Yrittajasanomat9 2013

Page 7

Uutiset

9/2013 • YRITTÄJÄSANOMAT

jen kanssa

Ajassa:

Tukia karsintalistalle

>

Kokemuksistaan kertoneet yrittäjät ovat saaneet ELY-keskuksilta pieniä summia verrattuna esimerkiksi työllisyysperusteisena investointiavustuksena maksettaviin summiin. Ne rahat valuvat pääosin suuryrityksille ja kuntaomisteisille yhtiöille. Investointiavustusta maksettiin 16 miljoonaa euroa vuonna 2011 ja viime vuonna neljä miljoonaa euroa. – Työllisyysperusteista investointiavustusta myönnetään hyvin monenlaiseen tarkoitukseen. Viimevuotisessa TEMin Yritystukiselvityksessä esitimme, että kyseisen tuen voisi instrumenttina lakkauttaa, kertoo TEMin teollisuusneuvos Matti Pietarinen. Pietarinen arvioi Yritystukiselvityksessä, että yritystukien arvosta vajaa puolet, eli 566 miljoonaa euroa, ovat tehokkaita ja vaikuttavuudeltaan hyviä tukia. Viime vuonna

valtion yritystukia maksettiin kaikkiaan 1,3 miljardia euroa. Kuntaomisteisille yhtiöille maksetaan merkittäviä tukipotteja. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan ELY-keskus teki Joensuun Yrityskiinteistöt Oy:lle kaksi myönteistä kehittämisavustuspäätöstä noin kahden miljoonan euron edestä vuonna 2012. Yhtiön tarkoituksena on järjestää toimitiloja yrityksille. Uudenmaan ELY-keskus myönsi viime vuonna Museovirastolle ja Raaseporin kaupungille työllisyysperusteista investointiavustusta isoja summia. Jälkimmäiselle 190 000 euroa. Myös Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustusta maksetaan etupäässä muille kuin pk-yrityksille. Kuudesosa valtion yritystuista menee suurille yrityksille TEMin vuonna 2011 tehdyn mietinnön mukaan.

Lue ainakin tämä! • Myöntävän tukipäätöksen kaikki toteutuneet menot nitelmasta, ota yhteys tukisaaneiden hankkeiden tuet hyväksyttäisiin, eli osa viranomaiseen. maksetaan tavallisesti jälkimyönnetystä avustuksesta • TEMin tukia ovat muun käteen toteutuneita menoja voi jäädä saamatta. muassa yritysten kehittämisvastaan. Avustuksen hakeavustus, yritysten toimintamisen ja sen maksatuksen • Hankkeeseen, johon avusympäristön kehittämisavusvälinen aika on useampia tusta haetaan, liittyviä sopitus, yksinyrittäjän avustus, viikkoja. Varsinkin isommissa muksia ei saa tehdä ennen valmistelurahoitus, työllihankkeissa tuen myöntäjän hakemuksen jättämistä. Lue syysperusteiset investointikanssa usein sovitaan tuen myönteinen avustuspäätös avustus ja energiatuki. maksamisesta useammassa huolella, jotta vältyt ylläerässä hankkeen kuluessa. tyksiltä. Jos aiot päätöksen Lähde: Opaskartta yritystukiEi ole päivänselvää, että saatuasi poiketa hankesuunviidakkoon, Vihdin kunta

9

Keski-Suomi *

5 000 000 4 500 000 4 000 000 3 500 000 3 000 000 2 500 000 2 000 000 1 500 000 1 000 000 500 000 0

Kokonaissumma 2012: 9 839 971 Kokonaissumma 2013: 4 889 500 2012 2013

Mikroyritys Pienyritys Keskisuuri Suuryritys Kuntayritys omisteinen yhtiö/säätiö

11

Satakunta***

1 800 000 1 600 000 1 400 000 1 200 000 1 000 000 800 000 600 000 200 000 0

13

15

2012

Mikroyritys Pienyritys Keskisuuri Suuryritys Kuntayritys omisteinen yhtiö/säätiö

Häme

4 500 000 4 000 000 3  500 000 3 000 000 2 500 000 2 000 000 1  500 000 1 000 000 500 000 0

Kokonaissumma 2012: 13 318 522 Kokonaissumma 2013: 6 308 450 2012 2013

Mikroyritys Pienyritys Keskisuuri Suuryritys Kuntayritys omisteinen yhtiö/julkisvirasto

Uusimaa****

8 000 000 7  500 000 6 000 000 5 000 000 4 000 000 3  000 000 2 000 000 1 000 000 0

Kokonaissumma 2012: 5 104 825

Kokonaissumma 2012: 10 568 577 Kokonaissumma 2013: 7 231 003 2012 2013

Mikroyritys Pienyritys Keskisuuri Suuryritys Kuntayritys omisteinen yhtiö/säätiö

10 Pirkanmaa 4 000 000 3  500 000 3 000 000 2 500 000 2 000 000 1  500 000 1 000 000 500 000 0

12

4 500 000 4 000 000 3 500 000 3 000 000 2 500 000 2 000 000 1 500 000 1 000 000 0

Tuoretta verotietoa laineilla

Euroopan merkittävimpiin kasvuyritystapahtumiin noussut Slush kokoaa Helsingin Kaapelitehtaalle 13.–14. marraskuuta yli tuhat yritystä ja 5 000 kävijää.

Ajankohtaista tietoa verotuksesta tarjoillaan Yrittäjän veroseminaarissa 14.–16. marraskuuta Viking Linen Mariellalla. Veroseminaarin puheenjohtajana toimii senior advisor, verotusneuvos Mirjami Laitinen.

Järjestäjien mukaan riskipääomaa liikkuu paikan päällä noin 60 miljardia euroa! Tapahtuman järjestää Aalto-yliopiston yhteydessä toimiva yrityskiihdyttämö Startup Sauna. Ilmoittautumiset www.slush.fi.

Pk-yrittäjä – Menesty! Kaikkihan tietävät, että kilpailukykyinen ja kannattava yritys on elinkelpoinen. Pk-yrityksen menestyksen avaimet -koulutusohjelma valmentaa osaajia, jotka haluavat viedä yrityksensä uuteen menestykseen ja kehittää siinä tarvitsemiaan operatiivisia johtamisvalmiuksia. Kestävää kasvua voi hakea uusien liiketoimintakonseptien, kansainvälistymisen tai kumppanuusjärjestelyjen avulla.

Verohallinnon pääjohtajan tehtävistä vastikään eläkkeelle siirtyneellä Laitisella on monipuolinen verotuksen asiantuntemus verotuksen substanssista verotusmenettelyyn. Mukana on asiantuntijoita Verohallinnosta, valtiovarainministeriöstä sekä useista yrityksistä. Lisätietoja löytyy osoitteesta www. yrittajat.fi/veroseminaari2013. Ilmoittaudu 31. lokakuuta mennessä.

Näin johdat pienyritystä, vol 2 Pienyritysten talousjohtamisen kiemuroihin on saatavilla koulutusta 20. marraskuuta Suomen Yrittäjien tiloissa, Mannerheimintie 76 A, Helsinki.

Ohjelma alkaa 13. marraskuuta ja jatkuu aina ensi vuoden puolelle.

Tällä kertaa kyseessä on jatkokoulutus. Kouluttajana on kauppatieteiden tri, DI Toivo Koski Tulosakatemiasta.

Ilmoittautumiset: www.aaltopro.fi/menestyksenavaimet.

Ilmoittautumiset 11. marraskuuta mennessä: www.yrittajat.fi/koulutuskalenteri

10/2013 Seuraava Numero ILMESTYY 21.11.

Kokonaissumma 2012: 8 568 819

Mikroyritys Pienyritys Keskisuuri Suuryritys Kuntayritys omisteinen yhtiö/säätiö Kokonaissumma 2012: 9 870 043 Kokonaissumma 2013: 6 608 468 2012 2013

Mikroyritys Pienyritys Keskisuuri Suuryritys Kuntayritys omisteinen yhtiö/säätiö

14 Kaakkois-Suomi*** 7 000 000 6 000 000 5 000 000 4 000 000 3 000 000 2  000 000 1 000 000 0

Kasvaja! Älä missaa tätä

2012

Varsinais-Suomi*

Kokonaissumma 2012: 8 851 490 Kokonaissumma 2013: 3 207 906 2012 2013

tulevat Eilakaislalta Mikroyritys Pienyritys Keskisuuri Suuryritys Kuntayritys omisteinen yhtiö/säätiö

Termistö: Toimintaympäristötukea myönnetään pääsääntöisesti voittotavoittelemattomille organisaatioille alueen pk-yritysten toimintaedellytysten parantamiseen.

Koonnut: Riikka Koskenranta

7


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.