MFA Magazine 1 / 2011

Page 17

Riina Palva Arkkitehdin kokemuksia koulurakennuksen suunnittelusta ja toteutuksesta

Kirkkojärven koulu, Espoo 2010. Verstas Arkkitehdit / Väinö Nikkilä, Jussi Palva, Riina Palva, Ilkka Salminen. Kuva: Tuomas Uusheimo.

Riina Palva on yksi vuonna 2006 toimintansa aloittaneen Verstas Arkkitehtien perustajajäsenistä. Hänellä on viime vuosien aikana ollut tilaisuus työskennellä useammankin koulurakennuksen suunnittelun parissa. Vuonna 2006 Verstas Arkkitehtien ehdotus valittiin Kirkkojärven uuden koulun arkkitehtuurikilpailun voittajaksi. Kirkkojärven koulun rakennus oli Verstas Arkkitehtien ensimmäinen kilpailuvoitto ja samalla myös ensimmäinen mittavampi rakennushanke, joten sen myötä hankittu kokemus julkisen rakennuksen suunnittelusta on merkittävällä tavalla muokannut nuorten arkkitehtien näkemystä työstään ja suunnittelun haasteista. Riina Palvalla on ollut ilo saada nähdä Kirkkojärven koulurakennuksen valmistuminen ja käyttöönotto syksyllä 2010. Taloudelliset suhdanteet sekä tilaajan ja käyttäjän tahtotila edesauttoivat suunnitelman onnistunutta toteutumista. Sekä koulun tilaajan, Espoon kaupungin, edustajat että koulun rehtori osallistuivat aktiivisesti suunnitelman toteutusta ohjaavaan prosessiin, jonka tuloksena kilpailun voittaneesta suunnitelmasta syntyi onnistunut ja toimiva koulurakennus. Rakennus on otettu käyttäjien keskuudessa vastaan myönteisesti ja siihen ollaan erittäin tyytyväisiä. Viimeaikaisen suuntauksen mukaisesti Kirkkojärven koulu on oppilasmäärältään suuri. Pinta-alaltaan 10 300 neliön kokoinen koulutila on suunniteltu 770 oppilaalle aina esikoululaisista 9-luokkalaisiin. Yhtenä keskeisenä tavoitteena oli luoda joustava ja viihtyisä oppimisen ympäristö, joka palvelee alueen monipuolista asukasrakennetta ja luo puitteet eri kulttuuritaustoista tulevien ja eri-ikäisten oppilaiden yhteiselle oppimiskokemukselle. Lähes 40% koulun oppilaista on maahanmuuttajataustaisia, ja koulussa puhutaan äidinkielenä yli kahtakymmentä eri kieltä. Valvottavuus, turvallisuus ja paikka olivat Verstas Arkkitehdeille tärkeitä suunnittelun lähtökohtia. Rakennus on haluttu huolellisesti istuttaa ympäröivään maisemaan, joka yhtäällä muodostuu tiivisti rakennetusta ympäröivästä asuinalueesta ja toisaalla avautuu muinaisen Kirkkojärven pohjalle aikojen kuluessa syntyneeseen avaraan luonnonmaisemaan. Julkisivussa on käytetty puhtaaksi muurattua tiiltä, jonka vaihtelevan limityksen avulla on

17


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.