Kudo matto lahjaksi!
Kotitalousneuvoja Tuija Karvonen näyttää, kuinka näppärästi sujuu maton kutominen.
Ilahduta lähimmäistäsi persoonallisella ja ekologisella lahjalla. Materiaaliksi kelpaavat kaappiin unohtuneet vanhat kuteet. TEKSTI JA KUVA: LAURA LILIENKAMPF
M
itä antaa lahjaksi toiselle? Perinteinen suklaakonvehtirasia tai arpa saattaa tuntua turhan persoonattomalta. Vaatteiden sopivuutta on vaikea tietää ja useampaa selfiekeppiä ei yksi ihminen tarvitse. Tässä tulee vinkki: lähde Äänekosken keskustaan seurakunnan entisiin tiloihin ja kudo kangaspuilla matto. Tai saman tien kaksi! KOTITALOUSNEUVONNAN tiloihin on tuotu peräti kuusitoista kangaspuuta. Kotitalousneuvonnan kotitalousneuvoja Tuija Karvosen mielestä luku ei ole mitään. – Vielä mahtuisi tänne lisää kangaspuita!, hän nauraa. – Nämä nykyiset ovat hyvin käytössä. Ja toden totta. Lähestulkoon kaikissa kangaspuissa on matto, huopa tai jokin muu työ meneillään. JOULUN KUNNIAKSI ÄKS päätti kokeilla maton kutomista. Loimet, sukkulat ja niisiminen meinaavat mennä sekaisin, mutta Karvonen vakuuttaa, että kutominen on helppoa. – Tänne tullessaan ei tarvitse osata laittaa loimia kangaspuihin. Minä voin tehdä sen asiakkaan puolesta. Täällä käy itse asiassa ihmisiä, jotka osaavat kutoa,
mutta eivät osaa asentaa loimia puihin. Toimittajaa varten Karvonen on jo aloittanut punaisen maton kutomista. Ei kuin penkille istumaan, jalat puille ja sukkula käteen! Kangaskaistale sujahtaa mutkattomasti loimien välistä. Välillä toimittaja unohtaa sukkulan käytön ja kangaskaistale poukkoilee lankojen välistä. Reuna jää epätasaiseksi sykkyräksi. Onneksi virheet on helppo ja nopea korjata. Tästähän tulee ihan joulumaton näköinen! MATON KUTOMISEEN käy lähestulkoon mikä tahansa kangas, josta saa leikattua tarpeeksi pitkiä suikaleita. Räsyiksi kelpaavat niin vanhat verhot, vaatteet kuin pyyhkeetkin. – Tammikuu on vilkkain aika kutomisessa. Ihmiset ovat jouluksi siivonneet kaappejaan ja keränneet yhteen vanhat räsyt. Näistä sitten tullaan tammikuussa tekemään mattoja ja liinoja. Erittäin ekologinen harrastus siis, Karvonen kertoo. VALMISTA MATTOA ei tällä kertaa toimittaja saanut aikaan, mutta kipinä kutomiseen jäi. Kynnys kudonnan aloittamiseen oli pieni ja itse kutominen oli helppoa. Vanhoista ja rikkinäisistä rääsyistä saisi vaikka mitä aikaan!
Suomalais-venäläisen perheen kaksi joulupukkia TEKSTI JA KUVA: OLGA KOLARI
J
Kristiina-tyttö pitää huolta, että tähänkin jouluun kuuluu jouluvalot. Ä KS
| 12 4
· 2 0 15
oulu on ollut elämässäni melko uusi asia. Venäjällä neuvostoaikana uskonto oli kiellettyä ja lapsia kastettiinkin salaa. Jouluakaan ei näyttävästi juhlittu ja pääjuhlana oli uusivuosi, johon osa jouluperinteitä, kuten joulukuusi ja joulupukki, siirtyivät. Lapsena tietysti odotin uudenvuoden juhlaa innolla, kun silloin sai lahjoja ja sai kerran vuodessa myös valvoa myöhään. Huomasin kuitenkin myöhemmin, että juhlasta puuttui jotain: se henkinen sisältö. Myös neuvostoajan perinteisestä ruuasta en oikein tykännyt. Ruokatilanne oli silloin kaikkea muuta kuin hyvä ja juhlaruuatkin kehitettiin ”paremman puutteessa”- periaatteella. Kun aikuistuin, tavaksi tuli juhlia joulua ja uutta vuotta Suomessa ystävien kanssa. Tykkäsin vaeltaa jouluvaloilla koristetulla Aleksanterinkadulla ja nauttia joulutunnelmasta, jota Pietarissa en saanut kokea. Ihannoin sitä eurooppalaisena perinteenä ja unelmoin siitä, miten joskus perustan oman perheen Suomeen ja juhlisin omaa, eurooppalaista joulua. Myöhemmin se aika tulikin, kun ensin muutin Jyväskylään opiskelemaan ja sitten perheen perustettua muutin maalle. Kaikki oli minulle uutta: luterilainen joulu, jossa luetaan jouluevankeliumia, käydään joulukirkossa ja syödään perinteisiä jouluruokia. Joistakin asioista tuli
meidänkin perheen perinne, kuten kinkun ja jouluruokien laittamisesta, joistakin asioista ei. Meidän perheessä ei lähetetä joulukortteja kuin sähköpostilla eikä yksityiskohtaisia joulukoristeita löydy, paitsi jouluvalot ja joulukuusi. Jotkut asiat jouluperinteissä ovat mielestäni jo aikansa eläneet, kuten ylenpalttinen syöminen. Ennen vanhaan, kun syötiin runsaasti vain laskiaisena ja jouluna (kekrinä), niin syöminen oli tietysti juhlava asia. Nykyihmisinä me syödään hyvin päivittäin, siksi kaipaisin joulupöytään kevyempää ruokaa. Yritän myös pitää mielessä, että juhlan tarkoitus on joulurauha eikä joulustressi. Lapseni ovat siinä mielessä onnellisia, että heillä on joulupukki. Täytyy myöntää, että ortodoksisella pukilla lahjakontti on paljon runsaampi kuin meidän luterilaisella. Olen synnynnäinen minimalisti, enkä näe tarvetta ostaa loputtomasti leluja. Omille vanhemmilleni taas lahjojen antaminen sekä uusien vaatteiden ja lelujen ostaminen lapsille kuuluu elämän tärkeimpiin tehtäviin. Lasten kanssa joulu ja joulun odotus muuttuvat erilaiseksi. Lapset odottavat joulupukkia ja lahjoja, riemuitsevat joulukuusen pystyttämistä – ja se iloinen joulun odotus tarttuu meihin aikuisiinkin.
19