Serviisi

Page 20

Mielosta ja hänen kollegoitaan kiinnostaa selvittää, miten intuitiota voisi kehittää ja hyödyntää. He ovat tutkimuksessaan huomanneet, että intuitiota aktiivisesti käyttävät saavat siitä apua ja varmuutta päätöksentekoonsa. >CIJ>I>>K>C:C t>9>CB6>9DHI64 Yleisen määritelmän mukaan intuitiolla tarkoitetaan välitöntä ja ei-tietoista ajattelua. Mistä sitten tietää, kuka on intuitiivinen? Persoonallisuustesteissä ihmiset voidaan esimerkiksi luokitella viiden ulottuvuuden yhdistelmällä, joista yksi kuvaa intuitiivisuutta ja rationaalisuutta. Intuitiivinen ihminen toimii muita useammin omien tuntemustensa varassa ja ottaa ratkaisuissaan huomioon sen, miltä asiat itsestä tuntuvat. He ovat päätöksiä tehdessään taipuvaisia nopeuteen, ja päätökset tulevat kuin tiedostamatta. Rationaaliset puolestaan ovat analyyttisia ja harkitsevia sekä etsivät tietoa päätöstensä pohjaksi. '%

ÇNA:>H:C BttG>I:ABtC BJ@66C >CIJ>I>DAA6 I6G@D>I:I66C KtA>IyCIt ?6 :>"I>:ID>HI6 6?6II:AJ6#Ç

”Jaottelu ei ole mustavalkoista, kyse on taipuvaisuuksista. Kyllä intuitiivisetkin ihmiset hakevat tietoa ja voivat pohtia ratkaisujaan pitkään. Ja toisaalta rationaaliset voivat tulla siihen tulokseen, että tiedon avulla asiaa ei voi ratkaista, että nyt täytyy luottaa intuitioon.” Aalto-yliopiston tutkijat ovat haastatelleet ihmisiä intuition käytöstä. Yksi tutkimusryhmä koostui opintojensa loppuvaiheen opiskelijoista, jotka käyttävät intuitiotaan mutta eivät ole siinä mitenkään erityisen harjaantuneita. Toisessa ryhmässä taas oli työelämässä asemansa vakiinnuttaneita ihmisiä, jotka ovat omasta ja muiden mielestä intuitiivisia ja ottavat intuition huomioon ratkaisuja tehdessään – vaikka tekisivätkin sen lisäksi tiukkoja analyysejä päätöstensä tueksi. ”Aloittelijoilla sen käyttö oli huomattavasti häilyvämpää ja pikemminkin suuntaa antavaa tyyliin tämä on ehkä vähän parempi kuin tuo toinen. Pitkään intuitiota käyttäneet taas ratkaisivat asiat selkeästi. Kun he kysyivät asiaa itseltään, he saivat vastauksen hetken kuluttua: asia on näin, piste.” I6JHI6=tAN E>:C:BBt@H># Tutkijat pitivät opiskelijoille pienryhmiä. Niissä opeteltiin tarkkailemaan ennakkoluulottomasti mieltä ja erottelemaan ajatuksia toisistaan. Tarkoitus oli, että osallistujat oppivat erottamaan intuitiivisen tiedon esimerkiksi peloista, toiveajattelusta tai mielikuvituksesta.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.