Päätä omat rajasi ja pidä niistä kiinni

Arjan tarina

Minulla oli hyvä lapsuus eikä minulta puuttunut mitään. Olin ”lellipentu”, mutta ajauduin nuorena väärään seuraan. Aloitin 14-vuotiaana juomisen ja se oli vielä sellaista viikonloppujuomista. Olin kahdeksannella luokalla, kun jouduin tarkkailuluokalle. Äiti ja isä yrittivät puhua mulle järkeä, mutta en kuunnellut. Kotiovi oli kuitenkin aina auki minulle, mutta olin jääräpää.

Kun pääsin yläasteelta, lähdin saman päivän iltana Ruotsiin. Työskentelin narkomaanien hoitolaitoksessa. Ryyppäsin kaikki viikonloput ja kun työt siellä loppuivat, olin pieniä jaksoja siivoojana. 19-vuotiaana tulin takaisin Suomeen ja siitä oikeastaan alkoikin se rumba.

Saatoin vuodenkin vetää viinaa, mulla ei ollut asuntoa ja rikokset tulivat elämääni. Oltiin aina jonkun luona yötä ja aina piti olla viinaa. Rappukäytävissäkin nukuttiin, en tarkkaan edes muista missä, kun aina oltiin päissään. 20-vuotiaana olin ensimmäistä kertaa katkolla. Sitten tulivat viinavelat ja päivärahani menivät aina viinaan. Kierre oli hirveä. Kotiin olisin voinut mennä, mutta en vain kehdannut. Sisarukset eivät olleet minua tuntevinaan, kun kuljin ”alamaailman porukoissa.”

Tyttöni isään tutustuin 19-vuotiaana, se oli vankilakundi. Sitten, kun aloin odottaa tyttöä, olin 26-vuotias. Join silloinkin. Vuoden 1987 joulukuussa A-klinikka ja sosiaa

livirasto määräsivät, että minun pitää mennä ensikotiin. Sinne myös menin, synnytin tytön toukokuussa ja mies oli vankilassa. Ensikodin kautta mulle hommattiin asunto. Mieskin pääsi linnasta ja muutimme yhdessä asuntoon.

Hain laitossiivoojan kurssille 1989 ja tyttö pääsi perhepäivähoitoon. Sitten mies tapettiin, se oli saman vuoden heinäkuuta ja minä itse jouduin vankilaan syyskuussa 1989. Olen jättänyt sen taakseni, mutta se, että olen ollut vankilassa, ei ole salaisuus tässä porukassa.

Olin yövankina. Kävin päivällä kurssilla, työharjoittelussa olin kaupungilla ja valmistuin. Kun kurssi loppui, sain kaupungilta työpaikan. Kävin töissä ja olin vankilassa. Se oli kamalaa aikaa, kun joutui elämään kaksoiselämää. Kaupungilta tuli virka auki ja pomo kehotti hakemaan sitä ja sainkin sen viran. Äitini hoiti tyttöäni vankilassaoloajan.

Isäni kuoli vuonna 1990, kun olin vankilassa. Vuonna 1991 kuoli siskoni mies. Se oli aivan hirveää aikaa. Työpaikallakin oli hankalaa, kun työkaverit ehdottivat, että ”lähdetään ruokatunnilla kaupungille.” Minun täytyi soittaa vankilanjohtajalle tai vartijalle, jotta sain luvan mennä ruokatunnille. Silloin ei ollut mitään pantoja. Minulle oli määrätty suorat reitit, mitä pitkin pitää kulkea ja välttelin aina, että työkaverit eivät näkisi. Päätin etten enää palaa vankilaan –enkä ole palannut.