REHUANALYYSI
RUOKINNAN VAIKUTUS MAIDON PITOISUUKSIIN
L
ypsylehmien ruokinnan onnistumista voidaan mitata useilla eri tavoilla; maitotuotoksella, maidon pitoisuuksilla, lehmien kuntoluokituksella, karjan tiinehtymisellä tai maidon ureapitoisuudella. Nykyisellä maidon hinnoittelulla, kun rasva- ja valkuaispitoisuudesta maksetaan, kääntyy katse äkkiä keinoihin, joilla näihin päästään vaikuttamaan. Perimällä, lehmän rodulla ja lypsykauden vaiheella on varsin suuri vaikutus maidon pitoisuuksiin. Ruokinnalla on kuitenkin mahdollista vaikuttaa asiaan.
Kuitua ja energiaa
Maidon rasva- ja valkuaispitoisuuden suhteen tulee olla 1,1–1,4. Mikäli suhde on alle 1,1 on ruokinta liian väkirehupainotteinen, jolloin kuidun määrää ruokinnassa tulisi nostaa. Kuidun lisääminen nostaa rasvapitoisuutta, sillä maitorasva koostuu haihtuvista rasvahapoista (esim. voi- ja etikkahappo), joita lehmä saa pötsimikrobiston hajottaessa kuitua. Jos mikrobeilla ei ole tarpeeksi kuitua tai pötsi on liian hapan mikrobeille, jää rasva-% alhaiseksi. Jos maidon rasva/valkuais-suhde on yli 1,4 kertoo tämä energiavajeesta. Hyvä tapa lisätä energiaa lehmälle on hyvälaatuinen säilörehu, jolloin maidon valkuaispitoisuus nousee. Väkirehun määrän lisääminen johtaa myös samaan suuntaan, mutta ei yhtä tehokkaasti. Maidon rasvapitoisuutta voitaisiin teoriassa nostaa lisäämällä rasvaa ruokintaan, sillä rasva toimii energianlähteenä. Rasvan
32 |
MAITOA SUOMESTA 1 / 2019
Rehuanalyysien avulla voidaan usein selvittää ruokinnassa hieman piilevinä olevia ongelmatilanteita.
lisäys olisi helppo toteuttaa kasviöljyn avulla, mutta käytännössä liika rasva pötsissä lamauttaa mikrobien toimintaa ja huonontaa sitä kautta kuidun sulatusta. Suomessa käytössä olevista rehuista lähinnä kylmäpuristettujen rypsi- tai rapsirouheiden rasvapitoisuus voi olla ääritapauksissa niin korkea, että se saattaa rajoittaa rehun käyttömääriä. Tilaolosuhteissa käytössä olevia rypsipuristimia on monenlaisia, ja sitä kautta myös puristettavan öljyn saantoprosentti vaihtelee paljon. Puristamatta jäänyt öljy jää rehuun. Tästä syystä käytettäessä ruokinnassa kylmäpuristettua rypsi- tai rapsirouhetta (tai -puristetta) kannattaa rehun rasvapitoisuus varmistaa rehuanalyysin avulla. Maidon valkuaispitoisuutta saa nostettua, kuten mainittu, lisäämällä energiaa ruokintaan. Toinen keino on ohutsuolessa imeytyvän valkuaisen lisääminen. Hyvälaatuisen
väkirehun määrän lisäys auttaa myös asiassa tiettyyn määrään asti, mutta liian suuret väkirehun kerta-annokset tai liian suuri tärkkelyspitoisuus lamauttavat pötsin mikrobeja aiheuttaen pötsin happamoitumista. Maidon ureapitoisuuden avulla voidaan myös arvioida ruokinnan onnistumista, sillä se kuvastaa pötsimikrobiston tehokkuutta. Korkea ureapitoisuus, yli 30 mg/100 ml, kielii liiasta hajoavasta valkuaisesta pötsissä tai kuidun puutteesta. Tällöin eläimen sonta on löysää ja mikrobien toiminta vajavaista. Mikäli ruokinnassa on liian korkea kuitupitoisuus ja alhainen valkuaispitoisuus, ilmenee tämä alhaisena, alle 15 mg/100 ml, urealukuna. Näissä tapauksissa eläimen sonta on liian kiinteää. Ruokinnan suunnittelussa urealuku antaa vain summittaisen avun, joten pelkästään sen varaan ei voi tuudittautua.