Sellunkeittäjien sukua FAKTA Timo Piilonen Syntynyt: 9.4.1953 Helsingissä. Asuu Espoossa. Koulutus: Diplomi-insinööri. Perhe: Vaimo ja kaksi aikuista lasta. Työura selluteollisuudessa: 19791982 Metsä-Botnia, Kaskisten tehdas, 1982-1989 Metsä-Botnia, Äänekosken tehdas, 1989-1993 Enso-Gutzeit, Kaukopään tehdas Imatralla, 1993-2005 Metsä-Rauma, myöhemmin MetsäBotnia, Rauman tehdas, 2006-2009 Metsä-Botnia, Uruguayn tehdas, 2010-2012 Australiassa tehdasprojektissa. Tällä hetkellä projektijohtajana Finnpulpin Kuopion tehdashankkeessa.
NOPEAT Lehtipuu vai havupuu? - Lehtipuu, mutta pitää sisällään koivun lisäksi eukalyptuksen. Siitäkin saa hyvän saunavastan. Kuhnamo vai Keitele? - Keitele kirkkautensa tähden. Jalkapallon MM-kisoissa Uruguay vai Argentiina? - Uruguay ilman muuta. Lappi vai Tasmania? - Molempi parempi. Itä- vai Länsi-Suomi? - Keski-Suomi on hyvä kompromissi. Koripallo vai ooppera? - Ooppera. Urheilun seuraaminen on jäänyt vanhemmiten.
16
Toisen polven selluinsinööri Timo Piilonen tuli Äänekoskelle ensin isän, sitten oman työn perässä. TEKSTI JA KUVA: TEIJO PIILONEN
En ole Äänekosken Piilosia, vaan Uuraisten Piilosia. En usko sitä, että kaikki Piiloset olisivat sukua keskenään. Meidänkin sukuun nimi tuli sukunimilain seurauksena Piilola-nimisestä talosta. Vanhempani ovat Keski-Suomesta, isä Uuraisilla syntynyt ja Tikkakoskella lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt, ja äiti Säynätsalosta. Oma syntymäpaikkani on Helsinki, vaikka kotimme oli silloin Espoossa, jossa isäni opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa. En ole oikein mistään kotoisin, sillä isänikin oli selluinsinööri, ja muutimme usein hänen työnsä perässä. Isäni teki diplomityönsä Äänekosken vanhalle sulfiittitehtaalle vuonna 1954. Ensimmäisen työpaikkansa hän sai kuitenkin Vihtavuoren ruutitehtaalta. Synnyin vuonna 1953, joten ensimmäiset lapsuusmuistoni ovat Vihtavuoresta. SEURAAVAKSI muutimme Kemiin, jossa aloitin koulunkäynnin. Sieltä muutimme Äänekoskelle vuonna 1964, kun olin 11-vuotias. Asuimme ”Älytalossa” siinä Postia vastapäätä. Menin yhteiskouluun Hiskinmäelle, jossa piti käydä esittäytymässä rehtori Paavo Kautolle. Olihan siellä kaikenlaisia opettajapersoonia Leila Lehtosesta lähtien. Kaikki vapaa-aika meni partiossa, siitä tuli tärkeä harrastus. Koivusen Petteri oli lippukunnan johtaja. Pakkasellakin mentiin rinkat selässä metsään ja tehtiin havuista laavu. Lippukunta osti pelastusalus Palavan, vanhan varppaajan, jota kunnostettiin satamassa. SAIN KUVANI Sisä-Suomen Lehteen joskus 1968, kun voitimme vartioni kanssa valtakunnallisen toimintakilpailun. Mukana olivat ainakin Liutun pojat, jois-
ta Seposta tuli myöhemmin kova kestävyysjuoksija. Partion kautta sain ystäviä ja kotiuduin hyvin Äänekoskelle. Koulu meni aluksi hyvin, mutta huonommin sitten kun tuli muuta tekemistä! Vuonna 1968 edessä oli kuitenkin pakkomuutto Espooseen. Pakkomuutto ainakin minun kannaltani. Olin silloin 15-vuotias ja muistan kun sanoin muulle perheelle, että menkää te, minä jään tänne. Eihän siinä mikään auttanut, mutta pari kuukautta taisi mennä mököttäessä. Aloitin lukion Espoossa, ja vähitellen uudet kaverit tulivat tilalle.
Kuva: Vuonna 1985 valmistuneen sellutehtaan tekijöitä loppuvuonna 1984, jolloin oli muutto väliaikaisesta projektikonttorista uudell tehtaalle. Tienviitta piti poistaa illan pimeydessä. Vasemmalta Timo Piilonen, Ilkka Saikkonen, Timo Poranen, Hannu Anttila ja Pentti Harjapää. TOINEN rupeamani Äänekoskella alkoi sitten vuonna 1982, jolloin Timo Poranen pyysi minut mukaansa Kaskisista rakentamaan uutta sellutehdasta. Nuorelle insinöörille se oli unelmaprojekti. Se oli hienoa aikaa. Poranen johti, Aimo Konolan kanssa vastasimme kuitulinjasta. Silloinkin oli lama, joten oli hyvä aika
ostaa koneita ja laitteita tehdasta varten. Sitä hehkutettiinkin vähän samoin kuin tätä nyt tulossa olevaa tehdasta. Tosin myös vastustusta oli, Päijänne-liike keräsi adressiinsa 120 000 nimeä. Asiassa käytettiin välillä kovaakin kieltä. MetsäBotnian puolelta asiasta vastasivat Porasen lisäksi Erkki Varis ja yrityksen toimitusjohtaja Matti Sundberg. Minun ei siihen tarvinnut puuttua. Oma kouluni oli edessä myöhemmin Uruguayssa. Kansanliike vaikutti sikäli, että sinne tilattiin ensimmäisenä Suomessa aktiivilietelaitos, joka käytännössä ratkaisi jätevesiongelman Kuhnamolla. Alajuoksulle rakennettiin näytiksi tehtaan edustussauna, ja taimenet nousivat taas koskeen. Mekin asuimme Kuhnamon rannalla. Kun olin soutelemassa siellä, huomasin että pinnalle nousee kuplia. Sitten pulpahti iso kupla, josta tuli mädäntynyt haju. Ajattelin että eikö jätevesilaitos toimikaan, mutta se oli vain merkki järven puhdistautumisesta, kun aikojen saatossa järven pohjaan vajonnut kuituliete sai jälleen happea. Tehdas käynnistyi laman aikana, ja sellun hinta oli romahtanut. Kun käänne tapahtui 1980-luvun lopulla, rahaa alkoi tulla taloon. NUORENA perheenisänä minulla ei ollut Äänekoskella aikaa muulle kuin työlle ja perheelle. Aikaa vei sekin, kun rakensimme kolmen muun perheen kanssa rivitalon Lönnrotinkadulle. Tehtaan valmistumisen jälkeen toimin sen tuotantopäällikkönä vuoteen 1989 asti, mutta sitten halusin uusia haasteita. 1980-luvulla Äänekoskella vietetty aika oli kuitenkin tärkeä jakso elämässäni, sillä silloin muun muassa syntyivät lapsemme.
126 · 20 16
| Ä KS