power 3/2015

Page 19

Kohti parempaa maailmaa

Tuottavuutta robottivoimin Kauhavalainen MSK Cabins Oy uudisti robottimaalaamonsa ja poisti näin prosessistaan pullonkaulan. Teksti Outi Rantala, Kuva Marko Koivuporras ntiset 20 vuotta palvelleet kaksi maalausrobottia vaihtuivat kolmeen. Nyt liikkuvien työkoneiden turvaohjaamot pystytään maalaamaan pienemmällä maalimäärällä, tarkemmin ja nopeammin. Projektipäällikkö, osastoinsinööri Jarmo Esala kertoo, että kesällä 2015 käyttöön otetun robottimaalaamon kautta kulkee keskimäärin 36 ohjaamoa vuoron aikana. ”Robottimaalausvaiheen tahtiaikaa saatiin modernisoinnin myötä merkittävästi lyhennettyä.” Työturvallisuus ja siisteys ovat parantuneet, kun maali voidaan tilata suursäkeissä, mikä vähentää säkkien käsittelyä. Pakkausmateriaaliakin kuluu vähemmän. Energiaa säästyy uunitusvaiheen tehostumisesta. ”Robottimaalaamo oli osa suurempaa modernisointiprojektiamme. Käsityönä tehtävä korjausmaalaaminen on vähentynyt. Siirryimme maalaamon alueella kahdesta vuorosta yhteen”, tuotantopäällikkö

E

Taneli Mikkola MSK Cabinsista kertoo. Tuotepäällikkö Teemu Rantala ABB:ltä kertoo, että modernisointiprojekteja on meneillään eri puolilla Suomea. ”MSK Cabinsille toimitimme robotit, ohjelmiston ja käyttöönoton. Meiltä saa myös avaimet käteen -toimituksen, johon sisältyvät lisäksi kuljetinjärjestelmä, maalauslaitteet, maalauskammiot ja turvalaitteet.” Simuloinnin ja offline-ohjelmoinnin ansiosta robottijärjestelmien käyttöönottoaika on lyhentynyt. Virtuaalimaailmassa voidaan

”Simulointiympäristö paljastaa mahdolliset ajatusvirheet.”

säätää robotin ominaisuudet, ulottuma ja tahtiaika tarkasti. Laatu paranee, kun liikeradat pystytään ohjelmoimaan roboteille tarkemmin.

MSK Group lyhyesti – vuonna 1950 perustettu monialainen korkean teknologian perhekonserni Kauhavalla – 2014 liikevaihto 91,2 miljoonaa euroa, henkilöstöä 452 – tytäryhtiöt: MSK Cabins Oy, MSK Plast Oy, Junkkari Oy ja Juncar Oy – MSK Cabins Oy: liikkuvien työkoneiden turvaohjaamojen valmistaja sekä metallija muovikokoonpanojen järjestelmätoimittaja ABB power 3 | 15

19


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
power 3/2015 by Avidly Agency - Issuu