Marjo Steffansson
FAKTA: Jukka Kuusikko alias Toropainen – Syntynyt Suolahdessa 2.4.1956, asuu Joensuussa – työkyvyttömyyseläkeläinen – SE-bändin roudari – KOM-teatterin tekniikan tekijä vuosina 1980 – 1986. Kiersi Erkki Saarelan ”Mysterio Buffon” ääni- ja valomiehenä.
NOPEAT: Ränssin Kievari vai Baljaskinin piharakennus? – Alvinin Jazzklubi, se tulee ensimmäisenä. Erkki Saarela vai Yari? – Yari eli Tämppä. Hän asuu lähes naapurissa Polvijärven Sotkumassa. Viimeksi tavattiin autotallin oven rakennuspuuhissa Suolahti vai Joensuu? – Joensuussa on hyvä tori ja tietysti Ilosaarirock Ari Liimatainen vai Akseli Gallen-Kallela? – Ari Liimatainen yhteinen hullumme. Kaupunki vai metsä? – MEHTÄ!
24
Tervetuloa painajaiseen lapset Suolahti on mun kotipaikka ja täällä on hyvät ystävät, vanhemmat ja sisko.
E
nsimmäisenä tulee mieleen kauniit kesät Sörkänmäellä josta oli lyhyt kirmaisu Pusan tai Höökin rantaan uimaan hevosen kanssa. Liekö lapsuuden kesinä ollut yhtään sadepäivää, kun niistä ei ole muistikuvaa? Maalaistalossa eletty lapsuus oli etuoikeutettua elämää. Mitä nyt opin vihaamaan kanoja, joita piti mennä ruokkimaan aivan liian aikaisin aamulla. Isä teki metsurin hommia ja kävi Möljässä nostamassa tukkeja ja äiti oli vaneritehtaalla. Kun meille kakaroille ei ollut päivähoitopaikkaa, äiti jäi kotiin meitä hoitamaan. Ensimmäiselle luokalle menin Majalan koulun puutaloon. Honkosen Pirkko oli loistava opettaja. Hän opetti aakkoset piirtämiensä kuvien avulla: A oli Aku Ankka ja B oli bambi ja se oli jo vähän vaikeampi kirjain. Aakkoset meni kaaliin kerrasta, enkä ole niitä vieläkään unohtanut. Koulu oli pieni ja luokka vielä pienempi ja luokkakaverit oli naapureita. Toisella luokalla Kalliolahteen muutti Bollströmien perhe, ja tyttärestä Mirandasta tuli Vuolasranta ja yksi tunnetuimmasta romaneista Suomesssa. Toimimme Mirandan kanssa järjestäjäparina. Lapsuus meni ihanasti auringon paisteessa tai hankien kimalluksessa. Mulle on jäänyt ikuisesti hajumuistiin se, kuinka siskon kanssa mentiin tukkitöistä tulevaa isää vastaan, kuinka pihka, tuoreet havut, hevonen ja tukit tuoksuivat. Ah, ei voi tuoksua ihanampaa olla! Telakkakadun kouluun siirtyessä reviiri kasvoi, ja täytyi ryhtyä oikein opiskelemaan. Olin villiluonteinen ja taisin olla luokan häirikkö. En mä pahuutta tehnyt, mutta suu ei pysynyt kiinni. Murrosiässä tuli mieleen, että jokohan
sitä pääsisi Huvipuistoon bändejä kuuntelemaan. Äiti ei päästänyt 14-vuotiasta, mutta vuotta myöhemmin kyllä. Hurriganes oli ehdoton ykönen ja Wigwam. Rockbändi Yellow teki vaikutuksen. Mä pääsin porukkaan johon kuului: Alvin Baljaskin, Jussi Hintikka, Riku Lehmusoksa ja nykyään Joensuun piispana toimiva Isä Arseni eli Jorma Heikkinen. Mua harmitti kun kaverit oli mua vuoden tai kaksi vanhempia enkä päässyt Lekkeriin. Kerran väärensin semmoset paperit että pääsin päiväsaikaan kurkistamaan miltä baari näytti. Täysi-iän koittaessa tuli käytyä aika paljon jytäämässä siellä. Alvinin ja mun päästä ei ideoita puuttunut. Niinpä päätimme perustaa Mäkelä Filmi&Jazzin. Siinä ei ollut päätä eikä häntää, maalattiin matkalaukut ja lähdettiin liftaamaan ympäri Suomea. Kuvittele: kaksi kapsäkkiä ja kaksi pitkätukkasta jätkää ja Alvinilla vielä hippivaatteet. Mäkelä tuli siitä, että me oltiin ”Mäkelän veljekset” Ilari ja Esko. Mua sanottiin pitkään Ilariksi ja jotkut sanoo vieläkin. Toropainen tuli samoihin aikoihin. Liftireissuilla keksittiin henkilöhahmoja. Oltiin olevinaan rosvoja, Alvin oli Manki ja mä Tiirikka-Toropainen, kun mentiin luvatta latoon yöpymään ja kääriydyttiin heinänrippeisiin. Yritettiin jopa rekisteröidä Mäkelä Filmi&Jazzia, mutta hakemus tuli bumerangina takaisin. Mäkelä-Filmi kun oli jo olemassa. Jazz laitettiin siksi, kun se vissiin kuulosti hienolta. Tähän vöyhötykseen tuli mukaan Hintikan Jussi, Honkosen Jyrki, Keljon Aksu, Heikkisen Jorma. Järjestettiin jokunen keikka kaupungin avustuksella. Saatiin mankka kaupungilta
lainaksi ja tehtiin nauhoituksia Baljaskinin piharakennuksessa. Minä en osannu soittaa mitään, vaikka meillä oli kokoonpano nimeltään Tytöt Tyrkyllä. Tissuteltiin, käytiin Huvipuistossa soitettiin levyjä ja paukulteltiin ite. Näistä sessioista jäi elämään nauha: Surullinen tarina. Se oli pelkkää improvisaatiota ilman käsikirjoitusta. Tarinassa on osa totta, muun muassa Mosse, sillä se oli Hämäläisen Lassen auto. Me pilkattiin suolahtelaisia, jotka leveili Helsingin reissuillaan ja uusilla farkuillaan. Atte Blom kuuli sen ja toivoi, että se laitetaan levylle! Niin se päätyi Se-bändin joulu-ep:lle nimeltään Isopää Rami ystävineen ja sieltä sitä alitajunnan virtaa voi kuunnella. Se-bändiä pidettiin omituisena uuden aallon bändinä, ja mä ajauduin roudaushommaan. Vuokrattiin Ränssin Kievari Se-bändin asemapaikaksi. Ränssistä muodostui keikkabändien paussipaikka – Pelle Miljoona, Tuomari Nurmio, Agentsit pysähtyi sinne viettämään reipasta elämää. Roudaaminen oli hauskaa, pääsi keikoille, mutta kävi se työstäkin pitkine ajomatkoineen. Onneksi en jäänyt roudariksi, sillä se on kuluttavaa hommaa. Kaikki työ on aikansa nastaa kunnes muuttuu työksi. Suolahti on mun kotipaikka ja täällä on hyvät ystävät, vanhemmat ja sisko. Erityisen tärkeä paikka on Hentuvansuon metsäpalsta eli mun leiri tuolla pöpilän takana. Aikoinaan tämä paikka ei ollut mulle niin tärkeä, ja sanoin lapsille Suolahteen tultaessa: ”Tervetuloa painajaiseen. Katsotaan montako hullua tänään nähdään.”
6 5 · 20 13
| Äks