2 minute read

Vihan tunne ei ole väkivaltaa

Next Article
Järvenpää

Järvenpää

Vihan tunne voi olla yksi vaikeimmista tunteista tunnistaa ja ennen kaikkea hyväksyä meissä itsessämme. Monet meistä ovat oppineet piilottamaan tai turruttamaan vihan tunteet. Monesti meidän onkin helpompi tunnistaa vihan tuhoaava voima, mutta sen hyvät ominaisuudet jäävät meiltä helposti piiloon.

Viha on iso tunne. Se voi olla tuhoisa, mutta sillä on tehtävänsä myös rakentavana tunteena. Tunteita voi olla helpompi kohdata ajattelemalla, että kaikilla tunteilla on meille jokin viesti. Myös vihan tunne viestii meille jostakin. Se voi viestiä siitä, että rajojamme on rikottu, meitä on loukattu tai on tapahtunut jotakin sellaista, jota emme pysty vielä sanoittamaan, mutta on satuttanut meitä.

Advertisement

Kun sallimme itsemme kuulla vihan tunteen kertoman viestin, syntyy mahdollisuus tunnistaa omia tarpeitamme tai puolustaa rajojamme. Oikein kanavoituna vihasta voikin tulla vahvistava ja muutoksen mahdollistava tunne. Se voi olla joskus myös edellytys toipumiselle.

Aina emme kuitenkaan onnistu löytämään syytä vihalle. Se saattaa kummuta jostakin hyvin kaukaisista muistoista, joita emme kunnolla edes tunnista. Silloinkin vihan tunne on täysin sallittua ja voi hyväksyä, ettei tunteen syytä pysty hahmottamaan. Viha voi silti tuntua koko kehossamme. Ehkä voimme tällöin pysähtyä ajatukseen, ettei mikään tunne kestä ikuisesti. Voimme antaa itsemme tuntea vihan tunnetta, hyväksyä se ja sitten päästää tunteesta irti.

Erityisesti naiset saattavat kokea vihan kiellettynä tunteena. VEERAT-hanke on syksyn aikana pitänyt naisille työpajoja, jossa olemme pohtineet vihan tunnetta ja sitä, miten naisen vihaan suhtaudutaan. Naisten kanssa keskustellessa on tullut hyvin ilmi, miten yleistä on ollut kasvattaa tytöt pienestä pitäen siihen, että vihan ja aggression tunteita ei saisi ilmaista. Tyttöjen on pitänyt olla kilttejä, myötäileviä ja sopeutuvaisia. Naiset ovat saattaneet oppia lapsuudesta asti turruttamaan vihan tunteensa. Aikuisuudessa se saattaa näkyä mielikuvana siitä, että naisen kuuluu olla sopeutuva, joustava, ei vaikea - eikä ainakaan vihainen. Jos nainen näyttää avoimesti vihansa tai aggression, on helppo saada hankalan ja kiukkuisen naisen maine.

Vihan tunteiden patoaminen ja piilottaminen saattaa muuttua ongelmalliseksi. Ihminen saattaa esittää tyyntä, vaikka sisällä kuohuu valtava tunnemyrsky, joka sisältää katkeruutta ja pahaa oloa. Unohduksiin painettu vihan tunne saattaa kääntyä itseä vastaa ja tulla esille esimerkiksi masennuksena, katkeruutena, rajattomuutena, alistumisena, addiktiona tai vitsailuna silloin, kun oikeasti sattuu. Voi käydä myös niin, että jossain kohden padotut vihan tunteet ryöpsähtävät hallitsemattomasti yli ja viha saa väkivallan muodon. Vihasta ei kuitenkaan tule hakea oikeutusta väkivallalle.

Vihasta puhuttaessa meillä saattaa usein olla sellainen virheellinen käsitys, että puhumme väkivallasta. Viha ja väkivalta eivät kuitenkaan ole toistensa synonyymejä. Usein aikuisten väliseen väkivaltaa toki liittyy vihankaltaisia tunteita, mutta väkivallan taustalla saattavat olla aivan muut syyt kuten tarve kontrollointiin ja toisen ihmisen hallintaan. Väkivallan taustalla saattavat olla myös voimakkaat turhautumisen, turvattomuuden ja keinottomuuden tunteet. Viha voi liittyä väkivaltaan, mutta vihan tunne ei ole väkivaltainen teko.

On täysin sallittua, jopa suotavaa sallia itselleen vihan tunteet. Ratkaisevaa on se, miten tunteitaan käyttää ja miten käyttäytyy. Jokainen meistä saa olla vihainen ja tuntea vihaa. Viha on yksi tunne muiden joukossa. Se ei ole teko, se on vain tunne.

VEERAT-hankkeen Maiju ja Sara Jokaisella naisella on oikeus tulla kuulluksi, saada tukea ja rohkaisua muutokseen.

Helmikuussa käynnistyy VEERAT-verkkoryhmä - sanoja paperille. Ryhmä on suunnattu naisille, joilla on huoli omasta päihteiden käytöstä tai haluavat vahvistaa toipumistaan, ja joita mietityttävät lähisuhdeväkivallan kysymykset sekä omat vihan ja raivon tunteet. Ryhmässä keskitytään itsetuntemuksen lisääntymiseen sekä omien tunteiden sanoittamiseen ja tunnistamiseen. Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden tarkastella omaa elämäntilannetta ja voimavaroja. Lue lisää verkkosivuilta ja ilmoittaudu mukaan www.a-kiltojenliitto.fi

This article is from: