Maitoa Suomesta 2/2016

Page 38

Vasikoiden iglukasvatus MIRVA LAHTIMAA

Tyytyväisenä iglussa Vanhassa navetassa sairastelevat vasikat saivat Päivi ja Eero Järvenpään etsimään muita ratkaisuja vasikoiden kasvattamiseen. Lopulta vastaus löytyi kestävistä, muovisista vasikkaigluista. MIRVA LAHTIMAA

P

äivi ja Eero Järvenpään tilalla Hämeenkyrössä vasikat voivat tänä päivänä erinomaisesti. Kolmisenkymmentä pikkuista lehmän- ja sonninalkua käyskentelee tyytyväisinä iglukodeissaan ja sen aidatulla edustalla. ”Ennen asiat eivät olleet näin hyvin. Vasikat sairastivat paljon ja niiden hoitaminen oli pikemminkin pakkopullaa kuin mielekästä huolenpitoa. ”Tuntui siltä, ettei muuta navetassa ehtinyt tekemäänkään kuin lääkitsemään vasikoita. Silloin toivoi, että voisi tehdä ihan kaikkea muuta kuin tätä”, Päivi Järvenpää muistelee kymmenen vuoden takaisia aikoja. Kymmenen vuotta sitten vasikat elivät ritirinnan parsinavetassa. Silloin lehmiä oli vielä vähän, eikä ongelmia ollut paljon. Eläinten määrä kuitenkin kasvoi, rakennettiin uusi pihatto jonne tuli myös juottoautomaatti. Ongelmat alkoivat paisua.

38 |

MAITOA SUOMESTA 2 / 2016

”Siinä samalla osastolla oli sitten eri ikäisiä hiehoja sekä ummessa olevia lehmiä. Sitten huomattiin, että vasikoilla oli aina jokin vaiva. Jos ne eivät yskineet niin sitten olivat hirveällä ripulilla. Vaikka sitä kuinka koitti huolehtia puhtaudesta niin joku oli aina kipeä. Siitä se ajatus sitten lähti”, Päivi kertoo. Vinkkejä Atlantin tuolta puolen

Eero Järvenpää kävi Kanadassa ja Yhdysvalloissa tutustumassa iglukasvatukseen. Hän huomasi, kuinka igluissa kasvaneet vasikat olivat hyvin erilaisia kuin kotopuolessa. ”Ne olivat jotenkin paljon elinvoimaisempia, terhakampia ja terveempiä”, hän muistelee. Järvenpäät päättivät eläinlääkärin suosituksesta kokeilla vasikoille tarkoitettuja igluja. Aluksi he ottivat pihalle muutaman kappaleen. Edulliset, noin 300–400 euroa maksavat iglut olivat pieni investointi, mikäli sairastelut saataisiin kuriin. ”Sitten huomasimme, että nehän toimi-

vat, joten hankimme lisää. Sairastelut, kuten yskä ja ripuli hävisivät. Vasikat myös söivät todella hyvin ja sama meno on jatkunut tähän päivään asti”, tilalliset kertovat. ”Kyllä näistäkin välillä joku löysällä on, mutta siihen pystyy kiinnittämään paljon helpommin huomiota ja hoitamaan. Se on kuin lapsen hoitoa, pitää välillä seurata ulosteita ja käyttää aisteja”, Päivi lisää. Vasikalle enemmän huomiota

Järvenpään tilalla iglut seisovat ulkona navetan sivustalla siistissä rivissä. Tyhjät iglut odottavat käyttövuoroaan vastapäätä. Jokaisessa iglussa on yksi vasikka, joka neljän viikon ikäisenä siirretään isompaan igluun toisen vasikan kanssa. Siellä Järvenpäät varmistavat, että vasikka syö kunnolla apetta sekä myslistarttia. Kun vasikat siirtyvät isompaan igluun tai jaloittelutarhaan, iglut tyhjennetään ja siivotaan. ”Periaatteessa isompaan igluun voisi laittaa kerralla kolmekin vasikkaa, mutta silloin ne helposti tahrivat itsensä. Kun olemme todenneet, että syöminen käy hyvin, siirretään vasikat jaloittelutarhaan,


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Maitoa Suomesta 2/2016 by Arla Oy - Issuu