1 minute read

Uutta ja vanhaa

Vuoteen 2023 tultaessa on uuden vuoden lisäksi luvassa paljon muutakin uutta A-kiltatoiminnan toimintaympäristössä, ja myös paljon vanhaa ja koeteltua kulkee mukana. Merkitykseltään erittäin suuri muutos on sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuun siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille 1.1.2023. Samalla muun muassa päihde- ja riippuvuuspalvelujen rahoitus siirtyy kunnilta valtiolle, ja ehkäisevä päihdetyö jää kunnille. Uusissakin oloissa on huolehdittava hoito-, kuntoutus- ja toipumispoluista, joiden osia A-killat ovat jatkossakin tarjoten päihde- ja muista riippuvuuksista toipumisessa tarvittavaa pitkäkestoista tukea sekä tehden tuiki tärkeää ehkäisevää päihdetyötä eri puolilla Suomea.

A-Kiltojen Liiton uusi strategiakausi 2023–2027 käynnistyy. Strategiassa painottuvat toipujien moninaisuuden huomioiminen, yksilöllisten toipumispolkujen tukeminen sekä vaikuttavat yhteistyösuhteet- ja kumppanuudet. Strategisena valintana korostuvat vertaisuuden ja vapaaehtoisuuden profiili ja rooli: #MeMeille. A-kiltatoiminnan arvopohja edelleen on se vanha tuttu, koeteltu ja hyväksi havaittu kuusikko: päihteettömyys, yhteistoiminta, vapaaehtoisuus, yhteisöllisyys, kokemuksellisuus ja toiminnallisuus.

Advertisement

Liitossa tapahtuu normaalivuotta suurempia henkilövaihdoksia luottamustehtävissä. Kolme kautta eli kuusi vuotta liiton hallituksen puheenjohtajana ansiokkaasti palvellut Hannu Gustafsson luovuttaa vuodenvaihteessa puheenjohtajan nuijan Arto Pasaselle. Liiton uusi hallitus ja uudet jaostot aloittavat toimintansa, ja hallituksessa ja jaostoissa on sekä aiemmin liiton luottamustehtävissä toimineita että uusia luottamusvapaaehtoisia.

Tässä Vesipostin numerossa on tarjolla monipuolisesti uutta ja tutumpaakin asiaa. Lehdessä muun muassa Jani Oulun A-killasta kertoo toipumistarinansa (s. 22). VEERAT-hankkeen työntekijät kirjoittavat, että viha on tunne, ei teko (s. 15). Uudelleen käynnistynyt Porvoon A-kilta on esitellyt toimintaansa järjestöjen teemapäivässä Porvoossa (s. 26). Vertaistoimijoita voimaannuttavan osallisuuden edistämisestä A-kiltatoiminnassa on valmistunut opinnäytetyö (s. 17). Vantaan A-killan KAP Vantaa -hanke kertoo kokemusasiantuntijakoulutuksista vuosina 2020–2022 saaduista kokemuksista (s. 20). Asunnottomien yö -tapahtuma täytti 20 vuotta (s. 6). Suosittelen tutustumaan myös valtakunnalliseen Lähellä.fi – verkkopalveluun ja ottamaan sen käyttöön A-kiltojen tiedotuskanavana, siitä lisää sivulla 14.

VESIposti

Julkaisija

Päätoimittaja

Taitto

Toimituksen osoite

Tilaukset, osoitteenmuutokset ja aineistot

Kannen kuva

Painopaikka

Päihdetoipujajärjestön jäsenlehti

Ilmestyy 4 kertaa vuodessa: maalis-, kesä-, syys- ja joulukuu (ISSN 1457-814X)

A-Kiltojen Liitto ry

Tuija Tamsi-Lehtinen

Anna Niemistö

A-Kiltojen Liitto ry, Itsenäisyydenkatu 17 B, 33500 Tampere vesiposti@a-kiltojenliitto.fi, puh. 0400 394 869

Aineisto seuraavaan lehteen 20.2.2023 mennessä.

Asunnottomien yön päätapahtuma Helsingissä, Tuija Tamsi-Lehtinen

Pk-paino, Tampere 2022

Tampereen A-kilta ry:n Katukilta-hanke oli tuottanut sunnuntaipäivälle taidepitoisen ohjelmanumeron, johon kaikki saivat osallistua.

Kuva: Anna Niemistö

This article is from: