uros FIN KVA SE KVA ASTALAN ERÄNEUVOS FIN KVA SERT FIN30525/02 uros ASTALAN EVERSTI EH FIN30527/02 narttu ASTALAN ELAINE FIN30526/02 narttu FIN KVA FI MVA SE MVA SE KVA ASTALAN ELISABETH FIN KVA FI MVA FIN30528/02 narttu ASTALAN ELIZA H FIN30529/02 narttu ASTALAN EVITA H

2016 - 2002

Koirat sisaruksia , mutta omistajat eivät veljeksiä. Arto ja Xenja sekä Toni ja Xio.


Mika ja tytöt

Hannu

Vuolasvirta - palkintoa varten kennelneuvoja kävi tarkastamassa Astalan kennelin tilat ja koirien pidon. Ohessa raportti.

Eino Turo ja Kaitsu

Matti Nisu kirjoitti Astalan Zuffelista: “Tässä lopuksi mainittava viikonloppu, jolloin itse olin Kauhavalla ja Simo täällä Huittisissa. Tuttu jahtimies soitteli rusakkojahtiin Huittisten varavankilan vierasjahtiin. Koska itse en ollut maisemissa ja koiraa olivat vailla, niin Simon lupasin sunnuntaiksi ajoon heille. Sunnuntai- iltana, kun itsekkin pääsin kotia, minulle palautettiin väsynyt Simppeli, joka nukahti lähes heti. Saldo oli ollut yhteensä 12 rusakkoa, joista peräti 8 Simolta. Kolme Simo ajoi ylös ja loppuja sai oikein ajaakkin. Simon arvostus nousi välittömästi n. 250% ja saa nykyään nukkua vaikka pyhäsohvalla. ;) “


Astalan Maruska

Voittaja Marko

Astalan kennelin NING-ympäristö 18.1.2009 Vesa kirjoitteli Ningin seinälle näin: ”Me perustettiin tämä, jotta saatais kaikki Astalan väki saman katon alle keskustelemaan ja vaihtamaan kuulumisia.” Tänään Astalan kennelin ikiomassa somessa on mukana 74 jäsentä ja se toimii paremmin kuin viisi vuotta sitten osasimme kuvitellakaan! Kuvia sinne on kertynyt lähes tuhat kappaletta, tarkalleen 1163 ja videoitakin 84. Blogeja, keskusteluja ja pikkupäivityksiä tykkämisineen on jo niin runsaasti, että historiikin kirjoitajilla vierähtää joskus tulevaisuudessa tunti jos toinenkin koirien, isäntien ja emäntien puuhiin tutustuessa. Jos et ole vielä mukana Astalan kennelin Ning-ympäristössä, kirjaudu sisään osoitteeseen: astalankennel.ning.com ja lähetä jäsenpyyntö. Saat paluupostissa jäsenkutsun ja pääset nauttimaan sivuston monipuolisesta annista ja jakamaan omia koiramaisia kokemuksiasi kiinnostuneelle yleisölle!

Astalan Uljas

www.astalankennel.fi

Untamo ja Nenna

Astalan Urmas

Astalan kennelin kotisivut löytyvät osoitteesta www.astalankennel.fi. Kotisivuilta löydät tuoreimmat kuulumiset, näyttely-ja koetulokset sekä infoa pentuesuunnitelmista ja tietenkin päiväkirjan, jossa pääset lukemaan Astalan kennelin arkipuuhista enemmän ja vähemmän säännöllisesti! Vanha sivusto löytyy kokonaisuudessaan Vanhat kotisivut – linkistä – vanhaa sivustoa emme enää päivitä.


E

Yhteispohjoismaiset Jalostuspäivät Kokkolassa 30-31.7.2016

nsimmäiset Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteiset beaglen jalostuspäivät pidettiin heinäkuun 30-31. Kokkolassa. Paikalla oli osallistujia ja luennoitsijoita kaikista kolmesta maasta. Aiheet olivat mielenkiintoisia. Osansa luennoista saivat kaikkien kolmen maan tietokannat ja niiden käyttö. SBJ:n tietokannoista oli kertomassa Tero Honkanen. Yli rajojen tapahtuneet käyttökokemukset saivat myös osansa luennoista. Kolmantena aihepiirinä olivat sairaustilanteet eri maissa. Päivien tärkeää antia oli myös tavata ja tutustua muihin beaglekasvattajiin.

Vesa kertoi Astalan kennelin yli rajojejn tekemästä yhteistyöstä ja jalostusasioiden keskeisiä periaatteita.

Kokkolassa tutut tapasivat toisiaan kuvassa Merja, Titi ja Sonja.

Kahakkaillallinen Mustakarilla

Lauantai -ilta huipentui yhteisruokailuun Mustakarilla. Ruoka tarjoiltiin lankuilta ja syötiin puukoilla. Ruokailijat sonnustautuivat kahakka -aikakauden vaattesiin ja päähineisiin. Tässä Hannu näyttää mallia

Topi esittelemässä Shortlake Chansonetten sukutaulua.


Än, yy, tee...

NYT!

Enemmän leikkiä, vauhtia ja elämäniloa. Vähemmän vaivoja ja huolta. Pieni lisä ravitsemukseen tuo suuren eron koiran elämään. Oikein koostetut rasvahapot ja niitä tukevat ravintoaineet saavat aikaan näkyvän muutoksen koirassasi. Nutrolin®-sarjasta on helppoa valita juuri oikea tuote koiran iän ja erityistarpeiden mukaan. Tutkimukseen perustuvat ravintolisät Suomesta.

% 0 1lu0 en n i l l o n on

Saatavilla apteekeista, eläinkaupoista, eläinlääkäriasemilta, terveyskaupoista ja valikoiduista verkkokaupoista.

Suomalainen Nutrolin®-sarja on mukana menossa pennusta alkaen

www.nutrolin.fi


Kaksi kirjettä Vanhalan perheeltä 03.08.2016 Hei! Tässä yksi juuri otettu otos mökiltä Ullavasta. Kuvassa perheen nuorimmainen Minea 2,5 v. ja Ansa-koira höpsöttelemässä keskenään. Ansa on ollut todella monipuolinen metsästyskoira ja koko perheen lemmikki. Yhdestä auto-onnettomuudestakin nyt jo neljävuotias vilkas kaverimme selvisi kuin ihmeen kaupalla. Ehkä niin oli kuitenkin tarkoitettu. Edelleenkään Ansasta ei sohvaperunaa saa vaan on omapäinen ja vilkas seuralainen sekä metsässä aktiivinen kaiken riistan tutkija ja ajaja. Lasten vieressä malttaa kuitenkin rauhoittua ja antautua kunnolla hellittäväksi. Juuri meidän perheen koira. T:Heidi Vanhala

12.11.2016 Hei! Surullisia uutisia lähetän myös teille. Varma Ansa kuoli tänään Ullavassa metsästysreissulla. Kaksi sutta tappoi koiramme suoraan ajosta. Asiasta ilmoitettiin viranomaisille. Perheen suru on suunnaton. Terveisin:Heidi Vanhala

Olemme sanattomia ja surullisia, siitä mitä Suomen vastuuton susipolitiikka on tekemässä suomalaiselle eränkäynnille. Vesa ja Merja


Speciality Show for Hunting Breeds Metsästyskoirien näyttely

VIROSSA 13.5.2017 Jarva Mk

Organizer: Eesti Jahikoerte TÜ

Entry will open on 01.02.2017. Info: (+372) 5656 3703 or jahikoerad@gmail.com Ohjeita ja opastusta ilmoittautumiseen saat soittamalla Vesa - 0400 927 418.

Norsk Kennel klub ønsker velkommen til Internasjonal eksteriørutstilling i Tromsø 18. juni 2017 Tråmsan kansainvälinen koiranäyttely 18.6.2017 Beaglet arvostelee Eddie Patterson, Storbritannia Ohjeita ja opastusta ilmoittautumiseen saat soittamalla Vesa - 0400 927 418.

Suomen kaikkienrotujen näyttelyt 2017 Aika

13.-14.05.2017 27.-28.05.2017 10.-11.06.2017 17.-18.06.2017 01.-02.07.2017 08.07.2017 09.07.2017 15.-16.07.2017 22.-23.07.2017 05.-06.08.2017 12.-13.08.2017 13.08.2017 19.08.2017 20.08.2017 26.-27.08.2017 26.08.2017 02.-03.09.2017 09.-10.09.2017 25.11.2017

Näyttely Varkaus KR Rauma KR Alavus KR Pöytyä KR Tuusula KR Mikkeli KR Raasepori KR Hyvinkää KR Saarijärvi KR Valkeakoski KR Turku KR Joensuu KR Kouvola KR Heinola KR Janakkala KR Mäntyharju KR Vantaa KR Porvoo KR Tampere KR

01.-14.02.2017 Kajaani BEAJ 2 -viikon ajokoe

Järjestäjä

KAINUUN BEAGLE R.Y.

Ylituomari SARI KORHONEN Ilmoittautuminen 27.1.2017 mennessä

Osanottomaksu 25,00€, Tilille FI47 4600 0010 6234 09 Ilmoittautumisten vastaanottaja ARTO SANDBERG TÖRMÄTIE 9 88600 SOTKAMO puh. 040-5648196 arto.sandberg@gmail.com

Keskiyön auringon

GÄLLIVARE

Kansainvälinen koiranäyttely RUOTSISSA LAUANTAINA 1.7.2017 Jällivaarassa Ruotsissa on kansainvälinen koiranäyttely 1.7.2017. Näyttelyssä beaglet arvostelee Latvialainen . Ohjeita ja opastusta ilmoittautumiseen saat soittamalla Vesa 0400 927 418. Hotelli Scandic Gällivare on aivan näyttelykentän vieressä. Kävelymatka hotellista kehään noin 100 metriä.

Gällivare Camping leirintäalue sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä näyttelyalueelta. Alueella myös mökkejä vuokrattavana.

http://gellivarecamping.com/

TAVATAANKO JÄLLIVAARASSA? Me varasimme jo mökin, Midnattssolsutställning 1 juli 2017 Välkommen till internationell hundutställning med möjlighet att vinna CACIB och certifikat.

Välkomna!


koiranäyttely LESTIJÄRVELLÄ 13.5.2017 Reisjärvellä järjestetään ryhmänäyttely 13.5.2017 Tuomarina toimii Aila Lehmussaari Ajatuksena on kerääntyä tuohon näyttelyyn isommalla Astalan koirien joukolla viettämään mukavaa ja leppoisaa näyttelypäivää. Kehän jälkeen voitaisiin jäädä Picnicille. Ilmoittaudu näyttelyyn normaalisti ja ilmoita myös Ningissä osallistumisesta. Ota mukaan sinulle maistuvaista Picnic -evästä. Jutustellaan ja nautitaan alkavasta kesästä.

Kahden viikon ajokoe 15.-28.02.2017 Kokkola

Valtiokin on kouluttanut omalta osaltaan osaamista Astalan kenneliin.

Järjestäjä KESKI-POHJANMAAN BEAGLEKERHO RY Ylituomarina Sauli Tuikka Ilmoittautuminen 10.2.2017 mennessä Osanottomaksu 20,00€, Tilille FI30 4912 2020 0061 07 Ilmoittautumisten vastaanottaja HANNU HÄMÄLÄINEN PIISPANTIE 13 67400 KOKKOLA puh. 040 503 3640 harski.hamalainen@netikka.fi

Kunniavieraita Ruotsalossa kahvilla. Tom, Kai ja Hannu.



Finlandia Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa, yön uhka karkoitettu on jo pois, ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa kuin itse taivahan kansi sois. Yön vallat aamun valkeus jo voittaa, sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa. Oi nouse, Suomi, nosta korkealle pääs seppelöimä suurten muistojen, oi nouse, Suomi, näytit maailmalle sä että karkoitit orjuuden ja ettet taipunut sä sorron alle, on aamus alkanut, synnyinmaa. Jean Sibelius

Suomi 100 vuotta 1917 - 2017


Sopiva pitoisuus rasvaa ja hiilihydraatteja hiilihydraat tuovat ruokaan ihanteellisen määrän energiaa. Energialähteet on mukautettu vastaam vastaamaan erilaisten suoritusten asettamia tarpeita. tarpe Ainutlaatuinen ravintoaineyhdistelmä tukee hyvinvointia. ruoansulatuskanavan ja nivelten hyvin

NOPEAA EN ENERGIAA

JATKUVAA ENERGIAA

PITKÄKESTOISTA ENERGIAA

ÄÄRIMM ÄÄRIMMÄISTÄ ENERGIAA ENER

« Valjakkourheilija, Suomen Valjakkourheilijoiden liiton puheenjohtaja

Onega’s Necklace Race (Russia) 2014 -mestaruus Koirahiihdon SM 2012 toinen sija

© ROYAL CANIN SAS 2015. All Rights Reserved.

« Koirani söivät Marathon 5000 -ruokavaliota kilpailukaudella

2014 - 2015, ja aion ehdottomasti jatkaa samalla linjalla. Ensi kaudella ei enää harjoitella, vaan haetaan ravitsemuksen avulla vielä parempia tuloksia. Suosittelen Royal Canin Sporting Life -ruokavalioita harrastaville ja urheileville koirille.»

L I F E S T Y L E H E A LT H N U T R I T I O N

Terveellistä ravitsemusta jokaiseen elämäntyyliin


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.