Amnesty-lehti 3/2016

Page 1

Hinta 5,50 €

Ihmisoikeuksien puolesta.

3/ 2016

UNIIKKI KOJE

Ihmisoikeusjärjestelmä suojelee meistä jokaisen ihmisarvoa. Sen olemassaolo on ihme, joka on uhattuna. Valtiot rapauttavat järjestelmää toimillaan.


Ihmisoikeuksien puolesta.

3 / 2016

Pinja Tavasti

Tässä numerossa

9

Syntyvyydensääntelyä Kiinassa ”Tapaamillani ihmisillä saattoi olla hyvin traagisia kokemuksia takanaan, mutta samalla he kuitenkin ymmärsivät yhden lapsen politiikkaa”, kertoo toimittaja Mari Manninen, joka kirjoitti Kiinan lapsipolitiikasta kirjan.

28

Nuoret aktivistit puhuvat ihmisoikeuksista Ruotsalainen Mehjar Azzouz ja suomalainen Brigita Krasniqi ovat Amnestyn ihmisoikeusaktivisteja. Nuoret uskovat, että tulevaisuudessa heitä ei tarvita.

3 5 6 8 12 16 17 25 26 27 31 32 33 34 35

Tekijät: Ehdottomasti sadetakki! Pääkirjoitus: Suomessa – turvassa? Lyhyesti: Pakolaiskokous vesittyi Uskalla kysyä: Sukupuolet ja väkivalta Henkilö: Marginaalin asialla Kolumni: ”Kurt, kart” on historiaa Reportaasi: Ihmisoikeuskoje ennen ja nyt Asiaa: Eritrea on Afrikan Pohjois-Korea Asiaa: Tee testamentti ihmisoikeuksille Matkalla: Etelä-Sudanin näkymätön sankari Kulttuuri: Mihin Suomi karkottaa ja käännyttää? Aktivisti: Rosa Liksom on humanismin puolella Toimi! Mukaan pakolaisverkostoon! Kolumni: Demokratiasta ja kunnioituksesta Menot: ­Naisten ääniä Latinalaisesta Amerikasta


Tekijät.

Miksi juuri ihmisoikeudet, Sara Multanen? ”Ihmisoikeudet eivät ole mielipide­ kysymys, vaan ne kuuluvat luovuttamattomasti jokaiselle ihmiselle. Ihmisoikeudet ovat pienin ­yh­teinen nimittäjä maailman erilaisten ihmisten kesken. Ilman niitä emme pysty toimimaan globaalisti keskenämme.” Miltä ihmisoikeudet näyttävät? ”Ne näyttävät tyyneltä ja aamu-­ usvaiselta lammelta. On rauhallista ­ ja päivästä on tulossa kaunis.” Mitä odotat syksyltä? ”Odotan maamme hallituksen kärkinimien osoittavan vihdoin arvojohtajuutta ja tuomitsevan s­ elkeästi viime vuosina kiihtyneen vihapuheen ja -rikokset.” Multanen teki Amnesty-lehden taka­ kannen kuvituksen. Hän on sisustus­ arkkitehti ja katutaiteilija.

PÄÄTOIMITTAJA Suvi Reijonen TOIMITUSSIHTEERIT Marie Kajava & Aishi Zidan ULKOASU & TAITTO Aleksi Jalonen PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylä JULKAISIJA Amnesty International Suomen osasto ry. Kultti ry:n jäsen. JOUKKOJULKAISU ISSN 1458-3879 Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy 8.12.2016. Aineistot viimeistään 16.11.2016.

Vad betyder de mänskliga rättig­ heterna för dig, Annakaisa Suni? ”De mänskliga rättigheterna sätter miniminivån för hur människor ska behandla varandra. De är lika för ­alla, oavsett var man fötts eller vad man gjort. Tyvärr är det i praktiken inte så i dag.” Vad är det svåraste ordet att över­ sätta i människorättssammanhang? ”Det är alltid en utmaning att få texter med många långa begrepp att kännas levande. Å andra sidan är det bra att språket är specifikt. De mänskliga rättigheterna handlar inte om känslor utan om principer.” Äppel- eller svamppaj? ”Äppelpaj med äppelmust!” Suni har översatt en kolumn i den här tidningen. Hon är politisk repor­ ter på Vihreä Lanka och är på jobb­ utbyte i Stockholm.

Lehti ei vastaa toimitukseen lähetetystä aineistosta, jonka julkaisusta ei ole sovittu etu­ käteen. Kirjoituksissa esiintyvät mielipiteet eivät ole Amnestyn virallisia kannanottoja. TOIMITUSKUNTA Anna Autio, Anu-Elina Ervasti, Reetta Haarajoki, Satu Helin, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Noora Jussila, Jaakko Kaartinen, Evelin Kask, Kirre Koivunen, Teemu Kuusi­murto, Nina Lindberg, Iina ­Lindeman, Anni Lindgren, Kirsi Pere, Alexandra Peth, Juha Peurala, Miikka Pirinen, Roni Rekomaa, Heidi Rostén, Paula Sundell, Pinja Tavasti, Katja Tähjä, Veera Vehka­­salo, Kaisa Viitanen,

3

Mikä ihmisoikeuskysymys mietityt­ tää juuri nyt, Anni Lindgren? ”Ääriliikehdintä Euroopan sisällä. Merkit siitä, että kaikki eurooppalaiset eivät ole enää valmiita noudattamaan tasavertaisuutta ja ihmis­ oikeuksia vaalivia arvoja, ovat mieles­ täni erittäin huolestuttavia. Tieto, sivistys ja empatiakyky ovat yhteiskunnan tukipilareita, j­oita ­valtioiden hallinnon ja koulutus­järjestelmän tulisi pystyä pitämään yllä.” Sadetakki vai sateenvarjo? ”Ehdottomasti sadetakki! Sateenvarjot ovat aina tiellä ja milloin kenenkin silmässä. Takit ovat usein mukavan värikkäitä ja piristävät syksyn pimeydessä.” Lindgren on journalistiikan opiske­ lija ja vapaa toimittaja, joka asuu ­Tampereella.

Jarkko Virtanen, Mari Waegelein, Timo Wright

KANSIKUVA Heikki Rönkkö

KIRJOITTAJAT Marie Kajava, Kari Lehti, Anni Lindgren, Suvi Reijonen, Heidi Rostén, Nora Stenius, Veera Vehkasalo, Johanna Vuorelma, Aishi Zidan

TAKAKANSI Sara Multanen

KUVAAJAT/KUVITTAJAT Elina Johanna, Sara Multanen, Laura Oja, Roni Rekomaa, Heikki Rönkkö, Pinja Tavasti, Mari Waegelein, Elina Warsta

Juttutarjoukset ja palautteet: marie.kajava@amnesty.fi aishi.zidan@amnesty.fi

OIKOLUKU Meri Haikarainen KÄÄNTÄJÄT Liselott Sundbäck, Annakaisa Suni, Gun Österberg

Amnesty-lehti tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin. Lehden avustajat ovat alan ammattilaisia.

Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7A 00100 Helsinki Puh. 09 5860 440 amnesty@amnesty.fi


19. – 23.10.

20 16

Latin American Film Festival www.cinemaissi.org


Pääkirjoitus.

Suomessa – turvassa?

I Finland – i trygghet?

OLEMME SUOMESSA olleet ylpeitä sii-

tä, että tämä on maa, jossa ihmisiä kohdellaan hyvin ja järjestelmään voi luottaa. Ajattelemme olevamme hyvän puolella, pahaa vastaan. Tämän uskomuksen takia on helppo sulkea silmät ja korvat siltä, ettei toimintamme todellisuudessa kestä eettistä tarkastelua. Emme toimi välttämättä edes kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tai oman lainsäädäntömme edellyttämällä tavalla. Ne määräävät, että jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa ja saada hakemukselleen yksilöllinen käsittely. Turvapaikkahakemusten yksilöllinen arviointi ei välttämättä toteudu Suomessa tällä hetkellä, koska Maahanmuuttovirasto tekee sisäministeriön asettamissa tulospaineissa päätöksiä pikavauhdilla. Viraston työntekijät pelkäävät tekevänsä kiireen vuoksi virheellisiä turvapaikkapäätöksiä. Väärä päätös voi johtaa siihen, että kotimaahansa palautettu ihminen teloitetaan tai häntä kidutetaan. ERITYISESTI paperittomat tai kou-

5

I FINLAND HAR VI varit stolta över att det här är ett land

där människor behandlas väl samt att man kan lita på systemet. Vi anser att vi befinner oss på den goda sidan, mot det onda. På grund av den här inställningen är det lätt att sluta ögon och öron för att vår verksamhet i verkligheten inte tål en etisk granskning. Vi fungerar inte nödvändigtvis på det sätt som förutsätts av de internationella konventionerna för mänskliga rättigheter eller av vår egen lagstiftning. De föreskriver att alla har rätt att söka asyl samt att varje ansökan behandlas individuellt. I Finland behandlas för närvarande asylansökningarna inte nödvändigtvis individuellt på grund av att Migrationsverket fattar beslut i expressfart för att uppnå de resultatkrav som inrikesministeriet ställt. På grund av tidsbristen är verkets anställda rädda för att göra felaktiga asylbeslut. Ett felaktigt beslut kan leda till att en person som returnerats till sitt hemland avrättas eller blir utsatt för tortyr.

Maahanmuuttovirasto tekee tulospaineissa päätöksiä pikavauhdilla.

SPECIELLT DE papperslösa samt

luttamattomat ihmiset ovat vaarassa, kun puhutteluja pidetään kovissa tulospaineissa. Toisaalta ihmiset, jotka eivät tarvitsisi turvapaikkaa, saavat sen. Samalla päättäjät ovat rajoittaneet turvapaikanhakijoiden oikeutta oikeusapuun ja kiristäneet valitusaikoja. Nämä kiristykset koskevat muun muassa niitä yli 10 000 ihmistä, jotka edelleen odottavat päätöstään Suomessa. Nekään, jotka saavat turvapaikan, eivät saa perhettään Suomeen, koska hallitus on kiristänyt perheenyhdistämisen ehtoja juuri entisestään.

personer utan utbildning är i fara då intervjuerna görs under hårda resultatkrav. Å andra sidan beviljas asyl ibland till personer som inte skulle behöva det. Samtidigt har beslutsfattarna begränsat de asylsökandes rätt till rättshjälp och förkortat besvärstiderna. Dessa åtstramningar berör bl.a. de över 10 000 människor som fortfarande väntar på beslut i Finland. På grund av att regeringen nyligen ytterligare stramat åt villkoren för familjeåterförening, får inte ens de som beviljats asyl sin familj till Finland.

AMNESTYN GLOBAALI pakolaiskampanja alkoi syys-

AMNESTYS GLOBALA flyktingkampanj började i septem-

kuussa. Haluamme Turvassa-kampanjalla nostaa esiin sen, että suomalaisten enemmistö kannattaa ihmisoikeus­ perustaista pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaa. Toiseksi haluamme vaikuttaa päättäjiin. Muutos politiikassa on tärkein, sillä mikään ei todella muutu, jos politiikka ei muutu. Lisätietoa kampanjasta saat Amnestyn nettisivuilta. Tervetuloa mukaan!

ber. Vi vill med kampanjen ”I trygghet” betona att majoriteten av finländarna understöder en asyl- och flyktingpolitik som baserar sig på de mänskliga rättigheterna. För det andra vill vi påverka beslutsfattarna. Det viktigaste är en förändring av politiken, för ingenting kommer verkligen att förändras om inte den förda politiken gör det. Tilläggsuppgifter om kampanjen får du på Amnestys nätsidor. Välkommen med!

Suvi Reijonen Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston viestintäpäällikkö.

VAPAALLA 1. Amnestyn syysseminaari järjestetään Helsingissä 8.–9.10. Ehdit vielä ilmoittautua mukaan! 2. Virittäydyn talven lukunautintoihin kirjamessuilla Turussa 30.9.–2.10. ja Helsingissä 27.–30.10.

3. Nautin maagisesta ruska-ajasta! Koko Suomen retkeilykohteet ja vinkit löytyvät osoitteesta luontoon.fi.


Lyhyesti.

6

Asiaa ihmisoikeuksista eri puolilta maailmaa

Tekstit Marie Kajava ja Aishi Zidan

Lähi- ja parisuhdeväkivalta Maailman johtajat lykkäsivät päätöksiä pakolaisten auttamiseksi YK. Pitkään valmisteltu YK:n pakolaiskokous ei onnistunut tuomaan uusia ratkaisuja historialliseen pakolaistilanteeseen. YK:n jäsenvaltiot hyväksyivät 19. syyskuuta järjestetyssä kokouksessa julkilausuman, jonka sisältö oli vesittynyt jo kesän valmisteluissa. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on ehdottanut globaalia sopimusta, jonka nojalla valtiot sitoutuisivat vastaanottamaan vuosittain yhteensä kymmenen prosenttia maailman pakolaisista. Pakolaiskokouksen valmisteluissa YK:n jäsenmaat eivät suostuneet ehdotuksiin, joissa maat olisi velvoitettu vastaanottamaan tiettyjä määriä pakolaisia. Banin ehdottaman globaalin pako­ laissopimuksen käsittely siirtyi vuoteen 2018. Amnestyn pääsihteeri Salil Shettyn mukaan kokousta oli odotettu kaksi vuotta. Maailman valtioiden olisi pitänyt i­lmoittaa selvistä ja konkreettisista askeleista, joilla historiallinen pakolaistilanne saataisiin hoidettua. ”YK oli julkaissut kunnianhimoisen suunnitelman, mutta Euroopan unioni, Venäjä ja Kiina olivat niiden maiden joukossa, jotka uhrasivat pakolaisten oikeudet kansallisten intressiensä vuoksi”, Shetty sanoi.

YHDYSVALTAIN presidentin Barack Obaman koolle kutsumassa kokouksessa osa valtioista lupasi nostaa kuitenkin pakolaiskiintiöitään. Yhteensä 50 valtiota lupasi ottaa vastaan 360 000 pakolaista tänä vuonna. Ruotsi lupasi nostaa pakolaiskiintiötään 3 400 ihmiseen vuoteen 2017 mennessä ja 5 000 vuoteen 2018 mennessä. Nyt Ruotsin pakolaiskiintiö on 1 900. Suomi ei luvannut lisäyksiä pakolaiskiintiöönsä, mutta korotti humanitaarisen avun määrää 11 miljoonalla eurolla. Suomi korotti Syyrian sodan vuoksi pakolaiskiintiötään pariksi vuodeksi ­1 050:een. Tänä vuonna kiintiötä on laskettu jälleen 750 ihmiseen vuosittain. VASTU U PA KOL AISTEN auttamisesta ei jakaudu tasaisesti. YK:n pakolaisjärjestön ­UNHCR:n mukaan maailmalla on tällä hetkellä 21 miljoonaa pakolaista. Heistä vain 14 prosenttia on rikkaimmissa maissa. Kolmannes maailman pakolaisista on Etiopiassa, Keniassa, Jordaniassa, Libanonissa, Pakistanissa ja Turkissa. Näiden maiden osuus maailman taloudesta on yhteensä 1,6 prosenttia.

+ Ruotsissa miesten naisiin kohdistaman väkivallan vastaiseen työhön on esitetty budjetoitavaksi vuosille 2017–2020 kokonaiset 900 miljoonaa kruunua, joka on noin 95 miljoonaa euroa. + Venäjällä rikoslakia uudistettiin heinäkuussa siten, ­että perheen sisällä tapahtuvasta väkivallasta tuli virallisen syytteen alainen rikos, eli väkivaltaa kokeneet naiset eivät enää joudu itse nostamaan syytettä ja hankkimaan todistusaineistoa. + Uuden-Seelannin hallitus esitti syyskuussa kieltävänsä pakkoavioliitot yhtenä keinona vähentää lähisuhdeväkivaltaa. Uudessa-Seelannissa on OECD-valtioista eniten lähisuhdeväkivaltaa.

-

Maailman terveysjärjestö WHO:n arvion mukaan joka kolmas nainen maailmassa kokee elämänsä aikana henkistä tai ruumiillista pari­suhdeväkivaltaa. Suomessa hallituksen budjettiehdotuksessa turvakodeille on varattu ainoastaan kahden miljoonan euron lisä­rahoitus, kun sosiaali- ja terveysministeriö on ehdottanut viiden miljoonan vuosittaista lisärahoitusta. Ainakin 14 naista kuoli Suomessa vuonna 2015 kumppanin tai entisen kumppanin surmaamana.


7

Lehtikuva / Reuters / Peter Cziborra

BRASILIA. Elokuiset Rion olympialaiset olivat suomalaisille pettymys: ainoastaan nyrkkeilijä Mira Potkonen toi mitalin kotiin. Ihmisoikeus­ näkökulmasta myös Brasilia hävisi kisat, koska se ei onnistunut poliisiväkivallan vähentämisessä. Väkivalta vain kasvoi kisojen alla – köyhillä asuinalueilla nähtiin useita väkivaltaisia poliisioperaatioita. Lisäksi brasilialaisten mielipiteen ilmaisun oikeutta ja kokoontumisvapautta rajoitettiin, kun poliisi hajotti mielenosoituksia väkivalloin.

Turvapaikanhakijoiden olosuhteet Naurun saarella ovat epäinhimilliset AUSTRALIA. Australia on jo kolmen vuoden ajan sulkenut valtaosan maahan pyrkivistä pakolaisista ja turvapaikanhakijoista yli 4 000 kilometrin päässä Tyynellä valtamerellä sijaitsevalle Naurun saarelle. Pakolaiset kohtaavat jatkuvasti laiminlyöntejä muun muassa terveysviranomaisten taholta, kun hoitoon pääsyä viivytetään tai se evätään. Paikallisten asukkaiden hyökkäykset pakolaisia kohtaan ovat tavallisia. Saarelle suljetuilla on vakavia mielenterveys­ ongelmia: itsemurhayritykset ovat yleisiä. ”Australian linja veneillä saapuneiden turvapaikanhakijoiden käännyttämisessä on äärimmäisen julma. Harvat maat menevät näin pitkälle aiheuttaakseen tarkoituksella kärsimystä ihmisille, jotka hakevat turvaa ja vapautta”, Amnestyn tutkimusryhmän vanhempi johtaja Anna Neistat sanoo. Australian viranomaiset ovat tietoisia turvapaikanhakijoiden kohtelusta Naurulla. Kansainväliset järjes-

töt ja Australian ihmisoikeuskomitea ovat vedonneet Australian hallitukseen, jonka haluttomuus puuttua vakaviin ongelmiin viittaa siihen, että se hyväksyy epäinhimilliset käytännöt, jotka loukkaavat räikeästi ihmisoikeuksia. Amnestyn ja Human Rights Watchin tutkijat pääsivät saarelle heinäkuussa 12 päiväksi. He haastattelivat 84 pakolaista ja turvapaikanhakijaa muun muassa Iranista, Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Nauru on 21 neliökilometrin kokoinen, lähes asuinkelvoton saari. Australia on sulkenut lapsiperheitä, yksin matkustavia lapsia, naisia ja miehiä Naurulle syyskuusta 2012 lähtien. Australia maksaa kaikki kulut, joita pakolaiskeskuksista syntyy. Amnesty vaatii Australiaa sulkemaan välittömästi Naurun pakolaisleirit ja tuomaan saarella olevat pakolaiset ja turvapaikanhakijat Australiaan, jossa he voisivat saada kansainvälistä suojelua.

Australian linja turvapaikan­ hakijoiden käännyttämisessä on äärimmäisen julma.


8

55 707 IHMISTÄ ALLEKIRJOITTI Suomessa kansalaisaloitteen äitiyslaista. Jos äitiyslaki menee ­läpi, se varmistaa naispareille syntyville lapsille samat oikeudet kuin muille syntyville lapsille. Aloite ­lähti eduskunnan käsiteltäväksi syyskuussa.

Ympäristöaktivismi voi tappaa KeskiAmerikassa HONDURAS JA GUATEMALA. Ympäristön puolustaminen on hengenvaarallista työtä Keski-Amerikassa sijaitsevissa Hondurasissa ja Guatemalassa. Maaoikeus- ja ympäristöaktivistit joutuvat uhkailun, hyökkäysten ja murhien uhreiksi, kun he tekevät työtä ympäristön suojelemiseksi suurilta hakkuilta sekä kaivos- ja vesivoimahankkeilta. Kansalaisjärjestö Global Witnessin mukaan vuonna 2015 murhattiin 185 ympäristöaktivistia. Murhista 122 tapahtui Latinalaisessa Amerikassa. Väkilukuun suhteutettuna Hondurasissa ja Guatemalassa tapahtui eniten murhia – kahdeksan Hondurasissa ja kymmenen Guatemalassa. Hyökkäysten kohteeksi joutuneet aktivistit ja yhteisöt saavat harvoin oikeutta. Yksi murhatuista aktivisteista on ihmisoikeuspuolustaja Berta ­Cáceres, jonka murhasta tuli syyskuussa kuluneeksi puoli vuotta. Cáceres johti Hondurasissa alkuperäiskansoja puolustanutta COPINH-järjestöä, joka kampanjoi useita kaivos- ja vesivoimahankkeita vastaan. Murha herätti huomiota myös Suomessa, sillä COPINH-järjestön yksi kampanjoinnin kohde on ollut Aqua Zarcan vesivoimahanke, jota Suomen valtion omistama Finnfund rahoitti. Finnfund keskeytti rahoituksensa keväällä. Berta Cáceresin murha on käännekohta entistä vaarallisempaan suuntaan alueen ihmisoikeus­ puolustajille. ”Murhasta ei ole tehty läpinäkyvää ja tehokasta tutkintaa. Se antaa viestin, että vaikutusvaltaisia taloushankkeita uhmaavien aktivistien teloittaminen on sallittua”, Amnestyn maakohtaisen työn asiantuntija Anu Tuukkanen sanoo.

Uskalla kysyä! Miksi Amnesty ei tee työtä miehiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, Tanja Noponen? ”AMNESTY TEKEE monella tavalla väkivallan – myös miehiin kohdistuvan väkivallan – vastaista työtä. Kampanjoimme esimerkiksi pakolaisten oikeuksien vahvistamiseksi, kidutusta ja kuolemanrangaistusta vastaan. Työskentelemme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta ja tuemme ihmisoikeuspuolustajia ympäri maailmaa. Monet naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen Joku raja! -kampanjan myötävaikuttamat lakimuutokset hyödyttävät myös väkivaltaa kokeneita miehiä. Tästä esimerkkinä on lähisuhteissa tapahtuvan lievän pahoinpitelyn määritteleminen yleisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Sukupuolen esiintuominen väkivaltakeskustelussa tukee – e­ ikä suinkaan pyri piilottamaan – keskustelua miehiin kohdistuvasta väkivallasta.”

Miksi väkivallan vastaisessa työssä koroste­ taan naissukupuolta niin paljon? ”Naisiin kohdistuvan väkivallan nostaminen Joku raja! -kampanjoinnin kohteeksi ei tarkoita, että miehiin, poikiin tai muunsukupuolisiin kohdistettu väkivalta olisi hyväksyttävää. On kuitenkin tärkeää huomata, että ilmiötasolla katsottuna väkivalta on suku­puolittunutta. Esimerkiksi parisuhdeväkivalta, seksuaalisessa hyväksikäyttötarkoituksessa tehty ihmiskauppa, seksualisoiva häpäiseminen, tyttösikiöiden abortointi – nämä kaikki väkivallan muodot kohdistuvat erityisesti naisiin. ­

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on vuosisatoja vähätelty, normalisoitu ja perusteltu naisten sekä tyttöjen ominaisuuksilla. Uhreja on syyllistetty ja väkivallan vastainen työ on ollut systemaattisesti aliresursoitua. Siksi on tärkeää, että kampanjoistamme yksi kohdistuu kokonaisuudessaan tähän ilmiöön.” Kuinka väkivalta julkisessa ja yksityisessä tilassa eroavat? ”Naiset kokevat väkivaltaa useimmin kotona ja työtehtävissä, miehet puolestaan julkisilla paikoilla ja ravintoloissa. Yksi tapa tarkastella eroja on kiinnittää huomio väkivallan tekijään. Yksityisellä paikalla tekijänä on usein läheinen, kuten oma kumppani. Julkisella paikalla tekijä on tuntematon tai puolituttu. Jo tämä muuttaa väkivallan dynamiikkaa. Kumppanin tekemä väkivalta on usein toistuvaa. Parisuhdeväkivallalle on tyypillistä myös väkivallan muotojen – henkisen, fyysisen, seksuaalisen, taloudellisen – jatkumo. Kyse on monien päällekkäisten tekojen ja uhkailun kerrostumasta. Parisuhdeväkivalta etenee asteittain: ensimmäistä fyysisen väkivallan tekoa edeltää pitkään jatkunut henkinen väkivalta.” Haastateltava on sukupuoleen ja seksuaa­ lisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Amnestyssa. Teksti Heidi Rostén

na Eli

a rst Wa


Nyt.

9

Kiinalainen Hannah Dejong oli yksivuotias, kun hänet löydettiin puistosta ja vietiin orpokotiin. Myöhem­ min hänet annettiin adoptoitavaksi Yh­dys­ valtoihin.

JULMAA LAPSIPOLITIIKKAA Yli 35 vuotta jatkuneella yhden lapsen politiikalla on edelleen syvät vaikutukset jokaisen kiinalaisen elämään. Valtio siirtyi viime talvena virallisesti kahden lapsen politiikkaan. LI JINCAI OLI 21-VUOTIAS, kun hän puki vauvalleen kukallisen vaatteen ja nosti tämän koriin. Koriin oli kätketty lappu, jossa oli vauvan syntymäpäivä. Hänen miehensä Wu Shou­ hui nosti korin pyörän tarakalle. Hän vei tyttären kala­torille, joka oli tunnettu lastenjättöpaikka. Oli vuosi 1984. Kiina oli ottanut neljä vuotta aiemmin käyttöönsä maailman tiukimman syntyvyyden sääntelyohjelman eli yhden lapsen politiikan.

Viljelijäpariskunta oli saanut jo toisen tyttärensä. He olisivat halunneet pitää lapsen, mutta Wun isä painosti luopumaan tyttärestä – muuten pariskunta ei voisi enää yrittää hankkia poikaa. Perinteisen kiinalaisajattelun mukaan suku jatkuu pojan kautta. Oli myös mahdollista, ­että viranomaiset saapuisivat hakemaan Lin pakko­steriloitavaksi. Heidän oli jätettävä pieni kori kala­torille.

VILJELIJÄPARISKUNNAN kertomus on yksi miljoonista ihmiskohtaloista, jotka ovat seu­ rausta Kiinan yhden lapsen politiikasta. Pariskunta kertoo tarinansa suomalaistoimittaja M ­ ari Mannisen kirjassa Yhden lapsen kansa, joka paneutuu yksittäisten ihmisten kautta niihin lukemattomiin vaikutuksiin, joita 35 vuotta jatkuneella yhden lapsen politiikalla on ollut kiinalaisiin perheisiin ja yhteiskuntaan.


10

Manninen toteaa kirjassaan, että yhden lapsen politiikka on vaikuttanut eri tavoin jokaisen kiinalaisen eli maailman joka viidennen ihmisen elämään. Politiikka otettiin käyttöön, kun Kiinan johtajat pelkäsivät, ettei talouskasvu ole tarpeeksi nopeaa suhteessa väestönkasvuun. Kiinalaisperheet saivat siis hankkia periaatteessa yhden lapsen. Sääntöön tehtiin tosin lukuisia poikkeuksia: sitä saattoi kiertää maksamalla sakkoja ja esimerkiksi maaseudulla sai hankkia toisenkin lapsen, jos ensimmäinen oli tyttö. Yhden lapsen politiikka on jo historiaa, sillä Kiina siirtyi virallisesti kahden lapsen politiikkaan vuoden 2016 alussa. Koska politiikkaa oli höllennetty vuosien saatossa jo aiemmin, tiukimpien sääntöjen piirissä oli vuonna 2007 enää reilu kolmasosa kiinalaisista. MUUTOKSISTA HUOLIMATTA yhden lapsen politiikan kokemukset tuntuvat monessa perheessä yhä. Lin ja Wun viljelijäperhekin etsii nykyisin – vuosikymmeniä myöhemmin – kadonnutta tytärtään sosiaalisen median avulla. Lille riittäisi, että hän saisi katsella tytärtään edes kaukaa. Mari Manninen purkaa kirjassaan kerros kerrokselta ja tarina tarinalta, miten yhden lapsen politiikka on vaikuttanut etenkin kiinalaisen naisen elämänkulkuun kohdusta lähtien. Usein kokemukset ovat olleet kipeitä. Naisia on esimerkiksi pakotettu abortteihin ja sterilisointeihin etenkin yhden lapsen politiikan ankarimpina vuosina 1980- ja 90-luvuilla. 2000-luvulla karkeimmat pakkoabortit ovat vähentyneet, mutta kertomuksia nousee edelleen toisinaan esiin sosiaalisessa mediassa. Usein raja vapaaehtoisen ja pakollisen abortin välillä on häilyvä. Joskus abortti tehdään esimerkiksi, koska uusi lapsi tarkoittaisi perheelle työpaikan menetystä. Vaikka tyttöjen arvostus

”Tyttöjen itsetunto ja usko siihen, että hekin ovat jotain, on jo aika vahva.”


Lehtikuva / Sixten Johansson

11

Yhden lapsen politiikka on vaikuttanut eri tavoin jokaisen kiinalaisen eli maailman joka viidennen ihmisen elämään.

on kasvanut vuosien saatossa, abortteja saatetaan tehdä myös, jos vauva osoittautuu tytöksi. Yhden lapsen politiikalla on ollut syvät sosiaaliset vaikutukset. Stereotyyppisessä mielikuvassa ovat pilalle hemmotellut, pikkukeisareiksi kutsutut ainokaislapset, joita koko suku paapoo. Mannisen kirjassa muistutetaan, että samaan aikaan ainokaisilla on valtavat paineet pärjätä, sillä heidän harteillaan on perheen tulevaisuus. Jo lapsesta he käyvät tavallisten koulutuntien ohella yksityistunneilla – lapsuuden leikit jäävät monelta väliin. YHDEN LAPSEN POLITIIK AN hyvänä puolena on pidetty oletusta siitä, että Kiinassa olisi sen vuoksi 400 miljoonaa ihmistä vähemmän. Arvio toistuu usein myös länsimaisissa lähteissä, ja se on roimasti yläkanttiin. Se pohjautuu muun muassa oletukseen, ettei esimerkiksi hedelmällisyys olisi alkanut laskea muutenkin vaurastumisen, kaupungistumisen ja koulutustason nousun myötä. ”Se on Kiinan propagandaa, joka on mennyt läpi”, Pekingissä asuva Manninen toteaa puhelinhaastattelussa. Kaikki tämä tekee koko koneistosta vaikeamman ymmärtää. Hyvää on kuitenkin ollut naisten aseman koheneminen etenkin kaupungeissa. Kiinassa on ollut tapana, että pojalle kustannetaan esimerkiksi opinnot ja asunto. Kun ainoa lapsi on tytär, perheet ovat kanavoineet kaiken tukensa, odotuksensa ja rahansa ainokaiseen tyttäreen. On alettu uskoa naisten kykyyn huolehtia vanhenevista vanhemmistaan. ”Tyttöjen itsetunto ja usko siihen, että hekin ovat jotain, on jo aika vahva. Täällä on havaittavissa ehkä jonkinlainen uuden feminismin ensimmäinen aalto”, Manninen kuvailee. Naiset saattavat kapinoida perinteisiä odotuksia vastaan. He voivat todeta, etteivät esimerkiksi halua naimisiin tai lapsia, vaikka paineet ovat yhä kovat. ”Nuoret naiset saattavat tiedostaa hirveästi asioita, jotka ovat väärin. Esimerkiksi sen, että miksi heidän pitää leikkiä miehen vieressä olevansa tyhmempiä, jotta mies kokisi itsensä fiksummaksi? Tai että miksi asuntoa ostaessa papereihin laitetaan vain miehen nimi hänen perheensä kasvojen säilyttämiseksi?” IHMISOIKEUKSIEN näkökulmasta Kiinan tapa puuttua kansalaistensa perhe-elämään on väärin. Amnesty rinnastaa pakko­steriloinnit

ja pakollisen ehkäisyn kidutukseen. Useat Kiinan yhden lapsen politiikan toimet ovat selviä itsemääräämisoikeuden loukkauksia. Kaksi lasta saaneilla on edelleen riski joutua pakko­ steriloitavaksi. ”Tämä on esimerkki siitä, mitä kaikkea voidaan tehdä, kun viranomaiset eivät joudu vastuuseen teoistaan oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti. Toki on tapauksia, jotka päätyvät ­oikeuteen asti, mutta samalla on olemassa oma koneistonsa tällaisten tapausten hautaamiseen”, Amnestyn maakohtaisen työn asiantuntija Anu Tuukkanen toteaa. Myös valtava paperittomien määrä on seurausta yhden lapsen politiikasta. Luvatta syntyneet lapset eivät ole olleet oikeutettuja hukou­ hun eli asuinpaikkaoikeuteen. Ilman sitä ihminen ei pääse esimerkiksi naimisiin tai sairaalaan. Nämä mustiksi lapsiksi kutsutut eivät siis ole yhteiskunnan näkökulmasta olemassa. Paperittomia on Kiinassa noin 25 miljoonaa. Talvella 2016 Kiina lupasi hukout paperittomille. Muutos on kuitenkin hidas Kiinan kokoisessa valtavassa maassa. Moni pelkää kalliiden sakkojen vuoksi edelleen paperittoman lapsen ilmoittamista, eivätkä paikallisviranomaiset luovu hevillä painostuskeinoistaan. Manninen muistuttaa, että suuri osa kiinalaisista on tukenut yhden lapsen politiikkaa. On ajateltu, että se on maan kannalta välttämätöntä. Etenkin kaupunkilaisilla on arkikokemus, että heitä on liikaa. Tunne puskee läpi miljoonakaupunkien ruuhkaisissa kulkuvälineissä tai kun kilpaillaan opiskelupaikoista. ”Tapaamillani ihmisillä saattoi olla hyvin traagisia kokemuksia takanaan, mutta samalla he kuitenkin ymmärsivät yhden lapsen politiikkaa”, Manninen sanoo. Hänen mukaansa politiikkaa arvostellaan arkipuheessa usein niiden epäkohtien kautta, jotka ovat sattuneet omalle kohdalle. Samaan hengenvetoon saatetaan todeta, että politiikka on välttämätöntä yhteisen hyvän vuoksi. Pahimmista ylilyönneistä syytetään paikallisviranomaisia. Ajatellaan, että keskusvalta ehkä havahtuisi, jos se tietäisi, mitä korruptoituneet paikallisviranomaiset puuhaavat.

hänet annettiin adoptoitavaksi Yhdysvaltoihin. Siellä hän on kasvanut, mutta juuret vaivaavat: Hannah on muuttanut Pekingiin ensin opiskelemaan, sitten töihin. Hän yrittää etsiä biologisia vanhempiaan. Yhden lapsen politiikan jäljet näkyvät Hannahin kaltaisten yksittäisten ihmisten lisäksi Kiinassa vielä pitkään myös väestöpyramidissa. Kiinalaiset ovat tottuneet pieniin perheisiin, syntyvyys on yksi maailman alhaisimmista ja ­väestö ikääntyy. Nyt Kiinan pitäisi ratkaista, miten ainokaisten sukupolvi huolehtii vanhempansa ja isovanhempansa. Se on suuri syy yhden lapsen politiikasta luopumiselle. Mannisen mukaan huoltosuhteen ongelma on Kiinassa vielä länsimaita hankalampi. Huima talouskasvu on tuoretta, eivätkä ikääntyvät kiinalaiset ole ehtineet kartuttamaan sellaista perusvaurautta, joka turvaisi eläkepäivät. ”Monissa perheissä pelätään, etteivät lapset huolehdi myöhemmin. Kiinalaisten on pakko päästä yli ajatuksesta, että vanhainkoti olisi paha paikka. Niitä on täällä aivan liian vähän”, Manninen toteaa. Hän uskoo, että Kiina tulee luopumaan kokonaan syntyvyydensääntelystä lähivuosina. Kun yhden lapsen politiikkaan on uskottu ja sitä on toitotettu virallisessa puheessa vuosia, kelkan kääntäminen on kuitenkin hidasta. ”Hallinto on todennäköisesti halunnut säilyttää kasvonsa, joten lapsipolitiikasta kerralla luopuminen on ollut vaikeaa”, Manninen sanoo. ”Mutta on vaikeaa nähdä, miksi se jatkuisi. Siitä on Kiinalle vain haittaa.” Vaikka syntyvyyden sääntely on ollut Kiinassa erityisen laajaa, puuttuminen ihmisten lisääntymiseen ei ole harvinaista. Esimerkiksi Suomessa vaaditaan edelleen sukupuoltaan korjaavilta lisääntymiskyvyttömyyttä. Mari Manninen muistuttaa, ettei ole kulunut montakaan sukupolvea siitä, kun Suomessakin annettiin aviottomia lapsia pois. ”Kyllä Suomessakin maaseudulla saattaa löytyä vanhempia ihmisiä, jotka arvostavat enemmän poikalapsia. Ne ajattelumallit eivät ole meilläkään kovin kaukana historiassa”, Manninen toteaa.

HANNAH DEJONG OLI yksivuotias, kun hänet löydettiin Pekingin Taivaan temppelin puistosta. Nykyisin 22-vuotias nainen voi vain arvailla, miksi vanhemmat eivät kyenneet pitämään häntä. Hannah vietiin ensin orpokotiin, josta

Jutun tiedot pohjautuvat pitkälti Mari Mannisen kirjoittamaan, syyskuussa ilmestyneeseen kir­ jaan Yhden lapsen kansa (Atena). Teksti Aishi Zidan


12

Henkilö.

Marginaalin asialla Ihmisoikeusliiton asiantuntija Matti Jutilaa kiinnostavat enemmistöjen ja vähemmistöjen suhteet. Siksi hänen katseensa kääntyy nyky-Suomessa erityisesti saamelaisten ja maahanmuuttajien tilanteeseen.

IHMISOIK EUSLIITON TOIMISTOLLA Kampissa istuu

pitkänhuiskea poninhäntäpäinen mies, joka esittelee itsensä pääministeriä lainaten “kaiken maailman dosentiksi” ja virnistää. Tarkemmin ottaen Matti Jutila on vähemmistökysymyksiin erikoistunut valtiotieteiden tohtori ja Lapin yliopiston kansainvälisten suhteiden dosentti. Heinäkuussa hän aloitti työt Ihmisoikeusliiton asiantuntijana. JUTILASTA PITI tulla matemaatikko. Tai ainakin fyysikko.

Mutta lukiossa numerot vaihtuivat yhteiskuntarakenteiden pohtimiseen, kun nuorimies kiinnostui siitä, miten yhteiskunta järjestetään ja ketkä järjestelmässä ovat marginaalisessa asemassa. Marginaalin ja enemmistön suhteet saivat konkretiaa syksyllä vuonna 2000, kun Jutila eli yliopiston vaihto-oppilaan arkea Latviassa. Neuvostoliiton hajoamisesta oli kulunut vasta vajaa vuosikymmen, ja Latviassa muodostui ajankohtaiseksi kysymys siitä, kuka oikeastaan oli latvialainen. Uudelleen itsenäistyneen maan kansalaisuuden saivat vain Latvian aikaisemman itsenäisyyden ajan kansalaiset ja heidän jälkeläisensä. Se vaikutti etenkin venäjänkieliseen vähemmistöön ja jätti monet välitilaan, “ei-kansalaisiksi”. ”Meille järjestettiin virallisluontoisia kursseja Latvian kieli- ja kansalaisuuspolitiikasta. Siitä jäi halu tutustua asiaan muultakin kuin valtion kannalta”, Jutila muistelee.

Opiskelijavaihto oli lopullinen sysäys vähemmistötutkimukseen, ja tie vei Euroopan kylmän sodan jälkeisen vähemmistöpolitiikan pariin. Väitöskirja syntyi Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tohtoriohjelmassa siitä, miten vähemmistöoikeusjärjestelmä haastaa nationalismin ja toisaalta uusintaa sitä. “Ei sitä lippuja heiluttavaa nationalismia, vaan nationalismin valtion järjestävänä periaatteena”, Jutila huomauttaa tottuneesti. Kun keskustelussa siirrytään Latviasta Suomeen, Jutila muistuttaa, että maa on ollut aktiivinen Euroopan vähemmistöjen oikeuksien edistämisessä. Virkamiehemme saavat erityiskiitosta hyvästä työstä. Esimerkiksi Euroopan neuvoston vähemmistösopimuksen valvonnassa tehdään Suomen aloitteesta vierailuja jäsenmaihin ja hankitaan tietoa vähemmistöjen asemasta muistakin kuin virallisista lähteistä. Hyvään maineeseen ei pidä kuitenkaan tuudittautua, Jutila varoittaa. ”Perusasenne Suomessa on, että meitä ei voi kritisoida, koska asiat täällä ovat niin hyvin. Siitä huolimatta Suomi on saanut paljon kritiikkiä ja suosituksia.” Vähemmistökysymyksissä Suomea on kritisoitu muun muassa historiallisesti Suomessa asuneiden ja uusien venäjänkielisten ihmisten erottelusta raportoinnissa. Toinen konkreettinen kritiikki on koskenut vähemmistökielisten medioiden asemaa niin venäjän- kuin saamenkielistenkin kohdalla.



”Perusasenne Suomessa on, että meitä ei voi kritisoida, koska asiat täällä ovat niin hyvin.”

SAAMELAISKYSYMYS ON kokonaisuutena yksi Suomen vä-

hemmistöpolitiikan kipukohdista. Suomi ei ole vieläkään ratifioinut YK:n alkuperäiskansojen sopimusta. Asia jumittui edellisen hallituksen viime metreillä, eikä enää ole nykyisessä hallitusohjelmassa. ”Saamelaisasia on nyt hyvin kriisiytyneessä tilassa. Käydään taistelua siitä, kuka on saamelainen. Suomen valtio on ollut halvaantunut suhteessa tähän keskusteluun”, Jutila ihmettelee. ”ILO169 pitää totta kai ratifioida. En ymmärrä, miksi Suomi ei ole tehnyt konkreettista ehdotusta siitä, miten maankäyttöasia ratkaistaan. Sen pohjalta Saamelaiskäräjät voisivat keskustella käytännön ratkaisuista ja ottaa muut paikalliset mukaan.” Maaoikeudet ovat olleet yksi kuuma peruna, koska sopimus edellyttää, että Suomi tunnustaa saamelaisten oikeuden heillä perinteisesti olleisiin maihin – joista valtaosa on valtion omistuksessa. Mahdollisuuksia järjestää tämä on monia: se ei välttämättä tarkoita yksinoikeutta maankäyttöön tai omistajuutta vaan erilaisia käyttöoikeudet tai yhteishallinnan takaavia järjestelyitä. Ainakaan se ei tarkoittaisi ei-saamelaisten yksityisomaisuuden jakamista saamelaisille. ”Monet luulevat, että sopimuksen ratifioiminen johtaisi ei-saamelaisten omistamien maiden pakkolunastuksiin. Konkreettiset esitykset selventäisivät ja hälventäisivät tällaista turhaa konfliktia luovaa väärää tietoa tai tiedon puutetta”, Jutila toteaa. Vähemmistötutkija ei kuitenkaan laittaisi rahojaan likoon sen puolesta, että nykyinen hallitus ratifioi sopimuksen. “Uusi metsähallituslaki on ikävä esimerkki siitä, miten huonosti asiat voidaan valmistella ottamatta huomioon alkuperäiskansojen näkökulmaa.” Jyrki Kataisen hallituksen aikana uuden metsähallituslain luonnokseen sisältyi niin sanottu heikentämiskielto eli periaate, jonka mukaan Metsähallituksen suunnitelmat eivät saa heikentää saamelaisten mahdollisuuksia harjoittaa perinteisiä elinkeinoja. Uuden hallituksen esityksestä saamelaisten oikeudet turvaavat pykälät hävisivät, eikä ihmisoikeus- ja alkuperäiskansatoimijoiden kritiikki auttanut. ”Lopputulos ei anna kuvaa siitä, että Suomessa otettaisiin alkuperäiskansojen oikeudet tosissaan”, Jutila tiivistää. Keskeinen haaste on kuitenkin laajempi kuin yksittäiset lait tai säädökset.


15

”Isompana ongelmana näkisin tiedon puutteen valtaväestön parissa. Se on pohja, jonka takia nämä asiat ovat niin vaikeita. Saamelaiset näyttäytyvät monille yhä matkailun ja tavaroiden koristekuvina.” Jutilan mukaan ihmisillä ei ole tietoa saamelaisryhmien historiasta, elämästä, elinkeinoista eikä historiallisesta taustasta, jonka takia tarvitaan erillisiä mekanismeja varmistamaan saamelaisten osallisuus päätöksentekoon heitä koskevissa, etenkin maankäyttöön liittyvissä asioissa. Kokonaisuudessaan Jutilaa ihmetyttää koko konfliktiasetelma: ikään kuin toisen oikeudet olisivat automaattisesti itseltä pois. Ei nähdä, että ihmisoikeuksia voitaisiin edistää yhdessä, vaan moni suomalaistaustainen pyrkii yhdenvertaisuuteen vedoten kampittamaan saamelaisten oikeuksia. ”Tässä hämmentää pelisilmän puute: miksei ensin ajeta parempia oikeuksia saamelaisille alkuperäiskansastatuksen nojalla ja sitten vaadita myös omien oikeuksien parantamista yhdenvertaisuuden nimissä?” ”SEHÄN ON SUORASTAAN ihanaa”, Jutila kuittaa kitke­rästi

­ aurahtaen, kun keskustelu siirtyy yleisemmin Suomen vän hemmistöjä koskevan keskustelun sävyyn. Saamelaisaiheen tavoin tässäkin keskeistä on hänen mukaansa puutteellinen tieto ja perspektiivi. ”Jaksaa ihmetyttää, miten kapea kuva ihmisillä on siitä, mitä on suomalaisuus. Muka 1990-luvulle asti meillä oli etninen, kulttuurinen ja kielellinen yhtenäisyys, joka jotenkin hajosi siihen, kun tuli maahanmuuttajia ja EU.” Jutilan mielestä tällainen ajattelu on paljolti nykyisen maahanmuuttokeskustelun taustalla. Vähemmistökeskusteluissa puhutaan usein vähemmistöistä, mutta yhtä tärkeää olisi keskustella siitä, mitä enemmistö on ja miten se nähdään. Tutkijan työssään hän on pohtinut tätä toista maailmansotaa käsittelevän keskustelun kautta. ”Se kuvaa hyvin siitä, miten suomalaisuus nähdään: heteroseksuaaliset, suomalaiset, evankelisluterilaiset miehet, jotka kamppailevat puhtaan asian puolesta.” Esimerkiksi tataarit – tuon ajan maahanmuuttajataustaiset muslimit – unohtuvat keskustelusta yleensä täysin. Jutila pohtii, miten harvoin kukaan huomaa Hietaniemen islamilaisen hautausmaan hautoja, joissa on kuunsirppi ja tähti sekä veteraani- tai sotainvalidimitalit. Vähintään yhtä har-

voin muistellaan Suomen juutalaisten hyvin vaikeaa asemaa toisen maailmansodan aikana. ”Voi kahlata läpi kaikki Suomen historian pikkujättiläiset saamatta mitään kuvaa siitä, että sodassa oli mukana myös vähemmistöjä. Tämä asia ei ole edes historian alaviite, sitä ei yksinkertaisesti mainita.” UUDET NÄKÖKULMAT suomalaisuuteen olisivat tarpeen

erityisesti nykyaikana, mutta niitä ei vielä oppikirjoissa näy. Siksi ihmisoikeuskasvatuksella ja -koulutuksella on merkittävä rooli. ”On tärkeää saada ihmiset huomaamaan, missä kaikessa ihmisoikeudet ovat läsnä ja että he ovat tehneet ihmisoikeustyötä arjessaan koko ajan. Näin ihmisoikeudet saadaan arkipäiväistettyä.” Tämän hetken ongelmaksi Jutila nimeää sen, että yksien mielestä ihmisoikeudet on jotenkin saavutettu ja työ valmista, kun samaan aikaan toiset huutelevat, että nyt on menty ihmisoikeuksien kanssa jo liian pitkälle. Tuohon huuteluun liittyykin Ihmisoikeusliiton tuleva vihapuhekampanja. ”On huolestuttavaa, miten ihmisoikeusvastaista nykyinen keskustelu on. Suomalaisessa keskustelussa sananvapauden rajoitukset kehystetään niin, että sananvapaus on oikeus ja loukkaantuminen väärin”, Jutila toteaa. Myös sananvapauden rajat ovat ihmisoikeusperustaisia. Ei ole vain yhtä oikeutta eli sananvapautta. Vapaata sanaa voi käyttää myös muiden oikeuksien loukkaamiseen. Vaikka yhteiskunnallinen ilmapiiri tuntuu välillä vain pahenevan, tiedon ja tutkijoiden arvostus horjuvan ja ihmisoikeuskentältä kuuluvan vain negatiivisia uutisia, työ ei valvota Jutilaa öisin. Hän on optimistinen. Jutilaa motivoivat arjen kohtaamiset ja hetket, jolloin saa ihmiset suhtautumaan toisiinsa vähän paremmin tai näkemään asioita uudesta näkökulmasta – jopa herättämään uuden innostuksen. ”Ei maailmaa pelasteta yhdellä koulutustapahtumalla tai kirjoituksella, mutta ne ovat pieniä askelia hyvään suuntaan.” Teksti Veera Vehkasalo Kuvat Mari Waegelein

”Uusi metsähallituslaki on ikävä esimerkki siitä, miten huonosti asiat voidaan valmistella ottamatta huomioon alkuperäiskansojen näkökulmaa.”


Kolumni.

16

Ihmisoikeusloukkaukset kavensivat empatiavajetta

Människorättsbrotten ökade empatin

”KURT, KART”, OPETTAJA KUVASI seminaariluokan

”KURT, K ART”, SADE LÄRAREN framför seminarie­

edessä. Olin saapunut muutamaa viikkoa aikaisemmin Istanbuliin ja käynnissä oli yksi ensimmäisistä Turkin historian ja politiikan luennoistani Bilgi-yliopistossa. Opettaja kertoi meille Turkin ”vuoristoturkkilaisista”, joita kutsutaan kurdeiksi, koska lumisessa vuoristossa kävellessä heidän kengistään kuuluu erikoinen ääni ”kurt, kart”. Luennosta on vain kymmenen vuotta aikaa, mutta se tuntuu paljon kaukaisemmalta. Tänä päivänä kurdien etninen, kulttuurinen ja kielellinen identiteetti on Turkissa niin tunnustettu tosiasia, että sen esittäminen myyttien ja poliittisesti tarkoitushakuisten tarinoiden kautta ei ole enää uskottavaa. TURKISSA ASUVIEN kurdien asema ja kansalaisoikeu-

det ovat olleet murroksessa koko 2000-luvun ajan. Vuosi­ tuhannen alkuvuosina kur­dien ihmisoikeustilanne parani huomattavasti mittavien lainsäädäntöuudistusten myötä. Kun vielä muutama vuosi aikaisemmin kurdin kielen julkinen puhuminen tai edes kirjoittaminen oli laitonta, nyt sitä sai opiskella koulussa ja kuunnella televisiosta. 2010-luvulle tul­taessa kurdeilla oli jo vahva poliittinen edustus ja rauhanneuvottelut käynnissä Turkin armeijan ja Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) pitkän aseellisen konfliktin ratkaisemiseksi. Samaan aikaan oli rakentumassa myös toisenlainen kehityskaari, jolla on ollut tärkeä vaikutus Turkin yhteiskuntaan. Turkkilaisen valtaväestön suhtautuminen kurdien identiteettiin ja poliittisiin pyrkimyksiin oli muuttumassa ymmärtäväisemmäksi. Aikaisempaa empatiakuilua kavensi lisääntynyt tieto kurdien ihmisoikeustilanteesta ja olosuhteista Kaakkois-Turkissa.

klassen. Jag hade anlänt till Istanbul några veckor tidigare och var nu på en av mina första föreläsningar i Turkiets historia och politik vid Bilgi-universitetet. Läraren berättade för oss om Turkiets ”bergsturkar”, som kallades kurder därför att deras skor bildade det speciella ljudet ”kurt, kart” när de gick i de snötäckta bergen. Det har bara gått tio år sedan föreläsningen, men den känns mycket längre borta. I dag är kurdernas etniska, kulturella och språkliga identitet ett så erkänt faktum att det inte längre är trovärdigt att presentera den genom myter och politiskt tendentiösa berättelser. STÄLLNINGEN AV och de medborgerliga rättigheterna för

kurder som bor i Turkiet har varit under omvandling under hela 2000-talet. Under årtusendets första år blev läget för kurdernas mänskliga rättigheter betydligt bättre genom stora lagändringar. Medan det bara några år tidigare hade varit olagligt att offentligt tala eller ens skriva kurdiska fick man nu börja studera det i skolan och höra det på tv. I början av 2010-talet hade kurderna redan en stark politisk representation och fredsförhandlingar pågick för att lösa den beväpnade konflikten som i årtionden pågått mellan Turkiets armé och Kurdistans arbetarparti (PKK). Samtidigt byggdes grunden för ett annat slags ut­ veckling, som haft en viktig påverkan på det turkiska samhället. Den turkiska majoritetsbefolkningen var på väg att bli mer förstående mot kurdernas identitet och politiska mål. Den ökade kunskapen om läget för kurdernas mänskliga rättigheter och förhållanden i sydöstra Turkiet minskade på bristen av empati. En ännu viktigare roll spelade det våldsamma sättet att slå ned Gezi-demonstrationerna. PLÖTSLIGT SLOGS kurderna och turkarna sida vid sida mot statens överdimensionerade våldsmaskineri, och känslan av solidaritet spred sig från stad till stad. De statliga medierna försäkte tysta ned de historiskt utbredda demonstrationerna på exakt samma sätt som man hade försökt tysta ned de utbredda kränkningarna av kurdernas mänskliga rättigheter under åren. Den tragiska situationen ledde till att majoritetsbefolkningen starkt kunde identifiera sig med kurderna: nu förstår vi er bättre.

Opettaja kertoi meille Turkin ”vuoristoturkkilaisista”, joita kutsutaan kurdeiksi.

VIELÄ K ESK EISEMMÄSSÄ osassa oli vuoden 2013

Gezi-mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen. Yllättäen kurdit ja turkkilaiset taistelivat rinta rinnan valtion ylimitoitettua väkivaltakoneistoa vastaan ja soli­ daarisuuden tunne levisi kaupungista toiseen. Valtiollinen media pyrki vaientamaan historiallisen laajat mielenosoitukset aivan samalla tavalla kuin kurdiväestöön kohdistuneet laajamittaiset ihmisoikeusloukkaukset vuosien varrella. Traaginen tilanne synnytti vahvan samaistumisen tunteen valtaväestössä: nyt ymmärrämme teitä paremmin.

Johanna Vuorelma Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Warwickin yliopistossa. Kolumnissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä edusta Amnestyn virallista kantaa.


Reportaasi.

KOJE KOETUKSELLA

Maailma ei ole valmis eikä koje täydellinen, mutta ihmisoikeusjärjestelmä toimii sitkeästi sen puolesta, että maailman aivan jokaisen ihmisen oikeudet toteutuisivat. Utopistista? Kyllä. Huikeaa? Ehdottomasti! Teksti Marie Kajava Kuvitus Heikki Rönkkö


18

Kojeen humaanina sydämenä sykkii toisen maailmansodan kauhujen jälkeen muotoiltu ihmisoikeuksien julistus.

IHMISOIKEUDET POHJAUTUVAT paitsi yleishu-

maaniin ajatteluun myös valtavaan oikeudelliseen järjestelmään. Tuo ihmisoikeusjärjestelmä on vaarassa rapautua, koska valtiot nakertavat sen arvopohjaa. Toisaalta esimerkiksi pakolaistilanne korostaa kansainvälisen suojelun ja ihmisoikeusnäkökulman tärkeyttä. Mikä on tuo ihmisoikeusjärjestelmä ja minne se on matkalla? Ihmisoikeusjärjestelmä ei ole helposti ymmärrettävä koje. Lainsäädäntö, normit, julistukset ja sopimukset risteävät moniaalle. Ne myös kumpuavat eri lähteistä, mutta muodostavat yhdessä järjestelmän, joka ei ole ainoastaan sanoja paperilla vaan myös universaali ihmisyyden ohjenuora. Ensin on ymmärrettävä mistä puhutaan, kun puhutaan ihmisoikeuksista, ja sitten on hypättävä ajassa ja ajatuksissa kosolti taaksepäin. ”Juridiset ihmisoikeusnormit eivät ole tulleet tyhjästä, vaan yhteiskunnassa on historian saatossa o­ llut tiettyjä arvoja, joiden pohjalle sopimuksetkin on luotu”, Amnestyn Suomen osaston vt. toiminnanjohtaja Niina Laajapuro sanoo. Monista vanhoista uskonnoista ja kulttuureista löytyy ajatuksia ihmisarvosta, oikeuksista ja velvollisuuksista. Laajapuron mukaan nykyiselle ihmisoikeusjärjestelmälle ovat luoneet arvopohjaa oikeus elämään – tai ainakin hengissä pysymiseen – sekä oikeus omistaa itsensä eli orjuudenkielto. On siis ymmärretty, että ihminen on arvokas jo pelkästään siksi, että on ihminen. Tuosta samasta syystä hänellä on tietyt oikeudet.

MENNEISYYS Se, että maailmassa on tällainen verrattain kovin nuori ja universaali ihmisoikeusjärjestelmä, tuntuu lähes utopistiselta ja on jo itsenään suuri saavutus. Miten se sai alkunsa? Ensimmäinen ihmisoikeusjärjestelmän iso paperi ja perusta on vuonna 1215 laadittu Magna Carta -säädöskokoelma, joka varmisti Britannian aatelismiesten maaoikeudet suhteessa kuninkaan valtaan. Muita merkittäviä asiakirjoja ovat Yhdysvaltain vuoden 1776 itsenäisyysjulistus, joka sisältää ajatuksen, että jokainen ihminen on syntynyt vapaana ja tasa-arvoisena, sekä Ranskan suuren vallankumouksen vuoden 1789 julistus, joka rakentuu vapauden, veljeyden

ja tasa-arvon periaatteelle. Ihmisoikeuskojeen keskiössä ja myös humaanina sydämenä sykkii kuitenkin toisen maailmansodan kauhujen jälkeen muotoiltu ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, joka syntyi tarpeesta luoda yhteiset säännöt ja linjaukset, jotta mitään yhtä pahaa ei pääsisi enää tapahtumaan. Vuonna 1948 hyväksytty julistus on jonkinlainen yhteinen arvopohja, ja vaikka se onkin erittäin länsimaisin ajatuksin muotoiltu, julistuksen ajatukset ovat maailmanlaajuisesti hyväksytyt. ”Vaikka julistus ei alun perin ollut sitovaa oikeutta, siitä on käytännön kautta tullut sitä. Kyse on siitä, että valtiot käyttäytyvät tietyllä tavalla ja se on niiden tahto – tämä on niin sanottua tapaoikeutta”, Laajapuro sanoo. Julistus sisältää myös kaikkein vahvimpia kansainvälisen oikeuden normeja, joista ei saa poiketa missään tilanteessa – ei edes hätätilassa. Tällaisia ovat esimerkiksi orjuuden ja kidutuksen kielto. IHMISOIKEUKSIEN JULISTUKSEN rinnalle ja sitä täydentämään tarvittiin pian sitovaa kansainvälistä oikeutta. Muotoiltiin kaksi kansainvälistä yleissopimusta eli kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia käsittelevä KP-sopimus sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia käsittelevä TSS-sopimus. Yhdessä julistuksen kanssa ne muodostavat ihmisoikeusjärjestelmän perustan (engl. International Bill of Rights), joka on edelleen kansainvälisen ihmisoikeusjärjestelmän ydin, sekä arvopohja että oikeudellinen järjestelmä. ”Lisäksi tarvitaan ymmärrystä siitä, että ilmaus ’kaikki ihmiset’ todella tarkoittaa kaikkia ihmisiä, ja kaikilla ihmisillä ei ole samat lähtökohdat”, Laaja­ puro lisää viitaten julistuksen universaalisuuteen eli yleismaailmallisuuteen. Ensimmäisen artiklan mukaisesti kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasa­ vertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Koska tuo ”kaikki ihmiset” ei ole ikävä kyllä riittänyt, sopimusten rinnalle on luotu lukuisa määrä erillissopimuksia, jotka turvaavat erilaisten ihmisryhmien oikeuksia. Esimerkiksi vuonna 1979 hyväksytyn naisten oikeuksien sopimuksen lähtökohta on kieltää kaikki naisiin kohdistuva syrjintä. Yksi ensimmäisistä erillissopimuksista oli jo vuonna 1951 hyväksytty YK:n pakolaissopimus eli niin sanottu Geneven pakolaissopimus, joka koski eurooppalaisia pakolaisia. Sopimus oli alun perin määräaikainen.


19

”Tuolloin ajateltiin, että maailma menee parempaan suuntaan. Myöhemmin todettiin, että maailma ei valmistunutkaan, että pakolaisia on edelleen – ja sopimusta on jatkettu erillisellä sopimuksella ja laajennettu koko maailmaa koskevaksi”, Laajapuro sanoo.

NYKYPÄIVÄ 1) Kojeen rakenteesta Ihmisoikeusjärjestelmä koostuu siis oikeussäännöistä, jotka voivat olla kirjoitettua lainsäädäntöä tai kirjoittamattomia normeja. Järjestelmä pohjautuu val­ tioiden välisiin sopimuksiin, ja esimerkiksi Suomessa oma perustuslaki täydentää noita kansainvälisiä ihmisoikeusnormeja. Järjestelmää varten on omat vahtikoiransa. Kansainvälisellä tasolla komiteat valvovat sopimuksia ja niiden toimeenpanoa. Eri puolin maailmaa on erilaisia alueellisia ihmisoikeuksien suojelumekanismeja. Esimerkiksi Amerikan valtioiden järjestöllä on oma inter-amerikkalainen ihmisoikeusjärjestelmä ja -tuomioistuin. Afrikassa on peruskirja ihmisten ja kansojen oikeuksista, jota valvoo Afrikan ihmisoikeustuomioistuin. Euroopassa erityisen vahva rooli ja arvo on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella, jonka tuomiot sitovat Euroopan neuvoston jäsenvaltioita. Lisäksi EU:n tuomioistuimen rooli ihmisoikeuksien valvonnassa on kasvamassa. PERIMMÄINEN VASTUU ihmisoikeuksien toteutu-

misesta on kuitenkin aina valtiolla. Vastuun varmistamiseksi ei ole poliisia, vaan lopulta kyse on siitä, miten vakavasti valtio ottaa ihmisoikeudet. ”Ihmisoikeudet on luotu sääntelemään ihmisen ja valtion välisiä suhteita: ihmisellä on oikeuksia ja valtiolla velvollisuuksia. Alun perin valtiolla oli velvollisuus rajata valtaansa ja toimiaan – valtio ei ikään kuin saanut puuttua tiettyihin asioihin”, Laajapuro sanoo. Tämä tarkoitti esimerkiksi kidutuksen kiellon kohdalla sitä, että vanhat vapausoikeudet velvoittivat valtion olemaan kiduttamatta. ”Mitä pidemmälle on kehitytty, sitä enemmän on korostunut valtion velvollisuus järjestää olosuhteet, jotka tukevat ihmisoikeuksien toteutumista, ja ­toteuttaa oikeuksia aktiivisesti”, Laajapuro sanoo.


20

Kidutuksen kiellon kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että valtion on tehtävä lainsäädäntöä, joka estää kidutuksen. Valtion on myös varmistettava, että ihmisellä on oikeus asianajajaan ja lääkärin apuun tai että jos ihminen pidätetään, niin se tapahtuu lain mukaan. Vahtikoirat toimivat myös kansallisella tasolla. Suomessa perustuslakivaliokunnan tehtävä on varmistaa, että eduskunta tekee lakeja, jotka ottavat ihmisoikeudet huomioon. Lisäksi viime vuosina Suomeen on syntynyt uusia rakenteita ja ohjelmia. Uutta ihmisoikeusarkkitehtuuria edustavat esimerkiksi kansallinen ihmisoikeusinstituutio sekä ministeriöiden virkamiehistä koostuva perus- ja ihmisoikeusyhteyshenkilöiden verkosto. ”Potentiaalia on paljon. Kaikkien suomalaisten virkamiesten velvoite on valita päätöksenteossaan kahdesta vaihtoehdosta se ihmisoikeusystävällinen. Kyse on siitä, tietävätkö, ymmärtävätkö ja noudattavatko virkamiehet tätä velvoitetta”, Niina Laajapuro sanoo. Samanaikaisesti kun rakenteet kasvavat ja joidenkin ihmisoikeuksien tilanne paranee, myös erot kasvavat. Siinä missä Suomessa tasa-arvoinen avioliittolaki on esimerkki edistysaskelista hlbtiq-oikeuksissa, turvapaikanhakijoiden tilanne on huonontunut. Budjetilla on suuri valta muuttaa puheet teoiksi. ”On aivan sama, mitä poliittisten linjausten tasolla pyristellään, jos ei saada rahaa käytäntöön, jolla varmistetaan esimerkiksi väkivallan uhreille palvelut – tai mieluiten väkivallan ennaltaehkäisy. Siksi valtiovarainministeriön ihmisoikeusymmärrys olisi tärkeää.” KAIKKI OIKEUDET eivät ole samalla tavoin kovia

tai tiukkoja kuin kidutuksen kielto. Vaikka meidän jokaisen oikeuksiin kuuluu oikeus asuntoon tai ravintoon, me ymmärrämme, että kaikki ihmiset eivät syö gourmet-ruokaa tai asu omistamassaan kodissa. Ei ole olemassa lippuluukkua, jolta vaatia sellaista. Valtioiden kyky toteuttaa ­oikeuksia vaihtelee – esimerkiksi sodat ja taloudelliset tilanteet vaikuttavat tähän. Lähtökohtaiset vaatimukset vaikkapa Suomen ja Sudanin kohdalla ovat erilaiset, mutta jokaisen valtion on kaikin mahdollisin keinoin edistettävä oikeuksien toteutumista. Rikas valtio kuten Suomi on velvollinen paljoon. Esimerkiksi asuntojen kohdalla valtion on pidettävä huolta siitä, että niitä on ja hinnat ovat järkevät. Valtion on tehtävä ohjelmia asunnottomuutta vastaan ja laitettava etusijalle huonoimmassa asemassa olevat ihmiset.


21

”Ihmisarvoisen elämän suojelu on tarpeen erityisesti vaikeina aikoina.”

Kaiken tämän erilaisuuden keskellä ihmisoikeus­ järjestelmä kuitenkin rajaa jonkinlaisen ytimen tai vähimmäismäärän, joka kuuluu kaikille ihmisille maailmassa. ”Ilman tätä vähimmäistasoa oikeus menettää merkityksensä. Jos oikeuksien ydin ei toteudu, ihmisarvo vaarantuu”, Laajapuro sanoo. Tällaisia ”ydinoikeuksia” ovat vaikkapa ihmisen suojelu nälkäkuolemalta, peruskoulutus ja kiireellinen terveydenhoito. Nämä takaavat arvokkaan elämän ihan jokaiselle ihmiselle – kunhan minimitasosta ei tule valtioille maksimia, johon tyydytään. Esimerkiksi Suomi on saanut kritiikkiä tiettyjen perusturvaetuuksien eli sairauspäivärahan ja työmarkkinatuen liian matalasta tasosta. Silti nykyinen hallitus tekee leikkauksia, jotka vaikuttavat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten – vähävaraisten lapsiperheiden, pitkäaikaissairaiden ja eläkeläisten – arkeen. ”Perusvelvoite kaikille maailman valtioille on se, että ihmisoikeuksien toteutumisen suhteen on mentävä koko ajan eteenpäin”, Laajapuro sanoo.

2) Kojeen rapauttamisesta Kun matkustajakoneet vuonna 2001 iskeytyivät ­World ­Trade Centerin torneihin, samalla käynnistyi jotain yksityisiä ja inhimillisiä menetyksiä laajempaa. Yhdysvaltain syyskuun 11. päivän terrori-­ iskut ovat jonkinlainen vedenjakaja myös ihmisoikeusjärjestelmän rapautumiselle. Ennen terrori-iskuja Niina Laajapuro ei muista kuulleensa yhtään lausuntoa, jonka mukaan kidutus olisi ok. ”Tuon jälkeen rapautettiin ajatusta siitä, mikä on kidutusta ja mikä ei – aivan käsittämättömiä asioita hyväksyttiin esimerkiksi kuulustelumenetelmiksi”, Laajapuro sanoo. Ihmisoikeusjärjestelmää oli jo aiemmin kritisoitu länsimaiseksi. Tilanne, jossa länsimaiset ihmis­ oikeuksien puolustajat kaivavat maata luomansa järjestelmän alta, vaikutti suuresti siihen, mitä muu maailma ajattelee ihmisoikeuksista. ”Ei ihme, jos ajatellaan, että kauheata kaksinaismoralismia! Yhtäällä puhutaan kidutuksen kiellosta ja sitten kidutetaan itse”, Laajapuro luonnehtii. Toisena turvallisuusnäkökulmana Laajapuro nostaa Isisin nousun ja erilaisten hyökkäysten määrän. Ihmisoikeusjärjestelmä saa kritiikkiä siitä, että sen määrittämät oikeusturvatakeet estävät varmistamasta kansalaisten turvallisuuden. ”Esimerkiksi nykyiset poikkeustilalait Ranskassa­­

mahdollistavat ratsioiden tekemisen keskellä yötä hyvin kevein perustein. Aivan kuin ajateltaisiin, että turvallisuus on jonkinlainen yli-ihmisoikeus, jonka varjolla voidaan tehdä mitä vaan”, Laajapuro sanoo. Ihmisoikeusjärjestelmän pohjaa nakerretaan pahoin, jos ajatellaan, että tietyt oikeudet eivät kuulu kaikille. Poikkeustilalain varjolla tehdyt toimenpiteet kohdistuvat usein tiettyihin vähemmistöryhmiin ja lisäävät vastakkainasettelua. Laajapuro korostaa, että terrorismia ei torjuta tehokkaasti ihmisoikeuksia loukkaamalla. ”Ja emmekö toivo turvallisuutta ja torju esimerkiksi terrorismia juuri siksi, että haluamme pitää kiinni omasta järjestelmästämme ja ajattelustamme?” TURVALLISUUDEN LISÄKSI ihmisoikeusjärjestel-

mää kritisoidaan siitä, että ihmisoikeudet ovat länsimaista ja kallista hapatusta, jota on varaa ajatella sitten, kun muu perusta on kunnossa. Niina Laajapuro ajattelee tämän lähestymis­tavan kertovan kenties siitä, että ei ymmärretä perus­ ajatusta: sitä, että ihmisoikeusjärjestelmä on olemassa, jotta voidaan toteuttaa juurikin perustavanlaatuista o­ ikeutta ihmisarvoiseen elämään. ”Mikä aika on sellainen, että siihen ei ole varaa ollenkaan? Ihmisarvoisen elämän suojelu on tarpeen erityisesti vaikeina aikoina. Ihmisessä on taipumus hyvään ja pahaan, ja siksi tarvitaan järjestelmä, joka on vahvempi kuin ihminen”, Laajapuro sanoo. Tosiasia on, että eivät monetkaan ihmisoikeudet ja niiden toteutuminen maksa. Ei esimerkiksi se, että ei kiduteta, teloiteta tai pakkohäädetä, maksa mitään. Sen sijaan monen ihmisoikeusloukkauksen myötä myös valtiolle tulee kuluja: esimerkiksi Suomessa naisiin kohdistuvan väkivallan tehokas ennalta­ ehkäisy säästäisi rahaa, koska vuosittainen kustannus naisiin kohdistuvasta väkivallasta on tällä hetkellä 2,3 miljardia euroa. Lisäksi säästettäisiin, jos sukupuolen juridiseen vahvistamiseen kuuluvasta pitkästä lääketieteellisestä prosessista luovuttaisiin. AJANKOHTAISIN ihmisoikeusjärjestelmän osak-

seen saama kritiikki ja haasteet kohdistuvat kuitenkin pakolaistilanteeseen. Valtiot arvostelevat ihmisoikeusjärjestelmää vanhanaikaisuudesta ja siitä, että se on luotu vastauksena maail­mansodan jälkeiseen pakolaistilanteeseen. ”Mutta tilanteethan ovat melko samanlaiset – ­sitä paitsi ei Euroopassa ole tällä hetkellä yhtä paljon pakolaisia kuin maailmansodan jälkeen”, Laajapuro sanoo.


22

Olimmeko me ihmisiä, jotka auttoivat hädässä eläviä, kun apua tarvittiin?

Voisi ajatella, että juuri nyt koje ei saa vioittua: i­ hmisoikeusjärjestelmä on entistä tärkeämmässä roolissa, kun on kyse kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten suojelemisesta. Järjestelmä toimii selkärankana, joka takaa oikeudenmukaisen kohtelun. Vaikeina aikoina tuota rankaa ­tarvitaan aivan erityisesti, kun kiusaus lipsua periaatteista kasvaa. Olosuhteet konfliktimaissa ja niiden naapurivaltioissa on venytetty äärirajoille samanaikaisesti, kun Euroopan valtiot rakentavat muureja, sulkevat rajoja ja tekevät keinotekoista me-he-jaottelua kansalaisiin ja muualta tuleviin. ”Miltä tahansa Euroopan valtiolta on todellista kaksinaismoralismia vedota suuriin pakolaismääriin ja oman ’kantokyvyn’ rajoihin, kun verrataan tilannetta esimerkiksi Syyrian naapurimaihin tai köyhiin afrikkalaisvaltioihin, jotka kantavat vastuun huomattavasti suuremmista pakolaismääristä”, Laajapuro sanoo. Silti myös Suomi ja muut Pohjoismaat, jotka ovat perinteisesti esiintyneet mielellään ihmisoikeuksien mallivaltioina, ovat valmiit tinkimään kansainvälisistä velvoitteistaan ja samalla jyrsivät sekä omaa että ihmisoikeusjärjestelmän uskottavuutta. On ymmärtämättömyyttä ja empa­tian puutetta, on puhetta ihmisoikeuksista vauvojen tai heikkojen asiana. ”Jokaisella ihmisellä on oikeus hakea turvapaikkaa, ja oikeutta tulisi kunnioittaa. Jos Suomessa ollaan valmiita tinkimään pakolaisten oikeuksista, niin ikävimmillään tällaiset mallimaiden heikennykset tarjoavat myös muille valtioille oikeutuksen joustaa turvapaikkapäätösten teossa ja kansainvälisissä velvoitteissa.” Valtioilla on suvereniteetti eli oikeus päättää, kuka ihminen astuu rajan yli, kuka ei – ja toisaalta kuka jää limboon. Silti kansainvälisen oikeuden mukaan ihmistä ei saa käännyttää alueelle, jossa häntä uhkaavat vakavat ihmisoikeusloukkaukset. Jotta päästäisiin kriisiajattelusta kohti kestävämpiä ratkaisuja, on luotava maailmanlaajuinen vastuunjaon mekanismi, korostaa Laajapuro. Se varmistaa, että pakolaiset saavat uudet ja pysyvät kotimaat. Turvalliset ja lailliset reitit Eurooppaan ovat avainasemassa. Tässä kohdin törmätään EU:n rakentamiin muureihin – sekä konkreettisiin että lainsäädännöllisiin. Vaikka tavoitteena on ollut yhteisen turvapaikkajärjestelmän muodostaminen, lopputuloksena on paikoin kansainväliset normit alittavaa lainsäädäntöä ja erilaisia käytäntöjä. ”EU-lainsäädäntöön pesiytynyt turvallisen maan käsite on harhaanjohtava, koska mikään valtio ei vält-

tämättä ole turvallinen kaikille ja kaikkina aikoina. Esimerkkinä käytännöstä Euroopassa keskimäärin 64 prosenttia irakilaisista on saanut kansainvälistä suojelua tänä vuonna, siinä missä Suomessa prosentti on 26. Erot ovat siis hirveän suuret.”

TULEVAISUUS Stop! Pysäytetään koje hetkeksi. Olemme valintojen edessä, haaraumassa, risteyksessä – kielikuvia riittää. Ihmisoikeusjärjestelmää ei ole kyseenalaistettu tällä tavoin sitten sen syntymän. Miten me haluamme, että meidät muistetaan, kun olemme historiaa? Olimmeko me ihmisiä, jotka auttoivat hädässä eläviä, kun apua tarvittiin? Olimmeko ihmisiä, jotka pitivät kiinni ihmisoikeusjärjestelmästä, jonka sydän on inhimillisyydessä? Vai nähdäänkö meidät historiallisena ajanjaksona, joka toisti kovin äkkiä maailmansodan aikaiset virheet ja romutti rakennetut järjestelmät? Juuri nyt kysymykset tiivistyvät pakolaisten ja muiden äärimmäisessä hädässä olevien auttamiseen, ja pakolaistilanne tuskin ratkeaa aivan lähitulevaisuudessa. Työ kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten suojelemiseksi jatkuu. Käynnistetään koje. Onko ihmisoikeusjärjestelmä notkea ja uudistuva koje, joka pystyy vastaamaan tulevaisuuden muuttuvaan maailmaan? Vai onko se ­tukeva puu, jonka ei ole tarkoituskaan joustaa vaan toimia moraalisena ja juridisena rankana silloin, kun ihminen itse ei siihen riitä? Ihmisoikeusjärjestelmä on sekä elastinen ja elävä järjestelmä että tukiranka. Moderni ihmisoi­ keusjärjestelmä kyseenalaistetaan, mutta Niina Laajapuro ei näe ihmisoikeusjärjestelmän romahtavan tai kojeen vioittuvan. NIMITTÄIN ERÄÄT PIENET mutta tärkeät ihmis-

oikeusjärjestelmän osaset ovat jääneet mainitsematta. Laajapuro luottaa tulevaisuuden suhteen eniten ihmiseen – yksilöihin ja yhteisöihin – ihmisoikeuksien puolustajana. Jo nyt olemme tilanteessa, jossa samanaikaisesti, kun valtioiden päättäjät sulkevat rajoja ja poliitikot pelottelevat terrorismilla tai maahanmuutolla, tavalliset ihmiset eri puolilla Eurooppaa ovat aktivoituneet. Esimerkiksi Amnestyn kansainvälisen Refugees Welcome -indeksin vastaajista 73 prosenttia ajatteli, että ihmisellä on oikeus paeta sotaa tai vainoa muihin maihin. Vastanneista 66 prosenttia oli sitä mieltä, että heidän maansa hallituksen olisi tehtävä enem-


23

män pakolaisten auttamiseksi ja kymmenen prosenttia vastanneista ottaisi pakolaisen kotiinsa asumaan. ”On tärkeää tuoda esiin hiljaisen enemmistön kantaa, ettei keskustelu olisi yhden ääripään, joka saa kokoaan suuremman painoarvon mediassa ja julkisessa keskustelussa”, Niina Laajapuro sanoo. Ihmiset muodostavat yhdessä ryhmiä, yhteisöjä ja valtiosta riippumattomia järjestöjä tai toiminta­ ympäristöjä. Juuri ne ovat ihmisoikeuskojeen osia, jotka voivat tarjota näkökulmia ja vaatia valtioita vastuuseen. Ne voivat todistaa, että maailmansodan ajoista on opittu: tässä rikkinäisessä ja vuotavassa maailmassa ihmisoikeusjärjestelmällä on tarkoituksensa ja paikkansa, koska se on tehty meidän kaikkien ihmisarvon turvaamiseksi. Avainasemassa on ihmisoikeuskasvatus. Jos ei tiedä omista oikeuksistaan, niitä ei osaa vaatia i­ tselle ja toisille. Siksi on tärkeää, että ihmiset kaikkialla maail­massa saavat tietää oikeuksistaan ja siitä, miten valtioilta ja viranomaisilta voi vaatia omien ­oikeuksien toteuttamista. Kyse ei ole rakettitieteestä. ”Yleisohje jokaiselle ihmiselle on miettiä, miten omat toimet vaikuttavat omien ja toisten oikeuksien toteutumiseen. Jos on omatunto ja sitä kuuntelee, pääsee jo todella pitkälle. Ajattelua voi helpottaa, jos tietää, että itsellä on oikeuksia ja ne oikeudet ovat myös kaikilla muilla.” PIENTEN IHMISTEN, ihmisryhmien ja yhteisöjen

edessä avautuu Tulevaisuus. Se maailman kokoinen. Ovatko kauhukuvat välinpitämättömyydestä sekä sydämen ja moraalin rappeutumisesta aiheellisia? Piipittääkö ihmisoikeuskoje pian hiljaa ja unohdettuna vai onko koje kolhunsa kestävä? Suuria linjoja ennustavaa kristallipalloa ei ole. Kysymys tulevaisuudesta on kohtuuttoman suuri ja näkökulmia epäilemättä monia. Miltä ihmisoikeusjärjestelmän tulevaisuus näyttää, Niina Laajapuro? ”Nykyinen ihmisoikeusjärjestelmä on ehdottomasti olemassa, ja se on tarpeellinen. Painoarvot järjestelmän eri osien välillä ovat saattaneet muuttua, ja kenties uusia sopimuksia on syntynyt, esimerkiksi yritysten vastuuseen tai tulevien sukupolvien oikeuksiin liittyen. Myös tulevaisuudessa tarvitaan koko koneistoa, joka tulkitsee ja vetää rajoja sille, mitä ihmisoikeuksien nimissä saa tehdä ja mitä ei.” Lähteet: Ihmisoikeuksien käsikirja (Tietosanoma, 2013) www.ihmisoikeudet.net


PÄIVÄTYÖKERÄYS AMNESTYLLE

Maailmassa on eniten pakolaisia sitten toisen maailmansodan. Heistä puolet on lapsia ja nuoria. Silti Eurooppa sulkee rajojaan. Apua tarvitaan kipeästi!

Koulut! Tehkää päivätyökeräys Amnestylle: amnesty.fi/paivatyo tai amnesty.fi/dagsverk Saatte käyttöön laadukkaat taustamateriaalit ja kattavan tietopaketin.

NYT HUPPARIT-15SYKSYYN! % ajalla 29.9-9.10. 62,90 e

53,50 e

55,00 e 46,80 e


Asiaa.

25

”OLEMME HILJAA, MUTTA SISÄLLÄMME PALAA” Eritreassa kansalaisvelvollisuus voi venyä vuosikymmenten mittaiseksi pakkotyöksi. ERITREA ON niin sulkeutunut valtio, että sitä on joskus kutsuttu jopa Afrikan Pohjois-Koreaksi. Yksi valtion diktatuurin tukijaloista on kansalaisvelvollisuus, jonka suorittaminen on kaikille eritrealaisille pakollista. Eritreaan pääsy on harvinaista, mutta vielä poikkeuksellisempaa on päästä tutustumaan sotilas- ja koulutustukikohta Sawaan, jossa kansalaisvelvollisuus suoritetaan. Amnestyn johtokunnan jäsen Linda Nyholm lähti heinäkuussa harvinaiselle matkalle Kirkon Ulkomaanavun kutsumana: Eritrean-vierailun tärkein kohde oli juuri lähellä Sudanin rajaa sijaitseva Sawa. ”Kukaan ulkopuolinen länsimaalainen ei ollut aiemmin käynyt Sawassa. Pääsimme seuraamaan koulutuskeskuksen valmistujaisia vain muutaman penkkirivin päässä presidentti Isaias Afewerkistä”, Nyholm kertoo. Koulutus Sawassa aloitetaan 17-vuotiaana. Puolitoistavuotisen koulutuksen jälkeen vuorossa on neljän kuukauden mittainen asevoimien koulutus. Sen jälkeen kansalaiset sijoitetaan ympäri Eritreaa töihin, jotka eivät välttämättä vastaa lainkaan koulutusta. Pahin kohtalo on sotilaaksi joutuvilla, sillä pesti saattaa kestää pahimmillaan loppuelämän. ”Juttelin monen sotilaan kanssa, jotka olivat olleet Sawassa asepalveluksessa 15 vuotta. Sieltä ei ole mitään pääsyä pois. He eivät välttä-

mättä pääse edes näkemään perhettään”, L­ inda ­Nyholm sanoo. ERITREAA ON SYYTETTY viime vuosina lukuisista ihmisoikeusloukkauksista, kuten pakkotyöstä, tapoista ja vangitsemisista ilman oikeudenkäyntiä. Huhutaan, että Sawassa on kidutusyksikkö, jonka olemassaolon Eritrean hallitus kieltää. Nyholm kertoo, että paikallisille ihmisoikeuksista ja YK:sta on muodostunut kiro­sana. Kirkon Ulkomaanapu on maailman ainoa avustusjärjestö, jolla on pääsy diktatuuriin. ”Termi ’ihmisoikeudet’ tarkoittaa heille ­YK:ta ­ja sitä, että heidän kansaansa yritetään sortaa ulkoapäin. Ihmisoikeuksista mainitessani ihmiset kävelivät yksinkertaisesti pois luotani. Kun taas aloitin keskustelun naisten tai nuorten ­oikeuksista, pääsimme heti samalle aaltopituudelle.” Lähes kaikki eritrealaiset ovat käyneet Sawan, jossa heihin on iskostettu kunnioitus valtiota kohtaan. Esimerkiksi puolustusvoimien kouluttajien tekemistä raiskauksista vaietaan järjestelmällisesti. Nyholmin mukaan paikalliset kiertävät keskustelun yhteiskunnallisista epäkohdista puhumalla esimerkiksi yksittäisten ihmisten köyhyydestä tai kotiväkivallasta. Kun puhe kääntyi olosuhteisiin Sawassa, sotilaat nimesivät

v­ aikeimmaksi asiaksi sääolosuhteet. Pinnan alla kuitenkin kuplii. ”Ihmisistä huomasi, että he itsekin kyllä tietävät mistä on kyse. Eräs mies kuvasi tilannetta sanomalla, että ’olemme hiljaa, mutta sisällämme palaa’”, Nyholm kertoo. MUUTAMA NYHOLMIN kanssa keskustellut eritrealainen uskalsi myöntää sen, että haluaa paeta kotimaastaan. Esteeksi nousee kuitenkin usein raha. Rajan yli pääsee vain lahjomalla rajaa vartioivat sotilaat, ja matka on hengenvaarallinen. Eritreasta paetaan pääosin Sudanin kautta, jossa sisäelinkauppa käy kuumana, ja rajalla odottava ihminen voi osoittautua ihmis- tai elinkauppiaaksi. Nyholm toivoo, että heinäkuun matka ja vierailu Sawassa voisivat olla Eritrean ensiaskeleita kohti avoimempaa yhteiskuntajärjestystä. Suomi on onnistunut luomaan maahan jo nyt erityisen hyvät välit. Vaikka Eritrean hallinto mieluiten vaikenee ihmisoikeusongelmista, niitä ei saa laittaa syrjään. ”Dialogi Eritrean ja muiden maiden välillä on säilytettävä, mutta myöskään keskustelu ihmisoikeuksista ei saa loppua.”

Teksti Anni Lindgren Kuva Linda Nyholm


Asiaa.

26

TESTAMENTTILAHJOITUKSET YLEISTYVÄT SUOMESSA Amnestylle testamenttilahjoituksen tehnyt Maaret Hirvonen halusi varmistaa, että tärkeä ihmisoikeustyö voi jatkua. SUOMESSA testamenttilahjoituksista, joita osoitetaan erilaisille järjestöille, ei ole perinteisesti puhuttu kovin paljon. Testamentin tekeminen on kenties koettu henkilökohtaiseksi ja yksityiseksi asiaksi – ja toisaalta tietoa testamenttilahjoittamisesta on vähän. ”Esimerkiksi Britanniassa testamenttilahjoitusten osuus lahjoituksista, jotka mahdollistavat järjestöjen toiminnan, on merkittävä. Aiheesta on puhuttu ja tiedotettu jo pitkään”, Amnestyn varainhankintapäällikkö Nora Huhta sanoo. AMNESTYN SUOMEN osastossa testamenttilahjoitukset ovat olleet harvinaisia, mutta nykyään niistä tulee kyselyjä yhä useammin. Amnesty on vastaanottanut hyvin erilaisia testamentteja rahastoista arvotavaraan. Testamenttilahjoittajan ei tarvitse olla rikas pohatta – pienistäkin lahjoituksista on hyötyä. ”Olemme vastaanottaneet testamenttilahjoituksen esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön. Testamentin avulla jatkamme työtämme jo toistakymmentä vuotta. Hienoista edistysaskeleista huolimatta paljon on vielä saavuttamatta”, Huhta kertoo. Yksi Amnestyn testamenttilahjoittajista on vantaalainen 67-vuotias Maaret Hirvonen. Ihmisoikeusjärjestölle testamenttaamisen perusteeksi hän kertoo sen, ettei halua olla ihmis­ oikeusloukkausten sivustaseuraaja. Hirvonen liittyi jo nuorena Amnestyyn, sillä häntä ajoi

TERVETULOA Amnestyn testamenttilah­ joittamista koskevaan tilaisuuteen! Se järjes­ tetään 8. lokakuuta kello 14.30–16.00 Hel­ singissä Valkoisessa Salissa (Aleksanterinka­ tu 16–18). Tila on esteetön. Tilaisuudessa asianajaja Piia Jeremejeff neuvoo siinä, miten hyvä testamentti teh­ dään. Lisäksi Amnestyn Suomen osaston vt. toiminnanjohtaja Niina Laajapuro kertoo ti­ laisuudessa Amnestyn yli 50 vuotta jatku­

ta taistelua epäoikeudenmukaisuutta vastaan, koska sitä on niin paljon. Mutta minulle Amnestyssa toimiminen on tärkeää. Se tarkoittaa, että teen jotain asioille”, Hirvonen kertoo.

v­ ahva ­tahto toimia oikeudenmukaisuuden puolesta. Pitkään monikulttuurisessa Lontoossa asunut Hirvonen tuntee paljon ihmisiä maista, joissa ihmisoikeudet eivät toteudu. Hirvonen päätti tehdä testamenttilahjoituksen, koska halusi varmistaa ihmisoikeustyön jatkuvan vielä pitkään. Hän toivoo tulevaisuudelta sitä, että jonain päivänä löytyy tehokas keino, jolla saadaan johtajat eri puolilla maailmaa noudattamaan ihmisoikeuksia. ”Joskus tuntuu, että käymme epätoivois-

neesta riippumattomasta työstä ihmisoi­ keuksien puolesta. Ilmoittautumiset 6.10. mennessä nora.huhta@amnesty.fi tai puhe­ limitse 040 753 0250. Lisätietoa / Läs mer: amnesty.fi/testamentti amnesty.fi/testament hyvatestamentti.fi

AMNESTY ON MUK ANA yli 20 järjestön yhteisessä Hyvä testamentti -kampanjassa, jonka tavoitteena on jakaa tietoa testamentti­ lahjoittamisesta. Kampanjan asiantuntijana toimii ­asianajotoimisto Legistumin asianajaja Piia Jeremejeff, joka vastaa verkossa testamentteja koskeviin kysymyksiin. Hän haluaa varmistaa, että testamentin laatijan tahto toteutuu. Testamentti on laadittava niin perusteellisesti, ettei tulkinnanvaraa jää ja lainmukaiset muotoseikat täyttyvät. Hyvin laaditulla ja muotovaatimukset täyttävällä testamentilla voidaan turvata läheisten asema sekä ennaltaehkäistä perintöriitoja ja kalliita oikeudenkäyntejä. Monet ihmiset tarvitsevat tietoa myös verotuksesta. Näin perinnönsaajan asema voidaan turvata mahdollisimman hyvin, eikä veroyllätyksiä tule tilanteissa, joissa perintö vastaanotetaan. ”Testamenttilahjoittajille on tärkeä tieto, että yleishyödylliselle yhteisölle jätetystä perinnöstä ei peritä perintöveroa. Näin lahjoitettu summa menee kokonaan kyseisen järjestön toimintaan”, Jeremejeff kertoo.

Teksti Amnesty-lehden toimitus

VÄLKOMMEN! Kom och hör mera om ­testamentsgivande och vad Amnesty gör med ditt bidrag. Tillställningen arrangeras 8. oktober kl 14.30–16.00 i Vita salen, Helsinfors (Alexandersgatan 16–18). Tillställningen är på finska men material och tolkning erbjuds vid behov på svenska. Anmälan tom 6.10. nora.huhta@amnesty.fi eller 040 753 0250.


Matkalla.

27

ETELÄ-SUDANIN NÄKYMÄTÖN SANKARI Kun Etelä-Sudan itsenäistyi, kaikki halusivat olla rakentamassa uutta maata. Nyt monet heistä ovat kaikonneet. OLI VUOSI 2011 , kun Etelä-Sudan itsenäistyi. Autoradion kuuluvuus oli heikko, mutta toimittajan ääni kepeä. Ympäri Afrikan mannerta onniteltiin maailman nuorinta valtiota. Olin kesälomamatkalla ajamassa eteläisen Afrikan halki. Leirintä­alueella ­nostettiin malja uudelle valtiolle. Etelä-Sudanille povattiin loistavaa tulevaisuutta. Maalla oli öljyvaroja, luonnonrikkauksia, uuttera kansa yhdistyneenä ja valmiina rakentamaan omaa valtiota, jota oli odotettu jo vuosi­ kymmeniä.

MATKUSTIN TÖIDEN TAKIA vuon-

na 2015 Etelä-Sudaniin, joka oli jo toista vuotta peräkkäin maailman haurain valtio. Maassa oli puhjennut sisällissota kaksi vuotta aiemmin. Eliitti taisteli öljystä ja vallasta. Sadat tuhannet olivat joutuneet pakenemaan väkivaltaisuuksia kodeistaan. Niin oppositio kuin hallitus värväsivät lapsisotilaita riveihinsä. Ihmisoikeusjärjestöjen raporttien kuvailemat raakuudet järkyttävät edelleen. Kolmesti viikossa avustusjärjestöjen henkilökuntaa kuljetettiin Juban lentokentän kautta maahan ja pois sieltä. Kun saavuin, minua oli vastassa lentokentällä paikallinen kollegani ­Nelson, jonka kanssa työskentelin seuraavat viikot. Eteläsudanilainen Nelson, 31, oli opiskellut korkeakoulututkintonsa stipendiaattina Ruotsissa. Valmistuttuaan hän oli palannut toiveikkaana kotimaahansa, mutta löysi itsensä pian keskeltä sisällissotaa.

ETELÄ-SUDANIN itsenäistyessä kaikki

halusivat olla rakentamassa uutta valtiota. Maahan pumpattiin kehitysrahaa, ja Etelä-Sudanissa käynnistettiin sadoittain uusia projekteja ja hankkeita. Konfliktien jälkeen rahoitus on ollut kiven alla. Projektit ovat usein lyhyitä, aikataulut epärealistisia ja työtaakka valtava. Valitettavasti paikallisjärjestöjen mahdollisuudet hallinnoida hankkeita ovat usein heikot. ­Suuri o ­ sa maan korkeakoulutetusta väestä on etsinyt töitä ulkomailta – niin tekisi varmasti moni meistäkin.

NELSON HALUSI kuitenkin tehdä toisin.

Konfliktin syttyessä hän ei pakannut matkalaukkuaan, vaan päätti jäädä perheineen tekemään työtä synnyinmaansa puolesta. Nelson oli työntekijänä kuin kuka tahansa meistä: välillä epämotivoitunut ja turhautunut työhönsä; toisinaan hän teki töitä yötä myöten, samalla kun vaimo soitteli ja muistutti perheen olemassaolosta. Nelsonin valinta jäädä jälleenrakentamaan omaa maataan tekee hänestä minun silmissäni sankarin. Minua hävetti, kuinka Suomessa kaverit ihastelivat rohkeuttani matkustaa konflikti­ alueella. Hävetti, miten vieraillessamme maa-

kunnissa kylien vanhimmat kättelivät minua kunniavieraana, eivät Nelsonia. Hävetti se, miten pikainen oma visiittini oli. Lentokone nousi ilmaan Jubassa ja suuntasi kotia kohti. Kone lensi matalalla. Maa oli kaunis ja kumpuileva, vihreyttä silmänkantamattomiin. Koneen ikkunan läpi ei näkynyt kärsimystä, ­nälänhätää tai joukkohautoja. Ikkunasta näkyi yksittäisiä lehmipaimenia.

Teksti Nora Stenius Kuvitus Elina Johanna


Teetä ja ihmisoikeuksia. Keskustelua oikeasti tärkeistä asioista

Puolustuskannalla Suomalainen Brigita Krasniqi ja ruotsalainen Mehjar Azzouz puolustavat Amnestyn aktivisteina jatkuvasti ihmisarvoa. Molemmat nuoret uskovat, että kaukaisessa tulevaisuudessa ihmisoikeusaktivisteja ei enää tarvita.


29

”Miksi en tekisi tätä? Ihmiset, joita autamme, ovat samanlaisia ihmisiä kuin mekin.”

ULKONA TIHUTTAA ja aamupäivä on harmaa Nuuksiossa. Sisällä Hotelli Nuuk­ siossa on kuitenkin innostunut – ja hieman väsynyt – tunnelma. Amnestyn vuosittain järjestettävä Nordic Youth Conference on juuri päättymässä. Joukko nuoria Amnesty-aktiiveja kaikista Pohjoismaista on ollut koolla neljän päivän ajan. Sivupöydässä lounasaikaan ruotsalainen ja suomalainen aktivisti sulattelevat viikon antia. Ruotsalaiselle Mehjar Azzouzille, 17, ja suomalaiselle Brigita Krasniqille, 19, kokous on ollut voimaannuttava. Ympärillä on ollut ihmisiä, joille ei tarvitse selittää, miksi ihmis­ oikeuksilla on merkitystä. Sitä joutuu aktivistina perustelemaan yllättävän usein. Krasniqin mukaan ihmisoikeuspuolustajille naureskellaan. ”Koen, että meidän maissamme monet pitävät työtämme typeränä ja ihmettelevät, miksi teemme tätä. Minulle työ on normaalia ja tuntuu kuin olisin kotonani. Miksi en tekisi tätä? Ihmiset, joita autamme, ovat samanlaisia ihmisiä kuin mekin”, jyväskyläläinen Krasniqi pohtii. Göteborgista kotoisin oleva Azzouz nyökyttelee vieressä. Hän kertoo kohtaavansa paljon arvostelua kampanjoidessaan koulussaan. ”Minun koulussani suurin osa oppilaista vihaa Amnestya. He ajattelevat, että olemme liian passiivisia tai ovat eri mieltä joidenkin kampanjoiden kanssa”, Azzouz sanoo. ”Mutta siihen tottuu. Se motivoi minua entisestään.” ”Joo, se saa haluamaan tehdä enemmän”, Krasniqi täydentää. TÄLLE aktivistikaksikolle Amnesty on edustanut nuoresta asti jotain hyvää. Krasniqi kertoo tukeneensa Amnestya aina. Hänen perheensä joutui aikoinaan pakenemaan sotaa

Kosovosta. Azzouzista tuli Amnesty-aktiivi vuosi sitten, kun hän aloitti lukion – tosin hänkin kertoo tukeneensa Amnestya lapsesta asti, sillä hänen vanhempansa olivat ihmisoikeus­ aktiiveja. He joutuivat lähtemään aikoinaan itsevaltaisesta Syyriasta. ”Ehkä olen puolueellinen, koska Amnesty auttoi vanhempiani, kun he saapuivat Ruotsiin”, Azzouz sanoo. Ihmisoikeustyö on aikaa vievää ja voittoja tulee usein vasta vuosien – tai vuosikymmenten – työn tuloksena. Helpompaakin ajanvietettä tai harrastuksia voisi varmasti keksiä. Mikä saa kaksi nuorta käyttämään aikaansa jossain kaukana olevien, tuntemattomien ihmisten puolustamiseen? Krasniqi kuvailee ihmisoikeustyötä vuokraksi, jota hän maksaa tälle planeetalle. Perheen kokema sota vaikuttaa hänen ajatteluunsa. ”Niin voi käydä kenelle tahansa. Se tapahtui minun perheelleni ja heidän ystävilleen. Minun perheeni eli normaalia elämää, kunnes asiat menivät pieleen. Tiedän, miltä se tuntuu. Koen siksi, että minun velvollisuuteni on auttaa – se on kenen tahansa velvollisuus ihmisenä”, Krasniqi sanoo. ”Juuri niin. Ja aktivismi antaa myös paljon. Se palkitsee ja sitä kautta pääsee tapaamaan niin monenlaisia ihmisiä”, Azzouz jatkaa. MONELLA IHMISELLÄ on Amnestysta jopa ylevä mielikuva ja kansainvälisen oikeuden kiemurat tai vieraiden maailmankolkkien monimutkaiset tilanteet voivat tehdä järjestöstä pelottavan lähestyä. Järjestö saattaa tuntua ulkopuoliselle etäiseltä, ja siksi kynnys liittyä mukaan toimintaan voi olla korkea. ”Kyse ei ole aina edes siitä, että ihmiset olisivat laiskoja toimimaan. He voivat olla ujoja”,

Krasniqi pohtii. ”Muutama vuosi sitten ajattelin, että amnestylaiset ovat niin koulutettuja ja fiksuja, että se jännitti. Mutta kun pääsee sisään, myös jännityksestä pääsee eroon.” Azzouzin mielestä lääke tähän on konkretia. Kun on tarjota selkeää tekemistä, ihmisiä on helpompi saada mukaan. Krasniqille ja Azzouzille itselleen yksi keskeinen aktivismin muoto on tiedon levittäminen, esimerkiksi tempauksen järjestäminen koululla tai tietty Facebook-status. ”Kirjoitan jatkuvasti Facebookiin. Jos minusta ei kuulu sosiaalisessa mediassa, kaverini alkavat kysellä, onko tapahtunut jotain”, Krasniqi nauraa. Göteborgissa monissa kouluissa on omat aktivistiryhmänsä tavallisten paikallisryhmien lisäksi. Sieltä myös Azzouzin aktivismi on lähtenyt käyntiin. Koulun ovilla on helppoa käydä keskustelua, jakaa tietoa polttavista ihmisoikeuskysymyksistä ja kerätä allekirjoituksia vetoomuksiin. Azzouz on ollut mukana järjestämässä myös tapahtumia koulullaan. Kerran aktivistit lavastivat häät, joissa raiskattu joutuu avioitumaan raiskaajansa kanssa. Kaikki tulivat kyselemään, mistä on kyse. ”Olen nyt niin nolona, koska meillä ei ole mitään tuollaista”, keväällä ylioppilaaksi kirjoittanut Krasniqi nauraa. ”Minulla on tunne, että lähes kaikki muut maat ovat Suomea aktiivisempia.” ”Ruotsissakin se vaihtelee. Monissa kaupungeissa on vain paikallisryhmiä, eikä toiminta ole niin isoa kuin meillä”, Azzouz toppuuttelee. Pakolaiskysymykset ja rasisminvastainen taistelu ovat nyt ajankohtaisia aiheita, joten ne nousevat nuorten puheissa esiin. Myös Nordic Youth Conferencen huipentuma oli pakolaistempaus, jonka nuoret aktivistit ­järjestivät


30

”Amnestyn tavoite on tehdä itsensä lopulta tarpeettomaksi.”

”Sanotaan, että menepä Pakistaniin katsomaan, miten huonosti asiat ovat siellä.”

sisäministeriön edessä. Tarkoitus oli muistuttaa myös Suomen hallitusta vastuun kantamisesta. ”Tuli kokemus siitä, että on voimakas ja muuttaa ­asioita. S ­ e oli palkitsevaa”, Azzouz kertoo. Mutta ei kampanjointi pyöri vain pakolaisten ympärillä. Krasniqi kertoo sukupuolten tasa-arvon olevan toinen hänelle erityisen tärkeä asia. ”Minä seuraan eniten hlbtqi-asioita, feminismikysymyksiä ja nyt olen päässyt sisälle pakolaisten oikeuksiin liittyviin juttuihin”, Azzouz pohtii. KUN NUORET AKTIVISTIT kampanjoivat, he saavat vastata paljon arvosteluun. Nuorten aktivistien mielestä usein joutuu puolustamaan sellaisia ihmisoikeuksia, joiden kohdalla keskustelun pitäisi olla jo takana. Haukkuja tulee paljon esimerkiksi sek­suaalija sukupuolivähemmistöihin liittyvässä kampanjoinnissa. Sellaista on vaikea ymmärtää. ”Jopa silloin, kun kampanjoimme kuolemanrangaistusta vastaan, jotkut ihmiset kertovat kannattavansa sitä. Se tuntuu käsittämättömältä”, Azzouz sanoo. Krasniqi kertoo kokeneensa paljon vähättelyä, kun hän puhuu naisten oikeuksista. Jotkut ihmiset kyseenalaistavat sen, tarvitseeko Suomessa kampanjoida naisten oikeuksien puolesta, kun muualla asiat ovat vielä huonommin. ”Sanotaan, että menepä Pakistaniin katsomaan,

miten huonosti asiat ovat siellä”, Krasniqi sanoo. ”Sitten kutsutaan mielensä pahoittajaksi ja käsketään olemaan hiljaa, koska täällä asiat ovat hyvin. Mutta usein näin puhuvat ovat itse etuoikeutettuja. Ainakin Suomessa he ovat usein valkoisia miehiä, jotka ovat etuoikeutetussa asemassa.” MOLEMMAT KOKEVAT, että ihmisoikeudet ovat joutuneet puolustuskannalle etenkin keskustelussa, jota käydään pakolais- ja siirtolaiskysymyksistä. ”Vanhempani sanovat, ettei tällaista ollut aiemmin. Vaikka rasismia oli, se ei ollut näin avointa. Ja se ulottuu laajemmalle, poliittiselle tasolle asti”, Krasniqi sanoo. Samanlaisen muutoksen on huomannut myös ­A zzouz. Hänen mielestään rasistisia ulostuloja esittävät kokeilevat kepillä jäätä ja voivat mennä yhä pidemmälle. Azzouzin mielestä aktivistien pitää jaksaa levittää sinnikkäästi oikeaa tietoa sekä oikoa perättömiä ennakkoluuloja ja huhuja. Krasniqi vaatii myös poliitikoilta vastuunkantoa, jotta vihapuheiden leviäminen saadaan pysähtymään. ”Kosovossa pyritään aina pysäyttämään viha­puhe heti alkuunsa, koska siellä tiedetään, mihin se voi johtaa. Koen, että Suomessa se kuitataan liian helposti. Pääministerimme ei ole puolustanut meitä tai tuominnut tarpeeksi selvästi rasismia.”

IHMISOIKEUSTYÖN kyseenalaistaminen näkyy laajemminkin kuin katukampanjoinnissa ja nettipalstoilla. Vuoden 2016 alussa julkaistussa vuosiraportissa Amnesty varoitti, että maailmalla on käynnissä ihmisoikeudet kyseenalaistava kehitys. Vaarassa eivät ole pelkästään ihmisoikeudet, vaan myös niiden suojelemiseksi vuosikymmenten ajan rakennetut instituutiot, kuten YK:n ihmisoikeuselimet ja Kansain­välinen rikostuomioistuin. Miltä tämä kaikki näyttää nuorten silmin? Mikä on heidän mielestään ihmisoikeuksien tulevaisuus? Vastaus isoon kysymykseen tulee molemmilta nopeasti ja epäröimättä. Nuorten aktivistien mielestä peliä ei todellakaan ole menetetty. ”Haluan olla optimisti. Minä uskon, että monet ihmiset haluavat muuttaa maailmaa paremmaksi etenkin nyt, kun he näkevät maailman tilan”, Azzouz sanoo. ”Minä haluan, että voin joskus kertoa lapsilleni, että teidän äitinne oli ihmisoikeusaktivisti, mutta niitä ei tarvita enää”, Krasniqi lisää. ”Niinpä!” Azzouz komppaa. ”Yksi puhujista täällä konferenssissa sanoi, että Amnestyn tavoite on tehdä itsensä lopulta tarpeettomaksi.” ”Tämä on varmaan ainoa työ, josta toivoo lopulta saavansa potkut”, Krasniqi nauraa.

Teksti Aishi Zidan Kuvat Pinja Tavasti


Kulttuuri.

31

EIVÄT SUOMALAISET HALUA MEITÄ! Euroopasta käännytettyjen ja karkotettujen elämästä tiedetään vain vähän. Karkotetut-kirja avaa arkea ja olosuhteita, joissa elämä jatkuu kielteisen turvapaikka- tai oleskelulupapäätöksen jälkeen. SUOMESSA MAISTERIKSI valmistunut yksinhuoltajaäiti: takaisin Ghanaan! Pahoin hakattu homomies: Norjasta Ugandaan! Itsemurhaa yrittänyt perheenäiti: Ruotsista Irakiin! Syyskuun alussa ilmestynyt teos Karkotetut – mitä heille tapahtuu? kertoo siirtolaisista ja pakolaisista, jotka ovat hakeneet turvaa Euroopasta. Ihmisten oleskelulupa- tai turvapaikkahakemukset on hylätty, ja heidän on palattava Euroopasta takaisin lähtöpisteeseen. MUTTA MIKÄ TUO lähtöpiste on? Mihin ja millaisiin olosuhteisiin Suomi karkottaa ihmisiä? ”Suomi ei tiedä. Suomi vie lentokentälle, tai sitten Suomi saattaa lentokonematkan ajan ja kääntyy takaisin. Ihmisiä päätyy lämpimiin syleihin, mutta paljon ihmisiä päätyy tilanteisiin, joissa he kokevat pettymystä, häpeää, heitä syytetään rikollisuudesta tai jonkin tekemisestä väärin”, kuvailee Karkotetut-teoksen kirjoittaja Kaisa Viitanen. Lisäksi ovat tietysti Irakin ja Afganistanin kaltaiset maat, joihin kansainvälistä suojelua hakeneita ihmisiä palautetaan. Vaikka pommi-­iskut ja siviilikuolemat ovat lisääntyneet Afganistanissa, Maahanmuuttovirasto luokitteli keväällä maan Somalian ja Irakin kanssa valtioiksi, joista paenneiden on yhä vaikeampi saada Suomessa suojelua. ”Ja Irakissa on paljon tiesulkuja ja erilaiset aseelliset ryhmät kontrolloivat sitä, kuka saa liikkua ja missä. Euroopasta palannut nähdään siellä uhkana tai epäluotettavana, ja siksi monen karkotetun on elettävä piilossa”, Viitanen sanoo. Kansainvälisten sopimusten mukaisesti ihmistä on suojeltava eikä häntä saa palauttaa alueelle, jossa uhkana on esimerkiksi vaino, kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu. Viime kädessä valtiot kuitenkin päättävät, kuka astuu rajojen sisäpuolelle. ”Koko ajan hyväksytään yhä hurjempia asioita karkotuksen perusteeksi. Edes se, että ihminen on seksikaupan uhri tai että ihmisen koti on todistetusti räjäytetty ja vainoajat ovat hänen perässään, ei ole enää peruste saada Suomesta turvapaikkaa”, Viitanen sanoo. K ARKOTETUT JATK AA Viitasen ja valokuvaaja Katja Tähjän aiemman Paperitto­ mat-teoksen matkaa. Myös Karkotetut nostaa

Karkotetut-kirja kertoo niistä olosuhteista, joihin Suomi karkottaa ihmisiä. Yksi heistä on Christiana Acheampong, joka asuu neljän lapsensa kanssa Accrassa.

esiin y­ ksilön: kirja sisältää minämuotoon kirjoitettuja kokemuksia tilanteista, joissa Eurooppa ei tarjoa laillisia mahdollisuuksia elää. Osa ihmisistä on asunut ja odottanut vuosia monissa eri Euroopan valtioissa. Toiset elävät käännytyksen tai karkotuksen ja takaisin Eurooppaan tulemisen kierteessä, sillä elämä ei ole mahdollista tai mielekästä synnyinmaassa. Kirjassa on lisäksi nimettömän saattopoliisin haastattelu ja asiantuntija-artikkeleita, jotka laajentavat olosuhteita yksilökokemusten ulkopuolella. Maahanmuuton hallinnasta ja karkotus­ koneistosta on muodostunut Eurooppaan miljardin euron vuosittainen bisnes. Globaali maailma jakautuu rikkaisiin ja köyhiin ihmisiin, ja tuon asetelman myötä toivottuun ja ongelmana nähtävään siirtolaisuuteen, jota kontrolloidaan epäinhimillisin keinoin. VIITANEN MUISTAA aivan tavallisen päivän Ghanan pääkaupungissa Accrassa noin vuosi sitten. Hän istui uudella asuinalueella ja kuunteli kolmikymppisen Christianan tarinaa. Naisen koti oli sisustettu Etolalla, Ikealla, ­Iittalalla. Hän oli elänyt Euroopassa 12 vuotta,

s­ uorittanut ­Helsingin yliopistossa maisteritutkinnon ja synnyttänyt kaikki neljä lastaan Suomessa. ”Nainen kuvaili elämäänsä valtsikassa, lasten päiväkoteja ja suomalaisia ystäviään. Miten paljon hänellä olisi annettavanaan! Ja minä mietin, että miten ihmeessä tämä ihminen ei kelpaa meille”, Viitanen sanoo. Nainen kertoi, miten lapset tulevat usein hänen luokseen ja kysyvät, milloin me mennään kotiin tai eikö voida mennä jo kotiin. He tarkoittavat kodilla Suomea. Välillä nainen menettää malttinsa ja tiuskaisee lapsille: ettekö te ymmärrä, eivät suomalaiset halua meitä! ”Mutta miten ihmeessä pieni lapsi, joka on syntynyt Suomessa, puhuu suomea ja jonka ystävät ovat suomalaisia, voisi ymmärtää tämän?” Viitanen kysyy. Kaisa Viitanen & Katja Tähjä: Karkotetut – mitä heille tapahtuu? (S&S, 2016) Teksti Marie Kajava Kuva Laura Oja


Aktivisti.

HUMANISMIN PUOLESTA Taiteilija Rosa Liksom on lukenut kaikki toimittaja Anna Politkovskajan suomennetut teokset, sillä ne avaavat ovia sellaiseen Venäjään, josta emme tiedä mitään. 1. SILMIEN SULKEMINEN ON HELPPOA ”Taide on minulle aktivismia siinä mielessä, että toivon töideni herättävän ihmisissä monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Taiteilija on osa omaa yhteisöään ja siksi vastuussa myös siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Katsominen ohi tai silmien sulkeminen vääryyksiltä on helppoa. En halua kuitenkaan osoitella suoraan, vaan haastan lukijan tai katsojan tekemään itse tulkintoja. Koen olevani yhteiskunnallinen kirjailija, joka ottaa tuotannossaan kantaa humanismin puolesta.”

2. SULKEUTUUKO VENÄJÄ? ”Venäjä on hyvin mielenkiintoinen maa. Me suomalaiset tunnemme sitä huonosti. Huonommin kuin ruotsalaiset tai ranskalaiset. Venäläiset taiteilija- ja kirjailijaystäväni ovat huolissaan maan mahdollisesta sulkeutumisesta. Toisaalta kirjailijoita ei sensuroida, ja Venäjällä julkaistaan hyvin laajasti kaikenlaista kaunokirjallisuutta. Kirjailija Vladimir So­ rokin sanoi, että kirjailijoiden vapaus johtuu siitä, että Venäjän kansa ei enää lue kirjoja. Kirjat ovat käyneet vaarattomiksi.”

3. POLITKOVSKAJAN ILMAISUVOIMA ON

AINUTKERTAINEN ”Luin Anna Politkovskajan kirjan Toinen Tšetšenian sota vuonna 2003. Sisältö oli hyvin vahva, ja Politkovskajan kirjoitustyyli poikkesi täysin länsimaisen toimittajan perustyylistä. Muistan hieman nikotelleeni hänen paatoksellista tapaansa ilmaista faktojakin. Kirja herätti mielenkiintoni, ja luin kaikki Politkovskajan kirjat, jotka julkaistiin Suomessa. Anna Politkovskaja avaa meille sellaisen maailman, josta emme tiedä mitään. Se on hänen vahvuutensa, ja hänen ilmaisuvoimansa on ainutkertainen. Se, että Politkovskajan murhan tilaajia ei ole selvitetty, ei ihmetytä yhtään, jos on edes hieman perehtynyt Venäjän historiaan, yhteiskunnan psykologiaan sekä venäläisen oikeuslaitoksen käytöntöihin, jotka ulottuvat aina Ivana Julmaan asti. Länsimainen oikeuskäsitys on vain yksi maailman oikeuskäsityksistä, eikä se ole vientituotteena kiinnostanut kaikkia valtioita ja kulttuureja. Ihmisoikeudet eivät toteudu koko ajan laajemmin. Juuri tämän vuoksi ne tulee pitää agendalla jatkuvasti ja kaikkialla maailmassa.”

Amnestyn Suomen osasto järjestää venäläisen toi­ mittaja ja ihmisoikeuspuolustaja Anna Politkovskajan murhan kymmenvuotispäivänä 7.10. mielenilmauksen kello 17 Venäjän-suurlähetystön edessä Helsingissä. Teksti Marie Kajava Kuva Roni Rekomaa


Toimi.

Vuoden odotetuin ihmisoikeusseminaari on täällä! Amnestyn syysseminaari järjestetään 8.– 9. lokakuuta Helsingissä Valkoisessa ­salissa (Aleksanterin­katu 16–18). Tarjolla mm. tietoa, keskusteluja ja esityksiä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksista, naisiin kohdistuvasta väkivallasta sekä Amnestyn kuntavaalikampanjasta. Lämpimästi tervetuloa! Lisätiedot ja ilmoittautuminen: amnesty.fi/syysseminaari

Opi verkkokurssilla pakolaisten oikeuksista Amnesty järjestää kaikille avoimen ja ilmaisen verkkokurssin pakolaisten ja siirtolaisten ­oikeuksista. Kansainvälinen oppimateriaali koostuu mm. videoista, tarinoista ja monipuolisista tehtävistä. 16.11. käynnistyvän kurssin opiskelukielet ovat englanti, ranska tai espanja. Verkkokurssilla ei vaadita aikaisempaa osaamista pakolaisten oikeuksista. Kurssi soveltuu yli 15-vuotiaille ja aikuisille, ja se on avoinna vuoden ajan. Ilmoittautuminen on käynnistynyt osoitteessa amnesty.fi/tapahtumat/kansainvalinen-verkkokurssi-pakolaisten-oikeudet Lisätietoja: maarit.pihkala@amnesty.fi

Liity pakolaiskampanjan verkostoon Liity Amnestyn kansainväliseen Turvassa -kampanjaan ja ole mukana kantamassa vastuuta pakolaisten oikeuksista. Verkoston jäsenenä saat sähköpostiisi kuukausittain kirjeen, jossa kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja avataan erilaisia toimintamahdollisuuksia pakolaiskampanjassa. Voit tehdä pieniä ja isoja i­ hmisoikeustekoja itsenäisesti tai yhdessä muiden kanssa. Verkoston toiminta käynnistyy lokakuussa. Nyt tarvitaan yhteistä vastuunkantoa pakolaisten oikeuksien turvaamiseksi. Ei anneta pelon ja ennakkoluulojen voittaa! Liity kampanjan toimintaverkostoon osoitteessa amnesty.fi/liityn-turvassa-toimintaverkostoon

Koulut mukaan Kirjeitä vapaudelle -maratoniin Kirjeitä vapaudelle -kampanjan aikana sadattuhannet ihmiset ympäri maailman kirjoittavat vetoomuskirjeitä ja solidaarisuusviestejä ihmisoikeusloukkauksia kokeneiden ihmisten tueksi. Tänä vuonna yläasteet ja toisen asteen oppilaitokset voivat osallistua kampanjaan! Kannusta tuttuja nuoria ja opettajia mukaan 7.11–15.12. järjestettävään kampanjaan. Yksi kirje ei saa aikaan muutosta, mutta tuhannet kirjeet voivat tehdä sen yhdessä. Lisätietoja: amnesty.fi/koulujen-kirjemaraton amnesty.fi/sv/brevmaraton-for-skolor

Tule lipaskerääjäksi! Maailmassa on tällä hetkellä eniten pakolaisia sitten toisen maailmansodan. Heistä puolet on lapsia. Yhdessä voimme auttaa. Ryhtymällä lipaskerääjäksi voit tukea Amnestyn työtä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksien turvaamiseksi. Lipaskeräys on nopea ja konkreettinen tapa toimia. Voit kerätä varoja helposti ja joustavasti milloin haluat – jo parin tunnin keräyksestä on suuri apu. Alaikäisten tulee kerätä täysi-ikäisen henkilön seurassa. Lipaskeräys on hauskinta yhdessä, eli pyydä myös kaverisi mukaan! Lisätietoja: niina.kari@amnesty.fi

Amnesty somessa Facebookista ja Twitteristä bongaat Amnestyn tuoreimmat uutiset, raportit ja vetoomukset. Twitterissä @amnestyfinland Facebookissa facebook.com/ amnestyfinland

Tilaa amnestylaisten uutiskirje Aktivistiviesti on Amnestyssa toimivien oma uutiskirje, jonka saat sähköpostiisi kerran kuukaudessa. Aktivistiviesti välittää ajankohtaista tietoa käynnissä olevasta kampanjoinnista ja vinkkaa, miten voit osallistua ­ihmisoikeuksien puolustamiseen omassa arjessasi. Tee tilaus osoitteessa: www.amnesty.fi/tilaa-aktivistiviesti

Lisää vapaaehtoistyön muotoja osoitteessa: amnesty.fi/osallistu

Kuvitus: Freepik / Amnesty

Tule Amnestyn syysseminaariin

33


Kolumni.

34

Perusarvoina demokratia ja keskinäinen kunnioitus

Grundvärderingar: demokrati och ömsesidig respekt

AMNESTY INTERNATIONALIN perusarvona on aina

EN GRUNDVÄRDERING för Amnesty International har

ollut demokratia. Mitä aktiivisemmin jäsenistö ja tukijat seuraavat, kommentoivat ja vaikuttavat Amnestyn suuntaan, sitä enemmän voidaan puhua aidosta ihmisoikeusliikkeestä – ei vain norsunluutornista lausuntoja antavien asiantuntijoiden konklaavista. Mutta mitä jäsenten valta tarkoittaa käytännössä, kun puhutaan pelkästään Suomessa yli 40 000 jäsenen ja tukijan järjestöstä? Onko tällaisen yhteisön mahdollista toimia demokraattisesti, toisia kunnioittaen? Mielestäni on, mutta se vaatii työtä: vuodesta toiseen vuosikokouksessa vain pieni osa kaikista jäsenistämme ja tukijoistamme vaikuttaa järjestön suuntaan. KUN RYHMÄ AKTIIVEJA pohti

alltid varit demokrati. Ju aktivare medlemmar och understödare följer, kommentarer och påverkar Amnesty, desto mera kan man prata om en riktigt människorättsrörelse, inte bara en konklav av sakkunniga som inte har kontakt med gräsrotsnivån. Men vad betyder medlemmarnas makt i praktiken när vi talar om enbart 40 000 medlemmar och understödare i Finland? Är det möjligt för ett så stort samfund att fungera demokratiskt och respektera varandra? Jag tror det är, men det kräver jobb: varje år deltar bara en liten del av medlemmarna och understödare i årsmötet och påverkar föreningen den vägen.

Är det möjligt för ett så stort samfund att fungera demokratiskt och respektera varandra?

DÅ EN GRUPP AKTIVA under

keväällä, millaista Amnestyn toimintaan ja päätöksentekoon vaikuttaminen voisi olla, kolme asiaa nousi yli muiden. Ensinnäkin tärkeänä pidettiin, että jäsenistöä kuunnellaan ja kuultuun reagoidaan. Toiseksi toivottiin, ­että Amnestyn tilaisuuksissa voisi ­a idosti kokea osallistuvansa ja vaikuttavansa. Lisäksi haluttiin enemmän monimuotoisuutta, jotta kaikkien olisi helppo tulla mukaan toimintaan. Ensimmäinen kohta konkretisoituu pian, kun jäsenet saavat vastattavakseen jäsendemokratiakyselyn. Kyselyllä etsimme vastausta siihen, mitä Amnestyn pitäisi tehdä Suomessa, jotta kaikkien ääni saadaan kuuluviin. Ja vieläpä niin, että toiminta on yhä tehokasta ja muuttaa maailmaa.

våren funderade hur Amnestys verksamhet och beslutsfattande kunde påverkas dök tre saker upp framöver andra. För det första ­uppfattades det viktigt att medlemmarna hörs och att man reagerar på det som sägs. För det andra hoppades man att det skulle vara möjligt att delta och påverka på Amnestys evenemang. För det tredje önskades en större mångfald så att det skulle vara lätt för alla att komma med i verksamheten. Den första punkten förverkligas snart när medlemmar får svara på en demokratienkät. Genom enkäten söker vi svar på hur Amnesty ska jobba i Finland för att allas röst ska höras. Och dessutom så att verksamheten fort­farande är effektiv och förändrar världen?

TOIVOTTAVASTI MAHDOLLISIMMAN moni saa hyvän

JAG HOPPAS ATT SÅ MÅNGA som möjligt får en bra er-

kokemuksen osallisuudesta lokakuussa järjestettävässä syysseminaarissa. Tuolloin aihetta työstetään eteenpäin työpajassa. Kyselyn ja syysseminaarityön perusteella johtokunta tekee marras–joulukuussa ehdotuksen linjauksista, joita tarjotaan vuosikokouksen vahvistettavaksi. Jos sinulla on mielipide edellä esitetyistä asioista tai muusta Amnestyyn liittyvästä, kerro se johtokunnalle kirjoittamalla osoitteeseen johtokunta@amnesty.fi. Teidän tuellanne ja kanssanne teemme työtä sen puolesta, että ihmisoikeudet toteutuvat kaikille.

farenhet av höstseminariet i oktober då vi jobbar vidare på temat i en workshop. Enkäten och seminariearbetet ligger till grund för styrelsens förslag om nya linjedragningar i november–december. De nya linjedragningarna kommer sedan att föreslås för årsmötet att fastställa. Om du har åsikter och tankar om detta eller annat som gäller Amnesty så skriv gärna till styrelsen på johtokunta@ amnesty.fi. Med ert stöd och tillsammans med er jobbar vi för att de mänkliga rättighterna ska förverkligas för alla.

Kari Lehti Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston johtokunnan jäsen.


Menot.

35

Chicas Nuevas 24 Horas

KESKIÖSSÄ TYTÖT JA NAISET Cinemaissi-festivaalilla esitettävä dokumenttielokuva Chicas Nuevas 24 Horas kuvaa kansainvälisen ihmiskaupan ja seksityön raakaa todellisuutta. LOKAKUINEN JA HARMAA Helsinki saa olla onnellinen: Latinalaisen Amerikan elokuvan festivaali Cinemaissi järjestetään tänä vuonna jo 12. kertaa, ja festivaali tuo tullessaan takuu­ varmasti sekä lämpöä että ajateltavaa. Cinemaissi ottaa kantaa ohjelmistollaan erityisesti siihen, miten naisen ääni kuuluu ja näkyy latinalaisamerikkalaisessa elokuvassa. ”Missä Latinalaisen Amerikan naisohjaajat ovat? Keitä he ovat? Mitä he tekevät? Kuka kertoo meille esimerkiksi alkuperäiskansojen tarinoita, joissa äidinvalta on keskeisessä roolissa?” taiteellinen johtaja Diego Ginartes kysyy. FESTIVAALIN OHJELMISTO on täynnä vastauksia noihin kysymyksiin: naisnäkökulmaa tuovat yli 400 ehdokkaan joukosta valittujen festivaalielokuvien naistekijät – ohjaajat ja kertojaäänet – sekä aiheet, jotka koskettavat juuri naisia. Festivaalilla nähdään espanjalaisen Mabel Lozanon ohjaama dokumenttielokuva Chi­ cas Nuevas 24 Horas (englanniksi New Girls 24 Hours), joka on karu kuvaus ihmiskaupasta ja seksityöstä. Elokuva kertoo kaupankäyn-

nin keinoin – kysynnän ja tarjonnan lakeja myötäillen – raa’asta bisneksestä. Sen uhriksi joutuvat esimerkiksi perulaiset, argentiinalaiset ja paraguaya­laiset naiset ja aivan nuoret tytöt Latinalaisen Amerikan maissa ja Espanjassa. Perinteistä dokumentaarista kerrontaa ja haastattelumateriaaleja sisältävä elokuva on todistusvoimainen ja seuraa lineaarisesti ihmiskaupan ja seksityön etenemistä sekä erilaisten hyväksikäytön muotojen ja ihmisoikeusloukkausten kierrettä. Yksi elementti toistuu elokuvan jokaisen naisen tai tytön tarinassa: he ovat ajautuneet – usein ymmärtämättään – seksityöhön, koska ovat alun perin halunneet auttaa köyhiä perheitään. Ihmiskaupan takana voi olla järjestäytynyt rikollisjengi, oman kylän miehet tai kaukainen sukulainen Euroopassa. CINEMAISSI-OHJELMISTON elokuvissa nähdään erityisesti päättäväisiä tyttöjä ja naisia: Elokuvassa Hija de la Laguna (engl. Daughter of the Lake) seurataan nuoren, Perun Andeilla asuvan Nélida-naisen elämää tilanteessa, jossa kaivosyhtiö haluaa kaivaa lähijärven alta kul-

taa. Taistelu perinteisten maiden puolesta alkaa. Kovasti palkittu ja ehdokkuuksia niittänyt José Luis Rugeles Gracian ohjaama Alias María on Kolumbiaan sijoittuva draamaelokuva, joka vie nuoren tytön elämään: raskaana oleva 13-vuotias Maria taistelee sissiryhmän riveissä keskellä viidakkoa. Cinemaissi on ollut jo vuosia tärkeä keskustelunavaaja suomalaisen ja Latinalaisen Amerikan maiden kulttuurien välillä. Festivaali ei kaihda vaativiakaan teemoja. Taiteellinen johtaja Ginartes korostaakin elokuvan merkitystä välineenä, joka kyseenalaistaa aiemmin esitetyt ajatukset ja laajentaa katsojansa mielenmaisemia. Latinalaisen Amerikan elokuvan Cinemaissi-­ festivaali järjestetään Helsingissä 19.–23.10. Amnestyn vt. ihmisoikeustyön johtaja Pia Puu Oksanen osallistuu 20.10. Chicas Nuevas 24 Horas -elokuvaa käsittelevään keskustelutilai­ suuteen yhdessä elokuvan ohjaajan kanssa. Lisätietoja cinemaissi.org. Teksti Marie Kajava


Sara Multanen

Anna Politkovskaja, venäläinen toimittaja ja ihmisoikeuspuolustaja


Millions discover their favorite reads on issuu every month.

Give your content the digital home it deserves. Get it to any device in seconds.