Sotilaat –osa Viipuria
kotona Johanneksessa, ehkä hän siksi kirjoittaa: Tanssiaisissa käynti jäi vähiin. Lienenkö käynyt neljä-viisikertaa Likolammin Palokunnan talolla. Siihen se supistui. Tunsin itseni vieraaksi siellä. Pentti Nurmen varusmiesaikana olivat iltalomien viettopaikat ja tavat säilyneet muutoin melko samoina mutta nyt 1930-luvun lopulla käytiin iltaloman aluksi tavallisesti ensin Haminanportin sotilaskodissa ja tanssipaikka oli vaihtunut: 236 Muita käyntipaikkoja olivat elokuvat, kahvilat ja tanssipaikat. Ravintoloissa ei yleensä istuttu, ja Viipurissa oli kolme varusmiehiltä kokonaan kiellettyä ”kapakkaa”: Funkis, Munkki ja Mainos. Tanssipaikkoja oli useita. Lähin ja melko suosittu oli Valkoinen Talo, jossa ei montakaan siviiliasuista kavaljeeria tavannut. Taiteen harrastajille oli tarjolla hyvä teatteri, jossa järjestettiin myöskin halpoja sotilasnäytäntöjä, ja monenlaiset konsertit ym. musiikkitilaisuudet. Tervaniemellä oli Huoltorykmentin ruokalassa elokuvat pari kolme kertaa viikossa. Pääsymaksu oli muistaakseni 50 p. Kannukset olivat tärkeä osa iltaloma- ja juhlavarustusta. Ne kuuluivat kaikkien tykkimiesten varustukseen riippumatta siitä kuuluivatko he ratsastavaan henkilöstöön. Kannusten helinää paranneltiin niitten huolellisella puhdistuksella, joku teetti työhuoneella komennuksella olleella tutulla uudet kannuspyörät ruostumattomasta teräksestä ja joku toinen uhrasi tarkoitukseen peräti hopeiset kolikot. Haluttiin uskoa vanhaan käsitykseen siitä, että missä kannus helää, siellä lempi elää. Kun koko rykmentti marssi soittokuntansa
säestyksellä tahdissa yli Linnansillan paraatiin Koulukentälle tai jumalanpalvelukseen Varuskuntakirkkoon, on kannusten ääni varmaan ollut yksi merkittävän juhlatunnelman nostattaja.237 Aliupseerikoulu alkoi vuonna 1925 toukokuussa ja sen toinen osa syyskuussa. Lauri Airikka kertoo odottaneensa komennusta koulun toiseen jaksoon mutta tuli komennetuksi uuden saapumiserän alokkaita kouluttamaan. Nyt hän anoi ja sai ensimmäisen kotilomansa oltuaan jo puoli vuotta armeijassa, toisen loman hän sai jouluna ja kolmannen isoäitinsä hautajaisiin. Lomia annettiin vähän vielä 1930-luvun lopulla, Pentti Nurmi kertoo saaneensa kolme tai neljä sunnuntailomaa, ne alkoivat lauantaina kello 17 ja päättyivät maanantaiaamuna seitsemältä. Varusmiespalveluksen päättymiseen ei liittynyt ainakaan Airikan kohdalla mitään juhlallisuuksia. Airikka joka muuallakin muisteluksessaan kirjoittaa tunteistaan ja tunteikkaasti kertoo hieman katkeran oloisesti joutuneensa vähän ennen palvelusajan päättymistä vielä lähtemään Kaukjärven leirille. Samoin kuin Airikan, myös Eero Virolaisen palvelus vakinaisessa väessä päättyi 2.6.1926, ehkä he ovat kulkeneet yhdessä Perkjärven leiriltä Viipurin kasarmeille:238 Kesäkuu toisen päivän iltana läksimme marssien Perkjärven asemalle, josta junalla Viipuriin, missä olimme puolen yön aikaan. Viipuri oli silloin nukkumassa, kun marssimme läpi kaupungin Saunalahteen, kasarmeille. Aamuyöstä nukahdimme ja herättyämme saimme sivilit ja luovutimme varusteet. Kun saimme sotilaspassin kouraan olimme vapaat lähtemään. Perin 135