Amnesty-lehti 3/2015

Hinta 5,50 €

Ihmisoikeuksien puolesta.

3/ 2015

Vuosituhattavoitteiden jälkeen • EGS • Intia ja vaietut rakkaudet

Ihmisoikeuksien puolesta.

2 / 2015

Johan Persson

Tässä numerossa

Unkarin rajalla ”Koko ajan täytyy kävellä, koko ajan täytyy olla piilossa”, pakistanilainen Rassoul kertoo matkasta kohti Eurooppaa.

Teetä ja keskustelua seksityöstä Asiantuntijat ovat ainakin yhdestä asiasta samaa mieltä: prostituutioon liittyvien ongelmien nujertaminen vaatii monenlaisia toimenpiteitä.

3 5 6 8 9 12 16 25 27 31 32 33 34 35

Tekijät: Amatöörimeteorologi Pääkirjoitus: Ihmiset eivät ole luonnonvoimia Lyhyesti: Pakolaisten turvallisuus on varmistettava Uskalla kysyä! Mitä tarkoittaa syrjinnän kielto? Nyt: Kestävä kehitys ja ihmisoikeudet Henkilö: Graffititaiteilija ja Euroopan häpeä Kolumni: Uusi koti, uusi mahdollisuus Asiaa: Haastava vuosi Nepalissa Matkalla: Perhe vai oma elämä? Kulttuuri: Taivaan lintuja ja rasismia Aktivisti: Amnestysta, päivää! Toimi! Politkovskajan murhasta yhdeksän vuotta Kolumni: Bästa möjliga beslut? Menot: R&A&ihmisoikeuksia

Tekijät.

Johan Persson, kan man göra världen bättre med fotografier? För mig handlar journalistik och fotografi kanske inte främst om att förändra eller förbättra världen, utan om att beskriva den. Om min beskrivning sedan får människor att reagera och vilja förändra världen, är det bra. Vad betyder frihet för dig? Hade jag fått frågan för tre år sedan när jag fortfarande satt fängslad i Etiopien, hade jag nog svarat att frihet betyder att få röra sig fritt och att få säga vad man vill utan att riskera 15 års fängelse. I dag är frihet för mig främst att inte veta vad jag kommer att göra eller vad som ska hända i morgon. Vad ska du göra näst? Jag planerar ytterligare en reportageresa till Burundi. Persson är en svensk fotograf.

PÄÄTOIMITTAJA Suvi Reijonen TOIMITUSSIHTEERIT Marie Kajava & Heli Sariola ULKOASU & TAITTO Maikki Rantala PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylä JULKAISIJA Amnesty International Suomen osasto ry. Kultti ry:n jäsen. JOUKKOJULKAISU ISSN 1458-3879 Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy 3.12.2015. Aineistot viimeistään 11.11.2015.

Varför just mänskliga rättigheter, Carolina Jemsby? Det är en av de mest grundläggande frågorna: för att kunna ha ett demokratiskt och välmående samhälle måste de mänskliga rättigheterna respekteras. Sedan inser jag att respekten för dem inte är något vi kan ta för givet, utan något alla i ett samhälle måste stå upp för om och om igen. Du reste till Serbien i våras: hur har flyktingsituationen ändrats? Situationen då var redan svår, men skillnaden mot nu är att ännu fler flyktingar väljer vägen genom Balkan, i skräck för Medelhavet, dödens hav. Och att Europa nu talar om flyktingar och står upp för deras rätt att komma hit och söka asyl. Alla EU-länder måste hjälpas åt för att erbjuda de människor som är på flykt ett värdigt liv. Jemsby är en svensk journalist. Till den här tidningen skrev hon artikeln om flyktingar i Serbien.

Markus Viljasalo, miksi juuri ihmisoikeudet? Koska ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ne eivät ole kiistattomia ja ne ovat syntyneet poliittisissa prosesseissa. Ne pitävät sisällään kuitenkin lupauksen jostain suuremmasta: jokaiselle ihmiselle kuuluvista perustavanlaatuisista oikeuksista, joita mikään valtio ei voi viedä pois. Sateenvarjo vai sadetakki? Ei kumpikaan. Amatöörimeteorologina katson sadetutkasta sopivan hetken lähteä liikkeelle. Millaisin välinein tehdään ihmisoikeustyötä vuonna 2020? Yhä enemmän digitaalisissa ympäristöissä. Välineestä riippumatta vaikuttavinta ihmisoikeustyötä on kuitenkin aina ihmisten kohtaaminen ja keskustelu. Viljasalo on Amnestyn verkkotuottaja ja valokuvasi lehden Teetä ja ihmisoikeuksia -palstan.

Lehti ei vastaa toimitukseen lähetetystä aineistosta, jonka julkaisusta ei ole sovittu etukäteen.

Vehkasalo, Kaisa Viitanen, Jarkko Virtanen, Mari Waegelein, Timo Wright, Heli Yli-Räisänen

Kirjoituksissa esiintyvät mielipiteet eivät ole Amnestyn virallisia kannanottoja.

KIRJOITTAJAT Anu-Elina Ervasti, Nura Farah, Carolina Jemsby, Frank Johansson, Marie Kajava, AinoKaisa Manninen, Alexandra Peth, Heli Sariola, Nitin Sood, Veera Vehkasalo

TOIMITUSKUNTA Anna Autio, Marie von Bell, Anu-Elina Ervasti, Johanna Frondelius, Inka Granqvist, Satu Helin, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Noora Jussila, Jaakko Kaartinen, Evelin Kask, Kirre Koivunen, Teemu Kuusimurto, Nina Lindberg, Aura Lindeberg, Iina Lindeman, Oona Loman, Mari Mäkiö, Kirsi Pere, Alexandra Peth, Juha Peurala, Miikka Pirinen, Minna Rajainmäki, Roni Rekomaa, Katriina Rosavaara, Paula Sundell, Katja Tähjä, Veera

KUVAAJAT/KUVITTAJAT EGS, Mikko Kuivalainen, Laura Lehtinen, Johan Persson, Miikka Pirinen, Heikki Rönkkö, AnniJulia Tuomisto, Markus Viljasalo, Mari Waegelein, Elina Warsta KÄÄNTÄJÄT Katarina Pettersson, Gun Österberg

OIKOLUKU Meri Haikarainen KANSIKUVA EGS Amnesty-lehti tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin. Lehden avustajat ovat alan ammattilaisia. Juttutarjoukset ja palautteet: marie.kajava@amnesty.fi heli.sariola@amnesty.fi Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7A 00100 Helsinki Puh. 09 5860 440 amnesty@amnesty.fi

! at j a tt

t se

l lu

n pakolaisia sitten Maailmassa on tällä hetkellä enite olet on lapsia. Tänä toisen maailmansodan. Heistä pu ollut pyrkiessään vuonna jo yli 2800 pakolaista on ku na päivän palkka Eurooppaan. Tämä ei voi jatkua. An Amnestyn työn tukemiseksi. Yhdessä voimme auttaa.

amnesty.fi/paivatyo

Pääkirjoitus.

Ihmiset eivät ole luonnonvoimia MAAILMASSA ON tällä hetkellä yli 60

miljoonaa kotinsa jättänyttä ihmistä. Tämä on enemmän kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. He ovat pakolaisia konfliktin, vainon, ympäristöongelmien tai köyhyyden takia. Valtaosa näistä ihmisistä elää edelleen vaikeissa oloissa kriisialueilla. Pakolaisia on tullut Eurooppaan useita satoja tuhansia ja Suomeen yli 8 000. Eurooppaan pyrkii siis pari prosenttia kaikista maailman pakolaisista ja Suomeen on tullut muutama promillen osa. Tämä suhde on tärkeä muistaa. EIKÖ VAURAS EUROOPPA pysty kantamaan näistä ih-

mistä vastuuta? Ainoa sivistynyt vastaus on ”kyllä”, ja sitä paitsi kyse on ihmisoikeussopimuksiin sisältyvästä velvollisuudestamme pakolaisia kohtaan. Kuitenkin näin jätetään tekemättä, ja tuhansia ihmisiä hukkuu Välimereen, kymmenet tuhannet jäävät kadulle ilman tukea. Silti Suomessa on viime kuukausina käyty hyvin kielteistä keskustelua turvapaikanhakijoista ja osoitettu mieltä uusia vastaanottokeskuksia vastaan. Osa keskustelusta on ollut niin asiatonta, että muutamat mediat ovat sulkeneet tämän vuoksi uutissivujensa kommenttipalstat. Tosin media itse on myös syyllistynyt pelon lietsontaan puhumalla näistä muutamasta tuhannesta turvaa hakevasta ihmisestä vyörynä, aaltona tai tulvana.

Människan är inte naturkraft I DAG HAR ÖVER 60 miljoner människor runtom i värl-

den tvingats lämna sina hem. Det här är fler människor, än någonsin efter andra världskriget. De är flyktingar på grund av konflikter, förföljelse, miljökatastrofer och fattigdom. De allra flesta av dessa människor befinner sig ännu i svåra förhållanden i krisområden. Till Europa har det kommit flera hundratusen flyktingar och till Finland över 8 000. Till Europa kommer alltså några procent av alla flyktingar och till Finland någon del av en promille. Dessa proportioner är viktiga att komma ihåg. KAN INTE DET RIKA Europa bära sitt ansvar för dessa

människor? Det enda civiliserade svaret är ”ja”, och dessutom när det gäller flyktingar, en i människorättsavtal ingående förpliktelse. Trots detta så gör vi det inte, tusentals drunknar i Medelhavet och tiotusentals lämnas på gatan utan stöd. I Finland har det under de senaste månaderna förts en mycket negativ diskussion om asylsökande och demonstrerats mot flyktingförläggningar. En del av diskussionen har varit så osaklig att några medier har stängt sina kommentarfunktioner. Men samtidigt har media själv hetsat till rädsla genom att tala om dessa några tusen som söker skydd som skred eller flodvågor.

Amnesty panostaa pakolaiskeskustelun terävöittämiseen faktapohjalta.

IHMISET EIVÄT OLE luonnonvoimia. Jos tällaisia kieli-

kuvia kuitenkin haluaa käyttää, niin Suomessa pakolaiskriisi näkyy hiekanjyvinä tai laineiden liplatuksena. Heidän auttamisensa ei ole taakka vaan inhimillinen ja juridinen vastuu, johon meillä ilman muuta on oltava varaa. Amnestyn Suomen osasto panostaa tänä syksynä ja tulevina vuosina pakolaiskeskustelun terävöittämiseen faktapohjalta. Me vaikutamme kaikkien tukijoidemme avulla viranomaisiin siten, että niin Suomessa kuin muualla Euroopassa hallitukset kantavat kansainvälisen vastuunsa. Me kutsumme ihmisiä osallistumaan tähän työhön kanssamme ja uskomme, että työ tuottaa tulosta.

MÄNNISKOR ÄR INTE naturkrafter. Och vill man abso-

lut använda sådan här språkbilder, så syns flyktingkrisen i Finland som några sandkorn eller lätt strandskvalp. Att hjälpa dem är inte en börda, utan både vårt mänskliga och juridiska ansvar, som vi utan vidare skall ha råd till. Amnestys Finländska sektion kommer den här hösten och de kommande åren att satsa på att skärpa flyktingdiskussionen så att den baseras på fakta. Vi kommer med hjälp av våra medlemmar och andra att påverka myndigheter så att regeringar både i Finland och i det övriga Europa bär sitt internationella ansvar. Vi vill bjuda alla med för att delta i det här arbetet och vi tror att det kommer att leda till resultat.

Frank Johansson Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja.

VAPAALLA 1. Käy Helsingin taidemuseossa katsomassa Amnestynkin palkitseman kiinalaisen nykytaiteilijan ja aktivistin Ai Weiwein näyttely. 2. Lue Suomen somalit -kirja, joka kertoo oivaltavasti siitä, mitä somalit ajattelevat, tekevät ja miten he kokevat suomalaisuuden. 3. Kuuntele Verneri Pohjolan trumpetinsoittoa – ah, miten ihanaa musiikkia!

Lyhyesti.

Asiaa ihmisoikeuksista eri puolilta maailmaa

Tekstit Marie Kajava ja Heli Sariola

Ihmisoikeudet Etelä-Amerikassa Pakolaisten turvallinen pääsy EU-alueelle on varmistettava + EUROOPPA. Yli 350 000 ihmistä on saapunut Eurooppaan elokuun 2015 loppuun mennessä. Pelkästään Kreikan saarille on tullut yli 244 000 ihmistä, joista 90 prosenttia on sodan runtelemista Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Samanaikaisesti kun ihmisiä saapuu hakemaan turvaa, Euroopan johtajat ovat keskittyneet rajojen valvomiseen. Tänä vuonna jo lähes 2 800 ihmistä on menehtynyt matkalla Eurooppaan. AMNESTY ON muodostanut 11-kohtaisen kansainvälisen strategian pakolaisten suojelemiseksi Euroopassa. Järjestö vaatii EU:n johtajia estämään kuolemat vaarallisilla matkoilla tarjoamalla lisää turvallisia ja laillisia reittejä EU:n jäsenvaltioihin. Tämä on tehtävä esimerkiksi niin, että pakolaiskiintiöitä korotetaan merkittävästi, humanitaarisia viisumeja myönnetään enemmän ja perheenyhdistämiseen perustuvia oleskelulupia lisätään. Amnesty vaatii, että EU:n maarajoille saapuvat pakolaiset on päästettävä rajan yli hakemaan turvapaikkaa, ja rajavaltioiden painetta on helpotettava tukemalla EU:n sisäistä uudelleensijoittamista. Lisäksi on muodostettava kestävä ja pitkäaikainen EU:n sisäinen turvapaikkajärjes-

telmä. Pakolaisille on myönnettävä vapaa liikkuvuus EU:n sisällä. Maailman 60 miljoonasta pakolaisesta noin 22 miljoonaa on paennut kotimaastaan. Suurimman vastuun kantavat naapurimaat. Viime vuonna Euroopasta haki turvapaikkaa 626 000 henkilöä, ja Suomi myönsi turvapaikan 1 346 ihmiselle. TÄNÄ VUONNA Suomeen odotetaan saapuvan sisäministeriön arvion mukaan ainakin 25 000 turvapaikanhakijaa. ”Suomen on toimittava kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti ja tarjottava suojelua niille, jotka ovat sen tarpeessa. Suomen on tarjottava enemmän laillisia ja turvallisia reittejä pakolaisille päästä suojeluun”, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson korostaa. EU:n komissio ehdotti syyskuussa, että 120 000 turvapaikanhakijaa siirretään Italiasta, Kreikasta ja Unkarista muihin jäsenmaihin. Suomen hallitus sitoutui ottamaan vastaan ehdotetun oman osuutensa eli 2 400 turvapaikanhakijaa. Amnestyn arvioiden mukaan seuraavan kahden vuoden aikana tarvitaan uudelleensijoittamispaikat 1,38 miljoonalle pakolaiselle.

+ +

Tuomioistuin Guatemalassa on asettanut ex-presidentti Efraín Ríos Montin syytteeseen 1980-luvun sisällissodan aikaisesta kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Oikeudenkäynti alkaa tammikuussa 2016. El Salvadorin parlamentti päätti syyskuussa kiristää viharikoksista annettavia tuomioita sen jälkeen, kun maassa tehtiin väkivaltaisia hyökkäyksiä sukupuolija seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä vastaan. Boliviassa on hyväksytty viime vuosina useita lakeja, joiden tarkoitus on vahvistaa sukupuolten tasa-arvoa ja suojella naisia väkivallalta.

Kuvajournalisti Rubén Espinosa Becerril ja neljä muuta ihmistä löydettiin ammuttuina Meksikossa elokuussa. Meksikossa on tapettu 14 journalistia viimeisen viiden vuoden aikana. Venezuelan ja Kolumbian rajalla on ollut levottomuuksia elokuun jälkeen, jolloin Venezuela karkotti maasta satoja kolumbialaisia. Rähinät alkoivat, kun kolumbialaiset salakuljettajat haavoittivat kolmea venezuelalaissotilasta ja yhtä siviiliä.

Fiona Hanson/PA Photos/Lehtikuva

HELSINKI. Kiinalaisen nykytaiteilijan ja ihmisoikeusaktivistin, pitkään maastapoistumiskiellossa ja kotiarestissa istuneen Ai Weiwein näyttely avautuu Helsingin taidemuseossa 25. syyskuuta ja on avoinna vuoden 2016 helmikuuhun. Installaatioista, veistoksista ja valokuvista koostuvan Ai Weiwei @ Helsinki -näyttelyn teemana on puu. Kansainvälisesti tunnettu, suorasanainen ja yhteiskuntakriittinen taiteilija sai viime heinäkuussa Kiinan viranomaisilta takaisin passinsa ja pystyy nykyisin matkustamaan vapaasti.

Amnestyn edustajainkokous linjasi seksityöstä IRLANTI. Amnestyn kansainvälinen edustajainkokous järjestettiin Dublinissa 7.–11. elokuuta. Kokouksessa hyväksyttiin järjestölle strategiset tavoitteet seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Tavoitteet käsittelevät muun muassa ihmisoikeuspuolustajien tukemista, konflikteja pakenevien ihmisten suojelua sekä ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneiden saattamista vastuuseen teoistaan. Seuraavan neljän vuoden painopisteitä Amnestyn työssä ovat lisäksi identiteettiin perustuvan syrjinnän ja väkivallan vähentäminen, naisten oikeuksien ja tasaarvon edistäminen sekä sen varmistaminen, että talou-

delliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet toteutuvat kaikille. Kokouksessa eniten keskustelua herätti odotetusti seksityöntekijöiden oikeuksia koskeva linjaus, jota on valmisteltu ja taustoitettu erilaisten tutkimusten avulla jo kaksi vuotta. Edustajainkokous päätti esittää suostumukseen perustuvan seksin täyttä dekriminalisaatiota eli rangaistavuuden poistoa. Kokouksen hyväksymässä päätöslauselmassa vaaditaan valtioita varmistamaan, että seksityötä tekeviä suojellaan hyväksikäytöltä, ihmiskaupalta ja väkivallalta. Amnestyn kansainvälinen johtokunta ryhtyy

laatimaan linjausten pohjalta yksityiskohtaisempia kantoja siitä, miten valtioiden tulee kunnioittaa, suojella ja toteuttaa seksityöntekijöiden oikeuksia. ”Suomen osasto kannatti keskustelussa esitystä, joka olisi korostanut selkeämmin myynnin dekriminalisoinnin kiireellisyyttä mutta jättänyt liikkumatilaa muissa seksityöhön liittyvissä kysymyksissä”, kokoukseen osallistunut Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro sanoo. Amnestyn kansainvälinen edustajainkokous järjestetään kahden vuoden välein.

46 329 SUOMALAISTA allekirjoitti Intian viranomaisille osoitetun vetoomuksen intialaisten siskosten raiskaustuomion peruuttamiseksi. Allekirjoitusten määrä on ennätysmäinen! Uttar Pradeshin osavaltiossa asuvat kastittomat Menaakshi Kumar ja hänen siskonsa tuomittiin raiskattaviksi sen vuoksi, että heidän veljensä oli karannut kylästä ylempään kastiin kuuluvan, naimisissa olevan naisen kanssa.

Istanbulin sopimus astui voimaan SUOMI. Istanbulin sopimus eli Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen yleissopimus astui Suomessa voimaan elokuun alussa. Sopimus velvoittaa Suomea ehkäisemään ja torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa konkreettisin toimenpitein. Suomen on muun muassa perustettava matalan kynnyksen tukikeskuksia, joihin väkivaltaa kokeneilla naisilla on oltava pääsy ilman ajanvarausta, sosiaaliturvatunnusta, rahaa tai suomen kielen taitoa. Sopimus velvoittaa Suomen lisäämään turvakotipaikkoja. Suomessa on tällä hetkellä vain 114 turvakotipaikkaa, vaikka niitä pitäisi Euroopan neuvoston suosituksen mukaan olla 500. ”Istanbulin sopimuksen osapuolena olemme sitoutuneet pistämään turvakotijärjestelmämme kuntoon. Viime vuonna pelkästään yhdessä Helsingin turvakodissa jäi ilman paikkaa 143 väkivaltaa kokenutta henkilöä”, Amnestyn sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Pia Puu Oksanen sanoo. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laskelmien mukaan turvakotiverkoston saattaminen Istanbulin sopimuksen vaatimalle minimitasolle maksaa noin 40 miljoonaa. Valtion talousarvioesityksessä turvakotitoimintaan esitetään ensi vuodelle 11,55 miljoonaa. Suomi on saanut lukuisia kansainvälisiä huomautuksia liian vähäisistä toimista väkivallan vähentämiseksi. ”Väkivallasta aiheutuu Suomelle miljarditason kustannukset. Inhimillisen kärsimyksen mittaamiseen eivät miljardit riitä”, Oksanen sanoo.

Uskalla kysyä! Mitä tarkoittaa syrjinnän kielto, Amnestyn oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio? ”SYRJINNÄN KIELTO tarkoittaa sitä, että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa toista epäsuotuisampaan asemaan minkään henkilöön liittyvän syyn, kuten sukupuoliidentiteetin, vammaisuuden, alkuperän, seksuaalisen suuntautumisen, vakaumuksen tai mielipiteen perusteella. Syrjintä voi olla välitöntä tai välillistä, ja se on kielletty riippumatta siitä, perustuuko syrjintä henkilöä itseään tai vaikkapa hänen läheistään koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen. Kielto ulottuu niin viranomaistoimintaan, koulutukseen, palveluihin kuin työelämäänkin.”

Miten syrjinnän kiellon toteutumista valvotaan? ”Syrjinnän kielto sisältyy kaikkiin merkittäviin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Lisäksi syrjinnän torjumiseksi on solmittu esimerkiksi YK:n rotusyrjinnän vastainen yleissopimus sekä naisten oikeuksien sopimus. Syrjinnän kielto ja yhdenvertaisuuden vaatimus ovat edellytyksiä ihmisoikeuksien toteutumiselle. Kansainväliset sopimuselimet valvovat sopimusten noudattamista. Suomessa yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto ovat perustuslaissa turvattuja perusoikeuksia. Sen lisäksi esimerkiksi tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki sisältävät syrjintäkieltoja täsmentäviä säännöksiä. Syrjinnän kieltoa valvo-

vat kansallisesti yhdenvertaisuusvaltuutettu ja tasa-arvovaltuutettu sekä tuomioistuimet. Kaikilla viranomaisilla on Suomessa myös yleisesti velvollisuus edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.” Keitä Suomessa syrjitään? ”Suomi tunnetaan maailmalla yhtenä tasaarvon kärkimaista. On kuitenkin selvää, että sukupuolten tasa-arvoa ei ole meilläkään vielä saavutettu. Työelämän tasa-arvon saavuttamisessa, vanhakantaisten asenteiden murtamisessa ja vanhemmuuden kustannusten tasaisemmassa jakautumisessa on paljon tehtävää. Myös seksuaalivähemmistöjen syrjinnän kitkeminen vaatii monenlaista työtä niin lainsäädäntö- kuin asennetasolla ja tapa, jolla lainsäädäntö kohtelee transihmisiä, on perustavanlaatuinen ongelma. Lisäksi viimeaikainen keskustelu osoittaa huolestuttavalla tavalla, että rasismi ja muukalaisviha ovat kasvavia ongelmia Suomessa, ja esimerkiksi romaneihin kohdistuu monimuotoista syrjintää. Syrjintä on valtava kokonaisuus ja keskeinen ihmisoikeusasia. Siksi on vaikeaa ja jokseenkin epäreilua nostaa esiin vain joitakin tiettyjä, erityisen syrjittyjä ryhmiä. Syrjintä on aina ihmisoikeusloukkaus.” Teksti Alexandra Peth

ta ars aW

n Eli

Nyt.

KESTÄVÄ KEHITYS IHMISOIKEUDET Maailman valtiot sopivat seuraavan 15 vuoden askelmerkeistä kestävälle kehitykselle. Miten ihmisoikeudet näkyvät uusissa Post 2015 -tavoitteissa?

YK:SSA ON jo vuosia valmisteltu jäsenmaiden ja kansalaisjärjestöjen tuella niin sanottua Post 2015 -agendaa, eli uusia tavoitteita, jotka jatkavat ja laajentavat vuosituhattavoitteiden myötä aloitettua työtä. Neuvottelut kehitystavoitteiden sisällöstä päättyivät elokuussa, ja ne kattavat liki jokaisen elämänalueen aina juomavedestä työhön ja rakentamiseen.

”Vuosituhattavoitteita kritisoitiin siitä, että ne eivät olleet millään tavalla ihmisoikeusperustaisia. Uusi agenda on iso harppaus eteenpäin tässä mielessä: ihmisoikeudet on nyt paremmin valtavirtaistettu siihen sisään”, Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro kiittää. Esimerkiksi oikeus koulutukseen, terveyteen

ja oikeudenmukaisiin työoloihin ovat oikeuksia, joita valtiot ovat sitoutuneet edistämään jo olemassa olevissa kansainvälisissä sopimuksissa. Nämä ihmisoikeusvelvoitteet näkyvät nyt myös kestävän kehityksen tavoitteiden perustassa. ”On hienoa, että ihmisoikeuksia ja kehitystä ei nähdä erillisinä asioina, vaan ymmärretään niiden vahva yhteys”, Laajapuro sanoo.

POST 2015 -TAVOITTEISSA on mukana kirjauksia esimerkiksi sukupuolten väliseen tasaarvoon, lasten oikeuksiin ja tyttöjen sukupuolielinten silpomiseen liittyen. Myös muun muassa sosiaaliturvan merkitys ihmisoikeuksien ja tasaarvon toteutumiseen huomioidaan. ”Uusissa tavoitteissa näkyy moni viimeisen viidentoista vuoden aikana saavutettu ihmisoikeusvoitto”, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:n kehityspoliittinen asiantuntija Jouni Nissinen sanoo. Post 2015 -teksti on kuitenkin ollut kovan neuvottelun takana, ja jokaisesta sanasta on sovittu tarkkaan. ”Edistystä olisi saanut tapahtua enemmänkin, koska on kuitenkin kulunut viisitoista vuotta ja nämä tavoitteet viitoittavat kehityskeskustelua vuoteen 2030 asti”, toteaa Nissinen. ”Tekstistä karsiutui neuvotteluiden viime metreillä sellaisia sanamuotoja, jotka olisi voinut tulkita laajemmin ihmisoikeuksien kannalta positiivisiksi”, neuvotteluja paikan päällä seurannut Nissinen kertoo. Lopulta tekstissä turvauduttiin monilta osin jo hyväksyttyjen ihmisoikeussopimusten kieleen ja muotoiluihin. Esimerkiksi selkeät viitteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä poistettiin ja

kulttuurista sukupuolta korostava sana ”gender” korvattiin biologisesti suoraviivaisemmalla sanalla ”sex”. KIRJATTUJEN TAVOITTEIDEN hyvänä puolena Niina Laajapuro nostaa esiin sen, että puhtaan veden saatavuutta koskevassa osassa tekstiä vesi mainitaan nimenomaan ihmisoikeutena. Positiivista on sekä Laajapuron että Nissisen mukaan myös se, että siirtolaiset ja pakolaiset saatiin lisättyä tekstiin. Heidät nostetaan vahvasti esiin eräänä erityisen haavoittuvana ryhmänä, jonka suojelusta ja inhimillisestä kohtelusta luvataan huolehtia. Myös eriarvoisuus ja sen vähentäminen maiden välillä ja niiden sisällä on nostettu omaksi kokonaiseksi tavoitteekseen. Tasa-arvo onkin tekstissä vahvasti mukana. ”Iskulausetasolla tekstissä toistuu jatkuvasti ajatus siitä, että ketään ei jätetä jälkeen. Ja toisaalta myös se, että kehityksessä kauimpana olevat pyritään saavuttamaan ensin. Ne ovat tasa-arvonäkökulmasta tärkeitä mainintoja”, toteaa Nissinen. MULLISTAVAA UUSISSA tavoitteissa on se, että parannettavaa ei katsota olevan ainoas-

taan kehitysmaissa. Nissisen mukaan Suomellakin riittää työsarkaa etenkin niin sanotuissa tukitavoitteissa, kuten ilmastonmuutoksen torjunnassa. Laajapuro puolestaan toteaa, että Suomessa tehtävää on etenkin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä vähemmistöjä ja haavoittuvassa asemassa olevia – kuten juuri pakolaisia ja siirtolaisia – koskevien tavoitteiden toteuttamisessa. ”Uusi agenda tukee syrjinnän vastaista työtä ja kaikkia heikossa tai marginaalisessa asemassa olevia. Se huomioi, että jokaisessa maassa on ihmisiä, jotka eivät pääse hyötymään kehityksestä samoissa määrin”, Laajapuro sanoo. Eräs laajojen tavoitteiden haaste on tietenkin rahoitus. Viimeaikaisissa kehitysrahoituskeskusteluissa on – niin kansainvälisesti kuin Suomessakin – korostettu paljon yksityisen sektorin roolia. Monille ihmisille on ollut pettymys, että tätä ajaessaan Suomi on samalla useiden kehittyneiden maiden tavoin suhtautunut nihkeästi yrityksiä sitoviin kansainvälisiin ihmisoikeusvelvoitteisiin. ”Toki yrityksillä voi olla hyvä ja suuri rooli kehityksessä. Mutta ihmisoikeusnäkökulmasta

Mitkä kestävän kehityksen tavoitteet? ”Tämä agenda on toimintasuunnitelma ihmisten, planeetan ja hyvinvoinnin eteen. -- Kun lähdemme tälle kollektiiviselle matkalle, lupaamme ettei ketään jätetä jälkeen.” Ote kestävän kehityksen tavoitteiden julistuksesta

VUONNA 2000 SOVITUT vuosituhattavoitteet umpeutuvat tämän vuoden lopussa. Uusi agenda on ollut jo pitkään työn alla. Osa kahdeksasta vuosituhattavoitteesta saavutettiin – äärimmäinen köyhyys on puolitettu, puhdasta vettä on paremmin saatavilla, slummien elinolosuhteet ovat parantuneet – mutta monia jäi myös saavuttamatta. Kesällä neuvotteluissa päästiin lopulta sopuun seitsemästätoista kestävän kehityksen tavoitteesta, joilla on kaikkiaan jopa 169 alatavoitetta. Nämä niin sanotut Post 2015 -tavoitteet on tarkoitus hyväksyä lopullisesti YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa 25.–27. syyskuuta. Amnestyn pääsihteeri Salil Shetty pitää kokouksessa puheenvuoron kansalaisjärjestöjen edustajana. Toisin kuin kehitysmaihin keskittyneet vuosituhattavoitteet, uudet tavoitteet koskevat kaikkia maailman maita – myös Suomea. POST 2015 -TAVOITTEET ovat ainakin laajuudessaan historialliset. Tavoitteiden kärjessä on yhä äärimmäinen köyhyys, mutta tällä kertaa ei sen puolittaminen vaan hävittäminen kokonaan.

Ensimmäiset kuusi tavoitetta vastaavat karkeasti ottaen vanhoja vuosituhattavoitteita. Ne ovat tavoitteita, joita ei vielä saavutettu tai joissa pyritään vielä pidemmälle. Mukana on entistä yksityiskohtaisempia ja teknisempiä tavoitteita, jotka koskevat myös kehittyneitä maita. Näitä ovat tavoitteet 7–15, joiden voi ajatella tukevan ensimmäisten tavoitteiden toteutumista. Ne koskevat esimerkiksi kestävää taloutta ja rakentamista, ilmastonmuutoksen torjuntaa ja energiansaannin turvaamista – kaikki nuo ovat ehdottomia edellytyksiä sille, että ensimmäiset kuusi tavoitetta voidaan saavuttaa. Tavoite numero 16 on puolestaan hyvin kokonaisvaltainen ja tärkeä lähtökohta kaikelle kehitykselle: rauhan ja rauhanomaisten yhteisöjen saavuttaminen. Viimeinen, mutta ei vähäisin tavoitteista koskee toteutusta, rahoitusta ja kumppanuuden vahvistamista. Aikaa tämän maailmanlaajuisen kehitysvision toteuttamiseen on taas viisitoista vuotta. Näyttääköhän maailma täysin erilaiselta vuonna 2030?

on ongelma, että samaan aikaan kun yrityksille sysätään suurta vastuuta kehityksestä, yritysten ihmisoikeusvastuu aiotaan jättää vapaaehtoisuuden varaan”, Laajapuro toteaa. ”Kun ajattelee, mitä esimerkiksi Amnestyn yritysten ihmisoikeusvaikutuksia tutkivissa raporteissa on tullut esiin, ei yritysten voi kuvitella automaattisesti toimivan ihmisoikeuksia kunnioittaen”, hän huomauttaa. Laajapuro kehottaa Suomea pohtimaan, miltä näyttää tavoitteiden näkökulmasta se, että hallituksen leikkaukset kohdistuvat jo muutenkin heikossa asemassa oleviin ihmisiin kotimaassa ja ulkomailla. Agendassa myös uudistetaan kehittyneiden maiden sitoumus nostaa kehitysrahoituksen osuus 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta – samalla kun Suomi kutistaa kehitysrahoitusta. ”Olemme sinänsä kiinnostavassa tilanteessa, että pian meillä on hyvät ja kunnianhimoiset tavoitteet, mutta samaan aikaan rahaa leikataan toteuttamisesta. Ei kovin johdonmukaista”, Laajapuro toteaa. ”Esimerkiksi naisten ja tyttöjen oikeudet ovat yhä virallisesti Suomen kehityspolitiikan keskiössä, mutta samalla vähennetään rahoitusta näiden kanssa työtä tekeviltä YK-järjestöiltä, kuten UN Womenilta”, hän lisää. JOS POST 2015 -TAVOITTEET menevät syyskuun yleiskokouksessa suuremmitta varauksitta läpi, seuraava tärkeä askel on tietenkin niiden todellinen toteuttaminen. Se riippuu paitsi rahoituksesta, myös siitä, miten tavoitteita seurataan ja monitoroidaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. ”Toteutuksen ja seurannan kannalta teksti jäi toivottua heikommaksi. Aika paljon jäi valtioiden omaan päätäntävaltaan. Se on iso haaste”, Nissinen myöntää. Hänen mukaansa kansalaisjärjestöjen tehtävä on jatkossa osaltaan vahtia sitä, että Post 2015 -tavoitteiden toteutus todella etenee. Suomessa kehitysyhteistyöjärjestöt ovat esittäneet, että toteutus pitäisi saada pois kunkin sektorin erillisistä ministeriöistä ja koko hallituksen vastuulle – eli valtioneuvoston ja siten suoraan pääministerin alaisuuteen. Se antaisi tavoitteille poliittista tärkeyttä ja teksisi työstä yhtenäistä. Kyse ei kuitenkaan ole pienistä muutoksista. ”Jos agenda oikeasti toteutetaan tällaisenaan seuraavan 15 vuoden aikana, se merkitsee aikamoista vallankumousta monilla alueilla”, Nissinen toteaa.

Teksti Veera Vehkasalo Kuvitus Laura Lehtinen

Henkilö.

Viivoja Suomen kansainvälisesti merkittävintä graffititaiteilijaa kiinnostavat rajat ja kartat. Egs korostaa, että nyky-Euroopassa on olemassa taloudellinen tai poliittinen raja, joka ihmisen pitää ylittää ennen kuin on tervetullut. ”Muuten sut työnnetään Välimereen.”

KAIKKI ALKOI 1980-luvulla kuten mikä tahansa magee juttu.

Ripaus jännitystä ja salamyhkäisyyttä, urbaania seikkailua. ”Tottakai siihen liittyi sellainen olo, että mä tiedän jotain mitä te ette. Mutta mulle tärkeintä ei ollut mikään anarkismi, vaan mua kiehtoi ennemmin visuaalisuus”, mies kertoo. Puheenaiheena ovat graffitit. Tuosta 80-luvun ensimmäisen aallon joukosta – kuten mistä tahansa nuorten harrastuksen pariin kerääntyneistä – on jäänyt jäljelle noin viisi prosenttia. Yksi heistä on Suomen kansainvälisesti merkittävin graffititaiteilija Egs, joka ei esiinny yksityishenkilönä, ei tunnistettavasti kuvattuna eikä kaipaa siviiliminänsä ruotimista. Istumme Helsingin keskustan tuntumassa, Nosturin rannassa. Paikka on hyvä, niitä harvoja itsessään rouheita kaupunkitiloja. Egs vaikuttaa ennemmin varjoissa liikkujalta kuin henkilöltä, joka pitäisi itsestään hurjaa meteliä. Onko se työn ja Suomessa marginaalissa häilyneen graffititaiteen luoma pakko vai jo alkujaan miehen luonto, tiedä häntä. Egs vastaa kysymyksiin älykkäästi ja asiallisen rauhallisesti. ”Graffitit on tapa olla vastavirrassa, valtakulttuurin ulkopuolella mutta ei varsinaisesti valtaa vastaan. Mä haluan, että niiden viesti on positiivinen.”

mahdollista. Mulle sisällöllä ei ole niinkään merkitystä vaan omalla kädenjäljellä”, Egs sanoo. Hän korostaa, että monissa kehittyneissä valtioissa, kuten Suomessa, graffitit nähdään ongelmana, muissa maissa seinään maalattu teos on lahja tekijältä. ”Tai mikä nyt on kehityksen merkki ylipäätään. Suomessa julkiseen tilaan suhtaudutaan todella byrokraattisesti ja autoritaarisesti. En tiedä, onko kehityksen huippu se, että kaikesta tulee tosi luvanvaraista”, Egs miettii. Yksi on varmaa: Suomessa omaisuutta pidetään niin tärkeänä, että sen suojeleminen on keskiössä – Egsin mielestä usein tärkeämpää kuin ihmisten suojelu. ”Suomalainen yhteiskunta on niin lainkuuliainen, että ahdistutaan heti, jos kaikki ei mene ihan lain mukaan. Ja sitten mennään Berliiniin viikonloppulomalle ihastelemaan kaupungin monimuotoisuutta.”

”Tää ei oo mun kasvoilla tehtyä aktivismia.”

YHDYSVALLOISSA 1970-LUVULLA ja Keski- ja Pohjois-

Euroopassa sekä Australiassa 1980-luvulla alkunsa saanut taidemuoto on levinnyt globaaliksi urbaanikulttuurin muodoksi. Graffiteja tehdään kaikkialla maailmassa, paitsi niissä paikoissa, joissa kaikki aika menee ruoan etsimiseen ja muuhun välttämättömään selviytymiseen. Egs on maalannut nimensä kaikille mantereille, moniin kymmeniin maihin ja satoihin kaupunkeihin. ”Oma nimi tuo tunteen vapaudesta. Kyllähän ihmisillä on tarve tehdä itsensä näkyväksi ja jättää jokin jälki, jos se on

EGS ON EGS , koska nimimerkki antaa

vahvan tunteen alter egosta ja identiteetistä. ”Mun arkiminä on ikään kuin tylsempi. Tää ei ole mun kasvoilla tehtyä aktivismia.” Mies on oppinut graffitien tekemisen kautta maailmasta ja saanut nähdä maailmaa perinteistä reppureissaajaa saati pakettimatkaajaa epätavallisemmasta näkökulmasta: unohdettujen paikkojen ja rakennusten kautta. Parhaimmillaan tuolloin kohtaavat historia ja nykypäivä. Egs ei ajattelee töitään sisällöltään poliittisina, kyse on halusta toistaa kolmea kirjainta eri ympäristöissä. Käsiala on johtanut paksuista kirjaimista kohti abstraktimpaa kalligrafiaa, josta oli vain lyhyt matka maailmankarttaan. ”Joku tai jotkut tässä maailmassa piirtävät oikeasti karttoja. Yksi viiva yhdistää ja erottaa ihmisiä, sanelee paikan. Näitä viivoja vedetään koko ajan, ja niiden vuoksi on syttynyt ja syttyy sotia.”

”Jotkut piirtävät oikeasti karttoja. Yksi viiva yhdistää ja erottaa ihmisiä. Näitä viivoja vedetään koko ajan, ja niiden vuoksi on syttynyt ja syttyy sotia.”

Hän korostaa, että nykyaikana on olemassa taloudellinen tai poliittinen raja, joka pitää ylittää ennen kuin on tervetullut Eurooppaan. ”Muuten sut työnnetään Välimereen”, Egs lisää ja korostaa, että aivan kuin olisi tulijoiden – siis pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten – oma vika, että he eivät kuulu ”meihin” tai että he ovat syntyneet taloudelliseen kurjuuteen tai poliittisen vainon kohteeksi. ”On käsittämätöntä, että sama Euroopan unioni, jonka unelma oli vapaus ja liikkuvuus ja jolle nämä arvot ovat tuoneet vaurautta ja työvoimaa, yhtäkkiä suojeleekin omia kansalaisiaan niiltä, jotka tekivät sen työn ja toivat vaurautta”, Egs pohtii esimerkiksi siirtolaisten ja työn perässä paperittomina Eurooppaan tulleiden ihmisten tilanteita. ”Se on ikään kuin, että nyt me ollaan käytetty tää luonnonvara, heitetään se pois.” Rajoja ja nykyviivoja vetelevien ihmisten – niin eurooppalaisten päättäjien kuin tavallisten Suomen kansalaistenkin – muisti on lyhyt. ”Sata vuotta sitten Suomi oli yksi köyhimmistä maista, vain 70 vuotta sitten eurooppalaiset olivat pakolaisia ja 1960–70luvuilla Suomesta muutettiin pois puhtaasti paremman elämän ja työn perässä. Se, että juuri nyt hätä ei kosketa itseä, ei tarkoita ettei se voi koskettaa jonain päivänä”, Egs sanoo. Silti Suomessa nähdään, mitä halutaan: Puhutaan turvapaikkaturismista ja kauhistellaan turvapaikanhakijoiden tai romanikerjäläisten iPhoneja. Ajatellaan, että ei heillä voi olla hätää, kun on varaa puhelimeen. Pitäisikö ihmisen pukeutua lannevaatteisiin näyttääkseen siltä, että on turvan tarpeessa, Egs kysyy. IHMISOIKEUDET merkitsevät Egsille yhtäläistä oikeutta

elää ilman pelkoa tai syrjintää riippumatta siitä, mille puolelle rajaa on syntynyt. ”Eihän mikään yhteiskunta ole selvinnyt pitkään polkemalla ihmisoikeuksia. Kyllä vallankumous tai vastaliike tulee aina lopulta”, hän uskoo. Muutos tai vallankumous etenee kuitenkin hitaasti. Egs muistaa, miten tunsi häpeää omasta ihonväristä ja länsimaisesta alkuperästään, kun matkusti muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa Etelä-Afrikassa sijaitsevaan Kapkaupunkiin. Hän maalasi köyhällä asuinalueella graffiteja paikallisten lasten kanssa. Apartheidin jäljet näkyivät miehen mielestä alueella edelleen todella elävinä, ja vuonna 1991 päättynyt rotu-

erottelupolitiikka oli jakanut kansakunnan kahtia. ”Aaltopeltihökkelien muuttuminen värikkäämmiksi oli lapsille huikea, mutta viikon päätteeksi perjantai-iltapäivänä minulle sanottiin, että et ole enää tervetullut tänne, mene pois, mene kotiisi. Että miehet tulevat töistä ja ovat juoneet ja minun ei ole hyvä olla paikalla”, Egs kuvaa. Hänen mielestään oli hyvä, että raja asetettiin ja hänelle osoitettiin oma paikka: hänen ei kuulunut olla toisten asuinalueella sen pidempään. Mutta maalaukset jäivät alueelle pysyviksi muistoiksi. NYKYISIN OSA graffititaiteesta on salonkikelpoista. Siinä

missä graffititaiteilijoiden oli ennen piilouduttava, Egsin mukaan graffitit nähdään nykyään hieman paheksuttuina, mutta niistä voidaan puhua: voidaan sanoa, että ”ai sä teet tommosta”. Egs on tyytyväinen siitä, että pitkäaikainen urbaanin taiteen suuntaus on tullut huomioiduksi. Mutta samoin kuin kaikkia öljyvärimaalauksia ei kannata kiikuttaa galleriaan, sinne kuuluu vain harva ja valittu graffiti. Egs vaikuttaa siltä, että keskustelua on käyty tarpeeksi. Hänen katseensa harhailee jo kaukana horisointissa ja hän haluaa selvästi lähteä. Egs on yksi suomalaisen nykytaiteen nousevista nimistä, ja hänen töitään on esillä gallerioissa eri puolilla maailmaa. Mutta kun kyse ei ole siitä. Parhaat muistot eivät liity gallerioihin tai gloriaan, ne liittyvät kaukaisiin maihin ja paikkoihin. Egs luettelee maita kuten Chile ja Albania, joiden kaupunkien, kaupunginosien, katujen, kadunkulmien salattuihin ympäristöihin graffiti on jättänyt jäljen tai kerrostuman. Egs nousee lähteäkseen. Lopulta kyse ei ole sittenkään maista, kaduista, seinistä tai unohdetuista rakennuksista. Hän korostaa, että kyse on siitä, että maalauksesta tulee positiivinen osa yhteisöä. ”Mageet paikat ovat ympäristön kannalta jees ja töistä on hyvä ottaa valokuva. Mutta ihmisistä jää muistojälki.” Graffititaiteilija Egs on lahjoittanut Europe’s Greatest Shame -sarjasta tehdyn vedoksen Amnestyn ihmisoikeustyöhön. Vedokset ovat myynnissä Amnesty Storessa, amnestystore.fi Teksti Marie Kajava Kuvat Miikka Pirinen ja Egs

Kolumni.

Uusi koti, uusi mahdollisuus

Nytt hem, ny möjlighet

KAUAN AIKAA SITTEN menetin kotini. Nousin lentokonee-

FÖR LÄNGE SEDAN förlorade jag mitt hem. Jag steg på

seen kohti tuntematonta päämäärää. Pelon ja epävarmuuden keskellä tiesin olevani onnekas: perheeni oli mukana. Uusi koti löytyi Suomesta. Vastaanottokeskuksen varasto oli täynnä tavaroita, joita ihmiset olivat lahjoittaneet pakolaisille. Muistan, miten jonotin sovittamaan takkia ja kenkiä. Silmiini osui nukke, jolla oli suuret siniset silmät – sellainen, josta olin haaveillut. Sopiva takki löytyi, ja osoitin sormellani nukkea. Vastaanottokeskuksen työntekijä ojensi sen minulle, ja olin maailman onnellisin tyttö.

EUROOPPA ON suuren haasteen edessä, kun esimerkiksi Välimeren kautta saapuvien pakolaisten määrä on lisääntynyt. Suomeenkin saapuu arvioiden mukaan tänä vuonna 25 000 turvapaikanhakijaa. Ilmapiiri on kiristynyt ja keskustelukulttuuri on koventunut: myöntätunto on koetuksella, kun samanaikaisesti elinkustannukset ja työttömyys ovat Suomessa nousussa, ja epävarmuus syvenee. Silti me emme saa sulkea silmiämme toisten hädältä. Ihmiset, jotka ottavat riskin matkustaa kenties uppoavassa laivassa, ovat epätoivoisia. He eivät ole elintasopakolaisia vaan pakenevat sotaa, vainoa ja sortoa. Heidän unelmansa on elää yhteiskunnassa, jossa on demokratia ja rauha. Kautta historian ihmiset ovat etsineet rauhaa muualta, kun oma maa on joutunut konfiliktiin. Suomestakin lähetettiin sotien aikana ja jälkeen lapsia laivalla Ruotsiin. Välimeren pakolaiset tarvitsevat samanlaisen osoituksen solidaarisuudesta. Kriisin eräänlaisia sankareita ovat saksalaiset, jotka ovat kirjoittaneet vastaanottokeskuksien oviin ”tervetuloa!”.

ett flyg mot en okänd destination. Mitt i rädslan och osäkerheten visste jag att jag var lyckligt lottad: min familj var med mig. Vårt nya hem fanns i Finland. Mottagningscentralens förråd var fyllt av saker som folk hade donerat till flyktingarna. Jag minns hur jag köade för att prova en jacka och skor. Mina ögon föll på en docka med stora blå ögon – precis en sådan som jag hade drömt om. Jag hittade en lämplig jacka, och pekade på dockan. En anställd vid mottagningscentralen räckte den till mig, och jag var den lyckligaste flickan i världen. EUROPA STÅR INFÖR en stor utmaning då mängden flyk-

tingar som kommer via Medelhavet ökat. Också till Finland kommer det enligt uppskattning 25 000 asylsökande i år. Klimatet har blivit spänt och debattkulturen har hårdnat: människors barmhärtighet sätts på prov då levnadskostnaderna och arbetslösheten samtidigt växer i Finland, och osäkerheten djupnar. Ändå får vi inte blunda för andras nöd. Människor som tar risken att färdas i en båt som gott kan sjunka är desperata. De är inte levnadsstandardsflyktingar utan flyr undan krig, förföljelse och förtryck. Deras dröm är att leva i ett samhälle där demokrati och fred råder. Genom historien har människor sökt fred på annat håll då ens eget land råkat in i en konflikt. Också från Finland har man i krigstid skickat barn med båt till Sverige. Medelhavsflyktingarna behöver ett likadant bevis på solidaritet. Krisens hjältar är tyskarna, som skrivit ”välkommen!” på mottagningscentrens dörrar.

Mina ögon föll på en docka med stora blåa ögon.

SAMANAIKAISESTI SUOMI on leikkamassa kehitysyh-

teistyön määrärahoista lähes 40 prosenttia. Päätös vaikuttaa monen ihmisen kohtaloon: kehitysyhteistyöllä on esimerkiksi koulutettu tyttöjä, annettu lapsisotilaille uusi ammatti ja katkaistu väkivallan kierre ja sodat. Suomessa keskustelu on jumittunut ”ei ole meidän ongelma” -ajatteluun. Todellisuudessa globaalit ongelmat tulevat Suomeen, jos ihmisoikeuksia ei edistetä yhdessä. Paras kotouttaja on kosketus paikallisiin ihmisiin – samalla tulokas oppii kielen ja tavat. Tälläkin hetkellä vastaanottokeskuksiin saapuu vaatteita ja tavaraa, ja sydämelliset suomalaiset majoittavat pakolaisia koteihinsa. Mutta arjen rinnalle tarvitaan myös yhteiskunnan tasolla kauaskantoisia ja kestäviä ratkaisuja.

SAMTIDIGT ÄR Finland i färd med att skära ner nästan

40 procent av utvecklingssamarbetets budget. Ett beslut som påverkar många människors öde: ändå har man via utvecklingssamarbetet till exempel utbildat flickor, gett barnsoldater ett nytt arbete och brutit våldsspiraler och krig. I Finland har diskussionen stagnerat i ett ”inte vårt problem” –tänkande. I verkligheten når de globala problemen Finland ifall vi inte tillsammans främjar de mänskliga rättigheterna. Den bästa vägen till integration är att komma i kontakt med lokalbefolkningen – och samtidigt lär sig nykomlingen språket och sederna. Just nu nås mottagningscentren av kläder och saker, och hjärtliga finländare öppnar sina hem för flyktingar. Men utöver vardagen behövs också långsiktiga och hållbara lösningar på samhällelig nivå.

Nura Farah Kirjoittaja on Suomessa 13-vuotiaasta saakka asunut kirjailija ja laborantti. Kolumnissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä edusta Amnestyn virallista kantaa.

Kymmenettuhannet pakolaiset ja siirtolaiset vaeltavat Serbian läpi Unkariin. ”Jos kuolemme, emme ole mikään ongelma eurooppalaisille. Meistä tulee ongelma vasta, jos selviydymme”, pitkän matkan kulkenut pakistanilanen Rassoul kuvaa. Teksti Carolina Jemsby Kuvat Johan Persson Suomennos Heli Sariola

ODOTTAVIEN AIKA

Kemran Zader on matkannut Afganistanista EU:n rajalle.

PAKISTANILAINEN Rassoul kävelee edes-

takaisin pihamaalla. Maassa lojuvat vanhat alushousut tallautuvat hänen jalkojensa alle, mutta sitä 22-vuotias Rassoul ei huomaa: taas kerran hän ottaa matkapuhelimen käteensä. Puhelin on päällä mutta pysyy pimeänä ja hiljaa. Ei edes tekstiviestiä. Mies ihmettelee, milloin salakuljettaja ottaa yhteyttä. Kylmä tuuli puhaltaa hylättyyn teollisuusrakennukseen, jossa lojuu tiilikasoja. Tuuli tunkeutuu sisään rakennuksen rikkinäisistä ikkunoista. Ilmassa leijailee pölyä, lintujen jätöksiä ja nokea. Subotican kaupunki sijaitsee Pohjois-Serbiassa, lähellä Unkarin ja Euroopan unionin rajaa. Monet pakolaiset ja siirtolaiset pyrkivät muualle Eurooppaan juuri Subotican kautta. Vanhasta tiilitehtaasta on tullut kokoontumispaikka, jossa odotetaan salakuljettajien yhteydenottoa ja mahdollisuutta ylittää raja. Tehtaan pihaan ajaa auto. Kaksi poliisia hyppää ulos ja silmäilee ympärilleen tuimasti. ”Paperit!” he sanovat tiukasti Rassoulille, joka kaivaa esiin ryppyisen dokumentin. Siinä lukee serbiaksi, että poliisi on ottanut hänet kiinni jo kerran ja nyt hänellä on kymmenen päivää aikaa poistua maasta. Poliisit ojentavat paperin mutisten takaisin ja alkavat etsiä tehtaasta muita pakolaisia, tällä kertaa turhaan.

PARIN SADAN metrin päässä Hamzi, Fazal ja Riaz ovat tehneet väliaikaisen leirin puun alle,

”Paperit!” he sanovat tiukasti Rassoulille, joka kaivaa esiin ryppyisen dokumentin.

rautatiepenkereen viereen. Siellä he ovat näkymättömissä poliisien etsiviltä katseilta. Nuotio palaa laiskasti, ja miehet lämmittelevät käsiään tulen kajossa. Miehet ovat Afganistanista, mutta he unelmoivat uudesta elämästä Euroopassa. Viime viikot he ovat vaeltaneet jalkaisin Serbian läpi saavuttaakseen Unkarin rajan. Nyt he ovat melkein perillä, jäljellä on enää viimeinen, vaikea etappi rajan yli. Kymmenettuhannet pakolaiset ja siirtolaiset tulevat Serbiaan päästäkseen sieltä edelleen johonkin EU-maahan. Olosuhteet matkan varrella ovat erittäin karut, ja Serbia on saanut ankaraa kritiikkiä ihmisoikeusjärjestöiltä. Human Rights Watchin huhtikuussa julkaiseman raportin mukaan serbialaiset poliisit häiritsevät ja pahoinpitelevät maahan saapuvia. Monilta on kielletty mahdollisuus hakea turvapaikkaa, eikä tulijoille tarjota yösijaa, ruokaa tai terveydenhoitoa. Riaz työskenteli kotimaassaan Afganistanissa tiilitehtaassa. Rahaa ei ollut koskaan riittävästi, jotta hän olisi voinut opiskella. Riaz lähti Eurooppaan työn ja rahan perässä. Jos hän jonain päivänä löytää töitä ja voi lähettää palkkarahoja kotiin, nuoremmat sisarukset pääsevät kouluun. ”Tämä on ollut pitkä matka. Olin 25 päivää Turkissa, kaksi kuukautta Bulgariassa ja nyt olen ollut kaksi viikkoa Serbiassa. Bulgaria oli pahin paikka”, hän sanoo ja käärii housunpunttinsa ylös. Jalassa näkyy ruma arpi syvän puraisun jäljiltä. Bulgariassa poliisi nappasi Riazin. Kun hän yritti paeta, poliisit yllyttivät koiran miehen kimppuun. ”Koira puri minua, kaaduin maahan ja poliisi löi ja potki minua”, Riaz kertoo. ”He yrittivät pakottaa minut antamaan sormenjälkeni. Taistelin vastaan, mutta he ottivat sormenjälkeni väkisin.” Bulgariassa ja Kreikassa pakolaisia ja siirtolaisia suljetaan pahamaineisille leireille. Riaz lähti Bulgariasta niin pian kuin pystyi ja päätyi Serbiaan. Hän kertoo, että on nukkunut paljaan taivaan alla ja vaeltanut päivästä toiseen. Rassoul on syntynyt Pakistanissa, josta hän lähti kaksi vuotta sitten.

T I I L I T E H TA A N P I H A S S A poliisit teke-

vät lähtöä. Rassoul kävelee nurmen yli kohti ratapenkerettä, jossa Hamzi, Fazal ja Riaz pitävät väliaikaisleiriään.

Ystävät suhtautuivat epäilevästi: kuinka raajarikko voi selvitä matkasta, joka on vaikea terveillekin ihmisille?

”Polviani särkee. Suboticaan on ollut pitkä matka. Koko ajan täytyy kävellä, koko ajan täytyy olla piilossa”, Rassoul kertoo. Miesten ympärillä olevissa puissa roikkuu muovipusseja, joissa on vaatteita ja hieman ruokaa. Likainen sukkapari roikkuu puun oksasta. Vähän matkan päässä on valtava roskaläjä, joka kimmeltää ja välkehtii auringonvalossa – mutta haisee sitä pahemmalle, mitä lähemmäs sitä menee. Täällä unelmat hukkuvat roskakasasta aarteita metsästävien lintujen huutoon. Rassoul on kuljeksinut ratapenkereen liepeillä jo viikon. On jäätävän kylmä. Hän kaivaa matkapuhelimensa jälleen esiin. Se pysyy hiljaa. Rassoul hymyilee surullisesti. ”Tiedätkö, jos kuolemme, emme ole mikään ongelma eurooppalaisille. Meistä tulee ongelma vasta, jos selviydymme”, hän sanoo. Myös sisällä tiilitehtaassa piileskelee ihmisiä. Heidän joukossaan on 24-vuotias Qasem Aslami. Hänen jalkansa vammautuivat, kun hän syntyi, eikä hän ole koskaan pystynyt kävelemään. Yli kaksi vuotta sitten hän päätti lähteä Eurooppaan. Ystävät suhtautuivat epäilevästi: kuinka raajarikko voi selvitä matkasta, joka on vaikea terveille ja vahvoillekin ihmisille? Aslami kuunteli vastaväitteitä mutta pysyi päätöksessään. Ja vammastaan huolimatta hän on selvinnyt Iranista Serbiaan. Maanmiehet ovat kantaneet häntä selässään Kreikasta Makedoniaan ja halki Serbian. Aslamin suurin unelma on päästä jalkaleikkaukseen Saksaan ja opetella kävelemään. ”Jos uskoo riittävästi unelmiinsa, ne toteutuvat”, Aslami sanoo. SUBOTICAN KAUPUNGIN pastori Tibor Varga tie-

dostaa pakolaisiin kohdistuvat kylmät asenteet. Jotkut hänen ystävistään eivät ole tervehtineet häntä sen jälkeen, kun hän alkoi auttaa tiilitehtaalla oleskelevia ihmisiä. Varga käy tehtaalla joka päivä, ja hänen hopeanvärinen pakettiautonsa on lastattu täyteen leipää, vesipulloja, tonnikalapurkkeja ja keksejä. ”Kuulin, että monet pakolaiset ovat hakeutuneet vanhaan tehtaaseen, joten menin sinne. Näin, että he ovat nälkäisiä, janoisia ja usein sairaita. Monilla ei ole kunnon vaatteita tai kenkiä. Minun oli pakko auttaa”, hän sanoo. Varga kertoo, että poliisit ovat hyökänneet tehtaassa asuvia ihmisiä vastaan monta kertaa. He ovat polttaneet leirejä ja ottaneet ihmisiä kiinni. Varga ajattelee, että hänen läsnäolonsa tuo turvaa – hän sanoo olevansa silmät, jotka näkevät. Varga ei välitä, vaikka tuttavat ottavat etäisyyttä. Hän kertoo esikuvansa olevan Raamatun laupias samarialainen. ”Jos näen, että joku tarvitsee apua, en välitä laeista ja säännöistä. Joidenkin mielestä on huono asia, että Jatkuu sivulla 24

Qasem Aslami haluaa Saksaan.

”Koko ajan täytyy kävellä, koko ajan täytyy olla piilossa”, Rassoul kertoo.

Pakolaiset Serbiassa SERBIASTA HAKEE turvapaik-

kaa päivittäin yli 1 000 ihmistä (tilanne elokuussa 2015). YK:n mukaan yhtä moni pakolainen kulkee Serbian halki Unkariin ilman, että Serbian viranomaiset rekisteröivät heidät turvapaikanhakijoiksi. Viime vuonna vain yksi henkilö sai turvapaikan Serbiasta. YLI PUOLET Serbiaan tulevista

turvapaikanhakijoista on syyrialaisia (57 prosenttia). Vajaa neljännes (23 prosenttia) tulee Afganistanista ja seitsemän prosenttia Irakista. UNKARIN VIRANOMAISET

arvioivat syyskuussa, että Serbian ja Unkarin rajan yli on tänä vuonna tullut 175 000 siirtolaista. UNKARI SULKI Serbian vastai-

sen rajansa syyskuun puolivälissä. Unkari on rakentanut neljä metriä korkean aidan Serbian rajalle. Valtioilla on noin 175 kilometriä yhteistä rajaa. Rajan sulkemisen uskotaan johtavan siihen, että pakolaiset joutuvat etsimään naapurimaiden kautta uusia reittejä EU-maihin. AMNESTYN MUKAAN monet pakolaiset ja siirtolaiset joutuvat vakavan väkivallan ja kiristyksen kohteiksi matkallaan Balkanin halki. Häirintään syyllistyvät sekä viranomaiset että rikollisjengit.

Lähteet: UNHCR, Amnesty International, EU

Vasta 19-vuotias Ali Raza toivoo päätyvänsä Ruotsiin.

pidän huolta näistä ihmisistä ja pilaan maineeni, mutta en välitä muiden mielipiteistä”, Tibor Varga sanoo. Useimmat pakolaiset viettävät tiilitehtaalla vain muutaman yön ja jatkavat matkaansa eteenpäin Unkariin. Serbian ja Unkarin välisen rajan ylitykset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti tänä vuonna. Rajan ylittäjien joukossa on Kosovosta lähteneitä albaaneja, mutta erityisesti Euroopan ulkopuolelta tulleita ihmisiä, jotka ovat halunneet välttää vaarallisen Välimeren ylityksen ja tulleet Eurooppaan maateitä pitkin. Monien reitti kulkee Turkista Bulgarian tai Kreikan kautta Serbiaan. EU on vastannut tulijoiden kasvaneeseen määrään suurilla poliisioperaatioilla: Saksan poliisi partioi alueella lämpökameroiden kanssa ja EU:n rajavalvontavirasto Frontex auttaa Unkarin poliisia maan rajalla. Unkarin puolella rajaa isot poliisiautot etsivät väsymättömästi jälkiä pakolaisista. YHTÄKKIÄ RASSOULIN puhelin pirahtaa. Hän

pakkaa nopeasti tavaransa kassiin ja on valmis. Myös Riaz, Hamzi ja Fazal laittavat itsensä kuntoon. Iltahämärä on vaaleanpunainen ja kylmä, edessä oleva rajanylitys jännittää miehiä. Kun miehet lähtevät liikkeelle, on täysin pimeää, eikä Tibor Varga tai kukaan muukaan näe heitä. He kulkevat pitkin rautatien pengermää, läpi peltojen ja kylien. Pian he näkevät Unkarin puolella heijastuvat puiden varjot. Mutta tällä kertaa matka päättyy lyhyeen, kun poliisi ottaa miehet kiinni rajan tuntumassa ja

Kun miehet vapautuvat vankilasta, he eivät aio luovuttaa.

vie heidät takaisin Suboticaan. Olivatko syynä lämpökamerat, epäluotettava salakuljettaja vai ainoastaan huono tuuri – sitä miehet eivät tiedä. Kun miehet vapautuvat vankilasta, he eivät aio luovuttaa. He yrittävät yhä uudelleen ja uudelleen rajan yli eteenpäin Euroopassa. Pastori Tibor Varga jatkaa työtään Subotican kaupungissa. Qasem Aslami sai apua ystäviltään ja pääsi rajan yli Unkariin. Sieltä hän matkusti Itävaltaan ja edelleen Saksaan – unelmiensa maahan. Osa reportaasin henkilöistä halusi esiintyä tekstissä ainoastaan etunimellä. Läs reportaget på svenska: amnesty.fi/sv/reportage

Asiaa.

Prakash Mathema/AFP/Lehtikuva

HIMALAJAN MAA Ihmisoikeudet rakoilevat maanjäristyksestä toipuvassa Nepalissa.

KULUNUT VUOSI on ollut kova piskuiselle ja köyhälle Nepalin valtiolle: huhtikuun 25. päivän maanjäristys ja sitä seuranneet jälkijäristykset vaativat yhteensä lähes 9 000 uhria. YK:n arvioiden mukaan yli 800 000 kotia päätyi asuinkelvottomiksi. Amnesty ennustaa ihmisoikeustilanteen vaikeutuvan entisestään maanjäristyksen jälkeisessä Nepalissa ja levottomuuden ilmapiirissä, jossa samalla sorvataan maalle perustuslakia. Nepalin ihmisoikeustilanne ei ole aiemminkaan ollut valoisa: erityisesti naisiin ja tyttöihin, alkuperäiskansojen ihmisiin sekä kastittomiin kohdistuneet loukkaukset ovat yleisiä. Maa on saanut jo vuosien ajan risuja muun muassa rankaisemattomuuden kulttuurista, kidutuksista, ihmiskaupasta ja siirtotyöläisten kohtelusta. AMNESTY VAATII sen varmistamista, että myös sukupuolen, kastin tai etnisyyden perusteella syrjityt ihmiset pääsevät maanjäristyksen jälkeisen hätäavun piiriin. Järjestö on muistuttanut maan viranomaisia ja kansainvälistä yhteisöä ihmisoikeuksien kunnioittamisen ensisijaisuudesta ja tärkeydestä.

Nepalin hallitus on saanut jatkuvasti moitteita haluttomuudestaan auttaa kaukaisissa vuoristokylissä asuvia ihmisiä. Nepalia on moitittu myös jälleenrakentamisen käynnistymisen hitaudesta, vaikka maalle on osoitettu kansainvälistä avustusrahaa. Arvioiden mukaan noin 150 000 syrjäseudun ihmistä on edelleen vailla väliaikaista asumusta tai ruoka-apua. Maanjäristyksen jälkeen Nepalin hallitus on varoittanut erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistuvasta korkemmasta riskistä joutua ihmiskaupan, pakkoavioliittojen ja seksuaalisen tai sukupuoleen perustuvan häirinnän kohteeksi. VUOSI 2015 on Nepalissa muutosten vuosi myös poliittisesti: maassa on ollut vuodesta 2007 asti voimassa väliaikainen perustuslaki, ja varsinaisen perustuslain muodostaminen jatkui varsin nopeasti maanjäristyksen jälkeen. Työ on kesken, ja tämänhetkisen luonnoksen mukaan valtiosta tulisi osavaltioihin jaettava pääministerijohtoinen tasavalta. Amnesty korostaa, että nykyinen luonnos ei esimerkiksi turvaa naisten ja kastittomien oikeuksia, ja siinä on vakavia puutteita muun muassa

kansallisuuteen, ilmaisunvapauteen, lisääntymis- ja lastenoikeuksiin liittyen. Luonnos on herättänyt vastustusta ja laajoja protesteja, ja heinäkuun lopussa kansainväliset uutistoimistot raportoivat hindunationalisteista, jotka heittivät protestin yhteydessä Katmandussa Nepalin varapääministeriä tuoleilla. NEPAL ON OLLUT kerran aiemmin YK:n ihmisoikeusneuvoston niin kutsutun yleismaailmallisen määräaikaistarkastelun (Universal Period Review, UPR) kohteena. Mekanismin tarkoituksena on seurata ja kohentaa YK-valtioiden ihmisoikeustilanteita. Nepal sai viime kierroksella suosituksia, jotka koskivat muun muassa syrjintään puuttumista, kidutuksen kriminalisointia ja ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneiden rankaisemattomuuden poistamista. Huolimatta siitä, että maa hyväksyi suositukset, se on epäonnistunut niiden täytäntöönpanossa. Nepal kuulee seuraavan kerran määräaikaistarkastelun tulokset ja suositukset marraskuussa. Myös Amnesty osallistuu tarkasteluun antamalla omat suosituksensa Nepalin ihmisoikeustilanteen parantamiseksi.

Teksti Marie Kajava

HELSINKI

LATIN AMERICAN FILM FESTIVAL

LATINALAISEN AMERIKAN ELOKUVAFESTIVAALI

FESTIVAL DE CINE LATINOAMERICANO

CINEMAISSÍ

22. -25.10 2015

Matkalla.

PERHE VAI OMA ELÄMÄ? Intiassa homot ja lesbot joutuvat usein tasapainottelemaan sen välillä, kuinka elää vapaasti mutta samalla pitää perheestä kiinni. Moni ratkaisee asian menemällä naimisiin tutun kanssa.

”MEILLE INTIALAISILLE perhe on kaikki kaikessa”, hlbti-aktivisti Ganesh aloitti vastauksensa kysymykseen, jota olen pohtinut elämäni aikana pidempään kuin yhtäkään toista kysymystä. Kysymys kuuluu: kuinka intialaiset homot ja lesbot voivat rakastaa vapaasti, mutta samalla pitää perheestään kiinni? Muistan vielä, kuinka varsinkin äitini maailma romahti totaalisesti kun hän sai tietää, että minä olen homo. Juttelin tilanteestani sosiaaliviranomaisen kanssa. Hän syytti vanhempiani ymmärtämättömyydestä ja väitti, että heidän on korjattava asenteensa, sillä minussa ei ollut mitään vikaa. Kun matkustin Intiaan viime kesänä, tapasin Ganeshin. Hän on ensimmäinen tuntemani intialainen ihminen, joka identifioi itsensä sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluvaksi. Saatoin vihdoin kysyä häneltä, kuinka voisin korjata vanhempieni maailman ja samalla pitää kiinni siitä kuka olen. Keskustelumme myötä oivalsin, että minusta oli tullut juuri se sosiaalityöntekijä, jolta ei riittänyt ymmärrystä tai edes haluakaan katsoa tilannetta toisen kulttuurin kautta. GANESH KERTOI minulle, että Intiassa monet homot ja lesbot, varsinkin korkeimmista yläluokista, menevät naimisiin toistensa kanssa pitääkseen vanhempansa ja sukunsa onnellisina. Minussa kiehui. Kuinka kulissiavioliitto voisi mitenkään olla oikea ratkaisu? Aloin väitellä kuumasanaisesti Ganeshin kanssa: Meillä on oikeus olla sen ihmisen kanssa jota rakastamme! Meidän ei pitäisi antautua kulissiliittoihin sosiaalisten normien vuoksi! Jos olemme piilossa ja näkymättömiä, annamme väärän viestin nuorille, jotka painiskelevat seksuaalisen suuntautumisensa kanssa! Keskustelun aikana käytin niitä samoja argumentteja, joita sosiaalityöntekijä aikoinaan oli käyttänyt keskustellessamme, mutta Ganesh ei missään vaiheessa menettänyt kärsivällisyyttään. En selvästi ollut ainoa länsimaalaistunut intialaistaustainen homo, jonka kanssa hän oli keskustellut aiheesta. Hän kuunteli minua huolellisesti, mutta huomautti, että kysymykseni oli jo valmiik-

si viestittänyt siitä, kuinka merkityksellinen perhe on minullekin, vaikka olen kasvanut ja viettänyt suurimman osan elämästäni Euroopassa. Olen tehnyt työtä ihmisoikeuksien puolesta vuosia, mutta edelleenkin minulla on vahva halu pitää perheeni onnellisena. Tiedän sisimmässäni, että homouteni vaikeuttaa heidän(kin) elämäänsä, enkä siksi puhu avoimesti työstäni tai parisuhteistani heidän kanssaan. Haluaisin vanhempieni olevan osa kaikkea elämääni, mutta haluan myös suojella heitä ja olla aiheuttamatta ylimääräistä painolastia. Vanhempani ovat tehneet tämänhetkisestä elämästäni mahdollisen. JUURI TUO vanhempiin kohdistuva rakkaus saa monet homot ja lesbot menemään naimisiin toistensa kanssa Intiassa.

”Tällä tavoin voimme edelleen pitää kiinni vanhemmista sekä elää omaa elämäämme. Jatkamme taistelua normien purkamiseksi, mutta nykyisellään tämä on ainoa mahdollisuus pitää kiinni kummastakin maailmasta”, Ganesh sanoi. Perheestä kiinni pitäminen ei ole ainoa hyöty naimisiinmenosta, hän lisäsi. Varsinkin useille lesbonaisille tämä on ainoa tapa välttää pakkoavioliitto, jossa hän joutuisi heteromiehen hyväksikäyttämäksi. Kysyin häneltä lopuksi, pitäisikö minunkin mennä naimisiin lesbonaisen kanssa. Siihen hän ei osannut vastata. ”Vain sinä tiedät vastauksen tuohon”, Ganesh lopulta sanoi. Teksti Nitin Sood Kuvitus Heikki Rönkkö

Teet채 ja ihmisoikeuksia. Keskustelua oikeasti t채rkeist채 asioista

Mutkikkaat markkinat Seksikauppaan liittyviin ihmisoikeusloukkauksiin ei ole helppoja ratkaisuja.

On tärkeää auttaa niitä seksin myyjiä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa.

AMNESTYN KANSAINVÄLINEN edustajainkokous hyväksyi elokuussa runsaasti keskustelua herättäneen linjauksen: järjestö vaatii seksityön dekriminalisointia eli sen rangaistavuuden poistoa. Monia tuo linjaus on hämmentänyt. Vaatiiko Amnesty nyt bordellien laillistamista? Kenen oikeuksia tässä ajetaan? Ensimmäiseksi on hyvä määritellä, mistä oikeastaan päätettiin. Seksityötä on aikuisten välinen ja vapaaehtoisuuteen perustuva seksin myynti, ei ihmiskauppa tai alaikäisten hyväksikäyttö, huomauttaa Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro. Termit ”seksityö” ja ”seksityöntekijä” päätyivät Amnestyn linjaukseen, koska järjestön kuulemat seksin myyjät ovat toivoneet keskusteluun juuri näitä sanoja. Toiset, kuten Exit – pois prostituutiosta ry:n toiminnanjohtaja Tanja Auvinen, taas käyttävät mieluummin termejä ”prostituutio” ja ”vastikkeellinen seksi”. Exit-järjestön tavoite on estää nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä ja heidän päätymistään vastikkeellisen seksin pariin. Seksityöntekijöiden sijaan Auvinen puhuu seksin myyjistä – tai hyväksikäytetyistä ja selviytyjistä, sillä seksikauppaan liittyy usein seksuaalista kaltoinkohtelua. Auvisen mukaan ne, jotka voivat myydä seksiä ilman sen kummempia seurauksia, ovat myyjien joukossa vähemmistö. ”En näe prostituutiota työnä vaan osana hyväksikäyttävää järjestelmää”, hän kertoo. Sekä Laajapurolle että Auviselle on tärkeää auttaa niitä seksin myyjiä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Näkemykset siitä, millä keinoilla apu menisi parhaiten perille, ovat kuitenkin erilaiset. TANJA AUVISEN MIELESTÄ prostituutio on jo sinänsä haitallinen ilmiö, joka ruokkii epätasa-arvoa ja rasismia. ”Seksityöntekijöihin kohdistuu paljon väkivaltaa sekä asiakkaiden että monissa maissa myös

viranomaisten taholta”, Niina Laajapuro kertoo. Prostituutioon voi kytkeytyä monenlaisia ihmisoikeusloukkauksia. Seksiä myyviä saatetaan syrjiä esimerkiksi terveydenhuollossa ja vuokraasuntomarkkinoilla, eivätkä he saa välttämättä apua jos joutuvat väkivallan kohteeksi. Juuri tällaisiin ongelmiin Amnesty haluaa puuttua. Laajapuro korostaa, että Amnestyn työ seksuaalista väkivaltaa vastaan ei ole muuttumassa tai vähenemässä uuden kannan myötä. ”Ykkösprioriteettinamme on edelleen ihmiskaupan vastainen työ”, hän huomauttaa. Virallisen kuuloinen dekriminalisaatio-sana taipuu puhekielessä usein väärin eli seksityön laillistamiseksi. Kyse on kuitenkin kahdesta eri asiasta: laillistaminen tarkoittaisi kieltojen purkamisen lisäksi sitä, että valtio alkaisi säädellä seksityötä laeilla. Siitä Laajapuro ei innostu. ”Se voisi käytännössä johtaa kaksiin markkinoihin, laillisiin ja laittomiin.” KUN PUHUTAAN maksullisesta seksistä, mieleen nousee helposti melko mustavalkoinen asetelma: toisaalta orjuutettu ja prostituutioon pakotettu uhri, toisaalta työnsä valinnut ja siitä pitävä ”luksus-escort”. Todellisuudessa ääripäiden väliin mahtuu monenlaisia olosuhteita ja ihmisiä. Seksityöntekijöiden asemaan vaikuttaa monimutkainen valtasuhteiden ja risteävien identiteettien verkko, jonka säikeitä ovat muun muassa sukupuoli, etnisyys ja yhteiskuntaluokka. Maailmanlaajuisesti suuri osa seksin myyjistä on ei-valkoisia naisia ja transihmisiä – siis heitä, joilla on yhteiskunnassa vähiten valinnanvaraa. Monien ihmisten arjesta löytyy köyhyyttä ja syrjintää. Seksityö voi kuitenkin olla heille paras monesta huonosta vaihtoehdosta, huomauttaa Laajapuro. ”Emme ajattele, että kaikki seksiä myyvät ovat automaattisesti uhreja. Emme halua väheksyä heitä toimijoina tai heidän valintojaan”, Laajapuro sanoo.

Suomalaisnuorten parissa työskentelevä Tanja Auvinen huomauttaa, että seksiä myyvät todennäköisimmin ne nuoret, joiden elämässä on ollut vaikeita tilanteita. Moni on kohdannut seksuaalista kaltoinkohtelua ennen vastikkeellisen seksin aloittamista. ”Mikä on oma valinta? Voiko ihmistä, joka on ajautunut prostituutioon, sanoa seksityöntekijäksi?” hän kysyy. Niina Laajapuro korostaa, että Amnestyn uuden linjauksen eli rangaistavuuden poiston tarkoitus on auttaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevia seksin myyjiä. ”Tavoitteena ei ole missään nimessä kasvattaa markkinoita, vaan turvata seksityöntekijöiden oikeuksien toteutuminen. Tilanteen pitäisi olla sellainen, että kukaan ei joutuisi valitsemaan seksityötä ainoana vaihtoehtona”, hän sanoo. SUOMESSA SEKSIN myyminen on sallittua, kunhan kauppoja ei tehdä julkisilla paikoilla. Myös seksin ostaminen täysi-ikäiseltä on sallittua, ellei ostajalla ole syytä epäillä, että myyjä on ihmiskaupan tai parituksen uhri. Rikoslain parituskieltoon liittyy Laajapuron mukaan merkittävä ongelma. Myös seksityöntekijöiden oma järjestäytyminen lasketaan paritukseksi, vaikka yhdessä työskentely parantaisi myyjien turvallisuutta. Tanja Auvinen ei kajoaisi parituskieltoon. Hän pelkää, että se tietäisi ihmiskauppiaille vielä nykyistäkin lepsumpia tuomioita ja pelaisi suoraan ammattimaisten parittajien pussiin. ”Asiaa on todella analysoitava ja tutkittava, jos halutaan ajaa minkäänlaista parituslainsäädännön purkamista”, hän huomauttaa. Myös Laajapuron mielestä ennen lakimuutosten ehdottamista täytyisi analysoida sitä, kuinka muutokset vaikuttaisivat seksityöntekijöiden oikeuksien toteutumiseen. Amnesty ei ole ottanut asiaan kantaa. Suomen ulkomaalaislaista molemmat löytävät epäkohdan, johon Amnestykin on pyrkinyt

”Emme ajattele, että kaikki seksiä myyvät ovat automaattisesti uhreja. Emme halua väheksyä heitä toimijoina tai heidän valintojaan.” Niina Laajapuro

vaikuttamaan: jo epäily seksin myynnistä voi riittää EU:n ulkopuolelta tulevan ihmisen käännyttämiseen. Tällöin maahan tullut seksityöntekijä hakee tuskin apua, jos hän on kohdannut esimerkiksi väkivaltaa. Myös järjestyslaissa oleva kielto seksin myymisestä julkisilla paikoilla on johtanut myyjien epäasialliseen kohteluun.

seksityöntekijät ovat kertoneet eri tutkimuksissa, että ostokielto on tehnyt työstä vaarallisempaa. ”Amnestyn tutkimuksissa Norjassa (jossa seksin osto on kielletty) on tullut esiin, että myyjät kokevat joutuvansa suojelemaan ostajia. He saattavat mennä useammin asiakkaiden kotiin, mikä asettaa heidät alttiiksi suuremmille riskeille”, Laajapuro kertoo.

IHMISOIKEUS- JA NAISJÄRJESTÖT ovat yksimielisiä siitä, että muutenkin heikossa asemassa olevia seksin myyjiä ei pidä rangaista. Sen sijaan seksin oston kriminalisointi on herättänyt Suomessakin kiivasta keskustelua. Amnesty asettuu tuoreimmassa linjauksessaan sen kannalle, että mistään seksityöhön liittyvästä toiminnasta ei pitäisi rangaista, ellei siihen liity hyväksikäyttöä tai riistoa. Jotkut asiantuntijat, kuten Tanja Auvinen, toivovat sen sijaan oston täyskieltoa eli niin sanottua Ruotsin mallia. Vähentäisikö ostokielto prostituutioon liittyviä ihmisoikeusloukkauksia? Kysymys on hankala: tutkimuskenttä on laaja ja hajanainen, ja tulosten tulkinta on vaikeaa. Suomen oloissa tehtyä tutkimusta on niukasti, samoin prostituutiota koskevia tilastoja. Niissäkin tutkimuksissa, joissa on kuultu seksityöntekijöitä, eivät heikoimmassa asemassa olevat ole välttämättä päässeet ääneen. ”Saksassa (jossa prostituutio ja bordellit on laillistettu) prostituution määrä on aivan järjetön, ja siitä on tullut osa kulttuuria. Ruotsissa prostituutioluvut on vähäiset verrattuna esimerkiksi naapurimaahan Tanskaan, ja viranomaiset puhuvat ilmiöstä aivan eri tasolla kuin Suomessa”, Auvinen pohtii. Laajapuro huomauttaa, että prostituutio on siirtynyt paljolti kadulta internetiin. Hänen mukaansa

AMNESTYN YKSITYISKOHTAINEN seksityökanta on vielä työn alla. Laajapuro muistuttaa kuitenkin, että dekriminalisaatio on vain yksi työkalu seksityöntekijöiden auttamiseksi. Seksin myyjiin kohdistuvien ihmisoikeusloukkausten lisäksi täytyy puuttua muun muassa köyhyyteen ja syrjintään. Ostokieltoa kannattava Auvinenkaan ei ajattele, että kielto olisi kaiken parantava ihmelääke. Prostituutioon liittyvien ongelmien nujertaminen vaatii monenlaisia toimenpiteitä. ”Siitä olemme ainakin yhtä mieltä”, Laajapuro vastaa. ”Yksi toimenpide tai kannanotto ei ratkaise näitä ongelmia. Nyt tarvitaan tutkimusta ja tehokkaita toimia.” Kumpikin haastateltavista välttää antamasta jyrkkiä lausuntoja esimerkiksi ostokiellon vaikutuksista. Ilmiö on niin monimutkainen, että koko totuutta ei ole helppo hahmottaa. Sekä Laajapuro että Auvinen kaipaavatkin lisää faktatietoa esimerkiksi syistä, joiden vuoksi ihmiset myyvät seksiä, ja keinoista, joilla kaupallisen seksin maailmasta voi halutessaan päästä irti. ”Mitä enemmän ilmiöstä saadaan tietoa, sitä paremmin poliitikot, järjestöt ja tavalliset ihmiset voivat arvioida sitä”, Auvinen tähdentää.

Teksti Anu-Elina Ervasti Kuvat Markus Viljasalo

Tanja Auvinen

Seksiä myyviä voidaan myös syrjiä esimerkiksi terveydenhuollossa ja vuokra-asuntomarkkinoilla.

Kulttuuri.

VÄRISOKEUS Harper Leen uusi romaani kertoo Yhdysvaltain etelävaltioiden arjesta 1950-luvulla: rasismista, tummaihoisten kansalaisoikeuksien puuttumisesta – ja lapsen itsenäistymisestä.

”VIHDOIN, sensaatio, kohuttu!” Harvoin jos koskaan on odotettu romaanin ilmestymistä samalla intensiteetillä kuin Harper Leen ”uutukaisen”. Lee kirjoitti Pulitzer-palkitun esikoisensa Kuin surmaisi satakielen vuonna 1960, ja tuosta lähtien häneltä on toivottu uutta romaania. Sellaista ei ole ilmestynyt. Nykyiselle jatko- ja jatkonjatko-osien luvatulle aikakaudelle sopii, että vuonna 2014 – ajankohdastakin on erilaisia käsityksiä – kuitenkin löydettiin käsikirjoitus, jonka Lee oli kirjoittanut ennen esikoisromaaniaan. Siitä, onko Lee teoksen ainoa tai todellinen kirjoittaja, on käyty kansainvälisiä spekulaatioita. Vaikuttaisi, että on: monet kirjallisuudenkääntäjät ja -tutkijat ovat asiasta vakuuttuneita. Loppukesällä ilmestynyt romaani Kaikki taivaan linnut on kytköksissä Kuin surmaisi satakielen -kirjaan. Tapahtumat kertovat samojen henkilöiden elämästä, mutta Kaikki taivaan linnut sijoittuu myöhempään ajankohtaan: Jean Louise Finch eli Scout on kasvanut yli 20-vuotiaaksi naiseksi ja palaa New Yorkista synnyinkaupunkiinsa Maycombiin. Se, jonka varaan Scout on elämänsä rakentanut, on muuttunut: Atticus-isä on vanha ja entistä hauraampi mies, mutta merkittävin muutos ei liity fyysiseen raihnaisuuteen vaan moraalin rapistumiseen. KIINNOSTAVIMMAKSI teemaksi romaanissa nousee värisokeus. Atticus on kasvattanut Scoutin niin, että tytär ei näe eroa, johon koko alabamalaisen pikkukaupungin elämänmeno perustuu: ihmisten erotteluun ihonvärin perusteella. Scoutin edustama puhdas ja naiivikin elämänasenne, joka Kuin surmaisi satakielen -romaanissa sulatti lukijan sydämen, joutuu monin tavoin koetukselle.

Romaanissa eletään 1950-lukua. Tällöin joukko kansalaisaktivisteja ja Yhdysvaltain hallinnon edustajia vaati tummaihoisia syrjivien lakien poistamista ja yhteiskunnan tasa-arvoistamista – vapauden ihanne kun toteutui vain harvojen ja valitujen kohdalla. Vastareaktiona valkoihoiset perustivat kansalaisneuvostoja käsittelemään ”paikallisia ongelmia”. Romaanin ensimmäisessä käännekohdassa Atticus osallistuu rasistista ilmapiiriä ylläpitävään neuvostokokoukseen. Lapsi kasvaa irti vanhemmasta. Rasistisen yhteiskunnan on kohdattava jossain vaiheessa oikeudenmukainen ajattelu. Me, vuoden 2015 lukijat, tiedämme, että työ rotuerottelun täydelliseksi poistamiseksi on kestänyt pitkään – ja jatkuu edelleen. HARPER LEE vetäytyi julkisuudesta esikoisteoksensa jälkeen. Harvinaisessa vuoden 1964 Counterpoint-kokoelman haastattelussa Lee arvostelee Yhdysvaltain kirjallisuutta ja puhuu kielen rakastamisen puutteesta. Lisäksi hän nostaa keskeiseksi puutteeksi sen, että kirjailijat eivät malta istua alas ja työstää rauhassa hyvästä ideasta timanttista ideaa. 55 vuotta sitten julkaistu Kuin surmaisi satakielen on timantti. Se on yksi maailman tärkeimmistä ja kauneimmista kirjoista – ja äärimmäisen ajankohtainen tämän hetken Euroopassa. Mietin läpi uutuuskirjan, mitä tuo vuoden 1964 haastattelun Harper Lee – nykyisin melkein 90-vuotias, kuuro ja lähes täysin näkönsä menettänyt – sanoisi Kaikki taivaan linnut -kirjan julkistamisesta. Sillä teos on hieno, mutta hiottu ja kirkas timantti se ei ole.

Teksti Marie Kajava

Rasistisesta sanastosta Kaikki taivaan linnut -suomennoksen pääsääntöisesti kaunis kieli aiheuttaa paikoin kylmiä väreitä. Viittaan tällä neekeri-sanan käyttöön. Helsingin Sanomien toimittaja Juhani Karila tenttasi suomentaja Kristiina Drewsilta 31. heinäkuuta ilmestyneessä artikkelissa, millä logiikalla Drews on suomentanut romaanin, jossa tummaihoisista käytetään halventavia ilmaisuja. Harper Leen alkuperäisteoksessa Go Set a Watcman käytetään niggersanaa. Kirjailijan ajatus on ollut epäilemättä korostaa sanavalinnoilla 1950-luvun etelävaltioiden rasistista ilmapiiriä. Drews toteaa HS:n haastattelussa, että on noudattanut logiikkaa, joka koettaa olla uskollinen historialle ja romaanin ajalliselle kontekstille mutta toisaalta myös lukijan nyt-hetkelle. Hän on päätynyt ratkaisuun, jossa Scout puhuu mustista, mutta Maycombin konservatiiviset asukkaat puhuvat neekereistä. Lukija päättäköön, onko valinta aikalaiskuvan tehostamista vai vanhaa puhuntaa, joka pitää yllä rasistista suomen kielen käyttöä.

Aktivisti.

AMNESTYSTA, PÄIVÄÄ! Erno Solja soittaa työkseen puheluita. Siinä missä perinteiset puhelinmyyjät kauppaavat lehtiä ja kännykkäliittymiä, hän puhuu ihmisoikeuksista.

1. PUHELUITA IHMISOIKEUKSILLE ”Aloitin Amnestyn teletiimissä keväällä 2013. Ensimmäisiä työtehtäviäni oli soittaa ihmisille, jotka olivat allekirjoittaneet vetoomuksen Venäjän ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Kritisoin Vladimir Putinin politiikkaa ja sain siitä vielä palkkaakin. Se oli aika epätodellista ja hauskaa. Televarainhankkijat soittavat sekä uusille amnestylaisille että jo pidempään mukana olleille. Jengi suhtautuu Amnestyn televarainhankkijoihin eri tavalla kuin puhelinmyyjiin. Monet teemoistamme kiinnostavat ihmisiä henkilökohtaisesti, esimerkiksi translaista olen käynyt pitkiä keskusteluita. Kuumakalleille ei voi mitään, mutta heitä on tullut urani aikana vastaan korkeintaan kahden käden sormilla laskettavissa oleva määrä. Eikä tässä työssä kannata ottaa mitään henkilökohtaisesti: loppujen lopuksi vain ihmisoikeusviestillä on merkitystä.”

2. HYVÄT JA HUONOT UUTISET ”Mukavimpia puheluita ovat sellaiset, joissa voi kertoa onnistumisesta tai muita hyviä uutisia. Nigerialaisen kuolemaantuomitun Moses Akatugban vapautuminen vankilasta viime keväänä oli tärkeä voitto. Hänen kaltaisensa äärimmäisen tuskallisista kokemuksista selvinneet ovat aina isoja ihmisiä, ainakin minulle. Aina asiat eivät tietenkään mene suunnitelmiemme mukaan, mutta lannistua ei saa, ja epäonnistumisetkin antavat voimaa jatkaa. Olen huomannut, että Amnestyn kynttilälogo on monille symboli peräänantamattomuudesta: liekki nousee yhä uudelleen vaikka joskus menisi huonosti.” 3. LUURIT NARIKKAAN ”Työvuoroni kestää normaalisti 4–6 tuntia. Vapaalla hengailen, ja joskus otan kaveritkin mukaan. Menin juuri naimisiin, ja viime aikoina olen käyttänyt paljon aikaa häämatkan suunnitteluun.” Teksti Heli Sariola Kuva Mari Waegelein

Toimi.

Syysseminaari verkossa

Amnesty kirjamessuilla Amnesty näkyy Helsingin Kirjamessuilla, joiden eräänä pääteemana on venäläinen kirjallisuus. Venäläisen nykykirjallisuuden lukupiiri järjestää messuilla vierailevien venäläiskirjailijoiden kanssa kaksi keskustelutilaisuutta: 22.10. klo 16–17 Lev Rubinstein 23.10. klo 16.45–18.15 Roman Sentšin Keskustelut järjestetään Sellon venäjänkielisen kirjaston, Cultura-säätiön ja Suomi-Venäjä-seuran yhteisosastolla nro 6f79.

Anna Politkovskajan murhan vuosipäivä Lokakuun 7. päivänä tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta venäläisen ihmisoikeuspuolustajan Anna Politkovskajan murhasta. Hän raportoi rohkeasti Venäjän tekemistä ihmisoikeusloukkauksista. Amnesty vaatii, että murhan tilanneet henkilöt tuodaan oikeuden eteen. Murhan vuosipäivänä Helsingissä kokoonnutaan mielenilmaukseen Venäjän suurlähetystön edustalle (Tehtaankatu 1) klo 18. Tervetuloa mukaan! Haluatko järjestää mielenilmauksen omalla paikkakunnallasi? Ota yhteyttä! kampanjakoordinaattori Outi Pallasoja, outi.pallasoja@amnesty.fi

Venäjä-lukupiiri Venäläisen nykykirjallisuuden lukupiiri kutsuu kuukausittain yhteen kirjallisuudesta kiinnostuneet amnestylaiset. Kirjalista koostuu niin kaunokirjallisista teoksista kuin tietokirjoista. Seuraava tapaaminen järjestetään Helsingissä Kirjasto 10:ssä lokakuun puolivälissä. Tällöin käsitellään Roman Sentšinin kirjaa Jeltyševit, erään perheen rappio (ilm. 10/2015). Marraskuussa keskustellaan Natalja Kljutšarjovan teoksesta Kolmannessa luokassa. Joulukuussa käsittelyssä on kaksi kirjaa, Richard Sakwan Tapaus Hodorkovski ja Mihail Hodorkovskin Uusia muistelmia kuolleesta talosta. Lukupiiri on kaikille avoin. Tervetuloa! Lisätietoja: amnesty.fi/tapahtumat

Hae töihin feissariksi

Vetoa tekstiviestillä Liity Amnestyn maailmanlaajuiseen pikavetoomusverkostoon, saat tekstiviestillä säännöllisesti vetoomuspyyntöjä.

Amnesty rekrytoi face-to-facevarainhankkijoita Helsinkiin, Tampereelle, Ouluun ja Turkuun. Lisätietoja: Töitä voi tehdä joustavasti amnesty.fi/osallistu/ esimerkiksi opintojen ohella. liity-hataviestiverkostoon Hae meille töihin, jos: olet ulospäin suuntautunut, rohkea ja sanavalmis et pelkää uusia haasteita, työn tulostavoitteellisuutta ja toimit hyvin paineen alla olet valmis työskentelemään 4,5 tuntia vähintään kahtena päivänä viikossa puhut sujuvaa suomea. Täytä rekrytointilomake verkossa! Lisätietoja: amnesty.fi/feissarirekry

Amnesty somessa Facebookista ja Twitteristä bongaat Amnestyn tuoreimmat uutiset, raportit ja vetoomukset. Twitterissä @amnestyfinland Facebookissa facebook.com/ amnestyfinland

Jos unohdit ilmoittautua Amnestyn syysseminaariin, voit seurata 3.–4.10. järjestettävän seminaarin useita ohjelmakohtia suorana lähetyksenä tai jälkikäteen verkossa. Lauantai-iltapäivänä ohjelmassa on kiinnostavia keskusteluita Euroopan pakolaistilanteesta alan asiantuntijoiden ja pakolaisten itsensä kertomana. Lisätietoja: amnesty.fi/tapahtumat/ syysseminaari

Kan du översätta från finska till svenska? Har du svenska som modersmål? Har du erfarenhet av att översätta? Vi rekryterar nya översättare till vårt nätverk av frivilliga översättare. Just nu har vi stor efterfrågan på svenskspråkiga översättare som har erfarenhet av att översätta från finska till svenska. Vi behöver nu och då hjälp med korta tidningsartiklar samt kampanjmaterial. Ytterligare information: informatör Heli Sariola, heli.sariola@amnesty.fi

Lisää vapaaehtoistyön muotoja osoitteessa: amnesty.fi/osallistu

Kolumni.

Parhaita mahdollisia päätöksiä? Bästa möjliga beslut? OSALLISTUIN ELOKUUN alussa Dublinissa pidettyyn

Amnestyn kansainväliseen edustajainkokoukseen Suomen osaston delegaattina. Kokouksen lopputuloksena Amnesty sai muun muassa uuden nelivuotisen strategian, suuntaviivat seksityökannalle ja edustajat kansainväliseen johtokuntaan. Monen muun tavoin olin ensikertalainen kokouksessa. Minulla riitti ihmeteltävää työryhmien hetkittäin korkealentoisissa keskusteluissa sekä kokouksen työtavoissa. Kokoukseen osallistui myös pitkäaikaisia Amnestyosastojen puheenjohtajia, johtajia ja asiantuntijoita. Järjestön strategisista valinnoista päättää siis laaja joukko erilaisilla tiedoilla ja taidoilla varustettuja amnestylaisia. On hienoa, että vaikka taustamme ovat erilaiset, on vain yksi Amnesty, johon me kaikki haluamme vaikuttaa. Tämä jos mikä kuvastaa Amnestyn jäsendemokraattista luonnetta. VOIDAAN KUITENKIN ky-

I BÖRJAN AV AUGUSTI deltog jag som delegat för den

Finländska sektionen i det internationella rådsmötet för Amnesty. Resultat av mötet är bl.a. en ny fyraårig handlingsplan för Amnesty, riktlinjer för ståndpunkt gällande sexarbete samt representanter till den internationella styrelsen. Liksom många andra deltog jag för första gången i mötet. Jag förundrade mig över arbetsgruppernas stundvis mycket högtravande diskussioner samt över mötets arbetssätt. I mötet deltog också långvariga ordföranden för Amnestysektionerna, ledare och experter. Det är alltså en stor grupp amnestyiter med olika insikter och kunskaper som besluter om strategiska val för organisationen. Det är fint att fastän vi har olika bakgrund finns det bara ett Amnesty inom vilket vi alla vill påverka. Det här om något beskriver naturen av Amnestys medlemsdemokrati.

Vaikka taustamme ovat erilaiset, on vain yksi Amnesty, johon me kaikki haluamme vaikuttaa.

syä, pystyykö kerran kahdessa vuodessa järjestettävä 400 hengen massiivinen kokous tekemään ihmisoikeusliikkeen kannalta parhaita mahdollisia päätöksiä parhaalla mahdollisella tavalla. Amnestya on kritisoitu päätöksenteon tehottomuudesta, sillä tärkeiden kysymysten ratkaiseminen saattaa kestää vuosia. Osana Amnestyn käynnissä olevaa hallintouudistusta pohditaankin sitä, miten järjestön päätökset tehdään jatkossa. Edustajainkokouksen osallistujamäärää halutaan vähentää, edustajien päätöksentekovalmiuksia parantaa ja kokoontumistiheyttä lisätä. Tehokkuuden hintana voi kuitenkin olla se, että valta Amnestyssa keskittyy yhä harvemmille – luultavasti keski-ikäisille miehille. Hallintouudistuksesta päätetään vuoden 2017 edustajainkokouksessa.

MAN K AN ÄNDÅ fråga sig om det massiva mötet som ordnas vartannat år och har 400 deltagare är kapabelt att göra de bästa möjliga besluten på bästa möjliga sätt. Man har kritiserat Amnesty för ineffektivt beslutsfattande; det kan ta flera år att fatta beslut i viktiga frågor. Som en del av den pågående administrationsreformen diskuterar man därför hur organisationens beslut skall fattas i framtiden. Man vill minska på rådsmötets deltagarantal, förbättra representanternas beslutsberedskap och öka frekvensen för mötena. Ett pris för effektiviteten kan ändå vara att makten inom Amnesty koncentreras på allt färre – troligen medelålders män. Man fattar beslut om administrationsreformen på rådsmötet år 2017.

UUDISTUKSESSA TÄYTYY tasapainoilla jäsendemok-

krati och effektivt beslutsfattande. Det skulle vara bra om de inbesparade resurserna kommer att riktas till att öka medlemmarnas direkta påverkningsmöjligheter. Den viktigaste frågan lyder dock: på vilket sätt fattar vi de bästa möjliga besluten både för Amnesty och för förverkligandet av de mänskliga rättigheterna.

ratian ja tehokkaan päätöksenteon välillä. On hyvä, jos säästyneet resurssit suunnataan jäsenten suorien vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen. Tärkein kysymys kuitenkin kuuluu, miten teemme parhaat mahdolliset päätökset sekä Amnestyn että ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta.

REFORMEN MÅSTE balansera mellan medlemsdemo-

Aino-Kaisa Manninen Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston toinen varapuheenjohtaja.

Menot.

Mediterranea

RAKKAUTTA, ANARKIAA JA IHMISOIKEUKSIA Ihmisoikeusaiheisissa elokuvissa seurataan Human Rights Watch -järjestön kriisitutkijoiden työtä ja burkinafasolaisten ystävysten matkaa Italiaan.

RAKKAUTTA JA ANARKIAA -elokuvafestivaalia vietetään perinteisesti syyskuun lopulla. Taiteellinen johtaja Pekka Lanerva kirjoittaa tapahtuman ohjelmistokatalogissa, että elokuvafestivaalin yksi tärkeimmistä tehtävistä on tuoda yleisön nähtäväksi elokuvia, jotka eivät muuten päätyisi teattereihin. Tämä ajatus on laajennettavissa elokuvan tasolta ihmisiin ja heidän tarinoihinsa – eli ääniin, joita ei muuten kuultaisi ja kasvoihin, joita ei nähtäisi. On lohdullista katsoa R&A-festivaaliohjelmistoa: se on fantastisen monipuolinen ja kattaa koko maailmankartan. Ihmisoikeuksista kiinnostuneille on paljon katsottavaa. KONFLIKTIT ovat otollista maaperää ihmisoikeusloukkauksille. Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla esitettävä dokumenttielokuva E-Team seuraa kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön Human Rights Watchin nopean toiminnan yksikön tutkijoiden työtä polttopisteissä eri puolilla maailmaa. Tutkijat tekevät ruohonjuuritason työtä, tutkivat siviileihin kohdistuneita hyökkäyksiä, haastattelevat silminnäkijöitä, kuvaavat ja raportoivat tilanteista päämajansa kautta maailmalle. Katy Chevignyn ja Ross Kauffmanin ohjaamassa dokumenttielokuvassa seurataan Annan, Olen, Fredin ja Peterin arkea: se risteilee kaikilla heillä Euroopan ja Yhdysvaltain suurkaupunkien ja maailman kriisipesäkkeiden välillä. Keskeisimmän, Syyriaan sijoittuvan tason elokuvaan muodostaa nykyisin Amnestyn kansainvälisessä sihteeristössä kriisitutkijoiden päällikkönä toimi-

van Anna Neistatin elämä. Elokuva avaa todella kiinnostavalla tavalla ovia ihmisoikeustutkijoiden työn konkreettisuuteen – ja ennen kaikkea vaikuttavuuteen. ELOKUVA CARGO 200 seuraa Ukrainan kriisiä, sekin äärimmäisen inhimillisestä näkökulmasta. Jo toista vuotta kestäneessä kriisissä kärsijöitä ovat myös venäläissotilaiden omaiset,

Dheepan

jotka eivät tiedä, missä heidän perheenjäsenensä ovat. Heitä auttaa Sotilaiden äidit -järjestö, joka pyrkii selvittämään, mitä sotilaille on tapahtunut. Dokumenttielokuvassa nähdään kouriintuntuvasti, miten Venäjällä tiukentunut lainsäädäntö ajaa kansalaisjärjestöjä ahtaalle: myös Sotilaiden äidit -järjestö on nykyisin rekisteröity ulkomaiseksi agentiksi. Äärimmäisen ajankohtainen on tositapahtumiin perustuva fiktioelokuva Mediterranea, joka seuraa burkinafasolaisten ystävysten matkaa Ita-

liaan. Tarina on tuttu, ja ohjaaja Jonas Carpignano on valinnut nimenomaan siirtolaisten itsensä näkökulman elokuvaan, joka osoittaa, että Välimeri ei välttämättä ole se suurin este Eurooppaan saapuvien ihmisten elämässä. KIINNOSTAVAA JA super-tuoretta elokuvaantia on myös Davis Guggenheimin ohjaama dokumentti Malala, joka seuraa Pakistanissa syntyneen, Nobel-palkitun Malala Yousafzain mennyttä elämää ja nykyhetkeä. Kultaisella palmulla palkitun ranskalaisohjaaja Jacques Audiardin elokuva Dheepan kertoo Sri Lankan sotaa pakoon lähteneen sattumanvaraisen kolmikon, entisen tamilisissin, orpotytön ja srilankalaisnaisen elämästä pakolaisina Pariisissa, jossa he yrittävät kukin selviytyä erilaisin keinoin. Iranilaisohjaaja Jafar Panahin kotiarestissa kuvaama dokumenttielokuva Taxi Teheran perustuu nerokkaaseen ideaan: se on kuvattu nimensä mukaisesti taksissa, jossa matkustaa erilaisia iranilaisia ihmisiä. He puhuvat elokuvassa asioista, joista Iranissa on normaalisti vaiettava.

Rakkautta ja anarkiaa -festivaali jatkuu 27.9. asti. Lisätietoa ja esitysaikataulut www.hiff.fi. Festivaalin ohjelmistoon kuuluva dokumenttielokuva E-Team on nähtävissä myös Netflixissä. Teksti Marie Kajava

Kuvitus ANNI-JULIA TUOMISTO

s t yn j a A mn e i t s i v i t k ,a n ce Taiteilija ador of Conscie 15 Ambass saaja vuonna 20 on -palkinn